Kiran päiväkirja

[Minkki]

Metsälammen Girada

nvh-t. synt. 3.9.2015
om. Sinte

Hoito-ohjeet

- Liikutus vain taluttaen
- Hoito ja liikutus vain Sinten luvalla

---

Koulutussuunnitelma (tummennettu kohta kertoo missä mennään)
Listaus perustuu ratsastuksenopettaja Katri Korven luentoon 2008

0-1 v.

• Totutetaan riimuun, talutukseen, kiinnisitomiseen, kuljetuskoppiin 
  
• Totutetaan kuolaimiin

1-2 v.

• Juoksutus, käskyjen totteleminen
• Varusteisiin totuttaminen
• Irtohypytys
• (Ajo-opetus)

3 v.

• Totutellaan ratsastajaan lyhyinä jaksoina
• Loppuvuodesta pidemmät ratsastukset, puomit käynnissä ja ravissa

4 v.

• Säännöllinen työnteko 3-4x viikossa
• Paljon maastoilua ja kuntoharjoittelua
• Kehitetään perustaitoja ja tottelevaisuutta
• Hyppääminen ratsastajan kanssa

5 v.

• Esteratsastustason (80 cm) ja kouluratsastustason tavoitteen (HeB) pitäisi olla saavutettuna

6 v.

• Harjoitellaan kokoamista
• Kehitytään koulu- ja esteratsastuksessa, kartutetaan taitoja

Kuvan on piirtänyt Minkki

Sinten kommentti

Todella kaunis kuva pienestä tammavarsasta! Kuva on otettu selvästi ihan muutaman päivän sisällä varsan syntymästä iltahämärässä Usvainen maisema on löytynyt hyvin piirrokseen mukaan, ja se luo ihan uudenlaista tunnelmaa tälle kuvalle.

Olet onnistunut hyvin usvan piirtämisessä, kuvan sävyt ja hohtava kuu taustalla tekevät tästä todella mielenkiintoisen ja tunnelmallisen kuvan.

16,50v€

[Sinte]

Sept 5, 2015 14:32:49 GMT 2 Silja said:

Metsiksen syysvarsa

Seisoskelimme laitumen kulmalla ja ihailimme hieman muusta laumasta kauempana käyskentelevää vuoniskaksikkoa. Olin tullut kipaisemaan tallilla ensimmäistä kertaa Helmiltä tippumisen jälkeen, sillä minun oli pakko sanoa sille terveiset! Minua oli kuitenkin odottanut tallilla ihana yllätys.
    Aurinko kimalteli Gildan selällä ja sen varjossa seisoi terhakkaan näköinen tammavarsa. Sen häntä heilui puolelta toiselle ja korvat kääntyilivät. Välillä se pärskähti, teki pienen spurtin pitkillä, hoikilla jaloillaan, mutta palasi pian takaisin emänsä luo.
- Toi pikkunen on niiin söpö! huokaisin ja naurahdin varsan yritykselle saada maitoa Gildalta.
- Gildalla on kyllä jaksamista ton kanssa. Tää varsa on varsin virrakas ja utelias, Sinte pudisteli hymyillen päätään.

Olisimme kovasti halunneet mennä taputtelemaan ja rapsuttelemaan varsaa, mutta Sinte käski meidän malttaa mielemme.
- Annetaan sen nyt rauhassa tutustua tähän maailmaan ja emäänsä, Gildakin varmaan tarvitsee nyt omaa rauhaa Kiran kanssa, Sinte selitti.
- Se näyttää niin ihanan pehmoiselta ja pörröiseltä, Minkki virnisti ja katsahti vielä varsaa kohti, joka tunki turpansa oranssinvivahtavaan ruohikkoon ja kuopaisi etujalallaan maata.
    Päässäni pyöri tuhansia ajatuksia mitä Metsisläiset saisivat puuhata varsan kanssa, kunhan se vähän kasvaisi. Niitä rauhallisia mammaloman maastolenkkejä ilman satulaa varsan kirmatessa vierellä, tai riimuun tutustuttamista, tai loppumattomia harjaushetkiä tallikäytävällä. Metsiksen ihana pikkuvauva!

Tämä on kommentoitu Gildan päiväkirjassa t. Sinte

[Sinte]

Kira on vieroitettu 21.9.

[Sinte]

Traileri tutuksi

Rosa talutti Kiraa tallipihassa. Vilkas tamma pyöri ja hyöri, mutta kulki silti kiltisti taluttajansa vierellä. Se oli tottunut nopeasti riimun käyttöön ja oppinut talutukseen yllättävän pian.
– Nätistihän tää kulkee! Rosan hihkaisi ja pysähtyi Kiran kanssa kuljetuskopin viereen. Hymyilin Rosalle ja kehuin hyvin käyttäytyvää varsaa.

Olimme tuoneet tallipihaan varta vasten trailerin, jonka lastaussilta oli avattu valmiiksi. Tarkoituksenamme oli totuttaa Kira traileriin jo nuorena. Rosa talutteli uteliasta Kiraa kopin ympärillä, ja tamma sai tehdä siihen rauhassa tuttavuutta.
– Se on tosi utelias! Varmaan kohta kävelee itsestään sisään, nauroin Rosalle.
– Joo, ei se arastele yhtään!

Hiljalleen etenimme trailerin lastaussillalle ja Rosa kokeili taluttaa Kiraa sisään. Pienen kavion kopsahtaessa lastaussillan kovalle muovimatolle, huomasimme Kiran jännittyvän hieman. Tamma otti takapakkia ja kieltäytyi liikkumasta eteenpäin. Rosa jäi varsan kanssa ihmettelemään lastaussiltaa sillä välin kun minä livahdin talliin hakemaan houkutusporkkanoita.

– No niin, kokeillaanpa nyt uudelleen, vinkkasin Rosalle ja tarjosin Kiralle pienen palan porkkanasta. Askel kerrallaan houkuttelimme varsaa porkkanasyötin avulla kohti traileria. Matka oli hidas ja varovainen, mutta onneksi piha oli tähän aikaan päivästä rauhallinen, eikä ympärillä ollut muita häiriötekijöitä.

– Vielä yksi askel, Kira, vielä vähän! Rosa kannusti ja minä houkuttelin hymy korvissa Kiraa kohti trailerin koppia. Olimme onnistuneet todella pitkälle, mutta Kira arasteli selvästi koppiin menoa. Uteliaisuus voitti kuitenkin pienen tamman, ja lopulta se uskaltautui astumaan traileriin sisälle. Kehuimme Kiraa vuolaasti ja se sai ahnehtia loputkin porkkanoista!

Kira sai hetken totutella kopissa seisomiseen, minkä jälkeen lähdimme varovasti peruuttelemaan ulos trailerista. Peruutusmatka sujui vauhdikkaasti, eikä mennyt kuin sekunnin murto-osa Kiran rynnistäessä lastaussiltaa takaperin alas. Vihdoin tuttu maa tuntui jalkojen alla, ja Kira sai taas runsaat kehut osakseen.

– Hyvinhän se meni! Mä ajattelin, ettei me millään onnistuta yhdessä päivässä, totesin Rosalle ja kiitin avusta.
– On se kyllä upea tamma. Mä vaan odotan mitä siitä tulee isona, Rosa huokaisi ja loi katseen laitumella emänsä rinnalla tallustavaan Kiraan.
– Sanopa muuta! Huomenna voitaisiin kokeilla uudestaan traileriin menoa, kun kerta päästiin vauhtiin, ajattelin ääneen.
– Harjoitus tekee mestarin!

[Patrik]

4.10.2015 Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan

Valvoja tuijotti mua myrkyllisesti. Mä tuijotin takas, mut ihan rennolla ilmeellä. Mä en tajunnu mikä ongelma siinä oli et mä ajan ite Metsälammelle mun aivan omalla mopolla. Miks mun muka pitäis aina mennä noitten kyydillä? Käänsin mun katseen pois ja lähin kävelee ulko-oven luo.

- Patrik pysähdy, valvoja komens ja mä en pysähtyny. Kaivoin mun nahkatakin ja mun kypärän eteisestä ja avasin ulko-oven. Kirpakka syystuuli puhals mun kasvoja vasten. Vilkasin vielä kerran mun taakse ja valvoja näytti kauheen uhmakkaalta.

- Eiks sun uhmaikä oo vieläkää ohi? kysäsin ja virnistin. Paukautin oven mun takana kii ja kävelin parkkipaikalle. Mun oma rakas derbi. Loikkasin pyörän päälle ja käynnistin sen. Derbi pärähti äkäsenä, mutta käynnisty kuitenki. Mä lähdin ajamaan kohti Metsälampee, kohti pikkusta Kiraa.

Kun mä vihdoin pääsin Metsälammen pihaan mä järkytyin lievästi. Mä en nähny yhtää samaa sukupuolta edustavaa tyyppiä. Pelkkiä akkoja silmän kantamattomii. Mitäs tää tällänen oli? Parkkeerasin mun mopon jonkun auton vierelle ja lähin kävelee kohti tallia. Mulla ei ollu oikeen mitään hajuu että mikä näistä oli päätalli, mutta mä vaan jatkoin sitä isoimpaa kohti. Mua katottiin pitkään ja jotenki kummeksuen. Nää akat täällä tais olla niitä "hyi poikapöpöjä" -tyyppejä. Huokaisin ja kävelin sisälle talliin.

- Ossaakko sanua mis Kira on? mä kysyin joltain tytöltä, joka oli mua arviolta vuoden nuorempi.

- Ootko sä sen hoitaja? tyttö kysyi multa ja näytti mietteliäältä.

- Mä kyssyin eka, joten voikko nää vaa vastata? mä kysyn huokaisten. Koitin hillitä itteeni. Tyttö vaikutti vähän pelästyneen mun reaktiosta, mut viittoi mua kummiski seuraamaa. Se vei mut tallia vastapäätä olevan tarhan luo.

- Tossa on mun hoitsu Gilda ja sen varsa Kira, joka vissiin on sun hoitsu, tyttö esitteli ja mä murahin jotaki epämäärästä. - Hmm, tarviitsä apuu sen kaa? tyttö kysy vielä mut mun vilkasu sai sen vaikenee ja liukenee paikalta. Mä avasin portin ja kävelin rauhallisesti hevosten luo. Rapsutin Gildaa korvan takaa ja puikkasin Kiralle päitset päähän. Mä en tienny oliks täällä luvallista taluttaa ilman narua, mut mä nyt talutin. Vein Kiran talliin ja lähdin metästää sen harjoja. Metsälampi oli kyl tosi sotkunen paikka, ei täältä mitää löytäny.

Kun mä vihdoin olin saanu Kiran harjalaatikon mun käsiin ja mä olin päässy Kiran luo, joku taputti mua olalle. Käännähdin ja mun edessä seisoi suunnilleen mun pitunen tummatukkanen tyttö.

- Kun sä kerta oot täällä uus nii aattelin tarjota maastoseuraa. Itestäni, tyttö ehotti ja hymyili kirkasta Pepsodent -hymyä. Mä en tienny halusinko mä lähtee tuntemattomien kaa minnekkää. Lisäks, mulla ei ollu hevosta, jolla lähtee ratsastaa.

- Ei mulla oo ratsua, vastasin lyhyesti ja nostin Kiran harjalaatikosta kumisuan.

- Ei mut jos mä tuun mun hoitokonilla Dapperilla ja sä otat Kiran narun päähän. Mä oon muuten Nelly, tyttö jatkoi ja mä käännyin takas sen puoleen.

- Tän kerran sit, tuhahdin ja tytön hymy ylsi sen korviin asti. Mä aloin pyöritellä kumisukaa Kiran kaulalla ja juttelin sille omiani. Mä en tiedä olinko mä tulossa hulluks, mut mä ootin aina et se vastaa mulle. Se vaikutti älykkäältä hepulta, jonka kanssa ois helppo toimia. Jos se ois ihminen, nii se ois varmasti mun yks lemppareista. Vaihdoin kumisuasta dandy harjaan ja koitin pysyä vilkkaan ponin perässä. Mä olin aatellu et tää kaveri ois laiska, koska mä en oo ikinä nähny ilosta vuonohevosta, mut Kirahan oli ku mikäki ikiliikkuja. Mä päätin sitoo sen käytävälle, siinä mä ainaki pärjäisin sille. Lopun ajasta se oliki helposti käsiteltävissä, vaikka kaviot nousiki vähän tympeesti ja takasten kanssa piti vähä uhitella.

Sit ku mä olin valmis mä menin oottelee Kiran kanssa Nellyä pihalle. Kohta se saapuki pihaan ison puokin kanssa. Mä olin oottanu jotain ruunikkoo russii, mut tallista asteliki ulos jäätävän kokonen kimo puokki. Nelly hymyili ja nousi Dapperin selkään. Mä lähin jo kävelee isoo tietä kohti.

- Ei sinne! Lähetää tänne suuntaa, tyttö huudahti ja osotti täysin vastakkaisee suuntaa. Mä esitin et mä tiesin ja Nelly nauro mulle. Tyyppi vaikutti ihan hauskalta mut jotenki musta tuntu et se ei oikee tykänny musta. No, ei kiinnosta. Kira käveli mun vierellä ja ihmetteli lampea, jonka viertä me käveltii.

- Saanks mä tiedustella sun nimee? Nelly kysy multa yhtäkkiä.

- Patrik, mut sano vaik Pateks, vastasin ja katsahdin Nellyyn.

- Okei, sun murre on aika kiva, mistä päin tuut? se kysyi ja mä hämmennyin. Mitä mun murteet sille kuulu.

- Oulusta, vastasin ja vastaus tuli hyvinki tylysti. Me käännyttiin Harjunlenkille eikä enää jatkettu lammen viertä. Nelly tyyty nyökkäämää ja keskitty Dapperin pidättämiseen. Mä keskityin Kiran silmällä pitoon. Varsat oli niin rasittavia kun ne saatto yhtäkkii haluta maistaa voikukkaa ja siinä sitä mentiin sit. Hiljasuus kesti kauan. Pirunpolun kohalla mä päätin (tai no eihän sitä kyl voi päättää) rikkoo hiljasuuden aivastamalla. Nelly naurahti.

- Terveydeks, tyttö sanoi vilkasematta mua lainkaa.

- Sairaudeks, sanoin naamallani ilme, joka kertoi kuinka hauska mä olin. Pirunmehtä oli kyl aika hassu paikka. Se oli samal tosi synkkä ja samal kuitenki tosi... En keksi sille edes sanaa.

Kun me vihdoin päästiin Pirunpolulta takas isolle tielle mä olin jo ihan kuollu. Nelly oli halunnu ravata Dapperilla ja mä olin tietty juossu Kiran kaa sen rinnalla. Varsa oli pikkusen innostunu siitä ja kaahas mun vauhtiin nähen liian lujaa ja mä sit jouduin juoksee vielä enemmän, et mä pysyisin tamman vauhdissa. Musta tuntu et mä olin ihan punanen ja puuskutin kauheen äänekkäästi. Taisin olla oikeestaan koko porukan läkähtynein tyyppi. Tallin pihassa Nelly kiitti mua maastoseurasta. Mä vaan nyökkäsin. Ei mulla mun mielestä ollu mitää kiitettävää. Ite se oli tullu mua maastoon kysyy, en mä välttämättä olis edes halunnu. Vein Kiran karsinaan ja kävin sen vammojen varalta vielä läpi. Mä en onneks löytäny yhtään mitään. Päätin siis viedä lapsukaisen takas tarhaan. Tarhan luona oli se sama tyttö jota mä olin jo kertaalleen tylyttäny. Se oli silittelemässä Gildaa. Kun se näki mut se meni ihanku piiloon ponin taa. Olinko mä nii pelottava? Tai sit mä vaan kuvittelin. Otin Kiralta päitset pois. Heti kun mä lähdin tyttö rapsutteli Kiraaki korvan takaa ja sen suu liikku siihen malliin et se jotai höpötteli poneille. Mä päätin lähtee jo kotiin, tai no, kotiin ja kotiin.

Sinten kommentti

Tosi loistavaa että ensitutustumisesi Kiraan ja Metsikseen sujui näinkin mallikkaasti! Pääset seuraamaan pienen varsan kasvua hevosen – tai no ponin – mittoihin ihan lähietäisyydeltä. Nyt kun Kira on täyttänyt yhden vuoden, sitä aletaan hiljalleen totuttamaan varusteisiin. Selkään ei kuitenkaan auta nousta ennen kuin vasta kolmevuotiaana. Toivottavasti pärjäät tamman kanssa hyvin, ja Metsiksen alue ja ihmiset tulevat sinulle pian tutuiksi

Hauska tarina! Kuvailit tarinassa hyvin omaa persoonaasi ja fiiliksiäsi uudelle tallille tulosta. Elävöitit tekstiä persoonallisella kirjoitustyylillä. Teksti oli virheetöntä ja mielenkiintoista luettavaa! Poistin muutamia ylimääräisiä rivinvaihtoja, niitä kannattaa välttää jotta teksti pysyisi siistinä ja helppolukuisena. Jatka samaan malliin! Patrikin persoona nousee hyvin esille tällaisissa tarinoissa.

17,20v€

[Sinte]

Maastoilua ja suitsiin totuttelua

– Kira on kasvanut ihan silmissä, huokaisin Minkille ja Alexandralle jotka nojasivat tarhan aitaan vieressäni. Pieni tamma hyppi ja loikki emänsä rinnalla syksyn lehtien peittämässä tarhassa.
– Niin on. Ajatelkaa, että se kantaa kohta ratsastajaa selässään! Minkki totesi ja hymähti.
– Mua naurattaa ajatus Kirasta tuntiratsuna! Vastahan se oli pieni nyytti karsinan puruilla, Alexandra nauroi ja zoomasi kännykkäkamerallaan vauhdin huumassa pukittelevaan Kiraan. Se oli tänään ensimmäistä kertaa totutellut suitsiin ja kuolaimiin.

Leena saapui Bellaa taluttaen vierellemme ja antoi ponin laskea päänsä kesän viimeisiä vihreitä syödäkseen. Nainen moikkasi iloisesti.
– Oi, mikä söpöläinen siellä pukittelee!
– Me ajateltiin käydä taluttelemassa Kiraa maastossa, Minkki vihjasi. Lähdetkö mukaan?
– En mä taida tällä kertaa, mun pitää liikuttaa vielä muutama hevonen ja tehdä paperihommia, Leena harmitteli, mutta lupasi lähteä mukaan seuraavalla kerralla.

Alexandra klipsautti riimun kiinni ja talutti tamman hoitopuomille. Olimme suunnitelleet, että Kira saa vielä kerran tänään totutella kuolaimettomiin suitsiin pienen talutuslenkin ajan. Hoitopuomilla pieni tamma seiskoskeli nätisti paikoillaan, ja antoi Alexin pukea suitset ylleen. Kira sai runsaat rapsutukset ja kehut hyvästä käytöksestään.
– Waautsi! Upea tamma!
– Me lähdetään kiertämään pieni lenkki, Alex huikkasi tarhan portilta. Nyökkäsin hymyillen ja käskin pitämään hauskaa.
– Tuuttehan takaisin ennen kahdeksaa? Tarvisin pari auttavaa kättä iltatalliin, vihjasin ja nauroin.
– Joo, me tullaan siihen mennessä! Minkki lupasi nauraen.

[Patrik]

23.10.2015 Laiskottelua ja uusia ihmisiä 

Taas uus päivä. Mä olin tavallaa oppinu aattelee et joka päivä on uus päivä. Oli se sit p*ska tai hyvä. Harvemmin oli hyvii päivii. Huokasten mä polkasin Derbin käyntii ja lähin ajaa Metsälampee kohti. Joku tyttöporukka katto mua oikee halveksuvil naamoil. Mua se vaa huvitti, mut näytin niille silti keskaria. Mä kuulin niitten huudot viel vaik olin ohittanu ne jo. Ne luuli olevasa jotai suurempaa ku muut. Otetaa selfieit paita mahollisimman alhaal ja hirveet meikit naamas. En ihmettele ettei kukaa kattonu noihi päinkää. Se tavallaa harmitti et kaikki tiesi mut. Kaikki "tunsi" mut ja pysty kertoo millanen mä olin, vaik todellisuudessaha kukaa ei tuntenu mua. Kaarsin rajusti Metsiksen pihaa ja mä sain muutaman äkäsen mulkasun. Kohautin mun olkia ja lähin kohti tallia. Kira ei ollu karsinassaa, vaa se oli Gildan kans tarhassa. Gildan hoitajaa ei ollu näkyny hetkee. Se oli vissii lopettanu. Varmaa pelästy mua nii paljo. Mua käveli vastaa joku mua nuorempi brunette likka. Se hymyili kaikille ja moikkas kaikkii. Muaki se moikkas mutten vaivautunu vastaamaa. Mitä turhia.

Nelly, se jonka kans mä kävin maastossaki käveli mun ohi. Mä esitin etten mä huomannu sitä. Seki esitti. Mä huomasin et se huomas mut. Ihan turha yrittää piilotella. Vilkasin Kiraa. Se sentää näytti jos se huomas eikä koittanu piilotella. Tai no, kyllä mäki piilottelin mut sitä ei lasketa. Mä oon uus.
- Moi! Mä olen Alexandra, joku huikkas mulle Kiran karsinan kohal.
- Moi vaa, vastasin ja jatkoin Kiran kaa.
- Sä vissiin hoidat Kiraa, Alexandra koitti jatkaa keskusteluu, mut koska mä vastasin vaa murahtaen nii se tajus häipyy. Mun elämä oli vähänniinku nokkonen. Tai sit mä olin vähän niinku nokkonen. Tarkotan siis sitä, että kun nokkoseen koskee, se polttaa ihan perhanasti ja tekee rakkulan, mut ku koskee oikeesta kohasta nii se ei tunnu missää. Tosin mä tykkään polttaa aina.
- Täällähä on kylymä ku jääkarhun p*rsseessä, mutisin kädet kohmees. Oli ulkona yheksän astetta mut nahkatakin kaa tääl ei tahonnu silti oikee tareta. Tartuin dandy harjaan ja aloin harjata Kiraa. Tamma seiso nätisti ja tutki välil mun touhuja.

Kun mä olin valmis lähin kohti varustehuonetta. Siel istu brunette ihan pirullisen hyvännäköne likka. Tytöl oli kädessää joku noppa tai jotai sen tapasta.
- Mitä sulla on tos käjes? kysyin hymyillen ja osotin sen vasenta kättä.
- Ai tää? Tää on mun avaimenperä, tyttö sano ja näytti avaimenperää mulle.
- Aha joo. Ookko nää Metsälampelaine jos nii voi sanua? mä kysyin yhä aito (!) hymy yhä naamas.
- No siis mä hoidan Selaa nii kai mä sillon oon Metsälampelaine, tyttö vastas hymyillen. Mä huomasin et mul oli isku päällä. Vahinkoha se oli, mut sille oli vaikee enää tehä mitää.
- Aivan. Mää hoijan Kiraa, vastasin ja osotin johonki epämääräsee suuntaa.
- Mistä sä oot kotosi? tyttö kysy ja naurahti.
- Oulusta, sanoin ja mun hymy vähä hyyty. Mitä hauskaa mun murtees oli?
- Emmä sitä noi tarkottanu, tyttö kiirehti sanoo, mut mä en ollu enää varma jaksoinko mä puhuu sen kaa. - Saanks mä kysyy silti sun nimee? tyttö kysy vielä ja koitti hymyillä pahottelevasti.
- Patrik.
- Joanna.
- Saanko mää sanua sua Jossuks? kysyin ja vilkasin Joannaa.
- Joo tottakai! Mun pitää kyl nyt lähtee hakee Selaa sielt eläintarhan keskeltä. Mut nähään vielä, Jossu naurahti ja lähti pois. Mä päätin putsata Kiran varusteet ja lähtee kotiin. Mul ei ollu enää motivaatioo lähtee tekee mitää, ehkä ens kerral sit paremmi. Ku mä pääsin kotikulmille nii se saakelin ruusupensas raapas ilkeesti Derbiä ja mä toivon ettei siihe jääny jälkiä...

Sinten kommentti

Uuteen paikkaan sopeutuminen on hankalaa, mutta kyllä se siitä alkaa pikkuhiljaa setviytymään. Musta on kiva että oot tutustunut jo muutamiin Metsisläisiin – pidä sama linja! Kiran kanssa tuntuu sujuvan ihan hyvin, vai mitä? Mun mielestä voisit joku päivä lähteä irtojuoksuttamaan sitä, harjoittelemaan liinassa juoksutusta ja matalien esteiden hyppäämistä (ilman ratsastajaa edelleen). Myös satulaan totuttaminen olisi seuraavana haasteena!

Kirjoitat todella persoonallisella tyylillä! Tekstisi on mielenkiintoista luettavaa, ja kirjoitustyylisi eroaa huomattavasti "tavallisesta" – hyvällä, mieleenpainuvalla tavalla! Mun mielestä nokkonen oli hyvin käytetty vertauskuva Kielioppivirheitä en ole juurikaan löytänyt, mutta tänään tuli yksi vastaan:

dandy harjaan
-> dandy-harjaan
-> jos yhdyssanan alkuosa on vieraskielinen, käytetään yleensä yhdysmerkkiä

16,20v€

[Sinte]

Juoksutusta ja satulaan totuttelua

Minja talutteli Kiraa kentällä riimunnarussa. Pienellä tammalla oli selässään vaaleanpunainen satulahuopa, jonka päällä kiikkui tyhjä satula.
– Loistavasti sujuu! huikkasin kentän keskeltä. Kävelin kohti parivaljakkoa ojentaen Minjalle juoksutusliinan. Minja hymyili ja otti liinan käteensä.
– Prrr... seeis. Seis. Tamma seisahtui ympärilleen vilkuillen. Kuului kliksahdus, kun Minja kiinnitti juoksutusliinan klipsin riimuun.
– Noniin, sitten jatketaan, Minja puheli. Innokas Kira olisi jo ravannut juoksutusliinan päässä, jos olisi saanut luvan. Se ei arastellut uutta satulaa ollenkaan selässään, joten kehitystä oli tapahtunut – ensimmäisillä kerroilla satulan laitto ei todellakaan ollut niin helppoa!

Minja antoi Kiralle enemmän liinaa. Juoksutusliinassa ravaaminen sujui jo erinomaisesti, vaikka välillä olikin vaikeuksia saada tamma säilyttämään haluttu askellaji. Koko Metsälampi oli ihmeissään siitä tahdista, millä Kira oppi ja oivalsi uusia asioita: siitä oli jo tullut kuin vanha tekijä!

Kira täyttää kohta pari vuotta. Olin suunnitellut, että kolmevuotiaana sitä aletaan totuttamaan ratsastajaan selässään. Ratsukoulutus pitää tehdä rauhallisesti ja edetä vain vähän kerrallaan. Katsellessani juoksutusta ajatukseni pyörivät siellä sun täällä: millainenkohan ratsu Kirasta tulisi? Pääseekö se toivotulle tasolle? Entä jos tulee jotakin yllättäviä ongelmia? Varsan koulutus on niin jännittävää!

[Sinte]

Kiran ratsukoulutus alkaa!

[Nelly]

Kiran peppu, in vai out?

Istuttiin Joannan kanssa tallikäytävällä mukavasti Hurmoksen loimi hartioidemme ympärille käärittynä. Maailma näytti oikeastaan tosi erilaiselta siltä leveliltä katsottuna, jopa pienikokoisen Kiran pää näytti seikkailevan vähintään Eiffelin tornin huipun korkeudella. Oikeastaan lattiatasossa oli vaihteeksi tosi mukavaa istua. Sinten talolla oli jälleen melkoinen härdelli meneillään kun joku (luultavasti Kasper) oli tilannut pitsaa ja kaikki halusivat osingoille. Tallivintilläkin oli liian kylmä pitkälle rupattelutuokiolle. Niinpä oltiin Jossun kanssa haettu kahvit ja vietettiin nyt mukavasti aikaa rauhallisessa tallissa. Pitsaakaan kun ei tehnyt mieli.

Kiireinen Sinte oli jo jonkin aikaa ravannut pitkin tallia, kadonnut hetkeksi toimistoon ja jatkanut sitten juoksemistaan ees sun taas. Lopulta se ilmeisesti oli kyllästynyt katselemaan meidän toimettomuuttamme (laiskottelua) ja komentanut lähtemään Kiran kanssa pienelle kävelylenkille. Raukka kun ei ole koko päivänä päässyt mitään fiksua liikuntaa harjoittamaan. Marmatettiin hetken Joannan kanssa vastaan, mutta Sinte ei ollut periksiantavaa tyyppiä. Niinpä me avattiin Kiran karsina ja huomattiin tervehtivämme neidin kaunismuotoista takapuolta.

Tilanteesta mulle tuli jotenkin heti mieleen Konsta. Se olisi ollut haltioissaan päästessään tervehtimään Kiraa tästä perspektiivistä. Renttu kun oli. Taisi olla paraikaa kilpailemassa Kasperin kanssa jostain alfauroksen statuksesta tyttölauman keskellä. Mulla oli hatara tunne, että tällä hetkellä Kasper olisi sievoisesti voitolla, pitsan kun oli keksinyt tilata. Oli miten oli, taistosta tulisi verinen eikä ruumiilta säästyttäisi, siitä olin varma.

Kasperin kommentti

Ekaks kehun sun piirtojälkeä - itse kun oon niin toivoton nuitten hommien kanssa niin en voi oikeestaan muuta sanoo kun että uskomattoman siistiä miten hyvin osaajat osaa! Aivan älyttömän hieno kuva Kirasta, mustavalkoisuus toimii hienosti ja varjostus on vimosen päälle. Hieno kuva hienosta kuvakulmasta, haha!
        Joo mä yritin luovia itteeni vähän paremmille sijoille tolla pitsatilauksella - ilmeisesti menestyin siinä hommassa, heh. Ei vaan. Teillä oli varmaan Joannan kanssa tallissa ihan hyvä meininki kaikessa rauhallisuudessaan. Sinten puolesta kiitos Kiran kanssa kikkailusta! 22v€

[Sinte]

Koulutus on edennyt!

Kiran ratsukoulutus on edennyt siihen vaiheeseen, että tamman kanssa on osallistuttu helppotasoisiin nuorten hevosten kouluratsastuskilpailuihin ja helppo D (raviluokkaan) Lehtomäen ratsutallilla.

Kira osallistuu helppotasoisille tunneille 3-4 kertaa viikossa, ja sen kanssa onnistuu jo perustyöskentely käynnissä ja ravissa. Hiottavaa löytyy vielä runsaasti, ja erityisesti laukkatyöskentelyä ja peruutusta täytyy harjoitella lisää! Maltti on valttia nuoren hevosen kanssa työskennellessä.

[Oona]

Tutustumista, 10.1.2016

Metsälampi, 13:54
Kira on saanut sinusta uuden hoitajan, tervetuloa tallille, heti kun kerkeät   - Sinte

Musta? Saisinko mä alottaa Kiran hoitajana? Ilo pulppusi sisälläni kuin kokiksen hiilihapot. Sormeni alkoivat työskennellä puhelimen näytöllä vimmatusti.

Sinä, 13:55
Jes! Tosi kiva juttu, mä tuun tallille heti   Terkuin, Oona

Työnsin kännykkäni ratsastushousujeni takataskuun, pomppasin sängyltäni seisomaan ja kipitin portaat alas. "Mä meen tallille!" huudahdin pöydän ääressä istuvalle veljelleni. Joonas vain mutisi jotain takaisin. Avasin eteisen oven, ja työnsin nilkkasukilla varustetut jalkani Uggeihini. Musta, sekarotuinen koiranpentuni laukkasi eteiseen. "Heippa", mä sanoin sille. Avasin ulko-oven, Muffeksi ristityn pennun jäädessä vikisemään sen toiselle puolelle. Joskus Muffe osasi olla säälittävä, mutta sillä hetkellä mun elämässä ei ollut muuta, kuin Kira ja Metsälampi. Pakkanen nipisteli poskiani mukavasti. Mä tykkäsin talvesta, vähän lapsenmielisenä mäenlaskukin oli jäänyt talviin. Lumi narskui jalkojeni alla. Metsikselle oli kotoani vain vartti kävelymatkaa, joten jos käveli aurattuja teitä pitkin, sinne ei tarvitsisi mennä bussilla. Naamani vääntyi pakosti hymyyn, en malttanut odottaa, että näen kuvankauniin hoitsuni. Huomaamattani vauhti kiihtyi hölkäksi. Tohkeissani juostessani en huomannut jäistä kohtaa, joten luiskahdin maahan. Nousin jalat sutien seisomaan, ja jatkoin matkaa. Villalapaseni keräsivät kaatuessani lumipaakkuja, jotka roikkuivat sinnikkäästi niissä kiinni. Putsasin housuistani lumihiutaleet pois. Loputkin hiutaleet tippuivat kävellessäni pois. Kantapään kautta viisastuneena katsoin visusti maahan. Jäätä ei kuitenkaan näkynyt, joten vauhti reipastui taas kevyeksi juoksuksi.

-----

Kävelin Metsälammen liukasta tallipihaa pitkin. Valot loisti tallissa lämpimästi. Muutama hevonen laukkasi tarhassaan. Yhdessä tarhassa pukitteli pörröinen vuonis, toverinaan vähän vanhemman näköinen rotukaveri. Molemmilla oli yllään paksu toppaloimi, pakkanen oli kiristynyt yli -20 asteeseen! Katselin ympärilleni. Pihalla oli vain hevosia, tallilaiset oli vuorautuneet tallin lämpöön. Myös tallikoira tassutteli pihalla, kissan häntä taas vilahti tallin ovesta sisään. Ensitöikseni kävelin tallin ovesta sisään. Menin isoimpaan tallirakennukseen, jonka veikkasin olevan päätalli. Ainakin siellä oli elämää - hoitajat harjasi hoitsujaan... Äsken talliin vilahtanut kissakin kiehnäsi jonkun tallilaisen jaloissa. Kävin etsimässä Sinten, joka lakaisi tallin lattiaa. "Moi! Olet varmaan Sinte..? Mä oon Kiran uus hoitaja, minne mä voin viedä mun kassin?" kysyin naiselta hymyillen leveästi. "Moi! Joo, minä olen Sinte. Voit viedä tavarasi tuonne ylös, voit hakea toimistostani avaimen kaappiisi", ystävällisen näköinen nainen tervehti, ja osoitti tallivinttiä. "Okei! Kiitti!" vastasin. Kipitin Sinten toimistoon, ja nappasin hopeisen avaimen, jonka päässä oli keltainen muoviläppä, johon oli piirretty vähän nuhjaantunut hevonen. Nousin portaat ylös tallivintille, josta etsin kaappi numero kolmosen, joka hevoskuvan vieressä luki. Löydettyäni oikean kaapin, työnsin avaimen sille tarkoiteettuun reikään, ja käänsin kaapin auki. Laitoin Adidaksen kassini sisälle tilavaan kaappiin, oveen päätyi kuva Kirasta.

-----

Nappasin riimunnarun koukusta, ja talsin ulos hakemaan Kiraa. Astelin kahden vuonohevosen täyttämälle tarhalle. Viheltelin Kiran nimeä. Kira laukkasi ympäri tarhaa, mutta toinen hevonen, jonka Sinte oli kertonut olevan Gilda, tuli luokseni. "Hei Gilda! Anteeks, mutta sä saat jäädä ulos. Mä otan nyt Kiran", pahoittelin Gildalle. Kira otti mallia emästään, ja käveli muutaman minuutin hippaleikin päästä kiltisti luokseni. "Heippa jääkarhu! Oot niin sulosen pörrönen, että muistutat jääkarhua", kiinnitin riimunnarun Kiran riimuun, ja avasin portin. Kira käveli kiltisti perässäni, lukuunottamatta kiihdytysyrityksiä. "Prrr", sain rauhoitella tammaa toistamiseen. Vein Kiran talliin, ja etsin karsinan, missä lukee Kiran nimi. Talutin Kiran sinne. Kietaisin tamman vetosolmulla karsinan kaltereihin kiinni. Jätin Kiran sinne ja lähdin metsästämään harjoja. Pienen etsinnän jälkeen käteeni osui Kiran oma harjapakki, jonka kuskasin sen karsinalle. Riisuin Kiralta ensiksi loimen pois, jonka jälkeen aloin harjaamaan ponia pölyharjalla. Loimen ansiosta Kira oli pysynyt puhtaana, mutta suin sen silti perusteellisesi. Kira seurasi toimiani korvat höröllä. "Sä oot mukavan eloisa tapaus", kehuin Kiraa rapsuttelun ja harjailun lomassa. Harjauksen jälkeen otin käteeni kaviokoukun. Kira päätti näyttää itsepäisen puolensa, eikä nostanut kavioita heti. Kira työnsi huomaamattani päänsä karsinan oven yli ja nappasi ohikulkijan hupusta kiinni. "Auts", hänen suustaan kuului. Nousin ylös Kiran kavioiden kimpusta, ja näin Kiran huppu suussa. "Mm.. Kira.. Mitä..?" Ihmettelin tilannetta kunnolla. Otin hupun Kiran hampaiden välistä pois, antaen sen omistajalleen. "Anteeks, Kira on kylmän takia vähän touhukas", pahoittelin Kiran puolesta. "Joo, ei se mitään. Mä oon Joanna, hoidan Selaa. Kiva tutustua. Ootko sä Kiran uus hoitaja?" Joanna kysyi. "Joo, oon mä. Yritän saada Kiran kavioita ylös, mutta tänään se on vähän ponimaisella tuulella. Mut onneks mä tykkään sellasista vekkuleista", rapsuttelin Kiraa. "Tarvitko apua kavioiden kanssa?" Joanna kysyi. "Joo, apu olisi tarpeen." Joanna avasi karsinan. "Pidätkö Kiran päästä kiinni, ettei sen suussa roiku pian palaa housuistani?" "Joo, voin mä." Joanna otti kiinni Kiran riimusta. Joannan tultua apuun Kira nosti kavionsa kiltisti. "Huh, kiitti avusta!" kiitin Joannaa. "Eipä mitään", Joanna lähti pois.

-----

"Onko Metsiksen lähellä joku näköalatorni?" kysyin Joannalta taukotuvassa. "Jaa-a, kameli ei ainakaan sieltä katsomalla löydy, mutta kyllä täällä siis on näköalatorni." "Okei! Mietin vaan, jos voisi käydä joskus Kiran kanssa siellä päin kävelyllä." Pian taukohuoneen ovi aukesi, ja sisään astui kaksi tallilaista posket punaisina. Lumihiutaleet pölisi lattialle heidän asustaan. "Moi Joanna! Ootko sä uus hoitaja?" toinen tytöistä katsahti meihin. "Mulla on niin kova nälkä, että nyt mä söisin mieluusti vaikka purjosipulin!" toinen huudahti. "Moro! Joo, mä oon Oona. Kiran uus hoitaja", sanoin hymyillen. "Kiva, että sä pääsit osaks meidän talliporukkaa! Mä oon Nelly", toinen tytöistä esitteli itsensä. "Ja mä oon Kamilla", toinenkin esittäytyi. Molemmat riisuivat toppapukunsa päästyään lämpimään oleskeluhuoneeseen. Saimme helposti juttua aikaseksi, keskustelunaiheet olivat kaikkea vapaudenpatsaasta hevosiin.

-----

Kävin vielä ennen kotiinlähtöä moikkaamassa Kiraa. "Heippa! Mä tuun taas huomenna takasin!"

Sinten kommentti

Ihanaa, että Kira sai oman hoitajan! Nuori hevonen tarvitsee neuvoja ja ohjausta monissa tilanteissa. Kannattaa edetä rauhallisesti, jotta välillenne ehtii rakentua hyvä ja kestävä ystävyyssuhde, jossa luottamus on molemminpuolista Varmaan jo huomasitkin Kiran päiväkirjan kannessa olevan koulutussuunnitelman! Sitä kannattaa seurata, jotta tiedetään mihin vaiheeseen ratsukoulutus on edennyt, ja mitkä asiat tarvitsevat vielä harjoittelua.

Tarinasi vaikutti pääosin virheettömältä! Aloitit tarinan hauskalla tavalla kirjoittamalla tekstarit hoitajavalinnasta Katkoviivojen käyttö kaunokirjallisen tekstin kappaleiden välissä on tarpeetonta, kappalejaoksi riittää pelkästään yksi tyhjä rivi kappaleiden väliin. Jatka samaan malliin!

17,30v€

[Sinte]

Tarinakilpailut Katriinan tallilla 28.2. (helppo B)

Tehtävänanto HeB-luokkaan:

Lisäät kuvan Instagramiin jossain vaiheessa kisapäivää. Suoritus: Kuvateksti sekä hashtagit. Tuomari ei ole varma minkälaisella suorituksella tässä luokassa menestyy: on sinun päätettävissäsi pyritkö valloittamaan realistisuudella vai huumorilla.

@metsikseninstagram:

"Meiän pikkuleidin ekat helppo B -kisat... ja poni päätti aloitaa paskomalla radan portille (onneks ees verryttelyalueen puolelle!!). #näinmeillä #näillämennään #ponin*a #jännittää #peukutpystyssä #omistajatalikoimassa #shame #glorious"

[Sinte]

Kiran koulutuksessa ollaan päästy tavoitteeseen!

Kiran koulutuksen tavoitteeseen on päästy, ja tammalla on ratsastettu hyvällä menestyksellä Helppo B -tasoisia kouluratsastusratoja sekä 80-senttisiä esteratoja. Kiran kanssa ollaan osallistuttu myös moniin kilpailuihin, enimmäkseen kuitenkin helpommilla tasoilla.

Tavoitteeseen pääsy ei kuitenkaan sano sitä, että koulutus lopetetaan! Aina pyritään kehittymään ja harjoittelemaan asioita, jotka koetaan tamman kanssa vielä haasteellisiksi.

[Sinte]

Tarinakilpailut Katriinan tallilla 13.3.2016 (60 cm)

Tehtävänanto 60 cm luokkaan
Tarina hevosen näkökulmasta. Aloita tarina sanoilla "Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun..". Tarinan ei tarvitse liittyä kilpailupäivään.

Kyllä minä mieleni pahoitin, kun kauraämpärin pohjalla ei ollutkaan puolikasta porkkanaa, niinkuin aina ennenkin. Pahoitin mieleni myös siitä, kun nautinnollinen tarhailu piti lopettaa jo aamu yhdeksältä. Hei haloo, sunnuntaina! Ne on ihan järjiltään, sano mun sanoneen. Sit mua taas vietiin! Traileriin! No kyllähän siitä kuka tahansa mielensä pahoittaa.

Trailerimatka tuntui ikuisuudelta. Se veivasi ja vatkasi, kallistui jokaiseen kurviin ja mä tulin jo ihan merisairaaksi. Koitin tömistellä minkä osasin, mut vain auton moottori vastasi mulle.

Sit kaikki valkeni! Omistaja avasi trailerin luukun ja hoipertelin ulos mahdollisimman vammautuneen näköisesti – mun täytyi nyt tehdä selväksi, ettei mua voi noin vain kuskata trailerilla! Ei ainakaan sunnuntaina. Mitä se typerä kaksijalkainen oikein kuvitteli? Se varmaankin on hautonut tämän karmivan päivän kostona siitä viimeviikkoisesta pukkilaukasta.

Kyllä minä mieleni pahoitin, kun tajusin, että ollaan kisakentällä. Siis koulukisoihinko me ollaan taas menossa? Sunnuntaina. Ja kamalaa miten kireälle mun mahavyö kiristettiin, vaikka pullistelin minkä mahastani pystyin!

Verryttelyalueella mä päätin sen. En aio tehdä yhtäkään pohkeenväistöä, enkä yhtä ainuttakaan volttia. Pinkaisen laukkaan heti kun pääsen kouluradalle, enkä siirry raviin vaikka se kuinka pidättäisi. Pilaan sen kisakokemuksen!

Sit oli meidän vuoro. Ihmeellisen näköinen koulurata - ihan täynnä esteitä! Siitä se idea lähtikin syntymään… aion pilata sen koulukisakokemuksen ikuisesti ja nolata sen niin, että koko yleisö nauraa. Mä aion hypätä noitten kaikkien esteiden yli, vaikka se kuinka haluais mennä pohkeenväistöö ja sipsuttaa siististi ravissa.

Mä ampaisin laukkaan. Sieltä tulis ensimmäinen este. Hohoo! Ja tuolla on seuraava! Ihme ettei se ratsastaja yhtään pyristele vastaan… lisään vähän vauhtia, jos tämä ei vielä riitä. Ai ai, sieltä tuleekin potentiaalinen sarjaeste. Vähän vauhtia peliin ja yli vaan! Mutta hetkinen… yleisö taputtaa? Ja ratsastaja rapsuttaa?

Hämmentyneenä tallustan kisakentältä ulos. Mikä oikein meni pieleen? Ratsastaja tarjosi mulle isomman porkkanan, mitä olin ikinä ennen edes nähnyt. Ei kertakaikkiaan voi olla totta!

Nämähän oli estekilpailut! Kyllä minä nyt mieleni pahoitin!