|
Post by Silja on Mar 14, 2016 16:34:25 GMT 2
Maaliskuun tunti Silja - Helmi1. Alkuverryttelyissä suurimpana haasteenamme oli saada Helmi asettumaan ja taipumaan rehellisesti, etenkin kun muutamia kavaletteja ja puomeja tultiin ympyröiden avulla. 2. Sää oli lauha ja keväinen, ja sen kyllä huomasi ratsustani, sillä Helmilläkin taisi olla vähän kevättä rinnassa, niin ettei se olisi kunnolla malttanut keskittyä työskentelemiseen. 3. Ratsuni oli tunnin aikana tosi kiva, kuten Helmi yleensäkin, mutta hiukan normaalia hankalampi ja vahvempi. 4. Haastavin tehtävä tällä tunnilla oli saada Helmi suorittamaan tehtävät siististi ja täsmällisesti, koska tamma tuppasi räpeltämään omiaan, eikä olisi malttanut katsoa mihin jalkansa laittaa. 5. Tunnilla osasin parhaiten vauhdin säätelyn, sillä Helmi pysyi tänään hienosti hanskassa kevätvirrastaan huolimatta, vaikka tahdissa olisikin ollut korjattavaa. 6. Tunti sujui mielestäni ihan hyvin, vaikka emme olekaan treenailleet kunnolla Helmin kanssa viimeaikoina. 7. Kotimatkalla mietin, kuinka tuleva kesä toisi taas enemmän aikaa Helmin kanssa touhuiluun, kun ei tarvitse huolehtia koulunkäynnistä! Toivottavasti minun ja ponin kevätintoilu ei ole liian aikaisessa... 8. Seuraavalla tunnilla aion ratsastaa Helmin kunnolla avuille jo alkuverkoissa. Tänään alkuverryttelyt tein aika rennosti, joka saattoi olla osasyy siihen, ettei poni ollut ihan kuulolla. Alkuverryttelyissä kannattaa panostaa taivutuksiin ja asetuksiin. Tällä tunnilla alku oli selvästi haastava, mutta tunnin edetessä myös yhteistyönne parani huomattavasti. Helmi oli pirtsakalla tuulella, ja nyt sinulta vaadittiin ihan erilaista rauhallista kuin yleensä tunneilla! Ens tunnilla kannattaa panostaa jo alkuverryttelyihin. Laukkatyöskentely sujui tänään loistavasti! T. Sinte
|
|
|
Post by Loci on Mar 14, 2016 16:46:02 GMT 2
Maaliskuun tunti, Loci - Rosso1. Alkuverryttelyissä suurimpana haasteenamme oli... ...yhteisen sävelen löytäminen 2. Sää oli... ...mukavan keväinen , ja sen kyllä huomasi ratsustani, sillä... ...Rossolla tuntui olevan virtaa kuin nuorella orilla 3. Ratsuni oli tunnin aikana... ...turhankin innokas. 4. Haastavin tehtävä tällä tunnilla oli... ...saada Rosso mahtumaan lyhyeeseen väliin , koska... ...ruuna on niin iso. 5. Tunnilla osasin parhaiten... ...mukautua hyppyyn mukaan. 6. Tunti sujui mielestäni... ...ihan kelvollisesti ensimmäiseksi ratsastukseksi jättiläisellä. 7. Kotimatkalla mietin... ...miltä tuntuisi hypätä isompia esteitä tälläisellä kirahvilla 8. Seuraavalla tunnilla aion... ...pitää keskivartaloni paremmin kurissa. Alkutunnista yhteistyönne oli ihan hukassa! Se on ihan ymmärrettävää, kun kyseessä on kuitenkin sulle uusi ratsu. Onneksi sait jutun juuresta kiinni alkuverryttelyiden jälkeen, ja aloitte Rosson kanssa ymmärtää ihan eri tavalla toisianne. Rossolla oli virtaa ihan älyttömästi, ja nyt pitikin keskittyä tehokkaisiin puolipidätteisiin. Muista taas tsempata oman istuntasi kanssa, jottet lysähdä satulassa. T. Sinte
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 14, 2016 17:55:55 GMT 2
Ratsastajan nimi: Ada Vakiohevonen: Ratsastuskokemus: HeB & re 70cm Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia:
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Mar 18, 2016 17:52:18 GMT 2
Maaliskuun tunti, Ada - Ruu
1. Alkuverryttelyissä suurimpana haasteenamme oli löytää omaan ratsastukseeni rentous. Kieltämättä ensimmäinen tunti Metsiksessä jännitti, joten olin itsekin vähän normaalia jäykempi ja jännittyneempi. 2. Sää oli aurinkoinen, ja sen kyllä huomasi ratsustani, sillä valon kajastaessa maneesiin oli Ruu varsin iloisen ja pirteän oloinen. 3. Ratsuni oli tunnin aikana todella mukava ja kuuliainen. 4. Haastavin tehtävä tällä tunnilla oli kavalettien ylitys vasemmassa kierroksessa, koska Ruu ei aina tahtonut ylläpitää laukkaa sille vaikeampaan suuntaan. 5. T unnilla osasin parhaiten istua ruunan vähän ponimaisissa askelissa, eikä loppua kohden kavalettien ylityskään sujunut yhtään hassummin! 6. Tunti sujui mielestäni ihan kivasti, kun pääsin ylitse alkujännityksestä ja pääsin kartalle miten Ruuta tuli ratsastaa. 7. Kotimatkalla mietin jo, kenet tulisin saamaan seuraavalle tunnille. Olin myös helpottunut, kun eka tunti menikin ihan ok. 8. Seuraavalla tunnilla aion rentoutua heti alkutunnista ja keskittyä omaan istuntaani. Olit tunnin aikana aika jännittynyt, ja se heijastui jollakin tavalla myös ratsuusi: toisinaan sun oli hankalaa saada innokas Ruu rauhoittumaan. Muistutin rentotuttamaan omat hartiasi ja hengittämään syvään. Kun mielesi on jännittynyt, yleensä myös fyysinen kehosi jännittyy joiltakin osin - tämä taas heijastuu suoraan hevoseesi. Seuraavalla tunnilla kannattaa olla rennoin mielin ja välttää turhaa stressiä T. Sinte
|
|
|
Post by Emma on Mar 19, 2016 11:05:55 GMT 2
Maaliskuun tunti, Emma - Rosso1. Alkuverryttelyissä suurimpana haasteenamme oli saada ratsu avuille & etupainoisuutta pois. 2. Sää oli viileä, ja sen kyllä huomasi ratsustani, sillä Rosso pomppi maapuomitkin isolla ilmavirralla. 3. Ratsuni oli tunnin aikana energinen, ja olisi halunnut juosta pohkeen edessä, pitkässä muodossa. 4. Haastavin tehtävä tällä tunnilla oli pieniin väleihin mahtuminen, koska Rosson valtavien askelten pienentäminen ei ollut mikään maailman helpoin homma! 5. Tunnilla osasin parhaiten mukautua Rosson isoon laukkaan ja pitää käden sekä istunnan melko vakaana. 6. Tunti sujui mielestäni ihan kiitettävästi, varsinkin kun Rosson ja mun kokoero on erittäin iso! 7. Kotimatkalla mietin, miten voisin kitkeä Rossosta etupainoisuutta ja löysyyttä pois. 8. Seuraavalla tunnilla aion hakea ratsuni kanssa parempaa yhteistä säveltä. Alkuverryttelyissä pyysin tekemään paljon temponvaihteluita sekä käynti-ravi–siirtymisiä, jotta Rosso alkaisi ottamaan takajalkoja enemmän alleen. Energiaa piisasi teilläkin, joten ainoana ongelmana oli Rosson kiitäminen eteenpäin pitkänä pötkönä. Temponvaihtelut, siirtymiset ja riittävät pidätteet auttoivat ongelmaan. Muista antaa selkeitä puolipidätteitä sekä myödätä välittömästi kun toivottu vaikutus on saavutettu: ohjiin ei saa jäädä roikkumaan! Laukkatyöskentelynne oli reipasta ja tahdikasta T. Sinte
|
|
|
Post by Minkki on Mar 19, 2016 23:49:52 GMT 2
Maaliskuun tunti: Minkki & Helmi
1. Alkuverryttelyissä suurimpana haasteenamme oli ehkä pitkästä ratsastustauosta johtunut, minulle tyypillinen hieman vinohko istunta ja tasapainokin oli jonkin verran hukassa. Onneksi tunnin edetessä alkoi asiat taas muistua mieleen niin oli Helmillekin mukavaa, ettei ratsastaja heilunut ja säheltänyt koko ajan.
2. Sää oli hieman sateinen, ja sen kyllä huomasi ratsustani, sillä Helmi tarkisti varmasti kahteen kertaan, ettei astuisi vesilammikkoihin, joita oli kerääntynyt kentälle. Loskaa oli kaikkialla, mutta onneksi se ei haitannut työntekoa.
3. Ratsuni oli tunnin aikana iloinen ja sopivan innokas. Etenkin kavaleteilla mentiin tosi nätisti yli vaikka ratsastaja ei ollut aina ihan kartalla. Helmi toimi kärsivällisesti eikä niskuroinut yhtään.
4. Haastavin tehtävä tällä tunnilla oli temponvaihtelut, koska tosiaan en ollut ratsastanut moneen viikkoon ja yksinkertaisimmatkin asiat tuntuivat vaikeilta. Sinten neuvoilla kaiveltiin oppeja pölyisestä laatikosta (lue: aivoista) ja päästiin sitten tässäkin harjoituksessa mukaan.
5. Tunnilla osasin parhaiten kavaletit laukassa, koska esteet ovat aina olleet vähän parempi puoleni. Askelten laskeminen oli aluksi aika säheltämistä, mutta kun kunnolla asiaan keskittyi, alkoi tuloksiakin näkemään. Helmikään ei kompuroinut jalkoihinsa.
6. Tunti sujui mielestäni kohtalaisen hyvin, vaikka epäonnistuimmekin parissa jutussa. Kuitenkin yritys on tärkein ja tunti vaikutti ratsastustaitooni pelkästään positiivista.
7. Kotimatkalla mietin, että minun olisi hieman treenattava tasapainoani kotona. Aloin suunnittelemaan jo kaikkia mahdollisia ja mahdottomiakin keinoja saada sitä sen verran paremmaksi, että hevosillakin olisi hyvä olla minua selässään kantaessaan.
8. Seuraavalla tunnilla aion panostaa istuntaani ja yrittää saada sen taas kuntoon. Se on kyllä yllättävän vaikeaa, mutta ei mahdotonta!
Onpa kiva nähdä sut tunneilla pitkästä aikaa! Muistahan taas tsempata sen istuntasi kanssa. Ongelma ilmenee erityisesti kaarevilla urilla, jossa istuntasi tuppaa kallistumaan sisäuralle. Muistuttelin sua katselemaan Helmin ulkokorvan yli kaarevilla urilla, jotta istuntasi tasapaino löytyisi helpommin. Muista myös hartioiden rentoutus, ettei ohjastuntumaan jää turhia lihasjännityksiä. T. Sinte
|
|
|
Post by Lydia on Mar 23, 2016 18:25:52 GMT 2
Ratsastajan nimi: Lydia Vakiohevonen: ei vakkaria Ratsastuskokemus: Pienestä pitäen säännöllisesti (1-3 krt/viikko) Taso tällä hetkellä Helppo B-A ja esteitä ratana 90 cm.
|
|
|
Post by Sinte on Apr 2, 2016 21:09:59 GMT 2
Huhtikuun tunti 2016 Suoritusaikaa 30.4. asti LihaskuntotuntiNyt pistetään lihakset töihin! Huhtikuun tunnin aiheäänestyksessä lihaskuntotunti ja laukkaharjoitustunti saivat yhtä paljon ääniä (3+3), joten Sinte päätti aiheeksi lihaskuntotunnin. Tällä tunnilla ratsastetaan ilman jalustimia. Voit kuitenkin osallistua myös ilman satulaa! Tunnin aikana on tarkoitus harjoittaa niin ratsastajan kuin hevosenkin lihaksia: teemme harjoituksia pääasiassa harjoitusravissa ja kevyessä istunnassa, mikä laittaa vatsa- ja reisilihakset laulamaan. Hevosten lihaksia sen sijaan treenaamme erilaisilla väistöharjoituksilla sekä kokoamisharjoituksilla. Tunnin aikana teemme avotaivutusharjoituksia käynnissä ja ravissa, ja kokeilemme pohkeenväistöharjoituksia myös laukassa. Työskentelemme osan tunnista puomeista tehdyllä kahdeksankulmiolla, jossa on tarkoitus harjoitella hevosen suoristamista ja ulkopohkeella vaikuttamista. Tunnin päätteeksi loppuverryttelyt suoritetaan TALUTTAMALLA! Sen jälkeen tallityöntekijät vievät hevoset talliin, ja tunnin ratsastajat jäävät maneesiin venyttelemään Sinten ohjeistuksella. Tunnin tiedot- Varaa mukaan kouluraippa
- Saa osallistua ilman satulaa!
- Loppuverryttelyt suoritetaan taluttamalla
- Tunnin lopussa tallityöntekijät vievät ratsut talliin, ja
ratsastajat jäävät venyttelemään maneesiin Sinten ohjeistuksella - Tunti järjestetään maneesissa
Tunnin suorittaminen
Vastaa kysymyksiin lyhyesti.
1. Osallistuitko tunnille satulan kanssa vai ilman satulaa? 2. Alkuverryttelyt tehtiin kevyessä istunnassa. Miltä se tuntui? 3. Millainen ratsusi oli tällä tunnilla? 4. Mikä oli haastavin harjoitus tällä tunnilla? 5. Puomeista tehdyllä kahdeksankulmiolla oli tarkoitus ratsastaa puomien ulkoreunaa pitkin siten, että hevonen pysyy "puomeissa kiinni" ja suoristuu jokaisen puomin kohdalla. Miltä harjoituksen tekeminen tuntui - oliko ulkopohkeen käyttö haastavaa, tai ilmenikö muita ongelmia? 6. Kumpi hikosi tunnilla enemmän, sinä vai ratsusi? 7. Loppuverryttelyt tehtiin taluttaen. Mitkä fiiliset siitä jäi? 8. Kerro fiiliksistäsi tunnin lopussa tehdyistä venyttelyistä. 9. Anna palautetta Sintelle tästä tunnista! 10. Millaisia suoritustapoja toivot perustasoisille tunneille?
Lähetä suoritus tähän alle 30.4. mennessä. Otsikoi "huhtikuuntunti, ratsastaja - ratsu". Tunnin suorituksesta tienaa yhden tuntimerkinnän
Tuntilista 16:00 ryhmä* Emma - Rosso * Ada - Enkeli * Lydia - Helmi * Fiona - Ruu * Pilvi - Remi 17:00 ryhmä* Cindy - Sela * Janella - Rosso * Inga - Ruu * Inkeri - Martta * Loci - Hurmos 18:00 ryhmä* Ama - Rosso * Aida - Enkeli * Rosa - Sela * Alina - Kira * Destiny - Dapper 19:00 ryhmä* Silja - Rosso * Nelly - Kira * Liia - Majuri * Minja - Ellu * Mikaela - Bella 20:00 ryhmä* Joanna - Hali * Julia - Sela * Rosan - Kira * Minkki - Enkeli * Kamilla - Ruu
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Apr 3, 2016 10:21:54 GMT 2
Huhtikuun tunti, Ada - Enkeli
1. Osallistuitko tunnille satulan kanssa vai ilman satulaa? - Päätin pistää Enkelille selkään satulan, kun kyseessä oli ihan uus tuttavuus. 2. Alkuverryttelyt tehtiin kevyessä istunnassa. Miltä se tuntui?- Aluksi homma oli hauskaa vaihtelua, mutta kun tarpeeksi kauan siinä lihaksiaan käytti, niin alkoihan se jaloissa tuntumaan. 3. Millainen ratsusi oli tällä tunnilla?- Enkeli oli minusta aika kiva suokki. Se oli reipas, joskin alkuun sain vähän motivoida liikkumaan. Lopussa varsinkin kun tamma alkoi liikkua omalla moottorillaan ja saatoin keskittyä enemmän tunnin harjoituksiin, meni tehtävät minusta ihan hyvin. 4. Mikä oli haastavin harjoitus tällä tunnilla?
- Alussa haastavaa oli ainakin se, kun täytyi pysytellä kevyessä istunnassa ja Enkeli ei olisi oikein ilman jatkuvaa pohkeenkäyttöä jaksanut liikkua. Myös pohkeenväistöt laukassa oli meille alkuun ongelmallisia, mutta kun tajusin mitenpäin siellä selässä tuli olla, alkoi tämäkin sujumaan ihan 5. Puomeista tehdyllä kahdeksankulmiolla oli tarkoitus ratsastaa puomien ulkoreunaa pitkin siten, että hevonen pysyy "puomeissa kiinni" ja suoristuu jokaisen puomin kohdalla. Miltä harjoituksen tekeminen tuntui - oliko ulkopohkeen käyttö haastavaa, tai ilmenikö muita ongelmia?- Aluksi olin unohtaa ulkojalan tuen, joten emme tietenkään pysyneet reitillä. Kun aloin ratsastaa enemmän, kääntyi Enkeli näppärästi ja tehtävä sujui ihan kivasti. 6. Kumpi hikosi tunnilla enemmän, sinä vai ratsusi?- Luultavasti minä - ensin sain hoputtaa tammaa liikkeelle ja esimerkiksi ravissa sainkin sitten ottaa menoa jo taaksepäin. 7. Loppuverryttelyt tehtiin taluttaen. Mitkä fiiliset siitä jäi?- Ihan hyvät fiilikset, ja oli kiva kokeilla vähän erilaista loppuverryttelyä. Siinä tuli itsekin vielä loppuun liikuttua vähän maastakäsin ennen tunnin lopettamista. 8. Kerro fiiliksistäsi tunnin lopussa tehdyistä venyttelyistä.- Olin aika jumissa, mutta venyttelyillä jumit lähti aukeamaan. Jos sen jälkeen olisin päässyt takaisin selkään, olisi asentoni taatusti ollut jo parempaan päin! 9. Anna palautetta Sintelle tästä tunnista!- Tunti oli mielestäni mukava ja monipuolinen, eikä koko tuntia jankattu samaa asiaa. Tämä ei sinällään liity tuntiin, mutta näin uutena Metsisläisenä mua muuten hämäsi kun Enkeliä ei löytynyt hevosluettelosta ja jouduin turvautumaan Googleen - onneksi sivut sitten löytyivät.. 10. Millaisia suoritustapoja toivot perustasoisille tunneille?Tälläinen tapa olisi ainakin kiva maksaa. Ehkä myös joku sanojentäydennystarina voisi olla kiva!
|
|
|
Post by Silja on Apr 3, 2016 11:43:27 GMT 2
Huhtikuun tunti Silja - Rosso1. Osallistuitko tunnille satulan kanssa vai ilman satulaa?- Vaikka satulatta ratastaminen kutkuttikin mielessäni, Rosson karsinaan astuttuani päätin kuitenkin pistää satulan jättiläisen selkään. Enhän ollut sillä edes koskaan ratsastanut, vaikka olinkin kuullut sen olevan kiltti. 2. Alkuverryttelyt tehtiin kevyessä istunnassa. Miltä se tuntui?- Raskaalta! Olin hapoilla jo parin kierroksen jälkeen, etenkin kun energiaa meni jo yksistään Rosson suurissa liikkeissä pysymiseen! 3. Millainen ratsusi oli tällä tunnilla?- Rosso oli hiukan laiska ja melko hidas reagoimaan, varsinkin kun olen tottunut ratsastamaan vähän pienemmillä poneilla. Tuntui, että Rossoa piti olla koko ajan ainakin puoli maneesia edellä, jos aioit kääntää sen seuraavassa päädyssä. Rosso oli kuitenkin superkiltti ja mukava! 4. Mikä oli haastavin harjoitus tällä tunnilla?- Puomeista tehty kahdeksankulmio! Rosso oli niin suuri ja lähti helposti liiraamaan ulkoapuja vasten, joten tie venähti usein vähän liian isoksi. 5. Puomeista tehdyllä kahdeksankulmiolla oli tarkoitus ratsastaa puomien ulkoreunaa pitkin siten, että hevonen pysyy "puomeissa kiinni" ja suoristuu jokaisen puomin kohdalla. Miltä harjoituksen tekeminen tuntui - oliko ulkopohkeen käyttö haastavaa, tai ilmenikö muita ongelmia?- Kuten mainitsin, se oli meille tunnin haastavin tehtävä. Jäin helposti kääntämään pelkällä sisäohjalla kaulaa mutkalle, joka ei ainakaan helpottanut Rosson kääntymistä. 6. Kumpi hikosi tunnilla enemmän, sinä vai ratsusi?- Minä, aivan ehdottomasti. 7. Loppuverryttelyt tehtiin taluttaen. Mitkä fiiliset siitä jäi?- Tässä tapauksessa olisin mielluummin kävellyt vaikka selästä, sillä olin aivan makaronia! 8. Kerro fiiliksistäsi tunnin lopussa tehdyistä venyttelyistä.- Ne olivat varmasti hyödyllisiä. En halua edes kuvitella kuinka jumissa olisin ollut ilman niitä! Lisäksi oli kiva pulista tuntiporukan kanssa siinä samalla. 9. Anna palautetta Sintelle tästä tunnista!- Mukavan erilainen tunti! Vastedes ohjaan Sinten lihaskuntotunneille kaikki ystäväni, jotka ajattelevat ratsastuksen olevan lähinnä penkkiurheilua. Olisikohan lihaskuntokurssi huono idea? 10. Millaisia suoritustapoja toivot perustasoisille tunneille?- Tällaiset kysymyksiin vastailut ovat kyllä mukavan helppoja ja nopeita, jonka lisäksi mainitsin esteryhmässä toiveena nuo tunnin yhtä hetkeä kuvaavat kirjoitukset
|
|
|
Post by Lydia on Apr 13, 2016 16:00:44 GMT 2
Huhtikuun tuntiLydia - Helmi 1. Osallistuitko tunnille satulan kanssa vai ilman satulaa?
En osallistunut, sillä lihaskunto rääkki kuulosti jo muutenkin tarpeeksi pahalta, enkä tuntenut ollenkaan Helmiä. 2. Alkuverryttelyt tehtiin kevyessä istunnassa. Miltä se tuntui?
Tahmealta. Sain koko ajan olla ajamassa Helmia eteenpäin, enkä näin pystynyt keskittymään kevyeeseen istuntaan ollenkaan. Tasapaino ei vain oikein pitänyt, kun samalla antoi reippaammin pohkeita. 3. Millainen ratsusi oli tällä tunnilla?
Yllätyksellinen! Helmi oli alkuun tahmea ja yritti luistaa hommista kaikin keinoin, kun sain sen ruotuun, tulivat tamman hyvät puolet esiin ja siitä pajastui varsin mukava! 4. Mikä oli haastavin harjoitus tällä tunnilla?
Avotaivutukset ravissa; en vain saanut Helmiä kunnolla taipumaan edes käynnissä, joten ravissa harjoitus oli sitten vielä kaksi kertaa vaikeampi. 5. Puomeista tehdyllä kahdeksankulmiolla oli tarkoitus ratsastaa puomien ulkoreunaa pitkin siten, että hevonen pysyy "puomeissa kiinni" ja suoristuu jokaisen puomin kohdalla. Miltä harjoituksen tekeminen tuntui - oliko ulkopohkeen käyttö haastavaa, tai ilmenikö muita ongelmia?
Harjoitus sujui meiltä kivasti! Koska Helmi ei halunnut taipua, liikkui se suht suorasti. Ajoittain se kyllä tuli aika vahvasti ulkopohjetta vastaan, mutta silloin raippa pohkeen takana auttoi suuresti. 6. Kumpi hikosi tunnilla enemmän, sinä vai ratsusi?
Ehdottomasti minä! Helmille tunti taisi olla vain ihan perus ratsastus, minä kun en osannut sitä niin hyvin ratsastaa. Itse siis hikoilin satulassa yrittäen saada tammaa liikkumaan edes joten kuten järkevästi. 7. Loppuverryttelyt tehtiin taluttaen. Mitkä fiiliset siitä jäi?
Erittäin hyvät! Pääsin rentouttamaan lihakseni ja vain löllymään eteenpäin, kun hevonen ei ollut enää alla. 8. Kerro fiiliksistäsi tunnin lopussa tehdyistä venyttelyistä.
Fiilikset olivat kireät. Joka paikka jo siinä vaiheessa kipeänä. 9. Anna palautetta Sintelle tästä tunnista!
Mukava tunti, kerrankin pääsi oma ihra töihin! 10. Millaisia suoritustapoja toivot perustasoisille tunneille?
hmm.. joku sen tyyppinen, että pitäisi antaa kouluarvosana asteikkolla (4-10), kuina hyvin mikäkin tehtävä sujui ja tehtävät olisivat siis tällä tavalla kysymyksien tapaan listattuna.
|
|
fiona
Uutukainen

Unelmaponin hoitaja<3<3<3
Posts: 6
Hoitohevonen: Foggy
|
Post by fiona on Apr 15, 2016 13:48:33 GMT 2
Ratsastajan nimi:Fiona Vakiohevonen: Ruu Ratsastuskokemus: yhdeksän vuoden kokemus,taso He B - He A Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia:
|
|
|
Post by Pilvi on Apr 21, 2016 17:47:58 GMT 2
Ratsastajan nimi: Pilvi Vakiohevonen: - Ratsastuskokemus: Olen ratsastanut vasta 3 vuotta aktiivisesti, osaan perusasiat mutta olen hieman epävarma ratsastaessa, varsinkin vaativimpien hevosten selässä. Esteitä olen mennyt paljon, mutta hyppäämisessä minulla on paljon parannettavaa. Koulussa olen varmaan tasolla Helppo C. Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia: Pääsenkö jo Huhtikuun tunnille vai pitääkö odottaa Maaliskuuta?
|
|
|
Post by Sinte on May 8, 2016 20:21:19 GMT 2
Toukokuun tunti 2016 Suoritusaikaa 31.5. asti Itsenäisen ratsastuksen tuntiToukokuun tunnin aiheäänestyksessä itsenäinen ratsastus ja maasto saivat yhtä paljon ääniä, joten Sinte valitsi aiheeksi itsenäisen ratsastuksen.
Tällä tunnilla voit ratsastaa valitsemallasi ratsulla itsenäisesti, eli päätät tekemistänne harjoituksista. Silti kaikki ratsukot käyttävät alku- ja loppuverryttelyihin saman verran aikaa. Tunnin aikana voit treenata esimerkiksi sinulle haastavia asioita, ja voit pyytää niihin apua Sinteltä koko tunnin ajan. Sinte korjailee tunnin aikana ratsastajien istuntoja ja antaa vinkkejä ja neuvoja harjoituksiin liittyen. Tällä tunnilla ei ole yhteisiä ohjattuja harjoituksia.
Tällä tunnilla ei voi hypätä esteitä, mutta maapuomit ovat käytettävissä harjoituksiin. Tunnin tiedot- Varaa mukaan yleis- tai kouluraippa
- Saa osallistua ilman satulaa!
- Kaikki ratsastajat käyttävät saman verran aikaa alku- ja loppuverryttelyihin (väh. 10 min + 10 min)
Tunnin suorittaminen
Vastaa kysymyksiin lyhyesti.
1. Millaisia harjoituksia ratsastit tällä tunnilla? 2. Millaisia neuvoja harjoituksiin liittyen sait Sinteltä? 3. KÄYNTI: Arvioi kouluarvosanalla (4-10) miten hyvin käynnissä työskentely sujui tällä tunnilla. Sen jälkeen listaa yksi hyvä asia käyntityöskentelystänne, sekä yksi asia missä olisi parantamisen varaa. 4. RAVI: Arvioi kouluarvosanalla (4-10) miten hyvin ravissa työskentely sujui. Sen jälkeen listaa yksi hyvä asia sekä yksi parannettava asia ravityöskentelystä. 5. LAUKKA: Arvioi kouluarvosanalla (4-10) miten hyvin laukassa työskentely sujui. Sen jälkeen listaa yksi hyvä asia sekä yksi parannettava asia laukkatyöskentelystä. 6. Mikä oli tällä tunnilla kaikista haastavinta? 7. Mikä oli tällä tunnilla kaikista mukavinta? 8. Miten yhteistyö ratsusi kanssa sujui? 9. Arvioi tuntia kokonaisuutena kouluarvosanalla (4-10). Perustele lyhyesti antamasi arvosana.
Lähetä suoritus tähän alle 31.5. mennessä. Otsikoi "Toukokuun tunti, ratsastaja - ratsun nimi". Tunnin suorituksesta tienaa yhden tuntimerkinnän
Tuntilista
Huom! Tälle tunnille saat valita ratsusi, kunhan kukaan samassa ryhmässä (kellonaikaryhmät, esim. klo 16 tunti) ei ole vielä valinnut kyseistä ratsua. Suorituksen alussa mainitse valitsemasi ratsun nimi! 16:00 ryhmä* Emma * Ada * Lydia * Fiona * Pilvi 17:00 ryhmä* Cindy * Janella * Inga * Inkeri * Loci 18:00 ryhmä* Ama * Aida * Rosa * Alina * Destiny 19:00 ryhmä* Silja * Nelly * Liia * Minja * Mikaela 20:00 ryhmä* Joanna * Julia * Rosan * Minkki * Kamilla
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on May 8, 2016 20:38:32 GMT 2
Toukokuun tunti, Ada - Sela
1. Millaisia harjoituksia ratsastit tällä tunnilla?- Tein paljon siirtymisiä ja pohkeenväistöjä. Tein myös paljon työskentelyä harjoitusravissa, sillä Selalla oli tosi kiva ravi istua! 2. Millaisia neuvoja harjoituksiin liittyen sait Sinteltä?- Minun piti venyttää omat jalkani rennoiksi alas, sekä muistaa höllätä avusta kun Sela totteli. 3. KÄYNTI: Arvioi kouluarvosanalla (4-10) miten hyvin käynnissä työskentely sujui tällä tunnilla. Sen jälkeen listaa yksi hyvä asia käyntityöskentelystänne, sekä yksi asia missä olisi parantamisen varaa.- Käynnissä työskentely sujui seitsikon arvoisesti. Hyvin mielestäni sujui pohkeenväistöt, joissa Sela toimi oikein kivasti. Käyntityöskentelyssä olisi kuitenkin voinut parantaa tamman kuuntelevaisuutta, sillä se sai välillä aikaa säpsähdellä olemattomia asioita. 4. RAVI: Arvioi kouluarvosanalla (4-10) miten hyvin ravissa työskentely sujui. Sen jälkeen listaa yksi hyvä asia sekä yksi parannettava asia ravityöskentelystä.- Kahdeksan. Harjoitusravissa sain oman asentoni loppua kohden hyvin aloilleen. Sela tuntui kevyeltä ja hyvältä ratsastaa. Parannettavaa olisi voinut olla välillä tahdissa, sillä tamma sai huomaamattani säädeltyä sitä kun itse keskityin asentooni. 5. LAUKKA: Arvioi kouluarvosanalla (4-10) miten hyvin laukassa työskentely sujui. Sen jälkeen listaa yksi hyvä asia sekä yksi parannettava asia laukkatyöskentelystä.- Kahdeksan. Selan laukka rullasi tosi hyvin ja eteni tahdikkaasti. Parannettavaksi listaisin sen, että välillä pidätteet eivät tuntuneet menevän täysin perille. 6. Mikä oli tällä tunnilla kaikista haastavinta?- Saada Sela kuuntelemaan vain minua. Välillä se kyttäili muiden tekemisiä, kun taas toisinaan se säikkyi ääniä. 7. Mikä oli tällä tunnilla kaikista mukavinta?
- Ravityöskentely, sillä Sela oli useasti niin hyvin avuilla ja kuunteli apujani. 8. Miten yhteistyö ratsusi kanssa sujui?- Vaihtelevasti. Välillä tamma oli kuin unelma ja oli herpaantumatta tekemässä mitä pyysin, mutta välillä se ei taas olisi malttanut kuunnella minua. 9. Arvioi tuntia kokonaisuutena kouluarvosanalla (4-10). Perustele lyhyesti antamasi arvosana.- Seitsemän. Sela oli tosi kiva ja saimme hyviä pätkiä, tykkäsin etenkin tamman askellajeista. Miinusta tulee kuitenkin pienistä lähdöistä ja siitä, etten saanut hevosta aina tekemään mitä pyysin vaan se kyttäili muunmuassa aluksi nurkkia.
|
|