Helmin päiväkirja

[Venla]

MAASTOILUA

Päätin matkustaa tänäänkin tallille! Tälläkertaa halusin tutustua Helmiin. Saavuin talliin ja lähdin saamantien hakemaan Helmiä tarhasta. Se oli siellä yksin, joten sain sen helposti talutettua tallin käytävään. Hain Helmin suitset, satulan, suojat ja harjat ja ripustin ne Helmin karsinan oveen. Minulla on ollut aina tapana laittaa kaikki tarvitsemani jo valmiiksi viereeni, niin ei tarvitse kokoajan rampata satulahuoneessa! Harjasin Helmin perusteellisesti ja siinä taisikin kestää aika tovi, koska tamma selkeästi piehtaroinut jossakin kurassa. Kun Helmin karva vihdoin näytti siistiltä, putsasin ponin kaviot. Helmi yritti heiluttaa jalkojansa aivan vimmatusti, mutta sain pideltyä ne ylhäällä ja putsattua kaviot.

Sitten laitoin jalkoihin suojat. Seuraavaksi nostin satulan pidikkeeltään ja nostin sen Helmin selkään. Liu'utin satulan paikoilleen ja suoristin satulahuovan. Helmi ei välittänyt tekemisistäni yhtään mitään! Kiristettyäni satulavyön, otin koukusta Helmin suitset. Heitin ohjat ponin kaulalle ja irrotin riimun sen päästä. Helmi "haukotteli", niinkuin aina ennen suitsien laittoa! Sitten sujautin helposti kuolaimet sen suuhun ja niskaremmin korvien taakse. Kiinnitin soljet ja nin Helmi olikin jo valmis. Talutin ponin tallipihaan ja laskin jalustimet.

- Noniin, mitäs mieltä oot, mennäänkös maastoon, kysyin Helmiltä ja nousin sen selkään.
Koetin vielä selästäpäin satulavyötä, mutta se olikin jo aivan tarpeeksi kireä. Jalustimetkin tuntuivat sopivilta. Pyysin Helmin reippaaseen käyntiin ja lähdimme kävelemään maastoon! Kiersin harjunlenkin. Kävelimme ensin n. 10min ja sitten ravasimme. Helmin ravi oli ihanan pehmeää. Se näytti olevan aika innoissaan, koska tänään oli hyvin syysmäinen ilma! Kerran Helmi pukitti, koska yksi puu havisutti lehtiään Helmiä päin.

Harjunlenkin kierrettyäni menin vielä laukkapellolle.
- Arvaatkos mitä teemme täällä laukkapellolla, naurahdin ja silitin Helmin kaulaa.
Ja niin...Otin muutaman askeleen ravia ja pyysin laukkaa, tai no ei sitä juurikaan pyytää tarvinnut! Helmi innostui kauheasti ja laukkasi niin kovaa, kuin kintuistaan pääsi.
- Hieno Helmi, nauroin ja nousin hetkeksi kevyeeseen istuntaan!
Hetken kuluttua hiljensin vauhtia raviin. Helmi pärski ja heilutti päätään!
- Siinähän laukattiin hetki, naurahdin taas ja silitin Helmin kaulaa.

Sitten pyysin vielä kerran yhden kauniin laukkapätkän. Sain Helmin innostaan huolimatta askeltamaan kauniisti ja tein ison ympyrän laukkaa niin!
Sitten jatkoin vielä vähän loppuraveja tallille päin mennessämme. Pian siirryimme käyntiin ja annoin Helmille pitkät ohjat. Irrotin jalkani jalustimista ja heiluttelin nilkkojani. Helmi hörisi onnellisena, kun pääsimme tallipihaan. Laskeuduin selästä ja talutin Helmin tallikäytävään. Otin ensimmäisenä suitset pois. Ja sitten satulan. Siistin ne rivakasti ja kiikutin paikoilleen. Sitten otin suojat pois ja harjasin niistä karvat pois.
- Vaikutat aika tyytyväiseltä, sanoin Helmille joka roikotti alahuultaan söpösti.
Harjasin Helmin vielä ja tarkistin sen kaviot. Lähdin viemään ponia takaisin tarhaansa.

palattuani talliin, vein harjapakin paikoilleen. Ja tuttuun tapaan...lakaisin tallikäytävän. Putsasin myös Helmin, Enkelin, Ruun ja Kassun karsinat.
Kun olin valmis lähdin iloisena kotiin!

Helmi onkin hyvä hevosvalinta, ja etenkin maastossa se on ollut kovin pidetty   Varsinkin syksyisin ja keväisin osa hevosista tuppaa viihtymään lätäköissä vähän turhankin hyvin, jonka takia toisinaan tunnilla näkee varsinaisia mutahirviöitä, mikäli ratsastajalla ei ole ollut aikaa tai osaamista harjata ponia kunnolla. Ennen ratsastusta hevonen onkin hyvä laittaa kuntoon huolellisesti, ilman turhaa kiirettä, jotta vältytään turhilta unohduksilta ja vahingoilta niin hevosen, kuin ratsastajankin kohdalla. Ilmeisesti teillä oli onnistunut, reipas maastolenkki, ja lopuksi Helmi pääsi vielä vähän irrottelemaan pellolle. Turhaa pöllöenergiaa ei siis onneksi ole seuraavina päivinä tiedossa! 

Hymiöt voi tarinasta jättää pois, sillä ne eivät varsinaisesti kaunokirjallisuuden teksteihin kuulu. Muutoin kivasti kirjoitettu tarina, ja hevosten päiväkirjoista päätellen olet ollut oikein ahkera viimeaikoina. 


15,20v€
T. ratsastuksenope Leena

[Deleted]

25.10.2015 TYKKÄÄN SUSTA!
(tutustumista tai kenties jo rakastumista uuteen hoitoponiin..)

Istuin isäni mustan Mersun etupenkillä ja tuijotin ohi viliseviä maisemia.
"Nokka irti siitä ikkunasta ettei mee likaseks!'' isä huudahti ja vilkaisi pikaisesti minuun nähdäkseen, oliko hänen letkautuksensa tuottanut toivotun 'haista sinä...' -ilmeen kasvoillani. Sen sijaan minä tyydyin tuhahtamaan ja heilauttamaan kättäni johonkin hänen suuntaansa. Isä ilmeisesti näki, että minua todella jännitti, koska ei sanonut enää halaistuakaan sanaa koko loppumatkan aikana.

Navigaattorin mukaan olimme saapuneet kohteeseen. Hyppäsin ulos autosta, kiitin isää kyydistä ja suljin oven. Auto kaasutti pois ja minä jäin seisomaan keskelle Metsälammen Ratsutilan pihaa. Olin lievästi sanottuna hukassa, seisoin vain siinä ja pälyilin ympärilleni tyhmän näköisenä. Onneksi tallipiha oli valaistu, sillä vaikka kello oli vasta 17.00, oli ulkona jo säkkipimeää.
Selvittyäni suurimmalta jännitykseltä alkoi päähäni palautua se, miksi tänne oltiinkaan tultu. Pieni hymynpoikanen tavoitti kasvoni kun muistelin sitä puhelua, jossa Sinte oli aurinkoisesti hyväksynyt hoitohevoshakemukseni. Olin nyt Helmin, tuon tähtipäisen ponin hoitajatäti.
Pimeästä huolimatta näin hevosten vielä tarhailevan. Tiesin hoitoponini tarhan sijaitsevan pihattotallin takana, joten sinne ei ollut vaikea löytää. Siinä se nuokkui portilla. "Ootpa sä suloinen, herranjestas", henkäisin ja vedin pipoa syvemmälle päähäni. Helmi katsoi minua ja näytti siltä kuin olisi hymyillyt, aivan kuin sanoakseen: "tiedän, tiedän, ainakin kaunein näiden aitojen sisällä." Samassa se tuhahti ja vilkaisi tarhan perällä uinuviin hevosiin. Hymyilin ajatuksilleni ja pudistin päätäni. Taisin olla lukenut tuon tamman luonnekuvauksen hiukan liian monta kertaa.

Hetken höpöteltyäni ponille huomasin, että kolme kappaletta riimunnaruja roikkui siististi portin päällä.
"No, mitäs sanot tyttö, mentäskö johonkin vähän lämpimämpään harjaamaan sut?"
Silloin Helmi nosti päätään ja höristi korviaan. Sieraimet laajeni kun se haisteli ilmaa.
"No, no, no... Tyttönen, mikäs nyt tuli?" hämmästelin ja yritin erottaa pimeässä, josko siellä olisi näkynyt jotain säikkymisen arvoista. Kuulin askeleita ja pihattotallin kulmalta asteli esiin nainen.
"Hei, moi! Sori jos säikytin, en tienny että oisit jo tullu. Mä oon siis Sinte'', hän hymyili ja rapsutti aidan yli Helmin korvia sen kumartuessa nuuhkimaan omistajaansa tarkemmin.
"Moi!" vastasin iloiselle naiselle ja jatkoin, "olin just viemässä tammaa karsinaansa harjattavaksi."
"Hyvä ajatus hei, vie vaan. Sehän majailee siis siellä ulkokarsinoissa, ovessa lukee nimi. Mä voin hakee sulle tallista sen harjat ni voitas vielä vähän jutskailla. Onks tää ookoo?" Sinte sanoi, avasi portin ja työnsi riimunnarun käteeni. Nyökkäsin hänelle ja lähdin taluttamaan tammaa kohti ulkokarsinoita. Tiesin niidenkin sijainnin, koska olin opetellut kaikki alueen kartat lähes ulkoa. Helmi käveli nätisti vierelläni ja minä olin yhtä hymyä koko tyttö.

"No niin, tässä ois sen harjapakki", Sinte sanoi ja laski pakin harjoineen maahan. Nainen sulki karsinan oven ja asetti kätensä leikkisästi puuskaan. "No, mitäs Helmi? Oothan ollu ekat hetket varmasti ny kunnolla? Et juoksuta tätä likkaa karkuun?"
Naurahdin omistajan jutuille ja totesin: "Kilttihän se on ku mikä. Ei harmita enää yhtään että se Ruu jäi saamatta. Eiköhän meistä tuu Helmin kaa ihan hyvät kaverukset." Nappasin pakista harjan ja aloin sukia ponia.
"No taatusti tulee. Muistat sit vaan et just niitä kavioita putsatessa se saattaa kiukutella ja et muut hepat pitää kiertää kaukaa. Se on niin kovasti aina vähä ojentamassa lajitovereitaan", Sinte vastasi ja pyöräytti silmiään.
Höpöttelimme naisen kanssa niitä näitä ja ilokseni tulimme oikein hyvin toimeen. Helmikin tuli nopeasti harjattua ja yhtä jalkaa lukuunottamatta se antoi putsata kavionsakin ihan kunnialla. Sinte tarjoutui viemään harjapakin takaisin samalla kun menisi päätalliin hoitamaan asioita. "Ja sen Helmin voi jättää karsinaan, ei tartte enää viiä pihalle takas. Nähdään taas joku päivä, toivottavasti nyt tykkäät hoitsustas", omistajatar sanoi vielä ja poistui karsinasta. 
Ja tykkäsinhän minä. Se oli paljon parempaa kuin mitä olin uskaltanut edes toivoa. Isäni odotti jo pihalla, mutta jäin vielä hetkeksi rapsuttelemaan tammaa. "Paras heppa. Oooolet. Hoitotäti tulee taas pian kattomaan sua. Heippa."

Sinten kommentti

Uudelle tallille tulo on aina jännittävää, mutta onneksi Metsälammella pääsee todella helposti mukaan talliporukkaan On ihanaa huomata, että ensitutustumisesi Helmiin sujui hyvin! Kannattaa tosiaan aloittaa rauhallisella tutustumisella, että ystävyysuhde pääsee rakentumaan hyvälle pohjalle. Tärkeintähän on molemminpuolinen luottamus! Seuraavalla kerralla voisit vaikka lähteä taluttelemaan Helmiä Metsiksen lähimaastoihin, tai kokeilla irtojuoksutusta maneesissa?

Oikein hyvä aloitustarina! Teksti oli virheetöntä ja yllätyin erityisesti siitä, että lainatut repliikit ja johtolauseet (eli pilkku vasta lainausmerkkien jälkeen) oli merkitty tekstiin aivan oikein – näissä asioissa moni vaatii paljon kehitystä Metsälammella hoitajanuran aloittaessaan. Jatka samaan malliin

17,50v€

[Deleted]

1.11.2015 KATSELTIIN TÄHTIIN TUHANSIIN

"Nella mitä ihmettä? Nyt herätys ja vähän vauhilla sittenki", siskoni mylvi. Kiskaisin peiton pääni yli ja mumisin muutaman kirosanan vastaukseksi. "Ihan oikeesti, jos haluat mun kyyissä tallille ni sä nouset niinku tasan nyt, mun työt alkaa tunnin päästä!" hän jatkoi ja repäisi peiton yltäni. Mulkaisin muutamaa vuotta vanhempaa, punatukkaista sisartani. Nousin hitaasti istumaan ja vilkaisin häntä vihaisesti toistamiseen. "Noni, hyvä tyttö", hän aloitti pörröttäen kiharaa hiuspehkoani, "mä meen nyt alakertaan ja sul on tasan kakskyt minuuttia aikaa hoitaa ittes valmiiks, peikkotyttö. Pusipusi siskon kulta." Sini lähti huoneestani erittäin ärsyttävä virne kasvoillaan. Helppohan hänen oli; pitkä piikkisuora tukka, täydelliset kasvot ilman pienintäkään meikkiä ja upea vartalo. Välillä ajauduin miettimään, olimmeko toisillemme sukua lainkaan.

Päästessäni tallipihaan aloin pikkuhiljaa virkistyä. Annoin katseeni kiertää pitkin poikin ja vedin raikasta ilmaa keuhkoihini. Olin aivan mahdoton unikeko ja tämän aamuista herätystä oli vaikeuttanut vielä sekin, että kaverini syntymäpäiväbileet olivat venyneet pitkälle aamuyöhön.
Siinä ulkoilmasta nautiskellessani ohitseni käveli brunette poika. Tyyppi katsahti minuun nopeasti, tuhahti ja jatkoi matkaansa entistä vikkelämmin. Hänen kadottua näköpiiristäni purskahdin oitis nauruun. Toivoin todella hartaasti, etten näyttänyt ihan niin vastenmieliseltä, kuin mitä siitä katseesta olisi voinut päätellä. Olin minä kai sentään ihan kivan naamataulun perinyt.

Ainakin ulkokarsinoiden hevoset oltiin jo napattu sisään, joten minun ei tarvinnut muuta kuin hakea Helmin harjat tallin varustehuoneesta. Yritin kovasti pälyillä ympärilleni muiden hoitajien tai Sinten toivossa, mutta en nähnyt ristinsielua. Siitä hiukan pettyneenä laahustin Helmin karsinalle.
"Moi tyttö. Voi herttinen, enhän mä edes muistanut kui nätti oot", tervehdin tammaa ja unohdin pettymykseni samantien. Silitin nuokkuvan ponin korvia ja se huokaisi tyytyväisesti laskien päänsä syliini. "Voi ei, ootko sä ihan väsy? Mä kuule aattelin et oltas lähetty vähän käppäilemään kun tuo sun omistajas sitä ehdotti." Helmi huokaisi jälleen kuin ilmaistakseen että kyllä, hän oli todella uupunut. Hymyilin ajatuksilleni ja aloin harjata pölyistä hoidokkiani. Kaikki sujui nopeasti ja tamma antoi putsata kavionsakin oikein hyvin. Tämä saattoi tosin johtua siitä, että Helmi oli puoliunessa ja minä, ahkera palvelustyttö, jouduin kaikin voimin nostamaan sen koivet ylös.

Pienen rapsutteluhetken jälkeen olin napannut ponin narunpäähän ja raahannut sen pihalle. Ulkona alkoi jo hämärtyä, vaikka kello oli vasta neljä. Kiskaisin hupun päähäni ja haroin muutaman kiharan pois silmiltä. Juuri kun olimme lähdössä kävelemään maastoon, päätallin ovi avautui ja ulos astui tuo samainen poika, jonka olin tullessani ohimennen nähnyt. Hänen kädessään oli riimunnaru ja sen päässä toikkaroi vaalea varsa. Helmi nosti päänsä ylös ja pisti korvansa luimuun. "Noh, nääthän sä et toi on vaa vauva, et kai sä ny sitäki vihaa", hymähdin ja pudistin päätäni. Varsaa pitelevä poika vilkaisi ilmekään värähtämättä meihin ja lähti kävelemään ohitsemme kohti maastoon vievää polkua. Kohautin harteitani ja lähdin samaan suuntaan pian heidän jälkeensä.
Kävelimme metsäpolkua peräkanaa muutaman metrin etäisyydellä pojasta ja varsasta. Helmi kulki nätisti, mutta tarkkaavaisesti vierelläni. Välimatkaa taisi olla juuri sopivasti, sillä se ei enää piitannut edellä kulkevasta nuoremmasta lajitoveristaan.
"Mä oon muuten Nella", huikkasin miehenalulle rikkoakseni jäätävän hiljaisuuden. En halunnut vaikuttaa kammottavalta perässä hiipivältä hiipparilta. "Joo, ja mä Patrik", hän vastasi vilkaisematta lainkaan taakseen. Ymmärsin, ettei tuo ollut juurikaan juttutuulella, joten hidastin hieman hoitoponini askelia ja annoin toisen parivaljakon mennä reilusti edellä. En tahtonut antaa itsestäni myöskään hyökkäävää kuvaa. Olin elämäni varrella törmännyt samankaltaisiin ihmisiin ja tiesin, että he kyllä tulisivat luokse jos kokisivat sen itse tarpeelliseksi. Tuonkin kuoren alla piileksi varmasti ihan mukava tyyppi.

Kävelimme Helmin kanssa rauhallisesti metsän hiljaisuudessa ja se oli uskomattoman hyväkäytöksinen maastokaveri. Alun jännityksen jälkeen uskalsin antaa sille hieman pidempää narua ja sekin selvästi nautti olostaan raikkaassa syysilmassa. Tähtitaivas yllämme oli upea. Lampea kiertävä kävelyreitti oli hyvin valaistu, joten meillä ei ollut edes kiire takaisin tallille, vaikka ilta alkoikin olla jo hyvin pimeä. "Oot sä kyllä kiva tyttönen, tää hoitotäti on tosi onnellinen susta", lepertelin tammalle hymyillen. "Hirveesti mua aluks pelotti et millanenhan sä oot, mut kuule, oot ihan mielettömän positiivinen ylläri."

Tallille takaisin päästyämme harjasin Helmin ja jätin sen nuokkumaan karsinaansa. Isäni tuli hakemaan minut ja hän piti minua varmasti hulluna, sillä koko automatkan kotiin hymyilin ja vain hymyilin. Alun kankeudesta huolimatta tämä päivä oli varmasti ollut mukavin pitkään aikaan. Ihana Helmi. Ihana Metsis.


Sinten kommentti

Sisaruussuhteet... voi että, niissä on jotain tosi mystistä murhanhimoisuutta! Sen tietää varmasti jokainen, jolla on oma sisko (nimimerkillä minä myös)! Toisaalta sisko on kuitenkin jollain tavalla se tärkein ja rakkain. Olet oivaltanut ihan oikein: jotkut ihmiset tulevat kyllä luokse, jos kokevat sen tarpeelliseksi. Tämä on hyvä elämänohje joka kannattaa pitää mielessä Maastolenkkinne kuulosti oikein mukavalta ja rennolta! Helmi on kyllä aivan supersuloinen poni, toivottavasti yhteistyönne lähtee hyvin käyntiin!

Tarina oli virheetön. Loistavaa kuvailua ympäristöstä ja omista ajatuksistasi, tätä tarinaa lukiessa tuli oikein rento fiilis. En löytänyt mitään korjattavaa enkä "moitittavaa". Jatka samaan malliin!

17,80v€

[Silja]

Mä tykkään susta niin että halkeen

Aurinko paistoi kirkkaasti siniseltä taivaalta ja sai maassa olevan ohuen lumikerroksen kimaltelemaan kauniisti. Sinivalkoinen lippu liehui tallin pihalla olevassa lipputangossa, sillä tuulenpuuskat olivat ajoittain melko napakoita. Metsiksen puinen ovi avautui narahtaen. Tallissa hääräsi näin sunnuntaina iso porukka hoitajia puunailemassa hoitoponejaan.
- Moikka, Dodo! huikkasin ruunalle, joka seisoskeli karsinassaan korvat hörössä.
- Hei Silja, Sintellä oli asiaa sulle, Kasper virnisti Käpyn karsinasta, ja tönäisi kimoa suokkitammaa hieman kauemmas.
- Aijaa, okei. Onko se toimistossa? kysyin vilkaisten tallin toisella reunalla olevan oven suuntaan.
- Juu, kyllä se vielä äsken oli, Kasper sanoi ja nappasi suitset Käpyn karsinan edessä olevasta koukusta.

Kävelin tottuneesti toimistoon, jossa Sinte istuskelikin glögimukin ääressä pyörittäen huomisen tuntilistoja edessään.
- Hei Sinte, Kasper sanoi, että sulla olisi mulle asiaa, nojauduin käsilläni pöytää vasten, ja vilkaisin hymyillen Sinten pään yli huoneen perälle, jossa Kamilla, Minkki ja Rosa yrittivät äänettömästi herättää huomiotani huiskuttamalla.
- Jep, niin oli. Helmi olisi nyt vapaana, niin mä ajattelin, että sä voisit haluta sen hoitajaksi. Vai mitä? Sinte virnisti yhtäkkiä. En ollut yhtään varautunut moiseen yllätykseen, joten suuni loksahti hämmennyksestä auki, enkä ollut saada sanaa suustani.
- Mitäh? halusin varmistaa, että kuulin varmasti oikein. En kuitenkaan pystynyt peittämään innostustani, kun tajusin Sinten ehkä yrittävän tarjota Helmin hoitajanpestiä takaisin minulle.
    En epäröinyt päätöksessä hetkeäkään, joten kädet onnesta täristen sain kirjoittaa nimeni taas hoitajalistoihin Helmin kohdalle. En osannut päättää, pitäisikö minun hypätä Sinten kaulaan, vai sännätä pikapikaa halaamaan Helmiä.
- Kiitos, ihan mahtavaa, sain korviin asti ulottuvalta hymyltäni sanotuksi.

- Lähdeksä meidän kanssa maastoon? Minkki kysyi, kun olin tuijottanut hoitohevoslistoja tarpeekseni, ja päässyt hoipertelemaan kaapilleni.
- No arvatkaa! Mä lähen tietty Helmillä! hihkaisin.
- Okei, nähdäänkö vaikka puolen tunnin päästä tossa pihalla? Rosa ehdotti.
- Jep, sopii, Kamilla sanoi ja painoi kypärän päähänsä.
- Hei odottakaa mua. Mä tuun kans sivutallille, mut laitan vaan kamat, ja vedin jodhpurit jalkaani.
- Höh, ootteko te kaikki sivutallilla? Minkki kutristi kulmiaan.
- Sun pitää sanoa Sintelle, että siirtää Majurin sivutalliin, tai kaikki ponit päätalliin, Kamilla virnisti, ja vilkaisi pöydän ääressä istuvan Sinten selkää.
- Jaa-a mä pelkään, ettei se taida onnistua, Sinte mutisi takaisin.

Lumi narisi jalkojen alla, kun kävelimme pirteässä rivissä sivutallille. Tallustimme suoraan varustehuoneeseen, josta kaivoimme esille poniemme varusteet. Helmin tavarat olivat entisellä paikallaan. Oli ihanaa napata syliin tuttu harjapakki, suitset, ja lilalla huovalla varustettu yleissatula.
- Pitäiskö meidän ottaa heijastimia mukaan? kysyin vilkaisten valkoista varustekaappia kohti.
- Joo, oottakaas, Rosa sanoi ja laski Andyn satulan varustehuoneen keskellä olevalle rungolle. Hän löysi nopeasti kolme heijastinliiviä alimmalta hyllyltä, jotka heitti satuloidemme päälle.
- Jeps, kiitti.
    Vein varusteet Helmin karsinan eteen, mutta poni näkyi olevan vielä ulkona. Nappasin riimunarun sen karsinan edestä, ja käännyin sivutallia vastapäätä olevaa tarhaa kohti, mutta siellä käyskentelivätkin Foggy, Sela ja Hali. Ei Helmiä.
- Heei, mis Helmi on? kysyin hämmentyneenä Rosalta ja Kamillalta jotka myöskin ilmestyivät sivutallin ovista riimunarut olallaan.
- Se on viissin nykysin tuolla pihattotallin takana, Rosa irvisti, ja osoitti tallipihan toiselle reunalle.
- Ääh, eikai, mutisin, mutta lähdin laahustamaan tallipihan poikki Helmiä etsimään.

Löysin kuin löysinkin Helmin pihattotallin takaa tarhailemasta Ruun ja Zaran kanssa.
- Helmii! huhuilin. Ponin nimi tuli tänään tavallista kaihoisammin suustani, sillä siitä oli pitkä aika, kun olin viimeksi nähnyt Helmiä. Tamma kohotti päätään ja päästi ilmoille lämpimän hörähdyksen. Minun olisi tehnyt mieli juosta tarhan portin läpi ja juosta halaamaan Helmiä, mutta maltoin mieleni ja viheltelin ponin portille, johon se tuli omatoimisesti korvat hörössä vastaan.
- Moi, Helmi, et uskokaan, miten kiva on nähdä sua taas! puhelin ja annoin Helmin hamuta lapastani lumisella turvallaan. Tammalla oli onneksi loimi päällään, joten oletin sen olevan suhteellisen puhdas. Helmi nuoli kättäni kuin koira ja tunki turpaansa taskuilleni.
- Voi mun mussu, lepertelin ja annoin pusun Helmin sieraimen taa, sillä siitä kohdasta turpa oli kaikkein pehmoisin. Tämä tuntui juuri nyt elämäni parhaalta päivältä.

Helmi käveli kiltisti perässäni talliin. Rapsuttelin sitä korvan takaa ja juttelin sille lempeästi lähes koko matkan. Helmi käveli uneliaan näköisenä, enkä tiennyt, antoiko se tasaisen sanavirran vain valua toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
    Kiepautin ponin karsinaansa ja irrotin riimunarun sen päitsistä. Helmi nuoleskeli tapansa mukaan tyhjää ruokakippoa, josko sieltä irtoaisi vielä aamuruoan jämiä. Avasin loimen kiinnitykset ryntäiltä ja vatsan alta, jonka jälkeen liu'utin loimen syliini, ja ripustin sen kuivumaan karsinan oven eteen.
- Lähdettäiskö me maastoilemaan kavereiden kanssa? kysäisin ja rapsutin Helmin päätä, jonka se tunki väkisin esille karsinan raosta. Kaivoin harjan tamman harjapakista, ja aloin sukimaan sitä reippaasti läpi. Helmin hakemiseen oli mennyt sen verran aikaa, että uskoin muiden olevan hevosen laitossa jo paljon pidemmällä. Helmi ei tänäänkään ollut samaa mieltä kavioiden puhdistamisesta, joten jouduin varsinkin takakavioiden kanssa taistelemaan hetken aikaa, sillä Helmi olisi aina halunnut vetäistä ne pois otteestani.

Silitin Helmin selkää, ennenkuin asettelin satulan oikealle paikalleen. Helmi luimisteli ja vilkuili minua tyytymättömän näköisenä.
- Neitikö olis halunnut mennä miellumin ilman satulaa? naurahdin ja rapsutin Helmin kaulaa. Ponin ilme piristyi heti.
    Kiedoin hiukset matalalle poninhännälle ja asettelin kypärän päähäni. Vetäisin vielä kirkkaankeltaisen heijastinliivin päälleni, jonka jälkeen otin Helmin kuolaimet käsiini lämmittääkseni niitä hieman. Kuulin Helmin lutkuttavan karsinan oven yläreunaa, joten vilkaisin sitä kulmat kutrussa. Tamma ei kuitenkaan välittänyt toruvasta katseestani, vaan jatkoi nuoleskelemista viattoman näköisenä.
- Hölmö, jos olisi kovat pakkaset, niin sun kielihän saattaisi jäätyä kiinni siihen oveen. Ei kannata, sepitin, ja nostin ohjat ponin kaulalle. Helmi haukotteli leveästi, ja kuolaimien laitto onnistui helposti.
- Silja, ootko sä valmis jo? Kamilla tuli Kassun kanssa ulkokarsinoiden eteen. Valkoinen shettisori steppaili jo malttamattomana paikoillaan, ja yritti saada Kamillaakin mukaansa.
- Joo, hetki. Laitan vaan nää remmit kiinni.. mutisin ja yritin nähdä jotain hämärässä karsinassa.

Talutimme hevoset tallipihalle, jossa Minkki jo odottelikin Majurin kanssa säätäen jalustimia sopivan mittaisiksi.
- Onpa kiva lähtee porukalla maastoon, mä en ole ollut pitkään aikaan, Rosa sanoi ja ponnisti Andyn selkään välittämättä siitä, että poni pyöri pientä ympyrää ilkikurisen näköisenä. Helmi ja Majuri seisoivat kiltisti paikoillaan, ja katselivat tylsistyneinä pikkuponeja, jotka pörräsivät ympäriinsä tehden selkäännoususta kamalan numeron. Säädin jalustimet sopivan mittaisiksi ja kiristin satulavyön. Nojauduin tyytyväisenä Helmin kaulaan odottaessamme, että myös Kamilla ja Rosa pääsisivät ratsujensa selkään.
- Voi vitsit, että mä oon iloinen, että pystyn taas hoitamaan Helmiä, sanoin ja upotin kasvoni Helmin lämpimään harjaan. - Ei siis sillä. Ei Dodossakaan mitään vikaa ollut, ja se on kyllä kans tosi kiva poni.. mut Helmi on se juttu.
    Kun kaikki olivat valmiina, järjestäydyimme jonoon, jonka kärjessä olivat Minkki ja Majuri, sitten minä Helmin kanssa, ja meidän jälkeemme tulivat Rosa ja Andy. Kamilla piti perää Kassun kanssa.
- Saanko mä päättää reitin? Minkki virnisti ja kääntyi taaksepäin satulassa.
- Ihan sama mulle, mennään johonkin kivaan paikkaan, sanoin edelleen rapsutellessa tyytyväisenä Helmiä harjan juuresta.
- Silja, sä oot tolla tyylillä maassa siinä kohtaa, kun Helmi pomppaa johonkin, Rosa varoitti.
- Njää, Helmi mihinkään pomppaa, hymyilin, mutta nostin katseeni Helmin harjasta kohti Minkkiä, joka odotti edelleen vastausta reittikysymykseensä.
- Joo, päätä vaan.

Lähdimme loppujen lopuksi isoa tietä pitkin kohti kylää, josta käännyimme Niittypolulle. Hevoset kävelivät rentoina ja tyytyväisinä, lukuunottamatta Andya, joka tahti pirteästi eteenpäin ei-niin-rentona.
- Ponikulta maltahan vähän. Se Helmi ei välttämättä tykkää jos sä tungeksit koko ajan sen takapuolessa kiinni, Rosa yritti hillitä Andyn menohaluja.
- Kohta pääsee varmaan Andykin vauhtiin. Mennääks hetki tossa niityllä? Minkki kysyi, kun puiden takaa hahmottui ohuen puuterilumikerroksen päälystämä niitty.
- Joo, sopii, vastasimme yhdestä suusta.
- Mutta ottakaa tää kiinni, jos mä putoan, Rosa lisäsi.
    Painoin pohkeeni Helmin kylkiin ja kannustin sen raviin. Poni alkoi piristyä liikkeeseen päästessään, joten ohjasin sen ympyrälle ja aloin keventämään sen ravin tahdissa. Helmi nosteli jalkojaan korkealle, joten sen ravi tuntui hiukan tavallista pompottavammalta. Rosa päästi Andyn purkamaan energiaansa reippailla laukkapätkillä, mutta sain Helmin huomion onneksi pidettyä toisaalla niittyä ympäri kaahottavasta Andysta. Myös Kassu innostui heittämään pyöreän takapuolensa ilmaan pari kertaa, mutta Kamilla lähinnä vain nauroi oriin possuiluille. Helmi otti satunnaisesti pari pientä pupunloikkaa, mutta muutoin se käyttäytyi varsin asiallisesti, joten annoin sen laukata palkinnoksi hetken rennosti ympyrällä. Tamma olisi halunnut lähteä painelemaan niittyä pitkin, mutta pidin sen tahdin kurissa ja käskin sitä pysymään ympyrällä.

Ponit olivat lämmenneet niityllä työskentelystä juuri sopivasti, joten jatkoimme matkaa kevyessä ravissa harjupolkua pitkin. Myös Andy oli saanut purkaa enimpiä pöllöenergioitaan, joten se malttoi käyttäytyä ainakin hetken aikaa.
- Mennään käyntiä! Minkki huusi jonon kärjestä, ja siirsi pienellä varoitusajalla Majurin käyntiin. Annoin ohjan valua sormieni välistä, jolloin Helmi pääsi venyttämään kaulaansa.
- Hiaano Majuri, Minkki kehui ja taputti oriansa kaulalle.
- Helmikin oli hieno. Olipa kiva ratsastaa sillä pitkästä aikaa. Niin tutut pomput ja pöllöilyt, naurahdin ja silitin Helmin kaulaa. Tamma pärskyi rennosti ja venytteli kaulaansa maata kohti. - Älä kompastu ohjiin.
- Hei Andykin malttaa käyttäytyä, kattokaa, Rosa kehuskeli ja taputti Andya kaksin käsin. Kassu laahusti kiltisti jonon viimeisenä, ja otti välillä pari ravipätkää pysyäkseen perässä.

- Mennääks tosta Pirunmetsän läpi ja laukataan vähän. Eikös siellä pysty niitä pienempiä maastoesteitäkin vielä hyppäämään, kun ei ole kovin paljon luntakaan? Minkki kysyi ja pysäytti letkan Pirunpolun risteykseen.
- Joo, vähäks siistiä, Kamilla hihkaisi jonon perältä. Minua hieman epäilytti, sillä en ollut ratsastanut Helmillä ollenkaan käden murtuman jälkeen, saatika sitten hypännyt. Rosa kuitenkin suostui sillä ehdolla, ettei mentäisi kovaa, joten myös minä taivuin ehdotukseen.
    - Meet sitten kiltisti, kuiskasin Helmin korvaan. Majuri lähti liikkeelle häntä huiskien ja korvat hörössä. Minkillä ei ollut sen kanssa ongelmia, vaan ratsukko eteni tyylikkäästi radan alussa olevan pienen tukin yli, ja katosi sitten mutkan taa.
- Okei, mä meen, ilmoitin ja lähdin rauhallisessa ravissa ravaamaan tukkia kohti. Helmi höristi korviaan ja tuli esteelle kiltisti siinä vauhdissa, mitä halusin. Se epäröi ennen hyppyä vähän, mutta annoin sille hetken aikaa järjestellä jalkansa, joten pääsimme tukista ongelmitta yli. Helmi jatkoi laukassa n. 60cm korkeaa katajapensasaitaa kohti, jonka päällä oli valkoinen kuurakerros, saaden sen näyttämään aivan tomusokerilla koristellulta. Helmi alkoi päästä jutun ytimeen, ja se ylitti esteet kevyesti hienoilla hypyillä. Aloin itsekin rentoutumaan selässä, ja annoin Helmin hoitaa työn. Tamma laukkasi korvat hörössä tietä pitkin tasaisella tuntumalla, ja hyppäsi matkalta esteet huolellisesti. Tartuin toisella kädelläni Helmin harjaan ja myötäsin pehmeään hyppyyn. Helmi laskeutui tyytyväisenä viimeiseltä esteeltä, joka oli n. 70cm korkea koivutrippeli.
- Hyvä, Helmi! henkäisin ja taputin ponia kaksin käsin.
- Hyvinhän sä selvisit, Minkki hymyili ja seisoi jo Majurin kanssa tien päässä.
- Niimpä, Helmi oli huippu ja hoiti homman! huokaisin iloisena. Andy lähestyi reippaassa laukassa viimeiseltä esteeltä, mutta Rosa sai sen käännettyä loivalle kaarelle, jonka ansiosta poni ei kiitänyt tykinkuulana tallille asti.
- Vou, aika kyytiä, Rosa pyöräytti hengästyneenä silmiään ja pysäytti Andyn Helmin ja Majurin vierelle.

Loistin iloisena Helmin selästä. Olin niin tyytyväinen itseeni, sillä hyppääminen oli jännittänyt minua aika paljon. Helmi oli kuitenkin hoitanut maastoesteet hienosti. Aloin muistaa, miksi pidin siitä niin paljon. Paras poni!


// Liitin tän vielä korttina tähän hoitomerkintään. Hyvää itsenäisyyspäivää! 




Kasperin kommentti

Voi mahroton kun oot pitkän ja virheettömän tarinan kirjoittanut! Tosi hieno! Mun pitää kysyy Sinteltä oisko tää hänen mukaansa papukaijamerkin arvoinen suoritus, mä saattaisin nimittäin jopa semmosen sulle tästä hyvästä myöntää. Loistavaa työtä 

Huippua että pääsit takaisin tuttuun satulaan, mitä nyt oon nähnyt niin teillä kyllä rullaa hyvin yhteispeli sen ponin kanssa! Kiva juttu et lähditte porukalla samointein maastoon - en mäkään keksis parempaa tapaa viettää itsenäisyyspäivää kuin Suomen lumisessa talvisessa luonnossa hevosen lämpimässä selässä ystävien kanssa. Kaikki meni maastoreissulla niinku Strömsössä - tommosista kokemuksista ois varmasti ihmiset ympäri maailman valmiita maksamaan sievoisia summia-! Mun pitää joskus tässä lähiaikoina kans ottaa ja lähteä jonkun porukan mukaan maastoon riekkumaan!
         Kaiken kruunas kyl noi maastoesteet! Hyvä kun uskaltauduitte Helminkin kanssa radalle - etenkin käden loukkaamisen jälkeen on tärkeetä vaan mennä eikä meinata niin ei tulevaisuudessakaan kynnys kasva saatika kehity mitään hyppäämiskammoa. Hyvä kun oot parantunut, haaverit on luonnollisestikin aina niin kurjia! Helmi on ihan sun poni.
        Hieno kans toi itsenäisyyspäivän kortti, toi sun pitää kiinnittää tallin ilmoitustaululle tai johonkin mistä sen näkee muutkin!  

Siis mun mielestä tää oli ihan huippu stoory kaikin puolin, annan sulle 26v€ ja kysyn Sinteltä papukaijamerkin perään!       
// Ihana kokonaisuus! Ehdottomasti papukaijamerkin arvoinen Onnea! Terveisin Sinte

[Silja]

7. joulukuuta - Helmipäivis

Ponnistin kaivon reunalta kevyesti Helmin lämpimään selkään. Rapsutin tammaa kaulalta, ja painoin pohkeeni sen kylkiä vasten. Helmi lähti rauhallisesti kävelemään lammelle päin. Tänään poni saisi liikutuksensa kevyellä kävelytyksellä ilman satulaa. Helmi käveli rauhallisesti, minun ihastellessa lumen peittämiä maisemia ja allani turvallisesti laahustavan ponin niskaa.

"Tänään pääsin ensimmäistä kertaa tapaamaan Helmiä. Helmi oli symppis ponitamma, ja tallin omistaja sanoi, että voisin mahdollisesti päästä myös valmentautumaan sen kanssa. Vaikken ollutkaan päässyt vielä käymään Helmin luona, olin seuraillut ahkerasti tallin joulukalenteria. Sinte oli laittanut yhteen luukkuun ratsastustunnin osallistumislistat, joihin olinkin laittanut oman nimeni oitis. Meidät olikin Helmin kanssa valittu mukaan, mahtava juttu!"
    - Helmi arvaas mitä, aloitin nojautuen tamman kaulaa vasten. - Tänään on periaatteessa meidän vuosipäivä, jos kaikkia taukoja ja sen sellaisia ei lasketa. Okei, oikeestihan mä näin sut ekaa kertaa vasta 15. päivä, mutta... joo, kyllä mä tällaiset pistän muistiin, puhelin ponille. Helmi jatkoi kävelyään tyytyväisenä, eikä sitä juuri näyttänyt kiinnostavan vuosipäivät, jotka olivat sille päiviä muiden joukossa. Helmille taisi olla tärkeintä, että se sai vain ruokansa ja rapsutuksensa joka päivä. Se riitti.

"- Mitäs pidit Helmistä? Sinte kysäisi katsomosta.
- No oli se ihan kiva, mutta sitä piti kyllä ratsastaa tosi paljon.. että ei se mikään automaatti ollu, mutta ihan kiva lopussa, sanoin ja taputin Helmiä. Poni pärski äänekkäästi.
- Niin se ei kyllä mitään ilmaiseksi anna, mutta se on kyllä enemmän esteponi. Koulussa se vähän tylsistyy ja tekee mistä aita on matalin, mutta ei se mikään huono ollut, kunhan vaan vielä harjottelette, Sinte rohkaisi, sillä alkutunti oli ollut vähän säätöä."
    Taisin vähän kaunistella asioita Sintelle.. oikeastaan Helmi oli ollut tuolloin ensimmäisellä tunnilla aika kamala. Se oli ollut laiska ja hankala, eivätkä väistöt olleet onnistuneet millään. Toisaalta väistöt olivat pitkään meidän heikko kohtamme, ja aina tunnille mennessä toivoin, että emme tekisi väistöjä. Ehkä me nykyisin kuitenkin olemme vähän edes kehittyneet väistöjen kanssa.
- Ainakin musta tuntuu, että sä teet väistöt nykyisin ihan hyvin, eikös vaan? kysäisin ponilta kallistaen päätäni.

"Tamma hiukan hermostui, kun kuski oli aivan väärässä paikassa, ja vetäisi päänsä jalkojen väliin, jolloin minä muksahdin alas ponin jalkojen juureen. Helmi pysähtyi viereeni päätään ravistellen."
    Muistan ikuisesti ensimmäiset kisamme Helmin kanssa. Ne eivät päättyneet kovin hyvin, vaikka en minä niistä kamalasti masentunut, sillä ensimmäiset kisat myös edellisen hoitoponini, Empun kanssa olivat päättyneet samalla tavalla. Hiekan (tai Helmin tapauksessa lumen) maistelu oli siis tullut minulle tutuksi.

"- Lennähdin Helmin kaulalle ja valuin lähes niskan tuntumaan kun poni kaatui melkein polvilleen maahan. Helmi kömpi nopeasti pystyyn ja taisi selvitä säikähdyksellä. Pitelin tiukasti tamman kaulasta kiinni, jalat olivat missä sattuu ja Helmin korva suussani. Onneksi Helmi jäi asiallisena ponina seisomaan esteen eteen ja odotteli, että kuski oli kammennut takaisin kyytiin."
    Muutoinkin meidän ensimmäiset hyppykerrat olivat olleet aika kaoottisia. Helmi oli koko talven estetunneilla aina kiihdyttelemässä ja saimme harjoitella monta tuntia, että oikea tahti alkoi löytymään.
- Kesällä sä onneks vähän rauhotuit, ja me päästiin kunnolla eteenpäinkin.

"- Ne omenat on muuten sun kaapin vieressä varustehuoneessa, jos haluat antaa, Sinte hymyili ja nosti Bellan satulan karsinan eteen.
- Joo, Helmi on kyllä ne tänään ansainnutkin! hymyilin ja vilkaisin Helmiä, joka hankasi silmäkulmaansa ruokakipon reunaan."
    Hoitelin Helmiä alkuaikoina melko aktiivisesti, ja toki meillä oli onnistumisiakin. Oli niin tavallista ja turvallista tulla tallille hoitamaan Helmiä.
- Sillon kun me onnistuttiin jossain, ja varsinkin nyt mun tauon jälkeen, kun mä en voinutkaan enää hoitaa sua, niin mä tajusin, miten paljon mä välitän susta, mutisin Helmille hiljaa. Tamma käänteli korviaan puolelta toiselle, ja oli alkanut ihmettelemään yksinäistä jutteluani.
- Mä puhun sulle, höpsö.

"Poni saisi hiukan purkaa energiaansa reippaalla laukkapätkällä hangessa, joka tekisikin hyvää myös lihaksille. Helmi tahti pirteänä polvenkorkuisessa lumihangessa, ja odotti korvat taaksepäin kääntyneenä lupaani laukata."
    Pelto oli meidän lempipaikka. Siellä me aina tehtiin hommia ja purettiin enimpiä virtoja.
- Ja taidat sä tykätä peltoilusta vieläkin, hymyilin. - Ainakin sillon viimeksi sä olit ihan innoissasi.

"- Kisakokemusta ja hyvää mieltähän te tänne lähditte hakemaan, ette voittoa, Sinte muistutti etupenkiltä.
- No kylläpä se voittokin olis maistunu, sanoin vähän pettyneenä."
    Olin varmaankin odottanut, että me noustaisiin tähtiin heti ja nyt. Ei se kuitenkaan mennyt niin, ja monetkohan kisat olimme käyneet ilman sijoituksia ihan ok-suorituksilla. Ainakin tosi monet! Emme varsinaisesti epäonnistuneet, mutta siltikään sijoituksia ei alkuun juuri herunut.

"- No sehän on hyvä! Kyllä se teidän yhteistyökin paranee koko ajan, Sinte hymyili. Olin tosi tyytyväinen Sinten kehuista, koska Helmi ei ainakaan minulle ole ollut mikään helppo poni, ja joskus on niitä huonojakin päiviä. Itseasiassa olen ollut viimeaikoina jo pariin kertaan kirjoittamassa epätoivoista viestiä, jossa kerron, etten oikein tiedä mitä teen Helmin kanssa."
    Siinä kohtaa minulta vähän loppuikin motivaatio. Onneksi olin tullut piakkoin järkiini, ja palannut ratsastelemaan Helmillä.
- Ehkä mä tajusin, että olin päässyt sun kanssa jo ihan semipitkälle, joten nyt ei voisi luovuttaa, taputin Helmiä kaulalle. Eihän me nyt varsinaisesti pitkällä oltu, mutta edistystä oli tapahtunut.

"- Ja toiseksi ratsasti Silja Kurki, Helnia, toisessa vaiheessa nolla virhepistettä ajassa 19.47. Järjestävän seuran puheenjohtaja asetti ruusukkeen Helmin poskihihnaan ja onnitteli minut kätellen ja vielä taputtaen Helmiä."
    Sitten meillä alkoikin mennä jo paremmin. Saimme sijoituksia muutamista kilpailuista ja minä olin ikionnellinen. Kevään ja kesän tullessa, lisääntyi myös treenausaika, kun koulu ei ollut sotkemassa ratsastuksia.

"Lähdin kävelemään Helmin kanssa lammelle päin puolivapain ohjin. Helmi käveli rennosti ja pärskähteli silloin tällöin. Märkä hiekkatie piti lotisevaa ääntä ponin kavioiden alla ja kylmä tuulenvire heilutteli harjaa. Vetäisin sadetakin kaulusta korkeammalle ja vedin huppua paremmin päähän."
    - Hih, tässä hetkessä taitaa olla jotain osaltaan tuttua! naurahdin ja vilkaisin Helmiä. En tiennyt, muistiko se, mutta keväällähän kävimme samanlaisen kävelylenkin kaatosateessa. Kun palasimme takaisin talliin, olimme ihan litimärkiä molemmat.
- Onneksi nyt ei sentään sada!

"Lämmin kesäpäivä ja Helmiponi seurana, voisko jotain parempaa odottaa? Taitoin riimunarun selän taakse ja tihrustelin Helmiä muiden hevosten seasta. Poni laidunsi laitumen toisessa reunassa hyönteispanta päitsiinsä kiinnitettynä.
- Helmii, viheltelin kuulomatkan päästä. Tamma kohotti päätään ja lopetti ruohuon rouskutuksen."
    Tuli kesä. Paras kesä kaikista tähänastisista. Helmi oli mun unelmien täyttymys, ja sain puuhastella sen kanssa tallilla kaiket päivät kauniissa kelissä mukavan talliporukan kanssa. Kesällä sai tulla ja mennä lähes niinkuin tahtoi, joten mikään ei sotkenut meidän yhteistyötä.
"Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Helmi päätti kuitenkin kieltää, jolloin pienen sivuloikan avustuksella valuin vatsalleni maahan. Onneksi Helmi ei kilttinä ponina lähtenyt mihinkään, kunhan vain ravisteli päätään ohjat kaulalla roikkuen.
- KAKKU! Nam, tästähän tulikin tuottoisa päivä, Antsu nauroi huuliaan nuoleskellen."

"- Hyyyväää... venytin ja sain jo itse astuttua hapsujen alle, mutta Helmi pysähtyi turpa hapsujen seassa.
- Tule, tule.. ei se oo yhtään vaarallista, houkuttelin. Helmi seisoi paikallaan kuin juurtuneena, mutta otti sitten pari varovaista askelta hapsuverhon ali. Vaikka loppuun tulikin pieni epävarma pyrähdys, kehuin tammaa roimasti ja kaivoin taskustani palkaksi pari heppanamia.
- Hienosti Helmi! kehuin ja vilkaisin hymyillen Sinteä.
- Oikein hyvä, Helmi, Sintekin taputti tamman kaulaa. - Hienosti toimittu molemmat, hän vielä kehaisi."
    Hevosagility oli mielenkiintoinen kokemus, ja olin tyytyväinen, että Sinte oli kannustanut kokeilemaan sitä. Juoksutuksen ja kaiken muun maastakäsittelyn lomassa se toi kivaa vaihtelua, ja kehitti luottamusta. Olin ollut niiin tyytyväinen, kun Helmi oli monien yritysten päätteeksi mennyt hapsuverhon läpi!

"Ravasin Helmin kanssa portille, jossa portinavaaja tarkasti Helmin kuolaimet, ja ettei huppujen alla ollut korvatulppia.
- Sehän näyttää oikein hienolle ponille, nainen hymyili ja taputti Helmin kaulaa.
- Sehän onkin, naurahdin hengästyneenä ja taputin Helmiä isosti."
    Kesälläkään meiltä ei unohtunut kisailujutut, ja kesä olikin aikaa, jolloin etenimme kaikista eniten. Ristikko - 60cm luokista oli edetty jo 90, ja minusta alkoi tuntua, että Helmi oli juuri oikea poni minulle.
"- Onpa söpöt pintelit, minne te ootte menossa? Micaela talutti Ellun hoitopuomille viereeni.
- Valmennukseen, ajattelin laittaa vähän hienommin päälle, hymyilin ja taputin Helmin kaulaa."

"Saldo Adinasta: sinivalkoinen ruusuke ja 90cm luokan voitto Huippu Helmi! Kiitos myös meidän superkoutsille, Sintelle! "
    Sama meno jatkui myös syksyllä, ja minä ja Helmi olimme ehkä parhaimmillamme.
- Vitsit miten paljon me ollaankaan harjoiteltu ja saavutettu. Ei siis vaan palkintoja, vaan paljon muutakin, nyt kun oikeesti ajattelee, mietiskelin ääneen. Metsälampi alkoi olla pian kierretty, niinkuin myös minun ja Helmin historia oli loppusuorallaan viimevuodesta tähän päivään.

"Yleisöstä kuului jännittynyt henkäys, kun lennähdin maahan Helmin eteen, ja poni tuli pian perässä takajalat ilmaa halkoen. Helmi kierähti kyljelleen viereeni ja näytti vähintään yhtä järkyttyneeltä kuin minäkin. Poni kompuroi nopeasti pystyyn ja ravisteli sitten enimmät hiekat päältään. Haukoin henkeäni ollenkaan tajuamatta mitä tapahtui, ja punnersin istumaan katsoen sitten pelästyneenä Helmiä."
    - Sitten mua alkokin pelottaa, huokaisin. - Mutta mä toivon, että me päästään siitä yli, ja sitä paitsi sä oot silti maailman paras poni, vaikka me joskus epäonnistutaan, pysäytin Helmin takaisin tallipihalle, ja halasin sen kaulaa. Minusta tuntui, että en halunnut tulla selästä alas ollenkaan.
"- Miten me enää koskaan päästään samaan vireeseen, missä me just oltiin?"
- Ja meillä on vielä paljon avoimia ovia ja saavutettavaa. Mä lupaan sulle, että me tehdään se.

Sinten kommentti

Olipa teillä ihana kävelylenkki! Sen aikana ehdit muistella juurta jaksain sun ja Helmin historiaa. Paljon tämän vuoden aikana onkin tapahtunut; hyviä asioita ja ei niin hyviä asioita, joista taas voi ottaa opikseen ja kehittyä paremmaksi! Sun ja Helmin yhteistyö kehittyy jatkuvasti, ja toivon kovasti että pääsisit yli estepelostasi. Kannattaa aloittaa rauhallisesti matalilla esteillä, niin pelon rippeet karisevat hiljalleen pois. Ootte te kyllä mahtava parivaljakko!

Todella pitkä tarina! Lainaukset vanhoista päiväkirjamerkinnöistä (?) olivat mukavaa luettavaa, etenkin kun pohdit ja vertasit niitä nykyhetkeen. Elävää kuvailua ja fiilistelyä menneistä hetkistä ja kokemuksista! Tarinan aihe sopi loistavasti rentoon kävelylenkkiin, jonka aikana ehti pohtia niitä ja näitä.

22,40v€

[Silja]

Enpä olekkaan taas pitkään aikaan päässyt/ehtinyt/jaksanut kirjotella mitään, mutta tässä otos vaikkapa pari viikkoa sitten olleista harjoitusestekisoista, joissa oltiin Helmin kanssa napattu kolmas sija! Super Helmi



Locin kommentti:
Vau! Oletpa piirtänyt upean kuvan sinusta ja Helmistä! Yksityiskohtainen kuva tarjoaa paljon katseltavaa ja ihmeteltävää katsojalle. 

Vielä suuret onnittelut sijoituksestasi ponin kanssa, toivottavasti teistä saadaan nauttia jatkossakin radalla!

t. Loci
22,60 v€
(pst. uskoisin tämän olevan papukaijamerkin arvoinen!)

Avatariasi katsoessani luulin että tämä oli valokuva. Teet aivan älyttömän tarkkaa työtä, jota uppoutuu kerta toisensa jälkeen ihailemaan. Näiden tekeminen vie varmasti todella paljon aikaa ja kärsivällisyyttä! Kuvasi herättävät Helmin eloon! Kyllä Loci oli ihan oikeassa, tämä on papukaijamerkin arvoinen suoritus. Paljon onnea! Terkuin Sinte

[Emma]

Rantalaukka
13.3.2016

"Vetäisin farkkushortsit jalkoihini ja avasin hotellihuoneeni liukuoven.
- Huomenta! huikkasin äidille, joka hääräsi bungalowimme keittiössä.
- Huomenta! Säpäs oot aikaisessa, äiti naurahti.
Nyökkäsin hymyillen. Katselin lasisista ulko-ovista ulos merenrantaan. Palmut varjostivat uima-allasta, jossa kellui rantapallo ja toinen vesilelu. Uima-altaan vierestä lähti portaat kohti merenrantaa, jonka lähimailla oli syvempi allas.
- Mä ajattelin mennä tänään ratsastelemaan rannalle aamupalan jälkeen. Tuletko kuvaamaan? kysyin äidiltä.
- Joo, enköhän mä voi tulla, äiti vastasi appelsiinimehua puristaen.
Aloin voidella itselleni paahtoleipää, jonka hotkaisin hyvällä ruokahalulla. Tai no, hotkin tietenkin sen vuoksi, että pääsisin mahdollisimman nopeasti ratsastamaan. Kun olin syönyt leivän, äiti antoi mulle appelsiinimehua. Join lasin tyhjäksi alta aikayksikön. Kun olin vetäissyt tennarit jalkaani, lähdin talsimaan kohti tallia.
- Mä tuun perässä rannalle! äiti huudahti perääni.
Huiskutin hänelle nyökäten.

Puikkelehdin palmuja sekä Aloe Vera -kasveja väistellen kohti kävelykatua. Valkoiseksi kalkatut bungalowit vilisivät silmissäni. Meren aallot jylisivät rannassa, mutta aallokko ei vaikuttanut olevan niin kova kuin edeltävinä päivinä. Kun pääsin hotellialueen portille, kaivoin shortsieni taskusta vihreän teräsportin avaimen. Työnsin sen avaimenreikään ja väänsin portin auki. Suljin sen perässäni. Kävelykatu aukeni eteeni. Hölkkäsin tietä pitkin kohti hiljaisempaa aluetta. Hotellimme vieressä oli kaikki mahdolliset kaupat ja ravintolat, mutta jos jatkoi tarpeeksi pitkälle, eteen aukenisi alue, jossa oli talleja sekä täydellinen näköala korkeille vuorille, jotka laskivat jyrkästi mereen. Atlantti oli valtavan suuri, samoin hiekkarannat, joilla käyskenteli turisteja lapsineen. Rannoilta kuului iloisia huudahduksia, mutta pian kuulin huudahduksen takaani.
- Emma! äiti huusi.
Pysähdyin odottamaan äitiäni, jonka aurinkolasit oli nostettu otsalle. Hänen kaulassaan roikkui Canonin kamera. Jatkoimme matkaa kävellen. Matkan varrella oli italialainen jäätelökioski, josta nappasimme matkaamme cream & chocolate -makuiset jäätelötuutit. Nuoleskelin hiljalleen loppuvaa jäätelöä melko nopeasti, sillä muuten se kerkeäisi sulaa yli parinkymmenen asteen lämmössä.

Pian olimme perillä tallissa, joka edusti perinteistä Espanjan tyyliä. Talli oli kalkattu hotellihuoneistomme tavoin valkoiseksi, hevosten karsinat olivat tehty kiiltävistä lankuista ja tallin asukkaat kurkistelivat karsinoistaan. Käytävällä juoksenteli pannaton kulkukoira, joka hölkkäsi häntä vispaten meidän luokse. Talli oli valaistu himmeästi hehkuvilla loisteputkilla, tuuletin taas jäähdytti tallia, joka olisi ilman tuulettimia hevosille aivan liian kuuma. Menin tervehtimään suoraa päätä Helmiä. Tummanruunikko tamma tervehti mua kevyellä hörähdyksellä.
- Hei Helmi! Tänään sä pääset irrottelemaan rannalle. Mitäs siihen sanot? juttelin Helmille silityksien saattelemana.
Rapsutin tammaani sen tähden kohdalta. Äiti jäi rapsuttelemaan Helmiä, kun menin hakemaan harjoja. Satulahuoneen pöydälle oli jätetty vadillinen pipareita. Nappasin muutaman matkaani. Lanzarotella oli pian joulu, vaikka lämpöasteita olikin rutkasti. Voi kun sellaista olisi Suomessakin! Mutta ei. Kun lähdimmme Suomesta Lanzarotelle, oli lähtöpisteessä ollut ikävä loskakeli. Pian laskin harjoja Helmin karsinan eteen.
- Otatko sä piparia? kysyin äidiltä.
- Jo vain, kiitos! äiti totesi ja otti vastaan tarjoamani piparin.
Helmillekin maistui selvästi ihmisten jouluherkku. Tarjosin tammallekin pipariukon. Se rouskutteli herkun tyytyväisenä.

- Heitätkö Helmille vähän heinää, niin sitä ei tarvitse sitoa kiinni? kysyin äidiltä.
Äiti nyökkäsi ja lähti kulkukoira perässään heinävintille. Pian heiniä alkoi putoilla talliin. Se sai aikaan hevosten hörinäkuoron. Nappasin sylillisen heinää ja heitin ne Helmin karsinan. Sitten poimin tamman pinkistä harjapakista pölyharjan, jonka puuosa oli maalattu sähkönsiniseksi. Helmi oli onnistunut pysymään melko puhtaana, joten en joutunut köhimään savipilvessä. Onneksi Lanzarote oli tuliperäinen paikka, joten mutaa ei muutenkaan löytynyt kovin paljon! Oli rauhoittavaa kuunnella heinien rouskutusta ja tuntea nenässä hevosentuoksua. Rapsuttelin ja taputtelin Helmiä harjauksen lomassa. Tamman tumma karvapeite oli mukavan lämmin, joskin hikoilin ilman karvojen lämmittävää vaikutustakin. Katselin sivusilmällä, miten äiti rapsutteli mustavalkoista kulkuperroa, jolla ei mitä ilmeisimmin ollut omistajaa. Talli oli näin aamusalla erittäin hiljainen - ihmisiä ei mun ja äidin lisäksi näkynyt. Työntekijät olivat ruokkineet hevoset pari tuntia sitten, mutta nyt kaikki muut tallilaiset taisivat olla juomassa aamukahveja. Aika kului Helmiä harjatessa kuin siivillä! Pian olin harjannut toisenkin kyljen puhtaaksi ja sileäksi. Kavioiden kanssa Helmi uhkaili vähän, mutta en välittänyt tamman egoilusta laisinkaan. Sen avulla kaviotkin olivat jonkin ajan kuluttua puhtaat.

- Mitäs sanoisit, jos jättäisimme satulan paikoilleen? mutisin Helmille rapsutellessani sen säkää.
Helmi ei tietenkään osannut vastata, mutta aioin mennä rannalle ilman satulaa. Kävin hakemassa suitset nahantuoksuisesta satulahuoneesta, jossa koreili tallin jokaisen hevosen varusteet. Toisella seinustalla oli satulat, toisella suitset. Nappasin suitsiosastolta Helmin meksikolaiset ja astelin tamman karsinan luo.
- Täällä riittää rantaa vaikka kuinka paljon! Mille rannalle mennään? utelin äidiltä.
- Täällä hiekkarantaa kyllä tosiaan riittää! Mentäisiinkö pohjoisnokan rannalle, siellä ei ole niin kuuma kuin eteläkärjessä? äiti mietti.
Nyökkäsin hyväksyvästi ja pujahdin Helmin karsinaan. Huomasin äkisti, että tallissa hipsinyt kulkukoira oli lähtenyt omille teilleen.
- Lähtikö se kulkukoira jo? kysyin äidiltä ihmetellen koiran yllättävää häviämistä.
- Ei, tuolla heinävintillä se tepastelee, äiti sanoi.
- Ahaa.
Helmi vastusteli vähän kuolaimien otossa, mutta lopulta sain pujotettua nekin tamman suuhuun. Nostin niskahihnan korvia varoen niskan päälle. Kiinnitin turparemmit ja leukaremmin.
- Pidätkö Helmiä hetken, niin käyn hakemassa kypärän? katsahdin äitiä kohden.
- Joo, ilman muuta.
Äiti otti Helmin tammaa silitellen vastaan. Tällä kertaa menin satulahuoneen sijasta kahvioon.

- Ai, moikka! tervehdin tallityöntekijöitä Carlaa, Claudiaa ja Mariaa, jotka heilauttivat kättään vastaukseksi.
Kahvi porisi mokkapannussa. Onnekseni Carla, Claudia ja Maria olivat hyviä englannissa, joten heidän kanssa oli helppo jutella. Nappasin kypäräni penkiltä, jonka lampaankarvapehmuisteiden päällä makoili tallikoira Atlas, joka oli rodultaan galgo. Sen pitkät jalat eivät meinanneet edes mahtua penkille! Kävelin kypärä kourassani heiluen kahvihuoneesta Helmin luokse.
- Onpa Helmi hieno poni! äiti kehui tammaa.
- Niin on! sanoin iloisesti hymyillen.
Annoin äidille päässäni olleen käpin ja painoin mustan, sametilla päällystetyn ratsastuskypärän päähäni.
- Lähdetään sitten vaan! tokaisin äidille ja avasin Helmin karsinan oven. Laskin ohjat Helmin kaulalta ja lähdin taluttamaan tammaa ulos. Kengitetyt kaviot kopsuivat kotoisasti tallin sementtilattiaan. Helmi käveli perässäni laiskemmanpuoleisesti, mutta tamma reipastuisi taatusti rannalla, virvoittavan suolaveden roiskuessa jalkoihin.

- Punttaatko mut selkään? kyselin äidiltä, joka nyökkäsi.
Nostin toisen jalkani äidin kouraan.
- Yks, kaks, nyt! ponnistin kolmannella Helmin selkään.
Mulla ei ollut kunnon ratsastusvarusteita, mutta niitä ei rantahumputteluissa tar*kaan. Keräsin ohjat puolipitkiksi käsiini, joihin olin laittanut hyvin tuuletetut kesäratsastushanskat. Painoin pohkeeni kevyesti Helmin kylkiin. Tamma lähti astelemaan kohti hiekkatietä, joka vei suoraan saaren pohjoiskärkeen. Mukauduin Helmin tasaisiin liikkeisiin ja hymyilin. Pian Helmi säpsähti jotain.
- Huh! tarrasin ratsuni silkkiseen harjaan.
- Mikä se oli? äiti mietti järkyttyneenä.
- Öh, koira? tajusin vasta silloin, että tallin kulkukoira oli seurannut meitä, ja sitä Helmi oli kai säikähtänytkin.
Äiti naurahti ja kumartui silittämään kirjavaa, pitkäkarvaista pikkuotusta. Pian jatkoimme matkaa. Välissä oli alue, jossa oli paljon ravintoloita ja vilskettä, mutta sen alueen jälkeen olimme rauhallisella rannalla, jolla uiskenteli muutamia lapsia ja aikuisiakin. Ohjasin Helmin rannalle ja otin ohjat. Sitten äiti alkoi käynnistelemään kameraa. Olimme kävelleet jo hyvät alkukäynnit, joten nostin heti ravin.

Helmin kaviot upposivat pehmeään rantahiekkaan tamman hölkätessä rauhallisesti. Helmin ravi oli hiukan pompottavaa, joten kaikki keskittymiseni meni siihen, että pysyisin selässä tasapainoisesti. Kun aloin suunnanmuutoksen jälkeen nostamaan laukkaa, tuntui meno jo paljon tasaisemmalta. Nautin vauhdin hurmasta ja siitä, miten ilmavirta iski vasten kasvojani. Ohjasin Helmin rantaan. Viileä vesi roiskui jalkapöytiini. En voinut estää naurua, mikä pyrki kasvoilleni. Mä olin onnellinen. Vaikka inhoan syvästi seuraavaa laulua, sen sanat vaan tuli suustani.

Äkkii kuluu tuhat askelta,
joen vartta kun mä sua saatan.
Lupaan ei oo viimeinen kerta,
nähään huomenna taas!

Kun aamulla herään,
Mä tuntee voin sen
Tää on kaunis päivä,
Mä oon onnellinen.

Sama mulle vaik satais
Taivas ois pilvinen
Tää on kaunis päivä,
Mä oon sopivasti onnellinen. "

Sitten mä heräsin. Äsht, kaikki parhaat hetket ovat aina unta! Mutta mun uni oli muunnelma siitä, mitä mä olin oikeesti kokenut.

Sinten kommentti

Eikä! Joskus vaan toivoisi että unet jatkuisi: vähän samalla tavalla kuin etelänmatkalta on niin kamalan tylsää palata takaisin tänne "harmaan arjen keskelle"! Täällä kylmässä ja kuraisessa Suomessa ei kyllä ihan tällaisia maisemia pääse kokemaan! Hauskasti toteutettu tarina. Alkuksi ajattelin, että olitkohan sä sekoittanut Metsiksen johonkin toiseen talliin, mut lopussa selvisi että tarinan upeat maisemat ja kuuma ilma olivatkin vain unta.

Virheitä en juurikaan löytänyt tästä tarinasta. Loppuun kirjoittamasi biisin sanat sopivat hyvin tarinaan ja loivat sille hyvän säväyksen. Hyvä hyvä

19,30v€

[Silja]

Koulutuuppareita ja kuraenkeleitä

Kellertävä vaahto valui Helmin suusta, takertui turpakarvoihin ja kuolainrenkaisiin. Jalustimet kilisivät etukaaren edessä ponin ravatessa temmokkaasti uraa pitkin kaula pyöreällä kaarella. Rapsutin Helmiä harjan juuresta ja taivuttelin sitä vuoroin sisään ja vuoroin ulos. Annoin jalkani roikkua rentoina Helmin lämpimiä kylkiä vasten samalla myötäillen pompottavaa liikettä lantiollani. En ollutkaan ratsastanut Helmiä kunnolla pitkään aikaan, ja olimme lähinnä vain maastoilleet rennosti koko talven. Se näkyikin ponin kunnossa, kun hiki alkoi läikittää sen kaulaa ja ryntäitä jo puolen tunnin ratsastuksen jälkeen.
- Miltäs se tuntuu? Vilja kysyi ilman satulaa laahustavan Leevin selästä. He siksakkasivat maneesia ympäri rauhallisessa käynnissä, jäähdytelläkseen maastoreissun pääteeksi.
- Vähän tää on hankalahko, mutta eipä toi ole ihmekään, jos se on saanut olla pääosin pienempien tuntiratsastajien hellässä huomassa, ja mäkin oon ottanut aika rennosti nyt, mutisin ja siirsin Helmin käyntiin. - Mutta nyt tällä on just sopivasti virtaa. Yleensä tää vaan lusmuilee jos ei ole maastoja tai esteitä näköpiirissä.
    Helmi pureskeli kuolaintaan ja pyöritteli korviaan niskahihnan yläpuolella. Se seisahtui kymmenesosasekunneiksi takajaloilleen, ja siirtyi sitten pehmeästi pyörivään laukkaan. Käänsin Helmin kookkaalle pääty-ympyrälle ja asetin sitä sisään. Helmi narskutteli hampaillaan pidätteitä vasten, mutta napauttamalla sisäpohkeellani kevyesti tamman kylkeä, sain sen taipumaan kunnolla myös vartalostaan. Maneesin ovi jylisi, kun Vilja ja Leevi lipuivat takaisin talliin päin, mutta en antanut sen häiritä keskittymistämme.

Kevensin Helmiä uralla hiukan pidemmällä ohjalla. Tamma venytteli pärskähdellen kaulaansa ja huiskutteli hännällään puolelta toiselle. Ratsastin paljon ympyröitä ja kaaria, ja annoin Helmin ravata pitkää, irtonaista ravia. Ponin tasainen askel liukui hiekkaa pitkin ja kavioiden tömähdykset kaikuivat muuten hiljaisessa maneesissa. Liu'utin ohjaa sormieni välistä pidemmäksi ja istuin alas harjoitusraviin. Helmi siirtyi kuuliaisesti käyntiin nyt kun tiesi, että työt olivat ohi. Annoin kaiken ohjan vapaaksi ja taputin ponin hikistä kaulaa kaksin käsin. Helmi huokaisi syvään ravistellen päätään tyytyväisen oloisena, suitsien soljet kilisten. Vedin sormiani tamman sileän harjaksen läpi, joka oli tosin päässyt kasvamaan jo hiukan liian pitkäksi. Nyt se pääsi harottamaan vähän suuntaan jos toiseenkin ja niskan päältä harjas oli kääntynyt kahdelle puolelle.
    Pysäytin Helmin kaartoon maneesin keskihalkaisijalle ja pudottauduin alas selästä. Helmi käänsi päätään minua kohti ja tuuppasi minua lempeästi turvallaan, sotkien myös hupparini hihan kuolaansa. Nostin jalustimet ja löysäsin vyötä antaakseni ponille vähän hengitystilaa, kunnes maiskutin sen mukaani. Helmin enkkuviltti roikkui maneesia ja katsomoa rajaavan seinän päällä, josta nykäisin sen syliini, ja hetken käsissä pyöriteltyäni heitin Helmin selkään. Työnsin etukulmat satulan alle ja kaivoin taskustani Helmille kuivan leivänkannikan. Tamma rouskutti herkkupalaansa silmät kiiluen, mutta hetkessä oli jo nielaissut sen talviloman aikana pyöristyneeseen vatsaansa.

Pyöräytin Helmin maneesin ulkopuolelle, mutta jätin ovet raolleen seuraavaa ratsastajaa varten. Höyryävä tammani tepasteli korvat höröllään vierelläni katsellen kuran ja ruskeaksi värjäytyneen lumen peittämää maisemaa. Aurinko heijastui kirkkaana tallipihan lätäköistä, joita sai väistellä parin metrin välein. Kuran litinä ja lätinä sekoittui metsästä kuuluvaan keväisten lintujen lirkutukseen.
    Keväinen luonto teki kuitenkin tepposet, kun saappaan sileä pohja luiskahti altani kuran peittämällä tiellä, jonka alle oli salakavalasti piiloutunut jäätä. Hups vain, kun tuttu tallipiha olikin vaihtunut siniseksi taivaaksi silmieni edessä ja kylmä vesi kaivautunut vaatteideni punosten läpi liimaten ne inhottavasti ihoani vasten. Helmi pomppasi pelastyneenä sivulle, ja kun ohjat olivat irronneet otteestani, ei aikaakaan kun tamma karautti jo kulman taakse kääntyen tallipihalle päin.

Nousin mutisten ylös yrittäen epätoivoisesti puhdistaa vaatteitani. Pyyhkäisin mutaroiskeet poskeltani ja riisuin kypärän päästäni. Vilkaisin olkani yli maahan piirtynyttä epämääräistä painaumaa, joka alkoi täyttyä kuravedellä. Taitaa olla liian myöhäistä yrittää tehdä lumienkeleitä.
    Lähdin reippaasti karanneen ponini perään, joka löytyi pöllähtäneen näköisenä sivutallin edustalta. Enkkuviltti roikkui putoamaisillaan sen toisella kyljellä ja jalat sekä vatsanalus olivat kuraroiskeiden peittämiä. Sinte ja Emma seisoivat kulmat kutrussa Helmin vierellä, mutta tamma näpersi tuttavallisesti Sinten olkapäätä, eikä ollut tilanteesta moksiskaan.
- Ooksä tippunut? Sinte kysyi ja arvioi kuraista olemustani katseellaan.
- Voi kunpa olisinkin! pyöräytin silmiäni saadessani tamman ohjat käsiini. - Joo, siis öö.. mä vaan liukastuin ja Helmi pääs karkuun, mutisin nolona ja rapsutin Helmin turpaa.
- Mulla on tallivaatteet kaapissa. Ainaki kuiva huppari pitäis löytyä, Emma sanoi vihjaileva virnistys kasvoillaan.
- Juu, kelpais. Toi poni oliskin mieluisampi puunata taas ponin näköiseksi kuivilla vaatteilla, jos sä siis vaan lainaat.

Sinten kommentti

Voi ei! Joo, mutakerroksen alla lymyävä jää on kyllä aika petollinen! Enkeleitä saa tehtyä ehkä paremmin lumihankeen kun mutaan Ihana huomata kuinka hyvin sulla ja Helmillä sujuu! Helmistä on kuoriutunut kunnon kouluratsu, se on menestynyt viime aikoina ihan loistavasti koulukilpailuissa helppo B -tasolla. Yhteistyönne sileällä näyttää upealta, saat Helmin todella hyvin kuulolle!

Ihana keväinen tarina! Kirjoitat todella eläviä tarinoita, ja osaat pysähtyä hetkeen: esimerkiksi tässä tarinassa kuvailit mun mielestä upeasti Helmin laukannostoa. Pieni hetki, jonka nostit kauniisti esille. Tällä tavalla tekstiä elävöitetään!

18,90v€

[Silja]

Tässä joutessani väkersin ponille myös uuden kannen päiväkirjaan  



Ihanaa! Helmin päiväkirja saa keväisen säväyksen uudesta kannesta!

8,30v€

[Silja]

Kenttäkemiaa
+ekstratehtävä
Linkki kilpailuun
www.youtube.com/watch?v=JVt4oljqL38

Näpertelin enkelikorua kaulassani, ja toivoin sen kai toimivan jonkinlaisena onnenamulettina. Helmi seisoi korvat hörössä paikoillaan ja tuijotti avonaista suoraa silmiensä edessä. Tuuli humisi puuskittaisena lentäessään keväisen, vielä melko värittömän aukean ylitse. Lunta oli kasoina ojanpenkoilla, mutta reitit, joissa ratsukot olivat liikkuneet olivat tamppaantuneen nurmen ja kostean hiekan peittämiä.
- Kolmekymmentä sekuntia, sinisen pakettiauton takakontin reunalla istuva mies ilmoitti. Helmi heitteli päätään, tuulen heitellessä sen harjaa sotkuisesti puolelta toiselle. Vatsassani kouristeli kuin olisin nielaissut kokonaisen pallomeren kaikki pallot.
- Kymmenen, yhdeksän, kahdeksan... mies alkoi laskemaan. Nieleskelin kuivaa suutani ja yritin tsempata itseäni valmiina lähtemään radalle. En tiedä oliko tämä hullua vai hullua, olisihan kisoissa ollut tavallisia rataesteluokkiakin.
- Ratsasta!
    Helmi kohotti päätään ja ampaisi reippaaseen laukkaan. Sen takajalat potkaisivat nurmen altaan ja häntä piiskasi suhahtaen. Siirsin painoa jalustimille ja otin ohjia paremmin käsiini. Ensimmäinen este, tukki oli näköetäisyyden päässä. Helmi höristi korviaan ja hyppäsi pehmeästi yli myödätessäni kädet sen kaulalle. Vilkaisin pellon keskellä pyöriviä ratsukoita, jotka vasta verryttelivät omaa suoritustaan varten. Verkassa Helmi oli toiminut oikein mallikkaasti ilman mitään ongelmia, eivätkä edes erikoisemmat esteet kummastuttaneet sitä. Päätin nauttia tästä radasta täysillä.

Ympäriltä kuului hevosten hirnahduksia ja ihmisten huutoja, mutta ne eivät häirinneet minua. Helmin kaviot rummuttivat nurmea vasten ja tuuli humisi korvissa. Tamma pyöritteli korviaan ja puhisi innokkaasti. Kiersimme sujuvassa laukassa pellon reunaan aidattua linjaa pitkin. Suhteellisen helpolla tiellä lähestyimme kapeahkoa, punaista lautaestettä, jolla Helmi tuli melko lähelle, mutta pääsi silti ongelmitta yli. Esteen jälkeen tamma otti hieman reippaamman temmon, mutta seuraava este oli tarkoitus ohittaa pienen polun kautta, joten tahtia oli hidastettava. Helmi nakkeli niskojaan tuohtuneen oloisena, mutta suostui hidastamaan. Päästyämme turvallisesti kolaroimatta lehdettömän pensaan ja esteen välistä, annoin Helmin taas edetä reippaammin seuraavalle esteelle. Punaruskea mökki sai tamman jännittymään etupäästään ja se alkoi ottaa enemmän painoa takajalkoille. Napautin pohkeeni ponin kylkiin ja maiskutin kevyesti, jolloin Helmi uskaltautui pienen pysähdysaskeleen kautta ottamaan melko reilun hypyn. Tömähdin tamman kaulaa vasten, mutta pääsin onneksi nopeasti suoristautumaan satulassa.
    Ambulanssi seisoi pellon reunalla, jota rajasi leveä hiekkatie. Ihmisiä oli kerääntynyt sen varrelle, sillä se oli oiva paikka seurata ratsukoiden suorituksia. Helmiä hieman kummastutti maastoradan outo järjestely, sillä kotona Metsälammella sai maastoilla kaikessa rauhassa pelkäämättä, että jotain outoa vaanisi pusikoissa. Hirviä lukuunottamatta tietenkin.
- Shh, ihmisiä ne vaan on, puhelin Helmille rauhoittavasti ja rohkaisin sitä taputtamalla sen auringossa kimaltavaa kaulaa. Ylitimme tien jä käännyimme pitkälle suoralle, joka jatkoi samaan suuntaan hiekkatien kanssa. Avaralta laukkasuoralta näyttävä pätkä sai Helmin innostumaan, ja se alkoi narskutella kuolaintaan malttamattomana. Vilkaisin keltareunaista kelloa ranteessani, mutta ajastani välittämättä päätin antaa tammalle hieman ohjaa, jolloin se liimasi korvansa niskaa vasten ja sinkosi iloisena pienen pukin saattelemana hurmaavaan vauhtiin.

Istuin lähemmäs satulaa ja kokosin Helmiä hieman hallitumpaan laukkaan. Tamma nykäisi ohjista protestoidakseen, sillä se olisi kovasti halunnut vielä jatkaa tykittelyä. Käännyimme leveälle, neulasten päälystämälle metsäpolulle. Ketään ei näkynyt, ja saatoin kuvitella aavemaisen tunnelman, kun kesällä oksat paksuista lehdistä puhumattakaan kahlitsisivat auringon valon, jättäen alleen vain pimeyden. Kaksi paksua puuestettä seisoivat polun reunassa, ja tämä kaareva, lyhyt linja vaatikin meiltä hieman keskittymistä. Ensimmäisen esteen Helmi ylitti sujuvasti etujalat vatsaa hipoen.
- Yks, kaks, kolme.. mutisin askeleita ääneen. Helmi hieman epäröi toisella esteellä, jonka takia neljännestä askeleesta tuli vajaa. Painoin pohkeeni kuitenkin tamman kylkiin, merkkinä siitä, että sen tuli vielä jatkaa matkaansa sujuvasti. Metsän reunalla oli kahden koivun väliin asetettu valkoinen lankkueste, johin oli maalattu punaruskealla värillä karhuntassuja. Se oli piiloutunut oksiston sekaan, joten ratsastin Helmiä rohkeasti eteen yrittäen peittää oman epäröimiseni. Helmiä ei kuitenkaan epäilyttänyt, vaan se ylitti sujuvasti lankut parhaasta mahdollisesta rakosesta. Painoin kasvoni tamman kaulaa vasten välttyäkseni piiskaavilta koivunoksilta, jotka raapivat kypäräni pintaa.
    - Prr sooh, hidastin Helmin raviin. Pienen kummun päällä oli porras alas banketilta, jonka näin parhaaksi tulla hieman rauhallisemmassa temmossa. Tamma otti ennen hyppyä muutaman käyntiaskeleen, jonka aikana takerruin Helmin harjaan ja työnsin jalkojani hieman eteenpäin. Sain kuin sainkin helposti pidettyä tasapainoni, kun Helmi laskeutui pienellä pompulla taas tasaiselle maalle.
- Mennääs sit taas, kuiskasin ja annoin tammalle luvan laukata.
    Helmiä ei kuitenkaan huvittanut laukata suoraan veteen. Ei ollenkaan. Tamma alkoi taas keventyä etupäästään, ja mutkeltaa vasenta pohjetta vasten.
- Joo, mennään! murahdin ja napautin pohkeeni tamman kylkiin. Vesipisarat roiskahtelivat parin metrin säteellä, kun Helmi vaihtoi askeleensa korkeaksi edetessään polviin asti ulottuvassa vesihaudassa. Kannustin sitä reippaasti jatkamaan hypyllä pienelle korokkeelle, joka päästi meidät taas pitävälle maalle.

Rannekello kädessäni piipitti.
- Upee! Nyt mene, mene, mene! hihkaisin maiskauttaen pariin kertaan. Vein kättäni lähemmäs kaulaa ja annoin Helmin taas edetä kostean hiekan peittämää suoraa pitkin. Maisema vaihtui jälleen vilkkaaksi kisa-alueeksi, jonka varrella seisoi huomioliiveihin pukeutuneita työntekijöitä ja parkkeerattuja autoja. Helmi ei enää niistä välittänyt, vaan keskittyi nauttimaan laukkaamisesta korvat iloisesti höristäen. Tamman etujalat harppoivat sen lapojen edessä ja sen selkä keinui tasaisen laukan vauhdikkaassa temmossa. Seisoin kevyessä istunnassa ja annoin tuulen paiskata kasvojani vasten.
    Kaksi puutolppaa seisoivat vierekkäin aukealla, joiden vieressä istuivat mies ja nainen kynät ja paperit käsissään. He vilahtivat salamannopeasti ohitsemme, jonka jälkeen kaikki loppuikin kuin seinään.
- Hieno Helmi! Uskomaton! huudahdin tyytyväisenä jarrutellen Helmin pikkuhiljaa käyntiin. Tamma ravisteli hengästyneenä päätään ja pärskähti hyväntuulisena.
- Toi tais olla sustakin hauskaa. Voi sä oot paras! nojauduin Helmin kaulaan taputtaen sitä kaksin käsin. En keksinyt sopivaa sanottavaa superponilleni, joten annoin vain jännityksen purkautua vesiputouksena valuviin onnenkyyneliin.

Sinten kommentti

Wau mikä suoritus! Paljon onnea ensimmäisestä sijasta! Enpä olisi uskonut että Helmikin loistaa vielä maastoesteradoilla: siitä on nimittäin aika kauan aikaa, kun tamman kanssa on viimeksi kisattu maastoesteillä. Kyllä saat olla ylpeä suorituksestanne ja sujuvasta yhteistyöstä!

Tarina oli todella elävästi kirjoitettu! Laitoin tuon biisin soimaan taustalle kun luin tarinaa, ja se teki tekstiin kyllä ihan uudenlaisen säväyksen! Biisi sopi hyvin vauhdikkaaseen kisatunnelmaan ja loi myös pientä jännitystä tekstiin. Todella onnistunut kokonaisuus kisapäivästä, tätä oli erittäin mukava lukea!

26,30v€ + papukaijamerkki! Paljon onnea

[Silja]

Kommellusten kisapäivä
Linkki kilpailuun

Satoi vuorotellen vettä ja räntää, joten Helmikin nyhjötti tarhassaan varsin onnettoman näköisenä. Onneksi minun ei tarvinnut lähteä pyydystämään ponia moisesta mutasuosta, vaan Helmi löntysteli kiltisti vastaan tarhan portille. Myös Ruu olisi omatoimisesti ollut tulossa takaisin talliin, mutta sen todellinen tarhausvuoro loppui vasta iltapäivällä, joten ruuna joutui vielä jäämään seisoskelemaan sateeseen.



Märän ja kuraisen ponin harjaus oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty: minulla meni puunaamiseen lähemmäs puolitoista tuntia. Kuivaamisen ja puhdistamisen lisäksi minun piti vielä letittää ponin harja. Sykeröistä tosin tuli hieman kummallisen näköiset, sillä tekaisin ne pikavauhtia. Vaikka olin tullut ajoissa tallille, pakkaamisen suhteen tuli kova kiire. Onneksi minulla oli äitini auttamassa, sillä olisin muutoin ollut vielä pahemmin myöhässä aikataulusta.



Viimein saimme kamat kasaan, ponin koppiin ja pääsimme matkaan! Nokka laitettiin kohti etelää, Munkkivuoren Ratsastuskoulua. Sää ei edelleenkään ollut otollisin mahdollinen, onneksi kilpailut olisivat maneesissa... Matka sujui Helmin puolelta leppoisasti, mutta minä olin kamalan hermostunut. Olimme hypänneet viimeaikoina lähinnä pienempiä 80- ja 90cm luokkia, ja nyt olisi tarkoitus mennä kokeilemaan taas metrin rataa. Olin kuitenkin onneksi ottanut siihenkin yhden luokan alle, joten saisimme ensin hieman tuntumaa hyppäämiseen. 



Kisapaikalla meidän täytyi totisesti laittaa vipinää kinttuihin, jotta ehtisin ajoissa verryttelemään. Kauhukseni huomasin kuitenkin, että olin unohtanut numerolappuni kotiin, eikä kisapaikalla saisi oikeastaan olla ilman numeroa. Minun oli lähdettävä etsiskelemään ratsastuskoululta numerolappua lainaan. Sen aikaa äiti saisi vahtia ja kävelytellä Helmiä, joka seisoi jo varusteet päällä valmiina lähtöön. Eihän äiti tietenkään oikeasti tajunnut vahtia Helmiä, ja ahne poni tunki turpansa hoitolaukkuumme, joka putosi saman tien koukustaan ja levisi ympäri kuraista pihamaata.
Hyvät uutiset: sain kuin sainkin numerolapun lainaan.
Huonot uutiset: jouduin lähtemään verryttelyyn myöhässä, ja ilman kelloa, sillä äidin täytyi jäädä siivoamaan Helmin sotkut.



Verryttelin Helmin reippaasti, ehkä jopa hieman huolimattomasti. Jo verkkakentällä otimme kaksi kieltoa, ja yhteistyömme oli hajota siihen pisteeseen. Onneksi sain radalle kasattua sekä itseni, että ratsuni, ja ensimmäinen luokkamme meni ihan suhteellisen hyvin. Helmi olisi kuitenkin vaatinut hieman tarkempaa ratsastusta, ja etenkin tiet olivat melko hutaistuja.



Uskomatonta, mutta totta, seisoimme kuitenkin metrin luokkien palkintojenjaossa voittajana! Palasin verryttelykentälle vielä ensimmäisen luokkamme jälkeen, ja tein siirtymisiä ja otin pari onnistunutta hyppyä. Ensimmäiseen luokkaan tullut mieletön kiire ja sähläys vaikuttivat varmasti suoritukseen, mutta kun kahden luokan välissä sain hieman rauhoittua, alkoi ratsastuskin sujumaan paremmin. Helmi toimi toisella radalla mahtavasti, ja minäkin olin saanut selkeytettyä ajatuksiani.



Kaiken kaikkiaan kisapäivä oli ennen kaikkea rankka, enkä ole koskaan onnistunut vielä tyrimään kisavalmisteluissa vastaavalla tavalla.. Radat sujuivat kuitenkin todella hyvin olosuhteisiin nähden, ja pitkäpinnaisella ponillakin oli varmasti osuutensa asiaan 

Sinten kommentti

Tämä merkintä oli jäänyt multa kokonaan huomaamatta, anteeksi kovasti! Hyvä kun huomautit niin saadaan tällekin upealle kokonaisuudelle kommentti!

Ensinnäkin paljon onnea luokkavoitosta! Mä saan aina olla niin ylpeä sun ja Helmin yhteistyöstä! Lisäksi tämä merkintä oli aivan upea! Olet nähnyt todella paljon vaivaa kokonaisuuden eteen: piirrokset elävöittivät tekstiä upealla tavalla! Tekstiä oli sopivasti ja jokainen kuva kertoi lisää kisaretkestänne.

Kokonaisuutena tämä merkintä oli yksi upeimmista mitä olet tähän mennessä toteuttanut! Hauskat sarjistyyppiset kuvat nostivat hymyn huulille! Tästä tulee mieleen pieni tarinakirja

35.00v€ + papukaijamerkki, paljon onnea! Oot sen ansainnut!

[Silja]

Lomalaisia

Erään linnun armoton sirkutus oli pitänyt minua valveilla lähes koko yön vain, koska olin kuitenkin ollut liian väsynyt noustakseni sulkemaan ikkunan. Pitkä ja harras haukotus purkautui huuliltani talsiessani laitumille Helmiä hakemaan. Aurinko paahtoi selkääni kuumasti ja sai väljän hupparin tuntumaan niin epämiellyttävältä, että päätin heittää sen lanteilleni. Onneksi olin sentään varautunut helteiseen säähän t-paidan ja shortsien voimalla! Hieman yli polvenkorkuinen heinä kahisi jaloissani halkoessani paahteen ja pörriäisten päällystämää laidunta yrittäen metsästää Helmiä katseellani. Tammat olivat jakautuneet ripotellen sinne tänne jokainen nyppien omaa ruohotupsuaan. Helmi löytyi lopulta laitumen toiselta laidalta. Poni oli liimannut turpansa maahan ja hienovaraisesti rouskutti ruohoa hampaidensa välissä. Sivusilmällä tamma näkyi vilkaisevan minua ja se oli jo tasaamassa painoaan kaikille jaloille nostaakseen päätään, mutta kesäinen, syvänvihreä ruoho vei rapsutuksiltani voiton.
- Tänään on liian kuuma tehdä mitään, mitäs sanosit jos käytäis kahlailemassa lammessa? puhelin Helmille. Se lähti laahustamaan perässäni korvat sivuilla roikkuen ja pää kääntyillen laiskasti katselemaan maisemia silloin kun mieli teki.
- Voi parkaa, ootko sä ihan väsy tästä helteestä? Sitten musta tuntuu, ettet pistä uintiretkeä pahaksesi.

Sidoin Helmin vetosolmulla päätallin seinustalla olevaan hoitopuomiin. Poni katsoi silmät kiiluen tallin seinää reunustavia ruohotupsuja ja niiden seasta pilkottavia kullankeltaisia voikukkia, mutta riimunaru salli sen vain kurkotella huulet tötteröllä maata kohti.
Kipaisin hakemassa sivutallista tamman suitset ja hoitopakin. Ponin kaikki hoitovälineet olisivat kaivanneet perinpohjaista pesua, sillä kaikki kevään ja alkukesän hiekat ja hiet olivat hautautuneet harjojen harjaksiin ja suojien kangaspehmusteisiin. Puhdistettuani ensin pölyharjaa hieman käsieni välissä, aloin sukimaan sillä Helmin samealta näyttävää turkkia. Helmi steppaili kuitenkin sen verran närkästyneenä luoden minuun tyytymättömiä katseita, joten päätin löysätä tamman riimunarua siinä määrin, että se pystyi nyhtämään samanaikaisesti ruohoa päätallin nurkalta.
    Helmi oli varmasti piehtaroinut ja riekkunut laitumella syömisensä lomassa, joten lika oli kuorruttanut ponin varsin tehokkaasti. Pöly leijaili auringossa kimaltelevana verhona Helmin ympärillä, ja pilvi kasvoi aina jokaisen harjanvedon jälkeen.
- Huh, tuo poni on totisesti saanu viettää kesälomaa jo reilun aikaa! Alexandra kauhisteli taluttaen Dapperia laitumilta päin.
- Jep, vaikka hän on tilanteesta riippuen varsinainen nirppanokka, niin ei se kyllä pelkää liata itseään, pyörittelin silmiäni heittäen harjan takaisin pakkiinsa. - Oon muuten lähössä uittamaan, tuutko seuraksi? Täällä on niin kaamee helle, että pölyävä kenttä ja pohkeenväistöt ei oikein houkuttele.
- Joo! Oikeestaan mun piti mennä pienelle maastokäppäilylle, mutta uittoretki siinä sivussa sopii yhtälailla!

Maaniteltuani tammalle kuolaimet suuhun, kiinnitin ripeästi kypärän päähäni ja maiskutin Helmin mukaani, vaikka tamma olikin hieman vastahakoinen lähtemään ruohoapajaltaan. Ponnistin tutulta paikalta, päätallin vieressä sijaitsevan kaivon reunalta Helmin paljaaseen selkään. Sen vastakarvaan kääntynyt turkki pisteli joistain kohti paljaita jalkojani, mutta vatsa tuntui pehmeältä ja ihanan pyöreältä jalkojeni välissä.
    Hevoset pärskähtelivät hyväntuulisina, ja Helmi tuntui jopa turhankin innokkaalta. Se tanssi neulaspeitteisellä tiellä korvat hörössä ja otti pieniä pomppuja aina jonkin kahahtaessa pusikossa. Erityisesti mutkan takaa pilkottava rantasauna ja laituri hirvittivät sitä suunnattomasti.
- Mikäs sitä vaivaa? Alexandra ihmetteli, sillä hänen tavallisesti tulinen estetykkinsä lampsi kaula pitkällä katsellen tuomitsevasti ponikaverinsa järjestämää härdelliä.
- En tosiaan tiedä, tää on lomalla unohtanut ihan kokonaan miten käyttäydytään, arvelin pidättäen Helmiä ohjasta tämän pyrähtäessä ravissa eteenpäin korvat taaksepäin suunnattuina. Pidätteeseeni vastauksena sain tosin vain niskojen nakkelua ja äkkinäisen pysähdyksen. - No Helmi, ihme päivä sulla taas. Olisko pitänyt sittenkin mennä vääntämään niitä väistöjä kentälle?

Dapper seisoi järkähtämättömänä vedessä silmät puoliummessa. Tumma häntä kellui sen vierellä ja koko hevonen lähetti ympärilleen kevyen laineen huokaistessaan syvään. Veden alla saatoin kuvitella oriin lepuuttavan toista takajalkaansa.
- Hei nosta päätä! Alexandra nosti kättään yrittäen saada hevoseensa ryhtiä. - Sun sieraimiin menee vettä ja sitten sä hukut.
    Helmi puolestaan ei ollut aluksi kovin innokas menemään veteen. Se kiemurteli rantaviivalla katsoen puhisten veden pintaa. Sain maanitella, käskeä ja pakottaa sitä veteen hyvän aikaa, kunnes tamma lopulta uskaltautui varovasti astelemaan lampeen. Ponin ennakkokuulot kuitenkin onneksi karisivat nopeasti, ja pian se jo kuopi ja läiski vettä hyväntuulisena.
- Vaikka tää on nähnyt jo ties kuinka monta kesää ja uittopaikkaa, niin se kesän ensimmäinen veteen meno on aina yhtä jännittävä!

Paluumatkalla tallille kiersimme vielä Oikopolun kautta, nyt kun Helmikin oli jo vähän rauhoittunut. Hevoset pysähtyivät lähes järjestelmällisesti vuorotellen ravistelemaan itseään oikein kunnolla, saaden meidät nauraen takertumaan tiukasti ratsujemme harjaan. Helmi ja Dapper kävelivät reippaasti kaviot kopisten tallipihan kuivaa hiekkapohjaista maata vasten. Hoitopuomit olivat valitettavasti siirtyneet Minkin, Viljan ja Lydian, sekä heidän hoitohevostensa käyttöön.
    - Moi! Lekurin viileä suositus tähän kuumaan kesäpäivään: uittamaan! Vilja vinkkasi Leevin selän yli.
- Me käytiin jo, tepsi! virnistin valuen alas Helmin selästä. Jalkani olivat täynnä tummanruskeita karvoja. Helmi ravisteli vielä kertaalleen ja nuoleskeli huuliaan kuolainten välistä. Tamma tuntui taas haluavan ruokaa.
- Tän ponin ruoanpersolle luonteelle ei sovi viettää aikaa ruohon äärellä 24/7, tuhahdin tönäisten Helmiä leikkimielisesti kylkeen.

- Hei tytöt! Muistakaa kattoa, että niillä on vettä kun viette ne takas laitumelle! Alina huikkasi päätallin ovelta. Sinte puolestaan työnteli rämiseviä kottikärryjä pihattotallin suunnalta. Hoitopuomia ympäröi tasainen puheensorina ja satunnaiset, iloiset naurunremahdukset ja hevosten pärskähdykset.
Parasta kesälomassa oli heppakesä Metsälammella.

Sinten kommentti

Uittaminen on kyllä parasta lääkettä kuumiin kesäpäiviin! Helmikin varmasti nautti päästessään vähän viilentymään. Johan se olikin kummallisella tuulella! Ehkä helle ja ötökät saavat senkin vähän pimahtamaan Tosi kiva että sait Alexista ja Dapperista seuraa uittoreissulle!

Ihanan kesäinen ja lämmin tarina! Kuvailit upeasti jokaista hetkeä ja tilannetta, ja sait tarinan jälleen kerran piirtymään lukijan mieleen kuin kauniina maalauksena. Hevosen lämmin karva, puinen harja kämmenessä, auringonvalossa leijailevat pölyhiukkaset ja heinän tuoksu. Kokonaisuutena ihan loistava teksti, josta en löytänyt yhtään kielioppivirheitä! Jatka samaan malliin

21,40v€

[Sinte]

Jun 22, 2016 14:42:25 GMT 2 Silja said:

Pinkin koulutunnit 3.7. ja 4.7.

Tunti numero 2, tasolla HeB
Silja - Helmi

1. Tervetuloa tunnille! Mitkä ovat sinun ja ratsusi vahvuudet? Entä mitkä kiemurat vaativat harjoitusta?
- Minä ja Helmi olemme erityisen hyviä vähän rennommassa ravityöskentelyssä, juurikin volteilla, ympyröillä ja siirtymisissä. Erityisesti ravissa poni on helppo saada kulkemaan rennosti ja mukavasti! Väistöt ovat meille ikuinen päänvaiva, ja vaikka olemme kehittyneet huomattavasti, niin niitä ei voi koskaan harjoitella liikaa! Ongelmana on, että Helmi lähtee helposti juoksemaan ulko-ohjan pidätteitä vasten liiraten lapa edellä, eikä takaosa väistä kunnolla.

2. Oletko kiinnostunut ahkerasta valmentautumisesta, vai haetko enemmän yömaastojen kaltaisia elämyksiä?
- Pidän molemmista! Loppujen lopuksi ahkera valmentautuminen on kuitenkin ehkä enemmän oma juttuni, mutta myös rennommat jutut ovat ihanaa vaihtelua siinä sivussa.

3. Entä erikoiset ratsastuksen lajit, kuten western tai vaikkapa suunnistusratsastus? Olisitko kiinnostunut tutustumaan johonkin vastaaviin?
- Mahdollisesti, ainakin kokeilumielessä. Erityisesti tuo suunnistusratsastus kuulostaa kivalta!

4. Kiinnostaisivatko teoriatunnitkin?
- Ehdottomasti! Kuuntelemalla voi oppia ja hoksata asioita eri tavalla, ja niitä voi myöhemmin sitten hyödyntää myös käytännössä. Etenkin mikäli aiheet ovat mielenkiintoisia ja hieman harvinaisempia, olisin varmasti mukana!

5. Lopuksi kerro vielä lauseella tai parilla, miten tämänpäiväinen tunti sujui. Mitkä olivat fiilikset ennen sitä ja sen jälkeen?
- Ennen tuntia, jännittyneet tottakai päästessämme uuden opettajan opetukseen. Onneksi Helmi oli minulle jo tuttu ratsu ja tunnin tehtävät suhteellisen helppoja. Erityisen tyytyväinen olin siirtymisiin laukasta raviin ennen volttia, sillä ne onnistuivat tänään yllättävän hyvin, mistä oli tietenkin hyötyä ravivoltteja tehdessä. Muutamat laukannostot olisivat kuitenkin kaivanneet lisää napakkuutta. Tunnilta lähdettiin kuitenkin hyvällä fiiliksellä ja pääosin olimme tehtävissä onnistuneet, tai ainakin suoritukset olivat parantuneet!

Tunti- ja tapahtumamerkintä lisätty kaappiin! /Sinte

Kiitos vastauksista! Teillä menikin Helmin kanssa oikein hyvin tänään, olette selkeästi toisillenne tuttu parivaljakko. Erityisesti ilahduin juuri siitä, että teidän laukkanne oli ennen volttia oikein hyvässä, rauhallisessa tahdissa ja jaksoit keskittyä kunnolla niin, että hevonen laukkasi kulmankin oikein kunnolla. Niinhän se menee, että jos siirtymää edeltävä askellaji on kunnossa, siirtymästäkin tulee kaunista katseltavaa. Tunnin alussa laukannostot myöhästyivät vähän, mutta osasit korjata ongelman oikein nopeasti ja omatoimisesti. Odotan innolla, että pääsen näkemään lisää teitä tunneillani!  /Pinkki

[Sini]

Uusia hoitoponeja & ruusukaaleja
1hm, 4.7.2016 / ekstratehtävä

Helmi söi ruohoa laitumella ja ravisteli laiskasti kärpäsiä pois. Taivaalle kertyi uhkaavia pilviä, mutta ajattelin ehtiväni käydä kentällä maastakäsittelemässä Helmiä. Tammalla ei vaikuttanut olevan minkäänlaista kiinnostusta mua kohtaan, sillä huuteluista huolimatta se vain nyhti ruohoa maasta. Helmi löntysteli laiskasti luokseni vasta, kun rapistelin jotakin sodanaikaista karkkipaperia, joka oli löytynyt lökärieni tilavista taskuista. Piilottelin riimunnarua ja riimua selkäni takana, ja pahaa aavistamaton Helmi meni lankaan. Rapsuttelin sitä hetken laitumen portilla ja sujautin sitten riimun ponin päähän.

Hoitopuomilla Helmi töllötti paikoillaan kuin maahan juurtunut kurpitsa. Sää kyllä oli hiostava - ukkosen pystyi melkeinpä haistamaan ilmasta. Kun olin saanut Helmin vetosolmulla kiinni, käväisin hakemassa harjat. Tallissa touhuili mulle ennestään tuntematon tyttö, jota ajattelin pyytää mukaan maastakäsittelyleikkeihin.
"Hei!" hän tervehti mua ja mä moikkasin takaisin.
"Mä hoidan Helmiä ja aattelin vähän maastakäsitellä sitä. Tulisitko sä mun mukaan touhuileen ponien kanssa?" kysyin ja tuijottelin Adidaksen kenkieni kärkiä, jotka olivat kuraantuneet ja muutenkin kuluneet.
Tyttö nyökkäsi mulle ja kertoi olevansa Majurin hoitaja, Minkki, mutta kuulin nimen "Majuri" ihan vähän väärin...
"Ruusukaali? Hoidatko sä ruusukaalia?!" pällistelin Minkkiä, mutta olin itsekin aika varma kuulleeni väärin.
Minkki purskahti nauruun ja sanoi, että hän hoitaa ihan suomenhevosta, ei ruusukaalia.

Törmäsin satulahuoneessa myös Siljaan, joka katseli valokuva-albumia. Toivoin, ettei meidän hyvät välimme menisi uusiksi, koska aloitin hoitamaan Siljan entistä hoidokkia. Ymmärsin, että Helmistä irtipäästäminen ei ollut helppoa - olihan poni onnistunut hurmaamaan mutkin heti, kun vain näin sen!
"Moi Silja", sanoin tytölle, joka hymähti mulle takaisin ja katsoi albumista Helmin kuvia. En yrittänyt olla kuin mitään ei olisi tapahtunut, olihan pitkäaikaisen hoitoponin vaihdos täysin uuteen, isoon hevoseen varmasti vaikeaa.
Nappasin harjapakin Helmin paikalta ja kävelin takaisin ulos. Helmi pysyi aloillaan harjauksen ajan ja näytti jopa nauttivan siitä, mutta viskeli jalkojaan kavioita putsatessa. Pieni haastavuus tulisi vain tuomaan lisää väriä yhteiseen arkeen!

Kun olin saanut kaikki kaviot putsattua ja odottelin vain Majuria hoitelevaa Minkkiä, Silja asteli pihamaalle, lähtien laitumille.
"Mitä aiot tehä tänään Helmin kaa?" blondi kysyi.
Rapsutin tummanruunikon säkää ja hymyilin Siljalle. "Aattelin tehä vähän maastakäsittelytreeniä, kun löysin tuolta varastosta pari päivää sitten pressuja ja sen sellaista", totesin ja huomasin, että Minkki tuli luokseni.
"Mä vaan hoidin Majurin ja ratsastan sen myöhemmin, en viitti ottaa sitä tamman kanssa samalle kentälle", tyttö hymähti.
   Nyökkäsin ja irrotin Helmin hoitopuomista.
"Tällä ei tunnu olevan kovin reipas päivä tänään, mutta eipähän olla sit kentällä kuin jollain laukkaradalla", naurahdin ja lähdin taluttamaan Helmiä kentälle.

"Mitä maastakäsittelypuuhia aiot treenata?" pellavapäinen Minkki uteli multa.
Virnistin hänelle salamyhkäisesti ja avasin samalla kentän portin.
"Löysinpä tuolta maneesin varastosta muutamia päiviä sitten pressuja, vesimattoja ja värikkäitä pehmytpuomeja", sanoin ja pyysin samalla Minkkiä hakemaan tavaroita kentälle.
Kun juoksupoikani lähti hakemaan kamppeita varastosta, verryttelin Helmiä. Talutin sitä muutaman kierroksen kentän ympäri molempiin suuntiin ja annoin sen tutustua kentälle kuskattuihin välineisiin. Erityisesti kirkkaansävyiset pehmytpuomit saivat Helmin kummastelemaan, mutta rohkea sekä nopeasti oppiva tamma tajusi saavansa mintunmakuisen heppanamin kosketettuaan puomia.

Kun Helmi pystyi ravaamaan puomien yli reippaasti, turhia arkailematta, siirryimme tummanvihreän pressun pariin, joka ei värinsä puolesta ollut Helmille juttu eikä mitään. Kahina sai tamman hiukan ihmettelemään, minne se oli nyt taas kuskattu, mutta loppujen lopuksi Helmi nappasi pressun suuhunsa ja sai meidät kaksijalkaiset nauramaan, sillä tamma näytti niin höppänältä pressun kanssa kuljeksiessaan! Helmi ei välittänyt mitään siitä, että kentän aidan vieressä kasvavasta pensaikosta lehahti lentoon monta perhosta, jotka eivät olleet kovin koreita - ne näyttivät lähinnä tylsiltä yöperhosilta.

Helmi oli varmasti tottunut jo pressuun, sillä se oli kannellut sitä niin rennosti ympäri kenttää, joten päätimme pompata vesimattoihin. Tamma oli nähnyt niitä esteradoilla jo monia kertoja, joten tutkimme mattoja vain hetken. Annoin Helmin kävellä niiden yli ja pujotella mattojen välistä. Niiden jälkeen siirryimme katsastamaan viimeistä tavaraa, sateenvarjoa. Varjo löytyi itse asiassa Minkin repusta, sillä tyttö oli arvellut, että tulee satamaan. Taivas ei tosiaan näyttänyt erityisen aurinkoiselta, sillä itse aurinkokin oli peittynyt paksujen ja tummien pilvien alle.

Kun pisarat toden totta alkoivat tihkua taivaalta, Minkki raahasi tavarat takaisin varastotilaan sateenvarjonsa alla. Helmi ei kauan kerennyt totutella pelottavaan varjoon, mutta ehkä sitten ensi kerralla?

// taivutin noita sanoja tarinassa, ei kai haittaa?

Sinten kommentti

Anteeksi että tämän tarinan kommentointi on kestänyt niin kauan :/ Se oli hävinnyt uudempien tarinoiden alle. Monet edelliselle sivulle jääneet tarinat jäävät multa huomaamatta jos päiväkirjassa on avattu uusi sivu!

Olipa kiva idea kokeilla Helmin kanssa maastakäsittelyharjoituksia! Ne kehittävät luottamussuhdetta ja tuovat varmuutta myös ratsain työskentelyyn. Toimit aivan oikein kun palkitsit Helmin heti kun se koski pelottavaa asiaa. Hevonen hoksaa saavansa palkinnon heti kun tekee oikein!

Kiva tarina jossa suoritit ekstratehtävän! Onnistuit ymppäämään vaikeatkin sanat tekstiin, eikä ne juurikaan pompanneet sieltä silmille. Sanoja saa kyllä taivuttaa

17,30v€ + extrat

[Silja]

Anna mun kantaa sut pois
www.youtube.com/watch?v=pRYBi3aFl9A

Vuosi, kuusi kuukautta ja 27 päivää on pitkä aika. Sinä sunnuntaina, kun Sinte vastasi myöntävästi hoitajahakemukseeni, tunsin olevani maailman onnellisin ponityttö. Nyt, 575 päivää myöhemmin, tunsin olevani maailman surullisin ponityttö. Aikani ponitytön tiimalasissa oli käydä vähiin ja se teki kipeää. Helmi oli koko tuon ajan ollut osa elämääni, lukuunottamatta Dodon ehkä viikon mittaista hoitajanpestiä. En ollut kuitenkaan koskaan ajatellut miltä tuntuisi päästää irti. Ajattelin varmaankin, että se olisi ollut jotain muuttumatonta, jotain ikuista. Mutta eihän mikään ole ikuista? Paitsi rakkaus, ainakin jos se osuu ja uppoaa kerralla.
    Lukiessani Helmin hoitopäiväkirjaa, joka roikkui violetilla nauhalla kaappini ovesta, mieleeni nousivat vain ne muistot ja kaikki se korvaamaton, mitä tamma oli minulle opettanut. Olin oppinut, mitä pitää tehdä, kun poni ei ota ulko-ohjan pidätettä läpi pohkeenväistössä. Olin oppinut, kuinka rauhoittaa poni, jonka innostus esteille oli käsin kosketeltavissa, mutta ei kuitenkaan pidettävissä. Muistin Helmin ruokinta-, varuste- ja hoito-ohjeen ulkoa ja tiesin, kuinka se käyttäytyy missäkin tilanteessa. Olin oppinut onnistumaan, epäonnistumaan ja saavuttamaan, mutta toisin kuin luulin, opin nyt vasta menettämään. En ehkä sittenkään olisi halunnut.

Viimeinen päivä Helmin hoitajana, vaikka todellisuudessa, minut oli jo kirjattu hoitohevoslistoihin Selan kohdalle. Viimeinen hetki entisen hoitoponini kanssa. Yksittäisenä tietona se sai jo polttavat kyyneleet kipuamaan silmiini, pian vierimään poskilleni, ja lopulta putoamaan lähes polvenkorkuiseen heinikkoon. Helmi hapuili ruohoa jalkojensa juuresta levollisena. Sen korvat pyörivät tyytyväisen oloisena ja leuat jauhoivat tauotta pitäen tasaista, rouskuttavaa ääntä. Tammalla ei ollut asiasta aavistustakaan. Se eli tässä hetkessä, keskittyen vain ruohon jäystämiseen silmät puoliummessa, ja ehkä satunnaisesti öttiäisiin, jotka pörräsivät kiusallisena sen vatsan alla.
    50% minusta oli sanonut, ettei sinun kannata tehdä sitä. Nyt sataprosenttinen ääni takoi otsalohkossani: "teit väärän päätöksen". Olisin halunnut omia Helmin, säilöä sen sänkyni alle ja turvautua siihen aina kun oli tarvis. Esimerkiksi tällaisessa tilanteessa. Juuri nytkin, olisin halunnut mennä Helmin kainaloon, jos se vain olisi antanut, ja pysyä siellä. Yritin hillitä nyyhkytystäni, mutta pala kurkussani vain kasvoi tammaa tuijottaessani. Se oli niin kaunis. Se oli niin rakas.

Jossain kuvitelmissani, olisin noussut Helmin paljaaseen selkään, napannut sen harjasta kiinni ja antanut ponin lentää pehmeää laukkaansa. Saisin istua sen lämmintä ja turvallista selkää vasten, katsoa höristävien korvien välistä eteenpäin ja upottaa kasvoni tamman kaulaan.
Antanut tamman kantaa minut johonkin muualle. Johonkin, missä ei olisi tunteita, missä sydämestäni ei vietäisi palasta, tai missä meitä ei jaettaisikaan kahtia.

Helmin, ja kaikki muistot siitä painan tiukasti sydämeeni. Ne ovat siellä ikuisesti.
Kiitos kaikesta, Helmi



Sinten kommentti

Olipa kaunis "jäähyväistarina" Helmille! Olette kyllä ehtineet kokea vaikka mitä, ja uskon että Helmi on opettanut sulle hurjan paljon uutta. Ootte menestyneet kisakentilläkin, mikä on ihan huikeaa! Nyt on ehkä sopiva aika vaihtaa hoitohevosta, jotta voi jatkaa elämässä eteenpäin ja kehittyä ratsastajana. Eihän Helmi ole kuitenkaan pois lähdössä, joten aina voit käydä moikkaamassa tammaa ja varata vaikka ratsastustunteja tamman kanssa!

Pistin linkittämäsi biisin soimaan taustalle samalla kun luin tarinaa. Uniklubin biisi sopi ihan loistavasti tarinan tunnelmaan ja sisältöön! En tiedä, olitko kirjoittanut tarinan biisin pohjalta vai valinnut biisin tarinan pohjalta - joka tapauksessa nämä kaksi sopivat yhteen todella hyvin!

Ihana piirros Helmistä ja voikukasta! Olet piirränyt huolellisesti ja yksityiskohtaisesti jokaisen rypyn ja karvan, tämäkin on kuin valokuva. Ihan kuin Helmin turpaan voisi koskea ja tuntea sen lämmön ja samettisuuden! Olet todella lahjakas piirtäjä

30,00v€ + papukaijamerkki upeasta kokonaisuudesta, paljon onnea!