|
Post by Vilja on Mar 6, 2013 16:32:14 GMT 2
Tänään oli niin jäätävä ja voimakas tuuli, että melkein päätin jäädä kotiin sohvalle vilttiin käärittynä nököttämään. Siitä huolimatta vaihdoin mukavat olohousut ratsastushousuihin ja lähdin uhmaamaan lumista säätä. Onneksi pääsin tallille autolla, sillä muuten mukavuudenhaluni olisi varmasti voittanut tämän ottelun.
Tallilla ei ollut yhtään sen parempi sää, vaan pikemminkin vielä huonompi. Huomasin Fridan saavan itselleen sopivan kimmokkeen kentän vieressä olevien puomien päällä lepattavasta pressusta, ja tamma lähti tykinkuulan lailla pukkilaukkaa tarhan toiseen päätyyn puhisemaan ja mulkoilemaan pressua. Muutkin hevoset säpsähtivät Fridan äkkilähtöä ja katsoivat korvat hörössä ja pää korkealla, mikä peto siellä ponia säikytteli. Kiirehdin nopeasti tallin suojaan sankasta lumipyrystä ja asettelin tuulen sekoittamat hiukseni takaisin siistille poninhännälle. "Hirvee ilma, eikö?" täpötäysiä kottikärryjä työntävä Farga totesi nyrpistäen nenäänsä. Pidin hänelle tallin ovea auki, jotta hän pääsisi kärräämään kottareiden sisällön lantalaan. "No jep", huokaisin tympääntyneenä ja katsoin oviaukosta ulos masentavaan säähän. Fargan mentyä ulos, menin katsomaan, sattuisiko maneesissa olemaan vapaita vuoroja. Ulos en suostuisi Cherin kanssa lähtemään!
Todettuani maneesin olevan vapaa siivosin Cherin karsinan ja laitoin sille iltaruoat valmiiksi odottamaan. Sinte oli ohjeistanut minua pariin otteeseen ponin rehujen kanssa, ja nyt muistin jo ulkoa, mitä ja kuinka paljon piti laittaa. No, ainakin melkein ulkoa. Onneksi rehuvarastosta löytyi lunttilappu jokaiselle hevoselle! Ruokien laiton jälkeen lähdin hakemaan Cheriä tarhasta. Se seisoskeli portilla kärsimättömän näköisenä Sallin kanssa, eikä näyttänyt nauttivat säästä yhtään sen enempää kuin minäkään. Heitin Sallille hämäykseksi tupon heinää, jotta sain Cherin ongelmitta ulos tarhasta. Talutin sen käytäväpaikalle ja riisuin sille puetun sadeloimen pois. Se olikin hyvä valinta tälle päivälle, vaikka ulkona ei muuten kylmä ollutkaan.
Harjasin ja varustin Cherin, minkä jälkeen lähdimme maneesille päin. Niinkin lyhyt matka tuntui aivan liian pitkältä tällaisella säällä! Olimme yltäpäältä hienojakoisen lumen peitossa ja molemmilla hiukset huonosti. Ennen nousemista selkään laitoin taas kerran hiukseni uudelleen poninhännälle ja pyyhin sekä kypäräni että Cherin satulan esille lumen alta. Kiristin satulavyön, kun olin kavunnut ponin selkään, ja ohjasin tamman uralle.
Alkuverryttelyn jälkeen aloin työskentelemään Cherin kanssa ravissa. Menimme kolmikaarista kiemurauraa, johon lisäsin jokaiselle kiemuralle oman voltin. Cheri oli pirteä ja jopa yllättävän reipas. Se johtui varmaankin tuulesta, joka humisi ulkona ja laittoi läheisen puun oksat koputtelemaan maneesin ikkunoihin. Kiemurauran jälkeen otin hetkeksi käyntiin ja riisuin itseltäni päällystakin pois. Maneesissa oli paljon lämpimämpi, kun tuuli ei päässyt iskemään luihin ja ytimiin. Seuraavaksi teimme pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa kummallakin pitkällä sivulla. Ensiksi väistätin uralta pois ja sitten takaisin uralle. Cheri väisti todella mallikkaasti! Oli aina yhtä mukavaa ratsastaa osaavalla hevosella, vaikka itse ei välttämättä samalle tasolle yltäisikään.
Ennen loppuverryttelyjä otimme myös laukkaa. Aluksi menin keskiympyrällä, mutta päätin sitten siirtyä kahdeksikolle ratsastamaan. Jouduin jopa vähän hillitsemään Cheriä, sillä se olisi halunnut laukata välillä turhankin vauhdikkaasti. Tammalla oli varmaan kevättä rinnassa! Lopuksi menimme kevyessä ravissa ympyröitä ja sitten pitkin ohjin käyntiä, kunnes kaarsin ponin keskihalkasijalle pysähdykseen. "Kiitos!" sanoin laskeuduttuani alas ja silitin tammaa. "Olit oikein hyvä tyttö", lisäsin ja löysäsin reiän verran satulavyötä. Nostin jalustimet ylös, puin takkini takaisin päälle ja lähdin taluttamaan Cheriä tallille.
Riisuttuani varusteet harjasin Cherin ja innostuin vielä siistimään sen harjaa. Poni pääsi lopulta karsinaansa iltapalalle. Nojailin karsinan oveen ja katselin Cherin tyytyväistä ruokailua. Minulla ei ollut mikään kiire mennä ulos, vaan voisin vaikka odottaa, josko tuuli tyyntyisi ja lumisade lakkaisi. "Kävitkö sä maneesissa?" Rionan sisälle taluttanut Farga kysyi ja riisui samalla hevoselta loimen pois. "Joo, se oli vapaana", vastasin heräten ajatuksistani ja lopetin nojailemisen karsinaa vasten. Farga ähisi yrittäessään saada vedettyä loimen kerralla pois tamman yltä, mutta se vaikutti liimautuneen kiinni. Lopulta loimi liukui helposti loppumatkan pois, ja Farga taitteli sen siististi loimitelineeseen. "Onkohan se vielä vapaa", hän tuumiskeli ääneen. "Pitäis olla", vastasin muistellen varauslistaa, jonka olin käynyt lukaisemassa aiemmin läpi. Farga aloitti Rionan harjaamisen, ja kun en enää keksinyt mitään järkevää tehtävää, heitin Cherin ruoka-astiaan pilkotun porkkanan ja lähdin kotiin.
Sinten kommentti
Ihana myrskytarina! Kuvailemasi ilma ulkona loi tarinaan – etenkin sisäkohtauksiin – lämmintä tunnelmaa. Mielestäni on hienoa, että otat myös muita hoitajia mukaan tarinaan; se tekee tarinaan tarkan vaikutelman, ja talli tuntuu hetken hiukan oikeammalta mitä se oikeasti onkaan. En löytänyt tarinasta yhtään virheitä. Hienoa, jatka samaa rataa!
Sanon nyt vielä tässä, että jos haluat lisätä tämän päiväkirjan aloitusviestiin joitakin kuvia tai tekstejä, vinkkaa siitä minulle niin lisäilen ilomielin piristystä valkoiseen taustaan!
20v€
|
|
|
Post by Vilja on Apr 1, 2013 12:12:54 GMT 2
Laavuretki Päätallissa kävi kuhina, kun saavuin Metsälammelle. Salli oli jo käytävällä Frangon puunattavana, ja yksi tallityöntekijöistä kantoi lämmintä vettä ulos tarhoihin. Kävin heittämässä pienen repun sekä muovipussiin tungetut ratsastusvarusteeni toimiston puolelle ja palasin sitten tallikäytävälle. "Moi, Vilja!" tyttö tervehti minua ja selvitti hoitsunsa häntää. "Heitin Cherille vähän heinää, ku hain Sallin tarhasta." "Okei. Mä käyn hakemassa sen sisälle, niin päästään lähteen", vastasin. "Onko Eikka jo tullut?" Vastaukseksi sain tietämättömän olankohautuksen, joten oletin toisen tytön olevan matkalla tallille. Kävin hakemassa Cherin tarhasta ja kiinnitin sen vapaalle käytäväpaikalle. Tamma seuraili toimiani rauhallisesti, kun hain sen harjat ja aloin sukimaan talvikarvaa. Valkoisia karvahaituvia leijaili käytävälle vetojeni tahtiin. Kopautin sukaa lattiaa vasten ja harjasin sillä toisenkin puolen, ennen kuin pyyhkäisin pölyharjalla irtokarvat ja pölyt pois. Puhdistin kaviot ja ryhdyin satuloimaan ponia. Eikka kurkisti tallin ovesta sisälle. Hän näytti vähän huolestuneelta, mutta piristyi huomattavasti, kun minä sekä Frango katsahdimme uteliaina tulijaan päin. "Huh, te olittekin vielä täällä! Sori kun mulla kesti, en meinannu löytää puhelinta mistään", Eikka pahoitteli ja puisti päätään hymyillen. "Ei haittaa! Me ollaan vasta satuloimassa", Frango sanoi ja kohotti käsivarrellaan pitämäänsä satulaa kaikkien nähtäville. Eikka nosti peukalon pystyyn ja sanoi laittavansa Ronin valmiiksi mahdollisimman nopeasti. Sitten hän olikin jo kadonnut näkyvistä, ja me muut jatkoimme omien ratsujemme varustamista. Sujautin kuolaimet Cherin suuhun, laitoin remmit kiinni ja asettelin tamman otsaharjan paremmin. Kävin vaihtamassa ratsastusvarusteet päälleni ja vetäisin hiukseni poninhännälle. "Valmis!" hihkaisin seistessäni täysin varustetun ponin vieressä kypärä päässä ja pikkureppu roikkuen olalla. Frango napsautti kypäränsä leukahihnan kiinni ja veti ratsastushanskat käteensä. "Kuin myös!" hän ilmoitti ja otti ohjat pois Sallin kaulalta. Talutimme ratsumme pihalle odottamaan, että Eikka ja Roni saapuisivat ulos pikkutallista. Kauaa ei tarvinnut odottaa, kun tyttö ja jättihevonen ilmestyivät tallipihalle. Nousimme satulaan ja sovimme, että minä johtaisin porukkaa. Eikka jättäytyi jonon viimeiseksi Ronin kanssa, jotta pienemmät saisivat pitää sopivan vauhdin yllä. Lähdimme tallien välistä harjunlenkin suuntaan rauhallisessa käynnissä. Cheri kulki korvat hörössä sopivalla vauhdilla, Salli tuli pirteästi perässä ja Roni löntysti hitaampaa vauhtia, jotta ei jyräisi edellä meneviä. Tallien jäätyä taakse otimme ensimmäisen ravipätkän. Salli oli heti menossa, ja kuulin Frangon rauhoittelevan poniaan. Cherillä ei ollut kiire, vaan se pikemminkin hidasteli, joten annoin vähän lisää pohkeita. Ronin tasaiset tömähdykset maata vasten kertoivat, että viimeinenkin ratsukko oli yhä joukon mukana. Pirunpolulle käännyttyämme siirryimme takaisin käyntiin. Polku oli muita metsäreittejä tasaisempi, mutta otimme kuitenkin varman päälle ja jatkoimme rauhallisessa käynnissä. "Mä en edes tiedä, missä se laavu on", Eikka totesi. Frango yhtyi mukaan ja kertoi, ettei ollut täysin varma edes siitä, missä olimme juuri nyt. Valaisin asiaa ja yritin parhaani mukaan selittää molemmille, missä päin laavu sijaitsi. Se oli kuitenkin paljon hankalampaa, kuin paikan päälle löytäminen konkreettisesti. "No, me luotetaan suhun", Frango sanoi ja antoi Sallille pitempää ohjaa. "Niin, se on sun vika, jos me eksytään!" Eikka muistutti ja molemmat nauroivat. Minäkin liityin naurunremakkaan ja johdatin ratsukot Pirunmetsän poluille. Kanssamatkustajien pyynnöstä otimme vähän lisää ravia, kun eteemme avautui paremmalla pohjalla varustettu polku. "Onkohan täällä karhuja?" Frango pohti katsellen ympärilleen. Cheri pärskähti ja otti vähän suuremman askeleen lumipaakun yli. "Ei saa puhua tuollaisia!" Eikka ilmoitti jonon perältä kiukkuisesti. "Se oli vitsi!" nauroi Frango ja pidätti Sallia, joka kauhisteli tiellä lepäävää lumipaakkua ja yritti juosta vauhdilla sen ohi. Roni astui muina miehinä paakun päälle, ja lumi hajosi sen kavion alla tasaiseksi läntiksi polun pintaan. "Käynti!" huikkasin perässä tuleville ja siirsin Cherin takaisin käyntiin. Käännyimme risteävälle polulle, joka ei ollut yhtä hyväpohjainen kuin edeltävä. Cheri asteli korvat hörössä polkua pitkin, eikä välittänyt edes siitä, kun Roni kompastui maasta kohoavaan juureen ja sai Eikan älähtämään yllätyksestä. "Tuolla se laavu on", ilmoitin, kun olimme kulkeneet jonkin matkaa polkua pitkin. Laavu näkyi puiden lomasta lumikattoisena katoksena. Takaani kuului innostunutta hihkuntaa. Laskeuduimme alas ratsujemme selästä. Olimme jättäneet niille riimut päähän, joten riisuimme suitset ja sidoimme hevoset kiinnityspuomiin riimunnaruilla, jotka olimme ottaneet mukaan. "Kuka haluaa sytyttää nuotion?" kysäisin. Frango suostui ottamaan sen tehtävän vastuulleen, joten minä aloin purkamaan eväitä pois repusta. Laavulta löytyi makkaran paistoon tikkuja ja nuotiota varten puita. Hevosetkin saivat välipalaksi porkkanaa ja leipää. Kun Frango oli saanut tulen syttymään, jaoimme jokaiselle eväät tasan. Kaakaota jäi vielä varalle, jos joku haluaisi ottaa santsikupillisen. Istuuduimme nuotion ympärille paistamaan makkaraa. Salli katsoi välillä vähän epäillen nuotiota, mutta toiset hevoset rauhoittivat sen mieltä. Onneksi puomi oli sopivan etäällä nuotiosta, joten hevosten ei tarvinnut hätäillä. "Ihanan lämmintä kaakaota", Eikka huokaisi ja lämmitteli käsiään mukin ympärillä. Minä ja Frango nyökyttelimme päitämme toteamukselle. Söimme ja joimme nuotiotulen ääressä rupatellen pääasiassa hevosista. Ratsut saivat lisää leivänkannikoita, ennen kuin aloimme sammuttamaan tulta ja pakkaamaan tavaroita takaisin reppuun. "Tänne täytyy tulla kesälläkin!" Eikka sanoi, kun hän laittoi kypärää päähänsä. "Niin täytyy", myönsin. Heitin reppuni selkään ja lähdin suitsimaan Cheriä paluumatkaa varten. Lähdimme tallustamaan kotia kohti. Minä ja Cheri johdimme joukkoa rauhallisessa ravissa. Palasimme samaa reittiä takaisin, jotta se jäisi paremmin mieleen. Ottaessamme käyntiin Eikka meinasi jyrätä meidät pienemmät Ronin kanssa. "Hups! Olin vähän ajatuksissani", hän pahoitteli nauraen ja korjasi turvallisen välimatkan poneihin. Tallipihaan saapuessamme meitä oli vastassa Sinte höyryävän kahvikupin kanssa. "Terve, tytöt! Menikö retki hyvin? Ja mikä tärkeämpää - jäikö mulle mitään syötävää?" nainen tervehti meitä ja hörppäsi kahviaan antaumuksella. Laskeuduin alas satulasta ja nostin jalustimet ylös. "Meni! Yksi makkara taisi jäädä yli, mutta muuten me kyllä saatiin hävitettyä kaikki eväät", vastasin hymyillen ja löysäsin ponin satulavyötä. Cheri huokaisi syvään ja hieroi turpaansa jalkaansa vasten. Veimme hevoset talliin ja riisuimme varusteet. Katsoessani kelloon huomasin, että retkemme oli kestänyt reilut kaksi tuntia. Pyörittelin Cherin läpi kumisualla ja harjasin irtokarvat pois pölärillä. Tamma oli hionnut vähän satulavyön kohdalta sekä ryntäistä, mikä johtui suurimmaksi osaksi talvikarvasta. Vein Cherin karsinaan odottamaan ruokaansa ja lähdin rehuvarastoon valmistamaan tammalle ateriaa. Kun tallityöt oli tehty, minä valmistauduin kotiinlähtöön. Vaihdoin ratsastushousut collegehousuihin ja survoin varusteeni takaisin muovipussiin. "Mä siivosin Cherin karsinan sulle valmiiksi", tallipoikana toimiva Anton ilmoitti, kun astuin ulos tallista. "Mä vähän ihmettelinkin, miten se itsestään puhdistui", vastasin. Yleensä ehdin itse siivota tamman karsinan, mutta täytyi myöntää, että tämä oli mukavaa vaihtelua. Lähdin sopivasti samaan aikaan Eikan ja Frangon kanssa, jotka kiittivät mukavasta retkestä ja toivoivat joskus uusintaa. Lupauduin lähtemään milloin vain maastoilemaan, jos sää oli siedettävä. "Nähdään!" huikkasin kaikille, ennen kuin lähdin kotiin. Sinten kommentti
Hurjan pitkä ja mielenkiintoinen tarina laavumaastosta! Kerroit matkasta sopivasti; et liikaa, etkä liian vähän. Tarina oli mukava lukea, eikä jäänyt jumittamaan missään vaiheessa paikoilleen. Kiva, että sait maastoseuraa laavulle! Näitä tallilaisten "kimppamaastoja" saa järjestää useamminkin, vaikka jopa tapahtumat-kategoriassa.
makkaran paistoon = makkaranpaistoon
30v€
|
|
|
Post by Vilja on Apr 29, 2013 13:42:58 GMT 2
Kevät näytti saapuneen kaikkialle. Aurinko piristi läsnäolollaan jo monta kertaa viikossa, lumet olivat kadonneet näkyvistä ja joka puolella oli märkää. Kaiken lisäksi muuten lämmintä päivää oli kylmettämässä kova tuuli, joka juuri parhaillaan puhalsi minua päin ja heitti hiukseni silmilleni. Auringosta innostuneena olin päättänyt pyöräillä tallille. Päälleni olin valinnut ohuemman takin, sillä luulin, että ulkona olisi lämmin. Aina tuulenpuuskan yllättäessä värisin kuitenkin kylmästä, ja auta armias jos aurinko meni hetkeksikään pilveen - silloin hampaatkin jo kalisivat!
Jätin pyörän tallin seinän vierustalle paistattelemaan aurinkoa. Tarhoissa olevat hevoset nuokkuivat kukin omassa nurkassaan ja nauttivat kevätauringon lämmöstä silmät ummessa. Onneksi rakennukset ja tallin ympäristön puusto suojasivat aluetta tuulelta, enkä joutunut palelemaan enää ollenkaan. Päätallin ovet olivat auki, eikä käytävällä näkynyt ketään. Karsinan ovet olivat myös raollaan, mutta lähes kaikki olivat vielä puhdistamatta. Nappasin mukaani kottikärryn talikkoineen ja ryhdyin heittelemään lantaa Cherin karsinasta kottareihin.
Sinte kantoi ämpäritornia talliin, kun palasin lantalan puolelta tyhjien kottikärryjen kanssa. "Moi, Vilja!" nainen tervehti ja olisi nostanut kättään, jos ei olisi kannatellut lähes kymmentä ämpäriä sylissään. "Heippa! Mitä teet?" seurasin Sinteä pesupaikalle, jonka reunalle hän laski ämpärit ja pyyhkäisi otsaansa. "Toin ämpärit tyrkylle, jos joku innokas jaksais kantaa vettä tarhoihin", Sinte vastasi ja katsoi minua toiveikkaasti. Ajatus kaikkien tarhojen juoma-astioiden täyttämisestä yksin ei houkutellut, mutta lupauduin hommaan kuitenkin. "Ainiin", Sinte kiirehti jatkamaan, ennen kuin ehdin aloittaa tehtävän, "jonkun pitäis myös lenkittää Arttu!" "Mä voin ottaa sen mukaan, kun lähden ratsastaan", tarjouduin, ja sain Sinteltä helpottuneen hymyn. "Kiitti paljon!" hän huikkasi poistuessaan tallista aurinkoiseen säähän.
Olin saanut kahteen tarhaan kannettua vedet, enkä olisi millään jaksanut tehdä hommaa loppuun. Luultavasti Cheri kumppaneineen olivat jo käyneet ryystämässä raikkaat vedet viimeistä pisaraa myöten omasta astiastaan. Paikalle ilmestyi pelastavana enkelinä Anton, joka tarjoutui auttamaan vesien kannossa. Jonkin ajan kuluttua hän sanoi, että voi jatkaa yksin, jotta pääsen vielä tänä päivänä ratsastamaan, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin. Hain heti Cherin tarhasta ja vein sen käytävälle harjattavaksi. Oli mukavaa harjata jo lähes täysin kesäkarvassa olevaa ponia, vaikka vielä joitakin talvikarvan haituvia löytyi. Varustin tamman suitsia vaille valmiiksi ja lähdin etsimään Arttua lenkkikaveriksi.
Kun koira oli löytynyt ja poni suitsittu, pääsimme lähtemään maastoon. Suuntasimme laukkapeltoja kohti ja kuljimme niiden viertä pitkin. Pellot olivat vielä liian märkiä ratsastusta varten. Huomasin kauempana pellolla kaksi joutsenta, jotka lepäilivät pientä järveä muistuttavassa lätäkössä. Huikkasin Artulle, että tulisi pois ojaa tonkimasta, ja jatkoin Cherin kanssa ravissa. Koira laukkasi kieli pitkällä perässämme ja jäi välillä jälkeen keskittyessään nuuskimaan maata.
Palasimme takaisin tallille isoa tietä pitkin. Arttu jolkotteli vierellämme pihalle saakka ja lähti sitten Sinten taloa kohti. Menin vielä kentälle taivuttelemaan Cheriä ja ottamaan pari laukannostoa. Maastossa en uskaltanut vielä päästellä, ettei Cheri tipahtaisi routakuoppaan. Loppukäyntien jälkeen vein tamman sisälle ja riisuin siltä varusteet. Tallille oli saapunut pari muutakin hoitajaa, joista toinen puhdisti karsinaa ja toinen selvitteli hoitsunsa harjaa. Pyyhkäisin Cherin läpi pölyharjalla ja tarkistin kaviot, minkä jälkeen lähdin viemään sitä tarhaan.
"Voit jättää Cherin karsinaan ja heittää sille vähän heinää, kun se pääsee kohta talutustunnille", vastaan kävelevä Sinte ilmoitti. Käänsin Cherin takaisin tallille ja vein sen karsinaan, jonne kävin hakemassa pienen sylillisen heinää.
"Käytitkö Artun lenkillä?" Sinte kysyi. Pesin tallikenkiäni pesupaikan hanan alla ja nyökkäsin Sintelle. "Joo, käytiin yhdessä maastossa", kerroin ja suljin vesihanan. "No hyvä", Sinte totesi jatkaessaan matkaa toimistoa kohti. Astelin ulos tallista ja katsahdin taivaalle. Aurinko oli mennyt pilveen, eikä tulisi vähään aikaan näkyviin. Vedin takin kauluksen pystyyn suojaamaan kaulaani paremmin, ennen kuin lähdin polkemaan pois tallilta.
Sinten kommentti
Tosiaan on ihanaa, kun kevät alkaa pikkuhiljaa hiipiä pihamaallemme. Tuulenpuuskat paleltavat vietävästi, mutta toivon mukaan ne hellittävät pian, ja kesä pääsee spurttaamaan vauhtiin. Olisihan sitä jo lämmin, jos tuuli antaisi hiukan armoa. Kiva, että Aksu pääsi mukaanne maastoon! Onneksi se on tottunut hevosiin, eikä pahemmin juokse allekaan kovemmassa vauhdissa. Tosi hieno seurakoira maastoon, minä sanoisin!
En löytänyt tarinasta sen suurempia korjattavia virheitä.
21,80v€ + 5v€ & sukat
|
|
|
Post by Vilja on May 27, 2013 16:17:09 GMT 2
Tänään pääsin Metsälammelle vasta illalla. Hevoset olivat jo haettu sisälle ja tallityöntekijät kuskasivat tarhoihin seuraavan päivän aamuheiniä. Menin suorinta tietä Cherin karsinalle moikkaamaan ponia. Se seisoskeli ruokakuppinsa lähellä odottaen, josko joku tiputtaisi jotain astiaan.
Hain ponin harjat ja pujahdin karsinaan harjaamaan tammaa. Se oli saanut karvalleen kauniin pölykerroksen, jonka pyyhkäisin pölärillä ilmaan. Selvitin jouhet ja tarkistin kaviot, jonka jälkeen nappasin Cherin riimunnaruun ja lähdin pihalle syöttelemään ilta-auringossa vihreää. Cherille suunnitelma sopi vallan mainiosti!
Suurin osa hyönteisistä näytti menneen jo nukkumaan, mutta Cheri ei jäänyt ilman huomiota. Enkä kyllä minäkään! Tamma huiskaisi hännällään ja heilautti päätään, mutta lentävät pirulaiset tulivat aina takaisin. Syöttelin ponia suunnilleen parikymmentä minuuttia. Vastahakoisesti se joutui jättämään herkkutarjottimen ja siirtymään takaisin talliin, jossa ei onneksi lennellyt kuin pari kärpästä.
Iltatallin tekijät olivat parhaillaan valmistamassa iltapalaa hevosille. Tarjouduin tekemään Cherin aterian heidän puolestaan ja hain tammalle heinätkin karsinaan. Piilotin rehujen sekaan porkkananpalasia yllätykseksi ennen kuin lähdin takaisin kotiin.
Sinten kommentti
Olipa tässä tunnelmallisesti iltaa kuvaava, aiempia tarinoitasi lyhyempi pätkä! Hallitset näköjään myös lyhyet, tiivistetymmät tarinanpätkät oikein sujuvasti. Tarinanpätkään pystyi menemään itse mukaan – minä ainakin näin mielessäni selkeänä kuvana kesäillan kultaisen auringon, muutamat hyönteiset ja rauhallisen yhteishetken ponin kanssa syöttelyn merkeissä. (: En löytänyt juuri ollenkaan virheitä, mikä ei sinänsä ole ihme kun on kyseessä kirjoittamasi teksti. Hienoa, hienoa!
"...mutta Cheri ei jäänyt ilman huomiota. Enkä kyllä minäkään!" -> "Enkä kyllä minäkään" on sivulause, minkä vuoksi se voisi näyttää paremmalta kiinnitettynä päälauseeseen. Mielestäni pilkku ei ole tähän tarpeeksi vahva, vaan sivulause vaikuttaa erilliseltä lisäykseltä päälauseeseen; väliin sopisi ajatusviiva: -> "...mutta Cheri ei jäänyt ilman huomiota – enkä kyllä (jäänyt) minäkään!"
9,20v€
|
|
|
Post by Vilja on Jul 10, 2013 14:54:13 GMT 2
Matka tallille oli kamala. Aurinko oli mennyt pilveen, taivas näytti harmaalta ja kaikki hyttyset inisivät ympärilläni. Poljin pyörälläni niin lujaa kuin pystyin ja huidoin toisella kädellä hyttysiä pois niskani kimpusta. Huokaisin helpotuksesta, kun sain pyöräni parkkeerattua tallin pihalle ja juoksin sisälle suojaan ötököiltä. "Kylläpä tulit vauhdilla!" Sinte huomautti raapustaessaan ilmoitustaululla olevaan nimilistaan uuden ratsukon. "Hyttyset syö elävältä", selitin hengästyneenä ja istuuduin hetkeksi heinäpaalin päälle lepuuttamaan voimattomia jalkojani. "Laita kuule vähän Porcivetiä, niin johan saat olla rauhassa!" Sinte ohjeisti naureskellen ja yritti vihaisesti saada kynänsä toimimaan. "*en kuulakärkikynät, ei ne ikinä toimi!" "Kukaan ei halua tulla mun lähelle sen jälkeen", huomautin nauraen. "Vaihda lyijykynään!" kehotin jatkaessani matkaa siivoamaan Cherin karsinan.
Olin hakenut ponin ulkoa ja varustin sitä parhaillaan, kun talliin saapui läpimärkä ratsukko. "Kävittekö uimassa?" vitsailin, kun Iida hiukset vedestä valuen kiinnitti Aksun käytävälle. Hän avasi ponin satulavyön ja nosti satulan sekä märän huovan pois orin selästä. "Ulkona alko yhtäkkiä ihan hirvee kaatosade", Iida kertoi ripustaen hupparinsa varustehuoneen lämpöön kuivumaan. "Eikä! Mä olisin halunnut lähtä maastoon", valitin harmissani. Kävelin ilmoitustaulun luo tarkistamaan, oliko kukaan varannut maneesia. "Se oli vaan lyhyt kuuro", Iida lohdutti ja talutti Aksun karsinaansa. Minä puolestani laitoin kypärän päähän ja päätin käydä pikaisella maastolenkillä, sillä maneesissa oli juuri kaksi tallilaista irtohypyttämässä hoitsujaan.
Suunnistin Cherin kanssa laukkapellolle, joka oli vasta niitetty ja sen tähden hyvä ratsastaa. Otin ensiksi ravia ja tein pellolla ympyröitä, ennen kuin ryhdyimme kirmaamaan peltoa päästä päähän. Cheri oli oikein innoissaan, vaikka aina hiljentäessä hyttyset hyökkäsivät ponin kimppuun. Jonkin aikaa pellolla laukkailtuamme lähdimme kietämään takaisin kotia kohti metsäpolkuja pitkin.
Paluumatka keskeytyi ikävästi, kun tunsin ensimmäisten sadepisaroiden tippuvan päälleni. "Voi ei!" huokaisin ja nostin Cherillä ravin. "Nyt nopeesti takaisin kotiin, ettei kastuta!" Cheri tuntui ymmärtävän asian vakavuuden, sillä se lähti lennokasta ravia eteenpäin. Sade vain yltyi, ja kun pääsimme tallipihaan asti, nyrkin kokoiset pisarat olivat kastelleet meidät samaan kuntoon kuin Iidan ja Aksun aikaisemmin. Laskeuduin nopeasti alas selästä ja talutin Cherin sisälle suojaan sateelta, vaikka sillä ei enää ollutkaan mitään merkitystä. Olimme ehtineet jo kastua! Riisuin ponilta varusteet, kuivasin pyyhkeellä satulan ja vein huovan kuivumaan Aksun satulahuovan viereen. Cheri pääsi karsinaansa kuivattelemaan vettä valuvaa harjaansa, ja minä kääriydyin vanhaan fleeceloimeen kylmissäni.
"Sataako siellä?" toimistosta kahvikuppi kourassa ilmestyvä Sinte ihmetteli minut nähdessään. "Joo, ihan kaatamalla!" valitin ja kuivasin hiuksistani kasvoille valuvan pisaran loimen reunaan. Sinte kurtisti kulmiaan ja meni kurkistamaan tallin ovesta ulos. "Ei tääl mitään sada", nainen tokaisi ja työnsi kätensä ulos kokeillakseen, tippuisiko siihen taivaalta mitään. Minunkin täytyi käydä katsomassa, eikö siellä oikeastikaan enää satanut. Taivas näytti jopa vähän kirkkaammalta kuin aiemmin, ja linnutkin olivat alkaneet taas visertämään. "Ei oo totta, just äsken satoi melkein rakeitakin", hämmästelin ja kirosin mielessäni luontoäidin aikataulut maan alle.
Taivas näytti selkiintyvän entisestään, joten kuivateltuani loimen alla tarpeeksi, autoin iltatallin tekijää laittamaan ruoat ja aloin sen jälkeen tekemään lähtöä. Sitä ennen kävin kuitenkin vielä Cherin luona. Vein sille palan kuivattua leipää ja selvitin jouhikammalla jouhet, jotka olivat sateen jälkeen menneet taas takkuun. Sen jälkeen uskaltauduin ulos tallista ja poljin mahdollisimman lujaa kotiin, jotta sadekuuro ei ehtisi yllättää enää uudelleen.
Sinten kommentti
Voi hitsi, välillä tosiaan tuntuu siltä, että kamalat säätilat suorastaan odottavat uhrejaan. Onneksi kesään on mahtunut myös lämpimiä ja aurinkoisia päiviä, luonto tarvitsee niiden lisäksi myös vettä – miksei voisi sataa vaikkapa öisin kun ihmiset nukkuvat? Cherikään ei taida erityisemmin innostua sateesta, tarhassa hevoset koittavat epätoivoisesti juosta sitä karkuun – epätoivoisesti, kunnes kaikki kasaantuvat sen yhden ainoan suuren männyn alle pinoon. Onneksi ilma kuitenkin kuivaa sen minkä kastelee, ja sateen jälkeen kaikki kukoistaa kauniimpana!
Tarina oli siististi ja virheettömästi kirjoitettu, kappalejaot olit osannut ajoittaa juuri oikeisiin kohtiin. Löysin seasta yhden lyöntivirheen, jonka korjasin suoraan tarinaan. Hallitset hyvin lainaus- ja muiden merkkien käytön sekä yhdyssanat. Hyvää työtä, mielestäni olet edistynyt entisestään kirjoittamisessa!
18,40v€
|
|
|
Post by Vilja on Aug 2, 2013 14:49:01 GMT 2
(Yritin tehdä tästä vähän tunnelmallista, mutta se ei ihan onnistunut )Saavuin tallille myöhemmin kuin yleensä. Hevoset olivat yhä ulkona, sillä aurinko porotti lämpimästi taivaalla ja sää oli muutenkin mitä ihanin. Sinte piti kentällä estetuntia parille tallilaiselle, ja hänen äänensä kantautui varmaan naapuritalleille saakka. Minä talutin uskollisen pyöräni tallin seinustalle lepäämään ja lähdin hakemaan Cheriä laitumelta. Se ravasi minua vastaan korvat hörössä ja pysähtyi portille odottamaan, että tulen ottamaan sen kiinni. Muut hevoset katsoivat uteliaina tulijaa, mutta jatkoivat ruohotupsujen hamuamista hetken minua ihmeteltyään. Talutin tamman harjauspuomille harjattavaksi. Selvitin sen jouhet, puhdistin kaviot, pyyhkäisin karvapeitteen pölyharjalla ja lisäsin vähän hyönteiskarkotetta. Sen jälkeen irrotin ponin puomista, ja lähdimme yhdessä kävelemään maastoon. Heinäsirkat sirittivät taukoamatta tienpientareita koristavassa heinikossa. Cheri yritti haukata matkaevästä heinistä ja sai sirkat hiljenemään hetkeksi. Heti, kun olimme kulkeneet vähän kauemmaksi, niiden sinfonia alkoi uudelleen. Kävelimme aina Mansikkaniitylle saakka. Siellä Cheri sai hamuta niityn antimia oikein luvan kanssa. Minä puolestani kapusin kiven päältä loikoilemaan ponin selkään, katselin taivaalla lipuvia pilviä ja kuuntelin heinäsirkkojen siritystä. Linnutkin visertelivät toisilleen, ja tuuli humisi hennosti korvissa, mutta kuuntelin mieluiten Cherin rauhallista rouskuttamista. "Voi kunpa kesä ei loppuis koskaan!" huokaisin tamman selästä ja liu'utin kättäni kimoa karvaa pitkin. Hengitin loppukesän lämmintä ilmaa ja katselin, kuinka aurinko vaipui pikkuhiljaa metsän taakse. Nousin takaisin istuma-asentoon ja tiputtauduin pehmeään ruohikkoon Cherin viereen. Palasimme hetken kuluttua takaisin tallille. Cheri askelsi vierelläni pää alhaalla, häntä laiskasti kärpäsiä kauemmaksi huitoen. Vein sen suorinta tietä karsinaansa odottamaan illan rehuja. Astuessani pihalle hämärtyneeseen iltaan toivoin, että lämpimän aurinkoisia kesäpäiviä riittäisi vielä monta tälle vuodelle. Vielä en ollut valmis luovuttamaan kesää talvelle, joka vaani meitä joka päivä lähempänä. Sinten kommentti
Ihanan lämmin ja tunnelmallinen tarina, jossa minuakin lämmitti kesäillan oranssi aurinko, jonka edessä muutamat öttiäiset lentelivät ryppäinä. (: Otsikkoon hyvin tähdännyt tarina oli onnistunut, ja tosiaan loi selkeitä mielikuvia tapahtumista. Tarinassa oli kokonainen ja siisti, ytimekäs loppu. Kappaleet olivat minun makuuni hieman liian lyhyitä, niistä olisit voinut tehdä tuplaten pidempiä. Kuvailet hienosti! Kaunis otsikko, annan siitä kuvalaskuriin merkinnän. (:
15,40v€
|
|
|
Post by Destiny on Aug 5, 2013 22:05:12 GMT 2
05.08.2013 - Taluttelua ja kahlailua-
Wake up world Now do you hear it? It's time to go and spread the word Everywhere, oh yeah People dancing No matter where you turn
Astelin hiekkatietä pitkin kohti Metsistä. Hyppelin iloisena kun kello oli noin 8:30. Tuuli puhalsi kylmästi ihoa vasten. Minulla oli päälläni t-paita ja minishortsit. Kengiksi olin laittanut vanhat, kuluneet, mustat tennarit. Menin hakemaan Ronnieta laitumelta. Ruuna antoi helposti kiinni ja talutin sen talliin. Laitoin Ronnien hetkeksi Kisun karsinaan. Menin hakemaan talikon ja kottikärryt. Aloin putsaamaan hoitohevoseni karsinaa.
In the street gonna stop the traffic Downtown, do you feel the magic To the left, to the right Just look to the sky, even angry birds are happy
Sen tehtyäni laitoin Ronnien omaan karsinaansa ja heitin sille vähän heiniä. Lakaisin hetken käytävää ja menin satulahuoneeseen. Otin satulasaippuan ja satulatelineen esiin. Ronnie hirnui karsinassa, joten vein telineen ja saippuan sinne. Raahasin kaksi penkkiä lisäksi. Sinte oli tuonut Cherin sisälle. Hain vielä satulan ja asetin sen telineeseen. Aloin rasvaamaan satulaa. Hetken kuluttua olin valmis ja vein kaikki omille paikoilleen. Vilja ja Eve, mukanaan Myy. - Moi! Tahtoisitteko lähtee uittamaan hevosia? Tai siis kahlailemaan. Kun mä en vielä viitti Ronniella ratsastaa, nii ajattelin mennä taluttamaan sitä. - Mä ainakin tuun, Vilja sanoi ja meni heti hakemaan Cherin hoitokamoja. - Siis meetkö vaan taluttamaan Ronnieta ja antaa sen itse kastautua narun päässä? Eve kysyi ja nyökkäsin. - Siinä tapauksessa minä ja Myy tullaan mukaan. Ei tarvii yksinään jäädä rannalle kahlailemaan.
Juoksimme pihan poikki Sinten talolle. Menimme kaapeille. Otin omasta kaapistani muovikassin. Kassissa oli crocsit sekä tallisaappaat. Otin tennarini pois ja vaihdoin ne pinkkeihin crocseihin. Menimme takaisin talliin ja Vilja sekä Eve menivät suitsimaan ratsunsa. Hain Ronnien suitset, mutta irroitin niistä ohjat pois. Hain juoksutusliinan ja menin ruunan luo. Laitoin suitset päähän ja kiinnitin juoksutusliinan toisen kuolaimen kautta toiseen kuolainrenkaaseen. Meillä kaikilla oli uikkarit mukana. Asteita oli +23, joten melkein jokaisella oli kaapissaan varalta uikkarit. Vilja ja Eve nousivat tallinpihalla selkään. Lähdimme kohti lampea.
Sing along, don't try to fight it Cause you know tonight it's going down Everybody move to the party alarm
Boys and girls, there's a party alarm Going whoa whoa whoa, whoa whoa whoa Across the world, there's a party alarm Going whoa whoa whoa, whoa whoa whoa
Lammella riisuimme päällysvaatteet pois. Otimme kengät pois jalasta ja kokeilimme vettä. Viileää, muttei liian kylmää. Eli juuri täydellistä. Vilja kannusti innokkaana Cherin laukkaan ja suuntasi kohti vettä. - Täältä tullaan vesi! Vilja huusi. Cheri alkoi empiä ennen vettä ja lopulta teki äkkipysäyksen niin että Vilja lensi itsekseen lampeen. Olimme Even kanssa kuolla nauruun, kun Vilja jä hölmistyneenä istumaan lampeen. - Kohti Cherin kaulaa ja sen yli! Eve huusi naurun keskellä. Pian Viljakin alkoi nauraa. Cheri katsoi Vilja hetken ja laski sitten päänsä veteen juodakseen. Vilja nousi ylös ja otti tamman kiinni. Tyttö hypähti selkään kuin intiaani aikanaan. Eve maiskautti shettiksen liikkeelle ja pian vedessä oli molemmat ponit. Eve erehtyi kiinnittämään huomionsa muualle ja Myy kävi polvilleen matalaan rantaveteen. Äkkinäisen liikkeen seurauksena Eve tipahti lampeen. Ronnie hirnahti ja minä nauroin kaksinkerroin kuivalla maalla. - Lakkaa hirnumasta ja tuu tänne! Eve huusi. Talutin vuonohevosen veteen ja se seurasi kiltisti perässä. Kun jalkani eivät yltäneet pohjaan, aloin uimaan. Pian Ronnien pää ilmestyi viereeni ja takerruin ruunan kaulaan. Uimme hetken, kunnes menimme takaisin rannalle. Otimme hetken aurinkoa, mutta pian lähdimme takaisin tallille. Hevoset olivat väsyneitä eivätkä yrittänetkään mitään temppuja.
Pääsimme tallille ehjin nahoin. Pesimme hevoset vielä puhtaalla vedellä läpi ja jätimme karsinoihin kuivumaan. Sillä aikaa purimme ja pesimme kaikki päätallin suitset. Myös satulat saivat kunnon käsittelyn. Tällävälin hevoset olivat kuivuneet ja veimme ne laitumelle.
Keräilin kimpsuni ja kampsuni kasaan ja lähdin kotiin.
Desi ja Ronnie 2HM
Sinten kommentti
Ihana, iloisenpirteä uittotarina! Mukavaa että sait Evestä ja Viljasta seuraa lammelle, yksin maastoilu on välillä melkoisen tylsää. Toisaalta, välillä kaipaa omaa rauhaa rakkaan hevosen kanssa (: Teillä olikin melkoisen lennokas maasto, jos Eve ja Vilja kumpikin tipahtivat lampeen! Ronnie ei kuitenkaan yrittänyt mitään temppuja, vai kuinka? Metsälammen hevoset taitavat olla melkoisia kauhukakaroita yksityisiin verrattuna (: Tarinan kappaleiden väliin sopi lainaukset biiseistä, hyvä että olit kursivoinut ne. Lainaukset toivat tarinaan pirteyttä! Virkkeistä olisit saanut tehdä mielestäni hieman pidempiä, hyvänä esimerkkinä tästä toimii 5. kappale, jossa oli paljon todella lyhkäisiä lauseita. Niitä voit yhdistellä rinnastuskonjunktioilla (ja, sekä, eli, tai, vai, mutta...)
8:30 -> yleensä kellonajat merkitään pelkällä pisteellä: -> 8.30
"Asteita oli +23..." -> mieluummin plus-merkin sijaan näin: -> "Lämpöasteita oli 23..." -> tai näin: "Pakkasta oli 23 astetta"
tallinpihalla -> tallipihalla tai tallin pihalla
tällävälin = tällä välin
14,20v€
|
|
|
Post by Vilja on Aug 8, 2013 20:04:12 GMT 2
|
|
|
Post by Vilja on Sept 21, 2013 19:27:06 GMT 2
Syksyn sateet olivat vihdoin saapuneet myös Metsälammelle. Koko päivä oli ollut yhtä vesistä harmaata, joten saapuessani illansuussa tallille olin jo aivan täynnä sateista säätä. "Laittakaa loimet yöks kuivumaan!" kuului Sannan käskytys päätallista, jonne parhaillani suuntasin. Joka puolella roikkui märkiä loimia, huopia, takkeja ja jopa yhdet ratsastushousut. "Moikka, Vilja!" Sanna tervehti minut huomatessaan. Nostin hänelle kättä ja tartuin kottikärryihin. "Cherin karsina on jo siivottu, täällä oli tänään aika innokkaita apureita", nainen ilmoitti hörpäten kahvikupistaan ja lähti sitten pysäyttämään yhtä hoitajaa, joka oli unohtanut laittaa loimen kuivumaan. Hain tarhan portilla kyhjöttävän Cherin sisälle. Sen loimi valui vettä, mutta itse poni oli säilynyt melko kuivana. "Aiotko mennä ratsastaan?" Nelli, Mairen hoitaja, kysyi. Vilkaisin avoimesta ovesta ulos ja pohdin asiaa hetken. "Voisin mä maneesissa käydä", totesin ja kumarruin noukkimaan harjapakista kaviokoukkua. Nelli hyppelehti tarkistamaan, olisiko maneesissa vapaata, ja tuli sitten takaisin kertomaan uutiset. "Siellä on joku valkku menossa", hän kertoi harmistuneena. Mutta minua se ei lannistanut! "No, sit lähetään maastoon!" Naurahdin Nellin kauhistuneelle ilmeelle, mutta nopeasti hänkin oli varustamassa poniaan saderetkeä varten. Päätimme käydä erittäin lyhyen lenkin, jottemme olisi aivan läpimärkiä palatessamme tallille. Menimme Cherin kanssa edeltä ja suuntasimme Harjunlenkille. "Ravataanko?" huikkasin takanani tulevalle ratsukolle ja sain vastaukseksi myöntyvän äännähdyksen. Nostin tammalla letkeän ravin, jota jatkoimme aina Rajapolulle saakka. Siinä kohti käännyimme ympäri, ja lähdimme ravailemaan takaisin tallille. Cheri kulki pirteästi eteenpäin sateesta huolimatta, enkä minäkään enää muistanut kasvoilleni tipahtelevia vesipisaroita. Vasta tallille saapuessani huomasin, kuinka paljon olin onnistunut keräämään vettä vaatteisiini. Housut olivat muuttuneet monta astetta tummemmiksi, takkia pitkin virtasi vesipisaroita ja hiuksetkin olivat saaneet luonnonmukaisen suihkun. Heitin Cherille kuivatusloimen selkään, ennen kuin talutin sen karsinaan. Nelli pyyhki kastunutta satulaa kuivaksi ja heitti satulahuovan patterin ylle hetkeksi kuivahtamaan. "Mennäänkö joku toinen kerta maastoon paremmalla säällä?" Nelli ehdotti taluttaessaan Mairen ohitseni. Nyökkäsin nauraen, kuinka hulluja ratsastajat olivatkaan. "Ihan sama, vaikka taivaalta satais lehmiä - pakko päästä ratsastaan!" Puristin vettä ratsastushanskoistani ja kuulin, kuinka sukkani litisivät kengissä joka askeleella, mutta silti olin tyytyväinen. Ratsastus piristi aina, oli sää sitten kuinka kamala tahansa! Sakun kommentti
Hienoa että tulit tallille, vaikka sade piiskasikin Metsälammella varsin lujaa. Kauaa ei ulkona aikaa viitsinyt viettää, kun oli jo kastunut läpimäräksi. Hyvä ettei sade kuitenkaan sinua tai Cheriä haitannut, ja mikä parempaa, sait Nellin mukaasi! Pääasia, että sekä sinä ja ratsusi nautitte pienestä yhteisestä hetkestä. Tarina oli virheetön ja mukavaa luettavaa. Hienoa työtä!
16,30v€
|
|
|
Post by Vilja on Oct 19, 2013 14:35:20 GMT 2
Kun aamulla katsoin ulos ikkunasta, kaikki oli valkoista. Maata peitti kevyt lumikerros, ja lisää satoi hiljalleen taivaalta. Minuun iski heti palava halu lähteä tallille katsomaan, miten Cheri oli ottanut talven vastaan. Siispä puin tallivaatteet päälle ja lähdin matkaan! Tallialue oli yhtä luminen kuin muukin maailma. Hevoset söivät aamuheiniensä rippeitä loimet yllään, ja tallikoira Arttu intoili maata peittävästä valkoisesta asiasta vauhdikkaasti säntäillen kaikkiin ilmansuuntiin. "Huomenta, Vilja!" Sanna huikkasi päätallin ovelta. "Huomenta, huomenta", huikkasin pirteästi takaisin kävellessäni tallia kohti. Sanna kutsui Arttua, joka hetken lumenkaivamisen jälkeen kiisi naisen luokse häntä propellin lailla pyörien. "Melkeen ehdittiin laittaa kaikille hokit alle", Sanna kertoi kiinnittäen pitkän riimunnarun Artun pantaan. Pari pikkutyttöä kurkistelivat tallin sisältä innokkaasti hymyillen, kun Sanna kääntyi heitä kohti Artun kanssa. "Noniin, älkää sitten eksykö", nainen ojensi narun toiselle tytöistä ja katsoi, kuinka lapset lähtivät kikattaen taluttamaan Arttua pois tallipihalta. "Onko Cherillä jo talvikengät?" kysäisin ja katsoin myös tyttöjen perään. "On", Sanna vastasi hymyillen ja peruutti sisälle talliin hakemaan puoliksi juotua kahvikuppiaan. Minä iloitsin, sillä pääsisin maastoilemaan talvisesta säästä huolimatta! Autoin Sannaa tallin siivouksessa puhdistamalla Cherin karsinan, ennen kuin lähdin hakemaan tammaa ulkoa. Se seisoskeli rennon näköisenä paikallaan, mutta kun kutsuin sitä lähestyessäni porttia, poni lähti astelemaan vastaan. "Heippa, vanha rouva", tervehdin tammaa ja nappasin sen riimunnarun päähän. Talutin Cherin käytävälle ja riisuin siltä loimen. Sillä oli vain kevyt sadeloimi päällä, sillä ulkona oli vain vähän pakkasta ja tamma oli kuitenkin saanut kasvatettua jo sopivasti talvikarvaa ylleen. Pyyhkäisin ponin karvapeitteen harjalla ja puhdistin kaviot, minkä jälkeen aloinkin jo varustamaan Cheriä. Pujotin suitset takkini alle kaulalleni roikkumaan, jotta kuolaimet lämpenisivät vähän sillä välin, kun satuloin ponin. "Maastoonko oot lähössä?" Sanna tiedusteli kipatessaan kottikärryllisen purua siivoomaansa karsinaan. "Pakkohan se on, kun on noin nätti ilma ja ensilumi maassa", vastasin naureskellen ja kiristin Cherin satulavyötä. Sujautin kuolaimet suuhun ja kiinnitin suitsien soljet, ja sitten Cheri oli valmis lähtöön! Laitoin vielä kypärän päähän ja hanskat käteen, ja talutin tamman ulos noustakseni satulaan. Kiristettyäni satulavyötä vielä yhdellä reiällä pääsimme vihdoin lähtemään. Suuntasimme Harjunlenkille rauhallisessa käynnissä. Annoin Cherille pitkät ohjat ja ihastelin lumisia maisemia. Cheriä maisemanmuutos ei näyttänyt ihmetyttävän ollenkaan. Se oli varmaan nähnyt ensilumen jo niin monta kertaa elämänsä aikana, ettei jaksanut enää kummastella sitä. Siirryimme raviin, kun olimme ohittaneet saunan. Aurinko paistoi kirkkaasti ja sai lumen kimaltelemaan. Cheri pärskähti hölkätessään rennosti eteenpäin, ja kevyt lumi pöllysi ponin kavioiden alla. "Prrr, käynti", sanoin istuessani alas satulaan ja hiljensin Cherin käyntiin. Käännyimme Pirunpolulle, jota pitkin jatkoimme käynnissä aina Jokipolulle asti. Siinä uskalsin ottaa taas ravia, mutta hiljensin pian käyntiin, kun Rajasillalta päin lähestyi toinen ratsukko. "Moikka!" tuntematon tyttö tervehti ohittaessaan meidät. Tervehdin takaisin ja pyysin Cherin raviin, kun olimme päässeet ohi toisesta ratsukosta. Käännyimme Rajapolulle, jota pitkin pääsisimme takaisin Harjunlenkille. Otin Cherin taas käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Se venytti tyytyväisenä kaulaansa ja yritti vaivihkaa napata viimeiset lehdet eräästä polunviertä koristavasta kasvista. Kun päädyimme takaisin Harjunlenkille päätin nostaa laukan. Valmistelin Cherin nostoon ja annoin laukka-avut. Tamma siirtyi nätisti laukkaan ja pärskähti innoissaan, kun nousin kevyeen istuntaan ja annoin ponin mennä vähän reippaammin. Ennen tallille paluuta hölkkäsimme rennosti ja otimme loppuun vielä käyntiä pitkin ohjin. Kuuntelin lumen narskuntaa Cherin kavioiden alla ja katselin tamman harjaan laskeutuvia lumihiutaleita tyynen rauhallisena ja huolettomana. Ponin selässä olo tuntui niin kotoisalta, kun se kuljetti minut turvallisesti takaisin Metsälammen pihalle. Riisuin Cherin varusteet ja vein ne takaisin omille paikoilleen odottamaan seuraavaa ratsastuskertaa. Sinte jakeli parhaillaan päiväheiniä tarhoihin, joten Cherikin pääsisi takaisin ulos loppupäiväksi. Harjasin ponin tällä kertaa vähän tarkemmin kuin ennen ratsastusta ja hieroin tamman läpikotaisin kumisualla. Se roikotti alahuultaan ja nuokkui käytävällä puoliunessa pyöritellessäni sukaa karvapeitettä pitkin. "Hieno poni", höpötin pyyhkiessäni irtokarvat pölyharjalla pois ja heitin sadeloimen tamman päälle. Irrotin Cherin käytävältä ja talutin sen takaisin ulos. Tarhassa ponia odottikin jo oma heinäkasa, jonka huomattuaan tamma heräsi käytäväkoomastaan. Päästin sen irti portilla ja seurasin, kuinka Cheri suuntasi suorinta tietä omille heinilleen, eikä edes vilkaissut tarhakaveriaan. Uppouduin katselemaan syöviä hevosia niin, että säikähdin, kun tunsin jonkin koskettavan jalkaani. "Huh, säkö se vain olitkin!" totesin selvitettyäni, että yllätyshyökkääjä olikin vain Arttu, joka oli päässyt taas viilettämään vapaana ensilumeen. Koira kiersi minut pari kertaa häntä heiluen ja jatkoi sitten matkaansa etsien mahdollisimman lumisen kohdan, missä kieriä. Minä lähdin takaisin sisälle talliin piilottamaan Cherin ruoka-astiaan kuivattua leipää yllätykseksi iltaa varten, ennen kuin lähdin kotia kohti. Sannan kommentti
Ensilumi näyttää aina niin kauniilta synkän syksyisen maiseman peitteenä. Tällaisella säällä onkin maailman paras idea käydä moikkaamassa hoitohevostaan. Rento ja letkeä maastolenkki upeissa, kimmeltävissä maisemissa; mitä muuta voikaan talvelta toivoa? Myös Arttu on ollut ensilumesta tavattoman innoissaan – Metsiksen hevosia lumikuorrute ei ole kuitenkaan pahemmin hämmästyttänyt.
Ihanan otsikon alle kirjoitettu tarina oli pitkä ja suurimmaksi osaksi virheetön. Olet hyvä yksityiskohtien kuvailussa: tarinasi ovat aina mielenkiintoisia ja mukavia lukea – lukijan on helppo päästä mukaan hyvin kirjoitettuun tarinaan. Tarinastasi sai kimmeltävän, hiukan kirpeänraikkaan ja talvisen mielikuvan. Kiva että jaksat yhä kirjoitella!
"Onko Cherillä jo talvikengät?" kysäisin... -> lainauksen jälkeen jatketaan aina pilkulla (paitsi jos lainaus loppuu kokonaan pisteeseen): -> "Onko Cherillä jo talvikengät?", kysäisin... -> "Cherillä on jo talvikengät."
siivoomaansa (puhekieltä) -> siivoamaansa
18,70v€
|
|
|
Post by Vilja on Nov 1, 2013 17:55:49 GMT 2
"Makuupussi, on. Hammasharja, on. Yöpuku, on", luettelin tunkiessani yöpymistä varten tavaroita reppuun. Olimme pienellä hoitajaporukalla päättäneet jäädä yöksi Metsälammelle, kun kerrankin olimme löytäneet viikonlopun, jolloin kaikilla olisi aikaa. Kun olin pakannut tarvittavat tavarat mukaani pääsin vihdoin lähtemään tallille. Ulkona oli vielä valoisaa, joten ehtisin käydä Cherillä maastossa pyörähtämässä. Tallilla kävi vilske, kun monet halusivat ehtiä valoisalla liikuttamaan hoitsujaan. Minä vein tavarani kaappiin odottamaan iltaa ja lähdin hakemaan tammaa tarhasta. Se seisoi keskellä tarhaa kuivassa kohdassa, eikä näyttänyt siltä, että aikoisi sotkea kavioitaan mutavelliin. "Cheri, tänne! Tule, tule!" kutsuin ponia tarhan portilta. Tamman tarhakaverit olivat linnoittautuneet kauimmaisiin nurkkiin, jotka olivat ainakin vielä kuivahkot. Tarhan edusta puolestaan näytti pohjattoman syvältä mutasuolta, enkä itsekään olisi halunnut astua sen puolelle. "Tuu nyt!" maanittelin ja napsutin riimunnarun lukkoa merkiksi, että nyt olisi aika lähteä sisälle. Vanha rouva käänteli korviaan äänen suuntaan, mutta ei suostunut liikahtamaankaan kuivalta maalta lähemmäksi. Huokaisten luovutin ja pujahdin tarhan sisäpuolelle. Yritin pysyä liikkeessä, jottei kenkäni ehtisi jäädä kiinni mutaan, ja kävin nappaamassa Cherin riimunnarun jatkoksi. Pesupaikka oli vapaana, kun vihdoin pääsin sisälle talliin. Cherillä oli onneksi ollut loimi päällä, joten se oli pysynyt kimona kaikkialta muualta paitsi jaloistaan. Riisuin loimen ja suihkuttelin tamman jalat puhtaiksi. Siirsin sen sitten käytävälle, jotta seuraava halukas pääsisi pesemään oman hevosensa jalat. Harjasin ponin vielä nopeasti, selvitin jouhet ja kaivoin mutavellit pois kavioista, ja sen jälkeen oli aika laittaa varusteet päälle. Satulahuovalle näytin ensiksi harjaa, sillä se oli sisäpuoleltaan aivan Cherin karvojen peitossa. Sitten heitin satulan selkään ja suitset päähän, puin itselleni kypärän ja vedin hanskat käteen. "Me lähdetään nyt, moikka!" huikkasin talliin jääville henkilöille, jotta edes joku tietäisi, milloin olin lähtenyt maastoon. Tällä kertaa lähdimme kävelemään Tallipolkua pitkin pois tallipihasta. Maisema oli aika surkean näköinen, koska kaikkialla oli vain mutaa ja kuolleita kasveja, mutta Cheriä se ei haitannut. Tamma porskutti menemään mielellään, ja kun pyysin sitä raviin, se oikein pyrähti reippaaseen hölkkään. Annoin ponin ravata löysin ohjin isolle tielle asti, mutta sitten keräsin ohjia vähän tiukemmalle autojen varalta. Siirsin Cherin käyntiin ja annoin sen kävellä rauhassa tienpientareella. "Hyvä tyttö", kehuin tammaa ja silitin sen kaulaa, kun se ohitti vastaantulevan auton korvaansakaan heilauttamatta. Nostin vielä autoilijallekin kättä kiitokseksi, kun hän hidasti kohdatessaan ratsukon, ja ohjasin Cherin Rantapolulle, jota pitkin jatkoimme ravaten. Kun pääsimme tutulle Harjunlenkille, pyysin Cheriä nostamaan laukan. Se hypähti keinuvaan laukkaan korvat hörössä, ja nousin kevyeen istuntaan antaen tammalle enemmän tilaa liikkua. Otin hyvissä ajoin ponin raville, jotta saisimme kävellä rauhassa loppukäynnit. Cheri oli aluksi eri mieltä hidastamisesta ja se yritti kovasti jatkaa laukalla, mutta joutui lopulta antamaan periksi, kun vauhti hidastui liikaa. Viimeisessä kaarteessa vastaan tulivat Myy ja kärryillä istuva Roope. "Säkö oot siirtyny poneihin?" kiusasin hyväntahtoisesti nostaessani kättä reippaille lenkkeilijöille. Cheri kohotti päätään uteliaana Myyn pyyhältäessä pikkuraviaan ohitsemme. "Paraskin puhuja", Roope mutisi pidellen ohjia rennosti yhdessä kädessä ja kärrytteli pois päin Harjunlenkille. Me jatkoimme Cherin kanssa matkaamme takaisin tallille ja suorinta tietä taas pesupaikalle, sillä Cheri oli onnistunut roiskimaan muraa mahaansa asti. Tallilaiset roudasivat hevosia ulkoa sisälle, joten katsoin parhaaksi hoitaa Cherin karsinassa, jottemme olisi muiden tiellä. Kävin parhaillani Cherin jalkoja läpi, kun luulin kuulleeni ääntä karsinan oven luota. Kurkistin tamman selän yli ovelle, mutta ei siellä näkynyt ketään. Olin ihan varma, että joku olisi juuri seissyt karsinan edessä! Liu'utin kättäni ponin takajalkaa pitkin ja varmistin, että se tuntui normaalilta. "Krhm." Äänen kuullessani käännähdin katsomaan, kuka siellä oikein selvitteli kurkkuaan, mutta taaskaan en nähnyt ketään. Taputin Cheriä lautaselle kiertäessäni tamman takaa toiselle puolelle karsinaa. Olin juuri astunut käytävän puolelle, kun karsinan ovea sulkiessani sain pienen sydänkohtauksen. "Hui kamala!" henkäisin säikähtäessäni pientä tyttöä, joka seisoskeli harja kädessä karsinan edessä. Tyttö tapitti minua ujosti ja vilkuili merkitsevästi Cherin karsinaan. "Saanko mä harjata Seriä?" tyttö kysyi varovasti ja kohotti harjaansa. Naureskelin itselleni tajutessani, että tyttö oli odotellut karsinan edessä jo jonkin aikaa, mutta en ollut huomannut häntä, koska tyttö oli juuri riittävän lyhyt jäämään oven taakse piiloon. "Joo, saat", lupasin ja raotin Cherin ovea, jotta hän pääsisi harjailemaan ponia. Vahdin tammaa sen aikaa, että tyttö sai tarpeekseen Cherin rapsuttelusta ja lähti aurinkoisesti hymyillen etsimään isosiskoaan, jonka kyydillä oli Metsikselle tullut. Vein Cherin tavarat omille paikoilleen ja jäin norkoilemaan Cherin karsinan eteen eväsbanaania syöden. "Me saatiin lupa nukkuu vintillä", Iida ilmoitti, kun kaikki yöksi jäävät olivat kokoontuneet päätalliin. Siinä missä nuorimmat halusivat mennä heti tekemään poppareita ja laittamaan elokuvaa valmiiksi Sannan alakertaan, me vanhemmat päätimme käydä laittamassa pedit valmiiksi vintille. Ei kukaan enää illalla jaksaisi niillä päätään vaivata! Homma oli hoidettu nopeasti pois alta, ja pian me kaikki olimme vallanneet Sannan alakerran poppareinemme ja karkkeinemme. "Saanko mäkin liittyä seuraan?" Sanna kysyi varovasti, kun istuimme vieri vieressä sohvalla odottamassa, että elokuva alkaisi. "Saat!" sanoimme kaikki yhteen ääneen. Tiivistimme sohvalla niin paljon kuin pystyimme, jotta Sannakin mahtuisi istumaan. Hän kuitenkin vain nauroi yrityksellemme ja istuutui nojatuoliin. Kierrätimme popparikulhon naisen ojennettuihin kätösiin ja hiljennyimme lopulta tuijottamaan television ruutua. Oli huono idea katsoa kauhuleffa, kun sen jälkeen piti uskaltautua säkkipimeään ulkomaailmaan. Onneksi ulkovalot olivat päällä, joten tallille ei tarvinnut vaeltaa sokkona. "Tuolla vilahti jokin", Jossu sihahti ja törmäsi selkääni yrittäessään kiirehtiä eteenpäin. Kuikistelin pimeyteen yrittäen nähdä, mikä siellä vilahteli, mutta silmäni eivät erottaneet mitään ylimääräistä. "Se oli varmaan vaan joku heiluva oksa", vakuuttelin enemmänkin itselleni ja seurasin edellä meneviä tiukasti. "Niin varmaan", Jossukin myötäili, mutta piti varmuuden vuoksi hihastani kiinni. Kun iltatoimet oli saatu päätökseen, ja kaikki makasivat omilla pedeillään (Iida oli kiitellyt kavutessaan ensimmäisenä tallivintille: "Ihanaa, kun te laitoitte nää valmiiksi, mä en olis enää jaksanu!") kuunnellen hevosten rauhallisia ääniä alhaalta. "Miettikää, jos se tyyppi nyt seisois tuolla nurkassa", Claudia pelotteli kääntyen kyljelleen ja loi kauhistuneen ilmeen meihin. Iida älähti mulkaisten vihaisesti Claudiaa ja peitti korvansa käsillään. "Eikä! Oo hiljaa!" "Vitsi, vitsi", Claudia rauhoitteli naureskellen ja nauroi vähän lisää, kun Iida potkaisi leikillään hänen jalkaansa. Minä hymyilin hu*neena silmät kiinni puoliunessa, osallistuen keskusteluun väsynein hymähdyksin silloin tällöin. "Kuulitteko? Se tuli alhaalta", Destiny kuiskasi. Minä käynnistin virransäästötilaan vaipuneet aivoni ja kuuntelin tarkkaavaisesti. Mitään ei kuulunut. "En mä kuule mitään", Jossu kuiskasi toiselta puolelta ja kohottautui käsivartensa varaan. Iida sytytti lampun, jonka olimme raahanneet vintille. "Mitä sä sitten kuulit?" "Ihan ku tallin ovi ois kolahtanu." "Se oli varmaan vaan tuuli", Claudiakin osallistui keskusteluun unisesti. Kaikki nyökyttelivät ja hymisivät myöntyvästi. Se oli varmasti ollut tuuli. Yritimme rauhoittua nukkumaan, mutta kuuntelimme kaikki jokaista rasahdusta ja hevosen pärskähdystä jännittyneinä. "Ei olis kannattanu kattoo sitä leffaa", huomautin kääntyessäni selälleni ja yritin nähdä hämärässä tallin kattoon. "No ei", Destiny totesi huokaisten ja sukelsi korvia myöten makuupussiinsa. Olin torkahdellut muutamien minuuttien ajaksi aina välillä. Kun seuraavan kerran hätkähdin hereille, olin aivan varma, että joku kulki tallin käytävällä. "Nyt mäkin kuulin sen, Destiny", sanoin hiljaa ja kömmin ulos makuupussista. "Pitäskö mennä tarkistaan?" "Hyi! Mä tuun mukaan", Claudia kömpi istuma-asentoon ja hieroi kasvojaan. Muut tytöt jäivät vintille valmiusasentoon, jos tarvitsisimme apua. Claudia löysi itselleen vanhan kouluraipan aseeksi ja lähti laskeutumaan edeltä alas hevosten luo. "Kuka siellä?" hän huhuili sytyttäessään käsikopelolla valot talliin. Kirkkaat lamput saivat meidät siristelemään silmiä, ja joku hevosista hörähdi vähän kysyvän kuuloisena. Kukaan ei kuitenkaan vastannut Claudian esittämään kysymykseen. "Kurkkaa sä toimistoon, niin mä käyn tarkistaan rehuvaraston", Claudia käskytti ja lähti kävelemään käytävän läpi tallin toiselle puolelle. Minä seurasin perässä kurkistellen jokaiseen karsinaan, mutta niissä seisoskeli vain sinne kuuluvat asukkaat. Tutkimme joka paikan, säikähdimme jokaista ääntä ja tulimme lopulta siihen tulokseen, ettei tallissa ollut kuin me. Hevoset nuokkuivat silmät puoliummessa, eivätkä ne näyttäneet kuulleen mitään outoa. "Eiköhän mennä takas nukkumaan", haukottelin suunnatessani takaisin tallin toiseen päätyyn. Claudia oli samaa mieltä, ja kiivetessäni ylös vintille hän napsautti valot pois päältä. "Vilja! Tuolla on joku", hän yritti huutaa hiljaa ja jähmettyi paikoilleen. Käännyin katsomaan ikkunaa, jota Claudia osoitti, ja näin sen itsekin. Ikkunan takana seisoi tumma hahmo! "Onhan tallin ovi lukossa?" kysyin ja vilkuilin ovelle päin. Claudia kävi varmistamassa, että se oli lukittu, ja kiipesimme takaisin vintille kertomaan uutiset myös muille. Nyt meitä kaikkia pelotti ja kunnolla. Iida ehdotti, että lähtisimme Sannan taloon turvaan, mutta kukaan ei halunnut lähteä ulos. "Se varmasti tappais meidät", Destiny arveli peloissaan ja tuijotti tarkkana vintille johtaville tikkaille. Päätimme yhteistuumin, että jäisimme vintille ja yrittäisimme nukkua. "Kaikki ovet on lukossa, ei se pääse tänne sisälle", Jossu järkeili ja sai muut hieman rauhoittumaan. Kömmimme takaisin makuupusseihimme ja nipistimme silmämme kiinni. "Se oli varmaan vaan joku ihme hiippari, joka vaa kiertelee ympäriinsä", Claudia tuumasi puoliunessa ja hiljeni sitten kokonaan. Heräsimme alhaalla kolisteleviin hevosiin. Ne ilmoittivat selkeästi, että oli aamuruokinnan aika, ja me olimme aikatulusta myöhässä. "Mä en uskalla mennä alas", Iida valitti surkeana ja käpertyi tiukemmin makuupussiinsa. "Entä jos se tyyppi on vielä siellä?" "En mä usko", lohdutin noustessani ylös. "Jos siellä joku oikeesti oli, niin ei se koko yötä siinä oo voinu seistä", vakuuttelin ja lähdin laskeutumaan alas vintiltä. Destiny ja Jossu seurasivat perässä hiukset nukkumisesta sekaisin. Kun olin päässyt alas, säikähdin pahanpäiväisesti: se sama hahmo näkyi vieläkin ikkunan takana! "Tytöt, se on vieläkin tuolla", ilmoitin perässäni laskeutuville Destinylle ja Jossulle, jotka henkäisivät kauhistuneina ja kiirehtivät vierelleni. "Ei kai se oo kuollut?" Destiny epäili, muttei uskaltanut mennä lähemmäksi ikkunaa. Jossu sen sijaan näytti tajuavan jotain, sillä hän lähti reippaasti kävelemään tallin ovea kohti. Hän pujahti hämärtävään aamuilmaan ja kiersi tallin taakse, missä tumma hahmo oli - tai siis oli ollut. Nyt sitä ei enää näkynyt missään! Kiirehdimme tallin ovelle katsomaan, oliko hahmo hyökännyt Jossun kimppuun, mutta näimme vain hu*neena virnuilevan Jossun, joka kantoi märkää loimea käsissään. Lopulta meille selvisi, että Claudia oli aikonut pestä Sallin loimen ja vienyt sen ensiksi ulos tuulettumaan. Loimi oli kuitenkin jäänyt sille tielle, sillä Sanna oli pyytänyt Claudiaa auttamaan paria alkeistuntilaista ratsujensa varustamisessa. Olimme yöllä nähneet loimen roikkumassa ikkunan takana ja luulleet sitä ihmiseksi! Yöllä ei ollut paljoa naurattanut, mutta nyt me kaikki kikattelimme yölliselle kauhunhetkelle aamuruokia jakaessamme. Kesken kaiken Iida seisahtui miettivän näköisenä ja kääntyi sitten katsomaan meitä muita. "Mutta entä ne äänet? Ei se loimi niitä voinut tehdä", hän muistutti. Yritimme keksiä jotain loogista selitystä kolahduksille, kun Sanna ilmestyi talliin. "Huomenta, tytöt!" hän sirkutti pirteästi ja venytteli käsiään kohti kattoa. "Nukuitteko hyvin?" "No jaa", Destiny totesi hieroen niskaansa. "Me luultiin, että joku tarkkaili meitä ikkunan takaa, mut se olikin vaan loimi", hän selitti ja Claudia naurahti nolona. "Me myös kuultiin kolahduksia, ihan ku joku ois avannu tallin oven", Iida jatkoi totisena. Sanna oli hetken aikaa hiljaa, kunnes hänellä sytytti. "Ainiin joo! Mä kävin illalla vielä kokeilemassa, olitteko muistaneet laittaa oven lukkoon", hän nauroi ja soi meille pahoittelevan katseen. Saimme siis huokaista helpotuksesta ja unohtaa omituiset äänet kokonaan. Vasta kotiin mennessäni tajusin, että ääniä oli kuulunut enemmän kuin kerran. Sannan vierailu selitti vain ensimmäisen, mutta olin ihan omin korvin kuullut myöhemmin yöllä toisen omituisen äänen. Täysin normaaleja selityksiä tapahtumalle oli monia, mutta minä halusin uskoa, että Metsälammella oli ikioma tallitonttu! Sannan kommentti
Ihan näin ensin pahoittelen hiukan kestäneestä vastauksesta, tarinasi oli sen verran pitkä, että jouduin järjestämään itselleni aikaa ehtiäkseni lukemaan sen. No, hyvä ja ajan kanssa kirjoitettu kommentti on varmaankin parempi kuin nopeasti hutaistu, eikös
Tämän minä nimittäisin vuoden tarinaksi, jos sellainen kisa olisi tuottanut aikoinaan suosiota! Virheettömässä ja melkoisen pitkässä tarinassa oli sopivasti jännitystä, ja suurimmalle osalle tapahtumista löytyi luonnollinen selitys loppupuolelta. Mielestäni oli hyvä ettei kaikki yön tapahtumat selvinneet: se toi juuri sopivasti jännitystä! Tällaisia tarinoita kaivattaisiin Metsälammen arkeen enemmänkin. Mitä mieltä olisit, jos järjestäisin tänne "kuukauden hoitotarina" -valinnan? Saisikohan se kannatusta osakseen?
Mielestäni on hauska juttu, että te tallilaiset tykkäätte pitää meillä tuollaisia yökestejä. Tallivintti on aina "tyhjänä", joten sinne saa kyllä majoittautua aina halutessaan. Toki myös taloon saa tulla nukkumaan – tosin se ei ole ollenkaan yhtä hauskaa kun tallivintin hämärässä nukkuminen. Metsälammella on kuultu monesti huhuja epämääräisistä äänistä ja kolahduksista iltasella; päiväsaikaan sellaiset äänet hukkuvat tallin vilskeeseen. Jokainen tietysti vetää omat johtopäätöksensä tällaisista asioista – toiset uskovat kaikelle löytyvän luonnollinen ja normaali selitys, kun taas toiset uskovat kummituksiin ja – toiset sitten tallitonttuihin tai muihin metsän menninkäisiin. Minä olen melko taikauskoinen, enkä haluaisi ollenkaan asua tylsässä tallissa jossa ei kummittelisi ollenkaan! Toivottavasti nukuitte hyvin, vaikka yösija on paikan mukainen. Tallivintin puiselle lattialle on hankala rakennella viiden tähden sviittiä kaikkine mukavuuksineen, ja mielestäni yön tallivintillä kuuluu olla nimensä veroinen!
Seuraavalla hoitokerrala voisit melkeinpä piirtää kuvan jostakin tapahtumasta, mitä tallivinttiyön aikana tapahtui. Miltä pihalla "tuijottanut hahmo" näytti tallin hämärässä valossa? Millainen tallitonttu Metsälammella voisi hiippailla? Wautsi, sellainen olisi tosi hieno lisä tähän!
38,70v€
|
|
|
Post by Vilja on Dec 5, 2013 10:21:55 GMT 2
Runo maastolenkistä (extratehtävä)
Pieni poni pullamaha Seisoo yksin laitumella Haen sen sieltä sisälle Harjaan, laitan suitset päälle Sitten matkaan jo lähdemme Lähelle, ei pidemmälle Käynti, ravi, laukka vaihtuu Pärskintä kai kauas kuuluu Kotimatka rauhas taittuu Cherin lämmin selkä keinuu Karsinassa porkkanoita Putsaan ponin kavioita Hyvä lenkki, hyvä mieli Kotiin jatkuu oma tieni. Sannan kommentti
Ihanan rento ja letkeä runo! Tässä oli loppusoinnut kohdallaan, oikein kaunis ja mukavan sulava Alussa 3. ja 4. säkeet hiukan tökkivät, mutta muuten kokonaisuus oli onnistunut. Sulta en olekaan aiemmin runoja lukenut – kirjoittele niitä useammin, sulla on selvästi aineksia runoilijaksi!
13,50v€
|
|
|
Post by Vilja on Dec 24, 2013 10:11:58 GMT 2
"Taas valkeata joulua keskellä suurten hankien...", päätallin sisältä kantautui Sannan tunnelmallista lauleskelua, kun tarvoin pihan poikki sisätiloihin auttamaan joulujuhlan viime hetken valmisteluissa. Radio soitti joululauluja non-stoppina, Stefan ja Roope lakaisivat käytävää ja Sanna kiipeili jakkaralle yltääkseen nostamaan kimaltavaa koristeköynnöstä katonrajaan. Karsinatkin olivat saaneet kunnon kuorrutuksen: ylhäällä kaltereissa kiemurteli punaisia ja vihreitä köynnöksiä, nimikylteistä roikkui joulupalloja, ja jokaiselle hevoselle oli tuotu kuusenhavuja syötäväksi. "Vilja! Hyvä kun tulit", Sanna huomasi minun ilmestyneen paikalle ja laskeutui jakkaralta kepeästi hypähtäen takaisin maantasalle. Hän ohjasi minut toimistoonsa vilkuillen salamyhkäisesti ympärilleen ja sulki oven perässään. "No niin, koska sä olet tänä vuonna Metsiksen oma joulutonttu, sun täytyy valitettavasti pitää vähän lyhyempi ruokailu, että ehdit laittaan Cherin valmiiksi", Sanna selosti kaivaen pöytänsä laatikostosta jotain. "Ja koska täähän on erittäin salainen tehtävä - vaikka kaikki tietääkin, että joulutonttu olet sinä - niin oon pitänyt lahjasäkin visusti lukittujen ovien takana. Tässä on avain, älä hukkaa sitä tai kaikki jää ilman paketteja!" Saatuani tarkan ohjeistuksen joulutonttuilusta siirryin auttamaan valmisteluissa. Kannoin yhdessä Destinyn kanssa joulukoristelaatikot valmiusasemiin Sannan talon alakertaan alastoman kuusen läheisyyteen. "Pitäiskö takkaan laittaa jo tuli?" Destiny pohti, kun koemaistoimme etukäteen pipareita raskaan työn jälkeen. "Ei varmaan ihan vielä", tuumasin rouskuttaessani piparkakkua ja kurkistin yhteen koristelaatikkoon. "Oho, onpas paljon köynnöksiä! Jaksaakohan tuo kuusi kannatella kaikkia näitä?" Destiny arvioi katseellaan joulukuusen kestävyyttä ja kohautti olkiaan. "Epäilen vahvasti", hän totesi puistaen päätään ja huokaisi syvään. "Tervetuloa Metsälammen joulujuhlaan! Tervetuloa Metsälammen joulujuhlaan! Tervetuloa Metsälammen joulujuhlaan!" Sanna toisti tervehdystään lämpimästi hymyillen, kun kello alkoi olemaan neljä ja vieraita virtasi kuusenkoristeluun. "Stefan ei koske!" hän huomautti terävästi, kun poika lähestyi uhkaavasti piparikulhoa käsi ojossa. "Tervetuloa vielä kaikille yhteisesti. Onpa ihanaa nähdä teitä näin monta täällä! Onhan kaikki selvillä juhlan kulusta? Oon laittanu aikatauluja vähän joka puolelle esille, jos jossain vaiheessa tuntuu epäselvältä missä pitäis olla. Ja nyt Stefan saa ottaa pipareita", Sanna päätti alkupuheet Stefanille osoitetulla virnistyksellä ja laittoi radion päälle. Kulkuset kajahtivat ilmoille, ja tallilaiset ryhtyivät selvittämään toisiinsa kietoutuneita koristeköynnöksiä takkatulen räksähdellessä taustalla tunnelmaa luoden. Ihan niin kuin sitä olisi tarvinnut sen enempää luoda, kun yksi toisensa jälkeen joulujuhlan vieraat yhtyivät laulamaan kilpaa radion kanssa - kunhan piparinsyönniltä ehtivät. Joulukuusta tuskin näki kaikkien koristeiden alta, mutta se pysyi silti pystyssä epäilijöistä huolimatta. Siirryimme laittamaan hevosia valmiiksi kynttiläkulkuetta varten, ja Stefan jakoi jokaiselle osallistujalle oman led-kynttilän. "Mä laitan Novalle poronsarvet!" Claudia ilmoitti satuloidessaan tammaansa. Iidan hihitys kuului Aksun satulavyön lähettyviltä, ja pian tytön pää nousi ponin kyljen vierestä näkyville. "Oiskohan täällä jotain possunnenää Aksulle? Se on välillä kunnon sika", hän naureskeli rapsuttaessaan mustaa oria. Harjailin Cheriä kaikessa rauhassa karsinan suojissa. Supermummo jaksoi yhä katsella ohi käveleviä tallilaisia uteliaana ja tarkistaa jokaisen harjan, jolla sen karvapeitettä halusin puhdistaa. Sujautin kuolaimet ponin suuhun ja kiinnitin soljet, minkä jälkeen minulle jäi hetki aikaa odotella muiden valmistautumista. "Ovatko kaikki valmiina? Roope, tarkistatko vielä kaikkien satulavyöt - ihan vain varmuuden vuoksi?" Sanna huolehti kaikkien puolesta ja asetteli Merlin selkään heitettyä joululoimea paremmin. Roope teki työtä käskettyä ja kävi läpi jokaisen ratsukon. Mitään huomauttamista ei löytynyt, joten kulkue pääsi starttaamaan ajallaan. Lähdimme ensimmäiseksi kulkemaan Ravenia kohti, jossa meitä vastassa oli ihastelevia tallilaisia ja Ravenin omaa kynttiläloistoa. "Hyvää joulua!" kaikki huutelivat toisilleen, kun hevosletka matkasi tunnelmallisessa lumisateessa kohti seuraavaa paikkaa. Kaupungilla katujen varsiin oli kerääntynyt ihmisiä toivottamaan hyvää joulua ja ottamaan kuvia kynttiläkulkueesta. Etenkin vanhemmat ihmiset olivat iloissaan joulun piristyksestä, eivätkä pikkutytöt voineet olla huokailematta ihastuksesta, kun yksi toisensa jälkeen joulukoristeisiin pukeutuneet ratsut löntystivät possujunassa kylän läpi. "Kato, äiti, tolla hepalla on poronsarvet!" yksi lapsista huomasi Novan upean päähineen ja osoitti innokkaasti hevosta. Minä ja Cheri kilisimme mennessämme, sillä olin sitonut tamman otsapantaan pieniä kulkusia ja kypärän päälle vetämässäni tonttulakissa oli omat helynsä kilisemässä. Aika lensi siivillä, kun kiersimme naapuritallit ja palasimme rauhallisesti isoa tietä pitkin takaisin Metsistä kohti. Pirunmetsässä Loci pääsi testaamaan maastoratsastustaitojaan, kun Esa huomasi näkymättömän joulutontun puiden takaa piileskelemästä. Se hyppäsi polulta sivuun, upposi hankeen ja säikähti sitä vielä lisää, jonka jälkeen edellä menevän takapuoli sai toimia jarruna. Kynttilä pysyi sentään menossa mukana, ja matka jatkui taas rauhaisasti. Otimme vielä lyhyen pätkän ravia ennen tallille palaamista, ja hevoset pärskähtelivät tyytyväisinä. Vaikka lenkki oli sujunut rauhallisesti suurimmilta osin käynnissä, niin hevosille kuin ratsastajille oli tullut lämmin. Ja varsinkin ratsastajilla oli myös nälkä. Kun ratsut olivat riisuttu varusteista ja viety karsinoihinsa nauttimaan havunoksista, oli jouluruoan aika. "Aah, tuoksuu niin hyvältä!" Iida ryntäsi etunenässä poimimaan herkkuja lautaselleen. Minä täytin mukini höyryävällä glögillä ja nautin pöydän antimista kelloa silmällä pitäen. Sopivan hetken tultua hiippailin noutamaan lahjasäkin salaisesta olinpaikasta ja menin valjastamaan Cherin kärryjen eteen. "Älä huoli, ei me lähdetä enää lenkille", vakuutin kimolle tammalle, joka vähän epäillen katseli touhuamistani. Nostin valjaat ponin selkään ja kiristin mahavyön kiinni. Kiinnitin ohjasrenkaisiin kulkusia ja kiersin joulupintelit Cherin jalkoihin. Olin taluttamassa tammaa kärryjen luokse, kun Stefan putkahti talliin. "Apua, ei sun kuulu nähdä mua!" kauhistelin ja yritin piiloutua Cherin taakse. Olin paljastunut ennen kuin ehdin edes lähteä matkaan! "Älä huoli, mä kuulun Joulupukin jengiin", poika totesi kuiskaten ja vilkuili ympärilleen ennen kuin kaivoi takkinsa sisältä pienen lahjapaketin. "Tää unohtu kyydistä", hän totesi hymyillen ja tyrkytti pakettiaan minulle. Vilkaisin pakettikorttia ja sujautin lahjan sitten säkkiin muiden joukkoon. "Kiitti", Stefan muisti vielä sanoa, ennen kuin kiirehti takaisin syömään. Kello alkoi lähennellä joulutontun saapumisaikaa, joten lähdin kiertämään ison tien kautta pienen lenkin takaisin Metsälammen pihalle. Cheri kulki korvat hörössä kärryjä perässään vetäen, eikä välittänyt käynnin tahdissa kilisevistä kulkusista pätkääkään, vaikka olin kiinnittänyt niitä varmasti ainakin sata ympäri ponia. "Joulutonttu tulee!" Sanna kuulutti, kun tallilaiset näkivät valkoisen jouluponin lähestyvän. Vilkutin kärryistä kaikille innokkaille juhlijoille ja huhuilin lähestyessäni: "Onko täällä kilttejä lapsia?" Vastaukseksi sain erittäin kiltiltä kuulostavan kuoron myöntäviä huudahduksia. "Pitääkö meidän laulaa joulutontulle?" Claudia kysäisi, kun olin parkkeerannut Cherin tallipihalle. "Tottakai!" Sanna hihkaisi ja aloitti tutun laulun reippaasti. "Joulutonttu, joulutonttu, valkoparta, vanha ukki..." "Sanat ainaki sopii Viljalle kuin nenä päähän", Claudia naureskeli ja yllytti muutkin hörähtelemään hu*neina. Kuuntelin kaunista, välillä vähän korviaraastavaa kilpalaulantaa iloisesti hymyillen ja kiitin laulajia nöyrästi. "Ensimmäinen paketti... kuinka jännittävää!" aloitin lahjojenjaon kaivamalla mahdollisimman syvältä lahajsäkin syövereistä paketin. Se oli pehmeä ja vähän reissussa rähjääntynyt, mutta täysin käyttökelpoinen joululahjapaketti. "Ja se on Aylalle!" kuulutin kirkkaalla äänellä ja odotin, että paketin omistaja ilmaantuisi paikalle. Tyttö kipitti uteliaana kärryjen luo ja ojensi kätensä kohti pakettia. "Olepas hyvä, ja hyvää joulua!" toivotin ojentaessani lahjan tytölle. "Kiitos! Hyvää joulua!" hän toivotti takaisin ja puristeli lahjapakettia kokeilevasti poistuessaan sivummalle. Nappasin seuraavan paketin käteeni ja hetken sitä ympäri pyöriteltyäni löysin siihen kirjoitetun nimen. "Loci!" huikkasin nimen ilmoille ja ojensin lahjan eteenpäin hyvää joulua toivottaen. Lahjasäkki tyhjeni pikkuhiljaa. Huutelin nimiä toisensa perään, ja tallilaiset kävivät luonani noutamassa pakettinsa lapsenomaista intoa hehkuen. "Destiny!" kutsuin tyttöä löytäessäni aikaisemmin säkkiin sujauttamani pikkupaketin. Hän kiirehti hakemaan yllätyksensä ja ihmetteli, keneltä sellaisen oli mahtanut saada. Kohautin vain olkiani ja kaivelin käteeni litteän lahjan. "Ja tämä on...", käänsin kirjekuoreksi paljastuneen lahjan ympäri nähdäkseni, kelle se oli osoitettu. "Se onkin mulle!" naurahdin ja laitoin kuoren sivummalle siksi aikaa, että saisin viimeisetkin lahjat jaettua. "Kuka lähtee saunaan?" Stefan kysyi, kun olimme tankanneet lisää jouluruokaa vatsoihimme. "Mä voin lähtee, mut en mee uimaan", Claudia lupautui. Osa porukasta lähti valmistautumaan saunaan, mutta osa piti vielä vaatteet päällä. Iltaa vietettiin saunomisen lisäksi laulaen vielä vähän lisää joululauluja, syöden Sannan ruokien rippeitä aamuyölle asti ja katsoen joulukomedioita, jotka naurattivat luvattoman paljon väsynyttä kansaa. Muutama vierailija jättäytyi kyydistä lähteäkseen kotiin nukkumaan, mutta me Metsiksen tallilaiset jäimme yöksi. Onneksi Sanna ja Saku olivat ystävällisesti laittaneet pedit valmiiksi, sillä kun vetäydyimme nukkumaan, olimme kaikki niin rättiväsyneitä, ettemme olisi varmaankaan saaneet mitään petejä tehtyä. Ennen yökyläilyn aktiviteetteja poistuin hetkeksi syrjemmälle avaamaan lahjani. Uteliaasti revin kirjekuoren auki ja vedin sieltä esiin paperin. "Omistajanvaihdos", luki yläreunassa, ja aavistelin jotain pahaa. Oliko Cheri myyty? Jos oli, niin Sanna oli kyllä keksinyt todella surkean joululahjan. Luin kuitenkin eteenpäin sydän pamppaillen uuden omistajan tietojen kohdalla. Kukaan ei pysty arvaamaan, millaisen yllätyksen ja helpotuksen tunnekuohun koin, kun tajusin Cherin kuuluvan nyt kokonaan minulle. Se pieni, valkoinen pullamaha, jonka kanssa olin kerännyt kokemuksia jo yli vuoden verran. Se poni oli nyt oikeasti minun! "Sanna!" huusin juostessani takaisin ihmisten ilmoille. "Kiitoskiitoskiitos!" Hyökkäsin halaamaan naista kiitollisena, ja Sanna nauroi tietäen tasan tarkkaan, miksi oli joutunut halaushyökkäykseen. "Hei, Cheri", tervehdin ponia aamutuimaan. Tamma näytti unenpöpperöiseltä, mutta hörähti pienesti avatessani karsinan oven. Tallissa ei ollut vielä ketään muuta, ja ulkona oli yhä pilkkopimeää. Rapistelin saamaani hevosnamipussia kädessäni, ja Cheri käänsi korvansa uteliaana äänen suuntaan yrittäen hamuta makupaloja. Vein käteni tamman kaulalle ja annoin sen upota paksuun talvikarvaan. "Sä olet nyt mun oma poni", kerroin sille ja tarjosin yhden namin kädestäni. Cheri hamusi sen varovasti suuhunsa ja maisteli herkkua silmät tuikkien. Ei Cheri vielä ollut oikeasti minun, sillä vielä oli paperitöitä tekemättä. Mutta ajatus oli tärkein, ja siksi rapsuttelinkin tammaa niin kuin se olisi omani - koska se oli! (Varmaan on sanomattakin selvää, että on enemmän kuin ok, että Cheri muuttaa mulle )Sannan kommentti
Ihanan tunnelmallinen joulutarina - tämä jos joku kertoi juuri siitä, millainen Metsälammen joulu oli tänä vuonna! Mun mielestä Cheri oli jo sen verran vanha, ettei se enää jaksaisi kauaa jatkaa tuntiponin virkaa meillä Metsiksellä. Olet ollut ahkera ja pitkäjänteinen hoitaja, enkä keksinyt ollenkaan parempaa loppuelämän omistajaa kuin sinä. Paljon onnea uuden hevosen johdosta!
Tarinasi oli virheetön, siisti ja ennen kaikkea sellainen, että siihen pystyi eläytymään. Tarinaa oli mukava lukea, ja sen mielenkiintoisuus säilyi alusta loppuun asti järkähtämättömänä. Mielestäni olet kehittynyt kirjoittajana entisestään - vaikka ainahan sulta on saanut lukea ihania tarinoita. Jatka ihmeessä samaan malliin! Myöhäiset jouluntoivotukset
27,50v€
|
|
|
Post by Vilja on Dec 29, 2013 18:59:02 GMT 2
"Onko sulla nyt kaikki varmasti mukana? Laitoitko jo kuljetussuojat?" Sanna säntäili ympäriinsä tyrkyttäen Cherin vanhoja varusteita siniseen Ikea-kassiini, joka oli jo täpötäynnä kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Oli vanhoja, jo elämää nähneitä riimuja ja riimunaruja, pieni kangaspussi täynnä Cherin käyttämiä kenkiä, jotka vielä kestäisivät yhden tai kaksi kengitysväliä, Cherin haavasumute, Cherin shampoo, Cherin harjanselvitysaine, Cherin pesusieni... "Eiköhän mulla oo jo kaikki ja vähän enemmän", totesin kiitollisena hymyillen ja kieltäydyin ottamasta jonkun kauan aikaa sitten Metsälammelta muuttaneen hevosen kärpäshuppua. "Kiitos näistä kaikista, tässä on kyllä jo ihan liikaa", nauroin ja raahasin painavan kassin auton peräkonttiin. Sanna mutisi vähättelevästi, että kyllähän nyt ponin mukaan pitää antaa vähän varusteitakin, mutta luovutti lopulta ja lakkasi tarjoamasta satavuotiaita kaviokoukkuja ja lukottomia riimunaruja minulle. Melkein jokainen tallilainen oli kerääntynyt pihalle seuraamaan meidän muuttoamme. Cherillä oli jaloissaan kuljetussuojat ja se seisoi jo lähtövalmiina kopissa maistelemassa heinäverkon antimia. Kerran tai pari se huomautti kuopaisemalla, että meidän pitäisi jo lähteä, mutta muuten tyytyi hamuamaan heinänkorsia tyynen rauhallisena paikallaan. "Onko teillä pitkä matka?" Roope tiedusteli jäätyään katselemaan lastaussillan nostamista kottikärryjensä kanssa. "Ei kauheen pitkä", vastasin muistellen mielessäni, olinko mitannut välimatkaa koskaan. Cherille oli puettu loimi ja sillä oli päässään koristeommeltu nahkariimu. "Ajakaa varovasti!" Iida muistutti. Joulu oli jo ohitse, mutta tallissa joulukoristeet kimaltelivat yhä paikoillaan. Tarhoissa oli havuttomia kuusenoksia, ja Sanna oli kantanut toimistoonsa ison rasian piparkakkuja kävijöille. "Muuten saisin syödä niitä vielä ensi joulunakin", hän oli selittänyt ja pakottanut kaikki viemään mahdollisimman monta piparia mennessään. Minä annoin kaksi Cherille, joka maisteli herkkuja kummissaan ja nosti lopuksi ylähuultaan hauskannäköisesti ylös. "Me lähdetään 29. päivä", kerroin Sannalle myöhemmin illalla, ennen kuin lähdin tallilta. "Selvä homma. Mä tulen auttamaan pakkaamisessa ja sellasessa", hän kirjoitti päivämäärän ylös muistioonsa ja huokaisi. "On aina yhtä outoa, kun pitkäaikainen tuntiponi lähtee. Oli se sitten taivaslaitumille tai uudelle omistajalle", nainen totesi huokaisten ja nousi tuoliltaan. "Mutta ei auta! Nyt on aika laittaa talli nukkumaan." Destiny kysyi, miksi muutamme juuri sinä päivänä. Eikö olisi ollut parempi muuttaa vuodenvaihteessa? Tai vielä vähän myöhemmin? Hymyilin itsekseni laittaessani Cherin karsinan lukon kiinni. "Silloin on Cherin syntymäpäivä", paljastin ja silitin valkoista karvaa kaltereiden läpi. "Hyvää matkaa, ilmoita sitte heti, ku ootte perillä!" Sanna huiskutti kädellään hyvästiksi, kun kiipesin autoon istumaan. Isäni oli suostunut kuskiksi, sillä minä en voinut itse ajaa kopin kanssa. Hän vilkaisi sivupeileihin todetakseen, että trailerin valot paloivat. Kaikki oli kunnossa! "Hei, hei, Vilja!" Ayla huikkasi vilkuttaen vimmatusti kädellään. "Kyllä mä tuun tänne vielä takaisin", ilmoitin hymyillen auton ikkunasta tallilaisille ja nostin kättäni hyvästiksi. "Ai, no sit: hei, hei, Cheri!" Ayla korjasi naurahtaen ja katsoi hitaasti liikkeelle lähtevää koppia vähän haikeana. Minäkin tunsin lievää haikeutta auton kaartaessa Metsiksen pihasta isolle tielle. Olin kokenut niin paljon kuluneen vuoden aikana yhdessä Cherin kanssa, etten ihan heti tottuisi uuteen asetelmaan, vaikka näin oli Cherille ja Metsälammelle parempi. Ja minulle, vaikken sitä heti tajunnutkaan. Nyt Cheri olisi kokonaan minun, enkä voisi syyttää tai onnitella ketään muuta kuin itseäni, mitä ikinä Cherin kanssa tulisikaan tapahtumaan. Isä peruutti kopin omalle paikalleen. Hyppäsin autosta ulos ja kiirehdin kurkistamaan sivuovesta, miten Cheri oli matkasta selvinnyt. Heinäverkko oli tyhjä, ja poni kurkisteli uteliaana uusia maisemia kopin ovesta. Appi hirnahti tuttuun tapaansa tarhasta ja sai Doninkin ravaamaan oman tarhansa portille ihmettelemään, mitä tallilla tapahtui. "Teille tuli uusi kaveri!" ilmoitin hevosille. Cherin hörinä kuului kopista, kun se alkoi etätutustumaan uusiin tallikavereihinsa. Isä tuli auttamaan lastaussillan laskemisessa ja muutenkin hevosen sekä tavaroiden purkamisessa. Cheri peruutti tottuneesti suoraan ulos kopista ja jäi korvat hörössä kuuntelemaan ja katselemaan ympärilleen. "Tervetuloa kotiin, Cheri", toivotin ponin tervetulleeksi ja annoin sille porkkananpalan. Se hamusi sen hellästi kädeltäni ja käänteli päätään rauhallisesti puolelta toiselle. Doni oli aivan innoissaan toisesta kimosta ponista, ja kulki tarhan reunaa edestakaisin hörähdellen. Cheri pääsi omaan tarhaan tutustumaan uuteen kotiin. Heitin kaikille heinää, ennen kuin ryhdyin purkamaan tamman tavaroita autosta. Isä oli jo kantanut suurimman osan talliin, joten päästin hänet lähtemään kotiin kahville. Hän oli tehnyt jo enemmän kuin tarpeeksi, ja selviäisin loppuhommista yksinkin. Kun olin järjestänyt Cherin tavaroille oman nurkkauksen, kantanut satulan ja suitset telineisiinsä ja merkannut tamman ruoat erilleen muiden rehuista, muistin luvanneeni ilmoittaa Sannalle, kun olimme päässeet perille. Kaivoin puhelimeni taskusta ja näpyttelin lyhyen, mutta ytimekkään tekstarin: >>Kotona ollaan! Matka sujui ongelmitta, ja Cheri pääsi omaan tarhaan jaloittelemaan. Saa nähdä, millaisen huudon Doni saa aikaan illalla, kun kaikki ovat sisällä... ;)<< Illalla tallissa raikui. Donin piti päästä esittäytymään ensimmäisenä, joten se koki parhaaksi aloittaa huutamisen jo ulkona. Appi kuittasi jutun lyhyellä hörähdyksellä, ja sitten ruoka vei voiton, eikä se jaksanut miettiä uutta hevosta sen enempää. Cheri käänteli korviaan Donin suuntaan ihmetellen, mikä pojalla oli hätänä, mutta ei yhtynyt huutoon. Lopulta Donikin rauhoittui tajutessaan, ettei Cheriä kiinnostanut, ja sekin työnsi turpansa rehuastiaan. Kaadoin Cherille iltaruoat ja katselin pitkään tamman rauhallista syömistä. Talliin laskeutui tasainen rouskutus, kun kaikki kolme keskittyivät täysillä ruokakuppinsa tyhjentämiseen. Cheri vaikutti ihan tyytyväiseltä, vaikka kaikki oli vielä ihan uutta ja varmasti outoa. Pujahdin sen karsinaan upottamaan käteni paksuun talvikarvaan. "Sä tulet varmasti viihtymään täällä", kuiskasin tammalle, joka nuoli kuppinsa reunaa. Haroin kädelläni ponin takutonta harjaa ja nauroin, kun Cheri yritti hamuta toista kättäni. Tarjosin sille kaksi hevosnamia, ja Apin huomauttaessa olemassaolostaan päätin nakata toisillekin yhdet herkut yöpalaksi. En olisi halunnut lähteä tallista ollenkaan, mutta hevosten heinän rouskutusta kuunnellessa minullekin tuli nälkä. "Hyvää yötä!" huikkasin tapani mukaan tallin ovelta, sammutin valot ja lukitsin ulko-oven. Tuntui hassulta, kun tallissa oli uusi hevonen. Vaikka eihän Cheri ollut uusi, vaan vanha tuttavuus. Tiesin jo valmiiksi, millainen luonne sillä oli, ja miten sen kanssa kuului toimia. Mitä se pelkäsi ja mitä ei, miten sitä ratsastettiin, ajettiin, juoksutettiin... Olin helpottunut, sillä tiesin, että Cherin kanssa toimiminen olisi helppoa, tuttua ja turvallista. Niin kuin oma koti, ja siltä Cherin kanssa oleminen tuntui - kuin olisi tullut kotiin. (Cherin kuulumisia voi tulevaisuudessa lukea täältä.) Hieno ja koskettava läksiäistarina. ♥ 23,50v€
|
|