|
Post by Mahmi on May 4, 2014 18:36:06 GMT 2
Tutustuminen Jätin mustan skootterini tallin seinustalle nojaamaan ja kaivoin tallipussini penkin alta. Aukaisin tallin isot ovet ja astuin sisään. Olin sopinut Viljan kanssa, että se näyttäisi paikkoja minulle ja Busterin. -Moi, Vilja sanoi -Moi, missä Buster on? Kysyin ja naurahdin. -Se on laitsalla käyään kattoon sitä kohta. Ensin tutustutaan paikkoihin. - Ensin mentiin käymään maneesissa ja sitten käytiin talli läpi, sain myös tietää Busterin karsinan ja muut tavarat ja niiden paikat. Sen jälkeen katsastettiin laitumet läpi ja näin Busterin ekaa kertaa. Se oli söpö! -Mennään talliin ja haetaan Busterin naru ja omena? Vilja ehdotti. -Mennään vaan! Kävelimme hitaasti talliin ja puhuimme niitä näitä. Vilja aukaisi tallin oven ja päästi minut menemään ensin. Nappasin Busterin narun karsinan ovesta ja käännyin mennäkseni takaisin laitumelle Viljan kanssa. -Haluakko sää mun numeron? Vilja kysyi. -Joo aattelinki kysästä sitä sulta, naurahdin. Viljakin nauroi. Lopulta nauroimme kummatkin. -Tässä ei ole mitään järkeä,nauroin Viljalle. -Ei niin! Muutama poni nosti päätään metelöimisellemme. -Ei mitään hätää,Vilja sanoi poneille. Lopultakin olimme Busterin laitumella. -Putteee tule tänneee, mulla on sulle herkkuaa, huhuilin, ja sain Viljan räkättämään naurusta. -Lopeta, Vilja tyrski. -Okei Buster tuli jo tänne! Menin laitumelle ja napsautin Puten riimun sen narun. -Kiinni on, sanoin Viljalle aukaisin portin. Putte käveli kyllästyneen näköisenä ja sitten vasta muistin omenan taskussani. Kun kaivoin omenaa esille Putte käveli selvästikin reippaammin. -Saat omenan sitten kun ollaan sisällä, sanoin sille. Putte hörähti. -Oot näköjään keksiny sille uuen lempinimen, Vilja sanoi -No joo.. vastasin. Vilja aukaisi oven ja pujahdin sisään. Putte perässä! Kiinnitin Puten sen omaan karsinaan ja kävin hakemassa muutaman harjan jolla harjata pölyt pois. Putte selvästikin tykkäsi siitä joten annoin omenan sille. Se söikin sen halukkaasti. Harjailin vielä vähän aikaa ennenkuin lähettiin Viljan ja Puten kanssa kävelylle maastoon. Ravailtiin siellä ja mentiin käyntiä. Oltiin tallipolulla. Käveltiin se loppuun ja käännyttiin takaisin. Buster lähti itse ravaamaan ja sai meihinkin vähän vauhtia. Kun taas oltiin tallilla laitoin Puten karsinaan, sanoin sille heipat ja lähettiin Viljan kanssa kohti päärakennusta. Jätin kengät eteiseen ja Vilja teki samoin. Samassa Sanna tulikin meitä vastaan ja kysyi: -Ookko sää se Mahmi? -Joo aateltii vaa tulla moikkaamaan sua ku käytiin Busterin kans tallipolulla kävelemässä, naurahdin. -Joo mä näinki teiät. Menikö Buster hyvin? Sanna kysyi. -Meni se, vastasin -Okei ei auta kuin sanoa et tervetuloa, Sanna sanoi -Kiitos mutta nyt pitää lähtä kottiin, tuun varmaan huomenna takaisin, sanoin -Ok. Menin eteiseen ja laittoin saappaat jalkaan. -Nyt pitää mennä sanoin Viljalle. -Moikka! Sannan kommentti
Rakkaalla lapsella on monta nimeä – eikös se niin menekin! Kiva että ensitutustuminen Busteriin sujui hyvin, etkä hypännyt aivan ensimetreillä ratsastamaan. Kiva, että Vilja lupautui näyttämään sulle paikkoja ja vaihdoitte numerotkin. Seuraavalla kerralla voisit kokeilla vaikkapa irtojuoksuttaa Busteria!
Tarinassasi oli mielestäni hiukan liikaa vuoropuhelua. Seuraavassa tarinassa sitä kannattaa vähentää ja lisätä muuta tekstiä tarinan ympärille. Tekstin tarkoituksena on auttaa lukijaa saamaan tarinan tapahtumista mielikuvia ja eläytymään siihen, minkä vuoksi liiallinen vuoropuhelu ei ole hyvä asia. Teksti näyttää myös rikkonaiselta, jos repliikit vaihtavat jatkuvasti riviä.
Ajatusviivan (–) ja repliikin väliin tulee aina välilyönti!
-Moi, missä Buster on? Kysyin ja naurahdin. -> Johtolause (kursivoitu) alkaa aina pienellä alkukirjaimella.
ekaa kertaa (puhekieltä) -> ensimmäistä kertaa
12,00v€
|
|
|
Post by Loci on May 8, 2014 18:58:31 GMT 2
8.5.2014 - Ilopukkeja maastossa – Sanna, haluaisin maastoon. Onko sinulla hevosehdotusta? kysyn astellessani toimistoon. – No hei Loci. Millaista maastoa ajattelit? Jos jotain lyhyttä meinasit niin ota Ellu tai Finna, tammat ovat menossa iltapäivällä tunneille, mutta vaihtelu virkistäisi. Pidemmälle maastolle voisivat lähteä Ronnie tai Roni ja pyydä vaikka joku uusista hoitajistamme mukaasi. Ja niin, Jonathan suunnitteli maastoreissua Vellin kanssa, Sanna kertoo. – Okei. Ajattelin vähän pidempää reittiä, niin voisin ottaa Ronnien ja lähteä näyttämään Jonathanille noita maastoja, vastaan. – Hyvä. Eikä sitten hurjastella siellä. Jonathanin löydän sivutallista puunailemasta Velliä. – Sanna vihjasi, että haluaisit lähteä maastoilemaan, sanon kurkistaessani sisään orin karsinaan. – Ah Loci, mukava nähdä sinuakin. Jep, haluaisin maastoilemaan, aioitko lähteä? Jonathan kysyy. – Juu. Käyn vain hakemassa ruunan ja tavarani, kerron. – Mä voin hakea Ronnien, niin päästään aiemmin lähtemään, Jonathan sanoo ja vetäisee harjan vielä kerran Vellin häntäjouhien lävitse ja poistuu karsinasta hymyillen. – Okei! Sanon ja lähden kävelemään päätalliin. Vaihdettuani tennarini ratsastussaappaisiin ja otettuani kypäräni ja turvaliini, palaan takaisin sivutalliin, missä Jonathan on jo saanut molempien ratsujen tavaratkin karsinoiden eteen. – Harjasin jo Vellin aiemmin, niin laittele Ronnie rauhassa valmiiksi, käyn hakemassa omat tavarani, Jonathan sanoo. Harjaan Ronnien huolellisesti ja puhdistan kaviot. Ruuna seisoo kiltisti paikoillaan, eikä juuri korvaansakaan lotkauta. Satulointi ja suitsiminen sujuvat ongelmitta ja laittaessani kypärän ja turvaliivini on Jonathankin jo lähtövalmis. – Okei. Noustaan tallipihalla selkään ja minä johdan, sanon. – Juu! Etkai ole suunnitellut mitään kovin erikoista reittiä? Jonathan kysyy. – Varmaan vaan mennään Harjulenkiltä jotenkin Jokipolulle ja sieltä Pirunmetsään. Pirunmetsän vanhalla ladolla voisimme vaikka ottaa pienet laukkakisat? ehdotan. – Selvä, Jonathan sanoo ja talutamme ratsumme pihalle. Ratsastamme vuorotellen käynnissä ja ravissa Harjulenkkiä pitkin ja siitä Harjupolulle ja rajapolulle. Jokipolun matkan ehdotan Jonathanille laukkaa, mihin mies toki suostuu. Ronnie meinaa ottaa kierroksia, mutta saan pidätettyä ruunan takaisin raviin ennen pirunpolun risteystä. Pirunpolun alun ravaamme ja lopulta käännän Ronnien kinttupolulle kohti metsän uumenia. – Öh, Loci. Ootko aivan varma tästä? Jonathan kysyy takanani ja käännyn katsomaan. – Juu. Täällä keskellä metsää on pieni metsäpelto ja siellä on pieni lato. Ladon luota lähtee toinen polku kohti Metsälammen tallia, kerron hymyillen. Piene metsätaipaleen jälkeen päädymme pellolle, jonka heinä alkaa jo hieman vihertää vanhojen kellastuneiden korsien alta. Pellon toisella laidalla näkyy ränsistynyt lato. – Kumpi on viimeksi ladolla saa lantapesun! hihkaisen ja annan Ronnielle laukka-avut. – Hah! kuuluu takantani ja kuulen Vellin laukaten pian saavuttavan meitä. Vellin saavuttaessa minua ja Ronnieta kannustan ruunan juoksemaan kovempaa. Lopulta juuri ennen latoa ratsuni päättää pukittaa, enkä tosiaan ole siihen varautunut. Tasapainoni heilahdus saa minut valahtamaan kaulalle, mikä saa Ronnien juoksemaan vielä kovempaa. Voittajuus kuitenkin jää epäselväksi, kun yritän päästä takaisin pystyyn ja pidättää innostunutta ruunaa. Velli steppailee kauempana, kun Jonathan pidättää oria. Lopulta saamme innokkaat ratsumme rauhoittumaan ja seisomaan paikoillaan. – Sehän oli vauhdikasta, naurahdan ja silitän Ronnien kaulaa. – Jep. Nää maastot on kyllä upeita, Jonathan sanoo ja hänen silmäkulmassaan näkyy pilkettä, jota en osaa tulkita. – Laskeudutaanko hetkeksi vai jatketaanko matkaa? kysyn Jonathanilta. – Voitaisiin hetkeksi jalkautua, Jonathan vastaa ja poistumme ratsailta. Istahdamme kahden puupölkyn päälle lähempänä latoa. Ronnie ja Velli yrittävät syödä kuolaimet suussa, mutta nyimme niiden päät ylös. Venyttelen jalkoni ja katselen ladon seinustalla kukkivia leskenlehtiä. – Kuulin, että olet ollut täällä jo jonkin aikaa. Ilmeisesti Mara ei ole ensimmäinen hoidokkisi? Jonathan kysyy. – Niin. Aloitin yhden todella kivan puoliveriruunan, Esan, Kanssa. Esa tosin jouduttiin lopettamaan helmikuussa. Sitten hoidin hetken Pipsaa, mutta tamma vain ei oikein ollut mieleeni. Kun kuulin Maran olevan vapaana, pyysin oria hoidokikseni, kerron. – Ai. Millainen Esa oli, jos saan kysyä? Jonathan utelee. – Esa oli hoidettaessa mukavan lupsakka kaveri, olisi seurannut vaikka maailman ääriin. Ratsuna ruuna kuitenkin oli herkkä ja saattoi lähteä käsistä, jos jotain yllättävää tapahtui. Uuden vuoden aikoihin Stefan myös hypyytti meitä ja Esa selvästi nautti myös hyppimisestä, vaikka toivoisin tänne jotain kivaa esteruunaa tai -oria, kerron noustessani rapsuttelemaan Ronnien kaulaa. – Ai. No, ehkä tänne tulee joskus joku kiva yksityinen tai sitten Sanna ostaa jonkun tasokkaan puoliverisen, Jonathan sanoo rapsutellessaan Vellin otsaa. – No, kyllä mulle Marasta löytyy ihan riittävästi vauhtia toistaiseksi. Katsotaan sitten, jos musta orini muuttaa muualle tai jotain muuta tapahtuu, naurahdan. – Mutta voisimme varmaan jatkaa matkaa, vai mitä sanot? – Juu, Jonathan sanoo ja näen taas sen saman iloisen pilkkeen hänen silmissään. Kävelemme toista metsäpolkua pitkin laidunten luo. Jonathan näyttää olevan hieman hukassa, mutta vihdoin metsän rajassa tallirakennuksen nähdessään hän uskaltautuu ratsastamaan rinnalleni. Kävelemme loppumatkan tallipihaan hiljaisuuden vallitessa, vain lintujen laulu ja hevosten kavioiden kopse säestävät kulkuamme. Tallipihassa laskeudumme ratsujemme selästä ja Kasper tulee päätallista luoksemme. – Ai maastoonko te olitte karanneet? Kasper kysyy tarttuessaan Ronnien ohjaan. – Jep. Kuka tälläisen kauniin päivän jaksaisi käyttää kentällä käppäilyyn, kun voi päästellä maastossa? kysyn ja laskeudun Ronnien selästä. – Niinpä. Joku kuten minä, jonka Sanna laittaa mättämään lantaa ja tekemään muitakin töitä, Kasper sanoo, kuitenkin hymyillen. – Ja Sanna käski sanomaan, että keittiössä olisi ruokaa, mutta teidän reissunne taisi vähän venähtää. On jo melkein kahviaika. – Kasper, me mennään nyt riisumaan pojat ja viedään ne sitten tarhailemaan. Sanotko Sannalle, että mulle ainakin maistuisi kahvi? sanon naurahtaen ja lähden taluttamaan Ronnieta kohti sivutallin ovea. Ronnie saa seistä vapaana karsinassa, kun puran varustuksen ja harjaan sen. Ruuna yrittää parhaansa rapsuttaa minua ja naurahdan sen pusuille. Parin porkkananpalan avulla venyttelen Ronnieta. Jonathanin ollessa valmis Vellin kanssa, viemme pojat takaisin tarhailemaan. Pyörähdämme vielä tallissa laittamassa hevosten tavarat paikoilleen ja lähdemme sitten päätalliin viemään ylimääräiset tavaramme takaisin paikoilleen. Kahvipöytä ilmeisesti oli houkutellut muitakin, talli nimittäin on muuten aivan tyhjä. Tallista poistuessamme kuuluu metakkaa Sannan talolta ja sisään astellessamme syykin selviää: Kasper leikkii kovaäänisesti koirien kanssa ja Sanna yrittää rauhoitella koiriaan, jotteivat kaikki matot olisi aivan rutussa. – Hei, Loci ja Jonathan tulivat. Voidaan varmaan asettua pöytään? Iida kysyy metelin ylitse. – Joo. Arttu, maahan. Rollis, maahan, Sanna komentaa koiriaan, jotka tottelevat automaattisesti naisen ääntä. Istumme ruokapöydän ääreen. Sanna kyselee vähän kaikkien päivästä. Kasper kertoo, että Buster oli aamulla karannut tarhasta ja ponin metsästämiseen oli saanut käyttää reilusti aikaa. Iida oli harjoitellut maneesissa Myyn kanssa maastakäsin tehtäviä ja lopuksi käynyt harjulenkillä kävelemässä tamman kanssa. Lopulta Sannan katse kääntyy minuun. – Mites teillä maastossa meni? Eikai Ronnie yrittänyt ryöstää, se tekee sitä joskus, kun on ollut pidempään maastoilematta. – Ihan hyvin. Ronnie oli aika innokas, mutta pysyi lapasessa. Käytiin Jonathanin kanssa Pirunmetsän ladolla, kerron. – Okei. Onko se rotisko vielä pystyssä? Sanna kysyy naurahtaen. – Suht tukevasti, mutta en tiedä montaako myräkkää se enää kestää, kerron. – Selvä. Aava, miten se yksityistunti meni? Sanna jatkaa kierrostaan. Autamme kaikki oman osuutemme keittiön kanssa ja lopulta ihmiset taas hajaantuvat kukin omiin suuntiinsa. Itse kävelen vielä katsomaan Maraa tarhalle. Ori ottaa tajoamani porkkanan ja rouskuttelee sitä tyytyväisen näköisenä. – Lupaan tehdä seuraavan kerran jotain sinunkin kanssa, höppänä, sanon silittäessäni orin kaulaa. Maran luota päästyäni lähden takaisin kotiin. // Ekstra? Sannan kommentti
Olipa kiva että päätit lähteä näyttämään Jonathanille maastoja! Metsiksen maastot ovat kertakaikkisen upeita, olisi harmi jos uudemmat tallilaiset eivät pääsisi ollenkaan tutustumaan niihin. Ronnie oli varmasti mukavaa vaihtelua hurjalle Marallesi! Ronniella riittää vielä virtaa, se on myös mahdottoman energinen kaveri ollakseen jo 17-vuotias. Pirunmetsän lato on tosiaan säitä nähnyt, se päästelee aina tuulisilla ilmoilla ilkeää natinaa. Saas nähdä onko se vielä vuoden päästä pystyssä!
Tarinasi oli pitkä ja mielenkiintoinen. Teksti oli siistiä ja lähes virheetöntä. Yhdessä kappaleessa olit kirjoittanut joidenkin polkujen nimet pienillä alkukirjaimilla; ne ovat myös erisnimiä. Tarinaa oli tosi mukava lukea, erityispisteet kuvailusta! Sisällöllisesti upea tarina, tämä on papukaijamerkin arvoinen! Onnittelut!
25v€ + papukaijamerkki + extra
|
|
|
Post by Vilja on May 12, 2014 20:37:33 GMT 2
Raviradan kummitus (jatkotarina)
"Shhh! Näättekö te tonne?" "Ei hitto, ei hitto, kuka toi on?" "Tää ei oo enää yhtään kivaa, eikö me voida palata takaisin?" "Oo hiljaa, ei me nyt voida lähtee! Mihin se on oikeen menos?" "Mä en tykkää tästä, en yhtään!" "Onks se tulos tänne?" "Ei oo totta..."Toukokuu oli alkanut mielenkiintoisesti lumi- ja räntäsateilla, mutta vihdoin kesä näytti pääsevän voitolle. Auringosta ei vielä saanut nauttia, mutta ainakaan lunta ei enää näkynyt joka paikassa. "Otetaanko laukkaa?" kysyin takanani Jadella ravaavalta Katherinelta. Tyttö nyökkäsi ja otti vähän välimatkaa meihin. Käänsin katseeni menosuuntaan, istuin alas raviin ja annoin Ronnielle laukkapohkeet. Se oli heti menossa mukana ja pinkaisi reippaaseen laukkaan korvat tötteröllä. Nousin kevyeen istuntaan ja vilkaisin taakseni todetakseni, että lenkkiseurani oli yhä mukana ja näytti nauttivan reippaasta laukkapätkästä. "Au", Katherine sanoi, kun pois tieltä siirtämäni oksa osui häntä kypärään. Soin tytölle pahoittelevan hymyn ja tartuin satulan etukaaresta yllättyneenä kiinni, kun Ronnie päätti hypätä polun peittävän mutalammikon yli. Jade jäi hetkeksi epäröimään lammikon toiselle puolelle, mutta astui sitten kevyesti sen yli. Samoilimme metsäpolkuja pitkin, kunnes löysimme itsemme Mansikkaniityltä, joka oli alkanut jo hieman vihertämään. Silti se näytti yhä surkealta kuolleine kasveineen ja lumen painamine heinineen. "Kierretäänkö Mansikkapolun kautta Pirunmetsään?" ehdotin, kun ylitimme niittyä rauhallisessa käynnissä. Ronnie pärskähti rentona ja vilkaisi puskasta lentävää pikkulintua uteliaana. "Sinä johdat, minä seuraan!" Kate julisti ja heitti ohjansa Jaden kaulalle todistukseksi. Jade käytti tilaisuuden hyväkseen ja nykäisi yhdestä niityn ainoista ruohotupsuista itselleen matkaevääksi. Ravasimme Harjunlenkkiä takaisin tallille löysin ohjin. Pirunmetsän polut olivat olleet kaikki vielä märkiä ja muraisia sateiden jäljiltä, mutta olimme selvinneet suurin piirtein hengissä, vaikka Jade oli yrittänytkin väistää yhtä vesilätäkköä metsän puolelle, mutta olikin uponnut sammalten keskelle ja saanut siitä pienen kohtauksen. Kaikeksi onneksi mitään isompia lammikoita ei matkallemme enää osunut. "Tehän viihdyitte kauan!" Sanna hämmästeli, kun vihdoin saavuimme ratsujemme kanssa Metsiksen pihapiiriin. Laskeuduin alas Ronnien selästä ja löysäsin sen vyötä reiällä. "Me oltiin tutkimusmatkalla", selitin rapsuttaessani ruunan kaulaa kiitokseksi hyvästä maastoretkestä. Katherine ja Jade suuntasivat jo tallia kohti, joten seurasin heitä Ronnien kanssa riisuakseni ruunan varusteista. Istuimme myöhemmin iltaa Sannan talossa pienellä porukalla. Hevoset olivat jo yöpuulla, kuten meidän muidenkin kuuluisi jo olla, mutta kellosta huolimatta löhöilimme pitkin poikin olohuonetta haisten hevosilta ja heinältä. "Mitä jos mentäs käymään radalla? Vaikka huomenna?" Loci ehdotti heilutellen jalkojaan nojatuolin käsinojan yli. "Ketkä mukana?" "Mä lähen Finnalla kärryillä!" Stefan ilmoitti heti ja hieroi käsiään yhteen innostuksesta. "Mäkin tuun Ronnien kans", lupauduin peittäen kädelläni alkavan haukotuksen. Oli minun vuoroni lähteä kotia kohti. "Hyvää yötä mun osalta, ilmotelkaa aikataulua sitten huomenna?" "Mäkin voisin tulla", kuulin vielä jonkun sanovan, kun olin jo eteisessä vetämässä tallikenkiä jalkaani. Ajaessani raviradan ohi yön hämärissä huomasin sen keskellä liikkuvan valon. Yritin erottaa valonlähteen, mutta huomatessani olevani jo vastaantulevien kaistalla autoni kanssa päätin laittaa moiset valoharhat väsymyksen piikkiin. Vilkaistessani uudestaan radalle ei siellä enää näkynyt mitään erikoista. ... Seuraavana päivänä aurinko uskaltautui ulos pilvimassan takaa ja lämmitti ilman jopa keväisen tuntoiseksi. Yöllä oli satanut taas jotain, minkä takia tarhat olivat yhä mutaisia, kun saavuin Metsälammelle. Ronnie oli tietenkin käyttänyt ihanan tilaisuuden hyväkseen ja piehtaroinut itsensä harmaanruskeaksi. Se tuli portille vastaan tyytyväisen näköisenä, vaikka minä kirosinkin ruunan mielessäni jonnekin pimeään ja kamalaan. Kävi ilmi, että myös muut porukan ratsut olivat innostuneet käymään mutakylvyssä, joten en joutunut yksin tuskailemaan jokaiseen karvaan tiukasti kuivuneen muran kanssa. Siinä hommassa meni miltei 45 minuuttia, jonka jälkeen Ronnien karva oli yhä vähän harmahtavan värinen - mutta niin olin minäkin. "Onko kukaan pesarilla? En saa ikinä tätä mutaa näistä jaloista irti", tupsujalkaisen Finnan kanssa tuskaileva Stefan valitti ja talutti järkäleen pesupaikalle huuhdellakseen vuohiskarvat puhtaiksi. Luovuttaja, ajattelin, kun hinkkasin jokaisella löytämälläni harjalla Ronnien jalkoihin takertunutta likaa irti. Saimme lopulta itsemme ja hevosemme varustettua lähtövalmiiksi. Minun, Locin ja Stefanin lisäksi joukkoon oli liittynyt vielä Kasper sekä Enni, jotka olivat molemmat jo pihalla odottelemassa meitä muita. Enni näytti meihin muihin verrattuna energiseltä ja puhtaalta, joten Stefan oli heti epäilemässä, oliko tyttö hankkinut jonkun talliorjan harjaamaan Novan. "Ei Nova ollu likanen", Enni ihmetteli viattomasti ja nousi sitten kepeästi tamman satulaan. Tuhahdellen me muutkin kapusimme pölyisten ratsujemme kyytiin, ja minä johdatin Ronnien kanssa porukan oikeaan suuntaan. Viimeöinen valoshow oli unohtunut minulta jo kokonaan, joten kun saavuimme raviradalle, en tajunnut edes katsella ympärilleni enempää kuin normaalisti. "Olkaa te ulkoradalla niin mä meen Finnan kans sisällä", Stefan ehdotti ohjaten kärryhevosensa sisäradalle. Kasper ratsasti meidän edellemme Rinjan kanssa, sillä sekä Ronnie että Nova nostivat kierroksia jo pelkästä radan näkemisestä ihan tarpeeksi. Mitään kiitolaukkakisaa emme halunneet pistää pystyyn, joten koimme parhaaksi antaa jonkun kuuliaisemman mennä edellä. Loci oli napannut alleen pikku-Ronin, jota kiinnosti enemmän ympärilleen katselu kuin muiden perässä kiirehtiminen. Otimme epätasaisessa jonossa alkuun kierroksen verran ravia, paitsi Nova, joka päätti kokeilla laukannostoja aina mahdollisuuden tullessa. Enni sai tehdä kovasti töitä pitääkseen tamman haluamassaan askellajissa, mutta lopulta Nova luovutti ja päätti esitellä lisättyä ravia ottaessaan edellä menevän Rinjan kiinni. Ronnien kanssa päätimme ottaa ihan rauhassa, joten kun ruuna ehdotti nopeampaa vauhtia jättäydyimme ravailemaan Locin ja Ronin kanssa. Se rauhoitti vuonovaarin mieltä, eikä sen tarvinnut enää kaasutella. "Oisko laukan aika? Ohi ei saa mennä, pysäyttäkää vaikka meidän peppuun", Kasper ehdotti ja taputti toisella kädellään Rinjaa lautaselle. Me muut nyökkäsimme myöntävästi, ja lyhensin vähän ohjia valmistautuessani nostamaan laukan. Kasper siirtyi tamman kanssa rauhalliseen laukkaan ja vilkuili vähn väliä olkansa yli varmistaakseen, että kaikki pysyivät ratsujensa selässä ja muutenkin hengissä. "Väärä!" Enni totesi Novalle ja pitkän tahtojen taiston jälkeen sai tamman alas väärästä laukasta nostaakseen uuden, joka tällä kertaa oli oikea. Ronnie keinahteli korvat hörössä eteenpäin, eikä edes sen heittämä säälittävä pikkupukki haitannut. Kuulin Locin ja Ronin tömistelevän perässämme, ja Stefan ravaili sisäradalla Finnan kanssa kaikessa rauhassa. Kaikki sujui loistavasti, kunnes Kasper tippui. Olimme juuri päässeet mukavan tasaiseen vauhtiin, eivätkä hevosetkaan enää jaksaneet yrittää spurttailla toistensa ohi ilman lupaa, kun Rinja näki radan reunalla jotain ja teki sivuloikan jälkeen täyskäännöksen ympäri. Kasper roikkui urhoollisesti tamman kyljellä, kunnes valui polvilleen hevosen viereen. Rinja jäi hämmästelemään tapahtunutta paikoilleen, ja loput meistä pysähtyivät hetimmiten odottamaan, että Kasper pääsisi kapuamaan takaisin ratsunsa selkään. "Kävikö?" Enni kysyi huolestuneena ja peruutti hermostuneen Novan kanssa radan ulkoreunaan. Kasper puisti päätään ja puhdisti hiekat polvistaan ennen kuin hyppäsi takaisin satulaan. "Mitä se säikähti?" kysyin katsellen mietteliäänä ympärilleni. Mitään erikoista ei ollut havaittavissa. "En tiiä, varmaan vaan jotain pieniä, vihreitä miehiä", Kasper kohautti olkiaan kääntäen Rinjan menosuuntaan ja pyysi tamman liikkeelle. "Otetaanko vielä yks laukkapätkä ja sitten ravaillaan?" Palasimme loppuravien jälkeen takaisin tallille pienen metsäpolun kautta. Hevoset pärskähtelivät tyytyväisinä, ja ratsastajillakin oli hyvä olo. Stefan ajoi vuorostaan edeltä kommentoiden juttujamme kuten yleensäkin. "Nova! Prrr", Enni huudahti yllättyneenä, kun hänen ratsunsa otti yhtäkkiä jalat alleen pysähtyen onneksi edellä menevän Rinjan takapuoleen. Me muut käännyimme katsomaan, mitä oikein tapahtui. "Mitä te siellä riehutte?" Stefan huuteli jonon etupäästä. "Nova sai jonku ihme kohtauksen", Enni huokaisi pyöritellen silmiään, "varmaan taas joku mörkö puskassa." Sen sanottuaan Enni jäi tuijottamaan tiukasti jonnekin puiden lomaan. "Mitä?" Kasper kysyi hiljaa ja yritti nähdä saman, mitä Ennikin. Minäkin siristelin silmiäni erottaakseni jotain puiden seasta. "Tuolla oli joku, ihan varmasti!" Enni sihahti ja otti paremmin ohjat käteen. Loci kurkisteli Ronin selästä taakseen. "Mä en nää siellä mitään", hän sanoi kurtistaen kulmiaan, mutta lyhensi itsekin hieman ohjia varmuuden vuoksi. "Ai mitä?" Stefan huusi taakseen ja sai meiltä muilta äkäisen suhinakuoron vastaukseksi. "Ai mitä?" hän toisti tällä kertaa kuiskaten liioitellun kovaa. Enni yritti kertoa asian viittoen, mutta Stefan ei ymmärtänyt alkuunkaan, mitä tyttö huitoi. Loci otti pienen ravipätkän päästäkseen Stefanin lähelle ja kertoi Ennin nähneen jonkun puiden takana piileskelemässä. Stefan kohotti ihmeissään kulmiaan ja kuikuili kärryiltä taakse jäävään metsikköön uteliaana. Selviydyimme ilman muita yllätyksiä takaisin Metsälammelle ja hoidettuamme hevoset karsinoihinsa kokoonnuimme tallivintille miettimään lenkin tapahtumia. "Ehkä se oli se sama tyyppi, joka säikytti Rinjankin!" Enni epäili yhä järkyttyneenä näystään. "Mä en nähny kyllä ketään siellä radalla, mut eihän sitä tiiä", Kasper mietiskeli kahvikuppi kädessään. Stefan leikki tekevänsä töitä ja kantoi kerran puolessa tunnissa heinäpaalin alas iltatallia varten. Koska Sanna ei ollut vielä tullut hoputtamaan, vauhti oli pojalle varmaan ihan normaali. Hörppiessäni mehua muistin yhtäkkiä eilisen valon raviradalla ja kerroin siitä muillekin. "Tosi outoa", Loci tuumasi totisen näköisenä. "Voiskohan ne jotenki liittyä toisiinsa?" "Mitä täällä juorutaan?" Sanna kurkisti tallivintille tietävän näköisenä ja vilkaisi sitten tallityöntekijöihinsä. "Tarvisin vähän apua täällä alhaalla, jos ehditte tulla?" hän kysyi, ja Kasper sekä Stefan nyökkäsivät vastaukseksi. "Munkin pitää lähteä, että ehin bussiin", Enni sanoi ja lähti poikien perässä alas. "Kai meidänki pitää sit mennä", Loci huokaisi ja venytteli käsiään. "Mä meen raviradan kautta ku lähen, niin katon jos siellä näkyis jotain." "Hyvä idea", myötäilin ja kulautettuani viimeiset mehupisarat kurkusta alas lähdin myös tallivintiltä pakkaamaan ratsastustavaroitani lähtövalmiuteen. Kotimatkalla meinasin poiketa taas radan ohitse, mutta pidin pintani ja suuntasin suorinta tietä kotiin. Loci oli luvannut ajaa siitä ohi, joten jos siellä jotain näkyisi, saisin kuulla siitä huomenna. Sannan kommentti
Voi ei, anteeksi hirveästi! Jostakin kumman syystä en ollut ollenkaan huomannut tätä tarinaa. Olisit tullut kyselemään vieraskirjassa miksen ole vieläkään kirjoittanut vastausta. Isot anteeksipyynnöt!
Jään todellakin odottelemaan tämän tarinan jatkoa. Kirjoitus oli siisti, erittäin pitkä ja sitäkin mielenkiintoisempi! Kirjoitat taitavasti ja onnistut ylläpitämään tarinassa jännityksen kipinän alusta loppuun. Kuvailet paljon, mikä elävöittää tekstiä ja auttaa lukijaa pääsemään mukaan tarinaan. Upeaa, tämä kirjoitus on erittäin lähellä papukaijamerkkiä – päätöksen voin tosin tehdä vasta tarinan viimeisessä osassa.
Vaikkei meillä annetakaan jatkotarinan osista merkintöjä, tämä oli niin pitkä että haluan anteeksipyyntönä kommenttini viivästyksestä antaa yhden tarinamerkinnän sekä 10v€.
Jatkoa odotellessa!
|
|
|
Post by Iida on May 21, 2014 6:10:44 GMT 2
Hoitopäiväkirjan kanteen ^^ TUTUSTUMISTAOlin tänään menossa tallille pitkästä aikaa. Kun Aksu oli muuttanut Nuppulaan, tallilla käyminen oli vähän jäänyt. Nyt hoitsuni oli vuorostaan Ella. Kesälomaan ei ollut enää paljon aikaa, jes! Pian korviini kantautuivat hevosten hirnunta - olin saapunut Metsikselle. Kävelin toimistoon ja heilautin kättäni: - Moi!! Muutkin tervehtivät minua ja istahdin sitten sohvalle. Monet valittivat sitä, että ulkona oli aivan liian kuuma. Mieleeni pälkähti ajatus. - Mennään uittamaan hevosia! - JOO! //jatkan pian :3 Päiväkirjan kansikuvasta saat 5v€ + kuvamerkinnän, sekä kuukauden lisää hoitoaikaa. Tarinan kommentoin viimeisessä osassa. -Sanna
|
|
|
Post by Jenn on May 21, 2014 16:44:06 GMT 2
Sää oli lämmin ja aurinkoinen, mutta ilmassa oli sateen tuntua. Ajoin tallin pihaan ja astuessani ulos autosta tunsin kevyen tuulen vireen kasvoillani ja haistoin hevostalleille ominaisen tuoksun, joka sai minut hymyilemään. Suuntasin kohti ensimmäistä tallirakennusta, toivoen löytäväni sieltä toimiston sekä tallin omistajan, Sannan. Samalla hetkellä hän astuikin ulos tallista ja tervehti minua hymyillen. "Moi, sinä olet varmaan Jenn", hän aloitti ja ojensi kätensä. "Hey", tervehdin. "Tulin tutustumaan Merliin ja talliin. Mistähän mahtaisin löytää tamman?" jatkoin, samalla ojentaen käteni kätelläkseni Sannaa. "Merli löytyy tuolta sivutallista, vasemman puolen toisesta karsinasta. Tutustu ihan rauhassa paikkoihin ja jos tarvitset apua, löydät minut luultavammin toimistosta tai kentältä pitämästä tuntia." Sanna kertoi ja osoitti toista tallirakennusta. "Okei, kiitos!", vastasin ujosti ja hymyilin. Sanna nyökkäsi, kääntyi ja palasi takaisin talliin. Kävellessäni kohti sivutalliksi kutsuttua rakennusta, tarhoissa olevat hevoset katselivat minua uteliaana ja osa jopa innostui hieman juoksentelemaan ympäriinsä, kuin esitelläkseen itsensä. Naurahdin samalla itsekseni astuessani sisään sivutallin ovista. Muutama pää kurkisti karsinoiden ovista ja luin uteliaana ensimmäisessä karsinan ovessa olevasta kyltistä nimen: Catnip. Astellessani hitaasti eteenpäin seuraavan karsinan kohdalle, luki kyltissä: Mercica Kenn, Merli. Tamma oli kääntänyt peränsä oveen päin ja katseli minua hieman epäilevästi karsinastaan. Käänsin selkäni ja nojasin karsinan oveen, samalla jutellen hiljaa tammalle, "Hei Merli, oletpas sinä kaunis tyttö." Odotin hetken, kunnes tamman uteliaisuus otti vallan ja se kääntyi tullakseen tutkimaan minua. Annoin Merlin haistella minua jonkun aikaa, ennenkuin käännyin avatakseni karsinan oven ja tervehtiäkseni tammaa. Karsinassa tamma otti askeleen taakse ja sivulle, väistääkseen minua. Oletpas sinä ihana, ajattelin ja ojensin käteni hitaasti rapsuttaakseni Merliä. Tamma oli selvästi mielissään saamastaan huomiosta ja tutki taskujani, luultavasti porkkanoiden toivossa. Naurahdin, "Hassu tyttö" ja poistuin karsinasta etsimään tamman harjapakkia. Katselin ympärilleni ja huomasin seuraavan karsinan jälkeen olevan oven. Tuo on varmaan varustehuone, ajattelin. Kävelin ovelle ja astuin sisään, löytäen juuri sen mitä etsinkin - varustehuoneen harjapakkeineen. Kävin läpi hyllyillä olevia harjapakkien kyljessä näkyviä nimiä, kunnes katseeni osui Merlin pakkiin. Kurotin hyllylle napatakseni pakin mukaan ja poistuin varustehuoneesta, palaten tamman karsinalle. Tällä kertaa Merli oli ihan oikeinpäin, joten nappasin pakista mukaani suan sekä pehmeän näköisen harjan ja menin harjaamaan tammaa. Alkuun tamman korvat kääntyivät luimuun ja naama meni tammamaiseen tapaan sitruunaa muistuttavaan, happamaan mutruun, mutta varmoin ottein pehmeästi sukaillessani ja harjaillessani palasi utelias sekä tyytyväinen ilme. En huomannutkaan miten nopeasti aika kului nauttiessani yhteisestä ajasta tamman kanssa, sillä jossain vaiheessa talliin alkoi tulemaan porukkaa, kun hoitajat toivat hoidokkejaan tarhoista sisälle. Hiljainen talli muuttui nopeasti elämää kuhisevaksi, hevosten sekä hoitajien äänten täytteiseksi. Hetken päästä Sanna ilmaantui talliin päiväruokien kera, jolloin tallissa alkoi kolina ja hirnunta. Nyt olisi ruokarauhan paikka, joten sanoin heippa Merlille, vein harjapakin paikoilleen ja poistuin muiden hoitajien kanssa tallista. Vaihdoin sanan jos toisenkin muutaman hoitajan kanssa, jonka jälkeen menin autolle ja lähdin ajamaan kotia kohti. Hymyilin leveää hymyä ajatellessani Merliä ja meidän tulevia yhteisiä hetkiä. Tutustuisin ensikerralla hieman syvemmin tallin ympäristöön ja porukkaan. Sannan kommentti
Voi kuinka kiva kuulla, että ensitutustumisesi Metsikseen ja Merliin sujui hyvin, odotusten mukaisesti. Mielestäni on hienoa, että et ratsastanut ensimmäisellä tutustumiskerralla, vaan harjailit ja oleskelit Merlin kanssa. Hyvä ystävyyssuhde pitäisi rakentaa aina tukevalle pohjalle, että se kestäisi horjumattomana pitkään. Seuraavalla kerralla sinun kannattaa tutustua muutamiin tallilaisiin ja Metsälammen alueeseen: vanhemmat tallilaiset näyttävät sinulle mielellään upeita maastojamme, jos nykäiset rohkeasti hihasta.
Tarinasi oli sopivan pituinen ja melko virheetön. Hallitset hyvin lainausmerkkien käytön repliikeissä! Löysin yhden yhdyssanavirheen sekä yhden hassun sanan. Tarinan sekaan oli joutunut myös yksi ylimääräinen merkki lainauksen yhteydessä. Korjasin kaikki virheet tässä alla.
"Okei, kiitos!", vastasin ujosti ja hymyilin. -> Kun lainattu lause loppuu huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin, pilkkua ei tarvita ennen johtolausetta (kursivoitu). Jos lainaus loppuisi pisteeseen, sen tilalla käytetään pilkkua ennen johtolausetta. -> "Okei, kiitos! vastasin ujosti ja hymyilin. -> "Okei, kiitos", vastasin ujosti ja hymyilin.
tuulen vire = tuulenvire sukaillessani = sukiessani
16,50v€
|
|
|
Post by Jenn on May 22, 2014 13:18:45 GMT 2
TutustuminenHeräsin aamulla verhojen raosta häikäisevään auringonpaisteeseen. Katsoin kelloa unenpöpperössä, vasta puoli kahdeksan, tuumasin ja painoin pään takaisin tyynyyn. Ulkona kuuluva lintujen laulu ja verhojen välistä tuleva auringonvalo sai minut kuitenkin nousemaan ylös melko nopeasti. Puin tallivaatteet päälle ja menin keittiöön aamupalalle. Syötyäni hyppäsin autoon ja lähdin ajelemaan kohti tallia. Saapuessani tallille, hevosille oli jaettu jo aamuruoat ja niitä alettiin viemään pikkuhiljaa ulos. Yksi hoitajista, Venn, oli jo viemässä hoitohevostaan Samia tarhaan. Moikkasin häntä ujosti kävellessäni kohti sivutalllia, jossa törmäsin Sannaan. "Huomenta Jenn", hän tervehti. "Olimme juuri aloittelemassa hevosten tarhaamista. Haluaisitko auttaa ja viedä vaikka Merlin ulos?", Sanna kysyi. "Toki", vastasin. "Mistä löydän riimun ja narun?" jatkoin. "Jos ne ei roiku karsinan ovessa, niin käy katsomassa varustehuoneesta." Sanna vastasi. Nyökkäsin ja kävelin Merlin karsinalle ja kuinka ollakkaan, riimu sekä naru roikkuivat ovessa. "Huomenta tyttö" huikkasin tammalle ja menin karsinaan. Tälläkertaa Merli oli jo rennompi seurassani ja todella utelias, kun se hamusi taas taskujani läpi herkkujen toivossa. Rapsuttelin tammaa samalla kun laitoin nopsaan Merlille riimun ja napsautin siihen riimunarun kiinni. "Me ollaan valmiita Merlin kanssa", huikkasin Sannalle karsinasta. "Okei, seuraa minua Ronnien perässä. Me mennään edeltä" hän vastasi. Seurasin Sannaa Merlin kanssa tarhalle ja pienen välimatkan päässä perässämme tuli Mindy hoitohevosensa Rinjan kanssa. Laskimme hevoset tarhaan ja ennen kuin päästin Merlin irti, kuiskuttelin tamman korvaan, Puunaan sinut myöhemmin oikein kiiltäväksi ja hymyilin leveästi. Tamma katsoi minua vielä hetken, jonka jälkeen se kirmasi tarhan toiseen päähän. Katselin hevosten kirmailua tarhoissaan. Kun Rinjan hoitaja pysähtyi kohdalleni ja kysyi ujosti. "Oletko sä Merlin uusi hoitaja? Mun nimi on Mindy, mikä sun nimi on?" "Jenn", vastasin tökerön ujosti yllättyneenä kysymyksestä. "Hoidan Merliä kyllä, itseasiassa vasta eilen aloitin." kerroin. "No mut mä voisin näyttää sulle vähän paikkoja, jos haluut?" Mindy sanoi. "Se olis tosi kiva juttu, jos voisit. Oon vielä vähän eksyksissä täällä nääs." vastasin ujosti hymyillen. Mindy hymyili takaisin ujosti ja alkoi sitten tutustuttamaan minua tallialueeseen. Kävimme katsomassa molemmat tallit läpi sekä mistä löytyy kenttä ja maneesi. Kävellessämme ohi tarhojen, hevoset kirmailivat ja hirnuivat juostessaan aidanviertä pitkin. Naureskelimme molemmat hevosten hassutuksille ja jatkoimme juttelua hevosiin liittyvistä jutuista sekä Metsiksestä. Kierroksen päätteeksi kiitin Mindyä ja menin takaisin sivutalliin, ajatuksenani tarkistaa Merlin varusteiden kunto. Tallissa törmäsin kuitenkin Sannaan, joka oli siivoamassa karsinoita. "Jenn, saavuit juuri sopivasti", hän aloitti. "Voisitko kärrätä karsinoihin puhdasta purua ja lakaista käytävän, kun olen siivonnut karsinat?" Sanna kysyi. "Menisi paljon nopeammin tämäkin, niin päästään tekemään muitakin juttuja vielä tämän päivän aikana", hän jatkoi. "Tietenkin voin", vastasin ja en ehtinyt edes kysyä, että mistä löydän kärryt ja puhdasta purua, Sanna neuvoi: "Tuossa tallin seinän takana on kärryt ja purua siellä katoksen alla." Yhteisvoimin siivosimme Sannan kanssa sivutallin karsinat ja jäin lakaisemaan käytävää, Sannan suunnatessa kiireen vilkkaan hoitamaan muita juttujaan. Lakaistuani käytävän, menin varustehuoneeseen huoltamaan Merlin varusteita. Suitset ja satula olivat siistit, mutta harjasin suojat sekä satulahuovan kuitenkin puhtaaksi. Katsoin kelloa, vielä olisi pari tuntia aikaa, ennen kuin hevoset otettaisiin sisälle päiväruokintaa sekä tunteja varten. Tullessani ulos sivutallista, näin muita hoitajia huoltamassa hoidokkiensa varusteita ja pesemässä harjoja ulkona. He juttelivat ja naureskelivat keskenään iloisesti, en kuitenkaan viitsinyt mennä keskeyttämään ja juttelemaan heille. Sen sijaan suuntasin Merlin tarhalle katselemaan tamman touhuja. Kävin istumaan ja lopulta makoilemaan ruoholle tarhan lähettyville ja seurailin hoidokkini hillumista tarhakaverinsa Foggyn kanssa. Välillä ne kirmailivat kilpaa ja välillä taas hamusivat vierekkäin maasta jotain tai kyhnyttivät toisiaan. Ympärilläni kuuluva lintujen laulu, hevosten pärske ja hörinä sekä hoitajien äänet loivat omanlaisensa, rauhoittavan olon ja ilmapiirin. Vaivuin lopulta omaan ajatuksiin ja torkahdin lämpimään auringon paisteeseen. Havahduin jossain vaiheessa Mindin ääneen. "Jenn, ootko sä kunnossa?", hän kysyi hieman huolissaan. "Mitäh? Taisin torkahtaa", sanoin tokkuraisena. "Mitä kello on?" jatkoin. "Ihan kohta kaksi eli päiväruokinnan aika", Mindy sanoi. Havahduin enemmän, nousin äkkiä istualteni ja totesin vahingossa ääneen, "Mitä hittoa! Jo niin paljon!" Mindy naurahti reaktiolleni ja sanoi "Joo, otetaanko hepat yhtäaikaa sisälle?" Nyökkäsin ja nousin ylös. Kutsuin Merliä ja tamma laukkasikin heti luokseni, tietäen nyt olevan ruoka-aika. Veimme hevoset talliin, jossa Sanna oli jo jakamassa päiväruokia. Hain Merlin harjapakin ja menin harjaamaan tammaa samalla, kun se nautiskeli rauhallisesti heiniään. Puunasin lupaukseni mukaisesti tamman oikein kiiltäväksi ja tarkistin kaviot huolella, ettei niihin ollut jäänyt kiinni pikkukivia tai muuta ärsykettä tarhasta. Päivän päätteeksi vein pakin paikoilleen, rapsuttelin ja kuiskin tamman korvaan vielä salaisia juttuja. Sannan kommentti
Aivan ensimmäiseksi pahoittelen runsaasti viivästynyttä kommenttia! En huomannut tarinaasi, sillä olit kirjoittanut uuden ennen kuin ehdin kommentoida vanhan. Periaatteenani on korjata tarinat niiden saapumisjärjestyksessä, ja olisit ansainnut kommentin paljon aikaisemmin. Jos myöhemmin sattuu käymään samalla tavalla, etten ole kuuteen päivään kommentoinut tarinaasi, kannattaa käydä kyselemässä viraskirjassa. Joskus on nimittäin käynyt niinkin, että olen unohtanut kommentoida jonkun hoitajan tarinan kokonaan, eikä se ole kovin mukavaa.
Voi kuinka kiva että autoit tallitöissä! Metsälampi on sen verran suuri ratsastuskoulu, että niitä kyllä löytyy vähintään yhtä paljon kuin tekijöitä – ellei jopa enemmänkin! Samalla sait tutustuttua Merliin hiukkasen verran enemmän. Vaikuttaa siltä, että välillenne on kehittynyt jo luottamussuhde, vaikka olettekin tunteneet toisenne vasta melko lyhyen aikaa. Tosi hienoa! Seuraavalla kerralla voisit kokeilla vaikka ratsastaa tammalla, jos itsesäsi siltä tuntuu.
Tarinasi oli pitkä, mutta siitä löytyi melko paljon kielioppi- ja huolimattomuusvirheitä. Keskity seuraavan tarinan kirjoittamisessa enemmän tekemääsi. Löysin tarinasta melko paljon yhdyssanavirheitä, joista osa oli hiukan hankalampiselitteisiä. On olemassa myös yhdyssanoja, joiden oikeinkirjoitusasiat on vain päätetty ilman mitään loogista selitystä. Jos yhdyssannan oikeinkirjoitus mietityttää, kannattaa käydä yhdyssanakoneella tarkistuttamassa kuinka sana todellisuudessa kuuluisi kirjoittaa! Pääasiassa yhdyssanoissa pätee kuitenkin sama sääntö: kun kaksi eri sanaa muodostavat yhteisen käsitteen (esim. tee + pussi = teepussi), syntyy yhdyssana.
ollakkaan = olla + kaan = ollakaan -> Älä lisää ylimääräisiä kirjaimia!
tälläkertaa = tällä kertaa itseasiassa = itse asiassa auringon paisteeseen = auringonpaisteeseen yhtäaikaa = yhtä aikaa
"...Me mennään edeltä" hän vastasi. -> Repliikin ja johtolauseen (alleviivattu osa) väliin tulee pilkku, mikäli lainatun repliikin kuuluisi loppua pisteeseen. -> "...Me mennään edeltä", hän vastasi.
"Jenn, ootko sä kunnossa?", hän kysyi hieman huolissaan. -> Jos repliikki loppuu huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin, johtolausetta ennen ei tule pilkkua. -> "Jenn, ootko sä kunnossa?" hän kysyi hieman huolissaan.
17,30v€
|
|
|
Post by Jenn on May 26, 2014 15:05:20 GMT 2
Merli laukkaili tarhassa kaveriensa kanssa saapuessani tallille. Iltapäivän aurinko lämmitti mukavasti selkää, kun katselin pilvettömälle taivaalle. Kutsuessani Merliä tarhan portilta, laukkasi se samantien luokseni samalla hörähdellen. Napsautin riimun kiinni ja otin tamman varovasti ulos, jotta kaverit ei karkaisi. Sidoin tamman kiinni ulos hetkeksi ja jätin sen nauttimaan vihreästi ruohosta hakiessani harjapakin varustehuoneesta. En tiennyt menisikö Merli neljän aikoihin alkavalle tunnille, mutta ainakin tamma olisi kiiltäväksi puunattu ratsastajaansa varten. Sukaillessani tammaa tuli ensimmäistä kertaa Merlin kuuluisa sähläys tutuksi. Sukaa piti saada maistaa, kuten myös huppariani ja housujani. Työnsin tamman turvan pois ja korjasin sen käytöstä. Komennuksen seurauksena piti hieman kuopia, olin selvästi tylsä tyyppi. Muuten Merli pysyi kyllä nätisti paikallaan hoitamisen ajan. Harjasin tamman perusteellisesti läpi ja tarkistin kaviot koukun kera. Lopuksi vielä setvin hännän kammalla sekä sormin ja tein vielä hännän tyvestä alkavan letin. Rapsuttelin vielä Merliä hetken, ennen kuin poistuin karsinasta viemään harjapakin takaisin paikoilleen. Aika meni nopeasti ja sitten tuli ensimmäisen tunnin aika, mutta Merliä ei valittu. Menin käymään toimistossa aikomuksenani kysyä Sannalta lupaa tamman juoksuttamiseen. Sanna istuikin toimistossa kahvilla selaamassa päivän tuntilistoja. "Hei Jenn", Sanna tervehti. "Voinko auttaa jotenkin?" hän kysyi. "Tulin katsomaan miten Merli menee tänään tunneille", kerroin. "Merli..ei mene tänään tunneille", Sanna vastasi samalla katsoessaan tuntilistoja. "Okei, olisiko sitten mahdollista juoksuttaa tammaa?" kysyin ujosti. "Toki voit juoksuttaa Merliä, mutta tekisitkö sen vaikkapa kentällä, kun tuo neljän tunti on maneesissa", Sanna aloitti. "Ja muista laittaa suojat myös juoksutusta varten", hän neuvoi. "Selvä homma", vastasin ja poistuin toimistolta hymyillen. Tämä olisi hyvä tilaisuus kehittää Merlin ja minun välistä luottamusta. Melkein hyppelin ilosta mennessäni takaisin tamman luokse. Kävin hakemassa suitset, liinan sekä suojat varustehuoneesta, mutta harjasin suojat kertaalleen läpi, ennen kuin laitoin ne tamman jalkoihin. Tällä välin Merli hamusi karsinassaan heinän jäännöksiä purujen seasta. "No niin tyttö, mennäänpä hieman juoksemaan", puhelin tammalle mennessäni karsinaan. Laitoin vielä suitset ja liinan niihin kiinni, jonka jälkeen kävelimme reippaasti kentälle. Kentällä valitsin toisen päädyn ison ympyrän juoksuttamista varten. Pyysin Merliä ihan aluksi vain kävelemään molempiin suuntiin ja pitäen tamman huomion itsessäni pyytämällä tätä välillä vaihtamaan suuntaa. Kun lämmittelyt oli tehty ja tamma selvästi keskittyneenä minuun, pyysin ravin äänen ja eleen avulla. Ravissa toistin saman eli suunnan vaihdokset, mutta lisäsin vielä pysähdyksen väliin, pyytäen ravin suoraan taas pysähdyksestä. Lopuksi muutama kierros laukkaa ympyrällä molempiin suuntiin. Halusin haastaa tamman vielä ajattelemaan, jotta tämä ei olisi pelkästään fyysisesti energiaa purkavaa ja siksi otin loppuun hieman venyttelyjä. Seisoessani tamman sivulla, pyysin tätä kääntämään päätään vetämällä liinaa itseäni päin, mutta tamma seurasi ja kääntyi kokonaan, sen sijaan että se olisi vain kääntänyt päätään. Toistin harjoitusta muutaman kerran, ennen kuin tamma tajusi vain kääntää päätään, eikä liikkua ollenkaan. Tein saman venytyksen molemmin puolin. Juoksutus oli selvästi tehnyt tehtävänsä, sillä Merli oli hikinen ja kentältä lähtiessämme tamman silmissä oli rento sekä tyytyväinen pilke. Merli seurasi minua rennosti pää alhaalla takaisin tallille ja sidoin taas tamman ulos. Hikinen tyttö piti toki pestä, joten hain tallista sienen sekä hikiviilan ja tallin seinältä otin letkun. Merli suorastaan nautti kun letkuttelin sen vedellä viileäksi ja hiet pois. Tokihan sitä vettä piti myös saada juoda, vieläpä suoraan letkusta. Naureskelin itsekseni tamman hassuttelulle. Vedellessäni hikiviilalla vedet pois, sai Merli taas syödä hieman vihreää ruohoa, jotta lähestyvän laidunkauden aikana ei tulisi sitten ongelmia. Vein tavarat vielä paikoilleen ja tamman takaisin karsinaan, johon se tyytyväisenä jäikin lepäilemään. Olin niin tyytyväinen taas yhteisen päivän päätteeksi ja naamallani iso leveä hymy ajellessani kotia kohti. Sannan kommentti
Kiva että otit hommaksesi juoksuttaa Merlin! Juoksutus taisi sujua molempien osalta hyvin, eikä liikutuksen päätteeksi tekemäsi venyttelyt olleet ollenkaan pahasta. Saipahan Merlikin kunnon aivojumppaa fyysisen liikunnan lisäksi! Näytätte tulevan hyvin toimeen, ihanaa nähdä että homma sujuu kummankin osalta.
Tarinasi oli pitkä ja lähestulkoon virheetön. Siitä löytyi kuitenkin jonkin verran hassuja sanoja tai epäselviä lauserakenteita, joita korjaan tässä alla yksinkertaisemmiksi. Erityisen paljon huomasin kehitystä yhdyssanojen ja repliikkien saralla, upeaa! Jatka samaa rataa!
"Sidoin tamman kiinni ulos hetkeksi..." -> "Sidoin tamman hetkeksi ulos (kiinni)..."
sukaillessani = sukiessani
18,00v€
|
|
|
Post by Jenn on May 28, 2014 17:33:40 GMT 2
Kadonnut kännykkäKoko päivän jatkunut sade oli muodostanut useita lätäköitä tallin pihaan. Huokaisin syvään astuessani autosta ulos ja mietin miten mutainen Merli olisi tällaisena päivänä. Tamma oli vielä tarhassa, joten vein sen pikaisesti talliin ja sidoin sen kiinni käytävälle. Merlin jalat olivat todella mutaiset, joten hain varustehuoneesta pyyhkeen, sienen ja ämpärin, jonka täytin vedellä. Pesin tamman jalat ja kuivasin ne kunnolla ennen kuin vein tamman karsinaan. Olin helpottunut ettei Merli ollut muuten mutainen. Riisuin sitten sadeloimen ja hain harjapakin. Harjasin tammaa kyljistä sekä selästä hitain sekä pitkin vedoin, josta Merli näytti nauttivan aivan suunnattomasti. Ryntäistä ja mahasta harjasinkin sitten kevyemmin, eikä nyrpeästä naamasta ollut tietoakaan. Ehkä Merli on vähän herkkänahkainen tammamaiseen tyyliin, mietiskelin. Putsasin vielä kaviot ja poistuin sitten karsinasta viemään tavarat paikoilleen. Varustehuoneessa tarkistin Merlin varusteet. Siistissä kunnossa ne olivat, joten harjasin taas suojat puhtaaksi. Kipaisin sitten katsomaan tallin ovelta, josko sade olisi jo lakannut. Sade kuitenkin jatkui vielä ja pudistelin päätä harmissani, olin niin suunnitellut tekeväni Merlin kanssa rennon maastolenkin. Samassa Sanna tupsahtikin talliin. "Moi, ihana ilma ulkona", hän sanoi ja virnisti. "Voihan sen noinkin ilmaista", sanoin ja virnistin takaisin. "Olin ajatellut meneväni tänään maastoon Merlin kanssa, mutta sää yllätti", kerroin. "Ei sade Merliä haittaa, jos ei se sinua haittaa", Sanna sanoi. "Mielelläni menen kyllä ratsastamaan oli sää millainen tahansa, jos vain saan", vastasin hymyillen. "Otin kuitenkin sadetakin ja housut mukaan", jatkoin. "No siinä tapauksessa sateeseen vaan", Sanna sanoi ja vinkkasi silmää. "Otathan kuitenkin kännykän mukaan, jos jotain sattuu", hän muistutti. "Totta kai!" vastasin ja menin pukemaan sadevaatteet päälleni sekä laittamaan kamat Merlille. Hetken kuluttua olimme Merlin kanssa valmiina lähtöön. Astuessamme ulos tallista sateeseen, ei tamma näyttänyt olevan moksiskaan. Tallissa olin jo katsonut jalustimen pituuden sopivaksi sekä kiristänyt satulavyön, joten nousin selkään. Tarkistin kuitenkin selästä vielä vyön ja otin vielä yhden reiän ylöspäin, jonka jälkeen lähdimme matkaan. Hitaasti mutta varmasti jäi tuttu talliympäristö taaksemme, eikä tamma näyttänyt välittävän. Ratsastin ison tien vartta pitkin ja vasemmalla näkyi aava pelto, joka toki oli nyt aivan mutavelliä. Otin ensimmäisen vastaan tulevan polun vasemmalle, mikä näytti olevan merkitty pienellä värillisellä nauhalla. Tämä on varmaan yksi maastoreitti, tuumasin. Jatkoimme pellon reunan polkua pitkin metsän siimekseen. Kaukana metsässä kuului vaimeaa lintujen laulua, eikä sadetta oikeastaan tuntenut korkeiden puiden alla. Pyysin nyt tammaa raviin, sillä polku oli suora ja pohja vaikutti sateesta huolimatta hyvältä. Ravasimme eteenpäin rauhallisesti kunnes saavuimme niitylle, pienelle metsäaukiolle. Jatkoimme ravissa vielä polkua pitkin ja ajattelin hidastaa taas käyntiin metsäaukion reunassa. Puskasta lehahti lentoon yllättäen pikkulintu ja Merli hyppäsi pystyyn. Pysyin kuitenkin selässä ja yritin rauhoitella säpsyvää tammaa, joka yritti pyrkiä pidätteistä huolimatta eteenpäin. Rauhallisesti selässä istuen ja tammalle puhellen sain Merlin kohta taas rauhoittumaan ja jatkoimme sitten matkaa käynnissä. Sateen tuoma raikkaus, metsän vihreys sekä ympärilläni kuuluva lintujen laulu loivat metsässä ainutlaatuisen, lähes satumaisen tunnelman. Päästessämme ulos metsästä oli edessämme niittypolku, jota jatkoimme Merlin kanssa eteenpäin. Kaivoin taskuani katsoakseni kelloa kännykästä, jota en kuitenkaan löytänyt. Naamalleni levisi yllättynyt ilme, sillä olin varmasti ottanut kännykkäni mukaan. Pysäytin tamman ja tuumasin hetken. En voi nyt kääntyä takaisin etsimään sitä, sillä tallilla muuten huolestutaan. Jospa vain ratsastan takaisin tallille ja menen vaikka jalkaisin sitten etsimään.
Jatkoimme niittypolkua pitkin ja sen haaraumasta suoraan, kunnes saavuimme taas ison tien reunaan ja käännyimme takaisin tallin suuntaan. Reippaassa käynnissä palasimme tallille, jossa Sanna jo meitä odotteli. "Onko kaikki kunnossa?" Sanna kysyi. "Olitte aika kauan poissa", hän jatkoi. "Merli nousi maastossa pystyyn pelästyessään puskasta lentävää pikkulintua ja kadotin sitten kännykkäni", kerroin. "No voihan hitsi", Sanna harmitteli. "Mitä reittiä menitte, jos joku kävisi vaikka etsimässä sitä?" hän kysyi. Olin juuri kertomassa reittiämme Sannalle, kun tuttu ääni huusi. "Hei, joltain oli tippunut kännykkä tuonne mansikkaniityn lenkille." Käännyimme Sannan kanssa molemmat katsomaan ja Locihan sieltä saapui Maralla ratsastaen. "Se on varmaan mun kännykkä", hymyilin ja huusin takaisin. Loci pysähtyi kohta kohdallamme ja ojensi sitten puhelimen minulle. Katsoin oliko puhelin mennyt rikki, mutta paria pientä naarmua lukuun ottamatta se oli ehjä, vaikkakin märkä. "Kiitos, Loci!" sanoin hymyillen. "Eipä tuo mitään, saat kyllä kertoa sitten kohta miten sun kännykkä sinne päätyi", hän vastasi hymyillen. "Nyt pikaisesti tytöt vaihtamaan kuivaa päälle ja hoitamaan hevoset", Sanna sanoi huolehtivasti. Mukisematta menimme molemmat saman tien tekemään sen, mitä meiltä pyydettiin. Puolen tunnin kuluttua kokoonnuimme sitten toimistoon kahville. Lämpimän kahvikupin äärellä kerroin kadonneen kännykän tarinan. Säilyimme onneksi tapahtuneesta huolimatta vahingoilta niin minä, Merlin kuin kännykkä. Sannan kommentti
Huh, onneksi kännykkäsi löytyi – ja vieläpä ehjänä sateesta ja metsään tipahtamisesta huolimatta! Onneksi sinulle ei sattunut mitään kun Merli hyppäsi pystyyn. Kännyköitä saa uusia, mutta ihmishenkiä on hiukan hankalampi palauttaa ennalleen. Maastossa ei voi olla ikinä varma siitä mitä tulee tapahtumaan: ympäristö vaihtuu jatkuvasti ja maastoreitit elävät omaa elämäänsä. Ihanteellisin vaihtoehto on tietysti ottaa kaveri mukaan.
Tarinasi oli siisti ja omaan silmääni virheetön. Kirjoitukseen käytetty huolellisuus näkyy tarinasta. Myös tarinan sisältö oli mielenkiintoista luettavaa, kuvailit paljon ympäristöä ja tapahtumia. Hienoa, tarinasi paranevat kerta kerralta! Ei korjattavaa.
17,90v€
|
|
|
Post by Aava on Jun 1, 2014 18:54:43 GMT 2
sunnuntai 1.6.
”Moikka, Cindy”, tervehdin pikkuista ponitammaa oven avatessani. ”Mitenkäs tänään jaksellaan?” Poni peruutti kuuliaisesti muutaman askeleen taaksepäin, jotta pääsin astumaan karsinaan ja sulkemaan oven perässäni. Rapsuttelin Cindyä hetken ja kyykistyin sitten tarkastelemaan sen jalkoja. Poni oli ollut lomalla tunneista ontumisen takia nyt vajaan viikon ja parannellut jalkaansa. Oikeassa etujalassa oli edelleen kevyttä lämpöä havaittavissa, mutta yhtään turvonnut se ei onneksi ollut. Toivon mukaan ontuminenkin olisi jo selätetty. Pieni kävely tekisi joka tapauksessa aktiiviselle ponille hyvää, ja olinkin varannut puoli tuntia iltapäivästäni Cindyn kanssa lenkkeilyyn.
Ensin kuitenkin nappasin korista harjan ja kävin tamman nopeasti läpi. Se ei ollut aivan samaa mieltä asiasta: sain useampaankin kertaan varoittaa ponia purukaluston esittelystä, ennen kuin viesti meni perille. Hienona neitinä Cindy ei onneksi ollut sentään piehtaroinut mutalätäköissä – todennäköisesti se ei ollut mennyt niitä lähellekään – joten harjaus oli nopeasti hoidettu alta pois.
”Kuulehan neitiseni, käydään sitten kävelemässä”, ilmoitin tammalle hymyillen ja pujotin riimun sen päähän. Tammasta oli lyhyessä ajassa tullut yksi suosikeistani Metsälammella. Se oli paitsi sievä kuin kermakaramelli myös äärimmäisen pippurinen luonne, oikein tyypillinen poni. Vaikka Cindy vähän väliä hoitaessa kiukuttelikin, oli kuoren alla silti hellimistä rakastava sydän.
Poni kipsutteli kiltisti perässäni ulos. Olin ajatellut käyväni tamman kanssa kiertämässä lammen kaikessa rauhassa iltapäivän raukeassa hiljaisuudessa, mutta toisin kävi. Tallipihalla oli nimittäin käynnissä täysi sirkus. Ensimmäisenä huomioni varasti tallipihalla edestakaisin ravaava Velli. Hevosella ei ollut riimua päässä eikä se päästänyt lukuisia kiinniottajia lähelleenkään. Vähän kauempana Loci kiskoi toiselle orille ärhentelevää Maraa kohti tallia ja rakennuksien takana laitumella puoliverikaksikko Sam ja Mersu katselivat koko härdelliä levottoman oloisina. Arttu taas yritteliäästi paimensi Velliä, joka ei onneksi ollut koirasta moksiskaan, ja kaiken kruunasi selvästi kauhusta kankeana olevan nuoren tytön nurkkaan ahdistanut lammas.
Velli huomasi Cindyn juuri, kun olin päättänyt kurvata tamman kanssa saman tien takaisin talliin. Se ravasi pitkällä askeleella, korvat hörössä, itseään huomattavasti pienemmän ponin luokse. Velli ei ollut moksiskaan minun hätistely-yrityksistäni, eivätkä muut tallilaiset ehtineet paikalle ennen kuin oli liian myöhäistä. Velli nuuhkaisi uskaliaasti Cindyn hännänjuurta, jolloin kipakka tamma nykäisi saman tien korvat luimuun ja latoi muutaman hyvin tähdätyn potkun päin nuorta oria. Velli heittäytyi sivuun ja minä kiskaisin Cindyn mukaani takaisin tallia kohden.
”Äkkiä se Mara sisään! Ja poni myös!” Kasperin määrätietoinen huuto halkoi ilmaa. ”Arttu tänne!” Talutin Cindyn pikavauhtia karsinaansa, päästin sen irti ja palasin oven suljettuani takaisin ulos. Arttu oli äitynyt haukkumaan edelleen karkuteillä olevaa Velliä Kasperista juuri välittämättä, eikä ori pysähtynyt hetkeksikään, jotta joku tallipihalla olevasta kolmikosta olisi päässyt edes kosketusetäisyydelle. ”Jenn, käytkö juoksemassa tallista kauraa ämpäriin”, pyysin vieressäni seisovaa, suunnilleen itseni ikäistä nuorta naista, ennen kuin suuntasin itse puolijuoksua lampaan ja tytön luokse. Minttumaaria oli leppoisin olento, mitä maa päällään kantoi, mutta pieni tyttöhän ei sitä voinut tietää. Destiny tuli avukseni kiskomaan uuhen kauemmas ja vei sen sitten narun päässä kokonaan pois häiritsemästä tilannetta jo entisestään.
”Se meinas purra”, tyttö sanoi minulle ääni vapisten. ”Mä halusin vain tulla katsomaan poneja.” ”Minttu on ihan kiltti”, vakuutin tytölle sivusilmällä Vellin liikkeittä seuraten ja ohjasin hänet sitten tallin puolelle. ”Odotatko täällä hetken, niin katsotaan kohta sitä poniasiaa?” Tyttö nyökkäsi jo reippaamman oloisena ja jäi talliin. Minä palasin ulos yhtä matkaa Locin kanssa. Tytön poskilla paloivat punaiset läikät. ”Velli vaan sinkos ulos laitsalta kun otin Maraa sisään”, Loci selitti selvästi ärtyneellä äänellä. ”Ei yhtään varonut Maraakaan.” ”Sellaista sattuu”, kommentoin virnistäen. ”Hyvä vaan ettei sulle käynyt mitään. Otetaan nyt vaan se vilperi kiinni.”
Se kävikin loppujen lopuksi helposti. Paikalle ilmestynyt Venn nappasi Artun kainaloonsa, Jenn tuli kauraämpäreineen houkuttelemaan Velliä tiettyyn suuntaan, ja me muut – Kasper, Loci, Destiny ja minä – piiritimme orin niin, että Jenn sai sille riimun päähän. ”Huh huh”, Kasper huokaisi. ”Se siitä sitten. Mä voin viedä karkulaisen takaisin laiduntamaan.” ”No, tulipahan urheiltua taas illan tarpeiksi”, Destiny nauroi ja pyyhkäisi hiukset pois otsalta. ”Ei tarvi enää lenkille lähteä!”
Minun sen sijaan piti – Cindy-ponin kävelytys oli viivästynyt jo hyvän hetken. Tallissa minua kuitenkin odotti edelleen se tyttö, joka esitteli nyt itsensä Aadaksi. ”Meillä on melkein sama nimi”, hymyilin tytölle. ”Mun nimi on Aava. Sullako ei ollut ratsastustuntia? Jos haluat vaan poneja hoitamaan, niin voisit lähteä mun kanssa taluttamaan tuota Cindy-ponia. Sen jälkeen sen jalat pitäisi kylmätä, kun sen hoitaja ei tänään päässyt tallille. Haluaisitko Aada auttaa?” Aadahan halusi, joten otimme uuden yrityksen, mitä talutuslenkkiin tuli. Poni liikkui puhtaasti ja mielellään – ontumista ei ollut ainakaan käynnistä havaittavissa, eikä jalka reagoinut pieneen liikutukseen negatiivisesti. Kaiken lisäksi olin vielä saanut itselleni uuden, reippaan apulaisen Cindyn jalkojen letkuttamiseen, joten loppu hyvin, kaikki hyvin!
Tallityöntekijän kommentti
Sanna on tosiaan nyt lomalla ja päivittelee sulle kaapin loman jälkeen niin Kasper tallityöntekijänä kommentoi tän tarinan. :-)
Mä oon aina tykännyt sun tavasta kirjoittaa ja tehdä tarinoita, ja lukenutkin ne aina läpi sitä mukaa kun niitä on tänne foorumille ilmestynyt. Ja tälläkin kertaa laatu oli taattua! Mun silmiin virheetöntä tekstiä oli kiva lukea.
Mun mielestä oli loistava idea lähteä käpöstelemään Cindyn kanssa nyt kun se on joutunut lomailemaan kipeän jalan takia. Metsiksellä nyt ei varmaan olla hiljaista päivää nähtykään, ja sen verran vauhdikas näytti tämäkin päivä olevan että kyllä siinä vähemmästäkin pää menee pyörälle! Mullakin oli niin julmetun kuuma tuonne pihalla karanneita elukoita jahdatessa ettei siinä hötäkässä oikein ehtinyt kuin karjua armeijapäällikön tapaan käskyjä että saatais tilanne haltuun, hahaha! Onneks Velli saatiin kiinni sen suuremmitta vahingoitta, eikä Cindyn turpaanvetokaan satuttanut ilmeisesti karkulaista sen kummemmin. Minttu-lammastahan nyt ei kuitenkaan tarvitse pelätä, hieno homma että tarjosit auttavan kätesi pikkutytölle ja päästit senkin mukaan touhuilemaan ponien kanssa.
Mä annan sulle tästä tarinasta 18v€. Hyvää kesää!
|
|
|
Post by Maisa on Jun 7, 2014 14:08:49 GMT 2
TUTUSTUMINEN Heräsin aikaisin aamulla. Tänään olisi päivä, jolloin menisin tutustumaan uuteen hoitohevoseeni, Killeen. Minua jännitti huimasti, sillä en tiennyt millainen Kille olisi. Söin ahmien aamupalani ja lähdin pyöräilemään tallille, jonne oli meiltä muutaman kilometrin matka. Ulkona satoi hieman, mutta sehän ei iloisuuttani haitannut. Kun vihdoin pääsin tallille, olin litimärkä. Lukitsin pyöräni ja lähdin astelemaan talliin. Tallissa oli hyvin hiljaista. "Moi, ootko sä joku uusi täällä?" kuului jonkun ääni takanani. "Hui, säikähdin hirveästi!" sanoin ja aloin kikattaa. Pian me molemmat nauroimme vatsa kippurassa, kunnes sain taas ääneni toimimaan. "Mä olen Killen uusi hoitaja. Mun nimi on muuten Maisa. Haluaisitsä näyttää mulle vähän paikkoja?" kysyin kiltin oloiselta tytöltä. "Kiva! Mä hoidan Cindyä, se asuu Killen vieressä. Ja mun nimi on muuten ayla. Ja tietty voin näyttää sulle paikkoja!" Aylaksi esittäytynyt tyttö sanoi. "Tosi kiva. No, mistä aloitetaan?" kysyin innoissani "Mennään ensin vaikka ensin tutustumaan satulahuoneeseen ja toimistoon." Kiertelimme jonkin aikaa talleissa, kunnes ayla oli näyttänyt minulle kaikki paikat. "Ainiin, meidänhän täytyy tietysti mennä tapaamaan myös tallin omistajaa, Sannaa." Ayla onneksi muisti. Menimme etsimään Sannaa tallista. Pian hän jo kävelikin eteemme. "Moi, ootko sä se uusi Killen hoitaja?" Sanna kysyi. "Joo olen, ayla on jo näyttänyt mulle kaikki paikatkin." sanoin "Kiva että sait jo kaverin. No, pitäkäähän hauskaa!" Sanna sanoi jä käveli matkoihinsa. "Oho, me ei olla vielä tutusuttu Killeenkään ollenkaan! Mitäs jos harjattaisiin hevoset ja mentäisiin niiden kanssa vähän tutustumaan ympäristöön?" Ayla ehdotti. "Joo, hyvä idea!" sanoin Menimme hoitohevostemme karsinoille. Avasin oven ja annoin Killelle namin. Silittelin hieman Killen päätä ja kaulaa. Sitten otin harjan ja aloin harjata Killeä. Kille oli ollut selvästikin mutaisessa tarhassa, sillä oli ihan kurassa. Ja niin oli kyllä Cindykin. Harjasimme hevosemme hyvin niin, että ne hohtivat puhtaina. Sitten laitoimme riimut päähän ja lähdimme kävelemään hevosten kanssa. "Mennäänkö vaikka harjulenkki tänään?" Ayla kysyi "Joo vaikka, ihan sama mulle." sanoin Lähdimme kävelemään lampea ympäröivää mukavaa lenkkiä. Juttelimme ties mistä hauskoista enemmän ja vähemmän hevosiin liittyvistä asioista. Pian olimmekin jo tallilla. Veimme hevoset sisään. Menimme tallivintille juttelemaan heppajutuista. Pian kello olikin jo sen verran, että minun oli aika lähteä kotiin. Sanoin heipat aylalle ja lähdin pyöräilemään kohti kotia kiitollisena hyvästä päivästä. (Huomaathan, että tein tuossa tarinassa molemmat ekstatehtävät!) P.S sori että tuli näin lyhyt Tallityöntekijän kommentti
Sanna on tosiaan nyt lomalla ja päivittelee sulle kaapin loman jälkeen niin Kasper tallityöntekijänä kommentoi tän tarinan. :-)
Haha, hieno juttu että sait Aylasta kaverin heti ekalla tallikerralla. Vaikutat oikein reippaalta tallillakävijältä jo näin ensinäkemältä, ja tuut varmasti tutustumaan vielä moniin uusiin tyyppeihin ja heppoihin! Killekin on varmasti nyt mielissään omasta hoitajasta, Sannasta puhumattakaan! ;)Tervetuloa nyt munkin puolesta Metsikselle ja toivottavasti tuut viihtymään täällä pitkään.
Tarinaan oli nyt kyllä pompannut jotenkin hassusti noita rivinvaihtoja, varmaan vahingossa? Kannattaa tsekata tarinat läpi vielä ennen lähettämistä vaikka mitään kummaa ei itse kirjoitusvaiheessa oiskaan näkyvillä - mullakin jotkut tekstinkäsittelyohjelmat lisää foorumille lisätessä joka rivin väliin ylimääräisen rivin. Isojen alkukirjainten (nimet aina isolla) kanssa kannattaa kans olla tarkkana kuin porkkana. Joidenkin vuoropuhelujen perästä puuttui piste, mikä kuuluu kans sinne loppuun. Sen tarkemmin en näihin nyt puutu, jätetään se Sannan heiniksi kun mä en kuitenkaan mikään kielioppinero koe itsekäään olevani. :'D
Vielä kerran lämpimät tervetulotoivotukset Metsiksen jengiltä! Saat tarinasta palkaksi 13v€.Sannan lisäys kommenttiin:
Ensinnäkin suurkiitos Kasperille joka tämän tarinan jo ehti korjata lomani aikana. Tosiaan Metsälammella on ollut sellainen käytäntö, että molempia ekstratehtäviä ei voi suorittaa samassa tarinassa. Sillä et kuitenkaan tiennyt tällaisesta käytännöstä, hyväksyn poikkeuksellisesti molemmat suoritukset. Muistathan seuraavalla kerralla, että voit suorittaa vain toisen ekstran yhdessä tarinassa!
Poistin ylimääräiset rivinvaihdot, sillä ne veivät melkoisen paljon tilaa päiväkirjasta. Tervetuloa hoitajaksi!
|
|
|
Post by Maisa on Jun 7, 2014 15:33:13 GMT 2
NOPEA TALLILLA POIKKEAMINEN Ulkona satoi vettä. Minulla oli kuolettavan tylsäö yksinäni kotona. Vaikka olin ollut tänään jo tallilla, niin eihän se haittaisi jos sinne menisi vähän käväisemään, jos joku tarvitsisi vaikka apua. Laitoin siis sadevaatteet päälleni ja lähdin jälleen pyöräilemään tallille. Tallin pihassa moikkasin paria tarhassa olevaa hevosta ja menin sisälle talliin. Tallissa oli kuivaa ja lämmintä. Huomasin, että alkeistunti olisi seuraavaksi! He siis varmasti tarvitsisivat apua. Auttelin alkeiskurssilaisia, kunnes kaikki olivat valmiita lähtemään maneesiin. Tallilla olikin jo vierähtänyt tunti, joten lähdin kotiin. Tallityöntekijän kommentti
Sanna on tosiaan nyt lomalla ja päivittelee sulle kaapin loman jälkeen niin Kasper tallityöntekijänä kommentoi tän tarinan. :-)
Eikö ookkin mahtia että on joku paikka mihin voi lähteä vaikka heti jos kotona eikä muutenkaan keksi mitään tekemistä! Sulla ei ilmeisesti matka ole kovin pitkä, tai sitten intoa löytyy aivan ekstrasuperhyperpaljon kun jaksoit toisenkin kerran lähteä sateesta huolimatta! Reilu homma, että auttelit alkeistuntilaisia ennen tuntia ponien kanssa. Ahkerille hoitajille on aina tarvetta!
Saat tarinasta 6v€!
|
|
|
Post by Maisa on Jun 8, 2014 7:00:17 GMT 2
Mmm, jälleen ihana aamu. Vaikka kello oli vasta seitsemän, en ollut tippaakaan väsynyt. Kukaan ei ollut vielä hereillä koirani Topin lisäksi. Söin rauhassa aamupalan, vein Topin lenkille ja kävin suihkussa. Sitten olin jo valmis lähtemään tallille. Pyöräilin reippaasti kohti tallia. Ayla oli tallin pihassa minua vastassa, kun lopulta saavuin sinne. "Arvasin että sähän sieltä tuut, kun pyörän ääniä kuulin." Ayla naurahtaa "Haha, olishan se voinu olla vaikka naapurin pappa joka sieltä tänne huristaa." sanoin. "Mä tulin tänne jo tosi aikasin, joten meen nyt kotiin syömään aamupalaa." Ayla sanoo ja lähtee kävelemään kotiinsa. Astuin talliin. Päätin mennä tänään tutkimaan Metsälammen ympäristöä Killen selästä käsin. Moikkasin Sannaa samalla, kun hain Killen harjat. Tänää Kille ei ollut onneksi pahemmin liannut itseään, joten harjaamisessa ei kestänyt kauaa. Laitoin Killen karsinan oven kiinni siksi aikaa, kun lähdin hakemaan satulahuoneesta Killen satulaa ja suitsia. Kille ei pitänyt ollenkaan satulan laitosta. Se pullisteli niin paljon, ettei vyötä meinannut saada kiinni vaikka vyö oli toiselta puolelta ensimmäisissä reijissä. Kun vihdoin satulavyö oli kiinni, oli suitsien vuoro. Kille nosteli päätään, mutta koska olen niin pitkä sain kun sainkin Killelle kuolaimet suuhun. Vedin ohjat kaulalta ja lähdin taluttamaan Killeä pihalle. Ayla sattui juuri parahiksi tulemaan kotoaan, joten pyysin häntä punttaamaan minut satulaan "1,2,3 Hiiopp!" Ayla ponnautti liian paljon, joten lensin Killen toiselle puolelle. "Nonii, kokeillaampa uudestaan." sanoin kikattavalle Aylalle. Tällä kertaa onnistuin pääsemään selkään enkä sen yli. Ayla meni sisälle ja minä lähdin Kille allani kävelemään. Kävelimme ja ravasimme siellä täällä, kunnes silmiini osui kyltti, jossa luki 'laukkapelto'. Lähdin kyltin osoittamaan suuntaan, ja pian eteeni avautui täyteen laukkaan sopiva pelto. Ravasin pellolle ja nostin laukan. Vauhti kiihtyi pian jo neliksi. Olin taivaassa. Tämä oli niiin hauskaa! Pellon pään lähestyessä aloin jo rauhoitella Killeä. Pellon päähän tultaessamme Kille oli aivan hiessä. Lähdin kävelemään pitkin ohjin kohti tallia. Tallilla vein Killen sen karsinaan ja otin siltä varusteet pois. Otin vesisangon ja sienen ja vein ne pihalle. Sitten laitoin Killelle riimun ja lähdin taluttamaan sitä ulos. Pidin riimunnarusta kiinni ja aloin pyyhkiä märällä sienellä Killen hikisiä kohtia. Kun pesu oli suoritettu, laitoin riimunnarun kiinni Killen riimun molemmille puolille ohjiksi ja hyppäsin selkään. Ohjasin Killen nurmikolle ja annoin sen syödä. Istuin paljaassa selässä katsellen tallialuetta ja tarhassa meuhkaavia hevosia. Jonkin ajan kuluttua ratsastin tallin ovien eteen ja laskeuduin alas. Vein Killen karsinaan ja harjasin sen jo kuivunutta karvaa. Pian Kille oli harjattu. Huomasin, että kello oli jo paljon ja lähdin kotiin. Tallityöntekijän kommentti
Sanna on tosiaan nyt lomalla ja päivittelee sulle kaapin loman jälkeen niin Kasper tallityöntekijänä kommentoi tän tarinan. :-)
Sähän oot aloittanut hoitajanurasi oikein superahkerasti! Mahtavaa näin tallityöntekijänkin näkökulmasta huomata, että talliporukkaan saadaan ihan oikeesti näistä hommista intoutuneita hoitajia. (samallahan mun työtaakkani vähenee hehehe..) Killekin on varmasti ihan kikseissä kun oot ottanut sen hoitamisen ihan elämäntehtäväkses.
Taidat olla melkoisen aamuvirkku, ja jos näin on niin oot kyllä onnekas! Mä nukun aina pommiin tai sitten en nuku ollenkaan, mulla on kamalan huonot nukkumisenlahjat ja unirytmi pielessä melkeen koko ajan! Oon aina haaveillut aamuvirkkuudesta niin ehtis saada jotain tehtyäkin eikä vaan haukoteltua ja möllötettyä vähänkin aikaisemmin herätessä! Ja ihan himmeen huippua että oot saanut Aylasta kaverin, uudet kamut on aina jees ja te tunnutte tulevan muutenkin tosi hyvin toimeen!
Maastolenkitkin on aina ihanan piristävä juttu tuuppauksen ohella! Mäkin tykkään monesti salaa hoitaa liikutuksen maastossa kenttätyöskentelyn sijaan kun se on niin vapauttavaa ja hauskaa puuhaa. Sulla ja Killellä menee ihan kadehdittavan hyvin vaikka ootte kuitenkin tunteneet vasta vähän aikaa.
Tää tarina oli mun mielestä tähänastisista paras. :-) Kappalejakoja kannattaa vielä selventää jättämällä aina kappaleen vaihtuessa yksi tyhjä rivi väliin - selkeyttää tekstiä huomattavasti! Saat tästä tarinasta 15v€.
|
|
|
Post by Vilja on Jun 20, 2014 14:05:03 GMT 2
Juhannustaikoja Sää ei ollut mikään mahtavin: lämpöasteet ylsivät juuri ja juuri kymmeneen, taivas oli harmaa ja pilvinen, minkä lisäksi pilvimassasta satoi alas niin vettä kuin rakeitakin (jotka jäivät onneksi vain yhteen kertaan). Mutta oli juhannus, keskikesän juhla, eikä edes joulukuuta kylmempi keli estänyt Metsiksen porukkaa kerääntymästä pihalle nuotion ääreen illan tullessa. Olimme käyneet juhannusaaton kunniaksi maastossa - minä, Emppu, Maisa ja Jonathan - vaikka koko lenkin satoi vettä, ja hevoset olisivat mieluummin nyhtäneet tienvierestä matkaevästä kuin urheilleet. Onnistuimme kuluttamaan lyhyellä retkellä pitkän ajan ja tallille saapuessamme Sanna ihmetteli, missä asti olimme oikein käyneet. Riisuimme hevosilta varusteet ja päästimme ne vielä nauttimaan laidunten antimista muiden kanssa. "Haetaan hevoset yhdessä sisälle vähän ennen kymmentä", Sanna ilmoitti vähän myöhemmin, kun olimme kaikki kerääntyneet Sannan talolle rupattelemaan lähestyvästä tallin kesäjuhlasta. "Teitä oottaa murskatappio viestissä, punaset", Kasper uhosi ahtautuessaan samalle nojatuolille Katherinen kanssa. Minä ja muut punaisen joukkueen paikallaolijat soimme Kasperille murhaavan mulkaisun, mutta emme kommentoineet mitään. Siinäpähän höpöttää! Yhdeksän aikaan Loci ja Venn lähtivät sytyttämään ulos nuotiota. Tietenkin sillä ehdolla, että se syttyisi sateisessa säässä. "Pitäähän meidän tehdä juhannustaikoja!" Venn muistutti vetäessään kenkiä jalkaan. "Eikö niitä pidä tehdä juhannusyönä?" Ida kysäisi nakertaen suklaakeksiä. Venn vain kohautti olkiaan ja totesi: "Kyllä ne toimii muulloinkin." "Minähän en juokse alasti missään", Sanna kuulutti keittiön puolelta ja kurkisti ulko-ovella seisoviin nuotionsytyttäjiin. "Ja oisin kiitollinen, jos muutkin pitäisi suunnilleen kaikki vaatteet päällä." "Ilonpilaaja", Loci mutisi muka murheellisena, ja Sanna näytti hänelle kieltään. Lähdimme hakemaan hevosia sisälle, kun Loci ja Venn olivat todenneet nuotion sytyttämisen olevan mahdoton ajatus. Ulkona oli yhtä valoisaa kuin päivälläkin, mutta ilma oli entistäkin kylmempi. Kasper oli pukeutunut toppatakkiin ja lapasiin selittäen, ettei "hän aikonut jäätyä kuoliaaksi hevosten takia". Kaikeksi onneksi hevosetkin olivat sitä mieltä, ettei laitumella ollut kovin kivaa tällaisella ilmalla, joten saimme haettua hevoset sisälle ennätysajassa. "Se syttyi, se syttyi!" Venn juoksi huutaen meidän luoksemme, ja Sanna kääntyi heti kurkkimaan kauhistuneena talollensa päin. "Siis nuotio", poika lisäsi huomatessaan Sannan kauhun ja nyökkäsi saunalle päin. "Tai ainakin se paloi vielä sillon kun mä lähdin. Nyt se on varmaan jo sammunu." Nuotio oli kuin olikin vielä hengissä, kun keräännyimme saunan lähettyville. Saimme lainata Sannan kaapeista löytyviä talvivaatteita ja löytötavaroiden vanhimpia tumppuja sekä villasukkia, jottemme joutuisi tärisemään kylmästä säälittävän lämmönlähteemme ympärillä. "Mitä taikoja te muistatte?" Emppu kysyi, kun olimme asettuneet aloillemme. Kysymystä seurasi pitkä hiljaisuus, kun jokainen yritti parhaansa mukaan muistella juhannustaikoja - siis sellaisia, jotka eivät sisältäneet alastomuutta. "Ainakin oli se juttu käen kukkumisesta", Katherine avasi suunsa ensimmäisenä. "Eikö se ollut jotenkin niin, että niin monta kertaa kuin kuulee käen kukkuvan, niin monen vuoden päästä löytää sulhasen?" "Ketkä teistä kävikään nyt maastossa? Kuuluko käen kukuntaa?" Sanna kysäisi. "Tytöt höpötti niin isoon ääneen, ettei olis kuullut vaikka oliskin kukkunut", Jonathan valitti ja jätti huomiotta meidän silmien pyörittelymme. Kun nuotio oli itsenäisesti sammuttanut itsensä, Maisa, Katherine ja Ida päättivät lähteä etsimään seitsemää eri kukkaa, jotka laittaa yöksi tyynyn alle. "Pitääkö niiden olla eri paikoista?" Maisa pohti. Kukaan meistä ei tiennyt vastausta. "Sovitaan, ettei sillä oo väliä", Kasper päätti, ja Maisa näytti helpottuneelta. Tytöt lähtivät matkaan kikatellen, mutta pian samalta suunnalta kuului yksi jos toinenkin älähdys. "Auts!" "Mä en huomannu tuota nokkosta ollenkaan!" "Miten täältä pääsee pois?" Päätimme mennä katsomaan, mitä saunan takana tapahtui, kun tytöt alkoivat valittamaan entistä kovemmin. Venn peitti suunsa kädellään estääkseen itseään purskahtamasta nauruun, kun näimme Maisan, Katen ja Idan keskellä nokkospeltoa avuttomina. "Mä en huomannu tota nokkosta...", Ida toisti hämmentyneenä, mutta alkoi pian nauramaan tilanteelle. Kasper ja Jonathan löysivät saunan luota puupenkin, jonka he laskivat puoleen väliin nokkosia. Tytöt loikkasivat vuorotellen penkille ja siitä turvalliselle nurmikolle. "Käykää uittamassa jalkojanne lammessa, vesi auttaa", Sanna ohjeisti tottuneesti ja puisteli hu*neena päätään. Vaikka nokkosten pistokset pistelivät inhottavasti, eivät tytöt voineet muuta kuin nauraa itselleen kipittäessään kiireesti kylmään lampeen. Oli ymmärrettävää, että juhannustaiat jäivät lopulta tekemättä. Vietimme vielä hetken sisällä lämpimässä talossa, ennen kuin oli aika lähteä "loisimaan omiin koteihinne", niin kuin Sanna sen ilmaisi. "Muistakaa sitten olla ajoissa paikalla!" hän huomautti vielä ennen lähtöämme. "Muulla ei oo niin väliä, kunhan ootte kuuntelemassa mun puhetta." Nyökyttelimme päitämme ponnekkaasti ja lupasimme kaikki ottaa videokamerat mukaan ikuistaaksemme Sannan juhlapuheen. "Hyvää juhannusaattoa!" hän huikkasi vielä lähes työntäessään meitä ulos talostaan ja sulki oven ripeästi takanamme. __________ (Tämä ei kuulu tuohon jatkotarinaan, mutta halusin kirjoittaa jonkun pienen tarinan näin juhannuksen kunniaksi Sannan kommentti
Tänä vuonna juhannus oli tosiaan uskomattoman kylmä: päästiin keskikesän juhlana samoihin lukemiin kuin 2013-vuoden jouluna – pistää naurattamaan, on meinaan maailmankirjat sekaisin. Löysivätköhän tytöt tarvittavat kukkaset? Pitänee kysäistä heiltä, toimiko taika ja vilahtiko unissa tulevia sulhasia. Olisi sekin ollut kokemus, jos lauma juhannustaikoja tehneitä tallilaisia olisi seuraavana päivänä maannut flunssassa sängynpohjalla!
Sun kirjoituksia on tosiaan joka kerta ilo lukea. Tämäkin tarina oli pirteästi ja mielenkiintoisesti kirjoitettu, siihen oli helppoa eläytyä. Vaikka juhannus olikin kylmääkin kylmempi ja lämpötilat kävivät ilmi myös tarinastasi, tätä lukemalla mieleen tulvahti rutkasti lämpimiä juhannusmuistoja. Teksti oli kauttaaltaan virheetöntä, mutta papukaijamerkkiin olisi kaivattu vielä hiukan sisällöllistä jytyä.
20,20v€
|
|
|
Post by Jenn on Jun 28, 2014 9:54:58 GMT 2
Oli huurteinen kesäaamu ja ajellessani kohti tallia ihastelin auringon valaisemia peltomaisemia. Saapuessani pitkästä aikaa tallin pihaan ja astuessani ulos autosta, viileä kesätuuli sai minut palelemaan ja nappasin takapenkiltä Kingstonin sinisen ratsastustakin. Merli ja muut hevoset olivat jo ulkona, joten menin huoltamaan varusteet kuntoon. Pesin suitset ja rasvasin ne nahkarasvalla. Satulan pyyhin satulasaippualla ja vaihdoin puhtaan vyön ja satulahuovan likaisten tilalle. Pesin vielä Merlin kupit ja suolakiven, ennen kuin menin käymään toimistossa.
Toimistolla Sanna keitteli aamukahveja ja kirjaili päivän tuntilistoja. "Huomenta", hän tervehti. "Kiva nähdä sinua pitkästä aikaa", Sanna puheli samalla hymyillen. "Huomenta", sanoin. "Aika meni tosiaan nopeasti, kun olimme Juhannuksena perheen kanssa käymässä Englannissa mummon luona. Kävimme museossa ja hän teki meille kuuluisia kaalikääryleitään." "Oi kun kiva kuulla", Sanna sanoi. "Otatko kahvia?" hän kysyi. "Kiitos, kyllä", vastasin hymyillen. Sanna toi meille kupilliset kuumaa kahvia ja jatkoimme siinä sitten rupattelua. Sanna kertoi, miten hänen juhannuksensa oli tavalliseen tapaan kulunut hevosten parissa, sillä sitähän se hevosyrittäjän elämä kuulemma on. Juotuamme kahvit Sanna kysyi, "Voisinkohan pyytää sinulta hieman apua muutamaan hommaan?" "Toki", vastasin. "Sillä varustehuoneen likapyykkikaapissa on iso pino pesemättömiä huopia, satulavöitä ja pinteleitä", hän kertoi. "Voisitko laittaa likaiset huovat ja pintelit pesukoneeseen pyörimään ja pestä vyöt sitten käsin?" Sanna kysyi. "Kyllä se onnistuu, täytyy sitten alkaa tuumasta toimeen", sanoin. "Kiitos todella paljon, Jenn!" Sanna sanoi ja näytti helpottuneelta, kun taas yksi lähes loppumattoman tehtävälistan taakka olisi hänen harteiltaan pois.
Kun sain huovat, pintelit ja vyöt vihdoin pestyä sekä laitettua kuivumaan, olikin jo päiväruokinnan aika ja hevoset otettiin sisälle iltapäivän tunteja varten. Hain Merlin tarhasta ja portilla tamma hörähteli minulle iloisesti sekä tunki tuttuun tapaan päätänsä taskujani tutkimaan. Merlin nautiskellessa samalla harjauksesta ja päiväruoistaan, kerroin tammalle mitä olin tehnyt poissa ollessani. Välillä se käänsi päätänsä ja käänteli korviaan, vaikuttaen siltä, että tamma todella kuunteli mitä minä sille puhelin vaikkei se mitään höpötyksestäni ymmärtänyt. Jäin vielä istumaan tamman karsinaan ja nojailin seinään, kun Merli tulikin yhtäkkiä tunkemaan päätänsä syliini ja silittelin sitten tammaa päätä hellästi kyyneleet silmissäni siitä liikutuksesta, minkä tamman ele sai aikaan. Havahduin tästä lähes maagisesta hetkestä, kun tuntiratsastajia alkoi valua talliin ja hiljainen talli alkoi täyttyä vaimeasta puheen sorinasta. Pyyhin nopeasti silmäkulmat kyynelistä ja sanoin heippa Merlille.
Päivä oli mennyt taas niin nopeasti ja oli aika lähteä kotiin. Ajellessani kotia kohti tiesin, että tämä päivä olisi minulle unohtumaton.
Sannan kommentti
Isot pahoittelut kommentin viivästymisestä, minulla on ollut ihan käsittämättömän kiireistä aikaa irl-elämän puolella: teen kahdeksan ja puolen tunnin työpäiviä kuudesta puoli kolmeen, ja joudun heräämään niin aikaisin että olen aivan rätti kotiin päästyä. Sen jälkeen pitää vielä hoitaa muuta elämänrisaa ja Metsälammella ehtii vain välttämättömän.
Näin suuren tallin kanssa ei tosiaan paljoa ehdi lomailemaan, edes tavallisina juhlapäivinä, kuten juhannuksena. Tallitöitä ja hevosten ruokintaa ei voi jättää väliin, vaikka hevosten liikutuksen puolesta voisikin pitää yhden lepopäivän. Toisaalta hevosten kanssa toimiminen on niin mukavaa, että sitä tekee mielellään vaikka vapaallakin! Ja eihän mikään korvaa kauniissa auringonpaisteessa tehtyä juhannusmaastoa hyvässä seurassa...!
Tarinasi oli lyhyehkö, mutta se ei haitannut: hyvän tarinan ei aina tarvitse olla kilometrin pituinen romaani. Kirjoitat taitavasti ja kuvailu tekee tekstistäsi elävää. Et kuitenkaan kirjoita liibalaabaa turhasta (esimerkiksi siitä missä järjestyksessä kokoat makkaravoileivän aamulla kahdeksalta) vaan sisällytät tekstiin vain kaiken oleellisen. Muutamia pikkuvirheitä osui silmääni, esimerkiksi sana "juhannus" kirjoitetaan suomessa pienellä alkukirjaimella, samalla tavalla kuin viikonpäivät tai joulu.
Juotuamme kahvit Sanna kysyi, "Voisinkohan pyytää sinulta hieman apua muutamaan hommaan?" -> Tähän sopisi pilkun sijasta kaksoispiste. -> Juotuamme kahvit Sanna kysyi: "Voisinkohan pyytää sinulta hieman apua muutamaan hommaan?"
15,40v€
|
|
|
Post by Vilja on Jul 9, 2014 11:11:34 GMT 2
Vauhtipelkoa taltuttamassa (Psyykkisen valmennuksen kurssin kuittaus) Olin ilmoittautunut psyykkisen valmennuksen kurssille siinä toivossa, että saisin hyviä neuvoja vauhipelkoni hillitsemiseen. Olin suoriutunut mielestäni erittäin hyvin aiemmista peltolaukoista sun muista vauhdikkaista tapahtumista, mutta olisin entistäkin tyytyväisempi, jos voisin jännittämisen ja "mitä jos" -ajatusten sijasta nauttia vauhdin hurmasta edes vähän enemmän. Sain ratsukseni Janin pitämälle kurssille Ronnien, joten olin kohtalaisen varma selviytymisestäni tutun hevosen kanssa. Laitoin ruunan rauhassa valmiiksi tunnille, joka pidettäisiin kentällä, mistä olin salaa helpottunut. Olisi ollut kamalaa lähteä harjoittelemaan kiitolaukkaa pellolle, vaikka mukana olisikin opettaja! Talutin siis yhtä aikaa rauhallisena ja hermostuneena ratsuni kentälle, jonka keskellä Jan jo odottelikin. "Hei, Vilja", Jan tervehti meidät huomatessaan ja pyysi tulemaan Ronnien kanssa lähemmäksi. "Aloitetaan tunti liinaharjoituksilla. Nouse satulaan, ohjista ei tarvitse välittää vielä mitään", hän ohjeisti kiinnittäessään liinan Ronnien kuolaimiin. Kiipesin ruunan selkään ja solmin ohjat solmulle, jotta ne eivät karkaisi Ronnien kaulalta mihinkään. Aluksi Jan ohjeisti minua rentoutumaan käynnissä ja ravissa, käyttämään istuntaani paremmin hevosen jarruttamiseen ja luottamaan siihen, että Ronnie kuuntelee minua. Kun sain itseni rentoutumaan myös laukassa, olin kuulemma valmis kokeilemaan tehtävää itse. Niinpä Jan irrotti liinan ja käski minut keskiympyrälle laukkaamaan. "Mä huutelen ohjeita täältä, mutta pysyt koko ajan laukassa ja keskiympyrällä", hän neuvoi asettuessaan seisomaan kentän keskelle. Ohjasin Ronnien ympyrälle ja nostin laukan, jonka pidin rauhallisena ja täysin hallittavissa. "Lisää laukkaa, anna mennä vain!" Jan huusi ympyrän keskeltä, kun olimme harjoitelleet laukan lyhentämistä ja pidentämistä harjoituslaukasta keskilaukkaan. Vähän epäröiden pyysin Ronnieta reippaampaan laukkaan, mikä ei ollut ruunalle mikään ongelma. Se rakasti irrotella vauhdikkaasti, eikä sitä tarvinnut kahta kertaa pyytää, kun se jo meni. "Rennot jalat, älä jää puristamaan mistään kohtaa", Jan huomautti hetken päästä, ja tajusin jännittyneeni. "Ei se siitä minnekään katoa, se pysyis ympyrällä vaikket enää ohjaisikaan!" Laukkasimme toiseenkin suuntaan, ja tunsin oloni jo vähän varmemmaksi pyytäessäni Ronnieta kovempaan vauhtiin ja sitten hidastamaan mahdollisimman rauhalliseksi. Jan pyysi ottamaan käyntiin ja käveli rinnallamme kerraten tunnin asioita ja kysellen tuntemuksiani. "Aluksi tuntui, etten saa itseäni ollenkaan niin rennoksi yksin kuin liinassa. Pelkäsin, että nyt kun kukaan ei ollut maasta pitämässä kiinni, Ronnie voisi lähteä viemään pitkin kenttää. Se oli kuitenkin koko ajan hallinnassani, ja kun sen tajusin, pystyin rentoutumaan paljon paremmin, eikä rei*an vauhti tuntunut hallitsemattomalta. Mun mielestä suoriuduin lopulta hyvin, kun tajusin, ettei Ronnie lähde mihinkään, jos en sitä sinne käske", kerroin oman näkökulmani tunnin kulusta samalla, kun laskeuduin alas reippaan ratsuni satulasta. Sannan kommentti
Tavallisesti en vastaa tapahtumakuittauksiin näin laajasti, mutta teen nyt poikkeuden sillä tarinasi oli sen verran pitkä ja lähetetty Ronnien päiväkirjaan.
Mielestäni on hienoa, että sait Janilta apua vauhtipelkoosi. Pelko on aivan ymmärrettävää, vaistot ovat tärkeä osa ihmisen selviytymiskeinoja. Toisaalta, joskus vaistot alkavat hyppiä silmille turhan päiten, eikä se silloin luo kovin mukavaa kokemusta ratsastuksesta jonka päätarkoituksena on olla mukava harrastus. Olen kokenut myös itse vauhtipelkoa, ja voin kertoa, että se helpottuu kun ratsastat hevosella johon luotat. Vauhtipelko lähtee vain menemällä kovaa luotettavalla hevosella. Tärkeintä on kokemus siitä, että hevonen on hallinnassasi.
Voisit osallistua yksityiskoulutunnilleni Samilla. Sam on vauhdikas ja sillä on melko laajat liikkeet, mutta siitä huolimatta se on erittäin herkkä ja täysin hallittavissa pysyvä ori. Aloittaisimme tunnin rauhallisesti tunnustelemalla Samia käynnissä ja ravissa, yrittäen saada sinulle kokemuksia siitä että pystyt hallitsemaan oria kummassakin askellajissa. Sen jälkeen nostaisimme laukkaa keskiympyrällä, hiljalleen pidemmissä pätkissä. Jos sinua kiinnostaa tällainen tunti, niin laita viestiä vaikka foorumin postilaatikon kautta.
Tarina oli siisti, eikä siitä löytynyt korjattavaa.
17,50v€ + tarinamerkintä
|
|