Heidin päiväkirja

[jensba]

”Et ikinä arvaa, mitä mä tein! Mä vihdoin uskalsin käydä siellä tallilla..No sillä tallilla siel lammen lähellä. No just sillä tallilla, missä on se muka pelottava omistaja. Ei Sinte ees vaikuttanut kauheen pelottavalta, vähän oudolta vaan. Joojoo, kuuntele nyt! Mä sain sieltä hoitoponin. Eiku kuuntele nyt, sen poinin nimi on Heidi ja se on ehkä maailman söpöin.. Ja arvaa mitä, mä oon just menossa taas sinne tallille. Ei hitsi mä en malta yhtään oottaa!” höpötän levottomana puhelimessa parhaalle ystävälleni samalla, kun kävelen kohti Metsälampea. Ilma on täydellinen, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, eikä pieni pakkanenkaan haittaa ollenkaan. Olen onnesta soikeana, sillä tätä hetkeä olen odottanut ikuisuuden - tai ainain siitä lähtien, kun luin ensimmäisen hevoskirjani – ja vihdoin toiveeni on täyttynyt. Minulla on oma hoitoponi!

Heidi on tarhassa, kun tulen tallille. Jään hetkeksi tarhan aidalle katselemaan, kuinka tamma hamuilee maasta viimeisiä heinänkorsia hieman erillään muista. Heidi näyttää mielettömän suloiselta pörröisen talvikarvan ansiosta ja harja hieman takussa.
”Heidiiiiiiii” huhuilen ja saan tamman kiinnittämään hetkeksi huomionsa minuun. Tamma vilkaisee minua nopeasti, tuhahtaa ja keskittyy sitten taas hajanaisiin heinänkorsiin lumen seassa. Hymähdän tamman reaktiolle ja päätän lähteä käymään tallissa.

”Moi, mä oon Jensba ja aloitin nyt Heidin hoitajana” tervehdin reippaasti muutamaa tyttöä, jotka tulevat minua tallin ovella vastaan vastaan. He ovat myös hoitajia ja esittelevät itsensä iloisesti. He myös kertovat minulle, että Sinte tuskailee tietokoneongelmien kanssa toimistossa, joten suuntaan seuraavaksi sinne, vaikka tytöt varoittavatkin, että Sinte saattaa olla hieman huonolla tuulella.
”Hei, onhan se ihan okei hakea Heidi jo sisälle? Mä aattelin et voisin harjata sen ja sit käydä vähän taluttamassa ulkona tänään. Ja hei toivottavasti mä en häiritse, mut Heidi on mun ensimmäinen hoitoponi, enkä mä oo ihan varma mitä mä nyt oikein voin tehdä..” notkun toimiston ovella ja höpötän hermostuneena.
”Älä stressaa” Sinte naurahataa tietokoneen ruudun takaa ja virnistää hieman väsyneen näköisenä. Nainen kertaa tallin päivärytmin, ehdottaa mukavaa kävelyreittiä, muistuttaa minua siitä, missä Heidin harjat ja varusteet ovat ja käskee käyttämään maalaisjärkeä niin nopeasti, että tajuan ihmetellä vasta toimiston ulkopuolella, kuinka niin paljon asiaa saa tiivistettyä niin lyhyeksi keskusteluksi. Kun lähden takaisin tarhoille päin, toimiston suunnalta kuuluu äänekäs JES. Ilmeisesti Sinte on ratkaissut tietokoneongelmansa.

”Heidiiiii” huhuilen uudestaan tarhan portilla ja tällä kertaa tamma päättää laiskasti kävellä muutaman askeleen minua vastaan. Menen ottamaan tamman kiinni ja rapsuttelen sitä hetken aikaa otsasta.
”Mä olen sun uus hoitaja. Meistä tulee varmasti parhaat kaverit vai mitä, söpöliini?” mumisen Heidille ennen kuin lähden taluttamaan tammaa sisälle.
Heidi on rauhallisesti, kun harjailen sitä. Välillä se tarkkailee puuhailuani, mutta suurimman osan ajasta tamma vain nautiskelee silmät puoliummessa. Hymyni uloittuu varmasti korvasta korvaan, enkä saa millään naamaani peruslukemille, kun puunailen tammaa huomaamattani yli tunnin. Kun olen valmis, näyttää Heidi siltä, että se olisi valmiina lähtemään vaikka kouluradalle, sillä tamman karva kiirtää ilman ainuttakaan likatahraa ja sen häntä ja harja on selvitetty täysin takuttomiksi. Otsatukassakin komeilee pieni söpö palmikko.

Kouluradan sijaan lähdemme kuitenkin vain kohti Metsälampea, jonka ympäri kuulemma kulkee mukava reitti, jonne voin mennä Heidiä taluttelemaan. Heidi kulkee kiltisti vierelläni koko maastolenkin. Välillä tamma yrittää haukata tien vieressä kasvavista puista oksan tai pari mukaansa tai hidastaa ja kuunnella korvat hörössä jostain kuuluvia ääniä, mutta tamma tottelee minua kyllä, kun komennan sitä seuraamaan. Metsälammen maisemat ovat kauniita nytkin, kun lampi on jäässä ja puut lumessa, mutta en voi olla jo haaveilematta kesästä ja siitä, mitä kaikkea hauskaa silloin voikaan tehdä. Ilta alkaa jo hämärtää, kun palaamme takaisin tallille päin.

Takaisin tallilla harjaan Heidin vielä nopeasti uudestaan ja sujautan sen ruokakuppiin pari porkkanan palaa. Rapsuttelen tammaa vielä hetken, enkä millään malttaisi lähteä kotiin. Minun on kuitenkin pakko, joten moikkaan vielä Sinteä ja muutamaa hoitajaa, jotka ovat vielä tallilla ja lähden kävelemään kotia kohti.


Sinten kommentti

Sopivan pitkä, siististi kirjoitettu aloitustarina. Mukava nähdä, että jaksat tutustua Heidiin kunnolla ennen kuin hyppäät satulaan: taluttaminen oli hyvä idea näin alkuun! Tarinan aloitus oli mielestäni hauskaa luettavaa. Se nosti hymyn huulille muutamaan otteeseen. Löysin muutamia korjattavia virheitä:

”Moi, mä oon Jensba ja aloitin nyt Heidin hoitajana” tervehdin...
-> lainausmerkeissä olleen vuoropuhelun piste muuttuu aina pilkuksi:
-> "Moi, mä oon Jensba ja aloitin nyt Heidin hoitajana", tervehdin...

uloittuu = ulottuu (ulottua)
porkkanan palaa = porkkananpalaa

18,50v€

[jensba]

”Ei vitsit mikä kiire” valitan päästessäni tallivintille.
”Hei älä viitti, mihin sulla muka kiire on? Oota kun kasvat vielä vähän vanhemmaksi” Vilja virnistää kaappinsa luota iloisesti. Irvistän tytölle samalla, kun heitän reppuni omaan kaappiini. Tyydyn kuitenkin olemaan valittamatta muutamasta kokeestani koulussa tällä viikolla, sillä tuskin saisin siitä osakseni muuta kuin lisää vinoilua. Voin purnata sitten kaikessa rauhassa koulukiireistäni vaikka Heidille, tamma kun ei ainakaan naureskele ääneen takaisin.
”Tiiätkö ehtiskö kukaan tänään tulla ratsastamaan mun kanssa?” kysyn Viljalta, kun huomaan kaapinovessa Sinten lapun, jossa hän ehdottaa, että lähtisin tutustumaan maastoihin jonkun tallilaisen kanssa.
”Mä oon jo lähössä kotiin, mut kysy vaikka sitä uutta tallipoikaa. Se näytti ainakin hengailevan vaan toimistolla varsin toimettoman näköisenä” Vilja vastaa vintin ovelta ennen kuin lähtee.

”Moi, mä oon Jensba ja hoidan Heidiä ja ehtisiksä lähteä mun ja Heidin kanssa maastoon tänään esittelemään jotain maastoreittejä? Vähän niinku henkiseks tueks?” notkun taas toimiston ovella, mutta tällä kertaa hieman hermostunut kysymykseni on osoitettu uudelle tallipojalle Antonille, eikä Sintelle niin kuin viimeksi. Tunnen punastuvani hieman, vaikken yleensä ujostele edes uusia ihmisiä. Anton kuitenkin vaikuttaa vähän pelottavalta, vaikka muistuttaakin melko paljon yhtä isoveljistäni.
”Ai lastenvahdiks vai?” Anton naurahtaa hyväntuulisesti, mutta hänen ilmeestään huomaa, että hän vain vitsailee. Heitän poikaa toisella ratsastushanskallani muka-kiukkuisesti ja saan toisen purskahtamaan nauruun vain entistä enemmän. Tuhahdan Antonin reaktiolle ja yritän näyttää vähän loukkaantuneelta - ihan vain periaatteesta.
”No miksei”, poika lopulta vastaa ja palauttaa ratsastushanskani takaisin marssiessaan ohitseni tallikäytävälle ”sulla on vartti aikaa laittaa poni kuntoon!”

Heidi on onneksi jo valmiiksi karsinassaan, joten saan laitettua tamman ripeästi kuntoon, vaikka täytyy myöntää, että siinä kuluu hieman kauemmin kuin vartti. Tamma vaikuttaa hieman hämmentyneeltä, kun huiskin karsinassa puolelta toiselle ja yritän pikaharjauksesta huolimatta saada ponin näyttämään mahdollisimman siistiltä.
”Sori kultsi, meillä on vähän kiire” selitän Heidille pahoittelevasti, kun kiristän satulavyötä vähän liian reippaasti ja saan tamman vilkaisemaan minua hieman ärtyneesti.
”Valmiina?” Anton ilmestyy Heidin karsinalle juuri, kun olen saanut viimeisen remmin tamman suitsista kiinni. Nyökkään ja laitan kypärän päähäni. Vedän vielä ratsastushanskat käsiini ja lähden taluttamaan Heidiä Antonin perässä.
”Et oo tosissas! Meinaaksä oikeesti mennä tolla!?” parahdan, kun Anton nappaa matkalla Ipen karsinastaan. Suurikokoisen puoliverisen takana Heidi näyttää vielä pienemmältä kuin yleensä, enkä edes halua kuvitella, millainen reissu on tulossa, sillä Ippe ei varsinaisesti ole tunnettu ihan rauhallisimpana maastohevosena.
”Pelottaaks?” Anton virnistää ilkikurisesti. Pudistan päätäni ja puren huomaamatta huultani.

”Tää on sit eka kerta, kun ratsastan Heidillä” ilmoitan Antonille, kun nousen kentällä tamman selkään hieman huterasti.
”Ja jo nyt sen sanot” Anton huokaisee ja pudistaa päätänsä, ”mennään ehkä sit pari kierrosta eka täs kentällä”
Anton kävelee rennosti ympäri kenttää Ipen kanssa ja seurailee tarkkaan, että saan nyhrättyä jalustimet sopiviksi ja satulavyön tarpeeksi kireälle. Hetken alkukäyntien jälkeen Anton käskee minun kokeilla nopeasti ravaamista ja laukkaamista. Aluksi minulla on hieman ongelmia epätasaisen tuntuman kanssa, jota vastaan Heidi vähän protestoi. Kun Anton saa huudettua tarpeeksi monta kertaa, että otan ohjat tarpeeksi hyvin tuntumalle, alkaa Heidikin kulkea paremmin ja ensivaikutelmalta tamma vaikuttaakin varsin mukavalta ja reippaalta ratsastaa.
”Noniin valmiina lähtöön?” Anton huikkaa, kun on arvioinut, että olen tutustunut Heidiin tarpeeksi. Nyökkään ja yritän hätistellä vatsaani kertyneitä perhosia jonnekin muualle, kun ohjaan Heidin Ipen perässä pois kentältä.

Suuntaamme tallin pihasta kohti Metsälampea samaa reittiä kuin silloin, kun kävin taluttelemassa Heidiä. Pian kuitenkin valitsemme eri tienhaaran ja päädymme Harjulenkiksi kutsutulle reitille ja siitä vielä pienemmille poluille. Heidillä on hieman vaikeuksia pysyä Ipen perässä, joten joudumme silloin tällöin ottamaan ravipätkiä saadaksemme edellä kulkevan ratsukon jälleen kiinni. Aurinko paistaa ihanasti ja hengitys höyryää pikkupakkasessa, mutta ilma ei onneksi tunnu kovinkaan kylmältä. Ippe pörhistelee välillä levottomasti ja tahtoisi selvästi mennä kovempaa kuin kävelyvauhtia, joten Antonilla on kädet täynnä tekemistä orin kanssa.

”Ravataan!” Anton huikkaa, kun pääsemme sopivaan kohtaan. Ippe lähtee vauhtiin ja karistaa Heidin kannoiltaan hetkessä. Hoputan tammaa reippaampaan raviin ja yritän pitää tasapainoni parhaani mukaan, kun Heidi kiihdyttää vauhtiaan. Pian Anton saa rauhoitettua Ipen menoa sen verran, että saamme Heidin kanssa heidät kiinni. Tamma saa kuitenkin pistää koko ajan parastaan, jottei välimatka venähtäisi lisää, kun vaihtelemme käynti- ja ravipätkiä maaston mukaan. Heidi kuitenkin näyttää nauttivan menosta kulkiessaan korvan tötteröllä innokkaasti puhisten.

”Valmiina kokeilemaan laukkaamista?” Anton kysyy, kun edessä aukeaa pitkä tasainen maastotie. Ippe steppailee malttamattomana, sillä se tietää selvästi, että olemme päässeet laukkasuoralle. Vatsani perhosmäärä vähintään tuplaantuu, mutta vastaan myöntävästi, ei tässä vaiheessa enää voi alkaa jänistääkään. Antonin täytyy vain hieman myödätä ohjista niin Ippe singahtaa liikkeelle muutaman pukin saattelemana. Odottamatta apujani Heidi pinkaisee perään - onneksi ilman pukkeja. Yritän pysyä parhaani mukaan kevyessä istunnassa ja pidän tiukasti kiinni Heidin harjasta, kun tamma kiitää vauhdilla eteenpäin. Tuuli vain suhisee korvissa ja silmät vuotavat niin että Ipen ja Antonin hahmot edellämme muuttuvat hieman sumeiksi. Heidi kuitenkin pysyy yllättävän hyvin Ipen perässä koko laukkapätkän ajan.
”Hengissä?” Anton kysyy, kun on saanut Ipen hidastettua jälleen ravin kautta käyntiin.
”Joo, se oli ihan mahtavaa! Siis ihan MAH-TA-VAA! Mä en kestä, Heidi on niin ihana” hihkun ponin selässä ja saan Antonin jälleen nauramaan. Heidi puuskuttaa kevyesti, mutta on edelleen virtaa täynnä ja loppumatkan joudunkin keskittymään siihen, ettei Heidi innostu liikaa Ipen steppaillessa yhtä levottomasti edellämme. Laukkaamme vielä toisen hieman lyhyemmän pätkän, jonka jälkeen suuntaamme takaisin kohti tallia. Säteilen intoa varmasti vielä tallipihaan päästyämme ja huomaan täriseväni hieman vasta, kun laskeudun Heidin selästä alas.

”No mites sujui?” Sinte kysyy, kun talutan Heidin takaisin talliin Antonin ja Ipen perässä.
”Hyvinhän toi ipana perässä roikkui! Mä olin ihan varma, että se jänistäisi” Anton naurahtaa ilkikurisesti ja näyttää minulle peukkua. Nyökkäilen leveästi hymyillen ja rapsutan Heidiä nopeasti korvan takaa.
”Mä en oo ihan varma, meniks tää nyt ihan niinku mä tarkoitin, mutta täytyy sanoa, että aika mainiolta parivaljakolta te tuolla näytitte” Sinte nauraa ja jatkaa sitten puuhiaan.

Talutan Heidin karsinaan ja otan siltä varusteet pois. Harjaan tamman kaikessa rauhassa ja tarkistan huolellisesti sen kaviot ja jalat, että kaikki on kunnossa. Heidi on hieman hikinen, joten harjaamisen jälkeen heitän sille viltin päälle ja sujautan sen ruokakuppiin jälleen pari porkkanaa. Rapsuttelen tammaa vielä hetken ja kehun sitä vaatimattomasti maailman ihanimmaksi, reippaimmaksi, parhaimmaksi ja söpöimmäksi poniksi. Maastoretken aiheuttama adrenaliini vaikuttaa vielä siinäkin vaiheessa, kun ylienergisenä loikin puolijuoksua tallilta kotiin.

//oho, tästähän tuli aikamoinen romaani :D toivottavasti jaksat lukea


Sinten kommentti

Oikein kiva maastotarina! Sait siihen tosiaan pituutta, mutta minua se ei haittaa ollenkaan. Kyllä näitä tarinoita aina jaksaa lukea, eikä tämä melkein ollut puoliakaan niistä pisimmistä tarinoista, joihin olen kommentoinut (-; Kiva että sait Antonista maastoseuraa, aina on hyvä saada väännettyä joku kaveri mukaan – etenkin jos ei tunne hyvin maastoja. Pakkohan se on myöntää, että kaverin kanssa on aina mukavampaa kuin yksin. (-: Tarina oli siististi ja selkeästi kirjoitettu, kappalejaot olit osannut ajoittaa sopiviin väleihin. Kovin montaa korjattavaa virhettä en löytänyt.

”Ei vitsit mikä kiire” valitan päästessäni tallivintille.
-> kun lainattu lause loppuu pisteeseen, se korvataan pilkulla viimeisten lainausmerkkejen ulkopuolelle:
-> ”Ei vitsit mikä kiire”, valitan päästessäni tallivintille.

Jos lainattu lause loppuu huuto- tai kysymysmerkkiin, pilkkua ei tule. Jos lause ei jatku viimeisten lainausmerkkien jälkeen ja loppuu pisteeseen, piste merkitään lainausmerkkien sisäpuolelle, esim.

"Katsotaan huomenna."
"Katsotaan huomenna", sanon.
"Katsotaan huomenna!" huudan.
"Katsotaanko huomenna?" kysyn.

21,30v€

[jensba]

Meijun tutustumisvalmennus 19.3.

”Eikä, apua, tää on mun eka valmennus ikinä! Mitä ihmettä mun oikeen pitää tehdä?” pyörin ympäri satulahuonetta ja yritän haalia Heidin varusteita kasaan parhaani mukaan.
”Hei älä panikoi, sähän oot menossa vaan siihen Helppo Ö ryhmään”, Ray nauraa ja huitaisee piponi silmilleni samalla, kun lykkää vielä Heidin pintelit sylissäni kasvavan tavarakasan päälle. Joudun käyttämään kaikki tatoni siihen, että saan keploteltua toisen käteni vapaaksi ja näkökykyni taas takaisin.
”No ole siinä hiljaa, se on kuitenkin valmennus!” kivahdan ja marssin ulos satulahuoneesta.
”…mut mihin mä näitä pinteleitä tarvitsen? Ja voiksä tulla auttamaan niiden kanssa?” peruutan takaisin ovelle hämmentyneenä.

Ray tulee kanssani Heidin karsinalle ja auttaa minua laittamaan ponia kuntoon samalla, kun yrittää tsempata minua tulevaan valmennukseen. Tiedän, ettei minun pitäisi jännittää näin paljon, mutta en ole ikinä aikaisemmin ollut valmennuksessa. Ray kyllä väittää, että ei se sen kummempaa ole kuin normaali ratsastustunti, mutta siitä huolimatta pudottelen harjoja ja kaviokoukkua karsinan pohjalle ja onnistun tekemään ensimmäisellä yrittämällä mahdollisesti maailmankaikkeuden huonoimman viritelmän pintelistä Heidin toiseen etuseen. Onneksi Ray on mukana katsomassa, että selviämme Heidin kanssa edes kohtuullisesti varustettuina maneesiin.

”Oon siis Eikka, ratsastanu 8 vuotta ja noin helppo B –tasoinen puskailija. Allani on Roni 8-vuotias Shire ruuna, joka on helppo A –tasoinen, rauhallinen kaveri” kanssani valmennuksessa oleva Eikka esittelee itsensä Meijulle ja vajoan heti pienoiseen alemmuuskompleksiin.
”Mä oon Jensba, ratsastanu ihan vaan pari vuotta, mutta kyllä tää poni yleensä hanskassa pysyy”, mumisen Heidin selästä hieman ujosti, katse tiiviisti Heidin korvissa.
”Leuka pystyyn ja katse eteenpäin!” Meiju huikkaa hymyillen kannustavasti.

Heidistä huomaa, että oma hermoiluni vaikuttaa siihen selvästi. Tamma kulkee melko jännittyneesti ja lähes jokaisessa kulmassa jumitumme neuvottelemaan siitä, kummalta puolelta kartiota pitäisi kulkea.
”Pidä ne ohjat tuntumalla! Ratsasta eteenpäin enemmän pohkeilla! Pidä istunta suorassa! RENTOUDU!” Meiju ohjeistaa ja pikkuhiljaa tehtävät alkavatkin onnistua paremmin. Vaikka timantinmuotoiset ympyrät ja voltit aiheuttavat nekin aluksi melkoisen paljon päänvaivaa - milloin unohtuu ponin asetus tai kulma venähtää kummalliseksi lenkuraksi, milloin ponin takapää karkaa väistämään pois alta – mutta kyllä mukaan mahtuu muutama ihan kelvollinen suoritus ja ravissa tehtyjen harjoitusten lopussa olemme kuulemma aivan kuin eri ratsukko verrattuna tunnin kehnoon alkuun.

”No eihän se ihan kamalaa ollut?” Meiju kysyy tullessaan loppukäyntien aikana kävelemään hetkeksi minun ja Heidin vierelle.
”Ei tietenkään, hitsi kun ei vaan ikinä muista kaikkea mitä pitäs muistaa”, valitan. Meiju nauraa ja lohduttaa, että kyllä nämäkin asiat oppii helposti, kun vaan harjoittelee ja muistaa keskittyä niihin. Hän antaa vielä muutaman vinkin, mitä meidän kannattaa Heidin kanssa erityisesti harjoitella, ja siirtyy sitten juttelemaan Eikan kanssa.

”No miten meni?” Ray huutelee ensimmäisenä, kun pääsen takaisin talliin.
”Mä oon edelleen hengissä! Tosin mun vatsalihakset ei ehkä oo.. Mut oli ihan tosi hauskaa ja Meiju oli tosi kiva ja Heidikin kulki ihan mukavasti sitten, kun mä en enää jäätyilly siel selässä”, hehkutan samalla, kun käärin pinteleitä pois Heidin jaloista.
”Miks me muuten näitä tarvittiin? Eihän Heidillä oo yleensä suojia”, kysäisen ja heitän Raylle valmiiksi käärityn.
”Opitpa säkin niitä laittamaan, ja kyllähän te nyt vähän ammattimaisemmilta näytitte” Ray virnistää ja nappaa loputkin pintelit mukaansa.
Harjaan Heidin vielä oikein huolellisesti ja sujautan sen ruokakuppiin evääkseni ottaman omenan, jota en ehtinyt päivän aikana syödä. Sitten vien tamman varusteet paikalleen ja suuntaan kohti kotia.

//tarina löytyy myös tapahtuman topasta (:


5v€, t. Sinte (:

[jensba]

Sinten tunti 20.3.

Meijun eilisessä valmennuksessa löytyneet vatsalihakset muistuttelevat vielä ikävästi olemassaolostaan, kun laitan Heidiä valmiiksi Sinten pitämää ratsastustuntia varten.
”Pyh, mikä köpöttelytunti se muka oli”, tuhahdan Heidille ja rapsutan sitä korvan takaa, ”no, ehkä se oli sulle.”
Harjaan Heidin reippaasti loppuun ja satuloin sen. Hetken odottelun jälkeen lähdemme muiden tuntilaisten kanssa maneesiin. Maneesissa kiristän huolellisesti Heidin satulavyön, jalustimet ovatkin jo valmiiksi sopivat eilisen valmennuksen jäljiltä. Heidi seisoo kiltisti paikallaan sen aikaa, että saan ponnistettua itseni selkään ja lähtee uralle vasta kehotuksestani. Tamma vaikuttaa tavalliseen tapaansa melko reippaalta heti alkukäynneistä alkaen. On mukava huomata, että pikkuhiljaa Heidi on alkanut tulla tutummaksi, eikä esimerkiksi sopivaa ohjastuntumaa tarvitse etsiä enää koko alkuverryttelyjä.

”Aloitetaan käynti-ravi siirtymisillä! Muistakaa käyttää istuntaa, älkää pelkästään kiskoko ohjista, ja pyrkikää tekemään mahdollisimman tarkat siirtymiset” Sinte ohjeistaa, kun alkulämmittelyt on tehty. Heidi kuuntelee hyvin pohjetta ja lähteekin varsin energisesti raviin, mutta takaisin käyntiin siirtymiset eivät ole aivan yhtä teräviä, vaan venähtävät puoli pitkää sivua kestäväksi jarrutteluksi.
”Älä unohda käyttää sitä istuntaa”, Sinte muistuttaa ja apua huutavista vatsalihaksista huolimatta tehtävä alkaa sujua pikkuhiljaa paremmin, vaikka aivan kymppisuorituksia ei tulekaan.

”Onko joku joka ei ole aikaisemmin tehnyt vastalaukkaharjoituksia?” Sinte kysyy, kun siirtymisiä on tehty aikansa. Nostan hieman epävarmasti ja Sinte kertaa nopeasti, miten homman pitäisi toimia. Käytännössä siis pitää vain nostaa väärä laukka tarkoituksella – ei kuulosta kovin vaikealta.
”Ota ihan rauhassa aluksi ihan lyhyitä pätkiä, pari askelta riittää ennen ravia. Ja muista keskittyä siihen, että Heidi kulkee tasapainossa” Sinte ohjeistaa vielä, kun aloitan harjoituksen. No, ensimmäinen yritys ei ainakaan ole kovin tasapainoinen, kun loiva kiemuraura venähtää turhan jyrkäksi ja Heidi kompastelee yrittäessään tarjota milloin mitäkin laukkaa, minun sählätessä apujen kanssa. Seuraava pätkä on jo parempi, kun kiemura on tarpeeksi loiva ja vähitellen homma alkaa mennä aina vain tasapainoisemmin ja hallitummin. Luulen kyllä, että se on vain sen ansiota, että Heidi arvaa, mikä tehtävä on kyseessä ja hoitaa homman minusta huolimatta.

Tunti menee aivan huikean nopeasti ja loppuravit koittavat juuri, kun tuntuu siltä, että on päässyt vauhtiin. Heidikin kulkee ihanan rennosti, mutta reippaasti ja hakee itse muotoa eteen alas.
”Just tolta ois tarkoitus saada se poni näyttämään ja vähän aikaisemmin tunnista” Sinte hymyilee. Vielä hetken ravailujen jälkeen siirrän Heidin käyntiin ja annan sille pitkät ohjat. Taputan ja kehun ponia oikein paljon ja fiilistelen sitten hetken myös omia onnistumisia. Pelkäsin, että tunti olisi voinut olla vähän liian vaikea minulle, mutta hyvinhän se sujui – tai ainakaan emme ihan hirveää kaaosta saaneet aikaiseksi, mutta Heidin kanssa kaaoksen aiheuttaminen taitaa olla sekin melko vaikeaa.

Tunnin jälkeen vien Heidin talliin ja harjailen tamman vain nopeasti, ennen kuin joudun jo lähtemään kotiin.

//tarina löytyy myös tunnin omasta topasta (: toivottavasti ei haittaa, kun tuplapostailen näitä, mutta musta on kiva saada tarinat myös hoitopäiväkirjaan "talteen"


Sinte kuittaa!

[jensba]

21.3. D-merkki

”Hei Jensba, ehtisitkö auttamaan tänään alkeistunnilla, kun Heidille tulee ihan ensikertalainen ratsastamaan? Ja Heidi pitäs ainakin hakea sisään” Sinte huikkaa toimiston ovelta, kun saavun tallille.
”Tottahan toki”, vastaan, ”mä taidankin kipaista saman tien hakemaan sen.”
Heidi pyöriskelee tuttuun tapaansa jotain omaa tarhan toisessa päädyssä, kaukana toisista hevosista. Se kuitenkin höristelee korviaan ja lähtee sitten kävelemään portille, kun huhuilen sen nimeä. Menen ottamaan Heidin kiinni ja rapsutan sitä nopeasti. Nypin tamman otsatukasta irti muutaman törröttävän heinänkorren samalla, kun pujotan riimun sen päähän, ja mietin, mitä ihmettä poni on taas puuhaillut tarhassa päiväheiniensä kanssa.. Tallissa vien Heidin karsinaansa ja haen tamman varusteet jo valmiiksi odottamaan karsinan eteen. Lakaisen vielä odotellessani tallikäytävän, ennen kuin alkeistunnin ratsastajat alkavat ilmestyä talliin yksi toisensa jälkeen.

”Ootko sä Jensba? Mä oon Tiitu ja mä kuulemma meen Heidillä”, nuori vaaleahiuksinen tyttö tulee luokseni hieman ujosti.
”Joo oonhan mä”, vastaan, ”sä oot kuulemma ensimmäistä kertaa ratsastamassa?”
Tyttö nyökkää ja seuraa minua arasti Heidin karsinalle. Hurjaa, kuinka vielä muutama vuosi sitten itse olin vasta aloittanut ratsastuksen ja ihailin todella paljon sitä tyttöä, joka opetti minua ensimmäisellä tunnillani, sillä hän tuntui tietävän aivan kaiken hevosten hoitamisesta. Nyt olen tässä opettamassa jotain muuta ja toivon, että muistan kaiken olennaisen.
”Tässä on tosiaan Heidi. Se on varmasti yks maailman kilteimmistä poneista, joten ei kannata jännittää yhtään. Mä toin jo Heidin varusteet tähän valmiiks, niin voidaan alkaa yhdessä laittamaan ponia kuntoon”, kerron samalla, kun avaan Heidin karsinan oven ja kiinnitän riimunnarun tamman riimuun.
”Heidi on niin kiltti, ettei sitä välttämättä tarvitsisi laittaa kiinni, mutta yleensä uusien ponien kanssa kannattaa olla vähän varovainen, jos niitä ei ole aikaisemmin hoitanut”, selitän ja näytän Tiitulle, kuinka vetosolmu kiinnitetään karsinan kalteriin. Sen jälkeen tyttö saa yrittää tehdä solmun itse ja muutaman vinkin avulla onnistuukin siinä ihan hyvin.

”Sitten voidaankin alkaa harjaamaan ponia! Tää tällänen pitkäharjaksinen harja on pölyharja ja sillä poistetaan yleensä suurimmat roskat pois ihan harjauksen aluksi. Sä voit aloittaa sillä siitä kaulasta – ihan rohkeesti vaan – ja jatkaa sitten karvan suuntasesti eteenpäin” opastan ja seurailen kuinka Tiitu aloittaa harjaamisen epävarmasti, mutta rohkaistuu sitten pikkuhiljaa yhä enemmän. Toista kylkeä harjatessa tytön otteet ovat jo muuttuneet huomattavasti varmemmiksi.
”Noni, hyvältä näyttää. Tää on sitten kumisuka, tällä saa yleensä kuivuneen kuran ja sellasen helpoiten pois ja sitten kun poneilla on karvanlähtöaika niin tällä saa hinkata vaikka kuinka paljon, mutta tällä ei harjata päätä, eikä jalkoja ja Heidin kanssa kannattaa kanssa vähän varoa sen mahaa, kun tää neiti on vähän herkkänahkanen välillä” kerron ja näytän nopeasti, kuinka kumisualla harjataan pyöritellen ennen kuin on taas Tiitun vuoro. Pieni karvapölly nousee ponista, kun tyttö harjailee sitä ahkerasti.
”Seuraavaks voidaankin ottaa tää juuriharja ja piikkisuka; juuriharjalla harjataan hevonen puhtaaksi lopusta irtokarvasta ja pölystä, ja sitä puhdistetaan tähän piikkisukaan aina välillä. Piikkisualla ei siis varsinaisesti harjata missään vaiheessa hevosta”

”Nyt kun poni alkaa olla harjattu, niin pitäs putsata kaviot”, ilmoitan ja huomaan kuinka Tiitu näyttää taas vähän jännittyneemmältä.
”Heidi on tässäkin tosi helppo poni, mutta mä autan kyllä koko ajan. Mä voin vaikka aluksi nostaa ponin jalan ja sä voit ottaa tolla kaviokoukulla”, lohdutan ja nostan Heidin etusen.
”Tää tässä on säde”, osoitan kavionosan Tiitulle, ”ja sitä pitää varoa, kun puhdistaa kavioita, mutta muuten ne saa rapsutella aika huoletta”. Tiitu aloittaa jälleen hyvin varovaisesti kavion puhdistamisen, mutta saa lopulta suurimmat turpeet irtoamaan. Heidi vähät välittää siitä, että se joutuu pitämään kavioita tavallista kauemmin ilmassa. Muutenkin tamma on lähinnä torkkunut koko opetustuokion ajan. Toisen etusen Tiitu uskaltaa puhdistaa kokonaan yksin ja selviytyykin siitä hyvin, mutta takasen puhdistuksen hän jättää suosiolla minulle. Kavioiden puhdistamisen jälkeen esittelen Heidin harjapakista vielä pääharjan, harjakamman ja kavioharjan.

”Nyt päästään satuloimaan. Haluatko sä itse kokeilla?” Tiitu epäröi hetken, mutta suostuu sitten. Pienellä avustuksella tyttö saakin satulan kammettua ponin selkään, jonka jälkeen neuvon hänelle oikean kohdan sille vähän sään takana. Satulavyön kiristämisessä ei ole minkäänlaisia ongelmia, mutta muistutan, että vyö pitää aina tarkistaa vielä uudestaan ennen ratsastusta, koska poni on saattanut pullistella. Sitten on suitsien vuoro.
”Nää suitset voi näyttää tosi pelottavalta viritykseltä, mutta tänkin oppii aikanaan. Ihan ensimmäisenä laitetaan ohjat ponin kaulalle – oho, ei haittaa, yritä saada se vaan siitä korvan yli – ja sitten otetaan ponin pää syyliin vähän niinku halais sitä. Just noin! Sitten tälleen toisella kädellä aletaan pujottaa näitä suitsia päähän – varo ettei toi turpahihna mee suuhun - ja sitten pitäs saada vaan noi kuolaimet suuhun”, mulkaisen Heidiä viimeisten sanojen kohdalla kiukkuisesti, kun tamma pitää jääräpäisesti suunsa kiinni, eikä suostu ottamaan kuolaimia, vaan kiskaisee päänsä irti. Joudun lopulta pujottamaan suitset tamman päähän itse. Neuvon vielä, kuinka mikäkin hihna kiinnitetään sopivan kireälle ja tarkistan vielä itse, että suitset ovat varmasti oikein Heidin päässä.
”No niin, nyt on ponilla varusteet kunnossa. Onhan sulla kypärä ja hanskat? Hienoa! Kohta voidaankin sitten lähteä maneesiin.”

Maneesissa autan Tiitun Heidin selkään ja sitten kiristämään satulavyön ja säätämään jalustimet sopiviksi. Sinte tulee ohjeistamaan tytölle oikeanlaisen istunnan, ja kertoo kuinka ponin saa liikkeelle, pysähtymään ja kääntymään. Talutan Heidiä muutaman ensimmäisen kierroksen, mutta kaikki sujuu niin hyvin, että jään lopulta vain kävelemään ratsukon viereen. Ainoastaan ravissa nappaan Heidistä uudestaan kiinni niin, että Tiitu voi vain keskittyä kyydissä istumiseen. On ihana huomata, kuinka tunnin aikana tytön jännitys on karissut jonnekin matkanvarrelle ja sen tilalla kasvoilta hehkuu riemu ja innostus.
”No miltäs tuntui?” kysyn hymyillen tunnin jälkeen.
”Tää oli niin kivaa! Ja Heidi on kyllä maailman ihanin poni! Se on mun suosikkiponi nyt”, Tiitu säteilee kävellessään kanssani takaisin kohti tallia. Puramme ponin vielä yhdessä, jonka jälkeen Tiitu lähtee kotiin. Itse jään vielä hetkeksi tallille ja aikani kuluksi järjestelen Heidin varustekaapin ja harjapakin kuntoon. Muistutan itseäni, että minun pitäisi pyytää joku päivä jotakuta neuvomaan, miten suitset ja satula pestään oikeaoppisesti, sillä Heidin varusteet kaipaisivat kyllä vähän siistimistä.


Sinten kommentti

D-merkin suoritus hyväksytty!

Oikein mukavan oloinen, pitkä tarina. Minusta oli hienoa, että kirjoitit tarinan, jossa autat toista ratsastajaa. Yleensä perusoletus on se, että tarina kirjoitetaan siitä, mitä on itse tehnyt. Hyvää vaihtelua! Muistathan, että aina kun jatkat lainattua lausetta, viimeisten lainausmerkkien jälkeen tulee pilkku.

18v€

[jensba]

Maasto 28.3.

Heidi seuraili rauhallisesti tallipihan menoa, kun kiristin sen satulavyötä. Tamma tuskin välitti ympärillään olevasta hälinästä, vaan näytti tuttuun tapaansa vain nautiskelevan kaikessa rauhassa ihanan keväisestä ilmasta. Itseänikään eivät tällä kertaa vaivanneet ikävät perhoset vatsassa, sillä tiesin, että Heidi tuskin tekee mitään hölmöä maastossa ja Sinten johdolla vauhtikin pysyy vähän enemmän aisoissa kuin viimeksi Antonin kanssa..

Metsälammen läheiset maastot alkoivat olla jo minulle tuttuja. Annan Heidin kävellä jonon mukana melko pitkin ohjin ja omaa vauhtiaan. Muutama hevonen edellä steppailee innokkaan hermostuneesti, mutta Heidi vain vilkaisee niitä välinpitämättömästi silloin tällöin. Lähinnä tamma keskittyy napsimaan tienvierestä sopivia risuja ja oksia, vaikka kuinka sitä komennankin. Kun pääsemme liukkaalta tieltä lumisemmalle metsäpolulle, on aika ravata. Heidiinkin tulee vihdoin vähän enemmän virtaa, kun tamma ravaa porukan mukana pörheänä ja korvat sojossa. Saan itse vain nautiskella lämpimästä kevätauringosta ja ihanista metsämaisemista, kun Heidi kulkee reippaasti eteenpäin joukon mukana.

Retkellä aika kuluu nopeasti ja pian koitti viimeinen laukkapätkä, ennen kuin suuntaamme pikkuhiljaa tallia kohti. Edellämme hevonen vuorollaan ampaisee innokkaasti laukkaan ja joudun pidättämään Heidiä muutaman kerran melko voimakkaasti, että tamma malttaisi odottaa omaa vuoroaan. Kun vihdoin annan laukkapohkeet, Heidi vingahtaa iloisesti ja tekee oikein suuren ponipukin. ”Oho”, hengähdän ääneen ennen kuin purskahdan nauramaan. En edes ehdi säikähtää hetkellistä tasapainon menetystä, sillä olen niin yllättynyt siitä, että Heidi pukitti. Tammakin vaikuttaa hieman hämmästyneeltä ottaessaan muutaman laukka-askeleen lähes paikoillaan, ennen kuin siirtyy taas normaaliin tahtiin.

Loppumatka sujuukin sitten tavalliseen tapaan rauhallisesti. Väillä Heidi pärskähtelee ja puhisee ja muutaman kerran saan ärjäistä sille, kun se jälleen yrittää napata matkaevästä mukaansa, mutta kaiken kaikkiaan retki on mennyt todella hyvin ja taidan olla yhtä hymyä jälleen kerran, kun saavumme tallin pihaan.

/tuplapostaus taas..

Sinte kuittaa!

[jensba]

Kevättä ilmassa

”Ei hemmetti, eiks nyt pitäs olla jo kevät ja linnut laulaa ja lumet sulaa ja auringon paistaa iloisesti”, Sinte manaa tallin pihalla kovaan ääneen lumikolansa kanssa, kun tallustelen Metsälammelle aamulla.
”No älä muuta sano, mä vaan vihaan tätä!” puuskahdan ja potkaisen lumikökkäreen ärtyneenä pois tieltäni.
”En kyllä muista, koska ois pitänyt viimeks tehä lumitöitä vielä – ei hitto, nythän on jo huhtikuu – niin huhtikuussa. Toikin polku pitäs vissiin lapioida auki, kun ei noi saamarin lumet vaan sula” nainen jatkaa ärinäänsä ja tuuppii kolalla likaista loskaa pihan sivuun.
”Hei kyllä mä voin auttaa. Sano vaan, mistä mä saan lapion”, totean, sillä eihän minulla mihinkään kiire ole. Sinte huitaisee jonnekin tallin seinän suuntaan ja pienen etsiskelyn jälkeen löydänkin punaisen lapion. Aherramme molemmat märän lumen kimpussa jutellen vain harvakseltaan. Kevätaurinko lämmittää yllättävän paljon ja pian poskeni punoittavat ja hiki valuu.
”Kiitos tosi paljon avusta! Haluatko tulla juomaan kupin kahvia seuraksi?” Sinte hengähtää, kun urakka on vihdoin valmis.
”Mä en kyllä juo kahvia”, vastaan hieman vaivaantuneesti hymyillen.
”No ei se mitään, taitaa siellä olla kaakaota tai teetäkin”, Sinte hymyilee ystävällisesti ja lähtee marssimaan kohti tallia. Seuraan hieman ujosti perässä, sillä vaikka pikkuhiljaa talliporukka onkin jo tullut tutuksi, on Sinte silti mielestäni hieman pelottava. Ehkä se johtuu vain tallinomistajan auktoriteetista, mietin, kun otan Sinteltä vastaan höyryävän kaakaomukin.

Kuuma juoma ei ole ehkä kaikkein virkistävintä muutenkin hikisen urakan jälkeen, mutta on mukavaa jutella Sinten kanssa kerrankin kaikessa rauhassa ilman, että naisella on kauhea kiire selittää asioita. Hän kertoileekin hauskoja juttuja Metsälammen tapahtumista ja innostuu muistelemaan tallilla syntyneitä varsoja. Myös Meiju liittyy jossain vaiheessa seuraamme ja pian keskustelu ajautuu syvällisemmin hevoskasvatukseen. Yritän ahmia tietoa itseeni parhaani mukaan, mutta kun jonkun orin sukutaulun analysoiminen vain jatkuu ja jatkuu, päätän, että taitaa olla aika lähteä hakemaan Heidi sisälle ja harjattavaksi.

Heidi seisoo kerrankin tarhan portilla odottamassa, kun menen hakemaan sitä. Pujottaessani riimua tamman päähän huomaan, että se on toiselta puolelta täysin mudassa melkein korvanpäätä myöden. Vilkaisen nopeasti tarhan läpi ja huomaan, että aurinko on sulattanut pienen laikun tarhan kulmasta lumettomaksi mutavelliksi. Tietenkin Heidi on osunut juuri siihen piehtaroimaan.
”Senkin possu”, murahdan ponille, kun kiinnitän riimunnarun sen riimuun ja lähden taluttamaan sitä kohti tallia.
”Oho, Heidi näyttää siltä, että kyllä se kevät sieltä tulee” Ray naurahtaa kävellessään meidän ohi. Totean, että olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka kevät tuo tullessaan mutaiset hevoset ja kasan irtokarvoja. Olisipa jo kesä…
Onneksi kura Heidin kyljessä on ehtinyt kuivumaan niin, että se lähtee harjaamalla melko helposti irti. Samalla tosin lähtee myös valtava pilvi irtokarvoja, ja ensimmäistä kertaa Heidin pörröinen talvikarva ei olekaan aivan niin suloista. Nopeasti harjaan tamman loppuun ja satuloin sen. Vielä taluttaessani Heidiä maneesille suussani maistuu pöly ja nenäni tuntuu olevan täynnä Heidin karheita, ruskeita karvoja.

Maneesissa ei ole ketään, kun saavumme sinne. Talutan Heidin maneesin keskelle, kiristän satulavyön ja kiipeän ketterästi tamman selkään. Säädän nopeasti vielä jalustimet sopiviksi ja ohjaan tamman sitten uralle samalla, kun mietin, mitä Heidin kanssa oikeastaan tekisin.
”Tänään voitas antaa pääsiäissuklaille kyytiä”, totean lähinnä itselleni, kun otan Heidin ohjat tuntumalle ja lähden tekemään ympyröitä kevyessä ravissa. Heidi kulkee reippaasti ja taipuu hyvin ympyröillä, joten yritän muistuttaa itseäni vaatimaan tammalta tarpeeksi alusta alkaen, vaikka huomaankin keskittymiseni herpaantuvan muutaman ympyrän välein. Alkuravien jälkeen laukkaan vielä hetken ympyrällä molempiin suuntiin, vaikka aristelenkin laukkaamista yksin jonkin verran. Pelkään, että laukkaan liian paljon tai että jotain sattuu, vaikka Heidi onkin maailman luotettavin kaveri.

Verryttelyjen jälkeen pääsemme asiaan. Siirrän Heidin hetkeksi käyntiin ja nostan jalustimet ristiin kaulalle. Olen päättänyt, että tänään harjoittelen omaa istuntaani samalla, kun teen siirtymisiä. Jatkan käynnissä sen aikaa, että saan istuntani mahdollisimman hyväksi ja nostan sitten harjoitusravin. Ensimmäiset ravipätkät ovat hyvin lyhyitä, sillä yritän lähinnä hakea rentoutta omaan istuntaani. Se ei ole kuitenkaan aivan helppoa, sillä Heidi jännittyy tasapainoni helahduksista ja siitä, että otan liikaa tukea ohjasta. Pikkuhiljaa onnistun kuitenkin venyttämään ravipätkiä, enkä enää tarvitse kuin muutaman käyntiaskeleen silloin tällöin, kun jalkani siirtyvät liian eteen ja huomaan ryhtini kadonneen. Istunnan löytyessä myös siirtymiset muuttuvat huomattavasti paremmiksi ja Heidi alkaa selvästi kuunnella enemmän painoapujani, vaikkei se vieläkään aivan osaa rentoutua.
”Hei, toihan näyttää hyvältä!” joku huikkaa maneesin ovelta ja saa minut säpsähtämään niin, että melkein horjahdan.
”Sori, ei ollu tarkoitus säikäyttää” nainen sanoo pahoitellen ja tunnistan hänet Meijuksi, joka on tullut ratsastamaan Kisua.
”Ei se mitään. Musta tuntuu, etten ois kuullu, vaikka traktori olis tullut sisään. Keskityin niin paljon”, naurahdan samalla, kun korjailen asentoani käynnissä.
”Jalkaa vielä vähän taaksepäin”, Meiju huomauttaa, kun ratsastan hänen ohitseen ja nauraa sitten, ettei voi näköjään jättää ratsastuksenopettajan roolia edes vapaapäivänä. Korjaan asentoni ja saan Meijulta hyväksyvän nyökkäyksen.
Jatkan Heidin kanssa työskentelyä vielä hetken, mutta huomaan, etten osaa olla aivan yhtä rennosti nyt kun Meiju on maneesissa. Pian otakin jalustimet takaisin jalkaani ja ravailen Heidin kanssa vielä hetken aikaa ympyröitä ja voltteja molempiin suuntiin. Loppukäynnit päätän mennä kävelemään maastossa, sillä en halua olla Meijun tiellä ja toisaalta ilma ulkona on mahtavan aurinkoinen ja keväisen lämmin.

Ratsastuksen jälkeen puran Heidin ja vien sen tallipihalle harjattavaksi, sillä en todellakaan halua pöllyttää lisää tamman karvoja sisällä tallissa. Heidi näyttää ensiksi kummeksuvan hieman sitä, että kiinnitän sen pihan harjauspuomiin, mutta pian se alkaa silmät puoliummessa torkkua, kuten tavallista. Harjaan tammaa kumisualla antaumuksella melkein tunnin, ja vaikka tuntuu, ettei karvan määrä ponissa vähene tippaakaan, ympäröi meitä myös maassa järjetön määrä karvakasoja, joita Heidistä on lähtenyt. Kun olen valmis, vien Heidin takaisin talliin ja käyn siistimässä vielä harjauspuomin edustan, etteivät karvapallot leviä tuulen mukana ympäri tallipihaa. Lopuksi puhdistan vielä nopeasti Heidin harjat ennen kuin lähden kotiin.

Sinten kommentti

Oikein mukava, pitkä tarina! Korjattavia virheitä en löytänyt juuri ollenkaan. Muutamia pieniä lipsahduksia oli päässyt joukkoon, joistakin sanoista puuttui muutama kirjain. Mukavaa että tallialue alkaa tuntua susta jo tutulta! Eipä minussakaan sen suuremmin ole kammoksuttavaa, vaikka välillä muistutankin ehkä kävelevää zombia: ovat ne muutkin ajan saatossa pärstään tottuneet! (; Kiva että olet jo tutustunut Meijuun ja Rayhyn. Kyllä se talliporukka alkaa hiljalleen hahmottumaan. Heidiltä tosiaan lähtee sitä karvaa aivan hirmuisesti. Se taitaakin olla yksi varmimmista kevään merkeistä... justiin on nää pahimmat karvanpudotusajat. Koita jaksaa, kyllä se kesä sieltä saapuu!

30,40v€
+ sydänmerkki lumien lappamisesta

[jensba]

Rayn leikkitunti 6.4.

”Ei vitsi, mä oon oottanu tätä ihan sikana!” hihkun Raylle, kun saavun Heidin kanssa kentälle. Ray virnuilee iloisesti kentänlaidalla vieressään kasa puomeja ja tötteröitä, joista hän on selkeästi kaavaillut vaikka ja mitä päämme menoksi tällä leikkitunnille.

”Aloitetaan tällasella kaikille tutulla leikillä eli maa-meri-taivas”, Ray ilmoittaa, kun kaikki ovat päässeet poniensa selkään ja siirtyneet kävelemään uralle. Hän selittää nopeasti säännöt huitoen samalla vimmatusti ilmaa osoitellen mikä mikäkin pääty oli. Heidi on harvinaista kyllä tunnin isoin poni, joten ajattelen voitonriemuisesti, että voitamme shettiskaksikon aivan leikiten. Ray kuitenkin pilaa pian ilon kertomalla, että haasteena ei ole olla vain nopein, vaan myös pysähdyksen on oltava hyvä – itku, sillä pysähdykset ovat minun ja Heidin ehkä heikoin kohta.

”Kokeillaan ensin ihan käynnissä muutama kierros, että kaikki varmasti tietää, mitä tehdään”, Ray ilmoittaa ja huutaa ensimmäisen paikan. Heidi harppoo hieman muita nopeammin perille, mutta pysähdysten ollessa valmiita lopputulos on lähes täydellinen tasapeli. Täysin sama tapahtuu, kun siirrymme käynnissä kentän toiseen päähän.

”No niin, nyt voidaan lisätä vauhtia. Saatte itse päättää askellajin, mutta muistakaa pitää järki kädessä.. Ja nyt tarkkana: MERI!” Ray huutaa ja nostan laukan Heidin kanssa. Jätämme muut ratsukot nopeasti taaksemme, mutta pysähdys menee niin mönkään, että häviämme lopulta tämän kierroksen.
”Muistakaa, ettei tässä ole kyse pelkästä nopeudesta. MAA!” Ray huikkaa ja lähdemme jälleen liikkeelle. Nostan jälleen Heidin kanssa laukan, mutta pyrin pitämään sen tällä kertaa paremmin hallussa. Pysähdys onkin jo parempi ja tällä kertaa emme jää viimeiseksi.

Leikki jatkuu vielä hetken ja Ray huutaa yhä nopeammin eri paikkoja sotkien välillä sekaan hämäyssanoja niin kuin maneesi ja talli ja metsä. Vaatiikin todella tarkkaa keskittymistä lähteä oikeaan suuntaan ja hyvien pysähdysten tekeminen vaikeutuu entisestään, kun ponitkin innostuvat kilpailusta. Lopulta Lontti ampaisee iloiseen pukkilaukkaan ympäri kenttää saaden aikaan hetkellisen sekasorron, mutta kaikki pysyvät selässä ja Veera saa nauraen rauhoitettua Lontin takaisin käyntiin.

”Jaahas, taidetaan lopettaa tämä leikki sitten tähän” Ray toteaa ja näyttää hieman kauhistuneelta, vaikka peittääkin sen tutun leveän hymynsä taakse.

/myöhäinen tuplapostaus

Sinte kuittaa!

[jensba]

Meijun kouluvalmennus 17.4.2013

”No jännittääkös kovasti tällä kertaa?” Meiju kysyy leikkisästi, kun kiristän maneesissa Heidin satulavyötä.
”Ei tietenkään”, naurahdan ja ponnistan sitten Heidin selkään. En edes tajua, kuinka pystyin jännittämään edellistä Meijun valmennusta niin paljon siitä huolimatta, että kyseessä oli ensimmäinen valmennukseni ja toisaalta Meiju myös oli aivan uusi kasvo Metsälammella.

”Hyvä juttu, sittenhän sulle ei tarvitse antaa yhtään armoa” Meiju vitsailee (toivottavasti) ja jatkaa sitten matkaansa seuraavan ratsukon luo. Ohjaan Heidin uralle ja annan tamman kävellä rennosti pitkin ohjin samalla, kun yritän tarkistaa istuntaani maneesin peileistä ja psyykata itseäni siihen, että tänään yritetään tehdä Heidin kanssa niin hyvää työtä, kun vain ikinä pystymme.

Kun kaikki ovat hetken ehtineet kävellä, on aika aloittaa alkuverryttelyt, jotka jokainen saa tehdä melko vapaasti. Meiju kuitenkin muistuttaa, että kannattaa alusta asti keskittyä hyviin kulmanratsastuksiin ja suoristuksiin, niin lopputuntikin sujuisi helpommin. Heidi vaikuttaa tänään mukavan reippaalta ja kulkee hyvin eteenpäin heti alusta alkaen, joten voin keskittyä suoraan taivutteluihin ja suoristuksiin. Alkuverryttelyt tuntuvat sujuvan erittäin hyvin, joten on mukava aloittaa myös työskentely Heidin kanssa.

Harjoitusravi on edelleen kyllä inhokkiaskellajini, tosin en tiedä pitääkö kukaan oikeastaan siitä, ja ravityöskentelyn alkaessa istuntani hajoaa ihan täysin saaden myös Heidin leviämään ja kulkemaan hetken vähän miten sattuu mutkitellen.
”Rentouta reidet, jousta vatsalihaksista, pidä kädet rentoina, MUISTA HENGITTÄÄ” Meiju huutaa tiukasti ja saan lopulta istuntani uudestaan kasattua ja löydän paremman tasapainon. Tämä muutos näkyy Heidissäkin heti, eikä menomme näytä enää niin epätoivoiselta.

Suoraan ratsastaminen on kyllä yllättävän vaikeaa, mutta itku meinaa tulla siinä vaiheessa, kun aloitamme laukannostojen tekemisen keskihalkaisijalla. Jokaisessa nostossa tasapainoni horjahtaa tai ohjastuntuma muuttuu niin, että Heidi tekee pienen kiemuran jompaankumpaan suuntaan. Yritän noudattaa Meijun ohjeita parhaani mukaan, mutta vaikka teoriassa tiedänkin, miten homman kuuluu toimia, ei oma istuntani suostunut kyllä tottelemaan ollenkaan. Heidi kyllä sen sijaan kuunteli nimenomaan istuntaani, vaikka olisi ollutkin mukavampi, jos poni olisi osannut vaikka lukea ajatuksiani.

”Eihän se ihan täydellisesti mennyt, mutta ei haittaa. Pääasia oli, että ne yritykset parani kuitenkin joka kerta” Meiju lohduttaa loppuverryttelyn jälkeen, kun manailen turhautuneesti, kuinka vaikea laji ratsastus onkaan.
”Tuskin tää olis niin hauskaa, jos tää ois helppoa”, nainen hymyilee ja taputtaa Heidiä kaulaan. Nyökkään ja totean, että ei tämäkään valmmennus ainakaan hukkaan mennyt, sillä taas tietää, mitä pitää harjoitella lisää. Lisäksi olen täysin varma, että seuraavan aamuna sängystä nouseminen on vähintäänkin tuskallista.

/tuplapostaus

Sinte kuittaa!

[jensba]

Viimehetken paniikki

”Mä en kestä! Huomenna on ne kisat ja musta tuntuu, ettei mulla oo mitään käryä, mitä mä oon tekemässä”, valitan selvittäessäni Heidin häntää, joka on kerinnyt jälleen kerran muuttua hurmaaviksi mutarastoiksi. Tamma vilkuilee minua silloin tällöin, kun erehdyn kiskaisemaan jotain takkua hieman liian ärhäkästi. Yleensä lähinnä paikallaan torkkuva Heidi aistii selvästi levottomuuteni, sillä nyt uneliaisuudesta ei ole tietoakaan.
”Ei hätää, kyllä se varmasti hyvin menee. Nehän on vaan harjoituskisat ja täällä on varmasti ihmisiä auttamassa ja neuvomassa jos iskee paniikki”, läheisessä karsinassa puuhaileva Vilja yrittää rauhoitella, ”tosin mä luulen, että kyllä se jännitys mullekin vielä aamulla iskee.”
”Mä en varmaan ees löydä aamulla enää tallille”, voihkaisen ja nojaan hetkeksi karsinan seinään. Heidi käyttää tilaisuutensa hyväkseen ja kääntyy tunkemaan turpansa syliini kerjäten rapsutuksia huomatessaan, että olen hetkeksi jättänyt tamman hännän rauhaan.
”Lupaathan sä Heidi osata munkin puolesta”, rapsutan tammaa korvan takaa ja painan pääni sen otsaa vasten. Hetkeksi tunnen jännityksen hieman helpottaneen ja toivon, että ponilla on yhtä rauhoittava vaikutus myös huomenna.

Jatkan Heidin puunaamista kuin pakko-oireinen, kunnes tamman harja ja häntä näyttävät siistimmiltä kuin koskaan ja karvakin kiiltää jo valmiiksi puhtaana. Mielessäni kuitenkin lyön vetoa, että aamulla löydän Heidin karsinastaan taas turvasta hännänpäähän pölyssä ja turpeessa, eikä ennakkovalmistautumisestani ole ollut mitään hyötyä.
”Meinasitko vielä tänää vetää viimehetken treenit?” Vilja kysyy satuloidessaan Cheriä.
”En mä viitti, ei siitä varmaan ois kun haittaa”, vastaan ja sipaisen viimeisen kerran pääharjalla Heidin poskea.
”Mä kyllä meen kentälle loikkaamaan ihan muutaman esteen. Mitä sä sit meinasit?” Vilja jatkaa taluttaessaan Cherin Heidin karsinan ohi.
”Mä lähen maastoon meditoimaan”, virnistän.

”Jos mä katkasen jalkani, niin eipähän tarvi kisata huomenna…” mutisen itsekseni, kun jakkaran avustuksella kiikun Heidin selkään. Olen päättänyt mennä taas ilman satulaa, koska suunnitelmissa on rento maastolenkki (ja koska ehdin jo puunata Heidin satulan putipuhtaaksi ennen kuin päätin, että haluan sittenkin ratsastamaan). Hetken pyristelyn jälkeen pääsen tukevasti tamman selkään ja kiitän jälleen kerran onnea siitä, että Heidi on kohtuullisen matala ja ehdottoman rauhallinen poni. Kerään ohjat tuntumalle ja suuntaan kohti tuttua maastoreittiä Metsälammen ympäri, vaikka mietinkin, että alan olla vähän liian tapoihini kangistunut.

Ulkona on vielä ihanan valoisaa vaikka päivä alkaakin kääntyä jo illan puoleen ja aurinko lämmittää vielä kevyesti niin, että takin on voinut jättää huoletta tallille. Pieniä keväänmerkkejä näkyy siellä täällä, kun pientareella kasvaa leskenlehdet ja pienet vihreät ruohonkorret yrittävät ponnistaa esiin harmaan maan keskeltä. Linnutkin laulavat iloisesti. Hengitän syvään kevääntuoksua ja tunnen, kuinka jännitys ja levottomuus kaikkoavat askel askeleelta loitommas. Heidikin vaikuttaa rennommalta ja tyytyväisemmältä, kun en pyöri ja häärää sen ympärillä, vaan tamma saa kaikessa rauhassa löntystellä tuttua tietä eteenpäin. Saavumme pian Harjunlenkin ja Rantapolun risteykseen ja päätän lennosta muuttaa suunnitelmaani ja suunnata Harjutielle, sillä minulla ei ole kiire mihinkään. Harjutieltä käännän Heidin vielä pienemmälle Harjupolulle ja huomaan, kuinka tamma valpastuu selvästi kapeammalla ja hieman vaikeakulkuisemmalla reitillä. Rapsutan hajamielisesti Heidin säkää ja annan tamman kulkea lähes pitkin ohjin omaa vauhtiaan. Rajapolun kohdalta käännyn takaisin Harjunlenkille ja suuntaan kohti tallia mieli yhtä tyynenä kuin vieressä kimmeltävä lampi.

”No toimiko meditaatio?” Vilja utelee, kun pakkaamme myöhemmin reppujamme samaan aikaan tallivintillä.
”Yllättävän hyvin”, naurahdan, ”nähdään taas huomenna!”

Sinten kommentti

Ihanan keväinen kisajännitystarina, jota kruunasi rento maasto rauhallisen ponin kanssa! Kisajännitys on siitä mielenkiintoinen asia, että jollakin kummalla tavalla sitä odottaa ja kaipaa – kisojen tunnelma kuitenkin korvaa jännityksen, ja suorituksen onnistumisesta huolimatta lopussa voi hengähtää; selviydyttiin kaikesta huolimatta! On kiva nähdä, kuinka hyvin tulette Heidin kanssa toimeen. Teillä synkkaa varsin hyvin! Maastolenkki rentoutti selvästi kummankin mieltä (:

Tarinassa ei ollut paljoa korjattavia kielivirheitä, mutta muutamia yksittäisiä hutilyöntejä löysin. Korjasin ne tarinaan, sillä en viitsi niistä ruveta nipottamaan; ne kun eivät valittamalla korjaannu. (:

kerinnyt = mieluummin keretä: kerennyt
jotain = joitakin / jotakin

16,70v€

[jensba]

Syy, miksi kevät myöhästyi

Katson hymyillen kaappini oveen kiinnitettyä sinivalkoista ruusuketta ja kosketan sitä nopeasti. En voi edelleenkään uskoa, että voitimme Heidin kanssa ensimmäiset kilpailumme - tai no harjoituskilpailuthan ne olivat, mutta silti luokan voitto tuntuu edelleen valtavan suurelta saavutukselta. Kilpailuaamun jännitys ja kaaoskin ovat näin jälkikäteen lähinnä hauskoja muistoja, enkä malta odottaa, että pääsen uudestaan radalle Heidin kanssa. Metsälammessa järjestettäviin KRJ:n alaisiin isoihin kouluratsastuskilpailuihin kanttini ei kuitenkaan aivan riitä osallistua, vaan nautin kilpailujen tunnelmasta mielummin buffetin myyntipöydän takana.

Edelleen ajatuksissani haen Heidin harjapakin ja vien sen ulos harjauspuomille. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta ja ulkona tarkenee ilman takkia, joten olisi lähinnä tuhlausta nyhjöttää pimeässä tallissa. Palaan takaisin sisälle ja menen Heidin karsinalle.
”Mitäs mun mestariponille tänään kuuluu?” virnistän. Heidi hörähtää pienesti tunnistaessaan minut ja tulee karsinan ovelle vastaan. Tamma työntää turpansa tuttuun tapaansa syliini odottaen rapsutuksia ja niitä poni saakin ennen kuin raaskin pujottaa riimun sen päähän ja taluttaa sen pihalle.

Kiinnitän Heidin rennosti kiinni harjauspuomiin ja nauran tammalle, joka nuuskii uteliaasti ilmaa ylähuuli rullalla.
”Kevät taitaa vihdoin olla ihan oikeasti täällä. Ei tarvi enää pelätä, että lumimyrsky yllättäis kesken maastoreissun” naurahdan ja Heidi pärskähtää kuin vastaten minulle. Nauran tammalle ja aloitan sen harjailun pistäen merkille, että enää tammasta ei lähde läheskään niin paljon karvaa kuin vielä pari viikkoa sitten. Onneksi.

Harjailen Heidiä hajamielisesti ja nautin siitä, kuinka aurinko lämmittää kasvojani. Päivä tallilla tuntuu jopa pelottavan rauhalliselta, kun yhtäkkiä – PAM – jokin pamahtaa lähistöllä saaden minut hyppäämään melkein metrin ilmaan. Heidikin säpsähtää ja tarkkailee hetken ympäristöään korvat hörössä, mutta antaa asian pian olla, kun mitään käsittämättömän vaarallista ei näy lähimaastossa.

”Mikä hitto se oli?!” Sallin hoitaja Frango ryntää ulos tallista pöllämystyneen näköisenä.
”Ei mitään käryä, se kuulosti vähän, kun joku ois törmänny johonki tai jotain”, vastaan yhtä hämmentyneenä ja katselen edelleen ympärilleni.
”Hei, se oli varmaan toi lintu, joka törmäs tohon tallin ikkunaan”, paikalle tullut Vilja osoittaa maassa makaava pientä mustaa myttyä.
”Voi pikku raasu, eihän se kuollu?” Frango surkuttelee, mutta turhaan, sillä pian pikkulintu alkaa liikahdella heikosti.
”Eiköhän se tosta selviä, sillä vaan kestää hetki toipua tollasesta tällistä”, selkämme taakse ilmestynyt Sinte lohduttaa saaden kaikki hätkähtämään.

”Mikähän lintu toi muuten on?” pohdin ääneen ja tarkastelen huteria askelia ottavaa pikkulintua uteliaasti.
”Se on varmaan tervapääsky, niitä täällä tallilla lentelee aina kesällä aika paljon”, Sinte toteaa hetken mietittyään.
”Ai pääsky.. Niinku pääskynen? Onkse sama?” kysyn ja Sinte kohauttaa olkiaan.
”Mä vaan mietin, et kun sehän on se sanonta, et 'pääskysestä ei päivääkään' ja jos noi tolleen törmäilee ikkunoihin ja vaikka mihin, niin ei ihme, et kevät on ollu näin myöhässä. Niillähän on kestäny ihan ikuisuus löytää tänne pohjoseen”, jatkan ääneen pohtimista ja saan muut purskahtamaan nauruun.
”Toi oli kyllä huonoin teoria mistään, mitä oon ikinä kuullu” Vilja hihittää ennen kuin lähtee Frango perässään kohti tallia. Sintekin palaa pian takaisin työn touhuun.

”Aivan hyvä selitys”, mutisen itsekseni Heidille, kun jatkan tamman harjailua lämpimässä auringonpaisteessa.

Sinten kommentti

Ihanan aurinkoinen ja lämmintunnelmainen tarina! Sait upeasti kerrottua otsikosta omalla tyylilläsi, tarinassa oli juuri sopivasti kiinnostusta herättävää mielikuvituksen käyttöä. Tarina oli mukava lukea preesensissä kirjoitettuna; monet hoitajista kirjoittavat tarinansa aina menneessä aikamuodossa. Vuoropuhelut tuovat tarinaan sopivaa vaihtelua tiiviimmän tekstin lisäksi. Oikein hienoa, jatka samaan malliin!

Muista aina lainauksen loppuessa pisteeseen, piste korvautuu pilkulla viimeisten lainausmerkkien ulkopuolelle. Haltsaat asian, mutta satunnaisissa repliikeissä se unohtuu. Nämä taitavatkin olla tarinoidesi ainoita huomauttamisen arvoisia virheitä.

18v€ + ekstra

[jensba]

Ah, miten voisikaan viettää ihanaa vapaapäivää paremmin kuin suuntaamalla tallille heti aamusta. Haaveilemaani auringonpaistetta ei tosin näy missään, mutta pieni kaatosade ei päivääni onnistu pilaamaan. Sadetakki päälle, kumisaappaat jalkaan, eväät reppuun ja pyörän selkään. Harmaassa aamussa suuntaan jo hyvin tutuksi tuleelle hiekkatielle ja kohti Metsälampea. Mietin, että osaisin tämän reitin varmasti ulkoa vaikka silmät kiinni ja unissani.

”Ohhoh huomenta, sähän oot täällä aikasessa”, Ray tervehtii haukotellen, kun kurvaan polkupyörälläni tallipihaan Poika on taluttamassa uneliaan näköistä Esaa ja ensimmäisiä vihreitä ruoholaikkuja havittelevaa Rikua tarhaan.
”Joo, mulla ei oo tänään koulua niin voin olla ihan koko päivän tallilla”, iloitsen.
”Höhlä”, Ray naurahtaa, ”mutta kerta sulla on nyt aikaa niin käyppä nakkaamassa Myy ja Heidi tarhaan, saat ne varmaan samaan aikaan. Ja sitten voit tulla jeesimään meitä aamutallissa. Mentiin lupaamaan rouva kuningattarelle, että se saa tänää nukkua pitkään... Ja sitten sä voisit-”
”Joo joo, tietenkin mä autan”, keskeytän nauraen Rayn ennen kuin poika on nakittanut koko tehtävälistansa minulle ja pakenen talliin.

”Huomenta päivänsäde”, huikkaan Heidille, joka näyttää huvittavan unenpöpperöiseltä kurottaessaan päänsä hitaasti tallikäytävälle. Rapsutan tammaa nopeasti otsasta ennen kuin otan sen käytävälle.
”Huomenta myös toiselle kauniille leidille”, virnistelen, kun menen ottamaan Myyn kiinni. Tamma haikailee vielä viimeisten heinänkorsiensa perään, kun nyin sen ulos karsinasta ja lähden taluttamaan ponineitejä kohti pihamaata. Heidi kulkee vierelläni vaivattomasti, mutta Myyn kanssa saan olla tarkkana, sillä tamma koittaa vaivihkaan suunnata lähimmille heinäpaaleille ja ruoholaikuille. Etenemme enemmän tai vähemmän siksakkia Heidin ja Myyn tarhalle, mutta lopulta saan tammat turvallisesti aitojen sisäpuolelle. Heidi jää portille odottamaan lisää rapsutuksia Myyn suunnatessa toiselle puolelle tarhaa kalastelemaan aidan alta vihertäviä ruohonkorsia.

”Sä kuulemma lupasit auttaa? Mennään me tohon päätalliin niin Ray alottelee tuolta poikamiesbokseista”, Anton huutelee vietyään viimeiset hevoset tarhaan. Muiskautan Heidin turvalle vielä nopean pusun ja seuraan sitten Antonia takaisin talliin.
”Tässä on sulle talikko, käytetään samoja kottareita. Aloita sä vaikka tosta Heidin karsinasta niin mä teen tätä toista puolta”, poika ohjeistaa ja lykkää talikon käteeni. Tartun töihin reippaasti, vaikka talikon käsittely ja lantakikkareiden metsästys tuntuu aluksi hieman hankalalta. En uskalla kuitenkaan myöntää Antonille, etten ole ikinä aikaisemmin siivonnut karsinoita – olisihan se aika noloa.

”Hei kirppu, sä näytät kyllä huvittavalta sen talikon kanssa. Onks se itseasiassa pidempi kun sä?” Anton irvistelee siirtyessään seuraavaan karsinaan.
”No ite halusitte käyttää lapsityövoimaa”, tuhahdan ja harkitsen lantakikkareen sinkoamista kohti virnistelevää poikaa.
”Ei vaan, miten sujuu?” Anton hymyilee. Hän kurkkaa nopeasti Heidin karsinaan ja nyökkää hyväksyvästi.
”Kyllä tää tästä, tää talikko vaan ei meinaa välillä totella”, naurahdan ja kippaan viimeiset kikkareet kottikärryyn. Seuraavat karsinat sujuvat ja nopeammin, eikä aikaakaan, kun kaikki päätallin karsinat on puhdistettu.
”Sustahan oli oikeesti apua”, Anton toteaa urakan päätteeksi muka hämmästyneenä, ”mä painun tästä nyt Rayn avuksi tonne toiseen talliin, ethän sä viel viittis-”
”Joo, kyllä mä nää käytävät lakasen”, keskeytän pojan jälleen.
”Kiva! Ja mä lupaan, että sulla on kyllä kädet kipeenä huomenna”, Anton huutelee vielä nauraen tallin ovelta.

Käytävät lakaistuani kipuan käsiäni venytellen tallivintille ja istahdan hetkeksi alas. Kaivan repustani omenan ja nakerran sitä ajatuksissani. Vintin ovi narahtaa vauhdikkaasti auki saaden minut hätkähtämään.
”Huomenta, sähän oot ollu tänään ajoissa”, Meiju toteaa kurkatessaan ovesta sisään.
”Joo, kerrankin kun pääsi”, vastaan.
”Onks sulla nyt mitään tekemistä? Kukaan ei oo taas viittiny siivota tota pesupaikkaa ja se viemäri taitaa olla tukossa ja mun pitäs saada Maire pestyä, kun se pöljä on menny kieriskelemään tuolla tarhassa just kun meidän tänään pitäs näyttää edustavilta ja tässä meinaa jo tulla kiire niin voisitko sä millään tulla auttamaan ja lapioimaan sitä kuraa ja *a pois samalla kun mä tutkailen sen viemärin”, Meiju papattaa.
”Juu tottahan toki”, vastaan ja haukkaan viimeisen palan omenastani ennen kuin lähden Meijun perässä kohti pesupaikkaa. Matkalla käyn heittämässä omenanraatoni Heidin ruokakuppiin odottamaan tammaa.

Pesupaikka tosiaankin on turpeen ja mudan muodostaman mustan liejun peittämä ja vaivoin vetävän viemärin ympärille on muodostunut pieni vesilammikko.
”Ota sä tosta lapio ja kasaile noi mönjät tohon kottikärryyn niin mä otan ton ikävämmän homman”, Meiju irvistää käyden viemärin kimppuun. Tyytyväisenä siitä, etten itse ole Meijun osassa alan lapioida märkää liejua kottikärryihin samalla kun nainen sadatellen kaivaa turvepaakkuja ulos viemäristä. Kahdestaan homma on onneksi hetkessä valmis.
”Kiitos hei paljon, mä kyllä oikeesti kirjotan tohon seinään kohta kissan kokosin kirjaimin, että siivotkaa nyt perhana jälkenne”, Meiju sadattelee pestesssään käsiään.

Askareita hoitaessa aamu on kulunut kuin siivillä. Puolen päivän aikaan päätän hakea Heidin tarhasta. Aamun kaatosateen jälkeen aurinko on onneksi pikkuhiljaa kivunnut taivaalle. Nyt saattaa olla paras hetki lähteä ratsastamaan, ennen kuin uudet sadepilvet valtaavat taivaan, pohdiskelen kävellessäni tarhoille päin. Heidi seisoskelee tarhan portin lähellä tylsistyneen näköisenä, mutta valpastuu, kun kuulee askeleeni.
”Lähdetäänkös tekemään vähän hommia”, kyselen tammalta, kun pujotan riimun sen päähän ja lähden taluttamaan sitä talliin.
Harjailen Heidiä kaikessa rauhassa, kun tamma mutustelee onnellisena ruokakupistaan löytämäänsä omenanraatoa.
”Sä taidatkin olla tollanen nautiskelija”, naurahdan kun Heidi on makustellut herkkupalaa aikansa. Tamma ummistaa tyytyväisenä silmänsä, kun rapsutan sitä korvien välistä.

Harjattuani ja satuloituani Heidin talutan tamman kentälle ja kiipeän ketterästi sen selkään. Heidi seisoo rauhassa paikoillaan, kun säädän satulavyön ja pidennän jalustimet, jotka eilisen alkeistunnin jäljiltä ovat säädetty lyhyimmäksi mahdolliseksi. En kuitenkaan laita vielä jalustimia jalkaani, vaan haen ensin hyvää istuntaa ilman niitä Heidin kävellessä pitkin ohjin uralla. Yritän palauttaa mieleeni Sinten ja Meijun kommentteja istunnastani ja keskittyä erityisesti pitämään jalkani oikealla paikalla mahdollisimman rennosti. Kun olen tyytyväinen istuntaani ja Heidi on saanut kävellä tarpeeksi, otan jalustimet jalkaani ja siirryn kevyeen raviin. Ratsastan ympyröitä ja voltteja ravissa molempiin suuntiin ja yritän saada Heidin taipumaan mahdollisimman hyvin. Heidi tuntuu tapansa mukaan reippaalta ja innokkaalta, ja tamma on hyvin avuilla heti alusta alkaen.

Vaikken Heidin kanssa olekaan osallistumassa Metsälammella järjestettäviin koulukisoihin, olen huvikseni opetellut kilpailuiden helppo c -luokan radan ulkoa. Olen taas viimeaikoina rymynnyt Heidin kanssa niin paljon maastossa vähän miten sattuu, että jonkinlainen ruotuunpalautus taitaa olla tarpeen, mutta itsekseen ratsastettaessa tehtäviä on välillä kauhean vaikea keksiä. Valmis koulurata on onneksi hyvä pelastus tähän pulmaan. Aloitan harjoittelun aivan alusta eli keskihalkaisijalle ratsastamisesta ja pysähdyksen tekemisestä. Pysähdykset ovat aina olleet minulle vaikeimpia, joten niiden hiominen on todella tarpeen, vaikka inhoankin niitä yli kaiken. Nytkin ensimmäiset pysähdykset leviävät täysin käsiin ja Heidi tuntuu hieman hermostuvan, kun tukeudun ohjaan liikaa. Epäonnistuneiden yritysten jälkeen hengitän hetken syvään ja ratsastan kentän ympäri kevyessä ravissa. Yritän kerätä keskittymistäni ja kokeilen vielä kerran. Tuijotan tiukasti eteenpäin, pidän ohjat ja pohkeet tuntumalla, teen puolipidätteitä, jotta Heidi pysyy valppaana ja kiellän itseäni pidättämästä hengitystä. Pysähdyksen kohdalla nojaan kevyesti taaksepäin, hengitän ulos ja teen pienen, mutta napakan pidätteen. Heidi pysähtyy ensimmäistä kertaa terävästi, ja vaikka tamman toinen takajalka jääkin hieman jälkeen, korjaa poni sen nopeasti itse toisen jalan viereen. Kehun nopeasti Heidiä ja siirrän sen hymyillen takaisin raviin. Suoritus on tarpeeksi hyvä tälle kerralle.

Koska kenttä on tyhjä, on meidän helppo harjoitella myös askeleen pidennystä ravissa lävistäjällä. Herättelen Heidiä aluksi muutamilla käynti-ravi-siirtymisillä, vaikka tamma tuntuukin olevan hyvin kuulolla ja reippaana jo valmiiksi. Aloitan lävistäjien ratsastamisen ensin kevyessä ravissa, sillä se on ainakin istunnan kannalta helpompaa. Askeleen pitenemisen sijasta Heidi kuitenkin vain alkaa tikata nopeampaa ravia ja ensimmäinen lävistäjämme taitaa näyttää lähinnä ravikilpailuiden lähtösuoralta. Yritän tehtävää uudestaan kevyessä ravissa toiseenkin suuntaan sen suuremmin onnistumatta, joten päätän istua alas. Seuraavan yrityksen kohdalla yllätyn siitä, kuinka paljon helpompaa ravin ja askelten pituuden hallitseminen harjoitusravissa itse asiassa on, sillä ensimmäistä kertaa Heidi todella venyttää askeltaan, vaikkei sitä tietenkään tamman pienestä poniravista kovin selvästi näe. Ravailen lävistäjiä vielä hetken ja ne sujuvat kerta kerralta paremmin.

Lopuksi nostan vielä laukan ja laukkaan Heidin kanssa rennosti ympäri kenttää tehden aina välillä pääty- ja keskiympyröitä. Annan Heidin venyttää hieman kaulaansa, mutta yritän pitää tamman kuitenkin reippaana ja ryhdikkäänä. Laukattuani molempiin suuntiin siirrän Heidin kevyeen raviin ja annan sen venyä eteen alas hieman enemmän samalla, kun taivuttelen sitä loiville kiemuroille ja suurehkoille volteille. Loppuravien jälkeen siirrän Heidin käyntiin ja annan sille pitkät ohjat. Taputan tammaa kaulalle ja ohjaan sen kohti kentän porttia. Loppukäynnit menemme kävelemään maastoon.

Kouluradassa riittää vielä hiomista moneksi kerraksi, mietin, kun palaamme tallin pihaan ja laskeudun alas Heidin selästä.
”Sähän oot pistänyt ponin rehkimään”, Sinte huutelee talonsa pihasta höyryävä kuppi kahvia kädessään. Nainen näyttää vastaheränneeltä väljät kotivaatteet päällänsä ja rennot sandaalit jalassaan.
”Joo, tosin poni tais pistää mut rehkimään vielä enemmän”, naurahdan ja pyyhkäisen hikipisaran pois otsaltani.
”No se on ihan oikein”, Sinte virnistää ja hörppää kahvinsa loppuun ennen kuin palaa takaisin sisälle.

Tallissa puran Heidin ja pyyhkäisen hiet pois tamman kaulasta ja vatsan alta kostealla sienellä ennen kuin hevosille jaetaan päiväruuat. Raukean näköisenä tamma jää karsinaansa rouskuttamaan heiniään, enkä viitsi häiritä sitä sen enempää. Tasainen mussutus ja rouskutus saa minutkin huomaamaan vatsassani kurnivan nälän, joten kipaisen tallivintille hakemaan eväitäni. Olen ehtinyt syömään toisen ruisleivistäni, kun Riituska ilmestyy paikalle.
”Mitä kuuluu?” tyttö kysyy iloisesti kaivellessaan kaapistaan ratsastusvarusteitaan.
”Mitäs tässä, mä tulin jo aamusta tallille ja oon ehtiny liikuttaa Heidinkin. Nyt on ihan karmee nälkä”, naurahdan ja haukkaan ison palan leipää.
”Mä oon just menossa ratsastamaan Aatulla – ei varmaan oo vaikee arvata”, Riituska virnistää ja heiluttelee ratsastuskypäräänsä kädessään.
”Mitä meinasit tehdä?” utelen suu täynnä leipää.
”Varmaan eka käydä maastossa lämmittelemässä ja sit vähän hypätä. Et haluais tulla nostamaan meille puomeja? Mä kävin kyllä rakentamassa jo muutaman esteen valmiiks”, tyttö kysäisee ja ottaa kasvoilleen yritelmän koiranpentuilmeestä.
”Voinhan mä, syön vaan eka loppuun”, vastaan nauraen tytön ilmeelle.
”Kiitos, sä oot paras! Ja ei kiirettä, kyl meillä varmaan ainaki puol tuntii täs menee”, Riituska hymyilee ja suuntaa takaisin Aatun karsinalle.

Riituska ja Aatu ovat jo kentällä, kun tulen paikalle. Tyttö laukkailee orin kanssa pääty-ympyrällä, mutta siirtää hevosensa käyntiin huomatessaan minut. Nopeasti hän selittää, mitä esteitä on ajatellut hypätä ja missä järjestyksessä. Esteet eivät ole kovin suuria, joten Aatu selviää niistä leikiten, eikä minulla juurikaan ole tekemistä, mutta on hauskaa seurata välillä myös muiden ratsastusta. Lähinnä tehtäväni on korotella esteitä sitä mukaan, kun Riituska haluaa. Ihailen vierestä, kuinka hienosti ja leikiten ratsukko ylittää metrinkin esteet. Kun ratsukko on lopettanut hyppäämisen, kannan puomit ja tolpat paikoilleen Riituskan apuna tytön talutellessa samalla Aatua perässään.

Kun olemme valmiita, iltapäivän koulutunti alkaa jo valua kohti kenttää ja Riituska lähtee Aatun kanssa kohti tallia. Itse luikin kentän aidan ali katsomoon ja ajattelen seurailla ainakin hetken tuntia, sillä sivukorvalla kuulin, että Sinte meinaa tänään pitää melkoisen rääkin, ja siltähän se toden totta näyttää heti alkuraveista alkaen. Katsomossa istuskellessani huomaan, kuinka väsymys alkaa pikkuhiljaa painaa, joten haukotellen haen tallista reppuni ja käyn vielä rapsuttamassa Heidiä. Tamma painaa hellästi turpansa syliini ja hörisee.
”Voi kun mä voisin jäädä rapsuttelemaan sua vaikka loppu illaks, mut kohta mä en enää jaksa pyöräillä kotiin”, mutisen tammalle ja vastahakoisesti suljen sen karsinanoven. Sen jälkeen suuntaan pyöräni luo ja lähden kotimatkalle, joka tuntuu tällä kertaa poikkeuksellisen pitkältä.

Sinten kommentti

Huh, kun on pitkä tarina! Sulla ollut tänään toiminnantäyteinen ja rankka päivä tallilla! Kiva, että jaksoit auttaa meidän talliporukoita aamutallin parissa. Pesupaikan viemäri tosiaan temppuilee aina kun sinne menee vähänkin roinaa, sen vuoksi hevosia ei saisi puunata siinä. Tosi kiva nähdä, että jaksat punnertaa myös Heidin kanssa: kunnon treeni tekee terää välillä ilman valvovaa silmäpariakin; pystyy keskittymään omiin virheisiinsä, jolloin ne oppii huomaamaan omatoimisesti! Kuulostaa, että sulla on ollut mukava tallipäivä rankasta menosta huolimatta, hyvä niin!

"...Ray tervehtii haukotellen, kun kurvaan polkupyörälläni tallipihaan poika on taluttamassa..."
-> piste selkiyttäisi tätä hurjasti:
-> "...Ray tervehtii haukotellen, kun kurvaan polkupyörälläni tallipihaan. Poika on taluttamassa..."

puolen päivän = puolenpäivän
askeleen pidennystä = askeleenpidennystä

eteen alas
-> kuvaa yhtenäistä liikettä:
-> eteen-alas

helppo c -luokan
-> 'C' kuvaa luokan tasoa:
-> helppo C -luokan

30v€

[Iida]

Tiistain koulutunti 18.6

Taisin olla tunnillani ainut. No, eihän se mitään haitannut. Varustettuani Heidin talutin sen kentälle, missä Sinte jo odottelikin meitä. Nousin innostuneen Heidin selkään ja niin tunti saattoi alkaa. Pärjäsin Heidin kanssa mielestäni hyvin - vaihtelukin oli virkistävää, olin ratsastanut melkein aina Aksulla. Tai, leirin ajan Sallilla. Teimme aluksi pysähdyksiä ja voltteja. Sitten aloimme tekemään hieman haastavampia asioita kuten pohkeenväistöä. Tunnin jälkeen olin aivan poikki ja jalkani olivat hyytelöä. Vein Heidin takaisin talliin ja riisuin siltä varusteet. Harjasin sitö vielä hetken, ennen kuin lähdin kotiin.

Sinten kommentti

Yksityistunti – mikä sattuma! Heidi vaikutti alussa todella energiseltä ja menevältä tapaukselta, sinulla taisi olla hieman ongelmia saada tamma rauhoittumaan. Teimme tunnin aikana paljon temponvaihteluita ja siirtymisiä, niiden ja pidätteiden avulla saimme Heidiä rauhoittumaan. Volteilla Heidi ei meinannut taipua kunnolla, mutta ahkeran työskentelyn tuloksena saimme "käsiimme" taipuisan ponineidin. Pohkeenväistöt sujuivat alusta alkaen melko hyvin. Pohkeenväistöissä selkeät avut ovat tärkeitä: yksi apu kerrallaan, ponin pitää tietää mitä ratsastaja haluaa. Ahkeraa työskentelyä!

Tiistain koulutunti 25.6

Toisella tunnilla ratsastin jälleen Heidillä ja olin ainoa tuntilainen. Silloin kun saavuin kentälle Heidin kanssa, Sinte kertoi minulle:
- Iida, näillä tunneilla sinun pitää hallita kaikki askellajit. Nyt sun pitää hioa apujen käyttöä ja yhteyttä ratsuun.
Nyökkäsin ja mutisin jotain. Nousin selkään ja niin tunti alkoi. Teimme oikeastaan samoja asioita kuin viime tunnilla. Viimein kun tunti loppui, vein Heidin talliin ja harjasin sen. Sitten kävin katsomassa ilmoitustaulua, jos sinne olisi tullut uusi ilmoituksia. Kouluratsastuskisat! Päätin osallistua niihin Aksulla. Sitten lähdin kotiin.

Sinten kommentti

Onpa hassua, kun juuri tuntisi aikana on niin kovin hiljaista! No, yksityistreeniä ei voita mikään! Heidi oli tänäänkin melko reippaalla päällä, mikä vaikutti suorituksiin hieman tekemällä niistä nopeita ja hutaistuja: jos hevonen on kovin reipas, ratsastajan on vaikea ehtiä ratsastamaan selkeästi ja siististi. Saimme Heidiä lopputuntia kohden vain kuumemmaksi, ja loppuravit olivat todella tuskaa! Mielestäni omat suorituksesi parantuivat loppua kohden, ja niillä oli iso vaikutus Heidiin.

Seuraavalla kerralla kirjoita tuntitarinat tuntien omiin ketjuihin (; t. Sinte

[Tiia]

Menin tallille pyörällä. Kun astuin tallin sisään, minua tuli vastaan nainen.

-Hei olen Sinte tallinomistaja, taidat olla  Heidin uusi hoitaja, Sinte hymyili. 
-Joo olen Henna kiva että sain alkaa hoitaa Heidiä, sanoin ja lähdin hakemaan Heidin riimuja.

Kun kävelin Heidin tarhaa kohti se hirnui tarhan portilla, joten kävelin tarhaan ja nappasin Heidin kiinni. Tallissa sidoin Heidin karsinaan kiinni ja hain harjat. Harjailin Heidiä kaikessa rauhassa. Heidi torkkui paikallaan. Sen jälkeen putsasin kaviot, neiti nosti jalan oikein nätisti.  Kun olin putsannut kaikki kaviot, taputin Heidiä kaulalle. Sitten vein harjat takaisin ja hain Heidin varusteet. Aloitin nostamalla satulan selkään ja liuttamalla sen oikealle paikalleen. Heidi meinasi puraista, mutta en antanut. Sitten nappasin neidin suitset ja vedin päitset kaulalle. Sitten nostin ohjat kaulalle, laitoin kuolaimet suuhun ja vielä hihnat kiinni. Varustuksen jälkeen irroitin Heidin ja talutin tytön ulos.

Kentällä kiristin vyön, nousin selkään ja laitoin jalustinhihnat. Sitten painoin pohkeet kevyesti Heidin kylkiin ja Heidi lähti nätisti kävelemään. Kun olin ottanut ohjat siirsin Heidin kevyeen raviin. Heidi lähti oikein hienosti ravaamaan. Alkuverkkojen jälkeen taivuttelin neitiä. Taipui ihan hyvin mutta väistöissä vielä on opittavaa.  Sitten siirsin Heidin harjoitusraviin ja nostin laukan. Heidin laukka oli jotain aivan ihanaa. Annoin Heidin laukata vielä hetken ennen kuin siirsin  sen raviin ja sen kautta käyntiin. Käynnissä nostin jalustimet kaulalle ´ja vielä ravailin ilman jalustimia. Sitten siirsin neidin käyntiin ja laskin pitkät ohjat.  Sen jälkeen laskeuduín alas satulasta,  nostin jalustimet ja talutin Heidin talliin.

Tallissa otin varusteet Heidiltä ja harjailin neitiä ja tietenkin kehuin. Sitten jouduin viemään sen ulos. Sitten menin toimiston ja pesin
Heidin varusteet. Vielä kävin antamassa pusun tälle neidille ja sitten lähdin

Sinten kommentti

Mukavaa että löysit perille Metsälammelle, ja ensitutustuminen Heidiin sujui hyvin. :) Vaikka Heidi joskus yrittäisikin näykkäistä, älä anna sen tehdä sitä, vaan komenna heti ettei se opi huonoille tavoille. Hevosten kanssa on aina ensitapaamisesta alkaen näytettävä kuka määrää. Heidin laukka on varmasti ihanaa! Suosittelen, että tutustut Heidiin myös talutellen ja irtojuoksuttaen. :)

-Hei olen Sinte...
-> kun repliikki aloitetaan ajatusviivalla (–), sen jälkeen tulee aina välilyönti:
-> – Hei, olen Sinte...

"Taipui ihan hyvin mutta väistöissä vielä on opittavaa."
-> tämä lause ei kerro kuka tai mikä taipui hyvin; se vaatii subjektin(S) eli tekijän:
-> "Maire(S) taipui ihan hyvin, mutta väistöissä on vielä opittavaa."

10,70v€

[Tiia]

Tulin tallille kävellen. Kun astuin tallinovesta sisään, tapasin Sinten.
-Hei Tiia! Sinte tervehti.
-Moi! Sanoin.
-Ajattelin että voisin tulla tänään katsomaan kun ratsastat, Sinte sanoi.
-Joo tule vaan mutta elä naura jos tipun, naurahdin Sintelle.
-En naura, sinte hymyili
-Hyvä, naurahdin ja lähdin hakemaan Heidin riimun. Kun astuin tarhaan ja puin riimun Heidille. Heidi yritti puraista. Mutta karjaisin Heidille että HYI. Sitten talutin ponin talliin, se laiskotteli hirveästi. Joten otin riimunnarun toiseen käteen ja huitaisin sillä Heidin takalistoa, jopas lähti poni liikkelle. Tallissa sidoin Heidin kiinni käytävälle ja hain harjat. Sinte harjasi kanssani Heidiä joka potki kärpäsiä takajaloillaan. Juttelimme Sinten kanssa.
-Kiva nähdä kun uusihoitaja ratsastaa, Sinte hymyili
-Joo en ole mikään maailman paras siinä asiassa, naurahdin. Sitten otin kaviot, ne nousivat nätisti. Sitten vein harjat takaisin ja otin suitset koukusta. Aloitin vetämällä päitset kaulalle. Seuraavaksi ohjat kaulalle, kuolaimet suuhun ja hihnat kiinni. Heidi todellakin yritti puraista, joten Sinte laittoi suitset tälläkertaa Heidille. Sen jälkeen irroitin Heidin ja talutin ulos.

Kentällä Sinte auttoi minut Heidin selkään tosin Heidi meinasi lähteä liikkeelle. Aloitin menemällä alkuverkat eli käynnit ja ravit, Heidi tosin ravasi kiltisti. Sitten teein väistöä aj Heidi alkoi pukittelemaan ja lensin päistikkaa Heidin selästä.
Sattuiko? Sinte kyseli
Ei! vastasin vihaisena. Kun olin taas selässä, Sinte otti minut liinaan ja otin laukkaa, mutta kappas en tippunut.
-Tämä saa minut voimaan hyvin, hymyilin Sintelle.
-Niinpä niin, Sinte mutisi kateellisena. Sitten siirsin Heidin käyntiin ja kävelin pitkin ohjin loppuajan.

-Olet hyvä ratsastamaan kuinka monta vuotta olet ratsastanut, Sinte kehui ja kyseli.
-Kiitos ja olen ratsastanut vauvasta pitäen, sanoin. Sitten ratsastin Heidin tarhaan ja Sinte avasi portit. Tarhan sisällä otin suitset pois Heidiltä ja lähdin toimistoon. Toimistossa tapasin tytön.
-Hei kuka olet ja ketä hoidat? Kyselin uteliaana tytöltä.
-Olen Iida ja hoidan Aksua, Iida hymyili.
-Olen Tiia ja hoidan ´Heidiä, naurahdin.
-Aksu on oikea söpöliini, hän mumisi.
-Heidi on söpömpi, karjaisin Iidalle. Sitten sanoin Iidalle moikat ja lähdin kävelemään kotiin päin

Sinten kommentti

Onneksi ei sattunut kun tipahdit Heidin selästä pukissa, sellaista sattuu aina välillä. Tasapainoasi voit kehittää esimerkiksi ratsastamalla ilman satulaa tai jalustimia. Muistathan, että kaikki tallilla ovat hoitsuineen tasavertaisia, eikä kenellekään saa olla ilkeä!

Tarinassa oli muutamia lyöntivirheitä, mutta korjasin ne tarinan sisään. Keskellä tarinaa oli muutama ylimääräinen rivinvaihto (kappalejaossa yksi ylimääräinen rivinvaihto riittää), ja poistin ne. Korjasinkin jo edelliseen tarinaasi, että ajatusviivan ja repliikin väliin tulee aina välilyönti. Tarinasi ovat melko lyhyitä, mutta paljon kertovia.

"Kun astuin tarhaan ja puin riimun Heidille. Heidi yritti puraista. Mutta karjaisin Heidille että HYI."
-> Nämä kolme lausetta tekevät kokonaisen virkkeen: kun-konjunktio kuuluu aina virkkeen sisälle, kun taas mutta-konjunktio ei voi aloittaa pisteeseen loppuvaa yksittäistä lausetta:
-> "Kun astuin tarhaan ja puin riimun Heidille, Heidi yritti puraista, mutta karjaisin sille että "hyi".

uusihoitaja = uusi hoitaja

"Sen jälkeen irroitin Heidin ja talutin ulos."
-> tämäkin lause vaatii yhden subjektin, eli tekijän:
-> "Sen jälkeen irroitin Heidin ja talutin sen ulos."

9,50v€