Sintin päiväkirja

[Sinte]

t. Sithiriel Fair


Päiväkirjan kannen on tehnyt Silja

[Sinte]

Sintin koeratsastus

Olin tehnyt ostotarjouksen Sithiriel Fair -nimisestä amerikanpuoliveritammasta. Ulkonäöltään hieman rimpulan näköinen tamma tuijotti minua tarhan perimmäisessä nurkassa korvat hörössä. Karvapeite oli kuivuneen kuran ja muutamien pudonneiden lehtien peitossa ja harjasta roikkui heinää.

"Siis ihanko totta se on helppo A -tasoinen hevonen ja hyppää 140?" varmistin omistajalta, kun en meinannut uskoa kuulemaani. Nainen nyökytteli hymyillen ja kallisteli päätään kuin Sinttiä mittaillen. "Mä haluaisin koeratsastaa sen", sanoin.

Siellä mä sitten keikuin. Sintin selässä. Sen luisevan kapea selkä tuntui siltä, että sieltä voisi valua maahan hetkenä minä hyvänsä. Tamman omistaja kokosi kentälle muutamia matalia ristikoita ja hymähdin mielessäni. Mitäköhän tästäkin tulisi!

Ja auta armias kun pyysin Sintin raviin! Se ampaisi liikkeelle kuin raivotautinen kirahvi ja parissa sekunnissa me oltiin jo kentän toisessa laidassa. "Se vaatii vähän totuttelua", dookie hymisi takanani kun minä pyyhin hikeä otsalta. "Lopputunnista se on jo ihan mukava, usko pois!"

Kun me laukattiin kohti ensimmäistä ristikkoa, rukoilin mielessäni armahdusta. Sintti oli muuttunut aivan uskomattoman rennoksi spagetiksi, mikä laukkasi kohti ristikkoa vailla huolen häivää. Hetken jo epäilin, olikohan se nähnyt lähestyvää estettä ollenkaan. Hieman ennen hyppyä se kuitenkin terästäytyi, ja laukka muuttui niin tarmokkaaksi, niin tarmokkaaksi! Se rummutti eteenpäin kaviot maata lyöden ja kokosi laukkaa yhä enemmän ja enemmän. En ollut uskoa todeksi sitä tunnetta, miltä tuntui kun liisimme sen pienen ristikon yli! Hypyn pehmeys ja tarmokkuus, se sulava laskeutuminen ja laukan pyöreys oli jotain uskomatonta!

Kun pääsimme hyppäämään korkeampia esteitä ja kokeilemaan Sintin todellista taitotasoa, mä olin ihan varma siitä. Tämän hevosen mä ostaisin!

[Silja]

Ruma ankanpoikanen

Aurinko paistoi vielä hieman viistosti taivaalta lämmittäen kuitenkin jo vaaleanharmaan t-paitani selkämystä. Tuuli viuhtoi poninhäntää kasvoilleni, mutta olin liimannut katseeni tiukasti kylätien suuntaan.
- Monelta sen piti tulla? vilkaisin kysyvästi Sinteä, joka seisoskeli vierelläni riimunarua letkeästi heilutellen. Hän ei tuntunut jännittävän juuri ollenkaan, hän kätki sen taidokkaasti, tai sitten hän oli vastaanottanut hevosia niin moneen otteeseen, ettei se enää saanut hänen vatsaansa pyörähtämään ylösalaisin ja odottavaa hymynkaretta leviämään suupielille. Sinte oli keskeyttänyt Selan harjausoperaation ja pyytänyt minua auttamaan uuden hevosen purkamisessa, ja minä olin oitis kiinnostunut, etenkin kun kuulin tulokkaan olevan kiltti, mutta vähän omaperäinen estehevonen. Olin jo kykenemätön seisoskelemaan paikoillani, vaikka odottelua tallipihalla oli kertynyt ehkä vain viiden minuutin verran.
    - No niin, tuolta se tulee, Sinte hymähti viimein ja työnsi kätensä mustiin ratsastushansikkaisiin. Traileri keinahteli jokseenkin kuoppaisella tallitiellä auringossa kimaltavan tummanpunaisen jeepin perässä.
- Vai haluuksä ottaa sen ulos? Sinte töksäytti yllättäen, ja juuri ennen kuin auto oli seisahtanut eteemme, hän työnsi riimunarun ja hanskat syliini. Vilkaisin Sinteä kulmat kutrussa, sillä minulle piirtyi heti mielikuva uuden hevosen karkuuttamisesta ja vielä parhaimmillaan sen rikkomisesta.
- Se on hurjan kiltti, usko pois.

Avasin trailerin sivussa olevan pikkuoven ja kurkistin varovaisesti sisään. Odotin varmaankin hammaskalustoaan esittelevää jättimäistä puoliveristä, joka kävisi kimppuuni kuin talviunilta herätetty karhu. Minut kuitenkin sulatti totaalisesti näky hieman romuluisen näköisestä hauskanvärisestä hevostammasta. Vaaleanpunainen turpa ja tummat, uteliaat silmät tervehtivät minua ujosti tyhjän heinäverkon takaa. Iso se totisesti oli, mutta odotuksiani vastoin, se ei tuntunut olevan aikeissa syödä minua.
- Sen nimi on Sintti, Sinte hymyili lähes olkapäältäni. - Se on kyllä hienompi, miltä se tästä kulmasta näyttää, hän vakuutteli.
- Joo.. mä oon kyllä jo ihan myyty, mutisin ryömien traileriin. Sintti katsoi minua korvat hörössä. Sen hauska väritys sai sen näyttämään melko erikoiselta, joku olisi saattanut sanoa sitä jopa rumaksi, mutta minusta se oli mielettömän söpö.
    - Puomi poissa, voi tulla, hevosen tuonut nainen sanoi laskettuaan trailerin takapuomin väliseinää vasten.
Sintti peruutti kankeasti hiekkapohjaiselle tallipihalle katsellen hämmentyneenä ympärilleen. Pitkä, kimeä hirnunta purkautui sen huulilta, saaden minut tuntemaan ainakin jonkinlaista myötätuntoa.
- Voi sua parkaa, ihan uus paikka ja uudet ihmiset. Kaikki vielä yhtenä isona yllätyksenä, puhelin lempeästi silitellen tamman tamman täplitettyä kaulaa.

Minusta se näytti aivan rumalta ankanpoikaselta seistessään tyhjänoloisena päätallin edessä. Tamman epätasaiseksi kasvanut harja roikkui takkuuntuneena sen kaulalla, ja jouhet sään kohdalla olivat värjäytyneet kellertäviksi. Uudennäköiseen nahkariimuun kiinnitetty lampaankarvapehmuste peitti ainakin osittain Sintin poskiluulla heijastavan entisen lyöttymän, vai oliko tamma sittenkin vain sen värinen?
- Vie se vaikka tonne varustehuoneen vieressä oleviin karsinoihin nyt hetkeksi, katotaan sille laidunpaikkaa sunmuuta vähän myöhemmin, Sinte huikkasi päätallin ovelta.
- Juu, vastasin hymyillen. Sintti oli antanut minun nostaa käteni sen otsalle, jonka karvat olivat liasta muttuneet karheiksi. Tamma pyöritteli korviaan tyytyväisenä rapsutuksistani, varoen kuitenkin päästämästä pölyä ja irtokarvoja silmiinsä.

Sintti hirnahteli vaimeasti kurotellen kaulaansa karsinan puolioven yli. Tarjosin sille kättäni haisteltavaksi, mutta se ei tammaa kinnostanut. Puoliverinen kopisutteli polviaan karsinan ovea vasten ja vispasi päällään levottomasti.
- Kyllä se siitä varmaan vielä asettuu, Loci seisoi kädet puuskassa Sintin karsinan vierellä. Hän taputti rennosti tamman kaulaa ja vilkaisi Sinteä, kuin odottaen jonkinlaista vahvistusta sanoillensa.
- Niin varmasti, annetaan sen nyt rauhassa tutustua. Josko muukin talliporukka malttaisi nyt alkuun olla pörräämättä Sintin karsinan ympärillä, Sinte nyökytteli.
- Mä voin tehdä jonkun lapun, myhäilin rapsuttaen Sinttiä korvan takaa. - Mutta hei, Sinte.. jouduin hetken miettimään sanojani. - Otaksä tälle hoitajaa?
- Jaa-a, no onhan se meidän tuntihevonen nyt, ja on niille hoitajat ainakin aina tähän mennessä otettu, Sinte virnisti takaisin.
    Näin sivusilmällä karsinassaan nuokkuvan Selan, jonka punainen, kiiltävä karva hohti tallin kelmeässä valossa. Minua säälitti, raukka kun joutui taas vapaaseen hoitajahakuun. Lisäksi minun hoitajanpestini sen kanssa oli kestänyt kokonaisen kahden tunnin ajan, minkä sen karsinassa tänään olin ehtinyt hääräämään.
Olin kuitenkin jo menettänyt sydämeni tälle uudelle, persoonalliselle tammalle, joka ensimmäistä kertaa tähän mennessä oli saanut ikäväni Helmiä kohtaan laantumaan edes hetkeksi.
- Tää on Sintti sun uus koti, ja mä oon sun uus hoitaja.
Tunsin itseni vähän tyhmäksi, mutta Sintehän sanoi, että se olisi hurjan kiltti. Minä uskoin.

Sinten kommentti

Koeratsastettuani Sintin en ollut uskoa, että se oli todella sama hevonen minkä näin tarhassa tuntia aiemmin. Esteillä se terästäytyi niin paljon, etten ollut ikinä kokenut mitään vastaavaa! Uskon että Sintti kotiutuu Metsälammelle varsin hyvin, etenkin kun se sai heti ensimmäisenä päivänä itselleen oman hoitajan! Sintti on kuulemma helppo A -tasoinen kouluhevonen, mutta mä en ole vielä kokeillut sitä koulupuolella lainkaan. Pyydä mut sitten katsomaan kun ensimmäistä kertaa ratsastat Sintillä! Mä en malta odottaa, millaiseksi ratsastettavaksi se kehittyy Metsälammella!

Ihana tarina Sintin saapumisesta! Kuvailemasi jännitys ja odotus tarttuivat myös minuun kun luin tätä tarinaa. Teksti oli mun silmään virheetöntä enkä löytänyt sen kummempia korjattavia. Kuvailit loistavasti sitä, millaisen ensivaikutelman Sintti antoi kun traileri avattiin. Tosi kiva tarina ensitutustumisesta!

18,30v€

[Silja]

Sain lisäksi tällaisen kannen väkerrettyä



Onpa kaunis otsikkokuva Sintin päiväkirjaan! Nämä kannet piristävät niin paljon päiväkirjoja, kun jokaisella hevosella oman ihan omanlaisensa. Palkaksi saat 10v€! Terkuin Sinte

[Silja]

Tunti alkeisratsastajana

Vesinoro valui Sintin lautaselta takajalkaa pitkin aina kintereeseen asti, jossa se jakaantui kahdeksi kapeammaksi juovaksi, jotka tyssäsivät päätepisteeseensä veden loppuessa. Hankasin pesusientä edestakaisin tamman takapuolella, johon pinttynyt likaläiskä alkoi onnekseni jo pikkuhiljaa haalistumaan.
- Mitäs mieltä oot Sintistä? viereisellä hoitopuomilla Ruuta harjaava Aria jututti.
- Tää on kyllä hirmuisen kiva ja kiltti, hymyilin. - Aattelin muuten hypätä tän elukan selkään, ennen kuin joku muu ehtii.
- Mahtavaa, mä tuun kattomaan! Aria innostui. Hän heitti pehmeän harjansa takaisin harjapakkiin ja alkoi näpertämään hoitopuomin metallirenkaaseen kiinnitettyä vetosolmua auki.
- Älä nyt vielä pidä kiirettä, mun pitää laittaa tää ja itsenikin vielä kuntoon, kutristin kulmiani ja valutin sankon pohjalla olevan veden tallin seinustalla kasvavalle ruohokaistaleelle.
    Sintti laahusti perässäni kuin omistajalleen uskollinen koiranpentu, kunnes kiepautin sen omaan karsinaansa sivutallin kyljessä. Paikka oli minulle tuttu, Helmi kun majoittui myöskin ulkokarsinoissa, joskin ponitamman karsina oli tällä hetkellä tyhjä. Todennäköisesti se olisi laiduntamassa tyytyväisenä vehreällä laitumella muiden tammojen seassa. Aurinko leikkisi sen harjassa ja ötökät surraisivat ympärillä. Helmi laahustaisi eteenpäin ja napsisi huolimattomasti ruohotupsuja sieltä täältä. Helmillä oli aina tapana mennä heti ensitöikseen tarkastamaan ruokakippo sinne ilmestyneiden herkkupalojen varalta, mutta Sintti jäi pällistelemään korvat hörössä karsinan ovelle.
- Voi kun sä oot söpö, puhelin tammalle lempeästi antaen sen hamuta kämmentäni ja lopulta nuolla sen likomäräksi. Tamma katseli minua uteliaalla, lempeällä ilmeellä. Sen tummat silmät eivät tehneet sen katseesta elotonta, pikemminkin suuri kontrasti sen vaaleanpunaisiin silmänympäryksiin muokkasivat siitä viattoman ja kauniin. Olin selvästi vähän rakastunut.

Kiiruhdin päätallin toimistoon omalle kaapilleni ratsastusvarusteita hakemaan. Tällä kertaa mukana oli kuitenkin aivan erityistä jännitystä, joka kutitteli vatsassani ja antoi lisäenergiaa yhä parempaan suoritukseen. Kuin sotatantereelle lähtijä, vetäisin saappaiden vetoketjut kiinni, painoin kypärän päähäni, vedin hanskat käsiini ja nappasin raipan tukevasti otteeseeni.
- Ootsä menossa ratsastamaan? Sinte pölähti ovelle yllättäen minut. Hetken selviteltyäni ajatuksiani, sain kuitenkin vastattua ainakin puolittaisella nyökkäyksellä ja sen perään tönäistyä kaappini oven kiinni.
- Kiva, mä voisin tulla katsomaan. En ookkaan vielä nähnyt Sinttiä kenenkään oppilaan käsissä, Sinte virnisti, mutta katosi saman tien takaisin päätallin puolelle. Olisin heittänyt mielelläni jonkinnäköisen vastalauseen, sillä etenkin kun alla oli kuulemma tasokas ja pohjimmiltaan hieno hevonen, en olisi mielelläni halunnut joutua nolaamaan itseäni yleisön edessä epäonnistuttuani ratsastuksessa totaalisesti.

Pyörittelin ajatuksia mielessäni. Entä jos menisinkin maneesiin? Voisin ehkä hyvällä tuurilla piiloutua uteliailta katseilta, tai ainakaan sinne ei Sinten ja Arian lisäksi pitäisi olla muita tulijoita. Toisaalta oli kaunis päivä, eikä maneesin hiekan tunkkainen haju pahemmin houkutellut.
    Vedin ruskeanmustan yleissatulan telineeltään. Sen päällä oli puhdas, tummanvihreä huopa, lampaantalja sekä valkoisilla karvoilla kuorrutettu joustovyö. Sintillä oli jo oma varustepaikkansa, jonka yläpuolelle oli kiinnitetty valkoinen teippi, jossa luki "Sintti". Muiden hevosten teipit olivat jo kellastuneet, muuttuneet liasta ja pölystä harmaiksi, ja niiden kulmat olivat rullautuneet mutrulle. Sintin teippi oli kuitenkin edelleen hohtavan valkoinen, ja se oli kiinnitetty heti varustehuoneen valonkatkaisijan viereen.
    Jostain syystä minusta tuntui, etten ollut ratsastanut ikuisuuksiin. Olihan viimeisimmästä kunnon treenikerrasta Helminkin kanssa jo jonkin aikaa, mutta tunsin itseni aivan untuvikoksi nostaessani vapisevin käsin satulaa ison hevosen selkään. Sintti seisoi kiltisti paikoillaan, tiiraili tallipihan touhuja korvat höröllä, oikeastaan juuri sillä ilmeellä, mikä sillä oli ollut siitä lähtien, kun se Metsälammelle saapui. Pujahdin Sintin kaulan ali ja nappasin suitset käsiini.
- Onko toi sun mielipide töihin lähtöön? kysäisin, kun tamma alkoi suitset huomatessaan haukotella leveästi kerta toisensa perään. Minusta olisi tuntunut julmalta tyrkätä kuolaimet Sintin suuhun kesken haukotuksen, mutta onneksi kolmannen ja neljännen haukotuksen välissä tamma piti pientä taukoa, jonka aikana sain suitsittua sen. Tuon jälkeen sama rumba jatkui, mutta se ei onneksi remmien kiinnittämistä haitannut.
- Outo hevonen, mutisin.

Minun teki jo mieli kääntyä takaisin talliin, kun huomasin kentän laidalle kerääntyneen yleisön. Oliko tallin seinällä lappu "Tule katsomaan, Silja ratsastaa Sintillä ensimmäistä kertaa tiistaina 19.7. klo. 13.47"?
- Oi, sä olet selvästi puunannut sen viimeisen päälle, Sinte hymyili ja kumartui kentän aidan ali auttamaan minua selkään.
- Jep, tuntuu, kun oltaisiin kisaradalle menossa, nielaisin raahaten jakkaraa lähemmäksi Sinttiä. Sinte oli tarttunut tamman ohjiin kaksin käsin, mutta siirtyi nopeasti rapsuttamaan hevosta kaulalta, kun loin häneen ennakkoluuloisen katseen.
- Onko tää joku piilohullu?
- Ei! Hyppääs sinne selkään nyt, Sinte nauroi.
    Siellä minä sitten istuin, Sintin selässä. Maahan oli kamalan pitkä matka, mutta olisin melkein voinut kietoa jalkani tamman vatsan ympärille, mikäli ne vain olisivat yltäneet. Se oli niin kapea, ja sillä oli viivamainen, pitkä kaula. Sinte jakoi viime hetken vinkkejä, samalla kun minä keskittyneesti säädin jalustimia sopiviksi. Kuuntelin, mutta silti ohjeet valuivat toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Painoin pohkeeni kevyesti Sintin kylkiin ja odotin jo jännittyneenä ensimmäistä askelta. Tamma ei kuitenkaan liikkunut. Se oli hieman kääntänyt toista korvaansa, mutta muutoin se jökötti paikoillaan aivan samassa asennossa kuin äskenkin. Kyljet tuntuivat tasaisilta ja kovilta, ja minä jo ajattelin murtaneeni hevosen kylkiluut potkaistuani hieman kovempaa.

Sintti käveli pitkin, liukuvin askelin uralla. Sen käynti tuntui melkein keinuvalta ja suorana huojuva kaula edessäni loi minulle vahvan kuvan, että olisin tasokkaan kisahevosen sijasta ratsastanut ennemminkin kirahvilla. Sintti tuntui kuitenkin melko rauhalliselta. Se ylläpiti samaa uteliasta ja lempeää korvat hörössä -ilmettään, ja kiersi kenttää hyväntuulisen ja rennon oloisena. Se käänteli päätään katsellakseen maisemia ja tietä pitkin ajavia autoja, mutta mitään turhaa se ei kyttäillyt.
    Kerättyäni ohjat käteen, Sintin kaula tuntui pitenevän entisestään. Tamma kohotti päätään ja tuntui melkein katsovan minua yläkautta silmiin. Asettaessani sitä, Sintti käänsi jäykästi kaulaansa, pidättäessä se totteli, mutta oli kättä vasten, ja kuolaimelta se tuntui muutenkin kamalan vahvalta ja epätasaiselta. Sintti sai minut suorastaan kauhistumaan, enkä ainakaan tulisi saamaan sitä minkäänlaiseen peräänantoon tämän vuosisadan aikana.

Sintin ravissa minusta tuntui, että heiluin selässä kuin perunasäkki. Tamma humputteli menemään kovaa kyytiä, vähän turhankin kovaa, mutta en niissä askeleissa saanut tehtyä minkäänlaista tahdinkorjausta, joten Sintti siis joko kyyditsi minua tasaisen varmasti kuin Vermon ravisuoralla, tai sitten se käveli pehmeästi keinuvaa kamelikäyntiään. Tyydyin siis vain keventämään epätahdikkaan tahdikkaasti ja työskentelemään pääty-ympyröillä sekalaisten siirtymisten parissa. Tunsin koko talliporukan katseet, jotka olivat niin tiukasti nauliintuneet minuun että jäseniä särki, tai sitten se johtui tästä hevosesta.
    Laukka oli ehkä ainoa askellaji, jossa saatoin saada Sintin kulkemaan edes joten kuten. Ei se välttämättä kaunista katseltavaa ollut, mutta sitä olisi voinut jo sanoa jo siistimmäksi ratsastukseksi. Laukkasin keskiympyrällä tunnustellen ainoastaan Sinttiä, ja yritin saada sen rentoutumaan ja taipumaan edes vähän. Sintin laukka oli liukuva ja sen pystysuora kaula vain tasapainotti menoa entisestään. Epäilin jo, nostiko tamma jalkojaan maasta ollenkaan. Painon ollessa etujaloilla se kuitenkin sai minut melkein joka kerta pompahtamaan satulassa, mutta se saattoi johtua siitä, että Sintti oli pirun jäykkä, enkä ollut oikeastaan saanut sitä läpi missään vaiheessa.

Tunsin itseni alkeisratsastajaksi yrittäessäni vielä väistää muutamaa väistöpätkää keskilinjalta pitkälle sivulle. Pettyneeksi alkeisratsastajaksi, joka oli saanut alleen hienon hevosen, mutta ei kuitenkaan osannut ratsastaa sillä. Sintti astui suhteellisen hyvin ristiin, mutta kokonaisuutena en välttämättä halunnut edes tietää miltä väistö oikeastaan näytti. Ulkolapa oli lähes muljahtanut pois paikoiltaan ja tamman kaula kääntyi loivasti vasemmalle. Muiden hoitajien kasvoilla oli väkinäisen näköinen hymy, mutta ainoastaan Sinte väläytti minulle vilpittömän ystävällisesti valkoisen hammasrivistönsä. Ehkä hän oli tottunut näkemään tällaista, mutta minua suoraan sanottuna hävetti niin paljon, että valutin ohjat käsistäni ja päätin tämän päivän treenin olevan tässä.

- Antakaa mun hautautua johonkin, mutisin murtuneena Sinten alakerran sohvalla, kun Sintti oli saanut harjauksensa, taputuksensa ja päässyt takaisin laitumelle. Hevonen näytti oikeastaan samalta kuin kentälle lähtiessäänkin, lukuunottamatta jalkoihin kertynyttä ohutta pölykerrosta.
- Meen johonkin koloon, en enää ikinä tuu ulos, enkä enää ikinä ratsasta Sintillä, sanoin napakasti, jonka jälkeen kulautin Minkin tuoman vesilasin kerralla kitaani. Olisinhan tietysti voinut pimeän tullen mennä jonnekin metsäaukiolle ratsastamaan yksinäisyydessäni, ehkä erehdyttävästi rautakangen ja kirahvin risteytystä muistuttavasta Sintistä olisi täydenkuun aikaan kuoriutunut se tasokas kilpahevonen, joka ne kaikki sijoitukset oli kerännyt.

Sillä hetkellä minusta kuitenkin tuntui, ettei sitä koskaan tulisi tapahtumaan ainakaan minun kanssani. Mitä se Sinte höpöttikään siitä, ettei ollut esteillä kokenut mitään vastaavaa, kuin mitä tämän hevosen kanssa oli koeratsastuksessa kokenut. Olin varma, että meitä oli huijattu. Ne olivat myyneet eri hevosen.

Sinten kommentti

Sintti on todella haastava hevonen. Kun koeratsastin sitä, en olisi ikinä uskonut että yksi hevonen voi muuttua niin paljon nähdessään esteitä. Sunkin täytyy ehdottomasti kokeilla, aloita vaikka puomeilla! Heti kun se alkaa käyttämään selkäänsä, siitä tulee niin pehmeä ja mukava ratsastaa. Tiedän että susta löytyy sinnikkyyttä ja jaksat yrittää, vaikka ensimmäisillä kerroilla se tuntuisikin siltä pitkäkaulaiselta kirahvilta!

Ihana tarina! Hymy nousi huulille väkisinkin tätä lukiessa. Ihan loistavaa kuvailua: olet onnistunut värittämään tarinasta mielenkiintoisen ja hauskan, vaikka Sintin ratsastus olikin haastavaa ja kuvasit vähän pettynyttäkin fiilistä. Teksti oli kokonaisuudessaan mukavaa luettavaa, tosi kiva että olet ottanut mukaan omia fiiliksiäsi ensimmäisestä ratsastuskerrasta Sintillä. Mielestäni on mukavaa vaihtelua, että hevosista pääsee lukemaan myös sitä "karumpaa puolta", niitä hetkiä jotka eivät säteile kuin kultaharkot. Eihän elämä ole pelkästään ruusuilla tanssimista! Virheetön teksti, josta annan mielelläni papukaijamerkin!

25,60v€ + papukaijamerkki, paljon onnea!!

[Silja]

Harjoituskoulukilpailut 14.8.
+ ekstratehtävä

Sintti pyörähteli kentällä korvat innokkaasti höristäen. Seurasin silmä kovana maneesin katsomosta nojaillen toisella kädellä leukaani.
- On Sintti kyllä parantunut paljon siitä mitä se oli, kun se tuli. Sehän oli sillon pelkkää jäykkää luurankoa koko hevonen! Minkki totesi silmäillen radalla löntystelevää pilkukasta tammaani. Sen selässä oli tuntiratsastaja Iina, joka paraikaa kääntyi lopputervedykseen raviohjelman päätyttyä. Onneksi minulle jäi luokkien välissä hyvin aikaa tunnustella Sinttiä tänään, vaikka enimmäkseen se taisi olla jo vertynyt Iinan jäljiltä.
- Kiitos, Sinte nyökkäsi hymyillen ja istahti sitten takaisin maneesin päädyssä olevan tuomarinpöydän ääreen. Iina heitti ohjat vapaiksi ja taputti Sinttiä kaksin käsin. Tamma pärskähti äänekkäästi ja ravisteli päätään tyytyväisen oloisena. Minua jännitti, millainen Sintti mahtaisi olla, sillä olin ensimmäisen totaalisesti epäonnistuneen ratsastuskertani jälkeen oikeastaan vain tyytynyt juoksuttamaan Sinttiä ja touhuamaan maastakäsin, joka oli kuitenkin osaltaan vahvistanut molemminpuolista luottamustamme. Toivoin vain kuollakseni, että se heijastuisi selkään asti...
    - Hyvinhän se meni! Millanen Sintti oli? kysyin Iinan ratsastettua vapaassa käynnissä maneesin ovelle.
- Ihan kiva, mutta aika reipas, Iina sanoi hymyillen. - Ja vähän jäykkä niinkun aina. Vilkaisin Sinttiä, joka pää pitkällä laahusti pitkää käyntiään kentälle päin. Sinten ääni kuului kentän laidalle asetetuista rätisevistä kaiuttimista, ja lausui Iinan tuloksen.
- 56%, ei paha, sanoin painaen kypärän päähäni.
- Ei ollenkaan. Hieno, Sintti! Iina nojautui vielä halaamaan Sintin kapeaa kaulaa. Minä vetäisin hanskat käsiini ja valmistauduin hyppäämään selkään. Minua jännitti tavallista enemmän, enkä oikeastaan tiennyt jännitinkö itse Sintillä ratsastusta vai sitä, että itsetuntoni rapisisi vielä entisestään mahdollisesti epäonnistuneen suorituksen jälkeen.

Ponnistin itseni Sintin syvään koulusatulaan, jonka istuin narahti huolellisen rasvaamisen jäljiltä.
- Pitäisiköhän tän kanssa mennä kävelemään johonkin, missä ei olis näin paljon muita? Mä luulen, että oon edessä jos pörrään tässä, eikä Sinttiä kuitenkaan talliinkaan kehtaa tässä välissä viedä, minä pohdin samalla säätäessäni jalustimia sopiviksi.
- No tossa tallipihalla voi varmaankin pyöriä, tai sitten lähimaastoissa. Mä voin lähtee sun mukaan, Iina tarjoutui ja silitti hellästi Sintin poskea. Minä suostuin, ja kun annoin Sintille luvan, se nytkähti keinahtaen liikkeelle. Ohjasin sen Iinan perässä pois kentältä, josta jatkoimme tallipihan läpi lammelle päin lyhyelle jäähdyttelylenkille.
    Syksyä oli selvästi ilmassa, kun vaaleanharmaat pilvenhattarat seilasivat taivaalla ja koivujen lehtien kärjet alkoivat kääntyä kirkkaan vihreästä lämpimän keltaiseen. Viileä tuuli värisytti Sintin kaulalle tehdyistä nutturoista törröttäviä yksittäisiä jouhia ja tuntui kieppuvan ilmassa siihen malliin, että pääsi sujahtamaan kisapaitani korkeasta kauluksestakin sisään.

Lammen rannalta jatkoimme Oikopolun kautta isolle tielle. Tiedustelin muutaman minuutin välein Iinalta kelloa, mutta olimme epäilyksistäni huolimatta ihan hyvin aikataulussa, niin että ehtisin ottamaan vielä muutamat ravi- ja laukkapätkät kentällä. Kertailin keskittyneenä rataa mielessäni, kun puiden takaa alkoi hahmottua harvan metsän takana näkyvä iso tie. Annoin Sintille hieman ohjaa, jotta sillä olisi tilaa ponnistaa pienen ojanpientareen yli. Tamma otti muutaman hieman voimakkaamman askeleen, kunnes tallilta päin ajava auto ilmestyi sen näköpiiriin sekoittaen sen ajatukset. Sintti ponnahti säikähtäneenä sivulle ja onnistui luiskahtamaan altani niin vikkelästi, että pyllähdin sen sileän tien ojanpientareelle. Sintti repäisi ohjat käsistäni ja lähti päättömänä kaahottamaan aivan väärään suuntaan, Metsälammelta pois päin kohti Revenance Studia. Katsoin suu auki hevosen perään, jonka tietä vasten vimmattuun tahtiin kopisevat kaviot kaivoivat maata ilmaan ja jalustimet ja ohjat roikkuivat vaarallisesti vapaina.
- Sattuko? Iina kysyi rutiininomaisesti, mutta minä vain pyörittelin päätäni ja kokosin itseni seisomaan. Syyssateet olivat tehneet tepposet myös tielle, ja ennen niin valkoisia kisahousujani koristi nyt takapuolesta koko reiteen ulottuva rusehtava tahra, ja kilpailuja varten kiillotettuihin saappaiisinkin tuli epämääräinen kivistä ja mudasta muodostunut kuorrutus.
    Meidät pelästyttänyt auto pysähtyi kohdallemme, ja säikähtäneen näköinen nainen hyppäsi ulos kuljettajan paikalta.
- Miten kävi? Tarviitteko apua? Soitanko johonkin? hän kyseli selvästi omantunnon tuskissa kieriskellen.
- Eei, sä voit jatkaa matkaa, eiköhän me pärjätä, mutisin ja lähdin kalppimaan Sintin perään. Iina jäi taakseni ja saatoin kuvitella hänen mairean katseensa nuoreen naiseen, joka luuli varmasti aiheuttaneensa jonkun kuoleman.

Olin varma, että oma kilpailuvuoroni oli jo alkanut. Hiekkatie rapisi saappaideni alla edetessäni sen reunaa puolijuoksua. En oikein tiennyt, mitä tässä tilanteessa olisi pitänyt tehdä. Mahdollisesti soittaa, tai pahimmassa tapauksessa joutuisin kasvotusten kertomaan Sintelle, että terveisiä, putosin Sintiltä ja nyt koko hevonen on kadonnut ja koulukilpailut on täydessä vauhdissaan ja luokat tarvitsevat tuomariaan. Yritin pidätellä turhautumisen kyyneleitäni, kun kuulin auton karauttavan perääni
- Silja! Tuu kyytii, et sä kävellen ikinä löydä sitä, Iinan ääni huusi. Hän oli noussut auton kyytiin ja ikkunasta viittoi minua tekemään samoin. Vilkaisin huokaisten edessä seisovaa tienpätkää, joka näytti loputtomalta. Revenance Studiinkin olisi vielä ainakin pari kilometriä, joten Iina saattoi hyvinkin olla oikeassa.
    Minua oli epäilyttänyt istua puhtaanharmaalle penkille kuraisissa vaatteissani, mutta kuskina toiminut nainen ei tuntunut kiinnittävän siihen huomiota. Hän oli melkoinen räpätäti ja puhui lähes taukoamatta, kuinka ei ollut huomannut meitä, ja kuinka olikaan säikähtänyt. Tyydyimme vain myötäilemään tämän sepustuksia hiljaisella äänellä, ja vaikka ainakin minä tavallisesti olisin mielelläni jutustellut yhtä mukavan ihmisen kanssa, olin nyt niin pettynyt, epätoivoinen ja peloissani, että yritin kenenkään huomaamatta vain haudata kasvoni ja kyyneleeni valkoisiin ratsastushansikkaisiin.

- Onko se tuo? nainen huudahti yllättäen ja jarrutti niin äkisti, että säikähdin ja heilahdin eteen päin turvavyön lopulta pidättäessä minua olkapäältä. Mutta ilmeeni kirkastui heti kun tuurimme tuntui kääntyvän.
- Tuo se on! hihkaisin, kiitin naista nopeasti ja hyppäsin sen enempää miettimättä kyydistä.
- Sintti! huudahdin. Tamma kohotti päätään. Se oli asettunut nyhtämään heinää niityn reunalle, ja näytti onneksi ainakin päälisin puolin olevan kunnossa, eikä se edes ollut hankkinut itselleen kamalaa kurakerrosta märällä tiellä laukkailusta huolimatta. Myös Iinan punainen hiuspehko nousi auton takapenkiltä, mutisi naiselle kiitoksensa ja lähti perääni.
- Paljonko kello on? On se kyllä varmaan jo.. käännähdin nopeasti Iinan puoleen, kun olin saanut Sintin ohjat tukevasti käsiini. Pyyhin kyyneleet poskiltani, jolloin valkoiseen hanskaan jäi pois valuneista ripsiväreistäni tummat rannut.
- Se on puoli kaksitoista, Iina katsoi minua kulmat kutrussa. - Eikös sun lähtöaika ollut kymmentä vaille?

Olin kokenut monta katastrofaalista kisapäivää. Luulin, että Helmin kanssa kaatuminen viime syksynä, tai totaalinen sössiminen Munkkivuoren kisavalmisteluissa olisivat olleet pahimmat munaukset kautta aikojen, mutta tähän verrattuna ne eivät olleet mitään. Mietin vain, mitä Sinte ja ennen kaikkea kaikki katsojat ajattelisivat, kun radalle astuisi räjähtänyt ratsukko, joka mahdollisesti kaiken päällisiksi ratsastaisi kuin juuri alkeiskurssin suorittanut.
    Sydämeni hakkasi niin kovaa, että se tuntui tulevan rinnasta läpi. Tukeuduin Sintin kaulaan ja luulin jo repiväni muutaman nutturan auki yrittäessäni ottaa tukea sen harjasta. Kaikki pääni sisällä tuntui sumealta, ja minusta tuntui, että olisin saman tien voinut luovuttaa, tulla alas selästä ja kävellä itkua tuhertaen takaisin tallille ja kertoa nolona kaikille mitä epäonnistunut kisapäivä piti sisällään. Vaikka ei tämä nytkään tuntunut menevän aivan oppikirjojen mukaan. Sintti laukkasi hengästyneenä allani. Sen kavionpainallukset jäivät tasaisina ruoholäiskinä niityn pintaan tamman nelistäessä innokkaasti korvat höröllään. Ilme oli sama, kuin aamulla raviluokassa Iinan kanssa. Sen sijaan, että olisin kuitenkaan keskittynyt tekemään parhaan mahdollisen suorituksen, annoin murtuneena Sintin kantaa minua takaisin tallia päin, ohjaillen sen satunnaisesti oikealle polulle. Olin aina laukannut, koska se oli hauskaa, tai koska halusin tehdä parhaan mahdollisen suorituksen. En muistanut koskaan laukanneeni jostain oikeasta syystä, tai koska minulla oli kiire. Se tuntui väärältä, eikä se tuntunut hauskalta. Tästä vauhdista ei voinut nauttia. Toivoin pääsevämme vain mahdollisimman nopeasti takaisin Metsälammelle, vaikka minua säälitti, kuinka Iina oli uhrautuvan rohkeasti suostunut kävelemään pitkän matkan tallille yksin ja patistanut minut matkaan niityn ja lammen ympärillä risteilevien kymmenien polkujen sekä syksyisen karun lehtimetsän sekaan.

Vasta tallipihan häämöttäessä edessämme, hidastin Sintin raviin. Olimme molemmat tavattoman hengästyneitä, ja minua hävetti enemmän kuin koskaan, kun ovenavaajat ja katsojat suuntasivat kauhistuneet katseensa minuun ja Sinttiin. Sintti puuskutti kuin vesikauhuinen, mutta onnekseni meitä edeltävä ratsukko vasta aloitteli rataansa. Taputin Sinttiä kaulalle ja annoin sille oitis vapaan ohjan. Yritin pätkittäin palautella rataa mieleeni, joka oli tuntunut tässä härdellissä unohtuvan tyystin.
- Okei, mä oon maneesissa, enää ei oo mitään hätää, muistan vaan radan... Sintti on tässä, mä oon tässä, numerolappu ja varusteet on, kaikki on.. mutisin yrittäen rauhoitella itseäni. Kuinka ollakaan, kaikki oli kunnossa, ainakin melkein, ja nyt minun pitäisi enää ratsastaa rata ja kaikki olisi ohi.

Sintti tuntui lämmenneen. Sen omaa moottoria ei tuntunut sammuttavan edes päälle yhä voimakkaammin puskeva väsymys. Pikemminkin se tuntui saavan aina vain lisää virtaa maitohapoista lihaksissaan. Se sai tamman nostelemaan jalkojaan ja kokoamaan itseään niin, että jo valmiiksi joustava ravi tuntui mahdottomalta istua. Niska korkealla Sintti pyöräytti voltin jos toisenkin. Laukkaympyrällä se eteni vetreästi sieraimiaan pärisytellen, ja jouduin jopa hieman hillitsemään sen menojalkaa. Vaikka sen suupielet olivat yhtä vahvat kuin tavallisestikin, sen kaula oli kaartunut kauniille kaarelle ja latvoistaan häilyvän, ruskean sävyn saanut häntä nousi korkealle ja heilui puolelta toiselle aina askelten tahdissa.
    Sintti tuntui oikeastaan aika hyvältä. Niin hyvältä, ettei se ollut koskaan tuntunut samalta. Se tuntui aika uskomattomalta, aiemmat tapahtumat huomioon ottaen. Minun tarvitsi vain istua pehmeänä selässä, kertoa sinne minne halusin, ja vaikka jouduinkin myöntämään apujeni olevan jokseenkin huolimattomia ja huonosti ajoitettuja tökkivästä ajatuksenkulusta johtuen, Sintti hoiti siistin radan puolestani. Tamma sai ratsastuksen ainakin tuntumaan hyvälle, ensimmäistä kertaa koskaan sen selässä.
- Kiitos, Sinte sanoi tasaisella äänellä, mutta minusta tuntui, että hän loi minuun jokseenkin erikoisen katseen. Mietin, johtuiko se jollain tavalla epäedustavasta olemuksestamme, vai siitä, että Sintti ei ollut koskaan liikkunut yhtä hyvin allani. Leväytin ohjat Sintin kaulalle ja kiedoin käteni sen kaulaan.
- Hieno, Sintti! Sä oot ihan paras, päästin hieman epäröiden huuliltani.

Minusta yhtäkkisesti siunaantunut menestyksemme tuntui järjettömältä. Vielä järjettömämmältä tuntui kuulla meidän nimemme kuulutuksessa, jossa sijoittuneita ratsukoita pyydettiin saapumaan palkintojenjakoon. Sini ja Helmi seisoivat rinnallani, ja maneesin ovella odottelivat myös kaksi ulkopuolista ratsukkoa.
- Oii, teistähän on tullut hieno pari! Sini hymyili rapsutellen Helmiä harjanjuuresta.
- Voi, sä et tiedä mitä kaikkea tänään on sattunut. Tää päivä oli ihan kamala ja on ihan mahdotonta, että me seistään nyt tässä, minä huokaisin, mutta väläytin Sinin suuntaan myös pienen onnellisuudesta ja helpotuksesta kielivän hymyn.
    Ratsukot kävelivät jonossa sisään maneesiin rytmikkään musiikin tahdissa. Minä ja Sintti olimme jo toisena, ja tamma seisahtui kauniisti ensimmäisen ratsukon viereen hieman kuolaintaan pureskellen. Sinte ja Pinkki seisoivat ratsukkorivin edessä leveästi hymyillen. Pinkin kantaman punaisen tyynyn päällä oli neljä ruusuketta, joista Sinte otti ensimmäiseksi sinivalkoisen. Se meni viereiselle ratsukollemme, mutta olin haljeta onnesta, kun pääsin vuorollani kättelemään Sinte, joka asetteli myös sinisen ruusukkeen Sintin suitsiin.
- Hyvin ratsastettu, Sinte kuiskasi. - Älä ota itseesi, mutta miten te olette noin pykineen näköisiä?
- Sulla ei ole aavistustakaan, uskalsin viimein virnistää. Ehkä tämäkin kommellusten kisapäivä muuttuisi vielä ajan varrella vitsiksi.
Se onnistumisen hetki radalla jäi mieleeni. Olin saanut tästä kamelia muistuttavasta hevosesta loihdittua upean ratsun, vaikka se olisikin johtunut taikakeijun minulle edellisenä yönä lahjoittamista taikavoimista.

Sinten kommentti

Enpä olisi ikinä uskonut, mitä tuon kilpailusuorituksen takana todellisuudessa oli. Päällisin puolin vaikutti siltä, että olisitte uhranneet viimeiset kaksi kuukautta suorituksen hiomiseen ja Sintin treenaamiseen. Ihmettelinkin jo hieman, miksi ette sitten viitsineet laittautua jos kerta suoritukseenkin panostitte noin paljon. En olekaan ikinä ennen nähnyt Sinttiä noin hienona! Ehkä se laukkaaminen sai sen jotenkin heräämään? Moottorit käynnistyivät!

UPEA tarina! Musta on niin mukavaa, kun kirjoitat tarioita kisasuorituksistanne. Se herättää kilpailutkin eloon, kun niistä ei yleensä kukaan muu kirjoita fiilistarinoita. Saanko julkaista tämän harjoituskoulukisojen tapahtumakutsussa, että muutkin pääsevät lukemaan?

Tarinankirjoitustaitosi yllättivät jälleen, kuten joka ikinen muukin kerta! Viimeaikoina kirjoittamiisi tarinoihin verrattuna tämä vaikutti kuitenkin paljon säväyttävämmältä ja persoonallisemmalta, tässä oli yllätyksellisyyttä ja persoonaa! Papukaijamerkin arvoinen suoritus, paljon onnea

25,60v€ + papumerkki

Pst, sait tällä suoritettua myös toisen ekstran!

[Silja]

Jul 27, 2016 14:03:27 GMT 2 Silja said:

Elovaellus

Asettelin vasemman jalkani jalustimeen ja ponnistin tallipihalla olevan jakkaran päältä kevyesti Sintin selkään. Kaunis, syksyisen lämmin sää oli saanut osan ratsastajista jättämään satulansa talliin, mutta minä päätin pelata varman päälle lähtiessäni maastoon ensimmäistä kertaa Sintin kanssa. Lyhensin jalustimia muutamalla rei'ällä ja kiristin vyötä, samalla kun Sinte jakoi ohjeita maastoryhmälle. Olin kuullut saman mantran jo vähintäänkin kymmeniä kertoja, ja mietin aina olikohan Sinte joutunut opettelemaan ohjeet ulkoa kuin valmiiksi laaditun puheen, sillä hän tuntui aina vetävän sanasta sanaan samalla tavalla.
- Silja, hän havahdutti minut kuitenkin ajatuksistani. - Pysy kyydissä. Sen pitäis olla ihan superkiltti, mutta se on aikaisemmin käynyt vaan lähinnä rantalenkkiä kiertelemässä, Sinte virnisti.
- Juu, naurahdin takaisin ja vilkaisin kapeaa kaulaa edessäni. Sintti seisoi tyynen rauhallisesti paikoillaan toista takajalkaansa lepuuttaen, eikä ainakaan vielä tuntunut erityisen hurjalta.

Hevosjono eteni Kaarroossateen kautta laukkapellolle kavioiden kopistessa vahvaa hiekkapohjaa vasten. Sintti käveli kiltisti turpa Ellun hännässä, mutta huomasin siinä piilevän hieman ylimääräistä energiaakin. Tamman askel pellolla muuttui tarmokkaasti ja se alkoi vispata innokkaasti päällään. Tuuli kahisutti kaurantähkiä ja sai ne muodostamaan puuskittaisia aaltoja, jotka välähtelivät kauniisti oranssiin taittuvassa ilta-auringossa. Rapsutin Sinttiä harjanjuuresta ja yritin pitää tamman tiiviisti Ellun takana. Pelto kaartui avarana ympärillemme hevosten halkoessa jaloissa kahisevien kaurojen läpi muodostaen jälkeensä epäsäännölliseksi tamppautuneen polun.
- Ravataan, Sinte huikkasi. Puristin ohjat tiukasti nyrkkiini ja painoin pohkeeni Sintin kylkiin. Kun Ellu lähti ravaamaan, Sintti otti pienen loikan ja lähti sitten vauhdikkaasti ravaamaan vetohevosen perään. Ravi senkun vain aina pompautti minut ilmaan ja Sintin suupieletkin tuntuivat joustamattomilta.

- Arvaatte varmaan mistä Mansikkametsä on saanut nimensä? Sinte nauroi osoittaen heinikossa piileviä metsämansikoita. Pelto tiheentyi pikkuhiljaa tuulessa havisevien haapojen täyttämäksi metsäksi, jonka läpi näki selvästi takaisin laukkapellolle ja Mansikkaniitylle. Sintti pärskähteli tyytyväisenä ja uskalsin jopa liu'uttaa ohjia käsistäni ja antaa tamman venytellä kaulaansa.
Valehtelematta ainakin useiden kymmenien metsämansikoiden kyljet kimalsivat makeana vehreän heinikon seasta ja muistuttivat, kuinka vatsani kurisikaan nälästä. Minun teki mieli pyytää Sinteä pysähtymään, jotta olisimme voineet poimia muutaman, mutta yhä vain harvenevan metsän raja oli enää vain pienen matkan päässä, vaihtuen sitten loivasti kiemurtelevaksi Mansikkapoluksi.
    Mansikkapolun haarautuessa kahdeksi pienemmäksi reitiksi, koukkasimme hieman pidemmän mutkan kautta Ikimetsää kohti. Niskakarvat pystyynnostattavasta nimestä huolimatta, ei sen tiheästi kasvavien puiden välissä puikkelehtiva pimeä polku ollut näin illansuussakaan mitään Pirunmetsään verrattuna.
- Kohta tullaan joelle. Se on melko kapea, voidaan hypätä yksi kerrallaan sen yli! Sinte sanoi. Asetuimme sekalaiseen riviin joen varrelle, kun Ellu karautti häntä viuhtoen sujuvasti joen yli. Tunsin palan nousevan kurkkuuni ja jännityksen kouraisevan kurnivasta vatsastani Sintin asettuessa korvat hörössä suoralle linjalle tummansinisenä heijastavan joen kanssa.
- Prrr, mutisin rauhallisesti siirtäessäni Sintin keinahtelevaan laukkaan. Sen askel tuntui paljon joustavammalta kuin kentällä, ja se venytti etujalkojaan lapojensa eteen astuen takajalkansa runkonsa alle. Siirsin painoani jalustimille ja tarrasin tiukasti kiinni Sintin harjaan sen ponnistaessa suureen hyppyyn. Joki tuntui matelevan allamme Sintin lentäessä reilulla ilmavaralla sen yli.
- Oho, sehän oli iso loikka, Sinte naurahti Sintin pudotessa etujaloilleen joen vastakkaiselle törmälle. Jouduin kaartamaan tiukan kaaren Ellun takaa saadakseni Sintin pysähtymään, mutta kun liika vauhti oli karsittu pois, suostui tamma onneksi seisahtumaan Ellun vierelle, joskin hieman paikallaan steppaillen.
- Joo, mä sain ehkä vähän kiinni siitä, mitä tää hevonen osais tehdä.

Kierrettyämme Ikimetsän ja poikettuamme vielä Arhalaan ja Rajamaalle vievien teiden yli, saavuimme viimein eväspaikalle, Rajasillalle.
- Seuraavaks tulee pieni, puinen silta, katsokaa vähän ettette mene ihan lähellä toisianne, Sinte ohjeisti. Yritin pidätellä Sinttiä, mutta se vain nakkeli niskojaan ja yritti jatkaa edelleen turpa Sinten niskaan tiukasti kiinnitettynä. Ellu asteli tottuneesti sillan yli välittämättä, että puulaudat muuttivat pehmeät kavioiden painallukset kumeiksi kolahduksiksi. Onneksi Sintti ei ollut millänsäkään sillan ylittämisestä, vaan rohkeana hevosena se jatkoi heti luvan saatuaan reippaasti eteenpäin, ja pysähtyi sitten taas haistelemaan Ellun häntää. Sen sijaan takanamme tulevalla Nickyllä ja hänen lännenvarusteisiin pukeutuneella punahohtoisella oriillaan tuli jonkin verran mutkia matkaan, kun Homer ei suostunut ollenkaan tulemaan sillalle. Muutamaan kertaan se uskaltautui laskemaan etujalkansa muutamalle ensimmäiselle laudalle, mutta peruutti sitten nopeasti takaisin lähtöpisteeseensä, joten Nicky päätyi tulemaan alas selästä ja houkuttelemaan hevosta sillalle perässään taluttaen.
- Hei, mullon muuten omenaa, virnistin ja kaivoin taskustani muovipussiin kiedotun vajaan omenanpuolikkaan, joka oli suojauksestani huolimatta muuttunut joistakin kohdin hieman rusehtavaksi. Heitin omenan Nickylle, joka makupalan avulla sai hitaasti mutta varmasti Homeria houkuteltua sillan yli.
- Näin, eihän se nyt niin kamalaa ollut, Nicky hymyili ja tarjosi omenanpuolikasta Homerille, kun he olivat turvallisesti päässeet joen yli.

Sinte kokosi nopeasti nuotion pystyyn ja sytytteli sitä sillä välin, kun me muut levittelimme eväitä ja kiinnitimme hevoset turvallisesti syömään vähän matkan päähän. Sintin kallis nahkariimu oli vaihdettu arkiseen, tummanvihreään kangasriimuun, jonka nurja puoli oli päällystetty ohuella fleecellä. Silitin Sintin kaulaa ja annoin sen laskea turpansa rehevään ruohikkoon.
- Millanen Sintti on ollut? Metsälammen uusi tuntilainen, Iina, kysyi. Hän olikin ollut myös harjoituskoulukilpailuiden raviluokassa mukana Sintin kanssa.
- Ihan kiva, hymyilin. - Aika reipas se on, mutta ei se oo mitään pahaa vielä kertaakaan yrittänyt. Entäs Majuri?
- Se on ollut ihan huippu! Vaikka mua alkuun vähän jännittikin lähteä, kun en pahemmin tunne näitä hevosia, Iina sanoi silittäen Sintin kaulaa. Onneksi Metsälammella olikin parhaimmat hevoset!
- Tulkaas tänne sieltä! Sinte huuteli nuotiolta, jonka ympärille suurin osa muista ratsastajista oli jo kerääntynyt. - Täällä on makkarat jo grillissä!
    Sinte oli upottanut pohjattomiin satulalaukkuihinsa jos jonkimoista herkkua: löytyi lämmintä kaakaota, kahvia, voileipiä, makkaraa ja mustikkapiirakkaa. Nälkäni hellittikin saman tien, nauttiessani eväitä nuotion ympärillä samalla rupatellen leppoisasti muun talliporukan kanssa.
- Helmi oli ihana siinä ravipätkällä! Se vaan lähti innoissaan laukkaamaan kun Majuri pinkaisi raviin sen edestä, Johanna nauroi. Vilkaisin puiden katveessa ruohoa nyhtävää hevoslaumaa. Yhtäkkiä ikävöin maastolenkkejä Helmin kanssa ja ponin helppoutta. Sen innostuminen ei minua pelottanut, sillä sen sai lähes aina pysähdyksiin. Helmi oli aina hyvällä tuulella -paitsi koulukentillä-, ja sehän rakasti laukkapellolla spurttailua. Sintin vauhdinhallintaan joutuisin kuitenkin paneutumaan vielä, ja tekemistä muillakin osa-alueilla totisesti oli.

Nuotiopaikalta lähdimme vähitellen takaisin kohti tallia, kunhan paikat oli siistitty, nuotio sammutettu ja hevoset saatu kuntoon.
- Miten olis pieni laukkapätkä tossa seuraavalla polulla? Sinte virnisti, kun olimme päässeet matkaan. Jonosta kuului yhtenäinen myöntävä vastaus ja muutamia riemunkiljahduksia. Kun koko hevosjono oli päässyt suoraksi Viitapolulle, Sinte kannusti Ellun ensin raviin, ja vähän matkan päästä laukkaan. Siirsin painoni jalustimille ja annoin Sintin pitkän laukan keinuttaa minua eteenpäin. Sintti puhisi innokkaasti ja höristi korviaan. Pidin sen tiukasti ohjan ja pohkeen välissä, ettei se pääsisi ohittelemaan Ellua. Homerin takana ollut suomenhevosori Ruuti hyppi kuitenkin kerta toisensa perään pusikoon, ja sai myös takana olevat Majurin ja Helmin innostumaan. Kolmikko kaahasikin yhtenä epämääräisenä rykelmänä jonon hännillä, kukakin vuoroin jonon neljäntenä ja kuka viimeisenä. Saatoin kuvitella Sinten ilmeen hänen paksun, vaalean hiuspehkonsa läpi, kun takaa kuului kaivoiden raivokasta jytinää, kiroilua ja suorastaan hysteeristä naurua. Sintti tuntui kuitenkin varsin asialliselta ja se laukkasi kiltisti Ellun perässä, vaikkakin oli edelleen suustaan melko vahvana.
    - Raviin! Sinte käski, kun pitkä Viitapolku alkoi jälleen muuttua metsäksi. Sintti ei olisi tahtonut hidastaa, joten jouduin kiskaisemaan sitä reilulla pidätteellä, ettei se olisi juossut päistikkaa Ellun takapuoleen.
- Huh! Se oli kaameeta menoa! Ruudin selässä ollut Katri huokaisi.
- Koettakaahan vielä pysyä nahoissanne! Mä ajattelin pientä laukkakisaa tohon niitylle, Sinte kääntyi taaksepäin. Leveä virnistys hänen kasvoillaan senkun kasvoi, kun hän sai kohotta vaeltajien jännitystä entisestään.

Niitty aukesi tyhjänä ja avarana metsän taakse. Hentoinen usva oli laskeutunut sen ylle saaden koko niityn näyttämään utuiselta, mutta niin rauhalliselta. Ellu pärskähteli äänekkäästi, kun Sinte pysäytti sen pienen koivun juureen ja odotti kaikki hevoset niitylle.
-Otetaanko siis pieni laukkakisa? Sinte varmisti vielä, mutta ehdotus hyväksyttiin innokkaasti. Sintti oli ihan mukava ratsu pohjimmiltaan. Se oli hurjan varma ja peloton, vaikka vauhtia tietenkin riitti.
- Okei, Sinte sanoi ja viittoi kaikkia asettumaan riviin metsän reunalle. Sintti ei pitänyt seisoskelusta suorastaan laukkaspurttia huutava niitty nenänsä edessä, joten se alkoi steppailla malttamattomasti. Yritin pitää sitä paikoillaan, jotta se ei kolaroisi vieressä olevien hevosten kanssa, mutta koko porukka tuntui melko kärsimättömältä. Sintti jopa hyppäsi pienesti takajaloilleen ja nakkeli vain niskojaan yrittäessäni pidätellä sitä.
    - HEP! Hevoslauma ampaisi matkaan kaviot jylisten maata vasten. Tartuin Sintin harjaan ja pidin pohkeeni tiiviisti sen kyljissä. Sisäinen kilpailuviettini oli herännyt, ja olin suunnannut katseeni suoraan niityn toisella laidalla siintävään metsän reunaan. Sintti alkoi puuskuttaa, mutta ponnisti lihaksensa aina vain uudelleen pitkään, keinahtavaan laukkaansa. Se alkoi painaa kuolaimelle ja yritti mutkitella, mutta painoin pohkeeni napakasti sen kylkiin ja yritin pitää sen ajatukset reippaassa laukassa. Äkkiä Sintti kuitenkin kiskaisi kaulansa mutkalle ja ponnisti itsensä ilmaan valtavalla pukkiloikalla niin, että minä töksähdin sen kaulalle ja hukkasin toisen jalustimeni. Maa vilisi epäselvänä filminauhana silmieni edessä, kun olin tiukasti tarrautuneena Sintin harjaan ja ohjiin. Puristin polvillani Sintin kapeita lapoja ja onnistuin kuin onnistuinkin punnertamaan itseni takaisin tamman selkään. Onneksi Sintti jatkoi pyörivää laukkaansa pää terhakasti pystyssä, joten en päässyt kupsahtamaan sen kaulan yli.

Kumma kyllä, kukaan ei pudonnut hurjan laukkakisan aikana, ja kaikki hevoset saapuivat yhtenä suurena mylläkkänä niityn toiseen päätyyn.
- Voittaja ilmoitetaan tallilla! Sinte julisti pientä hengästyneisyyttä sanoissaan. Myös minun sydämeni hakkasi ja Sintti puuskutti allani stepaten paikoillaan päätään viskellen. Taputin sen hikistä kaulaa ja asetuin jälleen Ellun taakse jonoon.
- Ravataan tässä pellolla vielä vähän! Sinte huusi ja käänsi Ellun suurelle ympyrälle niityn toiseen päätyyn. Hevosjono ravasi nätissä letkassa tyytyväisesti pärskähdellen. Jopa Sintti alkoi tuntumaan yllättävänkin rennolta. Se taivutteli kaulaansa ja ensimmäistä kertaa ikinä -se myötäsi kuolaimelle.
- Hieno, Sintti, kehuin ja taputin tammaa kaksin käsin. Mahtava onnistumisen tunne kulki lävitseni ja sai kasvoni loistamaan iloisessa hymyssä. Ehkä minun täytyisi aina jatkossa ennen koulutreenejä vetää vauhdikas maastolenkki!



Ihana syksyinen tarina vaelluksesta! Pitkän vaelluksen tunnelma huokui tekstistä, ja oli ihana lukea myös fiiliksistäsi ensimmäisestä vaelluksesta Sintin kanssa. Onneksi et tippunut, vaikka Sintti repäisikin oikein kunnon loikan loppumatkasta Tekstiä elävöitti entisestään vauhdikas piirros Sintin megapukista. Ihana syksyinen väritys kuvassa Palkinnoksi saat 50v€, satulasuojuksen sekä sateenpitävän ratsastusloimen. Lisäksi piirrosmerkintä ja tarinamerkintä huikeen pitkästä kuittauksesta t. Sinte

[Silja]

(Masentava) syksyn sävel ja Sintti

Vettä ripeksi epätasaisena tihkuna ja syksyn ensimmäiset pikkupakkaset tuntuivat hyytävän kylmiltä. Askeleet lotisivat lätäköiden täyttämällä tallipihalla raahatessani haluttoman oloista Sinttiä talliin. Kuraisenkirjava tamma vaikutti olevan koleasta säästä niin kankeana, että se olisi miellumin jäänyt vain nököttämään takapuoli tuulta vasten tarhan perimmäiseen nurkkaan.
- Tää tuntuu ihan kuin olis kakskymmentä astetta pakkasta! valitin Helmin karsinassa touhuavalle Johannalle. Tämäkin oli kietoutunut punasävyiseen untuvatakkiin, ja kulmat kutrussa pyöritteli kumisukaa Helmin kaulalla. Helmi ei tuntunut olevan yhtään sen puhtaampi kuin Sinttikään, mutta mutaläikät hukkuivat sen tummaan turkkiin.
- Niimpä, mut mitä mä laitan talvella päälle, kun oon jo nyt pukenut koko vaatekaapin? Johanna vilkaisi minua murheellisen näköisenä.

Ulkokarsinoissa humiseva lämmitys, Bellan karsinan satunnaisesti välkkyvä valo ja Sintin turvallinen rouskutus soi päässäni hangatessani tamman läikitettyä kaulaa vuoroin pyyhkeellä, vuoroin kumisualla ja vuoroin juuriharjalla. Onneksi hevosillakin oli jo ulkoloimet päällään, joten urakkani rajoittui Sintin kaulaan, jalkoihin ja vatsanalukseen. Kun Sintti oli mielestään puhdistanut karsinanpohjansa kuivikkeisiin sekoittuneista heinänkorsista, se tyytyi näpläämään karsinan ovenpielessä roikkuvan loimen etusolkia turvallaan.
- Mitäs sanoisit, jos kokeiltaisiin paria estettä tänään? rapsuttelin Sinttiä korvan juuresta. Pidin tammassa piirteestä, että se ei tuntunut olevan koskaan huonolla tuulella. Helmin kanssa kun olin tottunut ponin satunnaiseen nyrpistelyyn. - Pakko kai mun on kokeilla, oletko sä ollenkaan sitä, mitä Sinte on mulle vakuutellut.
    Sivutallin varustehuoneessa törmäsin Viljaan, sekä minulle tuntemattomaan poikaan, joka pian esittäytyi Mikaeliksi, Hurmoksen tuoreeksi hoitajaksi.
- Onko teillä iltapäivälle suunnitelmia, vai lähtisittekö te mulle puominnostajiksi?
- Mä voisin itseasiassa tulla hyppäämään muutaman esteen myös, Vilja hymyili. - Leevi kaipaa vaihtelua.
Mikael puolestaan lupautui puomeja nostelemaan, ja reippaana hän sanoikin jo menevänsä pystyttämään meille esteitä valmiiksi, sillä välin kun me laittaisimme hevoset kuntoon.
- Odottakaahan, mä keksin teille hienon radan! hän tokaisi.

Sintti luimisteli ja mulkoili minua vetäessäni satulavyötä vielä rei'ällä kireämmälle.
- Tässä Sintissä on taatusti jotain amerikkalaista vuoristoponia mukana, puhelin Helmiä suitsivalle Johannalle, joka oli myöskin ilmoittanut tulevansa kentälle ratsastamaan, joskin hän vannoi pysyttelevänsä koulutreenissä. - Ei kukaan muukaan ole näin pörröinen, ja onhan tää muutenkin vähän hassu.
Sintti oli totta tosiaan pörhistynyt huimasti sitten viimenäkemän, ja sen puoliverisen jalot piirteet hälvenivät entisestään, kun korvakarvat harottivat ja leuan alla roikkui parisenttinen parta.
- Hihi! Mistäs sitä tietää? Johanna kikatti.

Vesi lotisi hevosten kavioissa, kun käänsimme ne kaartoon kentän keskelle. Sintti katseli korvat höröllään kentälle pystytettyjä esteitä, ja ilmeestä päätellen se taisi jo aavistaa mitä oli tulossa. Nappasin portin viereltä jakkaran, jonka avulla ponnistin pehmeästi Sintin satulaan. Rapsutin sitä sään juuresta kumarruin kiristämään satulavyötä.
- Kolme estettä? Sä saat sitten kertoa, miten tää rata menee, virnistin Mikaelille, joka värjötteli kentän keskellä läpinäkyvään sadeviittaan sonnustautuneena.
- Okei, mä voin myöntää, ettei mun mielikuvitus ollutkaan ihan niin värikäs, kuin mitä ajattelin, Mikael hymähti. - Lisäksi olisin tarvinnut enemmän miettimisaikaa!
    Painoin pohkeeni Sintin kylkiin ja päästin sen kävelemään pitkin ohjin uralle. Vesisade oli lakannut, mutta taivasta peitti edelleen syvänharmaa verho ja viima puhalsi kylmästi. Nyt oli kuitenkin viimeiset mahdollisuudet hyödyntää kenttää ennen talven tuloa, ennenkuin pohja kävisi ylitsepääsemättömän raskaaksi. Sintti venytteli kaulaansa ja vilkuili korvat hörössä tiellä satunnaisesti huristelevia autoja. Taputtelin rohkaisevasti sen kaulaa varmuuden vuoksi, vaikka se tuntui turhan kyttäilyn sijaan enemmänkin vain katselevan maisemia.

Sintin lennokas ravi pompautti minut irti satulasta jokaisella askeleella. Yritin keventää keskivartalo tiukkana, mutta minusta tuntui, etten koskaan tulisi tottumaan hevosten suuriin liikkeisiin. Sintti narskutteli kuolainta, eikä tuntunut juuri sen taipuisammalta kuin tavallisestikaan. Kura räiskyi sen kavioissa tamman ravatessa pitkillä, mutta hieman jännittyneillä askeleilla eteenpäin. Jumppasin Sinttiä ympyröillä molemmissa suunnissa, mutta sen päässä tuntui liikkuvan pelkkä hyppääminen. Tamma juoksi pää terhakkaasti korkealla, samalla kun pidätteeni tuntuivat menevän kuuroille korville.
- Tätä pitäisi verkata jossain suljetussa maneesissa tuntikausia, missä se ei saa mistään ainakaan lisää virtaa ja jaksaisi keskittyä vain ja ainoastaan muhun täällä selässä, mutisin. Minusta tuntui, että muiden ratsut pyöräyttelivät voltit ja väistöt sujuvasti kauniissa muodossa, kun Sintti taas kaahotti menemään aivan väärin päin.
    Sintin laukka tuntui jäykältä ja etupainoiselta. Se rullautui kaulastaan ja painoi ohjalle, mutta yrittäessäni saada sen niskaa ylemmäs, laukka muuttui jännittyneeksi räpellykseksi. Napautin sisäpohkeeni Sintin kylkeen, mutta korvissani kaikui vain kumea jumahdus, eikä hevonen taipunut juuri muusta kuin kaulastaan. Painoin istuinluuni satulaan ja hengitin syvään ulos, pidättäen Sintin samalla ohjasta raviin. Muutaman tahdittoman askeleen jälkeen yritin liimata takapuoleni satulaan, mutta kun hevonen ei ollut rento, se oli lähes mahdotonta.
- Alkakaa jo hyppäämään! Ei kouluratsastuksessa mitään, mutta mä tulin puomipojaksi, Mikael murahti.
- Mä en tullut hyppäämään, sori! Vaikka tää poni taitaakin luulla niin, Johanna naurahti Helmin selästä. Tummanruunikko ponitamma tosiaan tuntui olevan tavallista pirteämmällä tuulella, kun esteitä oli näköpiirissä. Minä puolestani toivoin voivani teleportata itseni tuon ponin selkään ja näyttää kaikille mitä me osasimme. Sintin tulosta tuottamaton vääntäminen ei motivoinut.

- Hieno hyppy! Mikael hihkaisi Viljan ylittäessä pienen pystyn kentän toisella pitkällä sivulla. Leevi pärisi innostuneena ja tavallisesta tahmeasta tavastaan poiketen se laukkasi ryhdikkäästi korvat hörössä.
- Hieno on hevonenkin! Vilja nauroi ja taputti Leeviä kaulalle. Olin taas sillä fiiliksellä, että olisin voinut painua talliin, eikä minua yhtään helpottaneet kentälle päin talsivat Sinte ja Alina, joiden ratsastuksenopettajan tarkat katseet asettivat minulle vielä enemmän paineita.
- Tehän ootte radan laittaneet pystyyn! Sinte hymyili. - Saako tänne tulla katsomaan?
Ei saa, minun teki mieli sanoa. Yritin nieleskellä palaa kurkustani, mutta se ei tilannetta auttanut. Minusta tuntui kaikkien odottavan minun hyppäävän.
- Mä tuun ton pystyn, sanoin värisevällä äänellä. Pelkuruuteni yllätti minut itsenikin, eihän Sintti kuitenkaan enää mikään tavattoman uusi hevonen minulle ollut.
    Laukka pyöri tavallista temmokkaammin ja Sintti tuntui tavallista vahvemmalta. Se imi esteelle valtavalla voimalla yrittäessäni turhilta tuntuvilla pidätteillä hallita sen suurta laukkaa. Pienet, epäsäännölliset sadepisarat ropisivat kasvoilleni ja pakottivat minut siristelemään silmiäni. Este oli vain kuudenkymmenen sentin luokkaa, joten uskottelin itselleni sen olevan pelkkä hieman suurempi laukka-askel. Sintti päristeli sieraimiaan ja lähestyi estettä vähän turhankin voimakkaalla temmolla. Askeleet rummuttivat märkää kenttää ja kurapisarat roiskuivat lavoille asti. Painoin ohjat tamman kaulaa vasten ja tarrasin kiinni sen harjaan. Sintin ponnistus oli vahva ja se kiskaisi minut mukaansa hevosen kaulalle. Esteen jälkeen tamma kavahti yhtäkkistä ohjista kiskaisua, jonka seurauksena menetin toisen jalustimieni. Yritin naureskella vilpittömästi kömmähdykselleni ja punnertaa itseni kunnolla takaisin satulaan, mutta Sintin kääntyessä lyhyelle sivulle tasapainoni petti ja lennähdin uraa peittävien lätäköiden sekaan säikähtäneiden henkäysten saattelemana.

Sintti jatkoi tasaista laukkaansa, heilautti päätään muutaman kerran ja siirtyi sitten ravin kautta käyntiin ihmetellen mihin ratsastaja oikein hävisi.
- Kuinka kävi? Sinte oli sekunnissa kentän puolella ja auttoi minut huolestuneena pystyyn. - Se olikin aika loikka, vaikka Sintillä on muutenkin aika tarmokas hyppy.
- Joo.. mä oon ihan kunnossa, mutisin. Ainakin fyysisesti ihan kunnossa. Yritin piiloutua kypäräni lipan alle, mutta olin varma, että Sinte huomasi häpeäni ja yritti siten lohduttaa. Mutta eihän minun tarmokkaasta hyppytyylistä sentään pudota pitäisi?
    Ei kauaa kestänyt, kun Alina oli puntannut minut takaisin Sintin selkään ja Mikael Sinten pyynnöstä laskenut esteen ristikoksi. Tästähän tuli varsinainen pilalle mennyt estetunti. Johanna lopetteli ratsastustaan ja oli jo laskeutunut Helmin selästä, kun Vilja taas antoi Leevin kävellä vapain ohjin uralla. Minä olin kurainen, pudonnut ja vajonnut itsetuntoni kanssa syvään mustaan aukkoon.
- Tuu toi ristikko vielä ainakin kertaalleen! Sinte sanoi. Minusta tuntui, etten ollut valmis siihen enää, jos olin totta puhuen ollut äskenkään. Rutiininomaisesti pyysin Sintin kuitenkin raviin, ja päätin tulla esteelle ravissa. Sintti kohotti päätään ja juoksi kättä vasten melko tahdittomasti, mutta itse ristikko sujui ilman ongelmia. Sen jälkeen Sintti pyörähti pehmeään laukkaan ja pärskähti tyytyväisenä.
- Hyvä, taputa!

Kentällä oli ahdistavan hiljaista. Sateen ropina ja askelten lotina täyttivät tunnelman, kun purimme esterataa yhteistuumin.
- Mä tunnen itseni niin huonoksi! Tää hevonen on vaan palauttanut mut maan pinnalle, parahdin Viljalle tyrkätessäni estetolpan kentän aidanraosta.
- No äläs nyt, ei sitä kaikkea voi hetkessä oppia, Vilja hymyili. - Oliko Helmikään mikään automaatti sillon kun alotit?
Vilkaisin kentän toisessa päädyssä laahustavaa Helmiä, joka käveli Johannan perässä niin kiltin ja viattoman näköisenä. Sade oli läikittänyt sen turkin ja tuoreet vesipisarat kimalsivat sen harjassa. Johanna taputti tamman kaulaa lämpimästi hymyillen, saaden minut kateelliseksi.
- Aika kultaa muistot, mutta tää hetki lyö kyllä mua kaikessa realistisuudessaan.

Sinten kommentti

Sintillä ratsastaneena tiedän, että se on erittäin haastava tamma ratsastaa. Samalla tavalla minäkin poukkoilin selässä kun hyppäsin tammalla ensimmäisiä kertoja. Sulla vain sattui olemaan sillä hetkellä tasapainopiste hukassa! Onneksi ei kuitenkaan sattunut. Jokainen hevonen vaatii oman aikansa tutustumiseen, ja uskon että pystytte upeisiin suorituksiin myös Sintin kanssa – näimmehän miten paljon kehityitte Helmin kanssa! Älä turhaan moiti itseäsi

Olipa upea tarina! Tässä tuli hyvin esille vihan, häpeän ja epätoivon tunteet. Kuvasit niitä erittäin todentuntuisesti, ja tilanteisiin pystyi samaistumaan! Erilaiset tunnetilojen vaihtelut tekevät tarinasta mielenkiintoista ja värikästä luettavaa, jota kahmii eteenpäin kuin söisi hyvää suklaakakkua! Teksti oli virheetöntä ja siistiä, en löytänyt korjattavaa.

24,80v€

[Silja]

Kouluvalmennus Seppeleessä
Tapahtumakutsu



- Mä pääsin Sintin kanssa Seppeleen kouluvalmennukseen ensi viikolla! olin hihkunut innoissani Sintelle viikko takaperin. Törmättyäni tallissa viimeisen päälle viritettyihin puoliverisiin ja lettipäisiin suomenhevosiin, minuun iski kamala epävarmuus. Emmehän me Sintin kanssa varsinaisesti olleet mitään kouluratojen kiistattomia kuninkaita. Pyörittelin ohjaa sormieni välissä. Sintti käänsi kankeasti kaulaansa suippopäiset korvat minuun päin osoittaen. Sen takajalat laahustivat kentän reunaan painautunutta uraa pitkin lennättäen hiekkapaakkuja etujaloissa koliseville jännesuojille.
    Pitkät ja huolelliset verryttelyt eivät olleet Sintille pahitteeksi, etenkin kun tarkoituksena oli saada valmennuksesta kaikki irti. Eihän sitä sentään joka päivä päässyt toiselle tallille valmentautumaan! Rapsuttelin Sinttiä kaulalta ja yritin saada sen taipumaan pyöreälle voltille. Sintti katseli pää korkealla vähän matkan päässä tarhailevia poneja ja autotallin nurkalla pönöttävää punaista lava-autoa. Tamma tuntui hieman ujolta uudessa paikassa, vaikka kokenut kisamatkaaja olikin. Yritin työstää sitä volteilla, väistöillä ja avotaivutuksilla, ja hetkittäin sen selässä ei tuntunutkaan aivan niin toivottomalta istua.

Laskin mielessäni Sintin pompottavaa ravia ja yritin pitää istuntani niin tiukkana ja vakaana kuin vain mahdollista. Äänekäs korskunta kaikui maneesin seinistä hevosten taipuessa kaulat pyöreinä pääty-ympyröillä. Vaikka Sintti kulki vähän niin ja näin, toivoin edes itse näyttäväni kärsivälliseltä sen selässä. Anne muistutteli minua moneen kertaan rentouttamaan jalat ja pitämään kädet omilla paikoillaan.
- Sitten nostetaan vasen laukka ja jatketaan uraa pitkin! Annen ääni kaikui. Sintti ponnahti keinahtaen laukkaan korviaan pyöritellen. Yritin hieroa sen suupieliä, mutta Sintti vain nakkeli niskojaan pyytäessäni sitä hieman kokoamaan itseään. Tamma laukkasi pitkillä askelilla ja hieman etupainoisena, ja minusta tuntui, että se ehti ottaa vain muutaman askeleen ennen kuin maneesin seuraava kulma oli jo edessä.
- Silja, kannettu ja pehmeä käsi! Älä jää ratsastamaan käsijarru päällä, Anne neuvoi. Myödätessäni ohjasta se tuntui kuitenkin valahtavan vain pyykkinaruksi Sintin täplitetylle kaulalle, sillä tamma ei juurikaan vaivautunut taipumaan niskastaan.

Pieniä hetkiä sain Sinttiä rentoutumaan, ja olimme kotona tehneet paljon epäonnistuneempiakin treenejä. Loppuun Sintti ravasikin jo pärskähdellen uraa pitkin kaulaansa venytellen. Taputin tammaa molemmin käsin, yrittäen keventää mahdollisimman huomaamattomasti sen selässä, nyt kun se oli kerrankin tullut ihan suhteellisen hyväksi ratsastaa.
- Hyviä pätkiä! Muista pitää käsi rentona ja oikealla paikallaan, ja ratsastaa enemmän pohkeella kohti kevyttä ohjaa. Nyt jäit vähän nojaamaan ohjiin ja Sintti ei päässyt kunnolla rentoutumaan, Anne kertaili jokaiselle vielä palautetta valmennuksen loputtua.
- Joo, Sintti onkin kyllä kamalan jäykkä ja vahva, niin sitä jää helposti ratsastamaan liikaa kädellä, myötäilin leväyttäen Sintille lopulta vapaat ohjat. Tamma ravisteli päätään ja nyki turpaansa maneesin hiekan pintaa kohti.
- Tämäkö oli ihan estehevonen? Anne kysäisi vilkaisten hymyillen Sinttiä. - Sen kyllä huomaa! Eihän toi miltään helpolta ratsastettavalta näytä, mutta kun sen oikean tekniikan oppii, niin loppu tuleekin itsestään.

Hengitys huurusi pirteässä syyspakkasessa Sintin kävellessä rennosti lehdettömien koivujen reunustamaa hiekkatietä. Kuura oli värjännyt maiseman vaalean harmahtavaksi ja pienet lumikiteet putoilivat hennosti taivaalta. Käänsin enkkuviltin kulmat reisiäni lämmittämään ja katselin samalla Seppeleen tallipihan touhuja. Hevoset olivat saaneet jo loimet ylleen, kun taas pienet ponit olivat kietoutuneet pörröisiin talviturkkeihin. Odotin jo innolla laukkapellolle kasaantuvaa lumihankea ja puhtaan valkoista maisemaa. Minun puolestani talvi saisi jo tulla, joulusta puhumattakaan!

Annen kommentti:
Omistajan mukaan tämä hevonen oli estehevonen, ja siltä se näyttikin. Hieman rimpula olemus ja tutkaileva estetykin katse. Kärpäskimo liikkui ripessä ravissa, pää hieman pilvissä, tutkien uutta maneesia. Ratsastaja vei esteratsastajille tyypillisesti käsiä hieman sivulle ja alas, jolloin tamma tuli mukana. En ollut kuitenkaan tyytyväinen: Sintti seurasi kättä, ei ratsastavaa pohjetta. Lähdimmekin heti alkuun työstämään käynissä. Silja sai antaa hieman ohjaa ja kantaa käden. Ohat kuiteknin tuntumalla. Pohkeella ratsastaen kohti ohjaa, niin, että tamman takajalat akitoivoituisvat. Sintti nakkelikin niskojaan, kun siltä pyydettiin. Huomasin, etä tamman ristiselkä oli hieman lihakseton, joten tämä hidastempoinen työskentely vaati uusia voimia myös hevoselta. Muutaman kierroksen ja voltin jälkeen tamma tuli parempaan muottiin ja nosti säkää. Ratsastajan käsi uhkasi valua sään alle, jolloin totesin tiukasti käsien asennosta. Tässä samassa raamissa pyysin nostamaan laukan. Sintti pyrki heti estehevoselle tyypilliseen muotoon ja ratsasaja piti liikaa kiinni edestä. Olinkin tiukkana, että tämän tyyppisissä treeneissä hevosta ei liiaksi tuoettu kädellä, vaan sen täytyi itse tajuta tulla takaa alle ja keveäksi edestä. Muutamia hyviä laukkapätkiä saatiinkin, sitten hevonen väsyi. Lopuksi se sai ravata pitkänä eteen ja alas. Sintti pärksi tyytyväisesti.


Sinten kommentti

Huippua, te pääsitte Seppeleeseen saakka valmentautumaan! Annelta saitte varmasti paljon varteenotettavaa palautetta ja vinkkejä jatkoon. Saitte valmennuksesta kivan bannerin muistoksi, lisäsin sen Sintin sivuille valmennuksen yhteyteen.

Valmennuksesta kirjoittamasi tarina oli mukavaa luettavaa! Sintti oli varmasti vähän kummissaan uudesta paikasta, kun sen kanssa ei ole vähään aikaan käyty kisareissuilla muilla talleilla. Tarinan loppukappaleen fiilistelyt talvenodotuksesta päättivät mukavasti tarinan valmennuspäivästä Teksti oli mun silmään virheetöntä. Hyvä hyvä!

18,60v€

[Silja]

Halloween valmennuslahjakortit

Nov 6, 2016 20:09:04 GMT 2 admin said:

Totta kai! Tässä olisivat

Kouluvalmennus
Alkutunnista huomasin Sintin olevan hieman laiskalla tuulella. Ehkä sitä ei huvittanut tehdä töitä varhain sunnuntaiaamuna! Aloitimme siirtymisillä ja pysähdyksillä, joiden toivoin herättelevän Sinttiä työntekoon. Ravin tuli olla aktiivista ja eteenpäinpyrkivää, mutta käyntiinsiirtymisten ytimekkäitä. Muistutin että ravista käyntiin -siirtymisissä ei saa ajatella, että hidastetaan käyntiin, vaan että ruvetaan ratsastamaan (aktiivista) käyntiä. Sintin ravi oli hirvittävää istua, joten sait aluksi keventää. Teimme alkutunnista myös käyntipohkeenväistöjä molempiin suuntiin. Laukannostoja hioimme kauan, sillä huomasimme niiden olevan tänään erityisen haastavia. Teimme nostot käynnistä. Ohjasin ratsastamaan Sinttiä reilusti eteenpäin ja aktivoimaan käyntiä mahdollisimman paljon. Hyvillä valmisteluilla saimme laukan nostettua, ja muistutin heti ratsastamaan sitä reilusti eteen, jottei Sintti rikkoisi raville. Monen laukannoston ja hikisen laukkatyöskentelyn jälkeen kävelit pienet välikäynnit. Lopputunnista teimme istuntaharjoituksia liinassa. Liinassa Sintti sai ravata, ja sinä sait rauhassa keskittyä harjoitusravissa istumiseen ja siihen mukautumiseen. Muistutin nojaamaan hieman taakse, rentouttamaan olkapäät ja pitämään lantion liikkeen "pyöreänä". Liinassa oli helppo keskittyä istuntaan, kun ei tarvinnut ajatella muuta ratsastusta. Laukassa istuminen sujui liinassa hyvin!

Estevalmennus
Verryttelit Sintin kanssa, kun kokosin maneesiin muutamia ristikkoesteitä ja muutamia matalia pystyjä. Aloitimme vain noin 50-senttisillä esteillä, jotta saisit Sinttiin tuntumaa. Sintti vaikutti alkuverryttelyissä lähinnä pitkäjalkaiselta kirahvilta, joten työtä ainakin riittäisi! Ohjeistuksestani teitte paljon siirtymisiä, pysähdyksiä sekä kaarevia uria ja suunnanvaihtoja. Hyvin hitaasti Sintti alkoi toimia paremmin ja paremmin, ja huomasin yhteistyönne paranevan. Kun tamma vaikutti olevan riittävästi kuulolla, pyysin sinua nostamaan laukan ja hyppäämään pitkällä sivulla olevan matalan ristikon. Esteelle lähestyminen oli melko holtiton, mutta yllätyimme molemmat hypyn onnistumisesta. Pyysin sinua ratsastamaan reipasta laukkaa muutaman kierroksen, ja hyppäämään sen jälkeen saman esteen uudelleen. Toisella kerralla lähestyminen oli paljon hallitumpi ja sait jopa koottua Sinttiä hieman lähestymisen aikana. Annoimme kuitenkin Sintin hypätä melko vapaasti. Muistutin, ettet jäisi pidättämään heti esteen jälkeen vaan antaisit Sintin jatkaa eteenpäin. Muutaman hyppykerran jälkeen lisäsimme toisen ristikkoesteen maneesin toiselle puolelle. Ensimmäinen hyppy tällä linjalla oli hieman epävarma, mutta yllätykseksemme Sintti jatkoi suhteellisen rauhallisesti ja pyörivällä laukalla kohti seuraavaa, hieman korkeampaa ristikkoa! Toinen hyppy sujui kauniisti hyvällä ilmavaralla. Jatkoimme erittäin onnistunutta estetuntia korottamalla linjan toisen esteen pystyesteeksi. Sintti ei ollut ikinä ennen liikkunut näin kauniisti ja pyöreästi, ja yhteistyönne oli huikeaa! Olit saanut tammaan hyvän tuntuman, ja se oli hyvin kuulolla. Muutaman onnistuneen hypyn jälkeen päätimme lopettaa valmennuksen loistaviin fiiliksiin! Vaikkemme päässeet hyppäämään läheskään Sintin omalla tasolla, oli upeaa nähdä näin onnistuneita ja varmoja hyppyjä!

// Kiitos valmennuksista Sinte!

[Silja]

Nuorten ja aloittelevien ratsujen harjoituskilpailut 4.12.2016 Sjöholmassa
Kilpailukutsu

Kävimme tsekkaamassa aloitteleville ratsukoille tarkoitetut harjoituskilpailut Stall Sjöholmassa. Nämä olivatkin ensimmäiset estekilpailumme, vaikka Sintillä olen hypännyt muutamia kertoja ennenkin. Aamulla kaikki meni suunnitelmien mukaan, sillä olin käynyt laittamassa kisapäivän tavarat valmiiksi jo edellisenä iltana. Sintillä taisi kuitenkin olla tänään jokin asenneongelma, eikä se olisi tahtonut lähteä mihinkään, joten lastaamiseen meni oma aikansa. Alina lähti koutsaamaan meitä Sjöholmaan, onneksi, sillä en ollut edes aamulla rauhallisin mielin, ja noustessani kilpailupaikalla Sintin selkään jännitykseni vain kasvoi.

Aika Sintin kanssa on mennyt kamalan nopeasti, ja toisaalta ajattelin jo, että tunsin sen melko hyvin. Kotona kaikki ei enää mennyt ihan niin rähmälleen, kuin mitä alkuun oli aina mennyt, ja ajoittain ratsastuksen jälkeen tulos oli jopa ihan ok. Jestas sentään, että Sintti kuitenkin osasi olla eri hevonen radalla.. Jo verryttelyssä se oli melko täräkän oloinen, mutta radalla mitä pidemmälle pääsimme, sitä enemmän se tuntui saavan ruutia menoonsa. Myös itse olin hieman hätäinen selässä, joka ei ainakaan helpottanut tilannetta. Sintillä oli myös melkoiset hypyt radalla, ja muutaman kerran jouduin tarraamaan sen harjasta hieman kovemminkin, sillä en ollut ehtiä mukaan, etenkään lyhytvälisellä sarjalla!

Loppujen lopuksi, en oikein osaa sanoa, olinko kovin tyytyväinen suoritukseemme. Huonomminkin olisi voinut mennä, mutta toisaalta neljänneksi viimeinen sija ei myöskään imartele, etenkin kun estekorkeus oli melko mitätön sekä minun että hevosen varsinaiseen tasoon verrattuna. Toivotaan, että tuleva kisakausi ja Ratsastuskoulujen Mestaruuskilpailut tuovat myös parempia ratoja ja korkeampia sijoituksia!

Tuomarin kommentti: "Sintti oli jo radan alussa tomeran ja hieman virittyneen oloinen, sillä se taisi tietää mitä tuleman pitää. Siljan ratsastama kimo tamma kuumeni este esteeltä yhä enemmän, mutta pysyi ratsastajansa hallinnassa. Sintin hypyt olivat vahvoja ja laukka isoa, joten ratsastajan oli mukauduttava nopeasti sen liikkeisiin. Ratsukko esitti kelpo suorituksen hätäisyydestä huolimatta."

Sinten kommentti

Kisapaikalla hevonen ei välttämättä toimi aivan samalla tavalla kun tutulla ja turvallisella kotikentällä. Sinttikin saattoi saada pientä potkua kisapaikan tunnelmasta, enkä minä olisi ollenkaan pettynyt tähän tulokseen! Tai no sanotaanko niin, että tuloksesta viis – vain oma fiilis kisasuorituksesta on se joka merkitsee. Ratsukkona olette kehittyneet huimasti, ja uskaltaisin veikata, että Sintin hoitajanuran alkumetreillä nämäkin kisat olisivat luultavasti päättyneet huonompaan sijoitukseen.

Upeaa että uskallat osallistua Sintin kanssa estekilpailuihin myös ulkopuolisilla talleilla! Sintti on kokenut kisahevonen, ja entisen omistajan kanssa se on kilpaillut korkeissakin esteluokissa. On mukavaa että Sintin kisaura ei ole päättynyt kokonaan Metsälammella, vaikka aktiiviset kisavuodet taitavatkin olla jo takana!

"Myös itse olin hieman hätäinen selässä, joka ei ainakaan helpottanut tilannetta."
-> "Myös itse olin hieman hätäinen selässä, mikä ei ainakaan helpottanut tilannetta."
Joka viittaa ihmiseen, esineeseen, paikkaan tai asiaan. Mikä sen sijaan viittaa koko edeltävään lauseeseen tai sen ilmaisemaan ajatukseen.

15,20v€

[Silja]

RKM valmennuspäivä Ratapihassa
Linkki kutsuun

Kirpeä pakkanen oli väritellyt kuurankukkiaan auton tuulilasin reunoille. Sintti kynhytti turpaansa trailerin renkaan lokasuojaan ja hirnahteli satunnaisesti tarhassa käyskenteleville Ratapihan poneille.
- Yritäs nyt pysyä paikallasi! murahdin Sintin siirrellessä malttamattomana jalkojaan, kun yritin asetella bootseja sen kavioiden ympärille. Sintti tuntui toheloivan tänään tavallista enemmän, ja olimme matkan aikana pysähtyneet kaksi kertaa, kun tamma oli ensin kolkutellut vaarallisesti kaviollaan trailerin lastaussiltaa, ja sitten onnistunut solmimaan itsensä etupuomiin.
    - Moikka, olettekos te valmennukseen tulossa? tummatukkainen hyväntuulinen nainen huikkasi hengitys huuruten tallin ovelta.
- Joo, ollaan. Sintti ja Silja, hymyilin takaisin. Sinttikin oli suunnannut uteliaan katseensa äänen suuntaan, ja yritti samalla tuuppia minua turvallaan kuin kysyen: "Kuka tuo on?"
- Hienoa, mä laitoin juuri valmennuslistat tähän oven viereen ilmoitustaululle. Käy kurkkaamassa kun ehdit, niin tiedät suunnilleen, milloin oma valmennusvuorosi on! nainen kehotti ja pujahti ovenraosta sitten takaisin lämpimään talliin.

Sintti pyöritteli valppaana korviaan, kun ponnistin sen ruskeaan yleissatulaan tallipihalla. Huikkasin vielä äidilleni heipat tämän hurauttaessa mustan Hyundainsa käyntiin parkkipaikalla.
- No niin, mennääs me sitten, totesin Sintille ja painoin pohkeeni tamman lämpimiä kylkiä vasten. Sintti kantoi häntäänsä korkealla ja katseli pää pystyssä tallipihan touhuja. Kaksi Ratapihan tallilaista ohjasivat minut varsinaisen ratsastuskentän viereen rakennetulle tilapäiskentälle, jossa muutama ratsukko verryttelikin jo omaa valmennusvuoroansa varten. Myös minä keräsin ohjat käsiini ja aloin ratsastamaan Sinttiä ensin käynnissä - paljon pyöreitä kaaria ja taivutuksia, jotta rautakankea muistuttava tamma vähän vetristyisi. Sinttiä kiinnosti kuitenkin enemmän sen ympärillä pörräävät lajitoverit, ja niille tamma pörhisteli innokkaasti hirnahdellen, kun väistöpätkät ja voltit taas eivät tänään napanneet.
    Sintin ilmava ravi pompotti yrittäessäni säästellä vatsalihaksiani varsinaista koitosta, kahdenkymmenen minuutin mittaista valmennussessiota varten. Sintti tuntui suhteellisen hyvältä ratsastaa, ja ajoittain se jopa tyytyväisenä venytteli kaulaansa.
- Hieno, Sintti, kuiskin tammalle hiljaa ratsastaen sitä mahdollisimman pehmeästi, etten pilaisi kerrankin rentona liikkuvaa ratsuani. Lyhyen sivun keskeltä Sintti siirtyi avustani pehmeästi pyörähtäen laukkaan. Ratsastin sitä suurella pääty-ympyrällä taivutellen vuoroin sisään ja ulos, ja muutamia kertoja annoin sen myös hieman edetä reippaammin pitkää sivua pitkin, noustessani itse kevyeen istuntaan.

Verryttelyaika hurahti nopeaan, mutta minusta tuntui, että olisimme loistavasti valmiita omaa vuoroamme varten. Sintti tuntui harvinaisen hyvältä, joten odotukseni olivat korkealla.
- Sitten Silja ja Sithiriel Fair! Helena kailotti viereiseltä ratsastuskentältä ja viittoi minun suuntaani. Jeremy ja hänen kimo ruunansa Alpo astelivat pois ratsastuskentältä, ratsastajan taputtaessa ratsuaan molemmin käsin. Kaksi valmennusta seuraamassa olevaa tallilaista sulkivat ystävällisesti portin takaani, ja minä ohjasin Sintin suoraan uralle.
- Mistäs te olittekaan? Helena jutteli. - Ja mitä luokkaa menette kisoissa?
- Metsälammelta, vastasin hymyillen, ja tunsin pientä ylpeyttä edustamastani tallista, olinhan viihtynyt Metsälammella jo monta vuotta, ja tämän vuoden mestaruuskisoissakin jo kahdessa käydyssä osakilpailussa oli Metsisläisiä sijoittuneiden joukossa. - Ja me mennään helppoa C:tä. Sintti on enemmän painottunut estepuolelle, ja niin oikeastaan mäkin.
    Helena käski minut ensimmäiseksi tekemään muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia uralle, ja siirtymään sitten harjoitusraviin.
- Pidä käsi rentona, Sintti tulee vähän kättä vasten, Helena neuvoi Sintin jännittäessä niskastaan peruutuksessa. Yritin ratsastaa pehmeällä ja varovaisella kädellä, ja sen sijaan enemmän pohkeella ja istunnalla, mutta koska Sintti oli suustaan melko vahva, olisi tuntunut paljon helpommalta ratsastaa ohjasta yhä enemmän.
Seuraavan pitkän sivun alusta siirsin harjoitusraviin. Sintti harppoi ilmavin askelin, ja minulla oli täysi työ liimata takapuoleni satulaan. Toisaalta Sintti oli myös pyöristynyt kauniisti kaulastaan ja huiski hännällään pehmeästi ravin tahtiin, eikä irtonaisesta liikkeestä pitäisi ainakaan tulla moitteita kouluradalla.
- Hyvä ravi! Helenakin kehaisi. - Koeta tuossa pitkällä sivulla tehdä askeleenpidennys satulassa istuen, nainen sanoi seuraavaksi osoittaen katsomonpuoleista pitkää sivua. Hammastani purren painoin pohkeeni Sintin kylkiin ja pyysin sitä ravaamaan enemmän eteen. Alkuun sain pidettyä itseni hienosti satulassa, mutta loppua kohden jouduin kärvistelemään vähän niin ja näin Sintin lisätyssä ravissa, eikä Helenakaan siten ollut tyytyväinen.
- Pidä pehmeä tuntuma, äläkä purista reisillä, muuten käy noin. Tahti rikkoontui, mutta askel ei pitene. Yritä myötäillä pehmeästi liikettä, sillä on aika reilu ravi! Otetaan vielä muutama!

Taputtelin Sinttiä hyväntuulisena. Kevyt tuntuma edestä ja istunnan rentouttaminen tosiaan auttoi.
- Jos sä yrität väkisin puristamalla liimata itsesi satulaan, ei hevonen pääse käyttämään selkäänsä oikein. Se viimeinen oli jo tosi hyvä! Helena kertasi. - Siirry sitten laukkaan ja jää tähän keskiympyrälle, niin hiotaan laukkaa. Tein pienen puolipidätteen ja siirsin laukkapohkeet paikoilleen, jolloin Sintti pyörähti suurella liikkeellä laukkaan. Tyytyväisesti pärskien se laukkasi keskiympyrällä, ja jopa minun tuntui oikeastaan mukavalta istua sen selässä, kun tamma ei pomppinut eteenpäin lyhyenä ja jännittyneenä kuin kyttyränsä menettänyt kameli. Helena käski meidän sitten jatkaa uraa pitkin ja tekemään kahdeksikkoa niin, että katkaisisimme kenttää hieman puolen välin jälkeen, ja kahden ympyrän välissä vaihtaisimme aina ravin kautta nopeasti laukan. Sintti alkoi innostumaan suuremmilla teillä laukkaamisesta, ja sieraimia päristellen se olisi halunnut lisätä vauhtia.
- Tee puolipidäte! Älä anna sen kiihtyä, Helena sanoi napakasti. Tällä kertaa Sintti ei kuitenkaan tuntunut olevan lähdössä mihinkään, joskin pidätteen tehdessäni se lyhensi hieman jännittyneenä liikettään ylöspäin. - Kuitenkin rento käsi ja istu satulaan!
    - Loistavaa, toi näyttää hyvältä, Helena vihdoin hymyili, kun Sintti suostui tekemään vaihdot tasaisen siirtymisen kautta ja laukkaamaan ympyrälläkin hallitusti, mutta energisesti.
- Kyllä teistä vielä kouluratsukko tulee, Helena virnisti silmäänsä iskien.
- Joo, ehkä.. Sintti oli tänään aika hyvä, naurahdin takaisin. - Meillä oli tuuria, kun tällä oli hyvä päivä! leväytin ohjat Sintin kaulalle ja taputin tammaa kaksin käsin. Se olikin tuntunut hieman hikoavan pirteästä pakkassäästä huolimatta.
- Hieno, Sintti. Sä oot paras!

Kun Sintti oli vielä ensin saanut hieman jäähdytellä lihaksiaan, ratsastin onnellinen hymy kasvoilta loistaen parkkipaikalle, jossa äitini jo odottelikin autossaan lehteä lukien.
- No, ilmeestä päätellen taisi mennä hyvin? hän nousi autosta ja nappasi Sintin ohjat käsiinsä.
- Joo, Sintti oli tosi hyvä! Ehkä meillä on toivoa seuraavissa osakilpailuissa, jos se pysyy tällaisena! taputin Sintin kaulaa ja tarjosin sille taskustani pari sokerinpalaa. Sintti höristi korviaan kiitollisena ja nappasi herkkupalat nopeasti suuhunsa.
- Tottakai teillä on! Ihanaa, että teillä on alkanut yhteistyö jo sujumaan, äiti hymyili vilpittömästi ja silitti Sintin kosteaa kaulaa. - Pitäisikö sille laittaa loimi?
- Joo. Ja siis onhan se nyt paljon helpompi, kuin mitä se oli silloin, kun se tuli! naurahdin. - Tai en mä tiedä, oonhan mä saattanut oppia ratsastamaankin!

Sinten kommentti

Kiva että olette pystyneet osallistumaan myös ulkopuolisiin valmennuksiin! Niihin ilmoittautuessa on täytynyt olla haukkana, että on ehtinyt mukaan – paikkoja on ollut todella niukasti ja ne on kyllä varattu silmänräpäyksessä. Valmennukset taisivat kuitenkin tehdä tehtävänsä, sillä sun ja Sintin nimi komeilee nyt finaaliratsukoiden listassa!

Mukava kuulla että Sintin kanssa yhteistyö sujuu. Onhan se haastava tamma, mutta olette kehittyneet huimasti siihen nähden millainen Sintti oli ensimmäisillä ratsastuskerroilla täällä Metsälammella. Tarina oli mun silmään virheetön, ja kuvasi hyvin Ratapihassa kulunutta valmennuspäivää! Mulle ei jäänyt korjattavaa eikä mitään muutakaan erityistä kommentoitavaa

22,20v€

[Silja]

Dec 24, 2016 21:46:06 GMT 2 Silja said:

Jouluaaton jäinen maasto harjuilla
Salainen tonttutehtävä: Alina

Sintti katseli innostuneena puiden välistä hahmottuvaa Metsälammen pintaa, kun minä ponnistin tutusti kaivonreunalta sen kapeaan selkään. Luiseva säkä tuntui inhottavalta takapuolen alla, mutta enemmän minua huolestutti, mahdoinko pysyä selässä koko maastolenkin ajan.
- Mä en sitten ole suostunut menemään tällä ilman satulaa kuin kerran Sinten tasapainotunnilla, vilkaisin Alinaa, joka paraikaa punnersi itseään Hurmoksen kyytiin. - Niin, että sun pitää varautua, että mä tipun.
- Äh, ei ole mahtanut Hurmoskaan paljoa maastoilla sitten Mikaelin lopettamisen, niin että on tähänkin saattanut hieman virtaa kertyä. Ja eihän Sintti koskaan tapaa tehdä mitään oikeasti hurjaa, eihän? Alina virnisti.
     Hevosten kaviot upposivat vuohisia myöten ohuen jääpinnan peittämään lumihankeen. Lämpömittari oli nollassa ja sää vaikutti kirkkaalta, vaikka jouluaaton olikin ennustettu olevan sateinen. Rantatietä peittävä lumi oli koskematonta, jäniksen ympäriinsä siksakkaavia jälkiä lukuunottamatta.
- Mulla ei ole oikein joulufiilis, surkuttelin silmäillen kosteanraskaan ilman painostamaa, lumista maisemaa.
- Mä kaipaan niitä lapsuuden ihania jouluja, kun odotti innolla joulupukin tuloa ja joulusta oli ihan innoissaan jo marraskuusta lähtien! Alina hymähti.
- Niin mäkin! Mutta nykyisin joulu tuntuu olevan vaan päivä muiden joukossa. Eikä naapurin Eino edes oikeastaan näytä joulupukilta, lisäsin virnistäen.

- Ravataanko vähän? Alina kysyi kääntyessämme Rantatieltä haarautuvalle Harjulenkille, jonka vieressä kohoavan harjun rinteet nousivat jyrkkinä polun ympärillä. Olisin saattanut kuvitella jääväni massavan lumivyöryn alle, joka olisi lauettuaan vyörynyt rinteessä kasvavien mäntyjen välistä riipien aluskasvillisuuden mukanaan, ja lopulta peittänyt alleen sekä Harjulenkin ratsastajineen kuin Niittyä edeltävän harvan koivikonkin.
- Voi ei, mä luisun alas täältä varmaan heti, pyöräytin silmiäni, mutta painoin kuitenkin pohkeeni Sintin jänteviä kylkiä vasten. Pian Hurmoskin säntäsi kaverinsa perään iloisesti pärskähtäen. Sintin ravi pompotti vielä tavallista enemmän tamman harppoessa kavioiden alla rasahtelevassa lumihangessa, ja minulla oli täysi työ pysytellä sen selässä. Yritin peitellä kikatustani, mutta loppujen lopuksi myös Alina purskahti nauruun, eikä ravaamisesta siten tullut mitään. Sintti ja Hurmos mutkittelivat polulla minkä ehtivät, ottaen satunnaisia reippaampia pyrähdyksiä, jotka saivat meidät ratsastajina nauramaan vielä enemmän.
     - Eiköhän laukata tuo harjulle vievä ylämäki, minä virnistin vilkaisten vierelläni ravaavaa Alinaa. Yllätyin itsekin hurjapäisestä ehdotuksestani, mutta niin me vain karautimme temmokasta laukkaa kohti mäntyjen välissä puikkelehtivaa polkua. Tartuin Sintin harjaan ja nojauduin sen kaulalle, tamman kiivetessä voimakkaasti ylöspäin. Keinahtelevat askeleet uhkasivat liu'uttaa minua Sintin takapuolelle, mutta puristin hevosen harjaa ja ohjia rystyset valkoisina.
- Kovempaa! Alina kiljaisi. Hurmos oli vain turvanmitan päässä Sintin hännästä, joten usutin äänekkäästi puuskuttavaa ratsuani vielä reippaampaan laukkaan.

Hevoset syttyivät kovasti reippaasta laukkapätkästä, eivätkä ne olisi malttaneet millään pysähtyä harjun laella. Sintti pomppi innoissaan ilmaan ja Hurmos tahti paikoillaan, ja kummatkin hevoset puhalsivat suuria huurupilviä ilmaan.
- Se oli ihan mahtavaa! huokaisin pidättäessäni raville rikkovaa Sinttiä ohjista.
- Niin oli! Alina nyökkäsi hengästyneenä. - Eipä ole pitkään aikaan tullut tällä tavalla oikeasti nautittua ratsastuksesta! Etenkin, kun viime aikoina on ollut meno mun osalta aika ailahtelevaa.
- Kuinka niin? kysyin kutristaen kulmiani, sillä Alina näytti hieman surulliselta. - Tai noh, olen mä ehkä jotain kuullut. Onko teillä jotain juttua Kasperin kanssa?
- Ei! Tai en mä tiedä. Me ollaan kavereita, mutta en ole ilennyt kysyä mitään. Ja mun huolet ei liity ollenkaan Kasperiin, mutta muutoin on tullut oltua tökerö, enkä ole arvostanut Metsistä työpaikkana. Toivottavasti Sinte ei potki mua pellolle, Alina kertoi katuvaisena.
- No ei tietenkään! Tulihan susta juuri tallikonkarikin! minä rohkaisin. Minusta tuntui oudolta nähdä aina niin vahvatahtoinen ja räiskyvä Alina niin nöyränä. - Mutta nyt unohdetaan tollaiset puheet ja nautitaan maastoilusta ja hevosista! Mennäänkö tuolta alas ja kierretään sitten saunan kautta takaisin tallille? kysyin osoittaen vähän matkan päästä laskeutuvaa alamäkeä, joka kiemurteli kapeana lammen rantaan.
     Sintti keinui epätasaisesti allani laskeutuessaan jyrkkäää mäkeä huterin askelin. Jouduin puristamaan reisilläni, etten valahtaisi hevosen kaulalle, kun lumi satunnaisesti liukui Sintin kavioiden alla.
- Huh, onneksi näillä on hokit! Tää mäki on melkoista luistinrataa! puuskahdin Sintin järjestäessä jalkansa uudelleen liukkaan kannonnokan jälkeen. 
- Totta! Haastava reittivalinta! Alina hymähti. Emme ehtineet ottaa montaakaan askelta, kun Hurmos kompastui, lennättäen Alinan miltei maahan. Sintti hätkähti ja loikkasi äkisti sivuun, pois polulta, jolloin minä luisuin sujuvasti sen kylkeä pitkin alas. Sintin ohjat jäivät käteeni, ja hevonen katselikin korvat hörössä minua istuskelemassa suuren männyn juurella kuin sanoen: "Mikä olet? Et ollut siinä vielä äsken".
- Senkin tonttu! Etkai sä nyt mua pelkää? Oon istunut sun selässä yhtä mittaa viimeisen tunnin! murahdin Sintille pudistellessani lunta ratsastushousujeni takamuksesta.
- Eikai sattunut? Alina kysyi huolestuneena, mutta hymynkare suupielessä paljasti hänen hu*neisuutensa.
- Ei, minä naurahdin. - Mutta mä taidan taluttaa tän mäen alas.

Onneksi lammen rannalta löytyi sopiva kivi, jolta pääsin uudelleen kiipeämään Sintin selkään. Vaikka pakkasta ei juuri ollutkaan, kostea ilma alkoi hiipiä luihin ja ytimiin, joten päätimme ravata vielä pienen pätkän rantasaunalle. Sintin selkä tuntui mukavan lämpimältä lumisen pyllähdyksen jälkeen, eikä ravissa istuminenkaan ollut enää niin kamalaa.
- Onneksi mä olin varautunut siihen, että sä tiput, Alina virnisti taputtaen Hurmosta kaksin käsin, kun olimme siirtäneet hevoset takaisin käyntiin hieman ennen tallille kääntyvää mutkaa.
- En mä tosissani odottanut, että mä tippuisin, mutten halunnut uhmata kohtaloa! nauroin ja annoin itsekin ohjan liukua sormieni välistä Sintin venytellessä kaulaansa.
- Mutta kiitos maastoiluseurasta! Ja hyvää joulua! Alina sanoi hymyillen.
- Eipä kestä, ja hyvää joulua!

Hyvää joulua niin Alinalle, kuin koko muullekkin Metsiksen ihanalle poppoolle! 

Kiitos tonttutehtävän suorituksesta Silja! Tienattu 1 hevosenkenkä, tarinamerkintä, joulumerkki sekä sydänmerkki, 100v€ ja karkkikuvioilla koristeltu ratsastusloimi. Terkuin Sinte

[Silja]

RKM-finaali
Linkki kutsuun

- Hyvä Laura! kuului maneesin katsomosta railakas huuto Metsälammelta lähteneiden tukijoukkojen suusta. Se kuului maneesin puisten seinien läpi, samoin kuin myös Jätkän laukan rytmikäs rummutus. Kovaäänisestä kuului ratsukon aika ja virhepisteet, mutta en saanut niistä selvää. Sintti pureskeli kuolaintaan ja pyöritteli korviaan yrittäen seurata ympäristön vilinää. Susikallion tallipiha oli tupaten täynnä Ratsastuskoulumestaruuksien osanottajia, kannustajia ja kilpailijoita. Vatsani kurisi nälästä, sillä en ollut syönyt mitään moneen tuntiin, mutta silti jännitys vei ruokahaluni tyystin. Yritin etsiä rentoa asentoa satulassa, sillä minusta tuntui, että tartutin jännitykseni myös Sinttiin, joka satunnaisesti steppaili paikoillaan ja heitteli malttamattomana päätään.
- Miten meni? kysyin heti kun Laura oli ohjannut Jätkän ulos maneesin suurista ovista.
- Huh, joulu on tainnut tehdä tepposensa sekä mulle että Jätkälle, mutta kyllä se ihan ok rata oli, Laura huokaili hengästyneenä.
- Mua jännittää niin paljon, että kuolen varmaan kohta! Mikä sen sarjan jälkeen tulikaan? Oliko se se pysty-okserilinja vai se punainen pysty, jossa oli ne isot johteet? vain muutamat kymmenen minuuttia sitten ollut rataantutustuminen oli jo kaikonnut tyystin mielestäni, vaikka olin yrittänyt verryttelyni jälkeen vain pörrätä ympäriinsä maneesin ovella, rohkaista itseäni ja kerrata kuumeisesti rataa. Minun vuoroni oli heti Lauran jälkeen, kunhan esteitä saataisiin korotettua 85cm:iin.

Tämä oli suurin rata, jota olin koskaan Sintin kanssa hypännyt. Esteet eivät näyttäneet hevosen selästä edes niin kamalan isoilta, mutta silti minua jännitti Sintin kenguruloikat ja mahtipontinen laukka, jotka yhdessä tuskin edes mahtuisivat yhteen lyhyeen sarjaväliin. Sintti asteli pää pystyssä maneesiin ja puhalsi suuria huurupilviä sieraimistaan. Painoin pohkeeni tamman kylkiin ja ohjasin sen kevyessä ravissa uralle. Sintti tuntui hieman jännittyneeltä, joten yritin asettaa sitä hieman sisään päin ja rapsutella rohkaisevasti kaulalta. Katsomopäätyä ja tuomarintornia lähestyessä Sintti höristi korviaan ja tuntui siltä, kuin olisi pompannut sivuun hetkenä minä hyvänsä. Sinte, Vilja, Loci, Lydia ja Veera näyttivät peukkujaan katsomosta.
- Hyyvää.. Hienosti, mutisin hevoselleni hiljaa. Sintti kuunteli katsomosta kantautuvaa hiljaista puheensorinaa, mutta ravasi nätisti päädyn läpi. Taputin sen kaulaa sisäkädellä, jonka jälkeen käänsin vielä suuren pääty-ympyrän, odottaen lähtömerkkiä.
    Kuului torven kumea tuuttaus, jonka jälkeen Sintti siirtyi käskystäni pyöreästi keinahtaen laukkaan. Vein katseeni ensimmäiselle esteelle, joka oli mitättömän näköinen pysty hieman viistosti ovipäätyyn päin. Yritin myötäillä Sintin pitkää laukkaa, mutta lyhyet jalustimet ja reilusti keinuva askel meinasivat heittää minut koko ajan kevyeeseen istuntaan. Lähestymisellä puristin takapuoleni satulaan, mutta siirsin käsiäni valmiiksi jo Sintin kaulaa kohti. Sintti ponnahti kuin trampoliinilta hypäten pystyn yli, jolloin minä tarrasin tiukan otteeni sen kaulan keskitienoilla olevaan sykeröön. Tamman häntä piiskasi ilmaa alastulon aikana, ja Sintti yritti kaartaa innostuneena kaulaansa, mutta käskin sitä reippaasti pohkeesta eteen. Hevonen nakkeli niskojaan ja kääntyi hieman vastentahtoisesti osoittamaani suuntaan, kohti pysty-okserilinjaa. Yritin pitää itseni kasassa ja tehdä tiukat pidätteet, mutta Sintti pääsi hieman karkaamaan ja etenemään turhankin vauhdikkaasti kohti katsomopäätyä.
- Prrr, soo, mutisin, mutta suustani tuntui kuuluvan vain pihinää. Sintin kaviot rummuttivat maneesin hiekkapohjaa vasten ja sieraimet pärisivät askelten tahdissa. Yritin kiskoa Sinttiä edestä hieman lyhyemmäksi, mutta käsiäni hapotti, sillä Sintti oli suustaan yhtä vahva kuin tavallisestikin. Sen höristi korviaan lähestyessämme punajohteista pystyä maneesin keskellä. Pidin pohkeeni tiivisti tamman kyljissä, eikä se esteellä turhia epäröinyt. Pidin ulko-ohjan kaulaa vasten ja yritin kääntää Sinttiä hieman pienemmällä tiellä sarjaa kohti, josko se olisi samalla hieman hidastanut. Niin se onneksi hidastikin, ja yritin pitää ennen sarjaakin vauhdin kurissa, jotta tamma ei pääsisi enää leviämään. Sarjan A-osalle tuli ponteikas ja lyhyt hyppy, jonka jälkeen yksi hieman pidempi askel ja toinen hyppy. Levitin vasenta kättäni hieman reittä kohti, jotta saisin alastullessa oikean laukan.
- Prr, murahdin Sintin venyttäessä askeltaan. En saanut tahtia oikeastaan hidastumaan, mutta Sintti lyhensi askeltaan ja nosteli etupolviaan korkealle. Paino siirtyi enemmän takajaloille, ja tamma tuntui valmiilta hyppäämään vaikka kattoparruihin asti.

Aika tuntui pysähtyneen meidän radallemme, ja Sintti alkoi kuumumaan sitä enemmän, mitä pidemmälle päästiin. Minun oli jo hankala estää sitä rynnimästä esteelle, vaikka roikuin ohjassa lähes tauotta. Yritin ohjailla sitä oikeaan suuntaan ja pysyä menossa mukana, mutta hyvänä puolena oli se, että minun ei tarvinnut huolehtia hyppäämisestä. Oli oikeastaan aika mahtavaa tuntea Sintin voimakas hyppy ja sen kapasiteetti, nyt kun minun ei enää tarvinnut kiinnittää kauhukahvaa satulan etukaareen. Ei meille ainakaan ylimääräisiä aikavihreitä tullut, kun Sintti vihdoin pääsi ylittämään maalilinjan äänekkäästi puuskuttaen. Railakkaat ablodit siivittivät menoamme minun taputtaessani Sintin kaulaa kaksin käsin.
- Hyvä Silja! kuului katsomosta kovaääninen huuto. Sintti pyrähti korvat luimussa eteenpäin, ja sillä olisi tainnut olla energiaa vaikka pieneen ratsastajasta irtiottoonkin. Pidin sen pään ylhäällä ja annoin hengitykseni viimein kulkea. Jännitys tuntui karisevan uralle Sintin laukka-askelten myötä, ja saatoin vihdoin vain kaikkeni antaneena odottaa tuloksia. Olin aika äärimmäisen tyytyväinen RKM-suorituksiimme, vaikka mitalia ei tulisikaan, olihan finaaliin pääsy jo itsessään voitto. Enpä olisi uskonut, että siitä loppukesän takkuturkkisesta uudesta tuntiratsusta ja syksyn harjoituksissa minut mutalätäkköön pudottaneesta kamelista tulisi ihan oikeasti hieno kisaratsuni! Kerrankin kaikki meni niin kuin elokuvissa!
T
Kiitos järjestäjille ja kanssakilpailijoille mahtavasta RKM-kokemuksesta! 

Sinten kommentti

Mahtavaa että pääsitte RKM-finaaliin asti! Tiesin että teissä on potentiaalia kisakentille, ja olettehan te kumpikin pirun sitkeitä tyyppejä! Mestaruuskatsomossa oli jännittynyt tunnelma kun hyppäsit Sintin kanssa rataa, Metsiksen porukka ainakin pidätti hengitystään – ja tulihan siitä upea rata, todella hieno suoritus! Olette Sintin kanssa tehneet kovasti töitä mestaruuksien eteen, ja sen kyllä huomaa finaalisuorituksestanne!

Ihana tarina finaalista! Tarinasta huokuu jännitys ja kilpailupaikan tunnelma. Lopussa kuvailit osuvasti edistystänne viime syksystä tämän päivän finaalisuoritukseen!

Pidetään peukut pystyssä palkintojenjakoon asti!

18,90v€