Post by Sinte on Dec 7, 2015 15:29:51 GMT 2
Luukku 7

Tähdenlento Metsälammen - Destiny 2014
Kummittelua öisellä laitumella
"Ilta oli laskenutunut Metsälammen ylle kuin tumma kaapu. Se söi kaiken sisäänsä, eikä metsänreunaa enää erottanut laidunmaista. Seisoskelin Nellyn ja Rosan kanssa talon takaterassilla ja katselin edessä aukeavaa maisemaa. Hevoset oli haettu jo aikoja sitten sisälle karmean sään vuoksi. Kuuma teekuppi höyrysi kädessäni ja karkkipussi rapisi. Ilta oli kohta kääntymässä yöksi.
– Mä en jaksaisi millään lähteä ajamaan kotiin päin, Nelly huokaisi ja haukotteli syvästi. Rosa nyökkäsi ja naurahti.
– Voitaisiinko me jäädä tallille yöksi? Onhan tuolla alakerrassa ne vierasvuoteet, Nelly ehdotti.
– Ei mulla ole mitään sitä vastaan, totesin ja nauroin. Tyhmä kysymys, tietenkin voitte! Rosa innostui myös ajatuksesta.
– Ihan loistava idea, mulla on kuitenkin huomenna aamuvuoro! Tallihommat täytyy aloittaa jo alussa ennen suurinta väkiryntäystä, Rosa huokaisi. Nelly nauroi:
– Mitä jos muutetaan kokonaan tänne asumaan, niin ei tarvitse enää ajella kodin ja tallin väliä jatkuvasti! Eikös tonne tallivintille voi muuttaa rottien seuraksi! Idea nostatti naurunremakan illan hiljaisuudessa.
Illaksi nousi kova tuuli. Se ulvoi ja vinkui talon rakenteisiin ja väänsi pihan lehdettömiä koivunrankoja vaakatasoon. Pidin fleecehuovastani kiinni kaksin käsin. Sitten hiljaisuuden rikkoi kimeä hirnunta ja laukkaavien kavioiden töminä. Äänet kantautuivat pimeältä laitumelta, joka avautui eteemme sysipimeänä.
– Kuulinko omiani?
– Tulihan kaikki hevoset haettua sisälle?
Nelly ja Rosa katsoivat toisiaan ja kohauttivat olkiaan yhtä tietämättöminä kuin minäkin.
Rosan lähti käymään sivutallissa, kun taas minä ja Nelly juoksimme suorinta tietä päätalliin. Tallissa oli pimeää ja hiljaista – purut kahisivat ja joistakin karsinoista kuului vaimeita tömähdyksiä. Hevoset nostivat päitään yhtä hämmentyneinä ajankohdasta kuin mekin. Kaikki näytti olevan kunnossa, joten palasimme tallipihalle tyhjin käsin."
Jatka tarinaa

- Voit jatkaa tarinaa tässä alla yhdellä kappaleella (lue aina edelliset jatkokappaleet!)
- Et voi jatkaa tarinaa peräkkäisillä viesteillä (eli välissä täytyy olla jonkun toisen teksti)
- Älä kopioi edellisten kirjoittamia tekstejä, lähetä ainoastaan oma jatko-kappaleesi
- Tarinaa saa jatkaa jouluaattoon asti (eli viimeistään 24.12. sen on oltava valmis)