|
|
Post by Sakke on Dec 16, 2013 0:58:20 GMT 2
Sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa...
C'moon nyt, hoin mielessäni kun starttailin Fordiani. Vanha uskollinen ystäväni päätti jälleen osoittaa mieltään, mutta pikaisen väännön jälkeen ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Pääsin vihdoin matkaan kohti tallia, jonne Sanna oli minut hälyttänyt salamyhkäisellä puhelullaan. Ja jottei se vain olisi unohtunut, jokainen radiokanava päätti soittaa vain ja ainostaan joululauluja. Onneksi itseltäni löytyy levyjä, joita voi tällaisissa tapauksissa kuunnella.
Päästessäni lähemmäs huomasin että tallilla oli jo varsin paljon porukkaa, hyvä kun auton sain mahtumaan pihalle. Sain kuitenkin "taitavasti parkkeerattua" autoni Sannan ja Stefanin autojen viereen. Taksinkuljettajakin paikalla, hymähdin itselleni. Roope näytti myös olevan paikalla. Arttu juoksi heti ensimmäisen katsomaan kuka oli saapunut pihalle. Rapsuttelin koiraa hetken ja näin kun Milla juoksi huhuillen Artun perään.
- Ai moi, sä oot varmaan Saku, Milla sanoi kysyvästi ja heitti Artulle pari namia.
- Joo, ja sähän olit Milla, eikö niin? katsoin yhtä kysyvästi.
- Osuit oikeaan, tyttö sanoi terävästi.
- Niin muistelinkin. Olikos Sanna jossain? kysäisin Millalta kun hän kääntyi Artun kanssa kohti maneesia.
- Toimistolla! hän huikkasi olkansa yli juostessaan jälleen Artun perässä.
Hymähdin hänen innokkuudelleen ja lähdin lampsimaan kohti toimistoa. Pakkanen oli jälleen hellittämässä, toivottavasti lumi ei kuitenkaan sulaisi pois, ajattelin mielessäni ennenkuin pääsin tallin lämpöön. Avatessani oven kuulin naurua vintiltä, monta tyttöjen ääntä ja yksi poikien ääni. Stefanin äänestä ei voinut olla erehtymättä. On se hyvä että täälläkin on mies talossa, naurahdin itsekseni ja koputin toimiston oveen.
- Onko täällä kilttejä lapsia? kysyin parhaalla joulupukkiäänelläni.
- Ai hei rakas, Sanna sanoi innostuneesti ja antoi lämpimän halauksen.
- Odotinkin sua jo, hän jatkoi hörpäten kahvia.
- Tulin heti kun soitit, mikäs tilanne? kysyin kaataessani itselleni kupposen kuumaa.
- Maneesin ovet jäätyivät kiinni viime yönä, lumi oli sulanut illalla ja jäätynyt kiinni, voisitko koittaa avata niitä jollain konstilla? Pitäisi se estetunti alottaa pian, Sanna sanoi kysyvästi.
- Ettei ne ovet vaan lähtis taas vetämällä auki, niinkuin viimeksi, sanoin ja hörppäsin kahvia.
- No me yritettiin jo Roopen kanssa niitä vetää auki mutta ei onnistuttu.
- Oukei, eiköhän se hoidu, sanoin viimeistellessäni kahvikuppostani.
- Ota vaikka Stefan apupojaksi, ennenkuin se saa tyttöjen päät pyörälle, Sanna huikkasi poistuessani.
Roope porhalsi sisään samalla kun kutsuin Stefanin alas vintiltä. Roope sanoi että he olivat Sannan kanssa koittaneet kiskoa ovia auki, mutta tuloksetta. Hänkin lupautui apupojaksi. Aina yksi käsipari lisää kelpaa, sanoin Roopelle irvistäen hienon hymyn.
- Kutsuiko joku? Stefan sanoi kavutessaan alas vintiltä.
- Juu, mennään vähän ulkoilemaan, sanoin ja heitin takin Stefanille.
- J-jahas. Minne? hän kysyi yllättyneenä.
- Maneesin ovet on taas jäässä, käydään sulattamassa ne jotta saadaan estetunti käyntiin.
- Selvä peli, hän vastasi.
Annoin apumiehille ämpärit ja sanoin että täyttäkää ne kuumalla vedellä ja lastatkaa pulkkaan. Kävelkää sitten kohti maneesia, tulen pian perästä. Molemmat nyökkäsivät ja olivat pian työn touhussa. Itse hain puuvarastosta hieman "työkaluja", joista saattaisi olla apua.
Maneesille päästyämme pojat heittivät vesisangot ovien väliin toivoen että jää haurastuisi hieman. Tulos jäi odotettua laihemmaksi. Otin käteeni pienen lekan, jonka olin varastosta hakenut. Näin ei sitten kannata kotona tehdä, tai tulee huutia, vinkkasin pojille ja heilautin kohti ovenrakoa. Suuren kolauksen jälkeen jää murtui rutisten ja kolisten, ja pienen väännön jälkeen saimme kuin saimmekin oven väännettyä auki.
- Vois varmaan noita saranoitakin joku öljytä, Roope sanoi irvistäen Stefanin naurahtaessa.
- Joku ja joku, mumisin suu pienessä virneessä. Oikeassahan Roope oli, se minun piti tehdä jo kauan sitten. Noo, ehtiihän sitä, ajattelin samalla kun kävelimme toimistolle kahville.
- Homma hoidossa, huikkasin Sannalle samalla kun tyttölauma parveili vintiltä alas jokainen moikaten vuorollaan.
- Hienoa, Sanna huusi ja puki ulkovaatteita päälleen.
- Tuutko mukaan pitämään tuntia? hän kysyi.
- No mikä ettei, vastasin hymyillen.
Tunnilla osanottajakaarti oli varsin värikäs. Loci, Stefan, Vivika, Minkki, Claudia, aWa, Ayla sekä Destiny olivat tulleet tunnille. Sanna käskytteli tuttuun tapaan niin tuntilaisia kuin minuakin. Esteiden kantamiseen kun aina tarvitaan apua. Kokeneemmaat ratsastajat annettiin minun hoidolleni, Sanna ohjasi vielä esteille hieman uusia ratsastajia.
- Noniin elikkäs, tänään hypellään vähän esteitä. Lämmitelkää ensin vaan hepat kuntoon niin mä pistän tohon pari estettä. Onko toiveita millasia? Okseri ja puomi? Selvä juttu, huutelin porukalle kun he lähtivät liikkeelle. Onneksi maneesi on niin iso että sielää mahtuu pitämään vaikka kahta ryhmää, tosin tiukkaa se tekee. Saatuani kasattua esteet etsin itselleni hyvän paikan ja annoin heille luvan lähteä hyppäämään kun siltä tuntuu. Ensin kukaan ei meinannut uskaltaa, mutta onneksi Claudia oli rohkea ja meni ensimmäisenä. Loput ryhmästä seurasi perässä. Ihailin heidän menoaan sivummalta ja käännyin välillä katsomaan Sannan ryhmää. Siellä hän opasti kädestä pitäen miten homma toimii.
- Noniin kyyhkyläiset, seurustelkaapa tunnin jälkeen, huusn virnistäen Stefanille ja Destinylle. Hymyilin näylle ja sen tuomille muistoille. Sanna oli päästänyt omat tuntilaisensa jo takaisin karsinoille ja tuli tarkastelemaan meidän menoamme.
- No mites sujuu? hän kysyi.
- Ihan hyvin, ei suurempia ongelmia. Kaikki hyppäävät hienosti ja teknisesti taitavasti, vastasin Sannalle.
- Hienoa hienoa, Sanna sanoi ja katsoi minuun arvoituksellisesti.
- Mitäs tuijotat? kysyin suoraan.
- Ratsasta säkin hetki, jooko, Sanna sanoi hymyillen. Katsoin häneen ja ajattelin että jaahas, tällaista peliä tänään.
- Onko pakko? kysyin ja irvistin takaisin.
- On, Sanna sanoi huikaten Destinyn ja Claudian lähemmäs.
- Antakaa meille hevoset ja ottakaa tauko, Sanna sanoi huutaen muutkin lepämään.
Sanna antoi minulle Tigrun ja otti itse Novan. Kaikki ihmettelivät mitä tapahtuu ja kyselivät kaikenlaista.
- Ootko sä ollu hepan selässä, ootko laukannu, entäs hypänny, tuuleeko siellä ylhäällä sekä tuhat ja yksi muuta kysymystä lensivät korviini.
- Joo oon mä kerran ollu hevosen selässä vastasin joukkiolle hymyillen hermostuneesti. Sanna oli jo Novan selässä odottamassa kun itse vääntäydyin Tigrun selkään. Nuorisojoukosta näkyi varsin erikoisia ilmeitä kun suoristin kaksimetrisen kroppani Tigrun selässä. Lähes kaikki hymyilivät, tai siis nauroivat, mutta se ei haitannut. Tiesin kyllä miltä näytän.
- Tuu jo, Sanna hoputteli Nova allaan.
- Juujuu, sanoin ja käänsin Tigrun hänen vierelleen. Ihme ja kyllä sain Tigrun kulkemaan nätisti, vaikka minulla ei ollutkaan paljoa kokemusta hevosten ohjaamisesta.
Hetken matkaa kuljettuamme taakse jäänyt joukkio lähti kuljeksimaan mukaamme, osa edelleen ihmetellen näkyä.
- Mä luulin että sä et osaa ratsastaa, joku huusi.
- En mä osaakkaan, vastasin naurahtaen, mä vaan istun täällä, jatkoin virnistäen.
Lopulta sain luvan hypätä pois Tigrun selästä.
- No oliko vaikeeta, Sanna sanoi hymyillen.
- Ainahan se, vastasin iskien silmää.
Tuntilaiset lähtivät viemään hoidokkejaan karsinoihin ja minä jäin putsaamaan maneesia. Esteet paikoilleen, valot sammuksiin ja ovet kiinni, kävin listaa mielessäni läpi. Kävellessäni kohti toimistoa mielessäni pyöri vain vanha sananlasku: Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Hymähdin ajatukselle ja katsahdin ylös kohti tähtitaivasta. Ehkä sitä vielä joskus voi kolmannenkin kerran uskaltautua, ajattelin. Havahduin Sannan hudellessa minua kahville toimistoon.
Ehkä vielä joskus..
HAHAHAHAHA et saa tästä mitään. No okei saat kirjurimerkin koska et ikinä kirjottele ♥
|
|
|
|
Post by Emma on Dec 20, 2013 21:03:19 GMT 2
 Sanna käski minun, Stefanin ja Destinyn hakemaan hevosia tarhoista. Sain napattua kivan kuvan Rionasta. 13,40v€ + kuvamerkintä! -Sanna |
|
|
|
Post by Veera R. on Dec 21, 2013 17:03:36 GMT 2
Pitkästä aikaa tallilla! Tallin ovi kolahti perässäni kiinni ja pyyhkäisin lunta olkapäältäni. Aksu tunki heti uteliaana päänsä karsinan oven ylitse. Rapsutin orin otsaa ja jatkoin matkaani kohti varustehuonetta. Varustehuoneessa Iida laittoi juuri Aksun satulaa telineeseen. -Heissan, tervehdin Iidaa ja suunnistin kohti varustehuoneen seinällä olevaa ilmoitustaulua. -Moi! Säki sait sitte ahteris raahattua tallille? Iida sanoi ja naurahti. Hymähdin ja huomasin, että tänään olisi aloittelijoiden tunti kolmesta neljään. Katsoin kelloon, joka näytti yhtä. Iida kerkesi tallista karkaamaan ennen kuin kerkesin kysymään, että kuka tunnin piti ja tarvittiinko tunnille esimerkiksi taluttajia. Onneksi pian talliin pyyhälsi Stefan. -No kappas keppanaa, Veera! Stefan naurahti, kaivoi taskustaan paperin ja alkoi kirjoittamaan tunnille tulevien hevosten nimiä ilmoitustaululle. -Häh? Kukas tää Buster on? Kysyin Stefanilta, kun tämä oli kirjoittanut ilmoitustaululle, minulle aivan vieraan nimen. -Voisit poiketa täällä vähän useemminki, ku tuo Buster on kumminkin täällä jo jonkun aikaa ollut. Buster on uus shettisori. Semmonen valkonen pien vintiö, jota saa aina jahdata pitkin käytäviä. Ei sua muuten kiinnostais tulla tunnille taluttaa sitä? Stefan sanoi ja rutisi paperin takaisin taskuunsa. -Totta kai! Oon ollu sen verran kauan poissa tallilta, että jopa tunnilla taluttaminen kuulostaa hyvältä. -No sittenhän sä hoidat sen Busterin kuntoon tunnile, mä otan tuon Esan. Katokki et sidot sen ponin karsinaan hyvin kiinni, minä en nimittäin sitä ponia sitten jahtaa, Stefan sanoi ja livisti varustehuoneesta ennen kuin ehdin sanoa mitään. Löysin Busterin riimun ja -narun Aksun karsinan viereisestä ovesta ja seuraavaksi minun pitikin mennä etsimään poni tarhasta. jatkoa tulossa :3 Ja en oo hetkeen kirjotellukaan minkään näköstä tarinan pätkää, että..  Jatkoa odotellessa (: -Sanna |
|
|
|
Post by Emma on Dec 21, 2013 17:29:00 GMT 2
Superinnokas tallilainen unohti piponsa tallille, joten jouduin menemään takaisin tallille hakemaan sen. Tämän ansiosta Sanna passitti minut, Viljan, Millan ja Claudian iltatalliin auttamaan Stefania.
Menimme päätalliin, jossa Stefan pähkäili jotain.
"Mitäs mietit?" Vilja kysyi Stefulta.
"En itseasiassa mitään." Stefan vastasi. "Odottelin, milloin Sanna laittaa minulle apukäsiä, ja se näytti tapahtuvan nopeasti." Aloimme laatia työn jakoa. Minä ja Stefan mentiin oritalliin - tai kuten Stefan sitä kuitsui, Jätkälään - ja Vilja ja Milla jäi päätalliin.
"Kröhöm." köhäisi Claudia.
"Claudia voi tulla minun ja Emman kanssa." Stefan ilmoitti. Kaikki lähdimme samaa matkaa hakemaan poneja ja hevosia tarhasta. Minä otin Busterin (tottakai), Stefan otti Jätkän ja Claudia Esan. Pää talliin pääsivät ensimmäisenä Myy ja Nova. Kun sain Busterin karsinaan, otin siltä märän loimen pois ja vein sen kuivimaan. Tämän jälkeen haimme muutkin hevoset aina ulkokarsinoiden asukkeihin asti.
Kun aloimme jakaa heiniä, osa pojista alkoi jo paikuttaa oviaan. Claudia kävi kiikuttamassa ulkokarsinoille ja minä ja Stefan jaoimme lopuille heinät. Heinät jaettuamme Stefan ja Claudia menivät jo muualle ja minä jäin Busterin kanssa hetkeksi sen karsinaan. Istuuduin karsinan nurkkaan ja katsoin, kun Buster söi. En edes tiedä, kauan istuin siinä, mutta kun Buster oli syönyt jo jonkkin verran, se tuli luokseni ja työnsi päänsä syliini. Silitin Busteria korvien takaa ja sitten se menikin takaisin syömään. Minä puolestani hain piponi satulahuoneesta ja lähdin kotiin.
~ Emma 8HM
12,50v€ + hoitomerkintä! -Sanna
|
|
|
|
Post by Emma on Dec 22, 2013 15:36:40 GMT 2
Lapset on terveitä kun ne leikii  Busterin hoidettua olin kuolla tylsyyteen. Istuimme tallivintillä suunnittelemassa jotain tekemistä seuraavalla porukalla: Minä, Stefan, Destiny, Sanna, Claudia ja Iida. Kenenkään mieleen ei juolahtanut mitään, kunnes Stefan otti puheeksi Metsiksen murhis-leikin. Harmittelin, kun sitä ei ollut kovin järkevää olla kylmällä säällä, joten keksin, että voisimme olla lumisotaa. Tästä lähti suunnittelu. Oli muutama vaihtoehto: joko mennä poneilla maastoon ja olla sit metässä lumisotaa tai sit leikkiä lumisotaa pihalla. Päädyimme ensimmäiseen vaihtoehtoon. Teimme nopean hevos jaon:
Minä – Tigru
Iida – Aksu
Stefan – Jätkä
Destiny – Nassu
Sanna – Merli
Claudia – Nova
”Mutta eikös meitä ole kuusi?” kysyi Stefan. ”Ajattelin vain, että saisimme joukkueet. Toinen tekee lumipalloja ja toinen on hevosen selässä. Välillä voidaan vaihtaa.” Stefan ehdotti, siirtyi Destinyn viereen ja loi kasvoilleen koiranpentu-ilmeen. Kaikilta taisi päästä pieni nauru, Stefanin ilmeestä kunnes avasin suuni.
”Hyvä idea! Minä voin olla Iidan kanssa Tigrulla, kun Aksu on jo liikkunut tänään. Stefan ja Destiny, kenet otatte?” kysyin.
”Jätkän.” Stefan sanoi.
”Me otamme Novan. Käykö Claudia?” Sanna ilmoitti.
”Juu käy toki.” Claudia vastasi.
”parejakin toki voidaan vaihtaa.” Sanoin, jos jollekkin ei olisi käynyt tuo järjestely. Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä, joten lähdimme varustamaan ratsuja. Suunnitelmana oli ratsastaa tandemilla pirun metsään ja lumisota pidettiin siellä.
Kaikki saivat hevoset nopeasti varustettua ja pian kaikki olivat selässä. Minä ohjasin Tigrua, Stefan Jätkää ja Claudia ohjasi Novaa. Lähdimme Harjulenkkiä pitkin pirunmetsää kohti ja välillä ravasimme. Pirunmetsässä hevosten selkään jäi minä, Stefan ja Claudia. Loput tekivät lumipalloja. Sota alkoi heti, kun kaikki olivat merkinneet itselleen tukikohdan, jossa tarvittaessa vaihavat ratsastajaa. Sääntönä oli, että toisen ollessa tukikohdassa, ei saa pommittaa lumipallolla. Jos pallo osui ratsastajaan, oli ratsastajan tiputtauduttava lumihankeen ja ratsastaja vaihtuu.
Aloitimme Iidan kanssa sotimaan Stefania vastaan ja yritimme samalla väistellä Claudian ”pommeja” Claudia osui tietysti heti ekalla ja minä jouduin tekemään lumi palloja. Tein lumi palloja niin nopeasti, kuin pystyin ja Iida yritti pomittaa Sannaa, joka vuorostaan oli Novan selässä. Stefan oli ainut, joka oli vielä selässä aloittajista. Pian sekin murhe oli poissa, kun Iida ja Sanna pommittivat yhtä aikaa Stefania. Juuri selkään noussut Destiny osottautui todella taitavaksi. Hän tiputti Iidan ja Sannan nopeasti ja oli minun vuoro mennä selkään. Minä sain osuman Sannaan, joka oli suoraan selkä minuun päin. Sanna säikähti ja taisi tippua ihan oikeasti. Ei sattunut, ja leikki jatkui.
Leikkiä jatkui niin kauan, kunnes kaikki olivat ihan litimärkiä nuoskalumen ansiosta. Lähdimme kohti metsistä. Onneksi sain vaihdettua kuivat ratsastushousut jalkaan, toisin kuin Iida. Onneksi Claudia lainasi ratsastushousut Iidalle, kun hänellä oli kaapissa yhdet ylimääräiset. Laitoimme poneille loimet ja veimme ne rouskuttamaan heinää. Niilläkin oli varmasti hauskaa. Saimme myös joitakin oudoksuvia katseita muilta tallilaisilta, kun hiuksista roikkui lunta ja kaikki nauroivat. Onneksi päästiin Sannan talolle juomaan kuumaa kahvia. Arttukin taisi vähän ihmetellä, miksi kaikki olivat litimärkiä.
Tämän jälkeen menimme kaikki omille tahoillemme ja aina kun kuljimme jonkun ”sotilaan” ohi, aloimme nauraa, kun hiukset oli miten sattuu. Ainakaan minä en unohda tätä päivää pitkään aikaan!
- Emma 10 HM. Mukana suunnittelussa Iida, Claudia ja Stefan – Kiitos avusta! 
//Pah, olipa huonosti toteutettu. Olisin pystyny parempaa, mut tälläne täst tuli.18,70v€ + tarinamerkintä! -Sanna |
|
|
|
Post by Stefan on Dec 23, 2013 0:32:05 GMT 2
Mulle loistees suo, pieni kukkanenKatsoin tytön sädehtiviä silmiä. Toisin kuin toiseksi viimeisimmässä tarinassani, tästä ei tule kummallista kesken tarinani. Tyttö edessäni ei ollut kuka tahansa... tyttö edessäni tiesi mitä tarvitsin ja minä tiesin myös, mitä hän tarvitsi. Haparoiden kosketin toisen sormia, ja tuo liu'utti sormensa omieni lomaan. Tyttö oli Kohtalo. Nostin toista kättäni ja yritin koskettaa tuon kauniita kasvoja, mutta sillä hetkellä toinen pelästyi, irrottautui ja katosi pimeyteen, metsään... yritin huutaa häntä takaisin, mutta ääneni ei kantanut. Kompuroin eteenpäin, yritin seurata jälkiä jotka taivaalta leijaileva lumi hitaasti kadotti. Silloin kuulin huudon, surullisimman minkä olen koskaan kuullut. Täynnä huolta ja kauhua. - Stefan! - Stefan, herää! Nyt herää, oikeesti! Herää herää herää! huuto muuttui, se oli nyt raivokkasta ja ymmärsin, että joku ravisteli minua. Räväytin silmäni auki. - Senkin nerot! Toitte Artun tänne mua herättämään ja ite kiljutte kuin kanat orrella siitä vierestä! HYI, tän hengitys haisee! valitin ja työnsin innokkaasti naamaani putsaavaa koiraa kauemmas. Samassa taskulampun valokeila tavoitti kasvoni. Takin heinää kurkustani... nukuin siis heinäkasassa vintillä. - Tykkäätkö sä jostakin meidän tallilaisesta? kuului vakava ääni. - Mitä, mähän tykkään kaikista! lipsautin ja nostin käteni ylös alistunut ja viaton ilme kasvoillani. - Voi herran jestas... no kysytäänpä näin, oletko sä yhdessä jonkun kanssa. Kenties... Destinyn? kuului salamyhkäinen ääni ja huomasin pari sulmäparia ympärilläni. - Äh, kaipa mä sit oon. Se on salaisuus... joten, luonnollisesti, kaikki tietävät sen! ärähdin ja nousin ylös viskaten toisen taskulampun nurkkaan. Painelin suoraan pois vintiltä ja jätin tytöt sinne. Hieman raivoissani tarvoin tallipihan yli ja otin erään tytön käsipuolesta mukaani. Vein tuon kauas tallista, niin ettei kukaan näkisi, ja kiven taakse. - Onko sulta kysytty mitään musta tai... meistä? kysyin vakavana. - Ei, toinen huokaisi ja tarttui käteeni. Hymyilin hieman. Tyttö ja hänen kultaiset hiuksensa. Puristin kättä hellästi, kenties se oli jännitystä. - No, nyt kaikki tietää, kuiskasin ja vaikka saatoin huomata toisen kasvoilla säikähdyksen aallon, hymyilin hieman. En minä tätä halunnut. Mutta entä jos... Destiny suuttuisi, tai pelästyisi ja jättäisi minut? - Ei se... haittaa minua, toinen kuiskasi ja kuulosti siltä kuin puhuisi totta. - Tämä on meidän elämä, ne voi nauttia siitä puhumisesta, mutta menettää siinä samalla monta tärkeää minuuttia omastaan. - Kiitos että ymmärrät, kuiskasin hellällä äänellä ja kiedoin käteni toisen ympärille. Lämmin pilkahdus levisi koko rintaani, kun tyttö vastasi halaukseeni juuri sillä omalaatuisella tavallaan, josta tytössä pidin. Halauksen jälkeen irrotimme hitaasti ja varmaan hieman pettyneinä kätemme, mutta kaikki hyvä ei voi kestää ikuisuutta. Loin vielä tyttöön välittävän katseen. Tätä olin kaivannutkin. Tallille saapuessamme tiemme erkanivat, mutten voinut sille mitään. Hieman haikeana minä taisin olla, en olisi arvannut että tunteeni olisivat näin vahvoja tyttöä kohtaan. Vietin koko illan ajatuksissani, enkä ollut edes huomaavinani muiden uteliaita katseita, kun siivosin karsinoita. - Kiitos, mutten tarvitse apua, vastasin Emman ystävälliseen tarjoukseen, ja Sannan kehuessa työtäni väräytin vain hieman huultani. Halusin vain herätä uuteen päivään, jotta voisin selittää kaikille. Ja minun oli puhuttava tästä Locin kanssa, hän tunsi minut. Mutta toisaalta, hän voisi olla... ei, ei Loci olisi kateellinen, vaikka hän olikin käyttäytynyt kummasti sillä maastolenkillä. Oliko muillakin... tunteita minua kohtaan? Pitäisikö minun puhua Monalle? Aylalle? Sannalle? Sakulle tai Roopelle? Kun en löytänyt vastausta, ajoin vaan hiljaa Poro sylissäni kotiin ja en edes jaksanut kämppistäni, vaan möngin suoraan huoneeseeni ja sänkyyn ajattelemaan, kuinka kaikki se hämmennys muutti minua. // Tällainen pieni yötarina, kun en saa unta... 20,40v€ -Saku
PS. Aina saa tulla juttelemaan 
|
|
|
|
Post by Emma on Dec 23, 2013 17:47:40 GMT 2
Tämä ei ole leikki, tämä on hattusotaa!
Tallivintillä oli porukkaa, kun astelin sinne. Loci, Iida, Tessa ja Claudia istuivat sohvilla ja nauroivat porukassa. Istuuduin Claudian viereen ja liityin keskusteluun. Puhuimme näytelmässä, jonka suunnittelimme tekevän. Pian Stefukin liittyi seuraamme ja istuutui lattialle, kun sohvapaikkoja ei ollut enää vapaana. Ehdimme jutella noin 15 minuuttia, kunnes Sanna tuli patistamaan meidät hakemaan hevosia sisälle. Kaikki näyttivät nyrpeän naamansa.
"Hop hop, eipäs vitkastella!" tokaisi Sanna ja kaikki lähdimme tallivintiltä alas.
"ihme kun ei laittanut meitä siivoamaan karsinoita." Claudia sanoi minulle ja Stefanille.
"ja sen jälkeen voittekin siivota oritallin karsinat." ilmoitti Sanna omahyväisesti.
Olimme juuri päässeet pihalle, kun Stefan otti Sannan trikoopipon ja täytti sen sillä vähällä lumella, joka vielä oli jäljellä. Tästä seurasi se, että Sanna otti Claudian pipon ja täytti sen lumella. Kaikki jotka säästyivät tältä - minä mukaan lukien- rätkättivät. Minun nauru loppui kuitenkin lyhyeen, kun Stefan otti pipon päästäni. Kaiken kukkuraksi Claudia työnsi takkini sisään lunta. Pian kaikki olivat mukana hattusodassa.
"Mä luulin, että se lumisota pidettiin eilen!" nauroi Claudia.
"Niihä se pidettiiki, mutta ainahan sen voi ottaa uudestaan!" Stefan huudahti. Sannan onneksi Saku kaartoi auutonsa tallin pihaan ja Sanna meni hänen taakse piiloon. Saku sai lumipallon suoraan kasvoihin, josta tämä ei pitänyt. Vierestäni kuului hiljainen anteeksi pyyntö, joka oli osoitettu Sakulle. Claudia näytti pelokkaalta vieressäni. Saku murahti yli tekaistulla äänellä, joka sai kaikki nauramaan - jopa Claudia ja hän itse nauroi.
Sanattomasta merkistä lähdimme kaikki hakemaan hevosia sisälle, mutta onneksi säästyimme lannan luonnilta. 12,10v€ -Saku |
|
|
|
Post by Veera R on Dec 23, 2013 19:59:03 GMT 2
jatkoa..
En meinannut löytää kimoa pikkuponia mistään kunnes tajusin, että oritallin välikössä oli jonkin pieni otus. Hetken päästä totesin otuksen olevan pieni poni ja aivan kuran peitossa! Pyyhkäisin hieman kuraa ponista sormellani ja sen alta paljastui valkoista. Totesin ponin olevan Buster ja nappasin sen riimunnarun päähän.
Tallissa törmäsin Sinteen, jonka silmät pyöristyivät vähintään kaksi kertaa isommiksi, kun näki Busterin ja minut. Sinte tuijotti meitä molempia vuorotellen hämmästyneenä.
-Veera.. Et millään viitsisi käydä ilmoittamassa päätallissa Iidalle, että Cheri tulee Busterin tilalle tunnille? Sinte sanoi samalla, kun otti Busterin riimunnarun kädestäni. Nyökytin päätäni ymmärtäväisenä ja lähdin kohti ulko-ovea.
-Niin ja jos sen jälkeen tulisit vaikka pesemään tämän otuksen? Hän huusi perääni ja huikkasin joot vielä vastaukseksi.
Busterin seistessä käytävällä kävin hakemassa hanasta ämpäriin vettä ja sienen. Ensiksi kastelin ponin kokonaan vedellä ja sitten hieroin shamppoota ponin selkään. Huuhdellessani shamppoota pois ponista saapui talliin Emppu Jätkää taluttaen. Hymähdin nähdessäni vaaleajouhisen suomenhevosorhin, sillä ei sekään kovin puhtaalta näyttänyt. Huuhdeltuani ponista shamppoot pois heivasin sille kuivatusloimen niskaan ja vein karsinaan. Tämän jälkeen lakaisin oritallin lattiat puti puhtaaksi, ennen kuin livahdin päätalliin.
Kellon ollessa varttia vaille kaksi oli Cherin ratsastaja Laura saapunut. Tämä silitteli Cheriä karsinan oven ylitse leveä hymy naamallaan. Sinten huikatessa ovelta luvan saapua kentälle ojensin Lauralle Cherin ohjat ja talutin itse tammaa riimunnarusta toiselta puolelta.
Tunnin jälkeen olin aivan puolikuollut, tunnin aiheena oli nimittäin ollut ravitehtävät ja olinkin saannut ponin vierellä kipitellä ihan kiitettävästi. Tunnin jälkeen autoin Lauraa riisumaan tammalta varusteet ja viemään oikeille paikoilleen. Iida auttoikin Lauraa sitten harjaamaan ja viemään sen tarhaan. Menin ulos katselemaan tarhoissa olevia polleja. Merli jolla olin muutamissa koulukisoissa käynnyt ravasi minua tarhansa portille vastaan ja rapsutin sen päätä. Huokaisin syvään todetessani, että tästä joulusta taitaisi tulla melko ankea, kun ei luntakaan tulisi. Rekiretket ja hiihtoratsastus kuulostivat melko kaukaisilta ajatuksilta, katsellessani lumetonta maata. Huokaisin, tungin kädet taskuuni ja lähdin tallustamaan kohti kotia.
18,40v€ -Saku
|
|
|
|
Post by Stefan on Dec 25, 2013 10:58:44 GMT 2
Jes. Aamuyölle tekemistä... glögihumala. (extra)
Kohottauduin patjalta ylös ja venyttelin. Kurkkasin kelloa... viisi aamulla... olisin voinut kaatua takaisin sänkyyn, mutta olisin vain joutunut nousemaan uudestaan. Tukeuduin maahan ja pyörähdin patjalta kyykkyyn, josta kohottauduin raskaasti ylös. Tohvelini valittivat kun astelin mahdollisimman hiljaa huoneen poikki. Elämä oli yleensä hauskaa, mutta ei joulun jälkeisenä aamuna, ei kun nukkuu ehkä tunnin. Möngersin tallipihan poikki päätalliin ja olin lähellä pudota suoraan lattialle tikkailta, jotka veivät vintille. Tapasin pahimman viholliseni... heinäkasan. Tässätilanteessa lännenleffassa soisi jännittynyt kitaransoitto ja... kastanjetit? Oliko se soitin kastan... antakaa olla.
Vedin yhden paalin pois, ja koko pino kaatui rymisten ylitseni, haudaten minut alleen. Ravistelin jokaista jäsentäni hysteerisenä ja potkin paaleja sivuun ninjaliikkein. Kun jokainen paali oli saanut kokeilla minun hautaamistani, nousin ylös vaatteitani tomuttaen ja päätin ottaa tilanteen ruotuun. Järjestelin paalit seitsemän kertaa seitsemän-neliöön ja aloin latomaan. Tein paaleista pyramidin, mutta sen rakennus paljain käsin ja yksin ei ollut hyvä juttu. Kämmeneni punersivat paalinarujen armottomassa käsittelyssä ja käsivarteni lihakset tekivät rasittavaa työtä viskellessään paaleja pyramidin jatkoksi. Kun pino oli viimein valmis, mätkähdin selälleni vintin puista lattiaa vasten ja jaksoin kuvitella, kuinka joku hevonen nukkui alapuolellani... tai no, olin varmaan herättänyt kaikki lurjukset, mutta silti...
Minut herätti kirkas ääni, joka oli niin tuttu... tyttö punaisissa hiuksissaan hiipi vintille ja puheli minulle jotain lahjoista. Tuon suloisesti hymyilevä suu ja pisamaiset posket piristivät minua reilut puoli sadasosaa. Tyttö sulki minut halaukseen ja suuteli poskelle... lämmin pilkahdus...
Heräsin unestani hiukset sekaisin ja ravistin päätäni. Ebba... Ebba... kuka tahansa, mutta ei Ebbaa. Mona! Tai Destiny! Tai vaikka... Loci. Ebba, hänellä oli yhä tunteita minua kohtaan, mutta minulla oli nyt Destiny... Ebba oli tietenkin Islannissa, mutta entä jos hän lentäisi Suomeen milloin tahansa... ja oli hänen tapaistaan olla kertomatta. Minulla oli sellaiset välit poikki Ebban kanssa, olimme nykyään vain ystäviä. Mutta kirjestäviä! Ei hän sopeutuisi minun varautuneisuuteeni näin, hän kertoisi kaikki salaisuudet hekessä jokaiselle tallilaiselle ja jakelisi kuuntelusta kiitokseksi pipareita. Yhtäkkiä kuulin jonkun saapuvan vintille, ja jännityin.
- Moi, kuului tuttu ääni, ja ryntäsin toisen luo. Kiepsautin Destinyn syliini ja halasin toista.
- Hyvää huomenta Destiny.
- Hyvää huomenta, Stefan.
17,60v€ -Saku
|
|
|
|
Post by Sinte on Jan 1, 2014 22:18:03 GMT 2
Mic Solahnra
Kello lähestyi uhkaavasti kuutta, uudenvuodenaattona – ilotulitteita saisi virallisesti alkaa ampumaan tasan kymmenen minuutin kuluttua. Katselin keittiön ikkunasta metsänreunaa, jossa puut huojuivat rajussa tuulessa ja oksat tipahtelivat katolle. Kamala ilma. Roope, Stefan ja muutama hoitaja olivat lupautuneet hakemaan hevosia tarhoista rakettien alta. Minä puolestani olin huolissani siitä, kuinka tallin herkimmät hevoset ottaisivat vuodenvaihteen vastaan. Kello löi kuusi, paukahti – ja isosti. Katsoin ikkunasta kun värikkäät valopisarat leijuivat tallipihan yläpuolella kadoten pimeään iltaan. Toivottavasti hevoset oltiin jo saatu sisälle, ajattelin huolestuneena.
– Sanna, tuu pian, henki kyseessä! Roope huutaa talon ovelta vakavalla äänensävyllä. Huolestun ja lasken kahvikuppini tiskipöydälle vauhdista. Potkaisen ovella vain saappaat jalkaani ja juoksen miehen perään.
– Mitä nyt? kysyn seuratessani Roopea, joka johdattaa minua pipostaan kiinni pitäen kohti isoa tietä.
– Hevoset karkasivat kolmostarhasta, pelästyivät sitä isoa rakettia. Nova, Nassu ja Merli saatiin kiinni, mutta Salli livisti kamalaa vauhtia kohti isoa tietä. Liikenne on tähän aikaan pahimmillaan.
– Voi herran jumala, ehdin huokaista.
Saapuessamme isolle tielle, näemme sen, mitä emme toivoisi näkevämme: Sallin laukkaamassa kaupunkia kohti vastaantulevien kaistalla. Suustani lipsahtaa voimakas kiro, vedän syvään henkeä ja huolestun entisestään.
– Mitä hemmettiä me tehdään? kysyn Roopelta, joka vaikuttaa yhtä epätietoiselta kuin minäkin.
– Soitetaan jonnekin ja ilmoitetaan että kylillä juoksee hevonen vapaana, Roope vastaa hetken pohdittuaan.
Nyökkään ja viiton Roopen kohti Corollaani.
– Soita tallille samalla, pakko sen perään on jonkun lähteä.
Istun olohuoneen sohvan pohjalla ja kyyneleet valuvat poskillani. Puolet Metsiksen tallilaisista istuivat ympärilläni ja yrittävät lohduttaa parhaansa mukaan. "Voi Sanna, kaikki järjestyy kyllä", Claudia lupaa myötätuntoisena. Samalla sekunnilla Nokialaiseni pärähtää soimaan keittiön pöydällä. Ryntään vastaamaan tuntemattomaan numeroon.
|
|
|
|
Post by Sinte on Jan 2, 2014 17:29:52 GMT 2
|
|
|
|
Post by Minkki on Jan 2, 2014 18:07:31 GMT 2
Where'd you go? I miss you so, seems like it's been forever, that you've been gone,please come back home Vaikka olitkin vain hetken mun kanssain, luonas sun mä oon vieläkin, vaikka tämä välimatka onkin suuri, lähelläin oot täälläkin. Nuku siis rauhassa syvää unta, ympärilläsi sateenkaaren valtakunta. Talletan kuvasi syvälle sydämeen, kun pyyhin silmäkulmastani kyyneleen. R.I.P. ihanin, rakkain, tärkein, simply the best hoitopolle Mic Solahnra Why all good things come to an end? I hate goodbyes </3  7,40v€ + tarinamerkintä -Sanna |
|
|
|
Post by Ayla on Jan 3, 2014 20:49:34 GMT 2
Kuulokkeistani pauhasi kaikkea remix musiikkia ja tallihommatkin tuntuivat sujuvan ripeämmin musiikin mukana. Talikko heiluen heittelin kottikärryn kyytiin kikkareita. Sen täyttyessä otin suunnakseni lantalan. Liukastelin koko matkan lantalaan kävellessäni, valkeasta lumesta ei enää ollut tietoakaan ja joulukin vieteltiin lumettomana. Muutenkin koko ilma sai itseni hirveän väsyneeksi.
Kippasin lannat ja käännyttyäni olin saada sydänkohtauksen Roopen seisoessani takanani. Repäisen kuulokkeet korvista yhdellä nopealla vedolla.
"Hui helvetti! Sain melkein sydänkohtauksen sun takia" huudahdan hänelle peruuttaessani kottikärryjen kanssa tasaisemmalle kohdalle.
"Sori. Kysyin vaan, että saanko kohta nuo kottikärryt itelleni?"
"Juu toki. Seuraavalla kerralla ei tarvii ilmestyä tyhjästä"
"Tai sinä voisit pitää vähän hiljemmalla sitä musiikkia. Huusin sun nimeä varmaan viis kertaa"
"Tuutko hakemaan, vaikka kohta nää kärryt? Oon nimittäin kohta valmis", kysyin pikaisesti ja Roope nyökkäsi vastaukseksi ja lähti sen jälkeen talliin. Minä puolestaan menin jatkamaan karsinnan putsausta edelleen musiikin pauhaessa niin kovaa, että kohta en varmaan kuulisi mitään.
Laitoin kottikärryt lantalan eteen odottamaan noutajaansa ja itse lähdin hakemaan Foggyn tarhasta. Tamma tuli erittäin mielellään pois tarhasta, johon olisin voinut kuvitella lauman sikoja polskuttelemassa tyytyväisenä mudassa. Vein tamman talliin sisälle pesupaikan kautta. Hinkkasin jalat puhtaaksi kurasta, jonka jälkeen talutin sen käytävälle seisomaan. Riisuin siltä kuran peitossa olleen sadeloimen ja asettelin sen maahan lystyyksilleen. Rapsuttelin hetkisen sitä samalla raaputtaen korvien takana olevaa kuraa pois. En käyttänyt varustamiseen kauaa aikaa, minkä jälkeen olin heti valmiina lähtemään. Ratsastaisin vain kevyesti ilman satulaa.
"Pidä nyt siitä ponista kiinni niin pääsen sinne selkään", sanoin Stefanille, joka yrittää pitää Foggya paikoillaan minun hypätessä sen selkään epätoivoisesti. Destiny ja Claudia naureskelivat epäonnistuneille loikilleni. Ehkä tämän takia kukaan ei halunnu mua näytelmään kaniksi!
"Yritä sinä kiivetä sinne selkään"
"Tässä mä kokoajan sinne pompin!", inisen ja jälleen otan vauhtia ja hyppään Foggyn selkään roikkumaan.
"Odotas ku äitis auttaa", Claudia sanoi ja työnsi minut tamman selkään.
"Kyllä musta vielä superkani tulee!"
"Susta ei mitää muuta tuu ku näätä."
"Hehe, hauska vitsi. Tehkää musta kuule hieno turkis. Voitte kantaa mua sit siellä", sanoin virnuillen ja muut huokaisee naamapalmun saattelemina pois.
Ravailin kiemurrellen maneesin läpi, vaikka miten ja Foggy liikkui sinne minne sen käänsinkin. Siitä ei puhuttu menikö poni kovinkaan nätisti. Foggy tuntui hyvältä ajoittain, mutta suurimmaksi osaksi se odotti, että pääsee laukka työskentelemään. En antanut tamman jäädä odottomaan, joten päätin ottaa laukkaa tähän väliin. Laukka nousi pienistä avuista ja laukassa selvästikkin tamma tuntui paremmalle kuin ravissa. Hymyni ylettyi varmaan korvasta korvaan, sillä oli niin mukava saada työnkennellä hevosen kanssa joka jaksaa kuunnella näin hyvin ratsastajaansa. Itse olen todella laiska välillä ratsastamaan, mutta tuntui että tamma laiskuudestani huolimatta suoritti tehtävät ihan hyvin. Hommani keskeytyi yht äkkisesti tytön astellessa maneesiin.
"Mä pääsin tulemaa kuvaamaan sua sittenki", kaksoissiskoni Ria sanoi portin luona kamera kädessään. Monikaan ei tiennyt, että minulla oli kaksonen. Olimme kuitenkin kuin yö ja päivä, että meidät tunnistaisi pelkästä hiusten väristä. Minä pidin enemmänkin ruskeasta hiusten väristä, mutta siskoni omisti räikeän punaiset hiukset, jotka oikein huusi huomiota. Itse jatkoin hommiani Rian suunnitellessa jotain minun pään menoksi.
"Oikeesti ota ne suitset pois. Menit kuitenkin jo riimun kanssaki pelkästään", Ria jankutti vieressäni. Tunnetusti hän yllytti minut tekemään kaikkea mahdollista varsinkin, jos kyseessä oli kuvaaminen. Tällä kertaa hän halusi minun ratsastavan ilman varusteita. Voi kuinka mahtavaa, ajattelin. Samalla hetkellä Ria olikin jo napannut Foggyn päästä suitset jättäen minulle kaulalla olleen narun turvaksi.
"Yritätkö sä taas tapattaa mut?", kysyin häneltä huokaisten syvään. Rian ilmeestä huomasi päättäväisyyden ja jäin usein kakkoseksi. Pakko mikä, pakko.
Kokeilin varovaisesti miten Foggy reagoi mihinkin ja uskaltauduin ottamaan pieniä ravi pätkiä. Yllätykseksi poni oli erittäin totteleva ja kuunteli istuntaani. Apuna jouduin jarrutuksessa välillä käyttämään kaulalla olevaa narua, mutta silti pystyin luottamaan siihen, että se pysähtyisi. Uskalsin ottaa myös laukkaa. Foggy puksutti menemään varovaisesti ihan kuin kantaisi jotain kallista lastia selässään. Ei nyt, sillä että olisin toivonut sen lähteneen kiitolaukkaa ympäri maneesia. Tämän jälkeen voin sanoa luottavani tähän poniin enemmän mitä olisin koskaan uskonut. Kuvista Rian mukaan huokui se miten onnellisia me molemmat oltiin, kun saatiin vain mennä rennosti ja vain nauttia.
"Pakko kyllä tulla sun mukaan useamminkin tallille", Ria tokaisi ja talutteli samalla Foggya sille leperrellen jotain epämääräistä. Itse siivosin jälkeni (Foggyn jäljet) maneesista ja katsoin sivusilmällä parivaljakon sekoiluita.
En olisi koskaan arvannut, että tiemme tulisi eroamaan juuri tämän päivän jälkeen ponin lähdettyä. Lähi päivinä myös Salli niminen poni oli törmännyt lava-autoon eikä mitään ollut tehtävissä. Mitä nytten? Kävelenkö ulos tallin ovista vai jäänkö odottamaan yhtä mahtavaa hoitohevosta. Heippa A Foggy Day ♥
Onneksi Foggyn lähtö oli vain väärinkäsitys, eipäs vielä murehdita! 18,70v€ -Sanna
|
|
|
|
Post by Sinte on Jan 4, 2014 19:57:21 GMT 2
Mikään ei ollut niinkun pitäisi
Löhösin alakerran sohvalla karkkipussi mahani päällä, ja katselin kiinnostuneena kun tuli ahmi polttopuita takan lasisten luukkujen takana. Kello lähenteli iltakahdeksaa, tallihommat oli tehty, ja voisin vihdoin rentoutua – hevoset tuotaisiin sisälle tunnin päästä. Samaan aikaan kun tuli nieli viimeistä puunpalikkaa, talon ovi kävi ja kylmä viima puhalsi niskaani.
– Sanna? Locin tuttu ääni huhuili nimeäni.
– Täällä ollaan, vastasin suklaakarkit poskissani.
– Ella oli karannut aidan ali, ja me saatiin se Claudian kanssa kiinni vitostarhasta.
– Siis oritarhasta? Voi hemmetti sitä pirulaista, nyt pitää vain toivoa ettei mitään vahinkoa ole sattunut. Tiedäthän, orit. Loci nyökkäsi ja kertoi palauttaneensa Ellan suoraan karsinaansa. Kiitin avusta ja nousin venytellen ylös.
– No, pianhan me nähdään mitä tuleman pitää. Haitteko loputkin hevoset sisään? kysäisin.
– Joo, haettiin ja annettiin iltaheinät. Hymyilin kiitokseksi ja tarjosin Locille karkkia.
Istuin keittiön pöydän ääressä, mukissani tällä kertaa vahvaa teetä. Loci ja Claudia istuivat toisella puolella pöytää ja ratkoivat Aamulehden ristikkoa. Minä naputin kuulakärkikynällä pöytää, ja pohdin huomisen aikatauluja. Eläinlääkärin tarkistuksia, ja raspauksia pitäisi nimittäin hoitaa alta pois.
Samalla sekunnilla kun hörppäsin teemukistani, yläkertaan vievistä puisista portaista kuului juoksuaskeleet. Pelästyin ja vetäisin teetä henkeeni yskänpuuskan seurauksin. Loci ja Claudiakin säikähtivät ääntä:
– Hui hitto, mistä toi kuulu? Claudia kysyi portaisiin kurkkien.
– No tuota, jos se oli joku tallilainen? arvuuttelin, vaikka hyvin tiesin, että olimme talossa kolmin. Loci ja Claudia taisivat tietää sen myös.
– Ei täällä ketään pitäisi olla! Mä menen katsomaan! Loci ilmoitti tomerasti. Minä olin juuri avaamassa suutani, kun Loci nousi ylös tuolistaan ja asteli portaille kädet lanteillaan ja pyysi:
– hei, tulkaa mun kanssa katsomaan ylös? Minä puolestani katsoin Claudiaa huulta purren, epävarmana ja mietteliäänä. Claudia ei näyttänyt myöskään innostuvan ajatuksesta.
– Öm, jos me vaikka jäisimme tänne alas odottelemaan… ei siellä kuitenkaan ketään ole, yritin pelastaa tilannetta samalla pyöritellen teemukia vasemmassa kädessä.
– Niin, kuultiin varmaan harhoja, ei siellä ole mitään nähtävää, Claudia jatkoi.
– Hei tulkaas katsomaan, eteisessä on lunta ja kahdet kengänjäljet! Loci huusi eteisestä. Outoa kyllä, kukaan meistä ei ollut kuullut oven avautuvan missään vaiheessa. Katsoin Claudiaa merkitsevästi, ja kävelimme hiljaa eteiseen Locin seuraksi.
Totta se oli, eteisessä oli jalanjäljet, sekä lunta. Avasin ulko-oven hiljaa, mutta puhtaassa lumihangessa ei ollut jälkeäkään. Uskomatonta. Huomasin Locin kävelleen yläkertaan. Claudia näytti seisovan portaikon puolessa välissä, kurkkien portaiden yläpäähän. Loci huusi yläkerrasta:
– Ei täällä ole yhtään ketään!
– Siis eikö ketään? Claudia varmisti.
– Ei yhtään ketään.
|
|
|
|
Post by Roope K. on Jan 4, 2014 21:11:21 GMT 2
04.12.2013
04.01.2013
juma... 04.01.2014 !Nyt ei runosuoni lauleskellut sen vertaa, että oisin tarinan tynkää saanu raapusteltua, joten tässä kuva meikäläisestä työn touhussa. Kuvakulma hämää, ei minä noin lyhyt oo oikeesti!  Ihana nähdä pitkästä aikaa sun merkintöjä 18,90v€ + kuvamerkintä. -Sanna |
|
7,40v€ + tarinamerkintä -Sanna
mukava törmätä vielä vanhoihin tallilaisiin! Mäkin käyn välillä täällä fiilistelemässä, harmi ettei photobucketiin ladatut kuvat enää näy, siinä on aika kova urakka lähteä korjaamaan niitä 
tsemppiä kaikille kaikkeen mitä teette 
