Post by laura on Dec 30, 2016 21:29:16 GMT 2
Ekstratehtävä; Tapaninpäivän joulupallojen mystiset katoamiset
- Hahaha. Silja mäpä taidan kertoa nyt siitä Tapaninpäivän joulupallojen metsästyksestä, nauroin istuessamme varustehuoneessa - minä, Silja, Kasper, Eve ja Vilja.
- Et kerro! Silja kiljaisi, lehahtaen punaiseksi. Tällöinkös vasta muiden mielenkiinto heräsikin.
- Hei Silja, älä viitti! Se on oikeesti legendaarinen juttu, Vilja sanoi nauraen.
- Kerro. Ei tolleen saa jättää kesken, Kasper sanoi silmät innokkaana kiiluen - ilmeisesti mies toivoi keksivänsä uuden asian, josta voisi muistutella vielä kuukausia. Lopulta Silja myöntyi ja aloimme kertoa yhdessä tarinaa Tapaninpäivän tapahtumista.
~
- Siis mitä ihmettä? Taasko! Siljan ääni kantautui korviini, kun astuin sisään pakkasesta lämpimään talli-ilmaan. Kohotin kummissani kulmakarvojani, kun näin Siljan, Viljan ja Sinten katselemassa tallin joulukuusta - kasvot kiinni sen neulasissa. Molemmat selkeästi huomasivat hämmentyneen ilmeeni ja tiesivät olevansa selityksen velkaa.
- Joku oikeasti varastaa meidän joulukuusen pallot, en ymmärrä mihin ne katoaa, Sinte sanoi hymähtäen. Kävelin lähemmäs kuusta kummastellen, mutta totta se oli. Joulukuusen toiselta puolelta oli todenteolla kadonnut joulupalloja.
- Eikai Mooses vaan oo taas ollut asialla, naurahdin. - Mä muuten sain kuin sainkin korjattua sen Jätkän satulahuovan, ei se ehkä kovin edustuskelpoinen ole, mutta kai se näin kotitreeneissä menee, lisäsin vielä.
- Hyvä. Mooses oli tehnyt siitä kyllä aikamoista jälkeä, Sinte sanoi ja me kaikki repesimme nauruun.
Sinte pyysi minua, Siljaa ja Viljaa siivoamaan päätallin karsinat. Aloitimme siis ensimmäisten karsinoiden kanssa - minä Leevin, Silja Ruun ja Vilja Ellun. Iloinen puheensorina sekä radiosta hiljaisella volyymilla tulevat joululaulut täyttivät tallin. Yhtäkkiä Siljan silmät suurenivat ja hän lopetti talikoinnin.
- No mit-
- SHHH! Silja syhisi hiljaa ja katseli tallivintille päin. Minä ja Viljakin lopetimme karsinan siivoamisemme, vilkaisten toisiamme ja sen jälkeen käänsimme katseemme pelokkaasti vintille katselevaan Siljaan.
- Mä oon ihan varma että näin jonkun, Silja kuiskasi. Tunsin kuinka kylmät väreet menivät pitkin selkääni - minkä jonkun? Siis oliko tallivintillä joku?
- Silja. Sä pelotat mua, Vilja sanoi hiljaa Ellun karsinan suulta. Katselimme kaikki kohti tallivintille vievien portaiden päähän. Kun vintiltä kuului epämääräistä narinaa ja kilinää, me heitimme talikot keskelle karsinoita ja juoksimme satulahuoneeseen.
- Kuulitteko tekin? Silja sanoi pelokkaasti. Nyökkäsimme molemmat Viljan kanssa - tallivintillä oli jokin ja se oli varmaa. En edes tiedä kauanko istuimme satulahuoneessa, kaikki vieretysten tuijottaen ovelle päin. Narina tallivintiltä oli voimistunut, aivan kuin joku tulisi alas portaita.
- Ihan varmaan se on se tyyppi, joka on pöllinyt meidän kaikki joulukuusen koristeet! Silja vinkaisi, enkä kyennyt pitämään pokkaani.
- Siis ainut asia mitä se tunkeutuja haluaa viedä on meidän tallin joulukuusen koristeet? Sanoin hiljaa hihittäen. Silja katsoi minua pahasti, mutten vaan voinut pitää pokkaani.
- Noniin. Nyt saa tämä pelleily riittää, mennään nyt kattomaan mitä siellä on, Vilja sanoi määrätietoisesti tuhahtaen ja lähti kävelemään kohti satulahuoneen ovea. Minunkin nauruni lakkasi kuin seinään ja katsoimme Siljan kanssa toisiamme. Emme voineet päästää Viljaa yksinkään salapoliisin tutkimuksiinsakaan, joten lähdimme hänen perässään talliin. Vilja oli jo ehtinyt tallivintin portaiden päähän ja katseli ylös.
- Huhuu! Kuka siellä on? Vilja huuteli, muttei kukaan vastannut. Pian tämä lähti kävelemään portaita ylös kohti vinttiä.
- Ei Vilja! Älä! Silja huudahti, mutta Vilja oli jo yläkerrassa. Jännittyneenä odotimme portaiden toisessa päässä, kun lopulta kuulimme Viljan askeleiden äänen vintillä.
- Mooses. Oikeesti! Olis pitäny arvata että sä oot tän takana, Vilja sanoi ja tuli näkyviimme pörröinen kissa kainalossaan kehräten. Minä en voinut kuin tuijottaa suu auki kissaa - miten tuo onnistuu? Ensin hajottaa Jätkän satulahuovan ja sen jälkeen pelottelee meidät lähes hengiltä.
- Mutta mistä se kilinä kuului? Silja kysyi edelleen hieman pelokkaana. Vilja katsoi jalkojensa juureen ja nosti siitä punaisen tonttulakin, jonka päässä oli tiuku - joka piti kilinää.
- Tästä varmaan, Vilja jatkoi ja lähti kävelemään alaspäin portaita - edelleen Mooses tyytyväisenä kainalossaan. Nappasin tonttulakin vaaleahiuksisen tytön kädestä ja tutkailin sitä kummastuneena. Olisiko Mooses voinut riepotella lakkia, saaden sen helisemään? Mutta kaikista suurimpana kysymyksenä oli se miksi tonttulakki oli vintillä ja kenen se oli.
Hiljaisuuden vallitessa tallissa, jatkoimme karsinoiden siivoamista. Kaikkien meidän ajatuksissa pyöri edelleen mielikuvat tonttu-ukosta, joka oli tullut varastamaan joulukuusemme joulupallot. Se ei kuulostanut loogiselta. Siirtyessäni Cocon karsinaan katsoin kummissani kuivikkeiden seassa olevia kiiltävää valkoista littanaa asiaa - ihan kuin lasin sirpaleita. Nappasin yhden lattialta ja katsoin tarkemmin.
- Siis ei ole todellista, huudahdin ja repesin nauruun. Silja ja Vilja katsoivat kiinnostuneena minua ja astelin ulos karsinasta, näyttäen kädessäni olevia valkoisia ja punaisia joulupallojen jäännöksiä.
- Tässä taitaakin olla meidän joulupallojen varastaja - Coco, sanoin nauraen. Pian selvisikin, että kaikki kadonneet joulupallot olivat olleet juurikin kuusen sillä puolella, missä Cocon karsina oli. Ori oli ilmeisesti innostunut nappaamaan joulupalloja kuusien oksilta karsinansa kaltereiden välistä. Muutaman se oli saanut karsinaansakin, mutta suurinosa palloista löytyikin kuusen ja karsinan seinän välistä, sillä joitakin palloja ori ei ollut ilmeisesti saanut napattua karsinaansa. Onneksi näytti siltä, että Coco oli vain astunut tiputtaneidensa pallojen päälle, sillä karsinasta löytyneet pallot olivat täysin litistyneitä - joten riskiä pallojen jäännöksien syömiselle ei löytynyt. Loppujen lopuksi orin karsinan siivouksesta tuli hieman isompi projekti, sillä halusimme ottaa varmanpäälle ja poistaa kaiken kuivikkeen karsinasta - varmistaaksemme, ettei tuo herkkusuu saa varmastikaan syötyä palloja. Siirsimme myös kuusen käytävän toiselle puolelle, jottei kukaan hevosista varmasti pääsisi käsiin kuuseemme.
~
- Tossako se sitten oli? Kasper lysähti pettyneenä sohvalle.
- Mieti nyt! Silja oikeesti luuli, että täällä on murtovaras, joka havittelee meidän joulupallojamme! Sanoin nauraen.
- Voishan se olla ihan mahdollistakin! Silja sanoi vastaan, mutta lopulta repesi itsekin nauruun. Olihan se nyt hassusti ajateltu, mutta eihän sitä koskaan tiedä millaisia mieltymyksiä tietyillä ihmisillä oli. Pian naurumme keskeytti kuitenkin Even ihmettelevä kysymys;
- Öö. Mutta saitteko te ikinä tietää kenen se tonttulakki oli?
Ja me kaikki hiljennyimme mietiskelemään.
Ja tallin aulassa olevasta joulukuusesta oli jälleen kadonnut yksi punainen joulupallo, jonka jälkeen jäi vain hienoinen kilinä.
Sinten kommentti
Olipa mahtava tarina! Olet todella käyttänyt mielikuvitusta tätä kirjoittaessasi, idea joulupalloja varastelevasta Cocosta on loistava!
Tarina oli täynnä kutkuttelevaa jännitystä ja mukavasti eteenpäin rullaava juoni, joka koukutti lukijan mukaansa. Loistava suoritus, papukaijamerkin arvoinen tarina! Mielestäni tarinan päättävä virke yhdestä kadonneesta joulupallosta teki tarinaan viimeisen silauksen ja jätti tarinaan mysteerin 
En löytänyt korjattavia virheitä.
25,00v€ + papukaijamerkki, paljon onnea!
- Hahaha. Silja mäpä taidan kertoa nyt siitä Tapaninpäivän joulupallojen metsästyksestä, nauroin istuessamme varustehuoneessa - minä, Silja, Kasper, Eve ja Vilja.
- Et kerro! Silja kiljaisi, lehahtaen punaiseksi. Tällöinkös vasta muiden mielenkiinto heräsikin.
- Hei Silja, älä viitti! Se on oikeesti legendaarinen juttu, Vilja sanoi nauraen.
- Kerro. Ei tolleen saa jättää kesken, Kasper sanoi silmät innokkaana kiiluen - ilmeisesti mies toivoi keksivänsä uuden asian, josta voisi muistutella vielä kuukausia. Lopulta Silja myöntyi ja aloimme kertoa yhdessä tarinaa Tapaninpäivän tapahtumista.
~
- Siis mitä ihmettä? Taasko! Siljan ääni kantautui korviini, kun astuin sisään pakkasesta lämpimään talli-ilmaan. Kohotin kummissani kulmakarvojani, kun näin Siljan, Viljan ja Sinten katselemassa tallin joulukuusta - kasvot kiinni sen neulasissa. Molemmat selkeästi huomasivat hämmentyneen ilmeeni ja tiesivät olevansa selityksen velkaa.
- Joku oikeasti varastaa meidän joulukuusen pallot, en ymmärrä mihin ne katoaa, Sinte sanoi hymähtäen. Kävelin lähemmäs kuusta kummastellen, mutta totta se oli. Joulukuusen toiselta puolelta oli todenteolla kadonnut joulupalloja.
- Eikai Mooses vaan oo taas ollut asialla, naurahdin. - Mä muuten sain kuin sainkin korjattua sen Jätkän satulahuovan, ei se ehkä kovin edustuskelpoinen ole, mutta kai se näin kotitreeneissä menee, lisäsin vielä.
- Hyvä. Mooses oli tehnyt siitä kyllä aikamoista jälkeä, Sinte sanoi ja me kaikki repesimme nauruun.
Sinte pyysi minua, Siljaa ja Viljaa siivoamaan päätallin karsinat. Aloitimme siis ensimmäisten karsinoiden kanssa - minä Leevin, Silja Ruun ja Vilja Ellun. Iloinen puheensorina sekä radiosta hiljaisella volyymilla tulevat joululaulut täyttivät tallin. Yhtäkkiä Siljan silmät suurenivat ja hän lopetti talikoinnin.
- No mit-
- SHHH! Silja syhisi hiljaa ja katseli tallivintille päin. Minä ja Viljakin lopetimme karsinan siivoamisemme, vilkaisten toisiamme ja sen jälkeen käänsimme katseemme pelokkaasti vintille katselevaan Siljaan.
- Mä oon ihan varma että näin jonkun, Silja kuiskasi. Tunsin kuinka kylmät väreet menivät pitkin selkääni - minkä jonkun? Siis oliko tallivintillä joku?
- Silja. Sä pelotat mua, Vilja sanoi hiljaa Ellun karsinan suulta. Katselimme kaikki kohti tallivintille vievien portaiden päähän. Kun vintiltä kuului epämääräistä narinaa ja kilinää, me heitimme talikot keskelle karsinoita ja juoksimme satulahuoneeseen.
- Kuulitteko tekin? Silja sanoi pelokkaasti. Nyökkäsimme molemmat Viljan kanssa - tallivintillä oli jokin ja se oli varmaa. En edes tiedä kauanko istuimme satulahuoneessa, kaikki vieretysten tuijottaen ovelle päin. Narina tallivintiltä oli voimistunut, aivan kuin joku tulisi alas portaita.
- Ihan varmaan se on se tyyppi, joka on pöllinyt meidän kaikki joulukuusen koristeet! Silja vinkaisi, enkä kyennyt pitämään pokkaani.
- Siis ainut asia mitä se tunkeutuja haluaa viedä on meidän tallin joulukuusen koristeet? Sanoin hiljaa hihittäen. Silja katsoi minua pahasti, mutten vaan voinut pitää pokkaani.
- Noniin. Nyt saa tämä pelleily riittää, mennään nyt kattomaan mitä siellä on, Vilja sanoi määrätietoisesti tuhahtaen ja lähti kävelemään kohti satulahuoneen ovea. Minunkin nauruni lakkasi kuin seinään ja katsoimme Siljan kanssa toisiamme. Emme voineet päästää Viljaa yksinkään salapoliisin tutkimuksiinsakaan, joten lähdimme hänen perässään talliin. Vilja oli jo ehtinyt tallivintin portaiden päähän ja katseli ylös.
- Huhuu! Kuka siellä on? Vilja huuteli, muttei kukaan vastannut. Pian tämä lähti kävelemään portaita ylös kohti vinttiä.
- Ei Vilja! Älä! Silja huudahti, mutta Vilja oli jo yläkerrassa. Jännittyneenä odotimme portaiden toisessa päässä, kun lopulta kuulimme Viljan askeleiden äänen vintillä.
- Mooses. Oikeesti! Olis pitäny arvata että sä oot tän takana, Vilja sanoi ja tuli näkyviimme pörröinen kissa kainalossaan kehräten. Minä en voinut kuin tuijottaa suu auki kissaa - miten tuo onnistuu? Ensin hajottaa Jätkän satulahuovan ja sen jälkeen pelottelee meidät lähes hengiltä.
- Mutta mistä se kilinä kuului? Silja kysyi edelleen hieman pelokkaana. Vilja katsoi jalkojensa juureen ja nosti siitä punaisen tonttulakin, jonka päässä oli tiuku - joka piti kilinää.
- Tästä varmaan, Vilja jatkoi ja lähti kävelemään alaspäin portaita - edelleen Mooses tyytyväisenä kainalossaan. Nappasin tonttulakin vaaleahiuksisen tytön kädestä ja tutkailin sitä kummastuneena. Olisiko Mooses voinut riepotella lakkia, saaden sen helisemään? Mutta kaikista suurimpana kysymyksenä oli se miksi tonttulakki oli vintillä ja kenen se oli.
Hiljaisuuden vallitessa tallissa, jatkoimme karsinoiden siivoamista. Kaikkien meidän ajatuksissa pyöri edelleen mielikuvat tonttu-ukosta, joka oli tullut varastamaan joulukuusemme joulupallot. Se ei kuulostanut loogiselta. Siirtyessäni Cocon karsinaan katsoin kummissani kuivikkeiden seassa olevia kiiltävää valkoista littanaa asiaa - ihan kuin lasin sirpaleita. Nappasin yhden lattialta ja katsoin tarkemmin.
- Siis ei ole todellista, huudahdin ja repesin nauruun. Silja ja Vilja katsoivat kiinnostuneena minua ja astelin ulos karsinasta, näyttäen kädessäni olevia valkoisia ja punaisia joulupallojen jäännöksiä.
- Tässä taitaakin olla meidän joulupallojen varastaja - Coco, sanoin nauraen. Pian selvisikin, että kaikki kadonneet joulupallot olivat olleet juurikin kuusen sillä puolella, missä Cocon karsina oli. Ori oli ilmeisesti innostunut nappaamaan joulupalloja kuusien oksilta karsinansa kaltereiden välistä. Muutaman se oli saanut karsinaansakin, mutta suurinosa palloista löytyikin kuusen ja karsinan seinän välistä, sillä joitakin palloja ori ei ollut ilmeisesti saanut napattua karsinaansa. Onneksi näytti siltä, että Coco oli vain astunut tiputtaneidensa pallojen päälle, sillä karsinasta löytyneet pallot olivat täysin litistyneitä - joten riskiä pallojen jäännöksien syömiselle ei löytynyt. Loppujen lopuksi orin karsinan siivouksesta tuli hieman isompi projekti, sillä halusimme ottaa varmanpäälle ja poistaa kaiken kuivikkeen karsinasta - varmistaaksemme, ettei tuo herkkusuu saa varmastikaan syötyä palloja. Siirsimme myös kuusen käytävän toiselle puolelle, jottei kukaan hevosista varmasti pääsisi käsiin kuuseemme.
~
- Tossako se sitten oli? Kasper lysähti pettyneenä sohvalle.
- Mieti nyt! Silja oikeesti luuli, että täällä on murtovaras, joka havittelee meidän joulupallojamme! Sanoin nauraen.
- Voishan se olla ihan mahdollistakin! Silja sanoi vastaan, mutta lopulta repesi itsekin nauruun. Olihan se nyt hassusti ajateltu, mutta eihän sitä koskaan tiedä millaisia mieltymyksiä tietyillä ihmisillä oli. Pian naurumme keskeytti kuitenkin Even ihmettelevä kysymys;
- Öö. Mutta saitteko te ikinä tietää kenen se tonttulakki oli?
Ja me kaikki hiljennyimme mietiskelemään.
Ja tallin aulassa olevasta joulukuusesta oli jälleen kadonnut yksi punainen joulupallo, jonka jälkeen jäi vain hienoinen kilinä.
Sinten kommentti
Olipa mahtava tarina! Olet todella käyttänyt mielikuvitusta tätä kirjoittaessasi, idea joulupalloja varastelevasta Cocosta on loistava!
Tarina oli täynnä kutkuttelevaa jännitystä ja mukavasti eteenpäin rullaava juoni, joka koukutti lukijan mukaansa. Loistava suoritus, papukaijamerkin arvoinen tarina! Mielestäni tarinan päättävä virke yhdestä kadonneesta joulupallosta teki tarinaan viimeisen silauksen ja jätti tarinaan mysteerin 
En löytänyt korjattavia virheitä.
25,00v€ + papukaijamerkki, paljon onnea!
Terveisiä kaikille Metsiksen tyypeille, jos satutte tänne tienne löytämään 
mukava törmätä vielä vanhoihin tallilaisiin! Mäkin käyn välillä täällä fiilistelemässä, harmi ettei photobucketiin ladatut kuvat enää näy, siinä on aika kova urakka lähteä korjaamaan niitä 
tsemppiä kaikille kaikkeen mitä teette 
Mulla meni ihan ranttaliksi kurssien valinta, joten mulla luultavasti venyy lukio 4 vuoteen. Yksikään aine ei kiinnosta niin paljon että sitä haluaisi mitenkään kirjottaa ja koulumoti on muutenkin olematon kaiken muun keskellä :/