|
Post by Joanna on Aug 30, 2015 12:30:31 GMT 2
Elokuun tunti, Joanna - Leevi
1. Miltä tuntui ratsastaa koko alkuverryttelyt kevyessä istunnassa? - Se oli aika rankkaa ja aluksi kuvittelin että homma hoituisi helposti, mutta tositoimiin päästessäni idea ei tuntunutkaan enää niin helpolta...
2. Kipeytyivätkö lihakset tunnin jälkeen? - Aluksi en tuntenut melkein lainkaan lihaskipua ja ihmettelin jo miten onnistuin välttämään sen, mutta kotona illalla ja varsinkin seuraavana aamuna lihakseni olivat todella hellinä.
3. Meinasit tippua tunnin aikana. Miksi? - Meinasin tippua kavalettisarjoja hypätessä. Yritin keskittyä liian moneen asiaan samaan aikaan, kuten hyvään istuntaan, mutta samalla jämäkkyyteen, ohjaamiseen sekä Leevin reippaana pitämiseen ja kun Leevi otti hieman huonon askeleen laukassa minä vain horjahdin alas ruunan selästä ihan kuin olisin vasta juuri aloittanut ratsastuksen.
4. Millä tuulella ratsusi oli? - Leeviä ei oikein kiinnostanut koulu ja estetunnin yhdistelmä. Se olisi selvästi halunnut mielummin vain tehdä koulujuttuja. Ruuna oli siis aika laiskanpuoleinen, mutta lopputunnin laukkatehtävässä keskiympyrällä se löysi vauhtinsa minun avustamana.
5. Vaikuttiko suoritukseesi jollakin tavalla se, ettei raippaa ja kannuksia saanut käyttää? - Se vaikutti siihen, että jouduin entistä enemmän keskittymään siihen, että Leevi pysyisi suhteellisen reippaana tunnin aikana ja sen seurauksena muihin asioihin keskittyminen herpaantui välillä vähän liikaakin.
6. Miltä tuntui hakea rentoa istuntaa laukkaympyrällä tunnin päätteeksi? - Se oli aluksi vaikeaa, mutta hiljalleen onnistuin löytämään sen hyvin. Ja kun se oli löytynyt oli ihana vain rentoutua ja nauttia Leevin pehmeistä askelista.
7. Millaisia kommentteja/ohjeita/neuvoja sait Sinteltä laukkaympyrällä? - Sinte neuvoi rentouttamaan jalkani, sillä jäin jännittämään niitä aivan liikaa samalla jos annoin Leeville pohkeita. Myös ohjeet olkapäiden rentouttamisesta auttoivat löytämään entistä rennomman istunnan.
8. Kumpi hikosi enemmän, sinä vai ratsusi? - Me molemmat hikoilimme tunnin aikana aika suuresti, mutta ainakin minusta tuntuu että tällä kertaa minä hikosin ennemmän kuin Leevi...
9. Mikä oli tällä tunnilla parasta? Entä kamalinta? - Tunnilla oli parasta tunnin lopussa rento laukkatyöskentely ja kamalinta taisi olla alkuverryttely kevyessä istunnassa. Alkuverryttely tuntui ikuisuuden mittaiselta.
10. ...muistitko venytellä tunnin päätteeksi? - Muistin venytellä! Mutta nyt kun näin jälkeenpäin ajattelee niin olisi varmaan kannattanut venytellä vielä kauemmin ja monipuolisemmin.
Sulla on kevyessä istunnassa tasapaino hukassa! Huomaat sen siitä, että kevyessä istunnassa harjoitusten tekeminen on äärimmäisen työlästä. Suosittelisin sua etsimään tasapainopistettäsi kevyessä istunnassa; jokaisella se on vähän eri kohdassa, ja se löytyy vain hakemalla miellyttävä kevyt istunta. Laukkatyöskentelyssä istunasi oli todella rento ja myötäilit esimerkillisesti Leevin pyörivää laukkaa. Suorituksenne paranivat huomattavasti loppua kohden! t. Sinte
|
|
|
Post by Sinte on Sept 8, 2015 17:17:18 GMT 2
Syyskuun tunti 2015 Suoritusaikaa syyskuun viimeiseen päivään (30.9.) asti
Aiheena laukkaSyyskuun tunnin aiheeksi on valittu laukka (4 ääntä seitsemästä). Aloitamme huolellisilla alkuverryttelyillä harjoitusistunnassa. Tunnin aikana pääsemme harjoittelemaan harjoituslaukkaa sekä kevyttä laukkaa, laukan temmon vaihtelua, laukanvaihtoja ja askeleisiin mukautumista. Jos ehdimme, voimme kokeilla myös laukkapohkeenväistöjä. Tälle tunnille ei saa osallistua nahkapaikkaisilla ratsastushousuilla, sillä ne estävät istunnan mukautumista laukkaan. Tunnin tiedot- NAHKAPAIKKAISET RATSASTUSHOUSUT KIELLETTY, voit käyttää kangaspaikkaisia/paikattomia ratsastushousuja tai vaikka lökäreitä.
- Ohjatut alku- ja loppuverryttelyt maneesissa
- Tunti järjestetään maneesissa
Tunnin suorittaminen
Suorita tunti piirroksella. Voit valita aiheen ja tyylin itse! Piirroksen tulee kuitenkin liittyä tunnin tapahtumiin.
Lähetä suoritus tähän alle 31.8. mennessä. Otsikoi "elokuun tunti, ratsastaja - ratsu".
Tuntilista
18:00 RYHMÄ * Ama - Bella * Aida - Mara * Rosa - Ruu * Alina - Foggy * Destiny - Zara
19:00 RYHMÄ * Silja - Helmi * Nelly - Sela * Mini - Martta * Liia - Leevi
20:00 RYHMÄ * Joanna - Helmi * Julia - Dodo * Rosan - Dapper
|
|
|
Post by Minkki on Sept 9, 2015 21:08:55 GMT 2
Tännekin pitää päästä!  Toivottavasti ei haittaa, että kopioin samat tiedot tähänkin. Ratsastajan nimi: Minkki Vakiohevonen: - Ratsastuskokemus: Olen ratsastanut nyt noin 4 vuotta säännöllisesti, ja ratsastustasoni on HeA / RE 90cm / ME 75cm Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia: -
|
|
|
Post by Minja on Sept 9, 2015 21:15:34 GMT 2
Tänne voisin tulla mukaan, kerta maastoryhmä on tauolla ja esteryhmä täynnä  Ratsastajan nimi: Minja Vakiohevonen: - Ratsastuskokemus: Ratsastusta on tullut harrastettua aktiivisen epäaktiivisesti n. 7 vuotta ja olen tasoltani n. heB-heA. / 120 cm. Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia: Tulisin mieluiten tuohon kello 20:00 ryhmään jos sopii  Onko mahdollisesti tulossa vähän vaativamman tasoista (lähinnä heB-heA) ryhmää? Kouluratsastus kiinnostaa enemmän kuin esteet ja olisi kiva päästä ns. oman tasoisille tunneille kehittymään.
|
|
|
Post by Rosa on Sept 30, 2015 15:30:16 GMT 2
Tän joudun kyllä nyt jättämään väliin, koska mitään inspistä ei kuvan suhteen ole 
|
|
|
Post by Sinte on Sept 30, 2015 20:45:57 GMT 2
Lokakuun tunti 2015 Suoritusaikaa lokakuun viimeiseen päivään (31.10.) asti
Aiheena koulukisatreeniLokakuun tunnin aiheeksi on valittu koulukisatreeni (2 ääntä neljästä). Lokakuun tunnilla treenaamme kouluratsastusratoja ja niiden ratsastusta. Harjoittelemme alkutunnista yhteisesti ratojen yksittäisiä tehtäviä, ja sen jälkeen ratsastamme niitä ratakokonaisuuksina. Tunti päättyy leikkimielisiin koulukisoihin, joissa jokainen ratsukko saa suorittaa harjoitellun radan itsenäisesti. Voittajaratsukko saa ruusukkeen! Tunnin tiedot- Pitkä kouluraippa suositeltava
- Ohjatut alku- ja loppuverryttelyt kentällä
- Tunti päättyy leikkimielisiin koulukisoihin
- Tunti järjestetään maneesissa
Tunnin suorittaminen
Koulurataa harjoitellessa munasit ratsusi kanssa totaalisesti! Mikään ei mennyt niin kuin oli suunniteltu, ihan päin honkia kaikki tehtävät!
TEHTÄVÄ: Yllä olevassa linkissä on harrasteluokan kouluohjelma. Kirjoita jokaisesta radan osasta (kohdat 1-10) erikseen, miten se sujui osaltanne (muista, että tyritte koko radan totaalisesti). Muista käyttää huumoria! Lopuksi voit kirjoittaa leikkimielisen "tuomarin kommentin" joka kuvaa parhaiten päin puuta mennyttä suoritustanne. (sade)
Lähetä suoritus tähän alle 31.10. mennessä. Otsikoi "lokakuun tunti, ratsastaja - ratsu".
Tuntilista 18:00 RYHMÄ* Ama - Ruu * Aida - Bella * Rosa - Kassu * Alina - Gilda * Destiny - Dapper 19:00 RYHMÄ* Silja - Helmi * Nelly - Dodo * Liia - Kassu * Minja - Majuri 20:00 RYHMÄ* Joanna - Bella * Julia - Leevi * Rosan - Ellu * Minkki - Kassu
|
|
|
Post by Rosa on Oct 20, 2015 18:33:48 GMT 2
Ottaisin mielelläni tähän ryhmään vakioratsuksi Andyn :-) (Meenkö kuitenkin tän tunnin vielä ihan mulle määrätyllä Ellulla?)
|
|
|
Post by Mikaela on Nov 4, 2015 16:07:10 GMT 2
Lähtisin tosi mielelläni mukaan tähän tuntiryhmään! Kiva ja jokseenkin realistinen idea!
Ratsastajan nimi: Mikaela Vakiohevonen: En halua vakihevosta Ratsastuskokemus: Olen vahva He B tasoinen, ratsastanut n. 5-7 vuotta aktiivisemmin tai epäaktiivisemmin. Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia:
|
|
|
Post by Jonna. on Nov 9, 2015 8:40:11 GMT 2
Ratsastajan nimi: Jonna Vakiohevonen:- Ratsastuskokemus: Olen ratsastanut 5 vuotta säännöllisesti, ja tasoni on n. He B. Olen hypännyt ratana n. 105cm. Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia:-
|
|
|
Post by Jonna. on Nov 9, 2015 8:41:58 GMT 2
Lisäksi vielä tuohonnoi: Onko pakko piirtää jos ei osaa kunnolla?
|
|
|
Post by Jonna. on Nov 15, 2015 10:02:16 GMT 2
Loppaan ryhmässä vaikka en ees käyny!
|
|
|
Post by Sinte on Nov 15, 2015 17:29:41 GMT 2
Marraskuun tunti 2015 Suoritusaikaa marraskuun viimeiseen päivään (30.11.) asti
Aiheena esteetMarraskuun tunnin aiheeksi valittiin esteet 50-80 sentin tasolla. Esteet ja hikitreeni saivat yhtä paljon ääniä, joten Sinte päätti aiheen. Tällä tunnilla hyppäämme melko matalia esteitä, ja hiomme aivan perusasioita: eteenpäinratsastusta, hyvien ratsastusteiden valintaa esteradalla, sekä esteille lähestymistä ja itse hyppyvaihetta. Aloitamme yksittäisistä esteistä ja yksinkertaisista, parin esteen linjoista joilla on aikaa keskittyä suoritukseen. Tunnin lopussa ratsastamme rataa osallistujien tasojen mukaisesti. Tunnin tiedot- Esteraippa tai yleisraippa mukaan
- Ohjatut alku- ja loppuverryttelyt maneesissa
- Turvaliivi suositeltava
- Tunti järjestetään maneesissa
Tunnin suorittaminen
Kuittaa tämä tunti kuvaamalla yhtä hyppyä/estettä/harjoitusta tällä tunnilla. Voit kuvata hypyn tarinalla, runolla tai jollakin muulla tekstityypillä – tai sitten piirroksella! Kerro, miksi valitsit juuri kyseisen hypyn/esteen/harjoituksen.
Lähetä suoritus tähän alle 30.11. mennessä. Otsikoi "marraskuun tunti, ratsastaja - ratsu".
Tuntilista 18:00 RYHMÄ* Ama - Hurmos * Aida - Enkeli * Rosa - Andy * Alina - Dapper * Destiny - Helmi 19:00 RYHMÄ* Silja - Helmi * Nelly - Leevi * Liia - Gilda * Minja - Ruu * Mikaela - Bella 20:00 RYHMÄ* Joanna - Andy * Julia - Sela * Rosan - Bella * Minkki - Gilda  * Kamilla - Ruu
|
|
|
Post by Minkki on Nov 18, 2015 16:14:58 GMT 2
Marraskuun tunti, Minkki - Gilda av Kleppur "Gilda" Gildalle pohkeita annan, otan kiinni tyvestä harjan ohjaan esteelle, katse eteenpäin, kantapäät alas ja varpaat ylös, jotta päästäisiin esteestä yli myös
Huh, nyt se on jo lähellä, voi Gildaa, on tuli hännän alla hänellä, pidättää koitan ja istuntaani muutan, pikkuhiljaa tajuten, tästä selviä mä en
Kuului tömähdys pehmeä, Minkin tuskanhuuto käheä, Gilda pysähtyy ja toljottaa, kummaksuen odottaa, etkö sä nyt edes tätä osaa?
Mutta urhea Minkki nouseekin pystyyn, käy hepan hakemassa samaan syssyyn. Takaisin satulaan vaan, Sinte huudahtaa ei saa pelästyä jos keikahtaa!
Kyseessä oli siis eräs pieni ristikko, jolle Gilda oli aiemmin jo kieltänyt. Valitsin esteen sen vuoksi, että sen kohdalla Gilda keksi mulle kaikki parhaat temppunsa.  Gilda kyllä temppuili ihan kunnolla tämän esteen kohdalla. Onneksi olit rohkea ja päättäväinen, ja ratsastit esteen yhä uudelleen ja uudelleen vastoinkäymisistä välittämättä. Pienellä avustuksella ja suostuttelulla ristikon hyppääminen lopulta onnistui, ja päätimmekin asian käsittelyn onnistuneeseen suoritukseen Muista esteille lähestyessäsi ryhdistää hevosta hieman ja myödätä hyppyyn niin paljon, että se kokee hyppytilanteen miellyttäväksi. Esteistuntasi oli erinomainen! T. Sinte
|
|
|
Post by Kamilla C. on Nov 20, 2015 15:14:04 GMT 2
Perusasioita on aina hyvä kertailla, ja on liikaa aikaa, joten osallistumaan vaan tähänkin tuntiryhmään! Ratsastajan nimi: Kamilla Vakiohevonen: Mustmäen Ruu "Ruu" Ratsastuskokemus: 8 vuotta, taso 115 cm & Helppo A Muuta kysyttävää / parannusehdotuksia: -
|
|
|
Post by Sinte on Dec 2, 2015 16:59:24 GMT 2
Joulukuun tunti 2015 Suoritusaikaa joulukuun viimeiseen päivään (31.12.) asti
Joulukuun leikkitunti!Joulukuussa otetaan tietenkin vähän rennommin  Tällä kertaa perustasoisen ratsastusryhmän aiheena on leikkitunti, johon osallistutaan kaikkien perinteiden mukaisesti ilman satulaa. Leikkitunnilla otetaan erilaisia leikkejä, kuten ratsastuspeiliä, temppurataa, hippaa, nopeuskisaa... tavoitteena on, että kaikilla on hauskaa! Tunnin päätteeksi Sinte tarjoaa tuntilaisille kuumaa glögiä ja kaakaota talossa! Tunnin tiedot- Osallistuminen ilman satulaa!
- Toivetunti! Voit valita ratsun tälle tunnille!
- Esteraippa tai yleisraippa mukaan
- Ohjatut alku- ja loppuverryttelyt maneesissa
- Turvaliivi suositeltava
- Tunti järjestetään maneesissa
Tunnin suorittaminen
Valite yksi leikki, jota tunnilla leikittiin. Kerro, miten se sujui: oliko meno vauhdikasta, sattuiko joku tipahtamaan, kuka voitti...? Kuvaile fiiliksiä Miten ratsusi suhtautui reippaaseen leikkituntiin rankan koulutreenin sijasta?
Voit suorittaa tämän tunnin myös vapaavalintaisella piirroksella!
TuntilistaTOIVETUNTI! Tälle tunnille jokainen saa itse valita ratsunsa. Olen kuitenkin merkinnyt jokaiselle ratsun, joka toteutuu jos et valitse toista ratsua. Jos vaihdat ratsua, voit ilmoittaa uuden ratsun tunnin suorituksen yhteydessä!18:00 RYHMÄ* Ama - Käpy * Aida - Ruu * Rosa - Andy * Alina - Helmi * Destiny - Dapper 19:00 RYHMÄ* Silja - Helmi Foggy  * Nelly - Bella * Liia - Enkeli * Minja - Hurmos * Mikaela - Gilda 20:00 RYHMÄ* Joanna - Käpy  * Julia - Hurmos * Rosan - Andy * Minkki - Dapper * Kamilla - Ruu Enkeli 
|
|