Post by Sinte on Dec 7, 2014 15:26:34 GMT 2

"Ohjaan Esan Harjulenkille ja annan kävellä rauhassa aina Harjupolulle asti. Harjupolulle käännyttäessä komennan ruunan raviin. Yllätykseni Esa päättää kääntyä yllättäen vasemmalle, metsään. Joudun tarraamaan kiinni harjasta ja yritän pysyä selässä samalla tehden useita pidätteitä. Vihdoin Esa hiljentää käyntiin ja astuu kahden kuusen välistä, minun on pakko sulkea silmäni. Lopulta Esa pysähtyy ja avaan silmäni. Katson eteeni ja räpyttelen silmiäni. En saa sanaa suustani, vain tuijotan näkymää hiljaisena. Irrotan toisen käteni ohjista ja laitan siihen kohtaan, mihin kaulassani oleva medaljonki asettuu.
Katson tuota kaunista näkyä. Tuntuu, että aika on pysähtynyt. Lumihiutaleiden alkaessa valua alas taivaalta, ottaa Esa muutaman askeleen lähemmäksi noita lumoavia olentoja, yksisarvisia. Emänsä takaa nuori, varmasti vasta vuotiaaksi kääntynyt, astelee eteenpäin varovaisin askelin, nuuhkien ilmaa välillä. Varsa pysähtyy keskelle aukiota. Jokin pakottaa minut laskeutumaan alas selästä ja kävelemään tuon kauniin olennon luo. Yksisarvinen nuuhkii kättäni ja hörähtää, minut on hyväksytty. Katson varsan taakse, kohti laumaa ja silitän kevyesti varsan kaulaa."

– "Totuusko tarua ihmeellisempää?" Loci 3.1.14
Sunnuntaiarvonta
- Osallistu tässä alla omalla nimelläsi viimeistään 8.12. klo 9:00 - tulokset tulevat 9. luukkuun
- Jaossa on valmennuslahjakortteja, erilaisia tekstipalkintoja, tavaroita, virtuaalieuroja...
- Voittajille ei ilmoiteta erikseen – tulethan siis omatoimisesti tarkastamaan palkintosi
Osallistuneet
Emmu
kuristaja
Iiris
Milja H
Miltsu
Amelie
mm
Emma P.
lottis
Ama