Post by Sinte on Dec 7, 2016 23:20:18 GMT 2
"Sen ulkoinen olemus oli epäilyttävä – terävä joka puolelta, päästä maahan asti. Se ei puhunut paljoa, välillä kahahti vihamielisesti, kun se lähestyi meitä erottavaa aitaa. Katsoin parhaaksi siirtyä kauemmaksi, kun se jatkoi kulkuaan minua ja kavereitani kohti. Kun se lopulta oli saapunut alueellemme, se kaatui humahduksen saattelemana valkealle maalle ja jäi siihen makaamaan liikkumattomana. Katsoin olentoa epäillen, mutta koska kaverini uskalsivat lähestyä sitä, otin minäkin muutaman askeleen lähemmäksi. Jäin kuitenkin riittävän kauas odottamaan. Ihan vain varmuuden vuoksi. Se pysyi paikoillaan, eikä näyttänyt hengittävän – en kuitenkaan voinut olla varma siitä, joten annoin kavereideni tutkia asiaa tarkemmin. Jos jotain tapahtuisi, olisin valmis pakenemaan. Toinen heistä kosketti sen teräviä raajoja hyvin varovasti, kuin odottaen, että se kävisi kimppuun. Me kaikki pidätimme hengitystämme. Mitään ei tapahtunut. Hän päätti kokeilla uudestaan, nuuhkaisikin varovasti, ja kun olento ei vieläkään tehnyt elettäkään hyökätäkseen, hän uskalsi ottaa siitä kiinni ja nostaa ilmaan. Kun olento kohosi kaverini otteessa ilmaan, sen terävät raajat osuivat toista kaveriani jalkoihin saaden tämän hätääntymään. Minäkään en uskaltanut jäädä katsomaan, heräsikö olento henkiin. Niinpä pingoimme maailman toiselle puolelle odottamaan, kuinka kaverimme kävisi. Jännityksestä jäykkinä kuulostelimme, aikoiko hirviö syödä kaverimme.
”Se on vain joulukuusi, typerykset, sen voi syödä”, kuului maailman toiselta laidalta, kun tuttu ihminen katseli meitä aidan takaa päätään puistellen." – Vilja 30.12.2014, Leevin päiväkirja
”Se on vain joulukuusi, typerykset, sen voi syödä”, kuului maailman toiselta laidalta, kun tuttu ihminen katseli meitä aidan takaa päätään puistellen." – Vilja 30.12.2014, Leevin päiväkirja

Seuratessani sitä hävinneiden pipareiden jättämää murujälkeä, päädyin hoitajien kaapeille. Kaappien päällä lojui vino pino vanhoja ja uudempia piirroksia. Osaan oli rustattu suttuisella lyijykynällä piirtäjän nimi, toiset olivat selvästi pikaisia luonnoksia jotka olivat jääneet kiireessä nimeämättä. Nostin pölyisen pinon toimiston pöydälle, ja sinitarrasin muutamat piirrokset toimiston seinälle koristamaan valkoista betonia.
Söpisnäyttelyiden ohje ja info: Voit osallistua piirretyllä, maalatulla tai muulla tavalla käsintehdyllä kuvalla, mutta et valokuvalla. Piirroksissa ei arvostella hevosen ulkonäköä tai rakennetta, vaan kuvan tunnelmaa ja toteutusta. Osallistumisesta ansaitset yhden hevosenkengän. Voittaja ansaitsee yht. 2 hevosenkenkää! Parhaiten sijoittuneet saavat myös tuomarin kommentin.
- Osallistu tässä alla omalla nimelläsi sekä hevosen koko nimellä
- Hevosesta tulee olla perustietojen lisäksi sivuillaan ainakin yksi piirretty, maalattu tai muulla tavoin käsintehty (esim. savesta muovailtu) kuva.
- Voit ilmoittaa mukaan max. 2 eri hevosta!
- Osallistu klo 00 mennessä!
Tulokset
1. Katariina - Vics Grimaldi
Tuomarin kommentti: "Upeita, tunnelmallisia talvikuvia jotka herättelivät myös joulumieltä tuomarissa! Erityisesti emän (?) ja varsan yhteisessä kuvassa oli lämmin ja kotoisa tunnelma. Varsalla on hauskat merkit!"
2. Iiris - All'ima
Tuomarin kommentti: "Ihanan persoonallinen pilkkuponi! Tuomarin ilahdutti erityisesti täynnä oleva galleria, johon tilannekuvat tippumisesta ja esteelle kieltämisestä toivat väriä!"
3. Satu - Evelynn
Tuomarin kommentti: "Taitavasti piirrettyjä, tunnelmallisia kuvia! Erityisen ihana, lämmin ja rauhallinen tunnelma on emän ja varsan yhteisessä kuvassa."
4. Katariina - Närhen Varjosielu
Tuomarin kommentti: "Erityisesti talvinen kuva Varjosta ihastutti! Talvista kuvaa katsellessa pystyi melkein tuntemaan kipakan pakkasen nenänpäässä. Taidolla piirrettyjä kuvia komeasta hevosesta!"
5. Veera R. - Emmanuel SWE
6. felissa - Rövardotter
7. Hazel - Crowell Radon
8. Veera R. - Piennen Rantaleijona
9. felissa - Sumun Lottovoitto
10. Thora Vinter - Mistur frá Geimstöð
11. Jannica - Kaneli
12. Jannica - Sadehelmen Saraste