|
Post by Sinte on May 22, 2013 14:24:46 GMT 2
Terranova "Nova" holst-t, 169 cm Omistaja: Sinte Kuva: ClaudiaHevoskohtaiset ohjeet* Ei raippaa tai kannuksia liikutukseen! * Turpaan laitetaan helteillä aurinkorasvaa * Maastoon pintelit
|
|
|
Post by raza. on May 22, 2013 17:04:21 GMT 2
22.05.2013
Huomasin netissä ilmoituksen jossa Sinte haki suurelle puoliveritammalle hoitajaa. Olin jo pidemmän aikaa haaveillut omien hevosieni lisäksi ottavani hoitohevosen. Joskus kymmenisen vuotta sitten olen hoidellut, ja halu hoitohevoseen oli suuri. Vastasin Sinten ilmoitukseen ja sovimme jo samalle alkuillalle treffit tallille.
Ajelin tallin pihaan ja parkkipaikka löytyi helposti. Ilta oli kaunis ja aurinkoinen. Minua jännitti niin että vatsassa kiersi - aivan kuten pikkutyttönä. Ihana fiilis! Bongasin Sinten tallin pihalta. -"Moikka, olen raza." esittelin itseni. Jutustelimme perusasioista hoitamiseen liittyen ja Sinte esitteli minulle tallin tilat pääpuolisesti. Paikka vaikutti ihanalle, tuli mieleen juuri ne lapsuusajan ratsastuskoulut. Hoitajasysteemi vaikutti mielestäni oikein selkeältä. Kerroin Sintelle myös omista taustoistani ja toiveistani hoitohevosen suhteen. Olin juuri lopettanut Revenance Studin pitämisen ja hevostelin enää vaan muutaman kopun kanssa jotka omassa pihassani majailivat. Mökkihöperöksihän siinä tulee, siksi olin tästä mahdollisuudesta todella onnessani.
Vihdoin päästiin asiaan. Saavuimme suuren ruunikon tamman karsinan ovelle. Nova rouskutteli iltaheiniään, mutta malttoi silti tulla tervehtimään uusia kasvoja. Rapsuttelin tamman kiiltävää, hyvin hoidettua karvaa ja ajattelin mielessäni että meistä tulee vielä hyviä ystäviä tämän otuksen kanssa. Tamman iltaruuan aika oli nyt, joten sovimme Sinten kanssa että huomenna voisin tulla jo harjailemaan ja kävelemään tamman kanssa. Sehän vaan passaa!
Jäinpä siis odottelemaan huomista innolla. Kyllä tämä on ihanaa vastapainoa omalle hevostelulle, joka käy ihan työstä. Huomiseen!
Sinten kommentti
Tosi kiva, että löysit meille hoitamaan Novaa! Toivottavasti pääsette hyvin alkuun; kunnon tutustuminen luo vankan pohjan pitkälle ystävyydelle. Oikein siisti ja minun silmääni virheetön tarina. Virtuaalieuroja saa sitten tarinan pituuden ja sisällön (virheet, kieli) mukaan asteikolla 0-30. (: Mut tunnetaan täällä pitkistä – ja välillä melko vaativista – kommenteista, joten ei kannata pelästyä, kyllä noi muut hoitajat on ainakin siihen sopeutuneet (tai sitten eivät vaan kehtaa myöntää kuinka hanurista se on). (;
-"Moikka, olen raza." esittelin itseni. -> kun repliikin edessä on ajatusviiva, lainausmerkkejä ei tule. Jos repliikki on lainausmerkkien sisällä, ajatusviivaa ei tule. Ajatusviivan ja itse repliikin väliin tulee aina välilyönti. Lainattu repliikki jatkuu pilkulla: -> – Moikka, olen raza., esittelin itseni. -> "Moikka, olen raza.", esittelin itseni.
13,50v€
|
|
|
Post by Claudia on Nov 4, 2013 15:46:57 GMT 2
Aavistus Suljin Novan karsinan oven perässäni. Nova oli uskomattoman kaunis, sen ilme oli niin ylisöpö! Minusta alkoi tuntua, että Nova todellakin kaipasi hoitajaa. Tamma pukkasi minua leikkisästi. Naurahdin sille. Nova taitaa olla niitä hevosia, jotka eivät pidä siitä, että niille nauretaan... Nopeasti pyysin anteeksi, ihan leikilläni vain. Nova kuitenkin kohotti päätään, kuin olisi sanonut "Pyydä uudestaan, ja kunnolla!" Aloin nauraa kippurassa. Nova oli niin suloinen! Taidan olla rakastunut. Ajattelin mennä kentälle "tekemään temppuja". Vaikka Nova ei tarvitsisi edes riimua, halusin harjata tamman tutustuakseni siihen. Ulkona ei edes satanut, joten Nova ei saisi edes riviä, mutta silti. Työnsin käteni kaltereiden välistä. Yritin siepata harjan käteeni. Pöhkö Nova tönäisi minua selkään. Käteni jäi kivasti jumiin, juuri niin, että se näkyi kokonaan käytävältä katsoen. Niinkuin sanottu, olin jumissa. Onneksi Destiny sattui osumaan kohdalleni. Hän katsoi minua ensin oudosti, mutta puhkesi sitten raikuvaan nauruun. Lehahdin tulipunaiseksi. Mitään sanomatta Destiny pukkasi kättäni toisesta suunnasta, joten pääsin irti. Ja Novan harjaus ei ollut vielä edes puolivälissä! Päädyin sitomaan Novan kiinni, ja jättämään karsinanoven auki. Nova pysyi paikallaan, joten minun oli helppo sukia tamma. Vähän ajan päästä irrotin riimun kalterista ja lähdin taluttamaan Novaa kentälle. Nova yritti rynniä ovesta. Näköjään se luuli, että olimme menossa ulos. Olimmehan me - tosin eri tavalla, kuin Nova kuvitteli. Nova seurasi minua kiltisti. Välillä se nappasi kuivia lehtiä, mutta sylki ne pian ulos. "Ei tämä mikään gourmet-illallinen ole, mutta menköön", Nova olisi voinut sanoa. Talutin Nova-neidin kentälle ja päästin sen irti suljettuani portin. Annoin Novan tutkia kenttää (vaikka tietysti tamma tunsi sen kuin omat taskunsa) vapaasti. Yhtäkkiä Nova kiskaisi päänsä ylös ja nuuhkaisi ilmaa. Tein samoin. Haistoin jotain, en vain tiedä mitä. Nova jännittyi. Tuulikin tyyntyi; tuli hiljaista. Vain Nova ja minä aavisimme jotain - mutta mitä? Tulipalo se ei ollut. Mikä sitten? Nova alkoi ravata levottomasti, jännittyneenä, tarkkaillen ympäristöään häntä kohotettuna. Viimein Nova pysähtyi. Aloin aavistaa, että jotain oli tekeillä. Tietenkään ei ollut, ainoa normaalista poikkeava asia oli se haju. Nova oli levoton, ja se värisi. Minua ei alkanut pelottaa, päinvastoin. Nova näytti pelokkaalta, varmasti se tekisi mitä vaan, että tuntisi olonsa turvalliseksi. Päätin selvittää, mikä haju oli ja mistä se tuli. Niinpä otin Novan riimun portilta ja puin sen tammalle. Tein narusta ohjat ja kiipesin Novan selkään aidalta. Tiesin kyllä, että nyt oli huono hetki ensiratsastukselle, mutta... Painoin pohkeeni Novan kylkiin. Tamma vastasi apuihini lähtemällä eteenpäin. Nova kulki varovasti, kuin varmistaen, että pysyn selässä. Tiesin kaiken johtuvan hajusta, joka voimistui ja voimistui. En tiedä, kuinka voisin kuvailla sitä. Haju oli kuin palaneen, ja jonkun pelottavan - vieraan - hajun yhdistelmä. Nova kiihdytti raviin. Tamma suorastaan liiteli, ikäänkuin kouluradalla. Nova saisi näyttää kyntensä - tosin eri tavalla, mihin se oli tottunut. Pärjäisikö Nova "poliisihevosena"? JATKUU! Sannan kommentti
Tallinomistajan elämä on aina yllätyksiä täynnä! Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, vähintään kerran kuukaudessa joku tallilainen jää Metsikseen seiniin, karsinoihin tai maneesin oveen jumiin. Onkohan meillä niin kamalan vaarallista liikkua? Kerran saimme miehien kanssa yhteisvoimin irrottaa hoitajan, joka oli jäänyt jalastaan jumiin tallivintin seinään – kerrassaan mahdotonta. Onneksi pääsit kuitenkin irti, olisin varmaankin jäänyt Destinyn kanssa hetkeksi nauramaan jos olisin ollut näkemässä Mikäköhän se outo haju oli, ja mistä se oli peräisin...? Jään innolla odottamaan jatkoa!
Siisti ja virheetön pätkä!
|
|
|
Post by Claudia on Nov 9, 2013 5:53:34 GMT 2
Jatkoa edellisestä!Nova jatkoi raviaan pitkän matkan. Kun se vihdoin pysähtyi, emme kumpikaan haistaneet hajua. Tai sitten Nova haistoi, mutta ei näyttänyt sitä minulle. Jatkoin käynnissä eteenpäin. Nova kulki jännittyneenä. Katsoin taakseni. Silloin näin miehen, jonka jalasta tuli hirveästi verta! Mutta... haisiko veri? Tein Novalla äkkikäännöksen, ja tamma hypähti miehen eteen. Mies säikähti, mutta en ollut aikonutkaan puntata häntä Novan selkään. - O-oletko kunnossa? kysyin varovaisesti. - Saha... se lipsahti... laitoin kiristyssiteen, mutta se ei auta, mies vaikersi. Aloin pelätä, että mies oli jotenkin päästään vialla. En ollut kysynyt, mitä tapahtui, vaan oletko kunnossa. - Mutta tarvitsetko apua? kysyin jo reippaammin. - Tarvitsen... ole kiltti ja soita ambulanssi! Nyökkäsin. Nova syöksyi hurjaan laukkaan. Annoin sen laukata, ja kiihdyttää vielä lujempaa. Tallille oli kuitenkin hurjan pitkä matka. Nova laukkasi ja laukkasi, kunnes hiki valui. Siinä vaiheessa olimme jo tallipihalla, mutta silti, en voisi pakottaa - vaikka Nova itse halusi - sitä enää mihinkään. Huomasin, että Loci ja Iida olivat lähdössä maastoon Esalla ja Aksulla. - Metsässä on mies, joka on vakavasti loukkaantunut! Iida, soita ambulanssi, ja Loci, laukkaa täysillä sinne! huusin. Loci ei sanonut mitään, karautti vain metsään niin kovaa kuin Esa pääsi. - Voisitko kertoa koko jutun, Iida kysyi. - Kohta! Soita nyt se ambulanssi. Minun pitää mennä vielä metsään, mutta ei Novalla! vastasin. Iida nyökkäsi. - Tigru on valmiina. Ota se, Iida kertoi. Nyt oli minun vuoroni nyökätä. Juoksin talliin ja otin Tigrun karsinastaan. Hyppäsin ponin selkään käytävällä ja karautin suoraan laukkaan, vaikka olisi pitänyt verrytellä ensin. Mutta nyt oli poikkeustilanne. Huomasin Locin ja miehen jo kaukana. Tai siis haistoin - veren haju oli voimakas! Annoin Tigrun kävellä loppumatkan. Hyppäsin alas ponin selästä ja talutin sen Locin ja miehen luokse. Mies näytti pyörtyneeltä. Locin ilme kertoi, että ambulanssi oli tulossa, mutta ei se kovin tyytyväinenkään ollut. Esa seisoi kauempana laiduntamassa. Käskin Tigrunkin mennä sinne, ja polvistuin Locin viereen. - Onko hän kunnossa? kysyin. Locilla oli näköjään hiljaisuuspäivä, sillä ambulanssi mutkitteli polkua pitkin. Loci ei sanonut mitään. Ambulanssimiehet nostivat loukkaantuneen paareille. He kiittivät Locia ja minua lyhyesti, ja käskivät kertoa jollekin aikuiselle. Hiljaisina otimme hevosemme kiinni ja nousimme niiden selkään. Tigru oli vielä virtaa täynnä, mutta Esa ei. Esa löntysteli kuin virtahepo. Minulle sopi hiljainen vauhti paremmin kuin hyvin, joten siinä me sitten ratsastelimme, minä ja Tigru ja Loci ja Esa. Ratsastimme käynnissä aina tallille asti. Sanna seisoi tallipihalla huolestuneen näköisenä. Loci tirskahti. Iida hyppeli tallista eteeni. Iida näytti iloiselta - kuten Vilja, Stefan ja muut, jotka olivat tallissa! Mitä siis oli tapahtunut? Ehdin jo unohtaa, että Sanna oli huolestunut. No, hän oli aikuinen, ja me muut lapsia. - Mitä tapahtui? Oletteko kunnossa? Kävikö ambulanssi jo? Missä Nova on? Sanna pommitti meitä kysymyksillä. Kerroin koko tarinan. Vilja ja Stefankin tulivat kuuntelemaan. - Herranjestas, mitä te teitte! Nyt saatte luvan levätä loppupäivän, tai soitan vanhemmillenne! Sanna sanoi. Katsoin Locia Iidan nauraessa. Tiesin, että Sanna ei tarkoittanut viimeiseksi sanottua, mutta kun se kuulosti niin hullulta. - Nova sen teki. Se haistoi veren kentälle asti, ja sitten minäkin huomasin sen, kun Nova hermostui. Sitten hyppäsin sen selkään ja laukkasin ja ravasin sinne metsään, ja Nova huomasi sen miehen. Nova on loistava! Sen pitäisi saada joku palkinto, vai mitä? puhuin. - Ratsastit ensimmäisen kerran Novalla ilman satulaa ja vieläpä ilman kypärää! Voi teitä rämäpäitä... Sanna voivotteli. Kaikki purskahtivat raikuvaan nauruun. Illalla Nova sai palkintonsa: jättikasan Tutti-Frutti -karkkeja, joista huomasin sen pitävän. - Olet ihan höpsö, Nova. Mutta äärettömän fiksu, niin fiksu, etten ole moista nähnyt! Ja Nova hirnahti. Sitten se painoi päänsä kainalooni. Tiesin, että Nova piti minua jokseenkin siedettävänä, ja olin siitä iloinen - Nova sentään oli arvokas hevonen, eikä vain sijoituksien takia. Tamma oli jotain erikoista, sillä oli kultainen sydän. Tiesin senkin, että mikään muu hevonen ei olisi tehnyt tuota kaikkea, laukannut hurjaa vauhtia ja antanut minun istua selässään. Esimerkiksi Salli tuskin olisi huomannut mitään, se olisi vain halunnut jatkaa. Mutta Nova - niinkuin sanottu, se oli jotain, mitä ainakaan minä Neiti Rämäpää en käsitä. Enkä minä käsitä sitäkään, miten veri voi haista, mutta ainakin Nova oli pelastanut miehen. Nova Sannan kommentti
Huh, kuulostaapa uskomattomalta tarinalta. Vaikka olikin vaarallista lähteä Novan kanssa "matkaan" sillä tavalla suin päin, olen iloinen että selvisitte turvallisesti takaisin tallille ja tulitte matkan varrella auttaneeksi yhtä ihmishenkeä. Tällaista sen tiimityön kuuluu oikeasti olla! Toivottavasti tällaista ei satu uudelleen, ja pääsette jatkamaan Novan kanssa rauhalliseen tahtiin eteenpäin. Tästä tarinasta ansaitset ensiapumerkin! Tarina oli kokonaisuudessaan pitkä ja virheetön, siistiä ja selkeää tekstiä. Hyvä!
16,70v€
|
|
|
Post by Claudia on Nov 13, 2013 18:04:30 GMT 2
Ja raippa heilumaan vaan!
Parin sentin lumikerros oli satanut Metsälammen pihalle. Tuskin sitä edes lumeksi voi sanoa, mutta silti olin innoissani. Olin sopinut Viljan ja Iidan kanssa, että menemme kentälle ratsastelemaan. Ja loppukäynnit maastossa, kuten Vilja oli sanonut. Olimme myös keksineet, että kokeilemme loppukäyntien ajan toistemme hevosia. Iida oli halunnut kokeilla Novaa, joten Aksu meni Viljalle ja Cheri minulle. Mielestäni se oli ihan kivaa vaihtelua, ja muutenkin menisimme vain käyntiä vapain ohjin.
Iida oli sitonut Aksun käytävälle. Poni muistutti enemmän mammuttia kuin ponia, niin paksu talvikarva sillä jo oli. Minunkin täytyy myöntää, että vielä ei ole talvi, joten Aksu kyllä erottui joukosta. - Katso, mikä talvikarva! Iida kiljaisi ja upotti sormensa Aksun turkkiin. - No on! Toivottavasti Novalla ei ole tuollaista, vastasin. - Ei ole, se muistuttaa lähinnä... hmm, tuota lumikerrosta pihalla. Nova on muuttunut valkoiseksi - sillä on uusi valkoinen ulkoloimi - ja sen karva on niin ohutta, Iida sanoi kekseliäästi. - Parempi sekin, naurahdin. - Muuten, Nova on tarhassa, Iida lisäsi. Nyökkäsin. Ajatuksissani lähdin kohti Novan karsinaa. Ilmeisesti yritin ottaa tamman riimua ja narua, paitsi että tiesin kyllä, että ne olivat portilla. - Claudia, siis tarhassa, ulkona, Iida "täsmensi". Naureskellen lähdin kohti Novan tarhaa.
- Novaseni, tulehan, kutsuin. Nova huomasi minut ja astui pari askelta lähemmäksi. Kun kohotin kättäni, se kuitenkin pyrähti laukassa pois. Huokaisten siirsin painoni toiselle jalalle. Hiekka narskahti hieman, ja siitäkös Nova kiinnostui. Pian tamma oli jo luonani, ja sain sen kiinnikin. Saavutus, ajattelin.
Talliin päästyäni sidoin Novan toisiin ketjuihin, Aksun taakse. Enhän halunnut jäädä toista kertaa jumiin. Loksautin lukot kiinni ja aloin irroittamaan loimea. Soljet olivat kohmeessa, mikä tietysti helpotti työtäni. Niin, lunta oli ehkä kolmen ja puolen sentin kerros, mutta pakkasta oli ainakin 17 astetta. - Vilja, montako astetta pakkasta? kysyin, nimittäin tiesin, että toinen mittari oli Cherin karsinan ikkunassa. - 19, Vilja vastasi. - Okei! Jatkoin Novan loimen poistamista. Parissa minuutissa tallin lämpö oli sulattanut soljet, joten minun oli tuhat kertaa helpompi ottaa loimi pois. Nostin toppaloimen karsinan tangolle ja otin harjapakista juuriharjan. Kävelin Novan luo ja kyyristyin sen eteen. Aloin raaputtaa paakkuuntunutta mutaa ja lunta tamman jaloista, sillä tietysti halusin välttyä riviltä. No, siinä minä kyykin ja Nova seisoi hiljaa paikallaan, kas kas. Onneksi muta oli niin kuivaa, että se irtosi helposti; kaviot olivat hetkessä puhtaat. Oli takajalkojen vuoro, ja niille tein saman jutun. Takasiaan Nova hieman aristeli, ei sillä että se ontuisi, joten siinä kesti hieman kauemmin.
Pian olin valmis aloittamaan harjauksen. Nova ei ollut likainen kuin jaloistaan, joten tunnetun pölyharjakäsittelyni sain jättää väliin. Harjasin pikaisesti pehmeällä harjalla Novan kaulan, kyljet ja pään. Tammalla oli ollut kaulaosallinen, joten se oli lähes puhdas. Päätä sain sukia kauemmin, sillä eräs heitteli päätään. Pätkänä en yltänyt läheskään päähän asti, joten minun oli pakko käyttäytyä karskimmin - vedin Novan päätä riimusta alaspäin, sitten tartuin otsatukkaan ja pidin tamman päätä paikallaan. Nova ymmärsi viestini, joten pään harjauskaan ei vienyt paljoa aikaa. Niinpä olin valmis satuloimaan.
- Claudia, kauanko vielä menee? Vilja kysyi. - Jos autat satulan kanssa, viisi minuuttia, vastasin. Vilja käveli luokseni ja heitti satulan rennosti Novan selkään samaan aikaan kuin minä väkersin turparemmiä kiinni. Myös suitsien soljet olivat mystisesti kohmeessa. Onneksi Ihana Ihminen, eli Vilja, auttoi lämmittämään kaikki soljet. Iida oli kuulemma jo kentällä kävelemässä. Sinne mekin pääsimme lähtemään.
Talutimme Novan ja Cherin tallipihalle. Nousimme selkään. Otin vielä raipan mukaan, ja Vilja teki samoin. Lähdimme kävelemään kohti kenttää. - Mieti, jos lunta olisi jo näääääin paljon, sanoin, ja tein käsilläni niin rajun liikkeen, että lensin Novan kaulalle - onneksi en alas. - Se olisikin kivaa, ainakaan et voisi satuttaa itseäsi, Vilja vastasi ja alkoi nauraa niin, että lensi Cherin kaulalle. - Kuinka niin? kysyin sulkien kentän porttia. - Et voisi tippua, kun näytät noita liikkeitä käsilläsi, Vilja hekotti. Tietysti minäkin aloin nauraa. Pian myös Iida. - Mikä teillä on? Iida kysyi närkästyneenä. - Me kerrotaan sitten, Vilja sanoi hymyillen.
Keräsin ohjat käteeni ja tein voltin saadakseni lisää tilaa. Nova kulki nätisti peräänannossa, toisin kuin Aksu. En ollut nähnyt Aksua niin laiskana, mutta nyt ponimus pysähteli keskellä volttia. - Raippa vaan heilumaan, Iida sanoi pirteästi. Isku ei varmaan tuntunut, Aksu kun oli saanut lisää massaa talvikarvasta. - Uudestaan, uudestaan, uudestaan, Iida jatkoi ja pamautti Aksun takalistoa kolme kertaa. Minua nauratti, mutta jatkoin Novan taivuttamista volteilla. Tietenkin Iida kuuli hihitykseni, ja tuhahti, kun katseemme kohtasivat. Minua nauratti vielä enemmän, joten aloin tehdä pohkeenväistöjä. Nova kulki kuuliaisesti, se teki kaiken mitä pyysin. Onnistuin saada tamman väistämään myös ravissa Iidan taistellessa Aksun kanssa. - Raippa vaan heilumaan, tyttö hoki sinnikkäästi. Kuului pam, pam ja pam, kun Iida "kuritti" Aksua. Ori tuhahteli levottomasti, vaikka tuskin sillä mitään oli. Viljakin alkoi nauraa ihan syyttä, mutta minusta oli vaan hienoa, että Iida yritti sinnikkäästi.
Jatkoin ravia Novan kanssa. Sain tamman raviin hienon tahdin. Nova kulki kuin unelma; se väisti, taipui ja saimme pari onnistunutta etuosakäännöstäkin. Takaosakäännöksiä en edes yrittänyt, vaikka olin varma, että nekin onnistuisivat. En voinut olla vilkuilematta Iidan suuntaan. Aksu kyllä ravasi, mutta se oli tällä kertaa kuin Novan vastakohta. Tähän väliin on pakko sanoa, että minusta tuntuu, että Novasta ja minusta tulee vielä kavereita. - Ja raippa heiluu... NYT! Vilja kiljaisi. Iida pamautti Aksua raipalla, jolloin Aksu nosti ihan kivan näköisen laukan. Niinpä me kaikki kolme saimme laukat onnistumaan. - Eiköhän lähdetä maastoon? Vilja kysyi. Iida ja minä nyökkäsimme. Vilja antoi Cherin ohjat minulle, ja minä luovutin Novan Iidalle. Hevostenvaihdon jälkeen suuntasimme katseet kohti metsää.
Puolessa välissä matkaa Aksu alkoi pysähdellä - taas. - RAIPPA HEILUMAAN NYT!!! Vilja huusi. - PAM! Iida ja minä kiljaisimme. Aksu alkoi kävellä, joskin todella hitaasti. Minun ja Iidan piti alkaa hidastella, jotta Vilja pysyisi mukana. Olihan se aika sääli, mutta minkäs teet, varmasti Aksu olisi oikein kiva poni. Nyt sillä oli vain huono päivä.
Tallipihalla Vilja ja minä seisoimme vastakkain raipat ylhäällä. - Metsälammen yhdelle sinnikkäimmistä ratsastajista! Vilja sanoi. - Raippa heilumaan! huudahdimme. Löimme raipat yhteen Iidan pään päällä. - Miten niin yhdelle sinnikkäimmistä? Iida kysyi. - No, eihän saa unohtaa Claudiaa eikä minua! Vilja nauroi. Aloimme nauraa, kaikki kolme, ja valoimme "raippavalat" vielä Viljalle ja minullekin.
Täytyy sanoa, että kaikesta huolimatta tämä oli taas yksi kiva päivä! Sannan kommentti
Olipa ihanan talvinen ja pirteä tarina! Minulle tuli tarinaa lukiessani mielikuva, että se olisi kuvannut tapahtumia aamun kirpeässä pakkassäässä. Aksu taisi tosiaan olla laiskana, se on sitä aina päivän ensimmäisellä ratsastuskerralla – välillä tuntuu että se lisää energiaansa päivän mittaan. Joskus on ihan oikeutettua olla laiskimus, silloin voi lähteä vaikka rentoutumaan maastoon. Iloinen ja pirteä tarina, jota oli mukava lukea! En löytänyt tarinasta ollenkaan virheitä. Teksti oli sujuvaa ja siistiä, mutta joistakin kappaleista olisit voinut tehdä hiukan pidempiä. Pitkät kappaleet saavat tarinan näyttämään "kokonaiselta" ja siistiltä. Yksittäiset repliikit kannattaa suosiolla kirjoittaa lainausmerkkeihin, sillä silloin ne saa sisällytettyä tekstiin paremmin.
15,20v€ + talvimerkki
|
|
|
Post by Claudia on Nov 22, 2013 15:25:13 GMT 2
Jääpuikkoja ja akrobatiaa
Olin tallissa harjaamassa Novaa, kun Sanna tuli ja sanoi: - Onko halukkaita... hih... tekemään minulle, tuota, pienen palveluksen? - Yleensä nämä jutut eivät pääty hyvin, mutta jos tämän kerran, sanoin virnistäen. Kävelin Sannan luo. Emilie, Ronin hoitaja, tuli perässäni kiinnostuneen näköisenä. Sanna johdatti meidät ulos. - Katsokaa ylös, Sanna sanoi. Me katsoimme. En nähnyt muuta kuin jääpuikkoja. - Nuo KAIKKI pitäisi saada alas, niinkö? Emilie kysyi epäluuloisena. - Jep! Itsepähän tarjouduitte, Sanna virnisti. - Sanna hyvä, luuletko sä että me ylletään tuonne ylös? Emilie kysyi hieman happaman näköisenä. - Totta kai yllätte! Teillä on 180 ja 170 senttiä korkeat hoitohevoset, joten hyppäätte vaan niiden selkään ja luudat käteen, Sanna yritti. - Minulle sopii! sanoin. - Niinpä, Emilie. Ronille se musta huopa, jossa on lampaankarvaa. Claudia, Novalle oranssi, jossa on pehmuste ja geeliromaani, Sanna sanoi. - Okei. Tämän kerran! Emilie sanoi. Minä en voinut kuin nauraa.
Nostin oranssin huovan Novan selkään. Huovan päälle laitoin punaisen loimivyön. Laitoin vielä suitset tammalle. Novan pää nousi, ilmeisesti tamma oli yhtä epäluuloinen kuin Emilie. Minä vain innostuin enemmän! Emilie odotti käytävällä. Ronillakin oli loimivyö satulahuovan päällä. Emilie virnuili, aivan kuin hänellä olisi joku juoni. - Oletko valmis? kysyin. - Yritetään, Emilie sanoi. Virnistin.
Sanna punttasi Emilien Ronin selkään. Minun voimani riittivät juuri ja juuri, että pääsin Novan selkään. Sanna antoi meille haravat, ja näytti mallia. - Näin, huitokaa, ja sitten hakatkaa. Helppoa! Mutta älkää säikäyttäkö hevosia, Sanna neuvoi. Olipa vaikea arvata, että minä olin se joka kokeili ensimmäisenä. No, puikot irtosivat aika helposti, joten totesin Emilielle: - Ei tämä kovin vaikeaa ole. Kokeile! Emiliekin huitaisi haravalla kattoa. Kuului hirveä PAM, ja Emilie tipahti istumaan Ronin selkään. Ihmeellistä, mutta kyllä, Emilie hymyili! - Metkaa puuhaa, Emilie sanoi ja nousi takaisin seisomaan. - Jep, sanoin ja läiskäisin haravan kattoon. Taas putosi hirveä määrä jääpuikkoja. Aloimme lätkiä kattoa, ja aina enemmän puikkoja putosi alas. Hommassa oli se hyvä puoli, että ainakaan ei tulisi tylsää! Meinaan onhan sitä hauska katsella, kun joku - eli Emilie - seisoi hevosen selässä ja hakkasi tallin kattoa.
- Väsyttää, marisin, kun olimme hakanneet jo kaksi kolmasosaa katosta. - Ei jaksa enää, Emilie vastasi ja lysähti Ronin selkään. Tein samoin Novan kanssa. - Sanna saa hakata itse loput, Emilie jatkoi. Ilmeeni kirkastui. - Joo! Mennään me vintille, ja otetaan vilttejä mukaan, vastasin.
- SAANNAAAA!! Emilie huhuili. Pian naisen pää ilmestyi toimistosta. - Niin? Sanna kysyi. - Nyt me kyllästyttiin, sanoin. - Ja sinä saat hakata loput! Nova on jo ulkona, kokeile Ronin selässä! Emilie jatkoi. - Se on kivaa, kokeile nyt! kannustin. - Hyvä on sitten, mutta vain vähän aikaa, Sanna sanoi.
- Juuri noin, ylös asti! Ihan suorille jaloille, Emilie neuvoi. - Ja sitten huido ja hakkaa! jatkoin. Sanna oli yllättävän kiltti, sillä hän teki työtä käskettyä. Pian Sannalle kävi sama kuin Emilielle, mutta pahemmin. Sanna huitaisi isolla liikkeellä jäätä pois, mutta harmikseen hän putosi pehmeään lumihankeen. Kaikkien ihmetykseksi Sanna alkoi nauraa, nauraa ja nauraa, nauraa, kunnes Loci, Vilja ja Stefan astuivat ulos pakkaseen. - Mitäs täällä tapahtuu? he kysyivät. Emilie ja minä emme kyenneet muuhun, kuin osoittamaan Ronia, tallin kattoa ja Sannaa. Ilmeisesti viestimme meni perille, sillä koko porukka nauraa räkätti siinä seuraavat kolme varttia Ronin säestämänä.
Lupaan, että joskus tulee tarinoita myös tavallisista päivistä! Sannan kommentti
Olipa harvinaisen hauska tarina, pisti oikein hymyilyttämään kun tätä luki! Metsiksen räystäille kertyy aina alkutalvesta kamalasti jääpuikkoja, jotka kasvavat kasvamistaan – ne on pakko saada irti keinoilla millä hyvänsä, ennen kuin ne tipahtavat viattomien tallilaisten niskaan. Miettikää millaiset syytteet saisin: "Viattomien tallilaisten murhaaminen jääpuikoilla: tuomio 3 vuotta ehdotonta vankeutta ja sakkoja kärsimyksen ja flunssan tuottamisesta." Onneksi mulla on kuitenkin tällaisia ihania tallilaisia, jotka auttavat ongelmissa jos toisissakin ♥
Siisti ja virheetön tarina!
17,50v€
|
|
|
Post by Claudia on Dec 11, 2013 16:27:12 GMT 2
Ratsastelua
Tungin Novan loimen pesukoneeseen. Huomasin, että satulahuoneen ruudulliset verhot olivat ällöttävässä suklaatöhnässä, joten sulloin nekin samaan syssyyn. Oli kylmä, oli outoa olla melkein ainoa tallilla - Rionaa liikuttava Stefan tai Nassuilua harrastava Destiny eivät auttaneet oikein mitään. Päätin mennä harjaamaan Novan ja lähteä maastoon sen jälkeen. Toisaalta voisin mennä maneesiin - lämmityksen vuoksi - treenaamaan koulua. Se olisi kuitenkin järkevämpää, koska minun piti treenata ihan oikeasti. Silti voisin siistiä Novan oikein nätiksi, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Niinpä poistuin satulahuoneen lämmöstä kylmään talliin hoitamaan Novan.
Nova seisoi karsinassaan takapuoli oveen päin. Tamma näytti apaattiselta, mutta ei kuitenkaan sairaalta. Avasin karsinan oven riimu kädessäni. Nova kääntyi salamannopeasti. Näytti siltä, että sen ilme kirkastui. Eihän niin edes voisi tapahtua, mutta ainakin niin oli kiva ajatella. - Tervehdys, neitiseni! tervehdin Novaa. Nova hörähti. Sen korvatkin kääntyivät pystyyn. Pujotin riimun ruskeaan päähän. Nova hörähti taas. Otin tammalta fleeceloimen pois ja aloin sukia sileää karvaa. Nova oli aina niin puhdas! Minun oli aina helppo sukia tamma puhtaaksi, ja niin oli tälläkin kertaa. Koskaan ei kestänyt yli puolta tuntia - nimittäin joskus unohduin kiillottamaan kylkiä - kauempaa. Tämä päivä ei ollut mikään erikoinen, ei. Kuitenkin päätin jättää pintelit pois, koska tuskin Nova niitä tarvitsisi. Bootsit laitoin kuitenkin.
Samassa Destiny avasi tallin oven ja pujahti nopeasti sisään. - Hyrr, kun tuolla on kylmä! tyttö huudahti. - Niin on. Vedin takkini kauluksen ylemmäs. - Nassu oli pirteällä tuulella, mutta sitä ei kiinnostanut yhteistyö sitten ollenkaan, Destiny valitti. - Toivottavasti Nova ainakaan ei saa mitään kohtauksia, sanoin. Destiny nyökkäsi ja väläytti nopean hymyn. Sitten tiemme erosivat ja palasin Novan luokse.
Suitsin Novan ripein ottein. Tamma oli koko ajan niin innostunut, ja kukaan ei taatusti ymmärrä, kuinka paljon se halusi liikuntaa. - PÖÖ! Ayla huudahti yhtäkkiä takanani. - Ai moi! vastasin iloisena. - Ihanaa, kun ei tarvitse olla ainoa. Tulisitko tuuppaamaan maneesiin? Ayla kysyi. - Joo, sinne olinkin menossa. Aioin kyllä mennä ilman satulaa, mutta... joka tapauksessa olen tulossa, vastasin hymyillen. - Kiva! Menen satuloimaan Foggyn. Muista tonttulakki! - Voin ottaa joulumusiikkiakin, vastasin silmää iskien. Ayla naurahti ja juoksi nopeasti Foggyn karsinalle. Minä puolestani juoksin nopeasti hakemaan tonttulakit ja mankan.
Tallituvassa oli mankka, josta oli kuunneltu jos jonkinlaista musiikkia. Tällä kertaa se saisi soittaa joulumusiikkia Aylalle ja minulle. Tonttulakkeja en kuitenkaan meinannut löytää, ennen kuin älysin katsoa kaappeihin - totta kai minulla oli oma tonttulakkini kaapissa, ja niin oli Aylallakin. No, otin kaikki mukaani ja juoksin takaisin talliin. Ovi narahti ikävästi.
Laskin mankan ja joululevyn oven eteen. - Oletko valmis? kysyin Aylalta. Pysähdyin Foggyn karsinan eteen. - Joo, ihan kohta. Tämä porsas kun sattuu vähän pullistelemaan, niin tulen, kunhan saan vyön kiinni, Ayla sanoi ähkien. Saimme ihan mahdottoman naurukohtauksen. Onneksi Ayla sai siitä "lisää voimia" jolloin Foggyn satulavyö ylsi viidenteen reikään. Minunkin oli mentävä hakemaan Nova.
Avasin Novan karsinanoven niin että kolahti, ja kovaa kolahtikin, mutta onneksi Nova ei säikähtänyt. Tamma hipsutteli ripeästi perässäni. Jätin karsinanoven auki ja otin mankan käteeni. Kypärähän minulla jo oli - ja sen päällä tonttulakki. Kyllähän rämäpäätkin (ainakin joskus) muistavat ottaa huomioon turvallisuudenkin. - Laita ovi sitten kiinni, Ayla huudahti ovelta. Totta kai laitoin. Eihän se olisi kivaa, että kaikki joutuisivat tuntemaan sen hirveän kylmyyden - mutta siitä lämpimään maneesiin!
Maneesissa oli 13,5 astetta lämmintä. Paikka oli täydellinen pienelle ratsastukselle. Käänsimme Novan ja Foggyn kaartoon ja nousimme selkään. Jalustimia meidän ei tarvinnut säätää. - Hei, se joulumusa! Ayla huudahti. - Ai niin! vastasin. Onneksi mankka oli katsomon penkillä, joten ylsin siihen helposti jopa Novan selässä. Pian ilmoille kajahtikin jouluisia säveliä. Keräsin Novan ohjat käteeni ja käänsin tamman voltille saadakseni tilaa siirtyä uralle. Siitä vaihdoin suunnan täyskaarrolla. ALoin taivuttaa Novaa enemmän. Tänään päätin treenata enimmäkseen yhtä asiaa: raviväistöä, joka sujui kuin painajainen.
Novan lämmettyä otin hieman pohkeenväistöä käynnissä. Se sujui hienosti, kuten aina. Mutta kun nostin ravin - äh, pakko se on kertoa, niin kauheaa kuin se onkin. Nova hypähti sivulle rumin askelin, enkä ollut tyytyväinen. Jatkoin sinnikkäästi. Muistin sen päivän, jolloin Iidalla oli vaikeuksia Aksun kanssa. Vilja ja minä olimme nauraneet, mutta nyt tiesin, miltä se tuntui. En vain saanut Novaa rennoksi, jotta se olisi alkanut taipua paremmin. Niinpä luovutin ja vaihdoin suunnan. Tein paljon kiemurauria joilla ylitaivutin Novaa, jotta tamma alkaisi taipua. Samalla ravin oli pakko hidastua.
Vaihdoin taas suunnan ja tein lisää kiemurauria. Pikkuhiljaa ravi oli siedettävää ja Nova liikkui rennosti. Silloin tamma liikkui kuin GP-tason kouluratsu - jollainen Nova kyllä olikin. Jännittyen - yritin kyllä olla rento - siirryin pitkälle sivulle ja yritin väistöä. Sitten - TADAA, Nova liikkui niin upeasti! Nova ihan oikeasti väisti, ja vielä ravissa! Olin enemmän kuin tyytyväinen. Annoin Novalle heti vapaat ohjat ja taputin tammaa ainakin viisi minuuttia. Olin niin iloinen!
Tunti ja 45 minuuttia olin tuupannut raviväistöjä hoitohevoseni kanssa, 2 tuntia ja 5 minuuttia olin hoitanut sitä ratsastuksen päätteeksi. Nyt oli kuitenkin jo ilta, ja se tarkoitti iltaruokintaa. Ayla ja minä haimme ruokavarastosta kaurat. Nova alkoi heti rouskuttaa innoissaan ja tyytyväisenä itseensä. Haimme hevosille - ja ponille - vielä reilut kasat heinää, sitten menimme vintille vilttien alle.
Hytisin, vaikka minulla oli kaksi vilttiä päällekkäin. Katsoin ikkunasta ulos. - Ihan kuin New York, Ayla sanoi. - Kuinka niin? kysyin. - Öhm... ei mitään. Ayla punastui. - Kerro nyt vaan! yllytin. - No, en vaan ikinä unohda sitä, kun olimme New Yorkissa. Se on niin mahtava paikka! Onnistun aina kuvittelemaan itseni sinne ja löytämään samanlaisia asioita, vaikka Suomi ja New York ovat ihan kuin yö ja päivä, Ayla selitti katse ulkona. - Mikäs ulkona nyt näyttää samalta kuin siellä suurkaupungissa? kysyin. - Äsh. Sannan talon ikkunoista loistaa valo, ja siitä kai sain päähäni jotain Nykistä... olen vaan niin väsynyt. Ayla haroi hiuksiaan. - No, se on totta, hymyilin. Otin taskussani olevan kynän ja aloin piirtää vilttien pesuohjeisiin. - Sydän, Ayla sanoi. - Claudia Sydän Nova, vastasin kikattaen. Aylakin alkoi kikattaa, ja saimme päivän toisen naurukohtauksen.
Juttelimme varmaan tunnin niitä näitä, kunnes kello oli seitsemän illalla. Silloin Sanna tuli talliin tekemään tarkistuskierrosta. - Ai moi! Huomasin teidät vasta äsken, Sanna sanoi. - Tiedetään: sinulla on kamala kahvinpuute. Silloin aina tulet tänne hourailemaan, Ayla sanoi totisena. - Niinpäs onkin. Tuletteko tekin? Sanna nauroi. - Tullaan, vastasimme yhteen ääneen. Päivän kolmas naurukohtaus. Naurun vallassa lähdimme iltakahville Sannan kämppään.
Ekstratehtävän sanat on siis alleviivattu. Sakun kommentti
Hyvä että pidät tallia siistinä, joidenkin muiden kohdalla siisteys ei ole aivan samalla tasolla.. Kyllä Nova varmasti piristyi kun kävit sen luona. Tonttulakit ja joulumusiikki tuovat tunnelmaa myös maneesissa oloon, ratsastamisen ei tarvitse aina olla niin yksitoikkoista. Raviväistö ei ole ollenkaan niin helppoa kuin miltä se voisi näyttää, kuten varmasti huomasit. Hienoa että Nova kuitenkin kulki lopussa hyvin, se on alkanut tottelemaan sinua erinomaisesti. Ja jos totta puhutaan, niin New York on kyllä paljon isompi verrattunua Suomeen, tosin sitä ei usko ennenkuin omin silmin näkee. Sannan kahvhammasta kolottaa aina, jos näette että pannu on tyhjä, niin lisää saa keittää!
18,20v€ + ekstra
|
|
|
Post by Claudia on Dec 13, 2013 15:43:01 GMT 2
"- Kuinka tylsäääää tämä elämä voi olla? marisin satulahuoneessa. - TOSI tylsää, tietäisitpä minkälaista meillä on, Vilja vastasi. - Mitä voisin tehdä? kysyin. - Tee Novalle kuva karsinanoveen! Vilja ehdotti. - Joo! Hyvä idea, alankin piirtää sitä heti. Hymyilin Viljalle, joka ojensi minulle paperia."
Klikkaamalla kuvaa saa sen niin isoksi, että sen voi laittaa päikyn kanteen. Tietenkin jos isomman version voi tallentaa x) Sakun kommentti Novalla ei vielä ollutkaan karsinakylttiä, hienoa että päätit tehdä sellaisen! 9,50v€Attachments:
|
|
|
Post by Claudia on Dec 26, 2013 17:39:17 GMT 2
Talvinen maastopäivä runon muodossa
On talvinen aamu kun talliin astun, se hauskaa ei ole, kun sulaan lumeen kastun. Nova hirnahtaa, tietää että heinää saa. Hieman tammaa ihmetyttää: kävelevä kasa ohi tepsuttaa. Tamma huiskauttaa päätään ylös, alas, jännittää - silti pidä kylmänä pää. Ohhoh, höpsö hoitaja se olikin vain, enää ei pelko vaivaa lain.
Hieman tammaa närkästyttää, kun hoitaja ovella kyttää. Pian se tulee harjaamaan, ajattelee Nova vaan. Viimein avaan karsinan oven, Nova odottaa ei voi kuin toven: "On pakko päästä ulos, maastoretki on tulos!" Naureskellen harjasin Novan, tuon pienen tamman soman. Vielä kaviot putsataan, Destiny maastoseuraksi kutsutaan.
"Onko kivaa?" Desi tivaa. Vastaan että tietenkin on, riemu maastossa on loputon. Pienet laukat otetaan, ja lumi peittää maan. Kisu hieman säikkyy, silti Desi selässä pysyy. Novalla on hauskaa, ei työ olekaan tuskaa. Loppu mennään rauhassa naurun muhiessa mahassa. Pian tämä kikatus ilmassa kajahtaa, mutta eikö muka nauraa saa?
Ilta on vaihtunut, kun talliin saavutaan. Iloisesti karsinalle vaaputaan. Nova pääsee irti suitsista uusista, kiiltävistä mustista. Hieman harjausta, hyvä tulee, juuri silloin Sanna ovet sulkee. Nopeasti toivotetaan hyvää yötä, kohennan vielä loimivyötä. En haluaisi tammaa jättää, mutta niin se on kun Sanna asian päättää. Kotiin vie siis oma tieni, mutta iloinen on mieli!
//Huonoiten toteutettu "tarina", minkä voin kuvitella. Korjattavaa löytyy vaikka kuinka paljon. Nyt mä kyllä ihmettelen, että miten mun äikän numero voi olla 10-, jos mä en osaa edes runon perusteita. No, tollanen tuli, ja se on vähän mikä on.
Sannan kommentti
Mun mielestä tämä oli ihan hyvä runo. Jotkut kohdat eivät rimmanneet yhteen, minkä vuoksi runo saattoi "tökkiä" joissain kohdissa. Laitoin tähän alle esimerkin, miten saisit riimit kuulostamaan paremmilta. "Makutuntumalla" pärjää aika pitkälle, kannattaa vain kuulostella tekstiä ja muokata sitä sen perusteella! Kannattaa pyrkiä siihen, että riimipareissa on sama määrä tavuja. Jos tavut eivät kuitenkaan mene tasan (alla olevissa korjauksissa 5. ja 6. säkeet), riimipari kannattaa jättää katkelman (kappaleen) loppuun ytimekkäänä päätöksenä.
Hieman tammaa när-käs-tyt-tää, kun hoitaja ovella vie-lä kyt-tää.
Pian se tulee har-jaa-maan, ajattelee Nova kau-huis-saan.
Pienet laukat otetaan, ja lumi peittää maan. (<-- loppuriimiksi)
Kisu hieman säik-kyy, silti Desi selässä roik-kuu.
14,30v€
|
|
|
Post by Claudia on Dec 29, 2013 14:55:56 GMT 2
Havahduin kolahdukseen. Olin ollut niin ajatuksissani, etten huomannut, kun helosan putosi lattialle. Nostin rasvan heinäpaalille ja jatkoin Novan turvan puhdistusta. Tamma oli ilmeisesti telonut sen ulkona, nimittäin sieraimen yläpuolella oli pieni, mutta vuotava haava.
Nova riiputti päätään surkeasti. - Nova hei, puhelin tammalle. - Ei voi olla noin kamalaa. Yhtäkkiä Nova kiskaisi päänsä ylös niin että riimunnarun lukko aukesi. Tamma ravasi isoin askelin ulos tallista. - Ei hel... aloitin katsoessani Novan perään. Nostin narun maasta. Lukko oli jumissa. Huokaisten nappasin Rionan riimun ja juoksin ulos tallista.
Heti pihalla törmäsin Destinyyn, joka oli tullut kävelylenkiltä Pipsan kanssa. - Anteeksi, mumisin. - Taidat olla Novan perässä? Desi kysyi. - Se karkasi. - Se meni tuosta noin, Harjulenkiltä metsään, Destiny kertoi. - Okei. Ei kyllä yhtään huvita mennä rämpimään sen perässä, vastasin tylsistyneesti. - Arvaa montako kertaa Pipsa karkasi ojaan? Destiny kysyi ja pyöritteli silmiään. - No joo. Mut nyt mun varmaan pitää mennä hakemaan se hevonen, sanoin. Juuri kun olin kääntymässä, Destiny sanoi: - Claudia, tuunks mä mukaan? Käännyin. - Joo, se olis kiva, vastasin. - Mä vien vaan Pipsan pois, Desi sanoi ja hymyili.
Varttia myöhemmin istuimme hajareisin Kisun selässä. Destiny käänsi Kisun Harjulenkiltä metsään, sinne, minne Nova oli kuulemma mennyt. - Ootko ihan varma, et se meni tästä? kysyin. - Ihan varmasti meni, Destiny sanoi totisena. Huokaisten hellitin otettani Destinyn ympäriltä ja loikkasin alas Kisun selästä. - Mene Kisun kans Pirunpolkua päin, mä meen tästä suoraan kunnes tuun isolle tielle. Sopiiko? ehdotin. - Okei, Desi vastasi. Kuulin, kuinka Destiny paukautti pohkeensa Kisun kylkiin. Destiny käänsi Kisun kohti Pirunpolkua. Minä puolestaan jatkoin matkaa syvemmälle metsään.
- Nooovaaaaa! NOVA! Novaaa... huhuilin. Minulle ei vastannut kuin huoleton pikkulintu, joka lenteli oksalta toiselle. - TERRANOVA! Tänne ja heti! huudahdin. Ihan kuin olisin nähnyt vilauksen ruskeaa puiden lomassa. Astuin pari askelta eteenpäin. En halunnut säikäyttää Novaa, jotta saisin sen kiinni. Varovaisesti nousin varpailleni ja kurotin nähdäkseni, mitä koivikossa oli. Samassa kuulin kärsivän hirnahduksen. Se kuului kauempaa, ja toisesta suunnasta. Katsoin vielä kerran, että Nova ei ollut koivikossa. Sitten lähdin juoksemaan kohti hirnahduksia. Ääni voimistui ja voimistui ja minä juoksin aina vain kovempaa ääntä kohti. Tiesin, että olin pian siellä, mistä hirnahdukset kuuluivat.
- NOVAAAA! kiljaisin. Näin tamman kivikossa. Sen jalka oli varmaan jumissa kivien välissä. - Nova, eiiii... Juoksin viimeiset metrit kivikkoon Novan luokse. Siirsin pois ne kivet, jotka jaksoin. Nova hirnahti sydäntäsärkevästi. - Odota, kultapieni. Pian pääset irti... Sain viimeisenkin ison kiven siirrettyä pois Novan jalan päältä. Loksautin narun tamman riimuun. Nova ei kuitenkaan halunnut liikkua. - Novaaa... eeeeeii! Lysähdin maahan puristaen otettani riimunnarusta. Kyyneleet alkoivat valua poskiani pitkin.
Minun oli pakko koota itseni. Minun oli pakko soittaa Destiny, Sanna ja eläinlääkäri paikalle. Mutta... en vain voinut. Pystyin nousemaan ylös kylmästä maasta, en muuta. En voinut - tai siis olisin voinut, mutta en vain... voinut... - tehdä mitään Novan avuksi. - Nova. Tiedän, että sinuun sattuu, mutta sinun on PAKKO tulla edes vähän matkaa perässäni. Näetkö tuon koivikon? Se ei ole yhtään kaukana, Nova, sanoin. Nova kuunteli korvat hörössä, kun puhuin sille. - Meidän täytyy päästä tuon koivikon taakse. Siellä on autotie, jonne Sanna voi ajaa trailerin. Pliis, Nova pieni... yritetään edes! Tai... ehkä Sanna voi ajaa kopin polulle. Mutta silti meidän on liikuttava. Nova, TULE!
Kiskaisin Novan riimusta niin kovaa kuin jaksoin. Ihme ja kumma, tamma liikahti pari askelta! Tosin se teki sen hyvin hitaasti ja varovasti. Juuri noin, hyyvä tyttö, ajattelin. Pyysin Novaa vielä eteenpäin. - Hienoa! huudahdin Novan ottaessa pari raviaskelta. - Tämä onnistuu, Nova! Juuri silloin kuulin auton ääniä polulta päin. Käänsin katseeni Sannan autoa päin.
Sanna juoksi Novan luo Destiny, Loci, Ayla, Vilja, Iida ja Stefan perässään. - Onko Nova kunnossa? Sanna kysyi huolestunut ilme kasvoillaan. - En tiedä... - Mene sinä autoon. Iida saa pitää sulle seuraa. Me muut saadaan kyllä Nova koppiin, Sanna päätti. Hitaasti kävelin Iidan luo. Iida tarttui minua kädestä ja veti minut lähemmäs autoa. Vastahakoisesti seurasin Iidaa. Katsoin taakseni. Nova parka ei halunnut liikkua minnekään. - Voih... juuri kun sain sen ravaamaan... mietin hiljaa ääneen. - Claudia, Iida sanoi auton ovi auki. En voinut muuta kuin mennä autoon. Kukaan ei kaivannut apuani. Mitään ei olisi tapahtunut, jos Nova ei olisi karannut... eikä se olisi karannut, jos en olisi päästänyt sitä irti.
En voi sanoin kuvailla, kuinka kamalalta tuntui kuunnella Novan hirnahduksia. En saanut tehdä mitään, vaikka Nova suostui jopa ravaamaan pyynnöstäni. En saanut tehdä muuta kuin istua autossa polvet rintaa vasten ja katsella, kun muut epätoivoisesti yrittivät saada Novan koppiin.
Pian en voinut enää kuunnella, kuinka Nova hirnui. Istuin autossa pää polvissa. En välittänyt edes Iidasta, joka yleensä onnistui saamaan minut hyvälle tuulelle. Siis jos joskus olin huonolla tuulella. Varmaan meinasin nukahtaa, koska heräsin Iidan sanoihin: - Clau, Sanna sai Novan koppiin! - Aha... mumisin. Painoin pääni takaisin polviin ja suljin silmäni. Mitä oikein olin mennyt tekemään?
Enää en muista, mitä tapahtui sen jälkeen kun Sanna sai Novan koppiin. Muistan vain sen, kuinka Sanna herätti minut autossa. Olimme päässeet perille Nova mukanamme. - Onko se kunnossa? kysyin. - No... kai sen jalka on venähtänyt. Mutta ei sen pahemmin. Se on vain vähän turvonnut ja hiestä märkä koko hevonen. Saisit mennä kuivaamaan sitä olkitupoilla, Sanna sanoi. - Jos edes hyväksyt minut sen karsinaan, mutisin niin, että kukaan ei kuullut. - Okei...
- Nova? kysyin varovaisesti tamman karsinan kohdalla. - Oletko siellä? Vastaukseksi sain väsyneen hörähdyksen suoraan karsinan nurkasta. Avasin karsinan oven ja suljin sen perässäni. Otin maasta tukon olkia ja rutistin ne kasaan. - Rauhassa, Nova. En tee pahaa. En enää ikinä. Aloin kuivata tamman karvaa oljilla. - Lupaan, että jalkasi paranee, sanoin Novalle yrittäen kuulostaa vakuuttavalta. - Kyllä se paranee, sanoi ääni karsinan ovelta. Sanna. - Älä uskottele itsellesi, että olet tehnyt jotain väärää, Sanna sanoi. En halunnut kääntyä pois Novan luota. - Ai en ole? Kenen syytä tämä sitten on? kysyin. - Ei kenenkään, usko pois. Kuule, silloin kun kävin hakemassa Busterin, se karkasi. Karkasi heti, kun olin saanut sen ostettua! Niin että kyllä täällä muutkin päästävät hoitohevosensa karkuun. Sitä paitsi kaikki tekevät virheitä. Vaikka sehän oli vahinko, Sanna sanoi. - Anteeksi... sanoin itku kurkussa. Pudotin olkitupon maahan. - Ei se mitään, Sanna sanoi. Sitten nainen pudotti jotain Novan harjapakkiin. Sen jälkeen Sanna meni viereiseen karsinaan hoitamaan Rionaa.
Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hymähdin sukiessani Novaa olkitupolla. - Sanna, kauanko Novalla on sairaslomaa? kysyin. - Pari viikkoa, Sanna vastasi Rionan karsinasta. Hymyillen jatkoin Novan kuivaamista. Nova hörähti iloisesti ja huiskautti häntäänsä.
Sannan kommentti
Anteeksi kamalasti, en huomannut tätä tarinaa ollenkaan kun olit kirjoittanut uuden ennen kuin ehdin vastaamaan. No, ei tämä tuhottoman kauaa joutunut odottelemaan.
Välillä tosiaan tuntuu siltä, kuin hevoset ymmärtäisivät ihmisten sanoja – ja jopa ajatuksia! Joskus hevoset karkaavat ja ne saadaan pian kiinni ennen kuin mitään pahempaa ehtii sattua. Toisilla kerroilla ne saadaan kiinni vasta silloin, kun jotain on jo sattunut... niinkun Salli, jolle vuosi 2014 jäi kokonaan näkemättä. Varaan Novalle vielä varmuuden vuoksi eläinlääkärin tarkastuksen.
19,90v€
|
|
|
Post by Claudia on Jan 4, 2014 10:26:13 GMT 2
KylmäysoperaatioLaitoin vesiletkun takaisin paikoilleen ja otin hyllyköstä linimentin. - Paikallas nyt, Nova! komensin. Kiedoin muovipussin löysästi Novan jalan ympärille ja aloin pyörittää pinteliä pussin päälle. Nova paukautti pesuboksin seinää vapaalla jalallaan. - Lopeta jo! ärähdin. Nova huiskautti häntäänsä ja heitteli päätään. Ainakin jalat pysyivät paikoillaan. Lorautin linimenttiä muovipussin sisään. Tunnustelin pakettia kädelläni. Päätin lisätä linimenttiä, koska jalka tuntui vielä lämpimältä. - No niin, eihän se ollut niin kamalaa? kysyin noustessani. Irrotin Novan ketjuista ja loksautin sen oman riimunnarun tamman riimuun. Talutin Novan takaisin karsinaansa ps. Mä en osaa suurentaa kuvia xD Tein ton ilman piirtistä, joten se ei mikään hyvä kuva ole :-D Mä ainakaan en keksi mitään kommentoitavaa tosta kuvasta, se nyt on vähän mikä on... ajatellaan että tarina oli pääosassa X) Sannan kommentti
:-D Ihana tarina ja kuva kylmäysoperaatiosta!
15,80v€
|
|
|
Post by Claudia on Feb 15, 2014 8:11:06 GMT 2
Revittelyä matkalla jäälleLampsin talliin aavistuksen häpeissäni siitä, kuinka epäaktiivinen olen ollut. Novan jalkakin oli ehtinyt parantua... taas oli aika ryhdistäytyä. Uskalsin ajatella, että Luden vuokra oli jäänyt maksamatta monelta kuukaudelta, ja että Nova oli jo saanut uuden hoitajan. - Moi! Kiva nähdä sinuakin, ääni herätti minut. - Moi... käänsin katseeni nopeasti lattiaan. - Novan jalka on jo parantunut, niin että sillä voi tulla maastoon. Haluaisitko tulla mun ja Aylan ja Viljan seuraksi? kysyi Iida. - Miksei, vastasin. Onnistuin jopa väläyttämään pienen hymynkin. Enää en ehtinyt ajatella mitään kauheuksia. Tottuneesti kävelin Novan karsinalle. - Heissan, Nova, tervehdin hevosta. Nova hörähti ja pukkaisi minua turvallaan. Hymyillen raaputin tammaa otsasta. Uppouduin taas ajatuksiini, mikä ei ollut ollenkaan tapaistani. Unohduin silittelemään ja harjailemaan Novaa. Ainakin tuli harjattua kunnolla, mutta unohdin, että Ayla, Iida ja Vilja olivat varmaankin jo valmiita. Otin kaviokoukun pakista ja nostin Novan jalan ylös. - Claudiaaa! Joko Nova on valmis? Ayla huuteli Cindy käsipuolessaan. - Ai niin! Sillä ei ole vielä satulaa eikä suitsia. Tulen kohta! vastasin. Johan alkoi kaviokoukku heilua. Onneksi olin ehtinyt harjata Novan valmiiksi. - Ei me jakseta odottaa, Vilja heitti. Närkästyneenä heitin kaviokoukun harjapakkiin. - Tule ilman satulaa! Nopeasti nyt, Ayla komensi. No, hätäinen ja tyhmä johtopäätös oli lähteä jäälle ilman satulaa, pelkällä juoksutusvyöllä. Siinä taas nähtiin kuka on hurjapää. Iida, Vilja ja Ayla olivat jo ratsujensa selässä, kun tulin pihalle. Ayla alkoi hihittää satulahökötykselleni, mutta tuimasti häntä katsottuani tytön naama oli taas peruslukemilla. Hypättyäni komealla tarzanhypyllä uljaan ratsuni selkään pääsimme lähtemään kohti Harjulenkkiä, jonka kautta ratsastaisimme jäälle. Pian Nova kuitenkin säikähti tien yli juoksevaa oravaa, joten meinasin tippua jo alkumetreillä. Vilja naurahti Ronnien selästä. Kieltämättä minuakin alkoi naurattaa; olisi ehkä kannattanut laittaa se satula... no, nyt Novalla on juoksutusvyö, joka ei voi satulaksi muuttua. "Pienillä" avuilla sain Novan taas aisoihin. Jäimme pyörimään pienelle aukealle, jotta saisimme hevoset lämpimiksi. Käänsin Novan voltille ja yritin taivutella sitä. Nova tosin keskittyi lähinnä tarkkailemaan kaikkea, mitä nähdä saattoi. Sinnikkäästi yritin pitää pohkeeni kiinni tamman kyljissä ja tehdä paljon puolipidätteitä. Nova reagoi apuihini huomattavasti hitaammin kuin jossain muualla, joten minulla tosiaan oli tekemistä. Yritin olla askeleen Novaa edellä, jotta se ehtisi toimia oikeaan aikaan. Kokeilin tehdä pari väistöä, tosin luovutin heti ensimmäisellä askeleella. No, jos ei pohkeenväistöjä, niin sitten laukkaa! Puristin pohkeeni Novan kylkiin ehkä aavistuksen liian voimakkaasti, koska Nova hypähti sivulle ja pyrähti kamalaan kiitolaukkaan. Sellaiset laukkapyrähdykset ovat maailman parhaita, mutta tiesin, että nauran vain niin kauan kuin pysyn selässä. Nyt en kuitenkaan välittänyt siitä. Koulutuuppari-Claudia oli poissa, tilalle tuli puskaridaajajockey, joka laukkasi täysillä Aylan, Viljan ja Iidan ohi. - Säästä sitä hevosta jäällekin, Iida huusi perääni. - Odota nyt meitä! Katsoin taakseni. Iida yritti saada poninsa laukkaamaan, muttei oikein onnistunut. Sporttinen pystyharja Ronnie kuitenkin laukkasi kannoillani, laukkaponi Cindy oli jo ohittanut muut. Ayla ja Cindy olivat jo jäällä, kun laukkasin paikalle Ronnie perässäni. Ronnie... ilman ratsastajaa! - Mihin Vilja jäi? kysyin. Paikalle saapununeella Iidalla ei ollut aavistustakaan. - Voi herranjestas sitä nuorta naista! Ayla puuskahti. Pian Ayla kuitenkin alkoi kikattaa hysteerisesti. Niin koko hoitajalauma nauroi nauramasta päästyään mestariratsastaja-Viljalle, joka kipitti paikalle närkästyneenä. Vilja oli pudonnut Ronnien matkiessa Novaa säntäämällä hurjaan laukkaan ratsastajan aavistamatta mitään. - Eiköhän laukat riittäny tälle päivälle, Vilja totesi. - Joo, Ayla ja Iida vastasivat kuorossa. - No, sittenhän matka vie tallille päin... ps. teen novalle uuden kyltin jossain vaiheessa (; nyt tuli vähän hutaistu tarina, mutta elonmerkki mikä elonmerkki:D Sannan kommentti
Olipa kiva ajatus lähteä jäälle revittelemään kavereiden kanssa! Siellä on hyvä ratsastaa kovilla pakkasilla ja silloin, kun jää on varmasti kestävää – hevoset painavat kuitenkin sen verran paljon, ettei muutaman sentin jää pidä niitä kuivilla. Avonainen, suuri "jääpreeria" houkuttelee laukkaamaan, eikä kiitolaukoilta todennäköisesti voida välttyä ollenkaan. Muistathan aina ratsastuksen jälkeen katsoa, että Novan jalat ovat kunnossa – etenkin sen yhden vahingon jälkeen niistä kannattaa pitää hyvää huolta, ettei vanhat vammat pääse yllättämään uudelleen.
Tarina oli siisti ja kieliopillisesti lähes kokonaan virheetön! Omasta mielestäni olisit voinut lisätä siihen enemmän leipätekstiä (kamala sana, mulla ei ole mitään hajua miksi siinä pitää mainita leipä) repliikkien määrän suhteuttamiseksi. Leipäteksti on kuitenkin tarinan ydin, eikä ole välttämättä kovin hyvä juttu, jos se korvataan kokonaan vuoropuhelulla. Kerrot hauskasti ja eloisasti, tarinoidesi menoon on helppo päästä mukaan ja eläytyä.
"Kieltämättä minuakin alkoi naurattaa; olisi ehkä kannattanut laittaa se satula..." -> Kun halutaan selventää virkettä toisella virkkeellä, käytetään ihan tavallista kaksoispistettä. Tässä käytit puolipistettä (. Puolipistettä käytetään pilkkua voimakkaampana silloin, kun piste tuntuu liian vahvalta erokkeelta. Puolipisteen käyttö kannattaa jättää vähemmälle, sillä voidaan pienissä määrissä "maustaa" tekstiä. -> "Kieltämättä minuakin alkoi naurattaa: olisi ehkä kannattanut..."
16,70v€
|
|
|
Post by Claudia on Feb 20, 2014 17:10:25 GMT 2
20.02: Koulutuuppari tuli takaisinJoo-o, maailmassa on paljon kaikenlaista, mitä voi hevosen kanssa tehdä - kuten esimerkiksi ilman satulaa, peltolaukat, maastot, temppuilut tallipihassa, esteet - mutta silti pitää joskus treenata kouluakin. Ei sillä, että se jotenkin kamalaa olisi, päinvastoin! Kunnon kouluvääntö on kivaa, paitsi silloin, kun ei onnistu. No, sellaisen kouluratsun kuin Novan kanssa kaikki sujuu, ainakin pitäisi sujua - minkäs sille voi, jos puskaridaajan alla on geepeetason kouluhevonen. Olen kyllä huomannut, että monen viikon maastojakson jälkeen tunnen olevani pahainen puskaratsastaja... mutta löpinät sikseen, tänään kuitenkin olisi tarkoitus treenata koulua niin, että hiki virtaa, ja niin, että meinaa kuolla väsymykseen, kun antaa itselleen luvan laskeutua satulasta. Eikä alas tulla, ennen kuin satulanpolttamia on vähintään kymmenen!
Näin hiihtolomalla pääsin tallille aikaisin. Ilmassa oli kirpeyttä, mutta nousevan auringon saattoi nähdä tallin edessä kohoavan mäen takaa. Oli aivan samanlainen pakkaspäivä kuin kirjoissa - ainahan ne ovat kirpeitä ja kylmiä, mutta aurinko paistaa. Aamu oli myös kaunis kimaltelevine lumikiteineen ja kuurankukkineen. Tunsin jotain niin kummallista, etten voinut nostaa nenääni päiväkirjasta, joten raapustin epämääräisiä harakanvarpaita kävellessäni Metsälammelle.
- Huomenta! huikkasin aamutallia tekevälle Meijulle. Meiju mumisi jotain vastaukseksi. En ole ollut koskaan hyvä smalltalkissa, joten en vastannut enää mitään. Ajatukseni olivat joka tapauksessa jo koulutunnissa.
Nova noukki viimeisiä heinänkorsia suuhunsa, kun kipitin katsomaan tammaa kaltereiden välistä. - Huomenta, Nova! Tänään treenataan koulua ja kunnolla, pälpätin. Avasin karsinan oven hiljaa, ettei se narissut. Nova oli jo valmis lähtemään ulos, joten pujotin riimun tamman päähän ja loksautin riimunnarun siihen kiinni. - Eihän Nova tarvi loimea? kysyin. Nova selvästi sanoi "en, mennään nyt vaan". - Ei, jos liikutat sen nyt aamusta, parin tunnin päästä ehkä. Veisitkö samalla Kisun? Meiju astui ulos Pipsan karsinasta heinänkorsi suupielessään. Nyt oli minun vuoroni mumista "joo" ja napata Meijun ojentama Catnip mukaani. - Tulkaas nyt, neitoset, sanoin pyytäen tammoja liikkumaan nopeammin.
Laskin Kisun irti ensin. Nova köpötteli perässäni kiltisti melkein keskelle tarhaa ja malttoi jopa odottaa, että päästän sen irti. Taputin Novaa kaulalle, ennen kuin se juoksi Kisun perässä tökkimään viereisen tarhan shettiksiä. - Oo siellä vähän aikaa. Mä käyn laittamassa sun kamat valmiiks, sitten pääset elementtiis kouluradalle, sanoin Novalle hu*neena. Nova tuskin välitti puheistani, kunhan heitteli päätään ja ravasi häntä tötteröllä. Hymähdin sille pikku draamakuningattarelle sulkiessani portin. Jätin Novan ja Kisun narut aidalle. Solmin molempiin vetosolmut, jotta ne pysyisivät, ennen kuin lähdin.
Kävelin tallituvan kautta satulahuoneeseen. Nappasin Novan kamat Kisun vierestä ja lösähdin sohvalle sieni kädessäni. Aloitin suitsista raapimalla suurimmat likaklöntit pois. Kannatti olla terävät kynnet! Hieroin sieneen satulasaippuaa ja valelin suitset kauttaaltaan. Purkamaan en ryhtynyt, sen ajattelin tehdä joku toinen päivä, koska nythän minulla oli muita suunnitelmia. Painoin pääni sohvan käsituelle ja heitin suitset koukkuun kuivumaan. Vedin satulan syliini ja raaputin siitäkin suurimmat liat pois. Satulaa en sen suuremmin käsitellyt, mitä nyt vähän siistin likaisimpia kohtia. Varusteidenpesupäivä pitäisi todellakin pitää, mutta ei tänään.
Juoksin taas Novan ja Kisun tarhalle. Destiny oli ilmeisesti hakenut Kisun jo pois, koska Nova seisoskeli yksin portilla. Irrotin riimunnarun aidasta ja loksautin sen kiinni Novan riimuun. Tamma ei ehtinyt juosta karkuun, joten päästin narun pitkäksi ja tiputin lankut alas. Novan mentyä jätin portit auki, eihän tarhaan enää kukaan mennyt.
~ Jatkuu!
Sannan kommentti
Talvet ovat parhaillaan aina aamuisin – yön pakkasten jälkeen aamun kirkkaat valonsäteet jäätyneillä kuurankukilla kimmeltävät satumaisen kauniisti. Minä satun pitämään talvesta, tästä siihen taitaakin löytyä syy. Kiva, että jaksat pitää Novan varusteistakin huolta!
Kirjoitat kauniisti ja sopivan humoristisesti. Olet taitava kuvailemaan tapahtumia sekä ympäristöäsi ja käytätkin sitä taitoa paljon. Kuvaileminen antaa tekstiin sen tietyn säväyksen, joka pitää lukijan kiinnostuneena tarinasta ja sen lukemisesta. Erityisen hienosti olit kirjoittanut tarinan ensimmäisen kappaleen: se toimi ikään kuin esipuheena tulevalle tarinalle. Keep going!
Loput sitten jatkossa.
|
|
andy
Tutustuja
Posts: 2
|
Post by andy on Feb 28, 2014 16:19:50 GMT 2
ensimäinen päivä Novan hoitajana. heräsin kello11 aamulla ja puin ja juoksin suoraan metsälammelle vaikka aamupala jäi syömättä kun pääsin metsikselle Nova oli vastassa entisen hoitajan kanssa. Nova oli niin ihana että olin melkein pyörtyä juoksin Novan luo ja otin naisen kädestä paperin ja sanoin moikka olin niin onnessa kieriskelevä neli apila kun voi. Voiko tämä olla totta (rofl)kyllä se on juoksin hakemaan Novalle heinää ja kun hän oli syönyt vein hänet karsinaan.Silittelin häntä ja harjasin mutta jotain hän vielä halusi mutta mitä? hain hänelle vielä pari porkkanaa.olen ollut niin onnellinen etten ole huomannut ajan raksuttamista kello on jo 8 pitäisi lähteä.voi kun astuin ovesta Nova jäi katsomaa surullisesti päätin että en lähde vielä ihan sama mitä äitini sanoo en lähde. soitin äidilleni ja kysyin lisä aikaa äitini sanoi etten saa jäädää ennen pimeen tultua pitää olla kotona ajattelin samalla että "voisihan sitä mennä kotiin jo kun Nova on nukahtanut jo".No minä lähdin kotiin päin kun muut tallilaiset jäivät sinne mietin mitä reittiä sinne olisi nopein reitti. no päädyin sitten pirunmetsän poikki.kun pääsin koti ovelle muistin että avaimeni jäi tallille no soitin ovikelloa ja äitini tuli avaamaan oven selitin minkä takia soitin ovikelloa.menin nukkumaan mutta päässäni pyöri niin paljon asioita että en malttanut nukahtaa äitini oli jo nukahtanut joten hiivin yläkerran rappuset alas ja lähdin katsomaan Novaa.tulen ennen aamua takaisin ettei äitini huomaa laitoin 5 aamulla herätyksen että tajusin lähteä Nova nukkui ja menin hänen viereen ja nukahdin.aamu tuli ja heräsin 5 herätys kelloon kukaan ei ollut vielä tallilla no juoksin kotiin ja otin avaimeni hiivin takaisi huoneeseeni ja unohdin vaihtaa talli vaatteet pois. aamulla menin aamu palalle ja äiti kysyi minulta minkä takia haiset hevoselta ja sinussa on myös heiniä jouduin selittämään koko jutun ja äiti sanoi että minun täytyy kertoa seuraavalla kerralla etten saa unta.
Sannan kommentti
Olipa kerrassaan mielenkiintoinen tarina ja uskomattomat tapahtumat. Tallin ovet ovat yöaikaan lukossa, etteivät murtovarkaat ja muut hiipparit pääse pahantekoon. Yö ei välttämättä ole paras aika tallilla vierailuun, mutta tapansa tietysti kullakin.
Seuraavalla kerralla sinun kannattaa kirjoittaa teksti huolellisemmin. Pisteen jälkeen tulee aina välilyönti, ja uusi lause alkaa aina isolla alkukirjaimella. Myös erisnimet, kuten henkilöiden- ja paikannimet aloitetaan aina isolla alkukirjaimella (esim. Metsälampi, Nova, Terranova, Pirunmetsä). Kun kaksi sanaa muodostavat yhteisen käsitteen, syntyy yhdyssana (esimerkiksi tee + pussi = teepussi).
neli apila = neliapila lisä aikaa = lisäaikaa herätys kelloon = herätyskelloon kotiin päin = kotiinpäin
8,20v€
|
|
|
Post by Enni on Mar 28, 2014 16:12:17 GMT 2
Pe 28.3. Vhdoinkin
Vihdoinkin! Olin odottanut tätä päivää niin kauan. Pääsisin vihdoinkin näkemään uuden hoitsuni Novan. Istuin bussissa matkalla kotiin syömään ja pukemaan ennen tallille lähtöä. Selailin puhelimella Novan kuvia Sukupostista. Matka meni nopeasti, ja olinkin jo pian kotiovella avain kädessä.
Kello oli jo lähemmäs neljää, mutta onneksi minulla olisi koko ilta aikaa tutustua hoitsuuni. Ahmin nopeasti pari paahtoleipää, ja vedin ratsastushousut jalkaani. Pakkasin tallikassiini eväsleivän ja muutaman porkkanan. Sitten juoksin pihalle ja otin pyörän alleni. Tallille ei ollut kovin pitkä matka. Ilmakin oli mainio. Aurinko paistoi kuumasti taivaalla, ja oli miltein 10 astetta lämmintä.
Saavuin tallin pihaan, ja parkkeerasin pyörän sille tarkoitettuun telineeseen. Astelin tallikassi olalla talliin sisälle. Tallissa oli melko hiljaista, eikä muita hoitajia näkynyt. Katselin hieman ympärilleni. Hevoset näyttivät rauhallisilta. Etsin Novan karsinan, joka löytyikin melko nopeasti. Tervehdin tammaa karsinan ulkopuolelta, ja lepertelin sille jotain. Se oli kyllä upea ilmestys! "Olet sä kyllä nätti.", hihkaisin sille vielä ennen kuin lähdin viemään kassiani kaappiini.
Satulahuonekin oli autio. Katseskelin jälleen ympärilleni. Värikkäät satulahuovat näyttivät hauskoilta! Laitoin kassini nimelläni varusteltuun kaappiin, ja otin Novan harjakorin. Harjat olivat vanhoja ja kulahtaneita. Joskus ostaisin sille hauskan värisiä, kesäisiä uusia harjoja, päätin ajatuksissani.
Jatkuu//
Kommentti jatkossa!
|
|