|
Post by Viivi Järvelä on Nov 13, 2015 21:12:46 GMT 2
Viivi - Bingo (http://disturbingbehavior.weebly.com/)
|
|
|
Post by Siuri (Sachi) on Nov 13, 2015 22:50:37 GMT 2
(Kirjoittelen, vaikkei vielä listalla ollakaan!) Ida & Marimba / Petra & Elegia Vihasin aamuherätyksiä. Vihasin niitä niin paljon, mutta vielä enemmän vihasin sitä, kun kello pärähti soimaan heti puolen yön jälkeen. Kolmen tunnin iltaunien jälkeen oli noustava suihkuun, tänään olisi pitkä päivä edessä. Kun saavuin tallille, huomasin Petran jo täydessä touhussa. Hän oli juuri lastaamassa Elegiaa sekä Marimbaa autoon ja vilkutti minulle iloisesti. ”Miten sinä olet noin hemmetin pirteä tähän aikaan?” kysyin Petralta. ”En ole nukkunut vielä silmäystäkään. Voi olla, että otan Metsälammella päiväunet ennen kuin lähdemme ajamaan takaisin”, totesi hän nauraen. Täytyy kyllä tarvita todella vähän unta, jos meinaa aamuyhdeksään asti valvoa samoilla silmillä! ”Ja odotan innolla, että sinäkin saat ajokortin”, hän sanoi ja katsoi minua tuimasti. Yleensä ajaminen on jäänyt Petran vastuulle, vaikka hän ei erityisemmin tykännyt ajaa isoja teitä pitkin. Onneksi liikenne öisin on hiljaista. Saimme tammat lastattua autoon ja lähdimme ajamaan kohti Metsälampea. Minä torkahtelin pitkin matkaa, kun taas Petra lauloi kovaan ääneen radiossa soivia kappaleita pysyäkseen hereillä. Viimeinen muistikuvani matkasta oli, kun katsoin kirkasta tähtitaivasta, ja seuraavalla hetkellä Petra herätti minut. Olimme perillä. Kello oli noin puoli viisi, kun pääsimme tallin pihaan. Astuimme autosta ulos venytellen raajojamme ja lähdimme kiertämään tallipihaa. Ilmassa oli pakkasta ja minun täytyi todella varoa askeliani, etten olisi rähmälläni maassa. Toivoin kovasti, ettei kuudelta olisi enää yhtä liukasta. Tallipihalla oli muutama aamuvirkku hoitamassa hevosia. Myös yksi hevosauto saapui heti perässämme pihaan, ja tervehdimme sieltä ulos astuvia juttelematta kuitenkaan sen enempää. Tuttuun tapaan lähdimme purkamaan tammoja autosta ulos, veimme ne sisälle lämpimiin karsinoihin ja aloimme hoitaa maastoa varten. Elegia ja Marimba näyttivät hieman hämmästyneiltä. Vieras paikka ja tämä kellonaika taisi vaikuttaa niiden hermostuneeseen käyttäytymiseen - edes kisamatkoille emme olleet lähteneet näin aikaisin. Kun tammat oli hoidettu, oli kello jo puoli kuusi. Tallissa ravasi väkeä ja ihmiset näyttivät todella pirteältä kellonajasta huolimatta - jopa Petra. Minä taas meinasin nukahtaa pystyyn. Pian kuulimme tutun tallin omistajan äänen, ja kävimme vaihtamassa muutaman sanan hänen kanssaan. Juttelimme myös muille tallissa oleville ihmisille, joista suurin osa oli hoitajia tai tallin vakiokävijöitä. Muualta tulleita ei ollut niin paljoa kuin edelliskerroilla. Kun kello lähestyi kuutta, pääsimme vihdoin taluttamaan tammat ulos. Olimme koristelleet itsemme ja hevoset kasalla heijastimia, jotta meidät varmasti nähtäisiin pimeässä. Taivas oli yhä tumma, eikä aurinko nousisi hetkeen. Lähdimme kävelemään jonossa eteenpäin tuttuja teitä pitkin. Olimme Petran kanssa jonon hännillä, mikä sopi meille paremmin kuin hyvin. Marimba ja Elegia vaikuttivat molemmat aluksi hieman hermostuneilta, mutta ne osasivat ottaa hyvin mallia edellämme kulkevista hevosista. Tammat onneksi rauhoittuivat huomattavasti, ennen kun pääsimme isoille teille. Uskalsin jopa löysätä hieman Marimban ohjia, kun taas Petra piti huolta siitä, ettei Elegia voinut lähes päätäänkään kääntää. ”Löysää vaan niitä ohjia, kyllä Elegia osaa kulkea jonossa”, naurahdin Petralle, joka rohkaisustani antoi Elegialle hieman tilaa liikkua. Ensin se lähti ottamaan reippaampia askelia mutta rauhoittui pian jonossa. Kuljimme lammen ohi, jatkoimme isoa tietä Metsälammen naapuritallille ja siitä matkamme jatkui kohti peltoa. Aurinko alkoi hiljalleen nousta, ja puiden takaa kajasti punertava valo. Näky oli mielettömän upea, ja se sattui juuri sopivaan aikaan meidän ollessamme pellolla. Taputin Marimban kaulaa ja olin mielettömän onnellinen, että olimme lähteneet, vaikka yöunet se vaatikin. Pääsimme lopulta takaisin tallin pihaan, ja koko taivas oli muuttunut ensin punertavaksi ja sen jälkeen siniseksi. Aamu oli tullut. Talutimme tammat jälleen talliin ja otimme näiltä varusteet pois. Jäimme hetkeksi aikaa juttelemaan muille maastossa oleville ihmisille, kunnes Petra hävisi johonkin nukkumaan. Hän ei koskaan kertonut, minkä paikan löysi (ehkäpä jostakin pehmeän sohvan? Tai heinäpaalit?), mutta muutaman tunnin jälkeen hän palasi pirteänä meidän muiden kanssa viettämään aikaa. Lähdimme ajamaan takaisin kohti Kuuralehtoa puolen päivän aikaan. Kävimme vielä kiittämässä tallin omistajaa mukavasta maastosta, ja ilmoitimme lähes yhteen ääneen, että osallistumme mielellämme jatkossakin tallin tapahtumiin. Olihan tämä mukavaa vaihtelua sekä meille että hevosille. Automatka kotiin sujui hyvin, eikä tammojen kanssa kotona toimimisessa ollut ongelmia. Ne peruuttivat hevosautosta reippaasti ulos, antoivat hoitaa itsensä hyvin ja lopulta veimme ne tarhaan. Olipa kieltämättä hurjan mukava aloitus päivälle! // Kiitos hurjasti jälleen Kyllä paatunutkin aamuherätyksien vihaaja pehmenee tällaisessa maastossa Heräilevän päivän maisemat ovat niin mielettömän upeat; niitä jaksaa nousta katselemaan aivan liian harvoin. Kiitos mukavasta kuittaustarinasta ja mukana olosta - ihana kuulla että viihdyitte! Palkinnoksi saat 20v€, vaaleansinisen fleeceloimen hepallesi ja turvaliivin itsellesi. T. Sinte
|
|
|
Post by Minni on Nov 14, 2015 13:10:25 GMT 2
Yleensä aamuherätykset ovat niitä vaikeimpia, mutta tänään tunsin oloni yllättävän virkeäksi kun kello pärähti jo puoli neljän aikaan soimaan. Vedin päälleni mahdollisimmat lämpöiset vaatteet ennen kuin lompsin talliin. Napautin valot päälle ja sain muutaman pehmeän hörähdyksen. Kävin nakkelemassa heinät tarhoihin ja loimitettuani unisen hevoslaumani talutin kaikki tarhoihinsa. Kun kaikki hevoset rouskuttelivat heiniään tarhoissa palasin talliin ja etsin Ellin varusteet valmiiksi. Tarkastettuani kaikki tuhanteen kertaan vein kamat traileriin ja palasin talliin hakemaan tammaa. Kun tamma oli kyytissä käänsin auton nokan kohti Metsälampea. Tallin pihassa oli jo kova kuhina saapuessani. Parkkeerasin auton pihan sivustalle ja talutin Ellin pois traikusta. Harjasin tamman ja varustaessani, huomasin ottaneeni vain Ellin suitset mukaani, enkä ollenkaan ohjia... Hölkkäsin tallipihaan pyytämään lainaohjia, jotka onneksi järjestyivät helposti. Ohjat saatuani palasin takaisin kopille ja varustin Ellin loppuun. Kun tamma oli valmiina, otin kypäräni ja hanskani ja laitoin itseni valmiiksi ennen kuin nousin ratsaille. Tarkistin satulavyön kireyden vielä kerran ja maiskautin Ellin liikkeelle. Matkaan lähdettiin tasan kuudelta ja meidät sijoitettiin Ellin kanssa jonon loppupäähän. Elli käveli rennon reippaasti eteenpäin ja ratsastinkin tammaa puolipitkällä ohjalla. Jonkin aikaa käveltyämme kuului edestä käsky siirtyä raviin, joten keräsin ohjaa vähän enemmän tuntumalle ja maiskautin Ellille. Tamma siirtyi kevyesti raviin ja pari askelta istuttuani aloin keventämään tamman ravin tahdissa. Ravatessamme yhtä-äkkiä edestä kuului huutoa ja Elli heräsi transsistaan ja meinasi alkaa vähän steppailemaan. Kohta kaikki ratsukot olivat ihan sikin sokin ja metelin syyksi selvisi se, että Dapper oli heittänyt Nellyn selästään ja hän oli satuttanut kätensä. Leena lähti nappaamaan Dapperia joka oli painellut pusikkoon ja pian Kamilla tuli apuihin. Kun Dapper oli saatu kiinni, Leena soitti tallille ja Loci sekä Sinte tulivat paikalle. Loci vaihtoi lennosta Dapperin selkään ja Nelly lähti Sinten kyydillä takaisin tallille. Kun kaikki olivat taas hevosten ja ponien selässä sekä jono jonkinlaisessa järjestyksessä jatkettiin matkaa kohti Metsistä. Loppumatkalla päästiin laukkaamaankin pätkä ja tallin pihaan päästiin onneksi yhdessä palassa. Tallilla hoidin Ellin rauhassa pois, ennen kuin kävin palauttamassa lainaohjamme ja pikaisella aamupalalla, ennen kuin jouduin pahoitellen poistua lastaamaan Elliä ja aloittamaan matkaa kohti omia aamukaurojaan odottavia karvaturpia. Aluksi niin rauhallisesta aamumaastosta vaihtui silmänräpäyksessä aikamoinen fiasko! Onneksi kehenkään ei sattunut vakavammin ja Nelly pääsi hyvissä ajoin sairaalahoitoon. Mukavaa että lähditt mukaan maastoilemaan - kiitos kuittaustarinasta! Palkinnoksi saat 15v€, tummanruskeat suitset sekä otsapannan timanteilla. T. Sinte
|
|
|
Post by Viivi Järvelä on Nov 14, 2015 15:04:12 GMT 2
Aamumaasto 14.11.2015 Päivä alkoi aikaisin lauantai aamuna, kun suuntasin kohti vanhempieni kotia. Äiti oli ystävällisesti keittänyt minulle kahvia ja jopa laittanut tukevan aamupalan – on se aina vaan niin huolehtiva. Täyttävän aamupalan – kahvin ja kinkkupiirakan – jälkeen suuntasin tallille ja äiti tunkeutui puoliväkisin mukaan. Taas alkoi se perinteinen virsi hevosen hoidosta ja tavaroista huolehtimesasta, ennen kuin koko hevonen oli edes saatu käytävälle kiinni. Äiti muistutti minua kuljetus suojien tärkeydestä ja siitä, ettei suitsia saisi laittaa vielä traileriin, vaan ne tulisi laittaa vasta Metsiksessä. ”Joo joo, äiti. Minä tiedän, ei tarvitse hoputtaa. Jos haluut olla avuksi, niin vie satula ja suitset traileriin ja ole hetki hiljaa.” sanoin ja kaduin hetken päästä jyrkkyyttäni. Ei äiti sitä pahalla tehnyt, mutta silti meni hermo tuollaiseen höykkyyttämiseen ja holhoomiseen. Pian Bingo oli harjattu ja sillä oli suojat jalassa ja loimet niskassa. Satula, suitset ja harjapakki olivat pakattu ja jäljellä oli vain minun tavarani. Ratsastussaappaissa oli inhottava ajaa, joten nakkasin ne kypärän ja turvaliivin sekaan takakonttiin. Äiti kiiruhti vielä juuri ennen lähtöäni tuomaan minulle evästä matkaan ja toivottamaan mukavaa maastoretkeä. Kiitin luojaani siitä, ettei Metsälammelle ollut kuin parinkymmenen kilometrin matka, sillä herra hevonen oli erittäin kärsimätön, vaikka matkaa ei ollut paljon. Saatoin vain kuvitella, mitä maastoreissu toisi tullessaan. Sinte otti meidät avosylin vastaan ja muutkin tallilaiset vaikuttivat mukavilta. Sain mennä valmistelemaan Bingoa maastoon pihalla oleville hoitopuomeille, jossa oli muitakin tallin ulkopuolisia ratsuja. Eräs tamma taisi olla kiimassa, sillä Bingon oli mahdoton pystyä paikallaan ja olla nostelematta päätään. Onneksi olin harjannut jo Bingon suurinpirtein läpi, joten pieni sutaisu pölyharjalla riitti. Pian koko tyttölauma hevosineen oli pihalla odottamassa Sinteä. Jotkut marisivat, että aina sitä sai odottaa, mutta minä päätin pitää suuni kiinni ja kuunnella, vaikka mieleni olisi tehnyt sanoa, että tuo mariseminen ei auta. Pian kuitenkin Sinte saapui tallipihalle ja lähti johdattamaan meitä lammen ja rantasaunan taakse vievälle polulle. Bingo oli täynnä itseään uusien tuttavien ja suuren jokon keskellä ja ei millään malttanut pysyä käynnissä. Alkuhuuman jälkeen tämä kuitenkin rauhoittui muiden suhteen ja alkoi kyttäilemään puskia ja muita kauheuksia, mitä metsästä löytyi. Huokaisin syvään ja vilkaisin taakseni. Onneksi kukaan ei näyttänyt välittävän tai edes huomaavan, että minulla oli vaikeuksia oriini kanssa. Tosin olihan se ihan ymmärrettävää kun Bingo ei minulla kauaa ole ollut ja se on muutenkin vähän poikkeus tapaus. Harmitti vaan, että sille sattui juuri tänään tälläinen päivä, kun muutenkin olin väsynyt ja herännyt todella aikaisin. Mutta siirsin senkin ajatuksen pois ja yritin keskittyä usvaiseen aamumaisemaan ja nauttia syksyisestä, raikkaasta säästä. Käännyttyämme leveälle polulle, joka Sinten mukaan oli pirunpolku, otimme ensimmäiset ravit. Siitäkös Bingo vasta innostui ja joka kerta, kun yritin pidättää, Bingo nosti päänsä ylös väistääkseen pidätteet. Alkupyrähdyksen jälkeen Bingo kuitenkin rauhottui ja päätyi sinkoilun sijaan esittämään GP-tason kouluhevosta, mikä se joskus sattui olemaankin. Päästyämme helppokulkuiselle suoralle, saimme luvan laukata pienen pätkän. Siitä Bingo suoriutui lähes täydellisesti, eikä se ottanut kuin kerran pienen sivuloikan, ihan vain testatakseen minua. Jatkoimme laukkapätkän jälkeen ravaten kylätielle saakka, jossa hiljensimme käyntiin. Kävelimme kylätietä pitkin ja parin auton ohittaessa meidät Bingo esitti pelkäävänsä, mutta pysyi kuitenkin hyvin hyppysissä. Minun onneksi käännyimme nopeasti niitylle, jossa saimme hieman revitellä ja annoinkin Bingon mennä aika kovaa vauhtia, kunnes pyysin sitä hiljentämään niityn vaihtuessa vaikeakulkuisemmaksi. Jatkoimme matkaamme rantapolkua pitkin aluksi ravissa ja loppumatkan kävelimme tallille. Kello oli vähän vaille kahdeksan, kun laskeuduin Bingon selästä alas ja aloin purkamaan sitä, jotta se pääsisi tarhaan. Harjasin Bingon ja laitoin sille ulkoloimen kirpakan ilman viileyden takia. Tämän jälkeen menimme Sinten taloon syömään aamupalaa, vaikka minulla se jäikin äidillä syödyn tukevan aamupalan takia kahvikuppiin. Ihanaa että lähdit mukaan aamumaastoon - Bingo oli ainakin kovin innoissaan päästessään revittelemään niitylle! Upeat maisemat varmasti antoivat paljon kiitosta niin aikaisesta aamuherätyksestä! Kiitos kuittaustarinasta, tämä oli oikein mukavaa luettavaa Palkinnoksi saat 20v€, vaaleanvihreän fleeceloimen ja talviratsastushanskat. T. Sinte
|
|
|
Post by Kioja ja Derra on Nov 14, 2015 17:02:36 GMT 2
Avattuani hevosauton lastaussillan Derran tumma turpa työntyi karsinanoven yli. Sieraimet suurina se haisteli uusia tuoksuja ja sitten se hirnahti korvia vihlovan kovaa. Koputin oveen ja turpa katosi raosta. Tallipihassa pyöri hevosia ja ratsastajia, joita Derra tuijotti hyvin kiinnostuneina sillä välin kun tarkastin sen kuljetuksen jäljiltä ja kaivoin auton takaosasta tarvittavat varusteet. Satula sai jäädä telineeseen, mutta suitset lähtivät kuolainten vaihdon jälkeen mukaan. Pian istuin Derran leveässä selässä astetta paksummissa ratsastushousuissa ja tikkitakissa. Vanha heijastinliivi mahtui vielä takin päälle, vaikka sen tarrat olivatkin niin täynnä roskaa ettei liiviä saanut kiinni. Hetken odottelun jälkeen maastolenkin vetäjä kiersi kyselemässä vieraiden hevosista, jonka jälkeen hän järjesti meistä jonon. Derra liikkui hyvin pirteästi viileässä säässä ja olisi mielellään ihan edeltä menevän hännässä kiinni, joten sitä sai jarrutella silloin tällöin. Ravatessakin se innostui ja sain istua vastaan ihan kunnolla. Vaan laukkaapa ei ehditty pitkälle kun jonkun hevonen säikähti peuraa ja Derra päätti aloittaa siitä hepulin. Kun muut hevoset seisoivat odottamassa, tamma liikkui levottomasti, puri kuolainta ja hyppi pikkuisen takajaloilleen. Matkan jatkuessa ei levottomuus meinannut laantua, vaan vasta reippaan laukkapätkän Derra antoi myöten ja rentoutui taas. Aina kun tamma sai tilaa, se kiihdytti vauhtiaan ja laukassa sen paksu harja huitoi minua naamaan. Tunti sujahti ohi hurjan nopeasti metsässä reippaillessa ja Derralla olisi ollut lopuksi vielä energiaa mennä toinen samanmoinen reippaalla tahdilla. Derran ruokaillessa hevosautossa minä painuin muiden ratsastajien kanssa Sinten tarjoamalle aamupalalle. Ennen kuin lähdimme kotimatkalle, kävin heittämässä Derran ruokakuppiin vielä kolmeen palaan katkotun porkkanan. Mukava reissu oli ja kiva saada kokemuksia nuorelle hepalle. Derra olikin pirteällä tuulella näin aamuvarhain - toisin kuin monet ratsastajista! Ihana juttu että päätitte lähteä mukaan. Näin monia kuittaustarinoita on ollut aivan mahtavaa lukea! Palkinnoksi kuittauksesta saat 10v€ sekä tummansinisen ratsastusloimen. T. Sinte
|
|
|
Post by Mia on Nov 14, 2015 21:54:47 GMT 2
Aamuinen herätys oli minulle, niinkuin monelle muullekin todellista tuskaa. Sain kuitenkin jotenkuten ruoskittua itseni jalkeille. Vedin raidalliset villasukat jalkaani, hieraisin silmiäni. Nappasin herätyskellon yöpöydältäni, ja yritin tarkentaa katseeni siihen. Se ei unenpöpperöisten silmien kanssa ollut järin helppoa. Kun vihdoin näin mitä kello oli, säpsähdin samassa tyystin hereille. Olin jo myöhässä! Vedin illalla sängynpäädylle valmiiksi laittamani ratsastusvaatteet ylleni ja pingoin alakertaan. Äiti ja isä nukkuivat vielä joten toimin jokseenkin hiljaisesti. Nappasin kaapista jugurtin, ja vedin sen naamaani. Ulkovaatteet ylle ja kengät jalkaan... Samassa olinkin jo puolimatkassa tallille, kaikenlisäksi ihan aikataulussa. Hevoset rouskuttelivat heiniään samalla kun aamumaastoon osallistuvat ratsastajat sukivat niitä, lähtöä varten. Tihrustin ovikylttejä, koetin etsiä Leevin karsinaa, joka löytyi nopeasti. Pilkullinen vekkulin näköinen ruuna oli uneliaan näköinen. Se nosti päänsä heinäkasasta ja tuijotti minua suoraan silmiin, sitten se jatkoi ateriointiaan. "Jahas", totesin "Että semmoinen kaveri sitten, väsyttääkö?" juttelin hevoselle. Lähdin noutamaan ruunan varusteita ja harjalaatikkoa. Katsahdin kelloonpäin: aikaa lähtöön oli enää viisitoista minuuttia - pistin hieman pökköä pesään. Sain kuin sainkin Leevin varustettua, ja ylipäänsä ratsukon varustautuneeksi, valmiina lähtöön. Leena komensi jonon liikkeelle Gildan selästä, ja teimme työtä käskettyä. Väsyneiden katseiden ja haukotusten kera kannustimme ratsumme rauhalliseen käyntiin. Kulkumme suuntasi kohti Harjunlenkkiä, josta jatkamme Pirunmetsän läpi Viitaniemen kylätielle, jonka varressa kotiväkeni ja minä pidimme majaamme. Maisema oli kaunis. Todella kaunis. Ruskan jo kuuraiset värit kokoontuivat aamuisen purppuransävyillä leikittelevän taivaan eteen. Kyllä luonto vaan osaa! Kaviot upposivat yksi kerrallaan polun pehmoiseen hiekkaan. Leevi käyskenteli varmoin askelin eteenpäin. Se oli varmasti kiertänyt samaisen lenkin monta monituista kertaa, toisin kuin minä. Hevonen ei viitsinyt edes nostaa päätänsä enempää kuin oli tarvis. Sen selässä oli turvallinen olo matkustaa. Leena kehotti jonomme raviin. Leevin tasaisiin ja yhä edelleen varmoihin askeliin oli helppo päästä mukaan. Annoin hevosen viedä minua eteenpäin, se tuntui tietävän minne mennä. Lumouduin itse tuijottelemaan kaunista taivasta, joka paistoi Pirunmetsän puiden takaa. Äkkiä kuulin takaani kiihkeitä laukan askelia. Dapper sinkosi jonon ohi. Tai noh voiko sitä enään jonoksi sanoa, hevosten vauhkoontuessa olimme kaikki vain epämääräsessä kasassa keskellä polkua. Leevikin nosti päänsä, hirnahti ja seurasi tapahtumia silmä kovana, niinkuin minäkin. Dapper heitti lennokkaan pukin ilmoille, ja Nelly makasi puskassa. Leena laskeutui satulasta ja riensi auttamaan ratsastajaa. Ilmeisesti jotain sattui, sen mukaista ähkintää kuulin tapahtumapaikalta. Päädyttiin soittamaan Sinte paikalle. Nelly hyppäsi Sinten kyytiin, ja Loci pyydysti Dapperin metsästä, minne se oli juossut, niin pääsimme jatkamaan lenkkiä. Nelly oli ilmeisesti saanut murtuman käteensä, ja he joutuivat Sinten kanssa suuntamaan sairaalaan. Loppumaasto sujui välikohtauksitta. - Onneksi! Aikainen aamuherätys teki monelle ratsastajalle kipeää, mutta onneksi kirpakka ilma piristi matkan varrella. Pieni välikohtaus sattui peuran kanssa - Nelly saatiin onneksi pian sairaalahoitoon, eikä kehenkään sattunut vakavammin. Ihana kuittaustarina Palkinnoksi: 1x tarinamerkintä, 20v€, pinkki ratsastusloimi sekä yleisraippa.
|
|
|
Post by Minkki on Nov 15, 2015 1:17:50 GMT 2
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Nov 15, 2015 15:38:34 GMT 2
Muut olivat jo lähes valmiina lähtöön, kun minä olin vasta aloittanut Helmin sukimisen. Olin tapani mukaan nukkunut pommiin. Yhtäkkiä karsinanovi avautui ja sisään kurkisti lettipäinen tyttö. "Moi. Olin tos Bellan karsinas laittamas sitä valmiiks ja kuulin et tänne tuli joku vast nytte. Ajattelin et mahdatko sä tarvita apua?" hän kysyi ja katsoi minuun hiukan säälivästi. "Apu kelpais kyllä, kiitti oikeesti", huokaisin helpotuksesta ja ojensin Joannaksi esittäytyneelle brunetelle pölyharjan. Helmin selkään päästyäni väsymys vaihtui enimmäkseen jännitykseen. Tämä oli ensimmäinen kerta hoidokkini satulassa. "Jää sä Nella Helmin kanssa iha viimeseks ni se ei ala kenkkuilemaa", Leena opasti ja pian jonon muodostamisen jälkeen pääsimme lähtemään liikkeelle. Ainoa ääni aamuhämärässä oli kavioiden kopina ja jostain päin letkaa kuuluva jatkuva haukottelu. "Lähetäämpäs sitte vähä ravailemaa ni piristytään itse kukin! Mennään ihan rauhassa ja jokanen kattoo et se oma heppa ei lähe etuilemaa!" Leena kailotti porukan etunenästä. Ratsuni nosti päätään ja höristi korviaan kun aloin kerätä ohjia paremmin käteen. Tamma kuunteli tarkkaavaisena ja sen askel tihentyi. Avasin hieman nyrkkiä, rohkaisin istunnalla ja Helmi pinkaisi raviin. Hymyni nousi korviin maisemien vilistäessä ohi ja ponin puuskuttaessa innoissaan jolkotuksensa tahdissa. Pian edestä kajahti käsky: "nyt laukataan!" Helmi yritti kovasti varastaa ohjaa, jotta se pääsisi juoksemaan edellä olevan ohitse. Pudistin päätäni ja yritin hidastella vauhtiamme. Tamma totteli huokaisten ja loppulaukat menikin osaltamme oikein hyvin. Lopuksi annoin ponille ohjaa ja se laski turpansa miltei maahan asti. "Varopa sit hölmö ettet kompastu omaan päähäs", kuiskasin sille hieman naurahtaen. Jono käyskenteli verkkaisesti kohti tallia. Ilmassa tuoksui hevonen ja viileä tuuli puhalsi vasten kasvoja. Ensimmäinen ratsastuskertani Helmillä oli sujunut vallan mainiosti ja olin kaikkeen enemmän kuin tyytyväinen. Mielestäni oli hyvä, että osallistuit aamumaastoon Helmillä Pääsit turvallisessa seurassa kokeilemaan, millainen oma hoitohevosesi on ratsastaa. Kiitos kuittaustarinasta - näitä on ollut mahtavaa lukea! Palkinnoksi: 1x tarinamerkintä, 15v€, vaaleansininen ratsastusloimi, vaaleanpunaiset joustopintelit. T. Sinte
|
|
|
Post by Perla on Nov 15, 2015 23:07:20 GMT 2
Meidän aamumaastoilukuva vähän myöhässä kuten aina! =D Ei ollut aikaa/taitoa väsäillä taustaa enää, joten se on muokattu valokuva, joka on otettu ransu.kuvat.fi-sivustolta. =) (Tomu on siirtynyt harjan suhteen siilimalliin koska laiska ja taidoton omistaja ei osaa piirtää pitkää harjaa...) Kiitos reissusta! - Perla & Tomu Ihana kuva maastosta! Syksyn värit loistavat ratsusi takana Toivottavasti teillä oli mukava reissu – tulkaa ihmeessä uudelleenkin osallistumaan! Palkinnoksi kuittauksesta saat 20v€, tummanvihreän satulahuovan ja saman sarjan korvahupun. Terkuin Sinte
Ps. Lisäsin piirroksen Metsälammen piirrosgalleriaan. Jos et halua, että kuva näkyy siellä, laitathan minulle viestiä.
|
|