|
Post by Sinte on Mar 1, 2013 14:49:54 GMT 2
|
|
|
Post by Loci on Mar 29, 2014 17:54:25 GMT 2
29.03.'14 - Joskus täytyy vain pitää kiinni.
- No niin poika, sanon ja taputan mustan orin kaulaa. Mara askeltaa varovaisesti kohti kentän uraa ja juuri, kun herra on astumaisillaan uralle, kuulen traktorin käynnistyvän. Mara kääntyy nopeasti vasemmalle ja saan tehdä kaikkeni pysyäkseni kyydissä. Jalustimet ovat liian pitkät, jotta voisin nousta kevyeeseen istuntaan ja tiedän jo, mitä Mara suunnittelee. Teen kaikkeni, jotta pysyn orin kyydissä: irrotan jalkani jalustimista ja puristan polveni kiinni koulusatulan siipiin. Minulla ei ole enää aikaa ohjata Maraa muualle ja kohottaudun hieman ojentaen samalla käsiäni. Kentän aidan matalin kohta jää allemme ja yritän keinolla millä hyvänsä saada orin pysähtymään, mutta pakokauhuinen hevonen ryntää kohti metsää, kohti Pirunmetsää. Ihmiset ovat pysähtyneet tallipihalla, kaikki vain katsovat pakoon juoksevaa hevosta ja minua. Saan ihmeen kaupalla Maran hidastamaan raviin ja siitä käyntiin. Olemme keskellä metsää, enkä tiedä kuinka pitkälti olemme kulkeneet. Annan mustan orin kuljettaa minua ja pian avautuu näkymä polulle. Polulla pysäytän Maran ja tiedän tarkalleen missä olen: Jokipolulla, vain pienen matkan päässä tiestä. Kaivan tärisevin käsin kännykkäni esiin ja soitan Sannalle. Kerron puhelimessa, missä olen ja pyydän jotakuta lähtemään vastaan tietä pitkin. Taustalta kuulen Iidan lupautuvan ja poistuvan paikalta, ilmeisesti laittamaan Aksua valmiiksi. En anna Maran edes ravata, sydämeni tykyttää vieläkin luonnottoman kovaa ja huokaisen helpotuksesta vasta kuullessani ponin askeleet. Annan Iidan johtaa meidät takaisin tallille, missä minut autetaan selästä ja näen vasta nyt kunnolla, mitä pieni pakomatka on ratsulleni aiheuttanut: satulahuopa on revennyt ja Maran ryntäillä ja kyljissä on pieniä haavoja. Ei mitään vakavaa. Minulle tarjotaan teetä sisällä ja Roope katsoo minua niin syyllisen näköisenä, että minun on pakko avata suuni: - Et voinut tietää ja minun olisi pitänyt olla varovaisempi. Jopa tunnin päästä tärisen vieläkin niin pahasti, että en kykene ajamaan autoa. Stefan vie minut kotiin ja lupaudun hakemaan autoni seuraavana päivänä. Sannan kommentti
Voi ei, olipas teidän menonne hurjaa! Onneksi kumpaankaan ei sattunut sen pahemmin, pienet haavat ja satulahuovat saadaan kyllä parannettua. Sulla on kyllä ihmeen hyvä tasapaino, kun et tuollaisessakaan rytinässä tipahtanut kyydistä! Seuraavalla kerralla suosittelen käyttämään maneesia, kun ratsastat Maralla.
Ihme on selvästi tapahtunut! Tarinasi oli nimittäin ennen kaikkea lyhyt, mutta myös siisti ja virheetön. Minusta on hauskaa vaihtelua lukea ytimekkäitä tarinoita pitkien romaanien sijaan. Mulla ei, harmi kyllä, oo sulle yhtään korjattavaa.
13,20v€
|
|
|
Post by Loci on Apr 3, 2014 17:59:54 GMT 2
CD-levy
Sanna oli sanonut, että minun kannattaisi tänään ottaa rauhallisesti Maran kanssa. Kaksi ensimmäistä ratsastuskertaani eivät olleet sujuneet aivan putkeen: ensin viiletin pakokauhuisen hevosen selässä pitkin Pirunmetsää ja toisella kerralla tipuin maastossa selkä edellä kiveen. Selässäni oli vieläkin suuri mustelma ja olin joutunut ostamaan uuden kypärän.
Nyt suuntasin hoidokkini kanssa maneesiin. Kiertäessäni kaartoon huomasin maneesin kulmassa, aivan seinän vieressä olevan jotain kiiltävää ja uteliaisuuteni heräsi. Mara seurasi minua vastahakoisesti kulmaan asti ja kumarruin katsomaan tarkemmin. Maasta törrötti CD-levy, 1 Directionin levy. Kaipa se sitten oli Destinyn, mutta miten kummassa kapine oli päätynyt maneesiin?
Levyn sain turvallisesti jätettyä takkini sisään maneesin katsomon kaiteelle ja kapusin orin selkään. Mara liikahtelee allani tahmeasti ja yritän herättää sen työskentelyintoa maiskuttamalla ja ratsastamalla istunnalla sitä eteen. Lopulta saan haluamani reippaan tahdin oriin ja ratsastan pitkin ohjin istuntaani hyödyntäen erilaisia kaarevia reittejä. Kerään ohjat kevyelle tuntumalle ja pyydän ravin. Pehmeä siirtyminen onnistuu hyvin ja teen paljon siirtymiä ja pysähdyksiä. Jarrujen toimiessa alan ratsastaa hieman monimutkaisempaa tehtävää: lyhyen sivun keskellä pysäytän Maran ja peruutan muutaman askeleen, josta pyydän ravin takaisin. Jatkan suoraan pääty-ympyrälle, jonka aikana kokoan oria pehmein liikkein. Pitkälle sivulle päästessäni pyydän enemmän ravia ja jokaisen kirjaimen kohdalla teen voltin yrittäen pitää ravin mahdollisimman nopeana, samalla tukien sisäpuolta, jottei mennä lapa edellä tai kaaduta.
Mara selvästi kuuntelee ohjeitani ja yritän keskittyä mahdollisimman pehmeisiin apuihin. Ravitehtävä onnistui hyvin molempiin suuntiin ja taisin oppia niksin jos toisenkin, miten tätä hevosta kannattaa ratsastaa. Pienen kävelytauon jälkeen lähdin työstämään laukkaan. Aluksi teen nostoja ympyrällä ja siitä jatkan ympyrällä laukkaamista. Välillä kokoan Maraa ja välillä annan orin venyttää askeliaan. Poistun ympyrältä lopulta ja vaihdan suunnan kokorata leikkaana, jonka päätteeksi saan tehtyä onnistuneen laukanvaihdon. Maralla tuntuu olevan energiaa ja päätän antaa pollen revitellä oikein kunnolla, joten laukkaan kaksi kertaa maneesin ympäri.
Saatuani orin takaisin ympyrälle ja hillittyyn, tasaipainoiseen laukkaan teen vielä hetken temponmuutoksia. Loppuajan ravaan keventäen mahdollisimman pienesti ja antaen aina hieman enemmän ohjaa Maralle, jolloin ori venyttää ylälinjaansa. Askelten hidastuessa käyntiin istun vihdoin alas ja vapautan ohjat. Lopulta pysäitän orin keskelle maneesia ja rapsutan sen kaulaa.
Tallissa Mara ei sitten taaskaan meinaa seisoa paikoillaan ja satulan riisuminen on yhtä pomppimista. Treeni oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä ja karva on kaulalta ja salutan alta hikistä. Pitkän tovin kumisualla pyörittelin ja harjasin irtokarvaa, minkä jälkeen loimitan orin huolellisesti. Fleece-vuorellinen sadeloimi on omiaan kelille ja imisi itseensä kosteutta, joten se saa kelvata. Mara loikkii vesilätäköitä väistellen ja tarhassa meinaa riuhtoa itsensä vapaaksi. Odotan rauhallisesti ja lopulta ori rauhoittuu. Päästän herran menemään ja jään katselemaan tarhan ympäri laukkaavaa mustaa hevosta, joka vielä pukittaa kuin julistaakseen paluutaan.
Tallissa laitan Maran tavarat paikoilleen ja poimin takkini, joka yhäkin suojaa levyä pahimmilta naarmuilta. Siirryn oritallista päätallin toimistoon ja näen siellä olevan enemmänkin porukkaa. - Onko tallinvintillä rottia vai miksi kaikki ovat tänne kokoontuneet? kysyn astuessani peremmälle. Silmäilen erinäistä joukkoa, joka sisältää hoitajia ja muuta tallilla pyörivää porukkaa. - Hei Loci, kuuluu epämääräisenä kuorona. Rollis tepsuttaa luokseni ja kyykistyn rapsuttamaan sitä. Silmäilen tilannetta ja huomaan kaikkien keskittyvän Sannan puuhiin. Kasper siirtyy väenpaljoudesta lähemmäksi minua ja työntää minut ulos ovesta. Tunnen oloni epämukavaksi, ulkopuoliseksi. - Muut yllyttivät Sannan piirtämään kuvia Jätkästä, ei siellä sen ihmeempää tapahdu, mies kertoo. - Okei, sanon hämilläni ja otan käteni pois selkäni takaa, jolloin Kasper näkee CD-levyn, - Löysn tämän maneesista, veikkaan Destinyn omaisuudeksi. - Mä oonkin ettiny tätä! Desi ryntää ovesta ulos kuullessaan nimensä. Tuijotan häntä varmaan hetken aikaa ja tuntuu, että puolet toimiston väestä on kääntynyt katsomaan. Ojennan levyn tytölle ja hymyilen väkinäisesti. - Eikös joku ratsastanutkin One Directionin musiikin tahdissa aprillikisoissa, Kasper sanoo hymyillen. - Niin, Stefan Jätkällä, Destiny sanoo.
Poistun epämukavasta tilanteesta ja lähden kotiin. Väenpaljous pienessä tilassa saa minut tuntemaan ahtaanpaikan kammoa. Autossani väännän musiikin kovemmalle, eikä se ole mitään 1D:tä, vaan aivan ehdottomasti BVB:tä!
Sannan kommentti
Kappas, mitenköhän Destinyn levy on päätynyt maneesin nurkan taakse? Onneksi satuit löytämään sen, Destiny varmasti ehti ihmetellä sen katoamista. Stefanhan ratsasti aprillipäivän improvisaatiokisoissa kuin ammattimainen 1D-fani – siitä huolimatta he eivät aivan päässeet kärkihumuun palkintojenjaossa.
Mielenkiintoinen tarina! Tätä lukiessa tilanteisiin pystyi samaistumaan helposti, ja lukeminen säilyi mielenkiintoisena alusta loppuun. Teksti oli melko virheetöntä, mutta kolmannessa kappaleessa aikamuoto vaihtuu yhtäkkiä imperfektistä preesensiin. Kuudennessa kappaleessa sama pomppaus tapahtui mitä ihmeellisimmin rakennetussa virkkeessä: "Pitkän tovin kumisualla pyörittelin ja harjasin irtokarvaa, minkä jälkeen loimitan orin huolellisesti." Sanajärjestys on aivan pyllyllään, eikä aikamuodon vaihdos tee virkkeestä ollenkaan järkevämpää. Järkevimmin tämän virkkeen voisi ilmaista ihan yksinkertaisesti, näin: "Pyörittelin ja harjasin irtokarvaa pitkän tovin, minkä jälkeen loimitin orin huolellisesti." Aikamuodon vaihdos keskellä tarinaa sekoittaa aina lukijaa.
temponmuutoksia = temmonmuutoksia (= temmonvaihteluita) ahtaanpaikan kammoa = ahtaanpaikankammoa
18,30v€
|
|
|
Post by Loci on May 1, 2014 0:01:04 GMT 2
30.04.2014 - tallin yllytyshullu punapää Lounaaksi syömäni ahvenkeiton maku pyörii yhä suussani. Stefan oli sanonut, että tänään katsottaisiin, mihin Marasta olisi estekentillä. Se tarkoitti tietysti sitä, että tallin yllytyshullu punapää istutettaisiin mustan orin satulaan. Sannan talon edustalla lojui yksinäinen jalkapallo, pojat olivat varmaan viikonloppuna ottaneet kevään ensitreenit vapaa-ajalla. Näen Maran ravailevan tarhassa, ilmeisesti alkuvikko on ollut vapaata ja se tarkoittaa minun kannaltani paljon työskentelyä. Toimistossa on hiljaista, ei se kuitenkaan tarkoita kaikkien olevan poissa tallilta. Kaapistani otan saappaani, kypäräni ja turvaliivini, hupparin jätän naulakkoon roikkumaan. Kapuan tallinvintelle, jossa Roope ja Stefan lätkivät korttia, Kasper virittää kitaraansa. Nojaan seinään ja odotan poikien huomaavan minut. – Loci, tulithan sä vihdoin! Stefan naurahtaa ja lyö pöytään viimeiset kortit kädestään. – Niin ja te täällä vaan lätkitte korttia. Kai sulla on maneesissa rata valmiina, Mara näytti olevan aika energinen, kerron. – Sanna oli äsken läpiratsastamassa Merliä siellä, tytöt tekevät kentällä jotain ponien kanssa. Jos tuo Kasper lopettaa kohta rämpyttämisen, Stefan sanoo ja vilkaisee Kasperia, joka lopettaa tarkan työskentelynsä ja kohottaa katseensa. – Lähdemme laittamaan esteitä pystyyn. Ja arvon ratsastajatar voi lähteä hakemaan uljaan mustan orinsa tarhasta. – Okei okei, sanon naurahtaen ja käännän selkäni pojille suunnaten takaisin alakertaan. Haluan liikkua, tämä pieni tila saa minut hermostumaan, vaikka ystäväni ovatkin täällä kanssani. Korkea ääni saa minut pysähtymään ja sen toistuessa kääntelen korviani ja päätäni. Vaikka en yleensä ihmisistä välitä, tämä tyttö on usein ihan siedettävä. Tiedän mitä tämä meinaa, joudun tekemään töitä, mutta joskus se on ihan mukavaakin, jos saan juosta. Tyttö astuu aitauksen sisälle ja rapsuttaa ystäviäni. Seison paikallani ja lopulta tyttö lähestyy minua, ei mitenkään kimppuunhyökkäävästi vaan rauhallisesti.Mara on yllättävän kiltti laittaa tänään, en edes saa hampaanjälkiä. Satulasta se ei kuitenkaan pidä, mutta nopeilla liikkeillä saan satulan selkään ja vyön kiinni. Suitset ori antaa minun laittaa kiltisti. Vedän vielä turvaliivini vetoketjun kiinni ja kypärän päähäni. Mara seuraa minua tallista ulos ja kohti maneesia. Mara ei malta seisoa paikoillaan, kun säädän jalustimia. Stefanin rata koostuu lähinnä yksittäisistä esteistä, vain yksi sarja, mutta suhteutetulla välillä olevia estemahdollisuuksia on useita. Lopulta Mara lähes ampaisi liikkeelle, kun olin valmis. – Maralla on ihan kiva vauhti nyt sen käynnin kanssa, mutta koita itse rentoutua siellä selässä. Sanna sanoikin, ettei ori ole nyt pariin päivään saanut liikkua kunnolla, joten antaa sen purkaa ensiksi kierroksia, Stefan neuvoo ja yritän rentoutua. Lopulta saan luvan ottaa ohjat tuntumalle. Stefan laittaa minut tekemään pysähdyksiä, jarrujen pitää toimia, jottei uusita sitä, mitä maastossa tapahtui. Mara tuntuu mukavan motivoituneelta, raviristikoilta nousevat laukat hillitysti ja paluu takaisin raviin onnistuu aina ennen seuraavaa tehtävää. Jotain kuitenkin tapahtuu. Mara lähestyy pienen ratamme viimeistä estettä, n. 40 cm korkuista pystyä rennossa, reippaassa ravissa, pidän pohkeeni molemmissa kyljissä kiinni, ohjat tasaisella tuntumalla ja katseen esteen ylitse. Valtava sivuloikka juuri ennen estettä saa tasapainoni horjumaan. Mara säntää eteenpäin ja saan kuin saankin pidettyä tasapainoni. Mara päästelee ilopukkeja ja yritän hillitä sitä. Muutaman kierroksen jälkeen saan orin rauhoittumaan ja ravin kautta käyntiin. – Hyvä. Kävele hetki Maran kanssa, äskeisen jälkeen teidän molempien kannattaa nollata kierroksia. Lasken pystyä vähän ja tule sitten se uudestaan, Stefan sanoo. Muutaman kierroksen jälkeen otan ohjat tuntumalle ja siirrän Maran raviin. Tarkastan, että pidätteet menevät lävitse ja ohjaan orin hallitussa ravissa kohti pystyä. Lähestyminen sujuu hyvin, kuten aikaisemminkin. Pidän pohkeeni kiinni ja ohjat tasaisesti tuntumalla. Mara lyö kuitenkin liinat kiinni ennen estettä ja rojahdan itse kaulalle. Saan itseni takaisin tasapainoon, kun ori päättää lähteä liikkeelle. Ohjat eivät ole minulla käsissä ja yritän istunnalla pidättää Maraa. Pian askellaji on käynnistä vaihtunu raviin ja laukkaan eikä minulla ole mitään kontrollia ratsuuni. Mara päättää juosta kohti n. 70 cm korkeaa okseria ja ponnistaa. Nojaudun eteenpäin ja tuen käteni orin kaulaan. Ilopukki välittömästi hypyn jälkeen kuitenkin ravistuttaa tasapainoani niin pahasti, että lennän kuperkeikalla kohti läheistä estettä. – Loci! kuulen askelia pitkin katsomon puulattiaa ja tömähdyksen jonkun hypätessä katsomon kaiteen ylitse. Avatessani silmäni näen vasta pari päivää sitten Vellin hoitajana aloittaneen Jonathanin kyykistyvän ylleni. Esteestä pudonnut puomi on ikävästi käteni päällä ja sen tajutessaan nuorukainen päästää raajani vapauteen. Stefan on ilmeisesti saanut Maran rauhoittumaan ja istumaan noustessani näen kaksikon kävelevän meitä kohti. – Kiitos, sanon vaimeasti Jonathanille ja hymyilen Stefanille. – Loci, lainaatko kypärääsi? Haluan kokeilla Maraa, se ei tunnu tänään oikein omalta itseltään, Stefan sanoo pysähtyessään puolentoista metrin päähän minusta. – Juu, vastaan ja nostan kättäni avatakseni kypärän soljen. Kipu kuitenkin pysäyttää minut ja nojaudun eteenpäin, jotta saan toisen käteni käyttöön. – Kaikki hyvin? Jonathan kysyy ottaessaan minulta kypärän ojentaakseen sen Stefanille. – Käteen vain sattuu. Saatoin ottaa sillä tukea tai jotain. - Jatkuu! ps. tarina ei vielä kokonaan sisällä ekstraan vaadittavia osia. Koko kommentti viimeisen osan lopussa! -Sanna
|
|
|
Post by Loci on May 2, 2014 23:44:35 GMT 2
- Jatkoa!
Stefan säätää kypäräni sopivaksi itselleen ja nousee Maran selkään. Ori steppailee alkuun Stefanin säätäessä jalustimia. Jonathan auttaa minut ylös ja kävelemme katsomon puolelle. Stefan hyppää ravista pari pienempää ristikkoa, jotka sujuvat ongelmitta. Lähestyessään tätä meidän ongelmaestettä Stefan kannustaa Maran Laukkaan, kuitenkin taas vastauksena on kielto. Stefan hallitsee Maran kuitenkin nopeasti ja ohjaa uudestaan estettä kohti. Mara pomppii paikoillaan, kunnes Stefan luovuttaa, ottaa Maran käyntiin ja ohjaa takaisin uralle. Jokin selvästi saa Maran pelkäämään tuota viatonta estettä.
Kohdallamme Stefan huikkaa meille: – Laittakaa tuo este maapuomiksi, yritän tulla sen toisesta suunnasta. Siirrymme Jonathanin kanssa takaisin ratsastusareenan puolelle ja nuorukainen laskee puomin alas samalla siirtäen ylimääräiset puomit esteen viereen. Stefan lähestyy puomia toisesta suunnasta ravissa ja vastaus on edelleenkin sama. – Loci, voitko yrittää taluttaa meidät esteen ylitse? Stefan kysyy. Nyökkään vastaukseksi ja kävelen pysähtyneen ratsukon luokse. Silitän hetken Maran kaulaa ja päätä, kunnes otan terveellä kädelläni ohjasta kiinni. Ori kävelee vierelläni kiltisti kohti estettä, mutta pysähtyy juuri ennen puomia. Maiskutan Maralle ja astun puomin ylitse. Stefan antaa ohjaa ja Mara kumartuu tutkimaan puomia.
Hetken puomia katseltuaan Mara vihdoin suostuu astelemaan sen ylitse. Kehumme oria paljon ja Stefan siirtyy tekemään loppuverryttelyjä, käteni on vieläkin kipeä. Jonathan ryhtyy purkamaan esteitä pois maneesista ja sanoo, että voisin mennä: hän ja Stefan huolehtisivat Maran turvallisesti takaisin tarhaan.
Etsin toimistosta kylmäpussin ja painan sen ranteeni ympärille, turvotus alkaa jo näkyä. Sanna saapuu toimistoon ja katsoo kulmat koholla minua. – Loci, mitä on tapahtunut? – Tulin aika pahasti alas Maran selästä ja taisin ottaa kädelläni vastaan. Stefan ja Jonathan lupasivat huolehtia Maran, kerron. – Onneksi sinulle ei käynyt pahemmin. Mitä tapahtui? Sanna kysyy. Kerron kielloista ja Maran riuhumisista sekä vihdoin onnistuneesta puomin ylittämisestä. Sanna kurtistelee kulmiaan kielloille ja lupautuu kertomaan Noreenille tästä. Seuraava Sannan huolenaihe on kotiinpääsyni, mutta kerron tulleeni bussilla, joten auto on jo valmiiksi kotona.
Vaihdan vaatteeni ja menen oritalliin katsomaan, mikä on tilanne. Stefan harjaa Maraa ja Jonathan on laittamassa orin tavaroita paikoilleen. – Loci, mites käsi? Stefan kysyy karsinasta. Nostan yhäkin kylmäpakkauseen käärimäni ranteeni Stefanin näkyville ja mies virnistää tuskallisen näköisenä. – Jos kipu ei helpota tässä pariin päivään, pyörähdän lääkärissä varmistamassa, ettei ole murtumaa, kerron. – Toivottavasti ei ole, sehän tarkoittaisi ratsastuskieltoa kuukaudeksi? Jonathanin ääni kuuluu selkäni takaa. – Niin. Tulin vain katsomaan, ettei Mara tehnyt enempää tuhoa, bussini lähtee pian, sanon. – Okei. Nähdään pian Peruna, Stefan huikkaa mustan orin takaa. – Peruna? Jonathan kummastelee. – Eh... Se on vain lempinimi, kerron. – Ja tulen tallille vaikka käsi kipsissä, siitä voitte olla varmoja!
Bussissa radiojuontajat keskustelevat aiheesta "mitä ottaisit mukaan autiosaarelle". Mikä tosiaan olisi niin tärkeää autiosaarella selviytymiseen? Olisiko saarella hedelmiä tai muuta ruuaksi kelpaavaa? Itse en ainakaan tiedä mitä ottaisin sinne mukaani!
Sannan kommentti
Maran jatkuvat kiellot samalle esteelle tosiaan kummastuttavat. Ehkä rauhallisen tutkailun ja huolellisen lähestymisen jälkeen ori olisi suostunut hyppäämään. Pitänee tarkistaa, ettei maneesissa ole mitään sellaista, mikä voisi saada sen pelkäämään esimerkiksi sitä linjaa jolla este oli. Mielestäni oli upeaa, että jaksoit yrittää sinnikkäästi etkä lannistunut useastakaan vastoinkäymisestä. Mara on haastava tapaus, mutta olet sinnitellyt pitkään sen hoitajana: ehkä pitkä ystävyys tuo mukanaan molemminpuolista luottamusta ja kunnioitusta. Ymmärrän oikein hyvin, että orin kanssa ei ole ollut helppoa!
Tarinasi oli erittäin pitkä ja kieliopillisesti hyvin kirjoitettu. Siitä löytyi muutamia kirjoitusvirheitä, jotka lisääntyivät hiukan toisen osan loppua kohden. Voi olla, että loppu tuli kirjoitettua hiukan kiireellä? Tarinan lopussa ollut osuus autiosaaresta ei oikein sopinut tarinaan, se tuntui leijuvan irtonaisena palana kokonaisuuden ulkopuolella. Ymmärrän kuitenkin, että sitä ekstratehtävässä vaadittua sanaa saattoi olla erittäin hankala lisätä tarinaan mukaan. Tarinasi ensimmäinen kappale oli upea, hienoa kuvailua ja tekstiä! Tämä tarina hipoo hyvin läheltä papukaijamerkin rajaa. Muista kuitenkin, ettei hyvän tarinan tarvitse olla aina pitkä!
n. 40 cm -> Älä käytä lyhenteitä kaunokirjallisissa teksteissä: -> noin 40 senttimetriä
25,80v€
|
|
|
Post by Kasper on May 7, 2014 11:13:35 GMT 2
Olen varmistanut maneesin olevan tyhjillään, mutta vilkaisen vielä ilmoitustaululle kiinnitettyä varauslistaa. Riimun toisessa päässä koikkelehtiva akhalteke seisoo vierelläni kaula jännityksestä kaarella, ja silmäilee ympärilleen valoisassa maneesissa. Riimunnarun lukosta kuuluu vaimea kilahdus, kun avaan pikalukon ja päästän hevosen juoksemaan.
Sekunnin murto-osaksi se seisahtuu, vilkaisee olkansa ylitse silmät välähtäen, kunnes syöksyy lopulta kuin tuuli hallin toiseen päähän. Katselen Makrahoanin kaunista askellusta, sen itämaisen solakkaa ruumiinrakennetta, ja vaivun täysin ajatuksiini. Minun ei tarvitse tehdä juuri mitään, annan hevosen vain juosta sydämensä kyllyydestä. Ja sen se tekeekin. Tunnen pakahtuvani, ja samassa huomaan pidättäneeni hengitystä seuratessani hevosen leikkiä. Se on kaunis. Minulla ei ole mitään muuta sanottavaa. Se on kuin posliinihevonen.
Rakastan orin villiä luontoa, sen kaunista ja siroa, mutta kuitenkin samalla maskuliinista olemusta. Ehkä kaipaan itsekin tuota samaa vapautta? Meistä jokainen kaipaa joskus. Emme vain aina uskalla myöntää sitä itsellemme.
Sannan kommentti
Olipa kerrassaan hyvin upea, lyhyt mutta sitäkin ytimekkäämpi tarinanpätkä! Ei haitannut ollenkaan, vaikka teksti jäikin hyvin lyhyeksi (tarinamerkinnän saa yli 10 virkettä pitkästä tekstistä, tässä taisi olla 13). Toteava ja pohtiva kirjoituksesi sai todella ajattelemaan ja keskittymään lukemaansa. Lyhyet, ytimekkäät lauseet tekstin seassa tekivät tarinasta mielenkiintoisen ja vaihtelevan. Upeaa! Tämä suoritus oli myös erittäin lähellä papukaijamerkkiä.
Ei huomattavia virheitä, otsikko olisi kruunannut kirjoitusta.
18,50v€ + ekstratehtävän suorituksesta koulusatula.
|
|
|
Post by Jonathan on May 11, 2014 1:32:05 GMT 2
Hevonen allani oli levoton ja steppaili hullun lailla ympäri maneesia. Tässä taistelussa olin jäänyt kakkoseksi ja annoin mustan orin viedä minua sinne, minne nyt menikään. Maneesissa kaikui jännittynyt supina, koski se sitten outoja videoitani tai tämänkertaista ratsuvalintaa. Mara kulki ensin turpa katossa, ja kun jarrutin, turpa laskeutui miltei maan kamaralle. - Ei se rikki mene, Jonathan. Rohkeasti vain! Stefan kehotti. - Älä nyt hevosta pelkää, hyvä mies!
Ja se sai minut tiukaksi. Mara oli hetkessä kuolaimella ja taistelun jokaista harha-askelta vastaan joka ruumiinosallani. Maran kulkeminen uran läpi ei ollut kaunista, mutta tärkeintä oli, että nyt huomasi, missä haluttiin kulkea. Mara jarrutteli, joten maiskuttelin, ja kun meno alkoi kiihtyä, nopea ja tiukka voltti korjasi koko komeuden. Mara näytti inhoavan minua. - Sori vaan, mutta tämä on nyt jonkinlainen testi. En tiedä miksi, mutta kyllä minä niille näytän että pärjään tuollaisille asennevammaisille koviksille. Jos nyt yhden kerran voit sietää minua, niin olisin kiitollinen.
Orin kommentti oli päinvastainen kuin mitä toivoin, sillä Mara suorastaan repäisi ohjia. Tietysti olisi pitänyt ymmärtää orin varoitus, mutta oli jo liian myöhäistä kun maiskautin kiiltävänmustan samettiturkin vauhtiin. Mara päätti vetää herneet nenään ja lähti täysin sokeana eteenpäin, raivosi ja pukitteli, ja minun oli kiedottava käteni sen kaulan ympärille harjan ollessa vain pari senttiä pitkä. Tuntui siltä että olen tullut tieni päähän, pyörrytti hieman ja jalkani heittelivät suunnasta toiseen yrittäessäni vain pysyä tummanpuhuvan teken selässä.
En voinut millään tavalla jarrutella Maraa, se repi armotta ohjat käsistäni ja sidoin paniikissa jalkanikin miltei kaulan ympärille. Purin hampaani yhteen, taistelun kaikin voimin ja tiesin, että tämäkin ori väsyisi joskus. Mara olikin fiksumpi kuin oletin: kun se alkoi väsähtää, ori esitteli vielä reippaan sprintin katsomon puoleiselle sivulle ja paiskasi minut etuperinvoltilla seinää päin. Tämän jälkeen Mara katosi jonnekkin maneesin uumeniin. Selässäni tuntui pistävää kipua, silmissä sumeni ja suuni oli täynnä hiekkaa. Suljin silmäni, mutta se ei auttanut kipuun. Miehen varma ote ravisteli minua, kuulin Kasperin äänen ja Katherinen hysteerisen puheen. Locin ääni kuului kauempaa, hän oli saanut Maran kiinni.
Tunteja myöhemmin minä heräsin. En tiedä tasan tarkkaan milloin, mutta olin ambulanssissa, kypärä irrotettuna ja paitani ylimmät napit oli avattu, luultavasti sydäntä kuunnellessa. Avasin silmäni hitaasti, päätä särki, halusin vain kotiin. Kasper istui vierelläni... mutta... hänen vierellään... kyyneleet kihosivat silmiini! - Isä! Isä! huusin iloisena, mutta hän vain kääntyi poispäin. - Poika on aivan sekopäinen, ei täällä hänen isäänsä ole. - En tunnusta ainuttakaan lasta, Kasper hymähti ja näin hänen katselevan minua. - Jonathan, lähdet tästä nyt sairaalalle. Sinut viedään tutkimuksiin, he auttavat sinua ja sitten pääset kotiin. Huomenna sinun kannattaa levätä, mutta voit kyllä tulla moikkaamaan Velliä, olithan sinä tulossa äitienpäiväkahveillekkin.
- Juu... huokaisin, se vain purkautui huuliltani. - Onko isä täällä? - Ei, näit omiasi. Isäsi ei ole käynyt täällä. Vain minä ja Sanna. Muistatko mitä tapahtui? - Mara... tipuin. En muista muuta... - Hyvä on. Koeta säästää voimiasi. Palataan asiaan, toivottavasti voit paremmin huomenna. Sanoivat ettei mitään vakavaa. Äitisi tulee sairaalalle. Okei? Kasper kertoi. - Okei. - Hei sitten! - Hei...
Sannan kommentti
Sinnittelit kyllä aivan uskomattoman pitkään vouhottavan Maran selässä! Siitä jos jostain saat pisteet. Mara on kyllä melkoinen kuumakalle, mutta uskokaa tai älkää – siitäkin taipuu joissakin käsissä uskomaton kouluhevonen kauniissa muodossa. Ehdit olemaan muutaman tunnin tajuttomana, mutta onneksi mitään pahempaa ei sattunut ja paranet pian isosta tärskystä. Nyt sinun kannattaa ehkä pitää pientä taukoa Marasta... tai ainakin sen ratsastuksesta!
Tarinasi oli mielenkiintoinen ja jännittävä. Kuvailit elävästi ja vauhdikkaasti; lukijan oli helppo päästä mukaan tarinaan, joka eteni sulavasti omalla painollaan. Vuoropuhelua oli osava määrä ja teksti oli jälleen täysin virheetöntä. Aivan upea tarina tämäkin! Ei korjattavaa.
18,00v€
|
|
|
Post by Loci on May 11, 2014 1:42:35 GMT 2
10.5.2014 - Ei aina ole pakko ratsastaa Mara kulkee kiltisti ympyrällä, vaikka yrittääkin välillä punkea takapäänsä kanssa ympyrän ulkopuolelle ravissa. Teen liinan välityksellä pieniä pidätteitä ja annan juoksutusraipan olla kaikessa rauhassa. Lopulta ori rauhoittuu ja siirtyy käyntiin. – Ravi! komennan terävällä äänellä muutaman kierroksen jälkeen ja ori siirtyy takaisin raviin. Aloitan ravin työstämisen välittömästi ja saankin hetkellisesti vielä mukavaa ravia esiin hoidokistani ennen kuin pyydän Maran taas kännin kautta pysähtymään. Ori odottaa kiltisti, kun kävelen sen luokse ja kiinnitän liinan toiselle puolelle. Käännettyäni Maran kiinnitän apuohjat ja säädän ne sopiviksi. Ollessani valmis, pyydän Maran liikkelle. Ori kävelee pitkin, joustavin askelin ympärilläni ja pyöritettyäni liinan suoraksi, pyydän ravia. Työstän ravia pidättämällä liinasta ja varovaisesti tuomalla raippaa lähemmäs kintereitä. Mara alkaa asettelemaan takajalkojaan paremmin alleen. Kun olen tyytyväinen orin ravityöskentelyyn löysään kuolaintuntumaa ja pyydän laukkaa. Mara laukkaa pitkin askelin muutaman kierroksen ennen rauhoittumista ja raviin siirtymistä. Ravin ollessa taas tasapainoista, pyydän uudestaan laukan. Teetän Maralla useita siirtymiä laukan ja ravin välillä. Mara on selvästi menossa eteen ja saan tehdä töitä pidätteiden kanssa. Vielä kerran pysäytän orin, irroitan sivuohjat, käännän liinan ja hevosen ympäri. Säädettyäni sivuohjat uudestaan pyydän Maran taas liikkeelle ja lähden työstämään ravia ja laukkaa toiseen suuntaan. Useiden täsmällisten siirtymisten ja kokoavien apujen jälkeen tyynnyttelen oria ja otan sen takaisin käyntiin. Mara pysähtyy itsekseen ja kävelen raippa kainalossa, liinaa keriten sen luokse. Sivuohjat napsautan juoksutusvyön lenkkeihin kiinni ja lähden taluttamaan oria ympäri kenttää. – Hieno poika. Kyllähän susta ihan ratsuksi on! Kehun oria ja rapsuttelen sen säkää. Sannan kommentti
Olipa kertakaikkisen positiivista luettavaa Maran päiväkirjasta! Ori onkin onnistunut lennättämään ratsastajia ihan urakalla viimeaikoina. Kuten nyt huomaat, orista irtoaa kyllä vaikka mitä; kunhan sen saa ensin hallintaansa. Se onkin sitten vähän kinkkisempi juttu, etenkin ratsastettaessa. Sait Maran kulkemaan upeasti liinassa – saisit juoksuttaa sitä useamminkin!
Tarinasi oli mielenkiintoinen, vaikka se ei käsitellyt "sen kummoisempaa aihetta" kuin juoksutus. Teksti eteni omalla painollaan ja kerroit sitä elävästi. Tarinaa oli hauska lukea preesensissä kirjoitettuna, minä kun olen tottunut lukemaan ainoastaan imperfektissä toteutettuja tekstejä. Aloituksesta pisteet, juuri tuolla tavalla lukija saadaan naulattua tarinaan mukaan! Virheetön tarina.
15,80v€
|
|
|
Post by Aava on May 12, 2014 21:06:50 GMT 2
maanantai 12.5. sisältää ekstran!Maanantai-iltapäivän ensimmäinen tehtävä: irtojuoksuta Makrahoan maneesissa. Helpommin sanottu kuin tehty, tulisieluinen ori kun ei halunnut minua karsinaansa saatikka harjaa mustalle karvapeitteelleen. En olisi yhtään ihmetellyt, jos ori olisi seuraavaksi syössyt tulta. Se puhisi, luimi, nosteli takajalkojaan, käänsi perää päin, mitä vain, jotta olisin saman tien luovuttanut ja jättänyt Hänen Arvonsa rauhaan. En kuitenkaan jaksanut uskoa, että Mara olisi tosissaan latonut päin – tai ainakin luotin siihen, että se varottaisi ensin ja ehtisin alta pois. Niinpä vain marssin orin karsinaan ja nappasin tyynesti harjan käteeni. Mara-parka oli pöyristynyt sen henkilökohtaisen tilaan tunkeutumisestani ja vilautti hampaitaan melkoisen lähellä käsivarttani. Siitä ori kyllä tosin saikin välittömän, terävän palautteen ja jäi sen jälkeen aloilleen minua kiukkuisesti mulkoillen. ”Älä nyt jaksa”, puuskahdin Maralle ja aloin harjata sitä välittämättä hevosen kiukuttelusta. Kovin pitkään en oria kiillottanut, lähinnä vain pyyhkäisin pölyt ja purut luihulta takaosalta ja katsoin, ettei jaloissa ollut hiekkaa. Suojien laittoon kulutin viisi sekuntia per jalka, ja siltikin Mara ehti kyllästymään paikoillaan odotteluun. Suitsimisesta sen kanssa sai keskustella hyvän tovin, mutta lopulta ori luovutti kuitenkin, vaikka selvästi myrtyneeltä se näytti. Irrotin suitsista ohjat ja napsautin liinan kiinni. Suitsittua hevosta olisi todennäköisesti helpompi hallita taluttaessa, vaikka maneesissa Mara saisikin huolehtia itse itsensä liikuttamisesta. Ulkona satoi synkänharmaalta taivaalta. Mara värähti selvästi inhoten astuessaan tallista ulos ja olisi kaikesta päätellyt mieluiten palannut saman tien takaisin karsinansa lämpöön – ilman minua. ”No niin, idän ihme, alahan tulla nyt”, moitin hellästi nyrpeää hevosta. ”Ei tässä kauaa jouduta värjöttelemään.” Mara ei liikahtanutkaan, ennen kuin kylmästi huitaisin liinalla sen takaosaa kohden. Ori hyppäsi korvat luimussa eteenpäin ja lennätti ilmaan desikaupalla kuravettä, suostuen kuitenkin sen jälkeen tarpomaan lyhyen matkaa maneesille. Sisään päästyämme hevonen tippui vettä ja minun tummat hiukseni roikkuivat naaman edessä litimärkinä suortuvina. Sadetakkikin oli sopivasti jäänyt toimistoon… Oven suljettuani päästin Maran irti ja väistin itse takavasemmalle. Hevosella kesti puoli sekuntia tajuta, että se oli irti, ja sitten se oli menoa. Ori heitti valtavan pukin ja otti äkkilähdön kohti toista päätyä, jossa se kääntyi kuin pennin päällä ja pinkoi maneesin laitaa takaisin. Minä en voinut olla ihastelematta Maran sinkoilua. Ilmiselvän haastavasta luonteenlaadustaan huolimatta se liikkui jumalaisesti, niin kevyesti että näytti, että se ei olisi koskettanut maata ollenkaan. Sitä jatkui jonkin aikaa. Laukkaamiseen kyllästyttyään Mara ravasi muutaman kierroksen lentävällä askeleella ja heittäytyi lopulta piehtaroimaan. Sen jälkeen se hipsi luokseni yllättävän sopuisan oloisena ja antoikin kiinni ilman ylimääräistä jännitystä. ”Superhieno heppa!” kehaisin Maraa ja taputin sen kapeaa kaulaa. ”Joko riittää?” Ori pärskähti. Oletin sen tarkoittavan sitä, että jo riitti. Sade ei ollut lakannut, mutta lähdimme silti säätä uhmaten takaisin tallia kohden. Mara olisi mielellään juossut puoli metriä edelläni, mutta luonnollisesti en sitä hevoselle sallinut, eikä se sen jälkeen yrittänyt aloittaa uutta sotaa. Ehkä olimme Maran kanssa saaneet aikaan jonkinlaisen aselevon, jos nyt ei ihan vielä yhteistyö- ja avunantosopimusta sentään. Jospa sen vuoro olisi sitten ensi kerralla! Sannan kommentti
Suurkiitos Maran juoksuttamisesta! Se on kyllä tulinen ori supervoimakkaalla temperamentilla, enkä yhtään ihmetellyt sen kiukuttelua: sitä se tekee kyllä tasapuolisesti jokaiselle joka uskaltautuu sen kotireviirille. Tosi hienoa kuitenkin huomata, että sait Maran paremmin haltuusi liikutuksen jälkeen. Orin tulee näköjään vain purkaa energioitaan jotta kiukuttelulta vältyttäisiin. Toimit Maran kanssa uskomattoman rauhallisesti!
Tarinasi oli täysin virheetön ja siisti. Sitä oli mukavaa lukea. Kuvailit tarkasti, mikä auttaa lukijaa pääsemään mukaan tarinan kulkuun. Teksti oli hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa! Ei korjattavaa!
16,90v€
|
|
|
Post by Loci on May 23, 2014 12:41:25 GMT 2
"We're always runnin' away! And we don't even stop to think about it The world's in our hands... Yeah They don't need to understand! We do it our own way! No matter what they try to say about it We've got our own plans... Yeah They don't need to understand!"- Andy Black - They Dont Need To Understand
Tälläistä tänään, huomisesta en tiedä, yrittelen saada tarinaa tehtyä =)
Sannan kommentti
Jes, kiva saada Marankin päiväkirjaan piristettä! Tästä 6v€ sekä kuvamerkintä.
|
|
|
Post by Loci on May 29, 2014 16:02:40 GMT 2
29.5.2014 - Lellipoju
Autoni kaiuttimet jyskyttävät rockmusiikin tahtiin ja itse laulan mukana, vaikkakin täysin nuotin vierestä. Hiplailen hiuksiani ja jakkuni kaulusta ja ohjaan autoani vain yksi käsi ratissa. Reitti tallille on tuttu ja vähän ennen Metsälammen risteystä tartun vaihdekeppiin ja poljen kytkimen pohjaan. Jarrutan ja vaihdan vaihteen, olen jo melkein tallin pihassa. Pysäytän autoni siististi riviin ja sammutan sen. Turvavyön irroitettuani riisun takkini ja heitän sen takapenkille. Nappaan vielä mukaani reppuni ja poistun autosta. Tallipihalta kuuluu vaimea kumahdus ja ihmettelen, mitähän ihmettä täällä nyt touhutaan. Talli on tyhjä, mutta ihmekös se, kun on näin kaunis päivä muutenkin. Jätän reppun kaappiini ja vilkaisen ilmoitustaulua, ei mitään irtokenkiä ihmeellisempää. Tallista kuitenkin kuuluu kova metakka, joka uhkaavasti lähestyy toimistoa: – No ihan varmana se oli Locin auto! – No eihän ollu, eiks sillä oo se tummansininen vanha Volvo? – Ei? Hopeanharmaa Toyota, tai kuten Peruna itse kutsuu "Beibi", Stefan sanoo ja työntää päänsä sisään toimiston ovesta. – Mitä mä sanoin! Stefanin perästä sisään astuu Jonathan, jonka kädessä on pesäpallomaila ja pallo. – Näköjään, Jonathan mutisee ja heittelee palloa kädessään. Pallo kuitenkin lähtee väärään suuntaa ja on lähellä kaataa maljakon, jossa komeilee ruusukimppu. – Sanna varmaan tappais sut, jos tapat sen maljakon, sanon ja nappaan lattialla pyörivän pallon käteeni. – Loci, et tulis meidän kaa pelaa? Stefan kysäisee. – En mä nyt taida. Maran varusteet kaipaa kunnon puhdistusta ja muutenkin voisin pitää sellaisen kunnon puunaustaon oriin kanssa, vastaan ja ojennan pallon miehelle. – Okei, poika sanoo ja huiskii Jonathania poistumaan toimistosta. Sivutallin satulahuoneessa etsin käsiini satulasaippuaa ja nahkarasvaa. Rivakasti pesen Maran satulan ja suitset ja lopuksi vielä öljyän ne. Tavarat palautan paikoilleen ja jään vielä niputtamaan suitsia, jotka kiireiset tuntilaiset ovat vain nakanneet koukkuihin. Lopulta työni jelkeen tyytyväisenä, nappaan Maran harjapakin ja vien sen orin karsinalle. Mara seuraa minua kiltisti karsinaan, missä annan sen jäädä seisomaan vapaaksi. Rauhallisesti harjaan orin kauttaaltaan ja selvitän hännän takut yksitellen sormillani. – Hieno poika, kehun rauhallisella äänelläni, kun Mara nostaa kiltisti jalkansa ylös. Lopulta venyttelen orin jalkoja ja porkkanan avulla kaulaa ja ylälinjaa. Herkut haistaessaan Mara hörisee ja naurahdan orin hamutessa tyhjää kämmentäni. – Noreen vielä suuttuu, kun näkee millaisen lellipojan olen sinusta luonut, kuiskaan ja suukotan orin poskea, mihin Mara reagoi vetämällä päänsä ylös. – Ai etkö olekaan mikään lellipoika? Otan riimun ja ori antaa minun laittaa sen päähänsä. Kiinnitän narun riimuun ja talutan orin ulos tallista. Mara mussuttaa ruohoa ja voikukkia tallipihassa, kun Ray astelee parkkipaikalta päin tallille. – No hei! mies tervehtii ja pysähtyy luokseni. – Hei. Oletko menossa ratsastamaan Samilla? kysyn ja rapsutan mustan orin säkää. – Joo. Ajattelin maastoilla, onko sinulla hyviä ideoita? Ray kysyy. – Noh, Rajajoki näyttää kesäisin upealta, toisaalta Mansikkaniityllä pääsee todella harvoin käymään ja sieltä pääsee Laukkapellolle, jonka heinä ei ole vielä kasvanut liian pitkäksi, jotta se haittaisi laukkaamista, kerron Rayn silittäessä Maraa. – Laukkapelto voisi sopia, pääsisi Samkin päästelemään höyryjä. Saisko susta maastoseuraa tai onko ketään, ketä ehdottaisit seuralaiseksi? Mara ainakin näyttää siltä, että sille tarvitsisi vain lyödä satula selkään ja menoks, mies tokaisee ja silittää orin kiiltävää karvaa. – Stefan ainakin tuntee maastot, samoin Kasper, Iida ja Vilja. Katenkin taisin nähdä vilaukselta. Desikin oli tulossa ilmeisesti tänään tallille, kerron naurahtaen ja astun askeleen eteenpäin Maran vaihtaessa kohtaa. – Ja Mara saa kuulemma tarpeeksi liikuntaa illalla. – Okei, mutta et kuitenkaan lähtisi maastoon? mies yrittää vieä houkutella. – En oikein kerkeä, lupasin olla reilun tunnin päästä kaupungissa kaverin seurana. – Selvä, mies vastaa ja erkanemme omille teillemme. Saatuani Maran turvallisesti taas tarhaan, palaan kaapilleni. Kaivan eväät repustani ja mussutan köyhää eväsleipääni, meillä oli ollut kotona vain meetvurstia ja kalkkunaleikettä, enkä pidä kummastakaan. Stefan ja Jonathan astelevat toimistoon, kun selaan tuoreinta hevoslehteä. – Saiko Ray maastoseuraa? kysyn ohimennen ja hörppään mehua pullostani. – Joo, Vilja ja Kate ilmoittautuivat vapaaehtoisiksi, Stefan sanoo ja ottaa omat eväänsä esiin. – Loci muuten, ootko nähny sellasta tummansinistä huopaa missään? Se oli mulla mukana, kun oli kylmä ja katseltiin valmennusta maneesissa ja se on tuliaisina saatu Perusta, kai jotain laamankarvaa, Jonathan kysyy. – No en oo nähny, mutta en oo maneesissa tai tallinvintillä ainakaan käynyt hetkeen. Kannattaa myös kysyä Sannalta, tai vilkaista löytötavaroista. – Okei. Muuten, kuulin että olisit pian lähdössä kaupunkiin päin, enkä viitsisi jäädä odottamaan Stefanin olevan valmis hommistaan, niin viitsisitkö heittää mut sinne? Bensoja vastaan tietty, Jonathan kysäisee. – Toki. Otan vain tavarani niin lähdetään, sanon hymyillen. Sannan kommentti
Onneksi Metsälammelta löytyy maastoiluintoista porukkaa, että uudemmatkin tallilaiset pääsevät tutustumaan upeisiin maastoihimme! Mara ei tosiaan ole ihanteellisinta maastoseuraa etenkään rauhallisille maastohömppäilyille, mutta toisinaan sen kanssa on ihan virkistävää käydä seikkailemassa.
Olipa eloisa ja menevä tarina! Tapahtumat etenivät omalla painollaan ja kuvailit paljon ympäristöä ja tapahtumia. Tarinaan pääsi helposti mukaan ja se oli kokonaisuudessaan oikein mukavaa luettavaa. Ekstrassa vaaditut sanat eivät pompanneet kertaakaan silmille, mutta tarinan alussa jäi pohtimaan, miksi matkaat tallille jakku päälläsi. En löytänyt virheitä, ja koko tarina oli siisti. Tosi hienoa!
18v€ + extra
|
|
|
Post by Loci on Jun 3, 2014 22:22:24 GMT 2
Ensimmäinen hoitoponi Rytmikkäät laukka-askeleet kaikuvat metsässä ja hiekka pöllyää takanamme. Risteyksen lähestyessä pidätän Maraa ja istun alas. Mara siirtyy kiltisti ravin kautta käyntiin ja kääntyy risteyksestä Isolle tielle. Ruususen risteyksessä näen jotain vaaleanpunaista ojassa ja laskeudun katsomaan mitähän kummaa siellä on. Mara steppailee perässäni kohti ojaa, kuitenkin seuraten minua. Nappaan käteeni vaaleanpunaiset, ponikokoiset jännesuojat ja muistot tulvivat mieleeni: On kesäloman alku. Äitini vie minut tallille, jossa olen jo käynyt tammikuusta asti. Vaaleat letit heiluen lähes juoksen tarhan portille ja silmät suurina ihailen kirjavaa ponitammaa. Vihdoin toiveeni toteutui, sain oman hoitoponin! Äitini kuitenkin huhuilee minua tallin ovella ja reippäästi kävelen hänen perästään talliin.– No hei Loci! Mirja, tallin omistaja tervehtii. – Näytät olevan valmis puuhailemaan Tinan kanssa. Käydäänkös hakemassa poni sisälle?– Joo! Hihkaisen ja hevosettomassa tallissa pompin hoidokkini karsinalle hakemaan riimun ja narun.Yhdessä haemme kirjavan ponitamman tarhasta ja Mirja auttaa vetosolmun tekemisessä, karsinan kalterit ovat liian korkealla minulle. Harjaan Tinan huolellisesti ja Mirja auttaa minua kavioiden puhdistamisessa. Laitan vielä ponille vaaleanpunaiset jännesuojat ja Mirja auttaa satulan ja suitsien kanssa, itse saan ponin satulavyön juuri ja juuri kiinni.Ponin ravi pomputtaa minua, mutta olen niin iloinen, etten jaksa oikein keskittyä. Tina juoksisi kenttää ympäri vaikka koko päivän! En enää muista, mitä tunnilla teimme, mutta tunti loppui aivan liian nopeasti mielestäni.Tallityöntekijän kommentti
Sanna on tosiaan nyt lomalla ja päivittelee sulle kaapin loman jälkeen niin Kasper tallityöntekijänä kommentoi tän tarinan. :-)
Olipa mielenkiintoinen tarinanpätkä! Hienosti kuvailtua tekstiä, jonka tunnelma välittyi ruudun toiselle puolelle. Virheitäkään ei sen kummemmin pomppinut silmille. Lyhyys ei ole koskaan miinusta kun teksti on muuten laadukasta!
Maastossa Mara totteli sua tosi hienosti, teillä alkaa ihan selkeesti yhteistyö pelittää paljon alkuaikoja paremmin! Ori hiljensi vauhtia nätisti laukasta käyntiin asti venkoilematta, mikä on etenkin maastossa suuri saavutus ja edistysaskel, vaikkei se tässä tarinassa tainnutkaan pääosassa olla.
Mukava lukea muistelmia sunkin lapsuusvuosilta! Tuli itsellekin ihan semmoinen nostalginen olo kun alkoi miettimään pentuvuosien poneiluja sun muita. Ja onhan se hoitoponi aina iso juttu, vielä vähän isommalla iälläkin! Muistot on mukavia, ja se kun huomaa että noiltakin ajoilta on ainakin yks asia säilynyt - nimittäin hevoshulluus.
Saat tarinasta 16v€.
|
|
|
Post by Loci on Jun 10, 2014 16:47:03 GMT 2
ja tarina tulossa lisäksi =)) Sannan kommentti
Onpa upea kuva Marasta! Olet onnistunut erityisen hyvin hahmottelussa. Rodulle ominaiset kaula ja siro pää tulevat kuvassa hyvin esille, samoin kuten viivoilla hahmottelemasi jänteet ja lihakset. Kuva oli upea tällaisenaankin, mutta mielestäni siitä puuttuu hiukan pehmeyttä ja "sulavia" varjostuksia. Silmän hahmottelemiseen kannattaa keskittyä seuraavalla kerralla tarkemmin.
12,80v€
|
|
|
Post by Loci on Jun 10, 2014 17:58:56 GMT 2
10.06.'14 - Keskusteluja
"Rakas päiväkirja, tänään mulla oli kyllä ihan outo päivä metsiksellä: uusia lempinimiä ja mielenkiintoisia keskusteluja. Ja onhan tuo Mara aina oma pippurinen lisä päivään."
Pysäytän autoni ja pompin iloisesti talliin kuulokkeet korvillani. Kasper katsoo minua kummissaan, en taida näyttää kuuluvani tänne. – Karkasitko rockkonsertista, Punatulkku? mies kysäisee ja katselee minua päästä varpaisiin. – En? Mulla nyt vaan tälläinen fiilis, tokaisen ja siirrän hiuksiani hieman sivuun kasvojeni edestä. – Black Veil Brides? Kuka toi tyyppi on? Aika creepy noine silmineen, Jonathan sanoo pölähtäessään toimistosta. – Jonathan, se on Andrew Dennis Biersack, aka maailman seksikkäin muusikko, tokaisen ja laitan kädet lanteilleni. – Ja ei sen silmät oikeesti oo punaset vaan siniset. – Olisin veikannut ruskeaa. Mut nainen hei, älä käyttäydy noin puollustelevasti, alkaa olee jo liian läpinäkyvää ettet enää tykkää Stefanista vaan jostain, Andrewko se nimi oli? Ja missä se ees asuu? Jossain jenkkilässä? Kasper sanoo. Tunnen punastuksen leviävän kasvoilleni. Jotkut salaisuudet vain täytyy pitää itsellään ja nämä pääni sisällä olevat ajatukset ovat sellaisia. Käännyn hiljaa kannoillani ja menen sivutalliin.
Maran karsina ei ole missään loistokunnossa, joten nappaan kottikärryt ja talikon. Mätän likaiset aluset ja lantakasat kottikärryyn ja vilkaisen orin ruokakuppia, jonka pohjalla on syömätöntä ruokaa. Haen kauhan ja kaavin sen avulla astian tyhjäksi. Siivoan perään vielä Vellin karsinan ja käyn tyhjentämässä kottikärryt lantalaan.
Aava tulee sivutalliin, kun olen juuri saanut kottikärryn ja talikon paikoilleen. – Oi, ihanaa Loci! Olet siivonnut Vellin ja Maran karsinat, nainen sanoo iloisesti hymyillen kurkistettuaan karsinoihin. – Joo, ei ne nyt yleensä itsestäänkään puhdistaudu, sanon ja nappaan lattialla lojuvan pölyharjan käteeni. Puiseen selkään kirjoitettu nimi, joka on sittemmin yliviivattu, saa minut irroittamaan otteeni ja painovoima saa harjan tippumaan kolisten takaisin lattialle. Aava katsoo minua huolestuneen näköisenä ja siirtää katseensa harjaan, kun kumarrun uudestaan poimimaan sitä. "Esa"-tekstin näkeminen saa hänet ymmärtämään reaktiotani. – Esa taitaa vieläkin olla sinulle vaikea asia? Aava kysäisee varovaisesti. – Onhan se. Välillä jotkin Esan vanhat tavarat saavat minut hätkähtämään, sanon ja laitan harjan Finnan harjapakkiin. – No, kyllä se siitä. Teet jotain kivaa Maran kanssa, niin pystyt keskittymään nykyisyyteen, Aava sanoo ja taputtaa minua olalle kävellessään ohitseni.
Haen Maran sisälle, vaikka ori ei pidäkään ajatuksesta. Mara kiukkuilee minkä kerkeää, kun harjaan sitä. – Poni hei, koitas rauhoittua. Pääset vähän juoksemaan kohta, sanon ja uppodun puuhaani. Pian kuitenkin kuulokkeistani alkaa kuulua kappale, jonka tunnista jo ensimmäistä sävelistä. Hiljaa laulan kappaleen mukana: "The best things in life come with a prize. The star that burns so bright faded the fastest. You'll always feel it's right... even when we end the fight. Welcome home, home tonight. Singing oh oh welcome home tonight. Oh tonight. Words they know how to make amends. And all they do is is push you to edge. But it's not wasted... It's all Done for You. All done for you. All done for you..." ja harjaan oria, joka pysähtyy kuuntelemaan minua. – Wau, kuuluu henkäys takantani ja käännän katseeni karsinan kaltereiden toiselle puolen. Ray seisoo siinä katsomassa minua ja mustaa oria. – Ai, hei. En huomannut, että tulit, sanon ja hymyilen. – Oli ihan pakko tulla katsomaan mikä ihme saa tuon orin noin rauhalliseksi, eikös se normaalisti ole tultasyöksevä lohikäärme? mies vitsailee ja avaa karsinan oven tarjoten Maralle porkkanan. – Ihan älykäs otus se on loppujen lopuksi, se vain taitaa olla vähän adhd. Se vain vaatii kärsivällisyyttä ja ymmärrystä, sanon ja silitän mustan orin kaulaa. – Niin. Sulla on kyllä tosi kiva lauluääni, et oo laulajan uraa harkinnut? Sam kysäisee. – Ehkä nää hevoset riittää mulle. Jätetään ne äänitys hommat pojille, sanon ja vihjaavasti osoitan paidassani olevaa tekstiä. – Muuten, viitsitkö antaa ne suitset? – Toki, Ray sanoo ja ojentaa Maran suitset minulle, jättäen minut sitten kahden hoidokkini kanssa.
Annan Maran juosta ympäri maneesia mielensä mukaan, kuitenkin antamatta sen seisahtua paikoilleen. Useiden vauhdikkaiden kierrosten jälkeen pysähdyn itse paikoilleni ja annan juoksutusraipan pään laskeutua maahan. Mara tarkkailee minua selvästi, mutta itse pysyn täysin paikoillani. Lopulta kuuluvat varovaiset askeleet takaani, jotka pysähtyvät lopulta aivan taakseni. Taakseni vilkaisematta lähden kävelemään kohti maneesin katsomoa. Askeleet seuraavat minua ja kun vihdoin katsomon laidalla pysähdyn ja vilkaisen varovaisesti olkani ylitse, näen Maran seuranneen minua. Luottamus on ensimmäinen asia ihmisen ja hevosen työskentelyn välillä. Otan liinan ja kytken Maran siihen. Talutan oria vielä loppuun muutaman kierroksen käynnissä, jottei sille jäisi lihasjumeja.
Suikuttelen steppailevan orin kaikessa rauhassa, vaikkei se nyt yhtään pidäkään sidottuna olemisesta. Ensimmäiset protestit ovat kavioiden iskeminen lattiaan ja luimistelu. – Mara hei, mikä emu susta oikeen on tullut? Mä kun kuvittelin että sä oot oikeen komee villiorii, etkä mikään prinsessaponi! naurahdan ja olen saada hampaista. Kun ori on vihdoin suihkutettu, tappeluista huolimatta, suuntaan sen kanssa takaisin ulos. Ori steppailee perässäni kohti laidunta ja hirnuu ensimmäiset kaverit nähdessään. Vihdoin vapaaksi päästyään Mara lähtee komealla laukalla heidän poikamieslaumaa kohen iloisesti hirnuen. On siinä kyllä jotain vastustamatonta. Se osaa olla niin villi ja arvaamaton ja samalla niin luottavavainen pohjimmiltaan.
Palaan talliin ja järjestelen vielä tavarat paikoilleen. Satulahuoneessa ojentelen vinot satulat ja laitan muutaman likaisen satulahuovan pesuun. Sivutallista suuntaan päätallille, missä Kasper lakaisee käytävää. – Onko täällä nyt mitään tehtävää? Kysäisen Kasperilta. – Hmm. EI kai, jollet halua siistiä tallinvinttiä. AI niin se paikallinen maajussi ilmeisesti tuo tänään vielä heinäkuorman, niin se kyllä pitäisi lakaista ensin. – Okei, kai käyn sit lakaisemassa sen, sanon ja kävelen portaat ylös harja kourassa. Pikaisesti harjaan heinänkorret lattialta siistiksi kasaksi ja nostan kottikärryyn. Lopulta palaan alas ja jätän harjan takaisin paikoilleen. Kasper kiittää avusta ja olen valmis lähtemään kotiin.
Sannan kommentti
Mielestäni on upeaa nähdä kuinka sinun ja Maran välinen luottamus kasvaa päivä päivältä. Tietysti on inhimillistä että välillä tulee takapakkeja, eikä aina voi olla hyvä päivä, mutta suuremmalla aikavälillä katsottuna yhteistyönne tuntuu parantuvan jatkuvalla tahdilla. On hienoa, että pystyt työskentelemään tulisen orin kanssa rauhallisesti ja kärsivällisesti: tiedän kuinka suurta tahdonvoimaa ja rohkeutta se voi vaatia. Esan kuolema on varmasti vielä pinnalla, mutta uskon että Maran kanssa voitettu yhteistyö auttaa parantamaan vanhoja haavoja.
Tarinasi oli pitkä, mutta siisti ja mielenkiintoinen lukea. Kuvailet taitavasti ja tekstin seasta löytyi myös omia ajatuksiasi ja mielipiteitäsi. Nämä kaikki elävöittävät tekstiä ja tekevät siitä säväyttävää. Viidennessä kappaleessa puhuit hiukan ristiin: keskustelet Rayn kanssa, mutta yhtäkkiä vuoropuheluun sekoittuukin Sam. Tämä saa lukijan pään pyörälleen – onko Sam mukana tilanteessa vai onko tämä kirjoittajan ajatusvirhe?
rockkonsertista -> rock-konsertista (näin on selkeämpi, sillä "rock" on vieraskielinen/-peräinen sana)
puollustelevasti -> puolustelevasti (puolustaa, puolustella, puolustamaan...)
äänitys hommat -> äänityshommat
19,10v€
|
|
|
Post by Loci on Jun 30, 2014 23:32:42 GMT 2
Pesuhetkiä, ainakin melkein... Sidon Maran kiinni harjauspuomiin ja silittelen sitä hetken. Otan letkun maasta ja painan kevyesti liipaisinta. Vesi suihkuaa maahan ja varoen siirrän suihkua kohti oria. Mara väistää askeleella ja siirrän suihkua uudestaan oria kohden. Ori väistää uudelleen ja vapautan liipasimen. – Noh poju, etkö halua tulla pesdyksi? kysyn ja otan riimunnarusta kiinni. Varovaisesti painan liipasinta ja kastelen Maran etujalkoja. Kuva liikkuu hidastettuna silmissäni: Maran korvat painuvat luimuun, takajat siirtyvät eteen ja etukaviot irtoavat maasta. Vapautan paniikkilukon ja sujahdan harjauspuomin alitse pois Maran etukavioiden tieltä. Maran pikainen käännös ei yllätä minua, mutta takakavioiden potkua en kerkeä väistämään kunnolla. – Loci.. Loci..! ääni kantautuu jostain kaukaa. – Loci! Herää! nyt ääni on jo lähempänä ja pian tunnen, kuinka minua ravistellaan. Pian alan palata tolkkuihini ja raotan silmiäni. – Mara, mutisen silmieni alkaessa hahmottaa muotoja ja värejä. Tummanruskea tukka, ruskeat silmät. Kasper. – Loci, oletko kunnossa? mies kysyy. – Mi-mitä tapahtui? kysyn varoen. – Sen sinä ehkä tiedät paremmin. Näin vain Maran pinkovan kohti laitumia ja sinut makaamassa maassa. – Mara.. Mara! hätkähdän täysin hereille ja yritän nousta istumaan, mutta kipu vatsassani saa minut irvistämään tuskasta. – Älä Marasta huolehdi, Sanna ja tytöt lähtivät orin perään. Sinä taas et ole ollenkaan kunnossa, Kasper sanoo ja katsoo minua huolestuneena, kun laskeudun takaisin makuulleen. – Mara ei oikein tykännyt suihkusta ja nousi takajaloilleen. Avasin narun lukon, jottein se saisi vetopaniikkia ja peruutin pois alta. Orin kääntyessä en kerennyt enää väistämään ja toinen takakavio osui tähän, sanon ja kosketan vatsaani vinkaisten kivusta. – Okei, sut täytyy varmaan saada päivystykseen. Taisit lyödä pääsikin samalla, Kasper sanoo ja kaivaa kännykkänsä taskustaan. Muutamalla näppäyksellä hän jo soittaa puhelua. Puhelu ei ole pitkä, mutta tiedän minne Kasper soittaa: hätänumeroon. Puhelun loputtua katson surkeana Kasperia. – Sinulla voi olla sisäistä verenvuotoa, joten ambulanssi tulee hakemaan sinut, Kasper sanoo ja näpyttelee kiireesti tekstiviestiä. Kumiani kurtistaessani hän jatkaa, – Ilmoitan Sannalle, että lähden kanssasi sairaalaan, työpäiväni on muutenkin loppumassa. --- – Valitettavasti joudut jäämään yöksi sairaalaan sisäisen verenvuodon takia, lääkäri sanoo. Tunnit sairaalassa tuntuvat ikuisuudelta ja vihdoin Kasper palaa kantiinista. – Sanna soitti, mies kertoo ja antaa minulle sämpylän ja limsan. – Miten Mara? tivaan. – Oli hankala saada kiinni, lopulta se saatiin kuitenkin. Ilmeisesti kauran avulla. Ja kaikki toivottelivat pikaista paranemista. – Onko Mara kunnossa? kysyn. – Ilmeisesti, mutta sinun täytyisi levätä ja minun pitäisi lähteä, Kasper sanoo. – Okei. Vanhempani ovat tulossa piakkoin, sanon. / ekstraa! Sannan kommentti
Voi hitto sentään, et kyllä turhaan saanut kesäkuun riskialtteimman titteliä. Mara on kyllä aivan mahdottoman temperamenttinen, en ymmärrä ollenkaan kuinka jaksat sen kanssa päivästä toiseen! Toivottavasti paranet pian ja pääset takaisin tallille. Jos haluat, niin tule juttelemaan jos tuntuu että Mara on liian hankala, vaihtelu jonkun rauhallisemman yksilön kanssa saattaisi olla hyvää vaihtelua sulle kaiken kokeneelle.
Tarinasi oli siisti ja lyhkäisempi mitä tarinasi yleensä ovat. Teksti oli tosiaankin siistiä ja kaiken lisäksi virheetöntä. Kappalejaot olit osannut sijoittaa oikeille paikoilleen, ja mielestäni vuoropuhelua oli riittävästi. Ei korjattavaa! Jatka samaan malliin! Voit pintahioa lisäämällä ympäristön kuvailua.
16,85v€
|
|