|
Post by Jossu on Feb 15, 2014 9:17:31 GMT 2
Herään puoli kymmeneltä, on lauantai aamu. Pakkasta on 10 astetta ja lunta on paljon. Otan tietokoneeni ja katsahdan viestejä. Snuffelta on tullut viesti " Moi tulisitko tänään minun ja Foggyn kanssa maastoon, voitas jättää satulat pois". Vastaan, että käy hyvin ja lähden pukemaan. Pistän hiukseni pitkälle letille ja menen syömään aamupalaa. Teen kahvin ja kaksi voileipää. Syön ne ja lähden eteiseen. Olemme sopineet Snuffen kanssa, että Snuffe kävelee minun pihaani ja mennään minun autollani. Pian Snuffe täriseekin pihassa. - Moi hyppää autoon, sanon ja avaan auton ovet. Hyppää autoon ja käynnistän sen.
Parkkeeraan auton pihaan ja tulemme Snuffen kanssa autosta ulos. Lähdemme hakemaan hevosia. Otan punaisen riimunnarun ja lähden tarhoille.
Huudahdan Pipsalle joka laukkaa, tamma suuntaa portille. Avaan portin ja naksautan lukon kiinni päitsiin. Lähden taluttamaan Pipsaa talliin.
Snuffe harjaa jo Foggya karsinassa. Talutan Pipsan karsinaansa ja sidon sen kiinni kalteriin. Haen harjat ja suitset. Harjaan Pipsan kokonaan huolellisesti ja putsaan kaviotkin. Nostan ohjat kaulalle ja suitsin Pipsan. Varustan itseni ja Snuffekin on jo valmis. Lähdemme taluttamaan hevosia ulos.
Otan jakkaran mukaani ja hyppään Pipsan selkään. Lähdemme kävelemään harjulenkille. Pipsa lönkyttää rauhallisesti Foggyn edessä¨. Hetken päästä nostamme ravin. Pipsa lähtee mukavan reippaaseen raviin ja Foggy seuraa perässä. Hetken päästä siirrämme hevoset käyntiin ja siirrymme laukka pellolle. Pipsa nostaa rauhallisen laukan ja laukkaa isoin askelin. Pipsa alkaa tuntua hikiseltä, joten lähdemme kävelemään tallille päin. Annan Pipsalle pitkät ohjat. Kävelemme tallin pihaan. Snuffe menee vielä maneesiin, mutta minä laskeudun alas ratsailta. Lähden taluttamaan Pipsaa talliin.
Talutan Pipsan karsinaansa. Avan remmit ja riisun suitset tammalta. Vien suitset oikealle paikalleen. Haen fleeseloimen ja laitan sen Pipsan selkään. Laitan riimun Pipsan päähän ja lähden taluttamaan sitä ulos. Pipsa kävelee rennosti vierelläni.
Päästän Pipsan vapaaksi ja suljen portin perässäni.
Tallissa näen Sannan. - Moi voitko taluttaa kolmen tunnilla Aksua? Sanna kysyy. - Joo, sanon ja katsahdan kelloa se on puoli kolme. Haen Aksun sinisen riimun ja lähden hakemaan oria tarhasta.
Hetken päästä löydän itseni kiertämästä kehää Aksu vieressäni. Tunnilla mennään vain käyntiä ja Iida tulee puolessa välissä tallille. - Iida haluatko tulla taluttamaan Aksua, kun minun pitää lähtee? Kyselen. - No voinhan minä, Iida sanoo ja annan tytölle Aksun narun. Käyn hakemassa kamani ja lähden. Sannan kommentti
Mikä olisikaan mukavempaa kuin lauantai hyvän kaverin kanssa tallilla! Reissunne kuulosti mukavalta, mutta et kertonut siitä kovin pitkästi: millaisen reitin ratsastitte, millainen sää ulkona oli tällä kertaa? Kiitos talutusavustasi, joillakin tunneilla taluttajista on pulaa, ja minun on hankala selviytyä kaikkien taluttajaa kaivanneiden ratsujen kanssa yksin. Onneksi Metsälammella pyörii kuitenkin niin paljon porukkaa, että aina jostakin liikenee vapaaehtoisia taluttajia!
Tekstisi kaipaisi hiukan hiomista sujuvampaan suuntaan. Olen koettanut korjata sitä kieliopillisesti paremmaksi sinä aikana, kun olet hoitanut Metsälammella. Tällä hetkellä ollaan siinä tilanteessa, että kirjoitat melko virheettömästi ja siististi, mutta teksti tökkii, sillä tarinan sisältämät lauseet ovat lyhyitä ja vähän liiankin ytimekkäitä. Koetapa seuraavalla kerralla pidentää lauseita pilkkuja apuna käyttäen: ota vaikkapa tavoitteeksi, että jokaisessa kirjoittamassasi virkkeessä pitää olla vähintään yksi pilkku! Voit jättää pitkien virkkeiden väliin toki myös lyhyitä ja ytimekkäitä lauseita, mutta suosittelen jättämään ne vähemmälle. Muistathan aina käyttää huudahduksien jälkeen pilkkua (esim. "Moi, olen menossa tallille huomenna." "Hei, voisitko auttaa minua?").
lauantai aamu = lauantaiaamu fleeseloimen = fleeceloimen
14,80v€
|
|
|
Post by Jossu on Feb 16, 2014 15:50:04 GMT 2
On kaunis sunnuntaiaamu, herään puoli kahdeksalta. Olen luvannut viedä kummityttöni, 5 vuotiaan Meritan tallille. Merita nukkuu vielä patjalla sikeästi, joten herättelen tytön. - Huomenta Merita tänään mennään tallille, sanon ystävällisellä äänelläni. - Jee lähdetään, Merita huutaa innoissaan. - Ei vielä ensin syödään aamupala, puetaan vaatteet ja käydään suihkussa. Annan Meritalle vanhan hevospyyhkeen ja lähdemme kylpyhuoneelle päin. Autan Meritaa peseytymään. Käärin tytön pyyhkeeseen ja annan tälle vaatteet. Lähden tekemään aamupalaa. Keitän puuroa ja kaadan Meritalle mukiin maitoa. Istahdan pöytään ja alan syömään. Pian Meritakin tulee ja annan tälle aamupalaa. Kun olemme syöneet passitan Meritan pukemaan ulkovaatteita. Puen omatkin vaatteeni. Laitan Meritan istumaan auton takapenkille ja starttaan auton.
Parkkeeraan autoni Stefanin auton viereen. Sanna tulee minua ja Meritaa vastaan käytävällä. - Tämä tässä on Merita ja se haluisi aloittaa ratsastuksen, sanon. - Katsotaanpas, Sanna sanoo ja lähtee toimistolle päin. - Tänään kahdeltatoista mahtuisi ja vakiona, jos tänään jo ratsastaisi, Sanna kyselee ja merkkaa Meritan nimen tuntilistaan. - Joo käy, sanon ja katsahdan kelloa se on vasta kymmenen. - Tule Merita mennään katsoo minun hoitohevosta, sanon. - Joo, Merita sanoo ja lähdemme ulos tarhoille. Rapsutan Pipsaa ja Meritakin rapsuttaa. Tamma nauttii saamastaan huomiosta. Otan Pipsaa päitsistä kiinni ja lähden taluttamaan tammaa talliin.
Sidon Pipsan molemmin puolin käytävälle. - Voidaan hoitaa Pipsa, sanon Meritalle ja annan tytölle harjan käteen. Harjaamme pitkään yhdessä. Nostan oikean etujalan ja Merita putsaa sen. Putsaamme loput kaviot samalla lailla ja sitten vien Pipsan takaisin tarhaansa. Kello on yksitoista ja tuntilistat ovat tulleet seinälle, sillä ensimmäinen ryhmä on juuri aloittanut. 12-12.30 Talutustunti Tiina Korhonen - Aksu T: Iida Merita Järvelä - Ella T: Jossu Veera Nissilä - Buster T: Emma Henna Tervonen - Jätkä T: Emppu Susanna Hulkkonen - Foggy T: Snuffe
- Merita menet Ellalla söpöllä shetlanninponitammalla, sanon. - Onko se kiltti? Merita kysyy. - On se, sanomme ja lähdemme hakemaan Ellaa tarhasta.
Laitamme Ellan huolellisesti kuntoon ja letitämme sen jouhet. Annan Meritan taluttaa Ellan maneesiin, mutta olen itse koko ajan toisella puolella.
Autan Meritan Ellan selkään ja säädän jalustinhihnat. Lähden taluttamaan Ellaa uralle. Talutan tammaa kunnes alamme tekemään pysähdyksiä. Taluttajan pitää olla tarkka. Autan Meritaa koko ajan. Lopussa otamme ravia ja se sujuu Meritalta oikein hyvin. Ella jatkaa ja autan seuraavan ratsastajan selkään. Sitten lähdemme Meritan kanssa
Sannan kommentti
Kiva että sait Meritan mukaasi tallille! Alkeistunneille mahtuu aina yksi innokas ponityttö lisää – tästähän se alkaa; huikean hevoskuiskaajan ensimmäiset hetket hevosten seurassa! Alkeistuntilaiset ovat aina taipaleensa alussa, eikä heiltä voi koskaan vaatia liikoja: monet tykkäävät vain istua hevosen selässä sen keinuessa hiljaksiin eteenpäin. Eikä kukaan ole seppä syntyessään – ainakin hyvin harvinaista se olisi, jos jotakin!
saman lailla = samanlailla (tai samalla tavalla)
14,50v€
|
|
|
Post by Ayla on Feb 23, 2014 20:58:49 GMT 2
Lumimiehiä miettiessä ja maailmanloppua odotellessa
"Nyt ala tulla auttamaan tai käsken lumimiehen sun perään", Stefan uhkaili. "Jos lumimiehiä olisi olemassa, minä varmasti kysyisin mitä heille tapahtuu kesällä!" tokaisin lujasti Stefanille, joka oli mennyt selkäni taakse ja työnsi minua ulos. "Sitä päivää odotellessa", Stefan sanoi nauraen. "Nyt on kuitenkin sun aika hakea Cindy sisälle, koska mä en sitä hae. Siitä neidistä ei kyllä ota mitään selvää." "Yhtä paljon siitä saa selvää kuin susta", sanoin ja Stefan vain virnisti ja työnsi minut lopullisesti ulos, että jouduin jopa ottamaan pari juoksu askelta säilyttääkseni tasapainon. "Oli mukava jutella", huudahdin ennen kuin Stefan laittoi oven kiinni. Lähdin vastahakoisesti hakemaan Cindyn, jonka kanssa joka hetki on joko taistelua tai yhtä unelmaa. Ikinä ei ole löytynyt kultaista keskitietä, ja sen kun löydän on se jo puolikkaan lotto-voiton veroinen!. "Cindyy", kutsuin sitä portilta ja tamma tuli nätisti luokseni. Tietysti leivän saaminen palkaksi on aikamoinen lahjus. Nykyisin en kuitenkaan pitänyt aina leipää mukana, jonka vuoksi Cindy mietti aina pitkään tuleeko vai eikö. Fiksua, etten sanoisi! Talutin pörheän olevaa ponia talliin. Pieni tuulen vire ja tihku sade olivat saaneet hevoset, että ponit aivan sekaisin ja koko päivä oli ollut pelkkää vilskettä. Itsekkin sain kiskoa talvitakkini hupun päähäni, etten joutuisi olemaan koko päivää aivan harakan näköinen. Cindykään ei näyttänyt kovinkaan mielissään olevan sateesta ja vähän piti tehdä loikkiakin, mutta ehjin nahoin pääsimme talliin, missä Cindy pääsi syömään päivä heiniään. Otin siinä samalla äkkiä sadeloimen pois, etten tulisi näkemään hapannaamaa työnteossa myöhemmin tänään. Istuin tallivintillä hörppien kaakaota muumi-mukista. "Maailmanloppu tulee, maahan!" Desi huudahti läppärinsä edestä, mitä töllötti aina välillä tallivintillä, jos hän ei ollut keksinyt mitään järkevää tekemistä. "Se tulee 22.2.2014 eli tänään" "Sehä meni jo", Kasper huomautti asiasta nauraen. "Eihän ole! Tänään on ihan varmasti 22.2.14", Desi intti vastaan ja alkoi lopulta nauramaan. "Miten ihmeessä mä oon näin sekaisin päivissä! Ei hemmetti", Desi nauroi katsoessaan kalenteria uudelleen. "Se on se meidän Desi, kun ei edes päivämäärää tiedä", nauroin muiden mukana ja olin melkein purskauttaa kaakaot Kasperin päälle. "Pidähän sinäkin ne kaakaos sisälle tai saat pestä mun vaatteet siitä hyvästä" "Voin mä ne tulla pesemään. Ei se iso homma oo", sanoin hymyillen leveästi ja Kasper vain pudisteli päätään. "Emmä ny oikeesti tuu pesee sun pyykkiä. Saat ihan itse hoitaa ne" JATKUU.. Sannan kommentti
Kertakaikkisen mielenkiintoinen kysymys. Ehkä ne nukkuvat kesäsin ja heräävät pakkasilla, vähän niinkuin karhut ynnä muut mörriäiset jotka nukkuvat talviunta. Toisaalta niille tulisi melko pitkät unet, sillä ei tänäkään vuonna juuri olla pakkasia nähty! Maailmanloppuakin on ennustettu luultavasti vuoden jokaiselle päivälle, eikä tietääkseni yksikään niistä ole käynyt toistaiseksi toteen.
Tarinasi oli hauska ja kieliopillisesti melko virheetön. Kuvailet paljon, mikä tekee tarinasta elävän ja mukaansatempaavan. Olit ottanut extratehtävän virkkeet tarinasi sisältöön taitavasti mukaan! Tarinoissasi on kuitenkin melko paljon yhdyssanavirheitä, joita olen yrittänyt korjata parempaan suuntaan. Laitoin tähän alle perusohjeen yhteen kirjoittamisesta.
Kun sanat muodostavat uuden käsitteen nimen (esim. hirvi + kolari = hirvikolari, tee + pussi = teepussi), se kirjoitetaan aina yhteen. On myös olemassa ilmauksia, joilla voi olla eri merkitys sen mukaan, kirjoitetaanko se yhteen vai erikseen, esim. luokan opettaja (viidennen luokan opettaja) – luokanopettaja (koulutukseltaan luokanopettaja).
juoksu askelta = juoksuaskelta tuulen vire = tuulenvire tihku sade = tihkusade päivä heiniään = päiväheiniään
"...olivat saaneet hevoset, että ponit aivan sekaisin..." (sekä – että) -> "...olivat saaneet sekä hevoset, että ponit aivan sekaisin..."
itsekkin = itse + kin = itsekin
muumi-mukista -> Muumimuki (virallinen nimi)
"Se tulee 22.2.2014 eli tänään" -> Kun virkettä ei jatketa johtolauseella (esim. "Se tulee tänään, sanoi Destiny"), se lopetetaan lainausmerkkien sisälle laitettavaan pisteeseen, näin: -> "Se tulee 22.2.2014 eli tänään."
pörheän olevaa ponia -> pörheää ponia
14,50v€
|
|
|
Post by Claudia on Feb 27, 2014 16:35:46 GMT 2
27.2: Tutustuminen Claudia & Rinja #1
Tulin tallille ajoissa tutustumaan uuteen hoitohevoseeni, Rinjaan. Sää tosin oli huono, satoi vettä - ei lunta, vaikka oli talvi - ja tuulikin voimakkaasti. Tuskin se kuitenkaan haittaisi, jos menisin vain maneesiin pariksi minuutiksi. Tarkoitus oli tutustua Rinjaan vähitellen, joten tällä kertaa vain hoitaisin sen kunnolla ja irtojuoksuttaisin hetken.
Talliin kävellessäni vastaani jolkotti toinenkin uusi tuttavuus, Rollis-niminen labbis. Rapsutin koiraa korvan takaa. Rollis heilutti vimmatusti häntäänsä, mutta katosi pian tallituvan lämpöön Artun perässä. Nousin ylös ja kävelin peräkarsinaan, jossa Rinja toistaiseksi asusti. No, muuta en voi sanoa, kuin että sydämeni suli pienelle pilkulliselle. Rinja kallisti päätään ja katsoi minua päästä varpaisiin, mutta taisi hyväksyä minut karsinaansa. Avasin oven varovasti. Rinja tervehti tönäisemällä kylkeäni. Pilkkuheppa onnistui näyttämään syötävän suloiselta katsellessaan minua ja selkäänsä, jota harjasin. Rinja melkein vahti tekemisiäni, muttei kuitenkaan näyttänyt ärsyyntyneeltä - päinvastoin. Itse asiassa se näytti kiltimmältä kuin luulin! Jatkoin harjaamista Rinjan tehdessä milloin mitäkin harmitonta. Rinja kerjäsi lisää huomiota kolistelemalla oveaan. Naurahdin pienelle ja vaihdoin harjan kaviokoukkuun.
Nostin Rinjan vasemman etukavion. Rinja nosti jalkansa kiltisti, eikä se oikein välittänyt tekemisistäni. Sain jalan puhtaaksi, joten siirryin seuraavaan. Loputkin jalat nousivat helposti. Taputin Rinjaa kaulalle ja aloin pölpöttää tammalle: - Höhlä! kiusasin leikilläni. Rinjalla oli selvästi hyvä huumorintaju - härnätessäni sitä se tajusi pistää takaisin puskemalla minut melkein kumoon. Kurotin koukkuun, jossa oli Rinjan riimu ja naru, ja nappasin ne käteeni. Pujotin riimun Rinjan päähän ja loksautin narun siihen kiinni. Rinja ei protestoinut mitenkään, lähti vain seuraamaan minua kiltisti.
Rinja seurasi minua ulos tallista. Pilkullinen hieman värähti sateessa, muttei tehnyt siitä sen suurempaa numeroa. Rinja köpötteli perässäni maneesin ovelle. Tamma odotti kiltisti, joten sain oven rauhassa auki - eihän se mikään operaatio kyllä ollut, mutta jotkut hevoset tuppaavat steppaamaan levottomasti etenkin sateessa. Talutin Rinjan maneesiin ja päästin sen irti.
Kävi ilmi, ettei Rinja ollutkaan tutustunut maneesiin, joten alkuun sain kävellä sen vieressä. Rinja kolusi kiinnostuneena joka kulman, eikä ollut ollenkaan peloissaan. Kun Rinja köpötti keskelle maneesia, jossa seisoin, hain juoksutusraipan ja pyysin Rinjalta käyntiä ympyrällä. Aluksi Rinja ei ymmärtänyt, mistä oli kyse, joten ohjasin sitä raipan avulla. Onneksi Rinja ei hätkähtänyt raipasta kädessäni, ja onneksi se pysyi ympyrällä! Rinjan askeleiden omalaatuisuuden huomasi jopa maasta käsin - käynnissä Rinja kulki pitkin, matkaavoittavin askelin, mutta raviin siirryttyä se alkoi kipittää hermostuneen oloisesti. - Soo Rinja! yritin rauhoittaa tammaa. Rinja vilkaisi suuntaani ja alkoi kulkea rinta rottingilla. Jätin Rinjan ravailemaan ympärilläni. Välillä tamma vilkaisi minua kuin kysyen, näyttääkö hyvältä. No, Rinja - kyllä näytti!
Laukkaa en tällä kertaa pyytänyt, joten otin riimunnarun olaltani ja kiinnitin sen Rinjan riimuun. Rinja piti päätään hetken sylissäni, joten rapsutin sitä otsasta. Kun tamma nosti päänsä, lähdin kuskaamaan sitä kohti tallia.
Rinja astui talliin nuuhkaisten ilmaa. Talutin pilkullisen karsinaansa kiikuttaen sille reilun kasan heinää. Rinja nuuhkaisi kättäni kiitokseksi ja jopa hörähti perääni ennen kuin alkoi syödä. Hymyilin tammalle ja jäin hetkeksi katsomaan, kuinka se - yllättävän nopeasti - söi. Rinjan kanssa oli mennyt hyvin ja olin valmis lähtemään, mutta halusin tehdä vielä yhden pikku jutun.
Kävelin neloskarsinaan, jossa majaili tamma nimeltä Terranova. - Hei, Draamakuningatarsieni, sanoin hiljaa. Kuitenkin niin kovaa, että Nova kuuli ja nosti päänsä äkkiä ylös. - Joo, minähän se tässä. Et kai ihmettele, miksen tullut hoitamaan sinua? jatkoin äänessäni kaipuuta. Nova työnsi turpansa niin pitkälle kuin ylsi ja tökkäisi kättäni sillä. - Novaliina, mumisin puhaltaen tamman sieraimiin. - Nova, sulle etitään nyt uus hoitaja, mut mä lupaan moikata sua vaikka joka päivä! kerroin Novalle työntäen ruskean pään takaisin karsinaan. Nova katsoi minua kysyvästi, muttei niin kysyvästi, että olisin tuntenut sääliä sitä kohtaan. - No, nyt mun pitää mennä, pikku Draamasieni...
Tallin ovi narahti hiljaa perässäni. Lähdin juoksemaan kohti isoa tietä, koska en halunnut kastua. Sellainen päivä siis tänään - huomiseen, Rinja! Sannan kommentti
Rinjan kaltaista pilkullista sydäntensulattajaa etsittiin Metsälammelle pitkään kissojen ja koirien kanssa: ostotarjoukseeni vastanneiden hevoset olivat kuitenkin joko liian nuoria tai liian kouluttamattomia. Lopulta päätin lähettää ostotarjouksen Tanskaan, knabstruppereita kasvattavalle Gerda Olsenille. Gerda vastasi ostotarjoukseeni ja ehdotti minulle jo kolmetoistavuotiasta, hiukan vähemmälle huomiolle jäänyttä Regained Desiree -tammaa. Gerdan knabstrup-tilalla painotettiin ratsujen kilpailuttamiseen ja tähdättiin isoihin tavoitteisiin, eikä Rinja ollut menestynyt kilpailuissa. Minä puolestani ihastuin tammaan aivan silmittömästi, ja olihan se pakko saada tänne Metsälammelle, keinolla millä hyvänsä!
Onneksi Nova pysyy samalla tallilla kuin Rinjakin, ja pääset moikkaamaan entistä hoitsuasi siitä huolimatta että hoidat nykyisin toista hevosta. Toki voit käydä ajoittain liikuttamassa Novaakin, jos joskus siltä tuntuu. Rinjaan tutustuminen kannattaa aloittaa hitaasti ja varmasti: olethan sentään tamman ihkaensimmäinen hoitaja!
Tarinasi oli siisti ja virheetön, mutta käytit joissakin kohdissa vähän liiankin kanssa Rinja-nimen toistoa. Toistoa kannattaa vältellä viimeiseen saakka: se on aivan turhaa ajanhukkaa, jos tiedetään jo mistä puhutaan. Rinja-nimen voit korvata esimerkiksi käyttämällä persoonapronomineja tai muita asiaan viittaavia sanoja (tamma, neiti, hevonen...) asiayhteydestä riippuen. Hetkellisesti mietin myös "draamakuningatarsieni" kutsumanimeä, jota käytit tarinan lopussa Novasta: pähkäilin pitkään, että miten ihmeessä olet lähtenyt taivuttamaan "draamakuningatar" sanaa. Ilmeisesti tarkoituksena ei ollut edes taivuttaa, vaan kyseessä oli lempinimi.
17,80v€
|
|
|
Post by Claudia on Feb 27, 2014 16:39:31 GMT 2
+ edellisestä jäi kyltti (joka pitää suurentaa, itse en sitä osaa xD) päiväkirjan kanteen:
Jees, kiva! 10v€ + kuvamerkintä. -S
|
|
|
Post by noreen on Mar 1, 2014 14:48:57 GMT 2
Mara saapui tuontihevosena omistukseeni kasvattajaltaan Milena Brakrovalta. Lensin katsomaan oria ennen kuin olin valmis tekemeään ostopäätöksen. Tavattuani ensimmäisen kerran tuon upean mustan orin se vei sydämeni saman tien, vaikken vielä sen luonteesta mitään tiennytkään. Kasvattaja varoitteli minua orin kanssa tulevista ongelmista, mutta enhän minä välittänyt niistä vaan sen minkä päätän myös pidän, joten ori lentäisi kanssani Suomeen. Kirjoittelimme Milenan kanssa kaikki tarvittavat paperit ja lastasimme orin ongelmitta koneeseen, jotta kotimatka voisi alkaa. Lento Maran kanssa sujui ilman ongelmia, kunnes tuli hetki taluttaa se ulos koneesta. Se katseli kauhuissaan ympärilleen höristen samalla outoon äänensävyyn. Hetken mietin olikohan tämä viisasta ostaa hevonen, jonka luonteesta sen oma kasvattajakin varoitteli. Mara steppaili, hörähteli ja hyppeli pystyyn koko matkan trailerille saakka. Autoon lastaamiseen vasta aikaa kuluikin. Se ei millään suostunut astumaan askeltamaan lähemmäs vinkkaa. Yritin houkutella sitä kaikella mahdollisella: heinällä, porkkanalla, omenalla, mutta aivan turhaan. Tuntien kamppailemisen jälkeen sain orin viimein lastattua traileriin ja pitkä ajomatka kohti Metsälammen ratsutilaa alkoi. Tallin pihaan päästyämme vastassa odotteli tallin omistaja Sanna, joka toivotti meidät tervetulleeksi. Kävin esin tutustumassa tallin tiloihin, ennen kuin aloin purkamaan hevosen ja sen tavarat ulos trailerista. Kuulin tallin sisälle asti, kuinka ori potki trailerin seinä ja kiljui kovaan ääneen. Sanna katseli minua ja kuunteli tuota kauheaa meteliä sanoen: "taitaa olla aika villi asukas tulossa talliin?", enhän minä voinut muuta kuin nyökätä tuohon. Palattua trailerille aukaisin takaoven, jotta saisin oriin talutettua ulos. Vastassa kuitenkin oli hurjaakin hurjempi Mara, joka ei pysynyt aloillaan vaan steppaili rauhattoman, sen katse tuntui lyövän tulta. Menin rauhallisesti irroittamaan narua jonka varassa se oli kiinni. Saatuani sen irti ori vauhkoontui vielä enemmän ja lähti peruuttamaan vauhdilla ulos trailerista. Se jatkoi riehumistaan tallinpihalla, potkien ja hypähdellen takajaloilleen. Yritimme Sannan kanssa saada orin rauhoittumaan, jotta saisimme sen turvallisesti talliin. Tovin kamppailun jälkeen Mara rauhoittui ainakin hetkeksi, jolloin saimme sen talutettua sille varattuun karsinaan. Se kuitenkin aloitti kamalan kiljumisen ja kuopimisen laitettuani karsinan oven kiinni. Lähdin rauhassa purkamaan kaikki muut mukanani tulleet tavarat talliin, mutta ori jatkoi metelöimistään. Päätimme Sannan kanssa olla välittämättä siitä, kunnes se tajuaisi lopettaa. Menimmä käymään toimistossa kirjoittamassa vuokrasopimuksen. Palattuamme talliin oli palannut se sama ihana hiljaisuus, mikä oli ennen Maran tuloa. Päätin pitkän päivän jälkeen lähteä kotiin lepäämään. Käskin Sannan ilmoittaa minulle heti mikäli orin kanssa ilmenee ongelmia. Sannan kommentti
Varoitan jo näin alussa, että mulla on tapana kommentoida kaikkiin foorumille kirjoitettuihin tarinoihin. Kommenttini saattavat aluksi vaikuttaa pilkkuaviilaavilta, mutta kaikki ovat ilmeisesti ajan myötä tottuneet niihin – tai sitten eivät vain halua myöntää. Kommentoin tarinat kieliopillisesti ja sisällöllisesti, minkä lisäksi niistä saa summan virtuaalieuroja sekä tarina- tai piirrosmerkinnät hoitajakaapin laskureihin.
Huomasin tallipaikkahakemuksesi ht.netin virtuaalipuolella, enkä voinut olla tarjoamatta Metsälampea: sen verran persoonalliselta ja komealta Makrahoan vaikutti! Veikkaukseni osuivat myös oikeaan, sillä Metsälammen tallivintillä on rupateltu innolla uudesta orista; hoitajaehdokkaita on ollut useampiakin. Maran hoitajaksi ehti kuitenkin ensimmäisenä ilmoittautumaan Villa. Kaiken toivon mukaan Mara sopeutuu ratsastuskoulumme arkeen ja tottuu rutiineihimme. Laitoin Maran tarhaamaan oriporukassa, Silavan ja Luden kanssa 5. tarhaan. Karsinapaikka löytyy oritallin 2. karsinasta.
Tarinasi oli sopivan pituinen ja kieliopillisesti melko virheetön. Muutamia kirjoitusvirheitä korjasin, mutta ne eivät vaikuta sen suuremmin kommentteihini – niitä sattuu jokaiselle, eikä niitä voi korjata huomauttelemalla niistä. Kommenteissani kiinnitän huomiota kieliopillisiin virheisiin, mitä voi korjata tietotaidolla.
..."taitaa olla aika villi asukas tulossa talliin?", enhän minä voinut muuta kuin nyökätä tuohon. -> Tässä edeltävä virke loppuu repliikkiini, eli uusi virke alkaa "enhän minä" kohdasta: -> ..."taitaa olla aika villi asukas tulossa talliin?" Enhän minä voinut muuta kun nyökätä tuohon. -> Kun repliikin jälkeen aloitetaan uusi virke, ei käytetä pilkkua, toisin kuin johtolauseen kanssa.
17,30v€
|
|
|
Post by Loci on Mar 2, 2014 13:52:03 GMT 2
Et ole poissa, 2.3.2014
Viikonloppu oli ohitse, en ollut alkuviikon jälkeen päässyt tallille, vaan tein kotona hommia. Sanna oli perjantaina yrittänyt jo soittaa, mutta luulin asian vaan koskevan sitä, että tunneilla olisi tilaa. Vihdoin tänään kotiin päästyäni, Sannan taas soittaessa, vastasin. Selvästi itkuinen nainen kertoi, että rakas hoidokkini, Esa, oli jouduttu lopettamaan. Puhelin tippui kädestäni ja hetken aikaa katsoin vain tyhjyyteen. Lopulta poimin kännykkäni ja otin autoni avaimet ja käsilaukkuni. En välittänyt, että olin yhäkin suunnilleen juhlavaatteissa. Päästyäni tallille marssin suoraan talliin ja katsoin Esan tyhjää karsinaa, josta oli alusetkin siivottu pois. Päässäni alkoi pyöriä ja silmäni sumenivat ja lopulta pimenivät. Seuraava muistikuvani on siitä, että makaan Sannan talossa sohvalla, Stefan ja Sanna ovat huolestuneina toisella sohvalla ja Destiny seisoo kauempana. Tilanne palaa mieleeni ja alan itkeä. Stefan yritti pitkään saada minut rauhoittumaan ja lopulta onnistui. Sanna oli sillä välin kaivanut kätköistään kynttilän ja ehdotti, että jos haluaisin, voisimme käydä sytyttämässä kynttilän Esan muistoksi. Nyökkäsin vaisusti, en vieläkään kyennyt puhumaan. Destiny jäi tallipihaan, kun Sannan ja Stefanin kanssa kävelimme hevosten hautaniitylle. Vasta vähän aikaa sitten olin täällä ollut muistamassa Sallia. Sanna ojensi kynttilän ja tulitikut minulle ja kyykistyin puisen ristin eteen. Laskin kynttilän maahan ja sivelin sormillani ristiin kaiverrettua tekstiä "As You Were". Lopulta sytytin kynttilän ja nousin seisomaan. Kyyneleet vierivät poskilleni ja Stefan astui vierelleni puolittain minua halaten. "Et ole ikiunessa, et ole poissa, olet tuhat tuulta puistikossa, olet valon välke aallokossa, olet timantti hankien loistossa. Et jättänyt meitä, et ole vaiti, olet lintujen laulu taivaalla, olet kuiskaus viljapellolla, olet henkäys rakkaasi poskella"
Lausuin itkuisena runon, jonka jälkeen käännyin vasten Stefania. Mutta tiedän, elämä jatkuu, sen on jatkuttava.
Sannan kommentti
Voi, kuinka koskettava tarina. Esan poismeno kosketti koko Metsiksen porukkaa, etenkin sinua, olithan ruunan pitkäaikainen hoitaja. Esa pääsi kuitenkin lähtemään kivuttomasti ja nopeasti, eikä kärsinyt lainkaan. Olihan herra jo vanha, pitkän tiensä loppupuolella. Olen pahoillani. Kaikin puolin kaunis tarina ja upea runo, tätä lukiessa tuli haikea ja surullinen olo.
18,00v€
|
|
|
Post by Snuffe on Mar 5, 2014 19:21:38 GMT 2
~Busterin pieni karkumatkaTallille on ihana kävellä pitkästä aikaa. Aurinko lämmittää kasvojani. Kävelen kädet talviratsastustakkini taskuissa liukasta maantietä pitkin. Linnut lentelevät taivaalla ja kaukaisuudesta kuuluu moottorisahan hurinaa. Eteeni tulee pian risteys ja kyltti jossa lukee "Metsälammen Ratsutalli 1 km". Kirjaimet ovat kuluneet, ja kyltti on melkein irrallaan tolpasta. Seuraan kyltin osoittamaa tietä pitkin, ja mietin minkälainen Buster voisi olla. Kiltti unelmaponi vai tuhma riiviö? En enää pysty pysymään nahoissani, vaan lähden juoksemaan tallia kohti. Maisemat vilisevät ohitseni.. Puuskutin kauheasti kun vihdoin pääsin määränpäähääni, Metsälammelle. Vasemmalla puolellani on monta tarhaa, huomaan vain yhden hevosen tarhassa. Se taitaa olla Jätkä, ajattelen. Kävelen ripeästi oritalliin jossa Buster asustaa. Avaan tallinoven ja astun sisään. Tallissa ei ole ketään. Astelen eteenpäin ja huomaan Busterin, kimon shetlanninponioriin. Tarkkailen ponia ensiksi kaltereiden välistä. Vaalea turpa yrittää hamuta kaltereiden läpi kättäni. Luokittelen Busterin söpöksi ja mukavaksi herraksi, joten uskallan astua sisään. Laitan oven kuitenkin kiinni. -Uups, sanon nolona kun tajuan laittaneeni karsinanoven kokonaan kiinni. Buster ei tajua tilanteesta mitään, rupeaa vaan tutkimaan takkini taskuja. Toivottavasti joku tulee, ja pian, mietin ja lysähdän purun peittämälle karsinanpohjalle. Yht'äkkiä minua alkaa huimasti väsyttää. Painan pääni heinien sekaan. Ja nukahdan. -Huhuu? Tekikö Buster jotain sinulle Snuffe? avaan silmäni, ja tajuan että Busterin karsinaan on tullut nuori, hoikka nainen. -Ääh, ei tehnyt, jäimme loukkuun ja nukahdin, mumisen nolona. Nainen hymyilee. Sitten muistan, sehän on Sanna! -Ei se mitään, ei tarvitse olla nolona, tiedätkös mitä, minullekin on käynyt noin nuorempana! Sanna naurahtaa, ottaa kädestäni kiinni ja nostaa minut ylös purujen ja heinien seasta. -Oikeesti? kysyn, vaikka tiedän että se on tyhmä kysymys. -Juu juu, Sanna vastaa. Rupattelemme Sannan kanssa niitä näitä. Yht'äkkiä Buster ryntää raolleen jääneestä karsinanovesta ulos. -Apua! huudahdan. -Ei hätää, tallinovi ei ole auki, Sanna rauhoittelee. Sannan olisi pitänyt koputtaa puuta, nimittäin joku avaa juuri oven, ja Buster ryntää tämän vierestä ulkoilmaan. -O-ou, nyt perään, sanoin huolestuneesti. -Odota Snuffe, haetaan kauroja, Sanna sanoo ja kävelen naisen perässä rehuvarastolle. Sanna laittaa vain pikkuisen määrän kauraa ämpärin pohjalle ja kiiruhdamme ulos. Tallipihassa Buster ei ainakaan enää ole. -Seurataan kavionjälkiä, Sanna ehdottaa ja osoittaa lumihangessa olevia jälkiä. Jäljet johtavat tallin taakse. Ja siellä Buster onkin ravaamassa laitumille päin. -Busteer! Täällä on kauroja! houkutellemme yhdessä Sannan kanssa. Buster pysähtyy ja vilkaisee uteliaana taakseensa. Kauroja!!!! se tuntuu ajattelevan. Buster juoksee ämpärin luokse ja työntää turpansa sinne. Ei aikaakaan, kun ori on karsinassaan seisomassa. -No, mitä haluaisit tehdä? Sanna kysyy. -Voisin, lause jää minulta kesken kun Sanna jo keskeyttää sen. -Voisit harjata sen ainakin, Sanna sanoo. -Joo, sanon ja katson juuri piehtaroinutta Busteria. Se on ihan purujen peitossa. Käyn hakemassa harjat hyllyltä. Palaan Busterin luokse ja pujahdan tämän karsinaan. Aloitan harjauksen pölyharjalla. Pian poni on puhdas ja kiiltää kuin timantti. Rapsutan Busteria kaulasta, ja se lerputtaa alahuultaan. Hymyilen ja käyn viemässä harjapakin pois. -No, nähdään taas pian, moikkaan Busterin ja lähden kävellen kotiin. Loppu Sannan kommentti
Voi Buster, senkin karkulainen! Minun pitäisi tosiaan muistaa aina koputtaa puuta, ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun jotain tällaista tapahtuu täysin samaa kaavaa noudattaen. Onneksi karkulaiset eivät ikinä ehdi liian kauaksi, ja ne saa takaisin talliin rapistelemalla kauranjyviä ruokaämpärissä. Voin antaa vinkin: jos et joskus saa kauraa mukaasi kun pyydystät karkulaista, niin kannattaa laittaa ämpäriin jotakin muuta rapisevaa, kuten muutama hiekanjyvänen! Eihän hevoset sitä arvaa. Tietysti pitää muistaa palkita kiinniotettu hevonen viimeistään talliin palatessa, ettei se seuraavalla kerralla päätä olla palaamatta.
Tarinasi oli sopivan mittainen, ja osasit laittaa kappalejaot oikeisiin kohtiin. Seuraavassa tarinassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että koko tekstin on samassa aikamuodossa: kun kirjoitat imperfektissä (mennyt aikamuoto, esim. "olin"), et voi seuraavassa virkkeessä kirjoittaa preesensissä (nykyhetken aikamuoto, esim. "olen"), ellei kyseessä ole esimerkiksi viittaus johonkin aiemmin tapahtuneeseen.
"Puuskutin kauheasti kun vihdoin pääsin määränpäähääni, Metsälammelle. Vasemmalla puolellani on monta..." -> Kursivoidun virkkeen kirjoitit imperfektissä, kun taas alleviivatun preesensissä. Pyri kirjoittamaan koko teksti samassa aikamuodossa!
-Huhuu? -> Ajatusviivan ja repliikin väliin tulee aina välilyönti: -> – Huhuu?
14,30v€
|
|
|
Post by Loci on Mar 7, 2014 21:13:16 GMT 2
07.02.'14 Kouluvääntöä ja kyyneleitä Sammutin autoni Metsälammen parkkipaikalle ja nappasin avaimet taskuuni. Takapenkiltä nostin ratsastusvarusteeni ja lukitsin auton ovet. Beibiksi nimeämäni hopeanharmaa Toyota Corolla jäi seisomaan rauhassa paikoilleen, kun itse suuntasin päätalliin. Sanna hoiti paperihommia toimistossa tapansa mukaan ja itse vaihdoin vessassa ratsastushousut farkkujeni tilalle. Nappasin mukaani vielä kypärän ja raipan Pipsan karsinalle. Otin tamman harjat esille ja lähdin tarhoille hakemaan neitiä. Pipsa tuli tarhasta yllättäen kiltisti, vaikka yrittikin viedä minua. Karsinassa tamma seisoi nätisti, kun harjasin sen kauttaaltaan. Talvikarva oli jo selvästi vaihtumassa kesäkarvaan, sillä isoja tuppoja sai suasta ja harjasta nyppiä irti. Pipsa antoi puhdistaa kavionsa kiltisti ja lopulta olikin satuloinnin vuoro. Itselläni oli hieman hankaluuksia nostaa satulaa reilut 10 cm pääni yläpuolelle, joten huikkasin ohi kävelevän Stefanin avuksi. Kun satula oli saatu turvallisesti selkään ja satulavyö kiristettyä, jäimme hetkeksi juttelemaan. - Kuulinkin, että olet aloittanut Pipsan hoitajana, Stefan tokaisi. - Joo, vaikkei kyllä mitään kokemusta tammasta olekaan, kuitenkin kun kokoa pollelta löytyy ja hyppykapasiteettia, vastasin. - Koulupuolellehan tamma on suuntautunut, jos en nyt aivan väärin muista? nuorukainen kysyi. - Jep, mutta tarvitsee kouluratsukin välillä vaihtelua, olisi tietty kivempi joku estepolle, mutta en minä oikein tämän ikäisenä enää poneilla voi kisailla. Pitää katsoa, jos Sanna hommaisi jonkun hyppykykyisen, suuremman hevosen joukon jatkoksi, sanoin. - No, mutta onneksi hoitaminen ei tarkoita sitä, ettei välillä saa lainata jonkun toisen hoidokkia, voitsit käydä välillä vaikka hyppäämässä Merlillä tai Crandilla, Stefan tokaisi. - Jep, vastasin ja ojensin Stefanille vasemman puolen suojat. Kyykistyimme yhdessä laittamaan suojia, minä oikealle puolelle ja Stefan vasemmalle. Stefan suitsi Pipsan näppärästi samalla, kun itse laitoin tukkani siististi kypärän alle ja noukin raipan. Stefan noukkasi vielä tamman selkään fleece-loimen ja lähdin taluttamaan Pipsaa kohti maneesia. Maneesi oli tyhjä ja se sopi minulle, tosin vieraalla hevosella ensimmäistä kertaa ratsastettaessa kannattaisi varmaan olla vähintäänkin joku katsomossa. Talutin Pipsaa ensimmäisen kierroksen ja otin loimen pois satulan kohdalta, jättäen sen vielä lämmittämään lautasia. Säädin jalustimet ja kiristin satulavyön. Olin ottanut jakkaran valmiiksi keskemmälle maneesia, jotta pääsisin selkään. Talutettuani Pipsan jakkaran viereen nousin selkään ja säädin vielä hieman jalustimia. Pipsa lähti nätisti pohkeista liikkeelle ja totteli painoapujani kääntyessään uralle, haluamaani suuntaan. Tamma käveli reippaasti jo heti alkuun, joten minun tarvitsi keskittyä vain kulmien tarkkaan ratsastamisen parilla ensimmäisellä kierroksella. Lopulta otin ohjat ja tein katsomon puoleisella sivulla pysähdysharjoituksia ja jätin loimen kaiteelle. Verryttelyksi tein paljon käynti-ravi siirtymiä ja voltteja, lisäksi ratsastin kulmat huolellisesti. Pipsa tuntui painavan kädelle, joten nostin käsiäni hieman tavallista korkeammalle ja tein pidätteitä, kooten ratsuani. Pipsa alkoi tuntua pehmeältä kädelle ja suuntaa vaihtaessani aloin teettää sillä jokaisen kulman jälkeen pysähdyksiä ja pieniä, parin askelen peruutuksia. Pipsalle peruutukset olivat selvästi hankala asia ja kehuin sitä suuresti jokaisen onnistuneen takaperoisen askeleen jälkeen. Annoin Pipsan hetken hengähtää ja mietin seuraavaa tehtävää. Nuorelta ei kannattaisi vaatia liikaa yhden tunnin aikana, joten päätin jatkaa siirtymiä pääty-ympyrällä. Ohjasin Pipsan ympyrälle ja otin ohjat. Siirsin tamman ensiksi harjoitusraviin ja etsin sopivan tahdin, josta valmistelin laukannoston. Nosto onnistui kerralla ja sain tasan puolen kierroksen kuluttua Pipsan takaisin raviin. Jatkoin puoli kierrosta ravia, puoli kierrosta laukkaa -harjoitusta noin kymmenen kertaa ja lopulta ravissa vaihdoin suunnan tehden saman harjoituksen uudestaan. Loppu ravit tein kevyessä ravissa, kooten vieläkin Pipsaa. Destiny oli ilmestynyt katsomoon jossakin vaiheessa, en aikaisemmin ollut kiinnittänyt häneen mitään huomiota. Lopulta siirsin tamman käyntiin ja Destiny tuli tammansa loimen kanssa katsomosta pois. Pysähdyin Desin kohdalla ja tyttö auttoi loimen tamman selkään. - Sehän meni kivan näköisesti, Destiny sanoi. - Juu, aluksi vähän kuumuessaan painoi käsille, mutta sain moottorin toimimaan enemmän ylöspäin, jolloin koko paketti alkoi toimial, vastasin. - Teitkö mitä harjoituksia? tamman omistaja kysyi. - Perus siirtymisiä ja kokoavia harjoituksia, lisäksi vähän peruutuksia. - Okei, en ole hirveästi itse ratsasnut Pipsan kanssa peruutuksia, eikä ilmeisesti tunneillakaan ole niitä menty paljoa. Lähtikö tamma kiltisti peruuttaamaan vai mietiskelikö hetken ensiksi? Desi kysyi ja lähti kävelemään vierellämme ympäri maneesia. - Ensiksi se vähän mietti, mutta keksi lopulta mitä halusin. Tietysti kehuin jokaisen askeleen jälkeen. Kävelimme vielä hetken ympäri maneesia puhuen arkisista asioista, kunnes Destiny tokaisi: - No, onneksi täällä vielä oli joku isompikokoinen hevonen vapaana vailla hoitajaa nyt, kun Esa jouduttiin lopettamaan. Kyyneleet kohosivat silmiini. Esa oli vieläkin minulle arka asia ja päätin kääntää Pipsan kaartoon. Destiny huomasi pahan oloni ja sanoi: - Minä voin huolehtia Pipsasta, jos et nyt pysty. Nyökkäsin vastaukseksi ja liu'uin alas satulasta. Desi otti ohjat ja jäi laittelemaan jalustimia ja loimea, kun itse kyyneliä pyyhkien kävelin ulos maneesista. Suuntasin päätalliin vähin äänin, mutta Kasper oli siellä siistimässä loimia, eivätkä kyyneleeni tietenkään jääneet herralta huomaamatta. Kasper laittoi viikkaamansa loimen loimitelineeseen ja halasi minua. Kävelimme yhdessä tallinvintille ja Kasper ojensi minulle vilttini. Istahdin heinäkasan viereen vilttiini kääriytyneenä ja Kasper toi minulle vessasta paperia. Pyyhkiessäni kyyneleitä Kasper otti nurkasta kitaran ja hetken sitä viritettyään alkoi soittamaan. En tiedä mitä hän soitti, mutta minusta oli mukavaa, kun ei tarvinnut olla yksin. Kasper sai muutaman biisin soitettua ja itse olin rauhoittunut. Aikaisemmin oli kuulunut hevosen askeleet, kun Pipsa oli kävellyt sisälle ja nyt ilmeisesti Destiny vei sen tarhaan. - Lähdetäänkö talolle? Veikkaisin, että siellä on kahvia ja jotain syötävää, Kasper sanoi katsottuaan rannekelloaan.- Juu, vastasin noustessani heinäkasasta ja viikkasin viltin takaisin paikoilleen.Kävelimme päärakennukselle ja Kasperin veikkaus meni oikeaan: kahvipöydässä oli mukavasti syötävää. Stefan ja Sanna olivat jo sisällä ja Sanna tiesi kertoa, että Destiny olisi pian tulossa myös. Aloitimme kaikessa rauhassa kahvittelun. Muut höpisivät niitä näitä, itse keskityin vain pullan tuhoamiseen ja kuuntelemiseen. Sannalla, Kasperilla ja Destinyllä tuntui olevan kiire jonnekin, joten jäin Stefanin kanssa laittamaan tiskejä koneeseen ja tyhjentämään pöytää. - Aiotko vielä tehdä tänään jotakin? Stefan kysyi.- En. Varmaan lähden piakkoin kotiin, jollei minulle keksitä jotain tekemistä, vastasin.- Okei. Eipä täällä kai paljoa tekemistä ole, kellokin on jo niin paljon, että nuoremmat hoitajat saapuvat pian. - Jep, sanoin laittaessani maitoa ja mehua jääkaappiin.- Hei, jos vaikka seuraavan kerran, kun satutaan samaan aikaan tallille, lähdettäisiin maastoon? Luulen, että voisimm saada muitakin lähtemään, vaikka pienelle vaellukselle, Stefan ehdotti.- Kyllä se mulle käy, kahdestaan tai porukassa. Mietiskelinkin tuossa, että pitäisi lähteä joku päivä maastoon kokeilemaan Pipsaa.- Okei, poika sanoi hymyillen ja siirryimme eteiseen pukemaan takkeja päälle.Piipahdin päätallin kautta hakemaan tavarani ja ilmoitin Sannalle lähteväni kotiin.Sannan kommentti
Esan menetys on asia, mikä koskettaa varmasti edelleen. Niin isoista asioista kestää pitkään toipua, mutta onneksi Metsälampi on täynnä tallilaisia, jotka kuuntelevat ja tukevat varmasti parhaansa mukaan. Metsälampi on jostain kumman syystä painottanut toimintansa kouluratsastukseen, minkä vuoksi hevoskaartistamme ei välttämättä löydy kunnon estetykkejä. Tällä hetkellä korkeimmalle taitaa päästä Jaden, Rinjan, Crandin ja Merlin kanssa.
Tarinasi oli pitkä, jälleen kerran! Alan pikkuhiljaa jo tottua siihen, ettei sun hoitohevosten päiväkirjoista muunlaisia löydykään! Hyvähän se vaan on, saat enemmän virtuaalieuroja. Kirjoitat elävästi ja tarinoihisi on helppo päästä mukaan. Sinuna ottaisin seuraavaksi tavoitteeksi kappaleiden tekstin pidentämisen: lyhyet, muutaman virkkeen mittaiset kappaleet tekevät tekstistä rikkonaisen näköisen.
käynti-ravi siirtymiä -> käynti-ravi–siirtymisiä (- = yhdysmerkki, – = ajatusviiva)
loppu ravit = loppuravit
19v€
|
|
|
Post by Stefan on Mar 7, 2014 22:41:14 GMT 2
Pilkkuja, pilkkuja, pilkkuja!- Rinjan kanssa otat ihan rauhallisesti sitten, Stefan. Ei olla esteradalla, ihan vaan ammattitaitoisesti läpiratsastat ja siinä se. Okei? Sanna ilmoitti vielä ja taputti minua toverillisesti olkapäälle. Rinja nykäisi päätään hieman ylöspäin, mutta ei saanut minua järkähtämäänkään. - Joojoo. Lämmittely, kokeilen vähän taivuttelua ja peräänantoa, sitten loppukäynnit ja siinä se? kysyin vielä. - Ihan niin, Sanna vastasi ja katosi maneesin ovesta ulos. Talutin Rinjan maneesin keskelle ja tunsin oloni Cruella deViliksi joka nyt oli kaapannut yhden arvokkaan dalmatialaisen. Rinja näytti kuitenkin ihan semikivalta ratsastettavalta, joten lähdinpä sitten nousemaan selkään. Rinja rentoutui suustaan kun maiskutin tamman käyntiin. Puolipitkällä ohjalla Rinja venytteli kaulaansa ja sen lihakset alkoivat hitaasti lämmetä tamman astellessa tarmokkaasti eteenpäin. Ratsastin suuria ympyröitä ja vaihtelivat tempoa. Rinja marssi eteenpäin tahdissa ja uskalsin siirtyä raviin. Rinja ravasi hyvin ponimaisin kipitysaskelin ja jouduin muuttamaan kevennystäni paljon. Koetin rauhoitella tammaa, joka jyräsi eteenpäin kuin jänis porkkanamaalla. Ohjasin Rinjan uralle ja aina kun se yritti tarjota minulle laukkaa, siirryinkin käyntiin. Ajan myötä Rinja alkoi ennakoida käyntiä, jolloin ei jumittuisi jyräysraviinsa, ja saatoin jatkaa ympyröillä työskentelyä. Pidin alapohkeen vakaana ja istuin Rinjan kiirehtivimpiä askeleita vastaan, ja kun tamma ravasi kauniisti hetken, istuin alas ja ravasin vielä yhden ympyrän. Sitten pyysin tammalta myötälaukkaa ja sain heti istua Rinjan liikettä vastaan. - Soooo, mutisin neidille joka hidasti laukkaansa sovitusti ja kun vielä pyysin, vaihtoi laukankin. Tämän jälkeen siirryin käyntiin ja ohjasin Rinjan pituuslävistäjälle, josta aloin tekemään pohkeenväistöä vuorotellen vasemmalle ja oikealle. Huomasin tamman olevan menohaluisempi oikealle, joten ajattelin vasemmalle väittäessä vielä enemmän eteen. Tämän jälkeen tein saman ravissa ja lopuksi vielä kehuin Rinjaa oikein vuolaasti. Ratsastelin vielä pitkät sivut kulmasta kulmaan loivaa avotaivutusta, joka on hyvä harjoitus. Sitten siirryin taas ympyrälle ja vaihtelun tempoa kaikissa askellajeissa. Lopuksi siirryin uralle ja annoin Rinjan kävellä samalla kun venyttelin hieman satulassa. Lopuksi ratsastin kaartoon ja lähdin laskeutumaan satulasta, mutta Rinja säikähtikin ulkona torvea soittavan auton ääntä ja hypähti sivulle. Tulos: minä valittamassa takapuoltani maneesin hiekassa. - Eihän täällä tarvitse jalkojansakaan vaivata kun haluaa alas selästä, mutisin ja hymyillen ajatukselle lähdin pyydystämään pilkullista prinsessaa maneesista. Sannan kommentti
Suurkiitos Rinjan läpiratsastuksesta! Minuahan tässä puolestaan pitäisi kutsua itse kaappariksi, omistanhan jo kaksi täplikästä dalmatialaista. Rinja on mukava ratsastaa, ja moni on kehunut sen nättejä liikkeitä. Ootkos laiskaksi ryhtynyt kun selästäkään et jaksa alas kiivetä?
Kuvailusi ovat aivan mahtavia, ne tekevät tarinoistasi hauskoja ja mielenkiintoisia. Kaiken lisäksi et käytä niitä liikaa, vaan pysyt hyvän maun rajoissa, mikä on erittäin tärkeää onnistumisen kannalta. Myönnettäkööt, että mun omat kirjoitukset saattavat mennä aivan yli hyvän maun rajojen. Kappaleet olivat sopivan mittaisia, ja teksti oli täysin virheetöntä – ainakaan mun kapasiteetit eivät riittäneet sen korjaamiseen millään osin.
17,50v€
|
|
|
Post by Kasper on Mar 8, 2014 1:48:29 GMT 2
Tän päivän työlistalle kuului perusaskareiden lisäksi työnsarka nimeltä Luden läpiratsastus, maneesin lanaus sekä Rinjan juoksuttaminen. Silmäsin Sannan sohvapöydän takana nojatuolissa nuokkuvaa olemusta hu*neena, ja nappasin pöydältä käsiini tallipäiväkirjan selatakseni esiin hoitajalistan. ”Eikö me kaikki päästäis helpommalla jos Rinjan hoitaja juoksuttais itse?” kokeilin virnistäen. Sumppitauon lamaannuttava vaikutus hiipi jäseniin, ja kun seurasin Sannan talon olohuoneen ah-niin-virkeää elämää saatoin jopa sadan prosentin varmuudella sanoa samaa muista. ”Kukas sitä nyt hoitaakaan... Claudia..? Onko paikalla?” Kiersin katseellani ympäri huoneen todetakseni ettei asianomaista näkynyt näillä main. Lysähdin takaisin paikoilleni. ”Hoida itse hommas, laiskuri. Claudia ei pääse tänään käymään, siksi sä saat huolehtia ne molemmat itse”, Sanna mumisi huopansa takaa saaden mut tuhahtamaan. ”Käskystä, madam.”
Vedettyäni kengät jalkaan astelin suorinta tietä maneesiin, jossa lanaushommat aloittanut Stefan rullasi traktorilla menemään. Odotin paikoillani, että tyyppi huomaisi tuloni ja pysäytti mööpelin keskelle hallia. ”Mä tulin hoitamaan homman loppuun. Sanna komensi”, ilmoitin päästyäni kuuloetäisyydelle, ja Stefan virnisti tyytyväisenä. ”Sehän passaa. Mä taidankin suoria tästä pikkubreikille.” Irvistin toisen sanoille saaden Stefanin naurahtamaan ääneen. ”Lycka till!”
Ei siinä mitään, mielellänihän mä näitä hommia hoidin. Itsekseni hyräillen, jonkinnäköistä komppia rattorin rattiin rummutellen hurautin vempeleen käyntiin ja jatkoin siitä mihin edellinen oli jäänyt. Nyt sai kuopat ja kolot kyytiä kun meikäpoika veteli maneesin hiekan maan tasalle! Vilkaisin ohimennen kelloa todetakseni seuraavan tunnin maneesilla alkavan kolmen vartin päästä. Ehtisin hyvin saada hommat hoidettua.
Hoplaa, ja niin sain tyytyväisenä yliviivata yhden työn listalta. Roudattuani traktorin lanoineen oikeisiin asemiin lompsin yksinäni hyräillen tallin puolelle ratsastuskamppeita vaihtamaan. Kävin kaivelemaan omaa tavarakaappiani ja kaivoin esiin ratsastushousut ja muut tarvittavat romppeet, jotka kiskoin päälleni ennen kuin suuntasin reittini kohti tarhaa, jossa tuleva ratsureippaani majaili.
Lude oli mulle entuudestaan melko vieras kaveri, mutta olin kuullut Sannan kehuvan sitä oikein mukavaksi heeboksi. Kävellessäni vitostarhan veikkosia tapaamaan jouduin väistelemään muutamaa vesilätäkköä. Kumma talvi, tosiaankin. Tuntui kuin olisi syksy vieläkin. Portille saapuessani katseeni unohtui ihailemaan tallin uusinta uutta, akhalteke-ori Makrahoania. Sitä hevosta en koskaan kyllästyisi katselemaan: se oli erikoisine ulkomuotoineen oikea katseenvangitsija, kiiltävä ja solakka, ja niin luonteikas hevonen. Nytkin katselin kuinka se korvat höröllä kiinnitti katseensa minuun sekunnin murto-osan ajaksi, ja otti muutaman lennokkaan raviaskeleen pysähtyen sitten jonkin matkan päähän tarkkailemaan ympäristöä. Pystyin kuvittelemaan kiiltävän mustan silkin loimen alla. Ajatukseni katkaisi olkani takaa kuuluva vaimea yskähdys, ja käännyin katsomaan kuka oli hiippaillut taakseni arvaamatta.
”Se on kyllä hieno, vai mitä?” punapää hymyili ja mulla kesti hetki tajuta mitä se tarkoitti niin sanoessaan. Ah niin, Makrahoan. En varmaan koskaan malttaisi olla lausumatta nimeä kokonaan. ”Laittoman.” Virnistys. ”Mun piti hakea Lude mut erehdyin vilkaisemaan Maraan päin.” Noreen nauroi ääneen. ”Siitä saa kyllä olla ylpeä.” ”Varo vaan, jos sitä ei joku aamu näykään tallissa. Tiedät sitten kenen puoleen kääntyä.” Vinkkasin naiselle silmää leikkimielisesti. Toinen tyytyi vain hymyilemään. Kyllä tuossa asemassa varmasti sietikin hymyillä. ”Mun pitää valitettavasti nyt ottaa toi jörmy ja nousta ratsaille”, ilmoitin lopulta kopauttaen kevyesti rannekelloni näyttöä. ”Aika juoksee – ja palkka myös.”
Lude antoi hyvin kiinni pyydystäessäni sitä tarhasta. Noreen toimi porttimiehenä ennen kuin katosi omille teilleen, ja me jatkettiin Gluteeniongelman kanssa yhdessä oritallin puolelle. Luojan kiitos sillä oli loimi – muuten harjaisin ratsuani varmasti vieläkin. Kaula sekä mahanalunen oli alkavasta kelirikosta kuraantunut, ja niiden puhtaaksi jynssääminen otti sen verran aikaa että luovutin, ja suihkutin kurat jaloista vesiletkulla pesukarsinassa. Pyyhkäisin loimen alta kuivan selän pölyharjalla läpi, ja lähdin hakemaan hevoselle varusteita.
Varustehuoneessa törmäsin satulahuopia pinoavaan Iidaan. ”Sanna käski mun ottaa nää työn alle”, se selitti heiluttaen yhtä likaista huopaa käsissään. ”Pitää kuulemma harjata irtolika ja karvat pois ja nakata sitten pesukoneeseen. Olitko sä menossa ratsastamaan?” Nyökkäsin. ”Joo, Ludella.” ”Sä voit ottaa puhtaan huovan tuolta hyllystä.” ”Selvä peli.” Toivotin Iidalle työn iloa ja poistuin paikalta Luden suitsia ja satulaa raahaten.
Maneesissa oli menossa tunti, joten päätin ratsastaa kentällä. Maa oli sulanut mutta märkä, ja kentän pohja epämiellyttävän pehmeä, joten painotin työskentelyn kuivemmalle laidalle. Säätelin jalustimet selästä käsin samalla kun tarkistin satulavyön, ja ohjasin pollen kaviouralle alkukäyntejä kävelemään. Ensialkuun ratsu vaikutti melko leppoisalta kaverilta, ja annoin sen kävellä pitkään ennen kuin aloin ottaa ohjia paremmin tuntumalle ja ratsastamaan paremmin eteenpäin.
Alkuverkaksi me otettiin pysähdyksiä, käynti-ravi –siirtymiä ja ympyröitä. Lude meinasi vähän laiskailla, ja jouduin kerran muistuttamaan sitä kevyesti miten kuului mennä. Kun ori vetreytyi, alkoi menokin maittaa paremmalta. Keskityin ratsastamaan pääasiassa istunnalla, ja välttämään mitään ylimääräistä säätämistä käsillä tai millään muillakaan kehon osilla.
Saatuani orin kulkemaan riittävällä herkkyysasteella aloin teettää sillä vähän enemmän töitä. Mitään kauhean hankalaa ei ollut aikeissa kokeilla, mutta aloin pysähdysten kautta lyhentämään liikettä ja kulmia huolellisesti ratsastamalla jumppaamaan takapäätäkin paremmin mukaan. Nostin ravin pitkälle sivulle ja yllättävän helposti hevonen kokosi itseään ja tarjosi oikein nättiä ravia. Yhden ravikierroksen jälkeen ohjasin ratsun keskihalkaisijalle, jonka puolesta välistä pyysin pohkeenväistöä. Uralle ja suoristus. Taputin suomenhevosta kaulalle. Mukava pelihän tämä oli!
Parin väistöharjoituksen jälkeen annoin Luden kävellä hetken. Sitten nostin taas ravin, ja hetken päästä laukan. Ratsastin oria pääty-ympyrälle, jolta siirsin sen parin kierroksen jälkeen toiselle kahdeksikon avulla. Keskelle laukanvaihto ravin kautta. Pian aloin ratsastamaan oria kahdeksikolle, ja jättämään raviaskeleet kokonaan pois. Pari kertaa feilattiin huolimattomuuden takia, mutta sitten alkoi yhteispeli taas luistaa! Laukkaharjoituksen jälkeen tipautin raville, suoristin Luden uralle ja hölläsin hieman ohjaa. Loppuravit ja käynnit, sitten kopukka talliin. Täytyikin kehua Ludea Claudialle heti kun näkisin häntä.
Sitten vielä se Rinja. Yllätyksekseni törmäsin tamman karsinalla tämän tyytyväisen näköiseen hoitajaan joka puunasi tammaa hyräillen jotain. ”Ai moi”, tyttö hihkaisi. ”Mä pääsin sittenkin käymään vaikka menikin vähän myöhempään. Sanna käski sanoa sulle että mä voin hoitaa sen juoksutuksen.” Naurahdin vähän ääneen Claudian sanoille muistellessani aiemmin päivällä Sannan olohuoneessa käymäämme keskustelua. ”No ei kai siinä mitään. Mä taidan sitten häipyä tästä iltaruokia sekoittelemaan.” ”Haha joo! Sanna muuten kertoi että sä olit ratsastanut Luden tänään.” ”Joo niin tein. Hienosti se sun orhis porskutti.” ”Mahtavaa! Mä ehdin jo huolehtia että miten ihmeessä itse ehtisin hoitaa molempien liikutukset kunnolla tänään.”
Yllätyin jo toisen kerran peräkkäin kun rehuvarastossa puuhattiin iltaruokia kovaa vauhtia. Kauralaarin päällä istui kaksi tyttöä – Loci ja Vilja – jotka hätkähtivät rupattelustaan kun minä kävelin sisään. ”Oho. Multahan viedään hommat ihan käsistä”, nauroin ja kurkistin lähimpään ämpäriin. ”Mites te tänne eksyitte?” ”Sanna komensi”, Vilja ilmoitti topakasti. ”Eikä tarvi yhtään epäillä, me ollaan kyllä mitattu kaikki kaikille oikein”, Loci lisäsi katsoen merkittävästi juuri kurkistamaani ämpäriä. ”Ihanko varmasti olette”, ärsytin virnistäen. ”Ei kai mulle jää muuta hommaa kuin lähteä pitämään kahveepaussia tuonne olohuoneen puolelle.” Tytöt loivat toisiinsa merkitsevän katseen: ”Sinä se aina jaksat yllättää.” Sannan kommentti
Perskule kun nää kurakelit tosiaan ottaa pannuun. Tallipiha on kuin tulvan jälkimainingeissa kituva preeria ja hevoset kuorruttautuvat tarhaillessaan sentin mutakerroksiin. Eniten tässä harmittaa se, että meidän dalmatialaisprinsessoista, Jadesta ja Rinjasta, katoaa ne viimeisetkin pilkut – puhumattakaan Busterista joka katoaa kokonaan. Lude on kyllä ihan super, se osaa aina piristää mieltä. Minä ainakin tykkään orista ihan hirmuisesti. Kröh, onhan se sentään kasvattini.
Tarinasi oli melko pitkä, enkä löytänyt siitä yhtäkään virhettä; mulla ei ole sulle yhtään korjauksia! Teksteissäsi on sopivasti huumoria, ja kirjoituksesi tempaavat lukijan mukaansa heti alussa. Sisällöllisesti haltsaat myös aloitukset ja lopetukset. Erityisen hyvin haltsaat lainausmerkkien käytön repliikeissä: olen huomannut sen osa-alueen olevan monelle kirjoittajalle hankala sisäistää, tavalla tai toisella. Lainattuja repliikkejä ei tosin kannata laittaa omille riveilleen, ne voi kirjoittaa ihan "pötköön" muun tekstin kanssa: näin kappaleista saadaan siistimpiä. Ajatusviivalla aloitetut repliikit aloittavat puolestaan aina rivinvaihdon jälkeen.
20,20v€
|
|
|
Post by Snuffe on Mar 8, 2014 15:56:25 GMT 2
Busterin taluttelua~
Äiti toi minut tallille. Hyppäsin mustan volvon kyydistä ja hyvästelin äidin. Olin ottanut mukaan itselleni eväät, ja Busterille porkkanoita. Eväsretki maastossa oli hyvä idea! Tallustelin oritalliin. Tajusin että Buster olikin viety jo tarhaan. Joku tyttö rapsutteli omaa hoidokkiaan käytävällä. Poni riiputteli tyytyväisenä kaulaansa ja ummisti silmiään. -Hei, sanoin hiljaisesti, en halunnut keskeyttää ponin ja tytön hellää hetkeä. Tyttö ei vastannut vaan painoi kasvonsa ponin harjaan.
Jatkuu!
Sannan kommentti
Ajatusviivan ja repliikin (–Hei...) väliin aina välilyönti! Valitettavasti en voi antaa tästä osasta tarinamerkintää, tekstiä olisi pitänyt olla hiukan enemmän. Saat siitä huolimatta kuukauden lisää hoitoaikaa, aivan kuten normaalisti.
|
|
|
Post by Loci on Mar 8, 2014 23:16:53 GMT 2
08.03.'14 - Maasta käsin naistenpäivänä
Satula selässä, Suitset päässä. Ei ratsastajaa näy vaan ympyrällä mennään.
Paljon siirtymiä, paljon kokoavaa työtä. Liina ja raippa, ilman niitä ei pärjää.
Välissä verryttelyä, puomien päällä. Lopuksi laukkaa, hallitussa vauhdissa.
Sannan kommentti
Siisti, moderni runo, joka kertoi sujuvasti mutta tiivistetysti päivästä. Lyhyehkö, jäi kaipaamaan perinteisyyttä eli loppusointuja.
7v€
|
|
|
Post by Loci on Mar 9, 2014 14:03:41 GMT 2
09.03.'14 - Mikä on tummanruskea-punainen ja kulkee metsissä? Pakkasi evääni reppuun, termospulloon kaakaota ja muutaman eväsleivän. Olimme Stefanin ja Kasperin kanssa sopineet, että lähtisimme vähän pitemmälle maastolenkille. Stefan kurvasi pihaamme ja noukin takkini naulakosta. Repun heitettyäni selkään otin vielä ratsastussaappaani ja kypäräni. Stefan oli äänistä päätellen päättänyt vaihteeksi tulla katsomaan, mikä minulla kesti. Tennareita jalkaan vetäessäni ulko-ovi avautui ja nuorukainen astui sisään. - Ai, oletkin jo näin pitkällä, hän tokaisi nähdessään minut. - Juu, melkein lähtövalmis, vastasin napatessani vielä aurinkolasini hyllyn päältä. Kävelimme Stefanin autolle ja heitin tavarani takapenkille. Istahdin apukuskin paikalle ja kyllästyin välittömästä radiosta pauhaavaan musiikkiin. - Onko sulla jotain levyjä? kysäisin Stefanilta ja vastaukseksi herra avasi hanskalokeron. Selailin hetken levyjä ja päädyin yhteen poltettuun levyyn, jossa oli vähän mitä sattuu musiikkia, suurin osa sellaista, että minäkin kykenisin kuuntelemaan. Työnsin levyn soittimeen ja annoin Stefanin rauhassa säädellä nappuloita.Tallipihassa otimme tavaramme autosta ja suuntasimme talliin. Kasper oli jo saapunut tallille. Sanna, Kasper ja Meiju olivat toimistossa kahvikupit käsissä ja tervehdimme heitä.- Ai, te tulitte jo. Kasper kertoikin suunnitelmanne, Sanna sanoi.- Juu. Olen vielä miettinyt sitä reittiä ja eikös rajasillan luona voi hyvin pysähtyä evästauolle? Kysäisin Sannalta.- Kyllä, kunhan sidotte hevoset huolella. Ettekös päättäneet ottaa Jätkän, Silavan ja Pipsan? Laittakaa Silava jätkän ja Pipsan väliin, kun Jätkä on vasta ruunattu.- Okei, sanoin ja vilkaisin poikia. - Meidän varmaan pitäisi alkaa lähteä laittamaan hevosia valmiiksi, vai mitä pojat?Puolen tunnin kuluttua olimme valmiita. Stefan oli ottanut Jätkälle satulalaukut, joihin laitoimme eväämme, riimmunnarut sidoimme hevosten kauloille. Tallipihassa nousimme ratsujemme selkään ja Stefan sai johtaa joukkoa, Jätkähän on perinteisesti mennyt ensimmäisenä. Itse kuljin Stefanin takana Pipsan kanssa ja Kasper piti perää Silavalla ratsastaen. Alkumatkasta, isoa tietä pitkin kävellessämme kohti Kutalanreittiä, kerroin Stefanille suunnitelman.Alkumatkan kävelimme ja suorilla otimme vähän ravia, jottei koko päivää menisi reissussa. Kutalanreitiltä jatkoimme Viitaniemeen päin ja käännyimme Viitapolulle, josta alkumatkan ravasimme. puolen välin jälkeen hidastimme käyntiin ja rajasillan kohdalla pysäytimme ratsumme. Vaikka aikaa ei ollut tuntunut menneen vielä paljoa, olimme jo olleet Stefanin kellon mukaan reilut puolitoistatuntia liikkeessä.
Kun hevoset oli turvallisesti juotettu ja sidottu kiinni istahdimme muutaman kiven päälle syömään eväitä.- Onneksi on hyvä keli, eikä sada tai tuule, Kasper tokaisi ennen ensimmäistä haukkaustaan eväsleivästä.- Jep, olisi ollut kurjaa lähteä näin pitkälle retkelle sateella tai muuten ankealla kelillä, vastasin hymyillen katsellessani Pipsaa, joka tutki turvallaan maata. - Olisi ollut kiva lähteä isommallakin porukalla, mutta pienessä porukassa on etunsa, Stefan sanoi ja yritti pörröttää hiuksia.Tietenkin minä olin porukan ainoa tyttö, mutta se ei minua haitannut. Kuten Stefan sanoi, pienessä porukassa oli omat puolensa, eikä kukaan meistä tuntenut itseään syrjityksi. Jäimme hetkeksi juttelemaan päivän muista suunnitelmista, ennen nousua takaisin satulaan. Minä ja Stefan jäisimme tekemään iltatallia, Kasper oli ollut aamutallia tekemässä ja saisi halutessaan, ainakin meidän puolesta, lähteä kotiin, kun palaisimme tallille. Hevosten selässä jatkoimme viitapolun loppuun kävellen ja jokipolulla ravasimme ja otimme pienen pätkän hillittyä laukkaa. Selvästi ratsastajat ja ratsut nauttivat nopeammasta askellajista. Ennen isoa tietä hiljensimme käyntiin ja ylitimme tien käynnissä. Sunnuntaisin liikennettä ei tiellä pahemmin ole, joten uskaltauduimme ravaamaan pätkiä. Yksittäinen auto tuli meitä vastaan, mutta onneksi saimme hevoset ajoissa käyntiin ja autoilija osasi varoa meitä.Tallilla olimme kolme ja puoli tuntia lähtömme jälkeen, puoli kolmen maissa. Laskeuduin Pipsan selästä ja talutin sen omaan karsinaansa. Pipsa seisoi rauhallisesti paikoillaan, kun purin sen varustuksen. Kävin laskemassa ämpäriin lämmintä vettä, mihin sekoitin melassia ja jätin ämpärin karsinaan. Pipsa jäi karsinaan juomaan ja kävin viemässä satulan ja suitset paikoilleen. Samalla reissulla hain heiniä tammalle syötäväksi. Karsinassa harjasin Pipsan huolellisesti ja irtokarvaa vasta lähtikin. Lopuksi loimitin tamman ja vein vielä joksikin aikaa tarhailemaan pihalle.Pojat olivat jo saaneet huollettua omat ratsunsa ja lähdimme yhdessä jakamaan tarhoille iltapäiväksi heiniä. Juuri, kun laskimme kottarit paikoilleen, Sanna tuli ilmoittamaan, että sisällä olisi päivällistä tarjolla, eikä meitä kolmea tarvinnut kahdesti kehottaa! Kävelimme yhdessä talolle ja Sanna lähti etsimään muita tallillaisia ruokapöytään, Iida oli kuulemma tullut puuhailemaan Aksun kanssa.Lopulta olimme kaikki kokoontuneina ruokapöydän ääreen. Stefan kertoi omia, täysin käsittämättömiä vitsejään ja muut kovast yrittivät arvuutella, mikä on tummanruskea-punainen ja kulkee metsissä. Loppujen lopuksi arvoitus jäi todellakin arvoitukseksi aiheiden kääntyessä tulevaan viikkoon, minulla tosin oli aavistukseni arvoituksen vastauksesta, mutten ollut avannut suutani.Stefanin ja Iidan kanssa valmistelimme tallit: jaoimme kaikille karsinoihin yöksi heinät ja lakaisimme käytävät. Lopulta kävimme hakemassa hevoset sisään ja purimme niiltä ulkoloimitukset. Kun kaikki hevoset olivat tyytyväisinä syömässä heinää, jaoimme kaurat, minkä jänkeen sammutimme tallin valot.Hetken istuttuani Stefanin autossa, avasin suuni:- Minä ja Pipsa?Vastaukseksi sain mietteliään katseen, Stefan ei selvästi arvannut mitä tarkoitin.- Niin, siis mikä on tummanruskea-punainen ja kulkee metsissä, selvensin.Stefan repesi nauramaan ja onnistui jotenkin sanomaan, että olin osunut oikeaan. Lopulta laitoin napit korvilleni ja painoin musiikin soimaan korviini.- The serpent's touch has made it clear that evils on it's way. This desert land of broken mirrors... lauleskelin kuulokkeistani kuuluvan laulun mukana, kun Stefan sai minut keskeyttämään kummastelevalla katseellaan. Loppumatkan päätin pitää suuni kiinni.Sannan kommentti
Pienessä porukassa on tosiaan etunsa: juttua riittää, mutta jokainen tulee kuulluksi eikä jää - toivottavasti - porukan ulkopuolelle. Maastoon kannattaakin lähteä pienellä porukalla, sillä ison lössin reippailu metsäpoluilla ei aina välttämättä ole turvallista (tieto jonon ensimmäiseltä ratsukolta ei välttämättä kulje hyvin jonon viimeiselle ratsukolle). Sitä paitsi hevoset lähtevät mielellään kisaamaan keskenään nopeammissa askellajeissa, ja pienempää hevoslaumaa on helpompi hallita. Maastoreissunne kuulosti mukavalta, kaikilla taisi olla hauskaa ja juttu luisti.
Tarinasi oli hyvin kirjoitettu, mutta löysin siitä hiukan ennemmän korjattavia virheitä kuin aiemmin (saattaa tosin johtua mun omasta ajankäytöstä). Korjaamiani virheitä on vaikea selittää järkevästi, sillä suurin osa niistä on hassuja lauserakenteita, joissa sanat pitäisi asetella toisella tavalla selkeämmän lopputuloksen saamiseksi. Seuraavassa tarinassa kannattaa pohtia, voiko monimutkaisen lauseen ilmaista yksinkertaisemmin!
"Repun heitettyäni selkään..." -> "Heitettyäni repun selkään..." -> "Kun olin heittänyt repun selkään..."
"...suurin osa sellaista, että minäkin kykenisin kuuntelemaan." -> "...suurin osa sellaisia, joita minäkin kykenisin kuuntelemaan."
Puolen välin jälkeen -> puolimatkassa
puolitoistatuntia -> puolitoista tuntia
"Selvästi ratsastajat ja ratsut nauttivat nopeammasta askellajista." -> "Ratsastajat ja ratsut nauttivat selvästi nopeammasta askellajista." -> "Ratsukot nauttivat selvästi nopeammasta askellajista."
"Lopuksi loimitin tamman ja vein | vielä joksikin aikaa tarhailemaan pihalle." -> Tästä puuttuu persoonapronomini (laitoin puuttuvan pronominin kohdalle pystyviivan): -> "Lopuksi loimitin tamman ja vein sen vielä joksikin aikaa tarhaileman pihalle."
19,70v€
|
|
|
Post by Vilja on Mar 11, 2014 16:54:05 GMT 2
Resepti onnistuneeseen maastoretkeen Pohja: 1 aurinkoinen kevätsää 3 hevosihmistä 3 hevosta 2 dl iloista mieltä 0,5 purkkia aikaa 1 ja 2/3 tl työnvälttelyä 8 dl irtokarvaa Täyte: 100 g possujunailua 1,5 dl rupattelua 5 dl rentoa meininkiä 2 ruokalusikallista jännitystä 0,5 dl vauhdin hurmaa Kuorrute: 1 kaulalla istuva ratsastaja 250 g naurua 2,5 tl pärskähdyksiä 3 dl kaakaota Koristele oman maun mukaan irtokarvalla Sekoita pohjan ainekset keskenään ja paista parin plusasteen lämpötilassa linnunlaulussa. Yhdistä possujunailu, rupattelu ja rento meininki, lisää joukkoon jännitys (ei liikaa!) sekä vauhdin hurma, ja levitä seos pohjan päälle. Kun seos on saanut hetken jähmettyä, sekoita kuorrutteen ainekset ja levitä tasaisesti koko komeuden ylle, anna hetki jäähtyä ja nauti tyytyväisen olon kera! Sannan kommentti
Aivan ihana resepti, tätä pitää kokeilla mahdollisimman pian! Mielestäni onnistuit erityisen hyvin reseptin jakamisessa kolmeen osaan; oikeiden otsikoiden alla on oikeat raaka-aineet. Juuri niin kuin pitikin!
16,50v€
|
|