Post by Kasper on Dec 9, 2015 20:33:10 GMT 2
Sävähdyttävä showteam K&L kuittaa laukkaviestin
Leeviä laiskottaa. Oon koittanut ravauttaa ja jumpata sitä ennen leikkimielistä laukkaviestikisaa, mutta Leeviä laiskottaa silti. “Jonoon järjesty!” huutaa Sinte ja ratsukot tekevät työtä käskettyä. Mä joudun joukon häntäpäähän, loppukiri ois siis meitien vastuulla. Sinten vihellyksestä ekat ratsukot pompsahtavat vauhtiin. Meidän tiimissä kärkiratsukkona on Foggy ja Janella. Tamma tekee parhaansa ja kiertää merkkipaalun tiukassa kaaressa. Janella antaa kypärän ja hanskat seuraavalle puettavaksi, ja salamannopeasti seuraava ratsukko ampaisee vauhtiin.
Kumarrun Leevin kaulalle ja lausun sille rauhallisella äänellä:
“Teet sit kans parhaas senkin tahmeuden perikuva.” Edessäni oleva Mia kääntyy ympäri Bellan selässä ja katsoo minua hu*neena.
“Niin meinasitko ettei Leevi oo ihan vireessä? Ei ehkä ihan kaikista napein valinta laukkakisaan.”
“Ei sitä koskaan tiedä”, virnistän ja taputan ratsuani kaulalle. “Leevistä saattaa irrota vielä vaikka millanen vaihde.”
Katson, kuinka naapurijoukkueessa neljäs ratsukko tekee lähtöään. Jonkun ajan kuluttua tulee mun vuoroni. Otan nopeasti vastaan Mian ojentamat varusteet ja puen ne ylleni. Tässä vaiheessa vain mä yksin voin vaikuttaa nopeuteen. Kun oon saanut kiskottua hanskatkin käsiini, kokoan ohjat ja käsken Leeviä eteenpäin. Ruunan korva lerpsahtaa vähäsen. Katson sivusilmällä, kuinka toinen joukkue kirii koko ajan. “PERHANA!” karjaisen ja usutan Leeviä eteenpäin. Ruuna hämmentyy, ja hetken empimisen jälkeen ampaiseekin täysillä matkaan. Istun satulassa kuin liimattuna, ja jopa onnistun ottamaan hyödyn irti pikkuboostista.
Ja tosiaan - Leevistä löytyy yllättäen ihan uusi vaihe! Koomasta heränneenä hevonen pärskähtää ja yllättäen jopa pukittaa vauhdissa. Takajalat lentävät korkeassa kaaressa, ja lopulta saavumme pienen kikkailun kera merkkitolpalle, mutta Leevi ei pysähdy. “Leevi nyt pitäis mennä takaisin”, totean sille ääneen. Ruunan korva kiepsahtaa ääneni suuntaan, ja sitten se pysähtyy kokonaan. Kohautan hieman kulmiani yllättyneenä ja sitten käännän ratsun ympäri ja pyytäen sitä eteenpäin. Nyt appaloosa nostaa tutun tasaisen laukkansa ja ylitämme lopulta maaliviivan viimeisinä omasta joukkueestamme.
Kilpailun jälkeen Minja tulee luokseni.
“Mä sain teistä kuvan! En ois uskonut että Leevistä lähtee noin paljon virtaa yhdessä laukkaviestissä.” Samalla tyttö näyttää mulle kännykästään kuvasarjan pukittelevasta kirjavasta hevosesta jonka selässä joku epätoivoinen kykkii epämääräisessä kumarassa.
“Mun on kyllä pakko päästä ton istuntani kanssa johonkin terapiaan. En yhtään ihmettele jos Leeviä ärsyttikin kantaa kyydissään tollasta kamelinkyttyrää.”
Minja vaan nauraa.
“Älä nyt, joku toinen ois tippunut!”
Mä virnistän leveästi ja huitaisen kädelläni ilmaa.
“Ai senkö toivossa sulla oli toi kännykkäkamera hollilla meidän kohdalla?”
Leeviä laiskottaa. Oon koittanut ravauttaa ja jumpata sitä ennen leikkimielistä laukkaviestikisaa, mutta Leeviä laiskottaa silti. “Jonoon järjesty!” huutaa Sinte ja ratsukot tekevät työtä käskettyä. Mä joudun joukon häntäpäähän, loppukiri ois siis meitien vastuulla. Sinten vihellyksestä ekat ratsukot pompsahtavat vauhtiin. Meidän tiimissä kärkiratsukkona on Foggy ja Janella. Tamma tekee parhaansa ja kiertää merkkipaalun tiukassa kaaressa. Janella antaa kypärän ja hanskat seuraavalle puettavaksi, ja salamannopeasti seuraava ratsukko ampaisee vauhtiin.
Kumarrun Leevin kaulalle ja lausun sille rauhallisella äänellä:
“Teet sit kans parhaas senkin tahmeuden perikuva.” Edessäni oleva Mia kääntyy ympäri Bellan selässä ja katsoo minua hu*neena.
“Niin meinasitko ettei Leevi oo ihan vireessä? Ei ehkä ihan kaikista napein valinta laukkakisaan.”
“Ei sitä koskaan tiedä”, virnistän ja taputan ratsuani kaulalle. “Leevistä saattaa irrota vielä vaikka millanen vaihde.”
Katson, kuinka naapurijoukkueessa neljäs ratsukko tekee lähtöään. Jonkun ajan kuluttua tulee mun vuoroni. Otan nopeasti vastaan Mian ojentamat varusteet ja puen ne ylleni. Tässä vaiheessa vain mä yksin voin vaikuttaa nopeuteen. Kun oon saanut kiskottua hanskatkin käsiini, kokoan ohjat ja käsken Leeviä eteenpäin. Ruunan korva lerpsahtaa vähäsen. Katson sivusilmällä, kuinka toinen joukkue kirii koko ajan. “PERHANA!” karjaisen ja usutan Leeviä eteenpäin. Ruuna hämmentyy, ja hetken empimisen jälkeen ampaiseekin täysillä matkaan. Istun satulassa kuin liimattuna, ja jopa onnistun ottamaan hyödyn irti pikkuboostista.
Ja tosiaan - Leevistä löytyy yllättäen ihan uusi vaihe! Koomasta heränneenä hevonen pärskähtää ja yllättäen jopa pukittaa vauhdissa. Takajalat lentävät korkeassa kaaressa, ja lopulta saavumme pienen kikkailun kera merkkitolpalle, mutta Leevi ei pysähdy. “Leevi nyt pitäis mennä takaisin”, totean sille ääneen. Ruunan korva kiepsahtaa ääneni suuntaan, ja sitten se pysähtyy kokonaan. Kohautan hieman kulmiani yllättyneenä ja sitten käännän ratsun ympäri ja pyytäen sitä eteenpäin. Nyt appaloosa nostaa tutun tasaisen laukkansa ja ylitämme lopulta maaliviivan viimeisinä omasta joukkueestamme.
Kilpailun jälkeen Minja tulee luokseni.
“Mä sain teistä kuvan! En ois uskonut että Leevistä lähtee noin paljon virtaa yhdessä laukkaviestissä.” Samalla tyttö näyttää mulle kännykästään kuvasarjan pukittelevasta kirjavasta hevosesta jonka selässä joku epätoivoinen kykkii epämääräisessä kumarassa.
“Mun on kyllä pakko päästä ton istuntani kanssa johonkin terapiaan. En yhtään ihmettele jos Leeviä ärsyttikin kantaa kyydissään tollasta kamelinkyttyrää.”
Minja vaan nauraa.
“Älä nyt, joku toinen ois tippunut!”
Mä virnistän leveästi ja huitaisen kädelläni ilmaa.
“Ai senkö toivossa sulla oli toi kännykkäkamera hollilla meidän kohdalla?”