Sallin päiväkirja

[frango]

Juoksin tallille päin niinkuin temple runin ukkeli apinalauma perässään. Mua ei kylläkään jahdannut apinalauma, vaan mun mäyräkoira Ruudolf. Äite oli jättänyt mut isontien varteen josta sain kävellä loppumatkan. Enpä ollut kauaakaan kävellyt kun tallirakennukset jo näkyivätkin. Olin käynyt talleilla aikasemminkin muutaman kaverin kanssa, ja rakastuin jo silloin paikkaan. Nyt muutamaa päivää ennen olin palannut tallille katselemaan hoitohevosta.

Talli oli isompi ja vilkkaampi mitä olin kuvitellut, mutta tykkäsin siitä. Pienet tallitkin olivat ihan kivoja, mutta välillä oli tylsää kun kavereita ei ilmestynyt paikalle. Nyt tunsin jo monet tallilla kävijät, joten luvassa olisi varmastikkin kivoja yhteisiä aikoja, toivottavasti luvassa oli myös hauskoja maastoreissuja!

Kävelin tallitietä kentän ohitse ryppyinen kartta kädessäni, jonka olin tallinomistajalta, Sinteltä saanut. Toisessa kädessä roikkui myös kypärä. Pysähdyin hetkeksi katsomaan missä Ruudolf pyöri. Pusikoissa rapisi ja kohta kuuluikin Ruudolfin metsästyshaukunta. Se oli kai saanut jonkun pupun hajun lumiseen nenäänsä. Kartasta näkyi kaikki tarpeellinen, Sallin karsinapaikka ja tarhapaikka. Tarhapaikan minä tiesinkin jo, sieltähän minä tammaneidin olinkin pongannut.

"Sussu ootsä oikeesti vähän tyhmä! Hahahahah", jotkut nauroi ja hyppelehti tallin ulkopuolella. "En, ootsää!?" Ja taas joku repsahti nauruun. Nauru ja iloisuus kuohui ja tunsin heti oloni iloisemmaksi vaikka piti kävelläkkin pitkä matka. Pikkusen mua jännitti kun mun piti kävellä tyttöjen ohitse, mutta ne nappasikin mut ensimmäiseksi mukaan! "Moi, hei Sinte puhuki susta, ootsä se Frango?" yksi tytöistä sanoi ennenkun ehdinkään reagoida että mun takinhihasta oltiin otettu kiinni ja vedetty jengiin.

Ruudolf juoksi täysiä kentän suunnalta mun luokse haukkuen. Se haukkui kaikki tytöt mun ympärillä, mutta hiljeni kun otin vuvveliinin syliin. "Tässä on mun koira, ja joo oon Frango", vastasin ja otin askeleen taaksepäin. "Hei jos vaan teille sopii, niin voisin käydä vähän kurkkaamassa paikkoja", sanoin ja lähdin talliin. "Joo, hei mä oon sit Sussu, jos sä tarvit apua, niin mä oon aina valmis auttaan!" sama tyttö huusi joka mua oli ottanut takista kiinni. "Ja mä oon.." En kuullut siitä sitten sen enempää.

Ei kauaakaan kun Sinte hyppäsikin naamani eteen. "Hyi helkkari, älä pelästyttele noin!" mä huusin ja repesin nauruun. Ruudolf hyppäsi mun sylistä ja meni heti haistelemaan Sinten puntteja. Sintekin nauroi. Me tultiin yhdessä hyvin toimeen, vaikka ei paljoakaan oltu juteltu. "Sähän tulitkin nyt jo!" Sinte sanoi kovaan ääneen ja puristi kättäni. "Onneks, noi muut tytöt ei saa kyllä mitään aikaseks, minua vain haukkuvat ja kiusaavat", tuo jatkoi ja naurahti.

Kun olimme hetken jutelleet ja suunnitelleet kaikennäköistä, pääsin vihdoinkin hommiin. Salli lepäsi rauhassa pää notkuen tarhassaan kahden muun hevosen kanssa. Se säpsähti kun avasin tarhan portin ja hyppelehdin sitä kohti. Se tuli nätisti luokseni eikä kauaa kuhnaillutkaan. Napsautin riimunnarun riimuun kiinni ja avasin portin.

Salli haisteli suloisesti mun takin selkää, siitä huomas kuinka kiinnostunut se oli, mutta silti niin ujo. "Mä lupaan Salli, että meillä tulee oleen hyviä aikoja" kuiskasin Sallin korvaan ja rapsutin sitä rauhallisesti korvien välistä. Maneesin ovi pamahti kiinni jossain kaukana ja se hyppäsi sivuun. Rauhoittelin sitä ja se rauhottui onneksi heti eikä säpsähdellyt sen enempää.

Tallissa se sai heti heinää ja lämmintä vettä, olihan ulkona yli 20 astetta pakkasta. Ajattelin, että voisin vaikka vähän talutella ja juoksuttaa sitä kentällä tai maneesissa, riippui tietenkin oliko kukaan muu ratsastamassa. Salli sai multa muutaman kovan leivän ja porkkanan, jotka olin aamulla ottanut kotoo lähtiessäni taskuun. Tamma näytti rauhalliselta ja tyytyväiseltä karsinassaan.

Sinte istui tallipirtissä ja luki jotain lehteä kun astelin sisään hakeen tavaroita."Onks nää harjat siis Sallin tässä?" kysyin ja osoitin harjapakkia joka oli nostettu lattialle. Sinte kääntyi ja nyökkäsi, ja kääntyi takaisin lehtensä ääreen. Nostin harjapakin tallin puolelle ja noukin myöskin suitset sekä kypäräni mukaani.

Harjailin Sallia vähän, se ei ollut kauhean likainen tai mitään, vähän luminen vain. Se tykkäsi kaikesta huomiosta se sai, eikä ollut kauhean säikkynen, vaikka Sinte väitti. Tamma hörisi suitsille jotka toin sen lähelle. Se alkoi kierimään ympäriinsä karsinassa, koska sen mielestä suitset oli tosi pelottava juttu. Sain Sallin kumminkin seisoon paikallaan, eikä ne suitset sitten enää niin pelottavat ollutkaan. Heitin vielä kypärän päähäni jonka jälkeen lähdin tallista kohti kenttää ja maneesia.

Tarkistin ensin kentän, siellä ei ollut ketään. Mun mielestä maneesiin olis ollut kiva päästä, toivoinkin ettei siellä ollut ketään. Eikä ollutkaan. Tai no oli mutta ne ehti lopettaa just sopivasti kun tulin maneesiin. Salli säpsyili nyt pikkasen enemmän. Ehkä se johtui siitä että itekkin vähän jänistin.

Suljin maneesin narisevan liukuoven. Otin Sallin suitsista pois ohjat hetkeksi ja rakensin muutaman pienen esteen ja puomin sinne sun tänne. Salli juoksi ympäriinsä maneesia, välillä pysähtyi pällistelemään mun rakennelmia, ja sitten taas ravasi häntä ilmassa ympäriinsä. Pian kun olin valmis kaiken kanssa, otin Sallin kiinni. Se oli vähän itsepäinen ja juoksi karkuun kun yritin saada tätä kiinni mutta sain sen sitten loppujen lopuksi aisoihin.

Taluttelin tammaa ympäriinsä maneesissa, mentiin käyntiä, laukkaa ja ravia. Hepolla oli ihanat askeleet! Se kuunteli jokaista ohjan nykäystä ja hiljensi vauhtia heti jos jäin vähänkin taaemmas. Rakastuin vielä enemmän Salliin ja olin ihan onneissani kun näin kuinka se kiisi mun vierellä puomienkin ylitse.

Kun ite en enään jaksanut juosta ohjissa kiinni, otin tamman suitsista ohjat pois ja annoin tämän mennä ympäriinsä maneesissa taas itsekseen. Se tykkäsi tosi paljon, ja huomas että sillä oli kerääntynyt energiaa. Rupesin keräämään pois puomeja, jätin esteen vielä, sillä halusin nähdä miten se hyppää. Ja voi ei, se hyppäsi ihanasti! Se suorastaan liisi esteen ylitse. Palkitsin hevosen leivänmurusilla mitä taskussani vielä oli.

Kiertelin ja kaartelin vielä Sallin kanssa loppukäyntejä, Salli oli aivan ihana. Äää en voinut lopettaa hymyilemistä, koska kun joka kerta katsoin Salliin niin tuli niin ihana tunne. Mulla oli vihdoinkin oma hoitohevonen! Ääni keskeytti kaiken ajatukseni. Maneesin ovi aukesi, ja sieltä tuli muutama tallityttö hevosineen. "Katos vaan, oot rakentanut meille esteenki! Hyvä, sitä ei siis tarvi kerätä pois." yksi tytöistä huusi. "Okei!" vastasin ja lähdin kävelemään Sallin kanssa ulos maneesista.

Kävelin talliin hiljaa yksikseni, Sallin pää kainalossa. Se hamuili mun takintaskuja saadakseen herkkuja, mutta ne oli tyhjät. Karsinan ovi aukesi hiljaa, ei narahtanutkaan. Kuolaimet kalisi, kun otin Sallilta pois suitset. Mikään ei keskeyttänyt mun ihania ajatuksia. Hain tallihuoneesta Sallille loimen, koska se hikosi vähän juoksiessaan. Istahdin Sallin karsinaan, viimeistn heinien päälle mitä se yritti hamuta. Salli tunsi sen mitä mä tunsin. Se painoin päänsä mua vasten, ehkä se halus halata mua yhtä paljon kun mä halusin sitä, ehkä se vaan halus makupaloja. En saanut tietää sitä. Paras asia oli, että tää heppa oli nyt mun.

//Voi ei kuinka pitkä tästä tuli! , mutta toivottavasti ei haittaa että kirjotin tän puhekielessä, musta se on jotenki mukavampaa :3


Sinten kommentti

Huh huh, olipa siinä kerrassaan pitkä tarina! Ei se minua haitannut, kunhan vain ihmettelin kuinka joku jaksaakaan tarinoida näin antaumuksella! Ei haitannut että kirjoitit puhekielellä, kukin taaplaa tyylillään. Vaikka tarina oli puhekielellä kirjoitettu, se oli selkeä ja siisti. Usein tehdyt kappalejaot helpottivat lukemista, etenkin kun kyseessä oli näin pitkä tarina. Minusta viimeinen kappale oli erityisen hienosti kirjoitettu. Hienoa, että löysit jo näin alussa yhteisen sävelen Sallin kanssa! Toivotan teille onnea jatkoon, ja uskon että keksitte yhdessä vaikka mitä kivaa (-:

tallille päin = tallillepäin
tallilla kävijät = tallillakävijät
varmastikkin = varmastikin (varmasti + kin, ei ylimääräisiä kirjaimia)
kävelläkkin = kävelläkin
pupun hajun = pupunhajun

"...jonka olin tallinomistajalta, Sinteltä saanut."
-> Sinte on tässä erillinen lisä, joten se kirjoitetaan pilkkujen väliin:
-> "...jonka olin tallinomistajalta, Sinteltä, saanut."

25v€

[frango]

Seuraavana aamuna kun heräsin, kaikki oli paljon valoisampaa. Mitä eilen oikeastaan oli tapahtunut..? Joo, sain oman hoitohevosen Sallin. Salli oli kerrassaan upea hevonen ja rakastuin tammaan kertaheitolla. Siristin silmiäni, jotta näkisin kellon. Viisarit näyttivät kellon olevan puoli kahdeksan. Heitin peiton pois päältäni, aamutossut jalkaan ja aamtakki niskaan.

Ei, huoneeni ei ollut yläkerrassa, huoneeni oli alakerrassa, kellarissa suoraan sanottuna. Astelin rappuset ylös ja olohuoneeseen. Mun pikkuveli Franses istui meidän tummanruskeella sohvalla ja tuijotti telkkaria. Ne samat tyhmät lastenkanavat vaihtui kokoajan kun ei mitään kivaa tullut. Mua ei kiinnostanut töllätä mitään telkkaria, niin seilailin keittiöön.

Iskä ja Äite istu pöydän ääressä ja söhläs omiaan. "Meetsä tänään taas sinne tallille?" äite kysy suu täynnä leipää. "Kyllä varmaa, heitäkkö mut sinne, vaiii?" odotin hetken vastausta, ja päätin että teen myöskin sämpylän. "Ei mun tartte, löysin sellasen bussilinjan jolla pääset sinne. Tai se menee siitä ohitse että sä joudut sit taas käveleen sen tallitien. Kannattaa olla nopee, se lähtee kai puoli yhdeksän torilta." Kattelin uunin kelloa, mulla oli noin 45min aikaa. "Joo no mä otan tän sämpylän mukaan. Meen sit pukee päälle mun tallivaatteet" sanoin, jätin sämpylän pöydälle ja lähdin takas alakertaan. "Voitsä äiti tehdä mulle vielä toisen sämpylän ja pakata ne?" kysyin vielä perään.

Mun tallivaatteet oli jäänyt mun huoneen sohvalle eilisestä, joten sain ne nopeeta päälle. Heitin ekaks pitkikset ja T-paidan. Sitten siihen päälle villapaita, talviratsastushousut ja tallitakki. Ei kauaakaan mennyt, kun olinkin jo valmis. Katsoin vielä itseäni peilistä. Mun kullankeltaiset lainehtivat hiukset oli nätisti, pitkästä aikaa. Ne tuppas aina oleen kauheessa kunnossa eikä ne ikinä ollut niin niinku toivoin. Katsoin kelloa sohvan yläpuolella. Ei ollut mennyt kun 20 minuuttia, ehtisin hyvin käveleen torille. Sieppasin vielä mukaan mun ruskeen nahkalaukun kaapin ovelta.

Keittiössä äiti odotti leipäpussin kanssa. Se oli myös tehnyt mulle mukaan kuumaa kaakaota isoon termokseen, vaikka en edes pyydellyt. Heitin ne laukkuun, tarkistin että rahapussi ja puhelin oli mukana. Lähdin tallustamaan ovea kohti, heitin huivin kaulalle ja kuomat jalkaan, ja avasin oven. "Mä tuun sitte hakeen sua, soita vaan koska tarvit kyydin niin lähen tuleen." äite sano ja moikkasi vielä ennenkuin suljin oven.

Me asuttiin omakotialueella, kaupungin laitamilla. Täältä oli noin kymmenen minuutin kävelymatka torille. Mulla oli ainakin 20 minuuttia aikaa, joten en kiirehtinyt. Yöllä ei ollut satanut lunta, mutta nyt sitä alkoi tulla. Hiutaleet leijaili hiljaa taivaalta. Tuulikin alkoi puhaltaa enemmän. Painoin pääni huiviin, koska tuuli oli niin jäätävä. Käännyin omakotialueelta isolle kävelytielle. Torin kellotorni näkyi jo kerrostalojen takaa.

Kerrostalojen kulmalla muistin että unohdin mun kypärän! "Noh en mä sitä tartte, ja jos tarvin niin kaippa tallilla on lainakypäriä" ajattelin ja jatkoin matkaa. Vastaan tuli muutama kaveri, ne ihmetteli miks olin liikkeellä, ei ne mulle mitään sanonut, mutta ilmeestä näki. Ne ei tainnut tietää Sallista. Vaikka olin eilisiltana facebook statuksenki päivittänyt.

Bussi oli jo paikallaan kun saavuin torille. Hyppäsin bussiin mutkitta ja istahdin melkein taakse. Bussi oli tyhjä, mietinkin jo että olinko ainut joka sillä menisi, mutta olin niin ajoissa, että vasta viime minuuteilla bussiin tuli muitakin. Se tuli jopa melkein täyteen. Bussi kääntyi, ja lähti isoa tietä kohti tallia. Mua rupes jännittään taas, en tiiä miks, ei mua eilen jännittänyt.

Painoin stop-painiketta katossa, ja lähdin käveleen keskiovelle päin. Ilma oli jo tyynimpi mitä se kaupungissa oli, mutta lunta leijaili vieläkin hiljalleen maahan. Hyppelehdin taas iloisesti kohti talleja. Tällä kertaa Ruudolf ei päässyt mukaan. Se kyllä tykkäsi päästä ulos vapaaks, eihän se tuolla kaupungissa saanut vapaana oikein juostakaan.

Tallipiha oli tyhjä, hevoset oli vielä sisällä, mutta tallista kuului ääniä. Menin suoraan sinne ja siellähän itse pomo hääräili kaiken kanssa. "Katos kuka sieltä tulee! Mitä sä tähän aikaan täällä oot? No ihan hyvä, mulla on niiin paljon kaikkee tehtävää, viittiksä yhtään auttaa mua? Kaikki on kuulemma kipeenä joten mulla on nyt syli täynnä hommaa. Jos sä viittit ees vähän katsoa pihaa, sataako sielä enään? Sä voisit sitten vaikka vähän kolailla pihaa. Ja viedä vähän lämmintä vettä hevosten tarhoihin? Mä tuun kohta hevosien kanssa. Käykö?" Sinte lateli käskyjä ja mä en oikeen edes pysynyt mukana kaikessa.

Vein tarhoihin lämmintä vettä, ettei se ihan heti jäätyisi. Sinte tuli perässä hevosten kanssa. Hän olikin taitava, toi kolme hevosta samaan aikaan ulos. "Kiiitos paljon Frango! Tää helpotti paljon, mä voin kyllä viedä heinät tarhoihin. Viitikkö vielä yhden jutun tehdä? Toi piha pitäis puhdistaa lumesta. Saunalla taitaa olla sellane iso lumikola, sen voit hakee! Tää isompi tie varmaan tullaan traktorilla auraan, mutta jos sä kolaat polun saunalle ja tallin edustan?

Niinpä mä lähdin heti hakeen kolaa ja rupesin hommiin. Niinkun Sinte sano, tultiin tallin isompi tie auraan traktorilla. Lumi ei ollut onneksi pakkaantunut kovaksi, joten lumen sai helposti pois! Paikat, joista traktori ei päässyt auraamaan, kolasin mä sitten käsin. Olihan tää ihan kivaa vaihtelua. Tän kaiken työn keskellä mietin myös mitä mä tekisin Sallin kanssa. Pikkuhiljaa tallille saapui enemmän ja enemmän ja kohta talli oli taas täydessä vauhdissaan. Aurinko paistoi ja oli tosi kiva ilma!

Lunta ei enään tullut, ja hevosetkin oli jo ehtinyt syömään joten mietin että voisin lähteä vähän kentälle koittaan Sallia selästä käsin. Hain sen riimunnarun tallista, ja lähdin käveleen tallin taakse, tän tarhoille. Salli oli saanut jonkun hepulin Cherin kanssa. Ne juoksi ympäri tarhaa puolihulluina. Mä nauroin niille ja kun ne huomas, että seisoin portilla niin ne lopetti ja tuli uteliana kattoon mitä mä siinä seisoin. Cheri ajoi Sallin pois portilta ja änki itse siihen. Mä avasin portin alimmat langat ja pistin ne ylempään lankaan kiinni. Sukelsin portin alitse ja lähdin hakeen Sallia. Salli yritti päästä karkuun, mutta sain sen kumminki kiinni kun sitä vähän juoksutin tarhassa.

Pistin sen karsinaansa kiinni, käytävällä oli väkeä. Talli oli oikeesti ihan tukossa, kaikki oli lähdössä maastoileen. Harjasin Sallin huolellisesti, se oli vähän märkä, kun lumi oli sulanut. Taisi olla taas plussakeliä.. Tuntui että jokainen ihminen tallissa tuijotti mua, aina kun ilmestyin karsinasta ja menin takas sinne. Noh ei se haitannut, tottakai tiesin että olin uusi ja mut huomattiin heti. Monet tarjos apuakin kun hain varusteita ja laitoin niitä. Yks kiva tyttö haki mulle tallin lainakypäränki kun en ite tiennyt missä oli. Salli oli vähän säpsyilevä ja rauhaton näin paljosta väkimäärästä. Se kumminkin rauhoittu kun ihmisväki alkoi lähteä hevostensa kanssa ulospäin. Tarkistin kaikki varusteet vielä ennenkuin lähdin ulos tallista itsekin.

Muutamat oli lähdössä maneesille ratsastaan, kentällä oli kaksi ratsukkoa. Mietin että mahtuisin kyllä kentälle Sallin kanssa. Avasin kentän portin ja kysyin että mahtuuko tänne vielä ja sain hyväksyvän vastauksen. Salli pörhisteli toisille hevosille, enkä voinut olla nauramatta. "Voi ei Salli, ei niitä tarvi pelätä, ne on sun kavereitas!" Hahaha. Käänsin tamman keskelle kenttää, mittasin jalustimet sopivan mittaisiksi ja hyppäsin kyytiin.

Salli oli tosi menokas tapaus. Se pienestäkin pohkeen puristuksesta oli lähdössä nopeempaa eteenpäin. Näin ensialkuun Salli tuntui kyllä myöskin ratsastaessa kivalta. Ratsastelin tosi paljon eka käynnissä. Tein voltteja ja kaikennäköisiä kiemuroita. Kolmikaarista kiemurauraakin päästin tekemään vähän. Kun sitten en enää malttanut mennä pelkkää käyntiä, lähdin tekemään samoja tehtäviä ravissa. Se ei taipunut kauheen hyvin ravissa, ja se hikosksin kaikesta vääntelemisestä. Menin hetken aikaa käyntiä että se sai rauhottua, ja venytellä muutenkin paikkoja.

Kun Salli oli saanut hengähtää hetken, rupesin laukkaan päätyympyröillä. Ratsastin siis ensimmäisen pitkän sivun käynnissä, sitten tuli päätyympyrä jonka laukkasin, sitten ravasin toisen pitkän sivun ja taas tulin laukkaympyrälle. Tein näin muutaman kierroksen. Salli hikos vielä enemmän. Sillä ei oltu taidettu ratsastaa pitkään aikaan, ajattelin. Kävelin sitten loppukäynnit pitkin ohjin ja pitkän aikaa.

Kun Sallin hengitys oli jo tasaantunut, niin ohjasin sen keskelle kenttää ja hyppäsin alas. Ihana tunne! Rapsuttelin ja puhuin hetken Sallille, kunnes lähdin takaspäin tallille. Olin ratsastanut vain suunnilleen puolituntia, eikö ketään ollut ilmestynyt tallillekkaan. Sain siis rauhassa hoitaa Sallin kuntoon.

Tallissa oli joku henkilökuntalainen siivoomassa karsinoita. Sallin karsinaa ei vielä oltu siivottu, joten menin sinne. Riisuin satulan ja suitset. Tamma pelästyi satulavyötä joka yhtäkkiä heilautti itsensä jostain nenänsä eteen. Meinasin siinä jäädä jalkoihin kun niin iso tapahtuma siitä tuli. Suitset oli sitten ihan eri juttu, niistä ei edes säpsähdetty tai puuskautettu. Menin varusteiden kanssa ulos karsinasta ja suljin karsinanoven."Höpsö Salli!" sanoin ja lähdin viemään varusteita paikoileen. Nostin satulan ylös satulatelineeseen, ja suitset sinne alle. Kypärän, jonka lainasin, jätin hyllylle missä kypäriä oli enemmänkin.

Tallituvasta mukaan tarttui Sallin villaloimi, ämpärillinen lämmintä vettä ja muutama leivänpala. Salli sai hienosta työstä hyvän palkkion. Sillä välin kun se sai herkutella leivillä, harjasin sen läpi ja sitten laitoin loimen. Harjasin myöskin hännän ja harjan vielä kertaalleen. Häntä oli ehtinyt mennä jo takkuun. Puhdistin kaviot ja tarjosin sitten lopuksi vielä vettä, jonka jälkeen lähdin viemään Sallia ulos.

Salli lähti tyytyväisenä portilta syömään heiniä mitä tarhaan oli jäänyt. Cheriä ei näkynyt tarhassaan. Se oli sitten varmaan yksi niistä maastoilijoista. Salli lähti vielä portille moikkaamaan mua. Annoin sille yhden leivänpalan, kunnes oli pakko sanoa heipat.

Menin tallihuoneeseen ja olin juuri soittamassa, kunnes muistin että mullahan oli eväät. Otin toisen sämpyläpusseista kainaloon ja sitten vielä termoskannun toiseen. Lähdin ulos tallista, kohti Sallin tarhaa. Menin portille istumaan ja nauttimaan eväistä. Salli kuuli tottakai rapinan ja tuli heti katsoon, jos sille olisi mitään. Istuin siinä pitkän aikaa, kunnes maastolaiset saapuivat. Otin termoksen ja tyhjän sämpyläpussin ja lähdin kohti tallia. Pakkasin laukun, hiivin ratsukoiden ohitse ulos tallista ja soitin äitin hakeen.

/ratsastuskohdasta tuli tosi lyhkänen!


Sinten kommentti:

Olipa taas hurjan pitkä hoitotarina, sinä se vaan jaksat kirjoitella! Oli kiva lukea myös muustakin kuin tallihommista. Ei haittaa vaikka ratsastusosa jäikin hiukan lyhyemmäksi, eihän hevosen hoito perustukaan aina ratsastukseen! (-: Kiva, että auttelit tallitöissä. Lumitöissä auttamalla taisit suorittaa myös extratehtäväsi, mikäli oikein muistan kaappiisi kurkkaamatta.

"Mitä eilen oikeastaan oli tapahtunut..?"
-> kolme pistettä + kysymysmerkki:
-> "Mitä eilen oikeastaan oli tapahtunut...?"

"Siristin silmiäni, jotta näkisin kellon. Viisarit näyttivät kellon olevan puoli kahdeksan."
-> toistaminen on turhaa, lauseista tulee selkeämpiä kun "kello" jätetään toistamatta:
-> "Siristin silmiäni, jotta näkisin kellon. Viisarit näyttivät sen olevan puoli kahdeksan."

"Ei, huoneeni ei ollut yläkerrassa, huoneeni oli alakerrassa, kellarissa suoraan sanottuna."
-> liian monta pilkkua tekee virkkeestä epäselvän. Vastakohdat voidaan erottaa ajatusviivalla.
-> "Ei, huoneeni ei ollut yläkerrassa – se oli alakerrassa, kellarissa, suoraan sanottuna."

kokoajan = koko ajan

facebook statuksen
-> englanninkielinen osa erotetaan väliviivalla:
-> facebook-statuksen

26v€

[frango]

//Anteeksi että en ole käynyt tallilla yhtään lähiaikoina Olin konekiellossa suunnilleen kuukauden.. :'DD Mutta siis, kirjotan nyt pätkissä tän seuraavan tarinan, sillä olen saanut koneen takas, mutta mulle on tehty "lista" koska saan olla koneella ja koska en, (se lähtee kyllä pian pois) joten en ehdi kirjottamaan kaikkea samaan syssyyn. Tästä aloitetaan kumminkin:


Olin heti tullut kipeeksi tottakai. Mutta tänään oli olo jo parempi, joten otin itseäni niskasta kiinni ja lähdin tallille. Bussi oli taaskin melkein täynnä. Aurinko paistoi ja oli muutenkin kiva ilma. Mietin, että voitaisiin lähteä maastoon, jos joku muukin lähtee vähän näyttämään maastoja. Sinänsä kyllä teki mieli lähteä yksin. Mutta saipa nähdä olisiko tallilla edes vapaaehtoisia!

Kello oli yksitoista, kun tallille saavuin. Piha oli sulanut jo miltein näkyviin, tarhoistakin oli muuttunut märiksi, mutta hevoset oli pihalla syömässä heiniään ihan tyytyväisinä. Maneesilla oli joku menossa juuri ratsastaan. Muuta elävää tallilla sitten ei näkynytkään. Tallissakaan ei ollut ketään, mutta eipä sillä väliä. Hakisin nyt Sallin ja laittaisin sen kuntoon. Nähkööt sitten kun olisin valmis, että mitä tekisin.

Salli söi vielä heiniään kun tulin tarhoille. Ei sillä kuitenkaan paljoo ollut, joten pystyin sen sieltä ottaan mukaani. Salli oli hieman energisempi ja säpsyilevämpi mitä se oli aikaisemmin ollut, johtui varmaan siitä ettei se ollut saanut paljoakaan liikunta. Maastoilu jäi hieman epäilyttämään.

Kun Salli oli karsinassaan, heitin sille vähän heinää vielä. Sillä välin kun Salli söi heiniään, niin lähdin hakemaan harjoja ja muita varusteita. Jäin kuitenkin tallihuoneeseen hetkeksi, sillä katselin karttaa joka roikkui seinällä. Piirsin pienelle paperin palalle miettimäni reitin, heitin sen taskuun ja lähdin Sallin luokse.

JATKUU

Sinten kommentti

Ei tuo konekielto haittaa, mutta olisi tosi kiva jos pystyisit vihjaamaan vähintään kerran kuukaudessa, että et ole poistunut kuvioista! (: Tosiaan, tarhat ovat näin keväisin kamalassa kunnossa; hevosenomistajat ja hoitajat ovat monta kertaa kironneet kuinka märkä lieju ei meinaa lähteä millään konstilla – etenkään vaaleiden hevosten – karvoista. Toivottavasti saat maastoseuraa! Laitan virtuaalieurot tarinan viimeiseen osaan, joten voisitko vinkata seuraavan tarinasi alussa, että se on jatkoa tälle osalle?

"...teki mieli lähteä yksin. Mutta saipa nähdä olisiko tallilla edes..."
-> mielestäni piste on liian vahva: mutta-konjunktion voisi korvata esim. ajatusviivalla:
-> "...teki mieli lähteä yksin – saipa nähdä olisiko tallilla edes..."

"Kello oli yksitoista, kun tallille saavuin."
-> Melko runollinen ilmaisu sanajärjestyksen takia:
-> "Kello oli yksitoista, kun saavuin tallille."

"...tarhoistakin oli muuttunut märiksi..."
-> tästä taisi puuttua jokin sana välistä?
-> "...tarhoistakin osa oli muuttunut märiksi..."

Jatkossa

Attachments:

[Iida]

Tässä tämä kuva, kun uitan Sallia Näkyykö nyt?



Sinten kommentti

Noniin, nyt näkyy! Aurinkoinen ja iloinen, edestäpäin piirretty kuva Sallin uittamisesta; Sallikin on rohkeana uskaltautunut jopa ryntäisiin asti veteen! Olet onnistunut saamaan kuvaan syvyyttä piirtämällä taustalla olevista puista ja muista sellaisista pienempiä mitä ne olisivat läheltä katsottuna. Kuvaan olisi saanut lämpöä jättämällä tuastan kellertävämmäksi: jäänsininen sävy taustalla tekee kuvasta inasen kylmän. Aurinko olisi voinut heijastua veteen, mikä olisi myös tuonut kuvaan lämpöä. Kannattaa piirtää veden horisontti aina suoraksi, sillä vesi ei voi nousta ylämäkeen; jos haluat taustalla olevaan maahan muotoja, väritä ne veden horisonttiviivan päälle! (:

17,50v€

[Iida]

VIIDES LEIRIPÄIVÄ 14.6

Linnut visersivät ulkona ja nousin ylös. Vilkaisin huonetovereitteni sänkyjä - kaikki olivat kauhukseni tyhjiä. Olinko oikeasti nukkunut näin pitkään? En halunnut katsoa kelloa, kun puin vaatteita ylleni. Sitten kun olin pukenut, korkistin vaivihkaa kaikkiin huoneisiin - nekin olivat tyhjiä. Eli oli vain yksi ratkaisu, muut olivat aamupalalla. Juoksin pää kolmantena jalkana aamupalalle ja siellähän kaikki olivat.
- Miks te ette herättäny mua? puuskutin.
Tytöt naurahtivat ja kertoivat:
- Sinte sano, että sä saat nukkua vähän pitempään, kun yks aamu heräsit niin aikasin!
Mulkaisin Sinteä joka naurahti. Istuuduin pöytään ja aloin syömään aamupalaa. Tänään olisi viimeinen leiripäivä - todella kurjaa! Ainoa hyvä puoli oli, että saisin taas olla joka päivä Aksun kanssa. Olihan Sallikin... mukava hevonen, mutta se ei vetänyt vertoja Aksulle. Pian olimme syöneet ja Sinte selosti meille päivän ohjelman. Meillä olisi seuraavaksi estekisat leirihoitsuilla. Mitä siitäkin tulisi? Nyt meidän ei tarvinnut tehdä tallitöitä, onneksi. Päätin silti siivota Sallin karsinan, kun kerran oli hetki aikaa.

Paninkin sitten heti töpinäksi. Vein Sallin tarhaan ja siivosin tamman karsinan. Muut aloittivat juuri silloin leirihoitsujensa valjastuksen, kun sain karsinan siivottua. Juoksin hakemaan Sallia tarhasta. Vein sen karsinaan ja lähdin hakemaan harjapakkia. Harjasin Sallin nopeasti läpi ja seuraavaksi valjastin sen. Sain Sallin varustettua ajoissa ja huomasin muitten tekevän hevosille lettejä ja muita. Katsoin Sallia ja totesin, ettei se tarvitsisi yhtään ainutta lettiä, joten jätin sen harjan hulmuamaan vapaasti. Talutin tamman muitten perässä kentän laidalle ja menin ilmoittamaan Sintelle, että halusin hypätä radan viimeisenä. Sinte suostui ja käski Grillen aloittaa. Näin selvästi, että häntä jännitti. Me muut katsoimme hänen suoritustaan kiinnostuneena. Grille ratsasti hyvin ja seuraavaksi oli vuorossa Eve. Pian tulikin minun vuoroni ja nousin selkään hermostuneena. Keskityin vain Salliin ja esteisiin... Tuloksena oli puhdas rata! Sana "puhdas rata" pyöri mielessäni, kun laskeuduin alas satulasta. Sinte tuli luoksemme ja sanoi:
- Tulokset tulevat huomiseen mennessä ilmoitustaululle. Viekää nyt hevoset talliin ja tulkaa sitten lounaalle!

Riisuin Sallilta varusteet ja suljin karsinan oven. Seuraavaksi hyppelin iloisena luonaalle. Ruuaksi oli pyttipannua ja jälkiruuaksi mokkapaloja. Söimme kovalla ruokahalulla ja kun kaikki olivat syöneet Sinte tarjoili meille mokkapalat. Minusta paras osa mokkapaloissa oli suklaakerros! Sintelle ei jäänyt yhtäkään mokkapalaa, muruja vain. Jäimme jälleen pöydän ääreen juttelamaan kaikkea ihmeellistä. Seuraavaksi olisi vuorossa teoriatunti. Käsittelisimme hevosrotuja ja maastakäsintyöskentelyä. Sinte sanoi teoriatunnin alkavan ja laahustimme naisen luokse tylsistyneinä - olisimme mieluummin jääneet juttelemaan! Sinte virnisti ja käski meidän istua. Sinte pölisi ja pölisi - tunsin nukahtavani. Näin ihanaa unta, kunnes Sinte herätteli minut. Punastuin ja yritin olla kuin mitään ei olisi tapahtunut. Teoriatunnin loputtua olisi semmoiset kaksi tuntia aikaa vaellusmaastoon.

Sinte maiskautti ratsunsa liikkelle ja niin alkoi vaellusmaasto. Ratsastimme laitumien takaa kylätielle ja kuljimme sitä pitkin vain hetken. Salli pelästyi välillä ohi meneviä autoja. Käännyimme Mansikkapolulle - mistäköhän se oli nimensä saanut? En nimittäin nähnyt yhtäkään mansikkaa! Törmäsin mansikkaisiin nimiin hetken päästä - Mansikkaniitty sekä Mansikkametsä. Sitten kun pääsimme pois metsästä, saavuimme laukkapellolle. Itse en ollut siellä vielä kertaakaan käynyt. Jotkut hevoset halusivat päästä laukkaamaan, olivat varmaan täällä saaneet laukata sydämensä kyllyydestä. Jono pysähtyi hetkeksi ja Sinte kailotti:
- Pellon lopussa on pysähdyspiste, levähdämme siellä!
Pian saavuimmekin pysähdyspaikalle. Sinten mukaan matkalla olisi vielä toinenkin pysähdyspiste ja se sijaitsi Ravenin lähettyvillä. Halusimme jo jatkaa matkaa ja niin teimmekin. Ratsastimme hetken pientä polkua metsässä ja saavuimme taas pellolle - nimeltään Punapelto. Hevoset katselivat uteliaana Glass Horsen suuntaan. Pian olimme taas kylätiellä ja Raven häämötti edessä. Hevoset katselivat tälle kertaa Ravenin suuntaan, siellä kun oli myöskin hevosia. Saavuimme toiselle levähdyspisteelle ja hevoset pysähtyivät mielellään. Ne halusivat katsella Ravenin suuntaan, jos siellä näkyisi lajitovereita. Jatkoimme matkaa Viitapolkua pitkin. Näkyviin tuli Metsälampi sekä pieni sauna. Olimme aivan liian pian tallilla - ja se tiesi sitä, että leiri loppuisi.

Veimme hevoset talliin. Otin Sallilta varusteet pois ja harjasin sitä. Päätin lopulta viedä sen tarhaan rankan vaellusmaaston päätteeksi. Tamma nautti päästessään tarhaan ja pukitteli. Jäin katselemaan sitä hetkeksi - vain hetkeksi, koska pian Emmi tuli huutamaan minut sisälle pakkaamaan tavarat. Tunnin päästä Salli ei enää olisi leirihoitsuni, ajattelin kävellessäni sisälle. Linnut visersivät ja puut huojuivat. Seisahduin hetkeksi ja katselin ympärilleni - kuunnellen luonnon ääniä. Havahduin siihen, kun Sinte käveli ohitseni ja kysyi:
- Pakkasitko tavarasi jo?
Mutisin jotain vastaukseksi ja lähdin pakkaamaan. Sitten kun kaikki olivat pakanneet, kävelimme kassejemme kanssa ulos, jossa Sinte odotteli meitä. Hän kiitti meitä kaikkia leirille osallistumisesta ja puheli meille sitten vielä muutakin. Viimein, kun Sinte lopetti, lähdimme kukin kotiin. Paitsi minä, sillä kävin vielä moikkaamassa Aksua, jonka hoitajaksi palaisin huomenna.

Sinten kommentti

Hahhah, mahtoiko tämä olla ainoa päivä koko leirin aikana, kun nukuit muita pidempään? Ei se haitannut ollenkaan, aikaahan meillä on vaikka hur mycket. Teoriatunnit osaavat aina ajoittain olla puuduttavia ja tylsiä, mutta pitäähän sitä jotain leirillä oppiakin – vai mitä! Estekilpailuissa teillä meni hyvin, vaikka tulokset viivästyivätkin: sijoitus ei määrittele sitä, menikö kisoissa hyvin vai huonosti. Minun kohdallani häntäpään sijoitus tuntuu hyvältä, sillä kärsin melko kovasta kisajännityksestä joka vaikuttaa aina suorituksiini. Minun on vaikea vastata kysymykseen, mistä Mansikkametsä on saanut nimensä. Ehkä siellä on kauan sitten kasvanut enemmän mansikoita, tiedä sitä.

Kommentoin tähän vielä yleisesti ottaen koko leirin suoritustasi, sillä mielestäni on todella ahkera – ja ehkäpä myös rankka – suoritus kirjoittaa leiritarinat jokaisen päivän osalta. Näitä oli todella kiva lukea! Tarinoista kumpusi aito leirifiilis ja tunnelma!

38v€

[Emppu]

~Ensimmäinen hoitopäivä~

Heräsin aamulla noin kymmenen aikaan. Ajattelin torkkua vielä hetken, mutta ennen kuin ehdin ummistaa silmäni, muistin mikä päivä tnään oli; Launatai! Minun piti olla kahdeltatoista tallilla, mutta siinä minä vielä makoilin. Nousin ripeästi ylös ja kiiruhdin suihkuun.

Suihkusta tultuani kuivasin vaaleat hiukseni ja letitin ne yksinkertaiselle letille ja puin shortsit jalkaan. Pakkasin nopeasti ruskeat ratsastushousuni laukkuun ja kiinnitin kypärän reppuun. Menin alakertaan, jossa tapasin äitini aamukahvin jalehden ääressä.
- Huomenta! sanoin äidille.
- Huomenta! Mites sinä näin aikaisin olet hereillä? kysyi äiti.
- Olen menossa tallille, ilmoitin ja laitoin pari lepää paahtimeen. Sillä välin kun leivät paahtuivat, laitoin itselleni reppuun einespizan, suklaapatukan ja mehupullon evääksi. Söin aamupalan ja lähdin tallille pyörällä.

Ajoin tallin pihaan ja talutin pyöräni niille kuuluvalle paikalle. Astelin talliin viheltäen ja kipusin portaat ylös tallin vintille (onhan siellä hoitajien huone?) ja jätin laukkuni hoitajienhuoneen nurkkaan. Menin takaisin talliin ja etsin katseellani Sallin, tuon äikyn tamman, karsinaa. Siinähän se oli. Karsinan ovi oli auki, joten Salli oli tarhassa. Otin riimun ja riimunarun ja lähdin hakemaan tammaa tarhasta.

Löysin Sallin tarhoista lähes heti ja menin tuon tarhan luo. Salli ravasi luokseni kaunein askelin, vaikka olin kuvitellut, että tamma ei uskaltaisi luokseni edes silloin, kun minulla olisi ämpärillinen porkkanoita. Otin Sallin kiinni ja lähdin taluttamaan Sallia talliin.

Juuri kun olin päässyt ulos tarhasta, ja laittanut tarhan portin kiinni, lähti isompi lintu lentoon viereisestä puskasta ja Salli säikähti sitä kuollakseen. Siinä sitten yritin sille vakuutella, ettei ole mitään hätää. Lopulta Salli rauhoittui ja jatkettiin matkaa talliin.

Vein Sallin karsinaansa ja hain satulahuoneesta sen harjaboxin. Olin juuri aloittamassa harjaamaan Sallia kumisualla, kun se hypähti kauemmas katsoen ilmeellä "mikä tuo otus on?!?". Naurahdin tammalle ja sitten se mulkaisi minua ja annoin Sallin nuuhkaista harjaa ja sitten se tyytyi mussuttamaan heinää. Loppujen lopuksi sain harjattua Sallin lähes ongelmitta, lukuun ottamatta muutamia säpsähdyksiä.

Kello oli noin yksi, kun aloin laittamaan Sallille satulaa ja suitsia. Varusteiden laitto sujui yllättävän hyvin ja Salli vällillä taisi jopa nukkua. Lähdin taluttamaa Sallia kentälle.

Kentällä säädin jalustimet ja kiristin satulavyön, jonka jälkeen nousin pehmeästi selkään. Lähdin kävelemään pitkin ohjin kenttää ympäri ja tein noin 10 minuuttia voltteja jalkojen avulla molempiin suuntiin. Tämän jälkeen otin ohjat tuntumalle ja annoin kevyesti pohkeita. Poni lähti hyvin raviin ja keskityin istumaan Sallin tasaiseen raviin. Tein ravissa voltteja, käynti siirtymiä ja pysähdyksiä. Tein saman toiseen suuntaan, jonka jälkeen aloin tekemään laukka ympyröitä molempiin päätyihin. Tein tätä 20 minuuttia molempiin suuntiin ja kun katsoin kelloa,niin huomasin, että olin ratsastanut jo melkein tunnin. Annoin Sallille vielä pitkät ohjat ja rapsutin sitä kaulalta. Lopuksi kävelin vielä tallin eteen, jossa nousin pois Sallin selästä ja talutin sen talliin.

Tajusin vasta harjatessani Sallia, että minulta oli unohtunu shortsit jalkaan. No mitäpä tuosta. Vein Sallin vielä tarhaan ja pyöräilin rantaan ja menin uimaan. Uin noin puolituntia, kunnes tulin takaisin tallille. Juttelin vielä vähän aikaa muiden kanssa syödessäni eväitä ja lähdin sen jälkeen kotiin.

Sinten kommentti

Ihanaa että löysit perille Metsälammelle, ja ensitutustuminen Salliin sujui tamman säikähdystä lukuun ottamatta odotusten mukaisesti. Hoitajien huone tosiaan sijaitsee tallivintillä, tosin sieltä ei löydy kuin merkkilaatikko, tasolista, pari sohvaa, pöytä ja hoitokaapit. Usein hoitajat majailevat taloni alakerrassa ja minut syrjäytetään yläkertaan. Onneksi et saanut satulasta hiertymiä jalkoihin kun ratsastit pelkillä shortseilla! Seuraavalla kerralla voit lähteä vaikkapa tutustumaan maastoihin jonkun tallilaisen kanssa.

"...muistin mikä päivä tnään oli; Launatai!"
-> lauantai kirjoitetaan pienellä, eikä siihen tee poikkeusta myöskään edeltävä kaksoispiste:
-> "...muistin mikä päivä tänään oli: lauantai!"

einespizan
-> einespizzan/einespitsan

puolituntia
-> puoli tuntia

harjaboxin
-> harjaboksin (suomalainen kirjoitusasu)

17,25v€

[Emppu]

~Hyi, vettä!~

Ja taas olin pyöräilemässä tallille johtavaa tietä lämpimässä, mutta hieman tuulisessa ilmassa. Aamulla oli ollut niin, kylmä lähtiessäni, että olin laittanut uuden huparini reppuun, ja nyt mietin, mitä olin ajatelut, kun laitoin sen hupparin repuuni. Hiki virtasi selkää pitkin, mutta onneksi tallille ei ollut enään pitkämatka.

Viimeisellä tiepätkällä huomasin Tiian ja pyöräilin hänen luokse. 
-Moi!, tervehdin Tiiaa. Tiia katsahti minuun päin ja otti kuulokkeet pois korviltaan. -Tallille menossa?, kysyin Tiialta, ja tiesin heti, että tuo oli tyhmä kysymys.
-Moi! Ja tallilllehan minä olen menossa, vastasi Tiia. Loppumatka pyöräiltiin täydessä hiljaisuudessa.

Tallilla ajoimme pyörät niille tarkoitetulle paikalle ja astelimme talliin. Veimme reput hoitajien huoneeseen, ja minä vaihdoin ratsastus saappaat jalkaan. 
-Haluatko tulla minun kanssa ratsastamaan?, kysyin Tiialta. Tiia vastasi myntäväsi, joten lähdimme hakemaan hevosia tarhasta.

Tiia haki Heidin ja minä hain Sallin laitsalta. Tuodessani Sallia laitsalta, Salli huomasi valtavan vesilätäkön laitumen portin edessä. Tamma pisti pakit pälle ja lähti laukkaamaan laitsan perimpäiseen nurkkaan. Lähdin kävelemään Sallia kohti ja tamma ei antanut minun edes ottaa sitä kiinni.

Jatkuu... Kone vuoro loppuu.

Sinten kommentti

Vastaan kokonaisuuteen viimeisessä osassa.

"...lämpimässä, mutta hieman tuulisessa ilmassa."
-> "...lämpimässä, mutta hieman tuulisessa säässä."

pitkämatka = pitkä matka
ratsastus saappaat = ratsastussaappaat
perimpäiseen = perimmäiseen

-Moi!, tervehdin Tiiaa.
-> Ajatusviivan ja repliikin väliin tulee aina välilyönti. Ilman lainausmerkkejä et voi laittaa huutomerkkiä ja pilkkua peräkkäin; vain jompi kumpi. Huutomerkin jälkeen aloitetaan tässä tapauksessa myös pienellä alkukirjaimella:
-> – Moi! tervehdin Tiiaa.
-> – Moi, tervehdin Tiiaa.
-> "Moi!", tervehdin Tiiaa.

[Emppu]

Jatkoa edellisestä!

Pian onneksi Tiia tuli porkkanan kanssa luokseni ja sain Sallin houkuteltua porkkanan avulla kiinni. Lähdimme kulkemaan portille päin ja tällä kertaa olin varautunut lätäkköön. Ennen lätäkköä pysähdyin ja annoin Sallin katsoa lätäkköä rauhassa. Siinä tamma puhisi lätäkölle ja tuijotti sitä kuin jotain marssilaista. Naurahdin tamman pelolle jalähdin kävelemään muina miehinä lätäkön yli. Kohta Salli hyppäsi arvaamattomasti lätäkön yli ja minä tietysti kaaduin suoraan vesi lätäkköön. Mielessäni kävi kirota tuo tamma, kun se katsoi minua ilmeellä "mitä sä siel teet".
- Sattuiko?, kysyi Tiia.
- Ei sattunu. Oon vain litimärkä, sanoin ja minua ärsytti suunnattomasti. Tiia naurahti, mutta yritti tukahduttaa naurun. Nousin ylös ja lähdin taluttamaan Sallia talliin.

Kun olin saanut Sallin karsinaan, lähdin hakemaan Sallin harjat. Harjasin Sallin perinpohjaisesti kiiltävbäksi ja ai että siinä meni aikaa, kun Sallin piti taas tutkia jokainen harja, ettäniissä ei varmasti ollut mitään pelättävää. Minua edelleen ärsytti Sallin temppu, mutta yritin märissä vaatteissa pitää pintani. Harjattuani Sallin hain suitset ja laitoin ne Sallille. Suitsien laitto meni yllättävän hyvin. Satulaa en edes jaksanut laitaa,joten menin ilman satulaa.

Talutin Sallin kentälle ja Tiia tuli Heidin kanssa sinne. Tiia punttasi minut selkään ja lähdin kävelemään kenttää ympäri pitkin ohjin. Pian Tiiakin oli ratsailla. Mentiin muutama kierros pitkin ohjin ja alettiin ravailemaan. Sallin ravi pomputti minua ja yritin vaivoin pysyä selässä. Pian Sinte ilmestyi kentän laidalle.
-Laitatko meille pienen ristikon?, Tiia kysyi Sinteltä.
-Mitä!?, kysyin pöllästyneenä Tiialta. -Ai et mä hyppään ilma satulaa, Sallilla?
-Joo. Miks ei?, kysyi Tiia. Minulla ei tainnut olla enään valinnanvaraa, kun Sinte jo naureskellen kasasi meille estettä.
-Ei siitä mitään pahaa voi ainakaan seurata, vai?, hän virkkoi.

Vaihdettiin suunta ja ravailtiin vielä toiseen suuntaan, jonka jälkeen laukkailtiin hetken aikaa. Sinte oli jo kasannut esteen, joten Tiia aloitti hyppäämisen. Seuraavaksi oli minun vuoro. Pyysin Sallin raviin ja lähestyin estettä. Yritin parhaani mukaan istua Sallin pomputtavassa ravissa ja kohta myötäsin esteelle ja lensimmesen yli. Laskeduttuamme Salli nosti laukan ja laukkasin seuraavalle pitkälle sivulle, jonka jälkeen hidastin käyntiin. Katsoin Tiian hypyn. Tiia ja Heidi olivat kuin luodut toisilleen. Yhdessä he ylittivät esteen ja taas oli minun vuoro.
-Emppu, tue laukalla, sanoi Sinte kentän laidalta.

Annoin laukka pohkeet, mutta tamma ei reagoinut mitenkään. Napautin raipalla ja o alkoi perä lentämään. Muutaman pukin jälkeen lähestyimme laukassa estettä ja kun olin myötäämässä, Salli kieltäityi ja minä tipuin esteen päälle. En muista tarkalleen, mitä tuon jälkeen tapahtui, kun minulla pimeni. 

Heräsin hoitajien huoneesta, sohvalta. Sinte ja Tiia istui vieressäni.
- Sattuuko sinuun?, kysyi Sinde.
- Eipä juurikaan, vastasin. - Ai ei voi käydä mitään pahaa?, kysyin ja naurahdin.
- No ei ainakaan mitään tän pahempaa, vastasi Sinte ja kaikki naurettiin. Join lasillisen vettä ja lähdin Sallin luo. Salli oli hikisenä karinassa, joten se oli varmaan juossut jonkin aikaa mnun tippumisen jälkeen. Tiia tai Sinte oli näköjään purkanut Sallilta suitset.

Menin Sallin karsinaan ja olin hetken aikaa Sallin kanssa. Pian tamma kävi makuulle ja istuin tämän viereen taputtelemaan sitä. Vaatteeni oli jo melkein kuivat, joten enollu Sallille vihainen edes siitä. Eihän sille tammalle voi olla kauaa vihainen. Naurahdin ajatuksilleni ja halasin tammaa. Salli hörähti ja puski minua päällään.
- Haluatko tarhaan, tyttö?, kysyin tammalta ja pystyin melkein jo arvaamaan vastauksen, "kyllä!". Laitoin Sallille päitset ja aloin taluttamaan sitä tarhaan. Tällä kertaa Salli meni kiltisti vesilätäkön yli ja päästin tamman vapaaksi.

Vähän aikaa tamman kirmailua katsottuani, menin talliin siivoamaan Sallin karsinan. Se ei kovin likainen olutkaan, mutta otin sieltä ne vähäisetkin lannat pois. Tämän jälkeen putsasin ruoka- ja juomakupit ja sitten menin syömään!

Söin einespizzan, jonka olin ottanut kotoa mukaan. Keskustelin muiden tallilaisten kanssa vähänkaikesta, kunnes olin syönyt. Syötyäni menin satulahuoneeseen, laitoin vanhan satulahuovan lattialle ja istuin sen päälle pesemään Sallin suitsia. Suitsien putsaamisessa kesti noin puolituntia, jonka jälkeen siivosin jälkeni ja hain Sallin tarhasta. Kello oli jo melkein kahdeksan, kun lähdin pyöräilemään kotiin.

Sinten kommentti

Onneksi ei sattunut pahemmin kun tipahdit Sallilta! Ehdit olla tajuttomana puolisen tuntia kun me Tiian kanssa kannoimme sut hoitajien huoneeseen virkistymään. Ilman satulaa hyppääminen taisi kuitenkin olla kokeilemisen arvoista? Se on mahdottoman hyvää tasapainoharjoittelua, vaikka aloittaisikin aivan pienillä esteillä! Hyvä juttu, että sait Sallia rohkaistua vesilätäkkökauhussa. Vesilätäköt ovat hevosten mielestä hurjan pelottavia, sillä ne vaihtavat aina paikkaa ja kimmeltävät auringossa - yök!

"Pian onneksi Tiia tuli porkkanan kanssa luokseni ja sain Sallin houkuteltua porkkanan avulla kiinni."
-> Toistoa kannattaa vähentää. Tämän virkkeen toisen "porkkana" sanan olisi voinut korvata se-pronominilla:
-> "Pian onneksi Tiia tuli porkkanan kanssa luokseni ja sain Sallin houkuteltua sen avulla kiinni."

marssilaista
-> Marsilaista (Mars|i|lai|sta)

vesi lätäkköön = vesilätäkköön (yksi asia jolla yksi käsite)
laukka pohkeet = laukkapohkeet

- Sattuiko?, kysyi Tiia.
-> – Sattuiko, kysyi Tiia.

"Sinte ja Tiia istui vieressäni."
-> Sillä tekijä on monikossa (kaksi tekijää Sinte ja Tiia) myös verbin tulee olla monikossa:
-> "Sinte ja Tiia istuivat vieressäni."

20v€

[Ansku.]

Yllättävä käänne

Satoi kaatamalla, kun astuin ulos bussista. Oli Rikun maastopäivä, ja vaikka voisin mennä kentälle, sielläkin sataisi. Maneesissa oli tunteja. Mietin, että kannattaako minun ratsastaa ollenkaan, sillä olen kyllä heikossa kunnossa. Avasin sateenvarjoni, mutta suljin sen, koska olin tallipihalla. Laitumilla seisoi märkiä hevosia. Otin Rikun päätalliin, muut jäivät ulos. - Moi Ansku! huudahti iloinen Iida. - Moi... vastasin vaisusti. - Eikä, ihanaa kun sataa! Emppu, Sallin hoitaja, sanoi. - Mutta ei maastossa, vastasin virnistäen. - Haluaako joku mukaan? kysyin. Iida, Emppu, Eve ja Vilja pudistivat päitään. Nyökkäsin ja nappasin kovan harjan ämpäristä. Sade rummutti kattoa, kun selvitin Rikun harjaa. Tuuli pyrki sisään ovesta. Harjasin vielä Rikun pään ja putsasin jalat, sitten suitsin sen. En ottaisi satulaa pilaantumaan. - Onnea, Eve sanoi. Mumisin jotain vastaukseksi, sitten otin Rikun suitsista kiinni ja kiipesin selkään. - Sooh, poika! Ei maastossa ole mitään pelättävää, rauhoittelelin.

Ai ei vai? Vähintäänkin voisi luulla, että sulaa sateeseen. Olin melkein puolessa välissä pirunpolkua, nimi sopi säälle niin hyvin. Yhtäkkiä Riku teki stopin. Taputin ruunaa kaulalle ja pakotin sen liikkeelle. Nostin ravin, ja ravasin pois ikävästä kohdasta. Tulin puiden suojaamalle pätkälle. Ja niin ei enää satanutkaan. Silti sekin pätkä loppui, ja... - Aah, ihana aurinko! Luulin jo että hylkäsit minut, nauroin. Riku heilautti päätään, ja matka jatkui ravissa. Linnut aloittivat laulunsa, ja jänikset sukelsivat koloistaan.

Melkein tallilla, eteeni astui joukko hoitajia hoitsuineen. Iida, Emppu, Eve ja Vilja täysin kuivina. - Maastoon? kysäisin. Tytöt nyökkäsivät, ja jatkoimme harjulenkille käynnissä. - Hellou, siellä satoi kaatamalla! Mikä sai sinut lähtemään? Vilja kysyi. - Ruokinta-ajat, vastasin kippurassa. Naurunremakka peitti kaikki metsän äänet, joten onneksi se myös päättyi Empun lennettyä satulasta. - Sattuiko? kysyin. Emppu ei vastannut. Vilja kävi ravistelemassa tyttöä, mutta tämä ei valpastunut. - Tallituvan sohvalle, sanoin päättäväisesti.

Olimme nostaneet Empun Sallin selkään, ja Iida oli taluttanut Rikua ja minä Sallia. Emme ehtineet pitkälle, ja matka oli lyhyt. - Mitäs tällä kertaa? Sinte kysyi. - Emppu putosi, eikä
herännyt, vastasimme kuorossa. Sinte nyökkäsi. Salli taapersi tallitupaan asti, ja Emppu nostettiin sohvalle. - Sinte, mun pitää lähteä kotiin, mutta jos te voitte vaikka huolehtia Empusta? kysyin. - Tarvitsemme sinua täällä muutenkin, joten sorry tällä kertaa, Eve vastasi vinosti hymyillen. Nyökkäsin. Tehtäväni oli siis riisua Salli, sillä sen selkään ei kukaan enää menisi.

Kun Salli oli valmis, palasin sohvalle. Emppu istui silmät auki jääpussi otsallaan. - Oletko ok? kysyin. - Olen ollut jo 15 minuuttia, mutta en päässyt tulemaan. Olen kuin lukkojen takana, Emppu vastasi. - Ihanaa, nyt pääsen kotiin! huokaisin, ja kaikki nauroivat, joskin heikosti.

Sinten kommentti

Nyt olisi pienen kurinpalautuksen aika; teitä kun löytää niin usein tallituvan sohvalta tajuttomina! Muistakaahan olla maastossa erityisen varoivaisia, ja kypärä on Metsiksellä ehdoton pakko. Toivottavasti en nyt hetkeen löydä ketään tallilaista sohvalta makaamasta – ainakaan tajuttomana! Onneksi mitään peruuttamatonta ei ole vielä sattunut, pitäkää se tilanne ainakin yllä!

Olet edistynyt parin tarinan aikana hurjasti! Kappalejaot ovat ilmeisesti jääneet pysyvästi, oikein hieno homma! Edistyit myös ajatusviivojen käytössä. Seuraavassa tarinassa pitkien vuoropuheluiden repliikit kannattaa selkeyden ja siisteyden vuoksi laittaa allekain.

13,60v€

[Claudia]

Ensimmäinen päivä hoitajana

Alan hoitaa Salli-nimistä ponia Metsälammen Ratsutallilla, kirjoitin päiväkirjaani. Lupasin Sannalle, että olisin tallilla viimeistään neljältä - oho, nyt pitää lähteä, jotta ehdin bussiin!
Juoksin portaat alakertaan. Nakkasin tallikassini, jonka olin pakannut edellisenä päivänä, olalleni, ja loikin kenkien ja muiden vaatteiden välistä ovesta ulos.

Istuin bussiin. Chattailin kännykällä koulukavereideni kanssa. Viimeinen viestini oli Tulin tallille, moikka!. Ennen kun nousin, näin ikkunasta pari tyttöä kävelemässä tallille jutellen iloisesti. He näyttivät hyviltä ystäviltä keskenään. Mietin, hyväksyttäisiinkö minua talliporukkaan, saisinko koskaan läheistä ystävää. Sinänsä minua ei jännittänyt astua ulos bussista, sillä Sanna E. vaikutti mukavalta, kuten Salli ja muutkin hevoset ja ponit. Mutta en ollut miettinyt, että syrjittäisiinkö minua vai ei. - Äh, en saa ajatella näin! Olen iloinen ja mukava tyttö. Vähintäänkin minut hyväksytään porukkaan - varmaan? ajattelin ääneen. Mitä lähemmäksi tallia tulin, kuulin aina enemmän puheensorinaa. Kun olin kymmenen metrin päässä, näin Sallin laitumella laidunporukkansa kanssa. Salli oli ensimmäisenä portilla. Menin raaputtamaan sitä otsasta. - Taidat tehdä näin kaikille, joilla on porkkana ja minttukarkkeja taskussa, vai? nauroin Sallille. Annoin tammalle porkkanansa. Tiesin, että jos aioin päästä ratsaille tai edes tekemisiin Sallin kanssa, minun olisi mentävä talliin. Eihän siinä mitään voi olla, ajattelin. Ei vaan voi.

Tungin kassini kaappiini. Vasta suljettuani kaapin oikein kovaäänisesti, huomasin, että Sanna istui toimistopöydän ääressä selaillen jotain papereita, tuntilistoja tai jotain sinne päin.
- Meinasin jo luikkia kauhuissani pakoon, yllätin naisen, joka ei selvästikään ollut huomannut minua. - Ai moi! Mene vaan tutustumaan Salliin. Sen riimut, ja satulahuopa, ovat pesukoneeessa, joka on tallituvassa (tässä vaiheessa Sanna viittasi peremmälle huoneeseen). Ai niin, ja älä ollenkaan arastele heittää kunnon vitsiä koko porukalle, tai nykäistä TAKOja näyttämään paikkoja ja parin päivän päästä maastoja, Sanna sanoi ja hymyili rohkaisevasti. Tyydyin nyökkäämään vastaukseksi, ja sain väläytettyä jonkunnäköisen hymynkin. Otin Sallin riimut ja satulahuovan pesukoneesta ja lähdin takaisin ulos.

- SALLI! karjaisin, kun Salli juoksi pakoon ehkä kymmenennen kerran. Silloin - vasta silloin - muistin minttukarkit taskussani. Aloin rapistella pussia. Salli höristi heti korviaan ja lähti varovaisesti luokseni. - Tule, kulta pieni, kihersin. Salli otti viimeiset metrit luokseni ravia, ja sain pujottetua riimun siroon päähän. Annoin Sallille pari karkkia. Heitin käteni sen kaulalle ja lähdimme astelemaan tallia kohti. - Oletko sinä Sallin uusi hoitaja? kysyi vaaleatukkainen tyttö. Nyökkäsin. - Minä olen Cherin hoitaja, ja nimeni on Vilja. Olen myös TAKO, joten kysy ihmeessä, jos on jotain probleemaa! Viljaksi esittäytynyt tyttö sanoi. - Minä olen Claudia. Kuulin, että Salli on ollut ilman hoitajaa jo jonkun aikaa? vastasin. - Joo, sen edellinen hoitaja lopetti kai heinäkuussa. Nyt pitää mennä! Aion vielä ratsastaa Cherillä. Muuten, voisit tulla mukaan? Kentälle vain, mentäisiin perus koulua ja semmoista, Vilja sanoi. - Se olisi kivaa! sanoin hymyillen. Vilja nyökkäsi ja lähti hakemaan Cheriä laitumelta, minä taas kohti tallia.

Sidoin Sallin käytävälle. Otin harjapakista pölyharjan, jolla aloin sukia jo ennestään siistiä karvaa. Harjasin ensin vasemman kyljen, sitten oikean, ja viimeiseksi mahan alta ja jaloista. Viskasin pölärin takaisin pakkiin ja otin tilalle pehmeän harjan. Sillä putsasin Sallin pään ja "kiillotin" Sallin kyljet ja jalat. Kieritin pintelit joka jalkaan. Näin, että Vilja oli suunnilleen samassa vaiheessa kanssani, joten sanoin:
- Menen nyt hakemaan Sallin kamat! Tule sitten perässä!

Kiinnitin huovan kiinni satulaan ja kiristin satulavyön. Salli irvisti rumasti, mutta ei pullistanut. - En kai minä noin ruma voi olla, nauroin Sallille, joka kallisti päätään. Suitsin tamman.
- Oletko valmis? kysyin Viljalta. - Jep, sitten mennään, Vilja vastasi. Vilja meni Cherin kanssa edeltä avaten oven. - Mennään kentälle. Isommalle. Se on tuo lähempi, Vilja kertoi. Nyökkäsin. Talutimme ponit kentälle ja nousimme selkään. Minun piti säätää jalustimet, mutta se oli nopeasti tehty. Kävelimme uralle Vilja kärkenä. - Tee perässäni, sen pitäisi onnistua, Vilja sanoi.

Tein voltin käynnissä. Olimme ottaneet ohjat vähän aikaa sitten. Salli ei suostunut asettumaan, joten tein voltin uudestaan, jolloin Salli taipui vähän liikaakin. Tyydyin siihen ja siirryin raviin, kuten Cherikin teki. Teimme voltteja, pääty-ympyröitä ja suunnanvaihtoja. Mitä pidemmälle tunti meni, sitä enemmän Salli alkoi kuunnella apujani ja kulkea automaattisesti koossa. - Ja tämä on muka helppo A, naurahdin. Sovimme Viljan kanssa, että laukkaamaan tienpuoleisen pitkän sivun. Salli päästeli hienoja lisäyksiä, vaikka tarkoitus oli mennä vain harjoituslaukkaa. Parempi näin, ajattelin. Laukat alkoivat sujua paremmin, kun Salli hikosi. Kokeilin pohkeenväistöä. Ensin Salli ei meinannut väistää ollenkaan. - Tämä on B:n juttuja, olen varma, että osaat! komensin Sallia. Pohkeenväistöt paranivat heti. Laukkasin vielä pari kertaa, ennen kuin siirsin Sallin käyntiin. Taputin tammaa kaulalle. - Sehän meni hyvin, Vilja kehui. - Mutta ei läheskään niin hyvin kuin sinulla, kehuin takaisin. Vilja hymähti.

Kävelimme ympäri kenttää vielä noin 20 minuuttia rupatellen niitä näitä. Käänsin Sallin kaartoon. Laskeutuessani minttukarkkipussi alkoi rapista taskussani. Hymyillen syötin Sallille loput, lukuun ottamatta niitä, jotka annoin Cherille ja Viljalle ja laitoin omaan suuhuni. Nostin jalustimet ja löysäsin satulavyötä vähän. Otin ohjat Sallin kaulalta ja lähdin tallille.
Kuuntelin kavioiden kopsetta. Niistä tuli kiva ääni. Musikaalinen kun olen, olisin voinut säveltää "musiikkiin" laulun. Nauroin ajatukselle mielessäni.

Nostin satulan rekille. Pesin kuolaimet ja asetin suitset koukkuun satulan alle. Palasin talliin. Salli ui hiessä, joten talutin sen riimusta pesupaikalle ja suihkutin sen huolimattomasti. Vein Sallin takaisin karsinaansa ja puin sille ohuen fleeceloimen. Salli hörisi karkkien toivossa. Katsoin kelloa. Se oli 18.00, mikä tarkoitti iltaruokaa. Hain Sallille kaurat ja kasan heinää sekä omenan ruokavarastosta. Annoin rehut ponille. Istuin karsinan nurkkaan kuuntelemaan rouskutusta. - Claudia? kuulin äänen sanovan. "Ääni" istuutui viereeni ja avasi kameransa. "Ääni" oli ollut Viljan ystävä Loci. - Katso, otin sinusta ja Sallista kuvia, Loci sanoi. - Kiva! vastasin. Katsoimme kuvat Locin kanssa. - Haluaisitko tulostaa ne? kysyin. - Tai ainakin tuon, jossa laukkaan, ja tuon, jossa menemme pohkeenväistöä, ja tuon viimeisen? jatkoin. - Sopii! Saat ne ensi viikolla, Loci sanoi ja heilautti kättään hyvästiksi.

Bussissa luulin, että en saisi ketään ystävää Metsikseltä. Mutta sain. Vilja ja Loci ovat mukavia! Loci lupasi tulostaa minusta ja Sallista ottamansa kuvat, ja ratsastin Viljan kanssa. Kirjoitan joskus lisää siitä, kun ratsastan Sallilla. Hyvää yötä, rakas päiväkirja!, kirjoitin illalla. Tosiaan, olin todellakin helpottunut siitä, että minut haluttiin mukaan talliporukkaan.



//Vähän hassu loppu, muuten ihan ok tarina? Ja tosiaan en yleensä ole noin ujo Mitäköhän vielä... Hmm. Aikakin extratehtävä tuli suoritettua!

Sannan kommentti

Mukavaa että löysit Metsälammelle sujuvasti. Kuvasit tarinan alussa hienosti uudelle tallille tulemisesta johtuvaa jännitystä – se on aivan normaalia, uudet asiat tuppavat jännittämään ihan jokaista. Onneksi Metsälammen talliporukka on mitä mukavin, eikä täällä ole sattunut mitään kiusaamistapauksia koko tallin elinaikana! Porukkaa tulee ja menee niin paljon, että kaikki hyväksytään ja kaikille ollaan mukavia. Minusta on hienoa, että tutustuit tallilaisiin heti ensimmäisenä päivänä: seuraavalla kerralla tallille on helpompi tulla, eikä avun kysyminen ole välttämättä enää niin hankalaa. Näyttää siltä, että tulet toimeen myös Sallin kanssa! Seuraavalla kerralla suosittelen tutustumaan Salliin esimerkiksi maasta käsin, tai vaikkapa taluttelemalla. Toivottavasti välillenne syntyy pitkä ja kestävä ystävyys!

Ensimmäiseksi tarinaksi tämä oli oikein hyvä, ja sopivan pituinen. Hallitset kirjakielen hyvin, eikä kieliopillisia virheitä löytynyt juuri ollenkaan. Onnistuit erityisen hyvin kappalejaoissa: ne ovat olleet monelle hoitajalle hankalia sisäistää. Käytät hyvin myös ajatusviivoja! Suosittelen kuitenkin kirjoittamaan vuoropuhelut omille riveilleen, etenkin kun ne alkavat ajatusviivoilla. Ei korjattavaa!

20,90v€

[Claudia]

Tarjosin Sallille omenan. Tamma nappasi sen varovasti. Raaputin Sallia otsasta ja jatkoin matkaa. Tällä kertaa Salli ei ollut moksiskaan kiinniottamisesta. Hyvä niin! Mietin, että mitäköhän Sallilla on mielessään.
Otin riimunvarresta tiukemman otteen, kun Salli kiihdytti askeliaan. Mitäköhän se näki, mietin. Yhtäkkiä Salli kavahti pystyyn. Säikähdin, mutta onneksi Salli oli syöksähtänyt sivulle. Onneksi. Salli yritti temppuilla irti narustaan. Selvästi sitä kadutti, että se oli tullut luokseni ja työntänyt päänsä vapaaehtoisesti riimuun. Havahduin taas, kun Salli alkoi syöksyillä ympäriinsä. Ilmeisesti se säikkyi lehtiä, tai jotain muuta lentävää. Katsoin taivaalle. Lokakuinen taivas oli vitivalkoinen, lukuunottamatta lentäviä lehtiä. Kiskaisin Sallin takaisin viereeni. - Kuules, sanoin sille. Salli oli niitä hevosia, joita kiinnosti enemmän lentävät lehdet kuin minun saarnani. Mutta mikä hevonen siitä tykkäisi..?

Sallia ei kiinnostanut saarnani, (joka ei päässyt edes alkuun) mutta minua kiinnosti, miksi Sallin, Novan, Nassun ja Merlin tarha oli se kauimmainen... meinaan matkalla Salli ehti tehdä vaikka mitä. Sain ajatuksen. Salli totteli minua jo jokseenkin hyvin ratsailla. Mutta maastakäsittely oli ongelma, joten tämän päivän ohjelmassa oli siis irtojuoksutusta.

Sidoin Sallin käytävälle. Se yritti hamuilla oljenkorsia lattialta, mutta älysi pian, että narut olivat liian lyhyet. Aloin harjata Sallia. Harjasin ensin kyljet, sitten jalat ja lopuksi pään. Huomasin, että ulkona oli alkanut sataa, joten hain Sallin ohuen sadeloimen. Myös suojat olisivat tarpeen, emmehän halua Sallille riviä. Heitin loimen Sallin selkään ja kiinnitin soljet. Ne tuntuivat vähän tiukilta...
- Claudia, tuo on Myyn loimi, huudahti Pampula.
- Niinpäs onkin! naurahdin vastaukseksi.
- Äh, ei se mitään, Pampula sanoi ja otti loimen kädestäni.
- Hakisitko samalla Sallin sadeloimen? kysyin.
Pampula nyökkäsi. Laitoin Sallille suojat loimea odotellessani. Pian Pampula jo saapuikin. Kiitin lyhyesti ja heitin loimen Sallin selkään. Salli luimisti. Läpsäytin sitä kädelläni. Tamma lopetti sillä sekunnilla. Kiinnitin soljet ja vaihdoin riimun tilalle suitset. Otin vielä pitkän juoksutusraipan käteeni.

Irrotin liinan Sallin suitsista. Annoin tamman lähteä kiertämään kenttää. Salli pysytteli nätisti uralla. Välillä se taivutti niskaansa kauniisti, kuin oikea kouluhevonen. Kun se oli lämmennyt mielestäni tarpeeksi, näpäytin raipalla ilmaa Sallin takana. Sallin reaktio ei ollut kovin toivottu: tamma teki äkkikäännöksen katsoakseen, mistä ääni kuului. Näpäytin ilmaa uudestaan. Salli alkoi peruuttaa. Tästä ei päästä mihinkään, ajattelin. Aloin usuttaa Sallia ympyrälle. Kuljin tamman perässä ohjaten sitä raipalla. Salli ei yrittänyt potkia minua, kiva. Vähitellen Salli alkoi kulkea ympyrällä itse. Se suostui jopa vaihtamaan suuntaa pysyen ympyrällä. Kokeilin uudestaan raviin siirtymistä. Se onnistui, tosin töksähtäen. Ravissa Salli ei pysynyt ympyrällä. Maiskuttelin ja ohjasin Sallia. Pian se ravasi kauniisti ympyrällä.

Kun ympyrä sujui käynnissä ja ravissa - laukkaa en vielä kokeillut - pyysin Sallia suurentamaan ympyrää. Ympyrä suureni, mutta alkoi muodostua soikioksi. Taas aloin ohjata Sallia. Kun jättiympyrästä tuli taas ympyrän muotoinen, pyysin Sallilta laukkaa. Laukka näytti sujuvan helpoiten, sillä Salli pysyi ympyrällä ja laukkasi hienosti lukuunottamatta paria ilopukkia. Ajattelin, että annan Sallin laukata, kunnes se väsyy. Mutta ei Salli väsynyt. Se vain laukkasi ja laukkasi ja laukkasi minua ympäri. Huomasin, että en ollut kokeillut siirtymistä laukasta raviin. Kokeilin. Salli siirtyi raviin, mutta meinasi karata ympyrältä. Pian se muisti "rajat" ja tuli ravissa takaisin ympyrälle. Salli siirtyi käyntiin pyynnöstäni.

Pyysin tamman luokseni. Salli jolkotteli reipasta tahtia kuin tietäen, että saa omenan. Tietysti annoin Sallille omenansa. Salli-neiti rouskutteli omenan tyytyväisenä. Nyt se näytti siltä, että se väsähti: ensimmäistä kertaa Salli työnsi päänsä kainalooni. Kuitenkin se säikähti sadetakin rapinaa, joten se onnentunne loppui lyhyeen. Olin silti iloinen: nyt Salli totteli minua sekä ratsailla että maasta käsin. Ensi kerralla kokeilen temppuja, tein sitten mitä tahansa muuta!

Kun riisuin Sallilta suojia, huomasin, että muta oli paakkuuntunut rumasti. Paakut näyttivät Sallimaisilta timanteilta, mutta silti ne oli saatava pois. Otin Sallilta suitset pois ja vaihdoin riimun tilalle. Vein Sallin pesuboksiin. Otin kuumaa vettä ämpäriin. Veden avulla aloin raaputtaa mutaa pois jaloista.

- Voi miksi, MIKSI hevosilla on neljä jalkaa? voivottelin. Salli tuntui pitävän käsittelystä. Tai sehän tuntui tykkäävän kaikesta, mikä minua ärsytti. Ei sentään, olihan Salli ollut kiltti irtojuoksuttamassa. Pian oli viimeinen jalka putsattu. Onneksi minun ei tarvinnut pestä koko ponia, sillä loimi oli suojannut tammaa hyvin. Talutin Sallin takaisin karsinaansa. Otin riimun pois. Ripustin riimun koukkuun, ja menin hakemaan päiväruokia.

Sannan kommentti

Keksit irtojuoksuttaa Sallia, kiva juttu! Ihmisen ja hevosen välinen suhde kaipaa vahvistusta monelta taholta: hevosen on opittava tuntemaan ihminen muualtakin kuin selästä, samoin kuin ihmisen on opittava tuntemaan hevonen monella eri tavalla. Irtojuoksutus vahvistaa sellaista suhdetta, mitä tarvitaan hevosen taluttamisessa, hoitamisessa ja muussa käsittelyssä. Ansaitset tästä merkinnästä irtojuoksutusmerkin.

Teksti oli siistiä ja selkeää, eikä siinä ollut paljoa virheitä. Mielestäni on hyvä, että kirjoitat repliikit ajatusviivoja käyttäen: ne ovat siistein mahdollinen vaihtoehto. Kuvailet päättäväisesti ja ytimekkäästi, lyhyet ja yksinkertaiset lauseet pitkien virkkeiden välissä herättävät lukijan mielenkiintoa! Muistathan kuitenkin, ettei konjunktioilla (mutta, että, koska, kun, jos...) aloiteta uusia virkkeitä.

14,80v€

[Claudia]

Piirsin pienen kuvan Sallista! Se on tollanen pikapiirros Paint.NET:lla. Ei mikään paras, mutta kuitenkin...


Sannan kommentti

Olet onnistunut erityisen hyvin Sallin päänmuotojen piirtämisessä. "Osat ovat kohdallaan": tämä olisi voinut toimia hyvin siluettina (siluetti on vähän niinkuin varjokuva, johon on piirretty vain kohteen ääriviivat), jos olisit jättänyt silmän piirtämättä. Mihin sallin värit jäivät? Jatka ihmeessä piirtämistä, sulla on selvästi hallinnassa hevosen pään muodot – ja harjoittelemalla suoritukset kehittyvät parempaan!

10v€

[Minkki]

Lauantaiaamu. Olin tutkaillut erään tallin sivuja jo pitemmän aikaa, koska olin nyt vuoden tauon jälkeen innostunut käymään taas talleilla. No, olin huomannut nettisivuilla erään mukavan näköisen tamman, ja olin heti soittanut omistajalle varmistaakseni, ettei sillä ollut hoitajaa. Vastauksen sain heti parin tuuttauksen jälkeen ja nyt olin matkalla Metsälammen ratsastuskoululle.

Vastasatanut lumi natisi kenkieni alla ja oli aika vilpoisaa. Olin varustautunut kunnolla, ja viima unohtui heti kun pääsin tallin pihaan. Näin tallinpihalla nuoren naisen, joka oli luultavasti puhelimessa esittäytynyt Sanna Eloranta. Menin samantien kysymään Sallista.
- Heippa Sanna! Tulin etsiskelemään Sallia, huikkasin ja yritin olla kuulostamatta ääliöltä.
- No heipä hei vain! Sinä taidat olla Minkki, Salli on tuolla tarhassa, Sanna ilmoitti ystävällisesti hymyillen. Hymyilin takaisin ja kiitin kohteliaasti.

Kävelin sydän sykähdellen tarhan aidalle. Siellä se oli: kaunis tammani! Seurana ei ollut ketään, muut olivat näköjään tallissa. Salli oli tummanruskea ja rodultaan kuulema welara. Rodusta en ollut ennen kuullutkaan, mutta kaunis se oli. Huokaisin itsekseni. Nojasin varovasti aitaan ja huomasin, kuinka Sallin pää kääntyi minua kohti.
- Hei tyttö, tulin katsomaan sinua, sanoin rauhallisella äänellä ja vilkaisin sen ruskeisiin silmiin. Ne katsoivat minuun epäluuloisesti, mutta pian tamma lähti kävelemään lähemmäs aitaa. En halunnut säikäyttää Sallia, joten pysyin vain paikallani ja annoin sen nuuhkia minua. Pienen epäröinnin jälkeen se töykkäsi minua turvallaan.
- Hei vaan, prinsessa, kuiskasin ja ojensin kättäni Sallin suuntaan. Se puhalsi ilmaa sieraimistaan kädelleni ja kosketin sen turpaa varovasti.

- Voisit myös taluttaa sen sisälle ja ottaa loimen pois, se menee seuraavalle tunnille, Sanna huikkasi ohimennessään ja nyökkäsin. Kiirehdin talliin etsimään Sallin karsinaa, jossa luultavammin myös riimunnaru olisi. Talli oli sisältä kodikkaan näköinen, tai sen verran, kun ehdin sitä katsoa.
Lopulta pitkän haahuilun jälkeen löysin Sallin riimunvarren ja otin sen mukaani. Tärisin innosta mennessäni takaisin tarhalle.

Sanna oli lupautunut auttamaan, koska en tuntenut Sallia vielä hirveän hyvin. Avasin portin varovasti ja pidin riimunnarua kädessäni. Sanna oli portilla seisomassa ja katsomassa, ettei Salli alkaisi temppuilla. Itse asiassa tamma oli paljon ystävällisempi kuin olisi luullut. Pääsin ottamaan sen riimusta kiinni ja napsautin narun riimun renkaaseen. Tunsin suuren adrenaliinin aallon, kun maiskutin pollen liikkeelle porttia kohden. Hymyilin leveästi.
- Sehän meni hienosti! Sanna kehui ja tulin entistä paremmalle tuulelle.
- Ki... Kiitos Sanna, Salli on varmasti ihana hevonen, huokaisin ja silitin sen kaulaa varovasti.
- Voin tulla mukaan, jos Salli alkaakin temppuilemaan, Sanna sanoi ja nyökkäsin. Sisällä Salli pysähtyi ja jäi katselemaan "mörköjä" vavahdellen. Yritin saada sen liikkeelle, mutta tamma vain steppaili paikallaan ja hirnahti kimeästi.
- Sooooh tyttö, rauha, Sanna rauhoitteli ja käski minua kiristämään riimunnarua hieman. Tein työtä käskettyä ja lopulta Salli rauhoittui, kun mitään pahaa ei tapahtunutkaan.
- Se varmaankin luuli, että joutuu pesulle. Salli inhoaa vettä yli kaiken, Sanna vinkkasi ja yllätyin. Olin kyllä tietoinen, ettei tamma pitänyt vedestä, mutta että näin pahasti se sitä kammoksui? Silitin Sallin päätä ja maiskautin sen liikkeelle. Pääsimme temppuilematta karsinan eteen ja Sanna avasi oven. Kiitin häntä ja talutin Sallin sisään.
- Minun täytyy nyt valitettavasti mennä, on niin paljon ratsastajia ja hoitajia, en voi vahtia vain yhtä, Sanna sanoi pahoittelevasti, mutta hymyilin vastaukseksi ja sanoin pärjääväni. Sidoin riimunarun karsinan kalteriin ja taputin Sallin kaulaa. Kävin tutkaisemassa varustehuoneen, josta aloin metsästää Sallin harjoja. Ämpäreitä oli ehkä jotain viisitoista kappaletta, ja pian silmiini osui nimi "Salli". Otin sen käteeni varovasti ja lähdin kävelemään tamman luokse.

Ohitseni kulkeva tallilainen moikkasi ja vastasin kohteliaasti. Metsälampi vaikutti ihanalta paikalta. Salli hörähti hiljaa, kun tulin takaisin karsinaan sen seuraksi. Laskin ämpärin karsinan oven viereen odottamaan. Kumarruin Sallin ryntäiden puoleen ja irrotin loimen etuhihnat. Sen jälkeen napsautin takapään puolella sekä mahassa olevat hihnat. Otin loimesta kiinni ja vedin sen varovasti tamman selästä. Se vavahti hieman, mutta pysyi kuitenkin rauhallisena. Yritin saada viikattua loimen jotenkin ja vein sen karsinan oven eteen. Samalla nappasin ämpäristä mukaani kumisuan ja pölyharjan sekä kamman ja kaviokoukun - varmuuden vuoksi. Salli kavahti harjan kosketusta ja vasta silloin muistin, että Salli oli hoitaessa haastava. Niinpä ojensin kumisukaa sen nuuhkittavaksi silittäen kaulaa samalla rauhoittavasti.
- Ei mitään hätää, tyttö, sanoin hiljaa ja lopulta, monen minuutin haistelun jälkeen, sain aloittaa sukimisen. Liikutin harjaa ympyränmuotoisessa liikkeessä, jotta pintaliat saataisiin pois. Salli seisoi rauhallisena, mutta kaulaa sukiessa se yritti päästä mahdollisimman kauas harjasta. Otin pölyharjan ja jouduin sitäkin näyttämään Sallille pitkän tovin, jotta se ymmärtäisi, ettei harja ollut myrkyllinen ja tappava hämähäkki. Aloin sukia pölyjä pois jaloista ja silloin Salli steppaili jatkuvasti paikallaan.
- Soojaa tyttö, rauhallisesti, sanoin noustessani ylös ja silitin sen päätä. Voi pientä.

Lopulta tamma salli minun tehdä työni loppuun ja taputin sen kaulaa reippaasti. Otin kaviokoukun ja annoin senkin varmuuden vuoksi Sallin nuuhkittavaksi. Se pärskähti ja alkoi hamuamaan vanhoja heiniä karsinan nurkasta. Kyyristyin Sallin lavan kohdalle, nojasin hevoseen hieman ja liikutin kättä alas sen jalkaa pitkin. Pienellä nostoliikkeellä Salli nosti kavion kiltisti ja aloin puhdistaa kavioita. Varoin sädettä ja pidin jalkaa ylhäällä, kun Salli yritti välillä vetää jalkaansa alas. Vihdoin huokaisin helpotuksesta, ja nousin ylös. Setvin harjaa sormilla, mutta se ei ollut takuilla onneksi. Häntä näytti olevan ihan hyvin, joten otin riimunnarun irti kalterista ja laitoin sen käsivarrelleni. Löysäsin riimun hihnoja, ja vedin sen pois tamman päästä. Salli ravisti päätään helpottuneena, kun otin riimun sekä riimunarun mukaani. Taputin Sallin lautasta vielä, kunnes astelin ulos karsinasta ja suljin oven kolisten. Lukitsin karsinan oven ja kokeilin vielä, että se oli kiinni.
Laitoin riimun karsinan oveen ja kiinnitin narun siihen pujotellen senkin paikalleen. Nappasin harjaämpärin mukaani ja lähdin viemään sitä takaisin.
Kävelin toimistoon, jossa varusteita säilytettiin. Laskin Sallin ämpärin siihen, mistä olin sen ottanutkin ja kiiruhdin hakemaan loimen vielä Sallin karsinan edestä.
Sanna oli toimistossa katsomassa joitakin papereita, kun saavuin loimea kantaen.
- Hei taas! Voit laittaa loimen tuonne, Sanna näytti laatikkoa, jossa Sallin nimi lukikin. Siinä oli erilaisia loimia, sen sain selville. Taittelin loimen siististi ja pistin paikoilleen.
- Kiitos, kun hoidit Sallin. Se täytyykin saada ennen tuntia valmiiksi. Kai selvisit sen kanssa? Sanna sanoi hymyillen lämpimästi.
- Juu, ei mitään, ja kyllähän minä ihan mukavasti selvisin. Mitä nyt vähän säikkyi harjoja, sanoin ja hymyilin takaisin.

Kävin vielä Sallin karsinalla ja katselin tammaa rouskuttamassa heiniä. Aivan upea reissu! Ja tietty maailman paras hevonen ja talli, heh. Pian kuitenkin jouduin jättämään tallin taakseni, sillä minulla oli kiire lukemaan kokeisiin. Katsoin vielä tallin laitumille, kunnes katosin mutkan taakse.

## Huiiii tuli aika pitkä! Ja yksityiskohtia riittää... Huhhuh! ##

Sannan kommentti

Kiva että löysit tallille, ja ennen kaikkea ensitapaaminen Sallin kanssa sujui näinkin hienosti. Salli on tosiaan hoidettaessa haastava – sen kanssa pitää vain tehdä paljon töitä, että onnistuu tavoitteissaan. Kärsivällisyys on kaiken a ja o, etenkin tutustumisvaiheessa! Tunnutte tulevan Sallin kanssa hyvin toimeen, tosi mukava nähdä. Seuraavalla kerralla voisit vaikkapa käydä taluttelemassa tai irtojuoksuttamassa Sallia? Toki voit nykäistä jotakin tallilaista hihasta mukaasi. Minä olen tällaisen ratsastuskoulun omistajana toisinaan kiireinen, mutta aina multa sen verran aikaa löytyy, että ehdin vastailemaan kysymyksiin ja auttamaan tarpeen vaatiessa. Jos en ole pitämässä tuntia tai siivoamassa tallia, mut löytää useimmiten talosta tai toimistosta kahvikuppi kädessä (se on todistettua, että käytän kaiken vapaa-ajan kahviin).

Tarina oli tosiaan pitkä, mutta sitäkin virheetön – sulla on ihan selviä kirjoittaja-aineksia! Teksti oli siistiä ja selkeää, löysin siitä vain kaksi yhdyssanavirhettä. Pisteet kappalejaoista, ne menivät nappiin! Kappalejaot ovat tosiaan sellainen osa-alue, mistä olen monelle tallilaiselle mätkättänyt. Mulla on ollut yleensä tapana korjata tarinan kieliopilliset virheet tässä alla; hutilyönneistä en niinkään välitä, sillä niitä ei yleensä voi tietotaidolla korjata. Joskus saatat törmätä myös Sakun kommentteihin – Saku pyörii täällä mua auttamassa, kun en itse henkilökohtaisilta kiireiltäni ehdi.

Ainiin! Siitä pitikin sanomani, että Metsälammesta saa jokaisella olla ihan oma kuvitelma. Täällä jokainen kirjoittaa "siitä tallista jonka itse näkee", eli ei tarvitse turhaan pohtia voitko laittaa riimun karsinanoveen tai ottaa harjan ämpäristä laatikon sijaan.

tallinpihalla = tallin pihalla
-> huomaa kuitenkin: tallipihalla (yhteen, koska talli ja piha muodostavat yhteisen käsitteen)

samantien = saman tien

17,80v€

[Minkki]

Uusia tuttavuuksia

Saavuin tallinpihaan jälleen kerran. Olin varannut enemmän vaatetta päälleni, jotta en palelisi niin pahasti. Tänään nimittäin olin aikeissa mennä kiertämään tallin aluetta Sallin kanssa, jotta saisin jotakin lähikontaktia siihen. 

Tallin ovet olivat auki ja väistin toista ratsukkoa, joka oli tulossa ulos. Livahdin Sallin karsinalle ja siellähän tamma nuokkui pää alhaalla. Korvat lerputtivat sivuilla.
- Hei tyttö, tulin taas katsomaan sinua, sanoin hiljaa ja samantien hevosen korvat nousivat pystyyn. Pää nousi nopeasti, kunnes se tajusi, että se olin minä ja asteli luokseni karsinan ovelle. Silitin sen turpaa ja huokaisin syvään. Oli perjantai ja koulupäivä oli loppunut kahdelta. Ja sunnuntaina saisi avata ensimmäisen luukun joulukalenterista!
Siinä sitten juttelin Sallille niitä näitä ja kerroin koulupäivästäni. Salli ei puhunut - mutta tiesin, että se kuunteli. Luulin tallin olevan tyhjä, kunnes joku käveli hevosensa kanssa sisään kaviot kopisten.
- Moi! Sanoi hevosta taluttava tyttö ja hymyili ilahtuneesti.  Hänen perässään kipitti koira. Mitä? En ollut ennen nähnytkään tallilla koiraa! Olikohan se karannut?
- Hei... Onko tuo koira sinun? Kysyin pöllämystyneenä ja säikähdin hieman, kun koira hyppäsi minua vasten ja heilutti häntäänsä.
- Eeeiii, olisikin. Se on Sannan koira, Moana's A Like Archie, tutummin Arttu. Se kuljeskelee täällä, mutta harvoin se talliin tulee. Päätti vaan nyt seurata minua ja Kisua, tyttö selitti.
- Aijaa, vastasin yksitoikkoisesti ja ujostelin.
- Minä olen muuten Susan ja tässä on hoitsuni Catnip. Oletko uusi täällä? Susaniksi esittäytynyt tyttö kysyi.
- Olen Minkki, tulin pari päivää sitten ja hoidan Mic Solahnraa, sanoin ja jouduin hieman takeltelemaan lausuessani Sallin oikeaa nimeä.
- Ai, kiva tutustua! Olinkin aika varma, että olisit uusi. Näytät jotenkin... epävarmalta. Tunnetko ketään täällä? Susan sanoi ja veti Kisua syrjempään, kun toinen ratsukko tuli sisään.
- En tunne, paitsi Sannan, sanoin nolostuen ja käänsin katseeni Salliin. Tamma katsoi minuun tummilla silmillään kummastuneena.
- Sannanhan kaikki tuntee! Hän omistaa tallin, jos et siis sitä tiennyt. Kiva tutustua, Susan sanoi ja kurotti silittämään Sallin turpaa. Salli hätkähti hieman ja perääntyi sitten karsinan nurkkaan hamuamaan olkia.
- Voi tuota Sallia! Aina se jaksaa mököttää, Susan naurahti ja taputti Kisua kaulalle. Sekin alkoi olla kyllästynyt pelkkään seisomiseen ja juttelumme kuuntelemiseen.
- Kisu on ihanan näköinen, sanoin ja annoin sen haistella kättäni. Tamma hörähti ja hamusi hiuksiani.
- Heh, niin on ja sisältäpäinkin se on ihana, Susan sanoi iloisena. Sitten hän maiskautti Kisun liikkeelle ja jäin taas yksin. Ainakin tunsin nyt jonkun!

- No mutta Salli, mitäs me nyt teemme? Mennäänkö lenkille? Mennäänkö? Sanoin ja nappasin riimun ja riimunarun karsinan koukusta. Avasin karsinan lukon ja Salli kääntyi heti minuun päin kiinnostuneena. 
Menin Sallin pään viereen ja sujautin riimun sen päähän. Tamma kuopaisi maata, varmaankin innoissaan, koska pääsi vihdoin ulos. Kiristin hihnoja vähän, kunnes kiinnitin riimunarun riimun renkaaseen ja avasin karsinan ovea. Nykäisin pollen liikkeelle ja pääsimme käytävälle. Salli alkoi heti nuuhkia käytävää, kuin ei olisi nähnyt sitä moneen vuoteen. Lopulta tamma suostui kävelemään kiltisti ulos perässäni. Viima pyyhkäisi kasvoilleni, mutta onneksi ei ollut kylmä. Lähdimme tallin nurkan taakse ja kun olimme seinän vierustalla, Salli alkoi haistella vastasatanutta lunta tallin nurkalta. Meni pitkä tovi, kunnes sain sen nyittyä liikkeelle, sillä nyt alkoi kylmyys tunkeutua vaatteiden läpi. Kävelimme tallin taakse ja silloin Salli pysähtyi. Sen korvat kuuntelivat tarkkaavaisina ja pää oli ylhäällä. Yritin hoputtaa sitä liikkeelle, mutta silloin kuulin sen. Jostakin läheltä kuului hevosen hirnahdus! 
Salli vastasi kutsuun ja rauhoittui. Silloin minäkin näin sen. Tallin nurkan takaa ilmestyi ratsukko, tyttö ja hevonen. Ilahduin näkemästäni, sillä luulin, että siellä liikkuisi jotain vaarallisempaa.
- Ohhoh, en olisi uskonut, että tallinkin takaa löytäisi elämää! Naurahti hevosen selässä oleva tyttö ja taputti hevosensa kaulaa. Hymyilin itsekin ja silittelin Sallin päätä.
- Heh... Lähdin vain taluttelemaan Sallia tänne, että saisimme tehtyä jotain yhdessä. Ja tämä vaikutti juuri täydellisen rauhalliselta paikalta, vastasin ja tyttö nyökkäsi.
- Tiedän, olen itse kesällä joskus tullut tallin taakse rauhoittumaan, kun on kaivannut hiljaisuutta ja rauhaa. Olen muuten Claudia, ja tässä on hoitsuni Terranova, tyttö esitteli itsensä.
- Haha, sinulla on hieno hevonen. Minä olen Minkki ja tässä on hoitohevoseni Mic Solahnra, vastasin hymyillen. Tuntui mukavalta saada kavereita.
- Hauska tutustua, olet meinaan uusi kasvo täällä. Oletko harrastanut ratsastusta kauankin? Claudia kysyi kiinnostuneena.
- Kyllä, pari vuotta, mutta pidin vuoden taukoa tallipuutteen vuoksi. Mutta nyt sitten olen päässyt tänne Metsälammen ratsastuskouluun, sanoin. Claudia nousi Terranovan selästä ja tuli lähemmäs minua ja Sallia.
Juttelimme ties kuinka kauan - aiheena tietenkin hevoset ja ratsastus. Nauroimme yhdessä ja tunnuimme heti tulevan juttuun. 
- Minun on nyt valitettavasti lähdettävä, katso nyt Novaakin..., Claudia nauroi hevoselleen, joka kuopi maata ja heilutti päätään ylös alas turhautuneena. Vilkutin ja pian he katosivat nurkan taakse.

Sallin oli pakko saada tutkia tallin taka-alue vielä muutamaan kertaan, kunnes pääsimme jatkamaan matkaa. Käänsin hevosen takaisin tallin ovesta sisään ja kaviot kopisivat sementtilastiaa vasten rauhallisina. Tällä kertaa Salli ei pysähtynyt pesukarsinan eteen, kai se luotti, etten minä sitä pesisi. Talutin hevosen sisään karsinaan ja käänsin sen sivuttain sitoen riimunarun kiinni karsinan kaltereihin. Mietin hetkisen ja päätin, että sukaisisin sen vain pölyharjalla, koska se vietäisiin kuitenkin tarhaan. 
Kävelin toimistoon ja etsiskelin Sallin harjaämpäriä. Sitä saikin etsiä pitkään, koska joku tuntilainen oli sekoittanut Busterin ja Sallin harjaämpäreiden paikat. Laitoin ämpärit oikeille paikoilleen ja nappasin Sallin oman mukaani.
Kävelin takaisin hoitsuni luokse ja siellä se kuopi jo maata kyllästyneenä.
- Noh noh kulta, pääset pian taas ulos, sanoin ja laskin ämpärin karsinan oven viereen. Otin käteeni pölyharjan ja aloin vedellä sillä pitkiä vetoja. Pölyä pöllähti hieman, mutta muuten tammani vaikutti täysin puhtaalta. Salli ei väistellyt eikä kiemurrellut, mutta käänsi päätään tahallaan koko ajan toiselle puolelle, kun harjasin kaulaa. 
- Höpsö tyttö, nauroin ja tein työn loppuun - johon meni huimat 10 minuuttia! Tarkistin kaviot, ettei niissä ollut lumikökköjä, mutta näköjään lunta ei ollut maassa niin paljon, että ne olisivat jääneet kiinni kavioihin. Setvin harjaa hieman ja nypin olkia Sallin hännästä. Sanna oli neuvonut, että se pitäisi loimittaa tarhaan tai laitumelle mennessä, joten kiiruhdin takaisin toimistoon. 
Katselin Sallin laatikossa olevia loimia ja sain oikein etsiä oikeaa lointa. Lopulta nostin syliini fleeceloimen, joka tuntui mukavan lämpimältä. 
Sallin pää nuokkui karsinan lattian tuntumassa, kun saavuin takaisin sen luokse. Nostin loimen tamman selkään ja kiertelin ja kaartelin pistämässä hihnoja kiinni. Jouduin patistamaan Sallia nostamaan päätänsä, etten joutuisi sen pään yli kävelemään. Olin pian valmis ja tarkistin, ettei nahka ollut jäänyt hihnojen väliin. Kumarruin menemään Sallin pään ali, ja irrotin riimunarun kaltereista. Avasin karsinan ovea ja maiskautin pollen käytävälle. Salli seurasi minua kiltisti kävellen, koska tiesi, että pääsisi ulos. Näin, kuinka tamman suu meni ammolleen haukotuksesta ja sen jälkeen se pärskähti. Hengitys huurusi pakkasessa ja hytisin. Pääsin lopulta tarhan portille ja huomasin, kuinka Merli odotteli siellä jo tarhakamuaan. Avasin portin narahtaen ja kävelin Sallin kanssa sisään.
- Moikka vaan, Merli, toin sulle kaverin, sanoin hymyillen hevoseen päin ja irrotin riimunarun naksahtaen Sallin riimun renkaasta. Tammani meni innoissaan nuuhkimaan Merliä turpa turpaa vasten ja jätin ystävykset rauhaan. Suljin portin ja lukitsin sen hyvin. Jäin katselemaan hevosia ja huokaisin, kun näin, miten suloisia ne olivat. 

Kävelin takaisin talliin, koska ulkona oli kylmä. Vein riimunarun Sallin karsinan koukkuun. Nappasin harjaämpärin mukaani ja vein toimistoon. Laskin sen hyllylle omalle paikalleen, ja olin juuri lähtemässä, kun kuulin juoksuaskeleita lähestyvän.
- Hei! Voisitko auttaa? Vieras tyttö kysyi ratsastuskypärä kädessään ja hänellä oli selvästi kiire.
- Toki. Miten voin auttaa sinua? Vastasin ystävällisesti. Autoin mielelläni muita, mutta olin aina pelännyt, ettei kukaan kaipaa tällaisen " uuden Metsisläisen " apua.
- Minun pitäisi viedä Myy Tarulle, joka odottaa maneesin luona. Lupasin hoitaa hevosen kuntoon, mutta oma hoitsuni täytyisi viedä myös tunnille, enkä ehdi viedä molempia. Tunnin alkuun on noin viisi minuuttia ja minulla kestäisi liian kauan viedä ne erikseen. Olen muuten Jossu, Busterin hoitaja, tyttö sanoi ja hymyili helpottuneena, kun nyökkäsin.
- Toki toki, olen Minkki ja uusi täällä. Näytäpä, missä tämä Myy on, niin toimitan sen kyllä perille, vastasin hymyillen ja Jossu nyökkäsi. Syöksyin hänen peräänsä ja saavuin Myyn karsinalle. Se oli pienehkö poni, ihanan vaaleanruskea ja vaikutti rauhalliselta. Myyllä oli jo varusteet päällään ja näyttikin juuri tunnille menevältä pollelta.
- Otat vain ohjista kiinni ja talutat sinne, kiitos, Jossu huikkasi vielä ja katosi tallin toiseen päähän. 
Huokaisin syvään ja irrotin Myyn ohjat karsinan kaltereista. Otin ohjat käteeni ja nykäisin ponin liikkeelle. 
Jouduin kiirehtimään, sillä huomasin, että tunti alkaisi pian. En saisi epäonnistua tehtävässäni!
Hoputin Myytä ulkona ja raukka joutui ravaamaankin pienen matkan. Lopulta olimme maneesin ovella ja hengähdin helpotuksesta.
- Juuri ajallaan! Pyysikö Jossu sinua tuomaan Myyn? Taru sanoi itsekin helpottuneena ja kohotti kulmakarvojaan.
- Juu, olen Minkki ja aika uusi täällä. Jossulla oli itsellään kiire, joten hän ei ehtinyt tulla, vastasin ojentaen ohjat Tarun käteen.
- Minä olen muuten Taru K, unohdin miltei esittäytyä. Hauska tutustua, ja paljon kiitoksia, kun toit Myyn! Taru sanoi ja maiskautti pollen liikkeelle. Sitten ratsukko katosi maneesiin.

Minulla ei ollut tallilla mitään tekemistä nyt, kun Salli oli ulkona. Se menisi varmaankin seuraavalle tunnille, ajattelin ja kävin vilkaisemassa sitä tarhan aidalta. Tammalla näytti olevan kaikki kunnossa, joten kävelin takaisin talliin. Aloin tutkailla tallin tiloja ja onnistuin metsästämään käsiini talikon ja kottikärryt. Nappasin kärryjen kahvoista kiinni ja laitoin talikon kärryjen kyytiin.
Lähdin viemään kamoja Sallin karsinan eteen ja pysäytin kärryt siihen. Otin talikon ja aloin siivota lantakasoja pois. Heitin myös märät purut kärryihin, kunnes karsina oli kutakuinkin puhdas.
Työnsin kottikärryjä lantalaa kohti ja kaadoin lastin sinne. Vein kärryt vielä puruvaraston luokse ja kasasin lapiolla uusia puruja kyytiin. Lähdin purulastin kanssa takaisin Sallin karsinalle ja aloin levitellä talikolla uusia olkia. Kun työ oli tehty, olin jo ihan hikeentynyt toppatakkini alla. Vein kärryt ja talikon takaisin paikalleen ja kävin laittamassa uutta heinää Sallin heinäverkkoon. Olin valmis. Suljin karsinan oven ja katselin muita hevosia. En ollut ehtinyt tutustumaan niihin vielä, ja nyt, kun oli aikaa, niin katsoin kaikki karsinat läpi - mutta suurin osa oli tyhjiä, koska osa oli ulkona ja jotkin tunneilla. 
Käväisin vielä kerran katsomassa Sallia tarhassa, ja sittenpä lähdin käppäilemään kohti kotia.[/font][/div]

Sannan kommentti

Pahoittelut viivästyneestä kommentista, näin joulun alla mulla ei ole jäänyt paljoa ylimääräistä aikaa tarinoiden korjailuun. Nyt kuitenkin onnistuin repäisemään kiireettömästä aamusta aikaa tarinallesi!

Ihana huomata että olet onnistunut tutustumaan jo näinkin moneen Metsälammen tallilaiseen. Tallilaisia kannattaa kysellä mukaan maastoihin tai kuumalle kaakaolle taloon (taloon saa mennä ihan koska vaan, minä kun olen muuttanut sinne yläkertaan: hoitajat ovat pitäneet alakerran aika lailla omanaan)! Sulla näyttää sujuvan myös Sallin kanssa hyvin. Hienoa, että jaksat tutustua tammaan kunnolla ennen kuin hyppäät suin päin selkään. Kysele ihmeessä multa tai muilta tallilaisilta, jos joku paikka tai asia tuntuu olevan hukassa! Olen huolehtivainen persoona, mutta uskon kyllä että selviät itsekin.

Olet hyvä kirjoittaja. Tämäkin tarinasi lähes kokonaan virheetön, ja sen lisäksi erittäin pitkä! Muutamista kohdista ajattelin nipottaa, ettei tämä kommentti olisi ihan turha.

samantien = saman tien

- Moi! Sanoi hevosta taluttava tyttö...
-> tällaisissa tapauksissa repliikin jälkeen jatketaan pienellä alkukirjaimella (poikk. erisnimet):
-> Moi! sanoi hevosta taluttava tyttö...
tai -> Moi, sanoi hevosta taluttavat tyttö...
tai -> Mitä? kysyi hevosta taluttava tyttö...

" uuden Metsisläisen "
-> "uuden Metsisläisen"

21,50v€

[Minkki]

~ Maastoilua ~

Tallissa oli yhtä ihanaa kuin olin muistanutkin. En ollut käynyt Sallia katsomassa vähään aikaan, koska olin melko kiireinen näin joulun alla. Olin ikävöinyt Metsälampea hirmuisesti, ja nyt, kun onnistuin hankkimaan aikaa, päätin käydä Sallia moikkaamassa ja suunnitelmissa oli myös mennä maastoon Claudian kanssa. Metsiksen maastonäkymien lisäksi pääsisin vielä ensimmäisen kerran ratsastamaan Sallilla! Jännitti hieman, miten tamma reagoisi minuun selässään. "Hyvin se menee", rohkaisin itseäni ja kävelin Sallin karsinalle.

- Hei tyttökulta, sanoin ja tamma nosti heti päänsä korvat eteenpäin sojottaen. Salli tuli hamuamaan olkapäätäni ja puhalsi ilmaa sieraimistaan naamalleni. Nauroin ja silitin hevosen päätä.
- Silläkin taisi olla ikävä. Saatko Sallin valmiiksi tunnin sisällä? kuulin Claudian äänen takanani ja käännyin hymyillen. Nyökkäsin.
- Miten Nova voi? kysyin ja silittelin Sallin kaulaa.
- Se on elämänsä kunnossa! Juuri hyvässä kondiksessa maastoon, Claudia sanoi ja lähti reippaasti kävelemään Novan karsinalle. Otin Sallin riimunarun ja riimun ja avasin karsinan oven. Tamma ilahtui, kun huomasi pääsevänsä jonnekin. Pujottelin riimua Sallin päähän pari minuuttia, koska se vanhaan, tuttuun tapaansa kiusasi minua. En suuttunut sille - nauroin vain ja ajattelin, kuinka hölmöltä näytin. Sallikin tuntui välillä nauravan, kunnes sain riimun tukevasti päähän ja klipsautin riimunarun sen renkaaseen. Sen jälkeen sidoin narun karsinan kaltereihin ja taputin Sallia. Lähdin etsimään Sallin harjaämpäriä toimistosta ja samalla näin Sannan istumassa pöydän ääressä.
- Huomenta! hihkaisin ja Sanna nosti katseensa minuun päin.
- Huomenia vaan! Muistat kai, että saat tänään ratsastaa Sallilla? Sanna kysyi hymyillen.
- Jep! En malta odottaa. Onneksi Claudia ottaa Novan, en usko, että Salli alkaa toisen hevosen kanssa temppuilemaan, sanoin ja nappasin Sallin harjaämpärin.

Salli odotteli karsinassaan kärsimättömänä, kun vihdoin ja viimein menin harjaämpäri kädessä sen luo.
- Maltas odottaa nyt, rauhoittelin steppailevaa hevosta. Sutaisin Sallin tuttuun tapaan kumisualla sekä pölyharjalla ja puhdistin kaviot. Tamma oli koko hoidon aikana kiltisti, joten sen kummemmilta tempuilta säästyttiin. Kipaisin toimistoon ja etsiskelin Sallin satulaa sekä suitsia. Sanna oli lähtenyt jonnekin. Pääsin lopulta satuloimaan Sallia. En ollut varma, miten se reagoisi satulaan ja varsinkaan siitä, mitä se tykkäisi satulavyön kiristämisestä. Laskin suitset lattialle ja kannoin satulan sylissäni Sallin luo. Tamma katsoi korvat harallaan minua, kunnes se alkoi hamuta olkia. Tärisevin käsin nostin satulaa ylös ja laskin sen varovasti Sallin selkään. Suoristin satulahuovan ja laskin satulavyön alas. Salli pärskähti mieltäosoittavasti, että pitäisin kiirettä. Kurkotin kädelläni Sallin mahan alta napatakseni satulavyön ja eihän tamma reagoinut mitenkään. "Turhaan pelkäät", rohkaisin itseäni ja pujotin satulavyön hihnasta. Kiristin sitä pari reikää ja Salli luimisti korviaan, muttei yrittänyt purra tai potkia. Kiristin vielä muutaman reiän ja tarkistin, että satulavyö ei ollut liian kireällä. Taputin tamman kaulaa kiitokseksi kiltteydestään ja hain suitset.Salli huokaisi syvään ja riiputti päätään kyllästyneenä. Se ei näköjään jaksanut odottaa vitkutteluani, joten virkistin pollen mieltä kaivamalla pienen omenanpalan taskustani. Salli rouskutti herkkunsa tyytyväisenä ja ravisti päätään niin, että harja hulmusi edestakas.Suljin karsinan oven varovasti ja otin riimun pois Sallin päästä. Tamma oli rauhallinen ja odotti kiltisti.
Hetken säädin suitsien kanssa, kunnes aloin varovasti laittaa kuolaimia tamman suuhun. Se otti ne kiltisti vastaan ja pääsin pujottamaan suitsien hihnan korvien ylitse. Kiristelin solkia vielä hieman, ja irrotin riimunarun kaltereista. Käväisin pujottamassa riimun ja riimunarun karsinan koukkuun. Juuri silloin Claudia talutti satuloidun Novan karsinan viereen.
- Oletko jo valmis? Claudia kysyi Novan kuopiessa maata kärsimättömästi.
- Juu, haen vain kypärän, sanoin ja kiiruhdin toimistoon. Sovittelin erilaisia kypäriä, liian pieniä, liian isoja.
Pian löysin juuri sopivan ja naksautin hihnan kiinni. Menin takaisin Sallin luokse ja nappasin sen ohjista kiinni.
- Lähdetään, sanoin hymyillen ja maiskautin Sallin liikkeelle.

Ulkona oli pakkasta ja lunta oli melkoisesti. Kaivoin taskustani hanskat ja pujotin ne viileisiin käsiini. Hengitykseni höyrysi. Talutin Sallin korokkeen viereen ja vetäisin ohjat sen pään yli kaulalle. Tarkistin satulavyön ja jalustimien pituuden, kunnes nousin jakkaran päälle. Nostin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnistin ylös. Kurkotin toisen jalkani satulan toiselle puolelle ja asettelin jalkoja kunnolla jalustimiin. Etsin hyvää asentoa ja tartuin ohjista.
- Sehän meni hienosti. Huomaa, että olet ratsastanut ennenkin, Claudia sanoi Novan selästä ja maiskautti pollensa metsäpolkua kohti. Salli näki kaverinsa menevän edeltä ja jouduin pidättelemään tammaa, ettei se ryntäisi Novaa päin.
- Mitäs nyt tuosta. Selkäännousu on ihan helppoa, sanoin punastuen ja maiskautin Sallin liikkeelle. Se miltei hypähti kamunsa viereen, mutta rauhoittui sitten.Käännyimme ensimmäisenä Metsälammelle vievästä polusta. Salli käveli hiukan jännittyneenä, koska oli energiaa täynnä. Claudian Nova käveli kuin ei olisi muuta elämässään tehnytkään.

- Ihanat maisemat jo tässä vaiheessa, huokaisin ja katselin lumisia puita ja syviä hankia. Salli pärskähti ja kiihdytti vauhtia.
- Ravataanko? Ollaan kohta Metsälammen polulla, Claudia kertoi ja nyökkäsin. Keräsimme ohjat ja hevoset alkoivat aistia, että kohta saa juosta. Annoin varovasti pohkeita ja Salli lähti ravaamaan. Sen ravi ei ollut kummoisempaa, pystyin melko helposti keventämään ylös, alas, ylös, alas. Salli kiihdytti entisestään. Pidätin, mutta silloin tammani vetäisi ohjat käsistäni ja heilahdin kaulalle. Claudia katsoi kauhistuneena ja pysäytti Novan. Jollain ihmeen tavalla pysyin selässä, kun Salli nosti itse laukan. Näin itsestäni jo mielikuvia makaamassa kylmässä maassa, aivotärähdyksen saaneena ja jalka murtuneena. Silmistäni valui kyyneleitä - en tiedä, mistä se johtui. Kylmästä ilmasta vai pelosta? Kuitenkin Salli jatkoi kiitolaukkaansa Metsälammen rantaa pitkin ja pukittikin pari kertaa. Kun se yhtäkkiä kaartoi oikealle, en pysynyt mukana, vaan tunsin liukuvani kaulalta... Plumps!
En pudonnutkaan maahan, pehmeä hanki otti minut vastaan. Siinä istuin pöllämystyneenä kypärä ja vaatteet lumessa. Salli ravaili iloisena rannan tuntumassa, kunnes käveli luokseni hamuten kypäräni päällä olevaa lunta. Aloin järkytyksen jälkeen nauraa hysteerisesti. Claudia ravasi luokseni suu ammollaan.
- Mitä oikein tapahtui? Näin Sallin vain hetken Novan vierellä, sitten se olikin jo menoa.
- Oletko kunnossa? hän kysyi huolestuneena.
- Ihan hyvin tässä kävi, pehmeä hanki pelasti minut, sanoin hymyillen ja nousin ylös. Salli näytti nololta tekosestaan, mutta en ollut vihainen.
- Ei hätää tyttö, rauhoittelin tammaa ja puistelin lumet vaatteistani. Talutin Sallin lähimmälle, lumen peittämälle kivelle. Nousin takaisin selkään ja keräsin ohjat.
- Haluatko jatkaa vielä? Claudia kysyi ja antoi pohkeita Novalle, joka lönkytteli Sallin viereen.
- Juu, ei yksi putoaminen minua lannista! sanoin hymyillen ja maiskautin Sallin liikkeelle.Olimme kävelleet pitkän tovin Metsälammen polkua kunnes päätimme lähteä takaisin tallille, sillä lunta alkoi pyryttää ja molemmilla oli jo vähän kylmä. Olimme laukanneetkin pienen matkan, ja nyt hevoset olivat saaneet purkaa energiansa. Juttelimme Metsälammen tulevista tapahtumista ja jaoimme noloja epäonnistumisia hevosten kanssa - meillä oli hauskaa toistemme seurassa.

Saavuimme rinnakkain kävellen tallin pihaan ja näimme Sannan taluttamassa Merliä talliin. Hän pysähtyi nähdessään meidät.
- Huh, johan alkoi pyryttää! Oliko maastossa kivaa? Ja mitenkäs Salli? Sanna kysyi vetäen pipoa syvemmälle.
- Putosin kerran, kun se ryösti, mutta Salli oli vain innoissaan, kerroin hymyillen ja nousin selästä tömähtäen maalle.
- Nova meni ihan kiltisti. Kiersimme Metsälammen, Claudia ähkäisi, kun nousi selästä. Sitten tapahtuikin jotain odottamatonta.
Claudia liukastui lumen alla olevaan jääpeitteeseen ja kuului vain heikko kiljaisu. Sen jälkeen Claudia oli hetken hämmentynyt, mutta alkoi nauraa. Nova katsoi pöllämystyneenä ratsastajaansa maassa ja alkoi sitten korskua levottomana.Sanna ja minä hihitimme hiljaa.
- Olethan kunnossa? kysyin ja autoin Claudian ylös.
- Eiköhän tässä selvitty. Novakin säikähti, Claudia nauroi ja taputti Novaa rauhoittavasti kaulalle.
- Viekääs hepat nyt sisälle, niin saatte kuumaa kaakaota ja pipareita. Odotetaan, että pahin pyry loppuu, Sanna kehotti hymyillen ja talutti Merlin edellämme talliin.

Salli seurasi kuuliaisena ja hörähti tullessamme sisälle talliin. Kaikki hevoset oli tuotu sisälle lumipyryn ajaksi ja toimistosta kuului muiden hoitajien pölinää.
- Siellähän on porukkaa kuin vapputorilla, Claudia huokaisi lähtien taluttamaan Novaa karsinaan.
Salli tärisi hieman ja pelkäsin sen vilustuvan. Talutin sen karsinaansa ja suljin oven. Aloin ripeästi nostaa jalustimia ylös ja löysäämään satulavyötä. Voimani olivat kovilla, koska vyö oli aina hirveän vaikea saada auki. Lopulta, pitkän puhinan ja ponnistuksen jälkeen, sain satulavyön auki. Otin kiinni satulan taka- ja etukaaresta, ja vedin satulan varovasti alas. Salli pärskähti ja alkoi etsiä heinää karsinansa lattialta. Tarkistin, että satula oli puhdas ja livahdin karsinasta viemään satulaa toimistoon.
Toimistossa tosiaan oli ihmisiä! Mutta suurin osa oli tallille tulleita hoitajia. He juttelivat ja jotkut puhuivat jotakin tulevasta joulusta ja joulutoiveista.
- Moi Minkki! Näin, kun lähditte Claudian kanssa maastoon. Yllättikö lumipyry teidät? Kuulin jonkun kysyvän.
- Moi vaan! Kyllä me maastossa ehdittiin laukatakin, mutta pyry kyllä yllätti ikävästi, vastasin ja sen jälkeen alkoi taas puheensorina täyttämään huonetta. Laskin Sallin satulan telineelle, jossa luki tamman nimi. Nappasin mukaani Sallin harjaämpärin ja kiiruhdin äkkiä ulos toimistosta.
Salli riiputti päätään ja keinui hiljaa. Se vaikutti väsyneeltä lenkistä. Laskin harjaämpärin karsinan lattialle ja silitin sen päätä hiljaa. Tamma nautti rapsutuksesta ja sulki silmänsä.
- Annatko mun harjata sut nyt? kysyin ja hain ämpäristä kumisuan. Salli ei pistänyt vastaan, nautti vain rauhoittavasta ja hitaasta sukimisestani. Irrottelin lumipaakkuja tamman jaloista tavallisella harjalla ja setvin harjaa, johon oli tarttunut lunta. Nappasin käteeni kaviokoukun ja nojasin Sallin lapaan. Nostin kavion ylös ja aloin puhdistaa hiekkaa ja lunta kavioista. Salli yritti välillä vetää jalkaa alas, mutta pidin sitä päättäväisesti ylhäällä. Kun kaikki kaviot oli puhdistettu, käännyin Sallin pääpuoleen ja nostin ohjat pois sen kaulalta. Löysäsin suitsien hihnoja ja vedin ne pois Sallin päästä. Tamma näytti iloiselta päästyään eroon kuolaimista ja virkosi hieman.
Kävin pesemässä kuolaimet ja kasasin ne kokoon. Sen jälkeen kävin taas toimistossa - vein suitset paikoilleen ja etsiskelin Sallin fleeceloimea. Hoitajat olivat näköjään siirtyneet päärakennukseen. Loimi oli kuivumassa ja kokeillessani sitä huomasin, että se oli jo kuivunut. Niinpä nappasin sen syliini ja lönkytin takaisin Sallin karsinalle.

Tamma oli juomassa juoma-automaatista ja nosti päätään, kun tulin sen luokse. Vesipisarat putoilivat turpakarvoja pitkin ja tummat silmät katsoivat minuun täynnä salaperäisyyttä, mutta siinä oli myös häivähdys luottamusta.Nostin loimen tamman selkään ja aloin kiinnitellä hihnoja. Kun kaikki oli valmista, menin Sallin pään viereen ja halasin sen kaulaa. - Rakastan sinua, Salli, kuiskasin ja rutistin kunnolla. Salli vain hörähti vastaukseksi ja töykkäisi minua päällään.
- Höpsö. Pian on ruokinta-aika, sitten saat muonaa, lohdutin ja rapsutin Sallia korvan takaa. Claudia oli saanut Novan jo hoidettua. Se seisoi karsinassa loimitettuna ja nuokkui puoliunessa.

Lumipyry oli laantunut, mutta ei siltikään houkutellut lähteä vielä kotiin. Kävelin päärakennukselle ja avasin oven narahtaen. Tupa olikin täynnä ja Sanna oli kattanut pöytään kahvia, kaakaota ja vastaleivottujen piparkakkujen tuoksu leijaili ilmassa.
- Sieltähän sä tulitkin! Minä luulin, että jäät sinne ikuisesti, Claudia huudahti ja teki tilaa sohvalle.
- Joo, meni vähän kauemmin, kun Sallia on niin vaikea jättää, sanoin hymyillen ja istahdin Claudian viereen.
- Minkki, aiotko sä osallistua johonkin kilpailuun Sallilla ensi vuonna, jos Sanna antaa luvan? kysyi joku.
- Emppu, Minkki on ollut tallilla vasta pari viikkoa, joku toinen sanoi.
- Niin... Olen aika uusi täällä, sanoin ja punastuin vähän. Nappasin pikkupöydältä piparin ja aloin järsiä sitä.
- Ei siinä ole mitään häpeämistä, Minkki. Olemme kaikki joskus olleet uusia täällä, Veera K.:si kutsuttu tyttö sanoi ja ojensi minulle kaakaomukin. Otin mukin ja kiittäen nyökkäsin.
- Aivan niin, Minkki! Mikä oli hienoin paikka Metsälammen maastossa? kuulin Sannan kysyvän keittiön ovelta.
- Emme kiertäneet koko maastoa, mutta Metsälammen polku, se oli kyllä ihana, sanoin ja hörppäsin kaakaota. Se oli ihanan lämmintä ja maistui mahdottoman hyvälle piparkakun kanssa.Iloinen rupattelu jatkui ja piparkakkulautanen hupeni hupenemistaan. Kuitenkin Sanna jaksoi kuskata aina lisää ja tunnelma oli ihanan jouluinen.

Claudia nousi sohvalta venytellen.
- Menen vielä katsomaan Novaa ja sitten täytyy lähteä. Siellä alkaa pimetä. Muut nyökkäilivät ja kävivät kiittämässä Sallia pipareista ja kaakaosta.
Aloin itsekin kerätä kamppeitani ja nappasin pari piparia mukaani. Hyvästelin Sannan hymyillen ja kiitin herkuista. Käväisin katsomassa Sallia, mutta se taisi olla jo unessa. Niinpä lähdin hämärässä suunnistamaan kotiin iloinen mieli seuranani.

Sannan kommentti

Hauska ja iloinen maastolenkki kaverin kanssa on parasta, mitä talvella voi tehdä hevosten kanssa. Sulla kävi tosi hyvä tuuri kun satuit tipahtamaan pehmeään lumihankeen – onneksi ei sattunut pahemmin! Hevoset ovat talvella erityisen energisiä, sillä maa on usein liian kova laukkaamiseen. Onneksi Metsälammella on kuitenkin maneesi, jossa voidaan ratsastaa pehmeällä pohjalla "huonojen" kelejen yli. Metsiksellä kaikki hoitajat ovat joskus olleet uusia. Mukaan arkeen pääsee vain ajan myötä, mutta onneksi lämminhenkinen porukka ottaa uudetkin tulokkaat avosylin vastaan. Täällä Metsiksellä ollaan vähennetty kilpailuiden järjestämistä, mutta viimeistään ensi vuoden puolella on tulossa kilpailuita, jonne voisit Sallin kanssa ihan hyvin osallistua. Tärkeintä on vain se, että yhteistyönne sujuu ja haluat itse ottaa sellaisen haasteen vastaan.

Tarinasi oli pitkä ja melko virheetön. Erityisen hyvin osaat kappalejakojen ja ajatusviivojen (repliikeissä) käytön, kieliopillisesti hienoa tekstiä! Korjaan tähän alle muutaman kohdan.

"Käännyimme ensimmäisenä Metsälammelle vievästä polusta."
-> "Käännyimme ensimmäisenä Metsälammelle vievälle polulle."
-> tätä on hankala selittää. Ajattele asia niin, että kun kerrot olevasi polulla, päätteeksi tulee -lla. Jos kertoisit olevasi polussa, se kuulostaisi hassulta – ihan kuin olisit polun sisällä. -lla päätteinen polku-sana taipuu näin: polulla, polulta, polulle...
MUTTA -> "Käännyimme ensimmäisenä Metsälammelle vievästä polunhaarasta."

Veera K.:si -> Veera K:ksi
-> mielellään ainoastaan Veeraksi, että pisteet yms. saataisiin karsittua pois.

18,90v€