Jätkän päiväkirja

[Emppu]

- Huaaah, haukottelin, kun heräsin. Vilkaisin kelloani ja se näytti kello kuutta aamulla. Voisin nukkua vielä tunnin, mutta en enää jaksanut nukkua vaan puin päälleni ja lähdin syömään aamupalaa. Otin kaapista muropaketin ja kupin. Kaadoin vähän muroja kuppiin ja otin jääkaapista maidon. Kaadoin maidon muroihin ja otin lusikan jonka jälkeen istuin pöytään ja söin murot. Tein vielä nopeasti leivän ja söin sen. Ajattelin lähteä moikkaamaan Jätkää.

Minulta ei kestänyt kauaa tulla tallille, koska olin ehtinyt bussiin. Kävelin nopeasti Jätkän karsinan luo ja otin harjat jonka jälkeen avasin karsinan oven ja harjasin Jätkää, kun kuulin jonkun huutavan:
- Tallivintillä palaa!
- Onko päähäsi osunut kenties kaali, kun tuollaista huudat syyttä suotta, kuulin Sannan vastaavan. Suljin karsinan oven, kun menin katsomaan mitä siellä tapahtui.
- Ai palaako tallivintillä? kysyin.
- Ei. Tämä prinsessa tässä vain kuvittelee, Sanna tuhahti ja lisäsi:
- Kävin itse katsomassa.
- Selvä. Kuka tuo tyttö on? kysyin koska en tunnistanut vaappuvaa tyttöä.
- Hän on uusi täälä, mutta hän ei varmastikkaan jää, Sanna kertoi. Lähdin takaisin Jätkän karsinan luo, mutta käännyin ympäri kun kuulin tytön sanovan:
- Hei. Nimeni on Ella. Tahtoisitko lähteä näyttämään minulle maastoa?
- Jos se sopii Sannalle niin mielelläni, vastasin ja vilkaisin Sannaa joka nyökkäsi.
- Hyvä. Voin ottaa vaikka Luden, Ella sanoi ja lähti Luden luo.

Pian olimme jo valmiita ja hevosten selässä ja maastoon päin ravaamassa. Nostimme laukan, kun eteemme tuli pitkä suora pätkä. Meillä oli yhdessä mukavaa ja, kun olimme tulleet maastosta Ella näytti minulle kuvia kännykästään.
- En ole oikeasti suomalainen, mutta äitini on kotoisin Suomesta ja isäni on Espanjasta. Tässä kuvassa on isäni talo. Ja tuossa on palmu, Ella kertoi. Me lähdimme yhdessä tallilta meille, koska Ella asui meidän lähellämme ja hänen äitinsä ei ollut kotona. Vietimme yhdessä mukavan päivän.

LOPPU
Sori en ehtiny kirjottaa pidempää mutta tulipahan extratehtävä suoritettua

Sannan kommentti

Tallivintillä ei kyllä tällä kertaa palanut, onneksi! Siellä olevat kuivat heinät roihahtavat helposti liekkeihin sytyttäen koko tallirakennuksen hyvinkin nopeasti. Kaikesta huolimatta, enhän minä nyt noin kenestäkään puhuisi, höh!

Tarina oli siisti ja kokolailla virheetön, joksikin tosiaan hiukan lyhyt. "Varmastikkaan" kirjoitetaan yhdellä koolla, sillä "varmasti" sanaan lisätään "-kaan" pääte taivutettaessa. Varmasti + kaan = varmastikaan.

12,20v€

[Emppu]

UUSIA POLKUJA

"Moi", huikkasin Jätkälle, kun saavuin sen karsinan luo. Lähtisin tänään Jätkän kanssa maastoon. Iida lupautui tulemaan mukaan, koska hänellä ei ollut muutakaan tekemistä. Ajattelimme mennä Pirunpolkua pitkin Jokipolulle ja siitä Rajasillalle jonka jälkeen jatkaisimme polkua pitkin uusille poluille. Meillä menisi varmasti kauemmin kuin tunti, koska matka oli pitkä. Aamulla otin kaksi isoa juomapulloa jotka täytin kylmällä vedellä ja tungin ne reppuun jonka otin mukaan tallille, koska meille tulisi kuitenkin jano niin pitkällä matkalla. Onneksi ei kuitenkaan ollut kuuma jolloin olisi täytynyt ottaa vaihto t-paita mukaan.

"Oletko valmis?" Iida kysyi, kun olin laittanut satulavyön kiinni. "Joo, entä sä?" vastasin. Iida nyökkäsi ja sanoi: "Mennään ensin kentälle jossa noustaan selkään ja lähdetään maastoon". En sanonut mitään vaan lähdin taluttamaan Jätkää kentälle ja Iida tuli hetken päästä Aksun kanssa. Minä nousin ensin selkään ja Iida minun jälkeeni. Lähdimme Pirunpolkua päin. "Onko tämä Pirunpolku?" kysyin, kun saavuimme pitkän polun päähän. "Joo", Iida nyökkäsi. Katselimme polkua hetken aikaa ja sitten lähdimme kuin yhteisestä merkistä samaan aikaan liikkeelle. Kannustin Jätkään raviin ja Iida nosti ravin Aksulla. Ravasimme pieniä pätkiä ja lämmitimme hevoset kunnolla. "Laukataanko?" Iida kysyi hetken lämmittelyn jälkeen. "Joo", sanoin ja kannustin Jätkän laukkaan hieman ennen Iidaa. Jätkä laukkasi pitkän matkaa kiltisti kunnes se alkoi väsyä. "Levätäänkö hetki? Jätkä on väsynyt", kysyin Iidalta. "Aksukin alkaa väsähtää", Iida sanoi ja hidasti käyntiin ja pysähtyi. Laskeuduin selästä ja istahdin kannolle Jätkän suitset käsissäni. "Tahdotko vettä?" kysyin, kun kaivoin vesipullot repustani. Iida nyökkäsi ja annoin hänelle toisen pulloista.

Kun jatkoimme matkaa Jokipolkua pitkin emme laukanneet yhtä pitkiä pätkiä jottei hevoset väsyisi, koska edessä oli vielä pitkä matka. Meidän ei tarvinnut mennä kovin pitkälle Jokipolkua pitkin, kun käännyimme jo Rajasillalle. Ylitimme sillan ravissa ja jatkoimme ravia vähänmatkaa kunnes eteemme tuli polku jolla emme olleet koskaan ennen ratsastaneet. Emme olleet edes kuulleet niistä poluista, mutta jatkoimme silti matkaa. Polkua reunusti pimeä metsä joka näytti pelottavalta, mutta yritin olla pelkäämättä jottei Jätkääkin alkaisi pelottaa. "Täälä on pelottavaa", Iida sanoi sen jälkeen, kun oli vilkaissut metsään. "Niin on", tunnustin. Vilkaisin rannekelloani joka näytti viittä illalla ja olimme lähteneet joskus kolmen aikaan. "olemme ratsastaneet jo kaskituntia. Pitäisiköhän kääntyä tallille?" kysyin, koska tahdoin pois metsästä. "Sopii", Iida vastasi ja minusta tuntui, että hänkin tahtoi pois.

Olimme ratsastaneet nopeammin takaisin tallille, koska muuten kello olisi jo seitsemän, mutta se olikin vasta kuusi, eli olimme tunnin etuajassa. Harjasin Jätkää käytävällä, kun kuulin äänen joka sanoi: "Tulithan sinä". Käännyin ympäri ja näin pojan joka ei näyttänyt olevan tallilainen. "Kuka olet?" kysyin epävarmana. Poika ei vastannut vaan halasi minua. "Päästä irti senkin tolvana!" kiljaisin , mutta poika ei päästänyt irti. "Mitä luulet tekeväsi?" kysyin ja yritin pidätellä haluani lyödä tuntematonta poikaa. Riistäydyin irti pojan otteesta ja jatkoin Jätkän harjaamista. Näin silmäkulmastani, että poika katsoi minua lempein silmin. "Kuka olet?" kysyin uudestaan, kun poika ei ollut vastannut. "Olen Miko", poika vastasi ja jatkoi minun katselemista. Kyllästyin siihen ja menin Jätkän toiselle puolelle putsaamaan sen kavioita. Talutin Jätkän takaisin sen karsinaan, kun olin hoitanut sen. Miko oli jäänyt samaan paikkaan missä oli aiemmin ja katseli taas minua. Mitä poika tahtoi minusta? Mietin, että mistä hän edes tunsi minut? Kun tajusin vastauksen. Hän oli samasta koulusta kuin minä mutta rinnakkaisluokalla. Mistä hän oli kuullut tästä tallista ja miksi hän edes oli sielä, kun ei edes pitänyt hevosista?

Kun oli kotiinlähdön aika Miko juoksi luokseni ja avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta keskeytin hänet: "Miksi halasit minua?" Poika ei vastannut vaan katseli maata. "Äh, olkoon kunhan se ei toistu", sanoin vähän lempeämmällä äänellä. Jätin Mikon siihen seisomaan ja lähdin äidin autolle. Kerroin äidille kaiken maastoretkestä äskeisiin tapahtumiin asti ja äiti kuunteli hiljaa. Kun olin kertonut äitille kaiken hän vain katsoi minua hymyillen eikä sanonut mitään.

LOPPU

Idis loppu täs vähän kesken joten tarina ei ole parhaimmastapäästä

Sannan kommentti

Lenkkinne Pirunmetsän suunnilla taisi kestää hiukan kauemmin kuin olit odottanut: pimeä tulee jo aikaisin tähän aikaan vuodesta. Oli hyvä idea hidastaa vauhtia kun alkoi vaikuttamaan siltä, että hevoset väsyivät. Pirunmetsä saattaa olla pelottava etenkin hämärän aikaan, mutta tosiasiassa siellä ei ole mitään pelättävää. Hyvin kummallista, että tallille sattui ilmestymään rinnakkaisluokkalaisesi!

Tarinasi alussa juoni vaikutti hyvältä, mutta lopussa se teki hurjan hyppyloikan: minä ainakin putosin täysin kärryiltä siinä vaiheessa kun kirjoitit tallille tupsahtaneesta Mikosta. Muistathan, että tällaisilla tarinoilla ei välttämättä tarvitse aina olla kokonaista juonta: ne voivat alkaa keskeltä tapahtumia, ja loppua keskelle tapahtumia. Olisit voinut aivan hyvin lopettaa siihen, kun saavutte takaisin tallille. Hyvä keino on lopettaa tarina johonkin mietteeseen tai paikasta toiseen siirtymiseen. Kokonaisen juonen sisältävä tarina on lähes poikkeuksetta hyvin pitkä. Normaalisti novelleihin ei ole edes mahdollista toteuttaa juonikaavan mukaista etenemistä, vaan lähes poikkeuksetta juoni jää hiukan yksinkertaistetummaksi – eikä romaanijuoniin kannata pyrkiäkään. Salaperäisesti aloitettu ja lopetettu tarina on aina mielenkiintoisempi kuin sellainen tarina, johon on väkisin yritetty vääntää juonikaavaa noudattavaa lopetusta.

"Aamulla otin kaksi isoa juomapulloa jotka täytin kylmällä vedellä ja tungin ne reppuun jonka otin mukaan tallille, koska meille tulisi kuitenkin jano niin pitkällä matkalla."
-> Tämä virke oli liian pitkä, mikä teki siitä epäselvän ja tökkivän. Virkettä pitäisi yksinkertaistaa, siitä voi karsia joitakin "turhia mainintoja" pois kokonaan.
-> "Tungin (laitoin) kaksi kylmällä vedellä täytettyä juomapulloa reppuuni, koska meille tulisi kuitenkin jano niin pitkällä matkalla."

vaihto t-paita
-> kieliopillisesti tämä on yhdyssana, mutta siitä huolimatta se muuttuisi hyvin epäselväksi yhteenkirjoitettuna. Pitää siis vähän kiertää:
-> lyhythihainen vaihtopaita

"Mennään ensin kentälle jossa noustaan selkään ja lähdetään maastoon".
-> Kun virkettä ei jatketa johtolauseella (kursivoin tässä johtolauseen: "Moikka", minä sanoin.), se lopetetaan poikkeuksellisesti lainausmerkkien sisään laitettavaan pisteeseen, näin:
-> "Mennään ensin kentälle jossa noustaan selkään ja lähdetään maastoon."

Pirunpolkua päin
-> mieluummin kohti; päin-adverbista saa helposti kuvan siitä, että törmäät johonkin.

vähänmatkaa = vähän matkaa
kaksituntia = kaksi tuntia

16,40v€

[Emppu]

Koulua

Aamulla heräsin siihen, että jostain kuului hirnuntaa. En välittänyt siitä vaan rupesin piehtaroimaan karsinassani. Ai, että se teki hyvää. Oli mukava vain olla karsinassa eikä juosta kentällä. Tiesin kuitenkin, että kun hoitajani saapuisi joutuisin taas kentälle. Hyppäisimme varmasti taas esteitä, koska hoitajani tuntui pitävän siitä. Suunnittelin, että tällä kertaa kuitenkin kieltäisin esteellä ja pukittaisin hoitajan alas. Hän kuitenkin suuttuisi enkä saisi porkkanaa! Rakastan porkkanaa, mutta entä jos menisin muuten kiltisti? Voisin saada porkkanaa. Nousin ylös ja ravistelin irtoavan turpeen pois. Silmäni lurpsahtivat kiinni ja päätin nukkua vielä.

Heräsin ihanaan heinän tuoksuun. Hoitajani toi minulle heinää! Mutustelin heiniä, kun hoitajani harjasi minua. Hän puhui minulle lempeällä äänellä, mutta sanoista en saanut selvää. Hän alkoi laittaa minulle suojia ja satulaa. Sitten hän jätti minut hetkeksi syömään. Kun hän palasi hänellä oli suitset mukana ja ymmärsin että lähtisimme pian.

(kirjoitin tarinaa Jätkän näkökulmasta)

JATKUU

Sannan kommentti

Ensimmäisessä kappaleessa oli hauskasti kirjoitettua pohdintaa! Jään odottelemaan jatkoa

[Emppu]

PESUPÄIVÄ


- Hyvä, kehuin Jätkää. Olimme päättäneet lähteä maastoon pienelle lenkille. Tai minä päätin. Kysyin kyllä Jätkänkin mielipidettä ja se hörähti vastaukseksi joten päätin, että se oli myöntävä vastaus. Jätkä vaikutti reippaalta, muttei kuitenkaan liian. Onneksi Jätkä ei ollut kamalan säikky joten sen kanssa oli mukava olla maastossa. Emme menneet Pirunpolulle vaan jatkoimme suoraan Harjulenkkiä. Olin nimittäin päättänyt etten menisi yksin Pirunpolulle varsinkaan pimeällä, olenhan kauhea arkajalka. Jätkää ei tuntunut haittaavan että kävelimme vain hidasta vauhtia, sillä halusin katsella ympärilleni. Mutta kun ohitimme Rajapolun risteyksen Jätkä alkoi hermostua ja nosti ravin. Kielsin sitä ja hidastin takaisin käyntiin ja nostin sitten uudestaan ravin, koska hevonen ei saanut itse päättää miten menisimme.

Kun palasimme takaisin tallille harjasin Jätkää ja puhdistin sen kaviot. Katselin hetken ympärilleni ja näin pesuletkun, joten ajattelin pestä Jätkän, kun ilmakin oli lämmin ja kaunis muutenkin. Otin Jätkän riimut ja riimunarun. Talutin Jätkän ulos ja sidoin sen kiinni. Hain saippuaa ja pesusienen. Huuhtelin Jätkän ja kaadoin saippuaa sineen ja aloin pesstä.

Kun olin pessyt Jätkän saippualla huuhtelin sen tarkasti jottei saippuaa jäänyt yhtään hevoseen. Kuivasin vedet päällisinpuolin pois ja talutin sen karsinaan jossa kuivasin sen paremmin. Oli todella lämmin päivä joten ajattelin ettei se välttämättä tarvitse loimea.

LOPPU
On kyllä taas lyhyt tarina, mutta en ehtinyt kirjoittaa pidempää.

Sannan kommentti

Rento kävelylenkki Metsälammen lähimaastoissa oli varmasti kummankin mieleen. Mielestäni on erittäin hyvä, ettet antanut Jätkän nostaa itse ravia: tässäkin on kysymys johtajuusasioista, sillä ei ole ikinä hevosen oikeus päättää siitä mitä tehdään. Nyt onkin hyviä ilmoja pestä hevosia! Pesun jälkeen hevosesta tulee vetää hikiviilalla suurin osa vedestä pois, minkä jälkeen se pitäisi viedä talliin kuivumaan. Ilmat eivät ole kuitenkaan vielä niin lämpimät. Kostea hevonen loimitetaan ainakin näillä keleillä fleeceloimella ulos.

En löytänyt tarinastasi sellaisia selkeitä virheitä, joita alkaisin korjaamaan tässä alla. Jotkin tarinan lauserakenteista oli hiukan hassuja, mutta niitä on hankala korjata yksiselitteisesti. Pyri kiinnittämään tekstin selkeyteen ja kirjoitusvirheisiin seuraavassa tarinassa enemmän huomiota!

14,40v€ + extra

[Emppu]

Tänään ajattelin taas hypätä esteitä. Varustin Jätkän ja talutin sen kentälle. Sidoin Jätkän nopeasti aitaan vetosolmulla ja kasasin pienet esteet. Ne eivät olleet kuin korkeimmillaan sellaista 60cm eli ei kamalan korkea, muttei matalakaan. Otin Jätkän ja nousin selkään. Se vaikutti tänään energiseltä, joten päätin purkaa sen energiaa ennenkuin hyppäisin. Aluksi kuitenkin lämmittelin ja venyttelin sen hyvin jonka jälkeen nostin laukan ja annoin sen laukata hetken kenttää ympäri. Se yritti kiihdyttää puolessavälissä pitkää sivua, mutta luovutti kun en antanut sen kiihdyttää. Hidastin sen ravinkautta käyntiin ja silmäilin nopeasti missä järjestyksessä menisin esteet. Päädyin siihen tulokseen että aloittaisin matalasta ristikosta ja lopettaisin okreriin joka ei ollut korkea. Ensimmäinen este meni hyvin, mutta toisessa Jätkän kavio hipaisi puomia jolloin se tippui. Kolmas meni taas hyvin vaikkakin lähestyminen ei ollut suora, koska Jätkä meinasi taas mennä vain suoraan eteenpäin. Pari seuraavaa meni hyvin ja viimeinenkin ylitettiin ilman vaikeuksia. Hyppäsin vielä radan uudestaan vaikka yksi este olikin matalampi, koska toinen puomi oli tippunut. Lopuksi vielä menin loppukäynnit.

Hyppäämisen jälkeen purin Jätkältä varusteet ja harjasin sen kunnolla. Se oli niin hikinen että otin ämpärillisen vettä ja sienen jolla sitten vähän huuhtelin hikeä pois. Otin hikiviilan jolla vedin ylimääräiset vedet pois ja vielä kuivasin varmuudeksi pyyhkeellä. Silti Jätkä oli vielä hieman märkä. Lähdin viemään pyyhettä kuivumaan ja, kun tulin takaisin Jätkä oli aivan puruissa.
- Voi ei! Pesin juuri sinut, sanoin sille ja nauroin, koska se vain työnsi turpansa lähemmäs ja näytti kieltä. No eihän siinä muu auttanut kuin ottaa harja ja yrittää harjata purut kosteasta karvasta irti. Harjauksen jälkeen Jätkä näytti vähän puhtaammalta, mutte vieläkään puruttomalta joten hain suitset ja laitoin ne sen päähän. Otin vielä riimut ja riimunnarunkin mukaan ja talutin sen ulos ohjista pitäen. Nousin selkään ja pyysin Jätkän käyntiin. En ollut pitkäänaikaan ratsastanut ilman satulaa, joten en laukkaisi ainakaan pitkiä matkoja. Nostin ravin ja lähdin ratsastamaan lampea kohti. Kiersin sinne Harjunlenkin kautta. Nostin laukan ja olin vähällä pudota, mutta pysyin kuitenkin selässä. Jatkoin laukkaa vielä hetken ja sitten hidastin ravin kautta käyntiin ja annoin pitkät ohjat, koska olimme melkein perillä. Laskeuduin alas ja talutin loppumatkan lammelle jossa pudotin riimut ruoholle ja sitten nousin taas selkään ja ratsastin veteen. Jätkä loiskutti vettä minunkin päälleen ja sitten minun oli pakko hypätä pois selästä, kun se piehtaroi vedessä. Kun se nousi vaihdoin sille vielä riimut ja talutin sen veteen jossa huuhtelin vielä sen selän vedellä. Sitten otin ohjat mukaan ja lähdin taluttamaan Jätkää kohti tallia. Puolessavälissä matkaa en enää jaksanut kävellä sen perässä joten nousin selkään jotta jaksaisin lopunkin matkan.

Tallilla kuivasin vielä Jätkän ja vein sen laitumelle. Katselin, kun se laidunsi ja minullekkin tuli nälkä joten otin repustani eväät ja samalla kun söin katselin Jätkää joka vuorostaan katseli minua kateellisen näköisenä. Sitten se tuli luokseni ja yritti varastaa leipäni. Nauroin sille ja annoin sille porkkanan jos toisenkin. Kiitokseksi sain pusun huulille.
- Moi! kuulin, kun joku tervehti minua.
- Ai moi Sanna, sanoin Sannalle joka oli tullut taakseni.
- Ystäväsi taitaa haluta lisää porkkanaa, Sanna nauroi.
- Aah! huudahdin kun kaaduin maahan. En ilmeisesti ollut tuntenut hellempää töytäisyä, koska nyt se tökkäisi niin että kaaduin. Nauroimme Sannan kanssa ja annoin Jätkälle porkkanan jolloin sain taas pusun. Me nauroimme taas.
- Oletko opettanut sille tuon? Sanna kysyi, kun sain kolmannen pusun vaikken antanut porkkanaa.
- En, se taitaa vain olla kohtelias, sanoin ja nauroin.

LOPPU

En oo varma oonko jo kirjottanu tollasen ku tossa alussa, mut munmielestä en löytäny ainakaan et olisin?


Tallityöntekijän kommentti

Sanna on tosiaan nyt lomalla ja päivittelee sulle kaapin loman jälkeen niin Kasper tallityöntekijänä kommentoi tän tarinan. :-)


Olipa kiva nähdä suakin tallilla! Jätkän mieli varmasti piristyi kun se pääsi vähän hyppäilemään. :-) Vaikka Jätkällä oli aika paljon virtaa niin teillä meni tosi hyvin! Jos joskus tulee tilanne et tuntuu että hepalla on liikaa poweria ennen ratsastusta etkä jaksa ruveta sen takia säätämään, niin yks hyväksi todettu keino on irtojuoksuttaa pollea ennen ratsastusta. Tasoittuu vähän meno ratsastusta varten.

Mahtavaa seurata miten suurella sydämellä te hoitajat duunaatte hoitsujenne kanssa! Oli tosi hienoa, että ratsastuksen jälkeen hoidit Jätkän parhaimpasi mukaan ja huolellisesti - niin sen pitää ollakin! Harmittavan usein ratsastajilla on kiire esimerkiksi tunnin jälkeen muihin juttuihin, jolloin hepan hoitaminen jää vähän toissijaiseksi hommaksi. Metsiksellä tästä ollaan onneksi tarkkoja ja hepatkin jaksaa sitten puksuttaa iloisempina tunneilla kun niillä ei ole mitään ongelmaa esim. hiertymien tai kavionpohjaan unohtuneiden kivien kanssa. 

Valitettavasti hepat tykkää aina piehtaroida kastumisen jälkeen, haha! Onneksi karsinaan ei ollut kätkettynä minkäänlaisia muta-ansoja, eikä Jätkä mennyt puruista aivan järjettömän likaiseksi. Kiva idea lähteä ratsastuksen jälkeen vielä jäähdyttelemään ja humputtelemaan vähän maastoon. Jätkän mieli piristyi varmasti kun kävit sitä noin hyvin hoitamassa ja liikuttamassa.

Tosi hauska ja hyväntuulinen tarina! Saat tästä 16,50v€.

[Emppu]

Tänään pääsin äitin kyydillä tallille. Hän oli menossa töihin niin lupasi viedä minut siinä samalla tallille. Ajattelin mennä maneesiin kun oli niin kylmä. Näin Jätkän pukittavan laitumella joten hain riimut ja riimunnarun tallista. Avasin laitumen portin ja hätistelin himan innokkaita hevosia kauemmas ettei ne pääsisi karkuun. Nappasin nopeasti Jätkän etuharjasta ja sujautin riimut sen päähän. Napsautin vielä riimunnarun kiinni ja lähdin taluttamaan Jätkää. Suljin aitauksen portin ja talutin Jätkän talliin. Harjasin sen perusteellisesti ja varustin sen huolellisesti. Talutin sitä maneesiin, kun se rupesi riuhtomaan ja se nousi pystyyn. Ohjat irtosivat kädestäni ja Jätkä huomasi sen joten se lähti pukkilaukkaa suoraan maneesiin. ihmettelin mitä se oli säikähtänyt, mutta ainakin se oli juossut maneesiin. Huomasin maassa ampiaisen ja epäilin että se oli pistänyt Jätkää.

Maneesissa otin Jätkän kiinni ja tarkistin jalat ja pään ettei se ollut pistänyt. Selässä tai kaulassakaan ei näkynyt turvonnutta tai punaista kohtaa, joten nousin selkään ja kävelin maneesia ympäri hetken. Sitten nostin harjoitusravin ja taivuttelin sen huolella. Jätkä tuntui vieläkin hieman säikähtäneeltä, mutta rauhoittui, kun teimme voltteja ja muita taivutuksia. Se innostui jopa pohkeenväistöstä ja sulkutaivutuksista. En kuitenkaan tehnyt sille liian vaikeita tehtäviä, ettei sen into loppuisi. Ravasin vilä mmaneesin ympäri ja lopuksi nostin laukan. Annoin sen laukata pitkänsivun ja sitten hidastin käyntiin ja tein vielä vähän voltteja. Sitten kävelin loppukäynnit.

Hyppäsin alas satulasta ja laitoin jalustimet ylös ja löysäsin satulävyötä muutamalla reiällä. Otin ohjat kaulalta ja taputin sitä. Talutin Jätkän talliin jossa riisuin sen varusteet ja harjasin huolella. Lopputuloksena olikin kiiltävä karva johon olin tyytyväinen. Jätkä ei vaikuttanut hikiseltä, joten en pessyt sitä. Menisin vielä myöhemmin maastoon.


JATKUU

Jatkossa! Huomaathan, että uudistusten myötä vain kokonaisesta tarinasta voidaan antaa tarinamerkintä, v€:t ja kuukausi lisää hoitoaikaa. Ts. jatkotarinan osista ei saa enää merkintöjä. -Sanna

[laura]

"Musta ei olisi navigaattoriksi"

Lauantai-aamu oli ollut kaunis. Aamusta asti oli paistanut aurinko ja pieni pakkanen saivat ilman tuntumaan ihanan kirpsakalta. Olin saanut kyydin tallille avomieheltäni. Hän oli aina silloin tällöin ollut mukana tallilla kanssani ja kiivennyt pari kertaa hevosenkin selkään! Tosin tällä kertaa hän oli vain kuskaamassa minua, sillä autoni oli huollossa.
"Ei sä menit ohi!" Huudahdin äkkiä kun huomasin Jimin ajaneen ohi risteyksestä.
"No mitä? Voi luoja. Oisit nyt vähän tarkempana", Jimi kirosi.
"No sori", hymähdin ja siirsin katseeni ulos. Me oltiin oltu yhdessä vasta parisen vuotta ja oltiin muutettu yhteen vajaa vuosi sitten. Meillä oli mennyt tähän saakka hyvin, vaikka tietysti välillä erimielisyyksiäkin tuli - mutta nehän kuuluvat jokaiseen parisuhteeseen. Jimi kääntyi takaisin läheisestä liikenneympyrästä ja keskityin siihen, että tällä kertaa muistaisin sanoa mistä pitää kääntyä.

"Kiitti rakas. Mä soitan kun oon valmis", sanoin tummahiuksiselle miehelleni ennenkuin suljin auton oven. Lähdin kävelemään reipasta vauhtia kohti tarhoja. Vaikka viimeisestä tallireissusta ei ollut kauaa, oli tallille ehtinyt tulla uusi hevonen - M.L. Ärräpää Jätkä - ja voi hyvät hyssykät, miten kuolasin katsoessani ruunan kuvia Metsiksen nettisivuilta. Suomenhevoset olivat aina olleet lähellä sydäntäni, enkä voinut vastaustaa kiusausta laittaa Sintelle viestiä ja kysyä josko voisin vaihtaa Paukun Jätkään. Tämä oli Sintelle sopinut, joten nyt sain jälleen tutustua uuteen hevoseen.

Päästyäni tarhoille tähyilin ympärilleni ja etsin katseellani kuvan näköistä suomenhevosta. Pian silmiini osuikin pitkä harjainen, tummanpunarautias hevonen päällänsä oranssi sadeloimi. Hätkähdin kuullessani takaani äänen. Käännähdin ja näin pojan, jonka vieressä seisoi komeannäköinen suomenhevonen.
"Eiks tuo uus suokki ookkin komea?" Vaaleanruskeat hiukset omaava nuori mies kysyi.
"Jätkä? On juu. Rakastuin siihen heti. Aloin hoitamaan sitä", sanoin hymyillen.
"Aijaa! Mä olen Mikael ja tässä on mun hoitohevonen Hurmos", Mikael esitteli itsensä ja taputti Hurmosta kaulalle.
"Mä olen Laura", esittelin vielä itseni. Juttelimme hetken niitä näitä, kunnes Mikael lähti viemään Hurmosta takaisin tarhaan ja minä jatkoin kohti Jätkää. Ruuna nosti päänsä päästessäni tarhan portille ja tuijotti minua hetken, kunnes laski päänsä takaisin heinien joukkoon. Nappasin hepan oranssin riimun ja lähdin Jätkää kohti. Päästessäni ruunan luo, se söi edelleen heinää. Silitin sen kaulaa tuuhean ja paksun harjan alta, ennenkuin aloin laittamaan riimua hevosen päähän. 

Harjailin pitkin vedoin ruunan karvaa. Olin laittanut Jätkän käytävälle seisomaan ja para-aikaa harjailin heppaa. Jätkä seisoi rauhallisesti paikallaan, selkeästi nauttien. Siirryin pian selvittelemään sen tuuheita jouhia. Latvoista etenin kohti yläosaa - niinkuin minulle joskus nuorempana oli opetettu hännän ja harjan selvittelyn suhteen. Pian lähdin etsimään ruunan suitsia satulahuoneesta, irrotin ensitöikseni suitsista ohjat ja nappasin mukaani pitkän juoksutusnarun. Halusin mennä tutustumaan hevoseen maastakäsin maneesiin - tällöin näkisin hyvin hevosen liikkeet ja saisin hieman tutustuttua ruunaan tarkemmin maastakäsittelyn parissa. Vedin suitset Jätkän päähän, jättäen riimun hetkeksi ruunan kaulalle - sillä en ollut varma, haluaisiko tämä pinkaista johonkin ennenaikojaa. Jätkä kuitenkin seisoi nätisti paikallaan, joten suitset päähän saatuani, irrotin riimun kaulalta ja napsautin juoksutusnarun läpi lähemmäs 160senttisen hevosen kuolainrenkaista.

Päästessäni maneesiin sytytin valot ja suljin ovea, niin ettei Jätkä pääsisi karkaamaan, jos se jostain syystä pääsisi karkaamaan käsistäni. Lähdin kävelemään pitkin maneesin uraa, Jätkä kiltisti perässäni seuraten. Laitoin hanskoja paremmin käsiini ja kävelin reippain askelin ympäri maneesia alkukäynneiksi.
Hetken päästä ohjasin Jätkän ympärilleni ja maiskautin ravin merkiksi. Jätkä nosti ravin ja jäi nätisti ravailemaan ympärilläni liinasta. Ruunalla oli hyvännäköinen, lennokas ravi. Hetken katseltuani ruunan ravia, pyysin sitä laukkaamaan. Jätkä vingahti ja heitti muutaman ilopukin, mutta jatkoi sitten tasaista ja rauhallista laukkaa ympärilläni. Hetken päästä vaihdoin suuntaa ja liikuttelin Jätkää toiseenkin kierrokseen.

Hymyilin ylpeänä. Olimme tehneet hieman maastakäsittelyjuttuja ja Jätkä oli totellut minua kovin hienosti - teimme pysähdyksiä, peruutuksia ja väistämistehtäviä. Taputin ruunaa kaulalle kävellessämme yhdessä vielä loppukäyntejä ympäri maneesia. Odotin jo innolla seuraavaa tallikertaa, josko uskaltautuisin hyppäämään Jätkän selkään. Käveltyämme maneesissa yhdessä reilut loppukäynnit, talutin Jätkän talliin, jossa nappasin suitset suomenhevosen päästä. Harjasin sen vielä huolellisesti, ennenkuin laitoin samaisen oranssin vuorellisen sadeloimen Jätkän päälle, joka sillä oli jo hakiessani ollut. Nappasin taskustani pienen porkkanan palan ja annoin sen ruunalle, joka maiskutti tyytyväisenä sen suihinsa. 


/ Muutama kysymys - Jätkää ei vielä ole karsina/tarhalistoissa, joten en ollut varma tarhaako ruuna jonkun kanssa ja missä karsinassa/tallissa tämä asuu, joten en niitä tietoja käyttänyt tässä pätkässä.

[/span][/div][/div]

Sinten kommentti

Jätkä on kyllä upea ilmestys! Se asui muutaman vuoden Vaahterapolun tallilla, mutta Mila joutui ajanpuutteen vuoksi tarjoamaan Jätkää mulle takaisin – upeaa saada vanha kunnon Jätkä takaisin Metsikseen! Mielestäni oli hyvä ajatus juoksuttaa Jätkää ensimmäisellä tutustumiskerralla. Samalla sait tutustua ruunan käyttäytymiseen ja liikkeisiin – toisaalta samalla Jätkä sai myös hieman tutustua sinuun, uuteen hoitajaansa!

Tarina oli oikein mukavaa luettavaa! Tarinan ohella hoitajahahmosi tuli hieman enemmän tutuksi lukijalle. Teksti oli pääosin siistiä, mutta löysin jonkin verran yhdyssanavirheitä. Kannattaa olla niiden suhteen tarkkana tulevissa tarinoissa! Kun kaksi sanaa muodostavat yhteisen käsitteen (esim. joulu + kuusi -> joulukuusi), syntyy yhdyssana. Voit testata sanojen yhteenkirjoitusta myös lisäämällä niiden väliin jonkin adjektiivin (kuvaileva sana, esim. "keltainen"). Esimerkiksi näin: "turpa-keltainen-hihna" ei sovi ollenkaan yhteen! Voimme siis päätellä että "turpahihna" on yhdyssana.

pitkä harjainen = pitkäharjainen
160senttisen = 160-senttisen
porkkanan palan = porkkananpalan

18,20v€

/// ainiin, lisäsin Jätkän nyt karsina- ja tarhausjärjestykseen

[Sinte]

Villit tarinakoulukilpailut Kuuramaan hevostallilla 20.11.2016 Vaativa B: sija 1/5

Aihe: 4. Kirjoita romanttinen, kipinöivä runo! Mistä, kenestä ja miten; päätät sen itse.

Siitä on aivan liian kauan aikaa,
kun viimeksi harjasin sun hulmuavaa harjaa.
Muutit 2014 Vaahterapolkuun, ystävälleni Milalle.
Pelkäsin että koko ystävyytemme menisi pilalle!
Kaksi vuotta siinä vierähti,
kunnes lopulta kivi sydämeltäni kierähti.
Marraskuisena iltana Mila kuitenkin soitti:
"Mulla on aika ihan loppu, kiireet voitti."

Pian ajoi pihaan tuttu traileri,
ja Mila sopimuksia repustaan kaiveli.
Kiittelimme ja kättelimme,
Jätkän voinnista pitkään juttelimme.

En ollut uskoa kun Jätkä traikusta asteli,
kyyneleet valuivat ja posket kasteli.

Meillä on ollut sua niin hirveä ikävä,
ei me luovuta susta enää ikinä!
"Ihanaa kun Jätkä palaa",
Alexandra huokaisee ja halaa.

Kommentti: Ehdoton voittaja, joka nousi palkintopallilleen kirkkaasti! Todella kaunis ja tuomarissakin tunteita herättävä runo. Jälleennäkeminen oli taatusti ikimuistoinen. Tämä saa ehdottomasti voittosijan lisäksi kunniamaininnan Kuuramaan Runoilija!


 

[laura]

Musikaalinen tallipäivä Ekstratehtävä

Astelin tallin, Jätkä perässäni tallustelen. Haukottelin makeasti - olimme eilen valvoneet parin kaverini kanssa pitkään, sillä olimme pitäneet piknikkiä ystäväni Millan Parvekkeella. Kyllä kuulit oikein, parvekkeella. Heillä on sellainen lämmitin lasitetulla parvekkeellaan, joten ei siellä kylmä ollut. Kietoiduttiin peittoihin, syötiin ja juoruttiin pitkälle yöhön. Pitkästä aikaa oli ollut kiva nähdä kavereita.
Kiinnitin Jätkän käytävälle seisomaan. Ruuna katseli minua korvat hörössä, minä hymyilin. Kaivoin puhelimeni taskustani ja avasin kamera-toiminnon. Maiskutin hieman ja nappasin minua pällistelevästä Jätkästä kuvan. Avasin instagram-sovelluksen ja lisäsin kuvan sinne. Kuvatekstiksi kirjoitin 'ei filtterii', koska Jätkähän ei sellaista tarvinnut. Nappasin toppaloimen pois ruunan päältä ja asetin sen siististi vapaana olevalle loimitangolle. Lähdin hakemaan satulahuoneesta Jätkän harjokoria ja suitsia. Olin päättänyt, että tänään menisin ruunalla ilman satulaa. 

Harjailin Jätkää pitkin vedoin. Jostain syystä ruuna oli kovin levoton ja liikuskeli käytävällä. Yhtäkkiä tunsin kuin Elefantin painon jalkani päällä 
- Jätkä. Ei! Siirry! Sanoin ruunalle, samalla siirtäen suomenhevosta pois jalkani päältä. Hetken aikaa tunsin kipua jalkani päällä, mutta onnekseni se pian helpotti. Turvakärkikengät olisivat tässä tilanteessa olleet jälleen varsin tarpeelliset. Jätkä katseli minua korvat hörrössä, kuin pyytäen anteeksi äsköistä levottomuutaan. Silitin ruunan päätä sen tuuhean etuharjan alta. 
- Ei se mitään poika, sanoin vielä hymyillen ja jatkoin sitten ruunan harjailua. Tämä perisuomalainen mies näytti nauttivan samaastaan huomiosta täydellä teolla. Ruunan alahuuli alkoi valumaan kohti lattiaa ja silmät alkoivat hiljaa menevään umpeen. Naurahdin, oli tämä ruuna niin söpö.

Sain ruunalle suitset päähän ja lähdin kävelemään kohti tallin ovea. Sain kuitenkin nopeasti pysähtyä, kun Jätkä ei liikahtanutkaan paikaltaan. 
- Lähtisitkö nyt, jooko? Huokaisin ja maiskautin muutamaan otteeseen, mutta ruuna voin seisoa tuijotti minua paikallaan.
- Oikeesti Jätkä. Menee tunteisiin kun sä et tottele mua, jatkoin vielä. Hetken taisteltuani erimielisyyksistä ruunan kanssa, tämä lähti laahustamaan perässäni ulos tallista. Kurkkasin taivaalle. Näytti ihan siltä että kohta sataa lunta. Sitä oltiin muistaakseni luvattukin tälle päivälle. Lähdin talsimaan tuo vetelä ruuna perässäni kohti maneesia. Sinne päästyäni, hyppäsin penkiltä ruunan selkään. Ensin se tuotti hieman hankaluuksia. En koskaan uskalla ponnistaa tarpeeksi päästäkseni ensimmäisellä ylittämällä hevosen selkään - liian monta kertaa olen tullut toiselta puolelta alas. Lähdin pitkin ohjin kävelemään uraa pitkin. Jätkän selkä oli ihanan pyöreä, eikä sekä taikka selkäranka tuntunut ikävältä allani.

Taputin pärskivän Jätkän kaulaa tyytyväisenä. Ruuna oli ollut aivan super! Tuntui ihan, että heppa olisi saanut siivet selkäänsä, niin lennokasta ravia ruuna esitteli. Minun tosin oli hieman hankala alkuun pysyä lennokkaasta ravissa. Hengitin syvään. Nyt tuntui siltä, että olin oikeasti joutunut ratsastamaankin, enkä ollut pelkkä matkustaja. Tuntui että Jätkän ja minun yhteistyö oli jotain aitoo. Meidän yhteistyö toimi niin hyvin. Pysäytin Jätkän ja hyppäsin alas sen selästä. Taputin sen kaulaa ja lähdin reippaasti kävelemään eteenpäin - ruuna vierellä seuraten. Tykkäsin kävellä loppukäynnit aina maastakäsin, tällöin itsekin sain hieman verryteltyä.

Loppukäynnit käveltyäni, vein Jätkän talliin ja otin sen pois kunnosta. Harjailin sen vielä läpi ja heitin toppaloimen takaisin Jätkän päälle. Kaivoin taskustani pienen porkkanan palan, jonka ojensin ruunalle. Tämä mutusti sen suuhunsa hyvällä ruokahalulla. Talutin ruunan takaisin tarhaansa, muiden kavereidensa seuraan. Otin riimun ruunan päästä, mutta tämä jäi tönöttämään viereeni.
- Sä olet jo vapaana, hölmö! Naurahdin kun ruuna ei tuntunut sitä tajuavan. Taputin Jätkää lautasille, ennenkuin se lähti löntystämään kohti kavereitaan ja heinäkasaa. Jäin hetkeksi katselemaan hevosia tarhan vierelle, kunnes lähdin kohti kotia.

~

Milla - Anssi Kela
Parvekkeella - Ida Paul
Kavereita - SINI YASEMIN
Ei filtterii - Eveliina
Elefantin paino - Ellinoora
Ei - Maija Vilkkumaa
Kipua - Mikael Gabriel
Suomalainen mies - Heikki Kuula
Söpö - Hank Solo
Lähtisitkö? - Pave Maijanen
Menee tunteisiin - Arttu Lindeman
Siivet - Teflon Brothers 
Matkustaja - Egotrippi
 Jotain aitoo - Robin
Vierellä - Jii
Vapaana - Juju
Hetkeksi - YOUNGHEARTED



Sinten kommentti

Jätkällä on todella lennokkaat askeleet, ja ilman satulaa ratsastaminen vaatiikin todella teräksistä tasapainoa! Ilman satulaa ratsastaminen on kyllä hyödyksi sekä hevoselle että ratsastajalle: se voi aukaista hevoselta lihasjumeja ja kehittää samalla ratsastajan tasapainoa. Yhteistyönne Jätkän kanssa näyttää päässeen hyvin alkuun, mikä on todella mukava huomata! Jatka ihmeessä samaan malliin!

Olipa hyvin toteutettu ekstratehtävä! Olit saanut tarinaan ujutettua todella monen kappaleen nimen, eikä yksikään niistä hypännyt silmille – jos ei tietäisi niiden olevan kappaleita, ei tarinassa olisi huomannut mitään poikkeuksellista. Sait tarinaan sisällytettyä jopa 17 biisiä, joten tienaat ekstratehtävästä muhkean summan!

16,50 + 85,00v€ (ekstratehtävä)
= 101,50v€

[laura]

Ekstratehtävä; "Miks te miähet ootte ain nii piru vaikeit?!"

Mää kruisaili kohti tallii. Pakkast oli parise astet, mut ei onneks se enempää. Mul oli tänää vapaapäivä, mut mää pruukasi ain sillo sopii kaikenäköset menot just sil päiväl. Tänääki oli heränny aamusti jo aikasi. Mul oli jo takana aamulenkki ja naamahoito. Edes mul oli vie tä päivä aikan porukoide tykön ruokailu. Koko huusholliki oli iha räjähtäny, mut en mä sitä tänää kerkeis enää friskaamaa. Tiesin jo hyvi näi etukätee et tänä ehtoon ei kerkeis paljoo huilaa, vaik illal olisi aiva naatti ja huomen mul oli luvas heti aamuvuoro. Et se siitä yhrest vapaasta. 

Parkkeerasi mu Golffi tapani mukaa tallin pihaa ja hyppäsi ulos. Avasi hutlaari ja nappasi sielt mu iha bränikät kuomat - enkä ees fuskaa. Siis oikeesti, kuomat. Mää oli käyny ne eile Prismast hakees, ku oli kuullu niit nii kovast kehuttava. Ku sain ne siniset tossut mu jalkoihi, lähi talsimaa kohti Jätkä tarhaa. Tarkotuksen oli tänää liikuttaa ruuna vähä paremminki - et oikeesti saisi se läpi ja hyväks. Hevoset nosti pääns heinäkasoist ku mä käveli tarhoil, pia ne kyl keskitty taas siihe tärkeempää ku näkivät et se oli vaa mää, joka sielt lompsi. Nappasi Jätkä riimu siit koukust ja lähi kävelee ruunaa kohti. Se kohotti pääns heinäkasast ja katteli mua hölmistyneen - vähä ku miettie et 'käyks tuo flikka tääl joka päivä'. Laitoi riimu Jätkä päähä ja lähi taluttaa sitä pois sielt tarhast. Se lompsi iha nätist mu peräs ulos tarha portist ja ootti et sain se vie kiikki. Taputi se kaulaa ja kehui sitä hiuka ääneenki. 

Yhtäkkii Jätkä sai kauhee laaki ja lähti pyörimää hullun mu ympäril. Mä koiti kaiki voimi pitää kii siit narust, mut loppuje lopuks ruuna pääs mult irti. Ei mul ollu mitää mahiksii pitää sitä hallinnas, ku se veti ko mikäki.
- JÄTKÄ, mää huusi se perää, mut ruuna paino vaa menemää kohti harjulenkkii. Mietei vaa et konnei sil ny vaa sattus mitää. Jätkä hävis talli taa ja mää juoksi ku seonnu se perää. Ku pääsi näkee paremmi sin mihi Jätkä oli just juossu, ni ei hummaa näkyny enää misää. Mul meinas jo itku tul siin vaihees, eikä mul olis ollu ees nestuukii mukan. Pia kuulin hirnunna mu selä takaa ja katoi lumisil laitumil päi - siel keskel laidunt se ruuna tönötti hölmistyneen. Lähi hölkkää kohti Jätkää, joka vaa vahtas ja vartos mua siel. Mää funteerasi et mil ihmeel mä saisi se sielt kii, mut sit muisti et mul oli muutama porkkanapala taskus. Ku mää pääsi se laitume reunaa - huusi ruunaa nimelt ja kaivoi ne herkut mu taskust. Jätkä katteli mua hetke, mut sit lähti talsimaa mua kohti. Luaja kiitos se oli kerranki täl pääl, ettei mu tarvinnu men täyttää mu uusii kenkii lumel sin pello keskel. Jätkä käveli mu lua, ku anteeks pyytäe ja mä nappasi se riimunarust kii - antae sil porkkana kiitokseks siit, ettei mu tarvinnu pyytää apuvoimii helppaamaa mua.
- Senki höntti. Ei tollei saa tehä. Mää meinasi kato kuule saad sydäri, torui ruuna, joka tosi näytti silt ettei ois mitää pahaa tehnykkä. 

Lähi sit kävelee to ruuna kans kohti tallii, ku Sinte käveli mua vastaa ihmeissää.
- Mitä täällä tapahtu? Sinte katsoi mua ja Jätkää ihmeissään.
- Tuanoi.. Jätkä pääs mult livohkaa. En mä pystyny mitenkä hantteeraa sitä, ehdin sanoo ku Sinte katto mua viel enemmä ihmeissää.
- Siis. Nyt en kyllä ymmärtäny sanaakaan, Sinte sano naurahtaen. Mää vähä punastui.
- Sori. Tais jäädä toi Porin murre päälle ku oon nyt niin paljon ollu sukulaisten kanssa, nauroin. Minulla jäi aina välillä murteeni päälle, vaikka harvoin sitä käytin muutenkuin sukulaisteni kanssa.
- Jätkä pääs karkuu ku se sai jonku kohtaukse, mut anto ihan nätisti kiinni porkkanoiden avulla, jatkoin vielä selkeällä suomenkielellä selittäen. Loppujen lopuksi kaikki kääntyi parhainpäin ja pääsin tekemään sen tarkoituksena olleen koulutreenin ruunan kanssa. 

/ Nyt oli semmone fiilis et oli pakko kirjottaa vähä jotai omal murteella ja puhekielel. Koitin tähä laittaa vähä niit 'ei-niin-joka-päivä-kuultavia' sanojaki. Toivottavasti jotain selvää sait. Suomennan nyt muutamat, harvemmi puhekieles nykypäivän kuulevat sanat. 

Pruukasi - olla tapana    Friskata - parantaa, virkistää    Hutlaari - auton takaluukku    Fuskaa - huijata
Laaki - kohtaus

Sinten kommentti

Tää oli aivan huikee tarina! Luulen kyllä suurimman osan ymmärtäneeni, mutta kyllä sieltä löytyi sanoja joita en oo ikinä kuullutkaan (mm. hutlaari ja friskata)! Porin murre kuulostaa tosi paljon Turun murteelta, onks se ihan samanlaista? Mä en kyllä näitä murteita yhtään tunnista vaikka nekin ollaan kai joskus koulussa käyty läpi (monta vuotta sitten kuka nyt niitä muistais!) Turun murre on vaan niin hauskaa kuunneltavaa! Tuli ihan mieleen tästä tarinasta, että fb:ssä tuli joskus tällanen kuva turust vastaan! 

No emmää niitä virheitä ny osannu korjaa. Mutta hauska tarina kokonaisuudessaan, onneksi Jätkä ei ehtinyt pidemmälle livahtaa – ja oli tosiaan sillä tuulella että sait sen helposti kiinni! Siinähän oliskin ollut miettimistä, jos se olis lähtenyt pidemmälle karkuretkelle!

19,00v€ + papukaijamerkki, paljon onnea!

[laura]

Kunnon puomitreenit pirteässä pakkasessa

- Aukea nyt, mutisin itsekseni yrittäessäni avata Jätkän toppaloimen mahavyötä. Paksujen talvihanskojen kanssa kyseinen tehtävä oli melkein mahdoton ja lopulta turhauduinkin niin että keltaiset hanskat lensivät jalkojeni juureen lattialle. Sain kuin sainkin mahavyön auki ja nappasin loimen pois Jätkän päältä, asettelin sen mahdollisimman nätisti vapaana olevalle loimitelineelle. Samalla tallin ovi aukesi ja sen välistä juoksi kaksi yli-innokasta koiraa - Arttu ja Rollis. Jätkä katsoi hetken luoksemme vilistäviä koiria ihmeissään, mutta rentoutui kuitenkin melkeinpä samantien. Minä keskityin koirien rapsutteluun, enkä huomannutkaan että niiden perässä oli tullut myös muita.
- Heippa, Sinte ja Silja sanoivat minulle yhteen ääneen. Kohotin katseeni tähän kaksikkoon, samalla koittaen tasapuolisesti rapsutella kumpaakin ympärilläni pörräävää koiraa.
- Moi. Siel on vähän kylmä, sanoin naurahtaen. Ulkona tosiaan oli lähes 15 astetta pakkasta, joten sai oikeasti jo pukeutua kunnon toppavaatteisiin.
- Ai vähän? Mä oon ihan jäässä, Silja sanoi ja hieroi käsiään yhteen. Hetken juoruttuamme keskenämme, lähti nelikko - Silja, Sinte ja koirat - takaisin ulos pakkassäähän. Minä keskityin harjaamaan käytävällä tönöttävää ruunaa. Jätkä oikeasti tönötti, joka oli kovin kummallista. Yleensä ruuna ei voinut sietää käytävällä seisoskelua, varsinkaan kun tallissa ei ollut ketään muuta. 

Asetin satulan Jätkän selkään ja kiersin ruunan toiselle puolelle, laittamaan sen oranssia satulahuopaa paremmin. Pian siirryinkin jo kiristämään vyötä kiinni vain sen verran, että satula pysyisi menossa mukana maneesille saakka. Laitoin Jätkän riimun sen kaulalle, jotta ruuna ei pääsisi livahtamaan ennen kuin saisin sille suitset päähän. Ruuna otti kuolaimet nätisti suuhunsa ja laski hieman päätänsäkin, että saisin vedettyä niskaremmin helposti sen korvien taakse. Kiinnitin vielä suitsien remmit kiinni, jonka jälkeen nappasin kypäräni tallin lattialta ja vetäisin sen päähäni. Kummarruin vielä ottamaan aikaisemminkin puhutut keltaiset hanskani, jotka laitoin käsiini. Irrotin riimun Jätkän kaulalta ja laitoin sen ruunan harjapakin päälle, jonka jälkeen lähdin kävelemään kohti tallin ovea - tänään olin suunnitellut pientä kavalettitreeniä Jätkän - ja omanikin - päänmenoksi. 

Kannoin puomit ja 'sokerinpalat' paikoilleen, samalla kun kävelin Jätkän kanssa alkukäyntejä. Ruuna onnekseni käveli perässäni seuraten minua kuin koira, eikä sillä ollut aikomustakaan lähteä kuljeksimaan itsekseen. Tein toiselle pitkälle sivulle kolme kavalettia, yhden laukka-askeleen väleillä. Keskihalkaisijalle laitoin yhden kavaletin ja L-kirjaimen päätyyn asetin ravipuomeiksi viisi puomia. (katso) Kun sain kaikki valmiiksi, hyppäsin ruunan selkään ja otin melkeinpä samantien ohjat käsiini - alkaen työstämään suomenhevosta ensin käynnissä. Jätkä tuntui heti alkuunsa hyvältä, liikkui energisesti eteen, pysyen kevyenä tuntumalle. Verryttelin ruunan ensin kaikissa askellajeissa molempiin suuntiin, ennenkuin aloin tekemään itse keksimääni tehtävää.

Ensin tulin oikeassa kierroksessa pääty-ympyrällä olevat ravipuomit. Jätkä tuli nämä lähes aina hyvin, nosteli jalkojaan eikä kolistellut puomeja. Ensimmäisillä kerroilla ruuna oli hieman liian innoissaan ja ravasi hieman liian isoa ravia, jolloin Jätkä ei saanut ihan jalkojaan mahtumaan puomien väleihin. Tämän jälkeen nostin laukan, tein yhden pääty-ympyrän laukassa, jonka jälkeen lähdin etenemään kohti keskihalkaisijalla olevaa kavalettia. Tämän päällä tein laukanvaihdon - jonka Jätkä teki aivan leikiten jokaisella kerralla. Toisessa päädyssä tein vasemmassa laukassa ensin pääty-ympyrän, jotta sain laukan kuntoon ja hevosen avuille. Sitten ohjasin ruunan kolmelle kavaletille. Jätkä oli kovin innoissaan, joten se kiihdytti paljon kavaletteja kohti mennessä. Tämän takia paikat eivät aina osuneet ihan kohdille ja Jätkä lähti hetkellisesti pois avuilta - jolloin sen selkä notkahti alas ja pää ylös. Pikkuhiljaa tehtävää tehdessämme ruuna alkoi rauhoittumaan ja pian saimmekin kyseisen tehtävän suoritettua helposti. Tein loppuun vielä muutamia laukanvaihtoja sileällä sekä pätkiä vastalaukkaa. Jätkä toimi todella mukavasti ja hevoselle - niinkuin myös ratsastajalle - tuli loppujenlopuksi hikipintaan. 

Ravaillessani pitkin maneesia loppuraveja eteen-alas-meiningillä. Kuului maneesin oven takaa tuttu 'ovi aukee'-huuto. Pian maneesiin asteli Silja ja perässään Sintti. Jätkä nosti hetkeksi päätänsä korvat hörössä, katsoen ketä mahtoikaan maneesiin astella. Pian ruuna kuitenkin rentoutui taas ja ravasi letkeää, pitkää ja rentoa ravia eteenpäin.
- Teillähän on ollu täällä oikeen kunnon treenit - ainakin Jätkää katsoessa, Silja sanoi nauraen kävellessään keskemmälle maneesia.
- Joo. Täytyy laittaa tää joskus kunnolla töihinkin, sanoin nauraen ja hidastin Jätkän käyntiin, taputtaen sen hikistä kaulaa. Silja hyppäsi ratsunsa selkään ja tuli kävelemään meidän kanssamme vieretysten. Juttelimme niitä näitä - ilmasta, joulusta kuin hevosistakin. 

Vielä oli se inhottavin kohta edessä - puomien siivoaminen. Sitä minä inhosin eniten este- ja puomitreenien päätteeksi. Aloitin keskellä olevan kavaletin siivoamisesta, Jätkä jälleen perässäni seuraten.
- Hei Laura. Sä voit jättää noi ravipuomit. Mä voisin mennä niitä vähän, Silja sanoi Sintin selästä, heidän ravaillessaan alkuverryttelyjä. Nyökkäsin kiitollisena - ei siis niin paljon kantamista. Homma oli hoidettu nopeammin kuin uskalsin odottakkaan ja pian poistuimmekin tyytyväisen ruunan kanssa maneesista kohti tallia.

Jätkä sai päällensä samantien lämpimän fullneck-fleeceloimen imemään ylimääräistä hikeä hevosen päältä. Jätin Jätkän seisomaan tallin käytävälle siksi aikaa kun itse menin puhdistamaan ruunan varusteita satulahuoneeseen. Kuolaimet pestyäni, niputin suitset nätisti paikoilleen. Jonka jälkeen kävin satulan kimppuun, irrotin satulahuovan satulasta ja asetin sen satulan päälle kuivumaan. Oman kypärän otin päästäni ja laskin sen satulahuoneen penkille. Heitin kylmän vaaleat hiukseni korkealle ponnarille ja lähdin takaisin tallinpuolelle. Kello oli vasta sen verran vähän, joten Jätkä pääsisi vielä hetkeksi ulkoilemaan. Nappasin tallin seinän vierustalla olevan tyhjän ämpärin, jonka täytin haalealla vedellä. Tarjosin sitä Jätkälle, joka joikin sen kokonaan. Ruunalla selkeästi oli tullut treenin aikana jano. Tarjosin Jätkälle vielä toista ämpärillistä vettä, jota se ei kuitenkaan enää huolinut. Jätkän kuivatellessa käytävällä, minä kirjoittelin ruunan hoitopäiväkirjaan tekstiä tämänpäiväisistä treenailuistamme. 

Sinten kommentti

Onpa hyvä, että Jätkäkin pääsee välillä kunnolla töihin! Ei ole ollenkaan pahitteeksi, vaikka sillekin nousisi välillä kunnon hiki pintaan. Puomitehtävät ovat loistavaa harjoittelua niin este- kuin koulupuolenkin asioihin. Vaikuttaa siltä että yhteistyönne Jätkän kanssa kehittyy kehittymistään, huippua! Se on kyllä niin taitava ihanuus

Teksti oli siistiä ja kappaleet oli jaoteltu hyvin. Puomitehtävää havainnollisti hyvin piirtämäsi kuva! Tarina oli pääosin virheetön, mutta yhden korjattavan jutun löysin:

'ovi aukee'-huuto.
-> Nämä ovat puolilainausmerkit, joita käytetään toisen lainauksen sisällä. (Esim. "Muistatko kun sanoin että 'älä harjaa häntää piikkisualla'? Nyt teit sen uudelleen!") Tähän käytettäisiin siis ihan tavallisia kokolainausmerkkejä ("näitä").
-> Jos yhdysmerkkiä edeltää useampi sana, yhdysmerkin eteen tulee välilyönti.
-> "ovi aukee" –huuto

17,30v€

[laura]

'Ilman sua mä oisin matkal kohti pohjaa. 

Pidä must, pidä must, pidä must kii tai hukutaan.'
Arttu Lindeman - Hukutaan

Älä jätä mua.

- Onko sulla Laura kaikki ok? Sinte kysyi ja katsoi minua selkeästi huolissaan. Pyyhkäisin yksittäisen kyyneleen mun silmäkulmasta.
- On. Kyllä tää tästä, sanoin ja hymyilin vinosti. Sinte ymmärsi selkeästi etten kovin innoissani ollut puhumassa asiasta, joten hän taputti minua kevyesti olkapäälle hymyillen, ennenkuin asteli ulos tallista. Minä käänsin silmäni kohti käytävällä möllöttävää ruunaa. Tänään olin päättänyt jo aamulla - tai voisikohan sanoa yöllä - että menen Jätkän kanssa pitkälle, rentouttavalle maastolenkille lumisiin maisemiin. Tarvitsin aikaa ja tilaa ajatuksille, joten rauhallinen maasto tekisi varmasti hyvää. Silitin Jätkän päätä ja se ummisti silmiään selkeästi nauttien. Ummistin myös omia silmiäni - tosin silkasta väsymyksestä.

Hyppäsin Jätkän selkään ja kiristin vyötä vielä yhdellä reiällä selästä käsin. Ruuna seisoi nätisti paikallaan ja taputin sitä kiitokseksi kaulalle, ennenkuin ohjasin sen kohti Rantatietä. Olin jättänyt toimiston pöydälle lapun, johon kirjoitin puhelinnumeroni, reittisuunnitelmani sekä kellonajan, jolloin maastoon lähdin - en halunnut Sinten tai kenenkään muunkaan huolestuvan siitä, missä minä ja Jätkä seikkalimme. Ulkona oli hiljaista, lumi kimmelsi nousevan auringon kanssa kilpaa ja minä nautin liinaharjaisen hevosen selässä upeista maisemista.

Mieheni oli lähtenyt eilen armeijaan ja minä loogisesti olin jäänyt yksin asuttamaan meidän kotiamme. Vaikka olihan tämä nyt ollut tiedossa jo useamman vuoden, oli se silti eräänlainen shokki kun mieheni oli astunut ulos kotiovestamme. En vaan pystynyt sisäistämään sitä tosiasiaa, että hän ei ollut tulossa yöksi kotiin - eikä seuraavaksikaan yöksi. Olin niin tottunut siihen, että joku on kokoajan kotona - ettei minun tarvitse olla yksin. Kyynel vierähti jälleen silmäkulmastani. Ja se ikävä. Se ikävän tunne oli jotain niin hirveää. Mutta suurin asia, miksi tämä oli niin vaikeaa minulle oli pelko. Hirveä, ahdistava ja kova menettämisen pelko. Isäni oli kuollut ollessani nuori, vain kuusi vuotias. Eräänä aamuna isä ei ollutkaan kotona. Hän ei koskaan tullut yövuorostaan kotiin. Nyt kun itselläni on ihminen - josta välitän enemmän kuin kenestäkään - pelkään jatkuvasti menettäväni hänet. Pelkään sitä, ettei hän tulekaan baari-illasta kotiin. Pelkään sitä, ettei hän olekaan enää odottamassa minua kotona päästessäni iltavuorosta. Pelkään sitä, ettei hän enää olekaan täällä kanssani. Ettei minulla ole enää ketään.

Ja vaikka kuinka yritin asiaa läheisilleni selittää, esimerkiksi sitä miksi olin niin huolissani jatkuvasti kun en saanut miestäni kiinni hänen ollessaan baarissa ystäviensä kanssa - ei se ole mustasukkaisuutta. Sana 'menettämisen pelko' parisuhteessa saattaa monen korvaan kuulostaa siltä, että pelkään että hän löytää jonkun paremman. Jonkun joka ei jatkuvasti ole huolehtimassa siitä, missä hän menee ja mitä hän tekee. Sellaisen joka ei saa sätkyä siitä, kun hän ei vastaakaan puhelimeen samalla sekunnilla. Yritin selittää sitä, että kyseessä ei ollut sellaista pelkoa. Ja vaikka läheiseni vastaavatkin rauhallisesti siihen, ettei hänelle mitään käy. En voi uskoa sitä. Karu totuus on vain se, ettei koskaan voi tietää. Koskaan ei voi olla varma. En minäkään olisi uskonut silloin pienenä tyttönä, ettei huomen aamulla isää enää olekaan. Ei kukaan olisi uskonut. Ei sitä pelkoa voi ymmärtää ennenkuin sen kokee. Ja aina välillä - jatkuvan pelon vallatessa minut - olin varma että tulisin hulluksi.  

Eihän normaali ihminen tälläisiä pelkää. Ei se ole normaalia pelätä jatkuvasti.

Jätkä käveli eteenpäin varmoin askelin korvat hörössä. En ymmärrä miten nämä uljaat eläimet saivat olon aina varmemmaksi, ihan sama kuinka huono päivä oli - nämä eläimet osasivat aina piristää. Ne kuuntelivat vaikka parkuisit samoja turhia asioita tuntikausia. Ne olivat niin elämäniloisia. Korvat hörössä eteenpäin - olisipa se niin helppoa. Keräsin ohjia hieman kireämmälle, kun saavuimme Niittypolulle. Jätkä keräsi samantien painonsa takaosalle ja oli jo innoissaan menossa. Painoin kevyesti pohkeellani ruunan kylkiin ja se lähti ravaamaan eteenpäin innokkaasti, kaula kaarella. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani kylmän viiman osuessa kasvoihini. Nämä olivat hetkiä, jolloin sai unohtaa murheet ja keskittyä vain alla olevaan hevoseen ja vauhtiin. Niitty siinsi edessämme ja minä kannustin Jätkän laukkaan, annoin sille ohjaa ja nousin kevyeen istuntaan. Ruuna venytti askeltaan ja kiisi eteenpäin niittyä pitkin. Lumi pöllysi perässämme ja tuuli vinkui korvissani.

Maastolenkkimme venyi lähes paritutkiseksi. Niityn laukkarallittelun jälkeen jatkoimme matkaa ravissa ja käynnissä. Jätkä nautti silminnähden maastoilusta - kuten minäkin. Pikkuhiljaa kyyneleet alkoivat loppua ja saatoin ajatella mukavempia asioita. Hymy alkoi nousemaan huulilleni. Saatoin pikkuhiljaa nauttia paremmin ihanista maisemista ja pärskivästä ruunasta. Murheet olivat jääneet taaksemme laukkapätkälläni niityllä, eivätkä ne hetkeen saisi meitä kiinni. Nyt oli aika nauttia tästä hetkestä ja jättää pelottavat, ahdistavat ajatukset taakse. 

Kävellessäni Jätkän kanssa takaisin tallinpihaan, seisoi Sinte juuri päätallin ovella.
- Oliko mukava maastolenkki? Hän kysyi minulta hymyillen. 
- Ihan mahtava! Jätkä on niin ihana, vastasin ja hyppäsin alas ruunan selästä. Aloin löysäilemään satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Sinte käveli sisälle talliin ja minä siirryin silittämään ruunan kaulaa. Jätkä hamuili korvat hörössä taskujani - ilmeisesti herkkujen toivossa. Hymyilin aidosti. 
- Tiedätkö mitä poika. Sä osaat aina piristää mua, kuiskasin Jätkän korvaan, samalla rapsutellen sen kaulaa tuuhean harjan alta. Mun tukipilarini. 

Sinten kommentti

Hevosilla on kyllä uskomaton voima piristää ja rentouttaa! Tallilla touhuiluun ja ratsastukseen saa helposti siirrettyä ajatuksensa vaikeina päivinä. Ehkä hevosten rauhallisuus ja suuri koko jollakin tavalla rauhoittaa? Ja pitkällä maastolenkillä ehtii hyvin uppoutua ajatuksiinsa. Hevoset kuuntelevat hiljaa, hyväksyvät eivätkä hylkää. Isäsi kuolema on varmasti jättänyt sinuun jäljen!

Olipa hyvä tarina! Hieman erilainen verrattuna muihin kirjoittamiisi teksteihin, tämä oli jollain tavalla haikea ja melko pohdiskeleva. Lindemanin biisin lainaus alussa sopi hyvin tekstin sisältöön. Mukavaa vaihtelua! Kieliopillisesti teksti oli pääosin virheetöntä, ja kappaleet oli jaettu siististi. Loistavaa työtä!

kuusi vuotias = kuusivuotias (tai: 6-vuotias)

20,20v€