Syysmerkin suoritus (syys-marras)

[Sinte]

  Syysmerkin suoritus 

suoritusmahdollisuus joka vuosi syyskuun alusta marraskuun loppuun

Täällä voit suorittaa merkkivalikoimaamme kuuluvan syysmerkin! Merkki suoritetaan kirjallisella tehtävällä, ja kukin tekee sen omalla tyylillään. Suoritus hyväksytään, jos se on tehty suoritusohjeita noudattaen. Lue huolellisesti alla olevat suoritusohjeet, ja lähetä suorituksesi tähän alle niiden mukaisesti. Tervetuloa kirjoittamaan!

Suoritusohjeet

1. Lue alla oleva kertomus maastoretkestä.
- Kertomuksen sisälle on jätetty tyhjiä viivoja: sinun tehtävänäsi on täyttää ne.
- Joidenkin viivojen yhteyteen on merkitty suluissa apukysymyksiä, jotka auttavat sinua.

2. Täytä kaikki tyhjät kohdat.
- Pyri tekemään tekstistä mahdollisimman sujuvaa, käytä tarpeen mukaan apukysymyksiä.
- Voit poistaa apukysymykset ennen valmiin kertomuksen lähettämistä.

3. Lähetä valmis kertomus tähän alle! Sinte kommentoi tekstiä muutamalla sanalla.

HUOM! Voit itse määrittää, kuinka pitkiä lauseita kirjoitat tyhjiin kohtiin. Voit kirjoittaa myös useamman lauseen, ja käyttää kuvailevia sanoja valintasi mukaan. 

Syksyisellä maastoretkellä

Lähdin tänään maastoon - - - (kirjoita tähän vapaasti valitsemasi hevosen nimi) kanssa. Olin kuullut, että - - -, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat - - - (oikeiksi / vääriksi). 

Maastoon lähtiessäni - - - (kuvaile säätä, ympäristöä, ratsuasi tai itseäsi). Päätin lähteä kohti - - - (tie/polku kartalta), sillä - - -. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli - - - (kuvaile ratsuasi), ja itse olin - - - (kuvaile itseäsi). Olin ajatellut reitin kestoksi noin - - - minuuttia/tuntia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että - - -. Tien/polun vasemmalla puolella - - - ja oikealla - - -. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin - - - (ravin/laukan) ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin. 

Hiljalleen - - -, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli - - -. Kirjoita tarinalle järkevä loppuratkaisu, jossa on vähintään 4 lausetta tekstiä!

[Loci]

Lähdin tänään maastoon Brunon kanssa. Olin kuullut, että ori on innokas ja hieman hankala jarrutella, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat oikeiksi.

Maastoon lähtiessäni vettä tihutti harmaalta taivaalta hiljakseen keltaisien lehtien harvakseen tippuessa pihakoivusta. Päätin lähteä kohti Harjulenkkiä, sillä reitti oli jo tullut minulle erittäin tutuksi. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli hieman turhankin reippaasti menossa eteenpäin, ja itse olin varautunut kaikkiin mahdollisiin mörköihin, mitä matkalla saattaisi tulla vastaan. Olin ajatellut reitin kestoksi noin puoli tuntia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että eräs iso puu oli viikko sitten riehuneen myrskyn johdosta kaatunut. Polun vasemmalla puolella avautui näkymä lammelle ja oikealla häämötti metsä, jossa olin monet kerrat laukannut. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin ravin ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen polku alkoi loppumaan, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli Cella Rolliksen kanssa. Koira haukahti pariin otteeseen, mutta Brunom pysähtyi kiltisti niille sijoilleen, kun pyysin. Cella kysyi pari pikaista kysymystä aikomuksistani loppupäivälle. Lopulta takaisin tallille päästyäni huomasin sateen loppuneen. Ei se Bruno nyt niin kamala ollutkaan.

Tiedetään, mulla on jo tää merkki!

Sujuva tarina! Kyllä sä olisit tällä syysmerkin ansainnut t. Sinte

[Aava]

Syksyisellä maastoretkellä

Lähdin tänään maastoon Kisun kanssa. Olin kuullut, että tamma oli näin syksyn tullen ollut vähän säikyllä päällä, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat vääriksi.

Maastoon lähtiessäni ei onneksi satanut, mutta taivas oli tumma. Päätin lähteä kohti rantatietä, sillä halusin kiertää vain pienen lenkin. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli reippaalla tuulella mutta toistaiseksi vielä aika rennon oloinen, ja itse olin innoissani lähdössä luonnon helmaan. Olin ajatellut reitin kestoksi noin puoli tuntia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että linnutkin olivat toden teolla liikenteessä. Tien vasemmalla puolella näin joutsenparven ja oikealla kurkia. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin reippaan ravin ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen tie kapeni ja muuttui hiukan epätasaiseksi, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli sinisorsa levottomana kaakattaen. Kisu hypähti tien toiseen laitaan, mutta uskalsi puhisten ohittaa yksinäisen sorsan. Lintu pulahti takaisin Metsälampeen ja me pääsimme Kisun kanssa jatkamaan matkaa rauhallisemmissa merkeissä. Nautiskelin kelistä ja pirteästä hevosesta allani. Emme pitäneet turhaan kiirettä, mutta palasimme silti tallipihalle noin puolen tunnin päästä lähdöstä. Rohkea ja reipas Kisu sai kunnon taputukset ja tallissa leivänpalan, minä sen sijaan menin teelle ennen illan tunteja.

Hauskasti toteutettu tarina! Olisit ansainnut tällä syysmerkin, mutta sulla näytti jo olevan sellainen. t. Sinte

[Antsu]

Lähdin tänään maastoon Foggyn kanssa. Olin kuullut, että Foggy oli ollut viime päivinä hyvin energinen, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat vääriksi.

Maastoon lähtiessäni Foggy oli erittäin rauhallinen ja kuuliainen. Päätin lähteä kohti rantatietä, sillä Metsälampi ympäristöineen muodostaa ihanat maisemat. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli innokas ja vähän jännittynyt, mutta tamma rentoutui nopeasti, ja itse olin hieman huolissani Foggyn menohaluista mutta onneksi huoli haihtui nopeasti. Olin ajatellut reitin kestoksi noin yhden tunnin. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että eläimet olivat valmistautumassa talven tuloon. Tien vasemmalla puolella pari oravaa juoksenteli kantaen käpyjä ja oikealla joutsenet mekastivat lammella. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin rauhallisen ravin ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen lähestyimme tallia, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli tallikoira Arttu. Koira näytti iloiselta ja pisti juoksuksi kun näki meidät. Foggy katseli Arttua uteliaana. Laskeuduin satulasta ja kutsuin koiraa luokseni. Arttu kierteli ja kaarteli hetken, kunnes suostui tulemaan luokseni. Silitin koiran päätä ja kerroin sille, että on mentävä kotiin. Nostin jalustimet ylös ja otin ohjat tamman kaulalta. Lähdimme kolmisin kävelemään tallia kohti. Arttu jaksoi juosta ja kierrellä koko matkan mutta tallilla se jäi tyytyväisenä makoilemaan, kun riisuin Foggyn varusteista.

Oi, Arttukin pääsi mukaan tarinaan – onneksi se ei lähtenyt pidemmälle harhailemaan! Tämä on myös syysmerkin arvoinen tarina, lisään sen kaappiisi tuota pikaa. t. Sinte

[Ayla]

Lähdin tänään maastoon hoitohevoseni, Dapperin kanssa. Olin kuullut, että ori ei ole käynyt montaa kertaa maastossa, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat vääriksi.

Maastoon lähtiessäni taivas oli synkkä, mutta onneksemme vettä ei alkanut satamaan. Päätin lähteä kohti Harjunlenkkiä, sillä se oli tuttu reitti minulle. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli pörheänä, mutta pysyi hyvin kuulolla, ja itse olin jännittänyt koko alkumatkan, mutta aivan turhaan. Olin ajatellut reitin kestoksi noin puoli tuntia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että osa puista oli pudottanut kaikki lehtensä. Polun vasemmalla puolella oli niitty joutsenineen ja oikealla tuli vastaan lampi. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen talli alkoi olla lähellä, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli lauma lapsia Sinten perässä. Dapper ei ilmiselvästi tykännyt lapsilaumasta, sillä ori oli jännittynyt ja pörisi vastaantulijoille. Vain hetken aikaa Dapperia jännitti, mutta rauhoittui äkkiä ja ohitus sujui näin ollen hyvin. Herra D käyttäytyi siis oikein mallikelpoisesti maastossa, vaikka aluksi lapset pelottivatkin. Tallissa ori sai paljon porkkanoita, kehujen lisäksi. En voinut kuin hymyillä.

Onneksi maastonne sujui hyvin Dapperin innokkuudesta huolimatta. Syysmerkin arvoinen suoritus! Merkki on lisätty kaappiisi. t. Sinte

[Anna]

Lähdin tänään maastoon Halin kanssa. Olin kuullut, että myrskyä oli luvattu tälle päivälle, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat vääriksi.

Maastoon lähtiessäni harmaat pilvet valuivat pohjoisesta kohti minua ja Halia. Päätin lähteä kohti Rajajokea, sillä halusin nähdä, miten Hali suhtautuisi veteen. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli vilkkaalla ja energisellä päällä, ja itse olin jännityksen multihuipentuma. Olin ajatellut reitin kestoksi noin tunnin. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että alkoi satamaan. Polun vasemmalla puolella näkyin liikettä, ja oikealla kohiseva puro. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen sade alkoi loppua, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli kettu. Pien se kuitenkin kääntyi metsän siimekseen. Aloimme olla jo lähellä tallia, suunnittelemani aikarajan puitteissa. Kun olimme tallilla, laskeuduin Halin selästä ja vein sen talliin. Harjasin Halin huolella, ja annoin sille paljon porkkanoita. Hali oli ollut koko reitin ajan rauhallinen, vaikka puron kohina voisi säikäyttää herkimmät hevoset.

Wautsi, tämä oli varmasti mielenkiintoinen maastoretki! Harmi että rupesi satamaan, mutta olit onnekas kun vältyit suuremmalta myräkältä. Hyväksytty syysmerkin suoritus!

[Nelly]

Lähdin tänään maastoon Ruun kanssa. Olin kuullut, että naapurista oli toissapäivänä karannut pahansisuinen vuohi, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat valitettavasti oikeiksi.

Maastoon lähtiessäni Ruu oli yhtä rauhallinen kuten aina. Puiden oksat loivat hämärässä tummia varjoja taivasta vasten ja tuuli sai Ruun harjan hulmuamaan joka suuntaan. Päätin lähteä kohti Jokipolkua, sillä halusin välttää joutumasta alueelle jolla aggressiiviseksi nimetty vuohi mahdollisesti piti majaansa. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni otti tavalliseen tapaansa lunkisti, ja itse olin omissa ajatuksissani pohtien kadonneen vuohen mysteeriä. Olin ajatellut reitin kestoksi noin puolisen tuntia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että polulla oli epätavallisen näköisiä painaumia, jotka eivät muistuttaneet lainkaan kaviosta jäävää jälkeä. Polun vasemmalla puolella oleva synkkä metsä heilutteli itseään edestakaisin tuulen määräämässä rytmissä ja oikealla olevalla kapealla peltokaistaleella lakoon mennyt heinä oli muodostanut kauniita kuvioita. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin reippaan laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen aloimme lähestyä tallia, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli kolme vuohta. Tuijotin äkeän näköisiä otuksia suu auki ja Ruu seisahtui korvat hörössä ihmettelemään, että mitäs nyt. Lähestyvät vuohet puhisivat vihaisesti ja käänsin kauhuissani Ruun pikimmiten ympäri, nostaen reippaan ravin ja ravasimme koko reitin takaisin tallipihalle asti. Vuohia olikin ollut monta kappaletta, voi kamala! Täytynee ilmoittaa niiden sijainti omistajalle, hmph.

Huh sentään! Jopa oli maastoretki, ei ainakaan kovin tavanomainen! Onneksi vuohet eivät ehtineet ilkeillä teille enempää, eikä Ruu säikähtänyt niitä. Upea suoritus! -Sinte

[Elias L.]

Lähdin tänään maastoon Leevin kanssa. Olin kuullut, että kauempana sijaitsevalla rakennustyömaalla suoritettavat räjäytykset kantautuisivat jyrinällä tänne asti, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat kaikeksi onneksi vääriksi.

Maastoon lähtiessäni ilma tuntui kuivalta, mutta tummanharmaiden pilvien vuoksi en uskaltanut sulkea sateen mahdollisuutta pois. Siispä olin pukeutunut vanhaan, siniseen sadetakkiini. Päätin lähteä kohti Harjunlenkkiä, sillä se oli ainut minulle tuttu maastopolku Metsiksessä ja yritin välttää eksymisen. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli reippaalla tuulella, mutta vaikutti kuitenkin kuuntelevan apujani, ja itse olin innoissani siitä, että pääsin vihdoin pakoon työkiireitäni syksyiseen maastoon. Olin ajatellut reitin kestoksi noin puolisen tuntia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että viimeöinen syysmyrsky oli kaatanut ohuen puun keskelle tietä. Runko ei ollut kovinkaan korkea, mutta epäilin silti pääsisimmekö sen yli ilman vauhtia. Siispä kannustin Leevin laukkaan ja liitelimme helpon oloisesti esteen yli ja matka pääsi jatkumaan entiseen malliin. Tien vasemmalla puolella avautui suora näkymä uskomattoman kauniille huurteiselle niitylle ja oikealla huomasin oravien vipeltävän pitkin puunrunkoja. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin reippaan laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen alkoi hämärtää ja tie muuttui epätasaisemmaksi, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli pieni shetlanninponi täysissä varusteissa, ohjat maata viistäen. Nopeasti pysäytin Leevin ja hyppäsin alas satulasta, vaikka kiirehtiminen ei tässä tapauksessa ollut tarpeen: poni vain käveli tyynen rauhallisesti meidän luokse, tervehtien suurempaa hevosta. Nappasin ponia suitsista kiinni ja keräsin ohjat maasta. Päätin palauttaa karkulaisen takaisin tallille taluttaen molempia ratsuja niiden välissä kävellen. Onneksi emme olleet kovinkaan kaukana ja koko Metsiksen väki toivotti meidät innokkaasti tervetulleiksi takaisin.

Hyvä, ettei karkuriponi ehtinyt seikkailla kauemmaksi, vaan sait sen kiinni maastoillessanne. Kuulostaa mielenkiintoiselta retkeltä, joka varmasti painui mieleen! Hyväksytty suoritus, ihanan mielikuvituksellisesti täytetty tarina! -Sinte

[jenna]

Lähdin tänään maastoon Finnan kanssa. Olin kuullut, että illaksi oli nousemassa myrsky, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat vääriksi. 
Maastoon lähtiessäni oli aurinkoista ja lämmintä, vaikka pakkasen puolella oltiinkin. Finna oli rauhallinen ja käveli nätisti vierelläni. Päätin lähteä kohti Pirunpolkua, sillä se oli minulle jo tuttu ennestään. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Narun päässä oleva hevonen oli erittäin reippaan oloinen ja huomasin että se oli hieman epävarma, ja itse olin myös vähän epävarma, mutten antanut sen näkyä. Olin ajatellut reitin kestoksi noin puolisen tuntia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että taivas alkoi tummua pilvistä. Tien/polun vasemmalla puolella oli kauniita puita, ja pilvet vielä korostivat niitä harmailla sävyillään ja oikealla istui vähän kauempana suloinen rusakko joka sointui taustaansa. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Lähdin hölkkäämään ja Finna ravasi vierelläni ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin. 
Hiljalleen tajusin, että metsässä oli paksu sumu, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli Nelly. Nelly kysyi minulta, että olenko eksynyt ja kyllähän minä olin. Hän kertoi voivansa opastaa minut tallille, koska tiesi pienen oikoreitin metsän läpi. Suostuin ilomielin, kunhan Finnakin pystyisi kulkemaan vaivatta takanani. Nelly vakuutti sen olevan mahdollista, joten lähdimme matkaan. Tunsin kuinka kädelleni tippui pisaroita. Nyt se sitten alkoi. En nähnyt sumun keskeltä juuri mitään, mutta Nelly näytti tietävän mitä hän tekee ja minne menee. Pian pikku ropina yltyi kaatosateeksi, ja tajusin, että sumu oli hälvennyt. Tallille päästyämme olimme litimärkiä, mutta olimme kuitenkin pelastuneet eksymiseltä tai muulta kauhealta.

En ole vielä tarpeeksi kokenut, joten vaihdoin ratsastuskohdat talutukseen

Ei haittaa ollenkaan, talutus sopii hyvin. Onneksi ette Finnan kanssa eksyneet, vaan Nelly ohjasi teidät takaisin tallille. Kuulostaa mielenkiintoiselta seikkailulta, kyllä tästä syysmerkin ansaitsee! -Sinte

[Ama]

Lähdin tänään maastoon Novan kanssa. Olin kuullut, että Nova ei ole liiemmin maastoillut vielä tänä syksynä, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat vääriksi.

Maastoon lähtiessäni sää oli syksyisen raikas ja taivas selkeä. Päätin lähteä kohti Harjunlenkkiä, sillä se oli kaikkein avarin tällä hetkellä. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Nova oli riimussa rauhallinen mutta eteni kuitenkin verkkaisesti, itse yritin pysyä tamman vauhdissa ja onnistuinkin siinä varsin hyvin. Olin ajatellut reitin kestoksi noin 20 minuuttia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että tien vasemmalla puolella juoksi peura ja oikealla sn vasa joka oli ylittämässä tietä mutta säikähti minua ja Novaa ja kiersi kaukaa takaamme emonsa luo. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Aloin juosta Novan vierellä ja tamma seurasi minua kiltisti.

Hiljalleen tie alkoi muuttua kiviseksi, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli tallikissa Mooses vinkuen ja ihan litimärkänä. "Voi raukkaa" , ajattelin ääneen. Nova innostui nähdessään tuttuja täälläkin. Se hyöri ja pyöri ja hyppi sinne tänne, kävi välissä tökkäämässä kissaa turvallaan - oli ihan oma itsensä! Ihmettelin suuresti miksi Mooses oli täällä yleensä se ei nimittäin lähtenyt minnekään tallipihasta. No turha sitä nyt oli ruveta pohtimaan kun en kuitenkaan saisi täysin varmaa vastausta koskaan. No arvelin kissan osaavan itse tiensä kotiin ja jatkoin Novan kanssa käyntiä. Mooses kuitenkin seurasi meitä mouruten, joten käännyimme takaisin päin josta oli lyhyempi reitti tallille ja johdatimme kissan kotiin.

Minäkin vaihdoin ratsastuskohdat talutukseen koska en ole vielä kertaakaan ratsastanut Novalla

-Ama

Hyväksytty suoritus! Pahoittelut todella pitkästä viivästyksestä, tämä suoritus oli jäänyt viime vuodelta huomaamatta... terveisin Sinte

[Rosa]

Lähdin tänään maastoon Maran kanssa. Olin kuullut, että ori oli luonteeltaan hieman villi, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat oikeiksi.

Maastoon lähtiessäni sää oli sateinen, ja ilma oli melko kostea. Päätin lähteä kohti Harjunlenkille vievää tietä, sillä se oli minulle jo tuttu reitti. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli vauhko ja steppaili paikallaan hermostuneena, ja itse olin vähintäänkin yhtä hermona siitä, että puhelimessani oli enää 3% akkua. Olin ajatellut reitin kestoksi noin 30 minuuttia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että lenkin kiertämiseen menisi vähintään kaksi kertaa suunnittelemani aika. Tien vasemmalla puolella oli punertavaksi värjäytynyt taivas ja oikealla kaikissa ruskan väreissä loistavia vaahteroita. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen lenkki alkoi lähenemään loppuaan, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli Minkki. Ihmettelin, miten tyttö oli tänne eksynyt, kunnes hän alkoi selittää jotain maastoretkestään, tippumisestaan, ja Majurin karkaamisesta. Kuuntelin puheita herkeämättä, enkä ollut uskoa silmiäni kun näin Majurin laukkaavaan meitä kohden. Sain napattua sen ohjista kiinni, ja talutimme sen yhteisvoimin tallille. Sen jälkeen kipusimme tallivintintille juomaan kaakaota ja ihmettelemään melkoisen oudolta tuntunutta maastoretkeämme!


Hyväksytty suoritus t. Sinte

[Minkki]

Lähdin tänään maastoon vaihteeksi Maran kanssa. Olin kuullut, että Mara osasi olla oikea jääräpää ratsastaessa, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat vääriksi.

Maastoon lähtiessäni Mara tuntui vilkkaalta ja steppaili paikallaan noustessani selkään. Sää oli pilvinen ja minusta tuntui, että pian alkaisi sataa. Olin lievästi innoissani, mutta enemmän kauhuissani. Kunhan Mara et nyt vaan päättäisi heittää minua selästäsi...
Päätin lähteä kohti Harjunlenkkiä, sillä halusin nähdä Metsälammen ruskan väreissä. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli edelleen hyvin energinen ja vilkuili ympärilleen kiinnostuneena. Välillä ori repäisi pari heinänkortta ojasta, mutta toistaiseksi pysyi rauhallisena. Itse olin helpottunut ja ajattelin, että ehkä se tästä. Olin ajatellut reitin kestoksi noin 30 minuuttia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että metsästä kuului rasahtelua ja varjoja vilahteli ohi. Polun vasemmalla puolella vilahti kaksi oravanpoikasta toisiaan jahdaten ja oikealla näkyi naarashirvi suurehkon vasan kanssa puiden välissä. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen Mara väsyi juoksemiseen, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli pieni villakoira. Mara höristi korviaan ja ojensi päätään uteliaana hauvaa kohti pärskähtäen äänekkäästi. Koira haukahti ja alkoi pyörimään Maran pään ympärillä innokkaasti inisten. Mara pelästyi hieman, mutta lämpeni pikkuiselle ja puski sitä päällään. Tilanne oli niin herttainen, että toivoin entistä enemmän ottavani kameran mukaan!
Parin minuutin päästä koira kuitenkin lähti juoksemaan toiselle polulle, ilmeisesti omistajan kutsumana, sillä metsästä kaikui huuto.
"Kaapo, takaisin!"
Katsoimme yhdessä, kuinka valkoinen karvapallero katosi metsään ja käänsin Maran kohti Metsälampea.


Hyväksytty suoritus! t. Sinte

[Silja]

Syksyisellä maastoretkellä

Lähdin tänään maastoon Helmin kanssa. Olin kuullut, että lähiaikoina metsissä ja pelloilla oli nähty hirviä, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat oikeiksi.

Maastoon lähtiessäni sää oli pilvinen, ja viileä, syksyinen tuulenvire vinkui puiden latvoissa. Päätin lähteä kohti Jokipolkua, sillä yleensä Helmin kanssa oltiin maastoiltu vain pelloilla ja tutulla sekä turvallisella Mansikkaniityllä. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli reippaalla tuulella, ja itse olin hieman viluissani sen selässä. Olin ajatellut reitin kestoksi noin puolitoista tuntia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että tienpientareilla ja metsässä maa oli punaisenaan alkusyksyn puolukoita ja kärpässieniä. Polun vasemmalla puolella tuntuivat olevan heinien sekaan uponneet sienet ja muutamia kuihtuneita kesäkasveja, oikealla puolestaan loistivat varpukasvit marjoineen. Ihanan näköistä! Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen tulin isolle tielle, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli hirvi. Helmi jännittyi ja hidasti epävarmana käyntiään. Hirvikin pysähtyi keskelle tietä ja katsoi suoraan meitä. Olin vähän ymmälläni, mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä. Seisoimme kuitenkin vain paikoillamme, ja tuijotimme toisiamme järkyttyneinä. Tai noh, en varsinaisesti nähnyt hirven ilmeettömässä olemuksessa muuta kuin jäätävän kokoiset sarvet sekä minuun ja Helmiin suuntautuneen tutkailevan katseen. Olin jo kääntämässä Helmiä vastakkaiseen suuntaan, kun takaamme loistivat auton keltaiset valot. Hirvi kohotti päätään ja otti piakkoin suunnan takaisin metsään oksat raksahdellen.
- Vou, oliks se hirvi? Katsoin jo ensin oliko meiltä heppa karannut! Sinten ääni kuului punaisen auton ikkunasta, joka oli rullautunut auki. 
- Mä puolestaan mietin, pitisikö mun antaa Helmin määrätä vauhti ja suunta takaisin kotiin!

- Metsästyskausi on tosiaan jo joidenkin eläinten kohdalla alkanut ja metsän eläimet liikkuvat etsiessään ruokaa tulevan talven varalle.
Hyväksytty suoritus, t. Loci

[Minja]

Syksyisellä maastoretkellä

Lähdin tänään maastoon Halin kanssa. Olin kuullut, että maastoreitin varrella oli tavattu pari sutta aiemmin tässä kuussa, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat täysin vääriksi enkä bongannut matkan varrelta yhtäkään susihukkaa.

Maastoon lähtiessäni taivas oli tasaisen harmaa ja käärin villahuivini tiukemmaksi kaulani ympärille. Päätin lähteä kohti Harjunlenkkiä, sillä se vaikutti sopivan mittaiselta ja selkeältä reitiltä. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli energisellä päällä ja tamma suorastaan tanssi eteenpäin, ja itse olin vähän viluissani mutta nautin kauniista maisemista täysin siemauksin. Olin ajatellut reitin kestoksi noin 45 minuuttia. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että toinen ratsastushanskani oli tippunut taskusta matkan varrella. Tien/polun vasemmalla puolella näkyi itse Metsälampi ja oikealla häämötti kaunis ruskanvärinen harju. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin hyvätempoisen laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen polulla alkoi näkyä lenkkeilijöitä, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli iloisen näköinen tuulipukupariskunta koirineen ja vastasin näiden lämminhenkiseen tervehdykseen heilauttamalla kättä. Ravasin vielä pienen pätkän ja siirsin Halin tämän jälkeen takaisin käyntiin. Maastolenkki oli ollut oikein piristävä ja kipakka syyssää teki siitä hyvinkin virkistävän. Tallipiha alkoi pikkuhiljaa häämöttää tien päässä ja istuin syvälle satulaan nauttimaan viimeisestä pätkästä täysin siemauksin. Pihalla hyppäsin alas satulasta ja taputtelin Halia kaulalle. Tamma oli ollut todella mahtava maastoilukaveri ja tämän kanssa lähtisin koska vain uudelle reissulle! 

Hyväksytty suoritus t. Sinte

[Joanna]

Syksyisellä maastoretkellä

Lähdin tänään maastoon Selan kanssa. Olin kuullut, että lähiaikoina maastoreiteillä oli hurjastellut päättömästi mopopoikia todella paljon, minkä vuoksi maastoon lähteminen yksin arvelutti minua kovasti. Ylitin kuitenkin ennakkoluuloni, jotka reitin aikana kuitenkin osoittautuivat oikeiksi.

Maastoon lähtiessäni sää oli hieman harmaa, mutta itselläni oli oikein hyvä fiilis. Sela taas oli täysin oma itsensä eli aika energinen. Päätin lähteä kohti Rantapolkua, sillä pidän siitä reitistä erittäin paljon. Jätin vilkkaan tallipihan taakseni ja eteeni avartuivat ruskan sävyissä loistavat maastot. Ratsuni oli reipas ja kuunteli ympäristön ääniä hyvin tarkkaavaisesti, ja itse olin ehkä hieman liian jännittynyt, sillä en halunnut törmätä mopoilevaan poikaporukkaan. Hiljalleen kuitenkin rentouduin, sillä en kuullut edes kaukaisia mopoilun ääniä. Olin ajatellut reitin kestoksi noin yhden tunnin. Edetessämme suunnittelemallani reitillä huomasin, että sen varrelle oli kaatunut yllättävän monta puuta ilmeisesti toissapäivän myrskyn jäljiltä. Polun vasemmalla puolella oli kolme kaatunutta puuta ja oikealla kaksi. Olisipa minulla ollut kamera mukana! Maisemat olivat upeat ja ihailin niitä aikani, kunnes ajattelin siirtyä reippaampaan askellajiin. Nostin laukan ja annoin ratsuni viedä minua eteenpäin.

Hiljalleen polku alkoi muuttua liian epätasaiseksi, minkä vuoksi minun piti siirtyä takaisin käyntiin. Huomasin, että meitä vastaan käveli pari mummoa ilmeisesti iltapäivälenkillään. Pysäytin Selan, jotta mummot mahtuisivat ohitsemme turvallisesti pystyssä pysyen. Vaihdoimme siinä samalla pari sanaa ja he ihastelivat Selan kauneutta. Kun mummot jatkoivat matkaansa ja minä pääsin Selan kanssa vähän paremmalle tielle, otin vielä parit ravipätkät ja sen jälkeen olimmekin jo melkein tallilla.

Hyväksytty suoritus! t. Sinte