Remin päiväkirja

[Sinte]

r. Requiem

tanskalainen puoliverinen, 167cm
om. Riina Tervo

[Riina]

Muutto Metsälammen Ratsutallille 

Viimeinkin olimme löytäneet tallipaikan, joka vastasi niin omia kuin ruunankin tarpeita. Lastasimme Remin isäni kanssa traileriin, pakkasimme sen varusteet tavaratilaan ja lähdimme suuntamaan kohti uusia maisemia, sillä edessä olisi muutto Metsälammen Ratsutallille. Kaartaessamme punaisen tallin pihamaalle olin myyty, sillä en osannut odottaa näin viihtyisää elinympäristöä, mikä oli enemmän kuin positiivinen asia. Isä parkkeerasi auton tallirakennuksen läheisyyteen, sillä purettavia tavaroita oli kertynyt jonkin verran, ehkä olen vain hamstrannut liian paljon varusteita? Ennen kuin purkaisimme hevosen trailerista päätimme käydä tutustumassa talliin sekä etsimässä ruunamme tulevan karsinan ja tämän varusteiden paikan, jotta kaikki saataisiin kerralla oikeille paikoille. 

Astuessamme talliin, joka huokui lämminhenkisyyttä ja sieraimiini kantautui ihana hevosen tuoksu tai no isän mielestä se oli vähemmän mielyttävä haju, ehkä hän ei vain ymmärrä hyvän päälle. Tarkasteltuamme ympärillemme huomasin pian karsinan ovessa ruunan nimikyltin, johon oli merkitty jo kaikki oleellinen, eikä muutoksia tarvinnut tehdä. Pian korvaani kantautui hiljainen puheen sorina, joka varmasti oli tallin omistaja itse. 

- Hei, oletko sinä sen uuden tulokkaan omistaja, Riina? kysyi iloisesti hymyilevä tallin omistaja Sinte.

- Olen minä. Etsinkin juuri ruunalle tarkoitettua karsinaa, onhan se tämä? osoitin ruunan nimikyltillä varustettua ovea. 

- Kyllä vain, onhan tämä varmasti sopiva karsina Remille? Toki, voimme tarvittaessa etsiä sille toisenkin paikan, jos niin tahdot. 

- Ei, tämä on oikein hyvä. Onneksi Remi tulee toimeen kaikkien kansa, eikä ole turhan nirso naapureiden suhteen. 

- Hieno homma! voittekin purkaa ruunan trailerista ja halutessanne kävellyttää sitä tallipihalla hetken, jotta se pääsee tutustumaan uuteen asuin ympäristöönsä. Jos tarvitset apua tavaroiden purkamisessa, kysy vain niin autamme! 

- Kiitos, mutta eiköhän me saada nämä vähäiset tavarat isäni kanssa purettua.

Palattuamme trailerille, jossa Remi hirnahteli vienosti tervehtiäkseen pitkän matkustamisen jälkeen. Otin ruunan riimun narun ja kiinnitin sen tämän pätsiin, jotta hevonen saataisiin turvallisesti kopista ulos. Ensimmäiset peruutus askeleet olivat epävarmoja, vaikka olihan sitä varmasti ikänsä aikana kuljetettu ja lastattu usempaankin otteeseen. Rohkaistessani Remiä, joka päätti yhtäkkiä ottaa suuren harppaus askeleen taakse ja seisoi vinksallaan trailerin suulla. Päättäväisyyden avulla sain ruunan turvallisesti maan kamaralle, vaikka alku tuntuikin haastelliselta. Se katseli ympärilleen suurilla silmillään, höristellen samalla korviaan ja innostui jopa hirnahtamaan muutaman kerran. Taluttelin Remiä puolituntia pihamaalla, jotta enimmät paineet saataisiin purettua. Tähän asti rauhallisesti käyttäytynyt ruuna saatiin viimeinkin talutettua sen uuteen karsinaan, johon se jäi hyvillä mielin, sillä olihan karsinan pahnoille tuotu pieni kasa heinäää. Ruuan persolle hevosellehan se on ylitse pääsemätön asia. Riisuessaeni viimeisetkin kuljetussuojat, pääsin viimein purkamaan autosta kaikki loput varusteet tallin varustehuoneeseen. 

Sulkiessani karsinan oven perässäni tunsin takaraivossani kyttäävän silmäparin, jotka kuuluivatkin omalle herralleni. Tämä oli näemmä päättänyt olla päästämättä minua silmistään, eikä ihme, sillä olihan paikka täysin ventovieras. Muut tallin hevoset olivatkin tähän aikaan päivästä tarhaamassa, joten viereisistäkään karsinoista ei seuraa herunut. Onnekseni törmäsin matkalla pihamaalle Sinteen, jonka kanssa vaihdoin muutaman sanasen:

- Olisiko mahdollista saada Remille kaveri talliin? Se kun tuntuu olevan seuran puutteessa. kysyin Sinteltä.

- Tottahan toki! Pyydän tallityöntekijää hakemaan ruunan viereiseen karsinaan hevosen, jospa se siitä rauhoittuisi. 

- Kiitos tuhannesti, sillä herraa tuntuu vielä stressaavan tämä uusi paikka, mutta kyllä se vielä kotiutuu. 

- Onhan se ymmärrettävää, sillä täysin uusi ympäristö, ihmiset ja hevoset. tokaisi Sinte. 

Viimein pääsin varusteiden pariin, joka olisi ehkä se päivän helpoin homma tai sitten ei. Siirrellessäni ja etsiessäni oikeita tavaroita tuntui kuin osa olisi hukkunut matkan varrella, vaikka ne oli kaiken järjen mukaan autoon alunperin lastattu. Jouduinkin käymään läpi jokaisen ja tekemään niistä listan, jotta kaikki tuli varmasti mukaan. Pitkän mietinnän ja listaamisen jälkeen kaikki oleellinen oli kuin olikin tullut mukaan, mikä helpotus! Hetken ehdin luulla, että seuraavaksi täytyy lähteä varustekauppaan, mutta onneksi ei. Kantaessani varusteita varustehuoneeseen, jossa oli mitä hienomman värisiä ja merkkisiä tavaroita, joista opiskelijatyttö voisi vain haaveilla. Löydettyäni Remin tavaroiden paikan, oli homma jo melkein valmis, sillä autoon jäi enää vain muutama loimi sekä harjoja. Viimeisetkin tavarat saatettuani paikoilleen, tuli isäni jo huutelemaan kotiin lähtöä, sillä tälle oli ennättänyt tulla nälkä odotellessa. Kävin vielä pikaisesti Remin karsinan luona, jossa se mutusteli rauhallisesti omia heiniään ja hörähti vienosti, kuin sanoakseen hei hei. Hymy nousi kasvoilleni ja pääsin lähtemään kotiin hyvillä mielin.


Sinten kommentti

Mukavaa että päätitte muuttaa Metsälammelle Olen iloinen erityisesti siitä, että Remi sai hoitajan ihan ensimmäisinä päivinä meillä asuessaan! Se kertoo ruunan vetovoimaisuudesta – onhan se kieltämättä ihana!   Remi sai tallipaikan sivutallin toisesta karsinasta. Ruunan seuraksi sinne muuttivat myös Leevi ja Hurmos. Tarhassa Remi saa puolestaan tutustua Dapperiin ja Majuriin. Katsotaan miten poikien yhteiselo alkaa sujumaan, ja jos tulee tarvetta, niin järjestellään uudelleen! Toivottavasti viihdytte Metsiksessä!

Tarinaa lukiessani kiinnitin huomiota muutamiin pitkiin virkkeisiin. Esim. "Astuessamme talliin, joka huokui lämminhenkisyyttä ja sieraimiini kantautui ihana hevosen tuoksu tai no isän mielestä se oli vähemmän mielyttävä haju, ehkä hän ei vain ymmärrä hyvän päälle." Niitä kannattaa välttää, sillä virkkeen venyessä se muuttuu vaikealukuiseksi. Kannattaa siis pätkäistä virke ennen kun se ehtii huomaamattomasti venyä. -> "Astuessamme talliin, joka huokui lämminhenkisyyttä, sieraimiini kantautui ihana hevosen tuoksu. Tai no isän mielestä se oli vähemmän mielyttävä haju, ehkä hän ei vain ymmärrä hyvän päälle."

17,00v€

[Riina]

Kesätoiden alkaessa yhteinen aikamme Remin kanssa on tuntunut vain vähentyvän, vaikka kuinka venähtäneiden työvuorojen jälkeen pääsen nopeasti vanhaa herraa moikkaamassa - ei se silti ole sama asia, miten ennen pystyimme yhdessä viettämään aikaa. Remi on kuitenkin viihtynyt Metsälammessa hyvin ja on päässyt nauttimaan kesäpäivistä laitumelle muiden lajitovereidensa seuraan. Ehkä ruuna on kerennyt jo tässä vaiheessa kerryttämään kamalan heinämahan, jonka pois saamiseksi joudutaan varmasti tekemään töitä enemmän kuin koskaan. 

Lyhyemmän työpäivän päätteeksi pääsin kuin pääsinkin piipahtamaan tallilla, joka tuntui pitkästä aikaan hyvältä. Jokainen pieni nuuhkaisu tuttua hevosen tuoksua sai mieleni virkistymään ja ajatukseni siirtymään pois työasioista. Myyjän työn luulisi olevan helppoa, mutta jossain vaiheessa sekin tuntuu raskaalta. Kävelin Remin karsinan kulmalle ja nappasin sen riimun narun mukaani, sillä päätin viettää laatuaikaa rakkaan ruunani kanssa pelkästään harjaillen ja paijaillen. Kävellessäni laitumen suuntaan, kunnes vastaan asteli Vilja taluttaen hoidokkiaan Leeviä. 
- Oletko lähdössä ratsastamaan Remiä? Vilja kysyi. 
- En, ajattelin viettää vanhuksen kanssa pitkästä aikaa ns. "laatuaikaa", kun työt tuntuvat vievän kaiken ajan. 
- Ai, olemme Leevin kanssa lähdössä maastoilemaan. Olisitko tahtonut tulla mukaan? 
- Taidan tällä kertaa jättää väliin, kiitos kuitenkin. 
Jatkaessani matkaa näin hevoslauman laitumen toisessa päässä, joista kaikki tuntuivat tulevan hyvin toimeen keskenään. Kutsuin Remiä, joka tunnisti ääneni ja saapui  nelistäen portille. Silitin ruunan sileää turpaa ennen kuin kiinnitin riimun narun sen riimuun. Olin kauan kaivannut tuota silkkiturpaa, jonka sain viimeinkin tuntea kädessäni. 

Remi tuntui iloiselta ja virkeältä, sillä olihan se varmasti kerännyt virtaa alleen. Kaikesta huolimatta se käveli rauhallisesti vierelläni, kuin nauttien jokaisesta saamastaan sekunnista kanssani. Tallipihalle päästyämme kiinnitin ruunan tallin seinustalla olevaan puomiin tai miksi sitä voisi virallisesti nimittää. Remi  jäi hamuilemaan maahan pudonneita heinänkorsia, kun lähdin hakemaan varustehuoneesta tämän harjapakkia. Palatessani huomasin riimun narun irronneen, mutta ruuna oli edelleen samassa paikassa, ehkä se ei tahtonut aiheuttaa minulle tänään harmaita hiuksia. Kiinnitin narun uudelleen, mutta tällä kertaa paremmin, jotta karkureissulta voitaisiin välttyä. 

Kaivoin harjapakista harjan ja aloitin harjaamisen, josta herra näytti nauttivan enemmän kuin koskaan ennen. Pehmeät harjanvedot saivat sen silmät sulkeutumaan ja alahuulen lörpähtämään, mikä hassu heppa. Siirtyessäni kavioiden puhdistamiseen, jolloin Remi säpsähti hereille. Se hamuili turvallaan toppini helmaa ja painoi päänsä kylkeäni vasten kuin halatakseen. Hymy nousi pitkästä aikaa kasvoilleni ja samassa unohdin kaiken kiireen, jota arkeni oli pari edellistä viikkoa ollut. Ehkä tämä tallille tulo olikin hyvä asia. Palautettuani harjapakin takaisin paikalleen irrotin ruunan puomista ja lähdin taluttamaan sitä takaisin laidunmaalle.

Matkan varrella näin rehevän nurmialueen, jonne päätin jäädä hetkeksi istumaan ja herra pääsi hetkeksi nyppimään nurmea. Hetken istuskeltuani kuuli lähestyvän äänen, jonka täytyi kuulua Sintelle. En ollut varma kenen kanssa hän oli vai puhuikohan tämä vain puhelimessa. Katsellessani ympärille viimein näin naisen, joka oli yksin ja lopetteli juuri puheluaan. 
- Hei Sinte! huudahdin nurmikolta. 
- Hei Riina! Mitä sinä siellä istuskelet? vastasi Sinte
- Päätin jäädä hetkeksi Remin kanssa nauttimaan aurinkoisesta kesäpäivästä, mikä on tehnyt meille molemmille hyvää. 
- Se on mukava kuulla. Olenkin juuri menossa laitumelta hakemaan paria hevosta tallille. Haluaisitteko tulla Remin kanssa samaa matkaa? 
- Toki! vastasin. 

Vaihdettuamme kuulumisia Sinten kanssa, joka oli aina iloinen ja ymmärtäväinen. Tämä onkin ehkä syy siihen minkä vuoksi olemme Remin kanssa täällä viihtyneet, mukava talliporukka on kaiken A ja O. Päästäessäni Remiä viimein takaisin laitumelle, jonne sillä näytti olevan kova kiire. Silittelin sitä hetken turvalta ja kaulalta, kunnes löysäsin sen irti. Kaunis musta ruunani lähti täydessä laukassa, iloisesti hirnahdellen muiden hevosten joukkoon, mikä onkaan kauniimpaa kuin onnellinen hevonen. 

Sinten kommentti

Työkiireet verottavat kyllä, ja vapaa-ajallakin on vaikeampi ottaa rennosti. Onneksi tallilla pääsee siirtämään ajatukset pois työkuvioista ja keskittymään hevosiin! Tosi mukava kuulla että tallipäivä rentoutti ja sulla oli Remin kanssa mukavaa. Joskus pitääkin ottaa vähän iisimmin! Remi on viihtynyt Metsälammella loistavasti, ja onkin saanut hoitajakseen Rean.

Ihana tarina! Kuvailit hyvin työstressiä ja miten se hiljalleen liukeni pois tallipäivän aikana. Tarinasta välittyi rento ja rauhallinen fiilis, joka sai lukijankin hyvälle tuulelle! Tarina oli ehjä kokonaisuus, ja lopetuskappale päätti sen kauniisti, vähän niinkuin elokuvan. Kielioppivirheitä en löytänyt! Loistavaa, tätä oli ilo lukea!

20,30v€

[Rea]

Jännitystä
Jätin pyöräni tallirakennuksen seinustalla olevaan telineeseen ja lukitsin sen. Olematon kynnys tallin pääovella tuntui yhtäkkiä ylitsepääsemättömän suurelta. Olin astumassa ensi kertaa, tuiki tuntemattomaan talliin, vieläpä ihan yksinäni. Suoraan sanottuna minua ei varmaan koskaan ollut jännittänyt niin paljoa! Okei... Ehkä niin paljon, jopa enemmänkin, mutta ei sillä tavalla! Otin askeleen eteenpäin ja ovi takanani valui kiinni. Samassa nurkan takaa käveli kiireisen näköinen tyttö, näytti siltä kuin hänen käsissään olisi ollut koko hevosen varusterepertuaari, sellainen tavaravuori kohosi käsivarsille. Perhoset vatsassani villiintyivät entisestään. "Moi!" hän huikkasi nopeasti ohi mennessään. "Moikka!" sopersin hymyillen.

Lähdin ottamaan askeleita eteenpäin tallikäytävällä. Tiesin, että uusi hoitohevosen, Remi asui sivutallissa, mutta en ollut varma oliko talli jossa nyt tepastelin sivu- vai päätalli. Onnekseni Remin omistajaksi esittäytynyt nainen käveli pian minua vastaan, ja otti iloisesti vastaan. "Moikka! Minnes matka? Näytit vähän sille, että olisit jotenkin hukassa", nainen naurahti. "Moi! Mä oon tosiaan uusi täällä, ekaa kertaa itse asiassa. Aloitan Remin hoitajana", avasin sanaisen arkkuni. "Ai! No miten sattukaan, mä omistan Remin! Riina Tervo", hän tarjosi kättään. "Rea Lentola", tartuin hänen käteensä. Riina lähti esittelemään minulle ruunaansa. Hän kertoi juuri ratsastaneensa Remin ja olleensa piakkoin lähdössä, hänellä ei olisi paljoa aikaa.

Riina huikkasi mulle heipat ja jätti kahden Remin kanssa. Riina kehotti minua käymään vaikka maastossa kävelemässä ruunan kanssa, hän kun tosiaan oli vasta sen ratsastanut. Eipä siinä, ei minusta olisi muutenkaan ollut ratsastajaksi vielä tänään. Minun vastuulleni jäi myös Remin tarhaaminen. Harjapakin Riina oli jättänyt karsinan kulmalle. Avasin boksin ja nappasin sieltä luonnonharjaksisen kovanpuoleisen pölyharjan. Remi ei kyllä olisi paljoa harjaamista vaatinut, mutta mitäs pienistä. Harjaaminen ja karsinassa touhuaminen on ehkä paras tapa tutustua uuteen hevoseen!

Remi möllötti karsinassa kuin tatti minun häärätessä sen ympärillä ja jutellessa sille, kuitenkin se vähän sivusilmällä vilkuili minua koko ajan vähän jännittäen:"Kukas hemmetti toi nyt on?". Nostin Remin valtaisan kavion ilmaan ja puhdistin sen kaviokoukulla ja sitten sama homma vielä kolme kertaa. Sujautin riimun ruunan päähän, riimunnaru siinä olikin jo valmiiksi kiinni. Karsinan ovi auki ja eikun menoksi. Rautakengät rummuttivat sivutallin kivilattiaa ja sen jälkeen tallipihaa, maastopolkua, järvenrantaviivaa, taas maastopolkua, ... Maastolenkkimme venähtikin astetta pidemmäksi, mutta hauskaa oli! Remi alkoi hetki hetkeltä vaikuttaa enemmän mun tyyppiseltä hevoselta, sopivan tanakalta ja varmajalkaiselta rakenteeltaan, eikä turhan säpsyltä tai hermoheikolta luonteensa puolesta. Pari kertaa jouduimme pysähtymään polun reunaan nyhtämään mehukasta kasvustoa parempiin suihin, mutta pitäähän kunnon hevosen olla aina vähän perso ruuallekin, se on fakta!

Palatessamme tallille törmäsin tallin omistajaan, Sinteen. "Moikka! Sä ootkin päässyt jo touhuamaan. Mä olisin tullut näyttään paikkoja, mutta paperihommat pakotti puoleensa..." Sinte kertoi. "Moi vaan! Riina näytti mulle tallia", hymyilin. Ujoutenikin oli kerennyt kaikkoamaan jonnekin, onneksi. "Aha! No sepä hyvä, sä et varmaan sitten enään esittelykierrosta kaipaakaan! Mä voin tulla mukaan viemään Remiä laitumelle, nappaan sieltä pari ponia samalla tallille päin", Sinte lähti johdattamaan meitä laitumille. "En olisi itse sinne osannutkaan, saatika tiennyt mille laitumelle Remi menee", sanoin osittain helpottuneena siitä, että Sinte lähti mukaamme omasta aloitteestaan!

Remillä oli hirmuinen kiire laiduntamaan, se laukkaili menemään muiden heposten luokse. Jäin hetkeksi ihailemaan Sinten kanssa hevosten iloitteluja, ennen kotiin lähtöä. Kerkesimme samalla Sintenkin kanssa vaihtaa pari sanaa hoitamisesta ja Metsiksen käytännöistä yleensä, sekä tietysti tutustua toisiimme.

Sinten kommentti

Olipa kiva, että törmäsit Remin omistajaan ensimmäisenä tallipäivänäsi! Todella hyvä ajoitus, sillä Riina ei kuitenkaan pyöri tallilla joka päivä! Riina varmasti osasi kertoa Remistä ja neuvoa tarkemmin ruunan kanssa toimimisessa. Onneksi maastoreissunne sujui hyvin, eikä mitään sattunut, vaikka olit yksin uuden hevosen kanssa. Toivottavasti yhteistyönne Remin kanssa lähtee hyvin käyntiin!

Olipa mukava tarina! Teksti oli siistiä ja mukavaa luettavaa. Kuvailit hyvin sitä jännitystä mikä tuntui vatsanpohjassa kun astuit uuden tallin ovesta sisään. Muutamia kielioppivirheitä löysin, korjaan ne tässä alla:

...koko ajan vähän jännittäen:"Kukas hemmetti toi nyt on?".
-> Kaksoispisteen ja lainausmerkkien välistä oli unohtunut välilyönti:
-> ...koko ajan vähän jännittäen: "Kukas hemmetti toi nyt on?".

"Rautakengät rummuttivat sivutallin kivilattiaa ja sen jälkeen tallipihaa, maastopolkua, järvenrantaviivaa, taas maastopolkua, ..."
-> Ennen kolmea pistettä ei tarvita pilkkua eikä välilyöntiä:
-> "Rautakengät rummuttivat sivutallin kivilattiaa ja sen jälkeen tallipihaa, maastopolkua, järvenrantaviivaa, taas maastopolkua..."

17,20v€

[Riina]

Kesäkuun vaihtuessa heinäkuuksi alkoivat lämpimät ilmat olemaan takanapäin. Aurinkoiset lämpimät kesäpäivät muuttuivat nopeasti viileämmiksi ja sateisimmaksi, jolloin myös ukkoskuurot astuivat mukaan kuvioihin. Tyypillisenä vapaapäivänä on lähestulkoon aina ollut tiedossa vesisadetta, mutta tänään sää tuntui suosivan, sillä tumman pilvet olivat väistyneet tallin yltä. Olin päättänyt viettää tämän päivän nauttien tallielämästä, sillä harvoin kohdalleni sattuu viiden päivän vapaata. Saavuttuani Metsälammen ratsutallille, joka tuntui normaalia hiljaisemmalta. Olisiko syynä voinut olla aamuisest sadekuurot, jotka olivat ajaneet toiset koteihinsa? No tiedä heitä. 

Astelin suoraan talliin, sillä olin päättänyt puhdistaa Remin varusteet sekä käydä pitkästä aikaan hieman ratsastamassa, jos siitä nyt tulisi mitään. Pitkä tauko on tehnyt tehtävänsä, eikä perusasiatkaan tunnu olevan lähimuistissa, ehkä ne vain palautuvan mieleen kun satulaan pääsee. Istahdin hiljaisen satulahuoneen lattialle, purin suitset osiin ja aloitin niiden puhdistamisen. Mielessäni pyöri hetken arkiset asiat ja niiden tuomat kiireet, mutta pian ne kaikki unohtuivat ja tuntui kuin olisin lomalla. Pienen hyräilyn saattelemana puhdistaminen tuntui sujuvan vaivattomasti, kunnes kuulun satulahuoneen oven avautuvan ja jonkun astuvan sisään. 
- Mitä se Riina täällä hyräilee? kuulosti jotenkin tutulta, mikä kappale se on? sanoi Kasper. 
- Tänään tuntuu vain olevan normaalia parempi päivä, että alkoi hieman laulattamaan. Se taisi olla Elastisen ja Johanna kurkelan biisi, muistaakseni? Vastasin ystävällisesti. 
- Ihmekkös se kuulosti tutulta. Meinasitko tänään ratsastaa Remin, kun noin innokkaasti varusteita hinkkailet?
- Onhan se mukava pitkästä aikaa päästä nousemaan oman hevosensa selkään, jospa siitä tällä kertaa tulisikin jotain. Olen vain tuntunut unohtavan miten homma hoidetaan, ehkä ne vain palautuvat mieleen. 
- Nopeasti ne palautuvat, varsinkin kun sulta toi homma sujuu. sanoi Kasper ja poistui muihin askareihinsa.

Saatuani viimeisenkin remmin puhdistettua oli suitsien kasauksen vuoro, mikäli ratsastamaan tänään mielii. Katsoin kelloa ja huomasin sen olevan jo yli puolenpäivän, joten päätin jättää satulan puhdistamisen toiselle päivälle ellei Remin hoitaja olisi halukas sitä tekemään. Vein varusteet ja harjat valmiiksi pesukarsinalle ja lähdin hakemaan herraa laitumelta, joka olisi varmasti kasvattanut aikamoisen heinämahan. Astellessani märällä nurmella, joka tuoksui kerrassaan ihanalta, kuin se olisi vasta leikattu. Nuuhkiessani raitista ilmaa ja miettiessäni lämpimiä kesäpäiviä, en huomannut seisovani jo laitumen laidalla. Etsin katseellani mustaa hevosta suurine merkkeineen, joka laidunsi muiden tallin hevosten joukossa. Lauma näytti sulautuvan hyvin yhteen, sillä ne kaikki olivat yhtä, ketään ei jätetty yksin. Päätin viheltää, jospa ruuna tulisi omatoimisesti aidalle ja niinhän se tulikin. Iloisesti höristen se lähestyi minua, aivan kuin se olisi ehtinyt kaivata, vaikka edellisestä kerrasta ei ole kulunut montaa päivää. Napsautin riimun narun sen päitsiin ja lähdin taluttamaan sen tallille päin. 

Talliin päästyämme laitoin Remin suoraan pesukarsinalle, jossa sen varusteetkin jo odottivat. Ruuna käyttäytyi asiallisesti ja nautti täysin siemauksin harjaamisesta, niin kuin se olisi ollut sen ensimmäinen kerta. Sen alahuuli lörpötti ja painoi silmänsä kiinni, mikä kertoi ruunan nauttivan yhteisestä ajastamme. Harjaamista olisi voinut jatkaa koko päivän, mutta tekisi myös hevoselle hyvää päästä verestämään muistiaan ratsastuskentälle. Nakkasin satulan sen selkään ja suitsin sen, mikä tuntui tänään normaalia helpommalta. Vetaisin kypärän päähän ja lähimme suuntaamaan kentälle. 

Talutin ruunan kentän keskelle kaartoon, säädin jalustimet itselleni sopiviksi ja nousin ratsaille. Pyysin Remin eteen, joka tuntui tänään normaalia reippaammalta, vaikka olisin voinut kuvitella sen muuttuneet laidunkauden myötä laiskemmaksi. Se liikkui verkkaasti ja kuunteli antamiani apuja, mikä oli suorasanainen ihme. Tosin ruuna ei koskaan ole ollut mikään haastava ratsu, mutta ei myöskään helpoimmasta päästä. Pitkien alkukäyntien jälkeen pyysin sen raviin, mikä tuntui ihanalta. Pehmeää, mutta suuriliikkeistä askellusta oli helppo myötäillä. Teimme kentän molempiin päihin suuret pääty-ympyrät ja pysähdykset pitkien sivujen keskelle, joista siirto takaisin raviin. Remi taipui hyvin ja kuunteli minua taukoamatta, joten yhteistyömme tuntui toimivan. Päätin ratsastaa pääty-ympyrät laukassa ja pitkät sivut ravissa, jotta myös Remi saisi tästä kaiken irti. Aluksi laukka ei tuntunut nousevan, mutta lukuisten yritysten kautta Remi nosti väärän laukan. Sain nopeasti korjattua ja laukka vaihtui oikeaan, joka sai hymyn nousemaan kasvoilleni. Muutamien toistojen myötä pääsimme siirtymään ravin kautta käyntiin, jonka hieno herra oli todellakin ansainnut. Pitkästä aikaa ratsastaminen tuntui lumoavalta ja sai ajatukset siirtymään toisaalle, missä ne oli tallille tullessani. Remi sai kävellä pitkällä ohjalla loppu ajan, kunnes käänsin sen kaartoon ja nousin pois satulasta. Taputtelin ruunaa hetken kaulalle, jolloin se painoi päänsä rintaani vasten. Hymy kohosi kohti korvia, sillä nyt tiedän kuinka hienoa on omistaa hevonen. Se ei koskaan petä luottamustasi ja on aina tukenasi, silloin kun tarvitset. 

Talutin ruunan takaisin talliin, jossa purin sen varusteista ja harjasin sen antaumuksella, sillä sen se oli todellakin ansainnut. Nopean, mutta perusteellisen harjauksen jälkeen vein sen takaisin laitumelle, jossa hevoslauma kirmaili iloisesti. Remille tuntui tulevan kiire lajitoverit nähdessään, joten päästin sen muiden joukkoon. Musta hevonen liittyi nelistäen muiden joukkoon, jonne se todellakin kuului. 


Viljan kommentti

Moi, Riina! Tämä kesä ei ole ollut säiden puolesta parhaimmasta päästä, mutta onneksi silloin tällöin kohdalle osuu niitä upeita, aurinkoisia kesäpäiviäkin. Mulle sadepäivät alkaisivat jo riittää, vaikken olekaan mikään helteen ystävä.  Tallilla onneksi kaikki huolet ja murheet väistyvät hetkeksi mielestä, kun saa puuhailla hevosten ja tallihommien parissa, eikä se sadekaan enää haittaa niin paljoa!

Tarina soljui mukavasti eteenpäin, se ei missään kohti jäänyt junnaamaan liiaksi yhteen asiaan, vaan kaikesta oli kerrottu juuri sopivasti. Pienet yksityiskohdat tarinassa toivat siihen "sitä jotakin", minkä ansiosta tekstiä oli mukava lukea. Tykkäsin varsinkin viimeisestä virkkeestä! Se lopetti tarinan todella kauniisti. 

Huomasin joitakin pieniä virheitä tarinassasi. Kiinnitä huomiota relatiivipronomineihin (joka, mikä) ja siihen, mihin niillä viitataan. Joka viittaa edeltävään substantiiviin, kun taas mikä viittaa koko edeltävään lauseeseen.

Eli esimerkiksi virkkeessä "Pyysin Remin eteen, joka tuntui tänään normaalia reippaammalta..." 'joka' viittaa sanaan 'eteen', eikä Remiin. Oikeampi tapa ilmaista asia voisi olla esimerkiksi: "Pyysin Remin, joka tuntui tänään normaalia reippaammalta, eteen..."

Samoin kohdassa "Sain nopeasti korjattua ja laukka vaihtui oikeaan, joka sai hymyn nousemaan kasvoilleni." pitäisi olla relatiivipronomini mikä, jolloin hymy nousi kasvoille sen takia, että laukka vaihtui oikeaan.

16,50 v€

[aria]

Tutustumista Remiin

Olin innoissani. Tallilla järjestettiin hoitsujenvaihtoviikko, ja tänään julkistettaisiin väliaikaiset, uudet hoitohevoset. Olin itse halunnut, että oma vaihdokkini tulisi yllätyksenä. Ryntäsin päätalliin ja suoraa päätä ilmoitustaululle, jonka edessä seisoivat jo Silja ja Saara. "Ei täällä oo mitään listaa", Saara kurtisti kulmiaan. Huokaisin pettyneenä, mutta ilmeeni kirkastui kun näin Sinten tulevan meitä kohti paperilappu kädessään. "Täällä taidetaan odotella uusia hoitsuja", hän naurahti ja kiinnitti lapun nastalla taululle. Näin heti, mitä omalle kohdalleni oli kirjoitettu: Remi. Sydämeni hypähti hieman ylemmäs; olin samaan aikaan jännittynyt ja melko innoissani. Miltähän tuntuisi ratsastaa korkealla hevosella Ruun jälkeen?
    "Mulle tuli Majuri!" Silja nauroi tyytyväisenä. "Ja mä sain mitä toivoinki eli Kiran", Saara hymyili. Pitäisi opetella menemään tällä viikolla sivutalliin tutumman päätallin sijasta. Remi oli samalla laitumella Ruun kanssa, joten siinä kohtaa rutiinia ei tarvinut muuttaa. "Toivottavasti Ruu ei tule kateelliseks", virnistin.

Päätin mennä moikkaamaan Remiä saman tien. Matkalla sivutalliin minua vastaan käveli Minkki. "Minnekäs sä oot menossa?" tyttö uteli. "Sain siinä hoitsujenvaihtojutussa Remin", selitin innokkaana. Ruunan karsina löytyikin läheltä ovia, mutta nähdessäni tyhjän karsinan, tajusin että hevonen oli todennäköisesti laitumella. Nappasin riimun sekä riimunnarun mukaani ja suuntasin laitumia kohti. Näin mustanruunikon hevosen melko kaukana laitumella - ei auttanut muu kuin lähteä hakemaan sitä. "Remii", kutsuin hevosta. Sitä näytti kiinnostavan tällä hetkellä lähinnä ruohon syöminen. Sen sijaan Ruu oli innokkaana tulossa mukaani, mutta työnsin sen pään lempeästi pois. "Ei nyt", nauroin. "Mä oon hakemassa Remiä."
    Remi ei sen enempää vastustellut, kun pujotin riimun sen päähän. Maiskautin ja lähdin taluttamaan sitä laitumelta pois. Heti kun pääsimme portin toiselle puolelle, se nykäisi päänsä maahan ja alkoi nyhtämään heinänkorsia suuhunsa. Annoin hieman painetta riimunnarusta ja maiskautin taas. Ruuna jatkoi melko helposti matkaa, kunnes se taas alkoi kurkottelemaan satunnaista syötävää. Jatkoin päättävästi etenemistä, ja pidin narusta kiinni aivan Remin leuan alta. Nyt se ei enää päässyt heilumaan puolelta toiselle. "Päästiinhän me yhteisymmärrykseen", hymyilin.

Vein hevosen hoitopuomille, sillä olin ajatellut harjata sen tutustuakseni paremmin. Hain nopeasti ruunan harjapakin satulahuoneesta. Sinten mukaan Remi seisoi vain rauhassa paikoillaan hoitamisen aikana, sillä se oli toiminut ennen Metsälammelle muuttoa tuntihevosena ja tottunut kaikenlaiseen käsittelyyn. "Kiltti heppa", taputin kevyesti Remin kaulaa. Väite piti paikkansa; ruunaa ei häirinnyt mikään, mitä tein. Kaviotkin se nosti automaattisesti, kun vain kumarruinkaan sen jalkojen puoleen.
    "Hei, Aria! Lähetkö maastoon?" Silja huikkasi tallista. Ehkä olisi ihan hyvä myös ratsastaa Remillä, joten suostuin. "En varmaan edes pysy tämmösen järkäleen selässä", naurahdin. Hain Remin varusteet ja aloin laittamaan sitä valmiiksi. Satula piti nostaa paljon korkeammalle kuin yleensä, ja minulla kestikin hieman kauemmin kuin normaalisti. "Sori ku kesti", puuskahdin ja talutin Remin tallipihalle missä Silja odottikin Sintin kanssa. "Onko Sintti tottunu jo uuteen paikkaan?" kysäisin. Silja kertoi, että oli käynyt jo muutaman kerran maastossa valkealla hevosella, ja kaikki oli mennyt hyvin. Remi oli onneksi varma maastokaveri - joskin se Sinten mukaan jäi kuulostelemaan oudompia ääniä melko herkästi. Otin ohjat toiseen käteeni ja ponnistin korkean ruunan selkään. "Hui ku on korkea", naurahdin. "Niin, ku sä oot ratsastanu vaan Ruuta", Silja tajusi. Eiköhän kaikki sujuisi kuitenkin hyvin. Annoin Remille merkin lähteä, ja suuntasimme yhdessä Niittypolulle päin.

Huomasin pian, että Remin selässä oli todella mukava istua. Sen askeleet olivat joustavat sekä matkaavoittavat, ja odotin innolla sopivaa pätkää laukkaamiseen. Pian saavuimmekin pitkälle suoralle. "Laukataanko?" ehdotin. "Laukataan vaan", Silja suostui. Annoin Remille laukkapohkeet, ja se ampaisi matkaan kuin tykin suusta. Kumarruin ruunan kaulan ylle. Tuuli vain suhisi korvissa ja sai veden vuotamaan silmistä - oli tämä vauhtitaso hieman erilainen kuin ponin kanssa. Remikin tuntui nauttivan irrottelusta ja lujasta vauhdista, joten annoin sen juosta niin lujaa kuin halusi - missään vaiheessa se ei kuitenkaan lakannut kuuntelemasta. Hidastin vauhtia suoran päässä. Sintti ei ollut jäänyt paljoakaan jälkeen Remistä, olihan sekin mainio estehevonen.
    "Olipa laukka!" hymyilin Siljalle. Kumarruin taputtamaan Remin kaulaa, oli se vaan hieno hevonen. Lähdimme ratsastamaan rinnakkain iloisesti rupatellen takaisin tallille.