Syysmerkin suoritus (syys-marras)

[Mikaela]

Lähdin tänään maastoon Kassun kanssa. Olin kuullut, että ponin pyörykkä oli viimeaikoina useasti yrittänyt rynniä taluttajan ylitse kohti ruohotupsuja minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat vääriksi - poni käyttäytyi kuin mikäkin enkeli.

Maastoon lähtiessäni Kassu oli kovin innokas, minä yritin vielä napittaa viimeisiä nappeja takistani kun poni oli jo kovasti menossa. Päätin lähteä kohti Mansikkaniittyä, jotta voisin antaa ponin syödä maasta vielä nekin vähät ruohotupsut mitä siellä kasvoi, olin kuullut Mansikkaniityn olevan eriitäin rehevä kesäisin. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Kassu oli lievästi sanottuna innokas, ja itse olin, tai siis yritin olla mahdollisimman rento ja rauhallinen, jotta Kassukin rauhoittuisi. Olin ajatellut reitin kestoksi noin 40 minuuttia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että Laukkapellolla oli Leenan peltotunti meneillään. Polun vasemmalla puolella ratsukot viilettivät rennosti menemään ja oikealla puut humisivat värikkäinä. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Maiskautin kevyesti, ja Kassu nosti ravin heti. Ponin ravatessa tahdikkaasti ja terhaksti vierelläni, tunsin olevani kömpelö norsu, kun yritin pysytellä sen vauhdissa.

Hiljalleen polku alkoi täyttä pienistä teräväreunaisista kivistä, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli hevonen. Tervehdin ratsastajaa, ja tämä tervehti minua takaisin hymyillen. Kassu hirnahti ja koetti jopa hypätä pystyyn. Pidättelin ponia minkä pystyin, mutta en saanut Kassua estettyä. Niinpä se sitten loikkasi takajaloilleen, ja päästi suustaan kimeän hirnahduksen. Hevonen, jonka olimme jo ohittaneet käännähti ja hirnui takaisin. Hymyilimme ratsastajan (jota en tunnistanut)kanssa toisillemme.

Vielä ehtii marraskuun ajan suorittamaan syysmerkkiä, sen jälkeen avautuu talvimerkin suoritusmahdollisuus Hyväksytty suoritus, onnea tienatusta merkistä! T. Sinte

[Kamilla C.]

Lähdin tänään maastoon Ruun kanssa. Olin kuullut, että Ruu on ollut viimeaikoina villi, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat oikeiksi.

Maastoon lähtiessäni sää oli kylmä ja sateinen, Ruu puolestaan intoa puhkuva. Päätin lähteä kohti oikopolkua, sillä polulla on hauska nimi. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli innokas ja minä hetkenä tahansa räjähtävä, ja itse olin hermostunut, sillä menin maastoon paetakseni kiinni jäämistä koulusta lintsaamisesta. Olin ajatellut reitin kestoksi noin puolitoista tuntia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että polun lähellä kipitteli talvipaikkaa etsiviä siilejä. Polun vasemmalla puolella siilit katseli mua & Ruuta ja oikealla siilit tassuttelivat hurjaa vauhtia eteenpäin töppöjaloillaan. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen huomasin, että vanha pappa käveli meitä kohti, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli myös jotain, joka katosi kuitenkin hetkessä. Pyyhin silmiäni. Tajusin, että olin nähnyt "haamun", koska piilolinssit olivat melkein tipahtaneet! Vanhan ja äreän papan kävellessä ohitsemme Ruu pukitti. Tunsin lentäväni kohti taivasta. Jymähdin takaisin satulaan, mutta Ruu jatkoi rodeotaan. Pian tömähdin maahan. Mustaa. Haamuja unessa. Mustaa. Taukotuvan sohva. Ikkuna. Ikkunaa kohti juokseva Ruu. Ambulanssi. Sairaala. En saanut mitään selkoa, mitä olikaan tapahtunut, pystyin ajattelemaan vain yksittäisiä sanoja ja lyhyitä lauseita. Sitten pimeni taas, kunnes heräsin sairaalan ikkunasta kimmeltävään valoon. Toisessa kädessäni oli itse liimautuva side, toisessa jalassa taas kipua ja kipsi, jota koristi äidin piirtämät hevoset. Muistin lentäneeni maahan naama edellä, joten pian näin sairaalahoitajan tulevan tikkivälineet kädessään mua päin. Suljin silmäni, ja tunsin puudutuspiikin, sitten en mitään haavoja. Onneksi!


Huh mikä maastoreissu Pikaista paranemista sulle, toivottavasti pääset mahdollisimman pian kapuamaan takaisin satulaan. Hyväksytty merkkisuoritus joka tapauksessa - onnea! Terkuin Sinte

[Mia]

Lähdin tänään maastoon Bellan kanssa. Olin kuullut, että maastopolut ovat syyssateiden jäljiltä jokseenkin huonossa kunnossa, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat vääriksi.

Maastoon lähtiessäni sää oli todella nätti, hyvää keliä olikin odoteltu sateisen viikon jäljiltä. Päätin lähteä kohti Harjunlenkkiä, sillä muut maastot olivat minulle vielä lähes ventovieraita. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli kovasti menossa, ja itse pyrin kaikin keinoin hillitsemään sen menohaluja. Olin ajatellut reitin kestoksi noin 30 minuuttia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että Bella rentoutui jopa sällisen rauhalliseen käyntiin. Tien vasemmalla puolella metsikön suojiin pinkoi kettu ja oikealla syksyiset puut kokoontuivat luoden kauniin maiseman silmieni alle. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin ravin ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen polku alkoi muuttua vetiseksi, enkä tahtonut kuurata ponin karvaisia jalkoja loppupäivää, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli toinen ratsukko. Tunnistin ratsun Metsälammen Selaksi, ja ratsastaja esittäytyi Joannaksi. "Moi!" huudahdin. "Terve!" Joanna tervehti takaisin, ja siirsi Selan ravista käyntiin. "Sä taidat olla uusi Metsiksessä, Bellan tunnistin", tyttö virnisti. Hymyilin takaisin: "Joo, ei siittä kovin kauaa ole kun mä Bellan hoitajana aloitin." "Kiva saada uutta verta meidän hoitajaporukkaan! Ja kiva tutustua, meillä on tosi tiivis ja mukava talliporukka!" Joanna kertoili. "Mmm, uskon sen, toivottavasti tuun juttuun kaikkien kanssa", hymähdin. "Varmasti! No mutta me jatketaan matkaa, moikka! Näkyillään!" Joanna huikkasi. Heilautin kättäni, ja jatkoimme Bellan kanssa lenkkimme loppuun.

Onneksi kohta tulee lunta (kaiken toivon mukaan), eikä tarvitse enää kärsiä mutakeleistä! Hyväksytty merkkisuoritus Terkuin Sinte

[mikael]

Lähdin tänään maastoon Tähtipihan Eudaimonian, elikkäs tutummin Ellun kanssa.
Olin kuullut, että tamma olisi aikamoinen haaste kokeneemmillekkin hevosihmisille, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti.
Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat toden totta oikeiksi.

Maastoon lähtiessäni oli varustautunut turvaliivillä, kypärällä sekä ottanut puhelimeni mukaan,
ilmoitin myös kun lähdin ja sanoin palaavani viimeistään kahden tunnin kuluttua. Päätin lähteä kohti pirunmetsää,
sillä olin kuullut vanhasta ladosta joka kuulemma sijaitsee metsän kätköissä.
Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli toistaiseksi leppoisa ja käveli rennoin askelin pitkin tietä,
ja itse olin täynnä riemua ja energiaa tamman selässä.
Olin ajatellut reitin kestoksi noin muutaman tunnin. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että tamma jännittyi allani kireäksi ja kävi levottomaksi.
Tien vasemmalla puolella näkyi jokin suuri kuollut eläin ja oikealla kunnon taistelutanner, pyysin tamma vauhdilla eteenpäin. Olisipa minulla ollut kamera mukana!
Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin kauniin kootun laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen huomasin metsän synkistyvän, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli joku tai jokin.
Otin tammasta paremman tuntuman, sillä se alkoi taas levottomaksi ja tunsin luissani jotain kammottavaa.
Hahmo näytti miltein lipuvan pitkin lehtien peittämää ja mullalta tuoksuvaa polkua pitkin eteemme. Hevonen korskahti kuuluvasti ja hypähti yllättäen taakse päin,
kun tämä vanhaksi naiseksi näyttäytynyt hahmo nosti kätensä lausuen vieraskielistä loitsua. Kauhistuin ytimiäni myöden kun näin hänen kätensä,
ne olivat aikasemmin näkemäni eläimen verenpeitossa ja pitkillä luisevilla sormillaan hän puristi metsänkuninkaan sydäntä.
Tunsin ajautuvani yhä syvemmälle ja syvemmälle kun annoin tamman kiidättää meitä kauas pois tuosta omituisesta naisesta.
Heräsin huudahtaen ja aukaisin silmäni, olin turvallisesti sohvallani nuokkumassa. Kävelin tokkuraisena ja hikisenä keittiöön juodakseni vettä,
mutta jähmetyin kauhusta paikoilleni. Sama metsässä tapaamani nainen seisoi edessäni ja tunsin hänen kutsuvan minua pimeyteen.

Huh millaisen unen näitkään! Metsälammen metsässä ratsastaminen saa varmasti tämän jälkeen ihan erilaisen säväyksen... toivottavasti uskallat vielä maastoilemaan! Hyväksytty suoritus t. Sinte