Tallipäiväkirja (kaikille)

[Mia]

Mukavan tavanomainen tallipäivä

Kääriyidyin entistä tiiviimmin tummansinertävään toppaliiviin, jonka itseasiassa nappasin Sinteltä matkaani vasta äskettäin. Jokaiselle laukkaviestin osallistujalle jaettiin omansa. Tuliterä liivi puki minua omasta mielestäni mainiosti, ja kaikenlisäksi lämmittikin vielä! Tallivintin pölyinen sohva upotti minut syövereihinsä. Kipristin varpaitani, hörppäsin tilkan kaakaota termarista ja nojasin taaksepäin. Täysin hiljaista, valoisaa, lämpöistä,... Ihanan jouluiset punaiset koristenauhat reunustivat ikkunoita, ja nurkassa nököttävä joulukuusi odotteli koristelijoitaan. Saisimme luotua vinttiin varmaan tuplamäärään joulutunnelmaa Minkin järjestämässä joulutapahtumassa!

Vilkaisin ulos ikkunasta. Lumisade oli tauonnut, toivottavasti ei kauaksi aikaa. Liika on aina liikaa, mutta minä niin kovin tykkäsin katsella lumihiutaleiden hiljaista leikittelyä, kun ne matkustivat taivaats maahan! Kaunista. Niinkuin yleensä aina talvella. Kimmeltävä hanki paistatteli auringossa. Huomasin ulkona Janellan. Foggy tarpoi pää terhakasti pystyssä hänen vierellään. Hyvä ettei poni rynninyt Janellasta ohitse, sen verran virtaa keränneeltä se näytti. Ihan kuin viritetty jousi, joka ampaisisi matkaan heti tilaisuuden sattuessa kohdalle. Myös Konsta, Nellyn veli näkyi tepastelevan tallipihassa. Tiedä sitten mitä hänellä oli mielessään. Käännähdin poispäin ikkunasta, ja otin hörpyn kaakaotani. Se lämmitti ihanasti.

Havahduin toljottamasta katonrajaan ripustettuja ruusukkeita, Leenan huutoon: "Tunnit alkaa! Ekat voi tulla jo maneesiin!". Pitkä letka poneja tallusti hitaasti pää painuksissa maneesiin, kahvia hörppivän Leenan johdolla. Töksäytin jalkani kumisaappaisin ja patistin itseni liikkeelle. Päätallissa Nelly ja Cindy rupattelivat käytävän ylitse, varustaessaan Ruuta ja Dapperia, kumpaakin omassa karsinassaan.
- Moikka! Tervehdin.
- Mooi, yksikseskös sää sielä vintillä kökit? Nelly virnisti.
- Hah, joo, ei tarvinu kuunnella muitten mölinää! Naurahdin.
- Moi vaan, lähtisitsää meidän kanssa maastoon? Lähetään ihan just, Cindy kysyi.
- Njäh, en mä taida nyt... Joku toinen kerta, hymyilin.
- Okei, Nelly ja Cindy sanoivat kuorossa, kohauttaen olkiaan. Käännähdin ovelle päin, ja hymyilin heille vielä olkapääni ylitse ennen kuin suljin oven perässäni. Kirpakka pakkanen puraisi välittömästi astuttuani ulos lämpöisestä tallisa. Vilunväreet ikään kuin valtasivat kehoni. Pakottaudun liikkumaan maneesille päin.

Tunnit pyörivät koko ajan täyttä höyryä eteenpäin. Tiistain Helppo B - tasoinen ryhmä oli juuri saateltu loppuun ja kello 18, aikalailla tasan kisaryhmä kopsutteli sisään. Tunnilla oli näköjään vain kolme ratsukkoa. Rosa ja Andy olivat joukossa mukana.
- Hei moi! Tuutko jelppaan mua tän pirulaisen kanssa? Rosa tokaisi terhakasti, ja enhän mä voinut kieltäytyä, tietenkään. Sitä paitsi joutenhan mä siellä katsomossa istuin.
- Joo tottakai! Nousin ylös ja kävelin letkan perässä Andyn ja Rosan luo.
- Mä hyppään tän selkään, niin jos viittit roikkua sielä toisella puolella ja kiristää sit vyön. Andy haluis aina välillä karata menemään, kun mä yritän hypätä sen satulaan, Rosa varoitti minua hu*neena.
- Hahah, juu, sanoin ja tartuin ponin ohjiin. Rosa ponnisti tottuneest selkään, eikä Andy protestoinut sen suuremmin. Satulavyötä kiristäessäni poni tosin oli napata kiinni minusta, mutta kerkesin onneksi väistää. Läpsäytin sitä kevyesti turvalle ja ärähdin. Mutta minusta tuntuu, että Andy on tullut vähn immuuniksi toruille...

Sinten kommentti

Ihanaa kun on pakkasta! Puut ovat niin kauniita kuurahunnuissaan ja ilma on niin raikas Kuulostipa mukavalta – tavallisen tutulta – tallipäivältä! Ei sitä aina tarvitse jaksaa lähteä maastoilemaan, vaikka se välillä onkin ihan mukavaa ajanvietettä. Andyhan on aina ollut sellainen jekkuilija, ei se oikein toruista jaksa välittää. Sen kanssa täytyy vain näyttää kuka on pomo, eikä saa antaa yhtään periksi sen hölmöilyille.

Mukavan pituinen ja lähestulkoon virheetön tarina. Yhden pienen virheen löysin: kun yhdyssanan alkuosa on kaksiosainen, ennen yhdysmerkkiä tulee välilyönti. Yhdysmerkki kirjoitetaan kiinni yhdyssanan jälkimmäiseen osaan. Esimerkki:

Helppo B - tasoinen
-> Helppo B -tasoinen

16,60v€

[Cindy]

Olin luvannut tänään tulla auttamaan aamutallin teossa. Saavuin tallille rämisevä peräkärry auton perässä. Oli muutama aste pakkasta ja vielä ihan pimeää. Hengitys höyrysi kävellessäni talliin. Sinte olikin jo tallissa työn touhussa.
- Huomenta, Sinte huikkasi jatkaen hommiaan.
- Tarhoihin saa ruveta viemään heiniä ja sitten hevosia saa loimittaa ja viedä pihalle.
Suuntasin hakemaan kottikärryt ja lykin ne rehuvarastolle. Heitin pari paalia kyytiin ja otin sakset mukaani. Muutaman kierroksen jouduin tekemään, ennen kuin kaikissa tarhoissa oli aamuheinät hevosille.

Sinte taluttikin jo ensimmäisiä hevosia tarhoihin. Vein kärryt paikoilleen ja aloitin sivutallista loimittelua ja tarhoihin viemistä. Ei mennyt kauaa, kun kaikki olivat pihalla ja mutustelivat tyytyväisinä aamuheiniään.
- Minulla olisi peräkärryllinen kuusia hevosille syötäväksi ja tekemiseksi, huikkasin Sintelle.
- Mahtavaa, voitkin heittää ne vaikka heti tarhoihin, nainen vastasi kiirehtien jo samalla siivoilemaan karsinoita.
Avasin peräkärryn kuomun. Vanha kärrymme nitisi ja kolisi, enkä ollut ihan varma, kuinka kauan se enää kestäisi. Lähimetsäämme oli juuri harvennettu, ja ajattelin hevosten ilahtuvan kuusista. Ja toisihin se niillekin vähän jouluista tunnelmaa.

Rupesin kantamaan kuusia tarhoihin. Jotkut katsoivat ensin ihmetellen, mitä tapahtuu. Ahneimmat hevoset tulivat heti nyppimään oksia. Nuoriso jaksoi vähän leikkiäkin. Kauaa en kerinnyt hevosten touhuja kuitenkaan katsella. Kävin sulkemassa peräkärryn ja suuntasin hakemaan kottikärryt ja talikon. Sinte oli kerinnyt jo siivoamaan sivutallin karsinat, joten aloitin päätallista siivoamista. Talliradiosta soi hiljakseen joululaulut ja talli oli koristeltu jo ihanan jouluisesti. Kaikkialla oli niin tunnelmallista.

Meillä ei mennyt kauaa, kun saimme karsinat siivottua ja uudet purut ja heinät valmiiksi. Lakaisin vielä käytävät. Vilkaisin kelloa. Pitäisi mennä kiireellä kotiin, olinhan luvannut tänään leipoa loput jouluherkut. Käynnistin auton pihasta ja rämisevän kärryn seuratessa autoani suuntasin kotia kohti.

Sinten kommentti

Kiva kun olit apuna aamutallin teossa! Se on aina ihan oma suorituksensa, kun kaikki hevoset pitää saada hoidettua ja talli siivottua ennen tuntien alkua. Apu on siis aina tarpeen! Olipa kiva, että toit tarhoihin kuusia, hevoset tykkäävät järsiä niitä! Joulukuusetkin on helppo hävittää heppojen masuun

Oikein mukava ja pääpiirteittäin virheetön tarina! Otsikkoa jäin vielä kaipaamaan.

12,80v€

[Silja]

Outoja ääniä tallivintiltä (Luukku 22)

- Katsokaas, helppo nakki! Kasper kerskaili ja heitti rusinan ilmaan. Hän avasi suunsa ja huojui puolelta toiselle yrittäen saada rusinan suoraan suuhunsa. Kovasta yrityksestä huolimatta rusina sinkosi Kasperin leuan kautta lattialle.
- Ooo, voi ei! Kasper-parka! Nelly puuskahti. Olimme Nellyn ja Kamillan kanssa lupautuneet auttamaan Kasperia iltatallissa. Työt oli nyt tehty, ja olimme pitämässä taukoa tallin toimistossa.
    - Hei hys! Kuunnelkaa! Kasper sanoi. Kaikki hiljenivät, paitsi Nelly, joka naputti paperimukinsa pohjaa pöytää vasten. - Ihan tosi!
Pinnistin kuuloni äärimmilleen, mutta ainoa, mitä saatoin kuulla, oli seinäkellon tikitys ja hevosten tyytyväinen rouskutus. Käännyimme katsomaan Kasperia epäluuloisina.
- En mä kuule mitään, Kamilla ihmetteli.
- Kuului semmonen jännä ääni, Kasper sanoi totisena.
- Sun päässä humisee, Nelly virnisti.

Jutustelu jatkui, ja kello alkoi näyttää pian puolta kymmentä. Hevosilla oli iltaruoat edessään ja aamuheinät oli jaettu valmiiksi karsinoiden eteen.
- Pitäisköhän tästä alkaa kohta lähtemään kotia kohti? Kasper venytteli haukotellen käsiään.
- Jeps, jaksaa huomenna herätä sitten joulua viettämään, Nelly hymyili. Kasper katsoi tätä kateellisena.
- Mä tuun tekemään aamutallia.
    Menimme tarkastamaan vielä, että tallissa oli kaikki ok ovien sulkemista varten.
- Hei! Nyt se kuuluu taas! Kasper sähähti. Pyöräyttelimme ensin silmiämme, mutta nyt huomasimme selvästi kuuluvan omituisen äänen. Ensin pari pehmeää kolahdusta, ja sitten aivan kuin jonkun takki olisi kahissut, paitsi ääni oli paljon matalampi. Se sai ihoni kananlihalle ja selkäkarvat nousemaan pystyyn.
- Mitä ihmettä? Nelly kummasteli ja vilkuili ympärilleen. Matala kahina jatkui tasaisesti toistuvana äänenä, ja se tuntui vain kovenevan koko ajan. Se valtasi jokaisen ovenpielen ja kulman, tai sitten psyykkeeni sai sen vain kaikumaan kaikkialla.

- Toi kuuluu tallivintiltä. Nyt me mennään kyllä katsomaan, Kasper sanoi tomerasti. Hän suorastaan uhkui seikkailunhalua, mutta se ei saanut minua vakuuttuneeksi. Nelly nyökkäsi myös innostuneen näköisenä. Katsahdin kauhistuneena Kamillaan, jonka ilme näytti suhteellisen neutraalilta tilanteeseen nähden. Itse en taatusti haluaisi mennä leikkimään salapoliisia pimeän, pölyn ja hämähäkkien keskelle.
    Syystä tai toisesta, seisoin pian tallivintin portaiden alapäässä. Pidin tärisevin käsin Kasperin minulle tyrkkäämää taskulamppua, ja tuijotin pimeää portaikkoa.
- Mä en kyllä mene ensin, Kamilla tuhahti.
- En mäkään, enkä viimeisenä! lisäsin nopeasti. Kasper vilkaisi Nellyä tylsistyneenä.
- Voi teitä, no mä menen ensiksi sitten, hän pudisteli päätään. Nelly suostui mukisematta jonon viimeiseksi.

Portaat tuntuivat loputtoman pitkiltä. Pelottava, pimeä tallivintti ei tullut yhtään lähemmäksi, mutta samalla tuttu ja turvallinen talli jäi yhä kauemmas. Keskityin kuuntelemaan portaiden hiljaista natinaa ja varjelemaan jokaista askelmaani. Olin liimautunut kiinni Kasperin selkään, ja kun hän yhtäkkiä pysähtyi, törmäsin häneen. Kasper jähmettyi ensin paikoilleen ja katsoi tallivintin ovea, kunnes hän kääntyi hitaasti ympäri. Sydämeni syketaajuus vain kasvoi, kun tuijotin suoraan, syvälle Kasperin tummiin silmiin.
- Silja, vähän hajurakoa, hän töksäytti. Kuulin Nellyn tirskahduksen takanani. En ollut odottanut aivan tuollaista repliikkiä, joten hetken mietittyäni sopersin vain nolon anteeksipyynnön.

Tallivintin ovi aukesi hiljaa.
- Katsokaa kuinka hyvää huolta mä olen tästä tallista pitänyt! Öljysin tän eilen, Kasper kehuskeli ja heilutti puuovea pariin kertaan puolelta toiselle. Kasaannuimme seisomaan oven suulle ja tutkimme tallivinttiä taskulamppujen valokeiloilla. Ajattelin jäädä portaiden yläpäähän vahtimaan selustaa, jotta pääsisin nopeasti karkuun jos/kun tarve tulisi. Kamillakin hidasti askeleitaan ja hymyili minulle vienosti.
- Hei, te ette todellakaan jää siihen! Nelly komensi ja nykäisi meidät mukaansa.
    Etenimme siistissä rivissä narisevaa puulattiaa pitkin ja etsimme äänen aiheuttajaa. Tallivintti näytti autiolta.
- Mikä v.. Kasper henkäisi ja pysähtyi kuin seinään. Vintin perällä, heinäpaalien juurella kyykki tumma hahmo. Se ei ollut mikään orava, tai edes jänis, vaan paljon suurempi. Pystyin pimeässä erottamaan vain sen karvaiset kädet ja pään, joka tihrusteli heinäpaalien väliin.

Vedin keuhkot täyteen ilmaa kiljuakseni, mutta Kasper vetäisi minut kylkeensä ja tukki suuni. Nelly löi taskulamppunsa valon suoraan tummaan hahmoon, joka näytti vähintäänkin yhtä pelästyneeltä kuin mekin. Hän kääntyi nopealla liikkeellä ympäri. Säkit putosivat hänen käsistään, ja niiden sisältö levisi lattialle.
- Lapset! Yritättekö te pilata joulun?
Olimme aivan liian hämmästyneitä vastaamaan. Eikä ihme. Jopa Kasper näytti siltä, kuin olisi miettinyt, että pitäisikö hänen ensimmäistä kertaa elämässään juosta karkuun.
    Joulupukki. Hän seisoi siinä ilmielävänä edessämme. En ollut uskoa silmiäni. Pystyin vain tuijottamaan häntä suu auki.
- Tajuatteko paljonko nämä maksoivat? Sitä paitsi, olen pakannut näitä täällä koko illan! joulupukki tuhahti. Hänen äänensä murtui ja se alkoi kuulostaa vähän.. tutulta?
- Ei voi olla totta! Siis mä jo oikeasti melkein säikähdin, Kasper löi käden otsalleen. Olin pihalla kuin lumiukko, ja yritin metsästää Kamillan katsetta, sillä hänen sielunkemiansa oli tässä tilanteessa ainakin lähempänä omaani kuin Kasperin tai Nellyn.
- Nyt joka nassu keräämään nämä tästä lattialta, tai muuten ette saa lahjoja! Ja te ette sitten tiedä tästä mitään, Sinte varoitti.



Sinten kommentti

Outojen äänien aiheuttajaksi selvisi aika tuttu henkilö...! Ei sitä ihan joka päivä tällaiseen törmää, vai mitä? Hauskalla tavalla suoritettu ekstratehtävä joulukalenterin luukusta!

Eikä, vitsi miten hyvä tarina! Loistavaa kuvailua ja pilkettä silmäkulmassa. Käytät huumoria ja jännitystä juuri sopivasti. Karskilla otteella toteutettu piirros kruunaa tarinan ja tekee siitä entistä paremman Ehdottomasti papukaijamerkin arvoinen suoritus! Onnittelut!

27,40v€ + papukaijamerkki

Palkinnoksi tehtävän suorituksesta topparatsastushousut ja viininpunainen fleeceloimi!

[Cindy]

Aamulla maastoilemassa, seurana Arttu

Sinten kommentti

Ompa siinä vauhdikas kuva Artusta! Koiratkin tykkäävät niin paljon paksusta lumihangesta – ja ai että miten ihanaa, kun pääsee jahtaamaan ratsastajien heittämiä lumipalloja pellolla! Hyvä kuva Artusta, olet onnistunut toteuttamaan koiran rakenteen ja värityksen hyvin kuvaavasti

12,40v€

[Cindy]

Onnistuin nappaamaan Kiran leikeistä kuvan tallikäynnilläni

Sinten kommentti

Hauska kuva Kirasta! Hevosetkin ovat tykänneet kipakasta pakkasäästä, ja tarhoissa on mukava katsella niiden temmellystä päivästä toiseen. Jäin kaipaamaan tähän kuvaan vielä väritystä, vaikka oletkin hyvin onnistunut linjojen piirtämisessä. Jos haluat, voit värittää tämän kuvan myöhemmin ja lähettää sen uudelleen päiväkirjaan

Siirrän tämän merkinnän tallipäiväkirjasta Kiran päiväkirjaan!

10,50v€

[Cindy]

Aavehevonen

Ilta oli jo pitkällä ja valmistelin Ruuta tallissa yöpuulle. Pihalla oli pimeää ja ainoastaan vaimea tuulen humina sekä pakkasen rasahdukset kuuluivat tallin nurkista. Hevoset rouskuttelivat heiniään tyytyväisinä karsinoissa, eikä mikään voinut häiritä tätä rauhallista iltaa. Vai voiko?

Sain Ruun hoidettua ja poistuin karsinasta jättäen ruunan rauhassa ruokailemaan. Vilkaisin kelloani vain todetakseni, että kyytini tulisi vasta melkein tunnin kuluttua. Päätin käyttää ajan hyödyksi, joten suuntasin hakemaan kottikärryt ja talikon. Vedin pipoa syvemmälle päähäni ja kiedoin kaulaliinan tiukemmin, ennen kuin suuntasin pihalle. Sytytin tarhoille valot, eihän siellä muuten mitään näkisi, ja lykin kärryt ensimmäiselle tarhalle. Onneksi hetkeen ei ollut satanut uutta lunta, sillä tässäkin lumimäärässä jo tyhjien kottikärryjen lykkääminen kävi melkein työstä.

Hyräilin itsekseni päässäni soivaa kappaletta ja keskityin täysin tarhojen putsaamiseen. Yhtäkkiä minulle tuli tunne, että joku katsoisi minua. Vilkuilin epäilevästi ympärilleni, eihän tallilla ollut lisäkseni muita, joten ei se ole mahdollista. Siirsin kuvitelmani takaraivoon, lauloin hieman entistä kovempaa ja annoin talikon heilua. Kärryt tulivat alta aikayksikön täyteen, joten lähdin lykkimään niitä hangessa lantalaa kohti. Tässähän saa hien pintaan. Renkaan ja kottikärryihin menevän kiinnitysjutun väliin kerääntyi lunta ja täynnä olevat kärryt liikkuivat entistä huonommin.

Sain kärryt tyhjättyä ja suuntasin takaisin tarhoille. Aivan niin kuin metsän rannassa liikkuisi joku. Mielessäni kävi kyllä siirtyminen sisähommiin, mielikuvitukseni on tänään ehkä hieman liian vilkas työskentelemään pimeydessä yksin. Sain ensimmäisen tarhan siivottua, joten siirryin seuraavalle. Seison naama talleille päin ja kuulin takaani askelia. Käännyin välittömästi ympäri. Mitään ei näkynyt missään. Ainoastaan tuuli heilutteli oksia hiljakseen ja puhtaanvalkea lumihanki kimmelsi tarhojen valojen tahtiin. Hikinen oloni vaihtui selkäpiitä pitkin hiipiviin kylmiin väreisiin, jotka eivät johtuneet kylläkään kylmyydestä.

Sain toisenkin tarhan siivottua ja kottikärryt olivat sopivasti täynnä, joten päätin lopettaa tältä kertaa siivoilun. Lykin kärryjä lantalaa kohti ja juuri ennen lantalaa kompastuin jalkoihini ja kottikärryt sisältöineen levahtivat maahan. Ähkäisin ja kirosin mielessäni. Palasin tarhoille hakemaan talikon, että saisin siivottua loput. Nostin kottikärryt pystyyn ja rupesin keräämään sotkuja maasta siihen. Keskityin siivoamaan ja olin kerinnyt jo unohtamaan kaikki epämääräiset kuvitelmani tarhoilla, kunnes yhtäkkiä joku hengitti kuumaa ilmaa niskaani. Kiljaisin säikähdyksestä ja hyppäsin ilmaan, kaataen tietenkin kärryt uudelleen kumoon.

Käännyin ympäri ja näin takanani muutaman metrin päähän loikanneen, erittäin pelästyneen näköisen otuksen ääriviivat pimeyden seasta. Rauhoittelin hetken itseäni ja yritin kerätä ajatuksiani kasaan, ennen kuin tajusin ruveta rauhoittamaan vähintäänkin yhtä pelokasta eläintä.
- Ei mitään hätää. Mitä sinä täällä teet? Juttelin rauhoittavasti. Hahmo empi hetken ja puhalteli ilmaa niin, että höyryävän pilven seasta oli vaikea erottaa mitään. Hetken kuluttua se astui kuitenkin muutaman askeleen lähemmäs, ja nyt erotin ensimmäistä kertaa kunnolla minua pelotelleen eläimen.

Pitkä, tuuhea harja roikkui kauniin, vaalean hevosen silmillä ja pitkällä kaulan kummallakin puolella. Näky oli melkein lumoava, tämä vaalea hevonen näytti ihan aavehevoselta siinä hämäryydessä. Henkäisin ja jäin tuijottamaan upeaa näkyä. Sitten tajusin ruveta toimimaan. Ulkona oli todella kylmä, eikä hevosella ollut loimea ollenkaan päällä ja sen karva näytti erittäin ohkaiselta. Kaivelin taskujani epätoivoisesti ja löysinkin pohjalta muutaman hevosnamin palan. Kiedoin kaulahuivin pikaisesti pois kaulastani ja laitoin hevosnamit kädelleni. Ojensin kättäni vaaleaa hevosta kohti, jolloin se hieman epäröiden tuli luokseni napsimaan herkut. Siirsin käteni varovasti kaulalla ja rupesin rapsuttelemaan hevosta. Se jäi seisomaan viereeni ja näytti nauttivan huomiostaan, joten pujotin varovasti kaulaliinani kaulan ympäri. Pyysin hevosta seuraamaan itseäni ja lähdin kävelemään tallia kohti. Se seurasikin mielellään ja näytti nauttivan päästessään tallin lämpöön.

Tallissa oli onneksi vapaa karsina, johon saatoin laittaa hevosen. Hain karsinaan pikaisesti hieman kuivikkeita, ettei hevosen tarvitsisi kovalla alustalla olla. Sen jälkeen tutkin hevosen varovasti läpi, ettei sen karkureissulta ollut tullut pahempia vammoja. Tamma näytti erittäin hyväkuntoiselta, mutta hieman viluiselta. Kävin katselemassa sille lämpöisen toppaloimen päälle, joka oli hieman iso, mutta varmasti lämmitti. Ainakin tamma näytti tyytyväiseltä loimeen.

Seuraavaksi minulle tuli mieleen, että mistäköhän tamma oli alun perin lähtenyt liikkeelle. Soitin Sintelle pikaisen puhelun, ja hän lupasi tulla tallille saman tien. Naista odotellessani kävin hakemassa rehuvarastosta tammalle muutaman palan heinää pureskeltavaksi. Sintellä ei mennyt kauaa saapua paikalla ja hän tarkisti hevosen kunnon vielä uudelleen saapuessaan. Sitten rupesimme soittelemaan lähialueen talleja läpi, eikä mennyt kovin kauaa, kun tamman omistaja löytyikin jo. Hevonen oli kuulemma erittäin hyvä availemaan karsinanoven lukkoa, vaikka minkälaisen viritelmän laittaisi. Omistaja tulisi hakemaan tammansa aamulla, joten etsimme Sinten kanssa sen oveen vielä varmistuslukoksi kettingin, jonka sai lukkoon. Emme halunneet päästää tammaa uudelleen karkuteille.

Suuntasin siivoamaan lantalan eteen jättämäni sotkut ja samalla huomasin, että kyytini odottikin jo pihassa. Toimin pihalla ripeästi. Lappasin lannat pikaisesti lantalaan, palautin tavarat paikoilleen ja kävin sammuttamassa tarhojen valot. Sitten vielä pikainen kierros talliin, jossa Sinte olikin aloitellut iltatallin teon. Toivottelin hyvät yöt ja lähdin kotia kohti. Olipas taas päivä.


Tässä vielä kuva minua pimeydessä pelotelleesta aavehevosesta


Sinten kommentti

Hui! Mielikuvituksesi ei tehnytkään tepposia, vaikka ajatus siitä että joku tuijottaisi illan pimeydessä tuntuukin aika mahdottomalta. Onneksi tallin tiluksilla kummittelevalle aavehevoselle löytyikin luonnollinen selitys, ja rohkenit ottaa karkulaisen kiinni – omistajalla oli varmasti suuri huoli karanneesta hevosestaan!

Selkäpiitä karmiva tarina! Kuvailit loistavasti omia tuntemuksiasi, ja erityisen hyvin sävytit tekstiä kuvailemalla kylmiä väreitä, jotka eivät suinkaan johtuneet kylmästä talvisäästä. Kuva elävöitti tekstiä lisää, tosi kiva että liitit sen tarinan yhteyteen Lyijärillä tehty piirros sopii loistavasti tarinan aavemaiseen tunnelmaan!

20,40v€

[Minkki]

Yöhälytys tallille
ekstratehtävä

Oli hiljainen ja pimeä yö. Makasin sängyssäni puoliunessa, yrittäen saada unen päästä kiinni. Päässäni pyöri eilinen ratsastus Majurilla kauniissa, lumisissa maastoissa, jotka oli koristeltu kauniilla taivaanrannalla. Majuri oli ollut pirteä ja rakasti etenkin lumisella pellolla laukkaamista. Pakkanen nipisti poskia tuulen humistessa korvissa...

* PIIP PIIP PIIP PIIP *

Eilinen ratsastusretki pyyhkiytyi pois mielestäni, kun havahduin puhelimeni piippaukseen. Sydämeni pompahti kurkkuun nähdessäni Sinten nimen. Oliko tallilla tapahtunut jotakin? Olivathan hevoset kunnossa? Painoin vihreää luuria ja painoin puhelimen korvalleni miltei hengitystä pidättäen.
» Sinte! Miksi soitat näin myöhään? Onko jotain sattunut?! » kuiskasin pelokkaana ja nielaisin. Odotin jännittyneenä, kun Sinte rykäisi ja yritti saada ääntään kuuluviin.
» Sinua tarvitaan samantien tallille! Joku on avannut Leevin karsinan oven ja ruuna on lähtenyt lammelle päin! Ja kävin seuraamassa sen kavionjälkiä ja löysin raukan lammen rannalta... Leevi on koittanut mennä lammen ylitse, mutta pudonnut jäihin! Eläinlääkäri on tulossa, mutta tarvitsemme varmasti lisäapua, soitin jo Rosalle ja Locille ja... » Sinte selosti paniikissa. Kuulin Leevin hätääntyneen hirnunnan taustalla ja pomppasin  ylös vuoteestani. » Jos viitsisit käydä hakemassa tallilta loimia ja olkia ja tulla tänne! »
» Tietysti tulen! Äiti vie minut varmasti. »

Puin päälleni samalla, kun juoksin vanhempieni makuuhuoneeseen ja herättelin äitiä. Hän ei onneksi ollut koskaan niin syvässä unessa, ettenkö olisi saanut häntä herätettyä pelkästään kuiskaamalla. Selostin tilanteen kiireisesti ja pyysin saada kyydin autolle. Bussilla en ehtisi.
Äiti oli hieman kärttyinen aluksi, mutta alkoi itsekin tajuta hädän ja puki verkkaisesti vaatetta päälleen. Nappasin mukaamme muutaman peiton ja työnsin talvikenkäni jalkaan. Lumi narskui jalkojen alla ja oli pilkkopimeää, mutta pakkasin tavarat takapenkille ja istuin pelkääjänpaikalle. Äiti tuli salamana perässäni ja lähdimme kurvaamaan kohti tallia. Tiet olivat kuitenkin liukkaat, joten jouduimme välillä hidastamaan.

Lumi narisi renkaiden alla, kun äiti jarrutti tallipihaan. Hyppäsin ulos autosta ennen kuin se oli edes kunnolla pysähtynyt ja juoksin hakemaan olkia ja loimia tallista. Leevin karsina tosiaan ammotti tyhjänä. Sydän hakaten pyysin äitiä ottamaan peitot takapenkiltä ja seuraamaan minua kohti Metsälampea.
Eläinlääkärin auto seisoi rannassa ja kuulin jään rusahtelevan kauempana. Sinte auttoi meidät kestävän jään päälle ja kiitti meitä nopeasta toiminnasta. Ei aikaakaan, kun pelastuslaitoksen auto kurvasi tielle ja heijastintakkisia miehiä alkoi saapua paikalle. Heillä oli mukanaan ties minkälaisia välineitä ja he huutelivat jotakin toisilleen. Katsoimme äidin ja Sinten kanssa, kuinka miehet tekivät köydestä riimun ja he alkoivat houkutella Leeviä kävelemään. Ruunan pää oli rantaan päin, joten tilanne ei kuulema ollut mahdoton. Pikkuruuna hytisi jo kylmästä eikä tahtonut liikkua. Kymmenistä yrityksistä huolimatta Leevi ei liikuttanut jalkaansakaan.
» Ole kiltti Leevi, liiku! » parkaisin. Olin epätoivoinen, tällaista ei voinut tapahtua. Leevi ei saisi menehtyä. Minun oli tehtävä jotakin.
Muistin eiliseltä retkeltä jättäneeni porkkanan taskuuni. Kaivoin melko jäätyneen herkun esiin ja kävelin varovasti kohti Leeviä ja pelastusmiehiä. He väistivät niin, että Leevi sai nuuhkaistua porkkanaa ja näki sen. Varovasti vedin sitä kauemmaksi, yrittäen houkutella ruunaa ylös. Hetken Leevi vain pärski ihmeissään, mutta sitten se astui pienen askeleen eteenpäin. Hymyilin ja houkuttelin sitä lisää.
» Tule tänne poika! Saat herkkua, jos kävelet! » kuiskasin. Leevi otti toisen, kolmannen, neljännen. Miehet auttoivat sitä pysymään pystyssä ja pitivät huolen, että hevonen ei pääsisi vajoamaan takaisin. Parin minuutin taistelun jälkeen Leevi oli rannassa, pois hyisestä vedestä. Ruunan turkki oli litimärkä ja se tärisi kylmästä.
» Hienoa työtä kaikki! Ja kiitos etenkin tälle tytölle, joka tajusi houkutella hevosta ylös. Parasta, että me lähdemme nyt ja eläinlääkäri tarkastaa eläimen kunnon. » yksi pelastusmiehistä sanoi pyyhkien hikeä otsaltaan. Minä, Sinte ja äiti kiirehdimme Leevin luokse ja peitimme sen useilla peitoilla ja loimilla. Annoin ruunalle ansaitsemansa porkkanan, jonka se rouskutti tyytyväisenä, mutta väsyneenä.

Eläinlääkäri tarkasti Leevin kunnon ja sanoi kaiken olevan hyvin, minkäänlaisia murtumia ei ollut. Meidän pitäisi vain kävelyttää ruuna kotiin ja pitää se lämpimänä. Sintellä oli Leevin riimu mukana, joten hän pujotti sen ruunan päähän ja alkoi varovasti kävelyttää sitä tallia kohti. Äiti otti Sinten auton ja ajoi sen toista kautta tallille, kun minä ja Sinte huolehdimme Leevistä.
Talutimme ruunan takaisin karsinaansa ja taputtelimme ja halailimme sitä. Ruuna tärisi hieman, mutta se näytti olevan muuten kunnossa. Äiti lähti takaisin kotiin, mutta minä lupasin olla päivystämässä Leeviä koko yön Sinten kanssa. Huokaisin helpotuksesta ja painoin pääni Leevin kaulaa vasten. Selvisimme pelkästään säikähdyksellä.

Sinten kommentti

Luojan kiitos kun tarkistin kaikki karsinat ennen valojen sammuttamista tallista! En olisi kyllä uskonut, että tällaistakin voi sattua. Onneksi te ihanat tallilaiset ootte tavoitettavissa yömyöhään kun hätä iskee tallilla! Ajattelin, että Leevi ei selviäisi siitä reissusta kotiin... mutta onni oli onneksi meidän puolella! Taitaa Leevi-raukka pitää pientä taukoa ratsastustunneilta tämän yön jälkeen. Kiitos kovasti avustasi, ilman taskustasi löytynyttä porkkanaa tilanne olisi ollut ihan toinen!

Tartuit loistavasti ekstratehtävän kuvaukseen! Kirjoitit elävästi Leevin karkureissusta ja siitä, millaisen show'n pienen ponin karkumatka aiheuttikaan. Loistavaa kuvailua Pidit jännitystä yllä onnistuneesti, mutta kaikesta huolimatta tarina sai sydäntä lämmittävän ja onnellisen lopun. Hyvä hyvä!

20,50v€

[valle]

Käännyin tielle jossa luki Metsälammen nimi. Tämän täytyy olla oikea tie, mietin sillä en ollut muistanut ottaa mukaan mitään karttaa koska olin niin innoissani. Hyppäsin vaaleanpunaisen jopon satulasta pois ja talutin loppumatkan, onneksi talli tuli jo näkyviin. Vau mikä talli!
Talutin pyöräni tallin seinustalla olevalle telineelle ja lukitsin pyörän. Kävelin hitaasti tallin oven eteen ja mietin kaksi kertaa aukaisisinko sen. En kerennyt edes aukaista sillä joku toinen tyttö aukaisi sen.
Z
-Moi, sä oot varmaan uusi täällä? Tyttö kysyi.
-Joo oon.
-Oon muuten Rosa ja hoidan Halia.
-Minä en oo kenenkään hoitaja, tulin vaan tutustumaan tänne kun äiti ja Sinte oli sopinut jotain, mutisin.
-Täällä pyörii aika paljon porukkaa kellä ei oo hoitajaa, Rosa kertoi.
-Oon muuten Valle. En edes esitellyt itteeni, naurahdin.
Rosakin naurahti ja kääntyi takaisin talliin.
-Tuu, näytän paikkoja vähän.
Z
Seurasin Rosaa talliin ja se oli yhtä hieno sisältä kuin ulkoakin. Näin muutaman ylisöpön hevosen, joiden kohdalla pysähdyin.
-Ihana, kenen hoitsu tää on? kyselin.
-Se on Dapper ja sitä hoitaa Sini ja rebely, Rosa kertoi.
Seuraavana pysähdyin Leevin kohdalla, Rosa kertoi että sitä hoiti Vilja. Jatkoimme tallissa eteenpäin ja Rosa esitteli paikkoja. Pian koko talli oli esitelty, ja päässäni oli monen monta ihmisen että hevosen nimeä jotka minun piti muka muistaa! Olin tutustunut jo Kasperiin, Viljaan, Siljaan, Janellaan ja Minkkiin. Ihme kun edes muistin niiden nimiä.
Z
Tallin ovi avautui ja Sinte asteli sisään.
-Moikka, sä oot varmaan Valle? Se kysyi.
-Joo oon mä. Älä huoli, mulla on jo monta kaveria ja koko talli ja tallialue on esitelty mulle läpikotaisin! Huudahdin.
Sinte naurahti ja me kaikki purskahdimme nauramaan. Olipa kiva päivä, huomenna tulisin aivan varmasti takaisin tänne hassulaan.

Sinten kommentti

Anteeksi viivästyneestä kommentista... ja vielä ensimmäisessä tarinassa! :')

Kiva että Metsis tuli tutuksi sulle jo ekalla tallikerralla! Löydät täältä varmasti paljon kavereita, ja pian pääset tutustumaan upeisiin maastoihimme. Hevosvalikoimakin on aika kattava, suosittelen kurkkimaan hoitajahausta vapautuneita hevosia aina ajoittain – jotta löytäisit sen oman heppakaverin jonka kanssa puuhailla!

Tarinasta puuttui kappalejaot, jotka lisäsin sinisillä Z-kirjaimilla. Merkintöjeni kohdalle tulisi siis tyhjät rivit kappalejaoiksi. Kappalejakoja kannattaa käyttää, sillä ne selkeyttävä tarinaa ja helpottavat huomattavasti sen lukemista.

-Moi, sä oot varmaan uusi täällä? Tyttö kysyi.
-> Ajatusviivan (–) ja repliikin väliin tulee aina välilyönti.
-> – Moi, sä oot varmaan...

12,20v€

[Loci]

22.2.2016 – Missä on Mooses? 

Käännän avainta virtalukossa ja radio, sekä mittaritaulun valot välähtävät henkiin. Pienen hetken kuluttua hehkutuksen merkkivalo sammuu ja käännän avainta vielä pykälän verran. Beibi hörähtää käyntiin ja siemaisen vielä termosmukistani ennen käsijarrun vapauttamista ja vaihteen valintaa. Tiellä paikoitellen näkyy asfaltti lumen alta, mutta hiekkatiet ovat kokonaan lumen peitossa.

Tallipiha on oikeastaan autio, lukuun ottamatta Kasperin autoa. Kaivellessani vaihtovaatekassia autoni takakontista mies ilmestyy tallista heilutellen riimunnarua ympäriinsä.
– Ai katsos, siinähän se Peruna on, mies huikkaa ja asettuu nojaamaan autonsa perää vasten.
– Joo. Mä luulen, että Sinte arvostaisi, mikäli teen yhden jutun ennen ens Joulua, vastaan naurahtaen.
– Ai, minkä? mies kysyy kulmiaan kurtistellen.
– Noh, sitten näet, sanon ja virnistän samalla paukauttaen takakontin luukun kiinni.

Niin, Sinte oli jo Jouluna vihjaillut tallikaappini pursuavan ylitse. Oikeastaan tavarakasa ei rajoitu pelkkään kaappiin: löytyyhän minulta oma pieni nurkka tallivintiltä, missä sijaitsee laatikoissa tavaroitani. Mutta tällainen toivoton Peruna saisi jonkun järjestelmän, jolla kaikki olisivat siististi järjestyksessä! Nytkin kaappi ja laatikot olivat sikin sokin täynnä kurakamaa, pakkasvaatetta ja kesäloimia, kaikesta muusta tilpehööristä (kuten perunasäkistä) puhumattakaan.

Ensimmäisenä hyökkään autioon toimistoon. Oikeastaan pimeä huone vaikuttaa aluksi karmivalta, kunnes loisteputkien valot välähtelevät valaisemaan huonetta. Pinttynyt kahvintuoksu houkuttelee astumaan peremmälle, vaikka kyseistä nautintoainetta ei huoneesta löydykään. Suurin yllätys on kuitenkin se, ettei Sinte ole paikalla. Olkiani kohauttaen kuitenkin jatkan matkaani toimiston perällä olevalle kaapille numero 14. Reilut kaksi ja puoli vuotta on tuo vihreä metallikomistus ollut käytössäni. Avaan oven, joka pysyy kiinni vain paalinaruviritelmällä. Mitään ei tuosta täpötäydestä kaapista ole vielä avatessa tippunut, vaikka moni tavara keikkuukin sillä hilkulla.

Uhkarohkeasti hyökkään tavaramäärän kimppuun: tavara kerrallaan käyn lävitse ja pinoan pinoihin. Eihän siinä kaapin tyhjentämisessä oikeasti kauaa mennyt, mutta tavaravuori toimiston lattialla oli kyllä huikea! Ahkerasti läpi vuoden olevat tavarat asettelen siististi takaisin paikoilleen ja lisään tarvittavia kauden tuotteita joukkoon. Kaapin ovi kolistelee iloisesti kiinni samalla tavalla kuin alkuaikoinani. Seuraavaksi minun varmaan täytyy keksiä lopuille tavaroille säilytystilaa.

Kahmittuani niin paljon tavaraa syliini kuin mahdollista suuntaan kohti vinttiä. Askelma kerrallaan hapuilen varpaillani askelmia. Voin vain toivoa, ettei oranssi-valkoinen karvakasa päätä juuri nyt rynnätä keskikaistaa pitkin alakertaan etsimään makoisia suupaloja tai ylenpalttisia rapsutuksia. Viimeisellä askelmalla voin huokaista, Mooses ei yrittänyt taklata minua portaissa. Itse asiassa tallivinttiä katseellani tutkiessani en näe kissasta jälkeäkään, tai no, pitkät karvat ovat kuorruttaneet sen lempisohvan, johon hylkään tavarakasani. Harpon portaat takaisin alas ja olen vähällä kaatua useammalla askeleella, mutta selviän vahingoitta.

Saatuani loputkin tavarat ylös kannan nurkassa olevat pahvilaatikot keskilattialle. Kaadan ensimmäisen sisällön lattialle: pari loimea ja satulahuopia. Viikkaan loimet siististi ja kaivan hupparini taskusta mustan tussin. Korkin avattuani karmea lemu leijailee sieraimiini, mutta tämmöisen takia sen kestää. Kirjoitan isoin tikkukirjaimin laatikon jokaiselle sivulle: ”TALVI”.

Seuraava laatikko sisältääkin jo paljon kaikkea tilpehööriä: hevosten tavaroita, joita en ole hetkeen käyttänyt ja pohjalla lojuu minun perunasäkki. Perunat olen toki lahjoittanut jo aikapäiviä sitten Sinten keittiöön tallilla kävijöiden iloksi, mutta itse säkissä luuraa minun joulukokoelma.
– Hitsit, näitä mä oon ettiny koko syksyn, jupisen itsekseni ja siirrän säkin talvitavaroiden pinoon.
Tämä pahvilaatikko saa kylkiinsä useaan otteeseen tekstin: ”YLEISET”. Ennen laatikon sivumpaan siirtämistä laitan sinne jo pari vastaan tullutta satulahuopaa valmiiksi.

Kolmas laatikko on täytetty suojilla ja loimilla. Tyhjennettyäni laatikon ja järjesteltyäni tavarat oikeisiin kasoihin otan tussin taas käteeni ja kirjoitan laatikon kylkiin: ”VÄLIKELI”. Kaiken ollessa järjestyksessä aloitan laatikoiden pakkaamisen. Talvilaatikko saa sisäänsä nyt vain perunasäkin ja heijastinloimen. Muut tavarat saavat jäädä tämän minun rojukasan päälle vielä toviksi odottamaan, josko niitä tarvitaan. Yleisten laatikkoon asettelen satulahuovat siististi pystyyn. Niiden viereen kasaan sitten erinäisiä tavaroita, kuten suitset ja suojat. Käteeni sattuvat seuraavaksi ötökkäloimi ja kuljetussuojat. Hetken arvon loimen suhteen, mutta nakkaan sen lopulta välikelin tarvikkeiden laatikkoon, pelkästään kesällä käytettävää tavaraa on tosi vähän.

Viimein koko komeus on laatikoissa, ainakin melkein. Pari loimea jää laatikoiden päälle ja jumppapallo on nurkassa pönöttämässä yksinään, kun ei se minnekään mahdu! Ihmettelen edelleenkin, kun karvaista hiirenmetsästäjää ei näy eikä kuulu, joten suuntaan alakertaan. Kissa ei ole jäänyt mihinkään karsinaan, joten kävelen toimistoon ja huomaan unohtaneeni vaatekassini keskelle lattiaa. Avaan kaappini oven ja melkein olen jo unohtanut, kuinka tyhjä se nyt on. Kassi mahtuu mukavasti roikkumaan yhdestä koukusta ja ovi vielä senkin jälkeen narisee kiltisti kiinni.

Olen jo poistumassa toimistosta, kun muistan Mooseksen. Yritän katseellani etsiä kissaa kaikkialta. Lopulta päädyn Sinten pöydän alle kurkkimaan nurkista.
– Huhuu, onko täällä joku? Kasperin ääni yllättää minut.
Yritän hätäisesti nousta seisomaan ja kolautan pääni pöydänkanteen.
– Auh, ähkäisen ja kömmin pois pöydän alta.
– Mitäs sä siellä oikein teit? Mies katsoo minua kummastellen.
– Ömh.. Enpä oikein mitään, vastaan, kun en kehtaa myöntää olevani huolissani Mooseksesta.
– Okei, Kasper vastaa ja silmäilee uteliaana huonetta. – Mikä täällä on oikein muuttunut?
– Ei mikään? Paitsi ettei Sinte ole koko aikana ilmestyny tänne, vastaan pidellen päätäni.
– Joku juttu on eritavalla, en vaan nyt hahmota sitä, mies inttää.
– Mooses ei ole täällä? ehdotan varovaisesti.
– Ei, ei se kissa mua häiritse olemattomuudellaan, Kasper sanoo kävellessään peremmälle huoneeseen.

Hetken huonetta tutkailtuaan Kasper kääntyy minua kohti ja avaa suunsa:
– Mitäs sä oot muuten puuhaillut?
– Enpä oikeastaan mitään, järjestellyt asioita, vastaan.
– Okei. Saitko jo hommat hoitoon? Voisit tulla avukseni viemään heiniä tarhoihin, hän ehdottaa.
– Joo, sain juuri kaikki hoidettua ja eipä minulla nyt mitään ole, kun en yksin viitsi Ellua ja Nastaa lähteä metsästämään tarhasta, vastaan hymyillen.

Kasper avaa oman kaappinsa, minun kaappini vasemmalta puolelta etsiäkseen sieltä jotain. Kuitenkin poika pysähtyy pää kaapin sisällä ja hitaasti peruuttaa. Katson varmaan hölmistyneenä suu auki miestä, kun tuo kääntyy katsomaan minua.
– Loci, sun kaapin ovi on kiinni, mies katsoo minua järkyttyneenä.
– Niin, mä tänään vähän järjestelin mun tavaroita, vastaan ja tunnen poskieni hieman lämpenevän.
– Ai, etkai sä nyt oo lopettamassa? Vastahan aloitit Nastan hoitajana.
– Ei, ei, ei. En aio todellakaan lähteä täältä edes kulumalla. Sinte vaan vihjaili, että koko kaapisto saattaisi räjähtää, mikäli laittaisin yhdenkään tavaran lisää kaappiini, vastaan.
– No joo, kerran vahingossa avasin kaappisi ja hyvä etten hukkunut siihen tavaravuoreen, minkä olet vuosien saatossa tuonne kerännyt! Mies virnistää saaden minut nauramaan kippurassa.

Kasper löytää etsimänsä, eli kuivat rukkaset, ja pääsemme viemään hevosille heinää. Kevyesti loimitetut karvakorvat hörähtelevät iloisina saadessaan syömistä. Pikkuinen Nastakin yrittää syödä heinää, mutta huonolla menestyksellä ja lopulta päätyy tuttuun ja turvalliseen vaihtoehtoon: Ellun maitoon. Hymyilen kaksikolle ja nostan kärrystä vielä toisen hangollisen maittavaa heinää tarhan puolelle.

”Pienempi hevosmäärä on toki helpotusta töihin, mutta silti on kova ikävä kaikkia niitä täältä lähteneitä hevosia. Mutta se nyt vain sattuu olemaan elämän kiertokulkua ja kohtaloa” pohdin viedessämme tavarat takaisin paikoilleen. Kasper sammuttaa vielä talliin jääneen valon ja katselen hänen peräänsä hiljaisena. Vieno puna kohoaa poskilleni, kun ajatukseni lipuvat hevosista aivan muualle. Ei, en saata kertoa sitä kenellekään, mutta pieni ihastukseni Kasperia kohtaan on kai sitten kasvanut ajan saatossa. Ei se ole sitä teinien ihanaa vaaleanpunaisten lasien lävitse katselemista vaan jotain mihin voi tarttua tai olla tarttumatta. Enkä minä pahasti järkyttyisi, vaikka tuo nuori mies suutelisi edessäni jotain toista.

Kasper kääntyy ja sulkee oven perässään.
– Miksi sä oot aivan tomaatti?
– Hä? Ei, en mä oo tomaatti, mä oon Peruna, saan vastatuksi, vaikka pidättelemäni neitimäinen kikatus hieman paistaa sanojeni lävitse.
– Okei, Pottu. Mennään sisälle, eiköhän Sinte ole jo keittänyt kahvit.
– Jos ei oo, niin mä jätän kyllä seuraavan aamutallin välistä, naurahdan kävellessäni Kasperin rinnalla kohti Sinten taloa.

Kasper oli oikeassa. Jo eteiseen astuessamme neniimme tulee tuttu tuoreen kahvin tuoksu. Ulkovaatteet riisuttuamme astumme olohuoneeseen. Sinte istuu jo keittiönpöydän äärellä kädessään kuppi höyryävää kahvia.
– Ai, tepäs satuitte sopivasti, nainen sanoo hymyillen.
– Juu, vastaan ja Kasper nappaan meille molemmilla kupit keittiön kaapista.
– Tiedätkö mitä tää yks on tehnyt, Kasper sanoo Sintelle.
– Noh, enpä taida tietää, nainen vastaa kummissaan.
– Loci sai kaappista pysymään kiinni ilman paalinaruviritelmiä.
– No ohhoh! Mitä sä sitten teit? Sinte kysyy minulta.
– Vähän järjestelin mun tavaroita, ettei tarvii pelätä jonkun muun vahingossa menevän mun kaapille ja jäävän tavaravuoren alle, vastaan.

Juomme kahvimme loppuun iloisesti keskustellen, mutta oma keskittymiseni herpaantuu koko ajan ympäri taloa. Mooses ei kyllä yleensä täällä vietä aikaansa eikä siitä näy jälkeäkään. Kahvit juotuamme siivoan tottuneesti likaiset astiat tiskikoneeseen ja Kasper nappaa koirien remmit sohvan käsinojalta. Tutut kilahdukset kuullessaan Arttu ja Rollis säntäävät hännät heiluen ovelle. Kasper kytkee hihnat pantoihin ja suuntaamme yhtä aikaa eteiseen pukemaan ulkovaatteita. Kasper kävelee kanssani aina parkkipaikalle, mutta jatkaa siitä matkaansa koirien kanssa kohti tietä. Itse istahdan Corollani kyytiin ja mielessäni liikkuu vain yksi kysymys: ”Missä on Mooses?”

Sinten kommentti

Sua ei oo vähään aikaan tallilla näkynyt, ja ihmettelin kovasti kun yks päivä tallipihaan oli parkkeerattu se tuttu Beibi! Kaappiisi on kyllä ehtinyt kerääntynyt sitä sun tätä tavaraa, ja oon viritellyt sen ovea kiinni vaikka minkälaisilla systeemeillä. Ei mulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin kruunata sut vuoden tavarakunkuksi! Ihan loistavaa jos sait vähän tyhjennettyä sitä kaappiraukkaa, ehkä voin jo harkita antavani sulle ekstratehtävistäkin tavarapalkintoja

Ihana tarina! Musta on tosi mukavaa lukea sun kirjoituksia pitkästä aikaa Kuvailit todella elävästi fiiliksiäsi Metsiksen uusista tuulista. Kaikkee sitä on tapahtunut vuosien varrella, mutta oot kyllä pysynyt yhtä sitkeästi kiinni kun asvalttiin liimautunut purkka. Ps: virheetöntä tekstiä!

Selviääköhän Mooseksen piilopaikka ens tarinassa? Sitä ootellessa!

Tämä on papukaijamerkin arvoinen suoritus! Paljon onnea!

24,30v€

[Emma]

Tallihommia
# 2, 4.3.3016

Lumi narskui talviratsastuskenkieni alla. Vielä muutama metri tietä eteenpäin, niin Metsiksen rakennukset tulisivat esiin. Metsäpolkua koristi alastomat pensaat, joiden välistä pujahtelin sujuvasti Metsälammen tallipihaan. Kumarruin matalaksi, ettei suuren tammen pitkät oksat raapisivat nassua. Nenä alkoi valua kylmän pakkaspäivän johdosta. Kaivoin taskustani käytössä nuhjaantuneen nenäliinan, mutta parempaakaan nenäliinaa ei siihen hätään löytynyt. Niistin nenäni siis vanhaan, moneen kertaan käytettyyn nestuukiin. Tallipiha oli onneksi aurattu, joten mä pystyin kävelemään päätalliin kätevästi. Oli ihanaa päästä päätallin lämpöön - ulkona oli pakkasta enemmän kuin moneen päivään. Mulla oli tänään suunnitelmissa tehä vaan tallitöitä - täksi päiväksi ratsastus saisi unohtua.
Z
Kapusin portaat ylös yläkertaan. Taukotuvan sohvalla istui itse Peruna, Kasper & joku tyttö, jota en tuntenut entuudestaan.
"Moi Loci ja Kasper!" moikkasin tuttuja tallilaisia.
Nyökkäsin myös sille tuntemattomalle tytölle.
"Moikka! Mä oon Silja, Helmin hoitaja", tyttö kertoi vähän varovasti.
Hymyilin hänelle kertoen, mitä mä täällä tallilla oikeen hommasin. Kun olin vienyt taskustani löytyneet heppanamit kaappiini, kipitin portaat alas, päätyen lopulta takaisin hevosten luo. Tai no, hevosten ja hevosten. Sinte oli hakemassa hevosia sisään, ja päätin lähteä avuksi. Nappasin tallin sementtilattialla makoilevan riimunnarun talviratsastushanskan peittämään kouraani ja lähdin takaisin poskia nipistelevään pakkasilmaan.

"Moi Sinte!" moikkasin Sinteä, joka talutti Selaa talliin.
"Moikka Emma!" Sinte aloitti pysäyttäen Selan taaksensa. "Sä voisit ottaa tuolta ainakin Leevin ja Dapperin sisään. Jos aikaa jää, voit ottaa muitakin hevosia."
Nyökkäsin ja tarvoin ensiksi Leevin luokse. Napsautin riimunnarun ruunan riimuun kiinni.
"Hei Leevi! Haluut varmaan jo sisälle?" puhelin Leeville taluttaessani sitä päätalliin.
Leevi talsi reippaasti perässäni, muttei yrittänyt kaahata 10-0 ohitseni. Leevin kaviot alkoivat kopsua kotoisasti tallin lattiaa vasten päästessämme talliin. Päästin Leevisen karsinaansa ja taputin sen pilkullista karvaa.
"Nyt mä meen hakemaan Dapperia", kerroin pilkkuhevoselle.
Tällä kertaa suuntasin tallipihaa pitkin Dapperin tarhalle. Hallakonkimo ori hirnui kimeästi päästessäni sen tarhalle. Dapper steppasi innokkaana, eikä olisi oikein tietänyt miten päin sitä olisi. Sain kuitenkin jonkinlaisen viihde-esityksen jälkeen talutettua Dapperin talliin. Sinte olikin saanut jo suurimman osan hevosista sisään, mutta vielä yksi karsina ammotti tyhjillään.
"Huh, mä voisinkin mennä hakemaan vielä sen Ruun sisälle, niin sä voit sekotella hevosten ruoat. Rehut löytyvät tuolta vessan viereisestä huoneesta. Seinällä on varmaankin myös ruokintalista, josta voit kattoa, mitä kukin hevonen syö", Sinte sanoi mulle.
"Okei!" huudahdin naiselle, joka lähtikin pian hakemaan Ruuta.

Sekoittelin Halin kauramixiä, johon kuului kauran lisäksi kivennäisiä ja pellavaa. Sekoittelin rehusekoituksen valmiiksi ja kannoin muutkin rehumixit hevosten luokse. Jätin ruoat korsirehujen jakamisen ajaksi tallivintille vievien portaiden viereen. Jain jokaiselle hevoselle muutaman kilon heinäkasat. Odottelin niitä ja näitä puuhaillen heinäkasojen hupenemista. Kun viimeinenkin heinänkorsi oli turvallisesti omistajansa masussa, saatoin antaa väkirehut hevosille. Pian tallin täytti rehujen rouskutus. Tallipäivä jatkui normaaliin tapaansa.

// ei ollut nyt kovin hyvä hetki kirjotella, täytyy lähtee uimaan : D

Locin kommentti:
Apukäsiä tarvitaan aina tallilla. Tarinasi oli yksinkertainen ja kuvaileva, mutta oikein sisältöä ei ollut. 

Tarinasi osittain toisti paljon itseään (nenäliina, rehujen jako), lisäksi siellä oli osittain vääriä sanamuotoja ja puhekielen ilmaisuja. Tekstit kannattaa itse oikolukea, tai oikoluetuttaa toisella, ennen lähettämistä. Sisällön lisäämiseksi kannattaa kehitellä ennen kirjoittamista juoni, joka antaa rungon tarinalle. Ja jos et voi muuten tallentaa kirjoitusta esimerkiksi kiireiden takia, niin Oma profiili -> Edit profile -> Personal -> Personal Notes. Tuonne tekstikenttään saa kätevästi laittaneen esimerkiksi keskeneräisen tarinan, juoni-ideoita yms, eivätkä muut näe tekstiä.

... ettei suuren tammen pitkät oksat raapisivat nassua.
-> ... ettei suuren tammen pitkät oksat raapisi nassua.

mä -> minä, mulla -> minulla jne. Nämä kuitenkin ovat pitkälti kirjoitustyyli seikkoja.
tehä -> tehdä
jain -> jaoin
10-0 -> 10 - 0 tai 10—0

t. Loci
14,85 v€

[Loci]

Totuusko tarua ihmeellisempää 2

Istun Sinten sohvalla edelleenkin yhtä hämmentyneenä kuin takaisin tallille päästessäni. Yritän puistella päästäni pois tuon näyn ja odotan kuumeisesti kuumemittarin piippaavan. Flunssa on aivan varmasi iskenyt minuun ja sekoittanut pääni, sillä tämän illan tapahtumat eivät vain voi olla totta. Kolme piipahdusta kuuluu vaimeasti vaatteideni lävitse ja otan kuumemittarin pois kainalostani. Mittari lukema on 36,5 °C, joten kuumetta minulla ei ole. Huokaisen ja kertaan taas päivän tapahtumat mielessäni…

Kaappini ovessa odottaa tavalliseen tapaan liimalappu, jonka sisällön vilkaisen pikaisesti: ”Kävisitkö maastossa Halin kanssa, saa päästellä ihan kunnolla”. Sinten jättämä viesti päätyy takkini taskuun. Olisin kovin mielelläni tullut jo aiemmin tallille, varsinkin tällaisen tehtävän takia. Nyt kiireesti otan kaapista heijastinliivin ja kypärän.

Halin varusteet ovat sen karsinan luona jostain mystisestä syystä, joten ohimennen kysyn Kasperilta:
– Eikai kukaan ole vielä liikuttanut Halia?
– Ei. Otin ne valmiiksi esille, kun uskoin sun varmasti ilmaantuvan, mies vastaa hymyillen.
– Oi, kiitos! vastaan ja kiidän tarhoille.

Hali odottaa loimitettuna portilla norkoillen. Loimitettu tamma antaa itsensä kiltisti kiinni. Foggy ja Sela ovat tunnilla. Tottuneesti hoidan tämän jopa herkäksi kuvailtavan tamman. Rauhallisin ottein saan tamman satuloitua ja suitsittua. Juuri kun olen poistumassa tallista, Kasper ilmestyy toimistosta.
– Ai, sä oot jo lähössä. Mut hei pidä kiirettä, pimeä tulee äkkiä, mies virkkoo.
– Kyllähän sä mut tiedät, mun maastoretket ei yleensä oo mitään mummovauhtisia! vastaan naurahtaen. – Mutta oikeesti, älä huoli. Yritän olla takas ennen pimeää ja mä tunnen nää tiet tosi hyvin ja Hali ainakin osaa takaisin kotiin.
– Okei, okei. Menehän nyt!

Hymyillen nousen raudikon tamman selkään. Malttamaton Hali yrittää lähteä liikkeelle, mutta saan kuin saankin satulavyön kiristäneen. Vihdoin luvan saatuaan tamma lähtee kipittämään kohti tallipolkua. Kävelemme kaikessa rauhassa aina Niittypolun alkuun saakka. Annan Halin ravata iloisesti niityllä, lumi antaa mukavaa vastusta. Niityn päättyessä hidastan pienelle metsäpolulle, joka päätyy Harjupolun ja Rajapolun risteykseen.

Ylitämme Harjupolun vaivatta ja kannustan tamman laukkaan. Emme käänny Rajasillalle päin, vaan jatkamme Jokipolkua pitkin. Annan Halin kuljettaa minua tasaisella rytmillä aina autotietä kohti. Viimeisen mutkan lähestyessä yritän hillitä innokasta tammaa. Saan kuin saankin tamman raviin ennen autotietä. Jylinä kantautuu korviini ja katselen ympärilleni. Pienen mäen nyppylän takaa ilmaantuvat kirkkaana loistavat valot.

Tunnen Halin ampaisevan suoraan tulosuuntaan ja pian loikkaavan ojan ylitse metsän puolelle. Pelosta korskuva tamma juoksee metsän halki puikkelehtien puiden lomitse. Yritän saada pidättein tamman hallittua, mutta Halin reaktio yllättää minut täysin: varmaan maailman suurin pukki lennättää minut pois hevosen selästä ja löydän itseni maasta. Jokin kolahtaa päähäni. Nousen kaikesta huolimatta ja lähden kävelemään tamman jälkiä pitkin. Pääni kumminkin sumenee hiljakseen ja lopulta filmi katkeaa.

Kirkas valo saa minut havahtumaan todellisuuteen tuosta tummasta usvasta. Yritän huutaa, mutta pihaustakaan ei kuulu. Yritän viittoa tuolle lähestyvälle ihmisille. Luojan kiitos joku on liikkeellä taskulampun kanssa. Tokkuraisena ajantajuni on hämärtynyt ja ihmettelen, miten tuo valonlähde tulee lähemmäksi noin nopeasti. Pian silmiini osuu hopeisia kimalteita ja sinisenä säihkyviä timantteja. Tuttu kolmitahtinen rummutus saa minut epäuskoiseksi. Kuka tällaiseen metsikköön tulisi laukkaamaan.

Silmäni kuitenkin suurenevat hetki hetkeltä. Helmenhohtoista, sinistä ja hopeista kimallusta on kaikkialla, valkeanaan loistava valo otsansa yllä. Vain värinänä ilmassa kulkee tuon majesteetillisen olennon hörähdys. Jokin minussa käskee luottamaan tuohon luonnottoman kauniiseen olentoon. Vaivoin saan itseni ylös, ja kun olen koskettamassa kimaltavan orin lapaa, se astuu kiireesti poispäin. ”Seuraa” ystävällinen ääni lausuu mieleeni. Sokeasti luotan tuohon mieleni tepposeen ja astun perässä.

Näin me taivallamme läpi vaikean maaston. Valkoinen hohde johdattaa minut aina vain syvemmälle metsään. En enää edes jaksa ajatella, kuinka pitkän matkan olen taivaltanut, kun valonhohde pysähtyy. Safiiriset silmät katsovat minua ja helmin koristeltu pää nyökkää minua astumaan ohitseen. Vaistoni käskee minun taas luottamaan ja otan nuo muutamat askeleet puiden oksien lävitse. Puut ja kroppani luovat varjon, joten hetken joudun totuttelemaan silmiäni pimeään. Pian kuitenkin tiedän missä olen ja käännyn osoittaakseni kiitoksen, mutta tuo olento on poissa.

Juoksen viimeisillä voimillani tuon lyhyen matkan kohti tallia, kunnes kuulen vaimeat huudot. Nimeäni huudetaan. Pinkaisen pienen ylämäen tallin viereen ja näen Kasperin tulevan vastaani kirkkaana loistavan taskulampun kanssa.
– Loci? mies kysyy ihmeissään.
– Yksisarvinen… Yksisarvinen, toistan hiljaa sanaa miehen katsoessa minua kummissaan.
Kasper huutaa jotain selkänsä taakse ja ottaa minusta kiinni, kun meinaan eteenpäin astuessani horjahtaa.

Välähdyksen omaisesti huomaan matkaavani Sinten taloon. Saappaani, kypäräni ja ulkovaatteeni riisutaan ja päädyn rähjäiselle sohvalle makaamaan. Pian havahdun kuuman kaakaon tuoksuun ja kietoudun viltin sisään. Useat uteliaat ja huolestuneet silmäparit tuijottavat minua. Lopulta Sinte rikkoo hiljaisuuden:
– Mitä tapahtui?
– Hali säikähti rekkaa ja pinkaisi Pirunmetsään. Putosin jossain vaiheessa satulasta ja löin pääni, kerron yksiselitteisesti.
Useat helpottuneet ja kauhistuneet huokaukset kantautuvat korviini.
– Noh, hyvä, että olet vielä yhtenä kappaleena, Sinte sanoo ja hymyilee tuttua, rauhoittavaa hymyään. – Kasper huomasi Halin laukkaavaan laidunten suunnalta. Tammaparka oli aivan hiestä märkä ja ohjat olivat poikki. Mutta muuten tamma on täysin kunnossa.
Huokaisen helpotuksesta ja keskityn kaakaooni. Kasper ohimennen lupaa viedä minut kotiin töidensä päätyttyä ja itse alan muistelemaan päivän tapahtumia. Olenko kipeä vai miksi ihmeessä näen täysin uskomattomia asioita?

Jos kuva ei näy, avaa linkki

Lue myös: Totuusko tarua ihmeellisempää

Sinten kommentti

Ihanaa! Totuusko tarua ihmeellisempää oli sellainen tarina, jolle jäin odottamaan jatkoa. Vihdoin odotus palkittiin Aivan uskomattoman upea tarina, joka ikään kuin täytti edellistä osaansa. Tarinassa käytit upeaa kuvailua, ja kaunis taianomainen fiilis ympäröi lukijaa tekstin alusta loppuun saakka. Yksi yhdyssanavirhe bongattu: välähdyksen omaisesti -> välähdyksenomaisesti.

Pitkän tarinan loppuun olit lisännyt todella kauniin piirroksen yksisarvisesta! Piirros on kuin kaunis taulu tai öljymaalaus, jonka voisi kehystää taidenäyttelyn seinälle. Piirroksessa olet käyttänyt unenomaisia värisävyjä ja onnistunut luomaan satumaista "kimalletta" varjoja ja valaistusta käyttämällä. Kirjaimellisestikin loistava kokonaisuus!
28,30v€ + papumerkki

[Deleted]

Epäonnistuneet alkuverkat

#1

7.3.2016

Suoritan tehtäväni

Sukkani olivat nihkeät kosteasta, kun kävelin tallille kevyen lumivaipan suojassa olevalla pihatiellä. Kipristin varpaani yhteen ja kuuntelin, kuinka lumi ja sora ääntelivät kaunnisti kenkieni alla. Pyssähdyin tallin oven eteen kuuntelemaan sieltä kuuluvaa puheen sorinaa.

- Ähh, joudun mennä alkuverkkojen ajaksi tekemään yhtä kiireellistä asiaa, miten tekin pärjäisitte yksin... hmm, ilmaantuisi nyt joku hoitaja vaikka paikalle tuuraamaan! Sinte kuului voihkivan tallissa.
- No, mitäs nyt sitten? ratsastajat puhuivat.

Silloin tiesin tilaisuuteni tulleen. Avasin tallin oven ja astelin siihen kaikkien keskelle ihmettelemään. Näin sivu silmälläni, kuinka tytöt supisivat jotakin sivummalla.

- Hei vain, onko ongelmia, vai mitä olin kuulevinani? kysäisin ja astuin Sinten eteen ja yritin näyttää hiukan isommalta mitä todella olen.
- Heipähei! Ja kyllä, kiva kun tulit, koska voisit pitää näille esteryhmäläisille alkuverkat, jos vain voisit? Sinte kysyi ja näytti hyvin anovalta. En ollut koskaan aiemmin nähnyt häntä sen näköisenä.
- Enköhän minä voi ja siis mielellänihän minä, tietysti! koitin sopertaa ja aika kummallinen selityshän suustani tuli.
- Voi kiitos, kiitos, kiitos! Sinte sanoi ja lähti juosten tekemään hommaansa.

Sitten oli pieni hiljainen hetki. Yritin olla tekevinäni jotakin, etteivät ratsastajat vain huomaisi, että minua jännittää. Lopulta köhäisin limat kurkustani ja sanoin.

- Te siis ootte näköjään valmiita? Mennään sitten kentälle. Sanoin ja lähdin nopeasti kentälle päin odottaen, että ratsukot tulevat perässäni.
- Hei sinä, olitko nyt Anette vai kuka. Tule äkkiä! Ratsuni talloi varpaani. Kuulin ääntä takaani tallista ja käännyin niin lujaa, että melkein kaaduin.

Juoksin työtn luo ja nostin hevosen kavion tottunein ottein tytön jalkaterän päältä.

- Sattuuko? kysyin.
- Ei onneksi, voin kyllä ratsastaa! tyttö sanoi ja huojennuin, sillä en todellakaan olisi osannut alkaa operoimaan hänen mahdollisesti irronnutta varpaan kynttään.

Jatkoimme ryhmässä matkaamme kentälle. Avasin portin ja ratsukot menivät sisään siitä.
Toin ratsastajille järjestyksessä korokkeen minkä avulla he saivat nousta selkään. Pitelin yhtä hevosta samalla, kun ratsastaja kapusi selkään. Autoin häntä myös kiristämään satulavyötä, koska se oli jäänyt löysälle.

Sitten katsoin hevosen toiselta puolelta muita ratsukkoja. Melkein pyörryin ihmetyksestä, kun näin, että yhden ratsastajan hevonen oli lähtenyt ravaamaan niin, että tyttö oli vielä toinen jalka maassa. Yksi hevonen oli menossa selkään nousijansa alta pois ja tyttö kaatui mahalleen maahan. Yksi hevonen taas onneksi vain katsoi muiden touhuilua.

- Mitä täällä tapahtuu, jos saan luvan kysyä? sanoin rivakasti ja kävelin topakasti ryhdissä auttamaan ensin maassa makaavaa tyttöä ja sitten toisen jalustimen varassa olevaa tyttöä. Kun sain heidät onnistuneesti kokeilemaan selkään nousua uudestaan katsahdin pikaisesti tyttöä, jota autoin esimmäisenä selkään. Hänen ratsunsa satula oli tippunut kokonaan selästä ja tyttö siinä mukana. Hevonen taas ryntäili pitkin kenttää.

- Sattuiko ja rikkuiko satula? kysyin hädissäni ja aivan pyörällä päästäni.
- Ei hätää kummallakaan, mutta miten hevonen saadaan kiinni. Tyttö hihitti.
- Sepä se! Vastasin ja yritin mennä ottamaan hevosta kiinni.

Hevonen kulki pää ylhäällä kentän kulmasta kulmaan ja näin edespäin. Se ei välittänyt minun kaikuvista huudoistani. Tarkistin taskuninikin varmaan 10 kertaa, mtta niistä ei todella löytynyt ainuttakaan herkkupalaa millä olisin voinut houkutella karkulaista luokseni.

- Aa-pu-aaaaa! kuulin ääntä selkäni takaa ja uskalsi jotenkuten kurkistaa tapahtumaa. Järkytyin taas kerran syvästi! Yksi tyttö roikkui ratsunsa kaulalla, kun ratsu pooukkoili toisen hevoskarkulaisen perässä!
- Tämähän on aivan toivotonta! voihkaisin ja menin hevosten luo. Olin hiukan ylpeä itsestäni, kun sain tämän kyseisen ratsukon kiinni ja tytön pelastettua kaulalta.

Katsoin tapahtumaa aivan järkyttyneenä. Todellinen katastrofi! En selviäisi tästä millään.

Yhtäkkiä saapui pelastusenkelini, Sinte! Hän käveli varmasti luokseni ja taputti minua selkään.
- Eikö kaikku sujunut aivan kuten ajattelit? No tämä on välillä tällaista. Sinte sanoi ja näytti hymyilevän.
- Voi Sinte, kiitos, kun tulit! Tämä oli aivan järkyttävää. Yksi ratsastaja tippui selästä satulan kanssa, toinen kaatui naamalleen jo selkään nousussa ja yhden sain pelastettua hevosen kaulalalta. Kunnioitan sinua kyllä tästälähin aivan täydellä sydämelläni! En tajua, kuinka pystyt tähän joka päivä! sanoin tohkeissani ja hieman ymmyrkäisenä.
- Heh, kiitosta, kiitosta! Sinte naurahti ja alkoi jatkaa tuntia.

Minä kävelin aivan puulla päähän lyötynä takaisin talliin. Sujahdin Kiran karsinaan ja istuin kuivikkeiden päälle.

- Tuo oli kyllä aivan hullua! naurahdin ja annoin käteni Kiran tuoksuteltavaksi.

Vuonohevonen haisteli käteni tarkkaan joka puolelta. Sitten se laittoi lempeästi huulensa otsalleni. Nautin siitä hetkestä täysillä. Miten hevoset voivat ollakkaan niin ihastuttavia?
Ihana hetkeni kuitenkin päättyi lyhyeen, sillä päässäni piippasi, että täytyisi lähteä bussille.

Sinten kommentti

Joskus alkuverkat on ihan mahdottomia! Varsinkin jos kyseessä on aloittelijoiden ryhmä, niin täytyy osata repeytyä tosi moneen paikkaan yhtä aikaa. Toisinaan sitä toivoisi, että kentällä olisi mukana toinenkin auttava käsi tällaisissa tilanteissa Kiitokset alkuverryttelyn hoitamisesta, selvisit siitä hyvin sekavasta tilanteesta huolimatta!

Huomasin tarinassa melko paljon yhdyssanavirheitä, joihin voisit jatkossa kiinnittää erityistä huomiota. Kun kaksi sanaa muodostavat yhteisen käsitteen, syntyy yhdyssana. Yhdyssanojen oikeinkirjoitusta voi testata lisäämällä sanojen väliin jonkun adjektiivin (kuvaileva sana, esim. keltainen). Jos adjektiivi sopii sanojen väliin, sanat voi kirjoittaa erikseen. Jos se ei mitenkään sovi sanojen väliin, kyseessä on todennäköisesti yhdyssana. Esim. "lehti keltainen puu" -> ei kuulosta hyvältä. "Keltainen lehtipuu" kuulostaa paremmalta, joten "lehtipuu" on yhdyssana.

Pyssähdyin = pysähdyin (oliko kirjoitusvirhe?)
puheen sorinaa = puheensorinaa
sivu silmälläni = sivusilmälläni

16,20v€

[Loci]

Tässä ja nyt 

On illan viimeinen tunti. Sinte on omien kiireidensä takia laittanut minut pitämään tunnit tänään muiden opettajien ollessa vapaalla. Maneesin kello jätättää edelleenkin kolme ja puoli minuuttia. Minuutin vaihtumisesta kertova rapsahdus juuri ja juuri kantautuu korviini. Bellan ratsastaja on saanut tamman hienosti peräänantoon, vaikka kyseessä onkin suhteellisen kokematon ratsastaja. Rytmikäs laukka on laadukasta ja tehtävät ovat sujuneet tänään erityisen hyvin.

Martta kulkee nyt oikeinpäin ja sopusoinnussa ratsastajansa kanssa. Tämä pari on kehittynyt talven aikana huomattavasti, kun siihen on annettu mahdollisuus. Pyörivä laukka, jota nainen myötäilee omalla istunnallaan. Ellun kunto on kasvanut kyllä huimasti sitten varsomisen, mutta takaosa laahaa kaukana perässä ja turpa on kaukana luotilinjasta. Se on kuitenkin ymmärrettävää. Kokenut tätiratsastaja on täällä toista kertaa ja yhteys Elluun ei ole vielä täysin muodostunut.

Sela ottaa taas pienen spurtin hieman kokemattomamman ratsastajan kanssa. Jännittynyt ratsastaja pahentaa tilannetta jäykistymällä, mutta pian hengittää ulos ja saa puolipidätteensä lävitse. Potentiaalia tytössä on vaikka muille jakaa, kunhan säännöllinen harjoittelu olisi mahdollista. Rebelyn omistama kimo ori on tunnin taidokkaimman ratsastajan alla. Ori on hyvin peräänannossa ja työstää itseään koko kropalla. Menohaluinen ori on tänään pysynyt hyvin käsiteltävänä ja jopa eteenpäin ratsastettavana.

Arttu ja Rollis ovat seuranani maneesissa. Rollis makaa pitkin pituuttaan lempipallo etutassujensa välissä. Arttu taasen istuu ja tietäväisenä katselee ratsastajien menoa. Molemmat koirat ovat olleet kiltisti koko ajan ja tämän jälkeen ne pääsevät vielä lenkille. Huomioni kiinnittyy hetkellisesti välähtelevään loisteputkeen, mutta katseeni jatkaa vaeltamista.

Katsomossa on epäsiisti kasa pehmusteita ja jonkun takki on jäänyt yläpenkille. Huomaamattani joku hevonen on tehnyt kakat areenan keskikohdille oranssien kartioiden väliin. Ne pitää poimia sieltä vielä ennen seuraavaa tehtävää. Kellon rapsahdus saa huomioni. Olen minuutin elänyt tässä ja nyt.



Sinten kommentti

Anteeksi myöhästyneestä kommentista Olin avannut tarinasi ja lukaissut sen kännykällä läpi, mutta sen kommentointi pääsi sen jälkeen unohtumaan.

Olipa hyvä tilannekuvaus! Erittäin huolellista kuvailua ja asioiden havainnointia. Tällaisia läsnäoloharjoituksia jokainen kaipais kiireellisen arjen keskelle. Osaispa sitä itsekin joskus vaan pysähtyä huomaamaan asioita! Ihanan leppoisaa ja rauhallista tarinaa korostaa onnistunut piirros Metsiksen koirakaveruksista. Jes!

22,00v€

[Lydia]

Puhelin keikka

12.04.2016

Minä en tiennyt mitä olisin tehnyt. Olin juuri tullut tallilta ja vaikka kello ei ollut vielä edes paljon, olin viettänyt tallilla kokonaiset kolme tuntia, siivonnut Rosson karsinan ja käyttänyt jopa kokonaisen tunnin ruunan nahkavarusteiden jynssäämiseen. Itse Rossoa olin käynyt vain vähän moikkaamassa tarhassa, tällä kertaa näin. Varusteethan kuuluivat myös hoitohevosen hoitoon. Juuri päästyäni bussiin, kuitenkin liian myöhään, olin tajunnut, että kyseessä oli väärä bussi. Lopulta bussi oli jättänyt minut siihen missä olin nyt; kilsan päähän kotoa, perus bussi pysäkille. Noh, ei siinä mitään ihmeellistä.

Olin tajunnut ettei mulla ole puhelinta. Luuria, kännykkää, sitä kaikkein tärkeintä. Olin katsonut kaikki taskut, repun läpi kotaisin ja jopa bussi pysäkin ympäristön vaikkei se nyt tietenkään missään siellä ollut. Olin kelaillut läpi koko bussi matkan; ihme kyllä en ollut kaivannut silloin kännykkääni, kemian läksyt olivat olleet ensimmäisenä listalla. Olin jopa miettinyt, olisiko luuri mahdollisesti jäänyt kotiin. Ei, se ei ollut mahdollista, puhlan oli pakko olla tallilla. Siitä päästiinkin tähän hetkeen. Kirosin mielessäni huolimattomuuteni ja tein nopean ratkaisun; mun olisi pakko lähteä takaisin tallille. Pakko. Vaikka ei yhtään huvittanut.

Seuraava bussi tuli nopeasti ja riitti kun vilautin koneessa bussikorttiani, onneksi sellainen oli olemassa, muuten matka olisi tullut turhankin kalliiksi. Maisemat vilistivät ohi bussin ikkunan hitaana filminauhana. Niin vilistivät kännykkäni kuvat jossain toimiston pöydällä myös. Että olinkin joskus urpo. Bussi saavutti sen pysäkin, jossa jäin ulos. Pellon takaa näin jo punaiset rakennukset ja jotkin tarhoista.

Aurinko lämmitti maata ja loi tummia puiden varjoja tienristeykseen. Tallipihassa puuhaili muutama tallilainen iloisesti rupatellen, mutta minua ei jaksanut kiinnostaa moinen hölinä. Joutuisin vielä odottamaan seuraavaa bussia puoli tuntia, joten olisi pakko keksiä jotain turhaa tekemistä. Ehkä Sinte kaipaili jossain apua? Sinten kulahtanut vanhanmallinen, mutta käytännöllinen maasturi oli kuitenkin poissa pihasta, kai mun oli kysyttävä tekemistä joltain muulta.

Tallissa törmäsin ensimmäisenä johonkin uuteen tyyppiin, tai uuteen ja uuteen, enhän ollut vielä tutustunut läheskään kaikkiin tallilaisiin.
- Moi, ei olla ennen taidettu törmätä, mä oon Lydia, Rosson puunaaja, esittäydyin heti kohteliaasti, sillä halusin tottakai tutustua muihin tallilaisiin.
- Ai moi, mä oon Rosa, Selan hoitaja ja tallityöntekijä, kappas kun ei oo ennen tosiaan nähty, arviolta hieman minua vanhempi Rosa esittäytyi. - Mulla on vähän kiire kun pitäis alkaa ottamaan hevosia jo sisälle, hän jatkoi pahoittelevaan sävyyn.
- No mä voin kyllä auttaa, kännykkää tulin hakemaan ja aikaa on vielä seuraavaan bussiin, ilmoitin heti naurahtaen muodollisesti omalle tyhmyydelleni.
- Kiva, jos me vaikka aloitetaan noista kasitarhalaisista, sä voit ottaa vaikka Dapperin.

Nappasin tarhan portilta riimunnarun ja kumarruin aitalankojen ali. Dapper ja Majuri molemmat tunkivat heti portille, josta ne oli erittäin helposti napattavissa kiinni. Talutin Dapperin Majurin perässä talliin, molemmathan asustivat päätallin puolella. Karsinoissa oli valmiina jo heinnää, joten Dapper miltei hyökkäsi sinne sisään. Päättäväisesti sain kuin sainkin ruunalta riimun pois, ennen sen hyökkäystä ruokien kimppuun.

Kun kaikki hevoset olivat sisällä, mentiin me Rosan kanssa keittämään vielä kahvit toimistohuoneeseen. Rosa oli alun pienestä ujoudesta ja nihkeydestä kuin tipotiessään, hän kertoili innoissaan mulle kaikkia juttuja tallin arjesta ja tietysti miellä oli hauskaa. Minä en yhtään huomannut, että kello oli hiipinyt jo likelle puolta yhdeksää. Niin se vain aika lopulta kului. Jutustelimme vielä pitkään siemaillen aina välillä kahvia ja naukkaillen pullaa. Tulin Rosan kanssa oikein hyvin juttuun, eikä ollut enää epäselvää, ettemmekö olisi tunteneet. Lopulta tajusin napata vielä kännykän, joka oli jäänyt varustehuoneen tiskipöydän yläkaappiin, missä säilytettiin satula saippuaa. Lähdin pikku hiljaa lipumaan takaisin kohti bussi pysäkkiä, tietysti ensin kävin moikkaamassa vielä Rossoa.

3HM

Sinten kommentti

Siirsin tämän tarinan Rosson päikystä tallipäiväkirjaan, koska se käsitteli niin vähän Rossoa.

Onneksi kännykkäsi löytyi! Joskus sattuu tuollaisia unohduksia, varsinkin minulle kun olen niin hajamielinen. Onneksi se oli kuitenkin turvassa täällä tallilla, eikä hävinnyt teille tietymättömille. Kännykän katoamisen ansiosta taisit saada myös uusia tuttavuuksia tallilta! Loistavaa!

Huomasin tekstin seassa aika monta yhdyssanavirhettä. Ole seuraavassa tarinassa tarkkana ja kiinnitä niihin erityistä huomiota. Kun kaksi eri sanaa (esim. tee ja pussi) muodostavat yhteisen käsitteen (teepussi), se on yleensä yhdyssana. Yhdyssanoja voi myös testata lisäämällä sanojen väliin jonkun adjektiivin (kuvailevan sanan). Jos adjektiivin pystyy lisäämään sanojen väliin, ne kirjoitetaan erikseen, mutta jos se ei millään sovi sanojen väliin, kyseessä on todennäköisesti yhdyssana. Esim. "tee-vihreä-pussi" kuulostaa todella erikoiselta; "vihreä teepussi" kuulostaa paremmalta. Kyseessä on yhdyssana.

bussi pysäkille = bussipysäkille
bussi matkan = bussimatkan
satula saippuaa = satulasaippuaa
pikku hiljaa = pikkuhiljaa ("pikku" on tässä yhdyssanan tehosteosa. Yhteen kirjoitetaan myös muut samankaltaiset, kuten "pikimusta", "tulikuuma", "jääkylmä"...)

16,50v€

[Alina]

SIJAISUUS 7.5-16

Olin lupautunut Sinten sijaiseksi eilisiltana. Sinte oli tullut mahatautiin eikä pysty varmasti pitämään aamun alkeisjatkotuntia. Nyt olen pyöräilemässä tallille valkoisella jopollani. Sää on mitä mahtavin ja aurinko paistaa kirkkaana. Lämmin tuuli aaltoilee kasvojeni edessä. Tallin pihassa lukitsen pyörän ja kävelen talliin, jossa Kasper on siivoilemassa karsinoita. 
- Moi Allu! Mitä sä täällä, Kasper kysyy.
- Sijaisena tässä aamun tunnilla, kun oli ainut tunti, jota ei ollut saanut peruttua tältä päivältä, selitän ja lähden toimistoon. Mietin melko pitkään, että ketä hepoja otan tunnille, mutta päädyn Helmiin, Leeviin, Elluun ja Remiin. Ratsastajia tunnilleni tassutteleekin jo toimistoon.
- Moikka! Onko tässä nyt kaikki? kysyn.
- Joo, vaaleahiuksinen tyttö vastaa.
- Yes, meitsi on tänään sijaisena, kun Sinte tuli kipeäksi, olen siis Alina, esitelkää itsenne, selittelen jotain hepreaa.
- Mä oon Mea ja oon mennyt vaan pari kertaa ilman taluttajaa, Mea selittää.
- Anna ja oon siirtymässä perusmerkkiin ensi viikolla, osaan jo aika hyvin nämä jutut, Anna sanoo.
- Mä oon Lotta ja oon sellainen perus alkeisjatko, Lotta tokaisee.
- Henni ja sama kun Mealla, Henni sanoo ujosti.
- Okei Hennille Ellu, Mealle Leevi, Annalle Helmi ja Lotalle Remi, tasalta kentälle, kailotan.

Menen itse talliin tuusailemaan ja auttelemaan ratsastajia. Lisäksi kerron vielä taustoistani ja opetustavastani lisää samalla, kun oppilaat hoitavat hevosiaan. Kaikki tuntuvat tietävän mitä tekevät pieniä ongelmia lukuunottamatta. Helmi nyt äkkäilee karsinassa, joten menen auttamaan Annaa ja sanomaan Helmille mikä on oikein ja mikä väärin. Alinaa pitää jokaikisen hevosen totella tai käy katalasti. Vielä ennen kentälle lähtöä käyn tarkistamassa, että hevoset on varustettu oikein. Sitten lähdemme kohti kenttää.

Kaikki vievät hevosensa tuttuun tapaan kaartoon ja itse menen asettelemaan apukartioita kentälle tunnin tehtävää varten. Käyn myös auttelemassa minkä ehdin esimerkiksi kiristelemässä satulavyöt ja tekemässä kiepit Hennille jalustimiin. Kun näen, että kaikki ovat valmiita aloitan tunnin.
- Uralle käyntiä ja tarkkailkaa omaa istuntaa, Mea hymyä huuliin ei ratsastuksen kuulu olla vakavaa.
- Lotta enemmän käyntiä, Anna jalat alas ja kantapää alas, Henni aloita hitaammin, ei ole kiire.
- Nyt Lotta pohje, anna raippaa jos se ei liiku eteen, sen täytyy Lotta olla avuilla ja Mealle sama.
- Otetaan kevyttä ravia, tehkää loivat kiemuraurat pitkille sivuille ja niin edespäin pidin tunnin loppuun. Tallissa ohjeistin ratsastajia vielä lisää, koska osa meinasi jättää varusteiden pyyhkimisen väliin ja siitä sai Anna muuten kuulla kunniansa. Kasperia nauratti, kun pistin tytöt hommiin. Hevosten hoidon jälkeen ja tyttöjen lähdön jälkeen menin itse syömään.

Toimistossa Silja ja Vilja joivat kahvia, joten istahdin heidän viereensä. 
- Oliko kiva ryhmä opettaa? Vilja kysyy nauraen.
- Jep, mutta hevosten huolto tunnin jälkeen ei näyttänyt kiinnostavan, sanoin ja kaadoin kahvia kuppiin. Join  kahvin ripeästi ja lähdin äkkiä pois, koska iltavuoro sairaalassa hyymötti jo lähellä. 

Sinten kommentti

Kiitos kun kävit tuuraamassa mua ja ohjasit alkeisjatkon. Se on varmasti ratsastajillekin hyödyksi kun saa ratsastaa jonkun toisen ohjaamalla tunnilla: saa ratsastukseen uudenlaisia näkökulmia ja vinkkejä! Hyvä kun ohjeistit tuntilaisia hoitamaan hevoset ja puhdistamaan varusteet huolellisesti tunnin jälkeen. Se kuuluu kyllä jokaisen tuntiratsastajan velvollisuuksiin

Tarina oli yleisilmeeltään siisti. Kuvailua olisin kaivannut siihen vähän enemmän, jotta teksti olisi saanut väriä ja elävyyttä. Kuvailua voi lisätä erilaisilla adjektiiveilla (kuvailevia sanoja, esim. punainen, pörröinen, kylmä, tuulinen...).

15,30v€