Post by Sinte on Jun 3, 2014 10:30:02 GMT 2
Metsälammen toukokuun uutiskirje 2014
Tokokuussa Metsälammelle muutti paljon uusia hevosia. 11.5. Metsälammen pihassa hevostrailerista peruutti ulos komeaakin komeampi taituri, trakahnerori Sails Away omistajansa Rayn saattelemana. Hiukan Samin saapumisen jälkeen talliimme muutti hiukan vaatimattomampi otus, supersuloinen Kille-ruuna, oikealta nimeltään The Great Gatsby. Killekin muutti Metsälampeen yksityishevosena, omistajansa Kithanin kanssa. Toukokuun aikana päätin toteuttaa yhden pitkäaikaisista toiveistani, ja tein ostotarjouksen ruohonleikkurista. Ylltyksekseni ostotarjoukseeni vastattiin myöntävästi, ja pian – itse asiassa päivän Killen saapumisen jälkeen – pihallemme ilmestyi muhkea Minttumaaria-lammas.
Valitettavasti koimme myös menetyksiä, kun tallin minisuosikki Buster-ruuna menehtyi ähkyn seurauksena saamaansa suolisolmuun. Buster haudattiin Metsälammen muistoniitylle, missä sitä voi käydä muistamassa kynttilällä tai kukkaseppeleellä. Metsälammelta muutti pois myös Destinyn yksityishevonen, Metsälammen Piparminttu.
Tapahtumia toimintarintamalla
Toukokuu oli meillä kisakuu! Järjestimme poikkeuksellisen paljon kilpailutapahtumia, joista yllättävän suuri osa oli estepainotteisia. Esimerkiksi kuun alkupäivillä järjestetty estepainotteinen viikonloppuleiri veti hirmupaljon kävijöitä matkaansa. Järjestimme myös harjoitusestekilpailut sekä kilpailuviikonlopun Havimäen kanssa. Tätä tapahtumaa jouduttiin siirtämään vähäisen osallistujamäärän vuoksi, sillä se oltiin alun perin suunniteltu huhtikuulle.
Juhlimme myös äitienpäivää kahvittelemalla Sannan talossa. Otimme myös kesää vastaan siivoustalkoilla, ja tallilaiset saivat suorittaa merkkejä yhteisellä merkkikurssilla. Kuvalle yritettiin kirjoittaa tarinaa (yhden osallistujan voimin), ja kesähelteitä juostiin karkuun uittomaastoon. Lisäksi järjestimme saunaillan, ja kuukausi huipentui laidunkauden avajaisiin 31.5.
Tapahtumia kävijärintamalla
Toukokuussa kävijätilastot nousivat 700:lla huhtikuuhun verrattuna! Koko toukokuun kävijäsaldo oli 3772 kävijää! Noususta huolimatta jäimme hiukan alakynteen edellisiin kuukausiin verrattuna. Vierailijoiden päivittäinen keskiarvo oli noin 121 kävijää per päivä.
Tapahtumia päärintamalla
Metsikselle kehiteltiin toukokuun aikana uutta tallikauppaa! Tällä hetkellä pieni kioskimme toimii virtuaalipankki Jupiterissa. Kioskissa voi käyttää ostoskorimenetelmää, eli kerätä haluamansa tuotteet ostoskoriin ja maksaa ne kertasatsilla. Kaupassa on vielä hiukan kehittämisen varaa, sillä tuotteita ei ainakaan toistaiseksi voi lisätä ostajien kaappiin: kioskin ylläpidossa minä näen vain ostajan nimen ja maksetun summan, en ollenkaan ostettuja tuotteita.