Helmin päiväkirja

[Silja]

Estekisat Kultajouhessa
World spins madly on ♥
www.youtube.com/watch?v=ApInErMBGbA

Helmi hirnahti tapansa mukaan kuuluvasti. Tamma asteli ulos trailerista nostelleen jalkojaan korkealle kuljetussuojia vältellen. Olin jättänyt tälläkin kertaa päiväkarsinan varaamatta, sillä menimme tänään vain yhden luokan. Helmin kanssa hyppääminen oli jäänyt vähän vähemmälle, vaikka viimeviikolla olimmekin käyneet kuukausittaisella esteryhmän tunnilla. Helmi oli mennyt itseasiassa ihan hyvin, vaikka pari huonoa lähestymistä oli tullut, ja yksi niistä hyvä, ettei päättynyt terveyskeskusreissuun. Rapsutin Helmin kaulaa ja ojensin riimunarun äidille siksi aikaa, kun otin kuljetussuojat pois ponin jaloista. Helmi steppasi hermostuneena ympäriinsä, eikä olisi millään malttanut seisoa paikoillaan.
- Helmi, seiso! mutisin hermostuneena ja heitin kaikki neljä kuljetussuojaa trailerin lastaussillan juureen.
- Voitko ajaa ton pois ja silleen, mä etin sille jonku hoitopaikan, sanoin äidille ja otin Helmin.
    Kiersin tallialuetta hetken aikaa, jotta Helmi saisi vähän kävellä. Olinkin ainoa Metsisläinen tänään, ja Kultajouheen oli ollut lähemmäs tunnin ajomatka. Harmikseni en löytänyt samanlaista hoitopuomia, kuin mitä Noitamäen kisoissa oli ollut, mutta tallin seinän vieressä oli muutama puupenkki, jonka vierelle jäin seisoskelemaan Helmin kanssa. Pian äitikin tuli satulan ja ison Ikea-kassin kanssa tallirakennuksen toiselle puolelle. Onneksi lähtööni ei ollut enää paljon aikaa, joten Helmiä ei joutuisi turhaan kuljettamaan mukanaan koiran lailla.

Äiti sai toimia Helmin pitelijänä, ja siinä sivussa myös viihdyttäjänä, sillä välin, kun minä tartuin harjaan. Varmistin, että sykeröt olivat pysyneet hyvin paikoillaan matkan ajan, jonka jälkeen aloin sukimaan ponia reippaaseen tahtiin.
- Niin, hienosti poni seisoo. Menehän hienosti tänään, joo mene, äiti maanitteli ja silitteli Helmin turpaa aika alkeismaisilla otteilla, mutta Helmi näytti kuitenkin tykkäävän siitä. Taputin tamman takapuolta ja kiersin harjaamaan toisen puolen. Kävin hännän läpi irrottaen häntäpintelin ja avaten letin, joka jätti häntään nätit kiharat. Harjasin pään läpi pehmeällä harjalla ja pörrötin auki olevaa etutukkaa tuuheammaksi. Heitin harjan takaisin Ikea-kassiin ja kaivoin esiin suojat sekä kaviokoukun. Kävin ensin kaikki kaviot läpi, jonka jälkeen kietaisin jännesuojat etujalkoihin.
- Hieno tyttö, toivottavasti sulla ei nyt iiihan hirveesti ole virtaa, virnistin ja taputin Helmin kaulaa.
    Ulkona oli ihana keli. Aurinko paistoi ja sen huomasi jo lämmittävän kevään koleaa ilmaa. Riisuin collegehousut valkoisten kisahousujen päältä ja vetäisin saappaat jalkaani. Asettelin kannuksia hieman ylöspäin ja kaivoin sitten Ikea-kassin pohjalle pakatun violetin flättärihuovan. Asettelin sen sään päälle ja sen jälkeen satulan selkään. Kiinnitin tarranauhat vastinhihnoihin molemmilta puolilta ja katsoin, että jalustinkumilenkit olivat ehjät. Kiristin satulavyön toiselta puolelta ensimmäiseen reikään, ja toiselta toiseen. Helmi luimisteli hieman, ja yritti pariin kertaan näykkäistä äitiä hihasta.

Kisoissa oli ok mennä tumman yläosan kanssa, joten päätin jättää olkapäistä kiristävän kisatakin Ikea-kassin pohjalle, ja annoin tummansinisen pikeurin verkkatakin olla päälläni. Vedin turvaliivin vetoketjun kiinni ja pyöräytin olkapäitäni pariin kertaan, jotta liivi asettuisi paremmin.
- Ethän sitten putoa sieltä? äiti virnisti ja kiinnitti Helmin leukahihnan.
- Toivotaan, naurahdin takaisin ja ponnistin tamman satulaan. Pidensin jalustimia vielä parilla rei'ällä ja kiristin vyön. Helmi oli aika malttamaton, ja sain yhtenään olla pysäyttämässä sen, sillä ponitamma ei suostunut seisomaan paikoillaan. Nappasin vielä esteraippani äidin käsistä ja päästin intoa puhkuvan Helmin kävelemään. Pidin ohjan puolipitkänä, jotta saisin Helmin nopeasti hallintaan, jos se päättäisi spurtata johonkin. Kävelin pari kierrosta tallirakennusta ympäri ja vilkuilin samalla kelloa. Helmi pärskyi rennosti ja nyki ohjaa pidemmäksi. Ensimmäinen luokka alkoi noin puolen tunnin päästä, ja olin viides menijä. Passitin äidin maksamaan lähtöni, ja kävelin itse ratsastuskentälle, jossa oli kaksi verkkaestettä: pysty ja okseri. Helmi höristi heti innokkaana korviaan nähdessään ristikkona olevan pystyn, sekä noin kuudessakympissä olevan, oranssi-mustan okserin.

Otin ohjat pikkuhiljaa tuntumalle ja painoin pohkeeni Helmin kylkiin. Tamma lähti heti reippaaseen raviin, ja sillä tuntui olevan aika paljon energiaa. Jouduin pidättelemään sitä aika paljon, mutta onneksi Helmi oli suustaan aika herkkä, joten sen sai kyllä tulemaan myös taakse. Tein paljon ympyröitä ja siirtymisiä, jotta saisin Helmin mahdollisimman hyvin kuulolle. Ravasin kevyesti molempiin suuntiin, ja otin sitten parit laukannostot. Helmi alkoi heti kuumua vähän, ja välillä tuntui, että tamma eteni ihan päättömästi. Jäin toiseen päätyyn laukkaamaan ympyrälle ja työskentelin laukkaa lyhyemmäksi. Helmi alkoi vähitellen tasoittua, kunhan oli laukannut hetken. Päästin sen takaisin normirytmiin ja pitkällä sivulla olin pätkän hieman isommassa laukassa, kevyessä istunnassa. Pidin tiukasti tukon Helmin harjasta käsissäni ja siirsin painoni jalustimille. Helmi venytti laukkaansa hienosti, ja kulman lähestyessä tuli kuuliaisesti lyhyemmäksi, vaikka sen askeleesta ja iloisesta ilmeestä näkyi sen innostus. Helmi oli kyllä ihan omiaan esteillä!
    Ohjasin tamman kentän aidan viereen ja pysäytin. Helmi alkoi hamuta ylintä lankkua turvallaan ja vilkaisi sitten äidin rapisevaan eväskassiin.
- Haluatko juomista? äiti kysyi ja ojensi vesipulloa minua kohti.
- No joo, pidätkö kiinni? Ja paljonko kello on? kysyin juoden lyhyen kulauksen raikasta vettä.
- Kohta varttia vailla, äiti sanoi vilkaistuaan rannekelloaan.
- Okei, mä voisin vielä hypätä vähän, sanoin ja ojensin vesipullon takaisin äidin laukkuun.

Annoin Helmin kävellä ihan hetkisen, jonka jälkeen otin ohjat tuntumalle ja nostin laukan.
- Pysty! huusin kuuluvasti ja tein vielä yhden ympyrän, pitääkseni tahdin kurissa. Ohjasin lyhyeltä sivulta Helmin noin viidenkymmenen korkealle pystyesteelle, jota ennen istuin syvällä satulassa ja pidin pohkeet kiinni. Helmi höristi korviaan ja imi esteelle aika hyvin, vaikka askel pääsikin vähän holtittomaksi viimemetreillä. Myötäsin kädellä eteenpäin sen verran mitä Helmin kaula tarvitsi ja myötäsin kevyeen hyppyyn. Helmi oli ihan into pinkeänä, ja heitti esteen jälkeen pari keinuhevospomppua. Nostin kuitenkin kädellä ponin pään ylös ja painoin pohkeet kiinni sen merkiksi, että nyt pitäisi jatkaa. Tulin vielä uudelleen, jolloin sain ennen estettä ratsastettua paikan paremmin, eikä Helmi päässyt lähtemään niin kaukaa.
    Vaihdoimme verryttelysuuntaa, ja okserin etupuomi siirrettiin toiselle puolelle.
- Okseri! huudahdin. Nostin Helmillä laukan, ja käänsin sen esteelle. Helmi katsoi hieman epäröiden kirkkaan oranssi-mustaa okseria, ja ennen estettä se lähti vähän tyrkkäämään vasenta pohjetta vasten. Ärähdin sille ja napautin raipalla lavalle, jolloin Helmi otti pienen pysähdysaskeleen, mutta päätyi sitten lopulta onneksi hyppäämään.
- Pysty ja okseri! ilmoitin kuuluvasti ja ohjasin Helmin ensin pystylle. Sen kanssa ei tullut ongelmia, sillä se oltiin hypätty jo pariin kertaan. Hieman jännästä okseristakin päästiin nyt yli muitta mutkitta, eikä Helmi paljoa enää kytännyt.
- Hyvä, kehuin ja käytin kättäni Helmin kaulalla. Tamma pärskähti pari kertaa rentouden merkiksi. Annoin sen laukata vielä seuraavan pitkän sivun loppuun, jonka jälkeen siirsin sen ravin kautta käyntiin, ja tivasin taas kelloa äidiltäni.

Kun kolmas ratsukko oli paraikaa radalla, kävelimme maneesin ulko-ovelle odottamaan sisäänpääsyvuoroa. Olin kävellyt radan läpi ennen Helmin varustamista, ja se oli ihan suhteellisen simppeli. Ensimmäinen este tultiin katsomosta pois päin, josta jatkettiin suoraan toiseen päätyyn ja kierrettiin päädyn läpi, ja toisella pitkällä sivulla oli sitten kaareva pysty-okseri linja. Siitä jatkettiin taas päädyn läpi pitkälle sivulle, josta käännyttiin lävistäjälle sarjan rinnalla oleva okseri. Sitten jatkettiin taas toisella pitkällä sivulla oleva kaareva pysty-okseri linja, ja siitä pitkän sivun kautta sarjalle. Sarja jännitti vähän, koska en ollut niissä mikään virtuoosi, mutta toivottavasti Helmi osaisi homman. Sarjan jälkeen ensimmäinen vaihe olisi ohi, ja jos siitä selvittäisiin niin jatkettaisiin jo ekassa vaiheessa tultavalle 4. esteelle, eli pinkki-harmaalle okserille. Okserilta matka jatkuisi toiselle pitkälle sivulle linjalle, ja siitä aika tiukka tie ensimmäisen vaiheen ekalle esteelle, pystylle, ja siitä sitten toiselle pitkälle sivulle linjalle, jonka jäkeen rata olisi siinä.
    Maneesin ovet aukesivat kumeaa ääntä pitäen, ja ulos asteli hiestä märkä ja puuskuttava ratsukko.
- Ja edellisen ratsukon tulos, toisesta vaiheesta neljä virhepistettä ja aika 21.19, kaiuttimesta kuului. Ohjasin Helmin sisälle maneesiin, nurkassa olevaan, puomeilla rajattuun odotusalueeseen. Helmi katseli korvat hörössä maneesin toiseen päätyyn, ja seuraili tarkkaavaisena radalla olevaa ratsukkoa, kuten minäkin. Jännitys nipisteli vatsassani ja yritin kuumeisesti muistella rataa. Kun kimon ponin selässä oleva tyttö oli nostanut kätensä tervehtiäkseen tuomaria, hän sai pillin vihellyksen jälkeen aloittaa radan. Ilmeisesti poni oli aika kuuma, sillä se pinkoi minkä jaloistaan pääsi jo heti ensimmäisessä vaiheessa. Siitä seurasikin pudotus jo kolmannelle esteelle, joten ainakaan toiseen vaiheeseen tämä ratsukko ei päässyt. Poni tuli aika kovaa linjalle, mutta katsomoon päin okseria hypätessä se löikin jarrun pohjaan, jolloin ratsastaja putosi hetken kaulalla roikuttuaan okserin sekaan.
- Valitettavasti ratsukon suoritus joudutaan hylkäämään satulasta putoamisen vuoksi, kuuntelin kuulutusta ja yritin samaan aikaan torjua sietämätöntä jännitystä. Onneksi mitään pahempaa ei käynyt, ja ratsastaja taluttikin poninsa itse ulos, hieman pettyneen näköisenä.

Ravasin maneesin toiseen päätyyn ja näytin katsomon Helmille taputellen sitä kaulalle. Nostin raipattoman käteni tervehdyksen merkiksi, ja jäin odottamaan lähtömerkkiä. Helmi pureskeli kuolaintaan jännittyneenä. Luulin jo, että kun pilliin vihelletään, niin poni kilahtaa ihan täysin. Helmi kuitenkin tuntui lyövän kaiken ulkopuolisen lukkoon, ja vaikka se olikin itse menossa vähän liikaakin eteen, niin se keskittyi hyppäämiseen ihan täysillä. Lähtömerkin saatuani nostin laukan ja käänsin Helmin ensimmäiselle esteelle. Päätin ratsastaa perusradan huolellisesti ja mikäli pääsisin toiseen vaiheeseen niin tykittää sitten siinä. Helmi tuli ensimmäiselle esteelle ihan hyvin, ja hyppäsi tasaisesti yli. Katsoin oikean laukan alas tullessa ja jatkoin tahdikkaassa laukassa toiseen päätyyn. Jouduin tekemään aika napakoita pidätteitä Helmille, sillä tamma olisi halunnut paahtaa tuhatta ja sataa.
- Prr... uusinnassa sitten, kuiskin matalalla äänellä. Myötäsin linjan ensimmäiselle pystylle ja yritin pitää ponin mahdollisimman suorana välissäkin, vaikka käänsin oikeassa laukassa okserille. Helmi eteni tosi sujuvasti ja hyvin, mutta mitä pidemmälle mentiin, niin sitä vahvemmaksi poni alkoi tulla. Ratsastin pitkälle päätyyn, josta käänsin laajalla tiellä keskellä olevalle okserille. Tunsin, että Helmi aikoi kytätä tätä estettä, mutta napautin pohkeeni napakasti ponin kylkiin, enkä antanut sille mahdollisuutta tökätä. Helmi tuli hieman lähelle, mutta ei onneksi pudottanut puomeja, ja yli päästiin onnistuneesti. Okserin jälkeen korjasin oikean laukan ja jatkoin pysty-okseri linjalle. Helmi meni linjan ongelmattomasti, josta jatkoin uraa pitkin hieman takapuoli irti satulassa, ja käänsin sitten sarjalle. Yritin olla ajattelematta sarjaa liikaa, ja onneksi Helmi osasi mennä senkin yli sujuvasti. Eka vaihe selätetty!
    Taputin Helmin kaulaa ja odotin uuden lähtömerkin. Siinä vaiheessa Helmi alkoi mennä pitkälti oman kaavan mukaan. Poni taisi tajuta, että nyt on uusinta pelissä, ja syöksähti korvat hörössä okserille. Yritin vähän rauhoittaa vauhtia äänellä ja pidätteillä, mutta Helmi näytti olevan varma tekemisistään, joten jouduin vaan myötäämään okserille, ettei mentäisi nurin. Käännöksessä otin ohjat omiin käsiini ja ratsastin laukkaa lyhemmäksi. Käänsin Helmin melko pienellä tiellä ja annoin sen edetä linjalle. Sain väliin yhden askeleen vähemmän kuin perusradalla, ja annoin Helmin edetä pidemmällä askeleella, vaikka pudotuksen riski silloin olikin isompi. Linjan jälkeen otin taas lyhyemmän askeleen ja käänsin tiukasti ensimmäiselle esteelle. Helmi osasi kääntyä kuin estehevonen, ja ihan yllätyin sen rivakasta liikkeestä, sillä koulutunnilla se oli aina joskus vähän jäykkä. Pystyn yli päästiin ilman ongelmia, jolta lähti aika pitkä tie seuraavalle linjalle. Painoin pohkeeni Helmin kylkiin ja annoin sen lentää uraa pitkin. Pidin katseeni tiukasti linjan ensimmäisessä pystyssä ja käänsin Helmin lopulta kohti estettä. Helmi vain paineli korvat hörössä ja minun ei tarvinnut kuin myödätä hyppyyn, ja Helmi hoiti loput. Poni laukkasi reippaasti päätään innosta heitellen viimeisen esteen yli, eikä puomin kolahduksia kuulunut. Radan jälkeen katsomosta kuului taputuksia ja kaiuttimesta kuulutuksia tuloksistani. Pitkälle sivulle Helmi veti korvat luimuun ja ampui vain entistä kovemmin uralle. Helmi oli super!

- Ei mun ollu tarkotus mennä noin kovaa, tää poni vaan meni! huokailin äidille hengästyneenä. Nojauduin puuskuttavan Helmin kaulaan ja taputin sitä paljon. Kaikki tuntui ihan sumealta radan jälkeen, kun sitten vihdoin jännitys purkaantui ja aloin hahmottaa tilannetta.
- Ekaksi menit! äiti sanoi hymyillen ja taputti Helmin kaulaa.
- Meninkö? Eikä! hihkaisin innostuneena ja kurotin äidin eväslaukkua kohti. Nappasin sokerirasiasta pari kuutiota ja ojensin ne Helmille. Poni hamusi ne nopeasti kämmeneltäni ja pureskeli ne tyytyväisenä. Taputin Helmiä kaulalle ja kehuin sitä valtavasti.
    Kevensin Helmiä hetken ratsastuskentällä, ja seurailimme samalla tulostilannetta. Loppujen lopuksi editseni meni vain yksi ratsukko, ja lopullinen tuloksemme oli Helmin kanssa toinen sija! Luokan päätteeksi kävelin hymyillen maneesin ovelle, josta meidät ohjattiin palkintojen jakoon. Helmi käveli pää korkealla innostuneen näköisenä muiden seassa maneesin toiseen päätyyn. Pysäytin tamman riviin, ensimmäiseksi sijoittuneen ratsukon rinnalle hyvän matkan päähän, jotta Helmi ei turhaan ärtyisi. Taputin hymyillen tamman kaulaa ja hehkuin varmasti kirkkaammin kuin aurinko keskipäivällä.
- Ja toiseksi ratsasti Silja Kurki, Helnia, toisessa vaiheessa nolla virhepistettä ajassa 19.47. Järjestävän seuran puheenjohtaja asetti ruusukkeen Helmin poskihihnaan ja onnitteli minut kätellen ja vielä taputtaen Helmiä. Huokaisin oikein syvään ja katsahdin tyytyväisenä sinistä ruusuketta ponin silmäkulmassa.
- Onnittelut voittajalle, sekä sijoittuneille. Kunniakierros oikeaan, olkaa hyvä! naisen ääni kuulutti. Käänsin Helmin ensimmäisen ratsukon perään, ja aplodien saattelemama hevoset ampaisivat laukkaan maneesin ympäri. Kevensin istuntaani, mutta yritin pitää Helmin hyvän matkan päässä johtavasta ratsukosta. Kiersimme kerran maneesin ympäri, jonka jälkeen ratsastimme ulos maneesin isoista liuku-ovista.

- Onnea! äiti hymyili aito, leveä hymy kasvoillaan ja silitti Helmin kaulaa.
- Helmi on ihan paras! änkytin ja halasin Helmiä lujasti. - Meidän eka sijoitus!
Helmi pärskähteli rennosti kävellessäni sillä tallipihalla. Seurailin muita ratsukkoja ja taputtelin Helmiä minkä jaksoin. Kisoissa oli vielä monta luokkaa jäljellä, joten osa ratsukoista vasta saapui kilpailupaikalle. Helmi käveli reippaasti, mutta rennosti kaviot kopisten hiekkaista maata vasten. Lumet olivat jo täältäkin päin sulaneet, eikä niitä näkynyt enää kuin joitakin pieniä penkkoja ojissa ja rakennusten seinustoilla. Aurinko paistoi pilvettömältä, siniseltä taivaalta ja pieni linnun sirkutuskin erottui hevosten hirnahdusten, kavioiden äänien sekä ihmisten puheen seasta.
    Äiti oli jo pakannut kaiken mahdollisen autoon, kun kävelin paikallemme penkin vierelle ja hyppäsin alas selästä. Irrotin ruusukkeen Helmin suitsista ja taittelin sen varoen taskuuni.
- Hyvä Helmi, oot paras! huokaisin ja annoin pusun ponin turvalle. Helmi katsahti kentälle päin, jossa toisen luokan osallistujat hyppivät verkkaesteitä. Ojensin Helmin ohjat äidille, ja riisuin ponilta satulan ja suojat. Harjasin Helmin reippaasti läpi, ja heitin fleeceloimen sen hieman hiestä kostealle selälle.
- Taidan purkaa noi letit kotona, ja äsken se käveli... eli laitan vielä hännän ja sithä tästä voitas lähtee, mietin ääneen ja nappasin häntäpintelin kainalooni. Kiedoin häntään nopean letin, ja tyveen kieritin vielä häntäpintelin, jottei Helmi pääsisi hankaamaan häntäänsä. Asettelin vielä kuljetussuojat kaikkiin jalkoihin, ja kiinnitin riimunarun Helmin kuolaimeen.

Isä olikin jo parkkipaikalla odottelemassa punaisen autonsa ja trailerin kanssa.
- No tipuitko? hän kysyi leikkisä virne naamallaan.
- Ei, me oltiin toisia! hihkuin ylpeänä. Isä avasi trailerin takaluukun, jota pitkin talutin Helmin määrätietoisesti sisään. Onneksi Helmi ei juuri vastustellut kotiinlähtöä, vaan käveli kiltisti koppiin. Äiti ja isä jäivät asettelemaan takaluukkua kiinni, kun vaihdoin Helmin suitsien tilalle päitset ja yritin hillitä sen himoa yläpuolella roikkuvaan heinäverkkoon.
- Hieno Helmi, superhyvin hyppäsit! kehuin ja taputin ponia vielä roimasti kaulalle. Kumarruin pienestä etuovesta ulos ja toivotin Helmille vielä hyvää matkaa.
    Äiti kävi katsomassa, ettei mitään jäänyt kisapaikalle, kun minä riisuin saappaani ja vedin collarit kisahousujen päälle.
- Huh, huh, huokaisin ja nakkasin saappaani takakonttiin muiden ratsastuskamojeni päälle.
- Missä on ruokaa? tajusin äkkiä, että minulla oli ihan järjetön nälkä. Hyppäsin auton takapenkille ja kaivoin eväslaukusta ruisleivän ja vesipullon häthätään.

Olin niin väsynyt ja onnellinen, että saatuani mahani täyteen, uinahdin autoon kotimatkalla. Vasta tallin pihassa jaksoin herätä, kun äiti muistutti Helmin purkamisesta. Otin riimunarun käteeni ja pujahdin traikun sisään. Helmi oli syönyt melkein kaiken heinäverkostaan ja katsoi minua närkästyneenä kuin sanoen: "on tylsää, ruoka loppui!"
Kiinnitin riimunarun Helmin päitsiin ja huusin ulkopuolelle olevani valmiina. Isä avasi takapuomin ja antoi luvan taluttaa Helmin ulos. Helmi hirnahti iloisesti, kun huomasi olevansa taas kotona. Antsu ja Loci ilmestyivät päätallin ovesta uteliaan näköisenä.
- Muistithan, ettei sulla ollu kotiin tulemista ilman voittoo? Antsu virnisti.
- Ei haittaa, me oltiin toisia, virnistin takaisin ja halasin Helmiä.
- Ooo, onnee! ihan sika siistiä! Loci huikkasi, ja lähti sitten riimunaru olallaan tarhoille päin.
- Vau, mitä te menitte? Antsu kysyi ja käveli hänkin taputtelemaann Helmiä.
- viiskyt-kuuskyt, mutta meidän eka sijotus! kerroin ja otin kuljetussuojat pois Helmin jaloista.
    Passitin äidin ja isän purkamaan jo Helmin kamoja, kun itse kävelytin sitä ja hoidin hevosen. Helmi käveli vähän väsyneen oloisena pitkän päivän jälkeen, mutta se oli kyllä kaiken arvoista. Talutin Helmin lopulta omaan karsinaansa, jossa se kävi ahnaasti heinien kimppuun. Riisuin siltä päitset ja häntäpintelin, mutta annoin loimen olla vielä hetkisen, sillä se ei ollut vielä kostea. Purin nopeasti hännässä olleen letin ja siirryin sitten harjaan. Otin kaikki ehjät kumilenkit talteen ja nyhdin sykeröt auki. Helmi mutusteli heinään tyytyväisenä häärätessäni sen ympärillä.

Toimistossa kävi kova kuhina, sillä tunnit alkoivat pian.
- Hei, Silja! Miten teillä meni Helmin kanssa? Sinte kysyi ohimennen tuntilaisryhmän keskeltä.
- Ihan tosi hyvin! Me oltiin toisia! hymyilin.
- Hei hienoa! Sinte hymyili takaisin ja näytti peukkua. Menin kaapilleni ja asettelin ratsastustavarani kaappiini.
- Missä sä olit? Minkki kääntyi Petran viereltä väärin päin istumaan sohvalle.
- Kisoissa, mentiin esteitä viittä-kuuttakymppiä. Ja oltiin toisia, kerroin ja avasin hiukseni ponnarilta.
- Hui, menittekö kovaa? Petra irvisti kääntyen myöskin minuun päin.
- No kyllä me ainaki uusinnassa mentiin! naurahdin. - Sen radan jälkee maailma vaan pyöri hullun lailla. En varmaa hengittäny ollenkaa!

Sinten kommentti

Teillä meni ihan loistavasti! Upea suoritus, paljon onnea siitä. Helmikin taisi ihan toden teolla innostua kun tajusi mitä tapahtuu Sun ja Helmin yhteistyö vain kehittyy jatkuvasti. Treenaa vain ahkerasti, ihan varmasti jossakin vaiheessa yllätte ensimmäiselle sijalle! Eikä kannata murehtia jos joskus tulee takapakkeja, se on ihan normaalia jokaiselle.

Äärettömän pitkä, mutta virheetön ja siisti tarina. Linkittämäsi musiikkikappale soi mulla taustalla sen aikaa kun luin tarinaa, ja se sopi kyllä hyvin tekstiin: harmi vain että se loppui kesken tarinan! Elävää kuvailua, toit hyvin esille omia fiiliksiäsi kisapaikalta. Jes!

23,80v€

ps. Linkki kilpailutuloksiin

[Silja]

Kiemuroita pellolla

- Mikä on punainen, natisee, alakerrasta ei löydy ilmaa, ja kestää juuri ja juuri edes yhden tytön painon? virnuilin tarraten samalla töyssyn kohdalla yhä lujemmin Minkin takinhelmasta kiinni.
- No en tiedä, ei ainakaa mun pyörä, Minkki tuhahti. - Ja sitä paitsi sä kävelet kohta loppumatkan, tyttö hätisteli toisella kädellään minua irrottamaan otettani tämän harmaasta tuulipuvuntakista. Pyörän renkaiden tekemä vana mutkitteli märällä hiekkatiellä aika hullun näköisesti, mutta kumma kyllä olimme selvinneet koko matkan kertaakaan kaatumatta.
- Tää on ollut varastossa koko talven, joten eihän sitä nyt heti pysty täysillä pelaamaan, Minkki virnisti ja asetteli punaisen, vanhan nopsansa päätallin seinustalla olevaan pyörätelineeseen.
- No juujuu, huikkasin ja odottelin ovella, kunnes Minkkikin sai pyöränsä aseteltua niin, ettei se kaatuisi heti pienestä tuulenvireestä.
    Menimme suorinta tietä toimiston perälle, jossa kaappimme sijaitsivat. Heitin kypäräni, raipan ja hanskat sohvan selkänojan yli sohvalle, ja kietaisin hiukseni korkealle ponnarille.
- Mitä sä aattelit tehä tänään? kysyin Minkiltä, joka asetteli kumppareita jalkaansa.
- Jaa no, en kyllä vielä tiiä, aattelin päästää Majurin vähä purkamaan virtojaan vapaaksi vaikka maneesiin, tai onhan kenttäkin jo ihan ok, Minkki kohautti harteitaan.
- Aijaa hitsi, olisin voinu ottaa seuraa pellolle, irvistin.

Kura ratsastuskenkien alla litisten kävelin sivutallille. Vilkaisin tarhoille päin, ja näinkin ponin seisoskelevan korvat hörössä takapuoli tarhan aidassa kiinni.
- Odotas, mä otan sut ihan kohta, huikkasin Helmille, joka katseli tarhasta jo sillä ilmeellä, että se haluaisi sisälle. Kipaisin hakemassa varustehuoneesta Helmin harjapakin, satulan ja suitset. Poikkeuksellisesti kannoin varusteet kaivon vierellä olevalle hoitopuomille, jossa ajattelin tänään laittaa Helmin.
    Kävin nappaamassa riimunarun Helmin karsinan edestä ja lähdin sitten ponia huudellen tarhan portille. Helmi hirnui kuuluvasti kuin ilmoittaen kaikille "minuapa tultiinkin hakemaan!". Tarhan takanurkassa seisoskeleva Sela näytti tylsistyneeltä, eikä sitä tuntunut tippaakaan kiinnostavan Helmin sisäänlähtö. Helmi odotteli tyytyväisen näköisenä, kun pujottelin sen luo kuralätäkköjen ja purojen halki.
- Et yhtään voinut tulla vastaan, vaikka näytät siltä, että haluat sisälle ja heti, pyöräytin silmiäni ja kliksautin riimunarun kiinni Helmin päitsiin. Poni lähti kiltisti kävelemään perääni, ja nyt Selakin jo valpastui tajutessaan, että jää yksin. Tamma lähti kävelemään peräämme, mutta ehdin juuri sulkea portin sen nenän edestä.
- Sinä et tule tällä kertaa, sanoin ja silitin Selan turpaa.

Kiinnitin Helmin hoitopuomille ja aloitin ensimmäisenä pyörittelemään kumisualla Helmin kaulalta. Poni oli varmaan piehtaroinut pahimmassa kuralätäkössä, sillä sen toinen puoli oli ihan yltä päältä kurassa. Helmi seisoskeli toista takajalkaansa lepuuttaen, ja väliin se alkoi aina hieromaan turpaansa hoitopuomiin. Etenin pyöreillä liikkeillä ponin takapäätä kohti, jonka jälkeen vaihdoin puolta käsi Helmin hännäntyvessä. Toinen puoli ei onneksi ollut niin likainen, joten sen harjailuun ei kulunut yhtä kauan.
- Uskaltaako tähän tulla? Tepa talutti Myytä hyvän matkan päästä Helmin takapuolta. Silti Helmi näytti parivaljakolle happaman ilmeen.
- Juu, ei tää nyt mikään kannibaali ole, varmaan, virnistin ja vaihdoin kumisukani juuriharjaan. Tepa kiinnitti Myyn myöskin puomille. Shettis näytti varsin pirteältä, siitäkin huolimatta, että Helmi vilkuili sitä aika epäluuloisesti.
    Tepa lupautui kanssani tulemaan pellolle, kunhan emme matkalla menisi kovaa, sillä tytöllä oli aikomus ratsastaa tänään ilman satulaa.
- Joo ei, kouluhommia mäki ajattelin tehä, ja sitten ehkä yks tai kaks pikkuspurttia, kerroin ja tartuin seuraavaksi kaviokoukkuun.
- Voi ei, Tepa naurahti silittäen Myyn selkää. - Sitten Myykin varmaan haluaa.

Saatuani Helmin puhtaaksi nostin sille satulan selkään. Helmi iski hampaansa hoitopuomiin niin, että se näytti irtoavan juuriltaan.
- Heiheihei, hyvä jumala, Helmi! riensin heti kiskomaan ponin pään pois.
- Apua Helmikö meinas ottaa tän hoitopuomin mukaansa? Tepa tarkasteli silmät suurina puomin maahan kiinnitettyjä osia.
- Ei me pärjättäisi kesää ilman hoitopuomia, joten nieleppäs nyt kiukkusi, kehotin osoitellen Helmiä etusormella. Tamma luimisteli, mutta tyytyi vain jäystämään puomiin parit hampaanjäljet. Vilkaistessani ponia vihaisesti, se aina esitti antavansa puomille vain pari ystävällistä nuolaisua.
- Eikö sulle tule tikkuja kieleen?
    Viimeisenä ujutin vielä kuolaimet Helmin suuhun ja kiinnitin remmit. Jätin ponin päitset hoitopuomin päähän roikkumaan ja käänsin Helmin Tepan ja Myyn rinnalle. Tepa heilutteli jo jalkojaan Myyn selässä, ja pidätteli sitä ohjalla, sillä Myy olisi jo halunnut lähteä matkaan. Laskin Helmiltä jalustimet molemmilta puolilta ja kiristin vyön ennen selkäännousua. Myyn stepatessa ympäriinsä, ei Helmikään olisi malttanut seisoa paikallaan. Pääsin kuin pääsinkin lopulta selkään, mutta Helmi oli jo ehtinyt liikkua varmaan viitisen metriä sillä ajalla. Jalustimet tuntuivat aikalailla sopivilta, joten tarkastettuani vielä satulavyön, olimme valmiita maastoon.

Kuljimme aluksi tallipihan poikki suoraan ison tien yli laukkapellolle. Helmi kohotti päätään valppaana ja alkoi heti astella temmokkaammin.
- Kuules, ei me vielä laukata, sanoin ja pidättelin hitusen kuumuvaa ponitammaa. Myös Myy alkoi olemaan into pinkeänä isosta pellosta, joten se heitti pari täräkkää pukkihyppyä, mutta Tepa onnistui pysyttelemään kyydissä.
    Pidin Helmin käynnissä vielä toistaiseksi, ja aloin tekemään suurta ympyrää pellon keskivaiheille. Asettelin ja taivuttelin Helmiä vuoroin ulos ja sisälle, jotta saisin ponin molemmat kyljet hyvin mukaan. Helmi alkoi myödätä pikkuhiljaa ohjalle, mutta tuntui aika reippaalta. Painoin pohkeeni tamman kylkiin, jolloin se jo hypähti reippaaseen raviin. Aloin keventämään Helmin reippaan ravin tahdissa, mutta yritin pitää sitä kuulolla tekemällä siirtymisiä askellajin sisällä. Ratsastin vuoroin aina hetken lyhyttä ravia, jonka jälkeen annoin Helmin liikkua hieman reippaammin. Hitaammilla pätkillä Helmi aluksi vastusteli pidätteitä heittämällä päänsä ylös ja vetämällä vastaan, mutta parin toiston jälkeen se alkoi paranemaan.

Vaihdoin suuntaa ja siirsin Helmin käyntiin. Aloin tekemään lyhyitä siksak-väistöjä ja voltteja. Helmi väisti tosi mallikkaasti, verrattuna siihen, kuinka se menee yleensä maneesissa. Ehkä vähän innoittavampi ympäristö vaikutti siihenkin. Pariin kertaan Helmi ei meinannut malttaa kävellä ja pidättäessäni sitä, poni protestoi parilla tasajalkaloikalla.
- Hei poni, käyttäydyhän, tokaisin hymyillen, ja vaihdoin väistön suunnan vasemmalle.

Helmi alkoi kuuntelemaan aina paremmin parin toiston jälkeen, vaikka sillä olikin aika paljon virtaa vielä. Otin Helmin taas ympyrälle ja siirsin ponin raviin. Istuin tällä kertaa harjoitusravissa ja tein ihan pari väistöpätkää ravissakin. Ympyrällä jatkaessani aloin kuitenkin valmistelemaan laukkaa. Helmi sinkosi laukkaamaan heti luvan saatuaan, tai oikeastaan jo vähän ennen. Annoin ponin kuitenkin vähän purkaa enimpiä virtojaan päästämällä sen revittelemään pitkälle sivulle. Helmi innostui jopa heittämään pari ilopomppua, mutta piti pään ylhäällä, sillä sen tarkoituksena ei ollut heittää minua alas. Pidin pohkeeni kiinni Helmin kyljissä ja annoin sen lentää peltoa pitkin minkä poni jaloistaan pääsi. Otin tukon Helmin harjasta käsiini ja siirsin painoa jalustimille. Helmin korvat olivat terhakkaana suunnattuina eteenpäin ja tamma korisi aina vain pidentäessään askeltaan.
    Pellon toiselle sivulle tultaessa hidastin hieman kääntääkseni Helmin, mutta poni oli niin innoissaan, että laukkaaminen meni lähes pelkäksi pomppimiseksi. Annoin Helmin laukata vielä pellon toiseen päätyyn asti, jonka jälkeen vaadin sitä jo hidastamaan. Helmi ravisteli päätään, mutta ohjatessani sen ympyrälle se tajusi, että oli jo käyttänyt tilaisuutensa. Ratsastin Helmiä hetken ympyrällä, jotta saisin sen kuuntelemaan ja kulkemaan rauhallisesti laukassa. Helmi tuntui aika tsäpäkältä, mutta asettaessani ja työstäessäni sitä se alkoi rentoutua ja kulkemaan ihan kivasti.

Siirsin Helmin lopulta käyntin ja annoin sille hieman pidempää ohjaa. Myy laukkasi pää viidentenä jalkana pellon toista sivua pitkin Tepa selässään. Tyttö puristi rystyset valkoisina Myyn liehuvaa harjasta, ja nauroi minkä jaksoi.
- Myy on kyllä kova viemään! Tepa puuskahti, ja meidän kohdallamme siirsi Myyn käyntiin.
- No Helmi nyt ei onneks, kun se on niin kiltti, mutta ei se noita virtojaan peittele kuitenkaan, sanoin ja taputin Helmiä kaulalle. Tamma olikin jonkin verran hionnut, ainakin kaulalta ja ryntäiltä.
    Lähdimme ponien kanssa takaisin tallille päin kiertäen vielä Oikopolun ja Tallipolun kautta. Myy ja Helmi olivat jo niin väsyneitä, että kulkivat koko matkan kaulat pitkällä ja pärskien rentoina.
- Saivatpahan nyt ainakin purkaa energiaa, naurahdin ja taputin väsähtäneen Helmin kaulaa.
- Niimpä, Myylläkin on ollu nyt semmoinen sikavaihe päällä, että josko se jaksaisi keskittyä oikeisiin töihin parin seuraavan päivän ajan, Tepa pyöräytti silmiään. Otin jalustimet pois jaloista ja pyörittelin nilkkojani Helmin kylkien vieressä. Annoin ponin kulkea lähes pitkin ohjin, sillä olimme pian melkein tallin pihassa.

Ohjasin Helmin hoitopuomille ja hyppäsin alas selästä.
- Huh, kiitos seurasta! sanoin vilkaisten Tepaa ja Myytä, jotka olivat pysähtyneet vähän matkan päähän.
- Eipä mitään, kiitos itellesi, Tepa virnisti ja vaihtoi Myyn suitset päitsiin ja sitoi kiinni hoitopuomiin. Riisuin Helmiltä satulan ja nostin sen hoitopuomin päätyyn. Kiinnitin Helmin vähän matkan päähän satulasta, jottei tamma pääsisi syömään sitä. Nappasin harjan harjapakista ja aloin sukimaan Helmiä reippain liikkein. Loppujen lopuksi Helmi ei kuitenkaan kovasti ollut hionnut, vaikka kaulalta ja satulan kohdalta sainkin harjata ponin hieman huolellisemmin.
    Taputin Helmiä kaulalle ja tarkastin myös kaviot. Helmi seisoskeli kiltisti paikoillaan, mutta kun Tepa antoi Myylle porkkanan palkaksi, heräsi Helminkin kiinnostus. Sekin halusi piakkoin ruokaa, joten alkoi kuopimaan toisella etujalallaan.
- No hyvä on, naurahdin ponille ja kaivoin taskuni pohjalta leivänkannikan, joka oli sinne joltain toiselta kerralta jäänyt. - Mutta siihen saat sitten tyytyä, sun pitää nyt pysyä hoikkana, että voit kesällä ahmia niin paljon kun sielu sietää laitumella, virnistin.

Nappasin Helmin kiinni riimustaan ja talutin sen takaisin tarhaan, jossa se ehti olla vielä parin tunnin ajan ennen iltaa. Helmi lähti heti päätään heitellen ravaamaan tarhan toiseen päätyyn, jossa se hääsi Selan pois heinäkasalta. Pyöräytin silmiäni tammojen kinalle ja lähdin viemään Helmin varusteita pois. Nappasin suitset käsivarrelleni ja nostin satulan syliini, jonka jälkeen kiikutin ne varustehuoneeseen. Kävin satulan ja suitset läpi vielä sienen ja satulasaippuan kanssa, ennenkuin laitoin ne omalle paikalleen. Vaihdoin toiseen jalustimeen jalustinkumilenkin, sillä entinen oli miltei katki. Harjasin vielä satulavyöstä ylimääräiset karvat ja muut roskat pois, jonka jälkeen laitoin sen satulan päälle ja nostin koko paketin paikalleen. Huuhtelin vielä kuolaimet veden alle, jonka jälkeen täydensin Helmin varustepaikan ristittämällä suitset omaan koukkuunsa.

Kipaisin vielä päätallin toimistoon viemään omat kamppeeni pois. Vaihdoin ratsastuskengät vähän kulahtaneisiin halpistennareihin ja laitoin kypärän ja hanskat kaapin ylimmälle hyllylle. Olin tehtaillut oman raippatelineen jeesusteipistä kaapin oven sisäpuolelle, joten asettelin siihen yleisraippani punaisen kouluraipan ja ruskean esteraippani rinnalle.
    Istahdin Antsun ja Minkin viereen sohvalle, ja huokaisin oikein hyvään.
- Eikö Helmi ollu yhteistyökykyinen tänään? Antsu vilkaisi minua, mutta siirsi sitten taas katseensa Hippos-lehteen ja siinä olevaan artikkeliin.
- Eikun olihan se ihan, mentiin vaan niin kovaa, että kaikki voimat meni, irvistin leikkisästi.
- Onpas ulkona muuten ihana ilma, munkin pitäisi vihdoin mennä liikuttamaan se Majuri, Minkki katsahti ulos kaihoisasti. Aurinko tosiaan paistoi ja suurinosa lumesta oli jo sulanut ihan kokonaan.
- Mä en malta oottaa, että tulee kesä!

Sinten kommentti

Hoitopuomi on vuosien varrella ehtinyt ottaa osumaa muistakin hevosista, silti se tönöttää sitkeästi paikoillaan! Pellolla ratsastaminen on hyvää treeniä etenkin ulkopohkeen kannalta: pellolla ei ole aitoja, jotka ohjaisivat hevosta kulkemaan "automaattisesti" suoraa linjaa. Etenkin kauniilla ilmoilla kannattaa lähteä maastoihin treenaamaan. Hevosetkin piristyvät päästessään pois pölyiseltä kentältä.

Pitkä ja virheetön tarina, jota oli mukava lukea. Kuvailet hauskasti ja elävästi, juuri se pitää lukijan kiinnostuneena tarinan etenemisestä. En löytänyt mitään korjattavaa. Tätä lukiessa tuli aurinkoinen fiilis!

20,20v€

[Silja]

Vapaapäivä
+ekstratehtävä

Kävelin reippaasti kohti Metsistä huppu syvälle päähän vedettynä. Vaikka ulkona olikin kurja keli, niin onneksi suussa pyöri vieläkin juuri syömäni kurpitsapiirakan maku. Avasin toimiston oven ja pujahdin sisään. Mooses kiehnäsi kuristen sohvan vieressä olevaa suurta kukkaruukkua vasten ja vilkaisi minua terhakkaan näköisenä.
- Odotas vaan kun hiiret herää talviunilta, Sinte laittaa sut jyrsijäjahtiin, virnistin kissalle, joka tarkkaili minua häntä hitaasti kiemurrellen. Tyrkkäsin avaimen kaappini lukkoon ja vaihdoin tulomatkalla kastuneen tuulipuvuntakin Sinteltä viime vuonna joululahjaksi saamaani värikäskuvioiseen toppatakkiin. Myös kangastennarini olivat läpimärät, ja nauhoista valui vettä. Ulkona satoi ja vesipisarat ropisivat tasaiseen tahtiin toimiston sinisillä verhoilla reunustettuun ikkunaan. Mooses hypähti ketterästi ikkunalaudalle ja istahti katselemaan ulos sateeseen.
    Toimiston ovi kävi ja sisään astui myöskin läpimärkä Destiny.
- Huh, kamala keli, hän huokaisi ja riisui märän pipon päästään.
- Niimpä, mun vielä piti tänään kävelytellä Helmiä, saa nähä joudutaanko kiertämään maneesissa ympyrää, mutisin suu tiukkana viivana. Vetäisin toppatakin vetoketjun kiinni ja polkaisin jalkani punaisiin hain kumppareihin, jonka jälkeen tönäisin kaappini oven kiinni.

Seisoskelin hetken päätallin ovella ja vetäisin hupun ranskanletillä olevien hiuksieni päälle. Nappasin Jaden karsinan vieressä olevasta naulakosta riimunarun olalleni ja lähdin reippain askelin sateeseen, hakemaan Helmiä sisälle
    Tamma seisoi nuutuneen näköisenä sateessa. Tietenkään ponilla ei ollut loimea päällä, vaikka lämpöasteet olivatkin vähän niin ja näin. Helmi vilkaisi korvat hörössä tarhan portille ja lähti heti pirteämmän näköisenä vastaan.
- Taitaa olla kiva päästä sisälle täältä sateesta, sanoin ja silitin Helmin otsaa. Kliksautin riimunarun kiinni leuan alla olevaan metallirenkaaseen ja nykäisin ponin mukaani. Suljin tarhan portin huolellisesti perässäni, ja vilkaisin hieman säälivästi Helmin tarhakaveria Selaa, joka oli myöskin yltäpäältä kuran peitossa. Myös Joanna saisi tänään suorittaa kunnon puunausoperaation.

Onneksi Helmin karsina oli ihan tarhaa vastapäätä, joten pääsimme pian sateensuojaan. Laitoin riimunarun karsinan oven vieressä olevaan koukkuun ja jätin Helmin hetkeksi karsinaansa. Päätin suosiolla hakea varustehuoneesta harjapakin lisäksi myös hikiviilan ja pyyhkeen, sillä Helmi oli kuin uitettu koira.
    Antsu oli varustehuoneessa siivoamassa Foggyn omaa varustekaappia. Hän paraikaa puisteli karvoista harmaata, oranssikantillista satulahuopaa, jonka takanurkassa oli pieni kurpitsan siluetti.
- Jotain Jennan halloween-krääsää, hän hymähti. - Meinasitko mennä kävelyttämään sen Helmin, Antsu kutristi kulmiaan ja vilkaisi takanaan olevaa ikkunaa kohti. Sade rummutti edelleen tallin peltikattoa ja ikkunan alla kulkevalla hiekkatiellä oleviin lätäköihin muodostui renkaita yksi toisensa perään.
- Katotaan, josko se vähän hellittää, tai sitte lähden toppatakki päällä. Maneesiin en halua, siellä on saatu olla jo viimeset puolvuotta, sanoin nakapasti ja kaivoin huoneen perällä olevasta varustekaapista pyyhkeen sekä sinisen hikiviilan.
- O-ou, toivottavasti Foggyllä on loimi tai mä kuolen. Mun piti hypätä tänään.. Antsu irvisti.

Kiikutin kuivaustamineet ja Helmin harjapakin ponin karsinan eteen ja huokaisin syvään. Ei kuitenkaan auttanut, kuin ryhtyä tuumasta toimeen. Nappasin ensimmäiseksi hikiviilan käsiini ja otin sillä enimmät vedet pois Helmin turkista. Vatsan alta kuivatessani Helmi hiukan luimisteli korviaan, sillä tamma oli tunnetusti hieman herkkä kyljistä ja vatsan alta.
- Joo, sori. Mä otan varovasti, puhelin hiljaa ja vaihdoin puolta pitäen kättä Helmin takapuolen päällä.
    Pyyhittyäni irtovedet pois hikiviilalla, taittelin pyyhkeen nätisti neliskulmioksi ja aloin hieromaan sillä ensin Helmin kaulalta. Helmi katseli minua ja pyyhettä hieman epäröiden, mutta antoi sitten teiniangsti-ilme naamallaan kuivata myös pyyhkeellä. Puhelin samalla ponille kaikenlaista ja etenkin lapoja hieroessa Helmi tuntui jopa tykkäävän.

Kuivasin Helmin niin huolellisesti, kuin vain kykenin, jonka jälkeen harjasin sen vielä sutjakkaasti läpi. Koska olin menossa vain kävelemään, päätin jättää satulan laittamatta. Katsoin vielä ponin kaviot läpi, jonka jälkeen se sai jäädä hetkeksi omaan rauhaansa. Sade oli luojan kiitos jo hellittänyt pieneksi ripeksimiseksi, joten Helmikin uskaltautui työntämään päänsä karsinan alaoven yli. Helmi katseli korvat hörössä märkää tallipihaa, ja näytti hauskalta, sillä sen karvat olivat märkänä ihan pörröllään.
    Kipaisin vielä päätallissa hakemassa omat tavarani. Painaisin kypärän päähäni ja otin toppatakin pois. Päätin jättää nahkaratsastushanskani kaapin ylähyllylle, ja mukaan nappasin kämmenosien jarruilla varustetut fleecelapaset. Tallityöntekijöiden kaapissa, toimiston perällä oli heinäverkkoja, ketjuriimuja sekä muuta tallitavaraa. Nappasin naulakosta kirkkaankeltaisen sadetakin ja vetäisin sen ylleni. Takki oli aikalailla reilun kokoinen, mutta ei se pahemmin haitannut.

Tyylikkään näköisenä harpoin takaisin sivutallille. Vilkaisin Helmiä kulkiessani sen ohi, mutta jatkoin matkaani varustehuoneeseen. Etsin loimihyllystä Helmin oman paikan ja kaivoin hyllykön perältä punaisen fleeceloimen. Otin vielä ponin mustat suitset varustepaikalta ja kiiruhdin takaisin Helmin luo.
    Palatessani Helmin karsinalle, tamma jo koputtelikin karsinan ovea etukaviollaan. Se taisi aavistaa, että nyt lähdettiin töihin, tai ainakin liikkeelle. Ripustin suitset läheiseen koukkuun ja pyörittelin fleeceloimea hetken käsissäni. Pujahdin Helmin karsinaan ja levitin loimen tamman selän päälle. Kiinnitin ristitykset edestä ja avasin solmulla olevat maharemmit. Laitoin myös vatsan alta kulkevat remmit kiinni, sillä selästä kävelyttäessä olisi huono juttu, mikäli jalka jäisi solmulla oleviin remmeihin kiinni. Pujotin vielä suitset Helmin päähän, ja olimme valmiina lähtöön.

Ulkona ripeksi jonkin verran, mutta aamuinen kaatosade oli jo hellittänyt paljon. Talutin Helmin hoitopuomeille, joiden vieressä olevalta muovipenkiltä ponnistin Helmin selkään. Korjasin asentoani ponin selässä niin, että selkäranka ei painanut pahasti. Antsukin tuli päätallilta päin vihreään sadetakkiin vuorautuneena, Foggyn kävellessä reippaasti hänen allaan.
- Kauheaa, mikä värihirviö! Antsu naurahti nähdessään meidät. Foggykin katsoi minua ja Helmiä jopa hiukan jännittyneenä. Eihän tuommoinen ilmestys ollut millään lailla normaali.
- Hei c'moon, eiks me kuitenkin olla aika seksikkäitä? virnistin takaisin.

Lähdin kävelemään Helmin kanssa lammelle päin puolivapain ohjin. Helmi käveli rennosti ja pärskähteli silloin tällöin. Märkä hiekkatie piti lotisevaa ääntä ponin kavioiden alla ja kylmä tuulenvire heilutteli harjaa. Vetäisin sadetakin kaulusta korkeammalle ja vedin huppua paremmin päähän.
    Kiersimme Helmin kanssa lammen ympäri sateen ropistessa taianomaisesti lähes tyyneen veteen ja tietysti kirkkaaseen sadetakkiini. Kävelimme aika rauhallista vauhtia, ja välillä sade ehti lakatakin hetkeksi. Harjun kohdalla saimme kuitenkin kunnon kuuron kohdallemme, joka kasteli meidät läpimäräksi. Pisarat valuivat kypäräni etulipasta naamalleni ja Helmin kuivausoperaationi taisi mennä hukkaan. Yritin päästä mahdollisimman lähelle Helmiä lämmön toivossa, ja näytin selässä varmaan ihan lässähtäneeltä kaalikääryleeltä.

Tallille saapuessamme minä hytisin kylmästä eikä Helmikään näyttänyt kovin tyytyväiseltä. Onneksi sadetakki oli suojannut minua miltei reisille asti, mutta Helmi fleeceloimineen oli märkä yltä päältä.
- Voi kulta pieni, ei mennyt kelin kannalta putkeen tämä meidän kävelyreissu, sanoin pahoittelevasti ja kiedoin käteni Helmin kaulalle.
    Talutin Helmin karsinaansa ja riisuin siltä suitset. Silitin sen märkää kaulaa ja päätin heti vaihtaa ponille kuivan loimen päälle. Lämpöasteet olivat laskeneet aika paljon sateen johdosta, joten ulkona oli aika vilpoista, etenkin jos oli märkä. Vedin märän loimen pois Helmin selästä ja pysähdyin hetkeksi rapsuttamaan sitä korvan takaa.

Kiiruhdin varustehuoneeseen, pesaisin Helmin kuolaimet nopeasti hanan alla ja ristitin suitset paikoilleen. Märän loimen ripustin kuivumaan takaseinustalla olevalle metalliputkelle. Kaivoin puhtaiden loimien joukosta kuivan fleeceloimen ja viltin, jonka voisin laittaa vielä kaulalle erikseen. Kävelin reippaasti takaisin Helmin luo, ja sivelin siitä enimpiä vesiä pois käsin. Kiedoin sitten viltin tamman kaulalle ja levitin fleeceloimen päälle, jonka kiinnitin edestä sekä vatsan alta. Suoristin Helmin märän otsatukan ja päätin mennä vauhtautumaan kuiviin itsekin, jotta en vilustuisi.

Harpoin pitkin askelin päätallille, ja samasta ovenraosta livahti sisään Arttu, joka oli ilmeisesti ollut leikkimässä etupihan lätäkössä, ainakin ulkonäöstä päätellen.
- Hei Arttu, pitäisikö sunkin käydä pesulla? huudahdin koiran perään, mutta se ehti jo ottaa pikaspurtin tallikäytävälle. Suuntasin itse toimistoon, jossa heitin sadetakin kuivumaan ja otin inhottavalta tuntuvat, märät vaatteet pois päältä.
- Hyh, hyh, mikä keli oikeesti, missä se meidän kesä? Antsu mutisi nyrpeänä, hänkin ihan märkänä.
- No joo, mä olin maastossa sillä Helmillä, hitusen kastuin, pyöräytin silmiäni ja kiedoin märät hiukset korkealle, mutta löysälle nutturalle.
- Mä onnistuin tulemaan maneesista juuri silloin, kun se pahin sadekuuro tuli, lisäksi Foggy kyttäsi jotain tallipihalla, niin siihenkin meni ihan turhaa aikaa. Foggy ei edes varmaan halunnut sisään.. pöhpöh poni.

Kun olin saanut itselleni kuivat vaatteet niskaan, suuntasin Antsun kanssa samaa matkaa ponien karsinoille, Foggyhan asusteli myöskin ulkokarsinoilla. Onneksi karsinoiden edessä oli pieni katos, jotta poneillakin olisi suojaa. Sade rummutti peltikattoon ja valui pitkinä noroina räystäistä.
    Kaivoin Helmille taskustani pari leivänpalaa, jotka se nappasi tyytyväisen näköisenä kämmeneltäni. Silittelin vielä ponin turpaa ja annoin Helmin hamuta märkiä hiuksiani, vaikka sen turpa olikin turpeessa.
- Hyi, toivottavasti sentään löytyi ruokaa sieltä karsinan pohjalta, irvistin ja pyyhin märkiä turpeita pois otsaltani. Helmi näytti suloiselta ja leikkisältä kerjätessään korvat hörössä rapsutuksia karsinan alaoven yli. Mun iiihana höpsö Helmi!

Sinten kommentti

Kesä viivyttelee taas tuloaan! Onneksi loppukuukaudeksi on luvattu suhteellisen lämpimiä ilmoja Hevosten jalkojen pesusta kannattaa nyt huolehtia, jos ne on kuraiset. Koirat – puhumattakaan Mooseksesta – sen sijaan eivät millään suostuisi pesulle, niitä saa houkutella kaikin mahdollisin keinoin... Maastolenkkinne kuulosti mukavalta siitä huolimatta, että vettä tuli välillä kuin aisaa.

Onnistuit ihan loistavasti yhdistämään ekstratehtävässä vaaditut sanat tarinan sisältöön! Erityisen hauskasti olit sovittanut kaalikääryleen Ihana, tunnelmallinen sadepäivän tarina, tällaisia on mukava lukea sohvanpohjalla En löytänyt yhtäkään virhettä korjattavaksi.

20,00v€

[Silja]

Miltä näyttää Helmin sosiaalinen media?


Mulla ja Helmillä tuli eilen 6kk täyteen, mutta koska mulla ei ollut mitään tarinan aihetta ja loppujen lopuksi halusin tehdä jotain erikoista, niin päätin väkerrellä tällaisen tässä illan aikana 

Ps. pitää varmaan avata uudessa ikkunassa, jotta saa jotain selvää 




Sinten kommentti

Aivan älyttömän hauska idea tehdä tällainen! Kuinka oot saanut fb-sivusta niin aidon näköisen? Ihana idea, tästä sai kyllä päivän naurut! Tosi tarkasti tehty, hetken jo epäilin että metsiksen hevoset löytyvät oikeasti facebookista ja meinasin mennä etsimään hakukentästä [lol]

21,50v€ + papukaijamerkki!!

[Silja]

Helmikesä

Lämmin kesäpäivä ja Helmiponi seurana, voisko jotain parempaa odottaa? Taitoin riimunarun selän taakse ja tihrustelin Helmiä muiden hevosten seasta. Poni laidunsi laitumen toisessa reunassa hyönteispanta päitsiinsä kiinnitettynä.
- Helmii, viheltelin kuulomatkan päästä. Tamma kohotti päätään ja lopetti ruohuon rouskutuksen. Helmi otti pari askelta vastaan, mutta jäi sitten häntä heiluen seisoskelemaan paikoilleen.
- Moi, onks ollu kiva kun laitumelle pääsit? kysäisin ja rapsutin Helmiä kaulalta. Se oli hieman kurainen toiselta lautaselta ja kaulalta, varmaan piehtaroinut. Kliksautin riimunarun kiinni leuan alla olevaan metallirenkaaseen ja nykäisin Helmin matkaani.
    Muut hevoset eivät onneksi olleet aikeissakaan pyrkiä Helmin mukana talliin, sillä kaikki olivat niin uppoutuneita nauttimaan vapaudesta laitumella. Helmi puolestaan ei näyttänyt ollenkaan surulliselta, sillä se kai huomasi, että oli luvassa jotain hauskaa.

Helmin suitset roikkuivat hoitopuomin toisessa päädyssä ja harjapakki oli niiden alapuolella kansi auki. Pari kimalaista pitivät tasaista pörinää lentäessään kukasta kukkaan tallin tiiliseinän vierellä. Helmi piiskasi hännällään häiritseviä kärpäsiä pois samalla kun harjailin sitä ensin violetilla magicbrushilla.
- Tänää me mennänki oikein kivalle maastolenkille, käydään lammella kanssa, puhelin ponille, joka käänsi toisen korvansa minuun päin. Olin suosiolla jättänyt satulan talliin, jotta voisimme näin kesähelteillä uida ihan kunnolla. Itsekin olin laittanut päälleni pelkästään matalavartiset tennarit, farkkushortsit sekä tummansinisen t-paidan.
    Vaihdoin magicbrushin tavalliseen pöläriin, jolla vedin vielä loput liat pois Helmin turkista. Kylläpä poni näyttikin nätiltä ja lihaksikkaalta ilman pörröistä talvikarvaa. Tässähän tuli miltei ylpeäksi! Rapsutin Helmiä korvan takaa ja annoin pusun turvalle. Helmi hamusi kättäni ja antoi siihen pari tuttavallista lipaisua. Nappasin vielä viimeisenä kaviokoukun harjapakista ja katsoin ponin kaikki jalat läpi. Hokit oli saatu pois jo aikaa sitten, tosin Helmillä oli ponina muutenkin kengät vain etusissa tällä hetkellä.

Kun olin muutoin varustanut Helmin kuntoon, tiputin päitset sen kaulalle ja otin ponin pään kainalooni. Ujutin helposti kuolaimet tamman suuhun ja kiristin remmit. Annoin Helmin seistä hetken paikoillaan riimu kaulallaan, jonka aikana laitoin hiukseni matalalle ponnarille ja kypärän päähän. Helmi katseli touhujani korvat hörössä.
- Milloinkahan sä oot viimeks ollut näin intona lähdössä töihin, paitsi kyllä mä tiedän, että sulle aina maastot kelpaa. Kouluvalkat on eri juttu, lepertelin ja silitin Helmin turpaa. Avasin päitset ja pudotin ne maahan hoitopuomin vierelle. Nappasin Helmin ohjista kiinni ja talutin sen kaivon viereen, jonka reunalta ponnistin ponin selkään. Helmi tuntui ihanan lämpimältä ja kivalta paljaita jalkojani vasten, vaikkakin tuntui vähän huteralta olla pitkästä aikaa ilman satulaa.

Maiskutin Helmin liikkeelle ja ohjasin sen puolipitkällä ohjalla kohti lampea. Taputtelin toisella kädellä ponin takapuolta ja pyörittelin nilkkojani sen kylkien vierellä. Tulipa ihana kesäfiilis kun ratsasti ilman satulaa kohti uittolampea maailman parhaan hoitoponin selässä! Nojauduin halaamaan Helmin kaulaa ja annoin sille isot taputukset kaulalle.
    Kun saavuimme lammelle painoin pohkeeni tasaisesti Helmin kylkiä vasten ja otin ohjia vähän enemmän tuntumalle. Helmi katsoi rantaviivaa hiuken epäluuloisesti, ja vastusteli kastelemasta kavioitaan.
- C'moon, ei se ole yhtään vaarallista, rohkaisin ja ohjasin Helmiä sinnikkäästi kohti lampea. Helmi otti aina pari askelta eteen, ja sitten taas taakse, mutta pienellä avustuksella se suostui upottamaan etukavionsa rantaveteen.
- Noin, katsos, sanoin ja silitin ponia kaulalta. Kun rantaviiva oli ylitetty, ei mitään ongelmaa veteen menossa ollutkaan. Hymyssä suin annoin Helmin laskeutua niin pitkälle kuin se halusi, jonka jälkeen kiersin pienen silmukan ja annoin sen uida takaisin rantaa kohti. Pidin harjasta kiinni ja annoin Helmin ottaa pari isompaa pomppua päästäkseen taas rannalle. En ollut kastunut vielä kovin paljoa, joten ohjasin Helmin uudelleen veteen, tällä kertaa hieman syvemmälle. Helmi ei vastustellut ja näytti pitävän uimisesta. Pidin harjasta kiinni, jotten vahingossa luiskahtaisi liukkaalta selältä alas. Helmi asteli rohkeasti syvemmälle niin, että minultakin kastui paita vatsaan asti. Helmi pärskähteli innokkaasti ja otti pari innonhyppyä etukaviot veden yläpuolelle.

Tulin vielä pari kertaa rantavedessä kastellen ainakin tennarini, jonka jälkeen taputin Helmin kaulaa ja annoin sille halin. Helmi olikin innostunut uinnista niin paljon, ettei olisi enää malttanut seistä paikoillaan, vaan se steppasi ympäriinsä rantahiekalla.
- Oliskos meidän aika jo lähteä takasin tallille? hymähdin Helmin kuopiessa rauhattomasti hiekkaa. Painoin pohkeeni Helmin kylkiin ja annoin sen vetää vähän ohjaa sormieni välistä. Rannalta ohjasin Helmin kuitenkin Oikopolun kautta vielä laukkapellolle, jossa päätin ratsastaa ponia vielä vähän avuille ja antaa sen laukata hieman virtojaan pois.
    Helmi alkoi heti heitellä innokkaasti päätään kun tulimme pellolle. Otin kuitenkin ohjat tuntumalle ja ohjasin sen rennossa ravissa isolle ympyrälle. Helmi ravasi verkkaisesti, mutta myötäsi hyvin ohjalle asettuen ja taipuen.
- Tais toi uittaminen vetristää sua, naurahdin ja taputin ponin kaulaa. Helmi tuntui oikeastikin aika hyvältä, joten parin siirtymisen tehtyäni vaihdoin suuntaa ja valmistelin laukkaa. Helmiä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä kun se jo sinkosi pirteään laukkaan. Otin tukon harjasta käsiini ja nojauduin vähän eteenpäin Helmin selässä. Helmi teki pari keinuhevospomppua, mutta käskin sitä eteenpäin, jolloin se unohti pöllöilyt. Helmi polki takajaloillaan aina vaan lisää vauhtia laukkasi korvat hörössä eteenpäin. Se harppoi välillä vähän pidempiä, välillä lyhempiä askelia, jotka vähän horjuttivat tasapainoa, mutta onneksi Helmi oli muutoin niin tasainen, ettei sen selästä pudonnut helposti. Lähestyessämme pellon toista päätä aloin pidättelemään ja hidastamaan vauhtia, jolloin Helmi suostui pienen vastustelun ja parin ympyrän jälkeen siirtymään ravin kautta lopulta käyntiin.

Annoin Helmille isot taputukset kaulalle ja vapaan ohjan. Käänsin sen kohti tallia ja rapsutin harjan juuresta. Helmi oli kyllä ihan huippu, varsinkin tällaisena kesäponina. Helmi pärskähti pari kertaa rentona ja raviseli päätään.
    Tallin pihassa hoitopuomilla olikin jo Antsu harjailemassa Foggya ja Destiny Ruuta. Ohjasin Helmin hoitopuomin reunaan ja laskeuduin selästä.
- Oliks uittamassa? Antsu kysyi vilkaisten märkiä shortsejani ja paitaa.
- Joo, Helmi oli ihan super, kunhan siitä rantaviivasta päästiin yli, sanoin ja kiedoin käteni Helmin kaulalle.
- Ruu on semmone että se meenee vaikka kiven läpi jos käsket, tosin tänään aateltiin mennä ihan vaan koulua, Destiny hymyili ja taputti puoliunessa nuokkuvan Ruun kaulaa.

Pujotin päitset Helmin päähän ja päätin viedä sen suoraan laitumelle, jotta se pääsisi piakkoin piehtaroimaan. Taputin ponia kaulalle ja avasin laitumen sähkölangat. Kiepsautin Helmin aitojen sisäpuolelle ja irrotin riimunarun. Helmi jäi seisomaan paikoilleen ja päästi pitkän hirnahduksen kavereilleen.
- Nonii, menehän leikkimään, taputin ponia takapuolelle rohkaisevasti. Helmi vilkaisi minua tummilla silmillään ja lähti sitten harppomaan korkeilla raviaskeleilla kohti laitumen toista päätyä, jossa se kyljelleen ja alkoi piehtaroida.
- Voivoi, tulee paljon harjaamista sitten, kutristin kulmiani ja katselin vielä, kuinka Helmi kampesi itsensä ylös ja ravisteli enimmät hiekat pois. Tamma kävi pian heinien kimppuun, ja irvistettyään Enkelille vihaisesti poni pääsi ilmeisesti parhaalle heinäapajalle.

Sinten kommentti

Anteeksi kommentin viivästymisestä! En ollut huomannut tätä pohjimmaista tarinaa, kun sen jälkeen päiväkirjaan oltiin lähetetty uusi merkintä. Onneksi kommentti ei kuitenkaan viivästynyt sen enempää

Kyllä Helmi tietää, kun pääsee maastoilemaan! Ehkä hevoset jotenkin aistivat sen, milloin ollaan menossa treenikentälle ja milloin luonnon helmaan tallustelemaan...? Mä odottelen jo niin paljon niitä heinäkuun kuumia helteitä! Koko kesäkuu on mennyt melko synkissä ja sateisissa tunnelmissa, ihan samanlailla kuin viime kesä. Hevoset sen sijaan eivät ole olleet moksiskaan viileämmistä ilmoista, enkä yhtään ihmettele vaikka ne nauttisivat niistä.

Ihanan kesäinen tarina Helmin uitosta! Se sai siitä varmasti virtaa, joka näkyi sitten pellolla työskennellessä. Kuvailet tarinoissasi elävästi, ja lukijan on helppo jo alkumetreillä samaistua tapahtumiin. Tätä lukiessa tuli ihanan kesäinen fiilis Mulle ei jäänyt mitään korjattavaa!

20,00v€

[Silja]

Askel, kaks ja hyppy!

Mutkittelin valkoisella jopollani Minkin ja Julian vierellä kohti Metsälammen tallia. Rosan potki tarakallani vauhtia, ja virnuili leveästi.
- Mitä te ajattelitte tehdä tänään? Rosan kysyi lopulta ääni tärähtäen kuopan kohdalla.
- Mulla jäi hyppyinto päälle sen viimeisimmän estetunnin jäljiltä, joten aattelin harjotella vähän kevyesti tota estepuolta, sanoin ja kaarsin pyöräni muiden perässä tallin pihaan.
- Enkelillä on vapaapäivä, käyn ehkä moikkaa sitä illemmalla laitumella, jos hakisin vaikka harjaussessiota varten, Julia kohautti harteitaan ja nykäisi päätallin oven auki. Kipitimme suorinta tietä toimistolle, josta tsekkasimme ilmoitustaulun. Pari vanhaa lappua Metsiksen juhannuksesta ja tuntihevosten laidunkavereista riippui nastojen varassa, mutta muuten ei mitään uutta jännää. 
     Kaivoin kaappini pohjalta mustat, jo vähän kulahtaneet, mutta toimivat ratsastushousuni, joiden päälle vedin punaiset saapassukat. Viimeisenä tyrkkäsin jalkaani jodhpurit.
- Hei, oliko teitä hyppääjiä muita? Mäkin voisin kaivaa Majurin estekamat esiin, Minkki virnisti ja nappasi ylähyllyltä ponnarin ja alkoi taiteilla hiuksiensa kanssa.
- Minä! hihkaisin kovaan ääneen ja myös Rosan nosti kätensä pystyyn.
- No kai mä tulen sitten puominnostajaks.. ja valvovaks silmäks, Julia irvisti.

Päätallin nurkalta vilkaisin Helmin karsinalle, mutta sen ovi näytti olevan sepposen selällään, kuten arvelinkin. Heitin ruskean riimunarun olalleni ja talsin muiden perässä laitumille päin. Minkki ja Rosan menivät pyydystämään hevosiaan toiselta laitumilta, mutta minä ja Julia suuntasimme tammalaitumelle.
- Onkohan se Enkeli missä kuosissa tänään? Mua pelottaa sen maha sitte syksyllä.. Julia sanoi kulmat kutrussa.
- Mennee talven treenailut ihan hukkaan, pudistelin päätäni ja kumarruin laitumen sähköpaimenen ali. Helmi laidunsi vähän matkan päässä nyhtäen ruohoa tasaiseen tahtiin maasta. Julia kirmasi Enkelin luo ja kietoi kätensä tamman kaulan ympärille.
- Moi, mitä Helmi? totesin tuttavallisesti ja taputin ponia lavalle. Tamma nosti päänsä ruohikosta ja kävi käteni läpi herkkujen toivossa. Kliksautin riimunarun kiinni Helmin päitsiin ja nykäisin sen mukaani. Julia piti laidunta avoinna sen aikaa, että pääsimme Helmi kanssa turvallisesti ulos.
     Talutimme ponit hoitopuomille. Helmi toiseen, ja Majuri ja Bruno toiseen. Helmi kun oli tunnetusti aikamoinen nirppanokka hevosseuransa suhteen. Myös Antsu liittyi seuraamme poneja hoitelemaan, ja lupautui tulemaan myöskin auttamaan kentälle, kun Jennan oli tarkoitus keventää Foggy. Suin Helmin ensin läpi kumisualla pyöritellen, sitten dandyllä, ja viimeiseksi kävin koko ponin sekä pään pehmeällä harjalla. Helmi seisoskeli kiltisti paikoillaan, eikä pelleillyt sen kummempia. Nyt oli melko kuumakin, joten myös Bruno ja Majuri nuokkuivat rauhallisina, yrittäen saada päänsä seinää vasten varjoon. Katsoin Helmin kaviot läpi, jonka jälkeen kiepautin harjapakista suojat tamman jalkoihin.
- Vahditteks, jos me haetaan kamat? Minkki kysyi vilkaisten hoitopuomin päällä istuvia Juliaa ja Antsua.
- Menkää ilman satulaa, Antsu töksäytti virne naamallaan. Vilkaisimme toisiamme vähän epäluuloisesti, mutta loppujen lopuksi ajatus helteisestä kesäpäivästä ja rennosta hyppelystä kentällä vei voiton, joten yhteistuumin päätimme testata hevosiamme paljain selin. 

Suuntasin Rosan kanssa sivutallin varustehuoneeseen, josta nappasimme Brunon ja Helmin suitset.
- Otaksä loimivyötä tai jotain? Rosan kysäisi vilkaisten varustehuoneen perällä olevaa krääsäkaappia kohti.
- Njää, en mä ajatellut. Tai ei siitä ainakaan mulle mitään hyötyä oo, en mä siitä ehdi ottaa kiinni, naurahdin, ja lähdin sitten Rosan kannoillani päätallille. Matkalla viskasimme ratsujemme suitset hoitopuomin viereen, mutta päätallista pitäisi vielä hakea omat ratsastuskamat. Äkkäsimmekin Minkin toimistosta Majurin suitset käsivarrellaan, ja vaadimme tätä odottamaan. Painaisin kypärän päähäni ja otin ruskean tipperaryn turvaliivini. Entisellä tallillani oli ollut sääntö, että turvaliiviä oli pidettävä aina hypätessä ja maastoillessa, jonka ansiosta se tarttui mukaan lähes automaattisesti. Lisäksi hyvästä turvaliivistä ei juuri ollut haittaa ratsastettaessa. Valitettavasti Helmin kanssa kävellessä tai muutoin rauhallisilla maastolenkeillä se jäi toisinaan pois. Kun kamat olivat muuten kasassa vedin vielä jodhpurieni päälle mustat nahkachapsit.
     Kun kaikki olivat täysissä tamineissaan lähdimme takaisin hoitopuomille poniemme luo.
- No jopas kesti! Julia huokaisi käsi Helmin turvalla.
- Ei hätiä, ihan kohta pääsette hommiin, Rosan irvisti ja heitti ohjat Brunon kaulalle. Minäkin maanittelin Helmille kuolaimet suuhun ja suljin soljet. Julia ja Antsu saivat nopeasti puntattua meidät selkään, jonka jälkeen lähdimme jonossa ratsastuskentälle, ensimmäisenä Bruno, sitten Majuri ja jonon perällä Helmi.

- Me tehdään teille kunnon rääkkirata! Sarjoja, trippeleitä ja erikoisesteitä, Antsu huudahti tarttuen kentän laidalla olevaan estetolppaan.
- Eikä, tää treeni oli pyhitetty puomeille, kavaleteille ja ristikoille! Minkki vastusti. Myös minä ja Rosan protestoimme ajatusta heti.
- No höh, onpas ne nykylapset nössöjä, Antsu vastasi pettyneenä.
- Majuri oli eilen vapaalla, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita luvassa! Minkki lupasi.
     Sillä välin kun Antsu ja Julia suunnittelivat esteharjoituksia, me verryttelimme poneja kevyesti. Siirsin Helmin raviin ja tein muutamia siirtymisiä ja ympyröitä. Kuumasta säästä johtuen Helmi ei ollut yhtä virrakas kuin yleensä, mutta ajattelin sen kyllä piristyvän kunhan päästäisiin hyppäämään. Vaihdoimme verryttelysuuntaa, jonka jälkeen otimme vielä parit laukat. Myötäilin lantiollani Helmin tasaista laukkaa, joka pyöri hyvin allani. Taivuttelin Helmiä ympyrällä molempia kylkiä jumpaten, ja otin sitten pitkillä sivuilla muutaman reippaamman pätkän.

Aloitimme tullen ravissa linjaa, jossa oli ensin kolme puomia, sitten kavaletti, ja sen jälkeen noin 23 metrin väli ja toinen samalainen linja. Ojasin Helmin ensimmäisenä puomeille ja annoin ohjalta hiukan myöten, kunnes pieneen kavalettihyppyyn menin kevyesti mukaan. Julia ja Antsu seurailivat ratsastusta kentän keskeltä nostaen ja siirrellen välillä puomeja ja kavaletteja, jos joku oli niitä kolhinut tai kaatanut. 
     Kun kaikki olivat tulleet pari kokeilukertaa Julia ja Antsu korjasivat jälkimmäisen linjan laukkaväleiksi, ja käskivät tulla toisen linjaston laukassa. Helmi tuli ravissa kiltisti, olihan se jo tuttua juttua, kun taas laukkaväleihin se olisi voinut venyä enemmän, jolloin hypyistä tuli loppua kohden vähän huonolla tavalla pyöreitä ja pitkiä. Majuri oli aivan into pinkeänä laukkalinjastosta, ja kavaletin jälkeen heitti mojovan pukin. Minkki takertui kiinni oriin kaulaan, mutta Majuri oli sitä mieltä, että takiaisen oli syytä luopua nyt kyydistä. Äkkipysähdyksellä ja pienellä pään heilautuksella Majuri sai kaulalla roikkuvan Minkin ketterästi alas.
- KAKKUA! huusimme kaikki yhteen ääneen, ja onneksi Minkkikin kompuroi hiekan seasta pystyyn vahingoittumattomana. Majuri lähti ravaamaan tyytyväisenä suorituksestaan kentän toiseen päätyyn, jossa se ei kuitenkaan antautunut kiinni Julialle tai Antsullekaan. Pienen pyydystyshetken jälkeen saimme Rosan kanssa saarrettua Majurin kulmaan, jolloin Minkki pääsi nappaamaan oriin ohjat käsiinsä.
- Tollasta pelleilyä, hyihyi! Minkki torui, ja pääsi Julian punttaamana takaisin selkään. Uusintayrityksellä Majurilla oli selkeästi samat metkut mielessä, mutta Minkin ärjäistyä sille vihaisesti suokkiori näki parhaaksi kulkea kiltisti.

Antsu ja Julia asettivat pyynnöstäni toiselle pitkälle sivulle kolme kavalettia 15 metrin välein. Jotta ratsastus ei menisi liiankin rennoksi päätin harjoitella askelmäärän säätelyä, josta Sinte oli pitänyt jöötä viime estetunnilla. Päätin ensimmäisellä kerralla tulla linjat sujuvasti neljällä, joka todennäköisesti oli Helmille helpoin. Nostin edelliseltä pitkältä sivulta laukan ja ohjasin Helmin suorana kavaleteille. Pidin sitä pohkeen ja ohjan välissä tasaisella tuntumalla ja myötäsin aina kevyesti kavaleteilla. Helmi tulikin oikein sujuvasti neljällä askeleella molempiin väleihin, jonka jälkeen kehuin tammaa taputtamalla kaulalle. Seurailin myös muiden suorituksia ja annoin Helmin kävellän pienellä ympyrällä. Majuri vaikutti aika virrakkaalta ja sillä näytti olevan koko ajan pilkettä silmäkulmassa. Silti Minkki piti oriin tiivisti työn touhussa, jolloin se ei päässyt keksimään omiaan. Myös Bruno hyppäsi varsin kivasti, ja mitä olin sen ravia uittoreissulla kokeillut, niin Rosan istui siellä tavattoman hyvin.
     Toisella kerralla päätin harjoitella laukan lyhentämistä, ja tavoitteena oli saada viisi askelta molempiin väleihin. Helmi tuli taas tasaisen kivasti, muttaen itse lyhentänyt sitä tarpeeksi, jolloin ensimmäiseen väliin lipsahtikin vain neljä ja puoli askelta. Toisella välillä päätin korjata heti, jolloin istuin syvälle satulaan ja sain ratsastettua väliin yhden askeleen lisää. Käytin kättäni tamman kaulalla.
- Oottakaa, mä tuun ton vielä kerran uusiks, huudahdin ja jatkoin laukassa toisen pitkän sivun läpi. Ohjasin Helmin uudelleen linjalle, jolloin keskityin paremmin jo ensimmäisessä välissä. Helmi kyllä teki mitä pyydettiin, kunhan vain osasi pyytää tarpeeksi selkeästi, jolloin pääsimmekin molemmat välit puhtaalla viidellä.

Vielä viimeiseksi meille asetettiin pieni ristikko kentän keskelle, jonka eteen Julia pudotti maapuomin.
- Tulkaas ravilähestymisellä, tyttö hymyili ja antoi tilaa tulla esteelle. Koska olin ensimmäisenä jonossa siirsin Helmin raviin ja ohjasin ristikolle. Helmi venytti askeltaan, mutta pidin sen ravissa. Toistaiseksi tuntemattomasta syystä Helmi päätti kuitenkin kieltää, jolloin pienen sivuloikan avustuksella valuin vatsalleni maahan. Onneksi Helmi ei kilttinä ponina lähtenyt mihinkään, kunhan vain ravisteli päätään ohjat kaulalla roikkuen.
- KAKKU! Nam, tästähän tulikin tuottoisa päivä, Antsu nauroi huuliaan nuoleskellen. 
- Ja pöh! mutisin ja kipusin uudelleen ponin selkään. Helmi vähän jännitti esteelle tuloa, mutta napautaessani pohkeeni sen kylkiin, poni hyppäsi aika isolla loikalla ristikon yli. Tasapainoni horjui hiukan, mutta sain suoristettua itseni, jolloin tilanne ei edennyt sen pidemmälle. 
     Kunhan Minkki ja Rosan olivat tulleet ristikon vielä kertaalleen, otin minäkin uuden suorituksen, joka onneksi sujui Helminkin puolelta puhtaasti. 
- Noniin orjat, mites se esteiden keräys? Rosan kysäisi Antsua ja Juliaa vilkaisten, ja samalla tasapainotellen Brunon isossa ravissa.
- Tarviiksä apua sen Foggyn purkamiseen Jennalta? Julia katsahti Antsua.
- Een mä välttämättä, Antsu vääntelehti. - No okei, mutta muistakaa, että te olette kaks kakkua auki! hän vielä lisäsi tuima katse silmissään.
- Antsu! Julia ilkkui ja tönäisi tätä leikkimielisesti kylkeen.

Annoimme ponien palautua ravaillen ja kävellen kevyesti, sillä välin kun Antsu ja Julia raahasivat esteitä pois.
- Huh, olipas kivaa! No mikäs kakku me leivotaan, Silja? Minkki kysyi taputtaen Majuria takapuolelle.
- Ei, vaan te leivotte kaksi kakkua, Julia sanoi painottaen, ja talutti Brunon ulos kentän portista. Rosan nauroi Brunon selästä ja loi meihin säälivän katseen.
     Tulimme alas selästä hoitopuomeilla, johon sidoimme hevoset kiinni hoidon ajaksi. Helmi oli hionnut vähäsen kaulalta, joten nappasin kaivon viereltä vesisankon ja sienen, jolla pyyhin enimmät hiet pois. 
- Hei mäkin voisin lainata, Rosa sanoi ja lainasi sankoa hoitopuomin alla.
- Juu siitä vaan, vastasin, vaikka Rosa oli jo kastelemassa Brunon kaulaa. Katsoin Helmillä olevan kaikki kengät jalassa, jonka jälkeen irrotin sen riimunarun ja odotin muut mukaani laitumille. Helmi käveli kiltisti vierelläni, tai mitä nyt takana pörheltävä Majurin vauhtiin verraten se lähinnä mateli. Tammalaitumelle päästyäni, kiepautin Helmin lankojen sisäpuolelle ja irrotin riimunarun. Helmi lähti chillisti kävelemään kavereitansa kohti, ja matkalla nappasi aina pari ruohotupsua sieltä täältä. Julia sanoi ottavansa Enkelin hoidettavaksi, joten hän nappasi riimuni ja lähti pyydystämään tammaa. Seurailin hevosten touhuja laitumen portilta, ja piakkoin Julia ja Enkeli löntystelivätkin puiden katveesta. Suljin portin huolellisesti perässämme ja lähdin yhtä matkaa Julian kanssa takaisin tallipihalle.

Nappasin hoitopuomilta Helmin suitset ja harjapakin, ja vein ne omille pakkoilleen varustehuoneeseen. Harjasin suojista enimmät hiekat pois, pesin kuolaimet, ristitin suitset ja lisäsin tavarat sitten täydentämään Helmin varustepaikkaa. Riisuin kypäräni ja ruskeat roecklin hanskat, ja lähdin tallustamaan päätallille, josko Sinte nakittaisi minulle vielä jotain tekemistä.

// Kirjotin tän tabletilla ja yritin parhaani mukaan saada myös noita kappalejakoja ja sisennyksiä toimimaan, en sitten tiedä mikä on tulos

Sinten kommentti

Huh, tää päivähän oli ihan yhtä kakkua! Mä odottelen jo innolla millaisia kakkuja pöytään ilmestyy.... Teillä oli ilmeisesti hauska estetreeni tippumisista huolimatta! Hevoset saivat ihan kunnolla nostella jalkojaan. Se on ihan loistavaa vaihtelua laitumella löhöilylle - estetunneilla ei yleensä pääse hyppäämään niin rankasti ajanpuutteen vuoksi!

Tarinasi ovat todella pitkiä, ja samalla erittäin mukavaa luettavaa! Teksti on lähes aina virheetöntä, eikä mulle yleensä jää ollenkaan korjattavaa - tämä hankaloittaa jonkin verran myös tarinoiden kommentointia! [lol] Tarina nosti moneen kertaan hymyn kasvoille, ihanaa kuvailua! Otat muita tallilaisia aktiivisesti mukaan kerrontaan.

21,70v€

[Silja]

Heppa-agilityä
+ekstratehtävä

Haroin Helmin harjasta läpi sormillani. Poni mutusti ruohoa ihan jalkojeni juuresta ja huiski pari kertaa hännällään karkottaakseen ympärillään pörräävät kärpäset.
- Tänään me tehdäänkin jotain ihan superkivaa ja superoutoa, puhelin hiljaa ja nappasin tamman riimusta kiinni, ennenkuin se ehti livahtaa tiehensä. - Tänään me kokeillaan hevosagilityä!
    Kiinnitin riimunarun Helmin päitsiin ja maiskutin ponin mukaani. Tamma ravisteli päätään, mutta lähti kiltisti laahustamaan perässäni. Kiepautin Helmin laidunlankojen ulkopuolelle ja suljin portin. Helmi nykäisi riimusta ja pyrki tien vieressä rehottaville ruohotupsuille.
- Hei, paikallas! Muuten saadaan sähköiskut, sanoin ja kiinnitin vielä varovasti alimman langan pidikkeeseensä.

Talutin Helmin tapani mukaan hoitopuomille tallin viereen ja sidoin sen vetosolmulla puomissa riippuvaan metallirenkaaseen. Helmi pärskähti kovaäänisesti ja siirtyi lepuuttamaan toista takajalkaansa. Lämmintä oli varmaan parikymmentä astetta, ja aurinko porotti taivaalta kuumasti. Tartuin kumisukaan ja aloin pyörittelemään ponia läpi. Helmikin oli hieman hionnut kaulalta ja vatsan alta ihan vain laitumella ollessaan. Nyt tosin ei saisi valittaa, sillä koko alkukesä oli ollut yhtä jatkuvaa kaatosadetta, tuulta ja pilvistä taivasta. Kerrankin saatiin kunnon kesäkelit!
    Helmi ei tosin tuntunut pitävän helteestä, ja se vaikutti kovin väsyneeltä ja haluttomalta. Sen tumma takapuoli oli kuuma ja päätään se venytteli päätallin muodostamaa varjoa kohti. Kumisualla harjailun jälkeen nappasin käteeni pölärin, jolla kävin vielä huolellisesti ponin ja sen jalat läpi.
- Oivoi, me taidetaankin tänään mennä viileään maneesiin. Sitä paitsi Sinte sanoi kaikkien erikoisesteiden ja agilitykamojen olevan katsomon alla, ja mä en taida jaksaa niitä raahata kentälle, rapsutin Helmiä korvan takaa. Tamma ummisti silmänsä kiinni ja puhalsi oikein syvään.

Vaihdoin harjan kaviokoukkuun ja puhdistin Helmin kaviot. Samalla päätin ottaa sormin Helmin harjaksen ja hännän selväksi. Laitumella olinkin jo haronut Helmin harjasta sen verran, että se oli jo selvä, vaikka ei ponin lyhyt harjas muutoinkaan takkuuntunut kovin helposti. Hännässä sen sijaan oli jonkin verran tekemistä, sillä en ollutkaan siistinyt sitä vähään aikaan, ja tuntiratsastajat harvemmin ehtivät sitä tekemään. Helmi seisoskeli kiltisti paikoillaan, mitä nyt välillä nyki häntäänsä, sillä kärpäset ja pari paarmaa pörräsivät ikävästi sen vatsan alla ja kyljillä.
    En laittanut Helmille mitään sen erikoisempia varusteita, joten tyydyin vain riimuun, naruun, kouluraippaan ja taskuuni jemmattuun herkkupussiin. Irrotin harjotusten ajaksi kuitenkin kärpäspannan, jotta se ei olisi koko ajan tiellä ja häiritsisi. Vetäisin riimunarun vetosolmun auki ja käänsin Helmin maneesia kohti.

Suljin ovet huolellisesti perässäni ja päästin Helmin juoksemaan irtona näin aluksi. Helmi otti aluksi pari varovaista askelta eteenpäin, mutta hätisteltyäni sitä vähän, poni otti muutaman reippaan spurtin maneesia ympäri. Annoin Helmin touhuilla omiaan ja pujahdin itse katsomon alle. Heti oven vieressä oli muuripaloja, johteilla koristeltuja estetolppia ja työmaakartioita. Ilmeisesti agilitykamat olivat aivan perällä, mutta ensin otin työmaakartiot syliini ja heitin ne maneesin hiekalle. Pino kaatui nopeasti, mutta siirryin takaisin lisää johteita etsimään. Loppujen lopuksi löysinkin katsomon alta erilaisia johteita, vesimaton, puisen korokkeen, muutamia autonrenkaita ja tangon, jonka yläreunaan oli kiinnitetty kankaisia hapsuja.
    Olin melkoinen amatööri hevosagilityssä, ja itseasiassa olinkin saanut ihan tutustua tarkemmin aiheeseen netissä, ennen kuin lähdin Helmin kanssa harjoittelemaan. Olin katsonut muutamia videoita youtubesta, ja väliin tuntuikin, että olisin halunnut vaihtaa koko perusratsastuksen tähän lajiin jonkun oikein taitavan ponin kanssa. Minusta olisi varmaankin tullut varsinainen hevoskuiskaaja, mutta ehkäpä agility jäisi vain satunnaiseksi treenaamiseksi. Sehän kehitti hyvin ihmisen ja hevosen välistä vuorovaikutusta.

Laitoin tötteröt peräkkäin toiselle pitkille sivuille, aluksi melko pitkillä väleillä. Ne olisi tarkoitus pujotella. Maneesin keskelle asettelin puulaatikon, ja pystytin hapsutangon, jota Helmi töllötti jo maneesin toisesta päädystä kauhistellen. Autonrenkaista kokosin pienen, noin 60cm esteen, samoten lohikäärmettä kuvaavista laatikkojohteista. Lopuksi otin vielä pitkälle sivulle ennen tötteröitä kaksi puomia ja asetin ne kujaksi.
    Hain riimunarun ja raipan maneesin toisesta päädystä, ja silmäilin pystyttämääni rataa. Päätin aloittaa helpoista jutuista, kuten perus maastakäsittelyjutuista, puomikujasta ja pujottelutötteröistä.
- Helmii, huhuilin ponia ja houkuttelin sitä tulemaan luokseni. Helmi otti muutaman askeleen vastaan, mutta jäi sitten odottamaan korvat hörössä, että tulisin hakemaan sen. Jotta pääsisimme aloittamaan, suostuin kävelemään ponitamman vierelle ja kliksauttamaan riimunarun kiinni sen päitsiin.

Aloitin aluksi kävelemällä uraa pitkin melko löysällä riimunarulla. Helmi käveli tasaisesti rinnallani, vaikkakin vähän takana. Naksuttelin kieltäni ja hapuilin ponilta vähän reippaampaa käyntiä. Helmi ei juuri reagoinut, mutta kutittaessani sitä vähän raipalla vatsan takaosasta, se huiskautti häntäänsä ja alkoi kävellä tarmokkaammin. Tein uralle muutamia pysähdyksiä, joissa varsinkin parissa ensimmäisessä Helmi valui vähän pitkälle. Käytin ääntä apuna ja pysähdyin itse selkeästi, jolloin Helmikin alkoi parin kokeilukerran jälkeen ymmärtämään tehtävän jujun. Hyvästä suorituksesta kaivoin taskustani heppanamin, ja palkitsin Helmin sillä. Ponin työmoraali nousi huomattavasti, kun se tajusi saavansa herkkuja hyvistä suorituksista. Käänsin Helmin maneesin halkaisijalle, jotta se ei saisi pysähdyksessä tukea seinästä. Pysähdys ei kuitenkaan tuottanut Helmille ongelmia, mutta asetuin sen vierelle ja työnsin kevyesti toisen lavan edestä. Helmi seisoi aluksi paikoillaan, mutta maiskuttaessani vähän sain ponin peruuttamaan, vaikkakin vähän laiskasti.
    Huomasin, että Helmi tarvitsi vähän mieleen palauttelua maastakäsittelytehtävien parissa. Tamma teki kuitenkin aina kiltisti mitä käskettiin, kunhan se oli pari kertaa kokeillut, mitä siltä oikein halusin. Olin itsekin työskennellyt ponien kanssa maasta harmillisen vähän, jonka takia meillä molemmilla oli vähän totuttelua tämän lajin parissa.

Siirryin Helmin kanssa puomikujalle, jossa kuljin itse kujan vierestä ja Helmi puomien välistä. Puomien keskelle käskin Helmiä pysähtymään, ja se handlasikin tehtävän jo aika hyvin. Palkitsin Helmin heppanamilla ja jatkoin suoraan kohti pujottelutötteröitä. Olin laittanut alkuun melko pitkät ja selkeät välit, jolloin ponin kanssa oli helmpompi pujotella. Pysyin itse suoralla linjalla tötteröiden toisella puolella. Toisella kädellä ohjasin Helmiä pujottelemaan ja työnsin sitä välillä aina lavalta, tai käytin riimua apuna, kun halusin sen kulkevan tötterön toiselta puolelta.
    Helmin ensimmäinen kerta meni juuri kuten olin arvellutkin, pari tötteröä se onnistuikin pujottelemaan, mutta muutaman kohdalla se pääsi skippaamaan. Taputin Helmiä kaulalle hyvästä yrityksestä ja käänsin sen uudelleen puomikujalle. Kujan keskelle tein jälleen pysähdyksen, ja tehostin käsiapuja ottamalla pari peruutusaskelta. Enää minun ei tarvinnut kuin viedä kättä kohti Helmin toista lapaa seisoen sen edellä, kun tamma alkoi jo peruuttamaan. Palkitsin ponin ja jatkoin kohti pujottelua. Helmi keskittyi yllättävän kivasti, ja korvat höröllään asteli ja yritti lukea, mihin halusin sen menevän. Helmi tsemppasi hienosti, ja tällä kertaa saimme kaikki tötteröt kierrettyä! Kehuin ponia paljon ja ojensin sille kaksi heppanamia kämmeneltäni. Tulin puomikujan ja pujottelun vielä kertaalleen, jonka jälkeen jätin asian hautumaan.

Tutustuin seuraavaksi hapsutankoon ja puulaatikkoon.
- En mä tiedä olisko tämä sulle liian hankala, mutta ainahan voidaan kokeilla, sanoin ja houkuttelin Helmiä laatikon vierelle. Poni jäi sen eteen seisomaan, mutta ei suostunut ottamaan askelia sen päälle. Autoin kevyesti riimunarusta ja houkuttelin sen edellä heppanamilla. Helmi kuitenkin kiersi laatikon ja pääsi sitten etenemään suoraan syliini.
- Eeei, vaan.. korjasin ponin takaisin kohti laatikkoa ja seisoin jälleen sen takana maanitellen ponia eteenpäin. Tällä kertaa Helmi nousi uhkarohkeasti etusillaan laatikon päälle, mutta otti sitten sivuaskeleen, jolla pääsi taas livahtamaan laatikon ohi. Kehuin ponia kuitenkin taputuksella, jonka jälkeen päätin yrittää vielä pariin kertaan. Helmi astui nyt jo suoraan laatikon päälle, jonka jälkeen minä kiirehdin pysäyttämään sen niin, että poni seisoi etusillaan laatikon päällä.
- Vautsi, sehän onnistui! kehuin ja ojensin heppanamit Helmille. - Mahtavaa, viisas poni! silitin painavin vedoin Helmin kaulaa ja annoin sen laskeutua laatikon päältä.

Hapsutanko oli yhtä pelottava, mitä olin ajatellutkin. Helmi ei millään suostunut kulkemaan sen alta. Ei, vaikka henki menisi. Houkuttelin ponia kulkien itse verhon ali moneen kertaan ja yrittäen lahjoa sitä ruoalla, mutta Helmi aina vain tempaisi itsensä pois. Onneksi olin ottanut hanskat mukaan, sillä pariin kertaan Helmi ryntäsikin pois verhon läheltä aika vauhdikkaastikin. Yritin totuttaa Helmiä verhoon seisomalla sen vierellä ja antaen ponin ensin haistella hapsuja. Helmi kuitenkin tuijotti verhoa järkyttyneenä ja puuskuttaen.
- Höpsö, ei ne ole yhtään vaarallisia, sanoin matalalla äänellä ja vedin hapsuja kättäni pitkin. Helmi puuskahti ja otti muutaman askeleen taaksepäin.
- Okei, ehkä tää ei ole se meidän juttu, oliskos noiden hyppiminen sitten? kysyin vilkaisten rakentamilleni esteille päin. Helmi katsahti korvat hörössä esteitä. Tarvitseeko tuota Helmiltä edes kysyä?

Vaikka esteissä ei ollut tolppia, päätin irrottaa riimunarun, jotta poni saisi rauhassa sitten lisätä vauhtia eikä irronnut riimu vahingossa sotkeentuisi sen jalkoihin. Otin kiinni ponin päitsistä ja testasin ensin oliko se kiinnostunut seuraamaan minua. Rapisutin aluksi vähän heppanamipussia taskussani, joka saikin Helmin innon heräämään. Poni lähti oitis korvat hörössä ravaamaan takanani. Tein pari äkkinäistä käännöstä, joka sai Helmin tekemään pari hupsua keinuhevospomppua. Helmi näytti oikeastaan aika hauskalta, aivan kuin se olisi leikkinyt kanssani.
    Lähdin juoksemaan kohti esteitä ja vilkuilin, seurasiko Helmi minua. Kyllähän tamma ravasi perässäni terhakkaasti. Osoitin ensimmäistä rengasestettä ja avitin kannustavalla huudolla, jolloin Helmi ponnahtikin innokkaasti esteen yli.
- Hyvä! kehuin ja jatkoin reippassa hölkässä lohikäärme-estettä kohti. Helmillä ei ollut hyppäämisessä mitään ongelmia, ja se innostuikin ottamaan muutaman reippaaman pätkän esteiden jälkeen pukkien kera. Siirryin kävelemään ennen toisen pitkän sivun pujottelua, ja testasin osaisiko Helmi pujotella ilman riimunarua. Helmi ei ihan vielä hiffannut pujottelua niin hyvin, mutta mutkitellessani itsekin tötteröiden lomassa, Helminkin pujottelu sujui mallikkaasti. Jatkoin juosten taas esteille, joista Helmi kiisi yli melkeinpä kovempaa kuin minä.

Maneesin ovi kävi, ja Sinte astui sisään.
- Mites täällä menee? Kuulinkin, että oot täällä harjottelemassa, Sinte sanoi hymyillen ja sulki oven perässään.
- Hyvin, Helmi on ihan yllättävän taitava. En olis uskonut, että sillä on tällanenkin puoli. Se näyttää seuraavan mua kun varsa! naurahdin ja taputin vierelleni pysähtyneen Helmin kaulaa. - Ainoa ongelma on toi hapsutanko, Helmi pelkää sitä ihan hirveesti, sanoin vilkaisten maneesin keskellä olevaa värikästä hapsuverhoa.
- Voi ei, ootkohan sä alittanut sitä koskaan, Sinte kutristi kulmiaan. Kerroin Helmin käytöksestä, kun hapsuverhoa yritti alittaa, mutta kehuin samalla, kuinka kivasti poni oli tajunnut pujottelun ja jopa puulaatikon. Esteissähän ei tietenkään ollut Helmin kanssa ongelmia!
- Haluaisitteko te vielä yrittää sitä hapsuverhoa, mä voisin avittaa? Sinte kysyi vilkaisten minua.
- Joo, no ilman muuta, jos vaan ehdit!

Sinte meni seisomaan parin heppanamin kanssa verhon toiselle puolelle, ja minä otin riimunarun avuksi. Yritin kävellä Helmin rinnalla verhon ali, mutta tamma heittäytyi aina taaksepäin, eikä suostunut tulemaan kosketusetäisyyttä lähemmäs.
- Ole oikein varma johtaja! Sinte neuvoi, ja otti malliksi oikein ryhdikkään asennon. - Sun pitää johtaa Helmi sen ali itsevarmasti, niin, että Helmi uskaltaa luottaa suhun. Mutta sulle se hapsuverho on vaan tanko, johon on ripustettu kankaanpaloja.
Yritin olla oikein rohkea ja pysyä Helmin vierellä viimeiseen asti, mutta juuri ennenkuin olisimme koskettaneet ensimmäisiä hapsuja, Helmi hyppäsi jälleen taaksepäin ja vetäisi minut nurin maneesin hiekkaan. Riimu irtosi otteestani ja tamma peruutti muutaman askeleen päähän pärskähtäen.
    - Eikai sua sattunut? Sinte kysyi ja riensi ottamaan Helmin kiinni.
- Ei, sanoin vähän pettyneenä ja pudistelin vaatteitani hiekasta. Sinte rohkaisi yrittämään vielä.
- Se oli jo tosi lähellä, kyllä se vielä onnistuu, hän kannusti. Tartuin siis vielä kertaalleen Helmin riimunaruun ja lähestyin samalla ajatuksella reippaassa käynnissä hapsuverhoa. Helmi alkoi jännittymään jo vähän ennen hapsuja, mutta pidin sen liikkeellä ja juttelin sille rauhallisesti. Helmi puhalsi korvat hörössä ja katsoi hapsuverhoa.
- Hyyyväää... venytin ja sain jo itse astuttua hapsujen alle, mutta Helmi pysähtyi turpa hapsujen seassa.
- Tule, tule.. ei se oo yhtään vaarallista, houkuttelin. Helmi seisoi paikallaan kuin juurtuneena, mutta otti sitten pari varovaista askelta hapsuverhon ali. Vaikka loppuun tulikin pieni epävarma pyrähdys, kehuin tammaa roimasti ja kaivoin taskustani palkaksi pari heppanamia.
- Hienosti Helmi! kehuin ja vilkaisin hymyillen Sinteä.
- Oikein hyvä, Helmi, Sintekin taputti tamman kaulaa. - Hienosti toimittu molemmat, hän vielä kehaisi.

Sinte auttoi minua purkamaan agilityradan. Sillä välin Helmi sai käyskennellä vapaana, mutta olin hurjan ylpeä ponin seuratessa minua sinne tänne maneesissa. Helmi tuli aina perässä hakemaan esteitä, ja viedessäni niitä katsomon alle, poni jäi odottamaan maneesin laidalle.
- Aww, ihanaa, sähän oot kun koira, sanoin lempeästi hymyillen ja rapsutin Helmin turpaa.
- Tää maastakäsittelykin kyllä avaa ihan uusia ovia. Ja pyh, vanha koirako ei muka opi uusia temppuja? Sinte naurahti ja taputti Helmin kaulaa. - Nyt on Helmillä masu täynnä heppanameja. Kävelytä sitä vaikka vielä vähän, niin toipuu tosta hirvittävästä hapsuverhosta.
    Kun rata oli purettu, laitoimme ovet kiinni, jonka jälkeen Sinte lähti talliin päin, kun minä taas jatkoin Helmin kanssa rantaan. Ajattelin käydä ponin kanssa vielä vähän kahlaamassa näin kuumana päivänä, ja saisipahan tamma siinä samalla vähän käveleksiäkin. Helmi kulki kiltisti vierelläni, ja minusta tuntui, että olisin voinut vaikka irrottaa riimunarun. Päätin kuitenkin varmuuden vuoksi pitää narusta tiukasti kiinni, sillä vaikka äskeiset harjoitukset olivat menneet tosi hyvin, ja jättäneet molemmille hyvän mielen, niin maaneesista puuttuivat häiriötekijät, toisin kuin maastopolulta.

- Tommonen teki kyllä hyvää meille molemmille, sanoin valellen Helmiä viileällä lampivedellä selän päältä. Tamma leikki heiluttaen turpaansa vedessä. Olin käärinyt mustien collareideni lahkeet reisiin asti, jotta Helmin kanssa päästäisiin mahdollisimman syvälle. Kangaskengistäni en niin piitannut, sillä ne kyllä kuivuisivat, sukat samoin. Helmi nautti vedestä, ja vaikka aurinko paahtoikin aika kovasti, viileä vesi tuntui ihanalta. Minun olisi melkein tehnyt mieli pulahtaa itsekin veteen ihan kokonaan, sillä olin agilitytreeneissä saanut juosta jonkin verran. Tyydyin kuitenkin vain uittamaan jalkojani vedessä, kun Helmi seisoskeli vedenraja kainaloissaan. Toisaalta kastuin kumminkin Helmin innokkaan kuopimisen ja roiskuttamisen johdosta.
    Kunhan olin kahluuttanut Helmiä noin vartin verran, päätin lähteä takaisin tallille. Helmi ei olisi malttanut lähteä vielä pois viileästä vedestä, mutta onneksi äsken oli harjoiteltu maastakäsittelyä niin paljon, että parilla maiskutuksella ja riimunarun avustuksella tamma lopulta suostui nousemaan pois vedestä. Helmi olisi vielä halunnut heittää parit piehtarointikierrokset rantahiekassa, mutta päätin, että se saisi tällä kertaa jäädä laitumelle. Uittamisen johdosta päätinkin viedä ponin suoraan laitumelle, jossa se pääsisi juoksemaan vedet kuivaksi.

Helmi lähti parin käyntiaskeleen kautta ravaamaan kavereidensa luo heinät jaloissa kahisten. Heitin riimunarun olalleni ja nappasin raipan portin vierestä. Ravistelin märkiä kenkiäni, jotka olivat kastelleet myös lahkeideni alaosat. Jatkoin kuitenkin hyväntuulisena kohti tallia, sillä eka agilitykokeilu ikinä pyöri vieläkin mielessäni. Onneksi bongasin uuden hoitajan, Miljan, harjailemasta Bellaa hoitopuomilta, joten pääsin kertomaan hänelle kokemuksistani, samalla kun pakkailin Helmin kamoja takaisin harjapakkiin.
- Oii, vitsit olis Bellankin kanssa kiva kokeilla jotain tollasta, Milja sanoi ja taputti kultaisen väristä ponitammaansa.
- Ää ei, mä unohdin tän kärpäspannan, mutisin huomatessani Helmin nahkaisen kärpäspannan nurmikolla, hoitopuomin jalan vieressä.
    Kipaisin heittämässä Helmin harjapakin varustehuoneeseen ponin varustepaikalle, ja lahjoitin vielä heppanaminikin sen kulmalle. Ne varmasti kelpaisivat ainakin Helmille, mutta toivottavasti tuntilaiset eivät syöttäisi ihan kaikkia kerralla. Ilmeisesti sainkin vielä juoksulenkin laitumille, unohtamani kärpäspannan takia, joten heitettyäni Helmin kamat paikoilleen, suuntasin vielä ponia moikkaamaan.

Sinten kommentti

Olipa hyvä että olit tutustunut agilityyn jo aikaisemmin netissä Se on sellainen laji, että oikeastaan vain mielikuvitus on rajana esteitä kehitellessä - tietenkään ei saa kehitellä mitään hevoselle tai itselle vaarallista tai sellaista jossa voisi tulla helposti vaaratilanteita. Helmiä varmasti jännitti kamalasti omituiset esteet, ja teit suuren työn kun sait tamman kulkemaan hapsuverhon alta. Agility on laji, jossa yhteistyö ja luottamus paranee varmasti! Ihan loistavaa luottamuksenkohotusta myös muuhun hevosen kanssa toimimiseen

Kuvailit tarinassa hyvin sitä, että Helmiä jännitti uudet omituiset agilityesteet. On ihan ymmärrettävää, ettei hevonen välttämättä totu niihin ensimmäisellä kerralla: tämä on ihan hevosen luonteesta kiinni. Toisilla hevosilla saattaa mennä päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia esteisiin totutteluun, ihan niinkuin ratsujen peruskoulutuksessakin taitojen oppiminen kestää oman aikansa.

Ihan loistavaa!

24,20v€

[Silja]

Villi-Cup ja eka 90cm!
Linkki kilpailuun

- Moi ponski, tänään joudutkin ihan kunnon hommiin, hymyilin ja silitin Helmin kaulaa. Poni oli vähän ymmällään, kun joku tuli hakemaan sitä jo näin aikaisin aamusta laitumelta. Kliksautin riimunarun kiinni tamman päitsiin ja otin ponin matkaani. Helmin laidunkaverit jäivät katsomaan säälivästi ponin perään, eikä Helmikään näyttänyt kovin tyytyväiseltä.
- Kuvittele vaan, millainen mun aamuherätys oli, kun normaalisti on tullut herättyä ehkä 12 tai jopa yhdeltä, rapsuttelin Helmiä harjaksen alta. Sängystä nouseminen oli todellakin ollut melkoisen hankalaa, kun tallille piti ehtiä jo seitsemäksi. Auringon ensimmäiset säteet valaisivat jo yön jäljiltä kosteaa ruohikkoa, joka kimmelteli kauniisti.
    Talutin Helmin karsinaansa, jonka vierellä äitini jo odottelikin kaksi Ikean kassia vierellään.
- Onko tässä kaikki? hän kysyi. - Mä voisin viedä autoon.
- Hmm, toivon mukaan. Yritin mä eilen kaiken pakkailla, sanoin ja irrotin narun Helmin riimusta.
- No, mä vien nämä, kunhan on satula, suitset ja rahaa niin pääsee aika pitkälle, äiti hymyili ja nappasi kassit käsiinsä. Silitin Helmin turpaa ja siistin sitä hieman käsin. Päätin harjailla ja hoitaa ponin vasta kisapaikalla, sillä sinne oli tarkoitus lähteä ajoissa, vaikka menisimmekin vasta kolmatta luokkaa. Perhoset lentelivät vatsassani, sillä tulossa oli ensimmäinen 90cm ratani ikinä.

Kiepautin kuljetussuojat Helmin jalkoihin, ja punoin häntään nopean letin. Taputin ponia takapuolelle ja nappasin sitten riimunarun uudelleen käsiini.
- Tulehan, maiskutin Helmiä ulos karsinasta. Tamma luimisteli korviaan ja muutaman ensimmäisen askeleen verran nosteli jalkojaan ärtyneenä.
- Joo, kyllä sä kohta niihin totut, virnistin vilkaisten kuljetussuojia. Kävelin Helmin kanssa sivutallin ympäri, jonka jälkeen jatkoin pihattotallin vierellä olevan traikkumme luokse, jossa äiti pakkaili autoa.
- Onhan siellä se panssarivyö, kun en muista otinko sen tavallisen? kysyin vilkaisten takaovesta sisään. Helmi katsoi korvat höröllä traileria, eikä suostunut tulemaan kovin lähelle autoa.
- On siellä, äiti sanoi ja työnsi traikun sivuoven kiinni. - Jokos te olisitte valmiita?
- Mä käyn kävelyttämässä tätä vielä vähän, vastasin ja nykäisin Helmin liikkeelle.
- Tsemppiä kisoihin, Silja! Sinte tuli päätallin takaa, työntäen paria vesiämpäriä kottikärryissä.
- Kiitos, sitä tarvitaan, naurahdin ja jatkoin Helmin kanssa isolle tielle. Sinte puolestaa jäi vaihtamaan pari sanaa äitini kanssa.

Kävelin Helmin kanssa pikkumatkan isoa tietä pitkin, jonka jälkeen palasin tallipihalle. Ilmoitin äitilleni olevani valmiina, ja otin vähän vauhtia taluttaakseni Helmin traileriin. Lastaus oli monelle ponille vähän kinkkinen toimenpide, mutta onneksi Helmi ei sen enempää niskuroinut, paria epävarmempaa askelta ennen lastaussiltaa lukuunottamatta.
- Hienosti, sanoin taputtaen Helmiä kaulalle. Ojensin ponille pari sokeria suuhun, ja kiinnitin sitten trailerin etupuomissa olevan ketjun Helmin päitsiin. Poni olisi jo kovasti halunnut käydä heinäverkkonsa kimppuun, joten yritin päästä ahtaasta trailerista mahdollisimman nopeasti pois.
    Kävin vielä tarkastamassa Helmin varustepaikalta, ettei mitään ollut unohtunut. Lopuksi pikainen tarkastus auton lastaukseen, jonka jälkeen olimmekin valmiita lähtemään kisapaikalle. Vilkuilin peltomaisemia auton ikkunasta, jotka muuttuivat myöhemmin asuinalueiksi ja pieniksi sekametsiksi.
- Jännittääkö? äiti vilkaisi minuun takapeilin kautta.
- Vähän, mutta kyllä Helmi hoitaa aina hommat, hymyilin ja siirsin katseeni takaisin puhelimen näyttöön.

Matka kisapaikalle kesti hieman alle tunnin. Helmi käyttäytyi kopissa ongelmattomasti, mutta oli saanut hotkittua miltei kolme neljäsosaa heinäverkostaan.
- Voi, oliks sulla tylsää? kysäsin ja nostin ohjat ponin kaulalle. Sain pujotettua suitset päitsien päälle pienellä improvisoinnilla, jonka jälkeen kiinnitin riimunarun kuolainrenkaaseen.
- Valmista, huusin äidille, joka odotti lupaa avata oven ja takapuomin. Työnsin Helmiä kevyesti lavasta, ja annoin sen melko pitkällä riimunarulla peruttaa pois trailerista. Taputin ponia kaulalle ja lähdin kävelyttämään sitä tallipihalla. Äiti huikkasi etsivänsä paremman parkkipaikan, ja tuovan tavaroita sitten talliin.
    Tällä kertaa olimme ottaneet Helmille päiväkarsinan, joka helpotti ponin hoitoa paljon. Helmi päästi kävelyttäessä pari kimeää hirnahdusta, ja vaikutti jo paljon energisemmältä kuin kotona. Rapsuttelin ponia korvan takaa ja tutustuin kisa-alueeseen. Tallin takaa, pienen mäen päältä löytyi verryttelykenttä, ja varsinaiselle isolle kisakentälle kuljettiin pienen metsäpolun kautta. Iso osa pikkuluokista oli peruttu, joten oma luokkani pidettiin jo kolmantena. Vilkaisin kisakentälle, jossa näkyi erilaisilla johteilla koristeltuja perusesteitä, lähinnä pystyä ja okseria, mutta mukana oli myös vesimatto sekä muuri. Vatsanpohjassani muljaisi, sillä muuri oli minulle tosi harvinainen hypättävä. Helmikin katseli häntä korkealla kisakentällä olevaa rataa. Melko paljon kaarevia linjoja ja yksi sarja ainakin.

Kävelyteltyäni Helmiä hetken matkan jälkeen, talutin sen talliin, josta minulle opastettiin nimelläni varattu päiväkarsina. Kuivikkeet olivat valmiina ja karsinasta löytyi juoma-automaatti. Päästin Helmin karsinaansa ja annoin sen tutkia vähän paikkoja. Poni pyörähti ympäri pariin kertaan ja haisteli nurkat läpi. Sitten se kävi tarkastamassa ruokakipon ja leikkimässä automaatilla.
- Turvallinen karsina on, naurahdin ja kiinnitin heinäverkon karsinan ovessa oleviin kaltereihin. Helmi kävi heti ahnaasti sen kimppuun, joten päätin aloittaa harjailemalla ponia.
    Otin käsiini ensin kumisuan sekä dandyn, joilla kävin vuorokäsin Helmiä läpi. Tamma napsi ruokaa heinäverkostaan, ja seisoskeli kiltisti paikoillaan harjauksen ajan. Kävin molemmat puolet läpi, jonka jälkeen siistin sormin Helmin harjaa ja häntää. Onneksi olin setvinyt hännän jo edellisenä päivänä kiillotusaineen kanssa, joten se ei ollut ehtinyt takkuuntua. Harja sen sijaan oli arkisessa muodossaan, sillä letittäisin sen pian. Taputin Helmiä kaulalle ja katsoin vielä kaviot läpi. Helmi nyki etukavioitaan pariin kertaan, mutta muutoin antoi puhdistaa kunnolla.

Kaivoin harjalaukusta nyppimiskamman ja mustia letityskumilenkkejä. Helmi höristi korviaan kuullessaan muovipussin rapisevan.
- Ei ole sulle mitään syötävää, tuhahdin ja työnsin ponin uteliaan pään pois taskultani. Aloitin jakamalla harjan noin kamman levyisiin osiin, jotka sidoin paikoilleen kumilenkeillä. Sen jälkeen aloin letittää jokaista osaa tiukalle letille. Letittäminen ei ollut ollenkaan lempipuuhaani, sillä minusta tuntui, että viimeistään sykerövaiheessa jokainen letti meni pilalle. Vilkuilin samalla malttamattomana kelloani, sillä en halunnut myöhästyä. Äiti seikkaili tallialueella, ja kävi ilmeisesti myös maksamassa ja varmistamassa lähtöni. Helmi ei paljoa kisaamisesta stressannut, ei ainakaan nyt kun sillä oli ruokaa nenän edessä.
    Kun olin saanut edes jonkinlaiset sykeröt aikaiseksi, pörrötin vielä otsaharjaa, ja päätin jättää sen auki, sillä olin ottanut korvahuppuni mukaan, eikä etuharja kuitenkaan näkyisi sen alta. Oikeastaan huppujen tarkoitus oli vain muodollinen, mutta kylläpä ne hiukan himmentäisivät ääniäkin ja karkottaisivat ötököitä.

Join pitkän kulauksen vesipullostani ja katsoin sitten Helmiä. Poni mutusti edelleen heinää ja katseli korvat hörössä tallin touhuja. Riisuin collegehousut valkoisten kisahousujen päältä ja heitin hupparin yhteen Ikean kasseista. Tänään olikin aika lämmin päivä, jopa t-paitakeli. Päätin kuitenkin ottaa kisatakin matkaani, ainakin radalle. Vetäisin saappaat jalkaani ja kiristin pallopäiset kannukset napakaksi. Kiedoin hiukset matalalle poninhännälle ja painoin kypärän päähän.
    Kaivoin Helmin varusteet esille. Kiinnitin Helmin jalkoihin ponin omat jännesuojat. En kehdannut ottaa teddyvuorellisiani mukaan, sillä näin kesällä ne olivat vähän omituinen varustevalinta. Mukaan olin kuitenkin napannut omat kisakamani, jotka olivat tänään ensimmäistä kertaa käytössä. Asettelin punaruskean kultakantillisen huovan ponin selkään ja satulan päälle. Kiinnitin tarrat satulansiiven alle vastinhihnoihin ja laitoin panssarivyön molemmilta puolilta toisiin reikiin. Helmi luimisteli ja vilkaisi minua pariin kertaan ärtyneenä.
- Noniin, olikse ihan kamalaa? Eikö tämmönen leveämpi vyö tunnu sitten just tasasemmalta masua vasten? maanittelin ja rapsutin Helmiä turvalta. Tamma nosti ylähuultaan ja sen mieli tuntui kirkastuvan kummasti. Viimeisenä asettelin huovan kanssa samaan sarjaan kuuluvat korvahuput paikoilleen ja pujotin suitset päähän. Otsapannassa olevat timantit kiiltelivät tallin kelmeässä valossa, ja Helmi näyttikin varsin hienolta kisaponilta!

Äiti suostui kävelyttämään Helmiä sen aikaa, kun olin kävelemässä rataa. Esteet näyttivät kamalan isoilta, ja varsinkin muuri jännitti minua hirveästi. Rata alkoi puna-valkoisella pystyllä, josta jatkettiin suoraan kentän aitaa kohti ja sitten vasemmalle. Kenttä oli neliön mallinen, joten lyhyelle sivulle sai kaarevan, noin neljän askeleen pysty-pysty linjan. Jälkimmäinen pysty tultiin vähän hankalasti, ja linja oli hyvin kaareva, joten piti olla tarkkana, ettei poni pääsisi ohi. Toiselta pystyltä jatkettiin ensimmäisen esteen vierellä olevalle kelta-mustalle okserille, jossa oli mustat laatikkojohteet. Se saattaisi Helmin silmään näyttää epäilyttävältä, ja sen jälkeen jatkettaisiin katsomoon päin. Vuorossa oli ensimmäisen vaiheen viimeiset esteet, joka oli pysty-okserisarja. Esteet olivat mariannen värisiä, ja niiden vieressä oli heinäpaalit. Sarja ei olisi muutoin hankala, ellei Helmi kyttäisi isoa katsomoa, sillä esteet olivat ihan aidan vieressä.
    Kun ensimmäinen vaihe oli ohi, odotettiin uusi lähtömerkki ja jatkettiin sini-valkoiselle pystylle, joka hypättiin suoraan toista päätyä kohti. Esteen alla oli sininen vesimatto, jonka pohjalla oli pieni kerros vettä. Sitä oltiin harjoiteltu Helmin kanssa kotona myös maastakäsin, joten se ei todennäköisesti tuottaisi ongelmia, ellei valkoinen väri sitten hämäisi. Pystyn jälkeen tultiin kaarevasti tummansiniselle pystylle, jonka jälkeen oli kolmen-neljän askeleen jälkeen musta-valkoinen okseri. Okserilta laukattiin aika pitkällä tiellä muurille, joka oli yksittäisenä kentän toisessa päädyssä. Muuri vaikutti kamalan leveältä, mutta onneksi se näytti muita esteitä pienemmältä, ehkä juuri leveytensä vuoksi. Muurin jälkeen viimeisenä esteenä tultiin vielä sama sarja, joka päätti myös ensimmäisen vaiheen.

Palasin tallille reippain askelin, otin omat tavarat matkaani ja määräsin äitin ottamaan sekä hoito-, että kameralaukut mukaansa. Nappasin Helmin tallipihalle, jossa laskin jalustimet ja kiristin vyön. Ponnistin malttamattoman Helmin selkään, joka oli jo suuntaamassa verkkakentälle.
- Onks kaikki matkassa? äiti tarkasti säätäessäni jalustimia vielä pari reikää lyhyemmiksi.
- Toivotaan, virnistin. - Otitsä sen mun kisatakin?
Äiti nyökkäsi vastaukseksi ja piti steppaavaa Helmiä paikoillaan, jotta sain tarkastettua satulavyön.
    Helmi käveli reippaasti ja tuntui aika virrakkaalta. Uusi paikka antoi sille paljon energiaa, ja se tepasteli pää pystyssä ja hirnui aina kavereilleen.
- Nyt ei ole ketään tuttua edes matkassa, haluatsä uusia ystäviä? kysyin kulmat kutrussa ja silitin Helmiä kaulalta. Kävin kiertämässä tallirakennuksen ympäri, jonka jälkeen palasin verkkakentälle, jonka laidalla äiti jo odottelikin muita ratsukoita katsellen.
- Muista kuvaa sit, hymyilin ja ohjasin Helmin uralle.

Aloitin verryttelemään Helmiä alkuun ravissa tehden paljon kaaria ja ympyröitä. Katsoin vähän, etten tullut muiden ratsukoiden tielle ravaillessani uralla. Helmi tuntui reippaalta, ja sain pidätellä sitä aika paljon. Tein paljon siirtymisiä myös askellajin sisällä, ja annoin sen ravata aina pienen pätkän reippaammin, kun sitten otin taas kiinni. Helmi oli yllättävän vahva pidätteille, eivätkä ne etenkään alkuun tuntuneet menevän ollenkaan läpi. Yritin jarruttaa myös painavalla istunnalla, mutta Helmi sivuutti vähänkään hellemmät ohjasotteet. Päätin ottaa vähän laukkaa, jotta poni saisi purkaa enimpiä virtojaan. Helmiä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun se jo polki takajaloillaan reipasta laukkaa. Annoin sen mennä pitkillä sivuilla vähän reippaampaa tahtia kevyessä istunnassa, mutta lyhyillä sivuilla vaadin sitä lyhenemään.
    Jatkoin laukassa myös toiseen suuntaan, jossa työstin Helmiä ympyröillä ja asetuksilla. Yritin saada sitä vähän koulutyöskentelyn makuun, ja hetken laukkaamisen jälkeen Helmi alkoikin jo tulla paremmin avuille, kun suurimmat pöllöenergiat oli purettu. Taputin Helmiä kaulalle ja annoin sen kävellä pienen hetken ennen hyppyjä.

Pyysin verryttelynvalvojaa laittamaan pystyä hiukan pienemmäksi näin alkuun, jotta saisin pari pienempääkin hyppyä alle. Nainen laski pystyn ristikoksi, jonka päätin tulla suht. reippaasti, jotta muutkin pääsisivät hyppäämään omaa korkeuttaan.
- Ristikko, huudahdin ja ratsastin Helmin avuille. Nostin ponilla laukan ja ohjasin sen kohti ristikkoa. Parilla viimeisellä askeleella annoin Helmin mennä vapaammin, ja vaikka se vähän levisikin niin paikka ja hyppy tulivat hyvin. Estetunneilla Sinte olikin muistuttanut, etten jää ratsastamaan ponia liian viimetippaan, vaan ennen estettä muistaa myös hellittää.
    Pari muutakin ratsukkoa hyppäsi ristikkoa, jonka jälkeen se nostettiin n. 70cm pystyksi.
- Pysty, huusin ja laukkasin ensin ympyrän päätyyn, ennenkuin lähdin esteelle. Helmi katsoi pystyä korvat hörössä, mutta lähestyi suht. tasaisesti, ja hyppykin oli puhdas. Käytin kättäni Helmin kaulalla ja otin laukan taas kiinni esteen jälkeen.

- Vaihdetaas verryttelysuuntaa! valvoja ilmoitti ja vaihtoi okserin toisin päin. Tein täyskaarron ja tein pari nopeaa ravi-käyntisiirtymistä uralle. Pysty nostettiin yhdeksäänkymppiin, joka näytti Helmin selästä hirvittävän isolta.
- Pysty, ilmoitin kuitenkin kovalla äänellä ja ohjasin Helmin laukassa kohti estettä. Ratsastin tarkasti temmokasta laukkaa ja pidin katseeni esteen toisella puolella. Näin paikan tulevan vähän lähelle, joten pidin tasaisen tuntuman suuhun, jotta hyppy pääsisi enemmän ylöspäin. Helmi otti kuitenkin pystylle kiellon, mutta piti minut selässä. Vedin itseni pystyyn ja huusin tulevani uudelleen. Tällä kertaa annoin Helmin venyä enemmän, ja jätin kokoamisen vähemmälle, jolloin Helmi tulikin sujuvasti. Myötäsin käteni ponin kaulalle ja siirsin painon jalustimille. Helmi tuntui avaavan hypyssä aika paljon takaa, mutta nopeasti esteen jälkeen sain sen taas tasapainotettua.
- Hyvä, Helmi! kehuin ja taputin ponia kaulalle
    - Okseri! huusin ja lähdin ratsastamaan ensimmäistä kertaa vihreävalkoiselle okserille. Helmi tuli esteelle tasaisesti, eikä ylityksessä ollut ongelmia.
- Pysty ja okseri! jatkoin samassa laukassa pystylle. Helmi lähestyi korvat hörössä pystyä, mutta pääsi työntämään ulkolavan vähän pois, jolloin se hyppäsi enemmän oikealle. Puomeja ei kuitenkaan tullut, joten jatkoin suoristettuani Helmin okserille. Poni venytti askeltaan ja ponnisti leveällä hypyllä okserin yli. Kehuin Helmiä paljon kaulalle, ja siirsin sen käyntiin.

Annoin Helmin kävellä vapain ohjin aidan vierelle, jossa otin juotavaa. Helmi raahnutti turpaansa kentän aitaa vasten ja kerjäsi äitiltä herkkuja.
- Täähän hyppää hyvin, tuolle yhelle pystylle se tuli vähän pohjaan ja jäin pitämään liikaa, sanoin ja taputin Helmiä kaulalle.
- Saat varmaan kohta lähteä tonne kisakentälle, äiti sanoi ja työnsi vesipullon takaisin laukkuunsa. Korjasin Helmin yhtä sykeröä suoremmaksi, ja annoin sen kävellä uraa pitkin väistellen muita.
    Kun minua ennen oli enää pari ratsukkoa jäljellä, lähdimme kävelemään kisakentälle. Toisessa päädyssä oli kouluaidoilla rajattu alue, jolla sai olla muutama valmistautuva ratsukko. Annoin Helmin kävellä kevyellä tuntumalla ja seurasin ratoja. Kertasin radan samalla mielessäni ja yritin torjua jännitystä. Helmi oli ollut verkassa ihan hyvä, kunhan en jäisi itse pitämään sitä liian lähelle estettä. Varsinkin muurilla yritin keskittyä siihen, etten siirtäisi omaa jännitystä hevoseen.

Meinasin haljeta, kun oma ratani alkoi. Tervehdin tuomaria ja ratsastin Helmiä käynnissä. Poni tuntui malttamattomalta ja pureksi kuolaintaan. Kun pilliin vihellettiin, nostin laukan ja kaarsin pitkällä tiellä ensimmäiselle esteelle. Sen kanssa ei ollut mitään ongelmia, ja Helmi ylitti sen sujuvasti. Esteen jälkeen istuin takaisin satulaan ja otin tahdin kuntoon. Helmi meinasi tulla jopa vähän liian lyhyeksi, etenkin kaarilla, sillä ponilla oli niin paljon intoa hyppäämiseen, ja minun pidätellessä sitä se alkoi koota vähän turhankin paljon. Yritin pitää kevyempää tuntumaa seuraavalle esteelle, joka oli linja. Pidin ulkoavut ja etenkin lavat hyvin kontrollissa, sillä nyt olisi hankala, jos Helmi hyppäisi oikealle. Suoristin ponin reippaasti seuraavalle esteelle, ja vaikka paikka tulikin vähän lähelle, päästiin esteestä puhtaasti yli. Seuraavana oli kelta-musta okseri, jota arvelinkin Helmin vähän kyttäävän. Poni epäröi isojen johteiden välissä ja sen laukka alkoi sammua. Napautin pohkeeni kiinni ponin kylkiin ja murahdin sille, jolloin Helmi näki parhaaksi hypätä. Hyppy oli melko vauhditon ja kolhaisimme takapuomiin, mutta se ei onneksi pudonnut. Esteen jälkeen tasapainotin Helmin ja käskin sitä laukkaamaan enemmän eteen. Ensimmäisestä vaiheesta oli jäljellä enää sarja, jossa Helmillä ei ollut juuri ongelmia. Pidin sisäpohkeen ponin kylkeä vasten ja kevyen asetuksen pois yleisöstä. Helmi ylitti sarjan puhtaasti kahdella, vähän lyhemmällä askeleella.
    Kun ensimmäinen vaihe oli puhtaasti suoritettu, käänsin Helmin raviympyrälle, jossa odottelin uutta lähtömerkkiä.
- Ratsukko jatkaa toiseen vaiheeseen, kaiuttimista kuului ja sain uuden vihellyksen. Ratsastin vähän reippaampaa ratatempoa, ja ohjasin Helmin vesimattoesteelle. Helmiä ei paljon vesi kiinnostanut, ja se ylitti hyvällä hypyllä pystyn. Esteen jälkeen kaarsin oikealle, jossa Helmi vaihtoi itsenäisesti oikean laukan pienellä ulkopohkeen tuella. Vuorossa oli lyhyt linja, johon päätin tulla kolmella askeleella. Pystyn hyppy lähti vähän kaukaa, joten välissä ratsastin reippaammin pohkeella ja annoin Helmin venyä okserille. Okserin jälkeen kevensin istuntaani ja annoin Helmin laukata isommassa laukassa pitkää tietä muurille. Hyvällä lähestymisellä suoristin Helmin esteelle ja istuin takaisin satulaan. Keskityin siihen, etten lähtisi kokoamaan Helmiä liikaa, vaan olisin määrätietoisesti menossa yli. Onneksi radalla itse unohdin muurin, eikä Helmikään siten nähnyt siinä mitään ongelmaa.
- Hieno, kuiskasin Helmille ja käytin kättäni sen kaulalla. Ohjasin Helmin kaareavasti lävistäjälle, jossa saimme vaihdettua laukan, vaikka alkuun takajalat eivät olleetkaan mukana. Ohjasin Helmin jo tutulle sarjalle, mutta tulimme siihen ehkä vähän liiankin hätäisesti ja rennosti, jolloin Helmi kolhaisi pystyllä. Okserin jälkeen katsoessani, ei puomi kuitenkaan onneksi pudonnut, joten puhdas rata takana!

Ravasin Helmin kanssa portille, jossa portinavaaja tarkasti Helmin kuolaimet, ja ettei huppujen alla ollut korvatulppia.
- Sehän näyttää oikein hienolle ponille, nainen hymyili ja taputti Helmin kaulaa.
- Sehän onkin, naurahdin hengästyneenä ja taputin Helmiä isosti. Tamma pärskähti pariin kertaan ja käveli rennosti metsäpolkua päin. Äiti pääsi ilman hevosta kiertämään katsomon vierestä, joten näimme verryttelykentän vierellä.
    - Sehän meni puhtaasti, hyvä! äiti hymyili ja näytti peukkua.
- Niimpä, voi Helmi olit niin mahtava, huokaisin ja nojauduin Helmin kaulaan. Tamma tallusti reippaasti verkkakentälle, jossa siirsin sen raviin ja kevensin uralla. Metrin luokan hyppääjät olivat jo verryttelemässä, joten sain vähän katsoa missä ratsastin Helmi-ponin kanssa. Verryttelykenttä olikin täynnä hienoja puoliverisiä, joiden seassa ravasin Helmillä. Tamma myötäsi kaulastaan ja venytti lapojaan niin, että ryntäät olivat aivan kuolassa. Ravasin molempiin suuntiin tehden muutamia ympyröitä, jonka jälkeen taputin isosti Helmin hikistä kaulaa ja ohjasin sen ulos kentältä.

Helmi pärski kävellessäni sillä tallialuetta ympäri. Äiti hävisi talliin matkan varrella, mutta jatkoin Helmin kanssa kävelyä vielä hetken, sillä poni puuskutti jonkin verran. Helmi kulki kaula pitkällä ja korvat hörössä.
- No oliks kivaa? kysyin ja silitin ponin kaulaa. Helmi tosiaan näytti ihan korkean tason ponilta hienoine varusteineen ja vielä ensimmäisessä 90cm luokassamme. Taputtelin Helmiä niin paljon kuin jaksoin, ja olin tosi tyytyväinen suoritukseemme, vaikka en kuullutkaan nimeäni sijoittuneissa ratsukoissa.
    Pysäytin Helmin lopulta tallin eteen ja hyppäsin alas selästä.
- Mahtava poni, kehuin ja annoin Helmille pusun poskelle. Tamma pärskähti ja seisoi nyt jo vähän väsyneenä paikoillaan, kun löysäsin vyötä ja nostin jalustimet. Talutin Helmin karsinaansa, jossa riisuin siltä varusteet ja asettelin ne suoraan Ikean kasseihin. Kaivoin Helmille pari sokerikuutiota palkaksi, jotka se nappasikin mielellään käsistäni vielä sen jälkeen, kun oli täydentänyt nestevarastoaan juoma-automaatilla.

- Voitko sä laittaa siitä mustasta jätesäkistä heinää siihen heinäverkkoon, niin sen voi laittaa sit sinne traikkuun? kysyin ja heitin heinäverkon ulos karsinasta. Helmi katsoi koiranpentuilmeellään heinäverkon perään, mutta sai pian kuljetussuojat jalkoihinsa ja riimun suitsiensa alle. Poni oli hionnut jonkin verran, joten lainasin tallin pesukarsinasta vettä ja otin sillä enimmät pois. Lopuksi vielä harjasin ponin pikaisesti läpi, mutta näin kuumalla kelillä se kuivuisi todennäköisesti nopeammin ilman mitään kuivatusloimia. Helmi oli saanut kävellä aika reilusti jo radan jälkeen, joten lastasimme ponin suoraan traikkuun. Helmi oli innoissaan lähdössä kotiin, joten lastauksessa ei ollut ongelmia. Jätin ponin nauttimaan heinäverkostaan, mutta käskin äitin jättää vielä lastaussillan auki, jotta Helmi saisi raitista ilmaa.
    Minun täytyi vielä siivota vieraskarsinamme, jossa Helmi oli asustellut.
- Hei, onko täällä jossain kottareita ja silleen, mun pitäis toi karsina kattoa? nykäisin samaa naista hihasta, joka oli opastanut minut karsinalle aiemmin.
- Joo, tuolla tallin takana, siinä verkkakentän mäen alla on sellainen katos, jossa on kottikärryjä ja talikoita. Ei tarvii tyhjentää sitä, mutta jos ylimääräiset otat pois, nainen hymyili. - Mites meni kilpailut?
- Tosi kivasti, saatiin puhdas rata, vaikkei ihan sijoille yllettykään, hymyilin tyytyväisenä, ja lähdin sitten naisen osoittamaan suuntaan hakemaan tavaroita.

Puhdistin karsinasta Helmin jätökset pois, jotka vein samassa katoksessa olevaan lantalaan. Jätin kottikärryt ja talikon omalle paikalleen ja palasin talliin pakkaamaan.
- Mä vein ne Ikeat jo, äiti hymyili ja nojasi Helmin karsinan oveen.
- Ihanaa, kiitos, sanoin huojentuneena. Näin kisapäivän jälkeen olin aina niin väsynyt, että kaikki mahdollinen apu on tarpeen.
- Mä muuten unohdin sen takin sinne radalle, kutristin kulmiani. Tosin minulla oli ollut niin kuuma, että takissa olisin varmaan tukehtunut.
    Vaihdoin omat tavarani vähän rennompiin, jonka jälkeen lähdimme tavaroiden kanssa autolle. Tarkastin, että Helmillä oli trailerissa kaikki tarpeellinen, jonka jälkeen lösähdin väsyneenä takapenkille.
- Huh, nyt mä en jaksa enää mitään, mutisin, mutta muistin sitten äitini ottamat valokuvat.
- Hei voinks mä nähdä niitä? kysyin ja kurotin kameran etupenkiltä. Otokset olivat varsin mielenkiintoisia, mutta myös pari tosi hyvää oli joukossa. Etenkin kuvina tuo verkassa tullut kielto näytti hauskalta, ratsastajan ilmeiden puolesta lähinnä! Kotimatkalla katsoin vielä equipesta kisojen lopulliset tulokset, ja Helmin kanssa pääsimme viidensiksi, eli toiseksi ei-sijoittuneiksi, johon olin oikein tyytyväinen!


Sinten kommentti

Te vaan etenette niin hurjaa vauhtia, etten mä meinaa millään pysyä perässä! Tosi upeaa että pääsitte osallistumaan Villi-Cupiin ...sitten pikkuhiljaa isompia kisoja kohti! 90 sentin luokka on jo melko korkeatasoinen, ja alkaa lähestymään Helmin todellista rataestetasoa. Viides sija luokan tuloksissa on todella hyvä suoritus, kun olette kuitenkin ensimmäistä kertaa kisaamassa noin korkeassa luokassa. Isot halit molemmille!!

Pitkä ja virheetön tarina ensimmäistä cup-kisoista Helmin kanssa! Kuvailet hyvin kisapaikan tunnelmaa ja sitä, miten yhteistyö ratsusi kanssa sujui. Näitä on tosi mukava lukea, kuten tarinoitasi yleensäkin! Mulle ei jäänyt mitään sen kummempaa korjattavaa!

23,80v€

[Minkki]

Teehee, nappasin kuvan Helmin ja Siljan koulutreenistä! 




Sinten kommentti

Onnistunut kuva Siljasta ja Helmistä. Helmi kulkee nätisti ja olet onnistunut nappaamaan ratsukosta edustavan kuvan! Rajoja sekä varjostuksia olisi voinut korostaa edelleen, sillä vaaleat ääriviivat tekevät kuvasta hieman littanan. Värityksessä olet käyttänyt paljon mielikuvitusta, erityisesti aita on rohkeasti toteutettu!

16,70v€

[Silja]

Miivin valmennus

Helnia & Silja, valmentajana Miivi
"Tummanruunikko risteytysponitamma Helmi saapui hoitajansa Siljan kanssa kentälle. Silja nousi tamman selkään ja ratsukko aloitti itsenäisen verryttelyn. Neuvoin ratsastajaa muutaman kerran verryttelyn aikana, mutta muuten hoitaja tunsi hoitoponinsa hyvin. "Nyt aloitamme varsinaisen tehtävän. Tänään aiheenamme on vastalaukka loivalla kiemurauralla." Ensimmäisellä kerralla esteponina esitelty Helmi vaihtoi laukan, ja kehotin ratsastajaa pitämään tamman asetettuna laukan suuntaisesti, jolloin hevosen olisi vaikeampi vaihtaa laukka, ja vastalaukka olisi sille helpompaa. Toisella kerralla tamma pääsi kaahottamaan ratsastajan istunnan pettäessä. Kolmas kerta toden sanoo, piti vanha sananlasku paikkansa, ja ratsu sai hyvän suorituksen. "Vaihdetaan suuntaa täyskaarron kautta", pyysin ratsastajalta. Toisessa suunnassa kävi samoin kuin edellisessä suunnassa, kaksi ensimmäistä kertaa eivät onnistuneet, mutta kolmannella kerralla ratsukko sai erinomaisen suorituksen. Niiden jälkeen kelloni näytti jo liian paljoa, joten kiitin Siljaa hyvästä valmennuksesta ja toivotin hänelle mukavaa jatkoa hoitoponinsa kanssa."

Helmi seisoskeli kiltisti hoitopuomilla harjaillessani sitä. Helmi oli jonkin verran pölyinen, ja tänään päätin hinkuttaa ponin aivan puhtaaksi, sillä edessä olisi ensimmäisen ulkopuolisen valmentajan pitämä valmennus. Olin saanut Miivin valmentamaan meitä Helmin kanssa kouluratsastuksessa, ja tänään saisimme paiskia kunnolla töitä. Ilma oli viileä, ja lämmintäkin oli vain kymmenen asteen verran. Lammelta päin lähestyvät pilvet enteilivät sadetta, joten saisipa nähdä, päästäisiinkö menemään koko valmennus kentällä, vai jouduttaisiinko maneesiin.
- Mä ajattelin ottaa tänään koulua, kun mehän ollaan esteillä niin virheettömiä, eikös? kehaisin ja annoin pusun Helmin turvalle. Poni höristi korviaan ja alkoi hamuta selkääni, kumartuessani harjapakille kaivamaan kaviokoukkua esille.
    Olin saanut uuden roosanpunaisen satulahuovan, jossa oli sinivalkoiset kantit ja takareunassa tyyliteltyä ruusuköynnöstä, ja samaan sarjaan kuuluvat pintelit, jotka ajattelin laittaa valmennuskamoiksi. Kiedoin roosan väriset pintelit Helmin jalkoihin ja painelin tarranauhat napakasti kiinni.
- Onpa söpöt pintelit, minne te ootte menossa? Micaela talutti Ellun hoitopuomille viereeni.
- Valmennukseen, ajattelin laittaa vähän hienommin päälle, hymyilin ja taputin Helmin kaulaa.

Olimme sopineet, että näkisimme kentällä kahden aikoihin, joten olin hyvin aikataulussa. Satuloin Helmin osissa, jolloin satulan ja huovan sai kevyemmin selkään. Kiristin satulavyön molemmilta puolilta toisiin reikiin, ja vahdin samalla Helmiä, jotta se ei pääsisi näykkimään minua. Helmi kuitenkin tyytyi vain luimistelemaan ja heilautti pari kertaa päätään protestiksi. Taputin ponin kaulaa ja nappasin sitten suitset käsivarrelleni. Pudotin päitset Helmin kaulalle ja maanittelin ponille kuolaimet suuhun.
- Sano aaa, mutisin ja kutitin Helmiä hammaslomasta. Helmi avasi lopulta suunsa, ja sain laitettua niskahihnan korvien taa sekä remmit kiinni. Vetäisin punaisen kingslandin hupparin vetoketjun kiinni ja asettelin tiukanmallisen tuubihuivin kaulani ympärille, jonka jälkeen irrotin Helmin hoitopuomista ja lähdin taluttamaan sitä kentälle.

Miivi seisoskelikin jo kentän portin vierellä vilkuillen taivaalle.
- Haluaksä maneesiin? Se kyllä voi olla, että se pölisee jonkun verran, Miivi kysyi, mutta avasi kentän portin.
- No mennään vaan tässä, ei me olla sokerista tehtyjä, virnistin ja käänsin Helmin kaartoon kentän keskihalkaisijalle. Miivi tuli roikkumaan toiselle puolelle, kun nousin selkään. Jalustimet olivatkin sopivat eilisen koulutreenimme jäljiltä, joten tarkastettuani vyön, pääsin suoraan kävelemään.
    Sain verrytellä itsenäisesti käynnissä ja ravissa vielä ennenkuin aloitimme. Alkukäyntien jälkeen keräilin pikkuhiljaa ohjia tuntumalle, ja aloin työstämään Helmiä avuille käynnissä. Helmi tuntui yllättävänkin reippaalta, joten minun ei tarvinnut punkea sitä koko aikaa. Tamma kuitenkin tuppasi oikomaan jonkin verran kulmissa, joten otin avuksi voltteja, mikäli oikomisia tuli. Ratsastin pari kertaa keskilinjalle, josta tein pysähdyksiä ja väistöjä molemmille puolille. Helmi toimi oikein kivasti, mutta väistöissä ulko-ohjan pidätteet olivat alkuun vähän hakusessa.

Miivi korjaili istuntaani ja ratsastusta itsenäisten verkkojen aikana. Eniten sain kuulla hieman liian pitkästä ohjasta, joka valutti hevosen kaulan liian ryhdittömäksi.
- Mutta muuten se näyttää oikein kivalta, Miivi kehui.
- Se tuntuukin reippaammalta, kuin yleensä, hymyilin ja rapsutin Helmiä harjan juuresta.
    Otin hieman ravia toiseenkin suuntaan, josta ratsastin myös parit väistöt saadakseni Helmin molempien pohkeiden ja ohjan väliin. Helmi tuntui mukavan reippaalta, mitä siltä ei yleensä koulutreeneissä nähnyt. Silti ohjasta sai puolestaan ottaa välillä hieman napakammin, kun Helmi tuntui vahvalta, etenkin, mikäli kyse oli asettavista tai kokoavista avuista. Myötäilin Helmin tasaista ravia ja siirsin ulkopohjettani hiukan taakse. Tein pari pidätettä vasemmalta ohjalta ja ohjasin Helmiä väistättämään uran sisäpuolelle. Kutittelin raipalla pari kertaa tamman takapuolelle, jolloin sainkin takajalkoihin vähän tempoa, jotta ulko-ohjalta pitäminen onnistui paremmin. Tein lyhyen, parin askeleen suoristuksen vähän ennen keskilinjaa, ja jatkoin siksak-väistöllä takaisin uralle. Sain pitkälle sivulle tehtyä pari väistöä molempiin suuntiin, jonka jälkeen lyhyellä sivulla siirsin sen käyntiin ja taputin kaulalle.

- Okei, alotetaas sitten tän päivän varsinainen aihe, Miivi sanoi ja hyppäsi alas aidan päältä. Hän asetti noin viiden metrin päähän uralta tötteröt.
- Eli tuulkaas sitten loivat kiemuraurat molemmille pitkille sivuille vasemmassa laukassa, eli tuohon kaarelle tulee vastalaukkaa. Ei tarvii tehdä kovin jyrkkää, ja muista pitää asetus ja vasemman laukan avut, Miivi kertoi. - Ja jatka koko ajan laukassa.
    Otin ohjat tuntumalle ja nostin laukan. Helmi laukkasi tasaisesti, mutta etenkin näin suoralla uralla laukatessa se tuntui kuumuvan hiukan.
- Istu satulaan ja vie ylävartaloa taaksepäin, nyt ei olla estetunnilla, Miivi neuvoi. Helmin ajatukset olivat kuitenkin estetunnilla, ja ehkä minunkin, joten teimme kaarelle sujuvan laukanvaihdon.
- Muista pitää asetus vasemmalla ja käännä ulkoavuilla, nyt se sai nenän sinne oikealle, Miivi muistutti. Päädyssä korjasin laukan käynnin kautta, jonka jälkeen jatkoin taas seuraavalle kiemurauralle.
- Istu, istu! Miivi toisti, mutta Helmi pääsi kaarella taas hieman avuilta, ja vaihtoi laukan. Siirsin ravin kautta käyntiin, ja tein uuden noston. Helmi heitti pomppua, ja Miivi käski työstää ponia hetken pääty-ympyrällä. Helmin olisi tehnyt mieli kaasutella uraa pitkin niin kovaa, kuin pääsi, ja se alkoi laukkaamaan paikoillaan pidätellessäni sitä. Miivi ohjasi pitämään pohkeet lähellä ja istumaan satulassa, jolloin Helminkin räpellys todennäköisesti loppuisi. Käänsin Helmin parin ympyrän jälkeen taas kiemurauralle, jossa keskityin istumaan satulassa ja pitämään pohkeet kiinni, ja vasemman laukan avut. Tällä kertaa, vaikka Helmi tulikin vähän hätäisessä temmossa, sain pidettyä vastalaukan kaaren läpi.
- Hyvä, taputa!

Toiseen kierrokseen Helmi oli jälleen parilla ensimmäisellä kerralla eri mieltä vastalaukasta, mutta loppujen lopuksi kaaret saatiin tultua ihan sujuvasti, jopa ilman turhaa kaahottelua suoralla. Taputin Helmiä isosti kaulalle, ja Miivin kehotuksesta aloin keventämään.
- Kivasti ratsastettu, vaikka noilla kaarilla vauhtia meinasi olla vähän liikaa. Keskity varsinkin jos poni kuumuu niin siihen, että istut satulassa, etkä lähde etukumaraan, Miivi kommentoi.
- Selvä, kiitos tosi paljon! Mun äiti taiskin laittaa eilen jo tilisiirtoa.. sanoin ja pysäytin Helmin hetkeksi kentän portin vierelle.
- Jep, niin laittoi, mutta kiitos sulle! Miivi hymyili ja huikkasi heipat, vielä ennenkuin lähti autolleen.
    Taputin Helmiä kaulalle ja samalla portinavauksella lähdin kävelemään loppukäyntejä maastoon. Helmi pärski rennosti ja käveli reippain askelin.
- Hyvä, Helmi! kehuin ja taputin tamman hikistä kaulaa. - Oliks sulla vähän menohaluja? Kerrankun koulutunnilla... puhelin ja käänsin Helmin isolta tieltä pienen v-mäen kautta Oikopolulle. Poni käveli verkkaisesti ja oli välillä jopa kompastella kantoihin ja kiviin. Onneksi olimme saaneet ratsastaa kentällä, ja nyt ilma alkoikin jo näyttää kirkkaammalta. Ilmeisest pilvet olivat menneet ohi.

Pysäytin Helmin tallipihalle, jossa laskeuduin alas selästä.
- Moi! Tervehdin Viljaa ja Rosania, jotka harjailivat Leeviä ja Brunoa hoitopuomilla.
- Olitsä ratsastamassa? Söpöt varusteet, ihuna my little pony! Vilja naurahti ja silitti hoitopuomille kurkottelevan Helmin turpaa.
- Jeps, itseasiassa mä en ole ihan varma edes, mistä nämä on peräisin, mutta mun kaapissa olivat, naurahdin ja riisuin Helmiltä satulan, jonka nostin hoitopuomin päälle odottamaan. Avasin turparemmin, ja päästin Helmin syömään ruohoa tallin vierelle. Purin nopeasti pintelit ponin jaloista, ja heitin ne harjapakin vierelle.
    - Lähetkö meidän kanssa lammelle? Rosan kysyi Brunon kaulan ali.
- En mä taida, ehkä toi letkulla vilvottelu riittää tälle päivälle, sanoin ja taputin Helmin kaulaa. - Mä kävinkin jo kävelemässä tuolla tiellä, sanoin ja maiskutin Helmin irti ruohotupsuilta. Pysäytin ponin kaivon vierelle, jonka reunalta käärin vesiletkun ja aloin valelemaan Helmiä viileällä vedellä. Helmi nosteli ensin jalkojaan hermostuneesti, mutta etenkin selältä näytti nauttivan pienestä viilennyksestä.
- Jos sulle tuli nyt jo noin kuuma, niin mitähän olis tapahtunut jos olis ollut parikyt astetta lämmintä? pohdin päätäni pudistellen.

Otin Helmistä enimmät vedet hikiviilalla pois, jonka jälkeen annoin sille vielä paljon rapsutuksia ja haleja. Tamma piti erityisesti korvien takaa rapsuttelusta, jolloin se painoi päänsä minua vasten ja nautti huomiosta.
- Oii, vauveli, mutisin lempeällä äänellä, mutta nappasin sitten ohjista kiinni ja lähdin viemään sitä takaisin laitumelle.
    Helmi hirnui kavereilleen jo vähän matkan päästä innostuneena. Suljin perässäni laidunlangat, jonka jälkeen riisuin suitset Helmin päästä. Tamma ravisteli ja jäi sitten siihen paikalleen syömään ruohoa.
- Heippa Helmi! huikkasin ja lähdin hoitelemaan ponin varusteet paikoilleen.

Harjasin pintelit läpi pitkäjouhisella dandylla, ja tein arvion, että pesulle ei olisi vielä ainakaan tarvetta. Pujotin pintelit takaisin läpinäkyvään pussiinsa ja vetäisin vetoketjun kiinni. Otin Helmin varusteet käsiini ja kiikutin ne tottuneesti sivutallin varustehuoneeseen. Huuhtelin Helmin kuolaimet puhtaiksi ja ristitin suitset sitten omalle paikoilleen. Helmin oma huopa roikkui vielä satulatelineellä, joten irrotin omani ja nostin satulan metalliselle telineelle. Kopistelin huovastani enimmät karvat pois, ja nostin sen nurinperin kuivumaan takaseinustalla olevalle tangolle. Reunaan kirjoitin vielä lapun, jossa luki nimeni, ettei kukaan erehtyisi sitä ottamaan.

Laahustin päätalliin omalle kaapilleni, ja huomasin Minkin ja Julian sohvalla.
- Meniks valmennus hyvin? Julia kääntyi nojaamaan sohvan selkänojaan.
- Joo, tosi kivasti, mutta ylläripylläri Helmillä oli koulutunnilla jopa vähän virtaa. Paitsi, että me laukattiin niinkun uraa pitkin joten.. kohautin harteitani ja nostin kypäräni ylimmälle hyllylle. Vaihdoin saappaat mukaviin matalavartisiin tennareihin ja kiedoin hiukset korkealle poninhännälle.
    Koska minulla ei ollut enää mitään erikoisempaa tekemistä, lupauduin irtohypyttämään Majuria ja Enkeliä tyttöjen kanssa, vielä ennenkuin soittaisin äitin hakemaan kotia.

Onnellinen ratsukko valkan päätteeksi Helmi on super!
Ylhäällä kursivoituna vielä Miivin kirjoittama valmennuskommentti.



Sinten kommentti

Tosi kiva että osallistut Helmin kanssa myös tallin ulkopuolisiin valmennuksiin! Ulkopuolisilta valmentajilta voi saada ihan uusia näkökulmia asioihin. Lisäsin Miivin kirjoittaman valmennuskommentin Helmin sivuille, ja katselin että tammalla ollaankin jo valmentauduttu moneen otteeseen. Jos kisasijoituksia saadaan kerättyä lisää, voitaisiin Helmin kanssa päästä kurkkimaan vaikka laatuarvosteluihin

Tosi kiva valmennustarina! Tämän koko tekstin voisi lisätä vaikka linkkinä Miivin valmennuskommentin yhteyteen Helmin sivuille. Piirros oli ihan loistava lisä pitkään tekstiin, olet todella tarkka piirtäjä ja värität huolellisesti. Käytät värityksessä apuja erisuuntaisia linjoja, jotka luovat kuvaan muotoja. Tosi tarkka piirros jälleen kerran! Voisit koittaa myydä näitä piirroksia vaikka kirppiksellä, uskon että moni haluaa näin nätin teoksen seinälleen ja on valmis maksamaankin siitä

32,50v€

Ansaitset tästä kokonaisuudesta myös papukaijamerkin sekä tuntimerkinnän!

[Silja]

Onnistumisia Adinassa
Linkki kilpailuun

Nappasin riimunarun ja Helmin suitset trailerin sivukopista ja kiersin toiselle puolelle.
- Moi Helmi, hymyilin ja ojensin tammalle käteni. Helmi oli levitellyt lähes kaikki heinät heinäverkostaan ja vaikutti nyt jo kyllästyneeltä seisomaan tunkkaisessa kuljetuskopissa. Ahtauduin ponin vierelle ja pujotin suitset reippaasti päitsien päälle.
- Valmista! ilmoitin lastaussillan takana odottaville äidille ja Sintelle, jotka laskivat sillan maahan ja avasivat takapuomin. Helmi peruutti vähän kömpelösti ulos trailerista ja katsahti hirnahtaen ympärilleen.
    Otin kuljetussuojat pois ponin jaloista ja päätin kävelytellä Helmiä vielä hetken ennen varustamista. 90cm luokkaan ei ollut enää kovin kauaa, ja nyt kun olimme menossa vain yhtä luokkaa en ollut varannut päiväkarsinaakaan, joten melko pian olisikin jo aika lähteä verryttelemään.

Helmin kaviot kopisivat kovaa hiekkatietä vasten. Poni käveli pää korkealla ja korvat hörössä katsellen muita hevosia. Punaisen tallirakennuksen takana näkyi verryttelykenttä ja maneesin takaseinusta. Verkkakentältä kuului kavioiden töminä ja valmentajien viimehetken vinkit ratsukoilleen. Metsiksen hevoset olivat viettäneet kesälomaa viimeaikoina, joten myös treenailut Helmin kanssa olivat jääneet melko vähälle. Onneksi Sinte oli kuitenkin päässyt lähtemään kisoihin mukaan minua tsemppaamaan ja avustamaan. Siitä olisi varmasti hyötyä etenkin, jos tulisi ongelmia!
    Kiersin Helmin kanssa trailerialuetta, joka oli täynnä kisoihin tulleita hevosia ja ratsastajia kuljetusautoineen. Bongasin pari syötävän söpöä shetlanninponia, jotka taisivat olla lähdössä kotiin pienempien luokkien päätyttyä.
- Monelta sä ajattelit lähteä verkkaamaan? Sinte kysyi kun käännyin kulman takaa takaisin omalle autollemme.
- Ehkä joskus vartin yli kolme, nii ehtis ainakin hyvin kävellä ja silleen, kun me aika vasta tultiin. Sitä paitsi mun varmaan kannattaa ainaki ravata ja laukata ennen rataantutustumista, kun luokassa on kumminkin niin vähän menijöitä, vaikka mä taidanki olla vasta viides, kerroin rapsuttaen Helmiä korvan takaa. Tamma oli hiukan levoton seisomaan paikoillaan, joten se steppaili pieniä sivuaskelia.
- Kuulostaa oikein hyvältä, Sinte hymyili ja silitti Helmin otsaa.

Sidoin Helmin kiinni vetosolmulla trailerin väliseinään ja tarjosin ponille heinää, jotta se malttaisi pysyä paikoillaan. Kaivoin harjapakista pehmeän harjan, jolla suin Helmiä vielä läpi. Olin letittänyt ja pessyt ponin huolellisesti jo aamulla, sillä kisat olivat alkaneet koululuokilla, joten esteet olivat jääneet iltapäiväksi, eikä aikaisesta aamulähdöstä siten ollut huolta. Helmi rouskutti heinäkasaansa ahnaasti ja huiski hännällään ympärillä pörrääviä ötököitä.
- Eikös me otettu sitä hyttysmykkyä mukaan? kysyin ja nostin punaisen hoitolaukun takapenkiltä. Hoitolaukussa oli mukana pari harjaa, vesipullo, kiillotusainetta, pyyhe, sokeripurkki, sekä onneksi myös hyttysmyrkkyä. Helmi ei juuri pelännyt suihkepulloja, eikä sen kanssa ollut ongelmia levittää esimerkiksi kiillotusainetta tai ötökkämyrkkyä. Suihkutin pari suihkausta ryntäille, vatsan alle sekä takajalkoihin, joissa häiritseviä paarmoja ja muita useimmiten pyöri. Korvien taakse ja päähän käytin apuna isoa pesusientä.

Kun poni oli puunattu kisakuntoon kietaisin suojat sen jalkoihin ja valmistelin itseäni verkkaan lähtöä varten. Riisuin hupparin valkoisen kisapaidan päältä ja vetäisin turvaliivin ylleni. Ilma oli sen verran lämmin, että päätin jättää kisatakin suosiolla autoon. Vetäisin saappaat jalkaani ja asettelin kannukset sopivalle korkeudelle.
- Jännittääkö? Sinte kysyi hymyillen ja tarjosi Helmillekin tsempiksi sokeripalan taskustaan.
- Vähän, mutta onneks se edellinen 90 meni niin kivasti, ettei tässä toivottavasti mitään hätää ole, huokaisin. - Paitsi jos Helmille on loman aikana kertynyt kamalasti virtaa, niin sitten on huonompi juttu.
- Voihan se vähän virrakas olla, mutta on sille tota mahaakin loman aikana tullut, et ei se kovin kovaa pääse kuskaamaan, Sinte virnisti.
    Asettelin punaruskean estekisahuopani Helmin selkään. Tamma luimisteli korviaan, mutta pysyi heiniensä parissa, niin kauan kun nyt vielä pystyi. Nostin satulan sään päälle ja liu'utin sen sitten huovan kanssa oikealle kohdalleen. Otin Helmin panssarivyön ja kävin kiinnittämässä sen ensimmäiseen reikään, jonka jälkeen sitä sai helposti kiristettyä toiselta puolelta. Viimeiseksi painoin kypärän päähäni, vetäisin turvaliivin kiinni ja nappasin Helmin suitset käsivarrelleni.

Äiti roikkui toisella puolella, kun ponnistin Helmin selkään. Säädin jalustimet sopiviksi ja tarkastin satulavyön. Lähdin kävelemään Helmin kanssa hetkeksi vielä ennen verkkaa, mutta Sinte ja äiti suunnistivat jo verryttelykentän laidalle katselemaan. Tallialueen kaiuttimista kuului maneesin kuulutuksia, ja niistä päätellen 70cm -luokka oli juuri alkamassa.
    Helmi käveli reippaasti hiekkatietä pitkin. Suuntasin jo verryttelykentälle, jotta voisin rauhassa ratsastaa kaikki askellajit läpi. Hypyt ehtisi kuitenkin ottaa rataantutustumisen jälkeen.
- Sitte vaa ravailemaan. Paljon siirtymisiä ja taivutuksia, Sinte sanoi ja taputti Helmiä takapuolelle.

Ohjasin Helmin uralle ja painoin pohkeeni sen kylkiin. Helmi lähti heti reippaaseen raviin. Tamma eteni pää pystyssä, jokseenkin selättömänä.
- Rento käsi, Silja. Sä voit antaa sen ravata vähän pidemmin, niin se rentoutuu. Hyvä, siinä parempi, Sinte neuvoi. Helmi tuntui melko reippaalta, mutta tein uralle paljon nopeita siirtymisiä ja pitkillä sivuilla otin pari reipasta ravipätkää kevyessä istunnassa. Ympyröillä Helmi tarvitsi aika paljon ulko-ohjaa, sillä minusta tuntui, että se painoi sisäpohjetta vasten ja sitä oli hankala saada taipumaan. Radalla poni ei saisi oikoa.
    - Tossa on 70-luokka loppumaisillaan, sä voit ottaa laukkaa, Sinte sanoi vilkaistuaan ensin lähtölistoja ja sitten kelloaan. Istuin harjoitusraviin ja nostin uralta laukan. Helmi korahti ja lähti reippaaseen laukkaan. Annoin sen laukata vähän reippaammin uraa pitkin, siirtyen itse kevyeen istuntaan. Otin tukon harjasta käsiini ja annoin Helmin venyä pitkällä sivulla. Helmi höristi korviaan ja venytti askeltaan, mutta ei edennyt ollenkaan liian kovaa. Itseasiassa pieni loma oli kai tehnyt sille ihan hyvää, sillä se tuntui tosi kivalta ratsastaa, ja oli pidätteillekin yllättävän herkkä.

- Luokan 90cm ratsastajat voivat valmistautua rataantutustumiseen jalan, kuului kuulutus. Pidätin Helmin ravin kautta käyntiin ja kävelin kentän portille. Sinte oli lupautunut lähtemään mukaani rataantutustumiseen, ja sillä aikaa äiti saisi kävelytellä Helmiä. Nostin jalustimet satulan päälle molemmilta puolilta ja taputin Helmiä kaulalle.
- Hieno Helmi, tunnut ihan mahtavalta. Jatkas samaan malliin, hymyilin. - Älä mee kovin kauas, huikkasin vielä äidille, jonka jälkeen kiiruhdin Sinten perään maneesille.

Maneesissa tuoksui hevonen ja hiekka. Kaikki 90-luokan ratsastajat kiersivät rataa estejärjestyksessä. Rata alkoi pysty-okseri linjalla, josta tuli melko pieni, pisaran muotoinen tie päädyn läpi 3. pystylle.
- Tässä käytä perusradalla kaikki tila hyödyksi, nuolet oikein noi kulmat, Sinte käski. Kolmoselta tuli pitkä tie toiseen päätyyn, josta käännyttiin 4. esteelle, joka oli okseri. Okserilta jatkettiin hieman kaarevalla tiellä toisen pitkän sivun lopussa olevalle pystylle. Sinte käski yrittää saada okserilta vasemman laukan, jossa sitten ulkoavuilla ratsastaa loiva kaari viidenelle esteelle. Ensimmäinen vaihe loppui saman päädyn kautta hypättävälle puna-valkoiselle pystylle.
    - Mikäs arvostelu täs oli? Sinte kysyi vilkaisten minua.
- Suora lähtö, vastasin katsoen lähes linjalla olevaa vihreä-mustaa okseria, joka oli seitsemäs este.
- Okei, no sitten jatkat suoraan tota estettä kohti, paitsi tietenkin jos on tullut pudotuksia tai muuta, Sinte sanoi. - Ja uusinnassa ratsasta reippaalla ratatemmolla, mutta älä kuitenkaan kaahota. Okserin jälkeen käännyttiin lävistäjän tyyppisesti keskellä maneesia olevalle sarjalle, jonka Sinte käski tulla sujuvalla yhdellä askeleella, sillä isommat esteet lyhensivät väliä, ja kahdella olisi saanut tulla aika koottuna. Sarjan jälkeen ratsastettiin päädyn läpi ja käännyttiin loivasti kaarevalle pysty-pysty linjalle, jonka toinen este oli sama, kuin koko radan ensimmäinen. Tuon linjan jälkeen tulisi taas melko pieni tie seuraavalle pysty-okseri linjalle, joka oli suorana pitkällä sivulla, ja joka myös päättäisi radan.

- Melko paljon linjoja, tokaisin äidille, kun nappasin Helmin ohjat hänen käsistään.
- Helmi hoitaa homman, kunhan katsot, ettei se pääse juoksemaan linjaväleissä, Sinte rohkaisi ja taputti tammaa kaulalle. - Otahan sitten pari kierrosta ravia ja sitten pari hyppyä.
    Siirsin Helmin raviin ja ravasin kentän kertaalleen ympäri, jonka jälkeen nostin laukan. Luokan ensimmäiset ratsukot siirtyivät jo maneesiin, joten ehtisin juuri sopivasti hyppäämään esteet pari kertaa verkaksi.
- Pysty! huudahdin ja ohjasin Helmin pinkki-harmaalle pystylle, joka oli nyt n. 60cm korkeudessa. Helmi höristi korviaan ja imi hyvin esteelle. Pidin tasaisen tuntuman ponin suuhun, ja tamma sujui parilla pidemmällä askeleella hyppyyn.
- Hieno tyttö, taputin Helmiä kaulalla, ja otin laukan tahdin kuntoon, ja jäin ratsastamaan pääty-ympyrää kentän toiseen päätyyn.

- Vaihdetaan verryttelysuuntaa! verkkavalvoja huusi ja vaihtoi esteet oikeaan kierrokseen hypättäväksi. Pysty nostettiin yhdeksäänkymppiin, joten päätin kokeilla sitä heti ensimmäiseksi.
- Pysty! ilmoitin kuuluvasti ja nostin laukan. Helmi tanssahteli parin ensimmäisen askeleen verran, mutta lähti sitten reippaana esteelle suoristuksen jälkeen. Helmi pääsi vähän leviämään ennen estettä, mutta tartuin sen harjaan ja menin mukaan lennokkaaseen hyppyyn. Esteen jälkeen poni heitteli päätään innokkaasti kuin sanoen "lisää, lisää!".
- Helmillä on kivaa! Sinte naurahti. - Mutta älä anna sen pomppia omiaan. Tuu pysty-okseri vielä kerran, jonka jälkeen voisi lähteä valumaan tonne. Etkös sä mennyt viidentenä?
- Joo, huokaisin ja pysäytin Helmin hetkeksi Sinten ja äidin kohdalle. Helmi alkoi heti hamuamaan äidin olkapäällä roikkuvaa hoitolaukkua, josta pilkisti sokeripurkki.
- Saat sit ehkä hyvän radan jälkeen, taputin Helmiä kaulalle, ja ohjasin sen takaisin uralle.
    - Pysty ja okseri! huudahdin ja painoin pohkeeni Helmin kylkiin. Tein pienen pidätteen suoristaessani Helmin pystylle, sillä poni alkoi kuumumaan hiukan. Onneksi se oli kuitenkin näin kesällä ollut paljon rauhallisempi, kuin mitä estetreeneissä talvella maneesissa, jolloin meno on ollut välillä aika kaoottista. Helmi lähestyi pystylle hyvin, ja askeleetkin osuivat hyvin kohdalleen. Esteen jälkeen pidin Helmin skarppina ja katsoin jo seuraavalle esteelle, eli okserille. Helmi vastusti hieman pidätteitäni, mutta ei päässyt liian pitkäksi. Vaikka tamma tuli hieman lähelle, selvittiin esteestä puhtaasti yli.

Taputin Helmiä kaulalle ja annoin sille parin stopparin verran pidemmän ohjan. Helmi pärskähti rentona ja käveli reippaasti kentän portille, josta suuntasimme maneesille. Maneesin viertä vastaan tuli kimo poni, tyytyväisen näköinen ratsastaja selässään.
- Hyvin se menee, mutta älä tipu, äiti virnisti ja kurotti silittämään Helmiä poskelta.
- Joo, toivotaan, naurahdin, vaikka minua jännittikin kamalasti. Vaikka kisoissa olisi kuinka paljon rutiinia, niin semmoinen sopiva jännitys ei katoa koskaan. Helmin harja keinui käynnin reippaassa tahdissa ja karva kimalteli auringon paisteessa.
    Asetuimme odottamaan maneesin ovelle, sillä pääsisimme sisään vasta seuraavan ratsukon lopettaessa. Maneesista kuului kavioiden töminä ja satunnaisia pärskähdyksiä. Radalla oleva ratsukko tuntui menevän talla pohjassa. Rapsuttelin Helmiä sään vierestä kävellessäni suurta ympyrää Sinten ja äidin ympärillä. Vihdoin maneesin ovi avautui ja tumma hevonen tuli reippaassa käynnissä ulos maneesista, ratsastajan taputtaessa tätä kaulalle.
- Hieno rata! vaaleaverikkö tyttö näytti peukkua, ja tarttui hevosen ohjiin. Painoin pohkeeni Helmin kylkiin ja ohjasin sen maneesiin. Edellinen ratsukko pääsi aloittamaan ratansa, kunhan minä olin pysäyttänyt Helmin maneesin kulmassa olevaan, puomeilla rajattuun neliöön.

- Kiitos Lily ja Damateus. Ratsukon tulos toisesta vaiheesta, neljä virhepistettä ja aika 21.48. Seuraavana ratsastaa Silja Kurki, Helnia, valmistautuu Jannica, Colour By Design.
- Tsemppiä Silja, Sinte kuiskasi, kun käskin Helmin raviin uraa pitkin. Ratsastin toiseen päätyyn, jossa Helmi ei onneksi juuri ollenkaan jännittänyt katsomoa, joka oli täyttynyt sitä tapittavista silmäpareista. Tervehdin tuomaria käden heilautuksella, ja sainkin piakkoin lähtömerkin. Sen kuullessaan Helmin päässä varmaan naksahti, ja se lähti oikopäätä reippaaseen laukkaan ensimmäiselle estelelle. Tamma hyppäsi reilulla ilmavaralla ensimmäisen esteen yli, ja teki pienen mutkan, ennen kuin sain sen koottua okserille vievälle kaarelle. Päätin ratsastaa radan, kuten normaaleissakin harjoituksissa, joten kokosin Helmin napakalla pidätteellä takaisin rytmiin, ja ohjasin toiselle esteelle. Helmi osui jo paikkaan paremmin ja hyppyyn oli helpompi mennä mukaan. Kolmosesteen tiestä tuli hiukan turhan pieni, sillä Helmi oikaisi sisäpohjetta vasten. Esteestä päästiin kuitenkin kunnialla yli, ja koska tie nelosesteelle oli sen verran pitkä, annoin Helmin mennä hiukan pidempää laukkaa ja kevensin omaa istuntaani. Helmi puhisi jo innokkaasti, mutta pysyi aisoissa tarpeeksi määrätietoisella ratsastuksella. Okserilla keskityin ratsastamaan vasenta laukkaa, joten pidin kevyen asetuksen vasemmalle ja siirsin ulkopohjetta hiukan taaemmas. Helmi laskeutui hyvin vasemmassa laukassa, joten saatuani ponin koottua hypyn jälkeen ohjasin sen loivalla taivutuksella viidennelle esteelle. Tällä kertaa Helmi ei päässyt päädyssä oikaisemaan niin pahasti, joten myös ensimmäisen vaiheen viimeinen este päästiin tulemaan hyvällä suoristuksella.
    - Hyvä Helmi, kannustin matalalla äänellä ja annoin ohjalta vähän enemmän tilaa edetä. Jatkoin jännittyneillä fiiliksillä toiseen vaiheeseen, joka alkoi lähes suoralla linjalla vihreä-mustalle okserille. Helmi eteni reippaasti, mutta ratsastin ehkä vähän turhan huolimattomasti lähelle estettä, jolloin Helmin takajalat kolhaisivat puomiin. Vilkaisin taakseni, mutta puomi oli onneksi pysynyt kannattimissaan. Helmi oli tainnut huomata, että nyt oli uusinta kyseessä, sillä se alkoi jonkin verran painamaan kädelle ja puskemaan esteelle omin lupineen.
- Prr, hidastahan vähän, rauhoittelin, sillä sarjalle olisi huono juttu tulla liian kovaa. Helmi kuitenkin tuntui vain venyvän enemmän, joten näin parhaaksi pystyllä vain ottaa harjasta kiinni ja toivoa, että Helmi asettelisi jalkansa itse. Helmi onneksi mahtui väliin yhdellä askeleella, vaikka okserin hyppy jäikin vähän lähelle.
- Soo, hidasta, Sinte sanoi suu tiukkana viivana maneesin ovelta, kun painoimme harja hulmuten siitä ohi. Tein hiukan pienemmän tien pysty-pysty linjalle, joka oli myöskin hiukan kaareva. Ensimmäiselta pystyltä sain vasemman laukan, jolla oli helppo lähestyä toista pystyä. Helmi kääntyi esteen jälkeen jyrkästi, ja minulla meinasi tasapaino valahtaa ulos, mutta pääsin juuri suoristautumaan ennen seuraavaa estettä. Viimeisen pysty-okserilinjan ratsastin hyperventiloiden ja melkein lamaantuneena vauhdikkaasta radasta. Helmi kuitenkin eteni hienosti viimeistenkin esteiden yli, vaikka kuskilla olivatkin ajatukset jääneet jonnekin matkan varrelle.

- Kiitos Silja ja Helnia, kaiuttimista kuului. Annoin vihdoin hengityksen kulkea ja taputin Helmiä roimasti kaulalle.
- Edellisen ratsukon tulos toisesta vaiheesta, nolla virhepistettä ajassa 18.20, ja tällä tuloksella luokan johtoon, kuuluttaja sanoi.
- Jess, hienosti tehty tytöt! äiti iloitsi hymy kasvoillaan.
- Sulla on väärä käsitys reippaasta uusintatemmosta, pitääpä harjotella sitä kotona, Sinte puolestaan pudisteli päätään, mutta hänen virnistyksestään pystyi lukemaan onnittelut.
    Luokassa oli enää kaksi ratsukkoa menemättä, joten jäimme pyörimään verryttelykentän läheisyyteen kuullaksemme tulokset. Kaksi seuraavaa ratsukkoa eivät kuitenkaan yltäneet Helmin pohja-aikaan, joten minä ja Helmi tulimme ykköseksi!

- Palkintojenjakoon voivat valmistautua seuraavat ratsukot: Silja, Helnia ja Beatrice, Imperial Tsunami Solo. Hymy levisi pakostakin kasvoilleni ja en voinut uskoa, että meille tuli Helmin kanssa voitto.
- Jess, Helmi meidän toinen sinivalkoinen ruusuke ikinä! sanoin suunnattoman iloisena ja nojauduin halaamaan Helmin kaulaa. - Nyt se Helmi vois haluta sitä sokeria!
    Lähdimme kävelemään takaisin maneesille, sillä palkintojenjako suoritettaisiin siellä.
- Mä en koskaan ikinä halua luopua tästä ponista! sanoin onnellisena ja silitin Helmiä kaulalta. Helmi pärskähti rentona ja tyytyväisenä. Sen kaulalle ja ryntäille alkoi muodostua hikiläikkiä. Poni saisi oikein kunnon hoidon, kunhan päästäisiin kotia.

Helmi seisoskeli kiltin näköisenä maneesin ovien takana sillä aikaa, kunnes maneesissa oltiin valmiina palkintojenjakoa varten.
- Ja palkintojenjakoon voi saapua seuraavat ratsukot: Silja, Helnia; Beatrice, Imperial Tsunami Solo. Pyysin Helmin liikkeelle ja lähdin ratsastamaan reippaassa, rennossa käynnissä maneesin katsomopäätyä kohti, jossa seuran puheenjohtaja, ratamestari sekä tuomari odottelivat ruusukkeet siististi punaiselle tyynylle aseteltuina. Asetuin seisomaan hiukan keskilinjan oikealle puoelle, ja toiseksi sijoittunut ratsukko pysähtyi Helmin vasemmalle puolelle.
- Ensimmäisenä luokassa ratsasti Silja Kurki, Helnia, tuloksella nolla virhepistettä toisesta vaiheesta, ajassa 18.20, kuuluttaja sanoi. Katsomo taputti ja maneesin toisesta päädystä kuului Sinten ja äidin huuto: Hyvä Silja! Hymyni oli varmasti korvissa asti, kun ratamestari kiinnitti sinivalkoisen ruusukkeen Helmin poskihihnaan. Mun mahtavin, parhain Helmi!
    - Onnea voittajalle ja sijoittuneelle. Kunniakierros oikeaan, olkaa hyvä, kuuluttaja vihdoin julisti. Helmi oli selkeästi ollut kunniakierroksella useamminkin, sillä se nautti siitä aina täysin rinnoin, kuten kyllä minäkin. Siirsin painoa jalustimille ja annoin Helmin edetä reipasta laukkaa uraa pitkin kannustusten saattelemina.

- Hienoo Helmi! huokaisin vielä ohjatessani intoa puhkuvan ponini maneesin ovelle.
- Vau, hienon ruusukkeenkin saitte, äiti hymyili ja ojensin pari sokeripalaa Helmille.
- Tosi hienosti ratsastettu, etenkin kun tää taisi olla vasta teidän toinen ysikymppi! Sinte kehui ja taputti Helmin kaulaa. Huokaisin oikein syvään. Olin tähän kisareissuun, ja tietysti Helmiin, taas niiin tyytyväinen
    Siirryin verryttelykentälle keventämään väistellen toisia ratsukoita. Helmi pärskähteli rennosti ja venytti kaulaansa maata kohti. Taputtelin ponin kaulaa ja ratsastin muutamia suuria ympyröitä ja loivia taivutuksia loppuverkaksi. Helmi oli hionnut jonkin verran, joten päätin vielä ottaa sitä vähän pesusienellä ennenkuin lähtisimme, ettei tamma joutuisi hikisenä traileriin. Ravattuani kevyesti molempiin suuntiin istuin takaisin satulaan, jolloin Helmi tiesikin jo siirtyä kuuliaisesti käyntiin. Annoin ponille vielä kertaalleen isot kehut, jonka jälkeen aloimme pikkuhiljaa siirtymään takaisin traikkualueelle.

Pysäytin Helmin automme viereen ja laskeuduin selästä.
- Hieno poni, oot niin paras! hymyilin ja halasin Helmin päätä. Poni höristi korviaan ja katsahti traileria kohti, se taisikin jo haluta kotiin rankan päivän päätteeksi. Pujotin päitset suitsien päälle ja sidoin Helmin kiinni trailerin väliseinään ja päästin sen syömään vähän heinää.
- Sopiiko, että mä käyn tarjoamassa Sintellekin jotain ruokaa tuolta kahviosta. Pärjääthän sä? äiti kysyi ja vaihtoi Helmin hoitolaukun mustavalkoraidalliseen käsilaukkuun.
- Joo, tietty, virnistin ja riisuin Helmiltä satulan, asetellen sen sitten trailerin sivukopissa olevalle satulatelineelle.
    Nappasin kaksi sankkoa automme takapenkiltä, ja bongasinkin nopeasti vesipisteen kivenheiton päästä, tallin takaseinustalta. Vahdin Helmiä sivusilmällä, kun kävin täyttämässä toisen sankon täyteen vettä, kun taas toiseen riitti muutamakymmenen senttiä pohjalle. Kiikutin vesisangot Helmin luo, ja tarjosin ponille ensin toisesta vettä.
- Kato, naminamia, maanittelin ja sekoitin veden pintaa sormellani. Helmi puuskahti, mutta tunki sitten mieluusti turpansa vesisankoon ja joikin sen miltei tyhjäksi. Kaadoin ylijääneen veden toiseen sankoon ja nappasin hoitolaukusta pesusienen, jolla vetelin liiempiä hikiä pois lähinnä Helmin selästä ja vatsan alta.

Aloin valmistelemaan Helmiä vähitellen kuljetusta varten. Annoin sen edelleen nauttia heinistään trailerin vierellä, kun itse pakkailin tavaroita. Heitin hoitolaukun ja sankot takapenkille, kun huovat ja Helmin muut varusteet järjestelin trailerin sivukoppiin. Harjasin suojat puhtaaksi enimmästä hiekasta ja laitoin ne sitten sisäkkäin satulatelineen alle.
    Helmi mutusti kiltisti heiniään siihen asti, kun sai kuljetussuojat jalkoihinsa, jolloin tamma alkoi huitomaan ilmaa etenkin takasillaan.
- Voi ei, kestäs nyt hetki, kohta lähdetään, sanoin hymyillen ja taputin Helmiä lavalle. Päätin jättää ponin ilman turhia kuivatusloimia, sillä näin kuumalla ilmalla se todennäköisesti vain hikoaisi lisää loimi niskassaan.
- Mihinhän ne nyt oikein jäi? tuhahdin, sillä Sinte ja äiti olivat todennäköisesti jumittuneet katsomaan kisoja. Etsin yhteystiedoistani äitini numeron, josta sainkin onneksi kaksikon kiinni, jotta pääsisimme lähtemään kotiin.

Helmi käveli ilman ongelmia traileriin, mutta häsläsi niin paljon, etten tahtonut saada suitsia vaihdettua päitsiin. Helmi oli kovasti kiinnostunut katosta roikkuvasta heinäverkosta, joten jouduin hetken säätämään päitsien kiinnityksen kanssa. Pujahdin sitten pois pienestä sivuovesta ja sanoin Helmille heipat.
- No ollaanks me nyt valmiita? äiti kysäisi ja varmisti vielä trailerin olevan kiinni.
- Jep, kai me ollaan, sanoin hymyillen ja kaivoin taskustani ruusukkeen, jota vilkaisin tyytyväisenä.
- Eikun menoks sitten, kotia kohti, Sinte tokaisi ja huikkasi meitä siirtymään autoon.
    Auto pyörähti trailerialueella pari mutkaa, jonka jälkeen kääntyi hiekkatielle, jolta kävi liikenne kisapaikalle. Vilkaisin vielä ikkunasta perässä keikkuvaa traileria ja sen takaa pilkistävää kisojen verryttelykenttää. Nappasin puhelimeni hoitolaukun sivutaskusta ja näpyttelin Metsälammen facebook -sivuille tilannepäivityksenä kisoista:
"Saldo Adinasta: sinivalkoinen ruusuke ja 90cm luokan voitto  Huippu Helmi! Kiitos myös meidän superkoutsille, Sintelle!  "

Sinten kommentti

Oon teistä ihan äärettömän ylpeä! Kyllä sen sitten kisakentillä viimeistään huomaa, ettei estetuntien opit ole menneet hukkaan Ratsastit hienosti, muista vain puysyä rauhallisena radalla vaikka vauhdin lisääminen kutkuttaisikin takaraivossa. Yleensä suoritus menee paremmin jos ratsastaa rauhallisesti ja keskittyy linjoihin.

Hurjan pitkä tarina Adinan kisareissusta! Kirjoitat todella pitkiä tarinoita, joista en yleensä löydä ollenkaan virheitä. Mielenkiintoista ja elävää kuvailua kisapaikan humusta, näitä kisatarinoita lukiessa pääsee helposti hyppäämään mukaan kisafiilikseen Kuvailit hyvin kisapäivän kulkua ja omia mietteitäsi.

Jos etenette hyvin estetreeneissä ja 90 sentin kisaradoilla, voidaan alkaa varovasti nostamaan tasoa. Uskon että Helmistä on myös korkeammille esteille! Pitää vain edetä varovaisesti ettei tule loukkaantumisia.

25,30v€

[Silja]

Hyvän mielen hommia

Pujahdin sisään päätallin toimistoon, ja huomasin pöydän reunaa seuraavan jonon, jonka alkupässä kävi kova kuhina.
- Hei, mäkin haluun kakkua! virnistin ja nappasin suklaajuustokakun vierellä olevasta lautaspinosta itselleni oman.
- Tää loppuu kohta, Minkki kutristi kulmiaan. - Mut Silja, missäs sun kakku on? huomasin kaikkien katsovan minua "lisää kakkua?" -ilmeellä.
- Ömm, mitäh.. olisko mun oikeesti pitänyt leipoa kakku? kysyin äimistyneenä, ja hiukan nolona.
- Silja! Rosan pudisteli päätään. - Velkaa olit. Pureskelin alahuultani punastuneena, mutta kohautin sitten pahoittelevasti harteitani.
- Jaasori, ehkä ens kerralla, irvistin ja asetuin jonoon uusien hoitajien, Icyn ja Tiltun perään.
    Koska olin viimeisenä jonossa, minulle ei jäänyt kovin isoa palaa.
- Hei, onks Sinte saanut? Kai senki pitää saada? kyselin vilkuillen ympärilleni. Sinteä ei näkynyt toimistossa, vaikka muut olivat jo asettuneet sohvalle ja pöydän ääreen kakkua mussuttamaan.
- Sinte on varmaan Maraa juoksuttamassa, se oli ollut taas hankala, Cella sanoi. Vaikka minun olisi kovasti tehnyt mieli ottaa koko pala, leikkasin sen puoliksi ja jätin anteliaana Sintelle edes parin sentin siivun.

Hätistelin Mooseksen pois sohvan käsinojalta ja istuin Aidan viereen nauttimaan herkuista.
- Mahtava ajatus tällaset kakkukekkerit! Aida virnisti ja latoi viimeisetkin kakkupalat suuhunsa.
- Pitää kai ottaa tavaksi ja aina tosissaan leipoa kakku, pyöräytin silmiäni. - Paitsi voi ei! Mähän oon sitten kaksikin kakkua velkaa sen Bellan takia, ainakin mitä tältä viimeisen viikon ajalta on tullut saldoksi, kauhistelin.
    Kun tippumiset oli juhlittu, ja minäkin olin unohduksesta huolimatta saanut palan kakkua, kaikki alkoivat valua talliin. Minä painuin kaapilleni, jonka ylähyllyltä vetäisin mustan kypäräpussini sekä hanskat. Vetäisin jodhpurit jalkaani ja päälle kiedoin nahkaiset chapsit. Vaihdoin persikan värisen nahkatakin pikeurin verkkatakkiin ja laitoin hiukset matalalle poninhännälle. Painaisin vaaleahihnaisen co:n kypärän päähän ja nappasin vielä raipan kaapin perältä. Tönäisin oven kiinni ja lähdin puhelimeni uusia viestejä selaten lipumaan talliin päin.

Kävelin reippaasti tallipihan poikki sivutallille. Ilma oli tänäänkin hiukan pilvinen, mutta onneksi lämpimämpi kuin parina edeltävänä päivänä. Menin suorinta tietä varustehuoneeseen ja vilkuilin samalla tyhjiä karsinoita. Kylläpä tallissa olikin hiljaista, kun hevoset viettivät pääasiassa aikansa laitumella. Talvisin oli tuntilaisryhmien tullessa ihan eri meininki. Otin Helmin harjapakin ja suitset mukaani, ja sain vielä mahdutettua mustan yleissatulan syliini.
    Kannoin Helmin varusteet tottuneesti hoitopuomille, johon jätin myös raippani. Irrotin yhdestä metallirenkaasta sinisen riimunarun, ja lähdin se olallani laitumille päin. Helmi laidunsi tammakavereidensa kanssa keskellä laidunta, ahmien ruohoa mahaansa minkä ehti. Sekin oli alkanut jo hiukan pyöristyä vatsasta, mutta näin auringossa näkyi kiiltävä karva ja estetreeneistä syntyneet takapään lihakset.
- Moi tytsy, hymyilin ja otin ponin pään kainalooni. Helmi mutusti vielä ruohonjämiä suussaan, mutta antoi pujottaa laitumen portilla olleesta puukorista nappaamani riimun päähänsä.

Kävelin Helmin kanssa hoitopuomille, jossa sidoin sen kiinni ja aloin harjata. Helmi oli onneksi aika puhdas, sen karvaan pinttynyttä pölyä huolimatta. Poni pölisikin jonkin verran, ja sitä oli inhottava harjata, sillä jokaisen vedon jälkeen pöllähti ilmaan sama määrä hiekkaa, eikä se tuntunut vähentyvän yhtään. Helmi työnsi turpansa satulan takakaarelle ja nuuhki sitä korvat hörössä.
- Nii, tänään saat kyllä ihan kevyen liikutuksen, koska ajattelin vielä illasta laittaa sun tavarat järjestykseen, puhelin samalla kun suin Helmin takapuolta. Kiersin käsi hännäntyvellä toiselle puolelle ja jatkoin samaa operaatiota myös toiselta puolelta.
    Helmi seisoi kiltisti paikoillaan, kunnes vaihdoin harjan kaviokoukkuun. Helmi oli tänään taas sillä tuulella, ettei kavioita olisi saanut puhdistaa. Jouduinkin taistelemaan etenkin oikean takasen kanssa jonkin aikaa, sillä tamma yritti koko ajan kiskoa sitä otteestani.
- Mikä siinä on, että esteillä kyllä jaksat nostaa jalkoja, mutta et hoidettaessa sen vertaa, että sais kaviot putsattua? ihmettelin rapsuttaen Helmiä korvan takaa. Se oli yksi Helmin lempipaikoista, jolloin tamma rentoutui ja ummisti joskus silmiäänkin.

Nostin satulan hoitopuomilta ja asettelin sen Helmin selkään oikealle kohdalleen. Helmi huiski hännällään ja luimisteli vähän ärtyneenä korviaan.
- Hetki vaan vielä, mutisin ja löysäsin satulavyötä toiselta puolelta ensimmäiseen reikään, ennen kuin kiersin kiinnittämään sen. Taputin lopuksi Helmiä kaulalle ja nappasin sen suitset hoitopuomin päädystä. Mieleeni tulvi kaikki ne ratsastuskerrat, kun talvella sai aina ennen suitsimista lämmittää Helmin karsinan edessä seisseitä suitsia ja kuolaimia.
- Musta talvi on sinänsä paljon kivempi, vaikka kaikki aina ihmettelee miten joku voi tykätä talvesta, juttelin Helmille. - Tai ainakin siinä on puolensa, niinkun on toisaalta kesässäkin. Vaikka kyllä mä taidan olla enemmän talvi-ihminen.
    Pudotin riimun Helmin kaulalle ja pujotin ponille suitset päähän. Kiinnitin leuka- ja turparemmin, jonka jälkeen annoin Helmin seistä riimu kaulalla vielä hetken. Vetäisin hanskat käsiini ja otin raipan kainalooni, jonka jälkeen jätin riimun ja narun hoitopuomin vierelle, ja nappasin Helmin ohjista kiinni. Maiskutin ponin liikkeelle, ja lähdin taluttamaan sitä kentälle.

Kävelin Helmin kanssa kaartoon kentän keskelle ja laskin jalustimet. Ponnistin ponin selkään, mutta Helmi oli jo innokkaana lähdössä liikkeelle.
- Hei prr, sanoin ja pidätin ohjista. Kiristin satulavyön ja annoin tammalle luvan lähteä liikkeelle. Jalustimet olivat ihan hyvät, tai ainakin niillä pystyi parin kierroksen verran keventelemään ja työskentelemään.
    Annoin Helmin kävellä alkuun pitkin ohjin uraa pitkin. Tamma katseli maisemia korvat höröllään. Rapsuttelin sen kaulaa ja hymyilin tyytyväisenä. Kylläpä Helmi tuntuikin tutulta ja turvalliselta Bellan jälkeen, sillä vaikka minua ei varsinaisesti pelottanut, niin huomasin, että en oikein päässyt rentoutumaan.

Lyhyiden alkukäyntien jälkeen otin ohjat tuntumalle ja käskin Helmin raviin. Tamma siirtyi heti käskystä reippaasti raviin, mutta näin alkuun pidin pohkeet kiinni, jotta Helmi ravaisi vähän pidemmin ja pääsisi käyttämään itseään. Työstin Helmiä puolipidätteillä ja pääty-ympyröillä kevyessä ravissa. Helmi kulki tasaisessa tahdissa ja alkoi asetellessa tulla kuolaimelle. Kaula pyöristyi edestä, mutta annoin tamman ravata hiukan matalampana. Ympyröillä kutittelin raipalla takapuolelle, jotta saisin ponia ottamaan enemmän sisätakajalkaa alle. Rapsutin ponia sään vierestä ja ratsastin kokorataleikkaan tempolisäyksellä ja vaihdoin suuntaa. Lävistäjällä istuin mahdollisimman rentona satulassa ja yritin myötäillä reipasta liikettä lantiosta. Poninhäntäni hyppi selkääni vasten, mutta muutoin pääsin yllättävän hyvin istumaan Helmin tasaisessa lisäyksessä.
    Ravasin kevyesti toiseenkin suuntaan, jonka jälkeen otin laukkaa. Siirsin Helmin parilla pidätteellä käyntiin, ja päätin vaihteen vuoksi tehdä käyntinostoja. Helmi oli ihan hyvin avuilla, ja oikea laukka nousi ongelmitta, vaikkakin askeleen-parin viiveellä. Jäin laukkaamaan keskiympyrälle nyt kun kentällä ei ollut muita ja asetin Helmiä vuoroin sisään ja vuoroin ulos. Jumppailin ponin kylkiä ja Helmi tuntuikin yllättävän kivalta tänään, vaikka ympyrällä oli ulkoa vähän vahva. Viileämmässä kesässä sentään se hyvä puoli, etteivät helteet vaivanneet poneja, ja Helmikin oli paremmin pohkeen edessä hiukan viileämmän kelin sattuessa kohdalle.

Laukkatyöskentelyn jälkeen siirsin Helmin käyntiin, ja ratsastin muutamia voltteja ja avotaivutuksia pitkille sivuille. Helmi oli haastava saada kulkemaan kolmella uralla, sillä ulko-ohjan pidätteet eivät oikein ottaneet lapaa ja kaulaa hallintaan. Vaihdoin asetusta muutaman kerran ulos, jotta saisin Helmiä paremmin molemmille ohjille. Lyhyen sivun keskeltä siirsin Helmin raviin ja jäin istumaan satulaan. Myötäilin liikettä lantiosta ja ristiselästä, ja tein ohjista muutamia pidätteitä ja testasin asetusta ulkoa. Tähän kierrokseen Helmi oli jo tasaisempi, joten myös avotaivutukset ja voltit sujuivat helpommin.
    Helmi saisi tänään jäädä aika kevyelle, joten tehtyäni parit avot ravissa onnistuneesti, siirsin Helmin käyntiin ja valutin ohjaa pidemmäksi sen verran, kun poni vaati. Helmi nyki tapansa mukaan lähes kaiken ohjan käsistäni ja venytti sitten kaulaansa pitkälle alas. Mieleni olisi tehnyt vielä lähteä heittämään loppukäynnit maastoon, mutta uhkaavan tummat pilvet lähestyivät lammelta päin, joten päätin tänään pysyä vain kentällä.

Kun Helmi oli kävellyt vielä kymmenisen minuuttia, käänsin sen loppukaartoon ja hyppäsin alas selästä. Kaivoin verkkatakkini taskusta sokerinpalan ja ojensin sen ponille. Helmi hamusi sen nopeasti kämmeneltäni ja rouskutti tyytyväisenä. Nostin jalustimet ja annoin ponille hengitystilaa löysäämällä satulavyötä.
- Hyvä Helmi, oliks sulla ihan hyvä päivä tänään? kysyin hymyillen ja nostin ohjat ponin kaulalta. Helmi lähti laahustamaan perässäni portille. Ilmeisesti sen suurempia hoitosessioita ei olisi edessä, sillä poni ei ollut hionnut tai mennyt kovin rankasti. Keräsin matkallani pari kiveä kentältä ja heitin ne sitten aidan vierelle.

Hoitopuomilla riisuin Helmiltä satulan ja vaihdoin suitset riimuun. Nostin narun ponin kaulalle ja päästin Helmin syömään ruohoa hoitopuomin vierelle, samalla kun harjailin sitä. Otin tamman läpi reippaasti pölärillä ja katsoin kaviot, mutta muutoin Helmi oli säilynyt suhteellisen puhtaana pölyisiä jalkoja lukuunottamatta.
    Nappasin riimunarun kaulalta ja nykäisin Helmin matkaani. Poni olisi kuitenkin halunnut jäädä nakertamaan ruohoa tallin seinän viereen, ja sain vetäistä riimusta hiukan napakammin saadakseni Helmin liikkeelle.
- Kai sä nyt takaisin laitumelle haluut? kysäisin ja rapsutin tamman silkkistä turpaa. Helmi pärskähti kuin vastaukseksi, mutta tyytyi sitten kävelemään kiltisti perässäni. Avasin molemmat laidunlangat ja kiepautin Helmin aitojen sisäpuolelle. Otin ponilta riimun pois ja silitin sen otsaa.
- Kiitti, Helmi, olit ihan super tänään, huokaisin ja annoin pusun ponin turvalle. Helmi nappasi ensitöikseen pari ruohonkortta matkaansa, ja lähti sitten käyskentelemään muita hevosia kohti.

Palasin hakemaan hoitopuomilta Helmin tavarat ja vein ne takaisin varustehuoneeseen. Päätin tänään vielä puhdistaa varusteet huolella, sillä mitään kiirettä minulla ei ollut. Nappasin lavuaarin vieressä olevasta valkoisesta korista satulasaippuaa ja kostean sienen, jolla lähdin käymään aluksi satulaa läpi. Vaahdotin sientä kevyesti ja vetelin sitä istuinosaa sekä satulansiipiä pitkin. Tarkastin samalla myös jalustin- ja vastinhihnat, mutta ne näyttivät olevan kunnossa. Helmin satula olikin suht. puhdas, mutta päätin viedä vyön pesuun, sillä se oli aivan hien haalistama ja täynnä karvoja. Vetäisin myös suitset läpi satulasaippuan kanssa ja huuhtelin kuolaimet, jonka jälkeen sain asetella puhtaat varusteet oikeille paikoilleen.
    Etsin varustehuoneen perällä olevasta valkoisesta kaapista Helmille varavyön, joka oli suunnilleen samanpituinen, kuin pesuun mennyt. Päätin samalla katsoa Helmin varustelokeron läpi, josko siellä olisi muutakin pesuun menevää. Löysinkin aika likaisen sadeloimen kaulakappaleineen, jonka päätin ottaa vyön kanssa koneeseen.

Raahasin Helmin satulavyön ja sadeloimin päätallin toimistoon, jossa heitin ne hetkeksi sohvalle. Toimistossa oli muutoin hiljaista, mutta ainoastaan Sinte puhui puhelimessa ja väkräsi samalla tuntilistojen kanssa. Vaihdoin ratsastuskamat sinisiin kangastennareihin, jotka olivat onneksi jo kuivuneet Helmin uittoreissun jäljiltä. Verkkatakki sai jäädä päälle, mutta hiukset kiedoin korkealle ponnarille.
- Saitsä Sinte sitä kakkua? kysyin hymyillen, kun nainen oli lopettanut puhelunsa.
- Sainhan minä, teki kyllä niin hyvää tämän päivän päälle! Sinte huokaisi päätään pudistellen. - Jokos sä olit ratsastamassa?
- Jo, Helmi olikin yllättävän hyvä tänään. Lisäks ajattelin pestä ton loimen ja vyön kun ne oli vähän törkyiset, jatkoin ja nappasin ilmastointiteipin pöydältä. Heittäydyin sohvalle sadeloimen viereen ja aloin teipata solkia, jotta ne eivät repisi mitään rikki.
- Hieno juttu, Mara on puolestaan tänään kiskonut mua ympäri kenttää, ja eilenkin sillä tais olla aika paha päivä, lisäksi Ruu oli epäpuhdas tossa äsken.. voivoi.

Kun olin laittanut koneen pyörimään, palasin sivutallille, jossa päätin katsoa Helmin harjapakinkin läpi tässä samalla, kun olin varusteiden huoltamiseen ryhtynyt. Matkani kuitenkin tyssäsi pian Vellin karsinalle, jossa pieni tyttö tuskaili oriin suitsien kanssa.
- Hei voitko sä auttaa? tyttö vinkaisi kulkiessani ohi.
- Joo, toki. Eiks se anna laittaa suitsia? kysyin vilkaisten Velliä, joka piti päätään itsepintaisesti ylhäällä, eikä pienellä tytöllä ollut mitään mahdollisuuksia saada suitsia päähän. Tyttö ojensi suitset minulle, ja väistyi karsinan ovelle. Velli yritti alkuun jujuttaa minuakin, sillä en ollut kovin pitkä. Huomatessaan kuitenkin, että edellistä isompi, ja todennäköisesti myöskin päättäväisempi hoitaja tuli apuun, ori päättikin antaa suitsia ihan kiltisti.
    Sinte tulikin juuri sivutalliin tarkastamaan, oliko ratsujen kanssa kaikki ok. Nainen hymyili nähdessään minut Vellin karsinassa, ja pyysi minut oitis taluttamaan pian alkavalle alkeistunnille.

Lähdin mielelläni avuksi tunnille, ja nappasin Zaran karsinan ovesta riimunarun, jonka heitin olalleni.
- Haluutsä taluttaa Vellin? kysyin tytöltä ja tarjosin oriin ohjia. - Mikäs sun nimi on?
- Pinja, tyttö vastasi hiukan ujosti, mutta suostui sitten vieno hymy suupielissään ottamaan Vellin ohjat.
    Kentällä autoin tytön Vellin selkään, ja kiinnitin riimunarun oriin kuolaimeen.
- Voitsä pitää sitten kiinni? Pinja kysyi hiukan jännittyneenä.
- Joo, hymyilin. - Jännittääks sua?
Pinja kohautti harteitaan ja kääri ohjaa lyhemmäksi.
- Velli on tosi kiltti, vaikka onkin niin iso. Mä oon ratsastanut tällä kerran ja tykkäsin kyllä hirveesti, rohkaisin ja silitin Vellin turpaa. Ori työnsi päätään syliini, varsinainen hellyydenkipeä nallekarhu!

Jäin taluttamaan Velliä alkeistunnille. Sinte oli pystyttänyt kivan radan tuntilaisille, pujottelua, pysähdyksiä ja puomikujia. Myös meillä taluttajilla oli hauskaa, jopa minulla, vaikka yleensä taluttaminen oli aika tympeää, kun pienemmät eivät osanneet yhtä paljon ja tehtävät olivat pääasiassa käyntivoltteja tai ravipätkiä pitkillä sivuilla. Velli käyttäytyi superkiltisti, vaikka pariin kertaan punki melko lähelle minua. Pinjakin unohti tunnin mittaan jännityksensä ja nautti pompottavasta ravista ja pujottelutehtävistä muiden tapaan.
    Tunnin jälkeen Pinjan äiti tuli myös kentän laidalle, ja lähti mukaamme purkamaan Velliä.
- Onpas tämä iso, äiti kauhisteli, ja silitti hiukan ujosti ison oriin kaulaa.
- Jep, se on. Varsinkin kun sillä on tollanen rakenne, että vaikka se nyt ei hirvittävän korkea ole, niin on se aika jyhkee, myötäilin ja ojensin Pinjalle pehmeän harjan, jolla hän sai harjata Vellin pään. Tällä kertaa ori ei vastustellut, vaan painoi päätään oikein alas saadakseen lisää rapsutuksia ja harjailuja.

Kun Velli oli hoidettu, Pinja ja hänen äitinsä lähtivät kotia kohti. Minä painuin toimistoon, jossa Helmin vyö ja loimi olivat todennäköisesti jo peseytyneet. Koneessa paloikin vihreä valo sen merkiksi, että ohjelma oli valmis. Vedin märät tavarat ulos koneesta ja laitoin ne valkoiseen isoon pyykkikoriin, jossa ne oli helppo kuljettaa varustehuoneeseen kuivumaan. Koska Helmi asui pikkutallissa päätin viedä loimen ja vyön sinne kuivumaan, jotta seuraavan ratsastajan ei tarvitsisi etsiä niitä joka paikasta.
    Asettelin vihreäruudullisen sadeloimen sivutallin varustehuoneeseen kuivumaan takaseinustalla olevalle metallitangolle, samoin vyön. Kuivatustankojen vieressä oli seinälle ripustettu valkoinen kori, jossa oli paperilappuja, pyykkipoikia ja pari kynää. Helmillä olikin jo valmis lappu, jonka vain kiinnitin tankoon, jossa loimi ja vyö kuivuivat.
- Hyvä, totesin itsekseni ja vilkaisin vielä Helmin varustepaikkaa, jotta kaikki olivat kunnossa.

Pikkuhiljaa väsymys alkoi kuitenkin painaa pitkän, mutta kivan tallipäivän päätteeksi, joten päätin lähteä pyöräilemään kotiin.

// Tää on aika vanha tarina, ja olisi "kuulunut" tuon Askel, kaks hyppy! -tarinan jälkeen, mutta jostain syystä sen julkaiseminen on jäänyt laitoin tän kuitenkin nyt piristämään Helmin päiväkirjaa!

Sinten kommentti

Onneksi välillä saa kakkua piristämään arkiviikkoja Tippuisitte useammin... no kai ei nyt sentään! Nyt parina päivänä on ollut vähän viileämpää säätä, ja hevoset ovat selvästikin huokaisseet helpotuksesta. Laiskamatohevoset jaksavat treenata ahkerammin ja tunneilla onkin nähty mitä reippaimpia ratsukoita! Sulla onkin ollut tänään ahkera päivä, ja monta asiaa on saatu hoidettua pois päiväjärjestyksestä - ainakin vähäksi aikaa. Kiitos myös kun jaksoit taluttaa alkeistunnilla, siitä on korvaamaton apu.

Pitkä ja virheetön tarina jälleen kerran! Sun ja Helmin yhteistyö sujuu upeasti ja paranee vaan jatkuvasti. Mielestäni on tosi hyvä, että käyt säännöllisesti ohjatuilla tunneilla itsenäisen ratsastuksen lisäksi: tämä auttaa sua ja Helmiä kehittymään ja ehkäisee salakavalia virheitä ratsastuksessa.

23,90v€

[Silja]

Reipas maastolenkki

Koulut olivat alkaneet, jonka vuoksi Helmin kanssa touhuilu alkaisi painottua taas yhä enemmän viikonlopuille. Pyöräilin poninhäntä hulmuten asfalttitietä pitkin kohti Metsälampea. Helteet olivat alkaneet lähes sillä sekunnilla, kun olin astunut koulun ovista sisään. Kesälomaa pitäisi kai siirtää viikolla-parilla taaksepäin, sillä alkukesä oli aina melko kylmä, mutta helleaalto tuli aina koulujen alkamisen aikaan.
    Jätin pyöräni nojaamaan päätallin seinää vasten ja pujahdin puisesta ovesta sisään. Kipitin suorinta tietä toimistoon, jonka ilmoitustaululta bongasin Sinten estevalmennuksen osallistumislistat.
- Hei, mahtavaa, estevalkku! hihkaisin ja nappasin oitis kynän pöydältä. Raapustin nimeni osallistumislistan jatkoksi ja suuntasin sitten kaapilleni. Minkki kaiveli omia tavaroitaan, ja näytti olevan puoliksi kaappinsa sisällä.
- Moi! tervehdin ja nykäisin oman kaappini auki.
- Ai moi! Lähtisitsä mun ja Locin kanssa maastoon? Sinten piti ratsastaa Mara tänää, mutta sille tulikin muita hommia, ja Loci sano, ettei aio lähteä yksin lenkille sen elukan kanssa, Minkki naurahti.
- Nojoo, voisin vaikka lähteekkin. Itseasiassa aattelin kyllä mennä kentällä, mutta kyllähän maastoilu piristäis, kisa- ja valkkakenttiä on nähty niin reilusti viimeaikoina!

Vedin jodhpurit jalkaani ja nappasin kypärän, hanskat ja raipan mukaani, jonka jälkeen lähdin Minkin perässä hakemaan hevosia sisään. Hevoset olivat edelleen laitumilla näin hyvillä keleillä, mutta joutuivat jo iltapäivällä sisään tuntilaisryhmien tullessa tallille. Toisaalta on ihanaa, että tuttu ja turvallinen arki on palannut, mutta toisaalta taas loma olisi voinut vielä jatkua!
    Pujahdin sähkölankojen ali ja metsästin Helmiä katseellani. Tamma näytti mutustavan heinää Enkelin vierellä laitumen takaosassa. Lampsin heinä jaloissani kahisten muiden hevosten lomassa Helmin luo.
- Moi, suunnitelmat muuttuivat. Pääsetkin tänää maastoon! kerroin hymyillen ja taputin sitä selälle. Otin ponin pään kainalooni ja pujotin violetit päitset sen päähän.
- Tuuhan, maiskutin Helmin liikkeelle, jolloin se vähän vastahakoinen ilme kasvoillaan lähti seuraamaan minua laitumien portille. Huomasin Minkin ja Locin jo hoitavan Maraa ja Majuria hoitopuomilla. Kiinnitin Helmin hoitopuomin toiseen päätyyn, jonkin matkan päähän oreista, ettei syntyisi kränää poikien kesken. Etenkin kun Helmi oli aika tulinen sielu muita hevosia kohtaan.

Jätin Minkin ja Locin vahtimaan Helmiä hetkeksi sillä välin, kun hain tamman varusteet sivutallilta. Pian kiikutinkin jo harjapakkia, satulaa ja suitsia sylissäni. Laskin satulan hoitopuomille Helmin nenän eteen ja jätin harjapakin sekä suitset maahan. Helmi nuuhki satulaa korvat höröllään niin, että sen istuinosalle jäi märkä läntti.
- Oii, höppänä älä kuolaa sun satulaa, mä pesin sen viimeksi, naurahdin ja rapsutin Helmiä korvan takaa. Tamma kääntyi katsomaan minua ja alkoi hamuta kättäni.
- Ohoh, Helmihän on nykyisin ihan piloille hemmoteltu. Siitä on aikaa kun mä oon viimeksi edes taluttanut tuota ponia. Sinte tuppaa nakittamaan mulle aina nää ei niin selväpäiset tapaukset, Loci vilkaisi kulmat koholla Maraa, jonka likaiset hampaat välkkyivät huulien välissä ja korvat luimistelivat joka suuntaan.

Harjailimme hevoset läpi, jonka jälkeen Loci lähti hakemaan omia ratsastustarvikkeitaan. Minä ja Minkki jäimme vahtimaan hevosia, ja valmistelemaan omiamme jo satulointia varten.
- Hui Mara, älä mua syö, en oo koskaan tehnyt sulle mitään pahaa! Minkki sähähti, kun Majurin vierellä seisova musta ahaltekori lähtestyi häntä uhkaavasti suu mutrulla.
- Mä oon kerran sillä hypännyt. Sehän oli ihan jees ja hyppäs hyvin, mutta esteiden välillä kyllä kuumotteli koko ajan missä kohtaa se aikoo heittää mut alas, pyöräytin silmiäni ja ojensin käteni Helmin turpaa kohti. Aina niin kiltti Helmi vain höristi korviaan ja kurotti haistelemaan kättäni.
- Niin mun luottoesteponi, maanittelin ja annoin pusun tamman turvalle.
- Mä oon Majuriin niin tyytyväinen, meidän ekoja kisoja ulkopuolisissa, ja me tultiin kolmansiksi eilen! Minkki huokaisi ja kietoi kätensä Majurin kaulaan.
- Se on hieno suoritus, mun ja Helmin ekat kisat päätty niissä lumiestekisoissa, että mä kupsahdin lumihankeen, naurahdin.

Kun Loci tuli takaisin ratsastustavaroinensa, otin Helmin huovan käsiini ja asettelin sen sopivasti selkään.
- Ei löytynyt haarniskaa tallivintiltä, Loci huokaisi pettyneenä. - Pitää kai tyytyä näihin perus turvaliiviin ja kypärään. Locin repliikit saivat minut ja Minkin naurahtamaan.
- Ehkä mä jään kuitenkin tähän kentälle jos teillä on tollaset suunnitelmat! pudistelin päätäni ja kiinnitin Helmin vyön vähän katsoen, ettei se päässyt näykkimään minua.
- Tän hevosen toilailuista oon saanut jo ihan tarpeeksi mustelmia kiitos, Loci sanoi napakasti ja nosti satulan Maran selkään samalla kun ori näytti vielä jäätävämpää ilmettä kuin aikaisemmin.
    Taputin Helmiä kaulalle satuloimisen jälkeen ja siirsin sitten hiukseni matalalle poninhännälle. Painoin kypärän päähäni ja nappasin suitset käsivarrelleni. Avasin ne ristityksestä ja otin sitten Helmin pään kainalooni. Pudotin päitset maahan ja pujotin ponille kuolaimet suuhun.
- Hieno tyttö, kehuin ja asettelin niskahihnan korvien taa. Majurin ja Minkin luota kuului hiljaista maanittelua, kun Maran päädystä taas hampaiden narskuntaa ja mutinaa.

Kun olin valmis, kiristin vielä satulavyön ja ponnistin Helmin satulaan. Pidensin jalustimia parilla rei'ällä ja siirryin sitten odottelemaan, että myös Minkki ja Loci pääsisivät selkään. Helmi seisoskeli kiltisti paikoillaan, vaikka Mara ja Majuri hääräsivätkin sen edessä, sillä molemmat oriit olisivat jo kovasti halunneet päästä matkaan.
- Mä johdan ainakin, jääks Helmi viimeiseksi villahousuksi? Loci kysyi virnistäen, samalla kun pidätteli paikallaan steppaavaa Maraa.
- Kai me sitten jäädään, sanoin taputtaen Helmin kaulaa.
    Lähdimme matkaan siistissä jonossa. Pidin hieman pidempää välimatkaa Majuriin, jotta Helmi ei turhaan ärtyisi. Ylitimme ison tien, josta Loci johti meidät Mansikkaniitylle vievälle polulle. Hevoset kävelivät rentoina, paitsi ehkä Mara, jonka pää oli pystyssä ja häntä korkealla kannateltuna. Loci kuitenkin taputti rennosti oriin kaulaa, ja pudisteli päätään.
- Ei sun tarvi joka kiveä ja kantoa katsoa noin järkyttyneenä, hän naurahti.

- Ravataanko pellon poikki? Silleen rauhallisesti? Loci kysyi ja vilkaisi taakseen Mansikkaniityn piirtyessä eteen.
- Sopii! vastasimme yhdestä suusta, joten kun Helmikin oli päässyt pois mutkikkaalta polulta, siirsimme hevoset raviin. Kiristin hieman ohjia, sillä Helmi olisi jo halunnut siirtyä laukkan. Mara harppoi kärjessä pitkin askelin ja Majuri pysytteli kepeästi sen perässä. Helmi tuli parin metrin päässä Majurista innokkaasti puhisten. Tein pieniä pidätteitä, jotta poni pysyisi tahdikkaassa ravissa. Kevensin oikeanpuoleiselle jalalle ja yritin hieman rauhallisemmalla kevennykselläkin hidastaa tahtia. Kunhan enimmät virrat oli ravailtu pois, Helmi alkoi pellon loppupuoliskolla pärskiä rennompana ja ravata tasaisemmin. Taputin sen kaulaa, kunnes metsän reunalla jono siirtyi taas käyntiin.
    Jatkoimme Mansikkapolkua pitkin isolle tielle, jonka reunaa kuljimme hetken matkaa. Onneksi vastaan ei tullut autoja, sillä Maralla oli kovat ennakkoluulot jo paria lenkkeilijää kohtaan. Hieman ennen joen ylittävää kivisiltaa käännyimme takaisin kapealle hiekkatielle.
- Laukataanko pikkupätkä? ehdotin jonon hänniltä.
- No selvä on, koettakaa pysyä perässä, Loci vihjaisi ja siirtyi ensin raviin, jonka kautta nosti pian laukan. Helmi sinkosi Majurin perään kuin katapultti, sillä Mara todellakin paineli kovaa kärjessä. Otin tukon harjasta käsiini ja siirsin painon jalustimille. Tuuli vinkui korvissa Helmin kiitäessä lennokkain askelin jonkin matkan päässä Majurin takapuolesta. Majuri heitti pari napakkaa ilopukkia, mutta ei saanut Minkin tasapainoa horjutettua kovin paljoa. Mara sen sijaan jätti vauhtia hidastavan pukittelun ja temppuilun väliin, ja se laukkasi sieraimet punaisina ja korvat niskaa vasten painettuna aina suoran loppuun asti, jossa Locilla oli täysi työ saada ori pysähtymään.

- Herranjumala, miksei tuo hevonen oo laukkaradoilla? Minkki huokaisi ja nojautui puuskuttavan Majurin kaulaan.
- Kun Mara kerran pääsis ympyräradalle se ei siellä pysähtyis enää ollenkaan, Loci naurahti ja taputti Maran hikistä kaulaa.
- Huh, aika kovaa menoa, hymyilin hengästyneenä ja silitin Helmin kaulaa. Poni pärskyi iloisen ja jatkoi reippaassa käynnissä Majurin perään.
    Kännyimme Pirunpolulle, joka vei tiheän sekametsän läpi. Linnut lauloivat ja satulat narisivat. Päästin ohjaa valumaan hieman pidemmäksi sormieni välistä ja taputin Helmin kaulaa.
- Enpä olekkaan vähään aikaan maastoillut, etenkään Maralla. Voisi ensikerralla heittää vaikka jonkun laukkalenkin, ei tekisi pahitteeksi tälle elukalle, etenkään parin vapaapäivän jälkeen, Loci puheli ja antoi myös Maran venytellä hiukan kaulaansa.

- Mitäs sanoisitte jos hypättäisiin vähän? Loci kysyi pilkettä silmäkulmassa. Pirunmetsästä lähti pieni lenkki, jonka varrelta löytyi myös Metsiksen maastoesterata.
- Joo! hihkaisin innostuneena. Olin hypännyt maastoesteitä Helmin kanssa kerran esteryhmän tunnilla, ja poni oli kyllä hoitanut hyppytehtävänsä tosi hienosti.
- Selvä homma, katotaan miten paljon Majurin takapää kevenee tuon radan aikana, Minkki naurahti.
    Päätimme lähteä radalle lyhyillä välimatkoilla, jotta kenenkään ei tarvitsisi seisoa kauaa yksin. Mara lähti ensimmäisenä, ja kun se katosi mutkan taakse, voisi Majuri lähteä. Toivoin, että Helmi pysyisi nahoissaan, vaikka joutuisikin hetken seisomaan yksin. Loci käski kuitenkin kävellä ja työskennellä, ja lähteä sen jälkeen rauhallisesti radalle.

- Huii, mitenhän tää sujuu, huokaisin jännittyneenä, kun Mara lähti aluksi ravissa pientä tukkia kohti. Esteen jälkeen ori ampaisi välittömästi parin pukin saattelemana matkaan, ja katosi sitten puiden taakse.
- Mä meen, Minkki ilmoitti ja lähti myöskin ravaamaan tukkia kohti. Käänsin Helmin ympyrälle ja yritin pidää sen kuulolla.
    Kun Majuri oli päässyt kunnolla radalle, käänsin Helmin tukkia kohti. Tamma teki pari suurta ilmaloikkaa, jonka jälkeen nosti laukan.
- Prr, soo, rauhoittelin ja yritin pitää sen ravissa ennen tukkia. Helmi tuli kuitenkin vähän kyseenalaisessa askellajissa tukille, jonka jälkeen lähti reippaasti korvat höröllä laukkaamaan mutkaan. Kevensin vähän istuntaani ja pidin tasaisen tuntuman ponin suuhun ja pohkeet kiinni. Majuri oli näköetäisyydellä, noin puolensadan metrin päässä meistä. Kaarteen jälkeen tuli puuhaloista koottu aidan tyyppinen este, jonka ylitimme ilman ongelmia. Helmi jatkoi tasaisessa laukassa esteen jälkeen, ja nyt kun olimme päässeet vauhtiin, tamma imi esteille sujuvasti. Seuraavaksi tulisi koivutrippeli. Ratsastin vähän lyhyempää laukkaa lähestymisellä, ja sain paikan ratsastettua hieman lähemmäs, kun kyseessä oli leveä este. Myötäsin käteni Helmin kaulalle ja jatkoin esteen jälkeen reippaassa kenttätemmossa pangetille. Ensin tuli kaksi porrasta ylös, parin askeleen tasanne ja kaksi pomppua alas. Helmi hyppäsi pyöreästi tasanteelle kahden portaan kautta. Otin laukan kiinni ja etuosan kevyeksi jolloin Helmi ei päässyt etupainoiseksi alashypyillä. Työnsin jalkojani hieman eteen, jotta tasapaino pysyisi paremmin ja annoin ohjalta tilaa Helmin asetella jalkansa itse. Alashypyt eivät olleet vahvimpia puoliani, mutta Helmi hoiti homman tasaisesti ja siististi. Seuraavana oli jo pieni suora pätkä, jolla annoin Helmin sujua reippaasti eteen. Suoran päätteeksi oli vielä jo hiukan korkeampi penkki este, jota Helmi katsoi vähän oudoksuen, mutta yli mentiin kuitenkin onnistuneesti. Taputin Helmiä kaulalle ja toin sen vielä rauhallisessa laukassa ruskealle ohuelle kortti esteelle. Viimeisenä esteenä olisi ollut vallihauta, mutta päätin kiertää sen tällä kertaa, sillä ponnistuspaikka näytti aika epätasaiselta. Suoran päässä odottelivat Minkki ja Loci, molemmat olivat ilmeisesti selvinneet hengissä radasta.

- Se oli mahtavaa, Helmi vaan meni ja hyppäsi niin kiltisti, kerroin tyytyväisenä ja taputin ponin kaulaa kotimatkalla. Tulimme pian Harjulenkille, jossa annoimme hevosten vain kävellä palautuakseen reippaasta maastosta ja hyppäämisestä. Rapsuttelin Helmiä sään vierestä ja annoin sen venyttää kaulaansa maata kohti. Hevoset pärskähtelivät rentoina ja jopa Mara oli jo uskaltanut vähän rentoutua, ilmeisesti Locikin oli ihan tyytyväinen oriin hyppysuoritukseen siitäkin huolimatta, että muutamia pukkisarjoja oli radan aikana tullut.
    Pysäytimme hevoset hoitopuomin viereen tallipihalle ja laskeuduimme selästä.
- Huh, kiitos seurasta, ja ihan turvallisesti päästin kotiinkin, wuhuu! Loci tuuletti ja taputti Maran kaulaa. Ori ei kuitenkaan edelleenkään ollut sen paijauksenkipeämpi kuin yleensäkään, joten Loci sai sen seurauksena hampaat hupparinsa hihaan.

Riisuin Helmiltä varusteet ja otin siltä enimmät hiet pois pesusienellä ja vedellä. Tamma ei onneksi menisi tänään enää tunneille, joten sen voisi viedä vielä illaksi takaisin laitumelle, sillä myös ainakin laidunpaikkoja vuokraavat yksityishevoset olisivat uulkona, ja mahdollisesti osa tuntihevosistakin. Katsoin Helmin kaviot vielä läpi, ja nappasin sitten riimunarun käsiini. Myös Mara oli vielä menossa ulos, joten lähdin sen ja Locin perässä taluttamaan Helmiä laitumille päin.
    Avasin laitumien sähkölankaportit ja kiepautin Helmin lankojen sisäpuolelle.
- Nii, parastytsy, kehuin ja silitin Helmin kaulaa. Kaivoin taskustani ponille sokerikuution ja ojensin sen tamman turvan alle. Helmi hamusi sen nopeasti kämmeneltäni ja nautiskeli tyytyväisenä.
- Laitoin meidät Sinten estevalkkaan, päästään hyppäämään kunnolla tunnille taas pitkästä aikaa. Oot kyllä ollut niin huippu viimeaikoina! kuiskasin ja rapsutin Helmiä korvan takaa. Tamma ummisti silmiään ja työnsi turpansa olkapäälleni puhaltaen lämmintä ilmaa poskelleni. Ihana Helmi!


Sinten kommentti

Huh, olipa Locilta uhkarohkea teko lähteä hyppäämään Maran kanssa maastoesteitä! Ehkä se haarniska olisi tosiaan ollut ihan paikallaan Ihme ja kumma Mara suoriutui hyvin hypyistä ja Loci taisi pysyä selässä koko maastolenkin ajan? Wau mitä edistystä! Ihanaa kun Helmikin pääsi hyppäämään maastoesteille Se osaa kyllä ja tykkääkin siitä, mutta loppuen lopuksi aika harvoin me ollaan lähdetty maastoesteille. Maastonne kuulosti ihanalta, varmaan jäi hyvät fiilikset monipuolisesta lenkistä!

Tätä tarinaa sai lukea hymyssä suin! Olit ripotellut tekstin sekaan sopivan määrän kevyttä huumoria ja vaihtelua, mikä sai lukijan mielenkiinnon pysymään ylhäällä alusta loppuun saakka. Virheetön ja pitkä tarina (jälleen kerran toitotan samaa), todella hyvä suoritus!

30,50v€ + papukaijamerkki! Paljon onnea!

[Silja]

Suuruudenhulluutta
+ekstratehtävä
linkki kutsuun

Kisakentän pilli vihelsi, ja kimo puoliverinen starttasi häntä tötteröllä ratansa. Portin tienoilla pyöri suklaanruskea suomenhevonen, joka hörisi innoissaan. Loci joutui pidättelemään innosta puhkuvaa Hurmosta jonkin verran, mutta yritti sivusilmällä seurailla radalla olevan ratsukon suoritusta.
- Toivotaan, että tästä toi Hurmos vetää ykköspalkinnon, Sinte virnisti ja katseli Hurmoksen touhuja.
- Niimpä, menihän sillä kyl toi edellinen luokka jo vähän paremmin.. myötäilin, ja seurasin katseellani kimoa, joka paraikaa eteni kolmannelle esteelle temmokkaassa laukassa.
    - Ratsukon tulos, toisesta vaiheesta 0 virhepistettä, ajassa 17.30, ja tällä hetkellä toiselle sijalle, kaiuttimesta kuului.
- Tsemppiä Loci, sanoin hiljaisella äänellä. Loci ohjasi Hurmoksen rata-alueelle, jossa nosti heti kätensä tervehtiäkseen tuomaria. Kunhan edellinen ratsukko oli päässyt pois radalta, Hurmos aloitti. Ori laukkasi lyhyttä, pyöreää laukkaansa, ja sai hienot ponnistuspaikat esteille. Toisella pitkällä sivulla oleva tuomarinkoppi ja katsomo kuitenkin jännittivät Hurmosta.
- Hurmos, ei nyt ei pelleillä, Sinte kommentoi napakasti. Loci napautti pohkeensa oriin kylkiin, jolloin se hiukan kauhistunut ilme kasvoillaan suostui jatkamaan rataa, vaikka paino olikin takajaloilla, valmiina spurttaamaan takaisin tulosuuntaan.

- Jes, koko ajan toi vaan paranee, hymyilin vieressäni istuvalle Sintelle. Hurmos laukkasi kisakenttää ympäri korvat höröllään, ja selässä istuva Loci taputti oriin kaulaa suorituksen päätteeksi.
- Jep, Hurmoksen vaan pitää saada katella noi kaikki esteet ainakin kertaalleen, Sinte pudisteli päätään. Totta, sillä ori oli ensimmäisessä luokassaan kieltänyt nopeasti ulos radalta. Kävelimme kentän portille vastaanottamaan tyytyväistä Locia.
- Hyvä homma, nyt sit hoitamaan heppa hyvin, Sinte kehui ja taputti pärskivän Hurmoksen kaulaa.
- Joo, tolle yhelle se lähti vähän kaukaa, mut radat on kyllä vaan parantuneet koko ajan, Loci naurahti ja kehaisi Hurmosta vielä kertaalleen.
    Loci ja Sinte seisoskelivat Hurmoksen karsinan edessä, mutta minä puunailin jo Helmiä. Tamma seisoskeli vähän jännittyneenä päiväkarsinassaan, ja tarkkaili tallin touhuja huolellisesti. 70-80cm luokassa oli vielä ainakin kymmenisen ratsukkoa jäljellä, jonka jälkeen suoritettaisiin vielä palkintojen jako, ja sitten oman luokkani, eli 90-100cm rataantutustuminen. Minua ei jännittänyt juuri tavallista enempää, sillä viimeisimmät 90-luokkamme olivat menneet paremmin kuin hyvin, ja oli ehdottomasti loistava tilaisuus siirtyä metrin luokkiin radalla, jossa vain osa esteistä hipoi maksimikorkeutta.

Suunnittelin lähteväni kävelemään Helmin kanssa kävelemään parin ratsukon päästä, joten keräsin sen varusteet hollille, jonka jälkeen nappasin huovan kainalooni.
- Ootko sä lähdössä? Loci kysyi Hurmoksen karsinasta.
- Joo, kohta puoliin, kunhan laitan varusteet, vastasin, ja asettelin punaruskean Eliten huovan Helmin sään päälle.
- Hei, odottakaahan mua sitten, mä tarjoon tälle vaan vähän mellavettä, Loci tönäisi karsinan oven kiinni, ja etsiskeli sankoa katseellaan.
- Juu, ei täs oo vielä kiirettä, kunhan vähän ehtisin ravailla ja laukkailla ennen rataantutustumista, sanoin ja kiersin kiinnittämään panssarivyön toiselta puolelta.
    - Voi mitenkä Helmi onkaan hienona, sun pitää mennä hyvin tänään meidän esteponi, Loci leperteli ja rapsutteli Helmin turpaa.
- Jep, toivotaan, että se hoitaa hommat yhtä hienosti, vaikka pari estettä onkin kymmenen senttii korkeemmalla, kuin viimeksi, hymyilin ja kiskoin turvaliivini kiinni. Ilma oli hieman tuulinen, ja syksy alkoi jo näkyä muutamissa viimepäivien sadekuuroissa, mutta tänään ilma oli onneksi pysynyt pelkästään pilvisenä.

Loci tarjoutui taluttamaan Helmin tallipihalle, josta hyppäsin ponin selkään. Kiristimme vyötä parilla rei'ällä, jonka jälkeen katsoin sopivan mittaiset jalustimet. Helmi seisoi kiltisti paikoillaan, ja oli ottanut tehtäväkseen tuijottaa tallia vastapäätä olevaa katosta, jossa karsinan kuivikkeita suojelevan tummanvihreän pressun kulma lepatti tuulessa. Suoristin jalkani takaisin jalustimeen, ja painoin pohkeeni Helmin kylkiin. Tamma laski hiukan päätään ja lähti reippaaseen käyntiin. Ohjasin ponin tallin kulmalta verryttelykenttää kohti, jonka reunalle Sinte ja Loci jäivät seurailemaan ja antamaan vinkkejä.
    Ratsastin aluksi käyntiä hetken, jossa tein pysähdyksiä ja taivutuksia, saadakseni Helmin kuulolle. Väistelin parhaani mukaan hyppääviä ratsukoita, ja kävin välissä myös kyselemässä Sinteltä, kuka radalla tällä hetkellä oli.
- Sä voit ruveta ravaamaan. Paljon ympyröitä ja kaaria, ja silleen, että pidätteet tulee läpi, Sinte neuvoi. Siirsin Helmin tasaiseen raviin, ja vaihdoin kevennyksen ulkoetujalalle. Helmi ravasi melko reippaasti, ja tuntui tänään hiukan vahvalta pidätteille. Yritin tehdä paljon siirtymisiä ja temmonmuutoksia, jotta poni ei pääsisi juoksemaa liian kovaa. Asettelin ja taivuttelin sitä ympyröiden avulla molemmille kyljille, jonka jälkeen otin hiukan laukkaa. Helmi höristi korviaan ja työnsi etujalkansa pitkälle eteen.
- Sooo, rauhoittelin matalalla äänellä ja käänsin Helmin pääty-ympyrälle. Helmi pärskähteli laukan tahdissa ja vaikutti aika pirteältä. Annoin sen pitkällä sivulla laukata hiukan sujuvammin, ratsastaen itse kevyessä istunnassa. Toisessa päädyssä jäin jälleen ympyrälle, jossa otin laukan tahdin kuntoon ja ratsastin pidätteetkin läpi.

- Luokan 90-100cm ratsastajat, voivat valmistautua rataantutustumiseen jalkaisin, kuuluttaja sanoi. Ravasin Helmin kanssa verryttelykentän portille, ja hyppäsin alas selästä.
- Noni, sit mennään. Otaksä Loci Helmin? Sinte viittoi minua matkaani, ja vilkaisi sitten Lociin kysyvästi.
- Juu, niinhän me sovittiin, Loci hymyili ja tarttui Helmin ohjiin. Harpoin Sinten perässä kisakentälle, jossa hän lupautui auttamaan minua rataantutustumisessa ja antamaan vinkkejä sen ratsastamiseen.
    Ensimmäisenä esteenä tultiin mustavalkoinen pysty, kentän yhtä kulmaa kohti. Sinte käski olla tällä esteellä tarkkana, että laukka vaihtuisi oikeaan. Pystyn jälkeen kaarrettiin päädyn läpi, ja pitkällä sivulla oli suora pysty-okserilinja.
- Tässei pitäis olla mitään erikoista, Helmille about kuusi askelta, tai pitkät viisi, Sinte sanoi. Neljäs este hypättäisiin lävistäjätyyppisesti kentän toista kulmaa päin, vähän kuin peilikuva ensimmäisestä esteestä. Tällä esteellä pitäisi taas olla tarkkana laukan kanssa. Ensimmäinen vaihe oli suhteellisen simppeli, sillä neljännen esteen jälkeen siirryttiin taas toisella pitkällä sivulla olevalle pysty-okseri linjalle.
- Tässäkinhän oli suora lähtö, eli jos tulee puhdas, niin jatkat suoraan päätyä kohti, ja siitä käännät sitten tolle pystylle, ja siitä kaareva tie, tolle toiselle, joka on siis sama kuin eka este. Ootas yks, kaks, kolme.. Sinte lähti reiluilla askelilla mittaamaan väliä. - Joo, eli ratsasta 6 askelta tähän, silleen vähän uusintatemmossa. Linja oli hiukan kaareva, joten tien kanssa piti olla tarkkana, ja linjan toisella esteellä vaihtui taas laukka. Kentän keskellä oli sarja, joka tultaisiin hieman vinosti toisen pitkän sivun viimeistä kirjainta kohti.
- Sarjalle hyvä tie, ratsasta tarpeeksi pitkään tätä pitää sivua kohti, ja vasta tästä kirjaimen kohdalta käännät, Sinte sanoi, ja pysähtyi suoralle linjalle sarjan ensimmäiselle pystyesteelle. Sarjan jälkeen, tultaisiin enää sama pysty-okseri linja, joka tultiin ensimmäisessä vaiheessakin, jonka jälkeen rata olisi ohi.

Sain kerrata rataa hyvän aikaa, ennen kuin palasimme takaisin verryttelykentälle, ja hyppäämään.
- Oliko vaikee rata? Loci kysyi pitäen kiinni Helmin ohjista. Tamma seisoi sporttisen näköisenä korvat höröllään ja katseli minua sekä Sinteä kohti.
- No vähän, aika paljon laukan kattomisia, linjoja ja sellasta. Mutta ei oo vaikee muistaa, sanoin hymyillen. - Ne pari estettä tais olla aika isoja, mutta muuten en ainakaan niiden koosta järkyttynyt, naurahdin vielä perään.
- Hyvin se menee, ratsastat vaan huolelliset tiet ja katot, ettei se kaahaa. Sitä kymmenen sentin heittoa ei kannata miettiä. Sä et edes huomaa, Sinte tsemppasi, ja taputti Helmiä kaulalle.
    Ohjasin Helmin ravissa uralle, ja silmäilin sopivaa tietä tullakseni verkkapystyä, joka oli tosin tällä hetkellä vielä ristikkona.
- Ristikko! huudahdin, ja ohjasin Helmin aluksi ravissa ristikolle. Kun poni huomasi, että nyt oli tarkoitus hypätä, se kohotti päätänsä ja alkoi heti ravata innokkaammin. Pidätin sitä vähän ohjasta, ja sain kuin sainkin rauhallisen ravilähestymisen ristikolle. Esteen jälkeen nousi pyörivä, ja aika iso laukka. Kehuin Helmiä, ja jatkoin laukassa työskennellen hetken pääty-ympyrällä.

- Vaihdetaas suuntaa, verryttelynvalvoja sanoi, sillä ensimmäisten piti jo kiiruhtaa radalle. Esteitä nostettiin, ja okseri vaihdettiin oikeaan kierrokseen hypättäväksi. Rapsuttelin Helmiä harjan juuresta, ja tein pari laukannostoa oikeaan kierrokseen.
- Pysty! huudahdin, ja ratsastin tasaisessa laukassa pystylle. Helmi otti muutaman reippaamman askeleen, mutta sain sen pidettyä lapasessa muutamalla pidätteellä, ja paikkakin osui kohdilleen.
- Hyvä! taputin Helmin kaulaa.
- Hieno hyppy, muista istua satulaan vielä ennen estettä, muuten se ponikin alkaa kiirehtiä, Sinte vinkkasi.
    Tulin pystyn onnistuneesti vielä kertaalleen, jonka jälkeen vaihdoin okseriin. Okseri taisi olla metrissä, ja yhtäkkiä se näyttikin kamalan suurelta.
- Okseri, huudahdin hiukan epävarmasti. Yritin kuitenkin olla miettimättä kokoa, aivan kuten Sinte oli neuvonut. Epävarmuus voisi pilata hyvän suorituksen, joten ohjasin Helmin päättäväisesti okserille. Helmi tuli reippaassa laukassa, ja lähti vähän kaukaa hyppyyn. Nappasin harjasta kiinni juuri ennen ponnistusta, ja sain keploteltua itseni mukaan hyppyyn.
- Tuu vielä kerran, ja ratsasta sillekin esteelle. Tasanen tuntuma ja pohkeet kiinni! Sinte neuvoi.
- Okseri, sanoin uudelleen, ja lähdin esteelle. Yritin ratsastaa samaan tyyliin kuin aiemminkin, ja huomasin heti eron. Helmi tuli tahdikkaammin ja myös hypyssä oli helpompi olla mukana.
- Jaa, kehuin rauhallisella äänellä ja taputin Helmiä.
- Hieno juttu! Se riittää, me voidaan lähteä kisakentälle! Sinte tokaisi.

Vatsanpohjassani nipisteli, kun seisoin katselemassa edellisen ratsukon suoritusta. Tumma hevonen liihotteli esteiden yli kevyesti korvat höröllään.
- Helmi, sun pitää hypätä yhtä hienosti, kuiskasin nojautuen Helmin kaulaan. Tamma oli alkanut jo hiukan kasvattaa talvikarvaa, ja sen kaula oli ihanan pörröinen ja pehmoinen. Helmi puhisi innostuneesti ja katsoi korvat höröllään kentälle. Edellisellä ratsukolla näytti menevän mallikkaasti, ja rata oli tähän mennessä ollut puhdas. Yritin torjua jännitystäni ja keskityin muistelemaan rataa, ja ohjasin mielessäni puoliveriratsukkoa, mihin hänen tuli ratsastaa seuraavaksi. Kun suoritus viimein vihellettiin hyväksytyksi, ratsukko ravasi tyytyväisen näköisenä radalta.
- Tsemppiä Silja! Loci ja Sinte kannustivat.

Ohjasin Helmin radalle ja nostin käteni tervehdyksen merkiksi. Ravasin kerran kentän reippaasti ympäri, ja näytin Helmille paikat. Poni ei onneksi kyttäillyt edes katsomoa, vaikka tuomarinkoppia se hieman katsoi oudoksuen. Tuomari vihelsi pilliinsä, ja antoi luvan aloittaa. Siirsin ulkopohjetta hiukan taakse, ja suuntasin katseeni ensimmäiselle esteelle. Helmi astui temmokkaasti takajaloillaan runkonsa alle, ja korvat hörössä kääntyi pystyä kohti. Pidin tasaisen tuntuman suuhun ja pohkeet ponin kyljissä. Esteellä myötäsin käteni ponin kaulalle ja mukauduin lennokkaaseen hyppyyn. Pidin kevyen asetuksen oikealla, jotta alastullessa laukka osuisi kohdilleen. Helmillä ei ollut vaihtojen kanssa ongelmia, joten pääsimme sujuvasti jatkamaan linjalle. Pysty-okseri linja oli melko tuttua kauraa, joten vaikka Helmi tuppasikin välissä vähän leviämään, sain sen hyvin pidettyä, vaikka okserille paikka tulikin vähän lähelle. Työnsin sisäpohkeella Helmin päätyyn ja yritin käyttää kaiken tilan hyödyksi. Lävistäjälle käännyttäessä, aukeni pitkähkö suora linja pystylle. Helmi venytti askeltaan, mutta tein napakan pidätteen ja tiivistin istuntaani, jolloin Helmi pääsi lyhenemään ja otti sopivat askelmäärät esteeseen nähden. Enää viimeinen linja ja ensimmäinen vaihe olisi ohi. Uusinnan ratsastaminen alkoi jo hiukan mietityttää, sillä Helmillä oli tapana kuumeta aina radan loppuun mennessä. Tuomarinkopin edessä olevalla okserilla se alkoikin jo vähän vastustamaan kättä, joten uusintaradalle lähtiessä sain tehdä napakammat pidätteet.
    Käänsin Helmin seuraavalle pystylle, joka tultiin vinosti kentän toista päätyä kohti. Tamma höristi korviaan ja venytti askeltaan. Hyppy tuli vähän matalaksi, mutta puomia emme onneksi pudottaneet. Olin vähällä epäröidä seuraavaa estettä, joten matkaamme tuli pieni mutka. Onneksi Helmi oli menossa täysillä mukana, ja sai jalkansa järjestymään ennen okseria.
- Prrr, rauhoittelin ja käytin sisäkättäni Helmin kaulalla. Ratsastin mahdollisimman suoralla tiellä sarjalle, vaikka minulla onkin pahana tapana kääntää tällä tavalla asetelluille esteille liian aikaisin. Helmi imi sarjalle innokkaasti, ja pääsi pystyllä vähän leviämään. Heti pystyn jälkeen tein pidätteen, jotta saisin Helmin etuosan kevyeksi ja ratsastettua väliin kaksi askelta. Helmi oli kuitenkin kättä vasten, ja lähti okserille reilusti kaukaa. En ollut ihan mukana, enkä saanut napattua harjasta kiinni, joten olin ihan solmussa selässä, ja niin oli Helmikin allani.

Helmi kompuroi esteeseen, eikä vauhti enää riittänyt okserin takapuomin yli. Oma tasapainoni oli hukassa, vaikka sen hyöty olikin suhteellisen pieni, sillä Helmi keinahti heti esteen jälkeen rajusti eteenpäin ja sen jälkeen kaikki tapahtuikin nopeasti. Yleisöstä kuului jännittynyt henkäys, kun lennähdin maahan Helmin eteen, ja poni tuli pian perässä takajalat ilmaa halkoen. Helmi kierähti kyljelleen viereeni ja näytti vähintään yhtä järkyttyneeltä kuin minäkin. Poni kompuroi nopeasti pystyyn ja ravisteli sitten enimmät hiekat päältään. Haukoin henkeäni ollenkaan tajuamatta mitä tapahtui, ja punnersin istumaan katsoen sitten pelästyneenä Helmiä.
    Kisojen ensiapuryhmä juoksi aidanraosta radalle ja kumartui sitten viereeni. Helmi katsoi kummastuneena kiiltäväpaitaista parivaljakkoa, mutta juuri kun se oli ottamassa askelta sivulle, nappasi Sinte sen ohjat käteensä.
- Miten kävi? hän kysyi huolestuneena.
- En mä.. en mä niiku yhtään osannu.. änkytin, ja samassa silmäni täyttyivät kyynelistä, vaikka yritin kuinka pidätellä niitä.

Sain aika suuren adrenaliiniryöpyn, joten en ajatellut ollenkaan, että minuun olisi sattunut. Olin päästäni aivan pyörällä, ja tunsin outoa leijumisen tunnetta ja pientä jomotusta vasemmalla hartiaseudulla. Ensihoitajat auttoivat minut pystyyn, ja kyselivät vointiani.
- Mulla on vähän huono olo, ja.. henkäisin repliikkini kesken, kun toinen käteni jumiutui täysin ja olkapäätä vihlaisi.
    Pääsin mutkitellen kompuroimaan pois kisakentältä. Yleisöstä kuului tsemppiaplodit, vaikka jos minulta kysyttäisiin, olisin miellumin ottanut voittoaplodit. Minut talutettiin kisakentän laidalla olevaan ambulanssiin, jossa turvaliivi ja hanskat saatiin pois päältäni, mutta kisatakki leikattiin leikkurilla. Oikeastaan olisin vastustellut, mutta olin tosi hämmentynyt, sillä toinen käsi tuntui todella oudolta, enkä saanut sitä juuri liikutettua. Aloin vihdoin tajuta tilannetta, ja sydämen tahtiin tykyttävä kipu kädessäni vain kasvoi.
- Muistatsä mitä on tapahtunut? Sattuuko sua muualle? Toimiiko ton käden motoriikka? nuorehko mies kyseli samalla, kun tummatukkainen nainen pisti kipulääkettä ruiskulla ja lisäsi tipan. Minut käskettiin makaamaan sängylle ja nainen alkoi tutkia olkapäätäni. Liikuttaessa siihen vihloi, mutta muutoin olin aika shokissa kuvailemaan tunnetta tarkemmin.

Minut päätettiin kuskata kuvauksiin sairaalaan, jonka seurauksena olin sydän syrjällään, kuka hoitaisi nyt Helmin. Mä en ollut varmaan ikinä epäonnistunut näin pahasti.

Sinten kommentti

Voi ei, nämä estekisat eivät menneetkään ihan niin hyvin kuin oltiin ajateltu. Ei se mitään, aika ei voi onnistua ja elämään pitää mahtua myös pettymyksiä – nehän vasta parhaiten opettavatkin! Joskus hyvinkään tehdyt suunnitelmat eivät toteudu, vaikka kuinka hyvin yrittäisi. Onneksi ei sattunut vakavammin, sairaalassa osataan varmasti kertoa tarkemmin mitä on käynyt. Helmi pärjää kyllä täällä meidän hoivassa Kaatumisen takia Helmi saattaa vähän arastella tulevia hyppyjä, sen kanssa pitää nyt jatkaa itsevarmasti mutta rauhallisesti, ettei tammalle synny mitään pelkoja.

Hyvin kirjoitettu tarina epäonnistumisesta kisaradalla. Olit kirjoittanut tarinan loistavasti kisojen viimeisen sijan ympärille! Mielestäni on kiva, että välillä hoitopäiväkirjoihin kirjoitetaan myös epäonnistumisista – ne värittävät päiväkirjaa entisestään! Pitkä ja virheetön tarina, en löydä tästä moitittavaa.

20,30v€

[Silja]

Sairaslomalla

- Laittasinko tän viininpunaisen? Minkki pyöritteli yleisneliöhuopaa käsissään.
- Laita vaan, ei miehet välitä miltä ne näyttää, sanoin sohvalta selaten samalla kännykkääni. - Ja sitä paitsi kyllähän se sopii sille, lisäsin virnistäen, ja nostin katseeni kaappiansa kaivelevaan Minkkiin.
- Millon sä pääset taas ratsastamaan? Joanna kysyi säälivän näköisenä.
- Äh, no en mä tiedä.. huokaisin suu mutrulla. Viimeiset kisat Helmin kanssa eivät olleet menneet ihan putkeen, ja tuloksena oli solisluun murtuma. Nyt saisin tuskailla toimettomana, ja yksikätisenä ainakin neljä viikkoa.
- Mitä siellä niinku tapahtui? Minkki kutristi kulmiaan, potkaisi kaappinsa oven kiinni ja nojautui istumaan sohvan selkänojalle.
- No se kaatu. Sarjan b-okserille, sanoin suu tiukkana viivana. Se oli ensimmäinen, ja toivottavasti myös viimeinen kerta, kun kaatuisin ponin kanssa.
    - Hei, oletteko te nähneet tän? Rosanin ääni kuului ilmoitustaululta. Hän irrotti laminoidun paperilapun käsiinsä ja läimäisi sen toimiston pöydälle. - Mitä sulle on Silja tapahtunut? hän katsoi minua kulmat kutrussa.
- Se on pitkä tarina. Tai no okei, ei ole, mutta oon kertonut sen liian monta kertaa. Kaaduttiin siis Helmin kanssa, kerroin lyhyesti
- Auts, Rosan irvisti, mutta osoitti sitten sormellaan paperin yläreunaan kirjoitettua otsikkoa: Hoitsujenvaihtoviikko. - Ja mulla on Martta!

- Mitähän mä tekisin Leevin kanssa? Se on ihanan värinen ainaki, vaikka muuten en oo ollenkaan ollu sen kanssa temisissä, Minja selitteli innoissan.
- Mä varmaan päädyn Selan kanssa irtohypytykseen tai johonkin. Olis kyllä ollut mahtava päästä sen selkään! sanoin vähän harmistuneena. Talsimme kohti tammalaitumia. Hevoset nauttivat vielä viimeisistä hetkistä laitumilla, ennen kuin joutuisivat taas tarhoihin koko talveksi.
    - Helmii! viheltelin laitumen portilta. Tumma ponitamma kohotti päätään ja seisoi järkähtämättömänä paikoillaan, kun lähestyin sitä riimu ja naru mukanani.
- Moi tyttö, tervehdin ja rapsutin Helmiä korvan takaa. Poni höristi korviaan ja tunki turpansa korvani juureen. - Joo, mullakin on ollut ikävä sua. Saat vaan nyt vapaata mun ratsastuksista ainakin hetken aikaa. Annoin pusun Helmin sieraimen juureen ja silitin sen pehmoista kaulaa. Talvikarva alkoi selkeästi jo kasvamaan, eikä Helmi enää ollut yhtä kiiltävä kuin ennen, pikemminkin vähän pörröinen ja suloinen nallekarhu.

Hoitopuomilla oli vähän täyttä, mutta mahduimme Halin ja Helmin kanssa hyvin toisen puomin reunalle.
- Lähtiskö joku mulle puominnostajaksi, tai miksei vaikka hyppäämäänkin mun kanssa? Ajattelin tänää vähän reenailla hyppyjä Hurmoksen kanssa, Loci hymyili ja taputti suklaanruskeaa oriaan kaulalle. Hurmos käännähti puhaltamaan lämmintä ilmaa Locin käsille korvat rennosti sivuilla.
- Sori, mä suunnittelin meneväni Helmin kanssa kävelemään maastoon, kohautin harteitani pahoittelevasti. Tartuin pehmeään luonnonharjaksiseen harjaan, jolla aloin sukimaan Helmin kaulaa pitkin vedoin. Poni lepuutteli toista takajalkaansa, ja nakersi silloin tällöin hoitopuomin kulmaa.
    - Ömm.. pystyisköhän joku teistä kattomaan Helmin kaviot? Mä en oikein pysty.. kysyin hiukan epäröiden. Onneksi Minja nappasi mielellään Helmin kaviokoukun käsiinsä, ja tarkasti tamman kaviot läpi. Rapsuttelin Helmin turpaa, ja vaikka se näytti hiukan nyrpeältä kavioiden puhdistuksesta johtuen, ei se nykinyt jalkojaan pahemmin.
- Kiitos paljon, aiotko sä tehdä mitä tänään Halin kanssa? kysyin.
- Maneesissa on kuja valmiina, aattelin irtohypyttää Halia, Minja pahoitteli ja nosti kätensä Halin kiiltävälle kaulalle.
- Aijaa, höh. Mä olisin voinut ottaa maastoon seuraa, vaikka meininki oliskin aika rauhallista, irvistin, mutta vilkaisin sitten Helmiä. Eihän se tekisi pahaa olla kahdestaankin välillä ja purkaa ajatuksia.

Sain nipin napin ujutettua yhteistyökykyiselle Helmille suitset päähän, jonka jälkeen kiersin riimunarun leuan alta kuolaimeen kiinni.
- Millastas lenkkiä se neiti haluis? kysyin lämpimästi hymyillen. Helmi kääntyi vähän kömpelön näköisesti, ja lähti sitten rennosti kävelemään perääni. Huikkasin heipat hoitopuomille jääville kavereille, ja lähdin kävelemään Helmin kanssa lammelle päin.
    Helmi käveli rauhallisesti vierelläni. Astelin rantaviivaa pitkin, vaikka viileän tuulen ohjaamat aallot eivät aivan yltäneet kastelemaan kenkiäni. Helmi pärskähti ja kurotti päätään märkkää hiekkaa kohti.
- Voi mun pikkunen, lepertelin matalalla äänellä ja rapsutin Helmiä korvan takaa. Tamma piti siitä kovasti, ja hidasti käyntiään silmät siristellen.

Kiersimme Helmin kanssa lyhyen kävelylenkin, jonka jälkeen palasimme lammen kiertämää hiekkatietä takaisin Metsikselle päin. Paluumatkalla istahdin kuitenkin rantasaunan portaille istumaan ja annoin Helmin nyhtää loppukesältä jääneitä viimeisiä heinänkorsia. Helmi seisoi häntä korkealla ja työnsi turpansa kiinni maahan tuhisten söpösti.
- Miten me enää koskaan päästään samaan vireeseen, missä me just oltiin? harmittelin ja rapsutin Helmiä harjan juuresta. Poni kuunteli minua toisella korvalla, mutta ei juuri näyttänyt sen erikoisempaa kiinnostusta. Minusta tuntui, että seuraavaan ratsastuskertaan menisi taas hirmu pitkä aika, ja sitten kun sekin vihdoin tulisi, jouduttaisiin aloittamaan ihan pohjalta.

Nousin vähän murheellisena ylös ja nykäisin Helmin matkaani. Tallipiha näytti autiolta, ja aurinko alkoi laskea tuoden paisteeseensa kultaisen sävyn. Kiinnitin Helmin hoitopuomiin ja aloin harjaamaan sitä dandyllä. Suin Helmin läpi rutiininomaisesti, ja heitin harjan sitten takaisin pakkiinsa. Helmin katse näytti oudon tyhjältä, ja vähän masentuneelta.
- Säkin taidat kaivata pientä rohkaisupotkua takapuolelle, huokaisin ja painoin poskeni Helmin otsaa vasten. Rapsutin ponia korvan takaa ja juttelin sille lempeällä äänellä. Helmi ei varsinaisesti ollut mikään halinalle, mutta näin kahden kesken se tuntui kuitenkin rakastavan rapsutuksia.

Sinten kommentti

Kaatuminen kisoissa oli kyllä todella harmillinen juttu :/ Toisaalta saat olla iloinen, ettei käynyt solisluun murtumaa pahemmin. Toivottavasti pääset taas pian mukaan normaaliin menoon ja ratsaille. Paraneminen vie kuitenkin aikansa, joten ei kannata kiirehtiä. Helmikin taitaa kaivata kunnon treenipäiviä sun kanssa!

Olipa vähän poikkeuksellinen tarina! Aihe ei ollut iloinen, mutta kyllä ne surutkin kuuluvat elämään. Kirjoitit taitavasti, teksti oli mielenkiintoista luettavaa ja sai mutkin vähän surumieliseksi. Kisahäviöistä syntyikin vähän pidempi idea, joka jatkuu tarina kerrallaan Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa tarinaa!

18,70v€