Kevätmerkin suoritus (maalis-touko)

[Sinte]

Kevätmerkin suoritus 

suoritusmahdollisuus joka vuosi maaliskuun alusta toukokuun loppuun

Täällä voit suorittaa merkkivalikoimaamme kuuluvan kevätmerkin! Merkin voi suorittaa joka vuosi maaliskuun ensimmäisestä päivästä alkaen, suoritusmahdollisuus loppuu toukokuun viimeisenä päivänä. Merkki suoritetaan kirjallisella tehtävällä, ja kukin tekee sen omalla tyylillään. Suoritus hyväksytään, jos se on tehty suoritusohjeita noudattaen. Lue huolellisesti alla olevat suoritusohjeet, ja lähetä suorituksesi tähän alle niiden mukaisesti. Tervetuloa kirjoittamaan!

Suoritusohjeet

1. Lue alla oleva kertomus.
- Kertomuksen sisälle on jätetty tyhjiä viivoja: sinun tehtävänäsi on täyttää ne.
- Joidenkin viivojen yhteyteen on merkitty suluissa apukysymyksiä, jotka auttavat sinua.

2. Täytä kaikki tyhjät kohdat.
- Pyri tekemään tekstistä mahdollisimman sujuvaa, käytä tarpeen mukaan apukysymyksiä.
- Voit poistaa apukysymykset ennen valmiin kertomuksen lähettämistä.

3. Lähetä valmis kertomus tähän alle! Sinte kommentoi tekstiä muutamalla sanalla.

HUOM! Voit itse määrittää, kuinka pitkiä lauseita kirjoitat tyhjiin kohtiin. Voit kirjoittaa myös useamman lauseen, ja käyttää kuvailevia sanoja valintasi mukaan. 

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen - - -. Saavun tallipihaan - - - (kuvaile kumppareita) kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella - - - (joku tallilaisista) on juuri - - - (tekemässä jotakin). Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema - - - meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä - - -. Ratsukseni olin valinnut - - -, sillä - - -. Kävelin siis - - - (valitsemasi ratsun) karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "- - -".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin - - - (kuvaile ratsuasi) ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, - - -. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti - - - (valitsemasi tie/polku/määränpää). 

- - - (ratsusi nimi) vaikutti - - - (kuvaile ratsuasi ainakin kahdella eri sanalla), kun kävelimme - - - pitkin kohti - - -. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui - - - ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli - - -. Kun pääsin - - -, siirsin - - - (ratsun) takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut - - -.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut - - - ja tunsin oloni - - -. Venyttelin, ja löysäsin hieman - - - (ratsun) satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli - - - ja - - -.
– Moi! - - - sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva - - - yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan. 
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

[Minkki]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen herätä eloon ja virkistyä. Saavun tallipihaan omat kirkkaanoranssit kumisaappaani jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Silja on juuri viemässä painavannäköisiä lantakärryjä lantalaan. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema pilkullinen fleecehuppari meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä säätiedotus oli ennustanut erittäin aurinkoista. Ratsukseni olin valinnut Majurin, sillä se pitäisi liikuttaa tänään. Kävelin siis Majurin karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Eikö uusi tyylini olekaan mieluisa?".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin steppailevan ja innostuneen ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, Majuri lähti liikkeelle, mutta pysähtyi heti käskystäni. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti Metsälampea katselemaan, josko vesilintuja olisi nähtävillä.

Majuri vaikutti energiseltä ja ehkä hieman jännittyneeltäkin, kun kävelimme Rantatietä pitkin kohti Harjunlenkkiä, kun vesilintuja emme vielä Metsälammessa nähneet. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui ihanan leppoisasti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli aurinkoinen, mutta silti hieman viileä. Kun pääsin Harjunlenkin loppuun, siirsin Majurin takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut vielä laukata ties kuinka kauan.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut mahtava ja tunsin oloni pirteäksi ja iloiseksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Majurin satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Destiny ja Tepa.
– Moi! Tepa sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Destiny yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Ihanaa, vihdoin päästään suorittamaan kevätmerkkiä! Sulla ja Majurilla olikin reipas maastolenkki. Aurinkoinen teksti! Onnea kevätmerkistä -Sinte

[Deleted]

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen heräillä talviunestaan. Saavun tallipihaan turkoosit kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Minkki on juuri harjaamassa Majurin satulahuopaa auringonpaisteessa. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema huppari ja toppaliivi meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä eilinen koulupäivä oli erittäin raskas ja pieni maastotuulettuminen on enemmän kuin paikallaan. Ratsukseni olin valinnut Jaden, sillä en muista koska viimmeksi olin tammalla ratsastanut. Kävelin siis Jaden karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Mikäs kirppu se siellä minun jalkojen ympärillä pyörii? Taidanpa huitaista kauemmaksi".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin jo somasti pyöristyneen pilkukkaan ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, säädin jalustimen ja otin ohjat löyhästi käteen. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti tallipolkua.

Jade vaikutti rennolta ja tyytyväiseltä, kun kävelimme oikopolkua pitkin kohti rantatietä. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui rauhallisesti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli täydellinen, sopivissa kohdissa auringonsäteet lämmittivät ihanasti. Kun pääsin saunalle, siirsin Jaden takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut vielä laukata.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut juuri sitä mitä tarvitsin ja tunsin oloni eheytyneeksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Jaden satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Alex ja Nelly.
– Moi! Alex sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Nelly yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Rento ja leppoisa maastolenkki Jaden kanssa kruunasi alkavan kevään! Paljon onnea kevätmerkin suorituksesta -Sinte

[Minja]

KEVÄINEN MAASTORETKI
12. maaliskuuta 2015

---

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen vehreytyä ja heräämään talvihorroksesta. Vaikka puut vielä ovat kaljuja ja maata koristaa paksu mutakerros niin auringonpaisteen määrästä voi jo päätellä että kevät tekee tuloaan. Saavun tallipihaan kirkkaan keltaisen Hai-kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Nelly on juuri taluttamassa suloista Ruuta ulos. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema tummanharmaa tallitakki meinaa riittää.
Vedän pipon syvemmälle päähäni ja hautaan kasvoni paksuun mustan väriseen villahuiviini.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä Forecan sääennuste oli luvannut aurinkoista ilmaa ja lämpötilakin saattaisi käydä plussan puolella. Ratsukseni olin valinnut uutukaisen hoidokkini Ellun, sillä en ollut vielä kertaakaan käynyt tamman selässä. Kävelin siis Ellun karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "meinasitko kauankin vielä kökkiä siellä?".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin kiiltäväksi puunatun ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, säädin vielä jalustimet oikean mittaisiksi ja istuin syvälle satulaan. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti Harjunlenkin reittiä.

Ellu vaikutti pirteältä ja asteli energisenä eteenpäin, kun kävelimme lammen viertä pitkin kohti Harjunlenkkiä. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui mallikkaasti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli kuin morsian ja ihailin upeaa keliä. Onneksi olin tajunnut ottaa aurinkolasit mukaani eikä pirteä kevätaurinko päässyt häikäisemään liikaa. Kun pääsin tallille johtavalle polulle, siirsin Ellun takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut vain ihmetellä maisemia ja lumpsutteli hitain askelin tallia kohti.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut mitä onnistunein ja tunsin oloni virkistyneeksi ja onnelliseksi. Kävin ensimmäistä kertaa hoitohevoseni selässä ja maastolenkkimme oli mennyt kaikin puolin nappiin. Venyttelin, ja löysäsin hieman Ellun satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Bea ja Zucka.

– Moi! Bea sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Zucka yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Ellullakin taitaa olla kevättä rinnassa! Tämä tekstinpätkä oli täynnä kevätfiilistä, kuvailua oli ilo lukea. Onnea kevätmerkin suorituksesta! -Sinte

[Antsu]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen herätä talviunesta ja lintujen laulu kantautuu pitkälle. Saavun tallipihaan vanhat mutta erittäin kestävät kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Zucka on juuri putsaamassa pölyisiä harjoja. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema fleece meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä olen niin kauan istunut vain sisällä, että ulkoilma ei tekisi pahaa. Ratsukseni olin valinnut Foggyn, sillä tamman kanssa ei tarvinnut paljon stressata. Kävelin siis Foggyn karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Ai kuinka ihanaa! Oikea pedikyyri!".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin unisen ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, tamma heräsi tähän maailmaan ja reipastui. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti järveä kiertävää Rantatietä.

Foggy vaikutti hyvin energiseltä ja jopa hieman säikyltä, kun kävelimme tietä pitkin kohti harjulenkin alkua. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui nopeasti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli ihanan viileää ja raikasta. Kun pääsin takaisin rantatielle, siirsin Foggyn takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut vielä jatkaa laukkaamista eikä suostunut helposti kävelemään.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut juuri sellainen kuin halusinkin ja tunsin oloni rennoksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman tamman satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Meela ja Ayla.
– Moi! Ayla sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Meela yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Onneksi energinen ja säpäkkä Foggy pysyi kuitenkin aisoissa lenkin ajan. Onnittelut kevätmerkin suorituksesta, nyt on kevät virallisesti aloitettu! -Sinte

[Silja]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen heräillä. Saavun tallipihaan Hain punaiset kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Antsu on juuri rapsuttelemassa Arttua. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema tuulipuvuntakki meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä ilma oli ihanan keväinen. Ratsukseni olin valinnut Ruun, sillä Helmi vain läpiratsastettaisiin tänään kevyesti. Kävelin siis Ruun karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "mitä sinä puuhastelet siellä jaloissa?".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin auringossa kimaltelevan ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, Ruu tuntui ihanan tasaiselta ja pyöreältä. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti Harjulenkkiä.

Ruu vaikutti pirteältä ja innokkaalta, kun kävelimme Rantatietä pitkin kohti parinkymmenen metrin päässä olevaa tienhaaraa, josta Harjulenkki lähtisi. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui nopeasti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli viileä, mutta auringon lämpö alkoi tuntua jo kasvoilla. Kun pääsin rantasaunan kohdalle, siirsin Ruun takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut vielä purkaa energiaansa, mutta tyytyi lopulta kävelemään rennosti pärskien.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut ihana ja tunsin oloni tosi rentoutuneeksi. Ratsastus todella vie ajatukset pois murheista! Venyttelin, ja löysäsin hieman Ruun satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Rosa ja Tepa.
– Moi! Rosa sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Tepa yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Iloinen maastolenkki kevään kunniaksi! Seuraavalla kerralla pitääkin kerätä koko talliporukka kasaan ja lähteä kiertämään Viitaniemeä. Onnea kevätmerkistä! -Sinte

[Loci]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen löytämään värejä talvisen lumipeitteen alta. Saavun tallipihaan turvakärjillä varustetut kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Tepa on juuri putsaamassa Myyn harjoja. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema huppari meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä sääennuste oli luvannut sopivaa säätä ja vuorossa oli kevyempi työpäivä. Ratsukseni olin valinnut Maran, sillä se oli nyt jäänyt itseltäni vähemmälle huomiolle. Kävelin siis Maran karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Nyt *** nainen, mennään jo!".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin malttamattoman, hormonihöyryisen ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, ori steppaili malttamattomana ja hirnui pariin otteeseen tammoille. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti lempipaikkaani, Pirunmetsää.

Mara vaikutti lähtevän lentoon hetkellä millä hyvänsä, kun kävelimme Harjulenkkiä pitkin kohti Pirunpolkua. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui pienen jännityksen vallassa ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli aurinkoinen ja mukavan raikas. Kun pääsin takaisin Harjulenkille, siirsin Maran takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut vain kaahata kotiin esiintymään tammoille.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut virkistävä ja tunsin oloni energiseksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Maran satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Aida ja Minkki.
– Moi! Aida sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Minkki yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Toivottavasti nää karmeat mutakelit on pian ohitse ja päästään ihan oikeasti odottamaan kesää. Maastoreissunne kuullosti yllättävän leppoisalta, vaikka lähdit Maran kanssa! Onnea kevätmerkistä -Sinte

[Joanna]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen heräillä ja muuttua taas elävämmäksi. Saavun tallipihaan mustat hai-merkkiset kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Nelly on juuri kiirehtimässä taluttamaan alkeiskurssilaisia. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema ruskea tallitakkini meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä maastoilu on todella rentouttavaa ja hauskaa puuhaa. Ratsukseni olin valinnut Selan, sillä en ollut vielä koskaan ratsastanut sillä maastossa. Kävelin siis Selan karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Kuinkakohan kauan jaksat vielä puunailla jalkojani, ennen kuin sun jalat pettää?".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin uteliaan ja energisen ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, ratsuni säikähti jotakin olematonta ääntä, mutta pysyi kuitenkin paikoillaan. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti lampea kiertävää Rantatietä.

Sela vaikutti hyvin innokkaalta ja reippaalta, kun kävelimme Rantatietä pitkin kohti Harjua. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui reippaasti sekä iloisin mielin ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli ihanan raikas, vaikkakin vähän vilpoisa. Kun pääsin Rantatien loppukohtaan, siirsin Selan takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut jatkaa laukkaamista ja varmasti maastoretkeäkin vielä pidempään.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut virkistävä ja tunsin oloni yllättävän kevyeksi ja rauhalliseksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Selan satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Tepa ja Ayla.
– Moi! Tepa sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Ayla yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Onneksi kevät on tuloillaan! Maastonne kuulosti ihanan virkistävältä, sellainen kelpaisi kyllä minullekin näin arjen keskellä! Hyväksytty suoritus, onnea kevätmerkistä -Sinte

[Tepa]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen heräämään eloon talvihorroksestaan. Saavun tallipihaan tutut ja turvalliset, väriltään punaiset kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Alex on juuri leikkimässä Rolliksen kanssa pallolla. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema ruskea tuulitakki meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä keli oli varmaan paras tähänastisista. Ratsukseni olin valinnut Jannin, sillä se ei menisi tänään tunneilla, toisin kuin Myy. Kävelin siis Jannin karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Kauanko vielä, ennen kuin mennään?"

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin pienikokoisen, mutta erittäin pirteän ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, Janni lähti matkaan reippain askelin. Pysäytin sen hetkeksi ja annoin sitten vasta luvan lähteä. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti Harjunlenkkiä, jota kautta pääsisin Pirunpolulle.

Janni vaikutti iloiselta ja pirteältä, kun kävelimme Rajapolkua pitkin kohti Harjunlenkkiä, josta pääsisimme takaisin tallille. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui reippaasti Jannin ollessa virkeällä tuulella ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli mitä mainioin: Aurinko paistoi ja taivas oli kirkas. Kun pääsin Rantatien kohdalle, siirsin Jannin takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut edelleen mennä lujaa, eikä energia tuntunut koskaan loppuvan.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut piristävä ja tunsin oloni virkeämmäksi kuin aikaisemmin tänään. Venyttelin, ja löysäsin hieman Jannin satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Silja ja Minkki.
– Moi! Minkki sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Silja yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Jannilla olikin kiire lähteä luonnon helmaan maastoilemaan Kevättä rinnassa ilmeisesti! Onnittelut suoritetusta kevätmerkistä! -Sinte

[Deleted]

Keväinen maastoretki 11.4.2015

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen näyttää kesäisemmältä ja linnut laulavat aivan ihanasti. Saavun tallipihaan pinkin räikeät kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Nelly on juuri viemässä kottareita pois. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema Puman huppari meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä aurinko paistoi kauniisti ja olin lähi-aikoina lähinnä tuuppaillut koulua. Ratsukseni olin valinnut Leevin, sillä ruuna oli varsin kivan näköinen ponimus. Kävelin siis Leevin karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "hoida sinä vain hommasi, niin minä nautin".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin urhean ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, tajusin lopullisesti kuinka kauan siitä olikaan aikaa, kun viimeksi olin maastoillut. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti läheisintä metsää.

Leevi vaikutti leppoisalta ja lähes unessa olevalta, kun kävelimme polkuja pitkin kohti Mansikkametsää. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui hitaan tasaisesti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli niiiin kesäinen ja ihana. Kun pääsin laukkapätkän loppuun, siirsin Leevin takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut laukata loppuun asti, jotta olisimme saavuttaneet tallipihan nopeammin.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut taivaallinen ja tunsin oloni vertyneeksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Leevin satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Tepa ja Minkki.
– Moi! Tepa sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Minkki yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Leevi on kyllä tosi kiva maastoratsu, sillä kannattaa lähteä seikkailemaan! Kuulosti ihanan raikkaalta maastolenkiltä! Onnittelut suoritetusta kevätmerkistä -Sinte

[Vilja]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen heräämään eloon: linnut laulavat vielä alastomien puiden oksilla, tuore, vihreä ruoho pilkottaa viimekesäisen nurmikon alta. Saavun tallipihaan maailman parhaat kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Aava on juuri hoputtamassa ratsastustunnille osallistuvia ratsastajia. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema fleecevuorinen kevättakki meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä sääennuste oli luvannut tälle päivälle lämmintä auringonpaistetta. Ratsukseni olin valinnut Leevin, sillä se oli luottomaasturini kaikissa olosuhteissa. Kävelin siis Leevin karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Ei mitään kiirettä, torkun tässä kaikessa rauhassa".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin lähes puhtaan ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, olin jo valmiiksi hikinen ja voimaton. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti Mansikkametsän mutkittelevia polkuja.

Leevi vaikutti levolliselta mutta kuitenkin pirteältä, kun kävelimme Isoa tietä pitkin kohti Mansikkapolun risteystä. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui rauhallisesti auringon lämmittäessä mukavasti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli upea, eikä Leevikään olisi malttanut palata kotiin. Kun pääsin takaisin Isolle tielle, siirsin Leevin takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut vielä kierrellä metsän siimeksissä, mutta tutkimusretket saisivat jäädä toiseen kertaan.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut ihanan rento ja tunsin oloni onnelliseksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Leevin satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Sinte ja Silja.
– Moi! Silja sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Sinte yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Olipa monipuolista kuvailua! Vähän erilaisempi suoritus, tätä oli mukava lukea. Onnea kevätmerkin suorituksesta! -Sinte

[Ama]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen lintujen laulu ja auringon lämpö alkaa vihdoin ilahduttaa meitä. Saavun tallipihaan kuraiset kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella törmään Siljaan, joka on juuri lähdössä ulos hakemaan ratsuaan. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema villapaitakaan meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä maastot olivat juuri tähän aikaan vuodesta niin ihanan kesäiset, puiden puhjetessa silmuihin ja jäiden sulaessa. Ratsukseni olin valinnut Halin, sillä ihanan arabitamman kanssa en ollut vielä kunnolla maastoillut. Kävelin siis Halin karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Mitä toi tossa taas touhuaa, mun jalkoihin et muuten koske!"

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin kauniin ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, aloin hiukan epäröidä Halin pyöriessä kuin väkkärä jalustimia säätäessäni. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti Pirunpolkua.

Hali vaikutti todellä sähäkältä ja pirteältä, kun kävelimme kapeita polkuja pitkin kohti Pirunmetsää. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui verkkaisesti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli parantunut aamuisesta huomattavasti. Kun pääsin takaisin Isolle tielle, siirsin Halim takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut laukata koko loppumatkan, mutta en antanut sen tehdä niin.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut upea ja tunsin oloni todella rentoutuneeksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Halin satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan kävelivät Sinte ja tauolta palillut opettaja Meiju.
– Moi! Sinte sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Meiju yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Huh, onneksi karvanlähtöaika alkaa pikkuhiljaa menemään ohitse. Karva ja kura - kevään kauhut. Onnea kevätmerkin suorituksesta! -Sinte

[Sede]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen valmistautua kesää varten. Suoraan todella lämpimään vuodenaikaan hyppääminen ei välttämättä olisi kovin hyvä juttu. Kuka muka pitää äkkiherätyksistä? Tähän aikaan vuodesta puut saavat ensimmäiset lehtensä, leskenlehdet ilmestyvät tienvarteen, ja nurmikkokin saa kokea vihreän vallankumouksen. Saavun tallipihaan nuhjuiset, mustat kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Ama on juuri lakaisemassa karvanlähtöajan ikävää sivutuotetta, suurta haivenkasaa ulos. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema tummansininen välikausitakki meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä viime aikoina olin pääasiassa hyppinyt esteitä ja tuuppaillut koulua. Ei säässäkän mitään vikaa ollut, vaikka hiukan tuulikin. Ratsukseni olin valinnut Dapperin, sillä emme vielä olleet käyneet maastossa yhdessä. Kävelin siis Dapperin karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Viivyttele nyt tosi kauan, mä en kyllä jaksais millään lähteä".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin väsyneen oloisen ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, ori höristi hiukan korviaan ja vaikutti ainakin hiukan innokkaammalta. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti oikopolkua Viitaniemen kylätielle.

Dapper vaikutti virkistyneeltä, ainakin kymmenen vuotta nuoremmalta, kun kävelimme rantapolkuapitkin kohti kotitallia. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui mukavasti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli kerrankin oikeaan aikaan täydellinen, pieni tuulenvire ja aurinko paistoi. Kun pääsin kunnon tielle, siirsin Dapperin takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut jäädä nyhtämään kuivaa ruohoa tienreunasta, mutta suostui lopulta jatkamaan matkaa.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut onnistunut ja tunsin oloni iloiseksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Dapperin satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Minkki ja Destiny.
– Moi! Minkki anoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Destiny yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

Kyllä sitä moni suomalainen toivoisi, että kesä saapuisi silmänräpäyksessä... mutta toisaalta, ehkä on ihan hyvä että se saapuu ihan pikkuhiljaa kevään myötä Onnea kevätmerkistä! -Sinte

[Destiny]

Keväinen maastoretki — 21. toukokuuta

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen kukkimaan. Saavun tallipihaan rähjäiset kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Minkki on juuri haravoimassa tallin edustaa. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema kevättakki meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä säätä oli ennustettu hyväksi. Ratsukseni olin valinnut Ruun, sillä tahdoin luoda luottamusta välillemme. Kävelin siis ruunan karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Meinaatko vielä kauankin kyykkiä siellä?".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin virkeän ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, Ruu steppasi paikoillaan kärsimättömänä. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti Pirunmetsää.

Ruu vaikutti eteenpäinpyrkivältä ja herkältä, kun kävelimme polkua pitkin kohti Harjunlenkkiä. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui moitteettomasti sekä rauhallisesti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli täydellinen. Kun pääsin Rantatielle, siirsin Ruun takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut jatkaa laukkaa vaikka kuinka kauan.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut rentouttava ja tunsin oloni onnelliseksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Ruun satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Vilja ja Silja.
– Moi! Vilja sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Silja yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

t. Sinte

[Julia]

Keväinen maastoretki

Kevään myötä luonto alkaa hiljalleen herätä henkiin talven alta. Saavun tallipihaan ihanat pinkit kumisaappaat jalassa, ja auringon sulattamat lumikasat lätisevät jalkojeni juuressa. Tallin ovella Sinte on juuri puhumassa puhelimeen. Moikkaan häntä hymyillen ja jatkan matkaani ovesta sisään lämpimään päätalliin. Vaikka talvipakkaset ovat jo hellittäneet, ulkona on silti kalseaa, eikä aamulla ylleni pukema fleecetakki meinaa riittää.

Suunnittelin jo eilen lähteväni tänään maastoon, sillä Metsiksellä oli kauniit maastot. Ratsukseni olin valinnut Leevin, sillä olihan se varma tapaus maastossa. Kävelin siis Leevin karsinalle varusteet käsivarrellani. Harjasin hevosen huolellisesti – voi taivas, mikä määrä karvaa siitä irtosikaan! Sulaneet lumet olivat myös tehneet tehtävänsä, ja kuraisten jalkojen puhdistamiseen kului kiitettävästi aikaa. Kyykkiessäni karsinassa mutakuorrutteisten vuohisten kimpussa hevoseni tuntui ajattelevan: "Olihan se mutalätäkössä tallustelu tuottanut tulosta".

Vihdoin pääsin tallista pihalle! Seisoin erikoisen näköisen ratsuni kanssa keskellä tallipihaa, ja kiristin satulavyötä parhaani mukaan. Kun lopulta kiipesin selkään, kiristin satulavyön. Ja matka alkakoon! Kesä pilkotti jo märästä maasta. Suunnistin kohti maastoa.

Leevi vaikutti pirteältä ja vauhdikkaalta, kun kävelimme hirmu reippaasti pitkin kohti maastoreittejä. Pienet purot lorisivat ja linnut visersivät, raikkaassa ilmassa tuoksui kevät. Matkamme sujui leppoisasti ja uppoutuessani ajatuksiini huomasin olevani jo miltei tallilla. Nostin viimeiset laukkapätkät maastojen niin salliessa, ja annoin raikkaan kevättuulen virrata kasvoilleni. Ilma oli kuin morsian. Kun pääsin tarhojen lähistölle, siirsin Leevin takaisin käyntiin, jotta ehtisin kävellä loppukäynnit ennen tallille saapumista. Ratsuni olisi halunnut jatkaa ravaamista.

Tallipihassa hyppäsin selästä alas ja huokaisin syvään. Maastoretki oli ollut mukava ja tunsin oloni virkeäksi. Venyttelin, ja löysäsin hieman Leevin satulavyötä. Matkalla tallirakennukseen minua vastaan käveli Minkki ja Majuri.
– Moi! Minkki sanoi ja hymyili leveästi vaaleanvihreä riimunnaru kädessään. Hänen vieressään kulkeva Majuri yhtyi tervehdykseen. – Maastosta tulossa, eikö?
– Moikka! Joo, päätin lähteä kevään kunniaksi maastoilemaan.
– Ens kerralla voidaan mennä porukalla!

// Majuri ilmeisesti opetellut puhumaan..


t. Sinte