Rosson päiväkirja

[Sinte]

r. Grosetto

latvialainen puoliverinen
omistaja: Sinte, Metsälammen Ratsutalli

Yksilölliset hoito-ohjeet

- taluttaessa oltava tarkkana, Rosso on innokas!
- esteille vatsapanssari, jännesuojat ja bootsit
- hoidettaessa saattaa olla levoton, hoito mieluiten käytävällä sidottuna

[Lydia]

Kaksi tulokasta

06.03.2016

Pieni pitkään rahaongelmissa kiikutellut ratsastuskoulu pisti lopulta helmikuussa lapun luukulle. Olin ratsastanut ratsastuskoululla pienestä pitäen. Eniten minua satutti hoitsustani luopuminen. Olin ehtinyt kuluneiden kolmen vuoden, jotka olin hoitajana ollut, kiintyä hoitohevoseeni liiaksi. Hevoset oli pistetty myyntiin ja inttämisestä huolimatta eivät vanhempani olleet suostuneet hevosen hankintaan. "Liikaa kuluja, hevosen ylläpito tottavie maksaa", oli isäni kommentti, joka oli kyllä totta, mutta tämä ei tiennyt hölyn pölyä koko heppatyttö touhusta, joten turha hänen oli kommentoida. "Et sinä ehdi! Koenumerot vaan laskisi", äiti oli väittänyt. Aina vaan koulu ja koulu, yhdeksikkö ei riitä, vain kympin tyttö kelpasi äidilleni. Sitä paitsi - luuhasinhan minä silloin ennenkin tallilla seitsemänä päivänä viikossa kolme-viisi tuntia päivässä.

En ollut kuitenkaan ihmisiä, jotka jotain menettäessään luovuttavat, masentuvat ja painuvat jonkun homeisen sohvan pohjalle vuosikausiksi, ennen kuin heidät raahataan väkisin eteenpäin. En, en tottavie! Jo ennen tallin lopettamista katselin lähistön tallin nettisivuja ja mietiskelin tulevaa, sillä aavistus tallin lopettamisesta eli pitkään. Kun talli oli sitten lopulta joutunut sivuun ja hevoset myyty, olin todella alkanut etsiä uutta tallia. Hevosharrastusta en lopettaisi sitten millään!

Ensin olin käynyt kokeilemassa kaupungissa olevalla isolla ratsastuskoululla. Meno siellä oli kuitenkin aivan liian karvasta minun makuuni; turtuneet hevoset köpöttelivät neljä tuntia päivässä ja tallilla vallitsi vahva hoitajakulttuuri, joka suorastaan sylki tulokkaiden ja aloittelijoiden päälle. Opettajat eivät osanneet juuri mitään ratsastusradan kirjaimista lähtien ja hevosten olosuhteet olivat suorastaan järkyttävät. Tämä ei kuitenkaan masentanut minua vaan jatkoin sitkeästi etsintää. Lopulta kuulin, että lähistöllä olisi vajaan parinkymmenen hevosen talli, ei aivan loistava puitteinen, mutta varmasti minun kriteereihini käyvä. No ei siinä sitten muuta, kuin omistajaan yhteyttä ja sovittiin, että tavattaisiin tallilla jo samana iltapäivänä.

***

Saavuin tallin lähelle dösällä, sillä en yhtään osannut arvioida matkaa kaupingin lähistöltä. Lopulta matkaa kertyi se kahdeksan kilometriä, jota en ihan rupeaisi kävelemään, mutta onneksi vanhempani olivat suotuisia tukemaan harrastustani. Olin ottanut varuuksi kartan mukaan, mutta melko avaralla peltoisella alueella huomasin heti "Metsälammen ratsastuskoulu" -tienviitan pienessä risteyksessä. Lähdin suunnistamaan tallille päin ja ihastelin samalla talven peittämiä peltomaisemia. Muuten ilma ei ollut suotuisimpia; asteen verran plussan puolella ja taivaalta sateli hiljaiseen tahtiin räntä roikkia, jotka kastelivat maan vaaleaan huntuun.

Saavuttuani tallin pihaan katselin hetken ympärilleni avuttomana, mutta suunnistin sitten rohkeuden rippeet keräten toiseen isoimmista rakennuksista, joka muistutti vahvasti tallia, mutta oli enemmän neliön muitoinen, joka ihmetytti, olinhan tottunut pitkulaisiin tallirakennuksiin. Ovesta sisään astuttuani minulle avautui laaja käytävä alue, WC kyltti ja vieressä karsina, josta kimoon vivahtava hevonen toljotti minua. En ehtinyt kauaakaan ihmetellä, kun ovesta sisään asteli nainen. Yhdistin hänet automaattisesti Sinteen, paikan omistajaan, vaikken ollut tätä koskaan nähnytkään.

"Hei olen Lydia, uusi täällä, oletko sinä Sinte?" kysyin naiselta rohkeasti.

"Kyllä vain, minä olen Sinte. Tervetuloa muuten tutustumaan, toivottavasti löydät täältä paikkasi", Sinte ainakin kuulosti mukavalta, "Voisin näyttää sinulle vähän paikkoja. Aiotko vain tunneille, vai havitteletko kenties hoitajanpestiä", nainen uteli johdattaen minut peremmälle talliin.

"No tuota, kunhan tulin tutustumaan. Ratsastuksenopetusta lähinnä etsin, mutta miksei hoitohevonkin olisi kiva!"

"Tässä näin on päätalli, nuo portaat ovat tallinvintille ja tuolla on varustehuone", Sinte esitteli tallia minulle.

Kierrettyämme toisessakin tallissa ja nähtyäni kentän, sekä vaatimattoman maneesin ja siinä samassa muutaman hoitajan, jotka ainakin vaikuttivat mukavilta oli päätös tehty.

"Etsiikö yksikään hevonen tällä hetkellä hoitajaa?" Kysyin yhtäkkiä kovin arasti piipittäen.

"Yksi hevonen kyllä juu, arabi tamma Hali", Sinte sanoi ja esitteli minulle ratsua. Karsinasta kurkki kaunis, siro pää lempeillä silmillä varustettuna. Katselin hetken tammaa, mutta jonkin siinä ei sytyttänyt.

"Eikö kukaan muu?" Kysyin hieman tyhmään sävyyn. Sinte rypisti otsaansa, mutta sanoi:

"No meille tuli tänään uusi hevonen, mutta en oikein vielä tunne kuinka vaativa se on."

"Olen hoitanut kolme vuotta yhtä aika omalaatuista hevosta, mutta saisinko edes nähdä tämän tapauksen?" Kysyin kuulostaen jälleen tyhmältä nyt jopa uhmaavalta.

"Tottahan toki ja kyllä minä uskon, että sinä sen kanssa pärjäisit" Sinte mietti ja johdatti minut sitten ulos pihattokarsinoille.

Karsinoista keskimmäisestä pilkisti ulos musta turpa, sitten kokonainen pää. Hevonen tapitti meitä uteliailla silmillään ja yritti sitten kurkottaa minua kohti. Sinte avasi karsinan oven ja kehotti minua menemään ensin hevosen luokse. Musta turpa tutki innoissaan minua ja pörähti sitten "hyväksyvästi". Samassa huomasin hevosen olevan valtava. Olinko koskaan törmännyt näin isoon hevoseen, jos olin en ainakaan lähempää tutustuen. Jokin hevosessa sai minut kuitenkin hyvälle tuulelle ja jokin siinä, valtavassa eläimessä, veti minua magneetin lailla puoleensa.

"Rosso on latvialainen puoliverinen, saat sen kyllä hoitsuksi jos haluat", Sinte ilmoitti seuraten karsinan ulkopuolelta meidän tutustumista.

"Haluan, tämä on juuri etsimäni!" Hihkaisin ja homma oli so*.

Aloitin heti harjaamalla ruunan, sillä halusin tutustua siihen lähemmin. Sinten neuvosta sidoin hevosen kiinni, mutta sitten nainen lähti omille teilleen ja jätti minut pärjäämään yksin eläimen kanssa. Rosso oli heti innokkaana ja sähelsi hieman koko ajan, vaikeuttaen minun hommaani. Sain varoa jalkojanikin, sillä minulla oli vain tavalliset kumisaappaat jalassa turvakärkikenkien sijaan. Verkkaalleen harjasin molemmat puolet, selvitin vielä harjaa ja häntää, joissa ei oikeastaan ollut mitään selvitettävää.

Ajattelin, että olisi hauskaa tutustua hevoseen esimerkiksi taluttelemalla tai juoksuttamalla ja lähdin heti kysymään asiaa Sinteltä. Sain "Tottakai" vastauksen, mutta lopulta päädyin irtojuoksutukseen, sillä maneesi oli kuulemma täysin vapaana. Maneesissa talutin Rossoa muutaman kierroksen, jonka aikana ruuna sähelsi, eikä ollut pysyä käsissäni. Lopulta päästin sen irti ja voi että miten se lähtikään liikkeelle! Hevonen laukkasi hetken ympäriinsä hörähti ja haisteli hiekkaa piehtaroidakseen, muttei (minun onneksi) heittäytynyt maahan kierimään. Sitten Rosso lähti ravaamaan tarpoen kuin lumimies maneesissa eteenpäin. Ovenrakosesta maneesiin heijastui valonpisara, muuten hallin valaisivat katossa roikkuvat valaisimet. Rosso seisahtui hetkeksi oven etten, niin että valo juovat tanssivat sen pään kohdalla. Nämä saivat minulle mieleen ruusut. Enkä voinut olla ajattelematta, että ruusuissa ja Rossossa oli sama alkukirjain. Olin kuin paistinpannulla päähän lyöty - niin innoissani olin hoitajanpestistä.

Rosson hoidon jälkeen Loci, joka esittäytyi minulle tallityöntekijäksi ja valmentajaksi Metsiksessä, pyysi minua auttamaan heinäpaalien raahaamisessa tallinvintille. Raahasin ensin toisen paalin, sitten lähdin hakemaan toista ja ähkin sen vaivoin ylös jyrkkää portaikkoa pitkin. Samassa huomasin jotain kiintoisaa nurkassa.

"Hei, täällä on kaksi jääkarhua! Annatko sakset?" Huikkasin perässäni raahautuvalle Locille.

"Että mitä?" Loci ihmetteli ja tuli itsekin katsomaan.

"Tänne on liimattu kaksi jääkarhu tarraa", Selvitin Locille, joka ei aivan pysynyt juttujeni perässä. Ihmekös tuo, kuka nyt olisi pysynyt?

1HM

Sinten kommentti

Kaksi tulokasta pääsivät tutustumaan toisiinsa! Ihana juttu, voitte tutustua Metsälampeen yhdessä Rosso on saanut jo paljon huomiota tallilaisilta, ja se näyttää saaneen oikein lämpimän vastaanoton Metsiksellä. Toivottavasti säkin sait yhtä lämimän fiiliksen tänne tullessasi! Olipa hyvä idea aloittaa Rossoon tutustuminen irtojuoksutuksella. Rosso saattaa vähän arastella uusia paikkoja ja Metsiksen maneesia. Ilmeisesti yhteistyönne sujui kuitenkin erinomaisesti, vaikka paikka oli molemmille entuudestaan tuntematon!

Tarinasi oli pitkä ja pääosin virheetön. Kappalejaot olit ajoittanut sopiviin kohtiin, mikä helpotti tekstin lukemista. Varo kuitenkin, ettei virkkeet pääse venymään liian pitkiksi, kuten tälle kävi:

"Lopulta kuulin, että lähistöllä olisi vajaan parinkymmenen hevosen talli, ei aivan loistava puitteinen, mutta varmasti minun kriteereihini käyvä."
-> "Lopulta kuulin, että lähistöllä olisi vajaan parinkymmenen hevosen talli. Sen puitteet eivät olleet kovin loistavat, mutta varmasti minun kriteereihini sopivat."

19,20v€

PS: Muistutan, että Metsiksellä voi suorittaa vain yhden ekstratehtävän per tarina. Hyväksyn poikkeuksellisesti molemmat suoritukset, mutta muistathan ens kerralla ekstroja suorittaessasi!

[Emma]

Tervetuloa talliin, Rosso!
# 3, 7.3.2016 (sijoittuu päivälle 6.3.2016)

Odotin tallin pihassa jännittyneenä, millainen hevonen tulisi esiin pihalle ajaneesta trailerista. Kuljetusautosta kuului matala hörähdys, jota seurasi kimakka hirnunta. Tarhassa ulkoileva Dapper vastasi hirnahdukseen orimaisesti korskahtelemalla. Pian traikkua vetäneestä autosta tuli ulos Sinte. "Moi Vilja ja Emma!" Sinte tervehti mua ja mun vieressä seisovaa tyttöä. "Aa, sun nimi onkin Vilja?" katsahdin häneen. "Joo, moi! Sun täytyykin sitten olla Emma. Sähän oot se harjottelija?" Vilja katsahti muhun. Nyökkäsin. Jännitys uudesta hevosesta purkautui juttelusessioon, joka tosin keskeytyi trailerin lastaussillan avautuessa. Suorastaan tutisin jännityksestä! "Saanen esitellä Grosetton, tutummin Rosson!" Sinte esitteli valtavan, mustan ja komean hevosen. "Vautsi!" henkäisin. "Onpa se upee!" Viljakin tokaisi. Rosso oli harjattu kiiltäväksi. Kun lunta alkoi tupruttaa hiljalleen maahan, Rosson musta karvapeite sai kermanvalkoisen kuorrutteen päällensä. "Mihin karsinaan Rosso menee?" kysyin Sinteltä. "Tohon Martan ja Kiran väliin. Se saa tarhata Hurmoksen ja Leevin kanssa", nainen selitti. Nyökkäsin ja seurasin Sinteä tallipihan läpi pihattotallille. Rosso pujahti ketteräsi ovesta uuteen karsinaansa. Hevonen oli kuitenkin niin iso, että sen täytyi laskea päätänsä alaspäin oven kohdalla. Ruuna meni heti tekemään tuttavuutta karsinanaapureidensa kanssa.

Mulla oli ties kuinka paljon kysyttävää Rossosta! Sinte saikin kokea mun ja Viljan kyselytulvan. "Minkä ikänen se on?" Vilja kysyi. "Kaksitoista", Sinte kertoi. "Mikä rotu?" mä kysyin. "Muistaakseni latvialainen puoliverinen. Säkäkorkeutta löytyy lähes 184 cm!" tallin omistaja kertoi meille. Sinte meni riisumaan Rossolta kuljetussuojat pois. Loimea sillä ei ollutkaan. "Ottakaa tästä nää kuljetussuojat ja viekää ne satulahuoneeseen", Sinte tarjoili mulle ja Viljalle Rosson sinivihreät kuljetussuojat. Veimme suojat Viljan kanssa niitä näitä rupatellen satulahuoneeseen. Loci putsaili siellä jonkun hevosen suitsia. "Moikka Loci!" tervehdimme Viljan kanssa Locia melkeinpä yhteen ääneen. "Moro! Kuka tuli talliin kun auto taisi ajaa pihalle?" Loci kysyi. "Uus hevonen! Valtavan iso", kerroin ja näytin kuljetussuojia käsissäni. "Aa, eikös sen nimi ollut... Ööh, Rosso?" oranssihiuksinen ja silmälasipäinen nainen muisteli. "Jep, Rosso se on", Vilja myönsi. Loci nyökkäsi ja jynssäsi suitsia entistä kovempaa vauhtia. Menimme Viljan kanssa takaisin Rosson luokse. Ruuna oli parhaillaan nuuhkimassa turpa turvan Marttaa. Tamma vingahti, eikä oikein välittänyt Rosson tuttavuusyrityksistä. Kira sen sijaan ystävystyi heti ruunamme kanssa. Sinte nojaili Rosson karsinan oveen.

"Voinko mä harjata Rosson?" kysyin Sinteltä Viljan rapsutellessa tuuheakarvaista Kiraa. "Joo, siitä vaan", Sinte sanoi. "Harjat ja muutkin varusteet taitavat olla vielä trailerissa, ellei Kasper sitten ole jo hakenut niitä satulahuoneeseen."
Nyökkäsin Sintelle. Kipaisin hakemassa harjat kuljetusautolta. "Sidopa Rosso muuten kiinni, sillä on tapana hössöttää hoitaessa", Sinte kehotti. Tiesin, että Rosso oli jo puhdas, mutta mä halusin tutustua tähän uuteen tuttavuuteen tarkemminkin. Sinte ojensi mulle Martan karsinan oven koukusta riimunnarun, jolla voisin kietaista uljaan mustan kiinni. "Sä oot muuten mun hoitsun naapuri", kerroin Rossolle sitoessani sitä kiinni. Ruuna puhalteli poskelleni lämmintä ilmaa ja kutitteli mua turpakarvoillaan. "Heh, hieno poika", taputin Rossoa kaulalle. Kun olin saanut harjattavan otukseni kiinni, poimin harjapakista pölyharjan. Rosso yritti sählätä ja pyöriä kuin tornado, mutta en mä siitä liiemmin välittänyt. Putsailin ruunan valtavankokoiset kaviotkin. Kun Rosso oli harjattu, vein harjapakin pois ja päästin ruunan vapaaksi karsinaansa. 

Sinten kommentti

Hihhih, meidän täytyy varmaan hankkia toinen tallijakkara ja sijoittaa se Rosson karsinan viereen! Eihän sille saa satulaakaan päälle ilman apuvoimia Rosso on kyllä saanut ihan mahtavan vastaanoton, ja päiväkirjaan on saapunut jo kaksi tutustumistarinaa - aivan loistavaa, näitä on niin ihana lukea! Saas nähdä mitä Rosso tykkää uusista tarhakavereistaan - tarhaustavoista entinen omistaja ei paljoa mulle kertonutkaan. Jos vaikuttaa siltä ettei tarhaus onnistu, niin täytyy suunnitella tarhausjärjestys uudelleen.

Tosi kiva ja näin lukaistuna virheetön tarina! Musta on tosi kiva, että Rosso saa päikkyynsä tutustumistarinoita - niitä on aina kiva lukea jälkeenpäin kun Rosso on jo tullut tutuksi Metsisläisille. Saas nähdä miten se pärjää ratsastustunneilla

17,80v€

[Lydia]

Maanatai Monday Måndag

07.03.2016

Maanantai-iltapäivänä saavun tallille hyvin aikaisin. Tästä huolimatta tallin ovat jo vallanneet osa muista hoitajista, sekä Sinte ja Loci, jotka jakavat parhaillaan heiniä ulkotarhan ratsuille.

"Moii", tervehdin Sinteä kulkiessani hänen ohitseen.

"Heippa, ainiin muuten, ratsastan tänään Rosson, kun uus paikka ja silleen. Pystytkö laittamaan sen kuntoon kolmeksi?", Sinte vastaa heti tervehdykseeni.

"Tottakai, ajattelin muuten käydä maastossa vähän köpöttelemässä, ihan taluttaen siis vain, nyt kun kellokin on vasta yksi"

"Etköhän sä siellä pärjää, älkää kuitenkaan menkö kovin kauas", Sinte muistuttaa samalla kun heittää heinää tarhaan, jossa majailee rautias ja tummanruunikko hevonen.

Taivaan peittää paksu pilviharso, mutta maahan asti ei yllä ainuttakaan lumihiutaletta tai vesipisaraa. Tuuli heiluttelee kevyesti puiden alastomia oksia hyväillen samalla kevyesti kasvojani. Lämpömittari on asteen verran plussan puolella. Maan peittää paksu lumi, joka muistuttaa nyt paikoin sohjoa.

"Kohta tulee taas vesi keli", mumisen itsekseni lampsiessani tallipihan poikki.

Kipaisen hakemassa satulahuoneesta Rosson harjapakin, jonka jälkeen lähden hakemaan sitä sisälle. Samalla pääsen huomaamaan, että ruuna tarhaa Hurmoksen ja Leevin kanssa samassa tarhassa. Tarhassa numero kaksi. Nappaan tarhanportilta Rosson riimun ja riimunnarun samalla kun huhuilen hevosta. Rosso katsahtaa minuun uteliaana, mutta jää kuitenkin paljon mieluummin hävittämään juuri sen eteen ilmestynyttä heinäkasaa.

"Sä saat kyllä sitten heinää", murahdan hevoselle käydessäni nappaamassa sen riimun päähän. Leevi tai Hurmos eivät kumpikaan ole onneksi tulossa ulos, sen verran niillä on vielä heinää edessään.

Loimen poistettuni, aloitan Rosson harjauksen kumisualla pyöritellen. Hevonen tykkäisi kovasti leikkiä karsinan oven päällä roikkuvalla loimella, joten joudun siirtämään sen oven toiselle puolelle. Ensimmäisestä kerrasta olen oppinut pitää varani, sillä Rosso on aika leikkisä kaveri. Hevonen tykkäisi kovasti maistella esimerkiksi hiuksiani, mutta sitä tilaisuutta en sille suo. Harjattuani sen kevyesti kumisualla, sitten pölärillä ja lopuksi pehmeällä harjalla, siirryn kavioihin. Nojaudun kevyesti hevosta vasten, mutten saa minkäänlaista reaktiota. En edes liu'uttamalla kättä jalkaa pitkin tai maiskuttamalla.

"Mitäköhän se Sinte sanoi, sun pitää rapsuttaa sitä", taakseni oli ilmestynyt vaivihkaa yksi tallityöntekijöistä, tai oikeastaan harjoittelija, Emma. Tunnistin hänet heti, sillä törmäsimme ensimmäisenä päivänä tallilla.

Hieman hölmistyneenä rapsutan Rossoa ja liu'utan samalla kättä sen jalkaa pitkin saaden reaktion aikaan.

"Hei kiitti kovasti", kiittelen Emmaa pyllistellen samalla tätä kohti.

Lähden Metsälammen pihasta pitkin pientä tallipolkua. Polun ympäröi vain paksulla lumivaipalla peittynyt pelto ja pari yksinäistä puun haarakkoa. Rosso on todella menossa eteenpäin ja saan tuon tuosta huomauttaa sitä etuilusta. Haluan saada sen tunteen, että voin rauhassa kävellä ilman pelkoa käsistä lähtevästä atomipommista. Se se vasta olisikin, jos Rosso pääsisi karkuun. Tilanne ei onneksi ole niin paha.

Kuljettuamme jonkin matkaa tallipolkua tulemme polunhaaraan, josta jatkamme vasemmalle toista polkua. En tiedä mikä polun nimi on, sillä haarassa ei ole tien viittaa, toisin kuin siinä, mistä tallipolku lähtee. Rosso kulkee pää ylhäällä, hieman jännittyneenä, päristellen aina aika ajoin sieraimiaan. Tultuamme polkua jonkun matkaa saavumme jonkin lammen tai järven rannan tuntumaan.

"Metsälampi", keksin heti.

Jäämme siihen hetkeksi seisoskelemaan ja Rosso tuijottelee jäätynyttä lampea hieman ihmeissään, tai ei ehkä ihmeissään, mutta uteliaana. Läheisestä puusta pyrähtää lentoon lintu ja ruuna jännittyy jälleen hieman.

"Jatketaan", totean lopulta ja jatkamme matkaa jälleen vasemmalla, pyrkimyksenä päästä pian takaisin tallille. Ja siellä peltojen takana jo näemmekin tallipihan, hevoset ja rakennukset. Rossolle tulee kiire, joten joudun taas hieman pidättelemään sitä. Loppumatkan talliin hevonen taittaa kuitenkin täysin minun ehdoilla, josta olenkin hyvin tyytyväinen.

Huomaan kellon olevan jo puoli kolme, joten ryhdyn saman tien varustamaan hevosta. Tiedän, että tunnit alkavat neljältä, joten en yhtään ihmettele, miksi Sinte haluaa ratsastaa Rossolla jo nyt. Kipaisen hakemassa satulahuoneesta hevosen varusteet; satulan ja suitset, muuta ei tällä kertaa tarvitakaan. Sitten huomaan ongelman. Rosso on valtava. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta saada sen selkään satulaa, enkä suitsistakaan ole liiemmin varma. Lähden etsimään jakkaraa, mutta samassa huomaankin, että sen karsinan vieressä on jo jakkara, missä lukee kaiken kukkuraksi "Rosson". Sinte tai joku on osannut jo varautua.

Satulointi ei olekaan niin vain helppoa, vaan siinä vaiheessa Rosso käy jo todella ärsyttäväksi. Hevonen alkaa pyöriä karsinassa, kuin häkkyrä, vaikka olen sitonut sen kiinni. Lopulta saan satulan vaivoin selkään ja vyön kiinni. Hevonen on selkeästi tohkeissaan lähdössä hommiin, enkä voi kuin nauraa sen touhuilulle. Kerrassaan ihana hevonen! Suitsien laittaminen on seuraava operaatio, joka hoituu satulointiin nähden paljon vaivalloisemmin. Ensinnäkin Rosso nostaa pään korkealle yläilmoihin, kuin säikähtänyt kirahvi. Hevonen tepastelee samalla hermostuneesti ja innoissaan, eikä ole suostuvainen avaamaan suutaan. Lopulta suitsetkin ovat päässä ja matka kohti maneesia, jossa Sinte jo valmistautuu koitokseen.

Katselen Sinten kaunista ja eleetöntä ratsastusta maneesin katsomossa. Rosso on jännittynyt kuin pinkeä jumppapallo, mutta myötää hieman Sinten pidätteisiin ja pysyy suhteellisen vakaana. Hevosen eteneminen on reipasta ja se on selvästi herkkä kyljistään. Sinte ottaa vain käyntiä, ravia ja vähän laukkaa. Hän haluaa testata askellajit läpi ja ratsastaa Rossoa samalla rennommaksi. Naisen kertoessa kävelevänsä vielä loppukäynnit livahdan siivoamaan Rosson karsinaa, ennen kuin on aika hakea se takaisin.

Sinten kommentti

Rosso on kyllä päässyt tosi hyvin mukaan Metsiksen menoon, ja se on jo ehtinyt tottumaan tallin vilinään. Ehkä ruunasta saadaan vielä selville ihan uusia piirteitä täällä Metsälammella Mukavaa että kävit vähän käpöttelemässä maastoihin! Oli hyvä idea lähteä ihan vain taluttelemaan Rossoa, se pääsee tutustumaan uuteen ympäristöön tutun ihmisen kanssa.

Mukavan pituinen ja lähes virheetön tarina. Yhden yhdyssanavirheen bongasin. Kuvailit hyvin tallipäivää sekä Rossoon tutustumista. Loistavaa!

"Heippa, ainiin muuten, ratsastan tänään Rosson, kun uus paikka ja silleen. Pystytkö laittamaan sen kuntoon kolmeksi?", Sinte vastaa heti tervehdykseeni.
-> Jos lainaus loppuu huuto- tai kysymysmerkkiin, pilkkua ei tarvita ennen johtolausetta. (Alleviivasin johtolauseen selkeyden vuoksi). Eli pilkkua käytetään vain korvaamaan pistettä, kuten oletkin näissä tarinoissa tehnyt - ihan oikein!

vesi keli = vesikeli

18,90v€

[Lydia]

Tekstari Rossolta
10.03.2016

Milloon olet taas tulossa mua katsomaan?
Sokerihammasta kolottaa ja
rapsutus kohtaa kutittaa, joten muistathan
varata vähän tai vähän enemmän herkkua matkaan ja
hieman tai ripauksen enemmän aikaa rapsutelu hetkeen!
Ylimääräistä energiaa muistan varata sun varalle!

Ystävällisin terveisin Rosso

Sinten kommentti

Voi että Olipa hauska tekstari! Kunpa hevoset osaisi lähettää tekstiviestejä... ne olis kyllä aikamoisia päivänpiristyksiä! Kirjoitusvirheet varmaan liittyivät ekstratehtävään, kun teksti oli Rosson kirjoittama? (Milloin, rapsutuskohtaa, rapsutteluhetkeen). Valitettavasti tää oli niin lyhyt, etten voi antaa tästä tarinamerkintää. Virtuaalieurot saat kumminkin as always!

8,30v€

[Lydia]

Takaisin satulaan
22.05.2016

Kädet täristen tarrasin Rosson harjaan kiinni ja ponnistin penkiltä kyytiin. Hevonen otti heti muutaman askeleen eteenpäin ja horjahdin hieman, ennen kuin sain korjattua asentoni. Ruuna seisoi pää korkealla pystyssä kentän keskellä samalla, kun itse säädin jalustimien kanssa. Sinte katseli meitä kentän keskeltä ja yritti parhaansa mukaan rohkaista minua. Painoin pohkeeni kevyesti Rosson kylkiin ja ruuna oli jo liikkeessä. Hetken keikuin satulassa epämääräisesti jännittyneenä, mutta jotenkin sain rentoutettua ensin hartiat, sitten koko muun vartalon.

Viimeisimmästä ratsastuksesta oli aikaa vain viikko. Nämä viikon takaiset tapahtumat kummittelivat nyt mielessäni ja hyppivät jännityksen tahdissa kirkkaimpaan muistiini. Olin ollut yksin ratsastamassa kentällä, ihan normaalisti. En päässyt hoitajan työssäni kovin usein ratsastamaan, mutta jokainen kerta kyllä käytettiin sen mukaisesti! Jatketaan - olin siis ratsastamassa normaalisti kentällä, kun yhtäkkiä pusikosta juoksi täyttä vauhtia ja täysin yllättäen räksyttävä piski, jonka kohteena olivat ilmiselvästi Rosson jalat. Ruuna tietysti säikähti ja lähti laukkaan, koira ilmeisesti kerkesi näykätä sen jalkaa, sillä pian takapuoli lensi komeasti ilmaan ja siihen päättyi myös minun ratsastukseni. Itse putoaminen ei jäänyt hyvin mieleen, sillä olin tuolloin hieman shokissa. Tilaisuus kavuta takaisin satulaan tuli vasta nyt - samaan aikaan huomasin ettei homma tuntunutkaan enää niin varmalta.

Kokosin ohjat tuntumalle ja käänsin Rosson keskiympyrälle.
"Rentoudu! Sä et putoa sieltä mihinkään!" Sinte huudahti, mutta puristin ohjaa vain tiukemmin sormien välissäni, rystyset valkoisina. Minun jännittymiseni tunsi Sinten lisäksi Rosso, joka nosti pään kirahvin tavoin pilviin ja jännittyi itsekin. Tästä seurasi se, että itse jännityin vielä enemmän ja niin pallo jatkoi vyörymistään.
"Stop nyt!" Sinte huudahti ja nappasi kiinni Rosson ohjasta.
"Sulje silmäsi ja hengitä syvään", Sinte neuvoi.
Tottelin ohjeita ja suljin silmäni, samalla jokin minussa valmistautui vähintäänkin maailman loppuun. Mutta mitään ei tapahtunut. Ei sittenkään, kun olimme seisoneet paikoillamme jo vähintäänkin ikuisuuden.
"Mitä nyt?" kysyin ihmeissäni ja avasin silmäni, kun mitään ei tapahtunut.
"Ei mitään, huomaatkos."
Sinte lähti taluttamaan Rossoa eteenpäin hitaasti. Jännitin aluksi jalkojani ja tarrasin jopa luonnollisena reaktiona kuin mikäkin aloittelija satulan etukaareen kiinni.

Pikkuhiljaa aloin rentoutua ja keinumaan Rosson askelten tahdissa. Huomaamattomasti Sinte irrotti ohjasta otteensa ja kävellen vierellämme kuitenkin yhä. Kierros ja toinen, sitten hän jättäytyi kentän keskelle. Olin nyt Rosson kanssa yksin ja ruuna kulki rennosti allani, minä olin rento. Jatkoin pian ravissa. Teimme laajoja ympyröitä ja vaihtelimme suuntaa. Rosso ravasi laiskan löllösti eteenpäin, kaulaa venyttäen kuin muuli, mutta olin itse rento.

Sinte otti Rosson vielä liinaan ja laukkasin siinä keskiympyrällä. Jostain syystä onnettomuus palautui jälleen mieleeni ja minusta tuli samassa jäykkä kuin tikku-ukko. Rosso reagoi heilauttamalla häntää hieman ärtyneesti, ymmärsihän sen nyt jos satulassa oleva otus hankasi pahasti askelia vastaan.
"Sulje silmäsi", Sinte kehotti.
Meinasin protestoida, mutta tottelin sitten nätisti ja nipistin silmäni kiinni. Laukka keinui normaalisti allani, pääsi rytmiin. Hetken ajan olin täsmälleen oikeassa kohdassa hevosen liikettä, tai ainakin tuntui, kuin olisin ollut sen kanssa yhtä ja samaa liikettä. Uskalsin jälleen rentoutua. Hiljalleen irrotin käteni ja vein ne suoraksi sivuilleni. Laukka keinui rytmissä.
"Hyvä!" Sinte huudahti ja katsahdin tätä hymyillen.
Taputin Rossoa hurjasti meidän kävellessä vielä muutaman kierroksen, ennen kuin tulimme kaartoon. Pelko oli voitettu, voisin jälleen ratsastaa normaalisti. Tunne oli fantastinen, kuin olisin juuri kiivennyt Mount Everstin huipulle.

"Sä olit mahtava, kiitos!" Kuiskasin Rosson korvaan tallissa. Nyt olin jo pää pystyssä menossa kohti uusia haasteita.

Sinten kommentti

Ratsastuspelosta voi olla tosi vaikea päästää irti, varsinkin jos se pääsee pahentumaan. Aina pelottavien tapahtumien tai tippumisten jälkeen kannattaa rohkeasti "ottaa härkää sarvista" ja nousta takaisin selkään. Useimmiten hevonen vain reagoi ratsastajan jännittyneisyyteen. Olit todella rohkea kun pystyit sulkemaan silmäsi ja luottamaan talutukseen ja Rossoon! Vaikka koira hyökkäsikin peräänne, muista, että säikähtäminen ei tee Rossosta pahaa tai ilkeää hevosta. Nyt sun täytyy kerätä luottamus uudelleen ihan rauhassa, älä pidä kiirettä minnekään vaan etene omaan tahtiisi niin kuin tuntuu turvalliselta

Tosi mukava tarina! Teksti oli sujuvaa ja kerronta mielenkiintoista. Kuvasit hyvin sitä jännittynyttä tunnetta ja siitä irti päästämistä. Kun laittaa silmät kiinni, muut aistit terästyvät. Kuvasit hienosti sitä fiilistä, miltä silmät kiinni ratsastaminen tuntui. Loistavaa! Vielä lisää kuvailua ja tunnetilojen vaihtelua, niin et ole kaukana papukaijamerkistä!

maailman loppuun = maailmanloppuun

19,50v€

[Lydia]

Täydellinen piilopaikka
20.06.2016

Ilma oli ollut viime aikoina hyvin vaihtelevaa - jopa niin, etteivät meteorologit osanneet sanoa sääennustuksiin juuri juuta tai jaata. Nytkin sai varustautua tallille sateenvarjoin ja toisaalta taas kuin millekin hellekelin ilmoille. Ei voinut juuri yhtään tietää mitä tuleman tulisi, joten otin mukaan kaikkeen varautuen kumisaappaat, tennarit, sateenvarjon ja -takin, mutta päälleni valitsin kevyen pitkähihaisen, sekä ratsastushousut. Tulee sitten mitä tulee..

Tie oli eilisen sateen jäljiltä vielä kostea ja taivas paksussa pilviverhossa. Toisaalta aurinkokin uskalsi jo kurkistella jostain pilvimassan takaa, mutta tuuli tuiversi melko navakasti. Bussi tuli kerrankin jopa etuajassa ja hyppäsin väristen sen kyytiin heilauttaen rennosti bussikorttiani lukijalla. Vain muutama matkustaja istuskeli yksittäisillä paikoilla katsellen ulos harmaista ja likaisista ikkunoista. Itse istahdin tapani mukaan bussin takaosaan.

***
Tallin piha oli sinne saapuessani autio, tai mitä nyt pari hevosta, jotka eivät olleet laitumella, kuikuilivat minua tarhoistaan. Mietin kuumeisesti mitä voisin tehdä - olin mielessäni suunnitellut jopa jotain irtohypytystä tai ainakin pientä maastolenkkiä, mutta sai nyt nähdä mitä Sinte sanoisi. Tallin omistaja löytyi jo heti tallista, jossa tämä lakaisi käytävää kovalla tohinalla. Ilmeestä päätellen Sinte oli hieman kireänä, mutta hymyili kuitenkin nähdessään minut.
"Hyvä että tulit! Olen täällä ehtinyt jo raataa pari tuntia Arian kanssa, kun ei muita näy", Sinte huokaisi, "kaikki on vielä ihan kesken, kun kummasti kaikille tallityöntekijöille on juuri nyt ilmestynyt esteitä."
"Näinkin ilmoituksesi siihen liittyen", totesin katsellen hieman ympärilleni.
"Jos voisit vaikka näin alkuun siivota pihattotallin, apu olisi todella tarpeen."
"Hoituu heti!"

Miten kolme hevosta pystyikään sotkemaan niin paljon? Ai niin ne sadekelit! Hevoset olivat varmasti olleet sisällä viime yön, kenties jopa koko eilisen päivän. Lykkäsin jo toista kärryllistä ja olin siirtymässä vasta toisen karsinan kimppuun, onneksi niitä oli vain kolme! Nappasin paluu postin mukaan puruja ja levittelin ne huolelliseen kasaan Kiran karsinan keskelle.
"Rosso ei varmasti ole näin sotkuinen", mutisin itsekseni, mutta kuin vastaukseksi sain täystuhokunnossa olevan karsinan eteeni, ei siinä paljoa huokailut auttaneet.

"Kun saat sen valmiiksi, siivoaisitko vielä ulkokarsinat?" Sinte kysyi matkaten puutarhatamineissa jonnekin talolleen päin. Huokaus.
"Tottakai!" Lupasin, vaikka käsilihaksiani pakotti jo pelkästään tälläiseen työhön tottumattomuus.

Pihattotallin jälkeen jatkoin vielä ulkokarsioille, joita siivosin mukisematta, vaikka lannan lappaaminen alkoi kyllästyttää jo. Pelastavaksi enkelikseni paikalle saapui parahiksi Aria.
"Kivaa?" Aria nauroi tuijottaen laihoja työni tuloksia. Tyydyin vain mulkaisemaan tätä vihaisesti.
"Tekisin mieluummin mitä tahansa muuta", valitin ja ravistelin väliin pakottuneita käsiäni.
"Ai mitä muuta vain? Hoida mun puolesta tiskit niin tuun hoitamaan ton loppuun!" Aria lupautui. Helpottuneena luovutin tälle talikkoni.

Vikatikki. Tiskejä oli ainakin kaksinkertainen vuori, mitä yleensä.. Ja sitten Sinte tuli huutelemaan jostain maalausprojektista päätallin päädyssä. Tiskikasan viimein huvettua luikin pakosalle katsomaan, oliko Aria jo hoitanut minun urakkani loppuun, olihan hän.
"En jaksa enää yhtään uutta hommaa", Aria puuskahti. Katsoin tätä ymmärtäväisesti, olihan hän tehnyt jo kaksi kertaa niin paljon kuin minä. 
"Työstähän tää käy, mutta olisiko oikein jättää Sinte parkaa yksin?" Pohdiskelin.
"Sehän hukuttaa meidät muuten töihin!" Aria parahti, "tuskin se maalausurakka niin kiireellinen on.."
"Mä uskon tietäväni meille täydellisen piilopaikan.."

***
Ei aikaakaan, kun mussutimme Arian eväitä yhdessä laiturilla. Aurinko paistoi jo mukavasta ja vaikka tuulikin vielä, oli laituri suorassa auringon paisteessa lämmin paikka. Täydellisestä piknikistä puuttuivat enää hevoset, mutta olihan niilläkin omat kestinsä laitumella. Rannasta Sinte tuskin meitä osaisi katsella, ainakin se oli täydellinen eväspaikka meille!

"Mitäköhän Rossolle kuuluu tänään?" Mietiskelin eväiden loputtua jo aikaa sitten.
"Tuskin mitään sen kummempaa, kuin vihreää pilvin pimein edessä", Aria nauroi.
"No mennäänkö katsomaan hevosia?" Kysymykseni tuskin viivyttyä sekuntiakaan ilmassa, olimme jo täydessä vauhdissa matkalla kohti laitumia.
"Rosssoo!" Huhuilin ja täydeksi yllätykseni ruuna nosti kauempana portista päästään lähtien pian laukkaamaan pukin saattelemana. Leevi kannoillaan se ilmestyi portille ja haisteli minua herkkujen toivossa.
"Sori, mulla ei oo mitään", pahoittelin ruunalle pujottaen samalla riimun huomaamattomasti sen päähän.
Arian napattua Ruu matkaan lähdimme tallille päin. Mielestämme olimme jo ansainneet uurastuksella kunnon maastolenkin, joten suuntana oli hoitopuomi.

Pikaisen harjauksen ja varustuksen jälkeen olimme täysin valmiit. Nappasin kentän laidalta jakkaran ja hyppäsin Rosson selkään. Aiemmat pelot olivat nyt täysin selätetyt - kiitos Sinten ja Rosson!
"Ehdittekö jo maalata sen seinän? Ihmettelin jo mihin ehditte kadota!" Sinte oli ilmestynyt jostain täynnä uutta puhtia!
"Eiiii.., me aateltiin et tänään ei oo sopiva päivä siihen, kun voi sataakin", Aria vastasi näppärästi.
"Hmm.. niin, pitäkää hyvä maastoreissu, mutta älkää olko kauaa, jos alkaa sataa", Sinte totesi jo lauhkeammin ja me vilkaisimme toisiamme, olimme päässeet pälkähästä!

***
Rosso oli ollut koko maastoreissun mukava, reipas itsensä. Olimme ravailleet ja vähän laukanneetkin ja nyt pyyhin sen hiet kostealla sienellä. Hevonen nautiskeli siitä ja lämpimästä auringon paisteesta, joka ei ollut toistaiseksi vaihtunut sateeseen.
"Mahtava reissu", kuiskasin Rosson korvaan ja syötin sille palkinnoksi pari porkkanan palaa, olivathan ne ansaittuja.

5HM

Sinten kommentti

Tallilla riittää kyllä touhuamista! Näin suurta tallia on raskasta pitää pystyssä yksin, mutta pienikin apu on paljon! Onneksi ahkeria auttajia yleensä riittää tallilla, jos tallityöntekijät ovat eksyneet pidemmälle kahvitauolle Säät ovat nyt heitelleet hurjasti, ja tosiaan tallille saa raahata samana päivänä toppatakin, sadetakin ja aurinkorasvaa. Huh!

Olipa pitkä tarina! Erityisen paljon pidin ensimmäisen kappaleen kuvailusta: tarina polkaistiin hyvin käyntiin elävällä ja huolellisella kuvailulla. Kappaleiden väleihin ei mielestäni tarvitse ollenkaan tähtiä tai muita jakoja, kun tarina on kuitenkin melko lyhyt verrattuna pidempiin novelleihin. Muuten teksti oli virheetöntä ja oikein mukavaa luettavaa!

21,30v€

[Sinte]

Nanan hoitomerkintä 6.7.2016 siirretty sähköpostista päiväkirjaan

Olin eräänä sateisena päivänä katsonut koneella foorumeita ja selillut vuokrailmoituksia. Selatessani svustoa availin sieltä täältä muutamia kiinnostavia ilmoituksia. Katsoin Groseten vuokra ilmoitusta, mutta jatkoin sitten kuitenkin eteen päin. Olin jo sammuttamassa konetta, kunnes päätin että vilkaisen vielä sitä kiintoisaa hepoa. Ja siitä se sitten lähti. Naputtelin Sintelle sähköpostia, oliko tämä kyseinen Grosetto "Rosso" löytänyt jo vuokraajaa itselleen. Palautuksena tuli kielteinen vastaus, joten päätin tarttua tilaisuuteen... Havahduin mietteistäni kun näin edessä avautuvan maiseman. Ratsastuskoulu isoineen laitumineen, joissa vaelteli kesälomia viettäviä hevosia ja poneja. Hymyilin ja parkkeerasin auton parkki paikalle. Minua vastaan astelikin itse tallin omistaja joka toivottim minut tervetulleeksi ja lähti johdattamaan minua uuden tuttavuuden luo.

Juuri ennen kuin astuimme sisään jostain kaukaa kuului murahdus ja taivaan rannassa välähti. Jaahas sieltä se ukkonen tuli jota en olisi välttämättä kaivannut. Laitoin oven perässämme kiinni ja minut johdatettiin karsinan luo, jossa seisoi suuri ja upea Grosetto. Noh tosiaan eihän se ollut samanlainen verrattuna niihin kiiltävä karvaisiin ja täysin puunattuihin kilparatsuihin joita olen katsellut kentän reunalta, mutta ei sillä niin väliä ollut. Astelin karsinan luo ja puhelin pehmeästi Rossolle, joka höristi hieman korviaan ja kääntyi katsomaan tulioita herkkujen toivossa. Tämä nuuhki kämmentäni ja hymyilin. Jossain vaiheessa Sinte joutui menemään tekemään toimisto hommia, joten sain jäädä kahden uuden kaverukseni kanssa.

Otin ruunan kiinni ja sidoin sen käytävälle. Tosiaan tämän luonne kuvaus oli oikea. Kun olin saanut harjapakin tämän lähelle ja lähdin vielä hakemaan pudonnutta harjaa kuulin kuinka tallin lattialle kolahteli koko harjapakin sisältö. Menin takaisin ja aloin keräilemän Rosson turvan edestä tavaroita, kohta tunsin pehmeän tuuppauksen takamuksessani ja olin melkein nurin."hei äläs viitsi"sanahdin hieman naurahtaen. Keräsin tavarat loppuun ja laitoin pakin tällä kertaa sen verran kauemmaksi ettei Rosso sitä saisi kaadettua. Hymyssä suin harjasin tämän ja lopuksi pidimme hellän hetken. Rosso hamusi kättäni toivoen edes pientä maistiaista porkkanasta tai omenasta."valitan kuomaseni, minulla ei ole mitään millä palkita sinun hölmöilyjäsi"sanahdin ja naurahdin pehmeästi. Laitoin ruunan takaisin karsinaansa ja hyvästelin tämän. Kuulin kuinka sade alkoi piiskaamaan tallin kattoa aika siis lähteä kotiin. Kävin huikkaamassa Sintelle heipat ja juoksin tallista autolleni. Lähdin ajamaan kohti kotiani, onneksi loppu matkasta sade helpotti ja pääsin turvallisesti kotiini nukkumaan.

Sinten kommentti

Onpa kiva että Rosso sai itselleen vuokraajan heinäkuun ajaksi! Vuokrauskäytäntö onkin Metsiksellä ihan uusi juttu, ja kokeillaan miten hyvin se lähtee toimimaan. Kiva että ensitutustuminen Rossoon ja Metsikseen sujui hyvin, oli tosi hyvä idea harjailla sitä rauhassa ennen ratsastusta. Seuraavalla kerralla voit vaikka liikuttaakin Rosson, jos siltä tuntuu!

Tarina oli mukavan pituinen ja kerroit hyvin miten Rosso päätyi vuokrahevoseksesi. Löysin kuitenkin melko paljon yhdyssanavirheitä. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että jos kaksi eri käsitettä muodostavat yhden asian (esim. tee + pussi = teepussi), se on yleensä yhdyssana. Yhdyssanoja voi myös testata lisäämällä sanojen väliin jonkun adjektiivin (kuvaileva sana, esim. keltainen): jos se ei sovi sanojen väliin, kyseessä on todennäköisesti yhdyssana. Esim. "tee-keltainen-pussi" ei kuulosta hyvältä – "keltainen teepussi" kuulostaa paremmalta, joten "teepussi" on yhdyssana.

eteen päin = eteenpäin
parkki paikalle = parkkipaikalle
taivaan rannassa = taivaanrannassa
toimisto hommia = toimistohommia
luonne kuvaus = luonnekuvaus
loppu matkasta = loppumatkasta

"hei äläs viitsi"sanahdin hieman naurahtaen.
-> Aina lauseen alkuun iso alkukirjain, ja välilyönnit myös lainausten molemmille puolille. Jos lainattu virke loppuu pisteeseen, piste korvataan lainauksen ulkopuolelle merkittävällä pilkulla, näin:
-> "Hei äläs viitsi", sanahdin hieman naurahtaen.

14,80v€

[Lydia]

Tuttu täti, vai mitä Rosso?
17.08.2016

"Rossoo!" Huhuilin turhaan laitumen portilta. Ruuna oli jostain syystä saanut päähänsä, että laidun oli sen koti, vaikkakin se oli viettänyt siellä aikaansa kokonaisen kesän! Pari päivää oli tosin satanut ihan kaatamalla, joten hevoset olivat olleet poikkeuksellisesti enimmäkseen tallissa ja tarhoissaan, joten ehkä se selitti jotain Rosson kummalliseen käytökseen. Tai sitten ruuna oli yksinkertaisesti tajunnut laidunkauden olevan lopussa ja yritti nyt kuluttaa jokaisen liikenevän hetkensä nurmen parissa...

Mutta pian alkaisi alkeistunti, jonne Rosso oli merkitty ratsuksi, joten lähdin harppomaan tarhan portin tuntumaan syntyneen mutavellin läpi. Harmittelin kenkävalintaani, sillä jalassani olevat tennarit kastuivat läpimäriksi ja muuttuivat kauttaaltaan ruskeaan mutakuorrutukseen. Kumisaappaat olisivat olleet juuri passelit, mutta en ollut ajatellut viime päiväisistä sateista huolimatta tarvitsevani niitä, sillä nyt aurinko helotti kiltisti jälleen taivaalla. Miksi Rosso sitten oli merkitty alkeistunnille? Oikeastaan kyseessä oli yksityistunti. Eräs tätiratsastaja oli päättänyt varata itselleen kokonaisen sarjan yksityistunteja ihastuttuaan Rossoon ensinäkemältä. Olin ollut ruunalla maastoilemassa kun hän oli tullut meitä vastaan ollessaan ulkoiluttamassa koiraansa ja niin siinä vain kävi.

Irvistelin inhosta saadessani Rosson lopulta riimun päähän ja käänteässäni matkan kohti talleja. Ruuna katseli minua hilpeästi silmillään ja lähti innoissaan koikkelehtimaan ohitseni portin kohdalla. Nykäisin narusta ja sain kuin sainkin pysäytettyä jättiläisen menon. Peruutin sitä muutaman askelen, ennen kuin matka jatkui jälleen tallipihaa kohti. Rosso oli innokkaalla tuulella ja olisi mielellään hyppelehtinyt ohitseni. Niin olisi varmasti tapahtunutkin, ellen olisi ollut tarkkana. 

Lopulta sain talutettua intoa puhkuvan puoliverisen valmiiksi siivottuun karsinaan, jossa sitä odotteli lisäksi pieni kasa heinää. Ruunan jäädessä mussuttamaan välipalaansa lähdin hakemaan sen varusteita ja harjoja. Satulahuoneesta löysin oikeille paikoilleen jätetyt siistit varusteet, mutta huomasin heti, että huopa oli pesun tarpeessa. Myös Rosson harjakori oli muuttumassa kauniista kiillotetusta karvojen ja muiden lian kerryttämäksi roskakoriksi. Päätin tehdä niille jotain tunnin jälkeen. Pihassa törmäsinkin Rosson tulevaan ratsastajaan, Päivikkiin. Tämä näytti vähintään yhtä innokkaalta, kuin Rosso, mutta myös jännitystä oli havaittavissa hänen kireillä kasvoillaan.
"Moikka! Etkös ollut tulossa Rossolla ratsastamaan, Sinte käski mua auttamaan hoitamisessa", selitin naiselle ja lisäsin nopeasti, "olen se ratsastajatyttö, joka ratsasti sillä isolla mustalla hevosella metsässä sano vain Lydiaksi."
"Jaa, jaa, kyllä vain! Upea hevonen", nainen vastasi ja lähti kehotuksesta seuraamaan minua Rosson karsinalle. 

Jouduin sitomaan Rosson kiinni, vaikka sillä oli evästauko vielä kesken. Selitin Päivikille, että näin hommat sujuivat nopeammin ja ilman turhaa hyörinää, sillä Rosso oli toisinaan turhankin innoissaan lähdössä hommiin. Opastin, kuinka harjaaminen tuli aloittaa hevosen kaulasta edeten kohti sen häntää ja jalkoja. Tyrkkäsin tämän käteen aluksi pölyharjan ja varmistin, että hän harjasi myötäkarvaan ja oikein. Päivikki hoitikin hevosta oikein hyvin, kuin hommat olisivat olleet hänelle entuudestaan tuttuja.
"Oletko ratsastanut ennen?" Päätin lopulta kysäistä.
"En oikeastaan, mutta nuorena flikkana pyörin tallilla hoitamassa hevosia", Päivikki hymyili ja sain samalla selityksen hänen taitoihinsa. Tästä huolimatta päätin näyttää vielä satuloinnin ja suitsimisen huolellisesti läpi, voihan olla, että osa taidoista oli ehtinyt jo unohtua ja Rosso nyt oli aina Rosso. Yllättävän hyvin ruuna kuitenkin seisoi paikoillaan varustuksen ajan ja suitsetkin sain sen päähän ihan hyvin siihen nähden, että Rosso oli silmin nähden jo lähdössä hommiin.

Sinte ilmestyi jostain juuri parahiksi, mutta samassa huomasin, että Päivikiltä puuttui vielä kypärä. Tämä lähti Sinten kanssa hakemaan lainakypärää, kun ohjeeksi minulle tuli taluttaa Rosso jo maneesiin. Ruuna oli selvästi innoissaan, mutta käveli kuitenkin kiltisti vieressäni pieniä pään heittelyitä lukuunottamatta. Nappasin maneesin reunalta mukaan penkin, jonka vein maneesin keskelle paikkaan, johon pysäytin Rossonkin. Laskin ruunan jalustimet ja kiristin vyön, jonka jälkeen jäin odottamaan sen ratsastajaa.

Päivikin saavuttua Sinte neuvoi tätä kyytiin nousussa ja minä toimin apuna pitämällä Rossosta kiinni. Selvästi jännittyneenä hevosen tuleva ratsastaja ponnisti kyytiin ja pääsin kuin pääsikin valtaisan ruunan selkään ongelmitta.
"Onpas tämä iso", nainen totesi heti alkuun kuulostaen aidosti yllättyneeltä, mutta ei vaikuttanut kovin jännittyneeltä, vaan enemmänkin odottavalta.
"Niin on, mutta Rosso ei tekisi pahaa kellekään!" Totesin samalla, kun autoin Päivikkiä säätämään sopivat jalustimet.
"No niin, aloitetaan. Ensin opetan sinulle perusavut. Lydia taluttaa Rossoa koko ajan, joten voit keskittyä vain apujen antamiseen, eikä sinun tarvitse vielä ohjata itse Rossoa", Sinte neuvoi ja kertoi, kuinka pieni pohkeen kosketus ja pidäte tarvittiin saadakseen hevonen reagoimaan.

Ensimmäinen tunti sujui Päivikiltä oikein hyvin. Hän harjoitteli pysähdystä ja liikkelle lähtöä, sekä kääntymistä ja oikeaa istuntaa. Ravia Päivikki ei halunnut vielä kokeilla, mutta lupasi seuraavalla kerralla yrittää, sillä Sinte uskotteli tämän olevan jo valmis siihen, sillä Päivikillä oli oikein hyvä tasapaino ennestään. Tunti oli ollut tälle selvästi antoista, sillä sen perään seurasi liuta kehuja ja erittäin iloinen ratsastaja. 

Hoidimme naisen kanssa yhdessä Rosson ja koko tämän ajan hän rupatteli kuin papupata ruunan mahtavuudesta. Tyydyin vain myönteleviin vastauksiin ja hymyyn, sillä en voinut olla asioista erimieltä. Rosso oli hevonen, jota en voinut kuvitella vihaavani edes silloin, kun jouduin sukeltamaan mutavellin läpi sitä hakemaan. Ruuna ansaitsi aimo kauhallisen taputuksia ja pienen palan namia, eikä se voinut olla kuin tyytyväinen saamistaan kehuista. 

Päivikin lähdettyä hoidin Rosson varusteet kuntoon. Vein sen likaisen huovan pesuun ja vaihdoin tilalle uuden puhtaamman. Lisäksi käytin aikaa puhdistamalla sen harjakorin taas kuntoon ja samalla oli tottakai käytävä jokainen harja yksitellen läpi. Olipa joukkoon eksynyt yksi sinne kuulumatonkin, nimettäin Kiran kumisuka! Tallipäivä oli ollut erittäin antoisa, enkä voinut kuin hymyillä Rosson hörähtäessä minulle käydessäni heittämässä sen lopuksi takaisin laitumelle!

6HM

Sinten kommentti

No eihän Rossoon voi olla kuin ihastumatta! Todella kiva, että Päivikki uskaltautui varaamaan itselleen ratsastustunteja. Monet vanhemmat henkilöt eivät uskaltaudu tunneille ollenkaan, kun kokevat että ne on tarkoitettu vain pikkulapsille. Kiitos suuresti kun viitsit auttaa Päivikkiä hoitamaan ja varustamaan Rosson, siitä oli suuri apu myös minulle tuntijärjestelyiden lomassa. Minusta on niin mukavaa kun kuka tahansa voi kokea olonsa tervetulleeksi Metsikseen.

Tarina vaikutti pääosin virheettömältä, muutamia kirjoitusvirheitä (puuttuvia kirjaimia tms) huomasin ja korjasin ne suoraan tekstiin. Kirjoitusvirheet kun ovat sellaisia, ettei niitä voi korjata huomauttamalla Elävää ja menevää kuvailua, mikä tempasi mukaansa jo tarinan alussa!

20,40v€

[Lydia]

Yllätyspuhe

17.09.2016
Oli aivan arkinen päivä, tavallinen tallipäivä minulle. Tai ainakin oli siihen asti, kunnes löysin tieni pitämään puhetta tallin syysjuhlaan. Kaikki tapahtui niin nopeasti etten ollut ehtinyt varautua harjoittelemalla puhetta, saati sitten suunnitellut sitä ollenkaan. Omat hyvät puolensa siinäkin, jännitin nimittäin yleensä tälläisiä tilaisuuksia ihan hirvittävästi! Miten sitten päädyin tähän, lavalle, likaisissa tallivaatteissa ja kumppareissa, kaikkien muiden tallilaisten eteen ja arvioitavaksi kera puheen, mistä minulla ei ollut aavistustakaan. Kelataan tunti taakse päin tätä päivää.

Saavuin tallille aivan tavanomaiseen aikaani, iltapäivällä neljän aikoihin. Hevoset olivat vielä pihalla, kaikkialla oli melko hiljaista. Kävin tsekkaamassa Rosson karsinan vain todetakseni sen olevan lähempänä oman huoneeni siisteyden luokkaan, joka tarkoitti, että edessä olisi työmaata. Sen enempää ajattelematta kipaisin hakemaan kottarit ja talikon ja eikun tuumasta toimeen. Tarkoituksenani oli ehtiä vielä liikuttamaan Rosso, sillä Sinte oli eilen luvannut, että voisin tänään ratsastaa sillä. Harvinaista herkkua tiedossa. 

Kahden kottikärryllisen jälkeen hain vielä vähän purua, jota oli jäänyt karsinaan harmittavan vähän. Muuten kaikki oli tiptop kunnossa, ruoka- ja juoma-astiat olin siivonnut viimeksi toissapäivänä. Kun kaikki oli valmista, nappisin karsinan edestä naulasta Rosson punaisen riimun ja riimunnarun, ennen kuin suuntasin kohti laitumia. Tie oli kurainen viime päivien rankoista sateista ja kiitin jalkine valintaani, saappaat ei olleet huono juttu tällä kelillä!

Laitumella Rosso laidunsi yhdessä muiden kaveriensa kanssa rinta rinnan hieman kaempana portin muta-alueista. Minun huhuillessa ruunaa lähtise kuitenkin ilokseni vastaan, eikä minun näin tarvinnut lähteä rämpimään kauemmaksi. Varmasti herkkujen toivossa, mutta kyllä se silti aina hoitajaa ilahdutti. 
"Sori, ei mulla nyt oo mitään, saat sitten töiden jälkeen", pahoittelin Rossolle, joka nuuski uteliaasti ensin käteni, sitten taskuni.

Sain juuri ja juuri ujutettua Rosson ulos portista, ennen muiden hevosten saapumista, mutta en yhtään tajunnut varoa Ruuta, joka ei niin vain halunnut luopua kaveristaan. Ruuna onnistui juuri ja juuri ujuttautumaan avonaisesta rakosesta ulos. Se ei ensin tajunnut olevansa edes vapaana ja yritinkin rauhallisesti riimunnarua apuna käyttäen ottaa vapaan, riimuttoman hevosen kiinni. Turhaan, sillä juuri silloin Ruu tajusi olevansa irti ja päätti ottaa ensin spurtin kohti talleja muutaman pukin saattelemana. Lähdin äkkiä taluttamaan Rossoa kohti talleja - todellakin ajattelemattomasti, sillä niin myös Rosso halusi lähteä Ruun perään ja onnistui vain pienellä loikalla vapauttamaan tiensä vankeudesta.

Nyt kahta irti olevaa hevosta epätoivoisesti metsästäen juoksin tallin kulmalle, mutta molemmat karkulaiset olivat ehtineet jo luikkia jonnekin muualle. Päätin hakea tallista apuvoimia ja kauraa, sillä arvelin etten selviäisi molemmista yksikseni. Yllätyksekseni tallista löytyikin molemmat hevoset ja Sinte, sekä joku hoitajista - mikäli oikein muistin nimen, Tuire, oli napannut Rosson kiinni. Sinte vilkaisi minua hieman kulmiensa alta ujuttaessaan riimua Ruun päähän.
"Ne onnistuivat molemmat epelit pääsemään multa irti, luojan kiitos ne juoksi tänne", läähätin vielä hengästyneenä juoksusta.
"Onneksi satuttiin olemaan tallissa, mutta mitä sä laitumella, kun kymmenen minuutin päästä sun pitäis pitää puhe?" Sinte ihmetteli rauhallisena. Vasta nyt huomasin, kuinka yllättävän siistit vaatteet kummallakin, Sintellä ja Tuirella, oli tallipuuhiin.
"Siis että mitä, MIKÄ IHMEEN PUHE?" Sanat tulivat suustani turhan voimakkaasti, mutta onnistuin pitämään ne kuitenkin suhteellisen hillittyinä.
"No se Syysjuhlapuhe, mehän arvottiin sinut sen pitäjäksi", Sinte ihmetteli reaktiotani katsoen minua hieman kysyvästi.
"Miks mä en oo kuullu koko asiasta mitään, saati sitten näistä juhlista?" 
"Miten sä et voi tietää näistä, tallillahan on valmisteltu juhlia viime päivät kovalla tohinalla", puuttui Tuirekin nyt puheeseen. Olin ymmälläni. Jokin oli mennyt minulta pahasti ohi tai sitten minusta oli tulossa sekä sokea että kuuro tai olin muistisairas. Taisin vain yksinkertaisesti olla unohtanut koko asian.

Ensin syytin itseäni, suorastaan sätin. Miksi olin saattanut unohtaa jotain niin tärkeää? Miten olin voinut mennä tekemään niin? Mutta noh, ihmiset ovat ihmisiä ja tekevät virheitä. Päätin antaa asian olla ja yrittää muistaa jatkossa paremmin. Mutta se puhe, se oli nyt paljon ajankohtaisempi. Minulla ei ollut aavistustakaan mitä sanoisin, mitä voisin sanoa. Arvatenkin kaikki metsisläiset olivat tulossa juhliin, häpeää seuraisi lopunikäni, jos en nyt keksisi jotain.

Niin ja nyt seisoin siinä mikrofonin edessä, koristellussa maneesissa, kaikkien silmissä. Nielaisin kurkkuni kohoneen palan ja pyyhkäisin kasvoille karanneen hiussuortuvan kevyesti sivuun. Olin päättänyt puhua kesästä. Palauttaa kaikkien tallilaisten mieliin menneen kesän ihanat hetket, huhkimiset, viileät uintireissut, sateisen siivouspäivät, paarmojen surinan ja tomupilvet kuivalla hiekkakentällä. Päätin puheeni syksyllä rinnastaen kesän siihen vertaillen ja kirkastaen ajatukset kaikkeen mikä oli syksyllä mahdollista, miksi ruska-aika oli parasta. Muuta en keksinyt siihen hätään, mutta olin loppujen lopuksi melko tyytyväinen suoritukseeni, vaikkakin kuulin yleisön seasta epämääräistä kuiskuttelua epämääräisestä ja paikoin takeltevasta puheestani..

9 HM, ekstratehtävä suoritus

Sinten kommentti

Onneksi sait karkulaiset kiinni ja vielä ehdit syysjuhlapuheeseekin! Sulle tuli kyllä tosiaan kiire puheen pitämiseen, mutta suoriuduit tehtävästä siitä huolimatta upeasti - eipä olisi moni keksinyt noin kattavaa puhetta niin lyhyellä suunnitteluajalla! Maneesin supinaa kuunnellessani huomasin, että puheesi herätti kuuntelijoissa paljon muisteluita viime kesän aurinkoisista päivistä ja uittoreissuista.

Tarinaa oli mukava lukea! Teksti oli siistiä, ja onnistuit kuvaamaan hyvin tilannetta jossa seisoit tallilaisten edessä maneesissa lausumassa kiireellä suunniteltua syysjuhlapuhettasi. Hieman jännittyneen ja odottavan tunnelman pystyi aistimaan!

"Siis että mitä, MIKÄ IHMEEN PUHE?" Sanat tulivat suustani turhan voimakkaasti...
-> Silloin kun lopetat lainatun virkkeen kysymys- tai huutomerkkiin, sitä seuraava johtolause (kursivoitu osa) alkaa pienellä alkukirjaimella.
-> "Siis että mitä, MIKÄ IHMEEN PUHE?" sanat tulivat suustani...

22,20v€

[Lydia]

Talvinen harjunlenkki

30.11.2016

Tallipihan joulutunnelmaa oli herätelty jo viikonloppuna Sinten johdolla, lisäämällä koristusta ja jouluvaloja, sekä pihattotallin nurkkiin punaiset lyhdyt. Viikon aikana satanut hento lumikerros loi vielä omaa tunnelmaansa, eikä tämä maisema kokonaisuudessaan voinut olla herättämättä jokaisessa joulun tuntua. Pakkanen oli kiristynyt viime yönä ennätyksellisen kylmiin lukemiin, eikä päivän kirkas sää ollut sitä sen puoleen laskenut. Jäinen lumihanki narskui mukavasti tallikenkieni alla, poskia ja nenänpäätä nipisteli kirpeä pakkassää. Aurinko paistoi tai itse asiassa oli jo laskemassa horisontin taa värjäten taivaan kannen punaisiin kauniisiin sävyihin.


Vetäisin tallin oven auki ja sen suojaisan lämpimästä sisätilasta löysin kuin löysinkin jonkun. 
"Hei Sini, lähdetään maastoon!" Huudahdin heti nähdessäni hoitajan, "eihän me nyt tälläistä päivää voida sisällä kuhnia!" 
"Hyvä idea, mä ajattelinkin juuri lähteä hakemaan Ruuta sisälle!" Sini oli aika uusi hoitaja, aloittanut vajaa kuukausi sitten. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi - 19-vuotias, mutta se ei meidän juttuja häirinnyt. Nappasin Rosson riimunnarun pihattotalleilta hevosen karsinan edestä mukaan ja lähdin sitten talsimaan Sinin perässä tarhoille. 

Rosson hoitaminen ei kauaa vaatinut; paksu kaulakappaleellinen toppaloimi oli estänyt hevosen likaantumisen, ainoastaan lumipaakkuja sai kavioista hetken kaapia. Heitettyäni ensin satulan selkään höngin hetken kuolaimiin ja testasin sitten niiden lämpöä. Sain vielä hetken metallista kapistusta kädessäni pitää, ennen kuin se oli riittävän lämmin hevosen suuhun työnnettäväksi. 

Laitettuani Rosson riimulla kiinni karsinaan laitoin pikapikaa kypäräni päähän. Turvaliivin päälle äheltämiseen meni huomattavasti kauemmin aikaa, vetoketjun kanssa räpeltämiseen vielä tuplasti kauemmin. Sitten muistin, että minun piti vielä käydä ilmoittamassa Sintelle lähdöstämme, onneksi hän kuin sattuman kaupalla käveli juuri sillä hetkellä tallin ohi. Sini oli kutakuinkin samaan aikaan valmis, kuin minä, vaikka minulla menikin huomattavan pitkään yrittäessäni ponkaista jättimäisen hevosen selkään. Lopulta kaikki oli kuitenkin valmista ja lähdimme matkaan.


Lähdimme tallipihasta Metsälammelle päin, kuitenkaan sen kummempaa reittisuunnitelmaa tekemättä. Saavuttuamme risteykseen minun oli lopulta pakko kysyä:
"Noh, minnes me tästä?" 
"En tiedä, sinä nämä maastot paremmin tunnet", Sini kohautti hartioitaan.
"Kierretäänkö vaikka Harjunlenkki?", ehdotin lopulta ja Sini vastasi vain nyökäyttämällä päätään.

Otimme pian vähän kevyttä ravia, ettemme vallan kohmettuisi hevosten selkiin. Aurinko laski kauniisti lammen taa ja sai sen jäätyneen lumisen pinnan kiiltelemään tuhansien kristallien lailla. Hevoset pärskähtelivät ja hengitys höyrisi. Talvessa oli vain jotain satumaista. Vilkaisin takana tulevaa Siniä ja tämä hymyili takaisin.
"Eikös nyt olisi oikein kunnon joululaulujen paikka?" Ehdotin lopulta.
"Ehdottomasti!"


"Luntaa tulvillaan, on raikas talvi sää, ei liinakkomekaan, nyt enää talliin jää,
Sen kohta valjastan.." Laulumme raikasi iloisena autiossa talvi säässä.

Kun ulkona alkoi jo tulla pimeää, saavuimme viimein takaisin tallille. Hoidin Rosson sen karsinassa asian mukaisesti, kuiskutellen aina vähän väliä jotain ruunan korvaan. Hevonen selvästi kuunteli minua, vaikka sen pää mielenkiinto kohdistuikin karsinaan ilmestyneeseen heinäkasaan. Olin todella tyytyväinen reissuumme, vaikka odotinkin jo innolla kotiin pääsyä - jäätyneiden varpaiden ja sormien takia!


//Tälläinen tosi lyhyt ja tönkkö tarina, yritystä ainakin oli

Alinan kommentti 

Onpa mukavaa, että talliinkin on tullut joulu, vaikka en kamala jouluihminen olekaan. Ihanaa, kun otit muita hoitajia mukaan tarinaan, se piristää varmasti Sinin päivää jos hän tämän tarinan näkee. Kiitos myös kun näytit hänelle maastoja, sitä osaa aina arvostaa uutena. Mun tunneille ette tuu sitten laulamaan joululauluja(heh) ja muista pukeutua aina tallille lämpimästi niin et paleltuisi. En kyllä itse ole ehkä pukeutumisen paras esimerkki farkuilla ja hupparilla tässä pakkasessa. Kokonaisuudessaan tarina oli virheetön ja sitä oli mukavaa lukea. Lyhykäisyys ei ainakaan minua haitannut ja olit hyvin tiivistänyt asiat. Sanamääräkin oli kohdallaan. 

18,20v€+hoitomerkintä