Back to business
Koerumba oli koulussa hellittänyt sen verran, että nyt pääsisi vihdoin tallille. En ollutkaan käynyt Metsiksellä pitkään aikaan käden murtuman takia, ja muutoinkin hevostelu alkoi mennä aika toivottomaksi syksyllä kisoissa kaatumisen jälkeen. Pieni tauko oli tehnyt ihan terää, ja nyt voisi palata ponien pariin entistä kovemmalla innolla.
Helmi oli kuitenkin saanut jo uuden hoitajan, joten minun oli vaihdettava hoitoponini toiseen. Haaveilin ehkä Bellasta, sillä tamma oli minulle Metsälammen poneista eniten tutuin. Olisikohan se vapaana?
Pujahdin lämpimään talliin hengitys höyryten. Vaikka oli jo joulukuu, maassa ei ollut ollenkaan lunta. Ensilumi oli sulanut jo pois, eikä uutta ollut tullut sen jälkeen, vaikka lämpötila pomppi nollan molemmin puolin. Tallissa vaikutti hiljaiselta, paitsi, että minulle tuntematon mies harjaili valkoista suomenhevostammaa käytävällä. Vastasin hänen tervehdykseensä hymyillen ja mittailin hevosta katseellani.
- Kukas tää on? Onpa nätti, sanoin ja silitin tamman kaulaa.
- Tää on Käpy, muutti meille tossa ihan vähän aikaa sitten, mies sanoi. - En tiedä muuten oonko mä suhun koskaan törmännyt, oon Kasper kuitenkin. Aloitin tallimestarina tossa paluuni jälkeen. Ootko sä ihan uus kasvo vai?
- Öö, no en oikeestaan. Tai hoidin tota Helmiä viime vuodesta lähtien, mutta nyt on tullu pidettyä vähän taukoa. Olis varmaan tarkoitus vaihtaa hoitoponia, kunhan löytäsin Sinten käsiini, selitin viittoen pienieleisesti jonnekkin sivutalleille päin. Kasper heitti harjan punaiseen harjapakkiin ja irrotti riimunarut Käpyn päitsistä.
- Mä en olekkaan nähnyt Sinteä vielä tänään. Kyllä se varmasti viimeistään tuntien alkaessa ilmaantuu.
Jatkoin matkaani toimistoon, josta löysin vanhojen tuttujen lisäksi myös pari uudempaa kasvoa.
- Silja! Minkki hihkaisi yllättyneenä ja pomppasi pystyyn sohvalta.
- Moi! hihkaisin takaisin leveästi hymyillen.
- Missä kummassa sä olet ollut? Mä jo säikähdin, että etkai sä lopettanut kokonaan! Minkki kutristi kulmiaan. - Ja sä oot muuten saanut käteskin kuntoon.
- Jep, mun piti pitää vähän taukoa, kun ei oikein ollut mieltä sen jälkeen.. sanoin kohauttaen harteitani.
Sinte oli onneksi pitänyt kaappini vielä tallella, ja avainkin oli vielä minulla, joten siitä ei tarvinnut tehdä sen suurempaa numeroa.
- Ootteko te muuten nähneet Sinteä? Mun pitäisi varmaan vaihtaa hoitoponi, kysyin vähän harmistuneena.
- Ainiin... ei se oo tullut vielä, Minkki katsoi minua osaaottavasti.
- Mutta eikös tossa oo noi hoitohevoslistat? tummatukkainen, minua hiukan vanhempi tyttö, jonka takissa luki Mia, kaiveli pöydällä olevaa paperipinoa. Sinipohjaiselle pahville oli liimattu valkoinen piirroksin koristeltu ruutupaperi, johon oli merkitty kaikki sen hetkeiset hoitajat ja vapaat hoitohevoset.
- Tää ei olekkaan sattunut koskaan mun kohdalle.. ketäs täällä on? kysyin ja istuin sohvalle Mian ja Minkin viereen.
- Höh, ei Bellaa, mä ajattelin ottaa sen jos se olis ollut vapaana. Kun oon sillä ratsastaut varmaan eniten Helmin jälkeen, mietiskelin ääneen. Listalla oli vielä 5 vapaata hoitoponia: Ruu, Hurmos, Käpy, Dodo ja Gilda.
- Bella on paras, mutta sehän ei siis ole vapaana, Mia virnisti. Tajusin repliikkini osuneen sopivalle henkilölle.
- Aijaa, naurahdin. - Bella on kyl huippu!
- Toi Käpy on ihan uus, Minkki osoitti hevosen nimeä yhdellä rivillä.
- Mä taisinkin nähdä sen äsken, se oli muuten sikakaunis, sellanen ihanan valkonen, huokaisin ja kelasin lyhyttä listaa mielessäni. Hurmos tai Gilda ei oikein olleet minun tyyppiäni, vaikka Gilda oli kyllä ihana ainakin maastoillessa. Käpy taas oli ihan uppo-outo ja uutena hevosena muillakin oli melko vähän kokemuksia vielä siitä. Ruu ja Dodo olivat kivoja. Itseasiassa, ennen kuin Helmi tuli, lempparini olivatkin olleet aiemmin mainittu Bella, Dodo, sekä Ruu. Dodolla olin ratsastanutkin pari kertaa, Ruusta ei juuri ollut kokemuksia, mutta tiesin sen olevan tosi kiltti.
- Mä en osaa päättää Dodon ja Ruun väliltä! tivahdin.
Toimiston ovi kävi, ja Sinte astui sisään.
- Silja! Onpa mukava nähdä! Sinte sanoi, mutta hiljeni sitten vilkaistuaan hoitohevoslistaa keskellämme. - Oletko sä uutta hoitoponia vaikka?
- Niin, kun Helmi ei taida olla vapaana enää.. kohautin harteitani. - Mä mietin Dodoa tai Ruuta, mutta mä en oo ihan varma, kumman haluisin. Siis jos sä vaan annat mulle hoitoponin vielä, kiirehdin sanomaan.
- Tottakai, etkös sä Dodolla ole mennyt pari kertaa, sillähän on enemmän kapasiteettia, kuin Ruulla, jos sä aikoisit taas kisata. Toisaalta Dodon kanssa saa taas olla aika kärsivällinen, sillä on aika vahva tahto, Sinte nojautui pöydän kulmaan.
- Jaa-a, ehkä mä ottasin Dodon, olihan Helmikin vähän omalaatuinen persoona, niin jospa mä pärjään toisen samalaisen kanssa, ilmoitin hetken mietittyäni.
- Dodo on kyllä sieltä aivan toisesta ääripäästä sitten, mutta passaa mulle! Eikun tervetuloa sitten vaan, Dodon hoitajana siis, Sinte hymyili, ja ojensi minulle kynän. Raapustin tyytyväisenä oman nimeni hoitajalistoihin Dodon kohdalle, jonka jälkeen kurotin laittamaan listan muun paperipinon päälle.
- Missäs se Dodo asuikaan?
Kannoin sinisen harjapakin Dodon karsinan eteen, joka sijaitsi päätallissa. Toisaalta oli kiva, kun ei talvipakkasillakaan tarvinnut kipitellä sivutallille ja varustaa ponia ulkona. Dodon karsina oli tyhjä, joten nappasin riimunarun olalleni ja lähdin hakemaan ruunaa sisään. Ulkona oli melko kurainen keli, joten toivoin, ettei Dodolla ollut tapana harrastaa mutakylpyjä.
Näin Dodon jo päätallin ovelta tarhailemassa pihattotallin vieressä olevassa tarhassa. Ruunan kaverina oli Leevi, joka paraikaa hätisteli Dodoa pois heinäkasaltaan ilkeästi luimistellen.
- Dodoo, huhuilin tarhan portilta. Dodo kohotti päätään ja kääntyi korvat hörössä katsomaan minua. Ruunan jalat olivat lähes polviin asti aivan kuran kuorruttamat, mutta muutoin se oli säilynyt suhteellisen puhtaana, ainakin sen sai harjaamalla helposti ponin näköiseksi. Kumarruin tarhan portin ali ja houkuttelin Dodoa tulemaan vähän vastaan. Poni seisoi kuitenkin paikallaan kuin maahan juurtunut. Se vain tuijotti minua hölmistyneen näköisenä, ja kiltisti odotti, että olin olin kahlannut lätäköiden läpi sen luo.
- Moi poika, me oltaskin tästä lähtien pari, lepertelin ja ojensin käteni Dodon turvan alle haisteltavaksi. Ruuna puhalsi pari pitkää puhallusta ja työnsi sitten turpansa toppatakkini taskuja kohti.
- Hei, senkin possu! toruin ja tönäisin ponin pään leikkimielisesti pois. Kliksautin riimunarun kiinni sen päitsiin ja nykäisin Dodon kevyesti mukaani.
Dodo käveli kiltisti vierelläni talliin. Päätin pestä sen jalkoja hieman vedellä, sillä pelkällä harjalla niiden puhdistaminen olisi kamalan työn ja vaivan takana. Päästin Dodon karsinaansa ja jätin riimunarun karsinan oven eteen. Kipaisin hakemassa toimistosta sankon, hieman vettä, pesusienen ja pyyhkeen, joilla pääsisin hyvään alkuun jalkojen puhdistamisessa.
Dodo oli työntänyt päänsä alaoven yli, ja katseli korvat hörössä tallikäytävälle.
- Siistitääks sua vähän? kysäisin ja annoin Dodon haistella vesisankoa sylissäni. - Hei, ei sitä saa juoda kuitenkaan, vetäisin sankon pois ruunan turvan alta, kun se alkoi havittelemaan vedessä kelluvaa pesusientä suuhunsa. Kävin kaikki jalat ensin läpi kostealla sienellä, johon sain tarttumaan enimmän kuran. Vesi värjäytyi nopeasti likaiseksi, mutta se ei haitannut, sillä kiinteä hiekka laskeutui sankon pohjalle.
Dodo seisoskeli kiltisti paikoillaan, eikä välittänyt, vaikka hääräsin vuorotellen sen jokaisessa jalassa. Välillä se kurotti nuuhkimaan vesisankoa, mutta sitä ei enää kiinnostanut upottaa turpaansa likaiseen kuraveteen. Lopuksi kuivasin jalat vielä pyyhkeellä ja siistin vuohiskarvat. Märkää kuraa oli hankala saada kunnolla pois jaloista, mutta onnistuin toimenpiteessä ihan kiitettävästi. Vaaleat kaviot ja takajalkojen valkoiset sukat paljastuivat hieman keltaisensävyisinä mutakerroksen alta.
- Huh, oliskohan ne nyt tarpeeksi puhtaat? vilkaisin Dodoa, joka tapitti minua tasaisen tylsällä katseella.
- Jep, näkyy kelpaavan sulle, virnistin ja silitin Dodon silkkistä turpaa.
Jätin jalkojenpesuvälineet karsinan eteen, ja tartuin vaaleanharmaaseen kumisukaan, jolla aloin pyörittelemään ensiksi Dodon kaulaa. Ruunalla oli yksittäisiä kuratahroja ympäri kehoa, mutta ne eivät olleet hankalia harjata pois. Dodokin piti kumisukahieronnasta yhtä paljon kuin Helmi, ja etenkin lavoilta harjatessa se venytteli tyytyväisenä kaulaansa ja ylähuultaan.
- Oii, miten söpöä. Ton jälkeen Dodo tykkää susta varmasti, Sinte virnisti tallikäytävältä. Hän huolehti, että tunnille lähtevät ratsukot olivat ajoissa valmiina.
- Toivotaan, onneks tää ei ollut kovin kurainen, paitsi jaloista, nauroin vilkuillen Dodoa, jonka ylähuuli värisi vimmatusti.
Harjattuani Dodon kumisualla, tartuin vielä pitkäharjaksiseen pöläriin, jolla kävin ruunan reippain vedoin läpi.
- Puhdasta tuli, hymyilin ja rapsutin Dodoa korvan takaa. Dodo käänsi päätään minua kohti ja huomasi selkeästi mitä käteni tavoitteli taskustani. Se päästi matalan hörähdyksen ja nappasi kuivan ruisleivän kämmeneltäni heti, kun sai siihen mahdollisuuden.
- Hei, sulla ei taida täs maailmassa olla muuta, kun ruoka, ilkuin ja vedin sormiani läpi Dodon mustan harjan.
- Kai meistä tulee vielä kaverit, vai mitä, Dodo?
Kasperin kommentti
Käpy on kyl ihan superhieno hevonen, saa nähdä minkäsorttinen tuntsari siitä vielä kehkeytyy... 
Mut siis hei - mahtavaa että pystyit tauon jälkeen jatkamaan taas hoitajana. Dodo on kans oikein mukava, uskon että teillä lähtee rullaamaan yhteispeli oikein mainiosti jahka tutustutte toisiinne!
Alku ainakin meni hyvin ja Dodon tapaan rauhallisissa merkeissä. 
On se hienoo et Metsiksen hoitajat jaksaa kurakeleilläkin hoitaa hommat kunnialla loppuun, jonkinsortin ahkeruusmitalit kai tässä pitäs järkätä! Kurakeleillä kuivuneitten mutapaakkujen irrottaminen ja ponin etsintä mutakerroksien alta ei oo aina tosiaan mitään herkkua - etenkään erään tallimestarin mielestä joka joutuis ilman teitä hoitajia tekeen saman pa(r)h(a)immillaan kakskyt kertaa. Iso kiitos ja tsemppiä näin joulun alla kaikkiin juttuihin! 
Ei löytynyt isompia virheitä tarinasta! 20v€ !
Terkuin tonttu-Kasper
Mielestäni oli oikein hyvä idea lähteä aluksi ihan vain taluttelemaan Dodoa: samalla pääsit ponin luonteen lisäksi tutustumaan Metsiksen lähimaastoihin. Seuraavalla kerralla voit toki nousta selkääkin, jos siltä tuntuu! Ota vaikka joku toinen tallilainen mukaasi varmistamaan, että kaikki sujuu hyvin!
Ei kyllä tuu ikinä olemaan yhtä ihanaa yhteisöä kuin tämä paikka, ikävä tulee kyllä näitäkin aikoja.
mukava törmätä vielä vanhoihin tallilaisiin! Mäkin käyn välillä täällä fiilistelemässä, harmi ettei photobucketiin ladatut kuvat enää näy, siinä on aika kova urakka lähteä korjaamaan niitä 
tsemppiä kaikille kaikkeen mitä teette 
