Tallipäiväkirja (kaikille)

[milla]

Kävelin Metsälammelle päin, katsomaan mitä sinne kuuluu. Tallin pihalle oli ilmestynyt joku kioskin näköinen juttu. Kävelin katsomaan mikä se on. Tallikioski, luin kyseisen kioskin seinästä. Samalla Sinte saapui tallikioskin luo, ja sanoi:
- Hei Milla! Näkeehän sinuakin joskus.
- En ole ehtinyt käymään kun kotonakin on niin paljon tekemistä, vastasin hieman poissaolevasti.
- Ai, sinäkin olet jo löytänyt tallikioskin, Sinte sanoi innoissaan.
- Eihan sitä voinut olla huomaamatta, sanoin ja naurahdin vähän.
- Hei, ei saa loukata kioskin tunteita, Sinte sanoi.
- No ihan sama. Saako sieltä mahdollisesti ostaakin jotain? Vastasin.
- Ai niin, tietenkin saa, Sinte vastasi samalla kun meni sisälle hienoon kioskiinsa.
- Mitä haluaisit ostaa? Sinte kysyi.
- Yhden cola pullon, letitys kuminauhoja, hevosnamipussi, purkkaa ja uuden ekstratehtävän, minä luottelin ostokseni.
- Selvä. Se tekisi sitten 12 v€, Sinte vastasi.
- Tässä, sanoin ja annoin rahat Sintelle.
- Tästä puuttuu 2 v€tä, Sinte sanoi.
- Ai, puuttuuko? Tässä, Sanoin ja annoin puuttuvat rahat.
- Kiitos, nyt on tarpeeksi! Sinte sanoi.

Lähdimme kävelemään yhdessä tallia kohti. Koko eilinen päivä oli tullut vettä kaatamalla, ja jotkut kohdat olivat vähän liukkaita. Pieni liukkaus koituikin Sinten kohtaloksi, sillä hän kaatui rähmälleen märälle tallipihalle.
- Mitä tapahtui? Kysyin ja katsoin maassa makaavaa Sinteä.
- Taisin liukastua ja lentää rähmälleni, Sinte vastasi ja samalla Vilja käveli meidän luoksemme ja kyisyi hieman ihmetellen:
- Miksi Sinte makaa maassa?
- Taisin liukastua, Sinte sanoi ja yritti nousta ylös, mutta muta ei pitänyt kauhean hyvin kengän alla ja hän kaatui uudelleen.
- Nyt sai riittää! Sinte karjaisi ja konttasi pois mutaisimmasta kohdasta. Tallissa olleen olivat ilmeisesti kuulleet Sinten karjaisun ja juoksivat meitä kohti.
- Tyhjenikö koko talli? Sinte kysyi tytöiltä jotka olivat juosseet katsomaan mitä oli tapahtunut. Kaikki tytöt vain nyökyttivät ja Sinte nousi ylös, ja onnistuikin siinä.
- Taidan mennä vaihtamaan vaatteet, Sinte sanoi ja lähti pois. Kun hän oli poistunut näköpiiristä kaikki ketkä olivat siinä alkoivat nauraa, eikä naurulle näkynyt loppua.

Loppu!

Sinten kommentti

Meille tosiaan ilmestyi tallikioski tässä aivan lähiaikoina, ja se onkin ollut hoitajien aktiivisessa käytössä. Tulot tietenkin kerätään tallinomistajan hyvinvoinnin tukemiseksi... ei vaan, oikeasti tallikioskin tuotto jaetaan tasapuolisesti koko tallin ja sen hoitajien hyväksi. Sellaista välillä sattuu – kaatumisia, nimittäin – ja minun kohdallani tällaisia kömmähdyksiä sattuu hieman keskimääräistä enemmän. : Kirjoitit hauskan kuvauksen kaatumisestani, mutta et tainnut ymmärtää antamaani ekstratehtävää ihan niin kuin olin sen suunnitellut: tarkoituksena oli kirjoittaa tarkka tilannekuvaus, eli kuvailla todella tarkasti yksittäinen tapahtuma. Esimerkiksi "Sitten se tapahtui: näin vain kun yksi jalka nousi ilmaan toisen liukuessa aivan väärään suuntaan, samalla kun Sinten kädet heilahtelivat puolelta toiselle enteillen kaatumista... (jne)" Tilannekuvaus kertoo vain yhdestä tilanteesta.

12 v€
-> tähän ei tule välilyöntiä:
-> 12v€ (virtuaalieuroa), 13€ (euroa), 12$ (dollaria)

2 v€tä
-> mieluummin ilman matemaattisia merkkejä:
-> 2 virtuaalieuroa
-> tai 2v€:a

letitys kuminauhoja
-> letityskuminauhoja / (usein) letityslenkkejä

"- Ai, puuttuuko? Tässä, Sanoin ja annoin puuttuvat rahat."
-> Kun ajatusviivalla aloitetun repliikin jälkeen jatketaan, aloitetaan pienellä kirjaimella:
-> "– Ai, puuttuuko? tässä, sanoin ja annoin puuttuvat rahat."
-> Myös pilkun, kolmen pisteen ja kaksois-/puolipisteen jälkeen jatketaan pienellä alkukirjaimella.

12,40v€

[Sinte]

Syksylle ei vastaanottoa

Elokuinen perjantaiaamu oli juuri kääntymässä päivään, kun minä astuin vasen jalka edellä ulos talostani. Ulko-oven betonisten portaiden ylimmällä askelmalla vedin keuhkoni täyteen päättyvän kesän kirpeänraikasta ilmaa, jonka mukana jokin syksyn tuoma murunen henkiröörissäni sai minut yskimään naama yhtä punaisena kuin vastamaalattu latorakennus. Yskiessäni en ollut huomannut ollenkaan Destinyä, joka yllättäen seisoikin vieressäni tuijottaen herkeämättä kohtaustani.

– Öäm, tuota, kaikki hyvin?
– Köh! Juu juu, tässä vain otan – köh – syksyä vastaan, nyökkäilin hieman toivuttuani. Destiny nauroi hetken ja nyökkäsi sitten takaisin samalla irvistäen:
– Sieltä se tulee, halusi tai ei.

“Halusi tai ei”, nieleskelin närkästyneenä Destinyn muotoilua kävellessäni kohti oritallia. En minä syksyä kaivannut, vaan sen värejä. Kylmyys sen sijaan iski luihin ja ytimiin, uhkaillen pian saapuvasta, jäisen kylmästä talvesta. Ajatuksen kylmästä talvesta pyyhki samalla hetkellä pihan ainoasta vaahterapuusta nenänpäälleni tippuva kuiva, värikäs lehti. Sadasosasekuntissa kaappasin sen nyrkkiini ja musersin sen kuivaksi murskaksi ilme hievahtamatta. Tänä syksynä minä en haravoisi ainuttakaan lehteä – pystyisivät puissa!

Oritallin ovi narahti kylmyyttään, mutta sisältä leijaili lämmin ja pehmeä hevosenpierun ja mädäntyneen lannan tuoksu. Astelin sisään ja vilkaisin ympärilleni: tallityöntekijät olivat nähtävästi juuri käyneet ruokkimassa hevoset, sillä harvinaisen tyytyväisinä ne nuokkuivat karsinoissaan ja hörähtelivät kuullessaan kolinaa. Hymyilin ja vilkaisin ohimennen yhteen karsinaan. Karsina oli puhdas, toisin kuin sen asukas – joka muuten tällä kertaa sattui olemaan Hessu. Hessu oli ilmeisesti ollut ilman loimea ulkona, sillä mudalla kuorrutettuun oriin oli liimaantunut heinänkorsia ja keltaisia havuja. Katselin näkyä hämmentyneenä, kunnes ymmärsin tehdä asialle jotakin; noukin orin harjapakista vaaleanpunaisen pölyharjan, ja aloin sutimaan mutakuorrutusta kerros kerrokselta pois.

Hessua puunatessani karsinan viereen oli ilmestynyt oven metallikaltereihin koputteleva Meiju Kaunola.
– Kop kop, onko ketään kotona?
– Kyllä me ollaan, tervetuloa vain kahville, huutelin ja jatkoin orin puunaamista.
– Tule itse kahville, sulle on tuolla talossa vieraita, Meiju huomautti. Lopetin mutakuorrutteen poistamisen ja kävelin karsinasta ulos, tiputtaen samalla pölyharjan Hessun harjapakkiin.
– Keitä vieraita siellä tällä kertaa on? Keitä niille kahvetta ja tarjoile omenapiirakkaa, kyllä sä varmaan niiden kanssa pärjäät, naureskelin sulkiessani samalla karsinanovea.
– Siellä oli joku Roope, oli kuulemma tulossa juttelemaan töistä, Meiju selitti.
– Voi hitto, mähän unohdin ihan kokonaan! kauhistelin tapahtunutta ja katsoin kelloani. Roope oli tullut työhaastatteluun tallityöntekijän pestistä, ja olin luvannut olla talossa vastaanottamassa hänet kahdeltatoista. Kiitin Meijua muistutuksesta ja juoksin takaisin taloon takkia ylleni vetäen. Ihanaa, uusia lannanlappajia!

[Roope K.]

Huh, olin aivan poikki. Koko kesän olin löhönnyt rannalla oluttölkin kanssa tehden aina silloin tällöin jotain hanttihommia eri talleilla pyydettäessä, mutta nyt oli kesä ohi ja tämäkin jätkä joutui oikeisiin töihin... Ja kyllä pistää näinkin raavaan miehen veteläksi, kun päivän teet oikeasti ruumiillista työtä parin kuukauden laiskottelun jälkeen!

Kun Sinte nyt sitten oli minut palkannut tallityöntekijän pestiin, olin ollut tallilla koko päivän puunaten karsinoita, korjaten tarhan aitoja, vienyt hevosia sisälle ja ulos, kantanut heinäpaaleja ja vesiä, korjannut varusteita ja laittanut muutamalle hevoselle tippuneen kengän tilalle uudet monot.
Ehkä eniten väsytti jatkuvat kyselyt kuka oon, mitä teen täällä ja blaab blaab blaab. Melkein kaikki vastaantulijat jaksoivat udella ja yritin kovasti muistaa kaikkien nimet... Vaan enpä tainnut suorilta muistaa kuin vain Sinten... Ja Artun. Tuon koiran joka koko ajan oli seurannut minua kuin hai laivaa kumisen sian kanssa. Kerran minä jo olin viskannut koko lelun piiloon kun meinasi jo hermot keittää sen vinkunan kanssa, mutta huomasin sen olleen aivan turhaa sillä Arttuhan oli heti intopiukeana juossut hakemaan lelunsa ja toi sen uudelleen minulle viskattavaksi. Huoh.

- Tuuhhan Roope kahville! Sinten ääni kuului tallin ovelta.
Tein työtä käskettyä ja raahauduin tallin omistajan perässä sisälle taloon, jossa tuoksui tuore kahvi. Mahanikin murahti nälän merkiksi. Eihän tässä työn touhussa edes ollut muistanut syödä.
Istahdin keittiön pöydän ääreen kahvikupin kanssa ja Sinten poikaystävä Saku tunki pullakoria naamani eteen.
- Otahha pullaa! tää sanoi suu täynnä nisua.
Nappasin yhden pullan käsiini ja puraisin siitä aimo palasen. Hyvvää.
- Noh, mites se on eka työpäivä menny? Sinte kysyi kahvikuppinsa takaa.
- Hyyyvin. Vielä on vähän hakusessa kuka on kukin, mutta eiköhän sitä ajan kanssa rupea muistamaan, vastasin.
- Eiköhän. Ja sitten kun oot oppinu muistamaan niin tulee taas uutta sakkia tänne ja taas saa opetella nimet, Sinte hymyili ja katsahti kelloaan. - Hevosille pitäis varmaan iltaheinät viedä. Käytkö sinä viemässä ja voitkin sitte lähteä vaikka kotiin...
- Okei, sanoin ja ponkaisin ylös tuolistani.
- Juo nyt se kahvi loppuun ensin, ei tässä nyt niin tulipalokiire ole. Ja ota toinenkin pulla, Sinte nauroi.
Istuuduin vielä hetkeksi, hörpin kahvini ennätysvauhtia ja nappasin pullan käteeni ennen kuin painelin ulos. Matkalla päätallille mussutin pullan loppuun ja repäisin oven auki.
Hevoset mulkoilivat minua syyttävän näköisinä "Eikö me ruokaa saada?" ja pinkaisin heinävintille hakemaan kauraturville heinänsä.

Olin jäädä erään karsinan ovella pikkuruisen ruunikon shetlanninponin alle, sillä tämä oli haukkana ovella kun näki minun lähestyvän heinäkasan kanssa.
En ehtinyt laskea sen heiniä sylistäni kun tamma oli jo mussuttamassa heiniään.
- Oota nyt heti, mutisin.
Viereisessä karsinassa oleva kimo tamma puolestaan oli enemmän kiinnostunut minusta kuin heinistään. Se tunki päätään kainalooni ja haki huomiota.
- Sinähän hellyyden kipeä olet, hymyilin ja rapsutin tammaa hetken, ennen kuin muut hevoset alkoivat hermostuksissaan vaatimaan omia heiniään.
Tarkistin karsinan ovesta löytyvästä kyltisä mukavan tamman nimen. Kyltissä seisoi Cherised HAR "Cheri".
Seuraavassa karsinassa minua odotti hieman isompi neiti, joka kyllä ampaisi heinilleen välittömästi, kun olin ne oikeaan paikkaan viskannut.
Muut hepat osasivat käyttäytyä, vaikka hieman tympääntyneen näköisiä olivatkin kun heinien jako hieman kesti.

Sitten suuntasin kulkuni ori- ja yksäritallille, jossa Sinte touhusi heinien kimpussa.
- Mä jaoin näille jo heinät, sä voit lähtä jo kotiin!
- Ai, kiitos. Selvä, mutisin hämilläni. Olisinhan minä nyt ne heinät voinut jakaa, mutta mieluusti minä kotiakkin lähtisin.
- Nähdään taas huomenna, huikkasin Sintelle ja lähdin lampsimaan kohti Nissanin romuani.
Mukavalta paikalta tää Metsälampi vaikutti. Enköhän minä täällä tulisi viihtymään pitkään...

Sinten kommentti

Ihanaa että löysit meille perille, ja ennen kaikkea tykkäsit paikasta. Me Metsälammella otetaan sut ilomielin vastaan! Arttu on tosiaan melko seurallinen tapaus; ja se kuminen sika on nimeltään Petri. Jos joskus kyllästyt Artun seurallisuuteen, sen voi lukita vaikka talooni. Mukavaa jos tykästyit työhösi, vaikka ei meillä loppupeleissä kovin rankkoja päiviä olekaan. Kunhan tärkeimmät hommat hevosten huollosta tallin siivoamiseen hoitaa, loput joutaa tekemään myöhemmin. Ainiin, sano muuten jos kaipaat että analysoin näitä tarinoitasi monipuolisemmin, yleensä mulla on ollut tapana kirjoittaa perusteelliset kommentit vain hoitajille! Toivottavasti kaikki sujuu odotusten mukaisesti. Nykäise ihmeessä hihasta jos on kysyttävää!

16,70v€

[Ida]

4.9.2013

Pihalla puhalsi kylmästi, kun kärräsin turpeella täytettyjä kottikärryjä kohti Cherin karsinaa. Poni oli luultavasti tunnilla, niin kuin moni muukin poni, joten sain täyttää karsinoita rauhassa. Vedin keltaisen hupparin hihat alas ja kohensin kaulahuiviani. Vaikka aurinko paistoi, niin minulla oli kylmä. Ihan hirveää tällainen, tuskailin, kun lähdin hakemaan uutta satsia. Täytettyäni Silavan ja Heidin karsinat olin valmis. Lähdin käppäilemään maneesille, jossa pidettiin osa tämän päivän tunneista. Osa puista oli jo alkanut ruskistua, mikä näytti samaan aikaan haikealta ja kauniilta. Se oli merkki siitä, että pian alkaisi sää kylmetä oikein olan takaa ja talvi koputteli ovella. Kurjuus, kesä olikin mennyt turhan nopeasti ohi ja koulut ja työt alkaneet. Hiekkatien päässä alkoi jo näkyä vihreän harmaa maneesi, jota kohti kävelin.

Hiippailin sisään maneesiin ja istahdin katsomoon. Tunnilla oli täysi meininki ja nuoren näköiset ratsastajat yrittivät saada poneja suostumaan pohkeenväistöön. Sanna karjui keskellä maneesia ja yritti takoa ratsastajien päihin ohjeet. Sen minäkin olin oppinut, että innokkaat ratsastajat, saattavat olla levottomia kuuntelijoita ja ohjeet tuntuu menevän toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Loppuravit alkoivat ja Sanna käveli verkkaisesti luokseni.
- Hei! nainen huikkasi iloisesti ja hymyili leveästi.
- Moi, vastasin vähän laimeammalla hymyllä.
- Sua ei ookkaan näkynyt pitkiin aikoihin.
- Joo ei niin, kiireitä on ollut ja paljon muuta, hymyilin pahoittelevasti.
- Joo ymmärrän, Sanna loi minuun ymmärtävän katseen ja suuntasi sitten katseensa uralla ravaaviin ratsastajiin. – Sitten voitte ottaa käyntiin ja antaa pitkän ohjan!

Ratsastajat tekivät ohjeiden mukaan ja taputtelivat hevosiaan. Sanna pyysi minut auttamaan seuraavia ratsastajia selkiin. Ja suostuin. Edelliset ratsastajat laskeutuivat alas. Maneesin katsomoon oli huomaamattani saapunut lauma innokkaita pikku tyttöjä. Hymyilin heille, mutta he olivat syventyneet keskusteluun niin, etteivät varmaan edes noteeranneet minua. Hiippailin alas katsomosta. Tytöt olivat käyneet selvästi tarkastaneet hevoset, joilla menisivät ja suunnistivatkin suoraan hevosten luokse. Edelliset antoivat vastustellen ratsunsa seuraaville. Tarjosin apua ja moni tarvitsikin sitä. Tytöt nousivat tuolin kautta ylös. Pidin vastaan toiselta puolelta jalustimesta, kun he ponnistivat kaikin voimin ylös. Venkslasin jalustimet sopiviksi ja kiristin vielä vyötä jos tarvitsi. Kaikki oli ylhäällä pian ja he lähtivät köpöttelemään uraa pitkin.
Istuskelin hetken kastomassa tuntia, kunnes Jonas laittoi viestiä, että oli tullut hakemaan minua ja odotti parkkipaikalla. Koska en ollut hankkinut vielä omaa autoa, Jonas joutui/sai tulla hakemaan minut tallilta töittensä jälkeen. Hiivin pois maneesista ja lähdin takaisin hiekkatietä kohti parkkipaikkaa.

Sannan kommentti

Mukavaa nähdä sinua Metsälammella pitkästä aikaa! Minun pitikin mainita, että halutessasi voit vetää ratsastajille alku- tai/ja loppuverryttelyt haluamallasi tavalla joko maastossa tai aitojen sisällä, kunhan mainitset siitä minulle vieraskirjassa (ettei minun tarvitse rynnätä samaan aikaan maneesiin pitämään niitä itse). Kiirettä täällä taitaa olla vähän jokaisella, henkilöstä riippumatta. Kesäloman päätteeksi kaikki ovat pitkään kiireisiä, ja jokaisen pitää hetki omaksua omia aikataulujaan. Minullakin on ollut hurjasti kiireitä, mutta onneksi sain niiden ohessa repäistyä aikaa myös Metsälammen vahtimiseen!

En yleensä kommentoi niin kriittisesti ja arvioivasti tallityöntekijöiden tarinoihin, mutta saatan tarvittaessa huomauttaa joistakin virheistä tai tarinan rakenteesta. Kuitenkin mun on nyt pakko sanoa, että mielestäni olet kehittynyt huimasti tarinoiden kirjoittamisessa! Vuoropuhelun ja kerronnan suhde on tasapainossa, ja tarina näyttää siistiltä – sekä on sitä myös luettaessa. Muistaakseni ensimmäisissä tarinoissasi vuoropuhelua oli mielestäni liikaa suhteessa kerrontaan. olet kehittynyt hurjasti eteenpäin myös tarinoiden ulkonäössä! Oikein mukavaa kehitystä!

18,50v€

[Kristel]

We can run away
 11. syyskuuta 2013 - 1HM

Moana's A Like Archie. Kaunis ja suloinen paimenkoirauros. Toisaalta voisi kuvitella energiapommin olevan oikea maanvaiva mutta tämä ei päde Artun kohdalla. Uros vaikutti rauhalliselta jo kun menin eilen tutkailemaan Metsistä. Päätökseen oli tultu, että aloittaisin heti tänään Metsälammella Arttu-koiran kanssa. Isä oli heti hämmentynyt kun kerroin hänelle päätökseni, mutta kuskannut minut silti tallille.
"Luulin että sulle ois tärkeää myös ratsastaa hoitohevosellasi", isä tokaisi.
"en ole, minä ja Arttu koetaankin se, mistä kaikki muut jäävät paitsi! Sitä paitsi Sanna tarvitsee apua milloin tahansa hevosten liikuttamisessa, jos hevosen hoitaja ei ole paikalla", sanoin hyväntuulisesti isälle ja hypähdin hopeasta mersusta ulos. Isä oli lähdössä työmatkalle ja pudotti minut vain matkan varrella Metsälampeen, mutta nyt hän ajoi vilkuttaen ulos tallipihasta. Jäljelle jäin vain minä.

Metsälammen piha oli suhteellisen hiljainen, mutta kavioiden kopse kuitenkin antoi ymmärtää ettei talli ollut aivan autio. Ja samassa kuulin rupatteluakin. Hoitajia varmaan...
Aivan oikein. Nurkan takaa ilmestyi noin viiden ihmisen joukko ratsukoita, ja he kuiskuttelivat jotakin keskenään, joku taisi tirkuakin vähän ja yhtäkkiä he kaikki hiljenivät minua katsomaan. Mölläsin hetiä takaisin ja katselin, kuinka ratsukoista yksi alkoi lähestymään minua käynnissä. Ruskea lettipää. Nostin tekaistun hymyn huulilleni ja katsoin toista silmiin mahdollisimman harmittoman näköisenä.
"Moi, mä oon Iida. Kukas sä oot?" toinen kysyi, nyt vasta ehdin tehdä humion että tämä Iida oli vähintäänkin neljä vuotta minua nuorempi. Nyökkäsin hyväksyvästi toiselle.
"Kutsuvat minua Kristeliksi, joten kutsu sinäkin", sanoin lännenseriffin mystisellä äänellä. Toinen katsoi minua hieman kummastuneena, mutta nyökkäsi.
"Ooo... kei. Tyypit hei, tää on Kristel!" Iida huusi taakseen ja neljä muuta ratsukkoa saapuivat paikalle rauhallisessa ravissa.

"Tiedättekö te missä Arttu on?" kysyin.
"Kuka nyt meistä tietäis missä se pyörremyrsky tälläkin hetkellä kierii, varmaa jossain hirvenkakassa tuolla puskassa. Se possulelukin on ihan tarpeeksi huono esimerkki, Arttu on saanut siltä vaikutteita..." yksi tytöistä nauroi ja naurahdin takaisin.
"Mutta et saisi silti loukata Petriä noin!" vastasin muka loukkaantuneena jolloin toinen vain nauroi takaisin. "Mutta, mun pitää nyt mennä etsimään se koira..." sanoin ja juoksentelin ympäri tallipihaa huudellen Artun nimeä. Kauniin värinen uros ilmestyi tallin kulmalle ja juoksi luokseni kuin olisimme olleet parhaat ystävät jo vuosikausia. Hymyilin koiralle ja laskeuduin maahan polvilleni. Arttu kierähti selälleen ja antoi minun rapsutella valkoisia vatsakarvoja auringon siivilöidessä valoaan viimeisillään. Kohta olisi syksy. Taisiis nyt oli jo syksy mutta kohta se alkaisi kunnolla, kuun lopussa se olisi heippa hei lehdille ja sataisi jatkuvasti. Ei kiva. nyt vasta ehdin kiinnittää huomiota tallin ulkonäköön. Rakennus oli kaunis, suoraansanottuna todella kaunis. Vanhan tyylinen, mutta silti jollakin tavalla uusi. En viitsinyt mennä sisään vaan siirryin nurmikolle makaamaan selälleen, parantelin aurinkolasieni asentoa ja kutsuin Artun viereeni.

"Minulla on semmoinen tunne, että meistä tulee vielä parhaat ystävät", kuiskasin koiralle, joka läähätti vieressäni. Arttu katsoi minua ymmärtävin silmin, tiesin että se sisimmässään tiesi mitä sille puhuin. Koiraparka ei vain osannut vastata. Hymyilin Artulle ja annoin käteni leikkiä uroksen pehmeässä ja pöyheässä turkissa. Kukaan ei häirinnyt meitä. Kaikki oli täydellistä...

"Jaahas jaahas, luulitko että pääset niin helpolla?" kuului naurua takaani. Hätkähdin psytyyn, avasin silmäni ja käännyin katsomaan.
"Sanna! Helvata mä säikähdin, älä kiusaa mua!" nauroin vaikka yritin kuulostaa loukkaantuneelta. Arttu hyppi Sannaa vasten ja nainen vastasi koiran huomionhakuisuuteen lempeällä hymyllä, kunnes kääntyi taas minun puoleeni.
"Sähän voisit mennä vaikka maneesiin heitteleen Petriä Artulle. Siellä ei ole tällä hetkellä ketään, kunhan tulet sitten pois kun se kello viiden tunti alkaa, okhei?" toinen ehdotti.
"Hei katos, sulta tulee hyviäkin ideoita!" vitsailin ja pyyhkäisin mustaa hiusta olkani taakse. Tartuin Petriin, joka kuin taikaiskusta oli ilmestynyt Artun suuhun, ties mistä, varmaan Sannalta. Arttu irrotti sen nätisti ja lähdin juoksemaan maneesille vilkutaen Sannalle vielä. Toinen jäi hymyilemään siihen tallipihalle.

Petri laitettiin koetukselle. Arttu katsoi silmät hehkuen maailman kiinnostavinta esinettä, joka lensi aina välillä ilmassa ja osui maahan röhkien äänekkäästi. Arttu rakasti sitä kun possu päästi kunnon äänet aina kun sen otti suuhun. Ei se ole tyhmä koira, ei lainkaan.
Aika se tässä on tyhmä. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, mutta oikeasti se kului siivillä, ja pian muutama tuntihevonen ilmestyi maneesiin katsomaan mitä täällä touhuttiin. Arttu häipyi hevosten jalkoihin, osa sattui ottamaan askeleen taaksepäin, mutta suomenhevoselta näyttävä ori tai ruuna kuitenkin pysyi paikallaan ja katseli innokasta koiraa. Kutsuin artuin viereeni, ja tuo istahti kylkeeni kiinni.
"Teidän pitäisi nyt lähteä, sori vaan", Sanna sanoi ja kävelin nolona ulos maneesista. Nyhyy yhyy... en saanut Petriä mukaan ja en kyllä uskaltaisi mennä hakemaan sitä takaisin, joten jäin toimettomana nojaamaan tallin seinään.

Hetken siinä Artun kanssa makailtuani saapui joku mies minun luoskeni kädet vyötäröllä.
"Laiskottelu myöhemmin, eikö sun pitäis olla harjailemassa hoitsuasi?" toinen kysyi ankaran näköisenä.
"Ömm... ei. Arttu on mun hoitsu", totesin posket punaisena ja hämmentyneenä.
"No ei sitten mitään. Mutta mitä jos auttaisit mua lanta-"
"Tiedätkö, mun pitikin mennä kotiin, muistin just", sanoin nopeasti, ja silitin Arttua vielä hieman ennen kuin viruin parkkipaikalle. Soitin Jullelle (Julia), joka oli paras ystäväni. Sovimme että han tulee hakemaan minua, eikä kestäynt kuin muutama lämmin minuutti auringonpaisteessa, kun kyytini tuli. Laitoin kypärän päähän ja istuin moottoripyörän kyytiin jullen taakse, ja tyttö ohjasi sen pois pihasta.

Minulla ja Artulla oli vielä monta hyvää vuotta edessämme, olin varma siitä. Sitä odotellessa, tämä tarina loppuu ainakin nyt. Kiitos tällä kertaa, ensi kertaan rakas Arttu

[ Ainiin, mun piti ensin tehdä tähän Artusta kuva lisukkeeksi, mutta sitten kun sain sen valmiiksi niin ei tallentunut mun koneelle, pashka. Muuten oliskin tullut hieman monipuolisempi tarina, mutta kun. Äh. Ei voi mitään. ]

Sannan kommentti

Ihana ja sopivan hauska tutustumistarina Arttuun! Aloituksessa oli pientä haikeutta, mutta se katosi hyvin pian tarinan edetessä. Taidat tosiaan olla Metsälammen ensimmäinen koiranhoitaja, ja muut hoitajat saattavat hieman ihmetellä sitä ensinalkuun. He ovat kuitenkin oikein mukavia kavereita, kannattaa ehdottomasti tutustua ja ottaa kontaktia! Tallilla parasta on eläinten lisäksi ystävät ja lämmin ilmapiiri. Mukava huomata, että tulit Artun kanssa hyvin toimeen jo näin varhaisessa vaiheessa! Petri on tosiaan Artun lempparilelu, sillä se jaksaisi leikkiä vaikka maailman tappiin asti. On hienoa, että Arttu saa itselleen "vakiosilittelijän" ja tutun leikkikaverin.

Kieliopillisesti teksti oli mielestäni hyvää, enkä löytänyt siitä kovin paljoa selkeitä korjattavia virheitä. Suosittelen kuitenkin kirjoittamaan vuoropuhelut ajatusviivoilla omille riveilleen. Lainausmerkkejä kannattaa käyttää ilmaisemaan yksittäisiä repliikkejä tekstin "sisällä"! Ajatusviivoilla (–) ilmaistut vuoropuhelut tekevät tekstistä selkeämmän ja siistimmän.

Taisiis = tai siis

Vanhan tyylinen
-> mieluummin näin:
-> tyyliltään vanha / vanha tyyliltään

17,20v€

[Meiju]

( Leikitään, että tämä on vasta tuolloin 24. päivä, ennen aamumaastoa! Koska inspis. )

"Liina, et nyt jaksa!" Mutisin kimolle ponitammalle tallini pihalla, kun tämä oli jökittänyt hevosauton lastaussillan eteen oikein mallikkaasti. Mikaela oli jo takapuolesta rapsuttelemasta, Henrik narun päässä autossa ja minä vieressä seisomassa ja vahtimassa, että tamma ei keksisi alkaa poikittamaan. Lähes 5-vuotias tamman alku kun yleensä niin nätisti meni autoon, mutta näköjään tänään suojien laitto oli ollut aivan liikaa tälle. Olihan toki sinä päivänä jo ratsastettukin, että eihän sitä enää sen jälkeen tarvitse töitä tehdä, eihän?

Epätoivo alkoi jo ryömiä mielensyövereistä hakiessani tammalle tallista hieman kauroja, ja kas kummaa, sehän toimi kuin unelma! Ikään kuin hän ei koskaan olisi jökittänytkään, tamma käveli oikein nätisti omalle paikalleen ja jopa kääntyi ilman erillistä kehottamista. Mutisin jotain sulkiessani tamman koppiinsa - on hieman huvittavaa lastata yksi pieni ponitamman alku kahdelle suunniteltuun autoon.. - ja kiitin orjiani, ennen kuin annoin heille viimeiset ohjeet. Itsehän en siis todellakaan aikonut enää takaisin tulla ennen aamumaaston loppua, joten saisivat työntekijäni osata asiat. Eihän siinä toki paljoa tekemistä olisi ennen paluutani, mitä nyt varmistaa että vettä ja heinää oli tarjolla, ja ehkä ringittää pari nuorempaa jos aikaa riittäisi.

Tarkistin vielä varusteet läpi - suitset, satula, rintaremmi, suojat, pari lointa, toinen riimu, ilta- ja aamuväkkärit - ennen kuin hyppäsin rattiin ja aloin huristella suuren matkan kohti Metsälampea. Mahtavat 10 minuuttia siihen meni, kun ajoin hissukseen, varmistaen etten nuorta tammaa niin kovasti runnoisi. Aida nukkui kuskin viereisellä penkillä, Biffin ja Bugsyn olin taas hylännyt Mikaelan ja Henrikin huostaan, eikä tätä nuorta neitiä tuntunut kiinnostavan ollenkaan koko homma.

Parkkeeratessani hevosauton mahdollisimman hyvään, vähiten tiellä olevaan paikkaan, lähdin etsiskelemään itselleni apulaista tamman purkamiseen. Toki, kyllä hän nyt varmaan olisi ihan ilman apuakin tullut, mutta parempi on olla varma, varsinkin kun on nuori hevonen kyseessä! Bongasinkin yhden tallityöntekijöistä - tai siltä hän ainakin näytti.. - ja vainuni osoittautui oikeaksi, sillä kyseessä oli Katajan Roope. Tai no, niin hän esittäytyi, minä olin autuaan tietämätön hänen henkilöllisyydestään esittelyihin asti ja jälleen kerran huomasin kuinka kauan olinkaan ollut aivan jossain muualla kuin tällä tallilla.

Ei kestänyt kauaakaan, kun nuori ponitamma oli purettu autosta ja tämä jäikin hetkeksi taas jökittämään lastaussillalle, tuijottamaan ympäristöä vaikka tämä nyt ei ensimmäinen visiitti täällä Metsälammen puolella ollutkaan. Kun tamma vihdoin sitten suostui liikkumaan, otimme tämän tallinkäytävälle seisomaan. Olin jo aiemmin sopinut Sannan kanssa, että Liina voisi yön viettää ulkona, kunhan Mairen sinne kaveriksi saisi. Tallissa pistettiinkin sitten nuorta tammaa kuntoon, heitettiinpä jopa sadeloimi selkään, jotta tämä ei olisi aamulla niin kovin kuraisessa kunnossa, kun välttämättä oma jaksamiseni ei olisi ennen aamumaastoa mikään parhain..

Kun sitten olimme Mairen ja Liinan saaneet loimitettuina tarhaan, kärräsimme heille oikein roppakaupalla heinää ja annoimme myös iltaväkirehut tarhaan. Siinä hetken katselimme tamman touhuja ja olin varsin ylpeä omasta tammamammastani kun jaksoi tuon kimon ratsuponin metkuja, tosin heitä ei tuntunut sillä hetkellä kiinnostavan oikeastaan mikään muu kuin väkkärit ja heinä.

Vapautin Roopen minun orjana olemisesta, kuin myös Aidan vankilastaan autosta, ja menin laittamaan Liinan tavaroita Mairen tavaroiden läheisyyteen, tarkistaen, että kaikki nyt varmasti oli mukana. Kun varmistuin siitä, että kaikki oli aivan miten pitikin, lähdin metsästämään Sannaa käsiini, jotta saisin tietää oman punkkani sijainnin. Olin itselleni varannut kolme herätyskelloa mukaan, jotta varmasti heräisin sitten aamumaastoon, vaikka mitään takeitahan ei koskaan ole. Naureskelin itselleni kun katselin Aidan ja Artun telmimistä, samalla kun mietin, että mitenköhän tuo nuori poninalku meneekään huomisessa maastossa..

Sannan kommentti

Tallilla on tosiaan tapahtunut vaikka kuinka paljon kaikenlaista taukosi aikana. Tallityöntekijöitä on tullut ja mennyt: Raysta ja Antonista ei ole kuulunut puolestaan pihaustakaan – taisivat lähteä meidän poppoota karkuun! Onneksi matka sujui kaikesta huolimatta kuten oli odotettu, ja pääsitte meille perille turvallisesti. Vai oikein kolme herätyskelloa? Kuinka herätys sujui?

13,30v€

[Sinte]

Taistelu linnakkeesta

Minä seisoin tallipihan keskellä kädet puuskassa ja irvistin kuin uhmaikäinen tarhalapsi talvihaalaria ylleen kiskomassa. En halua syksyä, en halua kurakelejä, en halua haravoida, enkä halua pukea saappaita! Näytin hampaani sille viattomalle koivunlehdelle, joka leijaili jalkojeni eteen kuin mielenosoituksena ajatustani vastaan. Huomasin kyllä Kristelin tupsahtavan vierelleni. Vilkaisin tyttöä huomaamattomasti sivusilmällä ja huomasin tämän vierellä Artun, jonka suusta – Petrin ja hampaiden välistä – valui venyvää kuolaa. Kuolapisarat venyivät ja joustivat, tippuivat lopulta maahan koiran märän kuonon alle. Kristel näytti tuijottavan samaa koivunlehteä kuin minäkin, sillä tämä oli selvästi huomannut lukittuneen katseeni. Maailma pysähtyi hetkeksi paikoilleen – kunnes aivan edestämme viuhahti Sixx Dollars Fiasco MET ilmavirran lennättäessä tutkailemamme koivunlehden pienen shetlanninponin jalkoihin.

Näinkö väärin, vai juoksiko nenäni edestä juuri musta shetlanninponi? Kysyin Kristeliltä, ja olin jo menossa saadessani myöntävän vastauksen.
– Aaksuu! Senkin nelikavioinen kamaluus, manasin venyttäen kovaa ääntäni. Shetlanninponi vilkaisi minua ja hymyili harvinaisen selvästi. Sen jälkeen se käveli rauhallisin askelin tallipihan ainoaan nokkospensaaseen, jota ympäröi kahden metrin levyinen, tahmea ja liukas savikerros. Aksu seisahtui siihen ja nosti päänsä ylös nokkospensaasta. Minä katsoin oria viattomana ja uhmaten marssin kohti linnaketta.
– Tule pois sieltä. Tule pois heti! Saat porkkanan, jos tulet pois, puhuin oria luokseni hiukan huonolla menestyksellä. Yritin kuitenkin vielä lahjoa kauraämpärillä. Sixx Dollars Fiasco MET puolestaan seisoi ylväänä linnakkeessaan, eikä kuunnellut toivomuksiani aselevosta. Huomasin taakseni ilmestyneen seitsemän tallilaista, jotka kaikki tuijottivat taistelua kuin kesäteatterissa ikään. Murisin ja kyyneleet poskillani marssin linnakkeeseen.

– Senkin aivoton aasi! Tänään et saa porkkanoita etkä edes kuivattua ruisleipää, manasin taluttaessani Aksua takaisin karsinaansa. Sitä ennen olin liukastunut kaksi kertaa linnakkeen mutavalliin, ja kymmenkunta nokkosta oli pistänyt minua nilkkoihin ja käsivarsiin. Aksu näytti tyytyväiseltä.
– Sanna, saanhan Cherin tunnille, kysyi perääni juossut nuori ratsastaja. Vilkaisin kelloani ja mietin hetken kulmakarvat rypyssä.
– Etköhän sinä saa. Saatko sen itse kuntoon, vai tarvitsetko apua?
– Veera ja Iida lupasivat auttaa! Nyökkäsin hymyillen ja pyysin tyttöä hoitamaan Cherin ratsastuskuntoon käytävällä karsinan sijasta.

Istuin nojatuoliin ja puuskahdin väsyneenä. Selkänikamani rentoutuivat ja luuni tuntuivat putoavan siihen paikkaan. Roope ja Saku juttelivat keskenään sohvalla tv:n edessä.
– Sanna, onko sulla meille hommaa?
Mietin hetken vastaustani, mutta totesin hommia olevan tänään aivan riittämiin:
– No jos tylsää on, niin tiskatkaa vaikka. Tai keittäkää kahvia, mulle siis. Tallin kauralaari pitäisi myös täyttää...

[Meela]

Myyn päiväkirja, 16. syyskuuta 2013

Myy on aika pitkälti lomaillut koko kesän, vaikkakin se on tehnyt joitain satunnaisia tunteja Metsälammessa. Hiitillä olemme käyneet ajamassa vain n. kerran viikkoon, joten ihmekös tuo jos tamman kunto ehti rapistua. Elokuussa onneksi sitten jo ryhdistäydyttiin oikein tosi toimiin, mutta se ei tuntunut riittävän tänään ravitalli Carbonaran lähdössä. Lähtö juostiin rutiinina ja kaikeksi harmiksi Myy hylättiin loppusuoran laukan vuoksi. Treenaamista jatketaan tunnollisesti vastoinkäymisistä huolimatta, joten ilmoitin tamman 30. lokakuuta olevaan starttiin. Mielenkiinnolla odotan, seuraavalla kerralla oikein käy.

Ajaessani kotiinpäin satoi kaatamalla, mutta onneksi poni sentään osasi tänään käyttäytyä starttipaikalla sievästi. Se kun ei Myyn kanssa aina ole ihan itsestään selvää. Purin tamman traikusta ajatuksissani ja jätin sen karsinaansa mussuttamaan heinää. Muita tallin ratsuja valmisteltiin jo illan alkaville tunneille, joten kuhinaa käytävällä ainakin riitti. Pohdiskelin, löytyisiköhän Metsälammesta yhtäkään halukasta ratsastajaa käymään Myyllä jossain paikallisissa seurakisoissa, sillä seuraavaan starttiin on vielä pitkä aika ja olisi kiva saada ponille vähän enemmän aktiviteettia ja vaihtelua elämään.

Astelin tallista ulos ja päätin, että seuraavana päivänä tulisin putsaamaan kaikki Myyn kamat perinpohjaisesti ja liikuttamaan Myyn kevyesti, ettei sen lihakset jumiutuisi tämän päivän reissaamisen ja startin jälkeen. Ehkäpä samalla puunaisin myös traikun, sillä talvi koittaa pian ja sitten sitä ei enää tehdäkään ihan tuosta vain.

-Taru

Sannan kommentti

Moikka Taru! Olisithan sinä voinut toki tämän Myyn kirjaan kirjoittaa, mutta ei se loppupeleissä niin tarkkaa ole! Sua ei ole näkynyt Metsälammella pitkään aikaan, mukava kuulla teidän kuulumisianne vaihteeksi. Myy on sopeutunut tuntiponin virkaan meillä oikein hyvin: tamma on käynyt satunnaisilla tunneilla, mutta ei muistaakseni ollut tällä hetkellä kenenkään vakioratsuna. Tunneilla Myy on ollut reipas ja aktiivinen, mutta vielä ei ole lentänyt ratsastajia – toistaiseksi – vaikka pukkilaukkaakin on saatu nähdä! Myyllä on myös ollut muutama hoitaja, ja tällä hetkellä tammaa on lupautunut rapsuttelemaan Eve.

Toivottavasti seuraava startti sujuu paremmin, me pidetään Metsiksellä peukkuja ja isovarpaita pystyssä! Kun nyt satuit ääneen pohdiskelemaan seurakisaratsastajista, niin voin toki kysäistä asiaa Myyn päiväkirjassa. Ilmoittelen sulle, mikäli joku halukas löytyy.

Olisitko muuten kaivannut omaa kaappia Metsikseen? Ilmoittele mulle!

11,80v€

[Roope K.]

// Ei ole pakko kommentoida pitkästi näitä mun tarinoita jos et ehdi taikka jaksa

Maanantaiaamuna krapula ja vapina... No ei nyt sentään. Kyseinen biisi sattui vain aina näin maanantaisin soimaan päässäni jatkuvalla syötöllä.
Työt Metsälammessa olivat lähteneet rullaamaan hyvin ja nopeasti olinkin oppinut talon tavoille. Jopa Artusta olin oppinut tykkäämään, vaikka alussa olin tulossa hulluksi koiran ja tämän vinkuvan kumisian kanssa.

Opetin parhaillaan Nella-nimistä tyttöä harjaamaan. "Koekappaleena" toimi tällä kertaa Nassu, joka tottuneesti seisoi paikoillaan pikkuruisen ratsastajanalun harjatessa sitä kumisualla pitkin vedoin.
- Sitä pitää pyörittää, katsos näin, ohjeistin ja näytin mallia. - Kaulalta lähtien aina takamukseen.
Ojensin kumisuan Nellalle takasi, joka teki niin kuin olin näyttänyt.
- Just noin, hyvä! kehuin saaden vastaukseksi tytöltä ujon hymyn. Hirveästi ei tyttö jutellut, liekkö ujo tai jotain...

- Noniin, nyt kun on heppa harjattu ja kaviot putsattu, laitetaan varusteet, sanoin. - Tuleppas niin minä näytän mistä Nassun varusteet ovat.
Nella vanavedessä kävimme hakemassa Nassun satulan sekä suitset. Itse kannoin satulan ja annoin Nellalle suitset.
- Ensin laitetaan satula. Se nostetaan tänne selkään näiiiiin ja sitten katsotaan onko se oikeassa kohdassa. Onko se?
Tahallani olin laittanut satulan Nassun takamuksen päälle ja sekös nauratti Nellaa.
- No ei oo, tyttö hihitti.
- No ei niin, virnistin. - Saat satulan oikealle kohdalle kun etsit hevosen sään, joka löytyy tästä näin... Sitten pistät satulan sen päälle ja pikkuisen liu'utat sitä taakse päin... Kas näin. Nyt se on oikealla kohdalla, eikö vaan?
Tyttö nyökkäsi reippaasti. - Entä jos se satulahuopa jää ruttuun?
- Hyvä huomio! Pitää aina tarkistaa, ettei se ole rutussa, Kun se on varmasti suorassa, niin mitäs sitten tehdään?
- Laitetaan satulavyö!
- Kyllä!
Nella tottunein ottein nappasi satulavyön ja ähersi sen kiinni. Neuvoin jättämään vyön sen verran löysälle, ettei heti vedetään kireälle asti.
Suitsetkin menivät Nellalta helposti Nassun päälle. Ihmettelin asiaa, sillä itsellä oli ratsastuksen aloitettuani tuottanut eniten ongelmia suitset.
- No niih! Me oltais valmiita, huikkasin käytävälle, jossa Sannan valvova silmä tarkkaili aloittelijoiden touhuja.
- Okei hyvä! Kypärä vaan päähän niin lähetään sitten kentälle, kuului ohjeistus.
Nella lätkäisi kypärän nuppiinsa. Itse laitoin Nassulle suitsien päälle päitset, jotta voisin kätevästi taluttaa tammaa tunnilla riimunnarusta.

Kun tunti oli loppu, taisivat taluttajat olla kaikkein eniten puhkipoikki. Vaikkei oltu kuin kävelty ja vähän ravailtu, niin pakko sanoa että tämän jätkän kunto oli aivan surkea! Mutta eiköhän tämä tästä vielä parane!
Ohjeistin Nellaa miten varusteet hoidetaan ratsastuksen jälkeen ja tyttö oli kuin vanhakin tekijiä niissä touhuissa.

Kun aloittelijat olivat koteihinsa suunnanneet, minä suuntasin talolle lepuuttamaan jalkojani ja hörppäämään kupposen kahvia.

Sannan kommentti

Kyllä minä näihin yleensä muutaman sata metriä tekstiä saan raapustettua, oli aihe tai sisältö mikä hyvänsä. Mukavaa että olet tottunut jo Metsikseen, uuden tallin "tavoille" (ei Metsiksessä sellaisista olla kuultukaan) tottuminen saattaa monen kohdalla kestää melko kauan. Onneksi asiat selviävät kysymällä, ja minä taidan omalta oheltani ohjeistaa jopa liiankin kanssa...

Mukavaa että Nella oppi kanssasi varustamaan ja hoitamaan Nassua. Nassukin taisi tykätä, kun ei tarvinnut sen suuremmin stressata ympärillä pyörivistä ihmisistä. Uudet ja aloittelevat heppatytöt saattavat ajoittain vaikuttaa ujoilta ja hiljaisilta, mutta näkisitpä vaan mitä niistä kuoriutuu loppupeleissä! Tuolla heinävintillä ne kiljuvat ja karjuvat päivät pitkät, kamalan kovaa ääntä niistä ainakin lähtee! Tsemppiä niiden ja meidän junttiheppojen kanssa

13,50v€

[Meiju]

Läpiratsastaminen on asia, mitä en ollut kerennyt tekemään kovinkaan paljon, varsinkaan osaavilla hevosilla. Päiväni kun olivat tupanneet vierähtämään pelkästään varsojeni kanssa, joista yksikään - paitsi ehkä Liina - ei ollut vielä aivan niin osaava. Näin ollen suuntasin autoni keulan kohti Metsälampea, mukanani ratsastussaappaat ja kärsivällisyyttä, sillä olin päättänyt yhden päivän aikana läpiratsastaa kaksi hevosta. Tai no, hevosen ja ponin. En ollutkaan koskaan ennen läpiratsastanut shetlanninponia, mutta kerta se on ensimmäinen!

Saapuessani tallille, oli Roope jo aloittanut Aksun satuloimisen. Olin ehkä vinkannut (lahjonut ja kiristänyt…) hänelle, että olisin tulossa ratsastamaan näitä ja olisin erittäin kiitollinen, jos hänellä vain sattuisi olemaan aikaa satuloida hevoset minulle valmiiksi. Tietysti minulla oli kolmen suklaan brownieseja autossa hänelle palkkana, mutta sitähän ei hänelle kerrota heti alkuun, eihän?

”En tiennytkään, että Aksun saa ihan noin kiiltäväksi!” Naurahdin kun katselin pientä mustaa oria käytävällä, joka vaikutti erittäin kiinnostuneelta hänen ympärillään hääräävästä miehestä.

”No jos sitä puunaa jonkin aikaa niin kuran alta löytyy hieno poni,” mies naurahti minulle ja tunki katseli hu*neena kun laitoin itselleni ratsastussaappaat jalkaan, sekä kypärän päähäni. Vetäessäni hanskoja käteeni, en voinut kuin naurahtaa hieman. Toki, olin lyhyeksi jäänyt, mutta silti tiesin, että näyttäisin jokseenkin huvittavalta ponin selässä. Virnuilin kun otin ponin ohjat ja talutin tämän ulos kentälle, jättäen Roopen pistämään Jätkän minulle kuntoon seuraavaksi.

Aksu vaikutti oikein reippaalta tepastellessaan perässäni ja tunsin jo, kuinka hänen läpiratsastamisessa ei tulisi kestämään kauan. Kiristäessä orin satulavyön vielä kentällä ennen selkään nousua, en voinut kuin naurahtaa kun minusta tuntui jokseenkin jättimäiseltä istua tämän uljaan mustan ponin selässä. Ja kuten olin aavistellutkin, ori jaksoi vain hetken laiskotella, mutta hän pian vertyi ja alkoi liikkumaan eteenpäin. Itsellänikin oli hieman mietiskeltävää kun siinä yritin tottua shetlanninponin lisäyksiin ja kokoamisiin, mutta ei kestänyt kauaakaan kun ori taipui ja astui alleen oikein kauniisti, totellen jokaista apuani. En voinut kuin hymyillä samalla kun istuin hänen tikittävässä ravissa, tuntien itseni erittäin tyytyväisesti. Ainakin päivän huumoriosuudesta oli huolehdittu!

Luovutettuani Aksun Roopelle tämän tuodessa Jätkän kentälle, vaihdoimme muutaman sanasen ja naurahduksen siitä, miltä olin näyttänyt mustan orin selässä, ennen kuin Roope lähti viemään shettiksen takaisin talliin ja minä kipusin Jätkän selkään. Putte tuntuikin olevan oikein mukavalla päällä, sillä hänenkään kanssa ei kestänyt kauaakaan, että hän alkoi kuunnella apujani. Vaikka tiesinkin hänen olevan vaikka minkälainen kouluratsastuskone, olisi hänelläkin riittänyt energiaa vain eteenpäin menoon. Kokoamista sain tehdä jonkin aikaa ennen kuin ori rauhoittui siihen ja lopetti paineistumisen. Pian tämä kulkikin kauniisti eteenpäin, käyttäen takapäätänsä oikein mahtavasti. En pystynyt vastustamaan kiusausta, joten hetken ratsastin oria hieman reippaammin ja enemmän ammattimaisemmin, tehden muutamat laukanvaihdot, sekä sulkutaivutuksia laukassa ja ravissa. Sain jopa kaivettua hänestä laukanvaihdot joka neljännelle askeleelle ja tämän onnistuessa, päätin jättää mokomat kouluratsastukset sikseen ja verryttelin hänet loppuun ohjat pitkinä, mutta kuitenkin niin, että ori joutui käyttämään selkäänsä ja takapäätänsä, samalla kun kuunteli enimmäkseen minun painoapuja.

Tunsin itseni varsin hyväntuuliseksi jalkautuessani liinakon selästä ja taluttaessani häntä talliin, hymyilin ja juttelin jok’ikisen ohikävelevän kanssa. Puoliakaan en tuntenut, mutta se ei estänyt minun erittäin iloista puheensorinaa. Saapuessani talliin, Roope oli luudan varressa, joten minulle jäi tehtäväksi purkaa Jätkä varusteistaan. Siinä ei kauaa kestänyt ja pian olin laittanut orin pikaisen pesun jälkeen karsinaansa kuivattelemaan ja syömään päiväheiniään.

Virne naamalla kävin hakemassa autosta Roopelle tekemäni browniesit, ennen kuin palasin talliin ja raahasin miehen kahville. Voin muuten sanoa, että Sanna on jonkin asteinen ajatusten lukija, sillä kahvi oli jo tippunut kun saavuimme sisälle. Näitä päiviä lisää!

Sakun kommentti

Voi Roope, kuinka häntä käytetäänkin hyödyksi! Leikki leikkinä, hän oli varmasti erittäin tyytyväinen palkkioonsa. Ja jos kuvittelet itse näyttäväsi hassulta, niin kuvitteleppa minut, lähes kaksimetrinen miehenalku, minkä tahansa hevosen selkään. Siinä suupielet kääntyvät ylöspäin lähes kaikilla! Aksu taitaa pitää sinusta,sen verran hyvin se tottelee ohjaustasi, ja Jätkällä energiaa riittää lähes aina. Onneksi se kuitenkin pian laantuu edes hieman kontrolloitavalle tasolle. Hienoa että tallilla käynti kruunasi hienon päiväsi. Ja kyllä meiltä lähes aina löytyy kahvia, Sanna on sen verran suuri kahvinkuluttaja!

14,70v€

[Roope K.]

"Pesisitkö estekaluston? Pyydä joitaki avuksi... t. Sanna"
Jahas, sitä jouduttiin pesupuuhiin tekstiviestin mukaan.
Lampsin talliin, jossa Vivika ja Pampula lorvailivat tylsistyneen näköisinä.
- Hei te!
- Niin?
- Sanna pyysi että pestäis kentän estekalusto, joten voisitteko tulla vähän auttamaan?
- Miten? Pampula ihmetteli.
- Kai siihen pelkkä vesiletku riittää? Tuskin niitä saippualla tarvii pestä, Vivika hekotteli. - Mä voin ainakin tulla auttaan.
- Mäkin tuun! Pampula lupautui.

- Jos Pampula hoitaa ton letkulla leikkimisen niin kannetaan me noi puomit sun muut tänne? ohjeistin Vivikaa joka nyökkäsi.
Pampula kun kuitenkin oli vielä niin "pieni" ettei sitä kehdannut laittaa puomeja kantelemaan.
Raahasimme Vivikan kanssa puomeja tallin nurkille, jossa Pampula niitä suihkutteli vedellä. Kääntelimme puomeja ja saimme itsekkin osamme vesisuihkusta aina silloin tällöin.
- Onneks on vaihtovaatteet mukana, totesin, kun Pampula jälleen kerran sohotti vettä niskaani.

Tunteroisen kuluttua puomit ja tuet kiilsivät puhtauttaan.
- Pitäisköhän noi maalata Sannan iloksi joku päivä? Vivika tuumaili, kun nostelimme puomit seinää vasten kuivumaan.
- Vois kysästä Sannalta... vastasin.
- Mä tuun ainaki silloinkin auttaan, Pampula ilmoitti iloisesti ja vielä kerran piruuttaan suihkautti vettä meidän nilkoille.
- PAMPULA!
Tyttö sulki hanan ja juoksi räkättäen tallin nurkan taa. Vivika juoksi tytön perään ja itse jäin vielä keräämään letkun kasaan ja laitoin sen omalle paikalleen.

Menin talolle, jossa Jossu ja Sanna istuivat keittiönpöydän ääressä kahvikuppi kädessä.
- Sataako siellä? Sanna kysyi hämillään nähdessään märät vaatteeni.
- Ei.. Pestiin Vivikan ja Pampulan kanssa ne estekalusteet ja Pampulalla oli hauskaa sen letkun kanssa. Tulin vain vaihtaan vaatteet...
Jossu hihitti ja Sannakin yritti pitää naamansa peruslukemilla.
- Voit jättää ne vaatteet kuivumaan pesuhuoneeseen.
- Tänks.

Sakun kommentti

Hienoa että pesit estekaluston Roope! Muuten olisin sen joutunut itse pesemään Sannan käskyttämänä.. Onneksi sait tytöistä hieman apua, vaikka Pampula päättikin leikkiä ilkeämielistä kakaraa tälläkertaa. Ja esteiden maalaus on ollut työlistalla jo jonkin aikaa, mutta eiköhän sekin tule pian hoidettua. Toivottavasti vaatteesi eivät kastuneet aivan läpimäriksi. Muista ottaa ne mukaasi kun tulet taas käymään!

12,80v€

[Stefan]

Työn orjat sorron yöstä nouskaa

- Nonii, mä haluan nähä vähän tapahtuvan, likat nyt hei! Nyt te yksinkertaisesti siivoatte ne karsinat tai monoa tulee! puhuttelin ankarasti ja mulkkasin kädet puuskassa kihertävää riviä tyttöjä. Murisin ärhäkästi kaikenlaista Hugo Bossin aurinkolasien takaa, joka vaan nauratti likkoja enemmän. Vit...
- No, perse ylös mudasta, tai kohta tota lantaa löytyy muualtakin kuin housuista.

Auttoiko? Kyllä. Suurin osa lähti tekemään työnsä, kiitos minun, mutta poikkeustapauksia oli aina.
- Nyt heti! ärjyin kuin Hirmuinen Hulk, ja sitä voi kuvitella kuinka 11v likka nauraa 20-vuotiaalle pää punaisena huutavalle (..charmikkaalle) miehelle. Sekunnin murto-osassa käynnissä oli lantasota. Iidan aloitteen johdosta ohikulkeva tyttö kuppasi kottikärryllisen kutsuvat lämmintä ainetta niskaani. Maailman rumimpia sanoja karjuen sätkin kakkasateessa, mutta tytöt eivät voineet minulle mitään, sillä tajusin mennä kottikärryjen alle piiloon. Konttasin kottikärryjen sisällä vaistonvaraisesti kohti päätallia, ja oletin Sannan ilmestyvän pelastamaan minut.

Kun ajauduin nurmelle, menetin toivoni ja antauduin - ymmärtääkseni että se akka oli ollut koko ajan menossa mukana!
- Sanna, säkin! älähdin tuntien itseni petetyksi, mutta sitten keksin iskeä apinan raivolla tyttöjoukon kimppuun. Tässä vaiheessa nopeimmat siivoojat saapuivat avuksi - vastapuolelle - ja tehostin jalkojeni työtä, revin ja ravistelin likkoja irti lihaksikkaista käsivarsistani. Rojahdin maata vasten selälleen, joku istui rinnalleni, sätkin voimieni edestä.
- Mä luovutan pkeleen sossutädit! Mä luovutan!
Pettyneitä huokauksia, porukka olisi halunnut leikin jatkuvan. Tyrkin porukkaa ympäriltäni ja pudistelin vaatteitani... kaikki pilalla!

- Hemmetti soikoon, mä taidan mennä pesulle, murahdin.
- Hyvä homma, että oot vihdoin löytäny semmosenkin taidon kuin peseytyminen, joku äkkäsi keksiä, ja löysi pian lantakikkareen otsastaan (tähtäsin suuhun). Laahustin lähimpään vessaan ja lukittauduin sinne vaihtamaan vaatteet. Sehän kävi leppoisasti, ja vielä hiukseni siistiydyttyä (eikä ihan itse sitä tehneet) astuin ulos vessasta. Sanna seisoi siinä, tomerana naisena, ja katsoi minuun vakavilla silmillään.
- Sun kissas on kadonnut.
- Ei ole. Mun kissa on kuule ihan tuolla tallissa istumassa, varmaan nukkuu patterilla.
- No kun ei ole, höhlä! nainen ärähti nauraen. - Se on kadonnut, en tiedä missä se on! Kävin ettiin sitä jos olisin vieny sen autoon että Arttu sais olla hetken ulkona, mutta se oli poissa!
- Hiisu ei lähtis yhtää mihinkää yhtään mistään. Ootko varma ettei se ollu siellä? kysyin, en uskonut naista. En uskonut sanaakaan.
- Se on poissa, usko jo! pomoni ärjäisi turhautuneena. - Lähetä turvapartio matkaan.

Nainen kääntyi kannoillaan ja poistui. Mikä turvapartio? Käppäilin tallipihalle, vedin henkeä ja huusin niin että kurkku olisi halunnut hirttäytyä:
- Öää... Ida... Meiju... Veera! Tänne NUT!
Kolme tyttöä, ainoat joiden nimet muistin, olivat salamana paikalla, ja aloimme yhdessä etsiä minun Hiisuani. Harmaa naaraskissa oli tosiaan kadonnut. Se ei ollut autossa, ei tallissa, ei Sannan kämpillä, ei heinävintillä. Ei missään.
- Kamoon Stefan, ota iisii. Mennään vaikka maastoon niin sun pää tyhjenis vähän.

Idea oli loistava. Ryntäsin posket punaisena Hessun luokse ja harjasin suokin pikapikaa, tapasimme pihalla. En oikein edustanut itseäni tallipihalla. Meijulla oli hieno welshtammansa Maire, Idalla... öö yksityinen Riku ja Veeralla lainassa Salli. Satulat keinuen poistuimme tallipihasta ja Hessu matelikin viimeisenä... hyvä homma. Hiisua ei näkynyt, ei kuulunut, ja retkeltä palatessa lähdin kotiin. Jatkaisin huomenna etsintöjä, juuri nyt olin liian väsynyt jäämään vielä tunniksi tyttöjen ruoskittavaksi.

- Stefan

Sannan kommentti

Voi miten mukavaa saada Metsiksen katraaseen lisää lannanlappajia! Toistaiseksi lannat eivät kuitenkaan ole siirtyneet oikeaan paikkaan lantalaan, siitä hyvästä yksi lantapallo kaappiisi! Mukavaa että tulet kuitenkin Metsiksen tallityttöjen kanssa toimeen – muutakaan et voi! Kappas, tämä taisikin olla ensimmäinen kerta kun Metsikseltä on hävinnyt joku... toivottavasti Hiisu löytyy pian, me luvataan pitää silmät auki!

Jos sulta joskus loppuu hommat kesken – mitä hiukan rohkenen epäillä – suosittelen siivoamaan taloa ja puunaamaan hevosia. Hevosia saa toki myös läpiratsastaa ja käyttää lekurilla, jos tarve vaatii. Tallilla saattaa ajoittain pyöriä myös Roope, johon kannattaa ilman muuta tutustua mun ahkeran kahvinkeittäjä-hartiahieroja-autonkorjaajamiehen, Sakun, lisäksi!

Pst, kannattaa sensuroida vahvoja sanoja hiukan pienemmiltä tallilaisilta!

17,80v€

[Meiju]

On se kumma kuinka minunkin kinttuihin tulee vipinää kun joku mies karjuu keskellä pihaa. Pakko myöntää, että taluttaessani Mairea takaisin karsinaansa, olin hieman ällikällä lyöty. Mutta mikäpä siinä, oli ainakin tullut käytyä maastoilemassa welshini kanssa. Rapsuttelin rautiasta tammaani mietteliäänä, ennen kuin aloin purkaa tätä varusteista. Tamma vaikutti tyytyväiseltä, varsinkin siinä vaiheessa kun hieroin häntä kevyesti riisuttuani hänet. Hymyillen taputtelin walesiläistäni ennen kuin suuntasin varustehuoneeseen. Olin kai pyörinyt hetken verran kauemmin Mairen kanssa, sillä talli oli aika hyvin hiljentynyt ja siinä vaiheessa kun istahdin pesemään Mairen varusteita, tuntui kuin ketään ei olisi ollut mailla eikä halmeilla.

Mairen satula ja suitset pian vaihtuivat muidenkin varusteisiin ja uppouduttuani tekemiseen, tuntui aivan kuin olisin unohtanut kaiken muun. Tosin siinä vaiheessa kun olin pessyt kolmannet satulat ja suitset laitoin vihdoinkin sienen alas ja tuijotin kiiltäviä varusteita hetken. Eihän toki Arkadiassa olisi ollut myös samanlaista vuorta varusteita pestävänä, mutta näköjään täällä Metsiksessä oli paljon kivempi pestä tavaroita. Pudistelin päätäni kun laitoin nahkasaippuan ja -rasvan paikoilleen, venytellen hieman. Noh, ainakin nyt olisi kiltävää kampetta Aksulla, Myyllä, Cherillä ja Sallilla Mairen lisäksi. Huokaisin sitten syvään kun minun oli pakko myöntää, että Mairelle tarvitsisi pian hankkia uusi satula, sillä neidin estesatulan täytteet alkoivat olemaan jo aika entiset. Rahanmenoa ei voi estää, vai miten se nyt meni?

Raahasin hieman oudossa tilassa olevan itseni kahvin luokse ja hetken sitä hörpittyäni Sanna ilmestyi jostain, näyttäen melkein yhtä ryytyneeltä kuin miltä minusta tuntui. Hetken joimmekin hiljaisuudessa kahvia ennen kuin minun oli pakko virnistää.
”Ei me vielä olla Stefania saatu häädettyä pois,” hymähdän, saaden Sannan naurahtamaan.
”No ei, mutta ei sillä puhtaita vaatteita taida enää olla!”
”Mihin sitä vaatteita?” Sanon virnuillen ja hetken nauramme Sannan kanssa, minun pudistaessani päätäni. Vaivuimme jälleen hiljaisuuten, jona aikanan minun aivoni raksuttivat kuumeisesti. Olinhan pitemmän aikaa jo miettinyt, miten ihmeessä saisin varsalaumani oppimaan paremmat käytöstavat. Maire olisi täydellinen lapsenvahti niille kakaroille.

”Muuten, aattelin tässä, että Maire tulis varsojen kiusaajaks vähäks aikaa ja sen sijaan toisin Crandin tänne pariksi kuukaudeksi. Tuppaa nää mun kaakit hieman jämähtään vaan mun ratsuiksi. Crandista sais varmaankin aika loistavan tuntipollen siksi ajaksi, myös. Se nimittäin hyppää ja taipuu mutkille ja menee maastoesteitäkin vaivattomasti. Mitäs sanot?”

Sannan kommentti

Jotkut kyllä tosissaan osaa taistella tulisesti – tarkoitan siis esimerkiksi sua ja Stefania! Stefan on osoittautunut Metsiksellä varsinaiseksi vetonaulaksi, kaikki tallilaiset ovat varmasti olleet vähintään kerran sen kimpussa, jopa näin lyhyessä ajassa! No mutta sehän on vain hyvä juttu, jos varusteet putsautuvat huomaamattomasti – mulla kun ei tosissaan meinaa olla aikaa (okei, myönnetään, tai jaksamista) niiden kuuraamiseen. Maire on kyllä ollut ihan mahtiponi tunneilla, mutta ilman muuta voidaan tehdä vaihtokaupat! Eli Maire sulle, Crandi tänne vuokralle? Laita vielä viekkuun viestiä suunnitelmistas!

14,80v€

[Roope K.]

- Roopeee, Cherillä on takajalan kenkä irti, Sanna käski pyytää sua korjaamaan asia, Vilja ilmoitti kun olin juuri painelemassa sisälle taloon ansaitulle kahvitauolle.
- Ai... Okei, tullaan, huokaisin vaikka kahvihammastani kolotti kuin viimeistä päivää. Vaan ensin työ, sitten huvi! Kuten mummovainaa aina oli jaksanut toitottaa. 
Kimo tamma seistä nökötti jo käytävällä ja Vilja kiikutti minulle Cherin pudottaman kengän. Onneksi se oli vielä siinä kunnossa et sen pystyi vain naputtamaan takaisin. 
- Mä puhdistin jo sen kaviot, Vilja ilmoitti tomerana, kun olin käynyt hakemassa autostani aina mukana kulkevan kengityspakin.
- Hyvä...
Nostin tamman jalan ylös, vuolin enimmät "liikakohdat" pois ja nappasin naulan sekä vasaran kätösiini. Asettelin kengän oikealle kohdalle ja napautin naulan paikoilleen. 
Nap nap nap... Kaikui tallissa kunnes olin saanut kengän paikoilleen. Katkaisin kavion ulkopuolella törröttävät naulat ja viilasin piikit tylsiksi. Eipähän repisi Vilja-rukka käsiään kavioita puhdistaessaan. 
- Kiitos, Vilja kiitteli innoissaan kun ilmoitin olevani valmis.
- Eipä mitään, hymyilin takaisin. - Töitänihän minä vaan teen.

Meiju asteli talliin ja päätin paeta paikalta. Tiesin, että jos jäisin siihen hetkeksikin, nainen keksisi jotain "turhanpäiväistä" tekemistä mulle enkä pääsisi kahville ikinä. Tarvitsin kofeiinia NYT heti. Se oli joko tupakka tai kahvi ja koska tupakkalakko oli kestänyt jo ruhtinaalliset kaksi kuukautta, turvauduin mieluusti kuumaan kupposeen kuin savuavaan syöpäkääryleeseen.
Pinkaisin sisälle taloon, jossa ei näkynyt ristin sielua. Termarissa kuitenkin oli kahvia, jota kaadoin kuppiini miettien maailman menoja. 
Ratsastustunnit olivat meneillään ja tallilla oli suhteellisen hiljaista aina tuntien aikana. Loppupäivä oli "kokeneiden" tunteja, joten minun apua tuskin niin hirveästi tallilla kaivattaisiin kun kaikki osasivat jo tehdä sen mitä pitkin, että sai hevosen tunnille valmiiksi. Eri asia se oli aloittelijoiden kanssa.

Hiippailin takaisin tallille, jossa tuntilaiset olivat vaihtumassa seuraaviin. Kuhina kävi ja varusteiden soljet kilahtelivat.
- Roope! Meijun ääni kuului jo kauas.
- Niiiiiin? 
- Osaisitko sä tehdä tälle jotain? Meiju kysyi ja nosti nähtäväksi loimen, jonka saumat repsottivat ja muutenkin oli puhkikuluneen näköinen.
Mieleni teki heittää jotain sovinistista naisten ja miesten töistä, mutta olin hiljaa ja tyydyin hymyilemään nätisti.
- Ei ollut käsityöt kovin vahvinta alaa koulussa, joten en tiedä... vastasin.
- Hihi käsityöt, joku hihitti viereisestä karsinasta. Kaksmielistä sakkia.
- No, mä kysyn Sannalta sitten, Meiju tuhisi ja lampsi pois paikalta.

Iltaruokien jako sujui tuttuun tapaan. Tuolle tuon verran kauroja, seuraavalle vähän vähemmän, tuolle taas enemmän...
Valot sammuivat ja ovet napsahtivat lukkoon, jonka jälkeen lähdinkin körryyttelemään autollani kotia kohti.

Sannan kommentti

Voi raukkaa, onneksi ehdit kuitenkin ansaitulle kahvitauolle. Termarissa ollut kahvi saattoi olla vähän seisahtanutta, uutta voi tietysti aina keittää jos tuntuu siltä että vanhaa pitää veistää puukolla – kyllä täällä Metsiksellä kahvia kuluu! Kiva kun jaksoit kengittää Cherin, mutakeleillä ponskeilta lähtee alvariinsa kenkiä kun ne tarpoo tarhan mutaliejuissa. Oletko tykännyt pestistäsi Metsiksellä? Tallilaiset on ainakin tykänneet susta!

14,30v€

[Meiju]

Voi Maire. Olisittepa nähneet tamman ilmeen kun sen lastasin aamulla pakuun ja kärräsin Arkadiaan, jossa päästin sen heti pienten tammojen riepoteltavaksi tarhaan! Pistin siis neidin tosiaan nuorimpien varsojen joukkoon, minä nyt kuitenkaan ihan tunteeton ole.. Pian tosin tytöt alistuivat kuin Maire-mummo muutaman kerran vinkaisi ja tähtäsi oikein mojovan potkun kakaraa kohti ja he asettuivat pian yhdessä mutustelemaan heinää heinähäkistä. Saas nähdä, jos vaikka nuo kurittomat pikku prinsessat oppisivat jotain tuosta lempeästä welsh-tammasta…

Crandin olin tuonut Arkadiaan yöksi Kaunolasta, ja pian lastasinkin hänet pakuun ja suuntasin takaisin Metsikseen. Oli ollut hieman tekemistä kerätä kaikki Mairen tavarat pois hyllyiltä, kaapeista ja mistä lie ja olinpahan päätynyt heittämään sen rikkinäisen loimen jopa roskiin, mutta vielä enemmän tekemistä oli valikoida Crandin varusteista ne tarvittavat! Tamma kun nyt oli ollut kanssani jo jonkun aikaa, ja kisannutkin vaikka kuinka paljon niin herranen aika että sitä tavaraa löytyy.. Sain kuitenkin valikoitua muutaman paksumman loimen, sekä muutaman fleece- ja villaloimet, unohtamatta harjoja ja riimuja ja jajajaja… Niiden roudaamisessa varustehuoneeseen en sitten kehdannut oikein pyytää kenenkään apua, sillä omapa oli vikani kun niin paljon tavaraa olin kerännyt! Molemmat satulat - yleis ja este - sain tungettua oikein nätisti paikalleen, kuin myös molemmat suitset.

Hannover tammakin tuntui asettuvan oikein nätisti karsinaansa ja pystyin huoahtamaan helpotuksesta. En tosin voinut vastustaa kiusausta ja pian olinkin varustanut tamman oikein leppoisaa maastolenkkiä varten. Sainpahan jopa maaniteltua (uhkailtua) Stefanin seurakseni, ihan vain lepytelläkseni häntä tai jotain sinne päin. Siinä olikin sitten nopeasti myös Iida mukana, vaikka minua hieman huvittikin, että Aksu tuli mukaan pienen kokonsa vuoksi. Mutta mitäpä tuosta! Maastoilu oli oikein rentouttavaa meidän pienellä porukalla ja kun pääsimme takaisin talliin, Crandikin tuntui oikein rentoutuneelta ja kun tungin hänet karsinaansa mutustelemaan heiniä, en voinut kuin virnuilla tyytyväisenä.

Toki, tammaa joutuisi loimittamaan paaaaaaaljon enemmän kuin Mairea - loimi päällä näin syksyisin aina, paitsi tallissa… - ja olihan hän paljolti samanlainen kuin Maire, mutta toisaalta.. Crandi oli niin paljon enemmän itsetunnon kohottaja kuin Maire. Tamma varmaankin vääntäisi itsensä solmuun jos häneltä niin vain pyydettäisiin ja pakko minun on myöntää, välillä tuntuu, että ruunikko on ehkä enemmänkin koira kuin hevonen…

Suuntasinkin tieni tallista keittiöön, pistämään kahvin tulille ja olinpahan tuonut Sannalle Crandin paperitkin, jos vaikka jotain sattuisi tapahtumaan. Pian ympärilläni kuului iloinen puheensorina kun ihmisiä valui sisään kahville (tai mehulle, tai kaakaolle, tai mille vain) ja itse vain istuskelin rauhassa. Toki, huomenna oli ne harjoituskoulukisat ja joutuisin roudaamaan vähän hevosia edes takas, mutta juuri sillä hetkellä, elämä hymyili!

Sakun kommentti

Ensinnäkin pahoittelemme vastauksen olevan näin myöhässä! Ylläpidolla on ollut yksityiselämän kiireitä, mutta nyt ne ovat pikkuhiljaa takanapäin. Maire oli varmasti nuorille erinomainen esikuva, onhan se jo varsin kokenut hevonen. Hienoa että pääsit tutstumaan Stefaniin ja sait vielä Idankin mukaasi! Ja et ole ainoa joka ajattelee että hevoset tuntuvat joskus enemmän tai vähemmän koirilta Syyskeleillä keittiö on usein täynnä lämmitteleviä ratsastajia, ja voi olla hankalaa löytää istumapaikkaa! Syksyn tuloon pitää myös ratsutkin valmistaa kunnolla, olisi hirveää jos ne joutuisivat palelemaan ulkosalla.

12,70v€