Tallipäiväkirja (kaikille)

[Nina]

Uusia tuttavuuksia

On sunnuntai aamu, kello on puoli kymmenen. Nousen sängystäni ja lähden vessaan laittamaan hiuksia. Kun olen pukenut itseni kävelen raput alas.

- Jos haluat tallille kyydissä, niin kyyti lähtee vartin päästä, äitini ilmoittaa olohuoneesta.

- No kai minä sitten tulen kyydissä, sanon ja alan syömään aamupalaa. Kun olen syönyt aamupalan, minulla on enää 5 minuuttia aikaa. Pakkaan äkkiä tallikassini ja lähden autolle.

Avaan punaisen tallinoven ja näen heti kolme tyttöä.

- Moi! Kuka olet? Tytöt kysyvät uteliaana.

- Olen Nina ja hoidan Cindyä, entä te, sanon ystävällisellä äänellä.

- Minä olen Ayla ja hoidan Kisua, Ayla sanoo.

- Hoidan Jätkää ja ai niin olen Emppu, Emppu sanoo.

- No minä olen Iida ja Aksu hoitelen, Iida sanoo.

- Haluatteko lähtee minun kanssa maastoon, kun en oikein tunne näitä maastoja? Kysyn.

- Tietenkin, tytöt sanovat ja lähdemme hakemaan riimuja.

- Minä en löydä mistään Kisun riimua, Ayla sanoo, kun kiinnitän Cindyä käytävälle.

- Oletko etsinyt kaikkialta varmasti? Iida kysyy.

- Olen, Ayla sanoo. Pian näemme Roopen tallikäytävän päässä.

- Tiedätkö missä Kisun riimu on? Ayla kysyy.

- Se on tuolla pesuhuoneen ketjuissa kiinni, Roope sanoo ja lähtee. Saamme hevoset nopeasti kuntoon ja lähdemme tallipihalle.

Kiristän vyötä täysin käsin sillä Cindy yrittää pullistella, pian pääsen kuitenkin satulaan. Jalustinhihnat ovatkin oikealla korkeudella, koska ratsastin tammalla eilenkin. Ayla menee Kisun kanssa kärkeen ja itse päädyn kolmanneksi Jätkän perään. Iida menee ilman satulaa, koska Stefan korjaa Aksun satulaa, joka oli rikkoutunut. Hetken päästä nostamme ravin, Cindy lähtee hieman laiskanpuoleiseen raviin, mutta pysyy kuitenkin Jätkän ja Kisun perässä. Laukassa Cindy innostuu, mutta ei kuitenkaan mene liian kovaa. Loppumatkan kävelemmekin pitkin ohjin. Cindy puuskuttaa äänekkäästi, niin kuin muutkin ratsut. Tallipihassa laskeudun alas ratsailta ja lähden taluttamaan Cindyä talliin.

Vien tamman käytävälle ja riisun sen siinä. Kylmään vielä Cindyn jalat ja sitten vien sen ulos Merlin kanssa. Menen syömään välipalaa hoitajien huoneeseen, siellä näen tutun Emman.

- Moi Emma! Huudahdan ottaessani eväitä.

- Moro, miten menee? Emma kysyy.

- Ihan hyvin, Cindykin on alkanut pikku hiljaa toimimaan, mutta vielä on parannettavaa, naurahdan.

- Hyvä, mekin ollaan menty Merlin kanssa esteitä, olisi kiva jos Sanna järjestäisi estekilpailut, Emma sanoo.

- Mutta Heippa, sanon ja otan tallikassini kaapistani.

// Hyväksytäänkö tämä extratehtäväksi//

Sannan kommentti

Maastoilu onkin parhainta ajanviettoa tällaisilla keleillä, ja ystävien seura tekee siitä vieläkin mukavampaa. Hevoset saattavat innostua helposti päästessään laukkailemaan maastoissa: siellä kun ei ole kentän aitoja estämässä menoa. Porukassa vauhti kiihtyy helpommin.

Tarina oli lyhyt mutta ytimekäs. Olisit voinut miettiä hiukan enemmän, mitä tarinaan tarvitsee ottaa mukaan: esimerkiksi aamupalan syönnin olisit voinut jättää kokonaan pois, ja aloittaa vaikkapa suoraan tallille saapumisesta. Johtolause (repliikin jälkeen oleva "sanoin" tms) kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella, vaikka repliikki loppuisikin huuto- tai kysymysmerkkin. Esimerkiksi "Moikka!" huusin.

12,50v€

[katherine]

JA KAIKILLA OLI NIIN MUKAVAA
19.03.2014 klo. 11.00.

Selkääni läiskähti sohjoinen lumipallo, joka pysyi hetken kiinni takissani ja valui sitten mutaiseen maahan värjäytyen ruskeaksi. Jostain kuului hihitystä.
"Hei!" kiljahdin ja käännyin ympäri.
Tarhan aidalla istui kaksi pikkupoikaa, jotka käkättivät kaksin kerroin ja vilkuilivat minua ilkikurisina. Pyyhkäisin takkini selkämystä ja lähdin harppomaan poikia kohti.
"Mitä te luulette tekevänne?" pauhasin yrittäen kätkeä hu*neen hymyni.
"Tuo heitti!" pojat sanoivat yhteen ääneen ja osoittivat toisiaan.
Repesin nauramaan ja heilutin kakruille sormeani. Lähdin tallia kohti tietoisena siitä, että pojat leimasivat minut varmaan täysin kahjoksi sekopääksi - eikä se edes ollut kaukana totuudesta...

"Moro!" Claudia heilautti kättään Luden karsinasta.
"Päivää vaan", virnistin ja olin vähällä törmätä Stefaniin, joka työnsi lantakottikärryä pitkin käytävää.
Kottikärry heilahti uhkaavasti, mutta tallityöntekijä sai ihmeen kaupalla pidettyä sen pystyssä.
"Ta-daa!" hän kumarsi jatkoi matkaansa hitaasti mutta varmasti.
"Silava on muuten tarhassa", Claudia sanoi puhdistaessaan Luden kavioita.
"Mä tiedän", hymyilin, "mutta aattelin mennä Aksulla vähän agilitya..."
Stefan, joka oli edennyt jo ulko-ovelle asti, räjähti nauramaan.
"Pakko tulla kyllä kattomaan! Aksu vetää siellä semmoset rallit että..." hän hohotti.
"Mäki kyllä tuun", Claudia virnisti ja näytti minulle peukkua.
Kohautin olkiani hyväntuulisesti ja hain Aksun harjapakin vihellellen varustehuoneesta. Sitten suuntasin mustan shettisorin karsinaan.

"Täähän on kiltti ku mikä", ilahduin sukiessani ponia.
Aksu hirnahti kimeästi, aivan kuin osoittaakseen olevansa samaa mieltä. Sitten se tunki päätään kainalooni, ja rapsuttelin oria harjantyvestä hetken. Oikea enkeli!
"Siinä onkin sitte tekemistä", joku sanoi käytävältä, "toisaalta Aksu on kyllä koulumestari."
Sanna!
"Saanko mä siis..?" kysyin toiveikkaana.
Tallin omistaja pyyhkäisi vallattoman hiuskiekuran korvansa taakse ja tuumi tovin.
"Noo... Hyvä on", hän iski silmää.
"Jes! Kiitti! Voinko mä käyttää puomeja ja kannattimia? Ja varastossa oli pressu ja autonrengas, ja se siirtolava ois kans hyvä, ja-" pälpätin taukoamatta.
"Ota mitä lystäät", Sanna kohotti kätensä ilmaan", kunhan se on turvallista!"
Hymyni ulottui varmaan korviin asti, kun sain Aksun valmiiksi ja lähdin rakentamaan rataa.

"Mitä sä teet?" päätallista ilmaantunut Destiny uteli.
Laskin raahaamani autonrenkaan - oikeastaan renkaankumin - maahan ja oikaisin selkäni.
"Rakennan agilityrataa Aksulle", virnistin.
"Anna mä autan", Destiny otti renkaankumin ja lähti viemään sitä maneesia kohti.
"Kiitti tosi paljon!" huikkasin ja lähdin itse hakemaan pressua.
Raahasimme mitä eriskummallisimpia esineitä pihan poikki maneesiin. Moni tallilainen oli tullut seuraamaan mielenkiintoisina radan valmistumista, ja viimein se valmistuikin.
"Jee! Tästä tulee siistiä", intoilin.
Ensin oli pressu, jonka päältä Aksun oli tarkoitus kävellä. Pressun jälkeen tuli puomeista rakentamamme sokkelo, sitten pystyttämäni pieni este. Esteen jälkeen oli renkaankumi, johon Aksun oli tarkoitus laittaa etujalkansa, ja sen jälkeen pujottelu oranssien muovitötsien välistä. Radan kruunasi siirtolava, jonka päälle oli asetettu puinen levy - tästä Aksun piti mennä yli. Olihan siellä vielä toinenkin pikkueste loppupäässä.
"Nyt vaan Aksu messiin", totesin.

Maneesiin oli kerääntynyt aikamoinen katsojajoukko: Stefan, Claudia, Destiny, Loci, Fany ja Ayla. Talutin Aksun hölmösti virnistellen radan alkupäähän.
"Mä otan aikaa", Loci huikkasi.
"Hei! Tehään sillee, että virheistä tulee kolme sekuntia lisäaikaa", Ayla keksi.
Nyökkäsin ja maiskautin Aksun liikkeelle - Loci napautti kellon käyntiin. Lähdin itse hölkkäämään rauhallisesti, sillä en ollut varma, miten Aksu reagoisi pressuun. Ori ravasi kuitenkin sen yli korvaansa heilauttamatta. Jatkoimme ravissa sokkeloon, joka oli onneksi melko leveä. Aksu kääntyi terävästi kulmissa ja suoritti "labyrintin" mallikkaasti. Sitten esteelle: se tuli vastaan liian nopeasti, ja Aksu ponnisti liian läheltä. Puomi kolahti maahan. Hidastin ponin käyntiin, sillä edessä oli renkaankumi. Talutin Aksun rengasta kohti, enkä väistänyt vaikka tulimme kohdalle. Ori tajusi nostaa etujalkansa renkaan sisään. Fiksu poni! Taputin Aksua kaulalle ja jatkoimme matkaa pujotteluun ravissa. Syöksähtelimme tötsien välissä vikkelästi - se meni virheettä. Siirtolavan tullessa hidastin jälleen käyntiin, ja Aksu epäröi hieman lavalle astuttaessa, mutta suoritti senkin hyvin. Nyt kannustin ponin laukkaan, sillä jäljellä oli enää minieste. Aksu hyppäsi kahdenkymmenen sentin esteen kevyesti, ja juoksimme maalitolppien välistä.
"Ptruu", sanoin Aksulle.
"36,8 sekuntia", Loci ilmoitti.
"Ja kun siihe lisätään kolme ni loppuaika on 39,8 sekuntia", Stefan julisti.
"Sherlock", Claydia virnisti.
Talutin Aksun takaisin lähtöpaikalle.
"Kuka haluaa testata?" hymyilin.
"Tietenkin minä", Stefan totesi, "laitan semmosen ajan että kukaan, never, pysty parempaan!"
Luovutin shetukan riimunnarun tallityöntekijälle.
"Me halutaan nähdä niitä tekojakin", Fany tuhahti.

Loppujen lopuksi Stefanin aika oli 43,2 sekuntia. Oikeasti se olisi ollut 37,2, mutta luja vauhti kostautui: Aksu ryntäsi sokkelosta läpi, ja Stefanin joutui palata takaisin, ja yksi tötsä lensi kumoon, kun ratsukko yritti pujottelua laukassa.
"Siinä meille huippuaika", Loci hihitti, ja koko porukka repesi nauramaan.

//Kävisikös tämä ekstratehtävän suorittamiseksi?

Sannan kommentti

Voi, mun pientä palleroa! En arvannutkaan sen olevan niin taitava – ja rauhallinen. Suorititte radan kyllä aivan kiitettävässä ajassa, eikä Stefanin kehut ilmeisesti taputtaneet selkään. Kiireestä kärsii koko suoritus! Jatkakaa ihmeessä Aksun kanssa työskentelyä, sen mielestä on kivaa saada vaihtelua ainaisiin kouluvääntöihin.

Tarina oli siisti ja virheetön, kappalejaot olivat oikeilla kohdilla. Vuoropuhelua oli melko paljon, ja suosittelisin kirjoittamaan pitkät dialogit ajatusviivoja apuna käyttäen. Lainausmerkit saattavat tehdä dialogeista epäselviä, ja niitä kannattaa käyttää vain yksittäisissä repliikeissä.

"Saanko mä siis..?"
-> kolme pistettä + kysymysmerkki:
-> "Saanko mä siis...?"

"Ota mitä lystäät", Sanna kohotti kätensä ilmaan", kunhan se on turvallista!"
-> Lisäys voidaan ilmaista käyttämällä yksittäistä ajatusviivaa.
-> Ota mitä lystäät", Sanna kohotti kätensä ilmaan – "kunhan se on turvallista!"

18,70v€ + extran palkinnoksi heijastinliivi sekä hevosnamipussi.

[Nina]

Kärryttelyä.

Pyöräilen tallille rauhassa, kello on puoli seitsemän.

Kun astun tallin ovesta sisään näen Roopen tekemässä väkirehuja ja kuulen kuinka hevoset hirnuvat karsinoissaan.

- Moi! Tarvitsetko apua? Kysyn.

- No saathan sinä auttaa jos haluat, Roope sanoo ja lähden viemään tallikassiani. Kun tulen takaisin jaamme väkirehut. Sen jälkeen menen jakamaan heiniä valmiiksi tarhoihin ja Roope kaataa vedet. Kun vien Silavaa ulos, näen Viljan.

- Moi! Haluatko lähtee minun kanssa ajamaan tänään? Vilja kysyy.

- Tietenkin, sanon.

- Hyvä minä otan Ronin ja sinä saat ajaa Aksua, Vilja naurahtaa.

- Käy, moneltako mennään? Kysyn.

- Olisiko kello kolme sopiva aika, niin keretään liikuttaa omat hoitsut? Vilja kyselee.

- Joo tavataan silloin päätallissa, sanon ja lähden taluttamaan Silavaa. Vien vielä Aksun, Myyn ja Cindyn aitauksiinsa. Sen jälkeen menen siivoamaan tallia. Siivoan kaikki karsinat ja lakaisen käytävät. Siivoamisessa menee kaksi tuntia. Lähden hakemaan Cindyä ulkoa.

Tamma seisoo tarhan perällä Merlin kanssa. Kävelen likaisen tarhan läpi Cindyn luokse. Taputan Cindyä ja naksautan riimunnarun ´päitsiin.

Sidon Cindyn käytävälle ja alan harjaamaan sitä. Cindystä lähtee edelleen kamalasti karvaa ja puunaan tamman turkkia 45 minuuttia. Sitten selvitän nopeasti jouhet, harjaan pään ja putsaan kaviot. Pian näen Ellan ja Sannan käytävän päässä.

- Sanna olisiko sinulla jotain tekemistä minulle? Ella kysyy Sannalta.

- Hei! Haluatko tulla minun kanssa kentälle, jaksan kyllä odottaa kun laitat ratsusi kuntoon, kyselen.

- Mahtava idea tulen Merlillä, Ella sanoo ja lähtee hakemaan Merliä. Haen satulan ja suitset ja alan varustamaan Cindyä.

Jatkuu8( Pitää mennä lukee enkun kokeisiin, kun on huomenna neljäsivuinen koe)

Sannan kommentti

Kirjoitan kommentin jatkossa.

- Moi! Tarvitsetko apua? Kysyn.
-> Johtolause (tässä: "kysyn") aloitetaan aina pienellä alukirjaimella (erisnimiä lukuun ottamatta):
-> – Moi! Tarvitsetko apua? kysyn.

[Enni]

Iltatalli

Istuin yksikseni satulahuoneessa, ja selailin instaa. Saisin autokyydin kotiin, mutta vasta noin tunnin päästä. Kello oli jo kahdeksan. Olin harjannut Novan niin kiiltäväksi kun vain on mahdollista, pessyt harjoja, putsannut varusteita. En vain enää keksinyt mitään tekemistä.

Sanna pöllähti huoneeseen hyräillen jotain jotain laulua. Hän katsahti minuun ilmeettömästi.
-Ai hei Enni. Mitäs sä täällä vielä?
-Kyyti tulee hetken päästä..., mutisin ja laitoin samalla kuvan Novasta instaani.
-No sittenhän sä voit vähän auttaa noitten pollejen ruokkimisessa? Hyvä!

Sanna lähti hekotellen pois satulahuoneesta. Heitin puhelimeni kassini päälle, ja lähdin Sannan perään. Sanna oli jo rehuvarastossa laittelemassa ruokia.
-Sä voit jo vaikka mennä antamaan heiniä herrasväelle. Määrät lukee karsinaoiden ovissa.
-Okei, huikkasin vielä Sannalle ovelta.

Heittelin heiniä ajatuksissani hevosille. Novan kohdalla jäin vähäksi aikaa rapsuttelemaan sitä. Heinät jaettuani menin katsomaan kelloa. Se näytti puoli yhdeksää. Istahdin takaisin satulahuoneen penkille ja uppouduin taas katselemaan instaa. Sanna tuli jälleen ovesuuhun tuijottamaan tylsyyttäni.
-Saitko jo heinät jaettua?
-Häh...? Siis joo., sanoin nolona.
-Kiitos! Susta oli paljon apua!
-Joo, eipä mitään. Eihän mulla tässä muutakaan tekemistä..., totesin iloisena.

Pakkasin laukkuni, ja lähdin kohti tallin parkkipaikkaa. Äidin auto kaarsi juuri pihaan valot loistaen.
-No? Millainen päivä, äiti kyseli uteliaana.
-Ihan mahtava! Nova on ihan super! Arvaapa mitä, ku olin kentällä ratsastamassa..., selostin äidille automatkan aikana koko päivän tapahtumat.

//Insta on elämäni xD

Sannan kommentti

Teistä tallilaisista on aina niin hirmuisesti apua tallihommien teossa! Metsiksellä riittää kyllä tekemistä, mutta aika vapaaehtoisia ei tahdo löytyä niihin kaikkiin hanttihommiin. Kehittelen tässä parhaillaan systeemiä, jossa ilta- ja aamutallien teoista saisi vähän ylimääräisiä hiluja. Voi olla, että keksin jotakin järkevää, mutta en uskalla vielä luvata mitään.

Ajatusviivan ja repliikin väliin tulee aina välilyönti. Kun repliikki päättyy huuto- tai kysymysmerkkiin, tai kolmeen pisteeseen, sen jälkeen ei enää laiteta pilkkua.

insta = Insta (Instagram)
-> Erisnimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, myös lempinimet.

14,80v€

[Loci]

05.04.'14 - Ja keittiövuorossa Loci
ekstra

Asetin viimeisen lautasen pöydälle ja palasin hämmentämään kattilaa. Sanna oli anonut minua tekemään sisähommia pientä palkkaa vastaan, joten tänään keittiövuorossa olin minä. Kasvissosekeitto saisi kelvata kaikille, syökööt vaikka leipää, jos ei maistuisi, ajattelin, mutta kaappia tutkiessani löysin nakkipaketin ja kananmunia, sekä muutaman tomaatin. Munakastaikinan tehtyäni jätin paistinpannun kuumenemaan levylle ja soseutin pehmenneet kasvikset sauvasekoittimella.

Munakkaan kypsyessä soitin pikaisen puhelun Sannalle ja ilmoitin ruuan olevan pian valmista ja nainen suostuikin hoputtamaan ihmisiä syömään. Asettelin vielä jääkaapista mehun, maidon ja levitteen pöydälle ja sammutin lieden. Ensimmäisenä sisään tupsahtivat Emppu ja Jade. Kasper saapui Iidan, Sakun ja koirien kanssa sekä lopulta sisään pyllähtivät Kate, Destiny, Sanna ja Stefan. Hoputin kaikkia pesemään kätensä, ruokapöytään ei olisi asiaa mutatassuilla!

Koirat asettuivat kiltisti pedeilleen, kun me ihmiset kävimme pöytään. Vieressäni istuva Stefan avasi keskustelun muutaman keittolusikallisen jälkeen:
- Loci, tää on tosi hyvää! Mitä sä oot oikein tähän laittanu?
- Ömh, no en mitään erikoista, perus kasviksia, vähän mausteita ja sellasta, vastasin.
Muutkin kehuivat ruokaa, mutta lopulta keskustelu kääntyi ensiviikon ohjelmaan. Kovin moni, tallityöntekijöitä lukuunottamatta, eivät osanneet sanoa, milloin pääsisivät käymään. Ilmoitin itse, että pyrkisin käymään aamupäivisin. Katsoisin jos olisi joku liikutettava ja varmaan tekisin Maran kanssa töitä maastakäsin, sekä parit kouluväännöt, jos mahdollista.

Ruuan jälkeen Katherine ja Destiny auttoivat minua keittiön puolella, muut olivat avanneet television, josta näkyi kauden viimeinen SM-hiihdon viesti. Erilaisten arvostelujen ja kannustushuutojen metakka täytti alakerran. Lopulta Sanna taisi saada joutilaista ihmisistä tarpeekseen ja nousi seisomaan.
- Hevosetkin varmaan kaipaavat päiväruokiaan ja molemmat satulahuoneet näyttivät hieman räjähtäneiltä. Lisäksi koirat varmaan haluaisivat lenkille. Onko vapaaehtoisia? Sanna kailotti kovaan ääneen. Useampi käsi nousi ja Sanna jakoi tehtäviä.
Jade ja Katherine pääsisivät koirien kanssa pitemmälle lenkille, Stefan ja Kasper hoitaisivat heinät. Destiny, Iida, Saku ja Emppu saivat osakseen satulahuoneet, Sanna lupautui auttamaan heitä tarvittaessa.

Muiden tehdessä lähtöä Sanna tuli luokseni ja kiitti hyvästä ateriasta, kertoi vielä, että saisin tehdä useamminkin ruokaa.

Sannan kommentti

Nyt aivan ensimmäiseksi pahoittelen siitä, että kommentti on myöhästynyt ihan reilusti. Metsälammella on ollut hiljaista kuin kaupungilla vapunjälkeisenä aamuna, eikä mulla ole ollut ollenkaan inspiraatiota korjailla tarinoita (joita tosin ei ole edes ollut korjattavana). Kaiken lisäksi mä skippasin taitavasti sun kirjoituksen, sillä Enni sattui aloittamaan uudelta sivulta tarinallaan. Noh nyt, vihdoin, saat kommentin!

Tosi kiva että joltakin löytyy intoa myös keittiöhommien kanssa puuhailuun. Ruoanlaitto on ihan mukavaa puuhaa, mutta mulla ei riitä siihen aina aikaa kun pyöritettävänä on tällainen vilkas ratsastuskoulu. Teit kyllä kieltämättä upeaa ruokaa, vaikka käytettävissä ei edes ollut kovin hääppöisiä raaka-aineita. No, mestarikokki taikoo yksinkertaisistakin aineista viiden tähden illallisia!

Tarinasi oli siisti ja virheetön, mielestäni se on kieliopillisesti paljon toimivampi kuin edellinen tarinasi Maran päiväkirjasta. Lauseet toimivat ja olivat oikein rakennettuja. Upeaa, mulla ei ole sulle (harmi kyllä) sen suurempaa korjattavaa!

17,50v€

[Enni]

Montako kertaa voi epäonnistua!

Juuri äsken olimme vain istuskelleet satulahuoneessa toimettomina, ja nyt olimme tässä: minä, Destiny, Loci sekä Kasper, maalaamassa tallin seinää tuskissamme. Päivä oli todella kuuma, ja olimme läkähtyä. Tallien takana oli ollut monia maalipurkkeja. Sanna oli käskenyt ottaa punaista maalia. Olimme ottaneet eniten punaista muistuttavan maalin. Nyt oli vuorossa jännittävin hetki: sutisimme "punaisen" maalin oritallin seinään. Loci oli löytänyt jostain kepin, jolla hämmensimme maalin. Destiny oli ensimmäinen rohkea, ja sutaisi maalia suurella pensselillä tallin seinään. Harmiksemme huomasimme, että maali ei suinkaan ollut punaista, vaan helakan oranssia! Tästä ei Sanna tykkäisi! Ensin olimme kauhuissamme, mutta sitten aloimme kikattaa hysteerisesti.
- Mitäs nyt tehdään? Kasper kyseli naurukohtauksemme laannuttua.
- Sanna on kaupungissa. Se ei tuu vähään aikaan, Loci tiesi.
- Mennään kattoon onks tuol jotain vähän "punasempaa" maalia, hihittelin muille.

Menimme Destinyn kanssa katsomaan maaleja sillä aikaa, kun Loci ja Kasper miettivät mitä seinälle tulisi tehdä.
- Hei Destiny! huikkasin hänelle. -Tuu kattoon, näyttääks tää punaselta.
- Kyl toi ainaki enemmän ku se äskeinen, hän totesi. - Pitäiskö kuirenki avata ja kattoon? hän järkeili.
- Äh... Ei nyt turhaan viittis... Kyl se on nyt oikee, lupasin itselleni.

Raahauduimme takaisin tallin etupuolelle kantaen raskasta maalipurkkia.
- Onks toi varmasti oikee väri? Loci tivasi.
- Joo, on, on! sanoin tosissani. Syteen tai saveen. Tällä kertaa minä sain olla ensimmäinen, joka laittoi maalia tallin seinään. Mutta miten näin voikaan käydä! Maali ei ollutkaan kirkkaanpunaista, vaan hailahtunutta, melkeinpä vaaleanpunaista!
- Voi ei... totesin tyrmistyneenä.
- Ai että varmasti punaista, Destiny hihitti.

Emme voineet muuta, kuin mennä takaisin tallien taakse, ja avata kaikki purkit yksitellen. Siinä kesti kauan, mutta lopulta löysimme oikean maalisävyn.
- Olipa homma, Kasper läähätti muiden mukana. Aloimme äkkiä sutia maalia seinään. Sanna tulikin juuri, kun olimme saaneet "hutikohdat" peitettyä maalilla.
- Täällä te vaan huhkitte helteessä! Sanna hihkaisi tullessaan. Kaikki katsoivat toisiinsa nauraen.
- Onko multa mennyt jotain ohi? Sanna sanoi hilpeästi.

Myöhemmin kun istuimme toimistossa juomassa kylmää mehua, kerroimme Sannalle koko tarinan. Kaikki nauroivat.
- Onneksi saitte "likatahrat" peitettyä, Sanna sanoi iloisesti, kun olimme kaikki lähdössä kotiin.

Sannan kommentti

Noh, ei se nyt olisi ollu niin nokonuukaa jos sävy olisi ollut väärä! Niin kauan kun seinään ei jää kirjavia länttekjä sateenkaaren väreissä, olen täysin tyytyväinen lopputulokseen ja kiitollinen ahkerien avusta! Onneksi suuri ja työläs urakka saatiin kuitenkin suosiolla päätökseen upeilla lopputuloksilla!

- Hei Destiny! huikkasin hänelle. -Tuu kattoon, näyttääks tää punaselta.
-> Ajatusviivan jälkeen tulee aina välilyönti:
-> – Hei Destiny! huikkasin hänelle. – Tuu kattoon, näyttääks tää punaselta.

- Äh... Ei nyt turhaan viittis... Kyl se on nyt oikee, lupasin itselleni.
-> Kolmen pisteen jälkeen aloitetaan pienellä alkukirjaimella, mikäli sama virke jatkuu:
-> – Äh... ei nyt turhaan viittis... kyl se on nyt oikee, lupasin itselleni.

16,50v€

[Aava]

lauantai 2.4.

Kaksi vuotta ja kaksi kuukautta. Melko tarkalleen sen verran aikaa olin viettänyt Saksassa ennen paluutani kolme viikkoa sitten. Keski-Eurooppaan lähteminen oli ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä, mutta toivoin, että palaaminen olisi vielä parempi. Saksa oli ollut minulle hyvä, mutta Suomi kuitenkin oli – ja oli aina ollut – koti. Toistaiseksi toivuin vielä kulttuurishokista ja ikävöin työkavereitani, niin ihmisiä kuin hevosiakin, mutta samalla olin äärettömän innoissani tästä uudesta mahdollisuudesta, jonka olin saanut.

Metsälammen ratsutalli kuulosti sympaattiselta jo paperilla, ja sitä se oli myös luonnossa, kun olin vieraillut tilalla haastattelun merkeissä. Viiden viikon harjoittelujakso vaikutti juuri siltä, mitä tarvitsin. Tallin omistaja oli mukavan oloinen, tallityöntekijäporukka nuorta ja motivoitunutta, hevoset laadukkaita ja kävijäkaarti monipuolista. Tärkeintä minulle oli kuitenkin se, että täällä pääsisin opettamaan. Vuosien kilpahevosten hoidon jälkeen halusin ehdottomasti päästä tekemään koulutustani vastaavaa työtä ja nauttimaan siitä, että sain opettaa ratsastuksen saloja moninaisille oppilasryhmille.

Viikko haastattelun jälkeen sain tietää saaneeni harjoittelupaikan. Lähdin saman tien allekirjoittamaan sopimuspapereita, ja työt lupasin aloittaa jo seuraavana päivänä. Herätyskelloni komensi minut ylös sängystä kahdeksalta, ja hieman ennen yhdeksää parkkeerasin kolhiintuneen autoni, vuoden 1996 Corollan, Metsälammen pihaan.

Päivä oli aurinkoinen mutta ei vielä lämmin, vaikka kevät tuoksuikin ilmassa. Hevoset olivat jo tarhoissaan ja piha hiljainen, joten suuntasin kohti tallia. Perääni sain ystävällisen oloisen, keltaisen labradorinnoutajan, joka haisteli minut tarkasti läpi ennen kuin jolkotteli matkoihinsa todettuaan minut ilmeisen vaarattomaksi. Avasin tallin oven ja astuin sisään. Tallin puolella ei näkynyt ketään, joten suuntasin raollaan olevalle toimiston ovelle. Koputin kevyesti ja vilkaisin sisään. Sanna Eloranta istui pöydän ääressä paperipinkka levällään edessään ja nosti katseensa papereistaan minut kuulleessaan.

”Terve!” nainen tervehti iloisesti, ja minä tervehdin takaisin.
”Katsotaan paikat vielä kertaalleen läpi”, Sanna ehdotti ja nousi ylös venytellen. ”Kerron vähän meidän käytännöistä ja tutustutaan nopeasti hevosiin, mutta sitten voitkin ruveta saman tien hommiin. Iida-niminen tyttö tulee päivätalliaikaan avuksi ja minä häärin kyllä täällä koko päivän. Kysy vain heti jos joku on epäselvää! Sä oletkin varmaan tottunut vähän erilaiseen työtahtiin ja –tyyliin kuin meillä.”
”Selvä homma”, hymyilin. ”Joo, olihan se meno jokseenkin toista kuin mihin kouluaikoina tottui. Vaan missäpä sitä ei olisi saksalaisesta tehokkuudesta hyötyä.”

Sanna naurahti ja johdatti minut toimistosta tallin puolelle. Pieni, kahdeksanpaikkainen talli oli kokoonsa nähden väljän oloinen ja neliönmallisena mukavan kotoisa: täällä ei hevosta tarvitsisi hoitaa yksin tallikäytävän viimeisessä nurkassa. Katsoimme Sannan kanssa läpi rehuhuoneen ja ruokintalistat, ennen kuin jatkoimme matkaa hiukan isompaan sivutalliin. Sieltä etenimme ulos ja kävimme läpi hevoset tarha kerrallaan. Sen jälkeen päässäni surrasi ajatuksia kuin kiukkuinen ampiaisparvi: Rinja on se isompi knabstrupeista, Kisua ei kannata sitoa kiinni, kimo shetlanninponi asuu ulkokarsinassa ja niin edelleen. Sanna kuitenkin lohdutti, että opin varmasti tuntemaan tallin ja sen asukkaat ja kävijät varsin nopeasti. Toivoin, että nainen olisi oikeassa!

Hevoset ja puitteet ehkä vaihtelevat, kun siirrytään tallista ja maasta toiseen, mutta karsinansiivous on aina samanlaista. Siksi olikin melkein rentouttavaa tarttua talikkoon ja uppoutua muutamaksi tunniksi lannan lappamiseen ja kottikärryjen työntelyyn. Sen jälkeen sainkin jo seuraa ruskeahiuksisesta, puheliaasta Iidasta, jonka kanssa hoidimme päiväheinien jaon. Tyttö kertoili minulle paljon uutta ja hyödyllistä tietoa, josta yritin painaa mieleeni mahdollisimman suuren osan. Vähän epäilin, että seuraavana aamuna herättyäni olisin unohtanut ainakin puolet, mutta josko en aivan kaikkea sentään. Saatuamme hevoset kylläisiksi Iida lähti ratsastamaan. Minä lakaisin käytävän ja etsin sen jälkeen Sannan jälleen käsiini epävarmana siitä, mitä seuraavaksi olisi tarpeen tehdä.

”Tuntien aikaan täällä on aina jotain puuhaa”, Sanna naurahti kysymykselleni. ”Mutta näin päivällä voi ollakin vähän löysempää. Vesiastiat voisit kyllä täyttää. Ja muista pitää ruokatauko!”
”Selvä juttu!” nyökkäsin ja lähdin tarhoille. Toistaiseksi nälkä ei vielä vaivannut, ja muutenkin oli päästä heti hommiin peukaloiden pyörittelyn sijaan. Ulkona ihana auringonpaiste vauhditti tekemistäni, vaikka seitsemän astian täyttämisessä hetki menikin. Veden valumista vahtiessani yritin palauttaa mieleeni hevosten nimiä. Shiren, tekkeorin ja vuonohevosen osasin nimetä, mutta suomenhevosista en ollut varma. Ehkäpä jo huomenna muistaisin paremmin, tai jos en, olisihan tässä kokonaiset viisi viikkoa aikaa.

// sisältää ensimmäisen ekstratehtävän, kai niitä sai ruveta heti tekemään?

Sannan kommentti

Ihanaa että tulit meille harjoittelemaan! Metsälammella ei ennen olekaan ollut tällaista mahdollisuutta, vaan tallityöntekijäksi on päässyt lähestulkoon suorilta käsin. Tällainen harjoittelumahdollisuus tuo tietysti realistisuutta Metsälammen toimintaan, toivottavasti se saa kiinnostusta muiltakin tahoilta. Mulla on ollut tapana vastata kaikkiin hoitomerkintöihin monipuolisella kommentilla, joka sisältää myös kieliopillisen osuuden. Kommentit saattavat ainakin alussa kuulostaa pilkkua viilaavalta nipotukselta, mutta tallilaiset ovat ainakin tähän asti tykänneet saamastaan palautteesta.

Metsälampi on niin vilkas ratsastuskoulu, että opittavaa riittää varmasti yli ymmärryksen. On siis aivan inhimillistä ja ymmärrettävää, että et opi tuntemaan kaikkea/kaikkia hetkessä. Sulla on muuten samanlainen auto kun mulla! Eihän satu olemaan vielä punainen? Tsemppiä harjoittelujaksolle, toivottavasti saat tästä paljon irti!

Tarinasi oli siisti, sopivan pituinen ja kieliopillisesti lähestulkoon virheetön. Kirjoitat hyvin, eikä tarinastasi löytynyt paljoakaan korjattavaa. Erityisen taitavasti käytät lainausmerkkejä: niiden käyttöä olen setvinyt monelle tallilaiselle näiden viiden vuoden aikana. Mulla ei ole sulle sen suurempaa korjattavaa, hienoa ja sisällöllisesti hyvää tekstiä!

Kaikkia tehtäviä, ekstroja, merkkejä ja tasoja voi alkaa suorittamaan heti kun saa itselleen kaapin. Niitä ei ole pakko suorittaa, mutta ne tuovat halukkaille tavoitteita ja ideoita.

18,70v€ & ekstratehtävän palkinnoksi ratsastushanskat sekä 10v€.

[Stefan]

Yllätysvieras

Pahaa aavistamattomana raahustin tallille ja kävin heti kaapillani pukemassa sadetakin. Olin lupautunut maastoon Destinyn, Katherinen ja Viljan seuraksi.
- Hmm... Desi menee tietysti Pipsalla, ja jos Kate ottaa Jaden ja Vilja Ronnien... Merli? Ei, Kasper on tulossa tänään. Jätkä? pohdiskelin, mutta päädyin lopulta Jätkään. Loci saapui pian tallille ja tuli juttelemaan kanssani Jätkän karsinalle.
- No mutta, näytät tosi salamyhkäiseltä. Mikä sulla oikein on? kysyin.
- No... tiedän ettet tykkää tästä, mutta ilmoittauduin Maran hoitajaksi...
- Voi... en sanokaan mikä. Eikö Sannakaan sanonut mitään? kysyin.
- Höh, mitä? Marahan on oikea enkeli, Loci naurahti, mutta tiesi jo itsekin kokemuksesta höpöttävänsä puuta heinää.

Jätkä seisoi pian tamineet niskassaan ja talutin ruunan tallipihaan. Vetäisin takin hupun päähäni ja säädin jalustimet. Kuulin kuitenkin pian trailerin ääniä takaani.
- Onko Sanna hankkinut uuden hevosen? kysyin Desiltä joka saapui sopivasti paikalle Pipsan kanssa.
- Jos on, niin on varmaan pääsiäiskanan kakkima, koska minusta karsinat ovat täynnä ja kyllä Sanna rajansa tietää, Desi vastasi eikä ratkaissut lainkaan ongelmaamme. Traileri näytti kyllä hämmentävän tutulta. Pian tätini hyppäsi autosta ja tuli tervehtimään. En ole nähnyt Vera-tätiäni vuosiin! Halasin tuota ja täti nauroi tietysti heti kuinka olin kasvanut jo lihaksikkaaksi mieheksi ja näin päin pois... äh. Desi sai varmaan kunnon naurut (jälleen kerran, taas vaihteeksi..).

Tädin traileri oli tyhjä. Hän oli vienyt tammansa Linan ja Talitan jonnekkin lähitallille tai pikkumörskälle, jossain pientallilla kuitenkin. Minun oli jo kuitenkin aika lähteä maastoon, joten jätin tädin tutkimaan tallia ja kannustin Jätkän joukon kärjessä matkaan.

Apua! Mun on pakko laittaa 'jatkuu' koska me lähdetään pian lemmikkimessuille, minä ja pikkusisko. Olin luvannut sille.

Sannan kommentti

Oho, kerrankin sun tarinasi jäävät kesken! Jään odottelemaan jatkoa.

[katherine]

Kärryillä

Leppeä tuulenviri heilutteli Ronin jouhia. Poika seisoi tallipihalla kärryjen eteen valjastettuna - pakko myöntää, että kun hevonen oli minua vajaat 30 senttiä korkeampi, homma ei ollut mitään lasten leikkiä. Taputin shireä kevyesti kaulalle ja kipusin kyytiin ohjastaen Ronin pienehkölle, ruohonpeittämälle polulle.

Jättiläinen kopsutteli tyynen varmasti ja matkaavoittavin askelin eteenpäin. Ilma oli jälleen mitä ihanin: aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, ja mittari näytti kahtaatoista astetta, vaikka oli vasta huhtikuu. Ilmassa kiiri pikkulintujen reipas sirkutus, mutta kun höristin korviani, kuulin myös lähestyvän kavioiden kopseen. Edestäpäin ilmestyi suurehko hevonen, jonka tunnistin Merliksi. Tamman selässä istui Saku, joka kohotti kätensä tervehdykseen. Ohjasin Ronin polun sivuun.
"Moi!" tervehdin poikaa.
"Moro", hän virnisti ja pysäytti Merlin vierellemme.
Istuskelimme sitten siinä hetken ilman puheenaihetta, kunnes Saku avasi suunsa.
"Olis jo kesä ja kärpäset... Toukokuun alussa on se viikonlopun esteleiri, ootko sä ilmottautunu?" poika kysyi.
"Joo oon", nyökkäsin, "muuten me mennään Nuppulaan tässä kuussa, oisko 18. päivä, ja ollaan siellä pari päivää! Siitä tulee kivaa... Ja se vaelluskin on huhtikuussa. Eipä tuu ainakaa aika pitkäs Metsiksellä", naurahdin.
"Eihän täällä koskaan", Saku virnisti.

Merli tanssahteli jo turhautuneena pojan alla, ja Ronikin heilautti päätään kärsimättömänä. Olimme tainneet jutella jo jonkin aikaa...
"Yhtä matkaa tallille?" kohotin kulmiani.
"Juup", Saku maiskautti Merlin käyntiin.
Annoin ratsukon kulkea hyvän matkaa edellemme, ennen kuin käännyin varovasti Ronin - ja kärryjen - kanssa. Iltapäivä alkoi olla jo käsillä, ja aurinko oli muuttunut oranssehtavaksi kehräksi. Ratsastimme Metsälammelle, ja kun tuttu tallipiha ilmaantui näkökenttäämme, ajoin Ronin tallin eteen ja sidoin sen kiinni renkaaseen. Saku jalkautui myös ja alkoi hoitamaan Merliä kuntoon. Riisuin shiren valjaista ja vein kärryt varastoon. Harjailimme ratsujamme jonkin aikaa, kunnes veimme ne sisälle ja lampsimme itse muiden tallilaisten seuraan oleskeluhuoneeseen.

//Ekstraa?

Sannan kommentti

Roni onkin varma ja luotettava kärryhevonen rauhallisuutensa vuoksi. Se on koulutettu tosiaan ajolle, ja osaakin sen taidon upeasti. Roni on sen verran isokokoinen, että kärryillä voi istua parikin tallilaista samaan aikaan. Kiva että törmäsitte kärryajelullanne Sakuun ja Merliin: yhtä matkaa on aina mukava palata tallille! Eihän täällä Metsiksellä ajan pitäisi tylsäksi käydä, siihen mä vähän olen pyrkinyt.

ruohonpeittämälle
-> ruohon peittämälle

"Olis jo kesä ja kärpäset... Toukokuun alussa on se..."
-> Jos virke jatkuu kolmen pisteen jälkeen, jatketaan pienellä alkukirjaimella. Voit verrata kolmea pistettä pilkkuun, sillä periaatteessa ne toimivat melko samaa kaavaa noudattaen.
-> "Olis jo kesä ja kärpäset... toukokuun alussa on se..."

16,30v€

[katherine]

Astetta erikoisempi eväsretki

Seisoimme pihalla satuloimassa ratsujamme: minä, Enni, Destiny, Claudia, Stefan ja Saku. Suunnitelmissamme oli lähteä maastoon piknikille, todennäköisesti jonnekin Rantapolun lähettyville.
"Onneks alkoi pääsiäisloma", Enni puuskahti ja kiristi Novan satulavyötä.
"Niinpä! Jää enemmän aikaa tällekin mussukalle", Destiny elehti dramaattisesti ja halasi Pipsaa.
"Onko eväät mukana?" kysyin ja vilkaisin Jaden kaulan alta muita.
"Tietty! Minä ja Saku ritarillisesti tuodaan ne. Eihän näin vaativaa tehtävää voi likoille antaa..." Stefan iski silmää Sakulle ja kiipusti Maran selkään reppu olallaan.
"Niin, putoaisimme pian hevosen selästä", Claudia pyöritteli silmiään.
"Mahtaa Maralla olla täysi työ, kun pitää kantaa vielä eväitäkin... Sehän kiskoo läkähdyksissään jo pelkkä Stefan selässään!" virnuilin Jaden selästä.
"Mitä? Väitättekö, etten ole atleettien kuningas?" hän tyrmistyi ja maiskautti ratsunsa liikkeelle.
"Onneksi täällä olen vielä minä..." Saku röyhisti rintaansa.
Ratsastimme hyväntuulisesti jutellen pois tallipihasta. Kevätsää oli täydellinen eväsretkelle!

Stefan pysäytti Maran yhtäkkiä, ja takana tuleva Saku meinasi törmätä Merlin kanssa ratsukkoon. Poika viittilöi meitä pysähtymään muodostaen huulillaan sanan 'käärme'. Kurkistin polulle ja siellä se tosiaankin loikoili: kyy, Suomen ainoa myrkkykäärme. Vavahdin, sillä olin aina pelännyt käärmeitä kuollakseni, jopa vaarattomia sellaisia. Istuimme ratsujemme selässä jähmettyneinä ja odotimme, mutta kyyllä ei ollut näemmä aikomustakaan siirtyä paistattelupaikaltaan. Kriittisimmällä hetkellä Mara hirnahti levottomasti - käärmeen ruumis nytkähti ja se kohotti nopeasti päätään.
"Nyt se hyökkää", Enni supisi kauhuissaan.
Nielaisin, mutta silloin kyy mateli hitaasti metsän siimekseen. Pienen välikohtauksen jälkeen jatkoimme helpottuneina matkaamme piknik-paikkaa kohti.

"Ta-daa!" Saku viittasi kädellään kellertävän ruohon peittämää, suurehkoa metsäaukeaa päin.
Paikkaa reunusti joka puolelta harvahko sekametsä, ja aukiolle johti pieni polku itse pääreitiltä.
"Täydellinen paikka piknikille!" Destiny ilahtui ja ratsasti aukealle.
Menimme perässä ja jalkauduimme. Eräs käppyräinen vaivaiskoivu työnsi oksansa juuri sopivasti aukion laidalle, joihin oli helppo sitoa hevoset kiinni. Aloimme yhteisvoimin purkamaan satulalaukkua. Levitin maahan suuren liinan, jonka päälle ladoimme eväät: kerrosleipiä, pillimehuja, hedelmiä, keksejä ja jääkaapista löytynyttä täytekakkua. Ratsuille olimme varanneet minttupastilleja ja porkkanapussin.
"Aaah..." kellahdin ruohikolle selälleni.
"Varo, Kate, siellä voi piillä muurahaisia", Saku pelotteli.
"Yäk", haroin hiuksiani, mutta kun en löytänyt öttiäisiä, jatkoin loikoilemistani.
Tunsin päänahassani kihelmöintiä. Jokin selvästi liikkui hiuksissani! Murkkujaah!" kiljahdin ja pomppasin seisomaan - melkein kaaduin kakun päälle.
"Hihhih... Siinä meillä eräretkeilijä", taakseni hiipinyt Saku heilutteli pitkää pajunoksaa kädessään.
"Hei! Jäät kohta ilman kakkua", horjahdin tahallani herkkua päin.
"Niin, Kate liiskaa sen", Destiny naureskeli.
Syötimme hevosille hieman herkkupaloja. Jade rakasti porkkanoita: se oli oppinut luottamaan minuun vihdoinkin, mutta paljon siihen oli aikaa ja vaivaa kulunutkin.

Syötyämme nousimme jälleen ratsaille ja karautimme laukkaa lammen rantaan, josta annoimme hevosten juoda. Päivä oli ennätyslämmin, ja onneksi koko pääsiäislomalle oli luvattu aurinkoisia kelejä. Köpöttelimme rauhassa takaisin Metsälammelle, jotta hevoset saisivat levähtää hieman. Tallilla riisuin Jaden varusteista, harjasin sen ja vein knabstrupin "vesipisteen" luo. Varasin itselleni hikiviilan ja aloin suihkuttelemaan viileällä vedellä Jaden jalkoja. Käänsin hanaa hieman lämpimämpään suuntaan ja valutin vettä myös tamman selälle ja kaulalle. Jade hörisi tyytyväisenä ja lepuutti toista takastaan ilmassa.
"Tuo otus tosiaan tykkää tuosta", Vilja naurahti kävellessään pihan poikki talliin.
Hymyilin ja katkaisin veden kulun. Vetelin hikiviilalla Jadesta suurimman osan vesistä pois, ja kuivasin sen vielä pyyhkeellä: en halunnut ottaa riskejä. Hoitotoimenpiteen päätyttyä talutin tamman omaan karsinaansa ja rapsuttelin sitä hetken hellästi.
"Moikka, murunen", silitin tamman turpaa ja lähdin läksimään toimistohuonetta kohti.

//Evästelyä Lasketaanko loppu ekstraksi?

Sannan kommentti

Kuulostaapa mukavalta piknikiltä! Kaikilla näytti olevan reissussa hauskaa, mikä on tietysti pääasia. Kesän lämmöt tuovat mukanaan muurahaiset, hyttyset sun muut iljettävät öttiäiset, joiden olemassaoloa ei meinaa muistaa ollenkaan talvipakkasilla. Pitkä reissu oli varmasti kokemisen arvoinen, erityisesti noin isolla porukalla. Ksä suorastaan vaatii lisää tämänkaltaista menoa!

Tarinasi oli pitkä, siisti ja ennen kaikkea taitavasti kirjoitettu. En löytänyt paljoa korjattavaa, sillä teksti oli kieliopillisesti lähes kokonaan virheetöntä. Osaat rakentaa hyvin lauseita ja erityisen yllättynyt olin täysin virheettömästä lainausmerkkien käytöstä repliikeissä.

Poika viittilöi meitä pysähtymään muodostaen huulillaan sanan 'käärme'.
-> Puolilainausmerkkejä ('tällaiset') käytetään ainoastaan toisten lainausmerkkien sisällä, esimerkiksi tällaisessa lainatussa lauseessa: "Jaakko sanoi 'muistakaa olla varovaisia' ja perääntyi muutaman askeleen."
-> Poika viittilöi meitä pysähtymään muodostaen huulillaan sanan "käärme".

piknik-paikka
-> piknikpaikka

21,40v€

[Enni]

19.4 Aamuvirkku

Huaah! Ehkä ei olisi sittenkään kannattanut herätä vartavasten viideltä aamutallia tekemään. Olin nukkunut eritäin hyvät kuuden tunnin yö-unet, eikä minua YHTÄÄN ramaissut. Ulkona oli vielä vilpoista, joskin näytti siltä, että oli tulossa lämmin päivä. Lintujen viserrys, sekä tuulen viima kasvoilla saivat minut hyvälle tuulelle. Punaiset tallirakennukset pilkahtelivat välillä puiden välistä näkyviin. Odotin innolla, että näkisin taas erään tietyn tamman!

Parkkeerasin pyöräni telineeseen. Tarhat olivat vielä tyhjillään. Lähdin kävelemään kohti päätallia, jossa Sanna luultavammin olisi. Ovi oli raollaan. Sanna oli varmaan jättänyt sen tarkoituksella auki, niin, että talliin saataisiin raitista ilmaa. Lompsin sisään talliin ja jätin natisevan oven edelleen raolleen. Niin kuin olin arvellutkin, Sanna oli tallissa. Hän laittoi aamuruokia hevosille.
- Enni? Mitäs sä täällä, hän kysyi hämmentyneenä.
- Mä tulin auttamaan, jos kelpaa? sanoin virnuillen.
- Kelpaa, kelpaa! Mä vaan ihmettelin, että kuka muka tulee vapaaehtoisesti tänne raatamaan, Sanna hihitteli epäuskoisena.

Vietyäni mustan tallikassini kaappiini, autoin Sannaa ruoissa. Jaoimme ruuat päätallin hevosille, jonka jälkeen lähdimme jakamaan niitä sivutallin polleille. Sain antaa Novalle ruuat, josta olin mielissäni - ja niin varmaan oli hoidokkinikin! Ruokien jälkeen veimme hevoset ulos. Siinä riitti hommaa, sillä aivan pieni talli ei Metsälampikaan ole! Homma oli kuitenkin hauskaa, joten aika kului nopeasti. Tarhat olivat siistissä kunnossa, ja ne oli siivottu Sannan mukaan juuri eilen, joten selvisin siitä hommasta.

Punnitsimme heinät vaa'alla, sekä Ikean muovikasseilla. Heinät vietiin hevosille tarhoihin, jossa ne saivat nautiskella niistä rauhassa. Kun kaikki hevoset olivat saanet ruokansa, aloimme puhdistamaan karsinoita. Minä otin aluksi käsittelyyn tietenkin Novan karsinan, ja Sanna alkoi putsaamaan Kisun boxia. Kun minä yhä putsasin Novan karsinaa, Sanna oli edennyt jo toiseen boxiin - sen verran vähemmän minä olin tätä hommaa tehnyt!

Jossain vaiheessa Iida ilmestyi avuksemme. Saimme yhteistuumin päätallin karsinat siivottua, jonka jälkeen Sanna ja Iida lähtivät sivutalliin, ja minä jäin luutimaan lattioita sekä siivoamaan satulahuonetta. Olin jo nyt aivan poikki ja hiestä märkä, vaikka puolet hommista olisivat yhä jäljellä! Suunnistin uupuneena kaapilleni, ja poimin kassistani vesipullon. Hörpin vettä siinä rauhassa kunnes havahduin Sannan huikkaisuun:
- Me saatiin nyt toi sivutalli hoidettua, tuutko kahville? hän tarjoutui kahvinkeittäjäksi.
- Mitä hit... Ei ku joo, kiitti, sanoin nolostuneena. Sanna ja Iida olivat kyllä huhkineet toden teolla! He olivat olleet todella nopeita - tai sitten minä olin ollut todella hidas!

No, Sanna kyllä kiitti avustani, vaikkakin itsestäni tuntui, ettei minusta nyt hirveästi sitä ollut. Mutta hauskaa minulla ainakin oli ollut! Kahvituokiomme päätyttyä, käveleksimme Iidan kanssa takaisin talliin. Iida lähti kotiinsa syömään, ja minä häivyin tallivintille syömään eiväitäni: ruisleipää ja pillimehua. Kello näytti puoli kymmentä. Kohta varmaan alkaisi porukkaa lappaa sisään, ellen aivan väärässä ollut.

Ja enhän minä ollutkaan. Puoli yhdentoista aikaan ulkoa alkoi kuulua puheen sorinaa. Hypähdin pystyyn, ja suuntasin ulos.
- Ääk! Destiny ja Jade parkaisivat kuuluvasti yllätettyäni heidät takaa päin.
- Enni! Ei viattomia sivullisia saa säikytellä, Destiny kikatti. Hipsimme yhtä matkaa talliin, ja lähdimme hakemaan hevosia tarhasta.

Sidoin Novan kiinni hoitopuomiin. Oli tullut lämmin ja kaunis päivä, joten hevoset oli kiva hoitaa ulkona. Harjasin Novan huolellisesti, ja putsasin sen kaviot. En ehtinyt liikuttaa sitä tänään, sillä minun piti kiirehtiä ystäväni synttäreille. Vein Novan takaisin tarhaan ennen lähtöäni. Sitten lähdin polkemaan kotiin kevätauringon helottaessa taivaalla.

Sannan kommentti

Kiitos jälleen kerran avusta! Siitä on aina suuri hyöty, sillä hommalla työt saadaan valmiiksi vähemmällä vaivalla. Metsälammella tallihommien teossa ei ole kiire, sillä kiireellä tulee yleensä ainoastaan huonoa jälkeä. Metsiksellä – kuten varmasti kaikkialla muuallakin – iltapäivä on sitä kiireisintä ja tapahtumarikkainta aikaa päivästä!

Tarinasi oli mukavan pituinen, mutta siitä löytyi melko paljon yhdyssanavirheitä, joihin suosittelen kiinnittämään tarkempaa huomiota. Kun kaksi sanaa muodostavat yhteisen käsitteen (esim. tee + pussi = teepussi), syntyy yhdyssana. Yhdyssanan rakenteesta on puolestaan kiinni se, käytetäänkö siinä yhdysmerkkiä vai ei.

vartavasten = varta vasten

yö-unet = yöunet
puheen sorinaa = puheensorinaa
takaa päin = takaapäin (-päin loppuiset aina yhteen)

boxi = boksi, boksia, boksiin... (mieluiten suomalaisittain)

18,70v€

[Loci]

04.05.2014 - Juonittelua 

"Tänään Sanna oli järjestänyt meille aikamoisen päivän. Aluksi saimme tehdä kunnolla töitä, eikä tietenkään mitään hevosten kanssa. Päivä kuitenkin pelastui, kun lopulta Sanna ilmoitti, että kiitokseksi ahkeruudestamme pääsemme maastoesteille."

– Hei Loci! kuuluu Jonathanin raikuva ääni toimistoon astuessani.
– No hei. Onko täällä ketä paikalla? Haluaisin niin kovasti ratsastamaan porukalla, kerron.
– Sanna laittoi tytöt siivoamaan tarhoja ja hän sanoi myös, ettei kukaan saisi lähteä ratsastamaan, Jonathan kertoo ja kurtistelen kulmiani.
– Höh, olisin niin kovasti halunnut maastoon virkistymään. Käteenikään kun ei enää koske, sanon.
– Niin joo, Sanna myös kertoi, että auttavia käsiä tarvittaisiin pihan haravoinnissa, minulle lykättiin satulahuoneiden ja toimiston siivoaminen, Jonathan kertoo ja nyt vasta huomaan hänen kädessään olevan rätin.
Kevätsiivous? Mitähän ihmettä se Sanna nyt on keksinyt!

Jätän tavarani kaappiini ja kävelen Sannan talon luo. Pari haravaa on talon seinustalla ja nappaan niistä toisen käteeni. Aloitan järjestelmällisen haravoinnin ja onnekseni Saara tulee pian avukseni. Sanna ilmestyy talosta ja kiittää meitä, kun olemme ahkerina alkaneet haravoimaan pihaa.
– Jos voisitte käydä muillekin sanomassa, että ruoka on kymmenen minuutin päästä valmista, olisin erittäin kiitollinen, nainen sanoo.
– Tottakai, vastaan hymyillen ja Saaran kanssa jätämme haravat talon seinustalle lähtiessämme etsimään muita.

Pian olemme kaikki kokoontuneet Sannan talon ruokapöydän ääreen. Sannan tekemä makaronilaatikko maistuu kaikille ja vihdoin Sanna avaa keskustelun:
– Onko työtä vielä paljon jäljellä?
– Saatiin tarhat just valmiiksi, Iida kertoo.
– Satulahuoneet ja toimisto siivottu, Jonathan jatkaa.
– Laitumien aidat käyty lävitse ja korjattu, Kasper ilmoittaa.
– Pihassa on vielä haravoitavaa, kerron viimeisenä.
– No hyvä, ruuan jälkeen Kasper ja Iida jäävät auttamaan Locia ja Saaraa pihan haravoinnissa. Muut käyvät hakemassa seuraavat hevoset sisälle syömään ja katsovat, että niiden estevarusteet ovat karsinoiden edessä valmiina: Ellu, Jätkä, Merli, Jade, Rinja, Pipsa, Foggy, Ronnie ja Buster.
Vastalauseitta jatkamme ruokailua ja rupattelua.

Loppupihan haravointi ei vie kauaa ja pian Sanna tulee talosta ulos.
– Hyvä, olettekin valmiina. Kasper, käytkö kippaamassa kottiärryt tyhjäksi lantalaan ja tuletko sitten toimistoon. Minulla on asiaa kaikille, nainen kertoo.
Seuraamme Iidan ja Saaran kanssa Sannaa toimistolle, missä hän istahtaa työpöytänsä ääreen ja ottaa paperin ja kynän. Jonathan yrittää kurkkia, mitä tallin omistaja paperiin kirjoittaa, mutta nainen hätistää pojan kauemmaksi.

Vihdoin Sanna nostaa katseensa paperista ja silmäilee meitä ja paperiaan. Viimeisen merkinnän tehtyään saamme kuulla mukavan uutisen:
– Okei, onko joku joka ei halua lähteä hyppäämään maastoesteradalle? Sanna kysyy.
Hiljaisuus on rikkoutumaton ja me "nuoret" tuijotamme toisiamme sanattomina. Eikai meistä nyt kukaan sellaisesta herkusta kieltäytyisi?
– Hyvä. Loci ottaa Ellun, Jonathan saa Jätkän, Emppu pääsee Jaden kuskiksi, Diana saa Rinjan, Kasperille on varattu Pipsa, Kate ottaa.. Foggyn, Saara pääset Ronniella ja Iida nappaa Busterin. Itse johdan joukkoa Merlin kanssa.

/extra?

Sannan kommentti

Joskus pitää juonitella että suunnitelmat toteutuisivat! Metsälampi onkin jo kaivannut kevätsiivousta, ja tämä sai toimia pintaraapaisuna ennen 15. päivä tätä kuuta järjestettäviä siivoustalkoita. Suurkiitos avustanne, enhän minä olisi yksin selvinnyt... ainakaan noin lyhyessä ajassa! Maastoesteet saivat toimia palkkiona siivousurakastanne.

Tarina oli virheetön ja siisti, mutta tarinan alussa oleva lainaus pilasi koko tarinan juonen kertaheitolla. Lainaus olisi ollut ok, jos olisit jättänyt siinä joitakin asioita paljastamatta (esimerkiksi maastoesteistä mainitsemisen). Jos lainauksessa vihjataan hienovaraisesti, se päinvastaisesti lisää lukijan mielenkiintoa alkavaa tarinaa kohtaan!

17,40v€ + extra

[katherine]

METSISLÄISTEN SEIKKAILUT

"- Ei...?
- Ei!
- Ei. Ei. Ei."

- Bäää! kuulin takaani laiskan määkäisyn.
- Bää? kurtistin kulmiani ja käännyin hitaasti.
Olin saada sydänkohtauksen, kun huomasin tuijottavani suurta lammasta silmästä silmään. Se märehti hypnoottisella leukojenliikkeellä heinätuppoa, ja tapitin sitä hetken tietämättä mitä tehdä. Huomasin kuitenkin pian siirtää katseeni lammasta taluttavaan Kasperiin, joka loisti kuin hangon keksi silittäessään villaista turkkia.
- Kuka sun uus tuttavuus on? tutkailin lammasta sorkista korviin.
- Tää tuli vasta äsken. Kate, tässä on Minttumaaria. Minttumaaria, tossa on Kate, Kasper esitteli meidät virallisesti toisillemme.
- Okei... Ihan kivahan tämmönen on, silitin varovasti Minttumaarian pehmoista villaa.

Tallissa oli paljon porukkaa, ja he varustivat parhaillaan ratsujaan.
- Hei, mihinkäs te ootte menossa? harppasin lähimpänä seisovan Destinyn luokse.
- Stalkkaamaan sitä vanhaa taloa, joka on siellä pellonpäässä, hän vastasi ja taputti tallin uusinta tulokasta: Killeä.
- Jaaa. Ehinkös mä mukaan? tiedustelin innoissani.
- Etköhän. Hei tyypit, Kate tulee kans! hän ilmoitti muille.
Ryntäsin laittamaan Jaden valmiiksi, ja olin hetkessä muiden kanssa tallipihalla. Suunnaksemme otimme suunnitelmien mukaan autiotalon siellä jossain.

Päivä oli mitä lämpimin, ja siristelin silmiäni kirkkaassa auringonpaisteessa. Jade heilautti välillä häntäänsä hätistääkseen sitä kiusaavat öttiäiset.
- Mä kuolen nestehukkaan. Jos en sitä ennen lämpöhalvaukseen tai auringonpistokseen, Mindy puuskahti.
- Sullahan on vesipullo siinä? osoitin hänen vyötäisilleen kiinnitettyä pulloa.
- Ai niin joo, Mindy naurahti ja otti ison kulauksen vilvoittavaa vettä.
- Täällä on oikeesti ihan karmaisevan kuuma, Jonathankin totesi.

Saavuimme pian määränpäähämme. Ränsistynyt talo oli ollut tyhjillään jo monia vuosia, sen edellinen omistaja oli ilmeisesti kasvattanut laamoja - monet olivatkin pitäneet häntä hieman höperönä alppiukkona.
- Jätetäänkö hevoset tuohon? Loci osoitti metsän reunalla kasvavaa koivua.
- Joo. Siellä on varjo, ratsastin Jadella puun luo ja sidoin sen kiinni.
Muut tekivät samoin. Olimme juottaneet hevoset matkan varrella pienestä purosta, joten lähdimme hyvillä mielin tutkimaan hökkeliä.

- Onkohan tää auki? Stefan mittaili pientä puuovea katseellaan.
- No, ei auta muu kuin kokeilla, Loci tokaisi ja tönäisi ovea, joka heilahti saman tien auki.
Virnistin ja astuin peremmälle. Talossa haisi ummehtuneelle, ja sisustuskin viittasi johonkin toivottoman vanhanaikaiseen: raidalliset tapetit, hieman rikkinäiset puukalusteet ja puhki kuluneet kokolattiamatot.
- Huikee eroavaisuus verrattuna... no, johonkin nykyajan taloon, Destiny irvisti.
- Tämä onkin kummitustalo, Jonathan elehti aavemaisesti.
- Pää kiinni, Loci virnuili ja lähti kävelemään eteenpäin.
- Hei muuten... käännähdin äkkiä ympäri ja vilkaisin ovea, jota tuuli heilutteli.
Naks.
- Ei...?
- Ei!
- Ei. Ei. Ei.
- APUA!

Seisoimme paikoillemme jähmettyneinä. Ovi oli juuri mennyt lukkoon, ja me olimme sisällä vankeina.
- Nuo ikkunat on laudattu umpeen, Mindy voihkaisi.
- Täällä on pakko olla toinenkin ovi, Loci mutisi ja lähti etenemään vanhoja portaita ylöspäin.
- Hajaannutaanko? Kaikki tulee vartin päästä takas tähän, Mindy ehdotti.
Nyökkäsin ja liityin hänen seuraansa. Loci ja Jonathan lähtivät yläkertaan, Destiny ja Stefan alakertaan ja me kellariin, jonka luukku löytyi keittiön nurkasta.
- Peremmälle vaan... nielaisin avatessani luukun.
Onneksi portaat eivät olleet kovin jyrkät, ja laskeutuminen sujui melko vaivattomasti. Mindy näytti kännykkänsä valolla tietä, ja laskeuduimme pian kylmälle kivilattialle.
- Toivottavasti täällä ei oo hiiriä, hän irvisti ja vilkuili ympärilleen.
- Tai lepakkoja, lisäsin.

Löysimme hetken haparoinnin jälkeen valokatkaisimen, ja kellariin syttyi muutama lamppu - nyt uskalsimme liikkua vähän rohkeammin. Huomasimme, että olimme kapean käytävän alussa, jonka seiniä koristi viisi ovea.
- Viisi pientä ovea, valitse se oikea, vitsailin ja potkaisin ensimmäistä kokeellisesti.
Se aukesi vähän, mutta oven takana oli selvästi jokin este. Työnsimme yhdessä hartiavoimin, kunnes yhtäkkiä kuului valtava kolahdus ja sarja pienempiä risahduksia. Hypähdin taaksepäin sydän kurkussa.
- Jotain tais mennä rikki, puuskahdin ja kurkistin sisään.
Keskellä lattiaa makasi tummanvihreä kanootti, joka oli kaatanut mennessään puulaatikoiden pinon. Emme kuitenkaan kiinnittäneet siihen huomiota, sillä pikkuruiseen huoneeseen kajasti päivänvaloa kapeahkosta ikkunasta.
- Jes! tanssimme pienen voitontanssin.
Mindy katsahti kännykkänsä näyttöä ja peitti suunsa kädellään.
- Meillä on kestänyt jo puoli tuntia! hän kauhistui.
- Mennään äkkiä, päätin ja lähdin kohti portaita.

Kun saavuimme takaisin kokouspaikalle, muut odottivat meitä jo huolestuneina.
- Missä te ootte viipyny? Me meinattiin jo lähtee ettimään, Destiny tiukkasi.
- Mepä löyettiinkin jotain, vastasin arvoituksellisesti.
- Meidän saldo oli kasa rikkinäisiä liikennemerkkejä, Jonathan huokaisi.
- Ei meilläkään mitään rojuja kummempaa, Stefan kertoi.
- Kellarissa on avonainen ikkuna! Mindy hihkaisi ja hymyili leveästi.
- Oikeesti? Jee! Nyt päästään pois täältä, Loci innostui.
Lähdimme näyttämään muille tietä - ensin kellariin ja sitten ikkunahuoneeseen.
- Tuo on aika pieni, Loci pohti.
- Mä en ainakaan mahdu, Stefan ja Jonathan sanoivat yhtä aikaa.
Kaikkien katseet kääntyivät minuun, eikä ollut vaikeaa arvata, mitä he ajattelivat.
- Okei, okei! Mä meen, antauduin ja katselin ikkunaa.
- Kasataan näistä pino, Mindy alkoi nostelemaan aiemmin kaatuneita laatikoita päällekkäin.
Rakensimme tornin, jonka päälle minut autettiin. Yletyin onneksi ikkunaan aika hyvin.
- Hevoset! Ne on vieläkin siellä, Destiny tajusi yhtäkkiä.
- Tehään näin. Kate, sä meet eka kattomaan hevoset ja sitten tuut avaamaan meille oven, Stefan järkeili.
- Millä mä sen saan auki? Eihän mulla oo avainta, ihmettelin.
- Eikös se auennut sisäänpäin? Täältä talosta sitä on mahotonta saada auki, kun ei oo kahvaa, mutta mähän sain sen sillon avattua tönäisemällä, Loci keksi.
- Yritetään... Menkää oottamaan ovelle ja pitäkää peukkuja! käskin ja lähdin punnertautumaan ikkunasta ulos.
Maahan oli alle metrin pudotus, sillä olin kellarikerroksessa. Takaliston kohdalla meinasi tehdä tiukkaa, mutta sain kuin sainkin kroppani mahtumaan. Vihdoinkin ulkona!

Hölkkäsin nopeasti hevosten luokse. Ne nyhtivät kaikessa rauhassa ruohoa puiden varjossa, joten menin talon sisäänkäynnille ja tönäisin ovea voimieni takaa. Kuului pieni naksahdus ja se aukeni narahtaen paljastaen muut takaansa.
- Hyvä! Jonathan taputti käsiään.
Olimme iloisia vapautumisestamme, eikä kenellekään ollut käynyt kuinkaan - onni onnettomuudessa. Oli mahtava tunne jälleen nousta Jaden selkään ja lähteä tallille päin. Juotimme hevoset samaisessa pikkupurossa, ja kun saavuimme Metsälammelle, näimme muiden pelaavan jalkapalloa Sannan talon piha alias pelikentällä.
- Ette ikinä usko mitä meille tapahtu! Loci kailotti, ja niin kerroimme koko jutun juurta jaksain.

//Ekstraa.
HOX, kaikki tallilaiset! Tästä lähin jokainen voi halutessaan aina inspiraation tullessa kirjoittaa itse ideoimansa "Metsisläisten seikkailut" -tarinan, jossa juurikin tapahtuu jotain erikoista tai sitten vain tallilaisten möhläilyjä

Sannan kommentti

Voi vehnäleseet sentään, minä en olisi ikinä uskaltautunut siihen rotiskoon joka rutisee pienimmänkin tuulenvireen pehmeissä käsissä. Talon omisti aikoinaan Metsälammen kylähullu Asko Myllymaa, mahdottoman värikäs persoona kaikessa loistossaan. Talo jäi tyhjilleen kolmisenkymmentä vuotta sitten Askon kuoltua.

Tällaisilla hellekeleillä oli tosiaan hiukan riskialtista lähteä tutkimaan autiotaloa: jos jotakin olisi sattunut, nestehukka olisi kolkuttanut hyvinkin pian ovella. Onneksi selvisitte kuitenkin säikähdyksellä ja kekseliäisyytenne ansiosta pääsitte pois lukittujen ovien takaa. Kuulostaa kyllä mieleenpainuvalta seikkailulta!

Tarinasi oli pitkä ja virheetön. Olit sisällyttänyt ekstratehtävässä vaaditut sanat taitavasti tarinan joukkoon, eikä ne pompannut tekstin seasta siihen sopimattomina. Tarinan alku sai hymyn huulille. Tarina sisälsi upeaa kuvailua ja värikkäitä sanavalintoja: lukijana pääsin helposti mukaan tarinan kulkuun, tarina herätti mielenkiintoa. Erittäin hieno, novellimainen teksti! Tämä tarina on papukaijamerkin arvoinen, mutta sulla taitaa jo olla sellainen.

25v€

[Kasper]

Pojat on poikii

Kesäinen keskiviikkoilta, eikä mitään tekemistä. Tai no, keskiviikko tämä kyllä oli, mutta tekemistä oli senkin edestä. Sanna oli antanut mulle tehtäväksi siivota sivutallin kolme perimmäistä karsinaa, mutta se ehjempi talikko oli kadonnut seinustalta kuin maan nielemänä. Voi hyvää päivää, mä en millään jaksanut alkaa työn tekoon harvapiikkisellä ja hajanaisella työvälineellä, joten vilkaisin olkani yli poistuessani tallista pihan puolelle. Pisti väsyttämään kamalasti, joten oikaisin itseni hetkeksi pihanurmikolle. Karsinat ehtisin siivota hetkeä myöhemminkin.

Ja kuten arvata saattaa niin mä nukahdin siihen, pihapuun varjoon viileälle nurmikolle. Ja heräsin vasta kun joku tuli mulle siitä sanomaan. Raotin silmiäni ja vääntäydyin nopeasti istuma-asentoon kuullessani Katen kirkkaan äänen lähietäisyydeltä.
"Et kai sä vaan nuku täällä?"
Eeenhän toki. Muuten vain päivää paistattelin.
"Kunhan vähän itseäni oikaisin. Et sä ole sattunut näkemään talikkoa missään?"
Kate pudisti päätään, mutta meni vähän kummallisen näköiseksi. Punnersin seisomaan ja katsoin tytön osoittamaan suuntaan. Ja kappas hemmetti, siellä se killui pihakuusen oksalla kuin joulukuusessa konsanaan.
"Mitäs pirskattia", mumisin. "Miten me saadaan toi alas?"

Alkoi operaatio talikonmetsästys. Kate nakitti Viljan etsimään jostain jonkinsorttiset tikapuut, ja ympärille kerääntynyt pieni yleisö naureskeli kummeksuen tapahtumalle. Potkaisin paksurunkoista puuta joka ei hievahtanutkaan paikoiltaan talikosta nyt puhumattakaan. Lopulta Vilja saapui mukanaan aataminaikainen maalausteline, jonka oli löytänyt jostain ilmeisesti Sannan avustuksella. Katsoin toista kuin heikkopäistä: minunko pitäisi nousta tuollaisen rotiskon päälle seisomaan? Hyvä kun kestäisi itse talikon painon.

Pelottomana nousin kuitenkin telineelle seisomaan, mutta yritys osoittautui turhaksi todetessani oksan olevan edelleenkin liian kaukana. "Tuokaa jotain kättä pidempää!" Sanna ojensi minulle hetken kuluttua harjanvarren, jolla huitomalla sain talikon putoamaan alemmas. Tältä korkeudelta ylsin jo nappaamaan välineen omaan käteeni, ja pudotin sen varovasti alas puusta. Lopuksi tasapainoilin parhaani mukaan alas telineeltä takaisin maahan. Huh. Kaikkeen sitä mies joutuikin.

"Miten hemmetissä tää oli edes mahdollista?" puhahdin Aavalle jolla oli päämääränä sama talli kuin minullakin. Nainen pudisti päätään ja nauroi niin, että mustat hiukset heilahtivat hänen kasvojensa eteen.
"Ei mitään hajua."
Rinnallamme kävelevällä Locilla taas tuntui olevan oma käsityksensä asiasta.
"Stefan sen puuhun paiskasi, kun riehuivat pihalla Jonathanin kanssa. Mä varoitin kyllä niitä että jotain saattaisi tapahtua, mutta tiedäthän - pojat."
"Boys will be boys", nauroin astellessamme sisälle talliin. "Ja mulla on töitä rästissä."

Sannan kommentti

Mä jo ehdinkin murehtia, minne se on oikein voinut kadota! Pakko kyllä myöntää, että pihakuusi oli se vihoviimeinen paikka mistä olisin ikinä voinut kuvitella sen löytyvän. Pointsit annan tosin siitä, että saitte sen alas! Hikeä ja verta säästelemättä, kylläkin. Olisi siinä ollut monella ihmettelemistä, jos kuusemme olisi ympärivuotisesti koristeltu – talikkoihin?

Tarinasi oli siisti, virheetön ja ennen kaikkea hauska lukea. Vaikkakin se jäi hiukan lyhyeksi, sisältö oli taitavasti tiivistetty. Teksti pysyi mielenkiintoisena alusta loppuun, oikein mukavaa luettavaa. Tämä jo hipoi papujaijamerkkiä!

18,10v€

[Ida H]

Päivä tallilla 8.6-14.

Kun tulen tallille kaikki ovat toimistossa.

- Hei! Mitä täällä on sattunut? Kysyn.

- Ei mitään, mutta me Kasperin ja Aavan kanssa pidetään teille hoitsujenvaihtopäivä, Stefan sanoo.

- Kiva osallistuisin kanssa, sanon.

- Eli kaikki osallistujat menee muualle, niin me tehdään päivän ohjelma ja hoitsujen vaihdot, kiitos! Aava sanoo napakasti.

Menemme hoitajienhuoneeseen.

- Kerrankin on Aavakin messissä niin on järkevää touhua, kun ei noista pojista tiedä, Vilja nauraa.

- Niinpä, sanomme yhteen ääneen, Jonathan ei kyllä sano mitään. ´

Pian seinällä on lappuset.

Päivän ohjelma

10-11.30 Hoitsujen söpöysnäyttelyt

12-13  Tallin yllätys siivous Sannalle

13.30-15.30 Matka laavulle, maastoesteitä uittoa ja herkuttelua

16.00-17.00 Aavan tehokas teoriatunti kouluratsastuksesta

17.30-18.30 Aavan hikinen koulutunti maneesissa

Hoitsujen vaihdot

Claudia - Ella

Destiny - Ellu

Maisa - Merli

Vilja - Sam

Emppu - Jade

Loci - Hali

Iida - Ronnie

Charlotta - Kisu

Ida - Mara

Roosa - Myy

Venn - Nova

Gemma - Finna

Jade - Kille

Jenn - Roni

Kate - Velli

Marika - Cindy

Jonathan - Foggy

- Okei hoitsut on nyt jaettu on tunti aikaa laittaa hevoset näyttelyihin valmiiksi, Kasper sanoo. Lähden hakemaan Maraa sisälle.

Mara lepäsi auringossa, kunnes huomasi minut ja alkoi tanssahdella. Huudahdin orille kevyesti ja vihelsin myös, mutta Mara ei tullut päätin hakea kauroja, jolloin ori pinkaisi luokseni. Puin Maralle riimun ja lähdin taluttamaan sitä talliin.

Tallissa laitoin  Maran kiinni käytävälle ja hain harjat. Aloitin Maran harjaamisen pölyharjalla. Harjaan oria pitkän aikaa, että saan varmasti sen kiiltämään pian karva kiiltää. Sipaisen kavioihin öljyä ja alan selvittää jouhia. Mara välillä hermoilee, mutta seisoo muuten kiltisti. Alan letittää oria. Laitan sille otsatukkaan, harjaan ja häntäänkin sykeröt. Putsaan vielä kaviot ja sitten Mara on valmis, vielä vain suitset, niin on ori kauniista, kauniimpi. Haen siis suitset. Laitan ohjat kaulalle ja alan laittamaan kuolaimia. Tappelen hetken orin kanssa, kunnes suitset ovat oikein päässä. Laitan itselleni kypärän ja lähdemme maneesiin, johon on laitettu kouluaidat ja tuomarit Aava ja Kasper istuvat päässä ja Stefan on maneesiin ulkopuolella.

- Olette nyt tässä ja teidät otetaan tuonne yksi kerrallaan, Stefan sanoo. Mara hermoilee ja tanssii vierelläni kuin pieni lintunen, kun menemme maneesiin. Meidät arvostellaankin ja otetaan näyttelykuva.

- Mara on komea ja kiiltävä, hienoa Ida! Aava sanoo hymyillen. Viimeisenä on palkintojen jako.

- Kolmanneksi tuli Vilja ja Sam, Stefan sanoo.

- Toiseksi tuli Jade ja Kille, Kasper sanoo.

- Ja voittaja on Ida ja Mara, Aava kailottaa. Saan ruusukkeen ja menen irroittamaan letit Maralta.

jATKUU


Kommentit ja rahat tulee vimpassa osassa! -Kasper