Tallipäiväkirja (kaikille)

[Sinte]

Auringonpolttamia ja muutama Leijona

Ohitseni rantatiellä kaakatti sorsaemo kuuden poikasensa kanssa. Katselin näkyä niin kiinnostuneena, että olin miltei törmätä vastaantulevaan ratsukkoon – joka muuten sattui olemaan Jensba Heidin kanssa.

“Moi Sinte!” heräsin Jensban huuteluun juuri ennen kuin olin päässyt kriittiselle törmäysetäisyydelle Heidin keulasta. “No moikka, maastoilemassa?” kysäisin, vaikka selvästi näin ettei allamme ollut kentän tai maneesin hiekkaa, vaan rantatie. “Joo, me lähettiin ottaan aurinkoo”, Jensba selitti innoissaan, Naantalin auringon hymy punaisilla poskipäillään. Pakkohan se oli myöntää, että aurinko oli porottanut ihan olan takaa muutaman edellisen päivän. Minä kun en ratsastuksenopettajana ollut ehtinyt edes rentoutumaan auringon alla – drinkki kädessä ja aurinkolasit päässä, niin kuin se lintu lammella.

– Minne te ootte menossa ottaan aurinkoo? Niityllä vois olla antoisia paikkoja siihen tarkoitukseen, hymyilin.
– Me ajateltiin mennä saunan laiturille, mutta mitä niittyä sä ajoit takaa?
– En mä yleensä aja takaa niittyjä, mulla on niin huono kunto, mutta Ravenin takana oleva niitty kyllä kelpaisi mullekin auringonottopaikkana. Pitää vaan muistaa varoo käärmeitä ja karhuja, ja mitä siellä nyt on … tarantelloja ja kameleontteja.
Tässä vaiheessa Jensban pokka ei enää pitänyt, vaan naurun saattelemana tyttö päätti suunnata kohti niittyä, ja sen lukuisia vaaroja. Varoitin vielä leijonista, mutta ne kuulemma hävisivät jo – ainakin jääkiekon MM-kisat. Katselin hymyillen kun Jensba heilautti kättään ja jatkoi kävelyvauhtia kohti Ravenin takana olevaa aurinkoista niittyä.

[Sinte]

Uusia kasvoja

“Makkaraa, fantaa, colaa, vuosikerran -09 marjamehutiivistettä, vettä, sipsejä, karkkipussi...” luin Rayn toimistoon kiikuttamaa listaa ääneen. “Ootko varma, että sulle jää syötävää?” hymyilin ivallisesti kun poika nojaili vuoroin vasempaan, ja vuoroin oikeaan jalkaansa. “No sellaisia toiveitahan mä vähän elättelin.” Katsoin listaa uudelleen. Olin lisännyt marjamehun eteen vuosikerran, että vältyttäisiin siltä ennakkoluulolta, että ostaisin kaupasta Mehukattia. Tosiasiassa minulla oli pakastimessa 2009-vuonna harjulta poimituista puolukoista tehtyä mehutiivistettä monen kymmenen litran edestä. Rayn lista oli ennakkovalmisteluja kesäpiknikille, jonka todennäköisesti saisin järjestettyä kesäloman alkuviikoille ennen leiriläisten tuloa. Jostain syystä minun oli myönnettävä, että leiriläiset stressasivat – miten ihmeessä saisin kaikkien toiveet toteutettua? Liimasin listan päiväkirjani väliin, että löytäisin sen tahtomattanikin ennen kesälomaa.

Rayn istuuduttua jokseenkin räjähtäneelle sohvalle, toimistoon pölähti Christina. “Moi Sinte, ja moi … R...Re...”, tämä tavasi pojan nimeä kieli solmussa. “Ray”, sortsijalka korjasi ja minä moikkasin hymyillen takaisin. “Ainiin. Arvatkaa, mä kävin hoitamassa Esaa!” innosta piukea Christina iloitsi ja pomppi paikoillaan kuin superpallo betonilattialla. “Vau, hieno juttu! Miten teillä sujui?” kyselin kiinnostuneena. En olisi muistanut, että Christina hoitaa Esaa. “Tosi hyvin, Esa on iiiiihana!” tyttö venytti sanaa ja pomppi edelleen. Ray katseli sohvalta hämmentyneenä energian määrästä, ja kysäisi varovasti, haluaisiko Christina kenties kahvia. “Älä, muuten se hyppää ikkunasta ulos... koskaan ei saa lisäenergisoida energiapommia”, kuiskasin. “Kiva jos tykkäät siitä”, hymyilin vielä ennen kuin Christina juoksi muutaman tallilaisen luokse. “Siitä se lähtee, hevosenomistajan rikas arki”, vinkkasin Raylle.

Kävelin tallipihan poikki kohti saunarakennusta, tarkoituksenani laittaa sauna tulille. Ei siis sauna tuleen, kuten joku voisi tässä vaiheessa huomauttaa minut tuntien. Onneksi olin kuitenkin ehtinyt harjoitella sytyttimen käyttöä koko viikon, kun tallin junnut olivat rampanneet kokeilemassa, uskaltavatko he jo mennä uimaan. Kukaan ei ollut ainakaan tähän mennessä uskaltautunut heittäytymään jo 15-asteisen veden sekaan.

Laiturilla minua vastassa olivat Milla ja Vilja:

– Moi Sinte! molemmat tytöistä huusivat yhtä aikaa laiturinnokasta.
– No moikka, ootteko menossa uimaan? kysyin nauraen, kun huomasin pyyhekasat kauempana.
– Ei me ainakaan vielä, liotetaan varpaita, Milla korjasi.
– Oolrait, mä laitan saunan tulille niin sinne saa mennä myös halutessaan.

Hurjan rohkeita nuo junnut; minut saisi hädin tuskin liottamaan edes varpaitani. Mieluummin istuin saunan – tai maneesin – polttavassa kuumuudessa. Itse asiassa, jos totta puhutaan, olen jo muutaman kesän harkinnut rantasaunan myymistä ihan vain sen takia, että maneesin kuumankostea ilmasto korvaisi sen – ainakin kesäisin. Eihän sitä tarvitsisi edes heittää löylyä, ja säästäisi yhden vesiämpärin hinnan. Sain kuitenkin ehdotustani vastaan monta surullista junnua, joten päätin että saunomme edelleen rantasaunassa.

[Iida]

Istuimme sohvalla ja söimme Sinten tekemää suklaakakkua. Juuri silloin, kun viimeinen kakunpalanen katosi Siegan suuhun, Sinte asteli sisään. Hän vilkaisi lautasiamme jotka olivat täynnä kakun murusia ja kysyi:
- Söittekö te KOKO kakun?
Nyökkäsimme hieman hu*neena - Sinte taas pudisteli päätään. Sitten kun Sinten katse vältti, me nousimme ylös ja hiivimme ulos. Kaikki tiesivät, että Sinte olisi antanut meille kuitenkin jonkun rangaistuksen - viime kerralla se oli ollut se, että saimme siivota karsinat. Mitä itse tekee niin hyvää suklaakakkua?! Olimme ehtineet melkein tallin ovelle asti, kun korviimme kantautui Sinten ääni:
- Minne te luulette menevänne? Tänne ja heti!
Näin, että Sinte virnisti - mokoma! Siitä huolimatta lähdimme laahustamaan kohti kauhukammiota - jossa odotti rangaistus suklaakakun syömisestä.

Istuimme sohvalle ja katselimme kattoon. Pian Sinte alkoi selittämään meille:
- Söitte jälleen tekemäni suklaakakun. Ei mulla ole oikeastaan rangaistusta...
Sen kuullessamme hyppäsimme varmasti metrin ilmaan ja aloimme kiljumaan. Sinte kuitenkin pyöritteli silmiään ja jatkoi:
- En lopettanut vielä! Niin, jos sallitte minun jatkaa. Tämän päivän talutustunnilta puuttuvat taluttajat. Joten te saatte osallistua siihen hupiin!
Taivas romahti niskaamme. Saisimme kävellä kentällä pelkkää ympyrää! Pelkkä ajatus oli karmiva. Sinte taisi huomata ilmeemme ja sanoi, että teemme harjunlenkin, joka kestänee tunnin. Se paransi asiaa vain hiukan, mutta oli se sentään parempi, kun kentän kiertämistä. Ajattelin, että hyvässä lykyssä Sinte saattaisi päästää meidät juottamaan hevosia lammen rannalle - ei varmastikaan uimaan sen ryhmän kanssa... Sinte kirjoitti sillä välin listaa, jonka sitten näytti meille. Listassa luki nimemme ja ketä hevosta saisimme taluttaa. Kaikki hoitjat eivät olleet kuitenkaan tallilla, joten vain minä, Tiikeri, Suvi, Sanni, Iita, Siega ja Milla. Aloin lukemaan Sinten kauniilla käsialalla kirjoittamaa listaa:

Iida - Aksu
Tiikeri - Nassu
Suvi - Lontti
Sanni - Heidi
Iita - Cheri
Siega - Riku
Milla - Frida

Sitten, kun olin lukenut listan läpi, mietin olinko ainoa, joka oli saanut taluttaa omaa hoitsuaan? Sinte ei nimittäin halusi ottaa harjunlenkille mukaan vain poneja, koska ryhmäkään ei ollut ratsastanut vasta pari kertaa. Hän ei nimittäin halunnut, että sattuisi vahinkoja. Sitten lähdimme varustamaan hevosia, koska tunti alkaisi noin puolen tunnin päästä. Aurinko ei enää paistanut ja oli tullut viileää. Minulla oli vähän kylmä, joten kävin hakemassa kaapistani violetin hupparin, jossa oli Metsälammen logo. Laitoin sen päälleni ja hain Aksun harjapakin. Yleensä tuntilaiset tulevat jo puolelta, sillä he haluavat aina harjata ratsuaan. Oikein arvattu, Aksun karsinan luona pyöri monta tyttöä. Vaaleahiuksinen tyttö selosti muille, että hän saisi tänään ratsastaa tällä uljaalla ponilla. Yritin olla nauramatta - puhuiko tuo tyttö AKSUSTA?! Kävelin kuitenkin harjapakki kädessäni karsinalle, mutta vilkaisin samalla kuka Aksulla ratsastaisi. Etsin ja etsin, kunnes viimein löysin ratsastajan nimen - Eerika. Sitten kun pääsin Aksun karsinalle, tytöt hiljentyivät ja kysyin sitten:
- Kuka teistä on Eerika?
Yllätyksekseni vaaleahiuksinen tyttö, joka oli kailottanut uljaasta Aksusta, ei sanonut mitään. Toistin kysymykseni ja pian muitten takaa astui tyttö, joka viittasi. Sanoin hänelle, että voi tulla harjaamaan Aksua. Vaaleahiuksinen tyttö tuhahti ja mutisi kävellessään Rikun karsinalle:
- Mä halusin mennä Aksulla... Riku on ihan tyhmä heppa!
Olisi tehnyt mieli sanoa, että kaikki hevoset olivat samanarvoisia - mutta en kuitenkaan viitsinyt. Eerika oli jo harjaamassa Aksua ja liityin hänen seuraansa. Pian Aksu oli harjattu ja haimme sen varusteet. Opetin Eerikaa varustamaan. Kun Aksu oli varustettu, otin sen punaisen riimunnarun käteeni ja naksautin sen kiinni. Sanoin Eerikalle, että hän voi taluttaa Aksun kentän laidalle, muitten hevosten perässä. Häntä pelotti hieman, mutta lohdutin häntä sanomalla, ettei Aksu mitään tee, pitäisin itse kuitenkin riimunnarusta kiinni. Eerika onnistui taluttamaan Aksun kentänlaidalle. Sinte käski ryhmäläisten nousta selkään. Autoin Eerikan selkään ja niin matka saattoi alkaa.

Edessämme olevat taluttajat juttelivat vähän väliä, kunnes Siega huudahti:
- Katsokaa! Haukka!
Jono pysähtyi ja kaikki katsoivat ylös. Tosin ratsut käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja söivät ojan pientareilta ruohoa. Haukka liiteli taivaalla ja jotkut huokailivat ihastuksesta. Se kuitenkin katosi pian näköpiiristä ja jatkoimme matkaa kohti Metsälampea. Sinte kun oli asian kailottanut alkoivat tuntilaiset kyselemään, että joko me käännytään takaisin. Sinteä nauratti ja hän kertoi Metsälammen Ratsutallin vieressä olevan lampi, jota kutsuttiin Metsälammeksi. Tuntilaiset nyökyttelivät. Saavuimme lammelle. Ihailimme sitä hetken ja sitten Sinte määräsi ravia. Melkein kompastuin puun juureen! Tätä jatkui koko matkan - pieniä ravipätkiä. Matka loppui liian nopeasti, pian olimme taas tallilla. Tämä ei ehkä ollutkaan niin paha rangaistus - paitsi ehkä Siegan mielestä, koska vaaleahiuksinen tyttö nipotti hänelle koko ajan siitä, että Riku teki kaiken muka väärin.

Sinten kommentti

Siihen vaaditaankin paljon, että onnistutte syömään kokonaisen suklaakakun noin lyhyessä ajassa! Oli kuitenkin hyvä, että sain teidät huijattua taluttamaan – olisitte joutuneet joka tapauksessa. Hyvä, että selvisitte ruuhkasta tallissa: talutustuntilaiset ovat usein todella hankalia tuossa vausteidenlaittohommassa, jossa jokainen haluaisi olla omalla tavallaan läsnä ja auttaa. Tarinasta en löytänyt juuri ollenkaan korjattavaa, hyvä juttu! Kokonaisuudessaan mukavan pituinen ja hauskalla tavalla kuvailtu tarina tallipäivästä. Tässä riitti tunteiden ailahtelua ja mielialoja!

22,10v€

[siega]

''Siegaaaaa!'' vaativa ääni huhuili takaani. Käännähdin äänen suuntaan ja näin minua kohti hölkkäävän Sinten. Kasvoillaan hänellä oli tiukka ''äläs karkaa minnekään''- ilme, joten ilmeisesti tiedossa olisi töitä. Odotin, että nainen ehtisi luokseni, ja väläytin hänelle sitten ihastuttavimman hymyni.
''Et millään viitsisi tulla auttamaan tuntilaisia hevosten kanssa? Kaikki muut ovat hävinneet jonnekin, osa meni ainakin maastoon. Katsoisit vaan, että saavat hevoset valmiiksi ja talutettua kentälle. Tunnille lähtevät, odotas... mihis minä sen lapun nyt pistin... Niin, Aksu, Lontti, Nassu ja Heidi. Ihan mukavia lapsosia kaikki, hyvin sinä pärjäät. Nyt pitää mennä, nähdään tasalta!'' Sinte heilautti ja ryntäsi sitten taas jonnekin. Siirryin tallin puolelle, jossa neljä suunnilleen kymmenenvuotiasta tyttöä seisoivatkin jo odottelemassa minua.

''Mitkä hepat me saadaan?'' pisin ryntäsi heti kysymään minulta. Kaivoin Sinten minulle antamaa ruttuista lappua taskustani.
''Hmmmm, niin, Milla menee Aksulla, Essi Lontilla, Nassulla menee Kaisa ja Heidillä Jatta'', luettelin parhaani mukaan kahvitahroja täynnä olevasta lapusta.
''Siis niin epistä, mä menin Lontilla viimekskin!'' Essi rupesi marisemaan ja suunnitteli vaihtavansa ratsua Kaisan kanssa.
''Ette kyllä nyt rupea vaihtelemaan, en edes tiedä onko se sallittua. Mutta nyt ruvetaan laittamaan heppoja kuntoon, kello on jo aika paljon'', vaihdoin aihetta näppärästi ja tytöt katosivat satulahuoneen uumeniin.

Kaikki saivat hevosensa harjattua ongelmitta, tosin Lontin karsinasta kuului silloin tällöin pientä muminaa ponin keksiessä uusia kepposia. Varustaminen ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, ja juoksinkin karsinasta toiseen neuvomassa, monta sormea tietyn hihnan väliin piti jäädä ja miten eri suojat laitettiin jalkoihin. Olin kuitenkin iloinen, kun pääsin neuvomaan harrastuksen alkutaipaleella olevia lapsia. Tuollainen juniori olin joskus itsekin ollut. Vihdoin ja viimein kaikki hevoset ja ratsastajat olivat valmiina lähtemään tunnille. Huomaamattani Sinte käveli selkäni taakse.
''Hyvin on pärjätty, vai?'' hän kysyi, ja pelästyksissäni hyppäsin melkein katosta läpi. Sinte nauroi minulle, ja kehotti ratsastukoita lähtemään kentälle päin. Itse kävelin hevosten vierellä ja vahdin, että kaikki saivat hevoset talutettua kentälle ongelmitta. Kentällä kiristin vielä muutaman satulavyön, punttasin ratsastajia selkään ja mittailin jalustimia sopivan pituisiksi. Seurasin tuntia noin varttitunnin ennen kuin lähdin takaisin tallille. Oli ilo nähdä, että nuoresta iästään huolimatta tytöt osasivat jo ratsastaa noinkin hyvin.

Sinten kommentti

Ensinnäkin pahoitteluni, että vastaaminen tähän tarinaan kesti oman aikansa – mulla kun on ollut aivan kaamea kiire tässä juhannuksen alla! Mukava tarina arkisesta aiheesta, pituutta oli melko osavasti. Olit välttynyt kaikennäköisiltä virheiltä lähes täydellisesti: yhden ainoan "mutta" sanan kirjoitusasusta olisin voinut murahtaa, mutta se oli niin pilkkuaviilaava korjaus etten vaivaudu tällä kertaa. (: Hyvä, että sulla sujui myös nuorempien tuntilaisten kanssa! Hevosta ollaan vaihtamassa – kuten hommaan tietenkin kuuluu – joka kerralla; toisilla kerroilla armahdan ja annan vaihtaa hevosia keskenään, mutta joskus on opittava myös kärsimään.

12,10v€

[Sinte]

Päänvaivoja ja yksi häntä

Hiljaisuus oli muutama tunti sitten vierinyt Metsälammen ylle kuin kivi, joka oli kertonut tallin olevan jo täydessä unessa. Kello raksutti kohti yhtä hitain liikkein, enkä minä saanut unen päästä kiinni - en sitten millään! Katselin levottomana kuvia huoneeni seinällä: yhdessä niistä oli muutama vuosi sitten edesmennyt hevoseni Nastan Nappula. Nasta oli minulle tuolloin todella rakas, ja kuolema oli satuttanut lisäkseni monia muita tallilaisia. Olimme haudanneet Nastan tallin pihaan ladon takana olevalle pienelle niitylle, jonne sattui näkemään ikkunastani. Miksi juuri minun ikkunastani, märisin, enkä voinut välttyä kuvitelmilta joissa Nasta seisoisikin puolikuolleena ikkunani alla. Haukoittelin ja kävelin ikkunan luo. Lasin läpi kuunvalo heitti varjoja huoneeni nurkkiin.

Ikkunan alla ei seissyt Nastaa - eikä edes juhannuksena minulle luvattua miestä laulamassa rakkausballadia. Melkein surullisena olin kääntymässä takaisin kohti sänkyäni, kunnes säikähdin kovaäänistä hirnahdusta - joka kuului ikkunani alta. Sydämeni sykähteli kovempaa kuin edesmenneen isoisäni traktorin moottori, enkä muistanut puhaltaa hengittämääni ilmaa ulos. Kävelin hitaasti ikkunalle ja kurkistin pihamaalle. Kurkistus riitti varsin hyvin siihen, että ehdin huomata liinakon hännän viuhahtavan niityn laidalla olevan pienen metsikön sekaan. Kesti hetki järjestellä ajatukset: kuollut liinakko hevonen, niitty jossa hauta, hirnahdus, liinakko häntä. Vaikka matikkapääni oli luokkaa neljä plus neljä on yhdeksän, aivojeni tapahtumantulkintakenttään piirtyi kuva mistäpä muustakaan kuin Nastan Nappulasta, joka liinakkohäntänsä kanssa juuri viuhahti metsikköön. Tuijotin hetken ulos ja odotin tapahtuman toistuvan. Mutta ei, ei se toistunut.

Järsin peittoani ja koitin sulkea silmiäni, mutta uni ei enää halunnut tulla.

[Veera R.]

Tallin ovi pamahti perässäni kiinni, kun astelin talliin. Jätkä työnsi päänsä karsinan oven yli ja katsoi minua. Pysähdyin silittämään oria ja pian kuulinkin tallin oven taas aukeavan. Sinte saapasteli talliin taluttaen Aksua.

-Ai moi Veera! Sinte sanoi ja vei Aksun karsinaansa. Kipitin heidän perässään:

-Oliskos sulla mulle mitään tekemistä? Kysyin Sinteltä, joka otti ponilta riimua pois. Sinte mietti hetken ja sanoi, että satulat&suitset kaipaisivat pesua. Suunnistin siis oritallin varustehuoneeseen.

Varustehuoneessa etsin käsiini pesusienen, satulasaippuan ja ämpärin. Ämpäriin laskin vähän vettä ja sitten nappasin käsiini Aksun suitset. Ensiksi purin suitset osiin. Sitten pyyhin nihkeällä sienellä kaikista osista lian&pölyt pois. Kuolaimet laitoin veteen likoamaan. Tämän jälkeen kävin kaikki osat uudelleen sienellä läpi käyttäen nyt satulasaippuaa. Rapsuttelin kuolaimista pinttynyttä likaa pois ja sitetn kasasin suitset ja otin seuraavat. Kävin kaikki oritallin suitset läpi. Kun olin aloittamassa ensimmäisen satulan pesemistä Meiju saapui varustehuoneeseen.

-Moi, törmäsin Sinteen äsken tossa ja se sano, että sä saattaisit tarvita apua näitten varusteiden pesemisessä, Meiju sanoi ja nappasikin samantien Jätkän satulan telineestä. Pesimme Meijun kanssa yhdessä loput satulat. Järjestelimme myös hieman muutenkin varustehuonetta. Tyhjensin vesiämpärin ja vien sienet ja satulasaippuan paikoilleen. Varusteiden pesuun oli mennyt pari tuntia, vaikka suitsia&satuloita, ei ollut paljoa. Marssin Sinten kämpälle, jonka alakerran hoitajat ovat vallanneet. Join vettä ja istahdin pöydän ääreen lukemaan jotain hevoslehteä. Pian huomasinkin ikkunasta siskoni auton ilmestyvän tallipihaan. Heitin muovimukin roskiin ja kiiruhdin autolle.


Joo moi, en oo käynny täälläkään pariin kuukauteen.. :/

Sinten kommentti

Moi Veera! Et ollut hoitanut pitkään aikaan, joten poistin hoitokaappilistasta linkin kaappiisi. En kuitenkaan kadottanut itse kaappia, vaan tein tilaa uusille kaapeille. :) Jos haluat, voin antaa sulle linkin, jota kautta pääset tsekkailemaan mitä kaapissasi tapahtuu (mitä hiiret järsivät). Koitan muistaa laittaa tästä sulle viestiä myös sähköpostiin tai tuonne foorumin postilaatikkoon.

Kiitos isosta urakasta, oritallin varusteet kaipasivatkin jo puhdistusta! Teit ison työn niiden kanssa, mutta onneksi saimme Meijun auttamaan sinua. Jos haluat, voit myös käydä liikuttamassa hevosia ehtiessäsi. :)

"-Ai moi Veera! Sinte sanoi ja..."
-> Ajatusviivan ja vuorosanojen väliin tulee aina välilyönti:
-> "- Ai moi Veera! Sinte sanoi ja..."

14,20v€

[Ansku!]

-Ou nou! Kiljahdin, kun näin Rikun jalassa pienen vertavuotavan haavan. Ruuna oli ilmeisesti telonut sen aidantolppaan, kun lähdimme kentältä. No, koska olen uusi vielä, minulla ei ollut mitään hajua missä olisi vaikka lääkekaappi. Tietenkään käytävällä ei ollut ketään, joten rupesin kuivaamaan haavaa rätillä. Verenvuoto loppui, mutta ilkeännäköinen turvotus jäi vielä...Riku parka! Parinkymmenen minuutin päästä jalka oli niin normaali, että päätin viedä Riksan takaisin laitsalle. Jäin katselemaan sitä hetkeksi. Se veti parit pukit, vilkaisi minua ja rupesi sitten laiduntamaan ahneesti. Menin takaisin talliin. Keräsin kamppeeni ja lähdin kotiin. Aion kyllä vielä joskus selvittää, missä se lääkekaappi on, jos se haava sattuisi olemaan pahempi. Tällä kertaa kaikki taisi olla tuuria... Todella hyvää tuuria. Illalla mietin vielä Rikua. Se oli ollut todellakin normaali, kun jätin sen, mutta silti minusta tuntui, että Rikulla ei ole kaikki OK. Lähdin siis tallille. Riksa oli vieläkin laitumella. Sen jalka oli ihan hyvän näköinen, ja joku oli laittanut siihen siteen. -Ehkä se olisi kuitenkin tarvinnut lisähoitoa, mumisin, otin Rikun kiinni ja vein sen talliin. Harjasin sitä. Se aristeli kipeää etujalkaansa. Otin siteen pois ja pesin veristä haavaa. Yritin etsiä lääkekaappia, kunnes lopulta löysin jonkun tallista. Kysyin missä on lääkekaappi, ja sitten lopulta sain käteeni jodipullon. Valelin sitä haavalle ja laitoin uuden, puhtaan siteen. Riku oli taas kunnossa. Päätin kuitenkin jättää sen talliin yöksi, jos se vaikka teloisi jalkansa uudestaan tolppaan ulkona.

Sinten kommentti

Voi ei, haavat ovat aina niin ilkeitä huomata. Onneksi sait Rikun kuntoon omatoimisesti, vaikka tallissa ei näkynytkään muuta porukkaa juuri silloin. Jos haava olisi ollut pahempi, sinun olisi pitänyt joko käydä talossa etsimässä minut, tai soittaa jollekin tallilaiselle. Lääkekaappimme löytyy toimiston seinältä päätallista.

Vuorosanat (etenkin jos ne aloitetaan ajatusviivalla) kirjoitetaan aina omille riveilleen. Jos vuorosana on yksittäinen ja kirjoitettu lainausmerkkeihin ("Moi", sanoin.) se voi tulla keskelle kirjoitusta, eikä sille tarvitse varata omaa riviään. Ajatusviivan (–) ja vuorosanan väliin tulee aina välilyönti!

8,10v€

[Veera R.]

Talutin tamman kentälle kaartoon. Sinte tuli Hassun kanssa viereemme. Kiristin satulavyötä ja laskin jalustimet alas ja mittasin ne sopivan pituisiksi. Talutin Jekun kentän laidalle penkin luokse, jonka päältä loikkasin sen selkään. Jalustimet olivat onneksi juuri sopivat, joten lähdin suoraan kävelemään kenttää ympräri, kun Sinte vielä sääteli jalustimia ja satulavyötä. Kun Sintekin oli valmis lähtöön ohjasin Jekun portista ulos. Lähdimme kaupunkia kohti käynnissä. Kaarrossateen kohdalla käännyimme kutalanreitille, jossa päätimme ottaa pienen ravi pätkän. Jekku lähti hieman liiankin innokkaasti ravaamaan ja jouduin pidättämään sitä. Ravasimme niin kauan, että tulimme taas tielle. Käännyimme Metsikseen päin, mutta käännyimme pian takaisin metsään niittypolulle. Kun tulimme niitylle päätimme ottaa pienen laukkapätkän. Jekku lähti kunnon spurtilla laukkaan, mutta hidasti muutaman askeleen jälkeen rauhalliseen laukkaan. Hidastimme niityn toisessa päässä raviin ja ravasimme metsäpätkän, kunnes tulimme harjupolulle. Otimme hetkeksi taas käynnin. Harjupolulta käännyimme rajapolulle ja päätimme ottaa uuden laukkapätkän. Yrittäessäni nostaa laukkaa Jekku päättikin pysähtyä ja veti korvat luimuun. Ihmettelin hetken tamman käytöstä, kunnes muistin, että se on erittäin herkkä avuille. Korjasin siis istuntaani, jalkojani ja käsiäni. Tamma rentoutui taas ja jatkoi kävelyä. Ravasimme Sinten ja Hassun kiinni, koska he olivat jatkaneet kävelyä, kun Jekku oli jumittanut. Menimme heidän ohitsensa, koska Jekku on reippaampi, kuin Hassu. Yritimme laukan nostoa uudelleen ja Jekku nosti heti rauhallisen laukan. Laukkasimme pitkän pätkän, kunnes tulimme Pirunpolun risteykseen. Hidastimme käyntiin ja kävelimme isolle tielle asti. Isolla tiellä ravasimme vielä pätkän ja sitten hidastimme käyntiin ja loppumatkan kävelimmekin. Hyppäsimme hevosten selästä alas tallin pihassa ja talutimme ne talliin.


Edit // Tästä olikin sitten tuo loppu & alku jostain syystä poistuneet o.O Kirjoittelen ne uusiksi myöhemmin!

Editedit 8.8.-13 // En mie sit kirjotellutkaan tähän sitä alkua ja loppua ja enää ei inspaa kirjottaa niitä, joten..

Sinten kommentti

Tätä on vaikea kommentoida ennen kuin näen tarinan alun ja lopun Kuulostaa mukavalta maastolenkiltä! Mielestäni on hauskaa, että tallilaiset käyttävät karttaa apunaan maastotarinoita kirjoitellessa!

ravi pätkä = ravipätkä

8,10v€

[Deleted]

Mieli paloi tallille niin kovasti, että lopulta oli pakko lähteä! Erittäin pitkän ajan jälkeen löysin itseni siltä samalta metsäpolulta, jota pitkin olin ennen niin monta kertaa tallustanut kulkiessani kohti Metsälampea, Lonttia ja Hessua. Suomenhevosorin ja shetlanninponin ajatteleminenkin vihlaisi. En antaisi itselleni koskaan anteeksi sitä, että olin jättänyt ne. Olisivatkohan paikat entisellään?

Tutut maisemat levittäytyivät edessäni. Kentällä ravasi kaunis tummanruunikko ponitamma, ja tomupilven keskellä huitovan naisen liikkeistä ei voinut erehtyä. Sinte. Apua. Menin hetkeksi hämilleni, vaikkei nainen edes huomannut tuloani. Tunnistettaisiinkohan minua lainkaan? Päätin käydä kurkistamassa hoitajienhuoneeseen tuttujen tapaamisen toivossa.

Katseeni kiersi kaappirivistössä, kun tavasin hiljaa mielessäni tallilaisten nimiä. En muistanut näistä juuri ketään. Ajatukseni peittyivät hiljaiseen huokaukseen. Oli jotenkin niin haikea olo. Kumarruin nostamaan lattialle pudonneen riimun paikoilleen, kun erehdyin vilkaisemaan kapistuksesta roikkuvaa nimilappua. Hessu. Silmäni laajenivat varmaan lautasen kokoisiksi ja soljet kilahtivat osuessaan jälleen betonilattiaan. Oliko Hessu tosiaan vielä täällä?

Hevosen näkeminen sai minut itkemään. Minä en tiennyt itkinkö ilosta vai surusta, mutta kyyneltulva sumensi hetkeksi katseeni. Pölyisen käden pyyhkäisy sai silmät kirvelemään, ja pudotin tallikassin maahan astuen lähemmäs. Se tuntui niin epätodelliselta.

"Hessu..."
Kuiskaus rahisi päässäni ruman kuuloisena. Kuulostin kamalalta. Rykäisin kurkkuani, ja pyyhin silmäni takin kaulukseen. Ori tuijotti minua tarhastaan hetken, ennenkuin laski turpansa takaisin ruoholle. Se ei tunnistanut minua. Purin hammasta ja suljin hetkeksi silmäni. Kun avasin ne uudestaan, törmäsin hevosen naamaan lähietäisyydeltä. Suomenhevonen tarkasteli tulijaa tummilla silmillään, pärskähti kärsimättömänä. Katseeni osui tarhan pohjalla lojuvaan kumollaan olevaan vesiämpäriin.
"Anna mä tuon sulle vähän vettä."

Pujahdin aidan ali varoen visusti sähkölankoja ja koukkasin ämpärin matkaani pujotellakseni sen kanssa takaisin, tallin seinään kiinnitetyn vesipisteen luokse. Käänsin hanasta ja annoin raikkaan veden täyttää ämpärin, ennenkuin raahasin sen takaisin hevosen luo. Ori hamusi astian reunoja huulillaan hörpäten vedestä hieman, ennenkuin kääntyi takaisin heiniensä puoleen saaden minut tuhahtamaan. Höpsö hevonen.

Kerättyäni tavarani palasin jälleen talliin. Tunti oli päättynyt, ja iloinen puheensorina täytti tallin. Ilokseni huomasin hevosten joukossa tuttujakin kavereita, kuten Jätkän ja Lontin. Voi Lontti Lontti... Katselin hiljaa kauempaa, kuinka nuori tyttö riisui ponin varusteista nauraen, kun pullea yritti hamuta hiuksia turvallaan. Harmitti, mutta itsepähän olin ponin jättänyt. Ehkä voisin alkaa hoitaa ponia jälleen? Hätkähdin mietteistäni kun kuulin minua puhuteltavan.

"Miten voin auttaa?" ystävällinen ääni kysyi ihan vierestä. Käännyin, ja kohtasin Sinten, jonka ilme ei värähtänytkään hymystä mihinkään suuntaan.
"Hei, Sinte", sanoin hiljaa hymyillen.
Hetken naisen ilmeessä värähti epävarmuus, kun tämä yritti saada päähänsä nimeäni satojen muiden joukosta. Lopulta tällä välähti.
"..Eve?"
Nyökkäsin vastaukseksi hymyillen jo leveämmin.
"Mä tulin nyt sitten takaisin."
Sinten silmiin syttyi vilpittömän iloinen katse, kun tämä kumartui halaamaan. Minulle tuli sellainen pikkutyttö-olo, joka tulee aina kun aikuiset halaavat.
"Upeaa, että olet taas messissä!", toinen hihkaisi. "Meillä ei valitettavasti ole vapaita hoitohevosia", tämä kuitenkin ilmoitti heti saaden katseeni tummumaan.
"Ai."
"Mutta eihän se estä sua käymästä?"

Toiveikkuus toisen äänessä sai hymyn palaamaan. Totta. Voisinhan minä käydä tallilla ilman hoitoponiakin. Mieleeni syttyi kuva minusta laukkaamassa maastopoluilla ponin selässä. Pullean, ruskean shetlanninponin selässä. Pian minä voisin toteuttaa mielikuvan. Totetuttaa pienen unelman.

Sinten kommentti

Ihan ensimmäisenä isot pahoittelut keeeeestäneestä vastauksestani!

Olen todella iloinen että päätit palata Metsikseen takaisin, porukka ehti jo kaivata sinua, vaikka suurin osa ihmisistä (ja myös hevosista) vaihtuikin poissaolosi aikana. Meillä on kuitenkin hevosia, jotka ovat pysyneet monien maailmanloppujen yli samoissa karsinapaikoissa. Haikea ja hieman surumielinen tarinasi sai minukin koskettumaan, oikein hienoa tekstiä!

Sillä tarinassa oli paljon keskusteluita, voisin ottaa puheeksi lainausmerkkien ja ajatusviivojen käytön repliikeissä. Yksittäiset repliikit tarinan sisällä kannattaa laittaa lainausmerkkeihin. Niille ei tarvitse varata erillistä riviä, vaan ne voivat jäädä tekstin sekaan – ihan kuten mikä tahansa muu virke. Kun on kyseessä vuoropuhelu, eli monta repliikkiä peräkkäin, ne kannattaa toteuttaa ajatusviivojen (–) avulla. Ajatusviiva aloittaa replikin, ja sen jälkeen tulee välilyönti ennen tekstiä. Ajatusviivoilla aloitetut repliikit tulevat yleensä aina omille riveilleen.

16,70v€

[Destiny]

27.07.2013 - Aikainen lintu madon nappaa -

- Käynnisty nyt! huudahdin rikkinäiselle skootterilleni.
Olin lähdössä Metsälammelle, vaikka kello olikin vasta 7:00. Nyt kun Frida oli myyty, olimme sopineet Sinten kanssa että saisin hoitaa vähän jokaista hevosta.

Pääsin Metsikseen aika nopeasti ja vein tavarani kaappiini. Kävelin päätalliin, missä Sinte jo olikin.
- Terve, sanoin naiselle.
- Hui kamala ku säikähdin! Sinte sanoi ensin hämmästyneenä mutta naurahti sitten.
- Päätit sitten tulla auttamaan vai?
- Niin mä vähä ajattelin, jos siis käy?

Aloin lakaisemaan käytävää, samalla kun Sinte kertoi minulle tallin pitämisestä ja siihen kuuluvasta työstä.
- Haluisit sä juoksuttaa vaikka Kisua?
Nyökkäsin ja lähdin hakemaan tammaa laitumelta. Sen pyydystettyäni, lähdin taluttamaan Kisua talliin. Laitoin sille juoksutuskamat ja talutin maneesiin.

Maneesissa ei ollut ketään, joten menin vasempaan päätyyn ja aloitin vasemman kierroksen käynnissä. Kisu käveli hieman laiskasti, mutta virkistyi kun Siega ja Jätkä tulivat maneesiin vääntämään. Maiskautin Kisun raviin. Tamma heitti parit pukit, mutta rauhoittui. Hiljensin puoliverisen käyntiin ja vaihdoin suunnan. Hetken päästä ruunikko ravasi taas. Hoputin Kisun laukkaan ja taas tamma pukitti. Vaihdoin suunnan ja maiskautin laukan merkiksi. Katselin välillä miten Siegalla ja Jätkällä meni. Siirsin Kisun käyntiin ja keräsin liinaa. Pian tamma oli vieressäni ja lähdin taluttamaan sitä maneesin ympäri.
- Moi! sanoin Siegalle.
- Ai moi!
- Menikö teillä hyvin?
- Joo, mutta ratsastin vaan tälläsen pienen treenin, Siega sanoi ja taputti suomenhevosta kaulalle. Siega hyppäsi alas selästä ja lähdimme molemmat yhtäaikaa tallille.

Otin Kisulta varusteet pois. Hevonen ei ollut yhtään hikinen, joten vein sen takaisin laitumelle. Vein riimun tallille ja huusin moikat Sintelle ja Siegalle. Nousin skootterin selkään ja lähdin kotiin.

Sinten kommentti

Voi ei, skootteritkin osaavat näköjään näyttää mielipiteitään – aivan kuten meidän hevoset sopivan päivän sattuessa. Kiva kun autoit tallin siivoamisessa ja Kisun juoksutuksessa, sitä se tallinpitäjän arki on kun ei aika riitä kuin kahvinjuontiin (heh) – ylimääräinen apu on enemmän kuin tervetullutta! Kisulla taisi riittää virtaa, mutta onneksi sait sen kulutettua juoksuttamisen yhteydessä.

10v€

[Deleted]

Tänään oli todella lämmin päivä, ja hiki valui niskaani pitkin lyhyen kävelylenkin päättyessä Metsälammen tallipihaan. Korjasin sivulle valahtaneen poninhäntäni ja kaivoin vyölaukusta juomapullon, josta hörppäsin raikasta vettä. Jääpalat olivat sulaneet nesteen mukaan, mutta vesi ei silti ollut menettänyt viileyttään - vielä.

Hymy huulillani hyppelehdin sisään päätallin rehulaan johtavasta sivuovesta. Sisällä oli onneksi suhteellisen viileää, ja joku oli ripustanut oveen lapun, jossa kiellettiin oven auki pitämistä helteisimpinä päivinä. Hipsin rehuvarastosta tallin puolelle, ja kuulin toimiston suunnalta ääniä. Juuri, kun olin ohittamassa toimistohuoneen ovea, se avautui, ja ulos astui nuori ja pirteän näköinen tyttö, joka hymy huulillaan nyökkäsi suuntaani tervehdyksen.

"Moikka! Onko Sinteä näkynyt?" huikkasin ja sitaisin hiussuortuvan silmien edestä heilumasta. Tyttö kallisti päätään ja seisahtui eteeni.
"Se taisi juuri lähteä käymään asioilla. Oletko sä uusi täällä?"
Naurahdin.
"Tavallaan."
"Mä olen kanssa melko lailla. Aloitin Sallin hoitajana jonkin aikaa sitten", tyttö kertoi. "Mun nimi on Emppu."
"Eve", esittäydyin. "Omistin ennen Hessun ja hoidin Lonttia, mutta aika ei riittänyt ja jouduin lopettamaan. Mutta täällä taas, vaikkakin ilman hoitohevosta." Pidin pienen hengähdystauon. "On tää ihan kivaa näinkin, saa vähän kontaktia erilaisiin hevosiin", hymyilin. Emppu nyökkäsi.
"Haluaisitko sä tulla mun kanssa ratsastamaan? Sinte kertoi, että Rionaa pitäisi liikuttaa."
Kohautin olkiani. Mikä ettei.

Riona oli suuri kimo tamma, ja tavattoman kauniin ja kiltin näköinen. Harjasimme kiltin puoliverisen yhdessä Empun kanssa. Tyttö kertoi työn lomassa, että Rionalla riittäisi varmasti virtaa parin päivän tauon jälkeen, ja että tammaa olisi hyvä juoksuttaa reippaalla kädellä ennen selkään hyppäämistä. Jätin Empun putsaamaan hevosen kavioita ja käväisin itse hakemassa meille molemmille kypärät - ihan vain varmuuden vuoksi, sekä pitkän juoksutusraipan. Koko kenttä olisi iltapäivän tyhjillään ja meidän käytössämme, joten uskoin ettei kukaan panisi pahakseen jos käyttäisimme koko tilan tehokkaasti irtojuoksutukseen.

Emppu haki itselleen toisen raipan, ja suuntasimme Rionaa taluttaen kentälle. Tamma seurasi perässä niin lauhkeasti, etten olisi uskonut miten paljon virtaa tällaisessa muka voisi olla. Mutta kun portit olivat kiinni, ja päitset vedetty pään yli ravasi tamma lennokkaasti kentän toiseen päähän kaula korkealla kaarella.

Emppu jäi toiseen päähän kenttää, ja minä menin toiseen, jottei meidän tarvitsisi itse juosta tamman rinnalla kovin paljoa. Maiskautin suullani ja huidoin raipalla ilmaan ja maahan, ja Riona lähti kuin tykin suusta laukkaamaan oikeaa revittelylaukkaa kentän ympäri. Toisessa päässä tammaa ajoi eteenpäin Emppu. Hetken päästä vaihdoimme suuntaa, ja vartin juoksutuksen jälkeen päätimme kokeilla pystyttää tammalle pari pientä estettä. Riona jäi puhaltamaan kauemmas, kun kokosimme yhteistuumin kaksi matalaa ristikkoa sopivin välimatkoin. Pian olimme valmiit, ja maiskauttelimme Rionan juoksemaan. Tamma hyppäsi valtavalla ilmavaralla, enkä voinut olla ihailematta sen sulavia liikkeitä. Hiljalleen hevonen hikosi, ja vauhti hidastui raviin kunnes lopulta annoimme sille luvan lopettaa.

Jätin Rionan hetkeksi kentälle ja lähdin hakemaan tallista Empun opastuksella Rionan suitsia. Ratsastaisin tammalla vain vähän aikaa käyntiä ja ravia jäähdyttelyksi, eikä Emppukaan kuulemma aikonut tehdä Sallin kanssa mitään erikoisen haastavaa. Nappasin mukaani ison keltaisen satulahuovan ja loimivyön, ennenkuin palasin kentälle hevosen luo. Siellä harjasin tamman kevyesti ja kiinnitin huovan selkään vyöllä. Juuri, kun olin sulkemassa viimeisiä solkia hevosen suitsista tallin ovista ilmestyi Emppu taluttaen rinnallaan pientä ja siroa arabiristeytystä.

Annoin tamman venyttää kaulaansa ja askeleitaan rennon ravin myötä. Oli ihanaa istua jälleen hevosen selässä! Kimo oli hyvin kuulolla, ja liikkui juoksutuksen myötä lennokkaasti, mutta hallitusti kevyitä askellajejaan. Riona sai mennä pitkin ohjin koko ratsastuksen ajan. Jo puolen tunnin kuluttua hyppäsin alas selästä ja lähdin taluttamaan heppaa tallille jättäen Empun vielä hiomaan ravitehtäviä oman ratsunsa kanssa.

Rionan päästyä karsinaansa ja syömään heiniään, olin itse jo niin kuumissani, että päätin lähteä kokeilemaan, josko järven vesi olisi uimakelpoisen lämmintä. Takana oli ihana, lämmin ja kesäinen tallipäivä pitkästä aikaa. Tätä tunnetta minä todella rakastin.

Sinten kommentti

Ajattelin aivan samalla tavalla, kun lupasin että voit käydä Metsälammella ratsastamassa siitä huolimatta, ettei sinulla olekaan hoitohevosta. Hoitohevosiin pitää sitoutua ihan eri tavalla, se saattaa pitkän päälle tulla raskaammaksi. Toisaalta hoitohevonen on asia, jonka hoidosta ei voi niin helposti laistaa, toisin kuin tallilla piipahtamisesta ihan muuten vain. Kiva että lähdit Empun kanssa juoksuttamaan Rionaa! Tallilla on mukavaa tutustua uusiin ihmisiin, ja sitä kautta myös uusiin hevosiin, ilman muuta. Joskus voit lähteä myös maastoilemaan esimerkiksi kärryjen kanssa: suurin osa Metsälammen hevosista toimii hyvin kärryhevosina, mutta parhaimmasta päästä ovat Aksu, Cheri ja nykyään myös Anskun kouluttama Riku.

kuulema = kuulemma

18v€

[Emppu]

Eve, kiva kun otit minut mukaan tarinaan! On kiva lukea, millaisen "kuvan" muut tallilaiset saa minusta! Minua saa käyttää muulloinkin tarinoissa

// Ei lainata koko tarinaa, että tallipäiväkirja pysyy siistinä. (: Tarinan kirjoittajan nimi riittää, tai sitten voit vaikkapa laittaa kirjoittajalle postia foorumin yläreunan "postilaatikon" kautta! -Sinte

[Sinte]

Harjunlenkin haamuvaeltajat

Tummat pilvet uhkasivat valua päälleni samalla kun Ronin pehmeä selkä keinui takalistoni alla lämpimänä ja mukavana. Roni venytti kaulaansa alaspäin kun kävelimme pitkin askelin Pirunpolun risteyksen ohitse kohti harjun korkeinta kohtaa. Hieman Ronia edempänä tallustivat Siega ja Esa. Rupattelimme nuoren naisen kanssa samalla kun tämän tummat hiukset keinahtelivat puolelta toiselle Esan askelten tahdissa. Hevoset kävelivät tallia kohti puolipitkillä ohjilla täysin rentoina, synkeästä säästä vähääkään piittaamatta. Minä toivoin salaa sadetta, ettei minun tarvitsisi kastella tallipihan kukkia. Siegaa puolestaan ei sade houkuttanut:
– Voi könkkö, kamalan synkkää ja pimeää, toivottavasti päästään tallille kastumatta.
– Sitä on syytä toivoa, uhkaavalta näyttää, totesin maistellen ilmaa ja tarkkaillen taivasta.
Siega huokaisi, Esa pärskähti. Nenänpäähäni tippui ensimmäinen pisara, ja toivoin ettei Siega olisi huomannut sitä. Tuskin se nenääni tarkkailee, ajattelin ja lisäsin ajatuksen perään väsyneen naurun. Siega kuitenkin huomasi, ja totesi: “kyllä täällä ropisee, voi höhlänpöhlä.” Minä puolestani mumisin puolueettomasti.

Melkein harjun korkeimmalla kohdalla molempien ajatukset olivat lennelleet keskustelun mukana kuin kaakattavat hanhet taivaalla, kunnes minä satuin katsomaan eteeni. Sana ei tulvinut suusta, päin vastoin, sydämeni nielaisi koko pitkään kehitellyn sanavarastoni, minkä jälkeen se pomppasi kurkkuun sykkimättömänä.
– Voi herran pieksut, Siega, sano edes että näet saman kuin minä, älähdin yhteen hengenvetoon. Siega katsoi ensin minua jonka jälkeen harjun korkeimpaa kohtaa. Hevoset jännittyivät ja Siega valahti yhtä kalpeaksi kuin minä olin valahtanut hetkeä aiemmin. Itse asiassa en ollut varma olinko kalpea, vaiko punainen tai kenties sininen. Siega avasi suunsa:
– Ei hitto, ei.
Hevoset seisoivat jäntevinä allamme, valmiina lähtemään karkuun ja kovaa. Noin kymmenen metriä edempänä, pian harjun korkeimmalla kohdalla keinui kaksi korkeaa hevosta ja niiden takapuolta. Nuo kaksi siroa hevosta kävelivät eteenpäin tyynen rauhallisesti, selässään kaksi nuorta tyttöä 70-luvun vaatteissa. Mikä kamalinta, ratsukoiden läpi pystyi hennosti näkemään edessä kulkevan tien ja ojanpenkat. Me olimme Siegan kanssa täysin sanattomia. Siegasta en tiennyt, mutta epäilin sydämeni pysähtyneen lopullisesti. Harjun korkeimmalle kohdalle saapuessaan nuo kaksi mustaa täysiveriratsua katosivat – ihan kokonaan. Hevoset allamme ottivat muutamia peruutusaskelia valmiina kääntymään, kunnes uskalsimme pyytää niitä eteenpäin.

Jännittyneen tunnelman vallatessa koko harjun, jokainen osa meissä mietti mitä juuri oli tapahtunut.
– Kuule, Siega, kauan sitten koin tämän aivan saman tapahtuman. Siega käänsi päätään kysyvästi ja minä nyökkäsin yhä hieman ilmeettömänä.
– Olin ratsastamassa silloisella hevosellani Harjunlenkkiä yksin, kun juuri samassa kohdassa näin samat ratsukot kulkemassa edessäni. Pienen hetken luulin heidän olevan joltakin naapuritallilta, kunnes he tuossa korkeimmassa kohdassa katosivat nenäni edestä. Silloin pelko taisi ottaa minussa vallan, sillä en moneen aikaan uskaltanut ratsastaa harjunlenkkiä – etenkään pimeän puolella.
Siega nyökkäsi vakavana, ja kysyi kysymyksen, johon minun oli hankala vastata:
– Keitä nuo sitten olivat, miksi ne katosivat?
– Kuulin Metsälammen tilukset saatuani tarinan iso-isältäni, jota en uskonut – en sitten yhtään. Hänen mukaansa kauan sitten kaksi nuorta tyttöä oli varastanut Metsälammella sillon sijainneelta laukkatallilta kaksi hevosta maastolenkille. Harjunlenkillä hevoset olivat säikähtäneet jotakin ja hypänneet sivuun, samalla kun tienpiennar oli sortunut kavioiden alta. Ratsukot olivat tippuneet harjulta ja kuolleet. Iso-isän mukaan nämä samaiset ratsukot näyttäytyvät tiettynä kellonaikana Harjunlenkillä, ja katoavat aina sen korkeimmassa kohdassa. Minä en uskonut tarinaan, ennen kuin nyt.
Siega katsoi minua vakavana, ja vaipui sen jälkeen omiin ajatuksiinsa – kuten minäkin.

[Sinte]

Miehisyys vaakalaudalla

Minä kävelin tallipihan läpi tyynen rauhallisesti siitä huolimatta, että perässäni juoksi kahdeksan alkeistuntilaista nimeäni huutaen. “Mulle Jätkä!” “Liisa – ei, mä haluun mennä Jätkällä kun mä sain viimeksi Myyn!” “Menkää te vaan Jätkällä, Sinte, mä haluun mennä Silavalla!” Aikani hevostoiveita kuunneltuani tein äkkipysähdyksen, jolloin perässäni juosseet pikkulapset törmäsivät minuun kuin magneettiin ikään.
– Noniin lapset, jaetaanpas hevoset, hymyilin tyynesti ja huomasin kuinka alkeistuntilaisten silmiin syttyi kirkkaat, kimmeltävät timantit.
– Minna menee tänään Myyllä, Anette Ronniella, Liisa Cherillä, Kirsi Mairella, Henna Heidillä, Saara Nassulla ja Laura saa tällä kertaa Rikun. Lapset tuijottivat minua yhtä masentuneena kuin viime viikollakin, ja minä puolestani hymyilin jokaiselle myötätuntoisena. Vielä hetkeen tämä poppoo ei saisi ratsastaa Metsälammen oreilla.

Katselin kun lapset kirmasivat talliin toistensa kimpussa. Viereeni oli ilmestynyt Eve, jolla sattui olemaan toisessa kädessään riimunnaru. Seurasin riimunvartta toiseen päähän ja törmäsin Myyhyn. Eve hymyili kuin Naantalin aurinko.
– No kappas, mistä te olette tulossa? väläytin Evelle hymyni ja vilkaisin samalla kelloa.
– Maastosta, käytiin kävelemässä lyhyt lenkki, Eve selitti ja veti Myytä lähemmäs itseään.
– Hyvä että tulit, Myy meinaan pääsee pian alkeistunnille. Kipaisepa viemään se talliin ennen kuin joku lapsonen itkee hädissään hukanneensa shetlanninponin, nauroin ja osoitin sormellani merkitsevästi kohti Minnaa, joka pyöri hädissään ympyrää päätallin oven edessä. Eve nyökkäsi nauraen ja lähti taluttamaan ponitammaa kohti tallia. Minä käännyin kannoillani kohti taloa.

Talon eteen oli kaadettu kolme pyörää, joista päällimmäisen rengas pyöri ilmassa ohjaustanko vinkkelissä. Katselin kasaa aikani, kunnes päätin nostaa pyörät siistiin riviin muiden viereen. Pyörä oli selvästi kärsinyt matkallaan, hymähdin ja astelin taloon jalkani eteismattoon pyyhkien.

– Hellou, onkos täällä ketään? huutelin potkiessani kengät eteiseen. Vessasta vastattiin, mutta pyysin istumaan rauhassa loppuun. Talossa ei tannut olla ketään muuta, hiirien lisäksi. Kahvinkeittimen vieressä sen sijaan oli paperilappu, jossa luki: “Hei Sinte! Lupasin Jekun ystävällieni ylläpitoon, minkä vuoksi se ei voi jatkaa tallipaikkaansa Metsälammessa. Olen pahoillani. Terveisin, Pihla”. Lapun alareunaan oli rustattu puhelinnumero, johon soittaisin heti kun kiireiltäni ehtisin. Jekku oli asustanut Metsälammella pitkään tuntihevosena, minkä vuoksi viesti hieman riipaisi. Ymmärsin Pihlaa siitä huolimatta. Vedin henkeä syvään ja kaadoin pannusta kuppiini hieman seisahtanutta kahvia.

Istuin pöydän ääressä käsi poskellani ja katselin ulos. Samalla hörpin kupista kahvia, joka tänään maistui harvinaisen maanantailta. Yritin kuumeisesti keksiä alkeistuntilaisille hauskoja tehtäviä; aikaa tunnin alkuun oli enää puolisen tuntia. Lopulta päässäni välkähti muutama puomiharjoitus, jotka rustasin keskittyneenä paperiin. Kirjoitin vielä tuntilaisten nimet ja ratsut ylös, minkä jälkeen kävelin kentälle kahvikuppi ja paperinippu kädessäni. Matkalla seuraani liittyi Vilja.

– Moi Sinte! Miten menee? Vilja hymyili ja harppoi vieressäni kypärä päässään.
– Juuri matkalla kaitsemaan alkeistuntilaisia, nauroin ja hörppäsin muumimukistani. Vilja nyökytteli ja totesi Cherin olevan tänään kimmeltävä enkeliponi. Nauroimme yhdessä ja huomasin tuntilaisten tamppaavan perässämme siistissä jonossa.
– Sieltä ne tulee, Vilja kuiskasi ja lisäsi, ettei pinkit rusetit sopineet ollenkaan Rikun harjaan. Vilkaisin olkani takaa ja nyökyttelin kauhistuneena.
– Kamalaa, Rikun mehisyys on vaakalaudalla, kuiskasin takaisin vakavana. Nauroimme jälleen, minkä jälkeen avasin alkeistuntilaisille portin kumartaen jonon keulalle.

[Ansku.]

Aamu oli viileä, kun nousin bussista. Hölkkäsin ripeästi tallille, ja näin muutaman tytön - varmaan tuntilaisia, joita auttaisin - juoksevan toimistoon. Kävelin heidän perässään ja valtasin sohvan. - Pidätkö sä meille tunnin? kysyi ujo blondi. - En, Ida pitää. Mä autan teitä hevosten kanssa, vastasin. Nousin katsomaan listaa hevosista. Idan oli kai tarkoitus jakaa hevoset. Samassa hän ilmestyikin ovelle. - Kirjoitin ratsukot ilmoitustaululle, katsokaa sieltä. Olen sitten tasalta tuntia pitämässä, Ida sanoi ja katosi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Kohautin olkiani ja johdatin ryhmän ilmoitustaululle.

Nassu - Vilma
Cheri - Heli
Maire - Netta
Heidi - Olivia
Salli - Suski

- Sopiihan tuo kaikille? kysyin. - Ai saadaanko me vaihtaa? kysyi tummatukkainen Netta. - Ette. Mutta mikä vika Mairessa on? Jatkoin hu*neena. - No, me mennään nyt! sanoi muu ryhmä, paitsi blondi Suski. - Tulenko mukaan? kysyin. Suski nyökkäsi ja lähdimme hakemaan Sallia tarhasta.
Salli juoksenteli pari kertaan karkuun, mutta ajoin sitä takaa niin kauan, että se antautui. - Yleensä se kyllä antaa kiinni, sanoin. Annoin riimunnarun Suskille, mutta tyttö vain pudisti päätään. Niinpä talutin Sallin karsinaansa. Sidoin sen kiinni ja annoin Suskille harjan. - Käyn katsomassa muut, sanoin. Ensimmäisenä Sallin vieressä oli Cheri. - Miten menee? kysyin. - Vilja auttaa minua, Heli sanoi ylpeänä. Nyökkäsin ja menin Mairen luo. - Onko kaikki hyvin? kysyin. - En yllä nostamaan satulaa sille, Netta vastasi. Sipaisin hiukset silmiltäni ja satuloin Mairen. Suitset sillä oli jo päässä. Heidin karsinassa oli valmiiksi satuloitu poni, joten jätin sen sinne ja kävin tarkistamassa Nassun. Löysin kuin löysinkin Nassun ja Vilman karsinasta. - Joo joo, Nassu on okei, Vilma ähki. - Et saa tiukattua vyötä? kysyin. - No... Vilma ehti sanoa. Astuin karsinaan ja tiukkasin vyön. Juoksin takaisin Sallin luo. Tamma ei oltu edes harjattu, se oli ihan kurainen. Suski istui nurkassa. - Mitä nyt? kysyin. - En uskalla laittaa sitä kuntoon, Suski sanoi ja nyyhkäisi. - Tule, sanoin ja nostin tytön maasta. - Ei Salli tee mitään, se on kiltti tyttö, sanoin. Nostin harjan ja harjasin Sallin toisen kyljen. - Näetkö? Täysin turvallista, sanoin ja annoin harjan taas Suskille. Tyttö harjasi toisen kyljen, eikä näyttänyt enää niin pelokkaalta. Opetin kavioiden putsauksen ja Suski putsasikin loput kolme kaviota. Minä pintelöin Sallin sillä aikaa, kun Suski harjasi sen päätä. - Autanko satulan kanssa? kysyin. Suski haki kamat ja ylsi itse satulan selkään. Suitsiessa Salli veti päänsä ylös. Läpsäytin hevosta turpaan ja Suski puki suitset. - Ei tämä niin kamalaa ollutkaan, Suski sanoi. Hymyilin ja katsoin kelloa. - Hei, mutta nyt pitää mennä kentälle! Taluta sinä Salli, nyt en voi auttaa! huudahdin. Suski lähti itsevarmasti, ja minä annoin muille käskyn lähteä. Hevoset tulivat jonossa: Cheri, Maire, Heidi ja Nassu. Salli oli jo kentällä. Juoksin kentälle kuin Usain Bolt ja punttasin Netan ja Suskin satulaan. Säädin jalustimet kaikille, ja sitten Ida jo saapuikin. - Huh, kiitos avusta! Ida sanoi ja aloitti tunnin.
Lösähdin sohvalle. Sinte istui kirjoituspöydän ääressä. - Suski kehui sinua, Sinte sanoi. Nyökkäsin. - Hän oli vain vähän pelokas, sanoin. - Hoidit sen silti hienosti. Mutta sinähän putsasit Heidin kamat? Olivia lensi kaaressa monta kertaa, ja sanoi että satula on liukas. Nauroin ja lähdin kotiin hymyssä suin. Pyysin kuitenkin Olivialta anteeksi.

Sinten kommentti

Mukavaa että jaksoit auttaa alkeistuntilaisia, niitä kun riittää tallilla sen verran että välillä kukaan ei ehdi auttamaan heitä ratsujensa kanssa. Suosittelen laittamaan ajatusviivoilla alkavat repliikit omille riveilleen selkeyden vuoksi. Tarinasta puuttui myös kappalejako hevoslistan "ympäriltä": niitä käytetään tekemään tarinasta lukijaystävällisempi ja ennen kaikkea siistimpi.

11v€ + sydänmerkki auttamisesta