HELMIKUUN TUNTISUORITUKSET 2015Viestit siirretty ratsastusryhmät-viestiketjusta tähän:
Helmikuun tunti (Silja & Helmi)
Tunnilla menimme ilman jalustimia harjoitellen väistöjä ja temmonvaihteluita. Helmillä oli onneksi niin tasaiset askellajit, ettei niissä istuminen tuottanut ongelmia. Helmi oli taas tänään hiukan laiska, mutta sain sen kuitenkin etenemään temmonvaihteluissa. Välillä Helmi kyttäsi maneesin katsomopäätyä ja se tuntui siellä olevan aina kuin lentoon lähdössä koko ajan. Etenkin kovassa tuulessa ajoittain koliseva liukuovi pelotti hirveästi. Onneksi tunnin tehtävät helpottivat saamaan Helmin keskittymistä oikeisiin asioihin, ja loppua kohden poni alkoikin jo unohtamaan hirvittävän päädyn. Väistöt käynnissä olivat vielä ihan jees, mutta ravissa pidätteet ja sisäpohje eivät meinanneet mennä läpi. Pohkeenväistöt Helmillä ovatkin kyllä osoittautuneet ainakin meidän kohdallamme aika haastaviksi. Väistöjen kanssa jouduttiin pohtimaan hetken aikaa, mitä muuttaa, kun ei onnistu. Muutamia ihan hyviä väistöpätkiä saatiin ravissakin onneksi mentyä, joten ihan huonolle pohjalle tehtävä ei jäänyt. Laukassa poni puolestaan alkoi syttymään ja kokoamisista tuppasi tulemaan vain pientä piiperrystä. Kunhan vauhtia ja pitutta alettiin saada vähän kondikseen, Helmi meni laukassa oikeastaan aika kivasti. Etenkin loppuraveissa, olin todella tyytyväinen Helmiin, joka tuntui niin rennolta ja hyvältä!
Tunti meni ihan hyvin, mutta väistöissä on ehdottomasi vielä harjoiteltavaa. Voihan se johtua ponin haastavuudestakin, mutta jotenkin putoan aina väistättäessä ylävartalostani ihan mutkalle, enkä saa pohjetta käytettyä kunnolla. Tunnit ratsastusryhmässä tuo kuitenkin varmasti apua ratsastusongelmiin niin Helmin, kuin muidenkin hevosten kanssa, kun niiden ratkaisua päästään harjoittelemaan opetuksen kautta.
Harjoituksella mestariksi!
Helmi oli tänään hieman tahmea, ja näytti siltä, etteivät avut menneet aina perille. Jatkoit kuitenkin sitkeästi yrittämistä, ja laukkatyöskentelyjen jälkeen Helmi alkoi käyttää enemmän takajalkojaan. Istuntasi oli hyvä ja istuit syvällä satulassa, myötäillen pehmeästi Helmin askeleita. Pohkeenväistöissä saitte tehdä paljon töitä, mutta alkuhankaluuksien jälkeen nekin alkoivat sujua etenkin oikeaan kierrokseen. Tosi hyviä suorituksia, pohkeenväistöissä on vielä treenattavaa! Ansaitsit tästä myös tarinamerkinnän. -Sinte
Helmikuu (Nelly & Ruu)
Ruu oli tunnin alusta asti ollut oma, rauhallinen itsensä. Onneksi se oli juuri tullut valmiiksi vetreänä ja energisenä edelliseltä tunnilta. Sainkin keskittyä omaan istuntaani riittävän paljon, sillä sopivaa rytmiä ei tarvinnut alussa vahtia yhtä paljon kuin yleensä.
Erityisesti hevosen selässä näkyi viimevuosina kasaan mennyt ylävartaloni ryhti. Sain koko tunnin keskittyä hyvän ryhdin säilyttämiseen, eikä Sanna (onneksi) jättänyt asiaa hetkeksikään huomiotta omaa ratsastustani arvioidessaan. Hyviä puolia istunnassani tänään olivat ainakin tänään jalan ja käden paikat; niihin piti puuttua yllättävän vähän.
Ruun kanssa laukan kokoaminen ei ollut helpoimmasta päästä. Olin jo hyvän aikaa sitten oppinut säilyttämään ruunan kanssa koko ajan napakan pohjetuntuman, eikä kouluraippakaan ollut ruunan kanssa liikaa. Takajalkojen oli oltava riittävästi mukana, jotta kokoamisen oli mahdollista onnistua. Aluksi Ruu vain rikkoi raville, mutta lopulta riittävän työstön jälkeen viimeiset suoritukset onnistuivat ihan mukavasti.
Temponmuutokset yllättäen onnistuivat alusta asti ihan loistavasti! Niitä emme olleet aiemmin oikeastaan reenanneet ruunan kanssa, joten olin hyvin tyytyväinen suorituksiimme. Ruu oli hyvällä tuntumalla ja mukavan herkkänä sisäpohkeelle. Niinpä etenkin kokoamisen aikana pikkuruuna alkoi hiljalleen rentoutua selästään ja niskastaan. Lisäykset pääosin jäivät omaan makuuni ehkä hivenen vajaiksi, mutta kokoamiset menivät kyllä hyvin.
Pohkeenväistöt olivat meille jo tuttua puuhaa, niitä olimme harjoitelleet jo useampaan otteeseen. Niinpä osasin ennakoida vahvan pohkeenkäytön jo alusta asti ja tarvittaessa hipsuttelin raipalla takapuoleen. Laukassa Ruu reväytti ja olin vahvasti sitä mieltä, että ne menivät parhaiten ikinä.
Kokonaisuudessaan tunti meni pieniä puutteita lukuun ottamatta ihan hyvin. Olin lopulta tyytyväinen Ruun takapään työskentelyyn ja oman istuntani ajoittaiseen korjailuun. Lopputunnista ryhtikin taisi olla jo parempi! Jatkossa pitää kiinnittää erityisesti huomiota asentovirheisiin.
työntäyteinen, kontrolloitu
Yhteistyönne Ruun kanssa pelasi tällä tunnilla loistavasti! Ruu oli herkkä ja kuunteli apujasi tarkkaavaisesti. Välillä kuitenkin unohdit oman asentosi, ja etenkin siirtymisissä jouduin useasti huomauttelemaan eteen-sivulle kallistuvasta istunnastasi. Muista kiinnittää ryhtiin erityishuomiota, mutta älä kuitenkaan istu "yliryhdissä" siten, että selkä menee notkolle. Laukkatyöskentelyssä teillä meni tosi hyvin, Ruu toimi huomaamattomilla avuilla ja näimme upeita temmonmuutoksia. Todella hyvää ja aktiivista työskentelyä molemmilta! Saat tästä myös hoitomerkinnän. -Sinte
Helmikuun tunti (Aida & Mara)
Olimme sopivasti juuri eilen tapelleet Maran kanssa aivan näistä samoista asioista tunnilla. Eilisestä tunnista päälimmäisenä käteen jäi kiukku ja kipu, teinhän kolmesti mahtavan ilmalennon. Tänään tunnille lähdin siis hieman sekalaisin oloin. Osittain lannistuneena, osittain kiukkuisena. Minähän en tänään tipu. Koko tunnin Mara oli tympeä oma itsensä, mutta ei läheskään yhtä villinä, kuin eilen. Alkuravien jälkeen jäimme isolle keksiympyrälle jolla työskentelimmekin ihan koko tunnin. Aluksi otimme ns. absoluuttisen ohjasotteen. Eli kaivoimme satulasta ulkokäden puolelta jalustinhihnan loppupään nyrkinsisään. Ulko-ohja jäi kuitenkin tuntumalle. Tällä tavoin vedettyä itsensä jalustinhihnan avulla kiinni satulaan harjoitusravissa, ja ulkokuolainrenkaaseen ei tule mitään nykimistä tai muuta ei-toivottua liikettä. Vain tasainen tuntuma. Näistä lähtökohdista lähdimme ratsastamaan ryhdikästä, eteenpäin pyrkivää ravia. Mara tuntui pitävän tasaisesta, jämptistä otteesta ulkokuolaimesta, sillä se ei taistellut yhtään ulko-ohjaa vastaan. Pienillä puolipidätteillä sisäohjasta sain Maraa jopa hieman rentoutumaan aina muutaman askeleen ajaksi. Kun sopiva ravi löytyi, teimme pohkeenväistöä puoliympyrää. Toinen puolikas keskityttiin omaan istuntaan ja hyvään raviin.
Myös laukkaharjoitukset tehtiin ympyrällä, ilman absoluuttista ohjasotetta. Mara sai muista tunneilla olijoista jonkin verran kicksejä ja vuoroin kyttäili, vuoroin pyrähteli laukkaan. Koottua laukkaa en saanut aikaiseksi, mutta ihan selkeitä temmonvaihteluita tuli. Siis sellaisia mitkä minä päätin, ei niitä Maran jarrutus-pyrähdyksiä. Kun ottaa huomioon, että Mara hyväksyi absoluuttisen ohjasotteen ilman ongelmaa, olen hyvin tyytyväinen.
Löysin aseeni.
Edistystä on myös se, ettet vaihteeksi tippunut kertaakaan selästä! Teillä sujui yllättävän hyvin, vaikka Maran temperamenttinen persoona asettaakin omat haasteensa ratsastukseen. Mara kulki pääosin siistissä paketissa, ja kerrankin kuunteli hyvin apujasi. Laukkatyöskentely innosti oria vähän liikaakin, mutta onnistuit siitä huolimatta pitämään sen hallinnassa. Pohkeenväistöt sujuivat teiltä hyvin: muista kuitenkin kiinnittää huomiota omaan rentouteesi ja pehmeään ohjasotteeseen. Väistävän pohjeavun tulee tulla prikuulleen oikeaan aikaan, jotta se vaikuttaisi ratsastajan haluamalla tavalla. Tässä oli 207 sanaa, ansaitset juuri ja juuri myös hoitomerkinnän
-Sinte
Helmikuun tunti (Rosa & Leevi)
Tummat uteliaat silmät tarkkailivat minua noustessani satulaan. Rapsutin Leevin pilkullista karvapeitettä, koko hevonen näytti kuin suoraan sirkuksesta temmatulta! Painoin pohkeeni varovasti ruunan kylkiin jolloin sain aikaan yhden reaktion: eteenpäin lähdön. Sinte jakeli ohjeitaan ratsukoille kärsivällisenä samalla kun kaikkien ratsut kävelivät pitkin kaviouraa. Sain varoituksia Leevin liika-reagoimisesta liialliseen raipan käyttöön ja painoin informaation visusti mieleeni. Ratsastusryhmän ensimmäinen tunti oli alkamassa.
Alkukäyntien jälkeen aloitimme tekemällä pääty-ympyröitä kumpaankin päätyyn. Leevillä tuntui olevan keskittyminen ja samalla poweritkin jossain ties missä hukkalaassa, joten Sinte neuvoi minua tekemään paljon voltteja ja siirtymisiä pitkillä sivuilla jotta Leevi rupeaisi miettimään vähän minuakin. Samalla herättelin ruunaa liikuttelemalla sormiani. Pääty-ympyröillä yritin ratsastaa Leeviin vähän enempi vauhtia, siinä jotenkin onnistuneena. Ruuna taipui ja asettui silti oikeinkin nätisti, tuntui kuin koko hevonen olisi ollut pelkkää kumia! Ympyröillä Sinte tarkasteli ja korjasi jokaisen ratsastajan istuntaa tarkoilla haukansilmillään: mikään istunta-virhe ei jäänyt naiselta huomaamatta.
Siirryttyämme raviin otettiin käsittelyyn temmonsäätely. Ratsastimme joka toisen pitkän sivun mahdollisimman hidasta ravia ja sitten päinvastoin joka toinen sivu mahdollisimman nopeaa ravia. Leevillä oli aluksi menossa pahemman kerran herneet nenään kun pyysin siltä rivakampaa ravin tempoa. Jätin silti raipan heiluttelun vähemmälle, käyttäen enemmän pohkeita. Tämä tuotti tulosta ja saimme aikaan melko hyviäkin pätkiä. Temmon hidastuksessa ei meillä ongelmia ollut, päinvastoin, ne sujuivat kuin rasvattu! Sinte tosin huomautteli ryhdistäni ja käsieni asennosta vähän väliä, ja minulla oli täysi työ yrittää pitää itseni ryhdikkäänä vielä suoruuden lisäksi.
Seuraavaksi oli aika siirtyä pohkeenväistön pariin. Teimme väistöä vähän kokorataleikkaalla sekä ympyrällä, ja Leevi väisti ihan hienosti. Tässä vaiheessa ruuna olikin jo alkanut heräilemään alkutunnin horroksestaan, joten sitä oli huomattavasti mukavampi ratsastaa. Huomasin kuitenkin itseni aina väistöliikkeen lopettamisen jälkeen myös lopettavan kunnollisen ratsastamisen. Annoin Leevin kulkea ihan miten sattuu "noni tää oli täs alan ratsastaa sit taas seuraavas pohkeenväistös". Ehei ei näin, yritämpä seuraavalla tunnilla parantaa tapojani ja ratsastaa kunnolla myös tehtävän loputtua!
Viimeisenä tehtävänä tällä tunnilla oli laukan kokoamista, laukkaa piti kuitenkin näin alkuun koota vain muutamia askelia. Leevi piristyi laukatessa huomattavasti, ja energisemmän laukan ansiosta minun oli helpompi ikään kuin "pakata energiaa", eli istuin tiiviisti satulaan, kooten pohkeella ja ohjalla. Leevi kokosi aina yhden tai pari askelta, ja siihen olin oikein tyytyväinen. Tavoitteena ei mulla enempää lähes uuden hevostuttavuuden kanssa ollutkaan kuin parin askeleen kokoaminen!
Pohje --> Eteen
Voi olla että muistan väärin, mutta et ole tainnut kovin montaa kertaa ratsastanut Leevillä? Tunti meni osaltanne hyvin, mutta yhteisymmärryksen löytymiseen meni jonkin verran aikaa alkutunnista. Leevi yritti kovasti oikoa kulmissa, ja selvästi testasi rajojasi – onneksi ratsastit määrätietoisesti, etkä antanut periksi Leevin testailulle. Korjasin istuntaasi melko paljon, ja lopputuntia kohden huomasit korjata istuntavirheitä myös itsenäisesti, ihan loistavaa! Loistitte laukkatyöskentelyissä, ja saimme nähdä upeaa, rentoa laukkaa. Loistavaa työskentelyä! Saat tästä myös hoitomerkinnän
-Sinte
Helmikuu (Destiny & Arma)
Alkutunnista olin hieman jännittynyt uudesta hevostuttavuudesta ja Sanna saikin muistuttaa rentoudesta monen monta kertaa. Armakin vaistosi eikä meinannut toimia ollenkaan. Hengittelin syvään ja yritin ajatella rentoutta. Pohkeenväistöt käynnissä menivät aika hyvin ja taputin oria joka kerran jälkeen. Ravissa väistöt eivät menneet aina ihan nappiin ja lopetimmekin aika nopeasti hyvään suoritukseen.
Tunnin keskivaiheilla nostin jalustimet ylös kaulalle ja teimme istuntaharjoituksia ensin harjoitusravissa. Pystyin istumaan syvällä satulassa ja säästymään pomppimiselta. Laukassa sain viimein rentouduttua ja koko hevonenkin rentoutui. Parhain harjoitus oli kahdeksikko laukassa, jossa laukka piti vaihtaa ravin kautta. Tässä tuppasin valumaan toiselle puolelle, josta Sanna huomauttelikin.
Tunti meni kohtalaisen hyvin ja olen tyytyväinen että sain rentouduttua lopussa. Arma kulki hyvin ja olen ylpeä miten se jaksoi tehdä töitä, vaikka ratsastaja möhli välillä.
Onnistuminen, rentous
pst. Ens tunnille toivoisin Ruuta, Leeviä, Dodoa, Helmiä ja Zaraa :3Alussa yhteistyönne oli hieman tahmeaa, mutta pikkuhiljaa harjoitusten myötä aloitte tutustumaan toisiinne: hoksasit, miten Armaa ratsastetaan. Huomasit tunnin aikana, että Arma on hyvin kevyt ratsastaa, ja vaatii toimiakseen hyvin kevyet avut – etenkin alkutunnista huomasimme ongelmaksi liian kovan ohjastuntuman. Laukkatyöskentelyissä rentouduitte molemmat, ja suoritukset alkoivat sujua paremmin. Korjailin muutamaan otteeseen istuntaasi, joka tuppasi kallistumaan liikaa eteen tai sisäuralle. -Sinte
Helmikuun tunti (Ama & Ruu)
Ruu oli heti alkukäynneistä lähtien hieman tahmean oloinen ja sainkin työstää koko tunnin ajan sitä reippaammaksi. Aloitimme ensimmäisenä käyntipohkeenväistöllä, joka tehtiin uransisäpuolelta uralle väistäen. Tehtävä sujui meidän osaltamme hyvin, ainoana ongelmana oli se, että oma istuntani meinasi karata ulospäin ja näin ollen Ruu pääsi vähän luistamaan väistöistä. Ravipohkeenväistöissä meillä oli hiukan samankaltaisia ongelmia, mutta saimme selätettyä ne ja viimeisillä kerroilla väistöt sujuivat jo oikein hyvin.
Ruu yritti tapansa mukaan parhaansa koko tunnin, vaikkakin tuntui välillä, että emme oikein löytäneet sitä yhteistä säveltä. Tämäkin korjaantui tunnin edetessä. Ravityöskentelyssä oma vinouteni vasemmalle koitui jälleen meidän ongelmaksemme, sillä en itse pystynyt istumaan kunnolla alas satulaan harjoitusravissa, vaikka Ruun ravi olikin tasaisen pehmeää. Sinte neuvoi nojaamaan vähän oikealle, ja venyttämään vasenta kylkeä, jotta ongelmasta päästäisiin pikkuhiljaa eroon. Lopulta ravityöstö alkoi sujua hyvin meidänkin osaltamme, ja Ruu rentoutui entistäkin pehmeämmäksi. Kun oma istuntani oli vähän parempi pystyin jumppaamaan ruunaa ravissa molempiin suuntiin. Ja ruuna alkoi totisesti venyä eteen alas.
Lyhyiden välikäyntien jälkeen aloitimme laukkatyöskentelyn enisin meille vaikeampaan kierrokseen, - vasempaan. Jakaannuimme ryhmän kesken kahdelle isolle pääty-ympyrälle. Pääty-ympyröillä laukkasime kaikki ja teimme lyhyitä ulosasetuksia. Laukka nostettiin suoraan käynnistä - meille siitä ei tullut ongelmaa. Laukassa vinouteni vasemmalle ei näkynyt niin paljoa, ja pystyin työstämään Ruuta paremmin. Jumppailimme myös laukassa ja keskityimme edelleen kukin ratsastaja omaan istuntaan ja sen parantamiseen. Kun laukkatyöskentely oli hoidettu molempiin suuntiin kunnialla, loppuverryttelimme hevoset.
Harjoittelulla eteenpäin!
Tunti meni sun ja Ruun osalta tosi hyvin! Vaikka Ruu olikin tahmea, sait ponin toimimaan hyvin ja ratsastit sinnikkäästi eteenpäin. Laukkatyöskentelyissä Ruu sai virtaa myös takajalkoihinsa, ja suoritukset alkoivat näyttää entistä paremmilta. Pohkeenväistöissä oli pieniä ongelmia, mutta kun niistä selvittiin, näimme upeita väistöjä myös harjoitusravissa. Ruun tahmeuden vuoksi avut eivät menneet aina kovin nopeasti perille, joten jouduit ratsastamaan melko voimakkaasti. Tästä saat myös tarinamerkinnän
-Sinte