|
Post by Silja on Apr 5, 2015 11:31:20 GMT 2
Huhtikuun tuntiSilja - HelmiHelmi oli yllättävän tasapainoisella tuulella tämän päivän estetunnilla. Ratsastin ponia tasaisesti neljännelle esteelle, joka oli n. 70cm korkuinen okseri. Jostain syystä en saanut paikkaa ratsastettua kunnolla, ja Helmi tuli tosi pohjaan. Tamma oli jo nostanut etukavionsa maasta hypätäkseen, mutta viimemetreillä päättikin rojauttaa lapansa ensimmäisten puomien päälle. Lennähdin Helmin kaulalle ja valuin lähes niskan tuntumaan kun poni kaatui melkein polvilleen maahan. Helmi kömpi nopeasti pystyyn ja taisi selvitä säikähdyksellä. Pitelin tiukasti tamman kaulasta kiinni, jalat olivat missä sattuu ja Helmin korva suussani. Onneksi Helmi jäi asiallisena ponina seisomaan esteen eteen ja odotteli, että kuski oli kammennut takaisin kyytiin. - Ohoh, mites se silleen, Sinte kauhisteli, mutta kokosi esteen reippaasti takaisin pystyyn. - Tuleppas ihan uusi lähestyminen tälle, sitä saattaa nyt jännittää, joten pidä se suorana, Sinte neuvoi. Käänsin Helmin ravissa kentän toiselle pitkälle sivulle ja nostin laukan. Ohjasin Helmin huolellisella tiellä uudelleen okserille, mutta tamma alkoi koota laukkaansa ja tulla vasenta pohjetta vasten. Annoin pari napakampaa käskyä pohkeesta, mutta Helmi pääsi silti sujahtamaan ohi. - Uudelleen, ja nyt POHJE, Sinte torui napakasti. Nostin uuden laukan ja tulin vielä kertaalleen lähestymisen. Helmi yritti jälleen samaa vielä uudelleen, mutta napautettuani raipalla lavalle, tamma pääsi esteen yli. Helmin eka kielto johtui vähän liiankin tasaisesta lähestymisestä, jolloin jäin itse haaveilemaan selkään. Kuten olen aiemminkin sanonut, olen aika huono nollaamaan tilanteita, joten toinen kielto johtui omasta arkuudestani. Kiellon seurauksesta johtuva tipahtamisesi oli aika ilkeää katsottavaa. Onneksi kumpaankaan ei sattunut, vaikka mylläkkä oli aikamoinen. Ymmärrän tosi hyvin että saman esteen hyppääminen uudelleen jännitti sekä sinua että Helmiä. Tällöin tulee olla vain napakka, eikä saisi päästää hevosta luistamaan – muuten kyseisen esteen kiellosta voi tulla hevoselle tapa kun se hoksaakin että "aijaa, voinkin mennä ohi". Onneksi kolmannella kerralla onnistui, ja pääsitte esteen yli pienistä hankaluuksista huolimatta. Kiinnitä huomiota lähestymisiin, anna napakat avut ja myötää ohjilla esteellä. Voit myös kokeilla antaa Helmin hakea itse askeleensa. Kiitoksia osallistumisesta! Tästä saat myös tarinamerkinnän -Sinte
|
|
|
Post by Tepa on Apr 5, 2015 16:34:14 GMT 2
Huhtikuun tunti, Tepa - Dodo
Dodo oli jo mennyt aiemmassa ryhmässä, joten meidän tunnin loppupuolella poni rupesi näyttämään pienoisia väsymyksen merkkejä mm. muuttumalla raskaammaksi kädelle. Olin juuri ratsastamassa viimeistä rataa ja edessämme häämötti arviolta noin 70-80cm korkea okseri. Dodo laukkasi kyllä reippaasti mutta painoi jonkin verran kädelle, ja rupesin itsekin väsymään. Lähinnä siis vain matkustelin kyydissä ja meno oli sellaista "toivotaan toivotaan", oma ryhtini myöskin läsähti täysin. Niin siinä sitten kävi että kun en itse ratsastanut hevosta ja kun molemmat oltiin aika väsyneitä, päätti Dodo kieltää. Olin aivan lötköpötkö satulassa, joten aikas reippaasti alas tulin suoraan okserin päälle. Noh, eipä ole kuin itseä syyttäminen. Dodo jäi onneksi kummastelemaan paikoilleen eikä itseäni sattunut, joten uusi yritys. Hieman tuli Sinteltä sanomista kun jäin vaan matkustelemaan ja annoin itseni lässähtää täysin. Uudella yrittämällä mentiin sitten komeasti yli, kun keskityin ratsastamiseen enkä matkusteluun!
Tunnilla tehtiin muutama mukava rata, mutta alkuun ratsastin liian hiljaisessa tempossa. Pistetään tekosyyksi vaikka se, etten Dodolla ole mennyt aiemmin... Loppua kohden pääsin paremmin rytmiin kiinni ja uskalsin ratsastaa paremmassa tempossa, kaiken kaikkiaan mukava ja opettavainen tunti! Teillä meni tunnilla tosi hyvin, vaikka kerran pääsitkin maistelemaan maneesin pohjahiekkaa. Dodo on aika omanlaisensa ratsastaa, se vaatii ratsastajalta paljon työskentelyä, eikä sen kanssa onnistu pelkällä "matkustelulla". Sillä ratsastit Dodolla ensimmäistä kertaa, nämä olivat tosi opettavaisia virheitä. Seuraavalla kerralla orin kanssa menee varmasti paljon paremmin, ja osaat jo alkutunnista ratsastaa sitä ihan eri tavalla. Dodolla on myös pahana tapana kieltää esteitä huvikseen, joten sen kanssa saa ihan totisesti olla päättäväinen! Onneksi suhun ei sattunut, vaikka tipahditkin aika ilkeän näköisesti esteen päälle. :/ Istuntasi oli todella hyvä erityisesti laukkatyöskentelyssä, pisteet siitä! -Sinte
|
|
|
Post by Alexandra on Apr 8, 2015 14:51:39 GMT 2
Huhtikuun tunti, Alex & Arma
Arma oli aika vauhdikkaalla päällä kovan tuulen vuoksi ja meillä molemmilla oli jo alkutunnista hiukan keskittymisongelmia. Verryttelyssä ori sinkoili aika lahjakkaasti aiheuttaen sekasortoa muiden tuntilaisten keskuudessa. Alkuun oltiin vähän kiinni puomeissa, mutta parin kolautuksen jälkeen jalat alkoivat nousemaan vaikka esteet olivatkon orin näkökulmasta pikkutikkuja.
Viimeisen radan aikana kentän paikoittain liejuinen pohja teki tepposet ja samalla, kun Arma sinkosi eteenpäin tuulen aiheuttaman paukahduksen vuoksi, lähdimme liirtoon kaarteessa. Olimme vähällä rysäyttää seuraavan esteen sekaan, mutta selvisimme onneksi säikähdyksellä. Seuraavalla yrittämällä otin puolipidätteen huolellisesti läpi ennen kaarretta ja ratsastin tarkemmin esteelle - töks. Sinte käski tulla uudestaan selittäen, että Arma näytti hieman epävarmalta edelliskerrasta johtuen. Kolmannella yrittämällä maiskautin kevyesti ponnistaessa samalla, kun ori otti ison hissihypyn esteelle ja meinasi rykäistä minut mukaansa. Lopputunti sujuikin hyvin, tällä kertaa ilman sinkoilua.
Ratsastit hyvin siitä huolimatta, että kova tuuli aiheutti tepposia ja sätkyilyä itse kussakin. Alkutunnista menonne oli hieman tahmeaa, mutta yhteistyö alkoi löytyä tehtyjen harjoitusten kautta. Lopputunnista Arma hyppäsi jo kevyesti. Kiinnitä huomiota tarkkoihin lähestymisiin ja askeleisiin ennen esteitä; välillä tuntui, että Arma vaan kaahotti esteeltä toiselle. Ratsastukseesi kaivataan lisää huolellisuutta ja tarkkuutta! Onneksi saitte esteellä tulleen virheen korjattua. Kiitoksia osallistumisesta! -Sinte
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 24, 2015 20:47:48 GMT 2
Mukaan!
Ratsastajan nimi: Tiffany Vakiohevonen: Jade (ilmoitan aina jos haluan kokeilla jotain toista pollea) Ratsastuskokemus: aktiivista harrastamista n. 8 vuotta, taso metrin luokkaa Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia: -
|
|
|
Post by Destiny on Apr 26, 2015 19:35:17 GMT 2
Huhtikuun tunti, Destiny - LeeviLeevi oli tunnilla hyvin väsynyt, johtuen varmaan lämpimästä, miltei kuumasta, kevätpäivästä. Raippa viuhui moneen otteeseen ja jokaisella esteellä miltei kaikki puomit tippuivat. Oma fiilis oli jo ihan maassa ja se näkyi suorituksissakin, kun Leevi laukkasi pitkänä ja velttona kohti 60 senttistä pystysarjaa. Ensimmäinen este meni hyvin, mutta ennen toista estettä appaloosa kompastui ja törmäsi esteeseen. Kaulalla roikkuessani, tunsin kuinka ratsuni päätti hypätä sen eteen pudonneet puomit ja laskeutuessaan otteeni lipesi, jolloin pääsin hiekanjyvien joukkoon. Sinte ei millään hallinnut nauruaan ja Dodonkin selässä istuvan Tepan ilme oli hu*nut. Itsekin sitten pyrkähdin nauruun, olihan se kieltämättä ollut hauska tippuminen. Nousin takaisin selkään ja tulin saman uudestaan, nyt kunnon laukalla. Este ylittyi tälläkertaa hyvin ja kehuinkin Leeviä hirmuisesti. Nyt oli kyllä sellainen vetelystunti, ettei mitään rajaa! Onneksi ei sattunut pahemmin, tippumisesi näytti kyllä hieman hauskalta No, virheistä oppii: lopputunnin ajan tsemppasit Leeviä entistä enemmän ja ratsastit huomattavasti napakammin. Tunnin virheet johtuivat pääasiassa siitä, että meno oli hieman löysää. Onnistuneiden suoritusten eteen pitää tehdä enemmän töitä! Teiltä sujui hyvin laukkatyöskentely, sekä temponvaihteluharjoitukset. Seuraavalla kerralla paremmin, eiks niin? Lisään kaappiisi tuntimerkinnän! -Sinte
|
|
|
Post by Sinte on May 5, 2015 18:56:33 GMT 2
Toukokuun tunti, viikko 18 Suoritusaikaa toukokuun viimeiseen päivään (31.5.) asti
Aiheena sarjaesteet
Toukokuun tunnin aiheäänestyksessä sarjaesteet saivat kaikki annetut äänet (5 ääntä). Kesäkuun tunnin aiheäänestys alkaa tänään, muistakaa vaikuttaa!  Tämän tunnin aikana harjoittelemme sarjaesteiden ratsastusta. Estekorkeus on siis melko matala. Tunnilla harjoitellaan sopivan vauhdin löytämistä, tasaisuutta ja laukka-askelten laskemista sekä laukan kokoamista sarjaesteillä. Tunnilla estekorkeus on noin 40-60 cm. Osallistuvien hevosten vähimmäistaso rataesteillä (re) tulee olla 60 cm. Tunnin tiedot- Estekorkeus max. 60 cm
- Ohjatut alkuverryttelyt kentällä.
- Tunti järjestetään kentällä!
- Varaa mukaan esteraippa ja tarkasta hevosen sivuilta tiedot sen varustukseen
- Turvaliivi on suositeltava, mahdollista lainata myös tallilta
Tunnin suorittaminenRatsusi oli tällä tunnilla aivan kamala! Kirjoita tunnin kulkua kuvaava teksti, jonka kaikki sanat alkavat ratsusi lempinimen ensimmäisellä kirjaimella. (Esimerkiksi "Arma arvasi aiheen aivan alussa..."). Tekstissä pitää olla vähintään 20 sanaa ja enintään 200 sanaa, voit käyttää apunasi sanalaskuria.HUOM! Lähetä suoritus tähän viestiketjuun, otsikolla "Toukokuun tunti, ratsastaja - ratsun nimi". Toukokuun tunnin suoritus tulee lähettää toukokuun viimeiseen päivään, 31.5., mennessä.Tunnin suorituksesta saat tapahtumamerkinnän sekä tuntimerkinnän.
Tuntilistat15:00 RYHMÄ* Aida - Bella voit korvata B:n esim. P:llä!* Silja - Helmi (suoritettu) * Alexandra - Arma 16:00 RYHMÄ* Destiny - Ruu (suoritettu) * Tepa - Dodo voit korvata D:n esim. T:llä!* Tiffany - Jade
|
|
|
Post by Silja on May 6, 2015 14:08:56 GMT 2
Toukokuun tunti Silja - HelmiHelmi haiskahti huonolta heti hoidettaessa. H-hetkellä Helmi huristikin hullun hermostuneesti. Hypyt heikkoja, hirveä helle, hankala heppa, huh. Halusin heti hanavettä! Apua, tää oli kyllä hankala Huh, teillähän oli Helmin kanssa vauhdikas tunti! Tuntui että virheet johtuivat pääasiassa siitä että Helmi olisi halunnut nopeasti hurauttaa radan läpi ja poistua omaan karsinaansa. Tunnin aikana lihaksesi saivat melkoisen rääkin, enkä yhtään ihmettele vaikka ne jomottaisivat vielä seuraavallakin viikolla. Lämmin ilma söi varmasti kummankin jaksamista. Seuraavalla kerralla sitten näytät Helmille kuka määrää! 1 tunti- ja tapahtumamerkintä. t. Sinte
|
|
|
Post by Destiny on May 10, 2015 23:06:35 GMT 2
Toukokuun tunti Destiny - RuuRuu rallitti ravissa, riehui radalla. Rataesteet ratisivat. Ruun ravi räjähti raisusti. Ratsastajana räkätin railakkaasti ridaukselleni. Rapakossa rapisi ruoho. Ruu raa'asti repi ruohot ruuakseen. Oli kyllä hauska tehtävä!Olipa hirveä tunti! Tuntui että hevoset olivat yhtä ruutitynnyriä, puomit vaan rasahtelivat ja lentelivät kuin leppäkeihäät. Ruu tuntui vain saavan lisää energiaa koohotuksestaan. Koska vaikutti siltä ettei ratsastus oikein sujunut tällä kertaa, otimme ihan rauhallisesti ja ratsastimme ison osan tunnista pelkässä harjoitusravissa. Seuraavalla kerralla sitten paremmin 1 tunti- ja tapahtumamerkintä. -Sinte
|
|
|
Post by Joanna on May 22, 2015 11:52:34 GMT 2
Ilmoittaudun nyt myös tänne esteryhmään ja tuun sitten kesäkuun tunnista lähtien mukaan!  Ratsastajan nimi: Joanna Vakiohevonen: ei vakiohevosta Ratsastuskokemus: kahdeksan vuoden säännöllinen ratsastaminen, taso n. He B - He A ja esteitä on tullut hypättyä ratana 100cm Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia: -
|
|
|
Post by Julia on May 28, 2015 17:15:17 GMT 2
Ratsastajan nimi: Julia Vakiohevonen: ei vakiohevosta Ratsastuskokemus: nelisen vuotta, taso suurinpiirtein He C - He B, esteet ratana 75cm, yksittäisenä noin 90cm. Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia: -
|
|
|
Post by Sinte on Jun 2, 2015 18:09:45 GMT 2
Kesäkuun tunti, viikko 23 Suoritusaikaa kesäkuun viimeiseen päivään (30.6.) asti
Aiheena maastoesteet
Kesäkuun tunnin aiheäänestyksessä eniten ääniä saivat maastoesteet (4 viidestä annetusta äänestä), ja vaikuttaa onneksi siltä, että säät sallivat maastoestetunnin! Tuntipäiväksi on luvattu pilvistä ja hieman tuulista säätä, muttei kuitenkaan sadetta. Suuntaamme siis yhteistuumin kohti Pirunmetsän maastoesteradalle. Tunnilla päästään hyppäämään eritasoisia maastoesteitä yksitellen ja harjoittelemaan myös lyhyiden ratojen ratsastusta. Tuntiin on poikkeuksellisesti varattu aikaa 1,5 tuntia, jotta ehditään hyppäämään ja verryttelemään rauhassa. Tunnilla estekorkeus on enintään 80 cm. Osallistuvien hevosten vähimmäistaso rataesteillä (re) tulee olla 80 cm. Tunnin tiedot- Estekorkeus max. 80 cm
- Ohjatut alkuverryttelyt maastoissa, yhteinen lähtö tallipihasta
- Tunti järjestetään Pirunmetsän maastoesteradalla
- Ratsastusaikaa per ryhmä on varattu poikkeuksellisesti 1,5h
- Varaa mukaan esteraippa sekä turvaliivi ja tarkasta hevosen sivuilta tiedot sen varustukseen
- Turvaliivi on pakollinen, sen voi lainata myös tallilta
Tunnin suorittaminen
Kopioi ja täytä alla oleva kysymyslomake ja lähetä se tähän alle. Lomakkeen aiheena on oma suorituksesi tunnilla.
Maastoestetunti, kesäkuu, Ratsastaja - Ratsu 1. Oliko ratsu sinulle tuttu? (jos kyllä, vastaa seuraavaankin): huomasitko ratsustasi jotain uusia puolia? 2. Jännittikö sinua maastoesteiden hyppääminen? 3. Mikä oli vaikeinta tunnilla? 4. Mistä pidit eniten tunnilla? 5. Miten sinun ja ratsusi suoritukset muuttuivat/kehittyivät tunnin aikana? 6. Kerro hieman fiiliksistäsi.
Tunnin suorituksesta saat tapahtumamerkinnän sekä tuntimerkinnän.
Tuntilistat15:00 RYHMÄ* Aida - Bella * Silja - Helmi (ok) * Alexandra - Arma (ok) * Joanna - Sela (ok) 17:00 RYHMÄ* Destiny - Leevi (ok) * Tepa - Dodo (ok) * Tiffany - Velli * Julia - Hali (ok) 18:00 RYHMÄ* Rosan - Bella (ok) * Milja - Leevi
|
|
|
Post by Rosa on Jun 2, 2015 18:29:23 GMT 2
|
|
|
Post by Julia on Jun 2, 2015 20:03:46 GMT 2
Maastoestetunti, kesäkuu, Julia - Hali
1. Oliko ratsu sinulle tuttu? (jos kyllä, vastaa seuraavaankin): huomasitko ratsustasi jotain uusia puolia?
Ei ollut entuudestaan tuttu. 2. Jännittikö sinua maastoesteiden hyppääminen?
Vähän, koska tamma oli astetta virkeämpi tapaus..  3. Mikä oli vaikeinta tunnilla?
Vaikeinta tunnilla oli ehkä saada Hali keskittymään siihen mitä siellä pitikin tehdä. Lopputunnista meillä alkoi sujumaan ihan yllättävän hyvin! Oletin myös että Hali menee rikki ihan pienestä (suomenhevosiin ja ei niin kovin siroihin tottunut..), vaikka se ei mene. 4. Mistä pidit eniten tunnilla?
Kaikista mukavinta oli se lyhyen radan ratsastus, johon sain jo Halinkin sillälailla mukaan ettei se hötkyillyt kaikesta. 5. Miten sinun ja ratsusi suoritukset muuttuivat/kehittyivät tunnin aikana?
Loppua päin parani! Uskalsin myös enemmän ratsastaa Halia lopputunnista. 6. Kerro hieman fiiliksistäsi.
Hali oli tosi mielenkiintoinen ratsastettava, toi vähän vaihtelua! Olihan se nyt tottakai vähän erilaista se eteneminen kuin raskasrakenteisemman kanssa, laukka tuntui lähinnä liitämiseltä. Tunnista jäi kiva fiilis, vaihtelu virkistää! Hali on ihan omanlaisensa ratsastettava! Etenkin esteillä se on todella virkeä tapaus, eikä sen ratsastaminen olekaan niin piece of cake. Alkutunnista huomasin että jännitit hieman Halin reippautta, ja pidätit sitä hieman turhankin paljon. Halin askeleet ovat kuitenkin sen verran laajat, että sen normaali laukka-askel tuntuu paljon vauhdikkaammalta kuin monella muulla hevosella. Loppua kohden uskalsit enemmän luottaa tammaan, ja ratsastus alkoi sujua huomattavasti paremmin. Maastoesteillä hypyt sujuivat hyvin. t. Sinte
|
|
|
Post by Rosa on Jun 2, 2015 21:23:06 GMT 2
Ratsastajan nimi: Rosan Vakiohevonen: Bella (katsoin, että se on jo tuolla tunnilla, voiko se osallistua toisen kerran, vai alanko ratsastaa sillä vakiosti vasta heinäkuun tunnilla?) Ratsastuskokemus: Noin kahdeksan vuotta olen hevostellut, taso heA ja rataesteet 120cm Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia: Ei lisättävää 
|
|
|
Post by Tepa on Jun 4, 2015 11:30:02 GMT 2
Maastoestetunti, kesäkuu, Tepa - Dodo1. Oliko ratsu sinulle tuttu? Huomasitko ratsustasi jotain uusia puolia?- Parin tunnin jälkeen jotenkin tuttu. Huomasin ainakin sen, että maastoesteillä Dodo oli yllättävän vauhdikas ja todella varma, eikä omasta jännityksestäni huolimatta edes aikonut kieltää! 2. Jännittikö sinua maastoesteiden hyppääminen? - Jännitti, siitä on niin pitkä aika kun on viimeksi mennyt maastoesteitä ja kiinteät esteet hieman hirvittivät. 3. Mikä oli vaikeinta tunnilla?- Omien pelkojen voittaminen, vaikkakin kun ne sai voitettua oli ihan huippu fiilis! 4. Mistä pidit eniten tunnilla?- Lyhyiden ratojen ratsastamisesta, sillä silloin en keskittynyt jännittämiseen kun oli jo seuraava este tulossa. Sain niillä hyvän rytmin ja meno oli mukavan varmaa! 5. Miten sinun ja ratsusi suoritukset muuttuivat/kehittyivät tunnin aikana?- Rentoutuivat paljon. Jännitin niin kauhean paljon alussa että Dodonkin liike oli aika jännittynyttä, mutta loppua kohden sujui paljon paremmin. 6. Kerro hieman fiiliksistäsi.- Oli hauskaa! Yllätyin paljon siitä, kuinka varma Dodo oli vaikka itse jännitin niin paljon. Loppuun kun sain taas jutusta kiinni, rupesi homma toimimaan hyvin ja hypyt tuntuivat helpolta. Alussa jännityksesi ilmeni turhinakin pidätteinä. Lopputuntia kohden hoksasit, että voit luottaa Dodoon ja antaa sille enemmän tilaa ennen estettä. Laukan säätely oli ihan loistavaa, kokosit Dodoa riittävästi - vielä pitäisi muistaa myös antaa enemmän ohjaa esteellä. Pikkuradoilla suorituksenne olivat hyviä, ratsastit määrätietoisesti esteeltä toiselle ja linjat olivat riittävän laajoja. Dodo oli innokkaalla tuulella ja hyppäsi mielellään varman hevosen ansiosta vältyitte myös jännityskielloilta! t. Sinte
|
|