Tallipäiväkirja (kaikille)

[Sinte]

Tallipäiväkirja

Jos et kirjoita yksittäisen hevosen hoidosta, lähetä tarinasi tähän päiväkirjaan. Kirja on auki jokaiselle, eli ei vain talliporukalle. Tietysti talliporukka hoitajineen ja yksityisten omistajineen – erityisesti tallityöntekijät saavat kirjoittaa tänne omia tarinoitaan. Tallipäiväkirjaan voi lähettää myös kuvia ja runoja. Jokaisesta tänne kirjoitetusta tarinasta saa virtuaalieurosumman sekä merkinnän joko tarina- tai kuvalaskuriin.

Päiväkirja ei ole auki yleiselle keskustelulle, siihen on oma alueensa.

Nappaa aihe tarinaasi

Tarinoiden otsikko- ja aiheideoita

[Sinte]

Punainen, uskollinen Corollani kurnutti tallin pihaan kuin kiviä syönyt sammakko. Parkkeerasin sen tallipihan kulmalle ja vedin avaimen virtalukosta. Olin sentään selvinnyt tallipihaan asti Helsingin keskustasta.

Talli nuokkui hennon, puhtaanvalkean lumiharson alla auringonsäteiden osuessa maahan. Muutamat jalan- ja kavionjäljet kulkivat tyhjiltä tarhoilta talliin, joku oli kolannut tallinedustan lumista. Hymyilin ja siristin silmiäni: ja enhän minä koskaan muistanut ottaa aurinkolaseja mukaan silloin kun niitä tarvittaisiin!

Avasin päätallin puisen etuoven, ja tuttu heinäntuoksu leijui minua vastaan. Ray ja Anton näyttivät notkuvan toimiston kulmalla toisilleen rupetellen. Juttu kävi, ja kumpikaan pojista tuskin kiinnitti huomiota tulooni. Vasta kun kopistelin kenkäni, molemmat kääntyivät katsomaan ja moikkasivat. "Heippa! Kauheen tuulinen ilma tuolla ulkona, pakkanenkin puree kiinni kaikilla hampaillaan", puhelin hymynkare huulillani. Ray nyökytteli ja Anton hymyili. "Onhan siellä, me haettiinkin jo hevoset sisään." Kiitin poikia avusta, itse en olisi ehtinyt latomaan hevosille päiväruokia. "Missäs Meiju on?" Anton katsoi Rayta kysyvästi, ja tämä hetken mietittyään selvensi minulle Meijun olevan talossa valmennuslistojen kimpussa. Naurahdin. "Ehkä minä sitten hipsin talon kautta omien töideni kanssa uimaan", sanoin ja lisäsin: "voisitteko millään lappaa lumet myös maneesin edestä?" Ray nyökkäsi. "Sinte hei, miten noitten hevosten kanssa, meneekö ne vielä pihalle ennen tunteja?" Anton huusi vielä perääni, kun olin jo ovella. "Niin joo, nekin. Viekää vaan takasin tuntien alkuun kun ovat mussuttaneet safkansa", vastasin hymyillen.

Meijun löysin Rayn sanojen mukaan talolta valmennuspapereidensa kimpussa. Taisin rynniä sisään liian nopeasti, sillä nainen säikähti tuloani. "Huh, hemmetti, Sinte! Ei saa säikytellä noin!" Nauroin, ja totesin että tallinomistajalla on siihen etuoikeus. Rupattelimme Meijun kanssa töiden ohella, ja muutaman kupin kahvia. Pojat kolistelivat ovesta sisään naureskellen. "Otatteko kahvia, montako kuppia laitan?" kysäisin kahvimitta kädessäni.

Tuntien alkuun olisi vielä muutama tunti aikaa, elämä on ihanaa kun on tallinomistaja!

[Anton D.]

Mä en ollut vieläkään ihan tottunut tähän Suomen talveen. Olihan täällä miljoonat joulut vietetty, mutta silti. Floridan talvi ei metrikinoksia ja pakkasia tuntenut, eikä Philadelphiankaan tienoilla ollut mikään järkyttävä pakkanen, kun siellä käytiin sukulaisten luona. Rakkaista arskoistani mun ei sentään tarvinnut luopua kylmän sään takia, sillä aurinko paistoi kuin viimeistä päivää. Olisi se saanut vähän lämmittääkin.

Mä olin suostunut muuttamaan vain sillä ehdolla, että hevosharrastus jatkuu. Niin se jatkuikin, vaikka ei ihan yhtä aktiivisena. Täällä kun oli niin helppo poiketa koulun jälkeen keskustaan tai lähteä porukalla läheisille ulkojäille iltaisin. Aluksi olin vain käynyt ratsastustunneilla, mutta yllättäen Metsälammesta oli löytynyt mulle ihan oikea duuni! Kävin siellä muutaman kerran viikossa jeesaamassa, ja ehkä sieltä löytyisi ajan mittaan sopiva kisaheppakin, jolla treenata. Kuka tietää?

Hyppäsin linja-auton kyydistä ja kävelin reippaasti loppumatkan tallille. Sisällä oli lämmin, mutta palkkaorjalle oli jo käsky valmiina. Mun kaapin oveen oli läntätty Sinten käsialalla pyyntö purkaa heinäpaalit vintille. Yes, ma'am. Käännyin kannoillani ja palasin pakkaseen. Muutama hevonen tarhaili paksuissa loimissaan, mutta suurin osa oli varmaan joko tallissa tai tunnilla. Paalien purkaminen pressun alta ja niiden vintille siirtäminen oli hidas prosessi, ja ehti tulla jo pimeä, ennen kuin mä olin saanut viimeisenkin paalin määränpäähänsä. Käsiä särki, mutta olinpa lopulta valmis ja pääsin pakenemaan kahvihuoneen lämpöön.

Alkeistunti oli juuri päättynyt, ja ratsukot kopistelivat sisään. Etunenässä saapui Sinte, jonka jäljessä tuli pieni tyttö pallero-Cheriä taluttaen. Vieressä käveli tamman hoitaja Vilja, joka tervehti mua heilauttamalla kättään. Vastasin tottuneella, mutta aina yhtä hurmaavalla virnistykselläni.

Voisi mennä lakaisemaan käytävät. Siirryin laiskasti tallin puolelle ja etsin käsiini luudan. Karsinassaan nuokkuva Catnip muistutti minua yhtäkkiä entisestä kisahevosestani, puoliveritammasta Ginnystä siellä kaukana. Sillä oli varmaan jo uusi ratsastaja. Ginnyn veroista mä en ollut vielä löytänyt, vaikka olin jo ratsastanut useilla Metsiksen hevosista. Mutta ehkä mä vielä löytäisin uuden suosikin.


Sinten kommentti

Oikein kiva tarinanpätkä! Kiva nähdä, että jaksat kirjoitella tarinoita tallin arjesta. Pidin tyylistäsi kirjoittaa hiukan puhekielisesti! Muista, että meillä ei aina tarvitse rehkiä hiki hatussa: suurimmiltei osin päivät meidän tallilla ovat lantakasojen lappaamista ja kahvinhörppimistä talossa, hyvässä seurassa (;

15v€

[Anton D.]

Kaikesta sitä tienestiä saakin. Kaverit siivosi pöytiä kahviloissa, veti säbäkerhoja tai teki kaikkee random pikku duunia Shellillä. Mä tallustelin kauniissa kevätauringossa ympäri lumista kenttää taluttaen Lonttia ja sen selässä keikkuvaa pikkutyttöä, ja palkka juoksi. Ei tätä voinut työksi kutsua, hiki ei tullut edes poneille. Shettisjono, muutama isompi poni seassaan, oli ihan uskomattoman suloista. Siitä oli aikaa, kun mä olin ite ollut tollanen. Näin ne olympiatähdetkin on alottanu. Mun tämän tunnin suojatti oli yhtä hymyä, ja se jaksoi aurinkoisesti tiedottaa mulle seittemän kertaa per kierros, että Lontti on ihana ja ponit on huippuja ja se aikoo perustaa isona heppatallin. Aaws. Mäkin meinasin pienenä. Nykyään suunnittelin hakevani sosiologiaa lukemaan...

- Sitten kaartoon, Sinte kuulutti. Ponit siirtyivät tuttuun asetelmaan kuka sanan tunnistettuaan, kuka taluttajan ohjauksesta. Ehkä niistä joku meni jo pienen ratsastajansa pyynnöstä, ainakin osittain. Lontti oli kyllä täysin mun orja.

Olisi ihan hauska olla vielä shettiskokoinen.

// tämmönen mini


Sinten kommentti

Tunnelmarikas ja siististi tiivistetty priketti! Vertauskuva työn helppouteen ("Edes poneille ei tullut hiki") oli mielestäni aivan ihana! Kiva kun jaksat kirjoitella tänne!

8v€

[Sinte]

Astuessani matalasta majastani ulos tallin auringonsäteiden valaisemalle pihamaalle sain tervetuloa-toivotuksen itse luontoäidiltä:
"IIK! Hyi kamala! Äääääiii!" Hevoset mulkaisivat minua tarhoissaan, ja pieni Alda-ressu nökötti pelästyneen näköisenä aivan tarhan perimmäisessä nurkassa. Minä puolestani ravistelin lumikekoa niskastani kuin märkä koira.

Veera oli rynnännyt Cecilian kanssa tallin ovelle katsomaan, olinko kunnossa. Jääkylmät vesipisarat lämmintä selkääni valuen vakuuttelin olevani elämäni kunnossa – lumikylpy virkisti mukavasti huonosti nukutun yön jälkeen.

"Jaa että tunnille olisit tulossa?" mutisin itsekseni toimistossa samalla kun vaaleahiuksinen alakouluikäinen tyttö nyökytteli päätään vieressäni. Mira oli muutamaa minuuttia aiemmin kertonut olevansa 10-vuotias, vuosi sitten ratsastuksen aloittanut – tuleva olympiamitalisti. Hymyilin itsekseni: niinhän minäkin taisin aikoinaan ajatella, mutta kappas, löysinkin itseni lappamasta lantaa kintuissa roikkuvien apinoiden keskellä.
Iskin kynäni paperiin keskiviikon alkeistunnin kohdalle, ja tyttö nyökytteli edelleen vakavana. "Laitoin sut tähän keskiviikon alkeistunnille, eli ens viikolla nähdään." "Ainiin, ja jos tarttet apua jossakin – kuten hevosen kuntoonlaitossa, nykäise hihasta noita ahkeria tallityttöjä tuolla", selitin Miralle samalla kun loin ivallisen merkitsevän katseen toimiston oven ohi vaivihkaa lipuvaan Veeraan. Saatoin nähdä väärin, mutta Veera näytti siltä, kuin ukkospilvi olisi lyönyt salamoita tämän pään päällä.

Oven takana seisonut Veera jäi melkein alle kun ryntäsin toimistosta ulos kahvikuppi ja sanomalehti kädessäni. Molempien säikähdyksestä huolimatta kahvi pysyi kiltisti muumimukissaan, eikä sanomalehdellekään tapahtunut mitään maata kaatavaa. Veeran kunnosta en ollut ihan varma, joten vihjaisin varovasti kiireistäni ulkokarsinoilla – ensin tietysti pahoittelin häntä oven puolesta, ne kun eivät itsessään ole kovin puheliaita. Tai mistäs sen tietää, mitä ne meidän tallityöntekijöille rupattelevat.

Maneesissa ratsukot tallasivat kiltisti uraansa, ja Ida näytti ahkerasti vääntävät ratsastajien istuntaa parempaan suuntaan. Hymyilin tyytyväisenä, ja moikkasin kumisaappaissaan maneesin keskellä seisoskelevaa naikkosta. Ida heilautti kättään tervehdykseksi. "Täällä on vissiin kaikki kondiksessa, mä tästä hiivin takaisin talliin", totesin ja peruutin ovesta ulos näyttävästi – samalla kun pelastin muumimukista heittäytyvän kahvin takaisin kuppiin. Hemmetin karkaileva maitokahvi, pysyisit edes hetken aloillasi.

[Ida]

Nousin reippaasti oranssin pyöräni selkään. Olisin ihan hyvin voinut mennä laiskasti autolla, mutta kunnonkohotuksen ja ehkä myös laihdutuksen vuoksi menin pyörällä. Renkaat sutivat paikallaan hetken ennen kuin sain sen eteenpäin. Virkistyin mukavasti pyöräillessäni ja Metsälammelle tullessani olin todella virkeänä. Vein ylimääräiset tavarani tallitupaan ja vedin tuntivihkoni ja kuulakärkikynäni ulos Marimekon vihreästä laukusta.
Mietin tunnille menevät hevoset ja lisäsin niiden nimien perään ratsastajat. Kiinnitin listan ollessa valmis ilmoitustaululle ja lähdin hakemaan poneja sisälle, tuntilaisia varten.

Riimunnarut heiluivat käsissäni, kun astelin kohti Fridan ja Heidin tarhaa. Tammat katsoivat minua kiinnostuneesti ja jättivät päiväheinät kesken. Kävelin tammoja kohti. Ponit eivät lähteneet karkuun vaan antoivat minulle kiinni helposti. Tammat kävelivät kiltisti molemmilla puolilla ja vein ne niiden omiin karsinoihin. Uudet hevoset sisään ja seuraavina vuorossa olivat Salli ja Lontti, joista ruuna oli hankalampi ja lähti ensin minua karkuun, mutta sain silti iloisesti juoksevan karvapallon kiinni.
Viimeisenä otin sisään Rionan, joka tuli perässäni kiltisti. Tallin ovelle saapui tyttöjä, jotka tulisivat tunnille.
- Hei! huikkasin heille.
- Moi, onko mun ihan pakko mennä Lontilla, mun ei tee mieli tippua… valitti lyhyt brunette.
- No mielellään, jos joku haluaa vaihtaa sun kanssa niin sitten voitte vaihtaa, mutta jos ei niin meet sillä.
- Okei…
Rionalla ratsastava tyttö otti ponin minulta ja vei sen karsinaansa. Tytöt alkoivat varustaa ponejaan. Autoin heitä välillä ja kävin täyttämässä juomapulloni. Hevosia varustettiin ja suitsittiin.
- No niin nytten maneesiin, kajautin ja tytöt vetivät hevosensa karsinoistaan.
Maneesiin kaartoon ja satulaan nousu apua, sitten urien sisäpuolelle käyntiä.
- Liisa korjaa istunta, kantapäät alas ja kanna kädet!
- Sallilla hieman reippaampi käynti ja paremmin urien sisäpuolelle.
- Essi rauhoita Lontin käyntiä, muuten loppu tunnista ei tule mitään! huusin tytölle, joka oli alussa vastustanut pientä pippurista ponia.
- Vilma, Rionalle myös reippaampi käynti ja muista säkin kantaa kätes!
- Fridalla hyvä ja reipas käynti. Ratsasta Liisa samalla lailla loppuun asti!
- Ja sitten kaikki raviin! komensin ja näin heti upean pukin, jossa pieni karva-Ooppeli heilautti takajalkansa ilmaan, tytön kuitenkin pysyessä selässä.
- Hyvä Essi! Pidäte, pidäte, pidäte, mutta älä kuitenkaan sahaa!
- Edelleen urien sisäpuolella, mutta voltteja, ympyröitä ja kaaria voitte tehän niin saatte paremman hallinnan ja vetreyttä.
- Niina Sallilla enemmän vauhtia!
Pari kierrosta ravia, ennen harjoitusravia.
- Nyt on sitten hyvä korjailla istuntaa! Painakaa kantapäitä paremmin alas, kantakaa kätenne, istukaa selkä suorassa rinnat kohti kattoa, kulma kyynärpäihin, katse ylös ja näitä perus juttuja.
- Hyvä nyt näyttää jo paremmalta!
- Sitten voitte kaikki nostaa nyt ravin siitä kohtaa mistä ootte!
Tytöt komensivat ponit laukkaan. Lontti heitteli karva peppuaan edelleen innostuneena maneesin kattoa kohti. Pystyin vain toivoa, ettei Essi tippuisi siltä. Kaikki menivät kivan reippaasti.
- Uudestaan raviin… Ja nyt taas laukka!
Olin todella tyytyväinen kaikki saivat laukat nostettua.
- Hienoa! Voitte ottaa käyntiin ja antaa pitkän ohjan.
Maneesiin pyyhälsi Sinte kahvikuppi kädessään. Moikkasin tätä hänen katsellessa tuntia hetken ennen kuin lähti peruuttaen ulos maneesista. Hymyilin.
Loppu tunti meni sitten hyvin. Pari pukki Lontilta ja muut menivät mukavan reippaasti.

(ps. en löytänyt Fridaa enkä, Heidiä tarhausjärjestyksestä...joten laitoin ne vaan johonkin...(: )


Sinten kommentti

Kiva lukea sunkin tarinoita välillä (: Tällaista se tallinpitäjän arki on yleensä meilläpäin; mitään sen suurempaa ei juuri koskaan tapahtu. Kiva huomata, että sulla sujuu meidän tuntilaisten kanssa ja saat ponit kuriin! Joskus voit vetää maastotunteja jos veri vetää harjumaisemiin. Niille ainakin riittää kävijöitä enemmän kuin tarpeeksi (;

15,80v€

[Deleted]

Nojasin aidantolppaan katsellen paksumahaisten ponien ruokahetkeä. Heti kun mä olin saanut hiissattua heinät niiden naaman eteen, oli tyytymätön tömistely tarhoissa vaiennut ja ahneet huulet alkaneet hamuta korsirehua. Käännyin laiskasti ympäri ja jouduin tukahduttamaan kesken jääneen haukotukseni kohdatessani Sinten katseen suoraan edessäni.

"Sulla ei näköjään ole tekemistä?" nainen arvasi hymyillen.
"Hm? Juu, ei ole", mumahdin naurahtaen.
"No hyvä. Sähän voit lanata maneesin? Tarvittavat vempaimet on siellä jo odottamassa. Itseasiassa mä jo etsiskelin sun auttavia käsiäs tähän hommaan", Sinte tuumasi saaden minut huokaisemaan kevyesti.
"Yes, sir", myönnyin ja lähdin hommiin Sinten palatessa omien askareidensa pariin myhäillen.

Saatuani maneesin kuntoon ja astellessani sieltä ulos törmäsin vastaan käppäilevään ratsukkoon.
"Morjeens!", tervehdin kättäni heilauttaen Heidin selässä kököttävää Jensbaa saaden hymyn nousemaan tytön huulille. "Maastoon menossa?"
"Ei kun ihan kentälle vain. Mä en saanut tällä kertaa seuraa metsälenkille", Jensba kertoi.
"No niinpä sitten. Mustakaan ei varmaan ihan heti maastoseuraa irtoa kun oon niin noissa muissa askareissa kiinni", totesin ja päästin ratsukon jatkamaan matkaansa. Itse lompsin sisälle talliin.

Taukohuoneessa tuoksui kahvi. Kaadoin kuppini täyteen mustaa juomaa vaikken oikeasti edes pitänyt sen mausta. Istahdin sohvanreunalle varoen läikyttämästä kenenkään päälle.
"Mitäs mitäs, täällähän on porukkaa", kuulin äänen sanovan ja vilkaistessani olkani yli huomasin huoneeseen astelleen Antonin. Nyökkäsin tervehdyksen ennenkuin keskityin jälleen tappelemaan kitkerän litkun nielemisen kanssa. Hälinä vaimeni hieman Sinten huikatessa jotain ovelta.

"Viitsisikö joku teistä tulla auttamaan hevosten sisälle viemisessä? Ray, tule sä vaikka."
Nyökkäsin ja kävin viskaamassa loput kahvit viemäriin ennenkuin poistuin tallikäytävän puolelle.

Kiskoin viimeiset poninpullerot sisälle hämärtyvän illan tieltä. Käytävälle oli saapunut puolisenkymmentä innokasta tallilaista auttelemaan Sinteä ponien yöpuulle laittamisessa. Minulle ei jäänyt enää mitään hommia käteen, joten saatuani Sinteltä myönnytyksen hieman aikaisemmasta työpäivän lopetuksesta raahauduin haukotellen ulos tallista autolleni. Hevoset olivat päässeet syömään, ja päätin itse kotiin päästyäni toteuttaa itseäni harvinaisen pitkien yöunien muodossa.


Sinten kommentti

Kiva lukea sun tarinoita, niihin en olekaan aiemmin törmännyt (: Usko pois, ei meillä yleensä näin rankkaa ole. Useimmiten talliporukka vain lahnaa toimistossa – tai talossa hörppimässä kahvia ja syömässä suklaakakkua. Mukavaa tekstiä ja kiva tarina lukea, hyvä hyvä.

15,20v€

[Meiju]

“Voi elämä kuka oikeasti on näin tyhmä..” Mutisen samalla kun plärään suurta paperikasaa läpi istuessani kahvihuoneessa, suuri kahvikuppi kädessä. Mairea pitäisi ratsastaa ja pitäisi tehdä vaikka ja mitä, mutta ei. Tässäpä vaan istun ja setvin omaa kirjanpitoani, todeten, että uuden koiranpennun tuleminen ei todellakaan sovi tähän hetkeen! Mutta mikäs siinä, nuori neiti Aida tulee muutaman viikon kuluttua.

Hetken aikaa papereita pyöriteltyäni ja pari rekisteripaperit sössittyäni – kyllä, olin tuonut ne mukana kun koton en saanut yhtään mitään aikaiseksi! – totesin, että parempi vain antaa olla. Syvään huokaisten nousin ylös ja vetäisin loput kahvista, muistaen Sinten kainon pyynnön kakkakärryjen tyhjentämisestä maneesista. Huokaisen ja lähden tarpomaan maneesia kohti, mutisten samalla. Työntäessäni kottikärryjä pitkin hieman jäistä pihaa manailen kovaan ääneen, haukkuen joka ikisen askareeni alimpaan koloon, ja saankin aika pitkät katseet nuorilta herroilta, jotka hieman tuntuvat naureskelevan minulle!

”Auta armias jos kumpikaan eksyy minun valmennuksille…” Suorastaan murisen, mutta kun vihdoin saan kottikärryt tyhjättyä ja palaan takaisin maneesille, on oloni suorastaan aurinkoinen. Syynä mahdollisesti se, että paiskoin hieman ovia ja purin kiukkuani ja nyt kaikki hymyilee taas!

Palaan takaisin talliin ja pistän muistutustaululle ilmoitukset valmennuksistani, virnuillen pirullisesti itselleni, samalla kun mietiskelen mitäköhän hevosia se Sinte haluaisikaan minun läpiratsastavan.

// Lyhyestä virsi kaunis, anteeksi tuo parin viikon mittainen hiljaisuus! Vai mikä lie viikkoko siinä nyt oli..


Sinten kommentti

Haha, voi ei! Onnea uuden pennun johdosta! Aidaa saat toki tuoda sitten tänne Metsikseenkin näytille, katsotaan mitä se tykkää meirän Artusta. Meidän hevosta saat tosiaan läpiratsastaa vaikka kaikki, jos inspiraatio ja aika riittää. Iloinen olisin, jos joskus jaksaisit läpiratsastaa Aksun ja Jätkän. Ei siis ole tietenkään pakko – saatika kiire!

8v€

[Ida]

Istuin tallituvassa, kuunnellen puolella korvalla, kun tallilaiset kertoivat toisilleen minkälaisia aprilli piloja he olivat keksineet kavereilleen. Jotkut kertoivat huijanneen, että käsi taikka jalka oli mennyt poikki tai oli muuttamassa toiseen kaupunkiin. Tuli siinä itsellekin hymy huulille, kun juttuja kuunteli ja muisteli samalla mitä oli itse sanonut.
Kirjoitin ja suttasin, kirjoitin ja suttasin. En tuntunut saavan millään tuntilistaa aikaiseksi.

- Mitä hevosia laitan tunnille, jolla mennään puomeja, kysyin tytöiltä jotka katsoivat minua kysyvästi.
- Myssy ja Frida? kysyi blondi tyttö ja kirjoitin hevosten nimet listaan.
- Salli ja Alda? lisäsi edelliseen punatukkainen sirorakenteinen tyttö ja lisäsin nekin listaan.
- Joo ne käy kiitos, muutes kuulkaa haluaisitteko hakea ne sisään, sillä mulla olisi hieman tekemistä, väänsin kysymyksen, johon sain myöntävät vastaukset ja hymyilin helpottuneena.

Lisäsin tuntilaisten nimet hevosten perään ja kävin kiinnittämässä listan ilmoitustauluun. Suunnistin seuraavaksi ripeästi harppoen vintin luokse. Nousin seinään kiinnitettyjä tikkaita/rappusia pitkin ylöspäin. Katsoin ympärilleni ylhäällä ja suunnistin kohti heinäpaaleja, joita aloin potkia lähemmäs kohti alas tuloa. Ilmoitin heinien tippuvan ja odotin hetken ennen kuin tiputin ensimmäisen mukavasti tuoksuvan heinäpaalin alas.
Tytöt saapuivat talliin taluttaen poneja ja veivät ne karsinoihinsa.

- Kiitos kovasti, hymyilin tytöille jotka lipuivat paikalta nopeasti.

Tallin ovi kävi, pari tunnille tulevaa tyttöä saapui talliin ja he suuntasivat ensimmäisenä kohti ilmoitustaulua. Toisen ilme loisti ja toinen ei näyttänyt olevan kovin tyytyväinen ratsujakoon. Tytöt siirtyivät ratsujen karsinoihin ja alkoivat harjata niitä, itse menin tallitupaan, join lasin vettä ja mutustelin leipääni.
Vilkaisin kelloa, joka oli kiinnitetty tallituvan seinään ja lähdin tallin puolelle. Katselin missä vaiheessa ratsastajat olivat, pian kaikki valmiita. Pari satulaa selkään ja sitten menoksi!

Myssy - Elina
Frida - Julia
Salli - Anna
Alda - Ulla

- Eli siis tänään olisi vuorossa puomeja! kajautin maneesiin, samalla kun ratsukot kiersivät uraa pitkin ohjin.

Aloin vetämään taikka kantamaan puomeja niiden paikoille. Katsomon puoleiselle lyhyelle sivulle meni keskelle yksi, pitkälle sivulle kolme.

- Eli siis tuo kolmen puomin sarja on tarkoitettu laukka askeliin, eli ette tule ravissa niitä.
- Ja niin voitte ottaa ravia! Pitäkää välimatkat ja korjatkaa istuntanne!
- Fridalla ja Sallilla voisi olla rauhallisempi ravi.
- Ulla, kanna kädet, huusin ja rupesin miettimään, että olen kova hokemaan sitä sanaa…
- Elina, kantapäät alas ja vie se voltille!
- Tehkää siis voltteja ja ympyröitä. Asettakaa niitä sisälle voltilla. Ratsastakaa kulmat kunnolla!
- No niin nytten sitten nostetaan laukkaa sillä sivulla, jolla ei ole puomeja. Eka voi tulla!
- Myssyllä enemmän vauhtia!
- Vaikka Salli on vaikea saada rentoutumaan, yritä sä kuitenkin, Anna!
- Aldalla hallitumpi laukka, sen pitää keskittyä tehtävään eikä heilutella päätään miten sattuu!
- Fridalla rauhallisemmat avut, älä heiluttele käsiä Julia vaan pidä ne aloillaan!

Parit laukat vielä ja sitten käyntiin.

- Katsokaa kuitenkin, nyt käynnissä että teidän hevoset kävelevät eteenpäin, eivätkä laahaa jalkojaan.
- No niin voitte kerätä taas ohjat, komensin hetken käynnin jälkeen.
- Ja vaihtakaa suunta, Ulla kärjessä kokorata leikkaa ravissa! Keskellä kevennyksen vaihto ja lisäys!
- Aldalla ja Fridalla hyvät lisäykset. Elä säikähdä vaikka Salli säpsyy, Anna. Myssyllä enemmän ravia, tee uusi lisäys pitkällä sivulla…noin, Hyvä!
- Ja nyt voitte alkaa tulla puomeja; lyhyellä sivulla oleva ylitetään mahdollisimman keskeltä ja kulmassa nostetaan laukka ja laukataan noiden kolmen puomin ylitse! Myssy voi tulla ekana!
- Hyvä laukka ja näköjään askeleet osuivat hyvin kohdalle.
- Aldalla laukka nousee vasta lyhyensivun jälkeen, ei ennen eikä puomin päällä!
- Salli meni hyvin, vaikka onkin nyt hieman hermoheikko…
- Fridalla ihanan reipas laukka, mutta nosta kunnolla äläkä aja sitä laukkaan!

Puomi harjoitus sujui hyvin ja oli loppu ravien aika.


Sinten kommentti

Mukavaa että sulla sujuu meidän tallilaisten kanssa (:

12v€

[velli]

Hei! tässä olisi alku siitä entisestä Rame-tarinasta. Jatkoa on luvassa ja toivon että tuo kuva näkyisi:)

Sinten kommentti

Olipa erikoinen keksintö kirjoittaa tarina kuvaan! Itse asiassa aika ovela idea; saat samaan aikaan kaappisi laskureihin yhden tarinan lisäksi yhden kuvan lisää! Mielestäni tarinassa olisi saanut olla selkeämpiä kappalejakoja: voit tehdä kappalejaon sisentämällä tekstiä (joko näppäimistön vasemmassa reunassa olevan Caps Lock -näppäimen yläpuolelta näppäimestä, missä on kaksi nuolta, tai vaihtoehtoisesti pelkillä välilyönneillä). Mukava tarinan aloitus, vaikka et kertonutkaan muusta kuin aamustasi (: Laitan rahat viimeisessä osassa.

Attachments:

[velli]

Tässä olisi sitten toinen osa, anteeksi huonosta laadusta...

Attachments:

[Sinte]

Ei hyvin mene, ei hyvin käy

”Ottakaa se nyt kiinni, herranjumala!” poni rynnistää ulos tallin ovesta ja jatkaa matkaansa onnellisena kohti metsänreunaa. Anton seisoo tallin kulmalla kädet taskuissaan ja tuijottaa mudassa vipeltäviä kavioita turvaetäisyydeltä. Muta roiskuu, pellavaharja liuhuu. ”Nyt perr... Anton!” sähähdän pojalle ja jatkan matkaani Rayn perässä roikkuen.
Aita. Lontti pysähtyy kuin – noh, aitaan – jännittäytyy valmiina hyppäämään, yrittää ponnahtaa aidan yli kuin lintu ikään, mutta toteaa sen olevan liian lähellä täydelliseen hyppyyn. Ruuna säpsähtää ja vääntelehtii epätoivoisena nähdessään kahden hurjan soturin lähestyvän haavien ja riimunnarujen kanssa. Pukki, päännosto, potku, pomppu – ”KIINNI!”

Hengästyneinä kävelemme tallia kohden mutaisenhikistä ponia taluttaen. ”Hitto sun kanssas Lontti, mä en enää jaksa noita sun temppujas. Etkö muka muista että sut ruunattiin jo?” Lontti ei sanonut mitään. Eikä sanonut Raykaan, joka huokaisten pyyhki naamalla hapsottavat tummat hiukset syrjään.

Tallissa kävi melske. Tuntilaisia virtasi sisään rikkonaista tahtia, ja muutamat seisoskelivat toimiston ovella odottaen päivitettyä tietoa karanneesta Lontista. Hukuttuani kysymyksiin päätin vastata kaikille yksiselitteisen yksinkertaisesti: ”saatiin se kiinni aidalta.”

Talossa keitin täyden pannullisen kahvia, lähinnä itselleni. En kuitenkaan jaksanut juoda kuin yhden kupillisen, joten loput jätin pöydän ääressä jälleen valmennuksia rustaavalle Meijulle ja muulle talliporukalle.
– Täältä Metsiksestä ei meinaa oikein irrota osallistujia mun valmennuksiin, Meiju sanoi äänessään harmia. Kahvikupin ja lehden takaa mumisin vastaukseksi, että porukka on liian laiskaa punnertaakseen valmennuksissa. Meiju hymähti.
– Kyllä mä ne vielä mukaan saan, jos en muuten niin niskapersotteella väkisin! Minä nauroin Meijun uhoamiselle ja täytin samalla lehden ristikosta ”joulukuusi” sanan kirjaimet.
Anton ryysäsi talon ovesta sisään kovalla metelillä ja huusi Sinteä pahaa enteilevällä äänellä. Kurottauduin lehden takaa kuin etana tuntosarvia venyttäen, ja loin kysyvän katseen tallipoikaan, joka oli yltäpäältä mudassa. Yksinäinen heinänkorsi roikkui tämän hiuksista, ja repaleisessa paidassa oli purua. ”Siellä ne temmeltää päivät pitkät”, kuiskasin Meijulle.
– Kerro?
– Ippe liukastui tarhassa pahasti, ei saatu sitä ylös.
– Eihän? Mitä kävi? kysyn jo huolestuneeseen sävyyn ja nousen tuolilta ihmettelemään.
– Tuu kattoon, tarttis apuvoimia ja ehkä klinikkaakin. Liukastu tuol temmeltäessään.

– Juniperilta lupas tulla kattomaan, nyt on vissiin jotain pahemmin vinksallaan... sanoin Raylle. Anton oli kyykyssä Ippen vieressä ja koitti saada selkoa tämän tilanteesta.
– Jalka mättää. Nyökkäsin vakavana.

[Sinte]

Hellehattuja ja hevosongelmia

Metsälammen tallipiha oli kuivunut kokonaan, ja valkean lumivaipan sijasta hiekka pöllysi kenkien alla astmaatikkojen kauhuna. Kävelin tallipihan poikki huolestunut Veera hupparini hihasta roikkuen.
– Sano nyt, Sinte, ootko ihan varma että aiot myydä Myssyn ja Aldan?
– Pakko jostain kaksikosta on eroon päästä, meillä loppuu karsinat kesken, vastaan myötätuntoisesti Veeraan katsettani kääntämättä. Nuori nainen jatkaa vierelläni juoksua, maata samalla potkien.
– No voi hitto sun kanssas, ostaisit vaikka lisää karsinoita!
– Vai että sellasta megalaajennusta oot funtsinut, nauran ja kävelen hymyillen maneesiin, kättäni talliin suuntaavalle Veeralle heilauttaen.

Maneesissa kävi vilske: Cecilia Kisulla, Tiikeri Ipellä ja Vilja Cherillä ravailivat maneesia ympäri hevoset pärskien, samalla kun Ray ja Velli kantoivat estetolppia paikoilleen. Päät kääntyilivät vuorotellen suuntaani, kun kolistelin maneesin katsomoon kädet lanteilla.

– Jaa te aiotte hypätä, vai?
– Joo, kahta metriä jumppasarjana, Cecilia vastasi kovaan ääneen, virnistäen.
– Jaahas, no ehkä minä jään sitten katsomaan kun lentelette! Nauroin ivallisesti. Maneesissa kaikui nauru ja hiekan rapina seiniin hevosten laukatessa tahdikkaasti kaarevilla urilla. Puomit kolahtelivat.
“Noni, alkakaas tulla sitten vuorotellen”, Ray kailotti 80 senttisen pystyesteen viereltä talikko kädessään. Talikon poika oli ilmeisesti ottanut mukaansa vain saadakseen hevoset kauhusta kankeiksi; tämä oli saanut ilmeisesti työnteon aiheuttamat traumat, kun viime tunnilla mieltään osoittanut Cheri ei ollut suostunut hyppäämään yhtä ainoaa estettä.

Cecilia nosti ensimmäisenä laukan ja suuntasi uljaan ratsunsa kohti hurjaa, 80 senttistä pystyestettä. “Laske askeleet”, Ray muistutti, ja Cecilia teki työtä käskettyä hyvin keskittyneen näköisenä. Minä seurasin kiinnostuneena katsomosta, kun tamma laukkasi kohti estettä kaula kauniisti kaarelle taipuneena. Pidäte – pohkeet – ponnistus – liito – laskeutuminen. “Hyvä! Sitten Tiikeri.” Ratsukoiden suoritukset hyväksyttyäni sanoin heipat maneesin porukalle, ja painelin ulos. Lämmin aurinko ja raikas tuuli olivat minua jo vastassa. Enää puuttui kahvi. Suuntasin talliin.

Ovella minuun törmäsi Anton – siis kirjaimellisesti törmäsi. “Uh! Ai, moikka Sinte! Minä olin just lähössä hakeen kauraa laarista”, poika sepitti nopeasti ja vilkuili taakseen. Koitin kuikuilla talliin: mitäköhän Anton tällä kertaa pakeni. “Mitäs pahaa tuolla on taas tapahtunut”, pohdin ääneen. Anton vilkuili yhä enemmän taakseen, ja jatkoi sitten matkaansa nopeasti taloon. Eikös sen kauroja pitänyt hakea? Hymähdin ja astuin talliin.

Tallissa vastassani oli ainakin kymmenen nuoren tytön lauma. Kaikki tuijottivat ovelle, ja yksi niistä näytti surulliselta. “Ohoh, onko joku hukassa?” kysäisin hämilläni ja vilkaisin ovesta ulos. “Joo, Anton”, pitkätukkainen tyttö vastasi eturivistä. “Jaa jaa, te ootte faneja. Se meni tonne taloon, menkää perässä”, vihjasin virnistäen ja huitaisin kädelläni talon suuntaan. Tytöt kiittivät ja juoksivat nauraen ovesta ulos. Minä nauroin teennäisen ivallisesti ja menin toimistoon laittamaan kahvinkeittimen porisemaan. Noukin pöydältä päivän lehden samalla kun Meiju käveli ovesta sisään takki yltä päältä kuran peitossa. Katsahdin naista lehden takaa toistamiseen. “Missä liejussa sä oot mennyt kierimään?” kysyin, samalla kun kaadoin kahvia pannusta kuppiini. “Kaadanko sullekin kahvia?” Meiju naurahti: “Liukastuin kun väistin Lontin takakaviota.” Katsahdin naiseen hampaat vilkkuen hymykuoppien välistä. “Onnistuit?” Meiju nauroi taas ja nyökkäsi, minä noukin kaapista toisen muumimukin, ja kaadoin sen miltei täyteen kahvia. Meiju kiitti kahvista ja ojensi minulle paperilapun, jossa oli tekstiä. Siirsin lehden sylistäni pöydälle ja siirryin sohvalla antaakseni Meijulle tilaa istua. Samalla vilkuilin Meijun ojentamaa paperia.

Paperiin oli printattu hevosklinikan puolesta Insomnialle kirjoitetut kuntoutusohjeet. Silmäilin lappua kiinnostuneena, ja Meiju kommentoi, että mutaiset tarhat ovat se vihoviimeinen rahansyöjä. Nyökkäilin vakavana ja lohdutin – lähinnä itseäni – siitä, kuinka nopeasti muta kuivuisi. Tarvittaisiin vielä vähän enemmän aurinkoisia päiviä.
Toimistosta lähtiessäni printtasin lapusta toisen version: ensimmäisen kiinnitin ilmoitustaululle, ja toisen Insomnian karsinan oveen. Oria voisi pikkuhiljaa alkaa kuntouttamaan.

Lakaisin heiniä tallin käytävältä tummanruskea hellehattu päässä roikkuen kuin mikäkin räyskä. Ray nauroi hatulle Cherin karsinasta, ja minä heitin poikaa lantapallolla. Huti. Ray nauroi yhä enemmän, enkä minäkään voinut pidellä pokkaa. Lakaisu jatkui. Heinänkorret liikkuivat eteenpäin luutani edellä, pöly leijui nenään ja suuhun. “Hyi, olisinpa mäkin hevonen”, valitin ohi laahaavalle Millalle. Milla nauroi: “Ai että saisit mussuttaa päivät pitkät heinien seasta löytyviä heinänkorsia, ja kruunata päivän muutamalla kaura-aterialla?” Nauroin, ja totesin, että pääsisinpähän ainakin ulos kun muut lakaisisivat.

[Anton D.]

Siitä oli aikaa, kun mä olin viimeksi pukenut yhdellekään hevoselle kankisuitset. Niitä mä tässä kuitenkin Jätkän päähän näpersin, ja heppa tutisi innoissaan tajutessaan, että nyt pääsisi koulukiemuroiden kimppuun. Varo vaan koni, mä laitan sun jalat solmuun, tuumin hymähtäen. Nostin satulan suokin selkään ja oikaisin satulahuovan. Inhosin kouluvöitä, sitä onnistui jotenkin kummasti tekemään itsestään apinan leikkiessään satulassa sitä kiristämässä. Siksi käytin kaiken powerini saadakseni vyön tarpeeksi kireälle jo maasta käsin. Thank god Jätkä ei harrastanut pullistelua.

Istutin kypärän päähäni ja talutin ratsuni ulos. Aurinko paistoi, kevät oli vihdoin kunnolla vauhdissa. Hurraa. Kenttäkin muistutti enemmän hiekkaa kuin päiväkotipentujen mutaleikkejä. Pysäytin Jätkän kentän keskelle, kiristin vyötä vielä yhdellä ja kiipesin kyytiin. Jalustimia piti pidentää aika paljon. Hetken aikaa istuin vain, antaen hevosen seistä siinä, ja katselin ympärilleni. Tuokaa mulle knalli ja frakki, please. Ja vaikka se olympiamitali saman tien.

Jätkä lähti pyynnöstäni kävelemään uraa pitkin. Kankisuitsien kanssa piti aina vähän sählätä, sillä en mä ratsastanut niillä kovin usein. Olin mä entisen kilpaheppani kanssa niillä välillä säätänyt, mutta oltiin kilpailtu ihan yksillä ohjilla koululuokatkin. Kun oikea ote löytyi, lyhentelin ohjia hieman ja herättelin Jätkän takajalkoja. Verryttelimme jonkin aikaa käynnissä, ravissa ja vähän laukassakin. Ori liikkui tahdikkaasti ja rennosti, mutta en vielä ihmeemmin yrittänyt koota sitä.

jatkuu, proboards hävitti toisen samanpituisen pätkän jonka olin ehtinyt tähän perään kirjoittaa

Sinten kommentti

Kiva että jaksoit liikuttaa Jätkän! Ori kaipasikin jo kipeästi kunnon läpiratsastusta, minulla kun ei meinaa aika riittää tuntien ja hoitajien kaitsemisen lisäksi hevosten liikutukseen. Kiva, että yhteinen sävel Jätkän kanssa löytyi (: Jos sulla on joskus tekemisenpuutetta, niin heppoja saa toki liikuttaa, läpiratsastaa tai treenata. Mitä nyt niitten kanssa keksitkään puuhata.

12v€

[Sinte]

Lintubongari ja keppiheppoja

Minä istuin saunan laiturilla ja nojailin käsiini. Aurinko loisti kirkkaalta taivaalta kuin polttava, sula lasipallo, ja “tuut” sanoi keskellä lampea kelluva lintu. Sen siivestä puuttui enää drinkki, ja silmiltä television kokoiset raybanit. Sitä, oliko se Kurppa tai Maamätkyttäjä, minä en osannut sanoa. Epäilin sen kuitenkin olevan Tuuttaaja, sillä Maamätkyttäjät kuulostivat ennemmin rantalinnuilta. Tallikengät olin suosiolla vaihtanut omiin lämpsyttimiini, joiden avoimista kärjistä nokkoset ja lantapallot mukavasti kutittelivat varpaitani. Ah, kesä!

Takaani tallin suuntaan juoksi kirkuva parvi lapsia keppihevosillansa. "Laukkaa, Brutus!" "Khihihi, tää mun lämppäriori ei suostu menemään passagee, oonkohan kouluttanut sen väärin ravurista?" "En usko Maija, koska tää mun Täplä ei suostu ees meneen käyntiä." En vaivautunut kääntämään päätäni, sillä näin heidät heijastuksena lammen tyynestä pinnasta. Hymyilin ja vilkaisin kelloani, jonka metalliset viisarit tikkasivat uhkaavasti kohti iltapäivän viittä. Kuudelta alkaisi kouluryhmän rääkki; olin suunnitellut uhreille jo melkoisia koettelemuksia. Pakkohan heidän oli joskus saada haasteita vastaansa. Nousin ja nostin vesipullon vierestäni; näillä keleillä – etenkin pitkän talven jälkeen – ei pelleilty vedensaannin suhteen.

Tuntilaiset tamppasivat minua vastaan siistissä jonossa, kun kävelin kohti tallirakennuksia. “Mihis te ootte matkalla?” kysäisin ensimmäiseltä ratsukolta, joka sattui olemaan Velli Ipen kanssa. “Maastoon alkuverryttelemään”, Velli vastasi hymyillen ja hidasti orin käyntiä hiukan. Jatkoin matkaani ratsukon vierellä. “No sehän on hyvä! Tulkaa sitten tonne kentälle kutakuinkin kuuden aikoihin. Älkää turhan paljoa urheilko että jaksatte tunnilla.” Velli nosti kätensä ja osoitti kuulleensa neuvoni. Minä hymyilin ja moikkasin ohimenevät iloisesti juttua kehittävät ratsukot kääntäessäni keulan kohti tallirakennuksia.