Tallipäiväkirja (kaikille)

[milla]

Kävelin kohti Metsiksen päätallin punaista ovea. Avasin oven. Se aukesi narahtaen. Astuin sisään ja suljin oven perässäni. Kävelin kohti puista ovea jossa luki: Toimisto ja varusteet. Avasin oven ja joku vaalea tukkainen tyttö katsoi minua, lopetti kaappinsa penkomisen ja kääntyi kohti minua. Hänellä oli vaaleat hiukset ponnarilla ja hän hymyili.
Z
- Moi, sanoin ujosti.
- Moikka! Olen Vilja. Oletko ensimmäistä kertaa Metsiksellä? Tyttö, joka esittäytyi Viljaksi sanoi.
- Olen Milla. Olen hoitanut täällä joskus Arttu-koiraa, Novaa ja ainakin yhtä shettistä. Onko Nova muuten täällä vielä ja... ovi avautui takaani ja Sinte astui sisälle, Arttu perässään.
- Olitko juuri kysymässä onko Arttu täällä vielä? Sinte kysyi.
- Olin, vastasin ja kyykyistyin silittämään koiraa.
- Nova ei ole enään täällä, se menehtyi pitkän kisamatkan aiheuttamaan kuljetuskuumeeseen, Vilja vastasi kysymykseeni.
Z
Nousin ylös ja kävelin hoitolistalle. Katsoin vapaana olevia hevosia. Ori, ori, tamma, tamma ja tamma. Katsoin tammojen rotuja nopeasti. Suomenhevonen, budjonnyinhevonen ja suomenhevonen.
- Onko teillä yhtään ponia vapaana? kysyin ja katsoin Sinteen.
- Ei, mutta voit tulla hoitamaan vähän kaikkia hepoja, voit valita hoitsusi kun mieleinen vapautuu, Sinte sanoi.
- Voisinko? vastasin.
- Juu, tietty! Sinte vastasi ja jatkoi:
- Haluatko tulla mukaan hoitaja porukkaan?
- Tietenkin! vastasin.
- Selvähän se sitten! Tervetuloa taas Metsiksen talliporukkaan! Sinte vastasi.
- Mennäänkö katsomaan heppoja? kysyin artulta ja koira tapitti minua innoissaan ja häntä heiluen.
- Mennään vai!? kysyin koiralta ja lähdin kohti toimiston ovea.
- Törmäillään taas! sanoin Sintelle ja Viljalle.

Kävelin tarhalle sivutallin vieressä, kartassa se on tarha 3. Näen jonkun ruskea hiuksisen, nopealta arvioltani 17-19-vuotiaan tytön, joka yrittää saada kimoa ulos tarhasta, mutta musta hevonen haluisi tulla myös mukaan.
- Hei! Voin ottaa sen toisen, sanon tytölle ja tämä katsoo minua.
- Kiitos, nimeni on muuten Ayla, tyttö, tai pitäisikö sanoa nuori nainen vastaa.
Otan nopeasti Aylan ojentaman riimunnarun ja pujahdan tarhaan.
- Soooo, rauhassa, pääset kyllä sisälle, puhun hevoselle ja laitan riimunnarun kiinni sen riimuun.
- Valmista, voidaan mennä, sanon Aylalle. Hän avaa portin, ottaa oman hevosensa ulos, antaa minun mennä portista ulos ja sulkee sen sitten.
- Mutta minne... ehdin melkein kysyä, kun Ayla sanoo hieman kovemmalla äänellä:
- Noreen!
- Moikka Ayla! hän vastaa.
- Hei! Olen Noreen, luoksemme kävellyt henkilö sanoo.
- Olen Milla. Otatko Maran, vai vienkö sen jonnekkin? kysyin.
- Voin ottaa sen, Noreen vastaa ja annan mustan riimunnarun tälle.

Ulkona alkoi hämärtää, joten menin takaisin toimistoon, tiedä vaikka saisin kupillisen kuumaa kaakaota?

Avaan toimiston oven ja pujahdan sisään. Äh, ei kuumaa kaakaota tarjolla! Kävelen hoitolistan luokse ja alan hieman selailemaan sitä.
Cella hoitsuton
......
Nelly Ruu
......
Destiny Kisu
Hetkonen... Destiny! Kuinka kauan hän oikein on tallilla heilunut? Selaan listaan nopeasti läpi, muiden tuttujen nimien varalta.
Loci ja Stefan ainakin ovat tuttuja nimiä.
Z
- Milla! Tuletko auttamaan hevosten sisälle otossa? Sinte kysyy.
- Juu, mielelläni! Vastaan ja menen hänen mukaansa.
Olemme saaneet jo melkein kaikki hepat sisälle, sitten menemme seiska tarhan luo ja sydämmeni taisi jättää muutaman lyönnin välistä. Siellä meitä tapitta voikko pörröinen poni korvat hörössä.
- Mikä tuon voikon ponin nimi on? kysyin.
- Bella, Sinte vastasi.
- Se on Rosan hoitsu, hän lisäsi.
- Se on ihana! sanoin.
- Haluatko viedä sen sisälle? Sinte kysyy.
nyökkään vastaukseksi.
Sinte antaa minulle oranssin riimunnarun ja sanoo:
- Sivutallin ulkokarsinant, keskimmäinen karsina.
Kiinnitin riimunnarun ponin riimuun ja lähdin taluttamaan sitä karsinaansa. Suljin karsinan oven ja päätin, että kun tuo poni vapautuu, on se minun hoitsuni. Sitten sanot heipat Sintelle ja äitinikin kurvaa juuri sopivasti tallipihalle.

Yritin suorittaa toisen ekstratehtäväni tässä samalla, ehkä hieman tönkkö tarina, olen vähän ruosteessa Maraa ei muuten ole karsina listassa, voisiko sen lisäillä sinne?

Sinten kommentti

Vanhat muistot alkavat varmasti palata hiljalleen mieleesi, olethan ollut jo monta kertaa osana Metsälammen talliporukkaa! Vaihtelu virkistää, vaikka toisaalta oma hoitohevonenkin olisi ihan loistava juttu. Voit katsella hoitohevoslistoja "sillä silmällä" ja hyökätä kimppuun kun mieleisesi hevonen vapautuu. Tallipäiväsi olikin työntäyteinen! Metsälammella on tapahtunut paljon sinä aikana kun olet ollut poissa porukasta: hevosia on tullut ja vanhoja mennyt. Kyllä täällä silti jotain tuttuakin on, uskoisin

Tarinassasi oli paljon vuoropuhelua, mikä välillä sekoitti lukijaa. Toisinaan olisi hyvä kirjoittaa kuvailevaa tekstiä repliikkien väliin, jotta lukija pysyisi mukana tarinan tapahtumissa eikä hämmentyisi käänteistä. Tarinan alusta puuttui muutamia kappalejakoja, jotka merkitsin vaaleansinisellä Z-kirjaimella. Kappalejako tulee aina sellaiseen kohtaan, jossa tarinan tapahtuma/tilanne vaihtuu. Löysin myös muutamia yhdyssanavirheitä, joiden kanssa saisit olla tarkka.

vaalea tukkainen = vaaleatukkainen
ruskea hiuksinen = ruskeahiuksinen
seiska tarha = "seiskatarha" / seitsemäs tarha / 7. tarha

sydämmeni = sydämeni
"Miehen sydämeen mahtuu vain yksi ämmä!"

14,70v€

[Deleted]

Metsälammen päiväkotiryhmä Villivarsat

Jos Metsis olisikin 1-4 vuotiaiden päiväkotiryhmä...

- BYÄÄHHHHHH, MÄ HALUUN LEIKKIÄ LEEVILLÄ! MÄ en halua leikkiä Halilla, Vilja vinkui ja paiskasi ruskean Arabi ponin huoneen toiselle puolelle. Poni kopsahti suoraan Eliaksen päähän. Poika nosti päänsä lego palikoista joista parhaillaan rakensi tallia Hurmokselle. Poika hieroi päätään ja yritti pidätellä kyyneliään. Tarhatäti-Destiny riensi Eliaksen luokse varmistamaan ettei poika loukkaantunut tapaturmassa ja komensi sitten Viljan luokseen. 
- EN TAHDO! Noi valitsee muuten kaikki parhaat ponit ja mä jään taas ilman! Vilja polki jalkaansa maahan ja mutristi alahuultaan pidätellen kyyneleitä. Ayla ja Kristina harjasivat molemmat lempiponiensa, Dapperin ja Martan harjoja.
- Ei, kun tule nyt tänne, Ayla ja Kristina ei sillä välin valitse heppoja, Sinte sanoi. Vilja lähti vastahakoisesti kävelemään Sinten luokse. Kärsivällisesti ja hellästi Destiny kävi Eliaksen ja Viljan kanssa äskeisen tapahtuman läpi. Vilja pyysi Eliakselta anteeksi ja lapset halasivat toisiaan sovinnoksi. 
- Mitäs jos Vilja jäisit leikkimään tähän Eliaksen kanssa? Destiny ehdotti. - Saat hakea kaksi ponia tyttöjen kasasta, Sinte kun Vilja hieman hätääntyneenä vilkaisi poneja kohti. Vilja kipitti hakemaan ponikasasta Leevin ja Jannin ja meni sitten rakentamaan Eliaksen kanssa talleja.

Ulkosalla Milla seisoi keskellä pihaa ja Kasper, Loci, Alina ja Cella kävelivät ympyrää Millan ympäri.
- Harjoitusravia! Milla huusi ja lapset lähtivät hölkkäämään Millan ympäri. Yllättäen Kasper säntäsi ympyrän ulkopuolelle hyppien ja pyörähdellen. - Apua, Bella pillastu, Kasper huusi ja jatkoi hypähtelyä. Milla huusi ympyrän keskeltä ohjeita, mutta Kasper jatkoi temppuilua ja törmäsi hyppiessään Lociin. Molemmat kaatuivat maahan.
- Alina ja Cella, pysäyttäkää hevoset. Pitää ottaa Bella ja Ruu kiinni, Milla sanoi. Leikin etenemisen nimissä hevoset saatiin hetkessä kiinni ja tunti pääsi jatkumaan. Ja muuttui lennosta estetunniksi. Esteinä toimi tasapainopuomi, hiekkalaatikon reunat, kiikkulauta ja kasa hiekkaämpäreitä. 

Leikit oli korjattu sisältä ja ulkoa ja kaikki 11 paikalla olevaa Villivarsaa istuivat ringissä Aidan ympärillä. 
- Nooniin, koska aamupalan jälkeen oli niin vähän Villivarsoja paikalla, niin me ei katsottu ketä Villivarsoja on paikalla. Mutta nythän teitä on paljon. Ketäs täällä tänään on paikalla? Aida sanoi ja otti hernetyynyn esiin. - Aida, Aida! Nelly on tullut hoitoon, Kristina huusi ja halasi parasta kaveriaan Nelly.
Porukan pikkuisin, Sinte, taputti iloisesti käsiään yhteen nähdessään hernetyynyn. Aida hymyili Sintelle ja aloitti laulun;
- Onko Sinte täällä? Aida lauloi ja heitti tyynyn Sintelle. Sinte painoi päänsä hernetyynyyn ja nauroi iloisesti. - Sinte, heitä pussi Aidalle, Aida sanoi. Sinte heitti. - On Sinte täällä. Onko Milla täällä? Aida jatkoi laulua ja heitti pussin Millalle. - On Milla täällä, Milla osasi itse laulaa ja heitti pussin Aidalle. Aida jatkoi laulua, kunnes jokaisen lapsen nimi oli laulettu ja jokainen lapsi oli saanut heittää hernepussin. 
- Lasketaan vielä yhdessä montako meitä on täällä, Aida sanoi ja aloitti laskemaan lapsia koskettaen jokaista vuorotellen päälle. Kasper kailotti kovimpaan ääneen numerot. - NELJÄ! VIISI! KUUSI! KYMMENEN! Kasper kailotti.
- Hetkinen, hetkinen, hetkinen. Kasper, kuuden jälkeen tulee seitsemän, Aida oikaisi. Lasku jatkui. 

Destiny työnsi päänsä leikkihuoneeseen. - Pöytä on katetty. Ruuaksi on lihapullia ja perunamuussia, Destiny sanoi ja sulki oven perässään.
- No niin, katsotaan kuka pääsee ensiksi. Varpaat esille! Aida sanoi ja aloitti lorun jossa kosketellaan vuorotellen kaikkien lasten varpaita.
- Tossu ja sukka ne tirkistää, onkohan kaikilla varpailla päät? Yks, kaks, ja pim pam pom, kenen tämä varvas on? Aida lauloi heilutellen Cellan varpaita. Tyttö piiloutui kikattaen käsiensä taakse ja supatti vastaukseksi oman nimensä. Cellan lähdettyä pesemään käsiään loru alkoi alusta.

Ruokahuoneessa kävi vilske. Sinte söi perunamuusia ja lihapullia niin antaumuksella, että koko tyttö oli aivan ruuassa. Nelly, Kristina ja Ayla kikattelivat omassa pöydässään jollekkin. Elias ja Kasper kehuskelivat hevosmiestaidoillaan toisilleen. Ensimmäisenä hoitoon tullut, kaksi vuotias Vilja melkein nukkui pää lautasella.
- Vilja, Vilja, Vilja... Destiny huikkasi ja riensi tytön luokse. - Lähdetääs nukkumaan, Destiny sanoi ja nosti tytön syliinsä ja lähti viemään Viljaa nukkumaan.
 
Lopulta kaikki lapset olivat syöneet ja päässeet nukkariin. Aida oli laittanut Nalle Puh -satulevyn pyörimään ja kiersi nukkarissa hyssyttelemässä lapsia yhdessä Destinyn kanssa. Kaikkien lasten nukahdettua Aida lähti nukkarista ja jätti Destinyn ihanan hiljaisuuden keskelle. 
Destiny istahti mukavasti nojatuolille ja sulki silmänsä. Muutaman minuutin kuluttua nainen oli jo kevyessä unessa.

- Desi... Desi, kuului jostain nukkarista. Destiny haukotteli ja avasi silmänsä hitaasti. - Desi, kuiskaus voimistui hieman. Destiny huomasi Aylan istuvan sängyssään, ja käveli Aylan luokse. - Mitä Ayla? Destiny kysyi. - Eihän sulla oo vaikkua korvissa? Ayla sanoi. Destiny räpytteli hetken silmiään hölmistyneenä. - Öö, toivottavasti ei, Destiny vastasi hieman hämmentyneenä. - Hyvä, Ayla vastasi ja palasi nukkumaan. Destiny ravisteli päätään hämmentyneenä ja palasi tuolille istumaan. Joo, ihme porukkaa täällä, mutta en mä näitä vaihtaisi mistään hinnasta.


------
En jotenki osannu kirjottaa minä-muodossa tätä. Jälleen, tarkoitus ei ole loukata ketään, mutta mut saa kostoksi laittaa tekemään mitä vaan tyhmää omissa tarinoissaan. Vink vink

         

Sinten kommentti

Voi ei, miten hauska idea kirjoittaa Metsälammesta päiväkotina! Aihevalinta oli niin persoonallinen, että tavallinen tallipäivä katosi miltei kokonaan sen taakse – toisaalta se ei haitannut, sillä aihe nostatti hymyn huulille. Pitää olla vilkas mielikuvitus, että tällaisen luomuksen saa aikaiseksi!

Tarina oli pitkä ja siisti, lähestulkoon virheetön. Muutamia lyöntivirheitä bongasin, mutta ne eivät haitanneet ollenkaan tekstin lukemista. Yksi yhdyssanavirhe löytyi, onneksi, muutenhan mulle ei olisi jäänyt minkäänlaista korjattavaa!

Oikein persoonallinen ja mielikuvituksellinen tarina!

arabi ponin = arabiponin

18,90v€

[Cella]

Tuhlaajatytön paluu

Siinä ne punaiset rakennukset seisoi niin kuin ennenkin. Nousivat kevättalven hiljalleen sulavista hangista kohti taivasta, jossa näkyi aina sadoittain enemmän tähtiä kuin Lontoon liepeillä oli ikinä näkynyt, ja kuvasivat kaikkea sitä ihanaa maalaisidylliä mitä niin moni suomalainen rakasti. Mä voisin väittää, että jäin pitkäksi toviksi hengittelemään ja tunnelmoimaan tallipihalle, mutta tosiasiassa mä kirmasin sisälle päätalliin niin nopsasti kun jäisiltä varpailtani pääsin. Heti keväisen auringon kääntäessä selkänsä pakkanen oli hiipinyt takaisin, ja mulla oli todella kylmä.

Mulla oli hassu olo, kun mä lopulta tärähdin seisomaan keskelle yöksi tyhjentynyttä päätallin käytävää. Sitä oli mahdotonta pukea sanoiksi: siinä oli cocktailina ikävää, iloa, katumusta ja jännitystä. Hyvää, pahaa, suurta ja pientä. Tuntui niin epätodelliselta kuinka täsmälleen samalta kaikki näytti kuin ennen kuin mä lähdin, ihan kuin monta kuukautta tästä välistä olisi kumitettu pois isolla pyyhekumilla. Kaikki oli ennallaan – Majurin ovensa reunaan järsimä ruma kolo, ruttuiset loimet ovien telineissä, ja se pieni lakaistu irtoheinäkasa satulahuoneen oven vieressä, josta Sinte aina huomautti, mutta jonka Kasper joka päivä jätti samaan paikkaan. Nyt mua alkoi jo vähän naurattaa. En mä sitten niin kauaa tainnutkaan olla pois, jos sekään ei ollut muuttunut.

Sitten mun silmät osui avonaiseen karsinanoveen Majurin boksin vieressä. Suuri suokki ei korvaansa lotkauttanut iltaheiniensä luota, kun mä hiippailin sen naapuriin. Karsina kumisi tyhjyyttään, jopa purupatja oli lakaistu pois viimeistä lastua myöten. Mä olin osannut kyllä odottaa tätä, kun Suomeen palattuani mä olin näpytellyt Rayn numeron ja kun mekaaninen naisääni oli ilmoittanut numeron olevan poistunut käytöstä. Mähän siinä olin tehnyt kusisesti kadotessani, ei mies ollut mulle mitään selitystä velkaa. Silti se vähän kirpaisi.

”Cella?”
Kääntyessäni hätkähtäen mulle välähti hassu deja vu mun ihkaensimmäisestä käynnistäni täällä: kuinka mä olin seissyt tismalleen samassa kohtaa, säikähtänyt samalla tavalla Sinteä, jonka lähestymistä ei ollut kuullut. Nähdessäni tallinomistajan tutut sydämenmalliset kasvot mä en edes tarkistanut oliko se mulle aivan raivoissaan, vaan kapsahdin sen kaulaan niin voimallisesti että meinattiin molemmat kellahtaa betonilattialle.
”MäoonniinpahoillaniSanna”, tilitin yhteen hengenvetoon kuin saadakseni asian vaan pois sydämeltä. Tallin pääpirusta ei mun rutistuksessa päässyt juuri muuta kuin yllättyneen kuuloista puhinaa.
”Oikeesti, niin pahoillani. Mulla meni asiat syksyllä taas niin pahaan solmuun, et menin paniikkiin ja lensin takasin Britteihin. Oli iso virhe, ja mun olis pitänyt ees soittaa”, peruutin Sinten luota nyt vähän nolona purkauksestani ja tutkin varovasti naisen ilmeitä. Se ei hymyillyt, muttei näyttänyt synkältäkään. Kertakaikkisen häkeltynyt kuvasi bruneten olemusta varmasti parhaiten.
”Mä… ei se mitään, tärkeintä on että oot kunnossa”, Sinte sai lopulta kielensä takaisin, ja haroi hiuksiaan ihmeissään. Se tuttu hymykin sieltä lopulta tuli, ja mun sydämeltä vierähti iso kivi.
”Enpä olis uskonut että tämmöiseen yllätykseen törmään, kun jään sulkemisajan jälkeen tekemään rehuinventaariota. Ja mäkin oon pahoillani”, nainen lopetti myötätuntoiseen päänkallistukseen, viitaten mun yhä nojailevan Samin vanhan karsinan oveen. Mä pudistin päätäni urheasti ja nostin laukkuni lattialta:
”Ei siinä mitään, elämä vie välillä eri suuntiin. Mites, kelpaisko auttava käsi siinä inventaariossa?”

Ja niin me hautauduttiin yhdessä Metsälammen heinäntuoksuiseen rehuvarastoon laskemaan suolakiviä ja lisärehupurnukoita, ja päivittämään toisiamme ajan tasalle. Mä selitin Sintelle kaiken: kuinka mä olin tajunnut rauhoituttuani, etten mä voinut taas jättää kaikkea ja juosta Englantiin pakoon, olin palannut alle kuukauden jälkeen takaisin, löytänyt työpaikan ja kämpän ja ihan pari viikkoa takaperin jopa oman hevosen.
”Tässä on ollut ihan kamalasti kaikkea, ja mä asun nyt ihan eri paikkakunnallakin, niin pääsin nyt vasta käymään”, lopettelin kertomustani ja merkkailin pieneen ruutuvihkoon nokkos-vitamiinilisien olevan vähissä. ”Mut kaikki on kääntyny parhain päin, ja mä aion hakea korkeekouluihinkin nyt vihdoin tänä keväänä.” Sinte näytti aidon onnelliselta mun puolesta, ja mulla oli suorastaan kevyt olo nyt kun olin saanut kaiken sanottua.
”Se on ihana kuulla. Kaikilla on ollutkin sua ikävä”, lausahti ruskeaverikkö lämpimästi. ”Mutta mites nyt sun jatkon kanssa, sä asut kaukana uusissa hevospiireissä, ja Samkin muutti pois…?”
”Kyllä mä haluisin ihan kauheesti jatkaa, ees harvakseltaan. Liikuttelussa, talleissa, tuntien tai leirien kanssa?”
”Aina tekemistä löytyy”, Sinte kuittasi vähän hu*neen kuuloisesti, ja suoristi ähkäisten selkänsä merkattuaan kaikki kaurasäkit ylös. ”Meillä on paljon uusia hevosiakin, haluisitko tavata niitä vielä ennenkun lähet ajamaan?” Mä nousin myös ylös, onnellisena siitä että homma solahti kohdilleen näin helposti. Olisi ollut kamalaa joutua ulos näin hienosta porukasta huonoissa merkeissä oman mokansa takia.
”Joo”, vastasin lyhyesti sanomatta ääneen muita ympäri kuuppaa viuhtovia ajatuksiani. ”Ehdottomasti haluan.”

Sinte kierrätti mua jo hiljalleen uneliaaksi kääntyvässä tallissa, ja osoitteli mulle pari uutta tulokasta. Kovia kokenut rautias budjonnytamma ja pari sievää ponitammaa oli aivan uusia tuttavuuksia, ja vanhoista etenkin Velli sulatti mun sydämen tervehtimällä mua autuaalla hörinällä.
”Se muistaa sut”, Sinte hymyili, samalla kun sammutteli tallista jo hiljalleen valoja. Mä paijasin Verjin kookasta päätä hellästi, enkä millään malttanut lähteä ovesta, jota jo sänkyään selvästi kaipaileva tallinomistaja piteli auki.
”Mutta me nähdään taas, oli ihanaa kun tulit käymään”, Sinte pysähtyi sanomaan pihalla, ennen kuin meidän tiet erosivat.
”Oli ihanaa tulla”, hymyilin, ja hengitin syvään kylmää, metsisläiseltä arjelta tuoksuvaa tuttua ilmaa.
”Ja niin me todellakin nähdään."

Sinten kommentti

Isot pahoittelut kommentin viivästymisestä! En huomannut ollenkaan, että tallipäiväkirjassa oli näinkin vanhoja tarinoita.

Onpa tosi kiva lukea pitkästä aikaa sun tarinoita! Ihanaa että tulit pitkästä aikaa moikkaamaan meitä. Sam tosiaan joutui muuttamaan pois, kun karsinavuokra erääntyi eikä Ray vastannut sähköposteihin... Onneksi kuitenkin ymmärrät tilanteen. Ilman muuta tallilla tarvitaan aina auttavia käsiä, vaikket niin usein kävisikään: hevosia saa liikuttaa, tunneilla on vapaita paikkoja ja tapahtumiin mahtuu aina mukaan ulkopuolisillakin hevosilla!

Ihana ja omalla tavallaan koskettava tarina, kuvailet hyvin ja tarina herättää paljon erilaisia tunteita lukijassa. Virheetöntä tekstiä jälleen kerran, ei tätä voi kuin ihailla! Mieleenpainuva kokonaisuus

20v€ + papukaijamerkki, jälleen kerran. Isot onnittelut!

[Loci]

Tuijotin valokuvaa muiden joukossa. Ruunikon kaunis pää ja tutuksi tullut lempeä katse. Palasin ajassa taaksepäin. Vielä vuosi sitten tuon ruunan kanssa kävin hyppimässä esteitä ja rauhallisilla maastoretkillä. Tiesin, etten ainakaan viikkoon pääsisi tallille, joten tänään pakkasin mukaani kynttilän ja matkalla tallille poikkesin kukkakaupassa. Kaivoin repustani kynttilän esille ja poistin valkoisen ruusun paketistaan. Siististi sulloin roskat roskakoriin ja etsin toimistosta tulitikut. Halusin tämän hetken yksin minulle, joten hiljaa hiivin ulos tallista ja lähdin kävelemään kohti muistoniittyä.

Sytytin kynttilän palamaan ja laskin sen kiven viereen. Kiveen kaiverrettu nimi, As You Were kirvoitti silmiini kyyneleet. "You will always be in my mind, As You Were" sopersin hiljaa ja laskin ruusun kynttilän viereen.

En ollut kuullut askelia, joten Viljan ääni yllätti minut: "Hei Loci. Arvasin, että tulisit tänne, kun näin sinut". Katsoin Viljaa arasti ja nyökkäsin kykenemättä puhumaan. Hän käveli viereeni ja puolittain halasi minua. Seisoimme siinä oman aikamme ja, kun minusta siltä tuntui, lähdimme takaisin.

Lähtös jäljen jätti,
syndän paikkaa etti.
Haavat parantaa aika,
mutta ei tähän auta mikään taika.

Sinten kommentti

Haikea tarina, joka toi muistot Esasta mieleen. Te olitte kyllä erottamaton pari, sen huomasi jo kaukaa että teillä synkkasi. Tosi koskettava tarina, teksti oli lyhyt mutta tunteikas. Lähetä tämä myös muistoniitylle muiden luettavaksi

Pääosin virheetön tarina, yhdessä lauseessa oli vahingossa toistettu kyyneleet-sana kaksi kertaa. Poistin ylimääräisen. Viimeisessä virkkeessä ja-konjunktion jälkeinen pilkku on turha.

Tässä oli vain 169 sanaa, se ei aivan riitä tarinamerkintään Jos haluat saada tästä tarinamerkinnän, voit jatkaa tarinaa vähäsen ja laittaa mulle viestiä muutoksesta.

14,50v€

[Silja]

Rollis olikin mun kanssa tänään aamulla hakemassa hevosia ulkoa! Helmi ei hirveästi välittänyt koirasta, mutta Rollis kyllä selvästi yritti saada uuden kaverin 

Sinten kommentti

Aivan käsittämättömän upea kuva! Se on ihan kuin otettu animaatioelokuvasta, todella tarkkaa ja huolellista jälkeä. Oletko värittänyt tämän oikeaa valokuvaa pohjana käyttäen? Todella taitavaa työtä, sähän olet ihan ammattilainen

Rollis muotoutui tähän kuvaan aika pentumaiseksi, mutta se ei haittaa ollenkaan. Olen edelleen tosi häkeltynyt tarkasta ja erittäin aidonoloisesta kuvasta!

Ps, kannattaa vilauttaa näitä kuvia jollekin taidealan ammattilaiselle Sussa on ainesta!

25,30v€ + papukaijamerkki, paljon onnea jälleen kerran!

[Tepa]

Kuin aaveen nähnyt

---

Pistin flexin kiinni Rolliksen tummanruskeaan kaulapantaan ja tarkistin omien lenkkareideni nauhat. Myy oli mennyt tunnille ja hoitsujenvaihtoviikon ajaksi olin saanut hoivattavakseni labradorinnoutajan. Niinpä olin päättänyt lähteä iltahämärän laskeutuessa juoksemaan Metsiksen lähimaastoihin.
- Muista varoa Harjunlenkin vaeltajia! tallin ovella norkoileva Silja huikkasi. Virnistin tytölle vastaukseksi, eihän sitä tarinaa oikeasti kukaan uskonut.

Maastossa oli ihanan rauhallista. Tasainen askellus kuului niin omistani, kuin Rolliksenkin jaloista. Nelijalkainen vain halusi kovasti jäädä nuuskimaan joka koloa, jonka takia oma tahtini kärsi. Eipä tässä nyt mitään kilpajuoksijoita oltukaan joten annoin koiran jäädä välillä pidemmäksikin aikaa tutkimaan paikkoja. Harjunlenkki oli juuri sopivan pituinen tälläiseksi iltalenkiksi. Lumet olivat sulaneet jo kokonaan ja alta oli paljastunut ihana hiekkapohja. Kurkkasin nopeasti kännykkäni kelloon: hieman yli kahdeksan. Hämärä rupesi nopeuttamaan vauhtiaan laskeutuen pikkuhiljaa metsän ylle, joten päätin lisätä vauhtia jotta kerkeäisimme tallille ennen pimeän lopullista tuloa. Rollis ei ollut asiasta täysin samaa mieltä, vaan se koitti kaikin mahdollisin keinoin saada vauhtia takaisin löllöttelyyn.

Katseeni kiersi alas harjua, joka oli pian korkeimmassa kohdassaan. ”On täällä vaan kaunista”, mutisin itsekseni tarkastellessani keväästä heräilevää luontoa. Yhtäkkiä Rolliksen flexi kiristyi ja äkkinäinen liike oli saada minut persuksilleen. Olin suuttua koiralle, mutta en kerennyt siihen asti. Äsken vauhdin lisääntymisen myötä lujaa tykyttänyt sydämeni tuntui pysähtyneen. Tuntui, että suuri möhkäle kiipesi rinnasta kurkkuuni. Rollis seisoi aavistuksen takanani varautuneena ja jähmettyneenä paikoilleen. Se tuntui olevan valmis pinkomaan takaisin kotiin saman tien.
    Edessämme käveli tyynen rauhallisesti kaksi suurta hevosta ratsastajat selässään. Siristäessäni silmiäni olin näkeväni ratsukoiden... läpi? Ei voinut olla, silmäni tekivät tepposia näin hämärässä.
- Hei! huusin ratsukoille. Ei vastausta. Siinä kohtaa Rollikselle taisi riittää, se repäisi suhteellisen helposti itsensä irti otteestani ja lähti painamaan täyttä vauhtia takaisin päin.
- Ei hitto.. Rollis!! huusin koiran perään, mutta arvatenkin käskylläni ei ollut mitään vaikutusta.

En pystynyt yksinkertaisesti liikkumaan mihinkään suuntaan. Ruumiini oli jähmettynyt paikoilleen ja kädet tärisivät.
- Voi herran jestas... älähdin tuijottaessani ratsukkoja. Korkeimmalle kohdalle tullessaan toinen tytöistä käänsi aavistuksen päätään minuun päin, jonka jälkeen molemmat hävisivät kuin tuhka tuuleen. Tai kyy kaislikkoon. Tai mikä vaan muu nopeasti häviävä asia. Asiat tuntuivat etenevän kuin hidastetusti, oma ajantajuni oli kadonnut täysin. Lopulta muistin Rolliksen ja sitten sainkin itseni nanosekunnissa ylös. Pingoin harjunlenkkiä takaisin päin lujempaa kun olen varmaan koskaan juossut. Vilkaisin vielä kerran taakseni ja ihan kuin sekunnin murto-osan ajan olisin nähnyt kahden hevosen tippuvan harjua pitkin alas.

- Hitto Tepa, me oltiin susta jo huolissaan! Silja äännähti, kun olin päässyt takaisin tallille.
- Rollis juoksi takaisin tallille pää kymmenentenä jalkana eikä susta kuulunu mitään, Minja yhtyi. - Missä sä olit? tyttö jatkoi. Rapsutin hengästyneenä labradorinnoutajan turkkia ja otin kunnolla ilmaa keuhkoihini, ennen kuin aloitin puhumisen.
- Oltiin... tuolla... karkas... ne tytöt... änkytin hengästyneenä. Eipä tainnut kukaan saada selvää.
- Ihan kuin aaveen oisit nähnyt. Vai taasko siellä joku karhu oli? Silja kummasteli.
Huomasin Sinten katsovan suoraan silmiini tallin toiselta puolen. Nainen tiesi tasan tarkkaan mitä olin nähnyt.

Sinten kommentti

Huh, kohta Harjunlenkille ei uskalla lähteä kukaan, ainakaan yksin! Tai sitten ihan päinvastoin siitä saattaakin tulla melkoinen turistikohde haamunmetsästäjille! Harjunlenkin vaeltajien tarina on kiirinyt suvussani jo kauan aikaa, muistaakseni kuulin siitä ensimmäisen kerran isopapaltani monen monta vuotta sitten. Harjunelenkin vaeltajista on jo moni tehnyt näköhavaintoja, joten voin siis hyvillä mielin vakuutella itselleni etten ole seonnut päästäni

Tämä mielenkiintoinen tarina harjunlenkin vaelluksesta pitääkin lisätä Metsiksen tarinasivulle, jota kokoan parhaillaan. Se julkaistaan mahdollisimman pian, kun olen saanut tarpeeksi tietoa ja tarinoita Metsiksen legendoista. Kiitoksia Virheetön tarina ja jännittävää luettavaa!

18,40v€

[Deleted]

9.4.2015 Metsikseen tutustuminen

Käynnistin vanhan autonrämäni ja vilkaisin kadulle. Ei muita kulkijoita tai autoilijoita, joten peruutin jo melko tutuksi tulleelle kadunpätkälle. Päästessäni kääntymään päätielle, vilkaisin nopeasti puhelimestani kellon: varttia vaille neljä iltapäivällä. Kerkeäisin siis noin tasaksi Metsälammen ratsutallin pihaan, mahdolliseen uuteen työpaikkaani. Painoin vielä hiukan kaasua, kunnes olin tyytyväinen vauhtiin ja keskityin lähinnä ajamiseen. Hiukan vielä mielessäni pyöri edessä oleva iltapäivä: entä jos Sinte ei pitäisikään tavoistani toimia hevosten kanssa? En tosin ollut kuullut kovinkaan paljoa pahaa toimintatavoistani, mutta toisaalta minulla ei ollut kokemusta Metsälammesta. Ajatukseni pyörivät lähinnä tämän asian ympärillä, joten ennen kuin huomasinkaan saavuin suloisen näköiseen tallipihaan.

Sammutin Volvon tallin parkkipaikalle ja avasin sitten oven. Lukitsin auton ja lähdin sitten kävelemään talliin sisälle. Olin lähes heti törmätä pirtsakan näköiseen naiseen ja uskalsin jopa epäillä tavanneeni Sinten.
- Moikka, olet varmaan Sofia? ystävällisen näköinen nainen kyseli ja jatkoi:
- Mä olen Sinte, tallin omistaja.
- Ai siis joo, Sofiahan mä.
- Joo, niin ajattelinkin. Ajattelin jos oltaisiin käyty talli ja säännöt läpi, jonka jälkeen olisit voinut vielä hoitaa jotakin tallin hevosta. Tosin etkös ollut ratsastuksenopettaja koulutukseltas? Ei hevostaitojen näyttäminen siltikään ole varmaan pahasta, Sinte virnisti.
- Joo käy mulle. Tää on ilmeisesti päätalli, oliko toi toinen iso rakennus sitten pientalli tai jotain? kysyin kiinnostuneena.
- Joo, tai meillä päin sitä kutsutaan sivutalliksi. Täältä päätallista löydät Dodon, Ruun, Ellun, Majurin, Jaden, Selan, Dapperin ja Enkelin. Enkeli tosin on tällä hetkellä ylläpidossa muualla, nainen selitti samalla kun kävelimme karsinarivistöjen ohitse.
- Okei. Täällä on ilmeisesti varustehuone? kysyin kurkatessani aukinaisesta ovesta sisään.
- Jep, ja tuossa vieressä on rehut ja WC kaikkien käytettävissä. Noista portaista pääsee sitten tallivintille, mutta sinne emme nyt mene, Sinte kertoili.
Kävimme nopeasti tallin sääntöjä läpi ja Sinte kertoi pääpiirteisesti hevosten ruokinnasta - työhän ei kyllä varsinaisesti kuuluisi minulle, mutta joskus saattaisin hätätilanteessa joutua tekemään senkin.

Seuraavaksi menimme morjenstamaan Jannia, Myytä ja Marttaa, josta tiemme jatkui sivutalliin. Kävimme läpi myös siellä asustelevat hevoset, jonka jälkeen päätimme esittelykierroksen tarhoille.
- Nyt voisimme oikeastaan napata jonkun hevosista ja katsoa, miten pärjäät hevosten kanssa. Jos tarvitset apua tai et esimerkiksi muista tarhausjärjestystä, voit aina tarkistaa asiat joltain muulta tallitytöltä tai -henkilökunnalta. Tärkeimmät jutut löytää myös ilmoitustaululta. Mutta hevonen jota voisit hoitaa nyt... Musta tuntuu, että otamme Ellun. Siirrytään siis päätalliin.
Kävelimme yhtä matkaa talliin ja siirryimme kahdeksannelle karsinalle. Matkalla törmäsimme pariin tallin hoitajaan, joita Sinte tervehti nimillä Tepa ja Alexandra. Hakiessani hevosen hoitopakkia tapasin myös yhden muista tallityöntekijöistä, Locin. Matka jatkui kuitenkin takaisin Ellun luo, joka vaikutti heti alkuvaiheesta lähtien varsin suloiselta hevoselta.
- Ellu on kiltti, mutta harjaa vähän varoen mahan alta ja sisäreisistä, Sinte varoitteli ja rapsutteli Ellua päästä, minun tarttuessa harjoihin. Puunasin Ellua suhteellisen kauan, joten välillä Sinte käväisi toimistossaankin. Vihdoin olin tyytyväinen lopputulokseen ja kutsuin naisen paikalle.
- Kappas, Ellustahan tuli ihan hevosen näköinen! No eii, mutta hyvää työtä. Putsaa samantien kaviotkin, jonka jälkeen alkaa varmaan tämä "piinapenkkisi" olla lopuillaan.
Tartuin reippaasti kaviokoukkuun ja tamma nosti joka kavion kiltisti. Putsaus tapahtuikin alta aikayksikön ja taputtelin lopuksi tammaa kiitokseksi.
- No niin, hyvinhän se meni! Tutustu toki muihin tallityöntekijöihin ja mahdollisesti hoitajiinkin, eiköhän teillä ala synkata hyvin. Tunteja saat toki nytkin harjoittelijana ollessa pitää, mutta suosittelen näin aluksi ottamaan vain niitä vähän helpoimpia tunteja. Nykäise toki hihasta jotakuta meistä tallilaisista, jos jokin epäilyttää!
Jätimme Ellun rauhaan ja keskutelimme vielä parista asiasta, ennen kuin vilkutin hyvästit. Hyppäsin autoni kyytiin ja kaasutin tyytyväisenä pois - tästä työstä nauttisin!

Metsälammessa harjoittelijana ( ratsastuksenohjaajana ) 9.4.2015 →


Sinten kommentti

Metsälammella on niin rento ilmapiiri, ettei töistä kannata ottaa stressiä. Tarkoituksenahan on pääasiassa se, että kaikki viihtyvät Minäkin teen päivittäin tallitöitä teidän työntekijöiden apuna, mutta toisinaan on niin kiire tuntien ja leirien kanssa, etten aina ehdi.

Ratsastuksenopettajana saat pitää tunteja ihan omaan tahtiisi. Tosiaan kannattaa aloittaa helpomman tason tunneista ja edetä pikkuhiljaa haastavampiin, että ehdit tutustua ratsukkoihin ja tunneilla oleviin hevosiin rauhassa. Metsiksellä kaikki hevoset, siis myös yksityishevoset, käyvät tunneilla ja osallistuvat tallin toimintaan.

Mulla on ollut tapana korjata tarinat ja niissä olevat kielioppivirheet tällaisilla kommenteilla. Älä siis ihmettele tai pahastu kommenteista Tämä tarina oli virheetön, en löytänyt korjattavaa!

17,50v€

[Deleted]

23.4.2015 Perus tallipäivä
( ekstratehtävä )

Saavuin tallille hiukan ajattelemaani myöhemmin, mutta aamulla olin kohdannut odottamattomia ongelmia. Ensinnäkin puhelimestani oli loppunut akku, joten se ei tietenkään ollut herättänyt minua määräämääni aikaan. Toisekseen, olin suoraan sanottuna näyttänyt jääkarhulle seistessäni peilin edessä - tukka sojotti joka suuntaan ja päälläni oli vieläkin erittäin söpö Hello Kitty - yöasu... Pakon edessä ihminen pystyy kuulema mihin vain ja sen sain minäkin huomata, kun selvisin aamutoimista vartissa - tasan tuon ajan kuluttua istuin autoni kyydissä ja vielä viisitoista minuuttia tuosta eteenpäin olin nykyisessä tilanteessa, Metsälammen pihassa.

Kävelin - tai pikemminkin ryntäsin - Sinten toimistoon kuin pallosalama, taisi pari pienempää tuntilaistakin katsoa minua hiukan järkyttyneenä.
- Anteeksianteeksi, tiedostan olevani myöhässä. Tuli hiukan ongelmia näin aamuisesta, murahdin heti oven avattuani, ajatellen uudelleen aamuisia ongelmia.
Sinte nosti katseensa papereista ja naurahti hiukan:
- Ei se mitään, ethän sä taida olla kun vartin myöhässä. Olis kuitenkin ihan kiva kun käväisisit nyt hakemassa parin hoitajan kanssa heppoja sisälle ja jakaisit sitten ekan tunnin tuntilaisille ratsut. Jos aikaa jää voisit toki vielä noita karsinoita putsata niiltä hepoilta, joilla ei ole hoitajaa.
- Joo, totta kai. Sori vielä kun oon myöhässä, voivottelin ja lähdin sitten metsästämään hoitajia avukseni.

- Onko innokkaita hoitajia hakemaan hoitsujaan sisään? huhuilin ja nappasin jo itselleni riimunarun, sitten jatkaen:
- Tarhassa on ainakin Majuri, Ellu, Foggy ja Myy. Onko hoitajat paikalla?
Kuin jäälautta olisi ajautunut luokseni, tunsin takanani pian tasan neljän eri ihmisen äänen. Ai, kaikkien hoitajat taisi olla paikalla. Tepa haki Myyn, Minkki Majurin, Antsu Foggyn ja Minja Ellun. Itse painelin takaisin Sinten luo ja aloin velloa papereiden seasta tuntilappuja.
- Onko kaikki hevoset tänään mahdollisesti tuntikäytössä, vai onko joku jonka pitää saada lepopäivä tai jotain? kysyin naiselta, joka tuntui myös selaavan jotain lappuja.
- Niin ja pidänkö mä tän seuraavan tunnin? Eikös se ollut jokin.. ponien esteryhmä? Ou nou, nimikään ei kuulosta edes hyvälle kun kyseessä pelkkiä itsepäisiä juntturaponeja, sanoin puoliksi vitsilla ja puoliksi tosissani.
Sinte naurahti kevyesti ja vastasi sitten:
- No, eipä tuolla taida tänään olla hevosia, joita et saisi laittaa tunneille. Kunhan totta kai tähän poniryhmään niitä poneja ja niin edespäin. Pidä vain tuo seuraava tunti, mä lähden tästä varmaan kohta jatkamaan tota tallin siistimistä.
- Joo, vastasin ja aloin lukea toivomuslappuja. Kaikki olivat luokkaa "minulle Myy" varustettuna monilla sydämillä tai "en halua ensi kerraksi taas samaa ponia!!". Loppujen lopuksi pääsin jonkinnäköiseen loppu tulokseen ja menin kertomaan ponit ratsastajille.

- No niin, poniesteryhmäläiset! Tässä tulee ratsunne ja jos on valitettavaa niin valitukset minulle. Sanni ja Janni, Elina ja Myy, Kerttu ja Helmi, Milla ja Zara sekä Pinja ja Bella. Varustakaa ponit ja tasalta maneesiin, kiitos, kailotin tallissa. Heti tämän jälkeen kuulin niin iloisia hihkaisuja kuin vähän sitten pettyneempiä huokaisuja:
- Voihan kukkakaali, taas Janni... Miksen saa ikinä Helmeä?
- Jeee, sain Bellan!
Jätin lapset voivottelemaan tai iloitsemaan ihan oman mielen mukaan, ja siirryin itse putsaamaan karsinoita. Tallissa oli välillä melkoinen melukin, kun lapset varustivat poneja. Kerkesin putsata noin kuusi-seitsemän karsinaa, kunnes kello löi tasan ja ratsastajat lähtivät ponien kanssa maneesiin.

Noh, tuntihan meni vähän noin ja näin. Myytä ei olisi kiinnostanut hypätä, Bella laiskotteli muuten vain ja esteet kolisi toisinaan melko tiuhaan tahtiin. Tai tuossa tunti kuvattuna negatiivisin sanoin. Samasta tunnista positiivisenä voisi sanoa seuraavat asiat: kukaan ei tippunut, kaikki kuunteli ohjeitani ja ambulanssia ei tarvinnut kutsua paikalle. Tällä kertaa aiheena oli ollut oikea tempo, joka alkuongelmien jälkeen sujunut aika kivasti. Iltapäivällä ohjelmassa oli vielä yksi helpon C:n tasoinen koulutunti sekä vielä hiukan tallin puunausta ja yleissiisteyden parantamista.
- Moikka nyt sitten, lähden pikku hiljaa jo kotiin, sanoin Sintelle.
- Joo, hei! Itsekin varmaan kohta lähden. Nähdään, koeta huomenna tulla ajoissa!
Naurahdin väsyneenä ja kömpesin autooni. Ehkei puhuta enempää, mitä onnistuin jälleen illan aikana sähläilemään kaatuneista maitotölkeistä pamahteleviin mikroihin, mutta sen voin kertoa että petiin kaatuessani sammuin kun kynttelikön liekit alta aikayksikön.

ps. et ole vielä lisännyt supertreenin tunti- ja tapahtumamerkintää?

Sinten kommentti

Sellasta se välillä on, tuntuu että varsinkin maanantaiaamut menevät aina päin metsää! Mutta ethän sä myöhästynyt edes paljoa, ei se meillä Metsälammella niin tarkkaa ole. Pääasia on että hommat hoituvat - edes osittain Sulla oli varmaan ihan mahdottoman rankka päivä! Voisitko seuraavalla kerralla ehtiessäsi hakea tallivintiltä muutaman kaurasäkin rehuvarastoon?

Ihan loistava tarina! Tässä oli käytetty paljon huumoria Onnistuit tosi hyvin sulauttamaan ekstratehtävässä vaaditut sanat tarinaan, ne elävöittivät tekstiä entisestään. En löytänyt mitään korjattavaa.

Pahoittelut kommentin viivästymisestä. Mun toukokuu on ollut ihan hullu, en ole ehtinyt hengähtää ollenkaan. Koitan saada kaikki hommat hoidettua mahdollisimman pian.

18,70v€

[Sede]

Yhteensattumia

Elämässä sattuu ja tapahtuu paljon, vaikka välillä tuntuu että päivät vain matelisivat eteenpäin. Muutos lähtee kuitenkin tunnetusti itsestä, eikä vaihtelua saa jos sitä ei itse yritä millään tavalla tehdä. Omana inspiraationlähteenäni on aina ollut ajatus siitä, että jokainen vuosi on 365-sivuinen kirja. Kuka haluaa julkaista mitäänsanomattomia tekstejä? Ei kukaan. Tämän avulla innostun itse kokeilemaan kaikkea uutta ja yritän parhaani mukaan tehdä joka päivästä erilaisen. Synkkä, harmaa syyspäivä muuttuu mieleenpainuvaksi kokemukseksi esimerkiksi liftausreissulla johonkin uuteen kaupunkiin. Sitten, kun kyytiä takaisin ei saakaan, täytyy miettiä, miten kotiin pääsee. Suosittelen lämpimästi, kuntoilu hoituu sivussa jos täytyy hölkkäillä parikymmentä kilometriä lopulliseen määränpäähän!

Tämä päivä oli minulle erikoinen monella tapaa. Sana "yhteensattuma" riittää hyvin kuvailemaan pääpiirteitä tapahtumista, mutta tarkennan kuitenkin. Itsekin saa hahmoteltua paremmin kokonaisuuksia, kun niitä kirjoittaa ylös!
    Kaikki, mitä ryhdyn kohtapuoliin kuvailemaan, alkoi aamulla. Olin tehnyt päätökseni hoitohevosen vaihtamisesta. Vaikka minä todella pidin, ja pidän vieläkin Halista, estepuolesta kiinnostuneena koin tarpeelliseksi jättää arabineidin toisenlaiseen hoivaan. Tamma sai nopeasti uuden rapsuttelijan, ja uskon, että heidän ystävyytensä kantaa kauas.
    Dapper, uusi lellikkini, vaikuttaa lähes fossiililta. Harmaantunut, henkisesti papparaisen ikäluokkaa oleva ori on ystävällinen tapaus. Hypätessä sen persoona kuitenkin muuttuu energiseksi ja villihköksikin. Huhupuheita liikkuu myös siitä, että holstein hyppäisi ratsastajan tippuessa radan loppuun saakka. En usko ennen kuin näen. Miten hevonen voi tietää radan ennalta, ellei kyse ole uusinnasta?

Tietysti halusin tutustua uuteen hoitohevoseen hyvin, joten touhuilin sen kanssa paljon kaikkea. Dapper on ihana, leppoisa ja kiltti käsiteltävä. Taluttaessa se laahaa jalkojaan ikävästi, mutta ei se loppujen lopuksi kovin paljoa haittaa.
    Jotten nyt alkaisi selittää liikaa meidän hoitorutiineistamme, siirrytään seuraavaan erikoiseen asiaan, johon Dapperin hoitajuus minut johti. Kävelytin oria kentällä, kunnes se yllättäen istahti ja jäi siihen. Tilanne oli hiukan huvittava, ja harmaahapsen ilmeillessä onnistuin näpsimään siitä hyviä kuvia. Myöhemmin selaillessani otoksia, huomasin erääässä Dapperin hönttiposeerauksessa taustalla olevat tunkeilijat. Toisen niistä tuntevat kyllä kaikki Metsälammella edes kerran käyneet; milloin joku muka ei olisi nähnyt pihan poikki kipittävää Mossea? Sen sijaan karvapilven ystävää (tai vihollista, mistäs sen tietää) en ollut aiemmin nähnyt. Musta, solakka kissa oli kuvassa hiukan sumea, se oli ilmeisesti juuri hyppäämässä. Miten en ollut huomannut kaksikkoa päivällä?
    En usko, että täälläpäin kauheasti liikkuu villejä kissoja, joten eläimen omistaja pitäisi selvittää. Muuten en seuraavien kuukausien aikana muuta miettisikään, kuin kisuparan kohtaloa.

Selasin kuvat loppuun löytääkseni kissasta parempia kuvia, ja niitä oli onneksi useampi. Kokosin parhaimmat kollaasiin, selitin äidilleni tilanteen ja palasin tallille kiireen vilkkaa. Tunnit olivat kesken, mutta tallista löytyi kuitenkin väkeä. Kyselin kaikilta, jotka vain löysin, mutta tulosta ei tullut. Ei auttanut muukaan kuin jäädä odottamaan tuntiratsastajia.     Aika kului todella hitaasti, mutta lopulta ovelta kantautui naurua ja lukuisat hevoset kopistelivat karsinoihinsa. Yli-innokkaasti esittelin kuvia ja tenttasin, tiesikö joku kissasta jotakin. Kun suurin osa vastasi kieltävästi, hiukan allapäin jatkoin kierrokseni loppuun. Mutta arvaas mitä? Viimeisellä ratsastajalla, ujohkolla pikkutytöllä oli tietoa asiasta.
"Se saattaa olla meidän naapurin kissa, se on ollut meillä hoidossa usein! Ulkonäkö täsmää kanssa. Sen nimi on Hikka, jos kyseessä siis on sama", hän selitti ja pienen taivuttelun jälkeen suostui jopa antamaan mahdollisen omistajan puhelinnumeron. Vuolaan kiittelyn jälkeen siirryinkin sitten nurkkaan soittamaan.
"Henrik", vanha mieshenkilö mutisi väsyneesti.
"Moi, mä oon Sede. Onko sulla kissa hukassa, mulla nimittäin on pari kuvaa jostain tuntemattomasta karkurista? Mä en saa mielenrauhaa kun en tiedä kuka sen omistaa", selitin.
"Onko se sinulla jossain, vai vapaalla jalalla vielä?" Henrik kysyi.
"Vapaana, aattelin lähteä etsimään sitten kun tiedän minne viedä sen."
"Saattaa olla minun poikani kissa, annoin sen Akille jonkin aikaa sitten ja Aki on täällä nyt kissan kanssa. Ehkä se on karannut."
"Kiitos, mä voin käydä kissan kanssa siellä niin selvitetään asia?"
"Selvä."
Henrik antoi osoitteen. Kirjoitin sen kännykkäni muistioon, sanoin moikat ja lopetin puhelun.

Kissan etsiminen oli turhankin helppo projekti, sillä Mosse oli yhteistyökykyisellä päällä ja kutsui kaverin paikalle hetkessä. Tunnustan lahjojeeni kissan pienellä herkulla, mutta ei siitä sen enempää!
    Kun mahdollisesti Hikka-niminen neitokainen oli turvallisesti Sinteltä lainatussa kissan kantokopassa, hölkkäsin Henrikin talolle ennätysvauhtia. Parin kilometrin matka meni hujauksessa. Perillä tapahtuivat päivän kaikki huippukohdat.
Hikka tosiaan oli Hikka, ja Aki oli hyvin iloinen saadessaan karkurin takaisin kotiin. Yllätyin hiukan nähdessäni talon takana pikkuruisen hevosaitauksen, jossa tanakka poniruuna yritti epätoivoisena nyhtää ruohoa aidan toiselta puolelta.
"Mikä ton ponin nimi on?" kysyin uteliaasti. Voit vain kuvitella, miten yllätyin Akin vastauksesta!
"Roihu. En tiiä, ootko kuullu aiemmin, mutta se oli kauan sitten melko hyvä esteponi raskaasta rakenteesta huolimatta. Se oli tosi suosittu jalostusori, ja melko monet estepuolen eestinponit ovat jotain sukua Roihulle. Joskus Roihu astui todella upean tamman, Känkkäränkän, ja siitä varsasta odotettiin suuria. Harmi, että se kuoli niin nuorena ähkyyn. Kipinä oli todella lupaava, ja kiltti! Yksi pikkutyttö kävi hoitamassa sitä paljon, eikä tamma tehnyt sille mitään."
"Kipinä..?" mutisin hiljaa. Katsoessani tarkemmin laitumella oleilevaa oria, tajusin sen yhdennäköisyyden rakkaan, entisen hoitoponini kanssa.
Mies vilkaisi minua. Aloin kertoa Kipinästä, ja turisin todella kauan.

Selvisi, että Roihu todellakin oli edesmenneen, rakkaan tamman isä. Jaksoimme jutella eestiläisistä yleisesti todella kauan, mutta kännykkäni hälyttäessä päätin suunnata takaisin kotia kohti. Aki lupasi, että saan joskus käydä morjenstamssa ponia, ja se sopi oikein hyvin.
Tämä päivä oli monellakin tavalla erikoinen, ainakin minun mittakaavassani.

Sinten kommentti

Moikka! Siirrän tämän Dapperin päiväkirjasta tallipäiväkirjaan, kun se koskee enemmän tallin muuta elämää

No jopas oli päivä! Kyllähän se seikkailu aina avartaa uusia polkuja, olet ihan oikeassa. Tylsäksihän elämä kävisi jos jokainen päivä olisi samanlainen. Kävi tosi hyvä yhteensattuma, kun Henrikin omistama Roihu olikin entisen hoitohevosesi isä! Siinäpä riittääkin kerrottavaa yhdelle sivulle niistä 365:stä.

Virheetön tarina. Pidin erityisesti aloituskappaleesta, kuvailit siinä kiinnostavalla tavalla ajatuksiasi. En löytänyt tekstistä mitään korjattavaa. Hieman erilaisempi tarina!

16,90v€

[Minkki]

Tassumerkin suoritus

Arttu juoksi edelläni läähättäen. Ilma oli kesäinen, mutta silti ihanan viileä - kuin luotu lenkkeilyyn! Hymyilin ja pysähdyin hetkeksi hengittämään. Arttu haukkui mutkan takana kuin kannustaen minua takaisin juoksuun.

» Arttu! En mä jaksa! » puhisin saavuttaessani koiran ja miltei kaaduin polvilleni hikipisaroiden putoillessa otsaltani. Arttu kuitenkin jatkoi hyppelemistään ja innokasta haukuntaa kunnes säntäsin taas yhtäkkisesti juoksuun haastaen uroksen kilpaan.
Tätä koiraa ei kyllä aliarvioida! Vaikka käytin kaiken voimani ja henkeni juoksemiseen, oli Arttu minua monta metriä edellä. Metsälammen tallirakennus pilkotti jo mäen takaa kavutessamme sitä ylös. Päätin istahtaa levähtämään ja menin makuulle pehmeää ruohoa vasten. Suljin silmäni hetkeksi, mutta ei aikaakaan kun lämmintä kuolaa alkoi putoilla naamalleni.
» Hyyi yök! » vinkaisin ja nousin ylös istumaan pyyhkien naamaani takin hihaan.

Arttu katsoi minua tappisilmillään ja näykkäisi jalkaani. Käskin sitä lopettamaan, mutta koira näykki niin kauan kunnes nousin.
» Hyvä on, hupsu... Viimeinen tallipihassa on mätämuna! » huudahdin ja pinkaisin juoksuun. Arttu haukahti äänekkäästi ja kuulin maan tömisevän takanani. Tällä kertaa näytti hetken siltä, että voittaisin kisan.
Mutta en ehtinyt kauaa hehkuttaa voitostani, sillä siinä samassa Arttu suhahti ohitseni. Pari metriä maalista näin, kuinkaArttu kompastui jalkoihinsa ja lensi kuonolleen tallipihan hiekkaan!
Räjähdin nauruun ja tunsin, kuinka vedet tursuivat silmistäni. En saanut hetkeen henkeä, mutta rauhoituttuani vilkaisin Arttuun. Koira nousi hitaasti ylös ja asteli pois paikalta pää alhaalla ja häntä koipien välissä. Taisi sitä pikkuisen nolottaa...

Koirilla riittää virtaa vaikka millaiset säät olisi! Onneksi niillä riittää tallipihassa tilaa peuhata. Hyväksytty suoritus! t. Sinte

Ensiapumerkin suoritus

Katselin aidan viereltä, kuinka Alexandra, Cella ja Tepa kokosivat estekujaa kentälle hevosten irtohypytystä varten. Ilma oli helteinen, tulikuuma sanoisinko! Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja minun kävi sääliksi kentällä ahertavia tyttöjä. He olivat kuitenkin sanoneet, että selviäisivät itsekin. Ryystin vettä sinisestä vesipullostani ja nielaisin.
Pian huomioni kiinnittyi kuitenkin Tepaan. Mikä hänellä oli? Hän piteli päätään ja käveli oudosti. Cella ja Alexandra olivat kujan toisessa päässä eivätkä huomanneet mitään. Vaivautuneesti kävelin kohti Tepaa, vesipullo kädessäni.
Juuri, kun olin kysymässä mikä hänellä oli, Tepa horjahti ja kaatui maahan.

Säikähdin hirveästi ja juoksin hänen luokseen ottaen hänen päänsä syliini. Huusin tyttöjä auttamaan ja laitoin Tepan varovasti kylkiasentoon. Tytöt juoksivat luokseni ja tarkistivat, että hengitys kulki.
» Onko teillä vettä? » Cella kysyi. Nyökkäsin ja ojensin hänelle vesipulloani.
Varovasti Cella tiputteli vettä Tepan kasvoille ja onneksemme hän virkosi hyvin pian. Hän voihki silmät puoliummessa ja liikahti.
» Tepa! Oletko sä kunnossa?! » kuiskasimme hätääntyneinä ja autoimme Tepan istumaan. Ojensin hänelle vesipulloani, josta hän joikin kaiken lopun veden. Huokaisimme helpotuksesta.

» Mikä sulle tuli? » kysyin ja otin Tepan ojentaman pullon takaisin.
» Veikkaan auringonpistosta... Tepa ei oo varmaan tajunnut juoda näin kesähelteillä niin tämä on tulos... Nestehukka. Onneks ei käynyt pahemmin! » Alexandra sanoi. Tepa mumisi jotakin vastaukseksi ja yritti nousta ylös. Vedimme hänet kuitenkin takaisin maahan.
» Älä nouse vielä tai sä voit pyörtyä uudestaan. Sä tarviit paljon nestettä kesäsin, tai muuten sun elimistö kuihtuu niin kuin kävi nyt. » Cella käski ja Tepa nyökkäsi alistuneesti.
» Sori... Mä halusin vaan saada sen kujan valmiiksi... » Tepa änkytti. Hymyilin ja silitin hänen selkäänsä.
» Ei se mitään, mutta muista nyt sitten. Juo paljon nestettä, varsinkin nyt kun teet raskasta työtä! Käyn täyttämässä pullon ja tulen sitten heti takaisin! » huudahdin ja juoksin tallirakennusta kohti. Olin niin iloinen, että mitään pahempaa ei käynytkään!

Pyörtyminen johtuu yleensä siitä, että aivojen verenkierto on jostain syystä heikentynyt eikä päähän kierrä tarpeeksi verta. Sen takia ihan ensimmäiseksi pitäisi nostaa pyörtyneen jalat ilmaan, jolloin raajoista pääsee virtaamaan verta päähän. Jos pyörtynyt ei herää muutaman minuutin kuluttua jalkojen nostosta huolimatta, pitää pyörtynyt laittaa kylkiasentoon ja toimittaa sairaalaan. Pitää myös varmistaa, ettei pyörtynyt pääse satuttamaan itseään. Nämä kannattaa muistaa Suorituksena tämä oli kuitenkin hyväksytty! t. Sinte

[Minkki]

Taiteilin tällaisen kuvan. Maneesin sijainti ei ole ihan kuvanmukainen, mutta olin ehtinyt jo värittää sen ennen kuin huomasin. No mutta, otsikkona Metsiksen maneesi.




Sinten kommentti

Kaunis kuva Metsälammen maneesista! Tarkka piirros, väritys on myös onnistunut hyvin. Maneesi on jo aikoja ja säitä nähnyt, mutta vielä se pitelee hyvin ilmoja ja lämmitys pelaa ainakin joten kuten talvipakkasilla   Katsotaan saataisiinko me jossakin vaiheessa tarpeeksi rahaa maneesin remontointiin...

14,80v€

[Minkki]

Tässä vähän eri tyylillä piirretty kuva Rolliksesta. Otsikkona Rollis laitumilla. Alkaa ärsyttää tuo mun iänikuinen taivasnäkymä taustalla! Näyttää myös melko suttuiselta eli tämä tekniikka ei ole mua varten.




Sinten kommentti

Näyttääpä Rollis iloiselta! Kokeile laittaa joku kerta taustalle vaikka puita tai metsämaisena: se voisi olla hyvää vaihtelua yksinkertaiselle taivasnäkymälle. Tähän kuvaan olisin lisännyt hieman enemmän varjostuksia, jottei mustat ääriviivat pomppaisi niin selkeästi esille.


13,20v€

[Minkki]

Tästä alkoikin sitten Sherlock Minkki & Tepa Watson. Tänä aamuna löytyikin kummallisia jälkiä ratsastuskentältä...
Otsikkona Oudot jäljet kentällä!





Sinten kommentti

Onkohan kentällä hiippaillut joku metsän eläin vai naapurin kissa...? Selviääköhän mysteeri koskaan   Yksinkertainen piirros, olisin kaivannut tähän lisää yksityiskohtia.


6,20v€

[Ama]

Avustelua & ihmettelyä
(extra- tehtävä)

Tallipihan ulkoilma tuntui yhtä kuumalta kuin Egypti. Otsalleni valui kirkas hikipisara. Pyyhkäisin sen pois ja vilkaisin lämpömittaria. Se näytti 30°C. "Huh, huh", huokasin, ja astuin jo hieman viileämpään talliin. Sinte talsi kiireisen näköisenä minua vastaan. "Moi!", hän piti pienen tauon ja jatkoi sitten: "Etsä viittis mennä Destinyn kanssa laittamaan hepoille rehuja valmiiks?" "Joo, mä meen", pyyhkäisin jälleen otsaani, ja lähdin raahautumaan kohti rehuvarastoa. "Moi!" huikkasin varastossa häärivälle Destinylle. Hän vastasi minulle ystävällisesti, ja pyysi lisäämään ruokakulhoihin kivennäiset. Tartuin kivennäissaavissa uiskentelevaan ruokalusikkaan, ja aloin annostella kivennäisiä. Kun saimme Destinyn kanssa ruoat vihdoin valmiiksi, poistuimme kumpikin samalla ovenavauksella omille tahoillemme. Tallustaessani kohti ulko-ovea tallikissa Mooses lyllersi minua vastaan, se mourusi ja nousi jalkojani vasten useaan otteeseen, tulkitsin tämän kerjäämiseksi. Käännyin kannoillani, ja lähdin kohti oleskelutilaa. Mooses seurasi perässä. Avasin jääkaapin ja kaadoin kissan kulhoon hiukan maitoa. Mooses alkoi kehrätä, ja litkiä kylmää juomaa intohimoisesti. Sen oranssi pukinparta muuttui hetkessä vitivalkoiseksi.

Hevoset laidunsivat suuren tammen varjossa, suojassa porottavalta auringolta, niilläkin tuntui olevan kuuma. Seurasin niiden syömistä hetken. Tallipihaan alkoi virrata erinäköisiä autoja, joista astui ulos pieniä alkeisratsastajia. Päättelin siis kellon olevan sen verran, että tunnit olivat alkamaisillaan. Ihmettelin miksi hevoset olivat yhä laitumella - eikö ne haeta yleensä sisään tuntien ajaksi? No jaa, ehkä tytöt opettelevat tänään itse pyydystämään hevosensa laitumelta. Samassa Sinte pyyhälsi ulos tallinovesta, kuin pallosalama. "Apua apua apua!!!! Hevoset pitää saada äkkiä sisään tunnit alkaa!!" hän hätäili. "Ahaa, ihmettelinkin mitä ne vielä pihalla tekevät!" naurahdin. Nappasin käteeni pari riimunnarua ja lähdin pyydystämään poneja. Nappasin ensimmäisenä Bellan ja Zaran, Sinte puolestaan lähti taluttamaan Myytä ja Helmiä sisään. Tallissa tytöt seisoivat ilmoitustaulun edessä, ilmeisesti etsimässä ratsujaan. "Kukas menee tänään Bellalla? Entä kenellä on Zara?" kysyin heiltä. Vaaleahiuksinen lyhyt suloinen nuori neiti nappasi Zaran, ja eräs toinen otti Bellan. Juoksin takaisin hakemaan lisää poneja talliin. Tätä juoksentelua me jatkoimme Sinten kanssa niin kauan, että kaikki hevoset olivat lopulta tyytyväisinä (tai tyytymättöminä) karsinoissaan. Tulihan siinä aika monta reissua kummankin tehtyä! Lopuksi huohotimme vierekkäin ilmoitustaulun edessä, nauraen.

Sinte lähti kentälle poniratsukoiden kanssa, ja minä suuntasen jälleen olesekelutilaan. Lysähdin pehmoiselle nojatulille, ja katselin hieman ympärilleni. Jotain oli muuttunut, huone oli jollain tavalla kesäisempi kuin aikaisemmin. En vain keksinyt mikä siellä sitten oli muuttunut. Hetken vain istuin. Sitten keksin sen, joku oli vaihtanut ikkunoihin uudet raikkaan väriset ikkunaverhot. Tarkasteltuani verhojen laadun ja sopivuuden lähdin kentän laidalle seuraamaan tunnin kulkua. Ratsukot tekivät raviverryttelyjä, ja paljon siirtymisiä.

Tunnin edettyä suunnilleen puoleenväliin lensi läheiseltä saarelta päin lentävä lokki matalalta kentän ylitse. Ponit eivät noteeranneet sitä ollenkaan, siis muut kuin Myy, joka ponnahti pystyyn ja lähti laukkaamaan tallipäätyä kohti. Ratsastaja lensi selästä jo alkuvaiheessa. Kiirehdin nappaamaan vikkelän shettistamman, ja talutin sen takaisin ratsastajan luo. Tyttö nousi urheasti itku kurkussa takaisin ponin selkään. "Haluaistsä, että mä talutan sua lopputunnin?" kysyin häneltä. Tyttö nyökkäsi ja tunti pystyi taas jatkumaan normaalisti. Ponitunneilla talutteluun kuluikin loppupäiväni tallilla.

Sinten kommentti

Voi ei! Myy parka varmaan luuli että lokki syö sen elävältä. Onneksi ratsastaja uskaltautui jatkamaan tunnin loppuun, vaikka järkytys oli varmasti suuri. Kiitos avustasi alkeistunnin järjestämisessä ja hevosten hoidossa - näin kesäisin tallilla käy niin paljon porukkaa, että mulla on melkoinen kiire saada kaikki hommat hoidettua ajallaan!

Virheetön tarina, joka sisälsi paljon mielenkiintoista kuvailua. Tarina eteni omalla painollaan. Onnistuit hyvin sisällyttämään tehtävässä vaaditut sanat tarinaan, ne elävöittivät tekstiä entisestään

17,50v€

[Julia]

Tallivintin siivoaminen (ekstratehtävä)

---

- Hei Julia, et millään viitsisi auttaa minua tallivintin siivoamisessa? Sinte kysyi. Nyökkäsin, ja vastasin myöntävästi. Sinte kertoi samalla, että oli onnistuneesti rekrytoinut Siljan ja Destinyn mukaan siivoustalkoihin. Liikaa porukkaa siivoamisurakkaan ei kannattanut ottaa, aika kävisi muuten kovin tylsäksi muilla. Ei se tallivintti nyt niin törkyinen ollut...

Napsautin valot päälle tallivintille, ja bongasin sieltä ihailemani keinuhevosen. Pohdin, kuinka hienon siitä saisi jos vähän kehtaisi kunnostaa ja ehkä maalatakin. 
- Roudataanko me tää puukoni alas? Silja kysyi. 
- No, kovasti helpottaisi kyllä jos tää meinataan imuroida ja siistiä muutenkin, Sinte sanoi. Nyökkäsin ja ehdotin Siljalle että kantaisimme "puukonin" alas. 
- Joo, mä otan toisesta päästä niin mä toisesta! Silja sanoi ja tarrasi keinuhevosen toisesta päästä kiinni. Hän odotti, että itse ottaisin toisestä päästä kiinni, ja nostimme keinuhevosen ilmaan ja lähdimme kuljettamaan sitä alas portaita.
- Lapsikullat, varokaa ettette taita niskaanne portaissa! Sinte huolehti. Naurahdimme vastaukseksi, ja jatkoimme alaspäin menoa. 
- Jätetäänkö tämä tähän vain? Silja kysyi. Vastasin myöntävästi, ja sanoin että kyllähän sen saa siitä siirrettyä jos tarve tulee.  Lähdimme takaisin kiipeämään ylös muiden avuksi. 

Menin jonkin tumman muoviarkun kimppuun vähän kauemmaksi. Aloitin siirtämään sitä, ja survoin kättäni seinän ja arkun väliin. Käsiini osui jokin karvainen. "Se on vain pölyä..", ajattelin. No, pölypallerot on vissiin kasvattaneet kahdeksan jalkaa joilla se liikkuu aivan liian nopeasti. 
- HYI SAASTA, APUA TÄMÄ SYÖ MINUT! rääkäisin. Lähdin kipittämään hurjaa vauhtia kauemmas, Usain Boltkin olisi ollut kateellinen minulle. 
- Mikä siellä oli? muut kysyivät. 
- Valehtelematta kämmenen kokoinen ällöttävä, vastenmielinen hämähäkki! piipitin vastaukseksi. Minua puistatti kamalasti, sätkin paikoillani kun kokoajan oli sellainen tunne, että jokin kipittää käsivarttani pitkin. Hämähäkki oli kiivennyt seinälle, ja muutkin tytöt näkivät sen. 
- Hyi, tappakaa se! Sinte kiljaisi. 
- Sinte, kuinka brutaalisti sinä käyttäydytkään! Destiny huomautti, ja meni hakemaan hämähäkkiä seinältä paperin kanssa. Hän otti se paperille ja lähti lähenemään.
- Ei, sinä et voi tehdä noin meille, Silja älähti ja lähti kauemmas. Lähdin itse suosiolla alas tallivintiltä karkuun Destinyä ja tätä ehkä maailman vastenmielisintä hämähäkkiä. Menin pihalle vähäksi aikaa, ja seisoin selin oveen. 
- Yyyllätyyyyys! Destiny sanoo ja viskaa hämähäkin paperineen jalkoihini. Älähdän ja alan hyppimään sen päällä, ja kuulin kun siellä krutsahti jotain. Nostin varovasti paperia, ja näin sen ällötyksen kuolleen - onneksi. Nostin hämähäkin paperineen päivineen, ja viskasin sen lähimpään roskikseen. 

- Vaara ohi! sanoin kun kiipesin takaisin tallivintille. Silja ja Sinte olivat yhdessä kasassa nurkassa - ilmeisesti Destinyn pelottelun jäljiltä. 
- Kuoliko se? Sinte kysyi. 
- No kuoli, kun tämä barbaarimainen tytteli alkoi hyppimään sen päällä! Olisittepa nähneet Julian ilmeen kun viskasin hämähäkin hänen jalkoihinsa! Destiny nauroi hulluna. Vähän itsekin naurahdin, taatusti ilmeeni olisi ollut oikeasti näkemisen arvoinen. 
- Halleluja, joko uskalletaan jatkaa siivoamista? Sinte kysyi. Nyökkäilimme, ja jatkoimme touhujamme. Menin takaisin arkun luo, ja kiskaisin sitä edelleen irti seinästä. Onnekseni tällä kertaa sieltä ei paljastunut mitään järkyttävää. 
- Saisinkohan avata tämän arkun? kysäisin yleisesti. Sinte antoi luvan, ja tuli itsekin katsomaan mitä sieltä löytyisi. Raotin arkkua, ja sieltä paljastui hirveä määrä erilaisia valjasrasvoja sekä satulasaippuoita. Vilkaisin Sinteä, ja sanoin:
- Vastahan sinä valittelit että kaikki tällaiset on loppu..? Silja ja Destiny repesi nauramaan.
- Ai, tännehän minä ne laitoinkin! Onpa hyvä kun löytyivät. Otetaanhan pari purnukkaa matkaan kunhan alas mennään, Sinte sanoi. Jatkoin penkomista, ja sieltä löytyi vanhat länget, mitä ennen aikaan on hevosilla käytetty. Ilmoitin siitä, ja Sinte säntäsi paikalle. 
- Näitä minä kaipasinkin! Nyt saan kivan peilin kehyksetkin! Sinte riemuitsi. Otin pari purnukkaa, ja vein ne oven lähelle. 

Siivoilimme tallivintin loppuun ilman suurempia sydänkohtauksen aiheuttajia, ja imuroimmekin vintin. Kävimme Siljan kanssa kantamassa keinuhevosen takaisin ylös. Vintti näytti jo vähän siistimmältä, ennen kuin napsautin valot pois ja suljin oven. 

Sinten kommentti

Isot pahoittelut kommentin viivästymisestä! Tämä oli jäänyt uudempien merkintöjen alle uuden sivun alkaessa. Onneksi tarina ei kuitenkaan jäänyt kokonaan kommentoimatta

Aivan ihanan iloinen ja hyväntuulinen tarina tallivintin siivouksesta! Elävöitit tarinaa onnistuneesti hämähäkkiepisodilla ja persoonallisilla sanavalinnoilla. Rekrytointi-sanan olit kirjoittanut ihan oikein, vaikka välihuomautuksessa sitä epäilit Virheetön tarina jota oli oikein mukava lukea.

20,50v€ + papukaijamerkki, paljon onnea!!