Post by Sinte on Dec 10, 2014 14:45:21 GMT 2

"Aamu valkeni kirkkaana ja pakkasta näytti olevan pari astetta. Olin suunnitellut lähteväni tallille tänään vapaapäivän kunniaksi tavallista aikaisemmin. Tein mukaan muutaman voileivän ennen lähtöä ja nappasin takkini naulakosta. Ratsastushousuni roikkuivat pyykkinarulla vielä hieman kosteina, joten vedin jalkaani niiden sijasta vanhat vaaleansiniset farkut. Tuskinpa muutenkaan ratsastaisin tänään. Hyppäsin autoon ja lähdin ajamaan tutuksi käynyttä tietä tallille päin. Porukkaa ei ollut liikenteessä nimeksikään ja sain ajaa aivan rauhassa.
Metsiksessä oli tavallista rauhallisempaa. Tunnit alkaisivat myöhemmin ja moni hoitaja olisi varmaan tähän aikaan opiskelemassa tai töissä, niinkuin minäkin yleensä. Talsin tallipihan halki kohti tallia ja Hurmoksen karsinaa, jonka eteen kävin tipauttamassa tavarani. Talli oli melko autio, hevoset olivat tarhoissa kahta karsinasta kurkkivaa päätä lukuunottamatta ja riimunnaru kädesaä suuntasin itsekin Hurmoksen tarhalle. Yöpakkasten seurauksena maa tarhoissa oli jo hyvän aikaa ollut kovaa ja kohmeista, onneksi ei sentään mutavelliä. Ori käyskenteli rennosti portin tuntumassa ja nosti päätään huomatessaan minut portilla. Se ei kuitenkaan tehnyt elettäkään tullakseen lähemmäksi, päin vastoin, se hiipi vaivihkaa vähän kauemmaksi. Sen kummempia odottelematta astuin tarhaan ja otin hoitohevoseni kiinni.
Talutin Hurmoksen karsinaan ja harjasin sen pikaisesti läpi. Orin jo hyvällä mallilla oleva talvikarva tuntui mukavan pehmoiselta, ja hetkeksi jäin vain silittelemään hevosta.
- Katos moi, huikkasi satulaa kantava Kasper iloisesti. - Suakin näkee.
Naurahdin ja vastasin tervehdykseen. - Eihän täältä malta olla pois.
- Et lähtis seuraksi maastoon tai kentälle? Kasper kysyi yllättäen.
- En mä taida näillä viitsiä ratsastaa, sanoin vilkaisten farkkujani. Saumoista saattaisi jäädä ikävät hiertymät. Kasper nyökkäsi ja oli lähdössä jatkamaan matkaansa.
- Hei oota, pysäytin miehen kysymyksen tullessa mieleeni. - Olisko sulla jotain ideaa mitä mä voisin tehdä Hurmoksen kanssa maastakäsin?"
– "Irtojuoksutuksen ihmeet", Elias 17.11.14

Viidennen luukun näyttelytulokset
Joulukalenterin viidennessä luukussa järjestettiin söpöysnäyttelyt poneille. Osallistujia ei tullut paljoa, mutta tulokset julkaistaan toki siitä huolimatta. Näyttelyissä oli erilliset luokat piirretyille ja valokuvallisille poneille; piirrettyjä poneja ei osallistunut tällä kertaa ollenkaan.
Voittaja on valittu söpöimmän kuvan perusteella, muistathan näiden olevan vain mielipidekysymyksiä! Tuomarina on toiminut Sinte (tohvelon[at]gmail.com).
Palkintopaketit
- Voittajalle "Söpöin joulukuussa" -kunnialaatta (kopioitavissa linkin takaa: älä suoralinkitä, vaan tallenna kuva ensin koneellesi), 50v€:n lahjakortti Equestrian PRO -hevostarvikeliikkeeseen sekä kultainen harjapakki (sis. harjasetin)
- Toiseksi sijoittuneelle: 50 virtuaalieuron lahjakortti Equestrian PRO -hevostarvikeliikkeeseen
- Kolmanneksi sijoittuneelle: 30 virtuaalieuron lahjakortti Equestrian PRO -hevostarvikeliikkeeseen
Tulokset
1. Kjæle Fugl, esittäjänä Miltsu (palkintopaketti I)
2. Sheshoon's Angus, esittäjänä Miltsu (palkintopaketti II)
3. Wyat Ronnie, esittäjänä lottis (palkintopaketti III)
4. Spring Meadow's Audbury, esittäjänä Emmu
5. Päivärinteen Rudolf, esittäjänä lottis
6. Tuiskulan Pomegranate, esittäjänä Lisa Fgerström
Vaellusmaasto
10. Luukussa parastaan tarjoaa noin kahden tunnin mittainen vaellusmaasto! Lähdemme tallin pihasta kello 17, ja palaamme tallille noin kello 19. Noin puolivälissä reittiä pidetään levähdystauko Rajajoen nuotiopaikalla, missä keitetään pannukahvit ja syödään tallin tarjoamat eväät. Vaellukselle saa osallistua myös omalla hevosella! Varaathan mukaan repun sekä säänmukaisen, lämpimän vaatetuksen.

Lähdemme Metsälammen pihasta (vaaleanpunainen pallo) ja oikaisemme laitumine lomasta Arhalaan ja Rajamaalle vievälle isolle tielle. Jatkamme autotien reunaa jonkin matkaa kohti Rajajokea, mutta käännymme sitä ennen oikealle pienelle kinttupolulle. Polku johdattaa meidät Pirunmetsän halki Jokipolulle, josta nuotiopaikkamme melkein jo näkyykin. Rajasillan nuotiopaikalla (tähdellä merkitty) levähdämme hetkisen, ja keitämme aidot pannukahvit. Ennen matkan jatkamista syödään tallilla jaetut eväät, ja tarkastetaan hevoset.
Nuotiopaikalta lähdetään jatkamaan vähän matkaa Viitapolkua (violetti reitti). Käännymme kuitenkin pian oikealle, puikkelehdimme pienen metsäkaistaleen läpi, Rajapolun yli ja saavumme monelle tutuksi tulleelle Harjunlenkille. Harjunlenkiltä palaamme tallille hieman kierrellen ja kaarrellen, tuttuja reittejä kerraten.
Osallistu
* Tässä alla omalla ja ratsusi nimellä
* Jos ratsu ei asu Metsälammella, linkitä sen sivut
* Osallistua saa koko joulukuun ajan (VIP 24.12.)
Osallistujat
Sinte & Tähtipihan Eudaimonia (vaelluksen vetäjänä)
Destiny & Catnip
Alina & Jaden Hexen
Jenna & Sinttu
Iiris & Me Skarabee
Vilja & Rhoshill Huckleberry
Ama & Terranova