Ratsastuskurssi II -peruskurssi

[diana]

Tai jos mahd. Niin Finnalla ; 3

Kyllä, pääset mukaan millä tahansa valitsemallasi hevosella. Näille peruskursseille ei ilmoittauduta etukäteen, vaan kurssin suorituksen voi aloittaa ihan kysymättä lupaa. -Sanna

[katherine]

Tehtävä 4 - Kate & Jaden Hexen

Jade kopsutteli kiltisti perässäni maneesiin, ja suljin oven. Ponnistin selkään ja lämmittelin tamman huolellisesti eri askellajeissa. Sen jälkeen jalkauduin ja aloitin valmistelemaan Jadea juoksutukseen. Kiinnitin ohjat hevosen kaulan alle, jotta ne eivät pääsisi sotkeutumaan sen jalkoihin. Varmistin, että pintelit olivat tukevasti kiinni - tämä esti jalkojen toisiinsa osumista sekä tuki jalkoja - ja asensin sivuohjat paikoilleen. Sivuohjat auttaisivat Jaden muotoon, jossa olisi helppo työskennellä - tamma käyttäisi täten lihaksiaan oikein. Irrotin jalustimet satulasta kokonaan, etteivät ne hakkaisi Jaden kylkiä. Sitten kiinnitin juoksutusliinan kuolainrenkaaseen. En aikonut käyttää juoksutuspiiskaa, vaan ääntäni sekä liinaa. Kaiken varmuuden vuoksi minulla oli ratsastushanskat sekä kypärä.

Kävelin keskelle maneesia ja painokkaasti ääntäni käyttäen komensin Jaden käyntiin - se tottelikin melko helposti. Juoksutin tammaa ensin oikeaan kierrokseen, ja vaihdoin kierrossuuntaa tasaisin väliajoin. Oli tärkeää, että nimenomaan minä määräsin tahdin, jotta Jade ei köpöttelisi vain käyntiä, tai kuluttaisi kaikkea energiaa jatkuvasti laukatessaan. Niin, tärkeintähän oli se, että tamma tajuaisi minun olevan se pomo, joka määrää - tai jotain sinnepäin.

Juoksutin Jadea vain vähän, ja irrotin liinan sen suitsista. Kiinnitin jalustimet takaisin satulaan, poistin sivuohjat ja nousin selkään. Loppuverryttelin Jaden kevyesti - kuitenkin niin, että se kerkesi palautua - ja vein ratsun takaisin talliin.

Olisit voinut hoitaa alku- ja loppuverryttelyt myös talutellen, mutta myös selästä käsin verryttely on mahdollinen vaihtoehto. Mikäli olisit verrytellut Jaden taluttelemalla, olisit itse säästynyt vaivalta varusteiden kanssa kikkaillessa. Olit pohtinut hienosti varustevalintoja ja omaa työskentelyäsi: on tosiaan tärkeintä, että juoksutus on turvallista niin ratsastajan kuin hevosenkin osalta – myös johtajuuskysymykset ovat avain turvalliseen työskentelyyn hevosen kanssa. Jos hevonen hoksaisikin olevansa johtaja, sillä olisi täydet mahdollisuudet voittaa pieni ihminen sata–nolla. Hyväksytty suoritus, voit edetä seuraavaan tehtävään! -Sanna

[Cella]

Cella, ensimmäinen tehtävä 

Mulla taitaa olla itsesuojeluvaistossa jotain vikaa. Tämänhetkinen minäni potkaisi eilistä minääni telepaattisesti persuksille, kun katselin tarhassa selkä tuulta vasten luimivaa mustaa oria. Vaativa hevoskurssi ja mä menin ja valitsin hevoseksi Maran? Olipa paras idea pitkiin aikoihin Cella.
 Kerättyäni hetken rohkeutta pujahdin tarhan aidanraosta tarhaan sisään, ja lähdin lähestymään kaunista tekkeä riimu selän takana. Sam nosti päätään kuullessaan askeleita ja tunnistaessaan mut lähti pöristen vastaan – mä rahnutin ukon turpaa pikaiseksi tervehdykseksi, mutta jatkoin sitten päättäväisesti matkaa kohti tarhan takaosaa. Ruunikko hoitohevoseni hämmentyi kun en ottanutkaan sitä matkaan, joten lähti seuraamaan mun vanavedessäni vetävin askelin. Mara huomasi meidän lähestymisen varsin nopeasti, eikä sanalla sanoen mitenkään hyppinyt riemusta. Se ei lähtenyt pakoon, mutta nosti päätään ja irvisteli rumasti etenkin Samin suunnalle. Koitin saada hätisteltyä ruunikkoa kauemmaksi, tämä olisi tarpeeksi hankalaa muutenkin, mutta ori seistä jökötti mun vieressäni ja puhisteli Maralle sieraimet suurina.

Hetken epätoivoisesti Samia tuupittuani päätin ottaa vain härkää sarvista ja napata Maran kiinni muista huolimatta. Se oli helpommin sanottu kuin tehty: pääsin kyllä Maran lähelle hyvin ja jopa napattua sitä turvan päältä kiinni riimun pujotusta varten, mutta kun Sam hiippaili perässäni lähemmäs, päästi Mara kimeän äännähdyksen ja nytkäytti päätään hyökkäävästi kohti suurempaa oria. Sam veti itselleen hyvin tavattomasti korvansa luimuun ja sai Maran pakittamaan askelen verran. Mä en jaksanut enää tätä turhaa pelleilyä, joten huidoin lopulta riimun ja narun kanssa Samin pidemmälle tarhaan. Tällä kertaa se onnekseni lähti, ja mä sain ripein ottein riimun kurssihevoseni päähän. Se katseli edelleen hieman kireänä Sammyn perään, eikä ainakaan vielä riehunut kun kehotin sen käyntiin kohti porttia.

Mara kulki yllättävän moitteettomasti mun takaoikeallani portille saakka – taisi yhä keskittyä Samiin niin paljon, ettei edes tajunnut syöstä tulta meikäläisen päälle. Pidin ketjunarusta kuitenkin napakasti kiinni ja pysyttelin hieman orin edellä, johtaja on se joka kulkee silmät edempänä, varautuen koko ajan pahimpaan.
 Sieltähän se lopulta tuli: avattuani tarhan portin Makrahoan heräsi kuin sähköiskun saaneena ja koitti rymistää kutakuinkin mun ja puoliksi avatun portin ylitse samanaikaisesti. Älähdin kovaan ääneen, käännyin vastakkain orin kanssa ja pakotin sen peruuttamaan riimunvartta apuna käyttäen. Ori luimi ja kohotteli päätään, mutta peruutti kuitenkin, ja vasta sitten koitimme uudestaan. Tekelle tuntui olevan kova paikka kulkea mun perässä, kuten oreille usein on, ja se meinasi ottaa lähdöt uudelleen heti portista pujahdettuamme. Tällä kertaa jo pelkkä narun kohottaminen riitti hillitsemään sen. Mun kikkana oli pitkään toiminut kehonkielen lisäksi narulla omaan reiteeni läimäisy, se toimi varoituksena ja johtajuuden osoituksena, ja auttoi lähestulkoon aina. Mara kyllä varmasti jossain vaiheessa tajuaisi sen olevan pelkkää uhoa, ja etten sitä tulisi narulla koskaan lyömään, mutta ainakin näin uutuuttaan temppu toimi hyvin.

Meidän talutusmatka tallipihan halki oli melkoista kiemurtamista. Pidin orin niin lyhyessä narussa kuin pystyin mutta niin että olin edelleen himpun verran sen edellä, ja lopulta pääsimme turvallisesti tallirakennuksen luo. Taas mun piti peruututtaa Mara kertaalleen jotta se antoi mun kulkea oviaukoista ensimmäisenä, mutta olin yllättynyt kuinka vähällä olinkaan selvinnyt. Päästäessäni orin pyörähtämään karsinaansa ja suljettuani oven sain hetken huokaista – sitten oli vielä vuorossa vaikein osuus. Luoja varjele.

Mara nökötti karsinassaan pää ylhäällä ja takamus ovelle päin kun palasin hakemasta harjoja. Huiskin riimunnarulla sen kääntymään, ja otin narun mukaan varan vuoksi vielä karsinaan sisäänkin. Sillä kun olin jo taluttaessa saanut oria jonkinmoiseen ruotuun.

 Nappasin ensimmäiseksi pakista pehmeän dandyharjan ja lähdin sivelemään sillä Maran uskomattoman silkkistä runkoa. Olin onnekas siinä mielessä että pihalla oli ollut pitkään kuivaa, eikä orin karvapeitteessä ollut paljoa harjattavaa. Puhuin herralle jatkuvasti kaikenlaista samalla kun harjailin sitä pitkin, nopein vedoin. Se piti ainakin orin hieman paremmin aloillaan, kun sen piti osin keskittyä kuuntelemaan mun ääntäni.
 Liu’utin harjan läpi kylkien, lautasten, vatsan ja kaulan. Jalat mä harjasin hyvin ripeästi ja jotenkuten varmoin ottein, en halunnut saada kaviosta tai antaa orille sellaista kuvaa että jännitin sitä missään mielessä. Musta hevonen alkoi jo nyt huiskia hännällään äkeästi ja polkea paikallaan, mun piti ottaa sitä riimusta kiinni ja väistää siitä suoraan välähtäviä hampaita kun se meinasi lähteä kiertämään karsinassaan kehää.


Mulla oli jo kevyt hiki päällä kun vaihdoin pehmeän harjan piikkisukaan. Pysyttelin visusti poissa Maran takaa kun nappasin sen hännän käsiini ja liu’utin suan häntäjouhien lävitse muutaman kerran. Harjan selvittely sormin ja pienen kamman avulla sujui nopeasti ja kivuttomasti, sainhan pidettyä oria riimusta kiinni koko toimenpiteen ajan.
 Kun kavioiden putsauksen vuoro tuli, mun oli pakko sitaista Mara löyhästi karsinansa kalteriin kiinni. En tahtonut hampaita takalistooni tai ottaa riskiä että se alkaisi yhtäkkiä loikkia ja sätkyillä kun olisin kumarassa sen jalkojen lähettyvillä – aioin olla niin nopea, ettei ori ehtisi stressaantua kiinniolosta. Nappasin napakasti ensimmäisestä etusesta kiinni, ja kuulin heti kuinka naru otti vastaan Maran yrittäessä napata mun selkämyksestä kiinni. Nojasin painollani teken lapaa vasten ja sain kuin sainkin jalan ylös – jälleen kuivat säät olivat valtavaksi hyödyksi, tummien kavioiden pohjaan kun ei ollut pakkautunut juuri mitään. Kuopsutin koukulla pienet kivet säteen kuopasta ja kenkien alta, ja annoin orin laskea jalan maahan. Takasia putsatessani sain pitää todella kovaa kiinni, etteivät kintut tykittäneet joko seinää tai meikäläistä. Huokaisin onnellisena kun viimeinenkin neljästä jalasta oli puhtaana maassa, ja irrottelin heti itseään tempoilevan Maran irti seinästä. Tökkäisin harjapakin jalallani kiinni, tarkistin silmämääräisesti orin siisteyden vielä viimeisen kerran, ja suhteellisen tyytyväisenä tulokseen lähdin taluttamaan mustaa hyppykeppiä takaisin tarhalleen – kyseisen hyppykepin kiukkuillessa jälleen siitä, että nainen kulki tiukasti sen edellä.

Mara on todella rohkea valinta kurssihevoseksi! Se on niin kovin temperamenttinen, että sen kanssa saa varmasti kokea monia taisteluita ennen yhteisen sävelen löytymistä. Toisaalta voit myös oppia orilta paljon sen tulisen luonteen kautta. Ensimmäisen tehtävän suoritus sujui kuitenkin hyvin ja pärjäsit hyvin Maran kanssa sen haasteellisesta luonteesta huolimatta. Sujuvasti läpäisty ensimmäinen tehtävä, voit jatkaa halutessasi seuraavaan! -Sanna

[Cella]

Cella, toinen tehtävä

Mulla norui hiki selkää pitkin lämpimällä kentällä jo ensimmäisen vartin jälkeen. Mara ei ollut mikään maailman suloisin ja helpoin ratsastettava: sain pidellä sitä oikealla uralla niin että jalkalihakset huusivat ja painaa jatkuvasti istunnallani sitä kulkemaan kunnolla eteen omalla moottorillaan. Hammasta purren mä sain kuin sainkin orista irti ihan mukiinmenevän ravipätkän, mutta pian lipsuimme takaisin pinkeään sekoiluun. Hengitin syvään, otin niin pehmeän tuntuman kun suinkaan sain ja aloin muotoilla Maraa uudestaan. Saatoin kohdella sitä liiankin pelonsekaisella kunnioituksella maasta käsin, mutta koulusatulassa mä tiesin paikkani. Nyt pistettäisiin kova kovaa vastaan.

Mä olin ihan aiheesta varautunut, Mara kun oli niin arvaamaton, mutta se vaikutti negatiivisesti mun rentouteen ja apujenkäyttöön. Sain hyvän tovin etsiskellä kultaista keskitietä ratsastamisessa, sillä hankalaksi heittäytyvä ori ei ottanut kuuleviin korviinsa mun kaikkein herkimpiä merkkejäni, ja taas ärtyi kun vähänkin otteita kovensin. Tekke meinasi alkuun olla aivan mahdoton ja tehdä kaiken juuri päinvastoin pyytämästäni, mutta siirtymisharjoitusten edetessä ja orin lihasten vertyessä aloin saada hienoisia merkkejä myöntyväisyydestä. Takerruin niihin sen pieniin heikkoihin hetkiin aina kun pystyin, ja avut alkoivat iskeytyä paremmin läpi.

Vasta kun touhuun alkoi tulla haastetta lisää alkoi lyyti kirjoittaa. Mara alkoi keskittyä tekemiseensä niin että unohti päätoimisen lohikäärmeilynsä, ja etenkin väistöissä näytti sitä kapasiteettiaan jota oli vaikea uskoa herrassa olevankaan. Helppoa elämä ei silti ollut, mun piti olla jatkuvasti tarkkana kuin haukansilmäinen porkkana ettei paketti hajonnut täysin käsiin.

Nostellessamme laukkaa tunnin loppupuolella mä uskalsin ensimmäistä kertaa rentoutua kunnolla. Annoin orille hieman löysää kiitokseksi ja harhauduin sekunnin murto-osaksi nauttimaan orin yllättävän pehmeästä laukasta - kohtalokkain seurauksin. Mara ei ollut tyhmä, se sinkosi mun altani saman tien kun se tunsi ratsastuksestani mun keskittymisen herpaantuneen. Niimpä mä päädyin kyntämään kentän karkeaa hiekkaa selkä edellä.

Kapusin takaisin selkään niin kuin kirjoittamaton sääntö kuului, ja soimasin itseäni typerästä amatöörivirheestä. Pelkäsin että kaikki tunnilla taisteltu edistys oli mennyt hukkaan, mutta Mara palasi tarjoamaan kaunista muotoaan vain hetken pitkänä kirmailun jälkeen. Lopputunnista otimme laukannostot uudelleen, ja vaikka pieni testaava ryöstöyritys satulan alapuolelta tulikin, sain pidettyä orin ohjan ja pohkeen välissä tunnin kunnialliseen loppuun saakka.

Tai no, niin kunnialliseen kuin vain voi sanoa, kun koko kroppa särkee ja tummuu mustelmille..

Tunti sujui osaltanne melko hyvin – lukuun ottamatta komeaa ilmalentoasi – ja vaikutti siltä että sait Marasta jopa poikkeuksellisen paljon irti. Ori kulki suurimman osan tunnista kauniisti ja oli kuulolla. Tämä on melko harvinaista herkkua kun kyseessä on ehkä maailman temperamenttisin ori. Näin kunniallinen suoritus vaatii melko paljon työtä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Jatka samaa rataa, äläkä lannistu vastoinkäymisistä, sillä niiden kautta opitaan! Muista pysyä itse rentona ja keskittyä siihen mitä olet tekemässä. //Sanna

[Elias L.]

Tehtävä 1 - Elias & Luukas

Suoritettuani kiitettävästi ensimmäisen ratsastuskurssin teki mieleni ilmoittautua seuraavalle. Valitsin hevoseksi Luukaksen, sillä se vaikutti mukavalta ja helpolta ja uskoin tunneilla olevan tarpeeksi haastetta ilman hankalaa hevosta. Lähdin hakemaan Luukasta tarhasta riimunnaru kädessä. Ori seisoskeli tarhassa muiden hevosten luona ja reippaasti lähdin astelemaan kimoa kohden. Kiinnitin riimunnarun ja lähdin taluttamaan Luukasta kohti porttia, kunnes huomasin muun hevoslauman seuraavan tiiviisti perässä. Yritin komentaa ja hätistää hevosia pois, mutta ne eivät jättäneet meitä rauhaan. Komentaessani hieman voimakkaammin ja suurieleisemmin sain hevosjoukon peruuttamaan hieman kauemmaksi jotta pääsin taluttamaan Luukaksen portista ulos.

Viileä syyskuinen tuuli sai kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Luukas kulki säyseästi oikealla puolellani. Astuin sisään talliin Luukaksen edellä ja varmistin hevosen tulevan perässäni oviaukosta sisään. Kimon karsina löytyi helposti sillä olin paikantanut sen jo valmiiksi ja hakenut harjatkin etukäteen karsinalle. Nappasin alkuun käteeni kumisuan, jolla harjasin hieman kuraisen hevosen läpi pyörivin liikkein. Kun koko hevonen oli käyty läpi päätä ja jalkoja lukuunottamatta vaihdoin pölyharjaan, jolla harjasin irronneen kuran ja lian pois hevosesta. Luukas alkoi näyttää jo aika puhtaalta, mutta kävin läpi vielä koko hevosen pehmeämmällä harjalla, jolla harjasin myös pään ja jalat täysin puhtaiksi. Taputin oria kaulalle ja nappasin kaviokoukun. Liu'utin kättäni pitkin Luukaksen etujalkaa nojaten samalla kevyesti lapaan. Ori nosti tottelevaisesti jalkansa ja myös piti sen ylhäällä kunnes olin saanut kavion putsattua. Sama toistui vielä muiden kolmen jalan kanssa, kunnes olin enää harjan ja hännän selvittämistä vaille valmis.

Kun olin selvittänyt harjan ja hännän ensin sormin ja lopuksi harjakampaa apuna käyttäen alkoi olla aika viedä Luukas takaisin tarhaan. Sujautin hevoselle riimun päähän ja napsautin riimunnarun kiinni. Tällä kertaa Luukaksen tarhakaverit eivät olleet niin kiinnostuneita ahtautumaan portista ulos ja sain orin sisään tarhaan ilman ongelmia. Taputin nyt puhtaanvalkeaa hevosta lavalle ja naurahtaen kehotin sitä nauttimaan loppupäivästä.

Elias Liekoinen

Isot pahoittelut kommentin myöhästymisestä - en ollut huomannut saapunutta suoritusta! Luukas muuttaa Metsälammelta pois 19.11., mutta voit sen jälkeen vaihtaa kurssihevosta mikäli suorituksesi on yhä kesken. Mukavaa että kakkoskurssi innosti!

Ensimmäinen perustehtävä sujui loistavasti, eikä suurempia ongelmia tainnut tulla vastaan. Toisinaan tarhastahakureissulla muut hevoset voivat osoittautua pieneksi ongelmaksi - tomeruudella ja päättäväisyydellä selviää hyvin senkaltaisista asioista.

Hyväksytty suoritus, voit siirtyä seuraavaan tehtävään!

[Elias L.]

Tehtävä 2 - Elias ja Leevi

Pakkanen ei tuntunut lainkaan niin kylmältä kirkkaiden auringonsäteiden levitessä pihaan. Uusi ratsastuskurssin ratsuni Leevi käveli tyynesti vierelläni kohti maneesia. Talutin hevosen keskelle kenttää ja nousin selkään. Leevi seisoskeli tyynesti paikallaan odottaen lupaa lähteä liikkeelle. Antaessani viimein merkin, että nyt lähdettäisiin, siirtyi ruuna hitaasti ja tahmeasti käyntiin. Aavistelin, ettei tunnista tulisi ihan helppo.

Jo alkukäynneissä sain kiinnittää paljon huomiota Leevin liikkumiseen ja eteenpäinpyrkimykseen. Jos keskittymiseni herpaantui hetkeksikään, poni hidasti automaattisesti ja sain muistuttaa sitä, että piti liikkua eteenpäin. Ensimmäinen raviinsiirtyminen oli hidas ja vaati paljon pohjeapuja. Raippaa Leevi kuulemma kammoksui, joten sen käyttäminen ei tullut kuuloonkaan. Alkutunnista harjoittelimme siirtymisiä, joiden toivoin herättelevän Leeviäkin vähän eloon. Pidätteisiin ruuna vastasi kyllä välittömästi, eteenajaviin apuihin ei niinkään. Kyllä me raviin aina päästiin, viimeistään muutaman ylimääräisen käyntiaskeleen jälkeen.

Kun siitymisiä ja temponvaihteluita oltiin hiottu muutaman kymmenen kierroksen verran, alkoi Leevinkin moottori käynnistyä ja rullata itsekseen. Tunsin suunnatonta helpotusta, sillä lihakseni tuntuivat olevan hellinä vain kahdenkymmenen minuutin ratsastuksen jälkeenkin. Sinte huomautti minulle muutamaan kertaan istunnastani: tunnuin valahtavan aina hieman lysyyn siirtymisissä, mikä ei ainakaan edesauttanut terävää ja hyvää raviinsiirtymistä. Yritin miettiä istuntaani, mutta samalla tunsin keskittymiseni herpaantuvan jollain toisella osa-alueella. Tähän ei kai auttanut muu kuin harjoittelu.

Kun vauhtia tuntui olevan riittävästi ilman järjetöntä kannustusta siirryimme harjoittelemaan pohkeenväistöä. Olin kokenut haasteeksi väistämisen, varsinkin jos sitä piti harjoitella kentällä yksin ilman neuvonantajaa. Siispä kuuntelin tarkasti jokaisen Sinten antaman vinkin ja yritin parhaani mukaan toimia niin, että Leevi väistäisi ainakin kohtalaisesti. Ja kyllähän niitä muutamia väistöaskelia löytyi, joskaan ihan täydellisen puhdasta suoritusta emme tehneetkään. Ravissa homma meni jälleen mutkikkaammaksi ja vauti tuntui välillä loppuvan. Niillä kerroilla, kun ravin tahti riitti, tuli väistöstä vain pidätteiden läpi juoksemista.

Etuosa- ja takaosakäännöksiä en ollutkaan koskaan ennen tehnyt ja niiden kanssa Sinte sai aloittaa selostamisen ihan alusta. Nopeasti kuitenkin hoksasin, mistä oli kyse. Haaste olikin saada Leevi kuuntelemaan ja toimimaan, sillä ruuna oli päättänyt innostua laukkailemisesta ja vaikutti nyt hieman ylienergiseltä. Kesken hyvinonnistuneen takaosakäännöksen Leevi päätti siirtyä reippaampaan askellajiin ja singahti suoraan laukkaan. Olin niin keskittynyt käynnissä tehtävään käännökseen, etten osannut ollenkaan odottaa ratsun singahdusta. Leevin laukatessa maneesin toiseen päähän minä jäin hiekkaan istumaan hölmön näköinsenä.

Pyydystettyämme hevosen ja noustuani takaisin selkään tunti jatkui jokseenkin normaaleissa merkeissä. Keskityin enemmän ratsastukseen ja Leevikin pysytteli käsissä, eikä tehnyt omituisia syöksyjä enää. Etuosakäännöksistä jäi päälimmäiseksi ihan hyvä fiilis ja harjoittelulla ne varmasti tulisivat vielä onnistumaan.

Elias Liekoinen

Leevillä riittikin virtaa ihan luvattomasti, vaikka alkutunnista eteneminen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Onneksi suhun ei sattunut kun tipahdit! Teillä sujui Leevin kanssa ihan hyvin, ja suoriuduit hyvin vaikka poni olikin hieman hankala ratsastettava. Erityisen hyviä suorituksia nähtiin laukkatyöskentelyssä! Mielestäni sait parannettua istuntaasi hurjasti tämän tunnin aikana Muista keskittyä siihen erityisesti siirtymisissä. Suoritettu tehtävä, voit siirtyä seuraavaan! t. Sinte

[Sinte]

Kurssia on uudistettu!

* Tehtävärungosta poistunut hoito-tehtävä (ratsastustunnit-alueella erillinen hoitokurssi):
-> Yhden tehtävän poistuessa kurssin suorituksesta ansaitsee 7 tuntimerkintää
-> Tämän kurssin suorituksesta ei enää ansaitse C-hoitomerkkiä

* Tehtävien suorituksista ansaitsee tarinamerkinnät, mikäli niissä on vähintään 200 sanaa tekstiä
-> Alle 200 sanan suorituksista ei tienaa enää tarinamerkintöjä

* Kurssin voi suorittaa myös Metsälammen ulkopuolisilla hevosilla

Perusidea kurssin suorittamiseen pysyy yhä samana!

HUOM! Jos olet aloittanut tämän kurssin suorituksen ennen 6.1.15 julkaistua uudistusta, ansaitset kurssin kokonaisesta suorituksesta yhä C-hoitomerkin sekä 8 tuntimerkintää.   Uudistus koskee vain 6.1.15 jälkeen kurssin aloittavia.

[Deleted]

Aida & Mara, tehtävä 1

Maralla oli se hullunkiilto silmissään, kun talutin sen maneesiin. Tänään(kin) mentäisiin ja kovaa. Olimme vasta aloittaneet yksinkertaisella pohkeenväistö tehtävällä, jossa ratsastimme käynnissä lyhyeltä sivulta halkaisijalle ja siitä väistätimme vuorotellen molempiin suuntiin. Uralla mentiin ravissa. Mara ei juurikaan väistänyt vaan teki pieniä kiukkupukkeja. Ravissa se taas juoksi altani pois, eikä pysähtynyt ennen kuin olin tehnyt kolme tai neljä tai viisi volttia. Ja sitten taas kiukuttelupukit. Jälleen melko täydellisesti epäonnistunut pohkeenväistö yritys takana ja siirtyminen kevyeeseen raviin. Juuri samaan aikaan hieman isompi tuulenpuuska kolisutti läheistä ovea, mikä oli Maralle riittävä syy pyörähtää ympäri ja tehdä iso rodeopukki. Ihmeen kaupalla pysyin selässä vielä tässä vaiheessa. Mara tosin ei harkinnutkaan pysähtymistä, vaan jatkoi laukassa ympäri maneesia vähät välittäen muista hevosista. Toiset ratsastajat siis väistelivät meitä. Ja minä häpesin silmät päästäni yrittäessäni kiskoa vauhkoa oriani voltille tai pysähtymään. Mara ei ottanut kuuleviin korviinsa. Lopulta se tosin hidasti sen verran, että sai kerättyä itsensä valtaviin pukkeihin, mihin en ollut yhtään valmis. Lensin kaulalle jos siinä vaiheessa, kun Mara kiskaisi päänsä alas. Viimmeisetkin toivonrippeeni pysyä selässä karisivat siinä vaiheessa, kun Mara sinkaisi takajalkansa ilmaan ja heti perään pomppasi etujalatkin ilmaan. Sieltähän oli sitten tyylikästä lentää mahalleen maahan, niin että keuhkot tyhjentyivät.
Siinä välissä, kun minä hakuin henkeäni Sinte kävi ottamassa Maran kiinni. Sinte auttoi minut takaisin Maran selkään ja ohjeisti hieman suuttumaan. Mara on hankala, mutta saa sillekkin suuttua välillä. Joten, koska Mara ei suostunut toimimaan hyvällä, niin kokeillaan hetki pahalla. Egoni saamasta iskusta johtuen olin äärimmäisin kiukkuinen käskiessäni Maraa väistättämään vasemmalle. Ei sillä, että Maraa olisi kiinnostanut. Uralla siirsin Maran harjoitusraviin. Mara säntäsi tuttuun tavaan altani karkuun. Kevensin sen verran, että sain Maran rytmistä kiinni ja lähdin sitten hidastamaan. Sahauspidäte, kun mikään muu ei auttanut. Tämän jälkeen iskin pohkeet kiinni Maran kylkiin ja liimasin peppuni maahan, MINÄ RATSASTAN JOKAISEN ASKELEEN. Tämä menetelmä toimi ja Mara teki väistöt vasemmalle. Se viskoi häntäänsä kiukkuisesti ja nyki ohjia, mutta väisiti kuitenkin. Ravissa tehtävä alkoi sujumaan, sitten kun sain Maran edes jotenkin hyväksyttävään raviin.

Etu- ja takaosakäännökset eivät Maraa kiinnostaneet tippaakaan, joten natsi-Aidan paluulle oli taas aikaa. Hipsuttelin raipalla Maran lautasille ja sain sen tekemään takaosakäännöksen. Etuosakäännöstä herra ei suostunut tekemään. Näihin emme enempää keskittyneet vaan siirryimme temmonvaihteluihin ja siirtymisiin. Tehtävänä oli mennä yksi kirjain väli käyntiä ja seuraavat kaksi ravia ja seuraava taas käyntiä ja taas kaksi ravia ja sitä rataa. Kiukkuni oli, jos mahdollista, vain voimistunut tunnin aikana, joten jos Mara ei heti käskystä lähtenyt raviin napautin sitä terävästi raipalla. Johon Mara vastasi pukilla, mutta lähti myös raviin. Jos Mara ei siirtynyt käyntiin riittävän nopeasti, käänsin sen pään seinää päin, niin ettei Maralla ollut vaihtoehtoja. Mara alkoi hieman antamaan periksi ja siirtyi käyntiin ja raviin ilman kiukutteluja. Siirryimme laukkatehtävään ympyrälle. Mara nosti laukan heti pyynnöstä ja näki siinä tilaisuutensa tulleen. Mara siis karkasi käsistä aivan täysin. Valtavan rodeopukkilaukan saattelemana lennätti minut toistamiseen tutkimaan maneesin pohjaa. Tälläkertaa putosin selälleni ja jo pudotessa tiesin, että huomenna tekee kipeää nousta sängystä. Mutta se on huomenna se. Sinte heti jälleen ottaa Maran kiinni. Kiipesin takaisin seköpään selkään. Sain toisen pääty-ympyrän ihan yksin itselleni, mistäköhän johtui. Nostin Maralla laukan ja pidin sen niin tiukassa paketissa, ettei hevosella ollut paljoa muita vaihtoehtoja, kuin pysyä hallussa. Askel askeleelta pääsin hieman rentouttamaan istuntaani. Laukattuamme yhden hyvän, rauhallisen, yhtenäisen pääty-ympyrän siirryimme kevyeeseen raviin ja aloitimme loppuverkat. 
Loppuverkoissa Mara päätti vielä kerran tehdä ylläripyörähdyksen, mihin en ollut lainkaan valmis, vaan pyörähdin samantien maahan. Että sillattis.

Maran kanssa saat aivan varmasti haastetta tälle kurssille! Uskon että Maran kanssa tämän kurssin suorittaminen antaa sulle käteen paljon uusia taitoja. Onneksi suhun ei sattunut pahemmin, vaikka ilmat taisivatkin lähteä. Olit sitkeä kun jatkoit tuntia Maran kanssa. Tunnin lopussa teit myös komean ilmalennon... huh, mikä tunti! Hyväksytty suoritus joka tapauksessa, voit siirtyä seuraavaan tehtävään T. Sinte

[Minkki]

Tehtävä 1 - Minkki & Majuri

» Majuri, nyt seiso! » karjaisin ja riuhtaisin oria ohjista. Se oli ihmeen kuuma tänään eikä meinannut millään pysyä paikoillaan. 
» PAIKKA! »
Vihdoinkin Majuri laski päänsä alas ja puhalsi. Se ravisteli päätään niin, että valjaat kilisivät ja hörähti. Hymyilin ja rapsutin oria korvan takaa.
» Hieno poika. » kuiskasin ja suukotin sen turpaa. Samassa Sinte saapui kentälle ja rykäisi.
» Noniin, ensinnäkin tervetuloa vaativammalle ratsastuksen peruskurssille Metsälammella, toivottavasti tiedätte, mihin olette joutuneet! » hän sanoi nauraen. » Tänään teemme siirtymisiä ja temponvaihteluita. Pääsette myös kokeilemaan pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa. »

Nousin Majurin selkään ja keräsin ohjat käteeni ohjaten sen kaviouralle jonon perälle. Ori puhalsi jatkuvasti ja hätkähteli olemattomia. Yritin pitää sen parhaani mukaan uralla vaikka se olikin välillä haastavaa. Ravissa Majuri tuntui siedettävältä, se askelsi pehmeästi ja kuunteli apujani hyvin. Laukassa se tuntui suorastaan räjähtävän ja jouduin pidättämään oikein olan takaa, ettei ori olisi sännännyt aidoista läpi.
Sinte oli siirtänyt kentälle kartioita epäsäännöllisin välimatkoin ja käski meitä pysähtymään.
» Tämä kohta tässä, jossa seison, on startti temponvaihteluharjoituksellemme. Tässä, noin metrin päässä aloituksesta annatte hevoselle raviavut ja ravaatte seuraavalle kartioparille asti. Siellä vaihdatte käyntiin ja noin kahden metrin päässä vaihdatte takaisin raviin. Sitten saatte halutessanne laukata vasemmalle ja takaisin tänne. » Sinte selitti meidän nyökkäillessämme perässä. 
» Haluaisiko Minkki yrittää ensimmäisenä? » Sinte kysyi katsoen minuun. Havahduin ajatuksistani ja nyökkäsin hämmentyneenä.

Ohjasin Majurin kartioiden väliin ja ryhdistäydyin satulassa. Majuri pureskeli kuolaimiaan ja sen olomuoto suorastaan pursui energiaa. Taputin oria kaulalle ja keräsin ohjat käteeni. Sinten antaessa merkin painoin pohkeeni Majurin kylkiä vasten ja miltei samantien keinahtelin sen pehmeässä ravissa. Sinte huuteli ohjeita ja Majuri alkoi korskua puolivälissä ravipätkää. En ollut enää varma, mitä tehdä ja Majuri sekosi täysin. Se kiljahti ja tunsin, kuinka oriin etujalat alkoivat nousta maasta. En ehtinyt varautua ollenkaan ja putosin selästä kuin perunasäkki. Lysähdin pohjahietikolle Majurin korskuessa parin metrin päässä minusta. Sinte ryntäsi luokseni ja auttoi minut ylös.
» Sattuiko sinuun? »
» Eei, mitä nyt vähän säikähdin. Mikähän ihme sille tuli? » kysyin ja pudistelin hiekkaa vaatteistani ottaen hevoseni kiinni.
» Et keskittynyt ratsastamiseen ja sen vuoksi sekosit apujen kanssa ja annoit sille samaan aikaan liian monta ohjetta. Sitä voisi verrata siihen, että kun pyydät apua ja kymmenen ihmistä kertoo samaan aikaan, mitä tehdä. Menisit varmaan itsekin siinä jo sekaisin! » Sinte sanoi. » Keskity ratsastamiseen, älä huolehdi muista asioista. Sinun täytyy keskittyä nyt Majuriin. »

Toisella yrityksellä onnistuimme, vaikka Majuri meinasikin ryöstäytyä käsistä useamman kerran. Lopulta päästiin kuitenkin seuraavaan tunnin aiheeseen, joka piristi mieltä.
» Seuraavana vuorossa ovat pohkeenväistöt. Kuka haluaisi näyttää mallia? » Sinte kysyi. Kaikki tuijottivat minuun ja se sai minut punastumaan.
» Kai minä sitten... » sanoin ujona ja ohjasin Majurin Sinten viereen. Sinte taputti oria kaulalle ja hymyili.
» Hyvin se menee, muistat vain käyttää sisäohjaa ja ulkopohjetta oikein. » Nyökkäsin ja ohjasin Majurin keskelle kenttää. Varovasti katsoin, että pohkeeni ja käteni olivat oikein ja painoin varovasti sisäohjalle ja ulkopohkeelle [en osaa yhtään, kun en ole ratsastaja oikeassa elämässä ], jolloin tunsin Majurin pehmeän askelluksen sivulle. Ori korskui hieman, mutta pian rauhoittuessaan se väläytti ihania askelia - tai siltä ne ainakin tuntuivat.
Kun pääsimme miltei kentän laidalle, pysäytin Majurin hymyillen ja halasin sen kaulaa. Muut taputtivat Sinte mukaanlukien ja ohjasin oriin takaisin muiden joukkoon. 
» Se oli hienoa! Näittekö? Jos Minkki pystyy siihen, niin kyllä pystytte tekin! »

Kun kaikki olivat saaneet kokeilla pohkeenväistöä käynnissä, halukkaat saivat kokeilla sitä ravissa. Itse halusin oppia kaikkea uutta, joten menin samantien mukaan jonoon. Meidän vuorollamme Majuri hyppi pystyyn jälleen kerran ja hiekka pöllysi. Sinte tarttui kiinni ohjista ja piteli oria tiukasti.
» Nyt ei parane temppuilla, senkin korsto! Paikka! » Sinte sanoi tiukasti ja hitaasti Majurin korvat kääntyivät eteenpäin. Sinte irrotti otteensa hymyillen ja antoi meille merkin aloittaa. Annoin Majurille pohkeita ja varovasti siirryimme raviin vaihtaen siitä suoraan pohkeenväistöön. Askellus tuntui ihanan pehmeältä ja sulavalta, aivan kuin Majuri olisi tehnyt tätä koko elämänsä ajan. Pysähdyimme jälleen kentän laidalle ja taputin pojan kaulaa.
» Hienoa! Majuri on kyllä oikea konkari kouluratsastuksessa vaikkakin on luonteeltaan vähän sellainen - noh, omanlaisensa. » Sinte kehui ja asetti meidät takaisin uralle jäähdyttelemään.
» Teitte kyllä upeaa työtä tänään! Nyt saatte kehua hevosia ja vaikka mennä ilman jalustimia loppukäynnit. Muistakaa puhdistaa hevoset kunnolla! » Sinte sanoi. Hymyilin ja vedin jalat oitis ulos jalustimista ja varovasti kumarruin Majurin kaulalle. Se hörisi rapsuttaessani sen kaulaa samalla, kun ilta-aurinko leikitteli sen tummalla karvapeitteellä. Muiden lähtiessä jo kentältä ohjasin Majurin vielä yhteen käyntikierrokseen, jota ori ei pistänyt pahakseen. Siinä oli vain minä ja Majuri. Sielunkumppanit.

Majuri on taitava hevonen, sillä riittää osaamista Helppo A -tasolle asti. Se tarkoittaa myös sitä, että se on tarkka ratsastajan pyynnöistä ja saattaa mennä ymmälleen jos ei ymmärrä mitä selässäolija tarkoittaa. Muista olla rauhallinen ja tehdä yksi asia kerrallaan: kannattaa vaikka ennen tehtävää tai harjoitusta miettiä, missä kohtaa ja missä järjestyksessä tekee mitkäkin asiat. Tehtävän käyminen läpi kohta kohdalta auttaa hahmottamaan sitä. Tämän takia ratsastuksen apuna kannattaa käyttää tötteröitä, puomeja ja muita merkkejä joiden avulla voi painaa mieleensä tehtävän eri vaiheita. Tunnin loppua kohden suorituksenne paranivat, ja ratsastit määrätietoisesti ja rauhallisesti. Hyvä! Hyväksytty suoritus! -Sinte

[Minkki]

Tehtävä 2 - Minkki & Majuri

Majuri seisoi karsinassaan höristen. En ollut käynyt tapaamassa muruani pariin viikkoon ja sydämeni hypähti nähdessäni oriin. Rapsutin sen päätä hellästi kunnes sujautin riimun Majurin päähän ja sidoin sen kiinni karsinaansa. Kipaisin hakemassa varusteet ja laskin ne karsinan oven eteen. Pyyhkäisin oriin vielä harjalla pikaisesti läpi, onneksi ori ei ollut juurikaan likainen!
Sinte kävi muistuttamassa meitä vielä kurssitunnista maneesissa, ja kääntyi sitten ulos raippa reittä vasten. Satuloin Majurin nopeasti ja tarkistin vielä hihnat ennen kuin napsautin ratsastuskypärän hihnan kiinni ja lähdin taluttamaan Majuria toisten perässä maneesiin. 

Meille oli luvattu tänään estetunti, mutta alkulämmittely tuntui enemmänkin kidutukselta. Ravailimme ilman jalustimia - myös keventäen - ja laukkailimme pariin kertaan ennen kuin Sinte vakuuttui olevamme valmiita.
» Noniin, etteköhän te nyt ole valmiita hyppimään! Haluatteko tietää etukäteen, mitä hypätään tänään? » Sinte kysyi pirteästi ja hymyili. Hevosten jatkaessa käyntiä uralla nyökkäilimme helpottuneina.
Sinte kokosi maneesin keskelle neljän esteen radan, joka sisälsi kaksi okseria, yhden pystyesteen sekä vesiesteen - aivan uusi asia minulle ja Majurille. Ori vilkuili siihen epäröiden ja aina ohittaessamme sitä sen oli pakko tehdä maailmaankuulu hyppy sivulle silmänvalkuaisten välähdellessä. Ajoin Majuria eteenpäin siitä huolimatta ja lopulta se ei enää pelännytkään tuota härveliä ihan niin kamalasti.
» Hyppäätte radan vuorotellen, mutta muistakaa, että hevoset varmasti epäröivät vesiestettä. Teidän pitää ajaa niitä kunnolla eteen eikä jäädä matkustelemaan, muuten saatatte löytää itsenne läpimärkänä vedestä. Jos hevonen kieltää, se ei haittaa. Sitten vain uudestaan kokeilemaan uudestaan! »

Olin kolmantena jonossa. Majuri pureskeli kuolaimiaan ja kiihtyi nähdessään toisen hevosen kiitävän radalle. Hetken jo luulin oriin räjähtävän kuin pommi, mutta yllätyksekseni lähtömme oli oikein hillitty ja rauhallinen. Sinte huuteli minulle ohjeita milloin käsieni asennosta ja milloin varpaiden suunnasta ja hyppäsimme ensimmäisen esteen - okserin - vähän vinosta lähestymissuunnasta. Majuri hyppäsi kuitenkin innokkaana yli eikä välittänyt vaikka toisella okserilla hieman kolahtikin. Pystyeste lähestyi askel askeleelta kunnes sekin oli jo takana päin. Käänsin Majurin oikealle vesiestettä kohti ja laskin hieman etäisyyksiä ajaen hevosta kunnolla eteenpäin. Kuitenkin Majuri painoi jalkansa maneesin hiekkaa vasten ja heilahdin kaulalle. Jalustimet irtosivat jaloistani, mutta luojan kiitos ohjat pysyivät käsissäni. 
Tietenkään koko juttu ei päättänyt tähän vaan Majuri päättikin olla rohkea ja teki oikein pupuloikan vesihaudan ylitse. Minulta taisi päästä pieni kauhunparkaisu ennen kuin pääsin takaisin satulaan.
» Minkki, eikö me saadakaan kakkua? » kuului Aidan pettynyt ääni. Nauroin ja sujautin jalkani jalustimiin.
» Minkki, tule vaan uudestaan! Majuri tuntee kyllä esteen, mutta hevoset ovat aina hieman epävarmoja sitä kohtaan. Jos hevonen olisi ensikertalainen, se totutettaisiin ensin pressuun, jossa on vettä. Sen voi myös totuttaa kahlaamaan matalassa vedessä ja siitä pikkuhiljaa syvemmälle. Maastoretkillä voi tulla todella usein tilanteita, joissa on ylitettävä puroja sun muuta märkää. Kuitenkaan hevoselta ei saa epävarmoissa tilanteissa vaatia liikaa liian nopeasti. Kärsivällisyys palkitsee. Yleensähän hevosen pelko on turhaa, mutta jos sillä on ennestään huonoja kokemuksia - vaikkapa varsaiästään tai ratsukoulutuksesta - jossa sitä on pakotettu veteen totuttamatta ja haluamattaan, se voi tuntua todella pahalta. Sama juttu on hieman meidän ihmisten kohdalla. Jos saat huonoja kokemuksia esimerkiksi rokotteista, alat pelkäämään niitä jatkossakin. Niistä selviää vain totuttelemalla. » Sinte selitti ja nyökkäsin. Taputin Majurin kaulaa ja ohjasin sen takaisin vesiesteelle.

Tällä kertaa ori ei edes epäröinyt ja hyppäsi esteen, vaikka takakaviot upposivatkin pressun veteen. Muut alkoivat taputtaa ja halasin Majuria.
» Hieno poika! Todella hieno! Olet mahtava! » kuiskin innoissani ja ratsastin jonon perälle. Toisten suoritusten aikana rapsutin Majuria varmasti laittoman paljon ja mietin samalla, mikä sai Majurin sillä tavalla epäröimään. Maneesin kulmahan oli sille ollut melko usein kamala mörkö ja se varmasti epäröi vieläkin outoa härpäkettä. Siitähän syntyy pakosti pelkotila, joka oli ollut oriille liikaa. Onneksi kuitenkin olimme päässeet ylitse ja sain olla jälleen ylpeä omasta pojustani!
» Te kaikki veditte tänään tosi upeasti. » Sinte sanoi hymyillen. » Hevosten voivat pelätä erittäin omituisia asioita. Milloin tuomarinpöytiä, milloin kulmia ja milloin lätäköitä... Minulla oli kerran opetuksessani hevonen, joka pelkäsi kuollakseen autonrenkaita! Aina autoa ohittaessa se hypähti metrin sivulle ja oli muutenkin ihan hassu. » 
Koko ryhmämme räjähti nauramaan saaden Sintenki suupielen nykimään.
» Hyvin harvoin peloille on oikeasti aihetta, hevosille syntyy helposti ennakkoluuloja uusia asioita kohtaan - olettehan tekin joskus varmasti ollut pessimistisiä jotakin asiaa tai lajia kohtaan? »
Nyökkäsimme.
» Jos vaikka te mietitte sauvasirkan omistajaa, olisitte samantien sitä mieltä, että sen elämässä ei tapahdu mitään. Sitten, kun tutustutte asiaan tarkemmin, huomaatte, ettei se niin tylsää olekaan. Sama asia hevosten kanssa. Peloista päästään kärsivällisellä, mutta sisukkaalla luonteella ja totuttelulla. Itse ei saa pelätä tai se heijastuu hevoseen. »

Ryhmämme suoritti loppukäynnit yhteisellä maastoretkellä, hevosten kävellessä pitkin ohjin. Majuri kuunteli lintujen laulua uteliaana ja päästi ilmoille flirtahtavan hirnauksen. Nauroimme ja käänsimme hevoset takaisin Metsälammen tallipihaan.

Joskus tuntuu, että hevoset keksivät pelonaiheita ihan omaksi ilokseen. Majurikin on elämänsä aikana nähnyt kymmeniä eri vesiesteitä, mutta silti se jaksaa mulkoilla niitä estetunneilla. Ratsastajan on tässä vaiheessa oltava kova ja päättäväinen, on vain mentävä läpi harmaan kiven: ei Majurikaan jaksa loputtomiin kiukutella jos huomaa, ettei ratsastaja reagoi siihen. Hyväksytty suoritus! -Sinte

[Minkki]

Tehtävä 3 - Minkki & Majuri

Majuri hörisi ilahtuneena, kun kietaisin pintelit patjoineen sen jalkoihin ja nousin taputtamaan sen kaulaa.

Majuri korskui sulkiessani portin suuaukon ja päästin sen hetkeksi irti kietaisten ohjat sen kaulalle. Ori hirnahti huolestuneena perääni, ja nauroin.
» Mä tulen ihan kohta takaisin, hassu! » huusin ja äkkäsin Tepan tallin pihassa seisoskelemassa. Juoksin hänen luokseen ja kysyin, ehtisikö hän mennä vahtimaan Majuria sen aikaa, kun käväisisin hakemassa tarvikkeet. Tepa vastasi myöntävästi ja hymyillen kiitin häntä huokaisten helpotuksesta.
Olin suorittamassa itsenäistä tehtävää ratsastuskurssistani - juoksutusta - joten tarvitsisin seuraavat välineet: juoksutusliina, -vyö ja tietenkin pitkä juoksutusraippa. Itselleni napsautin kypärän päähän, hansikkaat käsiin ja pitäväpohjaiset tallikenkäni. Sitten menoksi!

Juoksin takaisin kentälle ja huikkasin Tepalle vielä suuret kiitokset. Tyttö hymyili ja nauroi » eipä kestä » ja juoksi takaisin tallille päin. Kutsuin Majuria nimeltä ja ori ravasikin heti innokkaana luokseni. Kiipesin oriin selkään aidalta ja nappasin ohjat käteeni maiskuttaen sen käyntiin. Sinte oli muistuttanut, että hevonen pitäisi lämmitellä todella huolellisesti ennen liinaan kytkemistä ja sen myös tein! Majuri liikkui kuuliaisesti vaikka satulaa ei ollut ja pysyi hyvin avuilla. Otimme pari laukkapätkää vielä ennen kuin laskeuduin selästä ja irrotin ohjat. Majuri oli utelias nähdessään varusteet aidalla ja tuli seuraamaan puuhiani korvat hörössä. 
» Onko tää sulle tuttua hommaa? Onko? » lässytin ja rapsutin oria otsasta. Kytkin juoksutusliinan sen suitsiin ja  hetken taisteltuani sain myös juoksutusvyön Majurin vatsan ympärille. Majuri pärskähti ja ravisti päätään. Nyt tapahtuisi jotakin kivaa!

Otin juoksutusraipan toiseen käteeni ja juoksutusliinan pään toiseen ohjaten Majuria keskemmälle kenttää. Itse seisahdin kentän keskelle saadakseni mahdollisimman laajan ympyrän. Majuri osasi itse mennä ympyrälle nähdessään minun jäävän paikoilleen kentän keskelle ja antavan lisää liinaa. Ori käveli nätisti pää kaarella ja selvästi halusi näyttää, mitä osasi. Kehuin sitä ja maiskutin Majuria lisäämään vauhtia. Hetken päässäni pyöri ennen kuin aloin tottua ja nyt oriin ravi näytti todella nätiltä!
Vaan eipä poika tässäkään nyt ihan unelmana toiminut. Majuri päättikin, että nyt juostaan ja riuhtaisi liinan käsistäni yhdellä päänheilautuksella. Ori juoksi täyttä pukkilaukkaa kentän pitkää sivua pitkin laahaten liinaa perässään ja hirnui kimakasti ilosta. Karjaisin sitä pysähtymään ja näköjään pilasin sen ilon, sillä se pysähtyi ja laski päänsä ikään kuin mököttäen. 
» Mokomakin epeli. Ei noin saa tehdä! » nuhtelin ja nappasin liinan takaisin käteeni ohjaten Majurin takaisin ympyrälle. 
Sitten kuulin tutun äänen aidan viereltä.
» Juuri tuon takia ihminen määrää askellajin - ei hevonen. Majuri on kyllä opetettu juoksutusliinaan, mutta kyllä se mokoma vielä jaksaa sen kanssa temppuilla. Hyvä, että näytit sille samantien että tuo oli tuhmasti tehty! » selitti aitaan nojaava, hymyilevä Sinte. Nyökkäsin nauraen ja maiskutin Majurin raviin.
» On se aikamoinen hurjapää joskus! » sanoin. Sinte nauroi ja pudisti päätään.
» Ties minne joudumme vielä sen takia! »

Kannustin Majuria laukkaan ja tarkistin, että se pysyi ympyrällä. Ori liikkui oikein nätisti, pehmeää laukkaa eikä mitään pierupukkikiitolaukkaa, joka olisi sen mielestä ollut varmasti paljon hauskempaa. Noin 10 minuutin myötäpäivään juoksuttamisen jälkeen käskin Majuria pysähtymään. Kävelin sitä kohti kerien liinaa lyhyemmäksi ja käänsin Majurin toiseen suunatan. Sinte oli neuvonut tekemään niin, etteivät yhden puolen lihakset ja jalat rasitu toista puolta enemmän. Majuri pärskähti kävellessäni takaisin ympyrän keskelle ja nappasin juoksutuspiiskan kainalostani. Nyt ori liikkui hieman hillitymmin eikä sitä enää huvittanut pelleillä. Raviympyrällä se tuli pariin kertaan minua kohti, jolloin jouduin ohjaamaan hevosen takaisin ympyrälleen.
Laukkaosiolla Majuri suuttui pahanpäiväisesti ja teki stopin siihen. Jouduin maiskuttelemaan ja naputtelemaan raipalla sen takapäätä aika ahkeraan ennen kuin ori päätti liikkua - ja se muuten syöksähti laukkaan. Olin lähellä kompastua, mutta sain tasapainoni takaisin ja loppuajan Majuri tajusikin sitten olla nätisti.

Taluttaessani Majuria ulos kentältä Sinte oli jo häipynyt johonkin, mutta oli varmasti seurannut juoksutusta. Taputin oriin hikistä kaulaa ja vein sen takaisin talliin. Taivas oli täyttynyt tummista pilvistä juoksutuksen aikana ja nyt kuulin sateen ropisevan oikein kunnolla kattopeltejä vasten. Tallin käytävälle ilmestyi lauma hytiseviä, läpimärkiä ratsastajia ja hevosia.
» Pitikin sitten osua tällainen sadepäivä juuri meidän maastoretkellemme! » kuului jonkun voivottelu.
» Mä olen ihan märkä! »
» Mä olen jäässä! Voi kun olis loimi, jonka alle käpertyä niin kuin hevosilla! »
Moikkasin heitä irrottaessani pintelit Majurin jaloista ja kipaisin hakemaan sen harjapakin. Se nautti siitä suunnattomasti ja laski päänsä lepuuttaen takajalkaansa. 
Harjaussession jälkeen kumarruin pussaamaan pojan poskea ja hymyilin.
» Sä olit mahtava tänään, tiedätkös? » kuiskasin ja sujautin oriille porkkanan palan. Majuri rouskutti sen tyytyväisenä ja vilkaisi ulos - samantien turpa ikään kuin rypistyi inhosta. Kikatin ja laitoin sille vielä selkään lämpimän loimen ennen kuin talutin Majurin takaisin kotoisaan karsinaansa.

Juoksutustehtävän suoritus sujui teiltä hyvin, eikä vastaan tullut sen kummempia ongelmia. Havaitsit paljon oikeita asioita juoksutuksessa, on tärkeää että ihminen on johtaja myös silloin kun ei ole hevosen selässä. Hevonen ei missään vaiheessa saa päättää mitä tehdään ja missä vauhdissa, nämä kaikki päätökset tekee johtaja - eli tässä juoksuttaja. Suoriuduitte tehtävästä moitteettomasti, voit siirtyä seuraavaan tehtävään Tästä saat myös tarinamerkinnän. Terveisin Sinte.

[Minkki]

Tehtävä 4 - Minkki & Majuri

Kiristin Majurin satulavyötä vielä parilla reiällä ennen kuin nousin sen selkään. Ori oli kovin laiska jo hakiessani sitä tallista enkä oikein uskaltanut toivoa tunnilta mitään. Taputin sen kaulaa ja ohjasin Majurin kentälle.

Sinte oli jo muiden tuntilaisten kanssa odottamassa meitä. Alkukäyntien jälkeen menimme pari kierrosta ravia ja voi elämän kevät sitä kulmien oikomista! Ei mennyt aikaakaan, kun Majuri jo töksähti keskelle jonoa. Takana oleva hevonen miltei törmäsi meihin ja pahoittelin tapahtunutta yrittäen saada oriin liikkeelle. Se ei reagoinut ollenkaan pohkeisiini tai mihinkään apuihini ja aloin epäröidä, voisiko jokin olla vialla. Sinte huomasi oriin tahmeuden ja pyysi minua tulemaan kentän keskelle.
» Minkki, sinun on tärkeä vaatia Majuria tekemään työtä. Nyt, kun se on paljon laiskempi kuin normaalisti, et uskalla antaa sille vahvoja apuja etkä näyttää sille, että nyt minä päätän ja näin tehdään. Käytä apuja enemmän äläkä vain hipaise kylkiä. Et saa antaa Majurin päättää, mitä tehdään! » Sinte sanoi vaatien, mutta hymyili sitten lempeästi. » Tiedän, ettet haluaisi olla ilkeä Majurille, mutta johtajuus on aina pidettävä niin, että ihminen päättää vauhdin sun muut. Muutenhan hevoset menisivät aivan oman päänsä mukaan eikä ratsastuksesta tulisi mitään. »
Nyökkäsin ja ohjasin Majurin takaisin uralle.

Kun ori jämähti jälleen kerran jonoon, epäröin hetken mutta painoin pohkeeni sen kylkiä vasten tavallista kovempaa. Kun tämä ei toiminut, potkaisin Majuria kantapäälläni. Ori havahtui uneksimisistaan ja lähti jälleen liikkeelle. Sinte kehui minua ja pyysi pitämään tuon asenteen koko ajan. Majuri ei oikonut enää niin paljon, kun uskalsin näyttää sille, että MINÄ olin nyt johtaja eikä hevonen. Eihän se oriin mielestä kivalta tuntunut, mutta lopputuntia kohden Majuri muuttui hieman aktiivisemmaksi. Teimme paljon laukkaharjoituksia, joissa sain kuitenkin pitää vauhtia yllä oikein kunnolla ettei Majuri olisi rikkonut raville.

» Kokeilkaas nyt vastalaukkaa, kun olette menneet tähän asti vain myötä! » Sinte huudahti. Nyökkäsimme ja käänsimme hevoset siirtäen ne laukkaan. Majuri oli tahmeampi tänne päin ja rikkoi jatkuvasti raville. Sinte kertoi tämän suunnan olevan sille vaikeampi ja tämän vuoksi se oli hieman tasapainoton. Parin kierroksen jälkeen tilanne parani hieman, mutta Majuri ei silti ollut täysin tasapainossa.
» Minkki, siihen auttaa vain toisen puolen treenaaminen jotta ori tasapainottuu. Mutta ei se ihan niin tasapainoton ollut kuin aikaisemmin! » Sinte kertoi tunnin lopussa. Hymyilin ja halasin oriin kaulaa kunnes jäähdyttelin sen maastossa ja vein talliin harjattavaksi.

Avut on annettava aina jämäkästi. Jos tavallinen pohkeen painallus menee kuin kuuroille korville, otetaan avuksi ääni - ja jos hevonen ei vieläkään reagoi halutusti, käytetään raippaa kevyesti. Ei ole tarkoituksena hakata hevosta, vaan osoittaa että ratsastajan apuja on kuunneltava. Tämä pätee myös muualla hevosen kanssa toimiessa: karsinassa, taluttaessa, juoksutuksessa... Hyväksytty suoritus! Otit hienosti itseäsi niskasta kiinni ja yhteistyö alkoi sujua. Voit siirtyä seuraavaan tehtävään t. Sinte

[Minkki]

Tehtävä 5 - Minkki & Majuri

Saavuin tallille tavallista iloisempana, sillä nyt oli aurinkokin uskaltautunut paistamaan ja tuntui, että vihdoin se kesä on tullut!

Harjatessani Majuria tallissa oli kuolemanhiljaista. Ori hörisi itsekseen ja pärski innokkaana.
» Mitä? Onko ollut hyvä kesäloma? » kysyin hymyillen ja rapsuttelin Majurin otsaa. Se oli pistetty tarhaan pariksi päiväksi, koska oli yksinkertaisesti niin läski että ratkeaisi päivänä minä hyvänsä! 
Nauroin ja pujotin riimun Majurin päähän. Tänään olisi maastakäsittelytunti maneesissa - ah, kuinka ihanasti aurinko jaksoikaan paistaa paidanselkämykseen tallipihalla!
Talutin Majurin maneesin ovesta sisään ja suljin sen perässäni. Aurinko paistoi ikkunoista sisään ja valaisi suuren rakennuksen säteillään. Majuri nuuhki hiekkaa ja tunsin, kuinka se alkoi nykiä narusta. Oli lähellä, etten jäänyt piehtaroivan hevosen alle! Jouduin kiskomaan oriin ylös, mutta se oli jo tehnyt hiekkakylpynsä ja virnisteli tyytyväisenä minuun päin.

Sinte oli asettanut maneesiin tehtäväpisteitä; puomiharjoitus, pressu, autonrengas ja pujottelurata. Autonrengas.Tuo Majurin ikuinen örkki, joka varmasti napsi pieniä hevosia aamupalakseen. Muita tuntilaisia ei näkynyt, mutta en antanut sen häiritä. Majurikin keskittyisi paremmin, kun ei olisi heppakavereita vierellä hääräämässä!
Aloitimme puomiharjoituksella, jota Majuri vilkuili uteliaana ja oli täysillä mukana. // En ole aivan varma, mitä puomiharjoituksella tarkoitetaan mutta wish me luck!\\ Maahan oli asetettu ensin 3 ylitettävää maapuomia ja sitten puomeista oli rakennettu "käytävä", joka oli kiemurainen ja ideana oli, että hevonen ei astuisi puomien ulkopuolelle. Aloitimme käytävän "sisäänkäynnistä" ja katsoin tarkkaan, milloin piti kääntyä. Majuri hörisi ja meinasi pariin kertaan ryntäillä eteenpäin. " Ihan tylsää, nopeampaa! " se tuntui ajattelevan ja jouduin toden teolla pitelemään sitä rauhallisessa käynnissä. Puomihan siinä kolisi kauemmas, joten otimme harjoituksen vielä uudestaan. Toisto olisi tärkeää, koska silloin hevonen tottuu asiaan ja oppii sen hieman paremmin, varsinkin epäonnistumisen jälkeen se ei opi, että tämä feilaus oli koko jutun idea!

Siirryimme pressulle, joka oli Majurille vieras, mutta ori ei näyttänyt sitä. Hetki siinä nuuhkittiin ja pöristiin ennen kuin suostuttiin menemään yli. Pressu rapisi inhottavasti jalkojen alla ja Majuri meinasi räjähtää siitä äänestä. Jälleen hypittiin ja pompittiin pitkä tovi ennen kuin huomattiin, että pressu ei sattunutkaan. Nyt Majuri meni nätisti yli vaikkakin yhä vilkuillen, mutta eipä ainakaan syöksynyt tai hyppinyt sivulle! Kehuin oria roimasti ja annoin sille porkkananpalan taskustani.
» Tosi hieno poika, tosi hieno! » nauroin ja halasin sen kaulaa.

Seuraava este jännitti minuakin. Autonrengas oli aina ollut Majurille kamala maailmanloppu ja maastoesteillä se huomattiin vähän liiankin hyvin. // En ole ihan varma, mitä tälläkään harjoituksella tarkoitetaan \\. Talutin Majuria lähemmäs rengasta, mutta se alkoi heti pyöritellä silmiään ja kuopimaan hermostuneena. Kannustin sitä tulemaan lähemmäksi, mutta ori jäi niille sijoilleen ja tuijotti rengasta silmät suurina. Hetken pääni löi tyhjää ja mietin, miten saisin sen pääsemään yli pelostaan. Autonrengas tuskin on hevoselle luontainen asia ja näyttää epäilyttävältä, varsinkin kun saaliseläimen pitäisi vielä tunkea jalka sen keskelle... aivan kuin pedon suuhun! Hyi että, miten hevosten maailma voi olla pelottava...
Koitin hetken vielä maanitella Majuria, mutta se vain peruutti ja hirnui hätääntyneenä. Rauhoittelin sitä hiljaisella puheella ja rapsutuksilla, kunnes minulla välkähti. Menisiköhän Majuri renkaaseen sitten, jos näkisi minun menevän?
Varovasti heilautin riimunarun Majurin kaulalle, jottei se kompastuisi siihen ja kävelin autonrengasta kohti. Nostin jalkaani ja astuin renkaan sisälle vetäen toisenkin jalan sinne. Ori katseli minua kummastuneena. Eikö se syönytkään eläviä olentoja?
Pienen epäröinnin jälkeen Majuri otti varovaisen askeleen renkaan lähelle, nuuhkien sitä tarkasti. Hiljaa astuin ulos renkaasta ja odotin sen toisella puolella. En välittänyt vaikka siihen olisi mennyt minuutteja, halusin Majurin voittavan pelkonsa.
Parin minuutin päästä se uskaltautui laittamaan vasemman kavionsa renkaan keskikohtaan, laskien sen alas kevyesti tömähtäen. Hymyni nousi korviin saakka, kun Majuri rentoutui ja antoi jalkansa pysyä renkaassa. Nauraen kehuin sen rohkeutta ja halasin kaulaa tarjoten makupalaa palkaksi.
» Mahtavaa Majuri! Tiesin, että osaat! » kikatin ja nappasin riimunarun sen selältä. Majuri nosti jalkansa pois renkaasta ja seurasi minua seuraavalle harjoitukselle pärskien. Taisi sekin tietää, mitä oli juuri tehnyt!

Viimeinen harjoitus oli pujottelurata, joka näytti mielenkiintoiselta. Siinä oli peräkkäin pistettyjä kartioita, joista oli tarkoitus pujotella hevosta taluttaen. Majuri oli harjoituksesta innoissaan ja steppasi paikallaan. Aloitimme samantien!
Ensimmäinen kartio kolahti takakavioon, mutta sen jälkeen Majuri venytti itseään paremmin ja katsoi tarkkaan jalkoihinsa. Keskikohdalla tapahtui jotakin hyvin kummallista ja ori hypähti sivulle kumoten kartion maahan. Nauraen laitoin sen takaisin pystyyn ja aloitimme uudestaan.
Tällä kertaa mentiin mukavasti yli vaikkakin viimeisellä kartiolla Majuri unohti tarkkailla etujalkojaan ja kavio kolahti kartion muoviseen kylkeen.

Radan päätteeksi kehuin Majuria roimasti ja annoin herkkupalan. Oli se vaan niin rohkea poika! 

Tässä tehtävässä sai käyttää aika paljon omaa mielikuvitusta! Kirjoitin harjoituksille vain pohjan: tarinan kirjoittaja sai itse päättää mitä kussakin harjoituksessa tehtiin - harjoituksen piti kuitenkin perustua siinä käytettäviin esteisiin (esim. autonrengas/puomit/pressu...). Suoriuduitte Majurin kanssa todella hyvin, ja on erittäin mukava nähdä että ylititte niin monta pelonaihetta. Joskus hevosen pelkoja ei saa kukistettua niin lyhyessä ajassa, ja se on aivan ymmärrettävää tämänkin tunnin osalta. Hyväksytty suoritus! Saat tästä tarinamerkinnän t. Sinte

[Minkki]

Tehtävä 6 (viimeinen) - Minkki & Majuri

» Hieno ilma, eikö olekin? » kysyin hymyillen Majurilta tepastellessamme Mansikkapolkua pitkin. Olin suorittamassa vaativan ratsastuskurssin viimeistä tehtävää - maasto-osuutta - ja meille oli sattunut todella hyvä sää. Olin varannut mukaani puhelimen, kaviokoukun sekä muutamia ensiaputarvikkeita satulalaukkuun. Aurinko paistoi, ei liian kuumasti vaan ihanan lämpimästi. Hempeä tuuli heilutteli Majurin harjan jouhia aina välillä ja pian korvissani alkoi humista oriin pehmeän ravin tahtiin.

Pian Mansikkapolku päättyi hiekkatielle, Ruususeen vievälle tielle. Käännyimme oikealle, isoa tietä pitkin menimme kohti Jokipolkua. Metsä oli hiljainen, vain linnut sirkuttivat iloisena ja risut rasahtelivat Majurin kavioiden alla. 
Yhtäkkiä hevonen pysähtyi kesken ravin ja lensin nenilleni sen kaulalle. Alkuhämmennyksen jälkeen katsoin ympärilleni enkä nähnyt yhtään mitään, mitä Majuri olisi pelästynyt. Mutta sitten puskassa rasahti... Ja sieltä hypähti naarashirvi! 
» Sooh, poika... Rauhassa... Toivottavasti sillä ei ole vasaa lähettyvillä... » kuiskasin ja silitin oriin kaulaa rauhoittavasti. Hirvi tuijotti meitä värähtämättä ja Majuri alkoi steppailla hermostuneesti. Se peruutteli ja heilautti päätään. Pysyin itse mahdollisimman rauhallisena ja puhelin oriille rauhoittavasti, ettei se vain pillastuisi.  "Sinte opetti tekemään näin", ajattelin. 
Hetken vielä tuijotettuaan hirvi mörähti ja työntyi takaisin pusikkoihin. Majurin jännittyneisyys katosi ja se lähti kuuliaisesti raviin polkua pitkin.

Jokipolku haarautui Rajapoluksi, joka vei vielä syvemmälle metsään. Majuri pärski ja käännyimme Rantatielle. Painoin pohkeet Majurin kylkiä vasten ja annoin sen laukata niin kovaa kuin pystyi. Pari pukkiakin tuli, mutta ori pysyi kiltisti hallinnassa.
Yhtäkkiä puskat alkoivat rytistä vierellämme ja pöheiköstä loikkasi musta poni selässään kauhusta kankea ratsastaja. 
» Mu-mutta sehän on Dodo! » ähkäisin. Samassa musta takapuoli lensi ilmaan ja heitti varautumattoman ratsastajansa keskelle tietä. Pidätin Majuria pudonnutta tyttöä kohti samalla, kun Dodon musta siluetti katosi tienmutkaan.

» O-oletko kunnossa? » kysyin ja hypähdin alas Majurin selästä. Orikin oli tullut uteliaaksi ja nuuhki tytön huppua kiinnostuneena. Tyttö nosti kypäränsä pois silmiltään ja voihkaisi.
» Olen, luulisin niin... Mutta Dodo karkasi... » 
Tyttö oli itkuun parahtamaisillaan. 
» Ei huolta, olen tässä... Kyllä Dodo kotiin osaa... Pystytkö kävelemään? » rauhoittelin ja autoin tytön ylös.
» Joo... Jotenkin... » tyttö vastasi. Kävelystä kuitenkin näki, että jalkaan sattui, joten punttasin hänet suosiolla Majurin selkään ja lähdin taluttamaan heitä kohti tallia.
» Mikä nimesi muuten on? » kysyin. Tyttö näytti todella väsyneeltä, mutta selvästi helpottuneena avustani.
» Nimeni on Milla... Olin aloittelijaryhmän kanssa maastossa, kun ponini säikähti jotain ja lähti päätöntä laukkaa pitkin metsiä... Pelkäsin meidän kaatuvan ja kuolevan... » 
Nyökkäsin.
» Minä olen Minkki, Metsis on tässä ihan lähettyvillä. Majuri kantaa sut kyllä sinne asti. »

Aivan kuten olin Millalle sanonut, Dodohan se siellä tallin edessä puuskutti ja nappaili välillä satunnaisia ruohonkorsia tallinseinän viereltä. Sinte oli luultavasti tämän aloittelijaryhmämaaston vetäjänä eikä tallipihalla vaikuttanut olevan muita kuin me. Sidoin Majurin kiinni paaluun ja kävin nappaamassa Dodon kiinni.
» Vien Dodon nyt hetkeksi karsinaan. Onko sinulla vanhempiesi puhelinnumeroa? » kysyin. Milla nyökkäsi heikosti hymyillen.
Riisuin Dodolta nopeasti satulan ja asetin sen karsinan oven päälle ennen kuin palasin takaisin ulos. Milla kertoi äitinsä numeron ja soitin heille omasta kännykästäni. Noin 20 minuuttia myöhemmin tummanpunainen Toyota kaarsi pihaan.
» Kiitos todella paljon, että autoit tytärtäni! » Millan äiti huokaisi ja halasi minua tiukkaan. Punastuin ja sanoin, ettei se ollut mikään vaiva ja katsoin, kuinka auto kaarsi pois tallin pihasta.
Sinte palasi ryhmän kanssa takaisin tallille ja laskeutui Vellin selästä kalpeana.
» Onko tänne juossut Dodo ratsastaja selässään? » hän kysyi ja käski ryhmän mennä hoitamaan ratsunsa.
» Ei mitään hätää, Milla tuli vastaan maastopolulla ja putosi. Toin hänet tallille ja hänen äitinsä tuli hakemaan. Dodo juoksi tallille. » 
» Luojan kiitos! Kiitos ihan hirveästi, Minkki, pelästyin olevani jo maailman huonoin maastovetäjä. » Sinte huokaisi helpottuneena ja hymyili. Nyökkäsin ja talutin Majurin talliin.

Harjatessani Majuria ratsastuksen jälkeen Alexandra ilmestyi karsinalle.
» Kuulin siitä uroteostasi! Olet oikea sankari. » hän hihkui hymysuin.
» No, eihän se nyt mitään... » mumisin ja punehduin taas. Saatuani Majurin kaviotkin puhdistettua, siirryin Dodon karsinaan ja hoidin sen loppuun.
» Miten sinä sellaisen sätkyn sait? » kuiskasin sulkiessani karsinan oven. Putsasin kuolaimet ja vein suitset omalle paikalleen naulakkoon. 

Palatessani Majurin karsinalle syötin sille porkkananpalan ja menin karsinaan oriin seuraksi. Muutkin tallitytöt tulivat kyselemään minulta tapahtuneesta.
» Olet kyllä ratsastuskurssin suorituksen ansainnut, Minkki! » Sinte sanoi hymyillen saaden naamani punaiseksi kuin paloauto.

Alkutekstistä puuttui kaikista oleennaisimmat asiat: hyvä kypärä, ratsastushanskat sekä kannalliset kengät ovat ehdottomasti osa välttämätöntä maastovarustusta. Toivottavaa olisi myös käyttää turvaliiviä. Uskon kuitenkin että jätit ne pois tekstistä vain siksi, että se on itsestäänselvä asia On hyvä ottaa mukaan myös kaviokoukku sekä muutamia ensiaputarvikkeita, eihän sitä koskaan voi tietää mitä tuleman pitää. Toimit hienosti tippumistilanteessa, ja olet aivan asian ytimessä: ensisijaisen tärkeää on auttaa ensimmäiseksi ratsastajaa, ja antaa hevosen mennä menojaan. Yleensä hevoset osaavat tulla takaisin tallille myös omine nokkineen. Hyväksytty suoritus. Paljon onnea kurssin suorituksesta Terveisin Sinte

[Mia]

Kurssin voi ilmeisesti suorittaa, vaikkei ole helpompitasoista vastaavaa suorittanutkaan? (ainakaan missään ei kielletty ) Multahan löytyy Merkkikurssin kautta tuo B-ratsastusmerkki, joka vaaditaan A-merkin suorittamiseen, jonka taas voi suorittaa tässä kursilla.

Mia ja Bella, Tehtävä 1 - koulu

Hapuilin jalustinta päkijälleni tukevasti, jotta voisin varata sille painoa selkäännousua varten. Löydettyäni sopivan asennon ponnistin itseni jalustimen varaan. Juuri kun olin heittämässä toista jalkaani Bellan selän ylitse hieman voimakkaampi tuulenvire rämisytteli maneesia. Bella sai sätkyn. Typerä ja huolimaton kun olin, en olluut ottanut ohjia tiukalle toiseen käteeni ponnistellessani ponin selkään, seurauksena tamma pääsi sinkoamaan kauhun vallassa minne tahtoi. En ollut päässyt siis kunnolla selkäänkään, kun makasin jo maneesin hiekassa. Poni säntäsi pienen laukkaspurtin tallipäätyyn, mutta Sinte sai sen napattua hetki kättelyssä - onneksi.
- Noh, että semmonen putoaminen heti alkuun. Tervetuloa vaan vaativammalle ratsastuskurssille, nyt tiedät mihin oot ryhtynyt! Sinte nauroi
- Mmmh, niinpä. Surkea aloittelijan virhe tuo, päivittelin hu*neena pyyhkäistessäni irtohiekkaa sivuun vaatteiltani.
-Nooh, uudestaan vaan selkään, niin päästään starttaamaan tunti, Sinte kehotti, ja ojensi Bellan ohjat minulle. Talutin ponin takaisin kaartoon, ja ponnistin selkään - tällä kertaa onnistuneesti.

- Tervetuloa! Onko kaikki valmiit aloittamaan tunnin? Jalustimet säädetty? Vyöt tarpeeksi kireällä? Sinten ääni kaikui suuressa maneesissa. Me nyökyttelimme.
- Hyvä! Otetaan ensin vähän kevyttä ravia molempiin suuntiin, kerron samalla tunnin aiheesta, raviin vain, hän kertoi. Bella reagoi todella hitaasti pyytäessäni sitä raviin. Päästyämme sinne asti ravi oli löysää. Todella löysää. Koetin aktivoida ponia eri keinoin, mutta näkymättömin tuloksin. Sinte kertoi tunnin aiheen olevan temmonmuutokset, sekä väistöt ravissa sekä käynnissä.
- Yhdistellään näitä kahta aihetta: teette väistön käynnissä pitkältä sivulta kentän keskelle, ja takaisin uralle, niinkuin loivan kaariuran väistäen. Kulmassa siirtyminen raviin. Päätyyn taiteilette pääty-ympyrän, pyrkikää kokoamaan ravia ympyryllä, muistakaa silti asettaa ja ohjata. Ympyrän jälkeen tulee pitkäsivu, yhtäsuurikuin ravilisäys. Pitkänsivun jälkeen kulmasta laukkaan, laukkaatte puolikkaan pääty-ympyrän ja sitten takaisin käyntiin, loppuympyrä lisätyssä käynnissä. Ymmärretty? Sinte selitti tehtävänannon. Kuuntelin koko litanian pää kallellaan, ja uskoin ymmärtäneeni, mitä tulemanpiti.
- Mia ja Bella sieltä vaan ensimmäisenä väistöä tekemään ja muut perässä, Sinte kehotti.

Bella otti väistöaskelia vähän sinne sun tänne, ja karkasi vähän väliä ulkolavastaan. Sinte ohjeisti minua parhaansa mukaan, ja tunsin kyllä saavani ponia enemmän alleni ja hallintaan neuvoja noudattaessani. Ravia ponini ei kyennyt lyhentämään sitten ollenkaan, se siirtyi käyntiin, vaikka kuinka koetin pohkeillani nostaa sitä ylöspäin. Harjoitusravissa tehtävästä ei siis meidän osaltamme tullut mittän. Niimpä aloin keventää - poni liikkui enemmän eteen, muttei vieläkään koonnut ravia ylöspäin. Lisäyksemme olivat löysiä, osa enemmän osa vähemmän. Sinte kuitenkin hyväksyi ne vähemmän löysät siedettävinä. Laukannostossa poni aktivoitui, se otti takapäätään alleen, ja tuntui vihdoinkin siltä tiiviiltä paketilta, mitä olin hakenutkin. Käynninlisäys, ja seuraava kierros sujuivat laukan jälkeen paremmin ja aktiivisemmin, oikeastaan tosi hyvin! Olin tyytyväinen.

Lopputunnista teimme vielä muutamat raviväistöt keskihalkaisijalta uralle. Bella alkoi taas viipottamaan ulos. Sinte kertoi samat neuvot mitä olin noudattanut käynnissäkin, ja poni lähti tekemään pari väistöaskelta. Sitten se karkasi taas, tein pidätteitä hieman ronskimmalla kädellä, mutta poni ei totelut väistättäviä jalkojani, vaan siirtyi käyntiin. Väistöt tuntuivat olevan Bellalle ja minulle hankalia. Ohjasin tamman uudelleen keskihalkaisijalle, ja lähdin väistättämään sitä, pari onnistunutta askelta saimme puserrettua, ja se riitti. Taputin ja kehuin Bellaa runsaasti jokseenkin onnistuneesta tunnista. Tuuli vihelteli ikävästi loppuraveja ravaillessamme, ja sai hevoset jännittymään. Käynnissä ainakin Bella rentoutui venyttämään kaulaansa eteen alas.