Bellan päiväkirja

[Milja]

Poni kiilsi upeasti ja samassa tajusin miksi olin tullut tallille niin aikaisin Bellaa puunaamaan. Otin satulan ja suitset ja laitoin ne Bellalle joka oli tyytyväinen pitkän harjaushetken tuloksena.

Talutin Bellan kentän keskelle ja nousin selkään. Vatsassa kipristeli sillä olihan tämä ensimmäinen ratsastuskerta tamman kanssa. Ohjasin Bellan uralle pitkin ohjin naureskellen samalla ponin pärskintä kohtausta. Kun Bella oli mielestäni kävellyt tarpeeksi ohjasin ponin pääty-ympyrälle ja nostin ravin. Poni liikkui hieman tahmeasti mutta hetken ravailun jälkeen suurin tahmeus katosi ja oli aika nostaa laukka. Ohjasin ponin pitkälle sivulle ja nostin laukan. Bella nosti sulavan ja pehmeän laukan. - Mahtava hevonen! ajattelin ääneen. Pitkän sivun loputtua ravasin vielä kierroksen ja siirryin käyntiin. Taputin Bellaa kaulalle ja annoin pitkät ohjat. -Saitpa Bellan menemään hienosti. Sanoi Sinte jonka tuloa en ollut huomannut. -Kai se tahtoi näyttää miten hieno hevonen se on. Vastasin hymyillen. Laskeuduin selästä ja talutin Bellan talliin.

Harjasin Bellaa hieman mutta koska, se ei ollut hikinen vein harjapakin pois ja sanoin heipat tammalle. Sitten oli jo aika lähteä kotiin . Menin pyöräni luokse ja lähdin iloisena polkemaan kotiin.

Sinten kommentti

Ihanaa että jaksat puuhailla Bellan kanssa Joskus pitkä harjaustuokio tekee hyvää niin hevoselle kuin hoitajallekin, mikä olisikaan sen mukavampaa! Tarinassa muistit hyvin kappalejaot, joiden käyttöä neuvoin ensimmäisen tarinan kommentissa! Kappalejaot tekevät tekstistä paljon selkeämpää ja helppolukuisempaa.

pärskintä kohtausta = pärskintäkohtausta

"Saitpa Bellan menemään hienosti. Sanoi Sinte jonka tuloa en ollut huomannut. "
-> Virkkeen ja johtolauseen väliin tulee pilkku. (Alleviivasin johtolauseen: johtolauseessa kerrotaan, kuka puhui sitä edeltävässä virkkeessä. Yleensä johtolause alkaa esim. seuraavanlaisilla verbeillä: "sanoi", "kertoi", "lisäsi", "vastasi"...)
-> "Saitpa Bellan menemään hienosti, sanoi Sinte jonka tuloa en ollut huomannut."

- Kai se tahtoi näyttää miten hieno hevonen se on. Vastasin hymyillen.
-> Tässä sama juttu kuin yllä olevassa korjauksessa! Eli johtolauseen ja virkkeen väliin tulee pilkku. Johtolause alleviivattu.
-> "Kai se tahtoi näyttää miten hieno hevonen se on, vastasin hymyillen."

Muistathan taas, että tarinassa tulee olla vähintään 200 sanaa, jotta siitä saa tarinamerkinnän. Sanalaskurilla voit helposti laskea tarinan sanamäärän, ettei tule yllätyksiä. Tässä tarinassa oli 173 sanaa, eli se ei ole riittävän pitkä tarinamerkinnän saamiseksi. Seuraavalla kerralla en enää jousta

8,20v€

[Loci]

Last memory of summer

Sinten kommentti

Aurinkoiset kesämuistot palautuvat mieleen tätä kuvaa katsellessa! Bellan (talvisin niin pörröinen) karva säteilee tässä kultaisena, ja vihreän nurmen voi melkein tuntea jalkojensa alla. Olet onnistunut todella hyvin hevosen rakenteen piirtämisessä. Tamman vaalea harja meinaa hukkua kirkkaan taivaan sekaan, sitä olisi voinut korostaa tummemmilla ääriviivoilla. Kaunis piirros!

16,80v€

[Mia]

Ensikohtaaminen

Bella toljotti minua pää kallellaan suloisilla nappisilmillään. Tuijotin sitä takaisin suu pienenä viiruna ja silmät pyöreinä, leikilläni. Poni hörähti kysyvästi. Hymynkare kipusi huulilleni pakostikin. Ojensin käteni pörröisen ponin eteen nuuhkittavasti, mutta Bellaa se ei kiinnostanut. Se otti pari askelta lähemmäs, töykkäisi minua turvallaan pyytävästi, ja seisahtui odottamaan. Liutin käteni tamman päätä myöden sen korvien taa, ja rapsutin sitä, aluksi kevyemmin, kun poni ei reagoinut, hieman voimakkaammin. Bella kallisti päätään, ja sulki silmänsä. "Moi! Tullaankohan me toimeen nyt? Mä olen sun uusi hoitaja..." kuiskasin sille. "Sä olet tosi suloinen", katselin tammaa. Bella hörähti hiljaa. Hymyilin ja nostin käteni pois tamman niskasta. Pujotin riimun Bellan päähän ja napsautin riimunnarun siihen kiinni. Lähdin taluttamaan ponia kohti Metsälammen sivutallin ulkokarsinoita, Bella majaili niistä keskimmäisessä. Olin aiemmin saanut perusteellisen tutustutuksen (sanahirviö!(wtf)) Metsiksen tallitiloihin ja käytäntöihin, paikalla olleiden hoitajien toimesta, joten nyt tiesin minne mennä, ja mitä tehdä.

Poni tallusteli laiskemman puoleisesti pää painettuna maahan. Maiskautin terävästi, rikkoen tallipihalla vallitsevan hiljaisuuden. Bella nosti päänsä välittömästi, ja lähti venyttämään askeltaan reippaammaksi. Kehuin sitä paljon. Päästin ponin karsinaansa natustelemaan jo jaettuja iltaheiniä. Seisoin karsinan oven vieressä, sisäpuolella, seuraillen tallipihan vilskettä ja jutellen pörröiselle voikolle siinä sivussa. Tallsta porhalsi muutama tyttö, tallityöntekijöitä tai hoitajia, tai molempia. En minä vielä tuntenut talliporukkaa niin hyvin, että olisin tunnistanut heidät. Tytöt riensivät tarhoille, ja nappasivat kukin kaksi hevosta mukaansa. Hakivat ilmeisesti hevosia sisään yöksi. Seurailin touhua edelleen karsinasta käsin. Eräs tyttö, tai nuori nainen kurkisti karsinan oven ylitse sisään, ja sanoi: "Ai, Bella on täällä. Mä menin etsimään sitä tarhasta, mutta sä olitkin kerennyt tuomaan sen tänne. Ootko Bellan uusi hoitaja? Sinte taisikin puhua jotain, Metsiksen uusista tulokkaista nimittäin", tyttö hymyili. "Joo, Bellan hoitaja. Mia nimeltäni", sanoin . "Kiva tavata, ja tervetuloa!" tyttö sanoi, ja oli lähti jatkamaan matkaansa. "Ainiin! Mun nimi on Loci", hän huikkasi vielä minuun päin. Punainen pääpehko katosi iltahämärään.

Rapsuttelin ja juttelin heiniä rouskuttavalle ponille, se tuntui oikeasti kuuntelevan minun jorinaani. Välillä se nosti päänsä ylös suu täynnä heinää, ja katsoi minua suurilla silmillään ymmärtävän näköisenä.


Liitteenä vielä piirrokseni ensikohtaamisestamme.

Sinten kommentti

Oikein kiva kuulla, että ensitutustumisesi Bellaan sujui hyvin Uskon että Metsälammen alue ja talliporukka tulee sinulle pian tutuksi. Kannattaa rohkeasti tutustua muihinkin tallilaisiin, että saat maastolenkeille seuraa! Oli oikein loistava ajatus tutustua Bellaan ensimmäisellä kerralla ihan vain hoitaen. Seuraavalla kerralla voit jo nousta ratsaille, jos sinusta itsestäsi siltä tuntuu!

Pääasiassa virheetön teksti, jota piirros Bellasta täydensi ihanasti Kuvailit hyvin omia ajatuksiasi ja tapahtumien ympäristöä: kuvailu on sellainen asia, mikä tekee tekstistä mielenkiintoista luettavaa ja auttaa lukijaa hyppäämään mukaan tarinaan.

Piirroksessa olet käyttänyt upeasti varjostuksia! Vaalea poni on aika hankala piirtää, mutta olet onnistunut siinä kiitettävästi Harja kaipaisi vielä vähän lisää varjostusta: nyt se katoaa hieman taustan sekaan. Bellalla on kuvassa suloinen ilme!

laiskemman puoleisesti
-> laiskanpuoleisesti
-> laiskemmanpuoleisesti

19,50v€

Attachments:

[Mia]

Karkumatkalla
(Ekstratehtävä)

Pörröinen poni kipitti, tai pikemminkin kaahotti allani. Bellalla tuntui olevan tänään hiukan liikaa energiaa, se sipsutteli, esitteli itseään rinta rottingilla, vauhtimme kiihtyi välillä todella nopeaksi, välillä poni heitti kevyesti takapäänsä ilmaan. Yritin rauhoitella tammaa, mutta huonolla menestyksellä. Välillä sain ponin keskittymisen hetkeksi itseeni, ja koulutreeniin, mutta tosiaankin vain hetkeksi. Rosa ja Andy tulla tepastelivat kenttää kohti. Rosa avasi portin, jotta he pääsisivät sisään. Samaan aikaan Bella ponnahti seisomaan takajaloilleen, minä pahaa aavistamattomana tietenkin kellahdin kentän kuraiselle hiekalle. Portti oli edelleen auki. Rosa oli itse asiassa juuri sulkemassa sitä. Bella lähti laukkaan, kohti avonaista porttia. Rosa huomasi suoraan kohti juoksevan ponin, ja yritti saada porttia väännettyä kiinni, ettei Bella pääsisi karkuun, mutta epäonnistui. Yhdellä kädellä tehtävä oli melko vaikea, tai ainakin hidas suorittaa. Rosallahan oli toisessa kädessä Andyn ohjat. Ratsuni jatkoi laukkaansa voitonriemuisena kohti tallipihhaa. "Sattuiko sua? Meidän pitää kertoa Sintelle, Bella pitää napata kiinni! Ähh, on mun vikani, että se pääs karkuun!" Rosa vauhkosi, aistin hänen äänestään anteeksipyytävän sävyn. "Ei. Ei sattunut", pyyhkäisin kuraisia housujani käsilläni. "Ei se sun vikasi ollut. Mä menen etsimään Sinten. Jos sä käyt katsomassa mihin suuntaan se lähti!" Sanoin, ja lähdin juosten kohti Sannan toimistoa. Rosa nyökkäsi.

"Bella pääsi karkuun... Kentältä! Se lähti kohti tallipihaa! Rosa... lääh... avasi portin ja minä putosin ja Bella otti hatkat!" sain sanotuksi, huohottaen. "Miten se nyt sillä lailla? No mennääns katsomaan", Sinte sanoi tyynesti. Hän nappasi ohimennen riimun, sekä riimunnarun mukaansa. Rosa ja Andy seisoivat tallipihalla: "Se lähti kohti laitumia!" Koko revohka suuntasi kulkunsa kohti Metsälammen laidunmaita, nappaamaan karkulaista. "Bella on yleensä tyynen rauhallinen. Miten se sillä lailla läksi menemään? Sen olisin ymmrtänyt jos tuo olisi tehnyt saman tempun", Sinte osoitti Andyä nauraen. Minä ja Rosa valaisimme tilannetta vuoron perään.

Vähän matkaa käveltyämme, Andy hirnahti kepeästi. Etsiskelimme katseillamme Bellaa, polun molemmilta puolilta. Olimme saapuneet jo laitumille, kun Pirunmetsän puolelta kuului vaimea vastaus Andylle. "Kuunnelkaa", minä sanoin ja osoitin sormellani Pirunmetsää. Käännyimme ääntä kohti, ja hajaannuimme hieman. Poni pisti päänsä esiin metsän reunasta. Se päästi ilmoille kimeän hirnahduksen, ja ampaisi mielenkiintoista pukkilaukkaan ohitsemme. Andy hirnui kiivaasti ja paiskoi etujalkojaan maahan. Rosalla oli täysi työ pidellä oria, se oli tyystin lähdössä mukaan Bellan riemuisaan leikkiin. Bella kiersi kehää ympäri laidunnittyä. Yhtäkkiä tamma seisahtui pilke silmäkulmassa vain muutaman metrin päähän meistä. "Ei me sitä kiinni saada kun se on tuolle päälle sattunut. Jos joku nyt menee yrittämään sitä kiinni, se pieni piru tekee täyden käännöksen ja lähtee taas pää viidentenä jalkana", Sinte naurahti selin yhä edelleen paikallaan virnuilevaan tammaan. Minä ja Rosa nyökyttelimme hitaasti.

Suunnitelmaksemme muodostui lähestyä ponia hitaasti, katsomatta sitä silmiin, mieluiten selkä otukseen päin. Kosketusetäisyydelle päästyämme toinen tarjoilee ponille herkkuja. Kun sen keskittyminen siirtyy ruokaan toinen pystyy nappaamaan kiinni ohjaksista. Rosa jäi Andyn kanssa kauemmaksi. Ryhdyimme toimeen. Bella oli laskenut päänsä maantasolle, mutta sen silmät olivat tarkasti kiinnittyneet meihin. Päästyämme tarpeeksi lähelle nappasin taskustani porkkananpaloja, ja tarjosin niitä Bellalle. Tamma tarttui ahnaasti syöttiin. Sinte liikkui ponin sivulle, ja tarttui vaivihkaa sen ohjiin. Bella huomasi tämän ja pongahti takajaloilleen. "NYT LOPETAT!" Sinte ärähti ja kiskaisi ohjista. Bella seisahtui ja painoi päänsä jälleen alas. Karkulainen oli nyt saatu hallintaan. Bella kulki edelleen kiivasta tahtia pientä pilkettä silmäkulmassa, valmiina uuteen seikkailuun, Sinte sai vähän väliä komentaa sitä, ponin mennessä ohi hänestä. "No ompas se nyt! Mikä sulle on Bella tullut? Tekikö parin päivän lomailu noin hyvää?" Sinte virnisti. "Hypätkää tytöt ponien kyytiin, mä voin taluttaa Bellaa, kun sen mieliala nyt on vähän mitä on, ja Andy pysyy sit vähän kauempana tästä hurmaavasta neidosta", Sinte virnisti. Kapusin ponin selkään, Rosa teki saman tempun hyvän välimatkan päässä edellämme. "Saa ponit vähän lisää maastoretkeä, ja hyvän loppuverkan, jos otetaan vähän raviakin", Sinte mumisi.

Onneksi matka tallille sujui turvallisesti. Laskeuduimme alas ponien selästä, Sinte painui toimistoon, omiin hommiinsa. Minä ja Rosa puunasimme ponit tarhailukuntoon, naureskellen samalla tapahtunutta. Niinhän se on, että jälkeenpäin on helppo nauraa, tapahtumahetkellä ei kyllä huvituttanut!

Sinten kommentti

Voi Bella, mitä se menikään tekemään! Onneksi tamma saatiin kiinni – ja pääasiahan on tietenkin se, ettei sinuun sattunut kun tipahdit sen oikutellessa kentällä! Kauhallinen kauraa auttaa yleensä tällaisissa kiinniottotilanteissa... Bella pääsee nyt oikein kurinpalautukseen, eihän tällainen vetele ollenkaan!

Olipa vauhdikas tarina! Ensimmäinen kappale tempaisi minut lukijana mukaansa – eli onnistunut aloitus! Tarinassa säilyi alusta loppuun pieni jännitys, jota ylläpidit vauhdikkailla käänteillä ja tapahtumilla. Oikein mukavaa luettavaa kokokonaisuudessaan!

16,40v€

[Mia]

Kevyt, lyhyt, mutta onnistunut koulutuuppaus!

Muutaman kerran olen nyt Bellan selässä istunut, ja kaksi kertaa poni on testauttanut minulla kentän hiekkapohjan. Tuntuu, että meillä (tai tarkemmin minulla) ei ole mitenkään erityisen loistokkaasti sujunut. Päätän, että tämänpäivän koulutreeni onnistuu, on Bella sitten millä tuulella tahansa. Haluan päästä työstämään tammaa, - ilman välikohtauksia, kerrankin. Välillä on mukava ottaa rennosti ja höntsäillä, mutta ei aina, edes itsenäisissä treeneissä. Haluan saada ponin kuuntelemaan ja kunnioittamaan minua, en halua, että se uskoo kaiken sokeasti, tai pelkää minua käskyineni, mutta haluan, että olemme vähintään samanarvoisia, ettei kumpikaan ole pomo, mutta toisen nyt vain täytyy olla johtaja, toisen täytyy tehdä päätökset, jotka kuitenkin sopivat molempien osapuolien kaaleihin. Eikä se johtaja saa olla hevonen, mitä tähän asti on ehkä meidän kohdallamme ollut.

Otan jo tottuneempia askelia kohti Metsistä. Huikkaan matkalla heipat parille minua vastaan talsivalle tytölle. Kuulen maneesilta päin Sinten kimeän äänen, erotan joitakin sanoja, mutten koko tarinaa. Välistä äänekkäät naurunryöpsähdykset kantautuvat puheen ylitse. Ilmeisesti joku hauska tarina meneillään. Ilma on kauniin raikas. Syyssateet ovat väistyneet, talvi alkaa tehdä tuloaan. Hymynkare kohoaa huulilleni. Tartun päätallin raskaan oven kahvaan ja riuhtaisen napakasti. Ovi narahtaa auki. Astun sisälle, ja käännähdän samantien tallivintin portaisiin. Lasken tavarani kaappiini, ja jatkan matkaani kohti Bellaa, poni on tarhassa. Ulkona minun on pakko pysähtyä ihastelemaan säätä. Aurinko paistaa, ilma on miltei täydellinen. Tallipihakin näyttää kummallisen siistiltä edelliskertoihin verrattuna.

Pirtsakka vihellykseni saa Bellan ravaamaan luokseni. "Heippa!" tervehdin hyväntuulista ponia, ja pujotan riimun sen päähän. Bella nyökyttää päätään, ja lähtee seuraamaan minua ulos tarhasta. Katseeni on kengissäni kun kävelemme hitaasti, mutta varmasti hoitopuomia. Bella tallustaa niin ikään pää painettuna alas. Yhtäkkiä tunnen nykäisyn narussa. Poni on nostanut päänsä, ja toljottaa maneesillepäin. En tunnista itseään hiekasta puhdistelevaa tyttöä, mutta Dodo juoksee epämääräistä pukkilaukkaa ympäri maneesia. Sinte kävelee mustanpuhuvan ponin perässä, yrittäen napata otusta. Tilanne näyttää olevan hallinnassa, joten jatkamme matkaa. Sidon Bellan kiinni hoitopuomiin, ja noudan sen satulan, suitset sekä harjapakin sivutallin varustehuoneesta. Siellä leijailee kumma kyllä vastaleivotun pullan tuoksu. En jää ihmettelemään asiaa sen enempää, minun täytyy keretä ratsastamaankin ennen pimeän tuloa. Bella odottaa puomilla kiltisti, tarjoan sille taskustani pienen porkkananpalan. Harjatessani karvaista ratsuani jaksan vieläkin ihailla säätä. On se vaan niin ihmeellistä, kun viimeviikot läpeensä on vain satanut. Ilmeisesti kuraiset mutakelit on jätetty vihdoin taakse, pois tulevan talven tieltä.

Bella seisoo satuloitavana kiltisti, ja suitsetkin sujahtavat ponin ylle helpomman puoleisesti. Vaikuttaa lupaavalta. Talutan tamman reippaasti kentälle. Ponnahdan selkään, vyön kiristys, jalkareiden säätö. Ja matkaan! Bella tottelee pohjettani reippaasti. Annan sen kävellä normaalisti pari kierrosta vapain ohjin. Ponin kävellessä lähden hakemaan hyvää asentoa satulassa. Vapain ohjin kävellessä on aina helppo löytää se täydellinen istunta, kun mitään muuta ei sitten tarvitsekaan tehdä, tai keskittyä. Otan ohjat tuntumalle. Bella alkaa heti pyöristya peräänantoon. Kehun tammaa rutkasti äänelläni, sen korvat kääntyvät minua kohti, ja se tuntuu odottavan jok`ikistä käskyäni. Kerrankin minusta tuntuu siltä, että ratsastan jokaisen askeleen. Juuri tänään, kun olen asennoitunut näyttämään ponille taivaan merkit, se osoittautuukin kiltiksi, kuin herranenkeli. Hyvähän se vain on! Tietenkin! Saan olla tyytyväinen Bellaan. Havahdun ajatuksistani Sinten huutoon kentän aidalta: "Moi! Bella menee tosi nätisti! Harvoin sen näkee tolla lailla noin oikeesti pyöreästi liikkuvan! Näyttää sekin vaan niin hienolta sit kun saat sen oikeesti käyttämään itteensä! Miltä tuntuu?" "Ihanalta! Se odottaa mun jokaista liikahdustani, ja on niin tasapainonen! Tuntuu et saan oikeesti ratsastaa, vaikka nyt vaan käynnissä", kapsahdan häneen päin. "Niinpä! Sitä se peräänanto tarkottaa", Sinte virnistää "Mutta hei, tuu säkin ottamaan pullaa ja kahvia tallipihalle. Tytöt on leiponeet", hän jatkaa loppuun. "Oi! Ilman muuta!" ilahdun, siitä siis varustehuoneessa leijaillut pullan tuoksu. Alan taas pikkuhiljaa keskittyä Bellaan, joka kulkee yhä siinä pyöreässä muodossa. Jään ympyrälle. Puristan pohkeeni ponin kylkiin, ja hengitän ulos, ns. puhallan hevoseni raviin. Bella tottelee kuuliaisesti. Alan vaatia asetusta pikkuhiljaa läpi. Pelkään kuitenkin riuhtovani ohjista miten sattuu, seurauksena peränannon häviäminen, mutta ei. Saan ponin asettumaan, ja se kulkee muodossa edelleen. Kehun Bellaa. Ravi tuntuu upean pehmeältä. Niin ihanan helpolta istua.

Minusta alkaa tuntua siltä, että voisin siirtää ponin käyntiin, ja takaisin raviin peräänannon sisällä. Kokeilen, - onnistuneesti. Yhä vain useampi tehtävä alkaa sujua, pysähdys, voltti, pysähdys suoraan ravista, ympyräkahdeksikko... ja yhä vain Bella säilyttää upean muotonsa, johon se hakeutui lähestulkoon itse. Se onnistumisen tunne on niin mahtava. Saan vain ja ainoastaan kiittää ja kehua tammaa. Ratsastan ponin uudelleen isolle ympyrälle. Aikomukseni on koettaa laukkaa. Vaadin asetuksen lävitse, ja puristan pohkeeni ponin kylkiin. Sisäpohje hieman edemmäs, ja ulkopohje taaemmas, pidäte ja pitkä rutistus. Bella tekee noston, ehkä hieman löysän, nosto se on kuitenkin. - Askellajimme on laukka. Ikäväkseni huomaan ponin peräänannon hävinneen. Se venyttää edelleen kivasti eteen alas, muttei samanlailla käytä itseään kuin aiemmin. Istun tiiviisti satulaan ja kurtistan kulmiani. Lähden metsästämään sitä samaa tunnetta käsiini, ja peppuni alle, kuin käynnissä ja ravissa. Saan sen pyöristymään, mutten tyystin yhtä kevyeksi kädelle, ja pyöreäksi selästä. Kuitenkin. Ja se riittää. Siirrän ponin raviin, se ei enää hakeudu syvään ja ihanaan muotoonsa, mutta ei sen tarvitsekaan. Pidennän ohjaa, ja alan kevennellä. Jatkamme samaa molemmissa suunnissa. Koetan siirtää Bellan käyntiin käyttämättä käsiäni. Ja onnistun! Annan ohjien valua niin pitkiksi kuin poni vain ne halusi, ja heittäydyn voikon pehmoiseen talvikarvaan kiittämään sitä.


Kasperin kommentti

Ensialkuun pahoittelut Sinten puolesta että sun tarinat on jääneet näin pitkältä aikaväliltä korjaamatta! Oot ollut kommenttien kanssa hurjan kärsivällinen. Täältä nyt sit kuitenkin pesee kommenttia. :-)

Huippua lukea teidän syksyisestä tallipäivästä! Oon vakuuttunut siitä, että sulla on selkeet tavoitteet hevosten (ja Bellan) kanssa. 
    Ohho, pullaako ne oli tallilla leiponeet! Oisinpa ollut mäkin paikalla, mikään ei nimittäin varmasti vetäis tallipäivän lomassa vertoja kunnon pullakaffeille.   Ihanaa kun sää suosi nuin hyvin!
    Mieletöntä kans se et teillä meni heti Bellan kanssa noin hyvin nappiin. Ootte kyl hyvä parivaljakko, ei muuta kun tsemppiä jatkoon!

Haluan saada ponin kuuntelemaan ja kunnioittamaan minua, en halua, että se uskoo kaiken sokeasti, tai pelkää minua käskyineni, mutta haluan, että olemme vähintään samanarvoisia, ettei kumpikaan ole pomo, mutta toisen nyt vain täytyy olla johtaja, toisen täytyy tehdä päätökset, jotka kuitenkin sopivat molempien osapuolien kaaleihin. --> Tää oli hurjan pitkä lause, jota vois pilkkoa useempiin lyhyempiin pätkiin niin ois helpompi lukijan pysyä perässä!

maneesillepäin --> maneesille päin 
(jok`ikistä --> joka ikistä) > on kyllä periaatteessa oikein mut ite tykkään kirjottaa tommoset ihan auki 

Pidemmissä vuoropuheluissa repliikki aloittaa mielellään aina uuden rivin selkeyden vuoksi!
Kappaleet oli aika pitkiä, niitä ois kans voinut pilkkoa vähän lyhyemmiksi ihan lukemisen kannalta. :-)

21,5v€


T. tallimestari-Kasper

[Mia]

Takaisin maanpinnalle

Bellan selkä tuntui ihanan lämpöiseltä ja pehmeältä peppuni alla. Puhalsin höyryä ilmaan ja nojauduin rennosti taaksepäin ponin pyöreässä selässä. Bella lompsi eteenpäin rennon rauhallisesti, eikä tuntunut tippaakaan piittaavan mistään ympärillään. ”Vain minä ja sinä”, ajattelin ääneen katse pilvissä. Taivas oli kirkkaan sininen, epäsäännöllisen muotoiset pilvet koristivat sitä kauniilla tavalla. Annoin ratsuni kuljettaa minua, uppouduin tyystin omiin ajatuksiini. Bella pisti kaviota toisen eteen yhä vain rauhallisemmin. Lopulta sain herätellä sen eteenpäin pysähdyksistä. Tunsin itseni jotenkin todella poissaolevaksi. Uppouduin vähän väliä omiin maailmoihini miettimään ties mitä, mitä tässä nyt viimeaikoina on tapahtunut, kohuttu, juoruttu, ystävystytty, tutustuttu… Paljon kaikkea. Minulla oli hoitohevonen, ratsastusharrastukseni on edennyt parhaalle mahdolliselle tolalle; pystyn valmentautumaan aktiivisesti laadukkaassa opetuksessa ja miellyttävässä ympäristössä. Pystyn ottamaan rennommin ja ratsastamaan itsenäisesti. Täydellistä. Kun taas välillä eksyin mieleni sopukoissa sille osastolle, jossa mietiskelin mitä ottaisin huomenna aamiaiseksi, entäpä tänään päivälliseksi? Tulinkohan laittaneeksi kotioven lukkoon? Jne. Jne. Jne.

Havahduin hetken päästä, istumasta kentän hiekalla. Bella oli pysähtynyt parin askeleen päähän toljottamaan minua. Ikään kuin se olisi kysynyt: ”Miten ihmeessä sää sinne jäit?” Katsoin ponia kummissani. Kuka voikaan olla niin ajatuksissaan, ettei huomaa kun putoaa hevosen selästä!? Noh, minä ilmeisesti voin… Punnersin takaisin ponin selkään ja herättelin itseäni. Kurtistin kulmiani: ”Keskity hevoseen, keskity ratsastamaan… NYT!” Keräsin ohjat käteeni ja nostin katseeni eteenpäin. Puristin pohkeet Bellan kylkiin. Tamma lähti harppomaan pehmeää ravia eteenpäin. Herpaannuin mietiskelemään äskeistä tipahtamistani, mitä siinä ikinä tapahtuikaan, ei kukaan saa koskaan tietää. Montako kertaa olen oikein pudonnut täällä? Monta. Ehkäpä pitäisi alkaa kehittää tuota tasapainoa eteenpäin. Saattaisi pysyä satulassakin. – Tosin nythän minulla ei satulaa ollut. ”Äh!” sain taas piiskata itseni tähän hetkeen. ”Mi-nä rat-sas-tan nyt po-nil-la. Piste. ” tavasin itselleni. ”Hmph… Eihän tästä tuu mitään. Lopetetaanko?” tunnustin. Bella viskoi päätään yrittäen saada kuolaintuntuman hellittämään. Annoin sille periksi.

Talutin ponia talliin. Minkki ja Majuri tulivat meitä vastaan. Vaihdoimme tervehdyksiä, mutta kovin pitkää juttutuokiota ei syntynyt – Majuri ja Bella eivät oikein sopineet niin lähelle toisiaan, kyseessä kuitenkin ori ja tamma. Riisuin Bellalta suitset päältä, poni riuhtaisi päänsä saman tien vapaaksi, ja upottautui heinäkasaan. Harjasin sen samalla. Vain nopeasti läpi –ratsastelustamme ei ollut tullut sitten mitään. Ei niin mitään. Niinpä ei poni ollut hionnutkaan, tai mitään muuta vastaavaa. Loimitin voikon, ja talutin sen tarhaan. - Porkkananpalasen saattelemana.


Kasperin kommentti

Tää oli tosi huippu tarina! Hyvin kuvailtu ja siisti muutenkin. 

En tiedä ootko sä semmonen 'jokatilanteessahaaveilija', vai sattuks tässä vaan kohdalle vähän syvällisempi päivä. Haha, tommosia on itse kullakin joskus - en tosin oo kuullu et kovin moni ois mietteissään täysin huomaamattaan tippunut ponin selästä ihan noin vain!   Noh, kaikkea sitä sattuu haha
        Bella ja sä ootte kyl ihan nappipari, keep it up! Ehkä ens kerralla vähemmillä haaveiluilla...?  (joulupukki)  19v€

Terkuin Kapseri

[Mia]

Otimme tänään Bellan kanssa ensimmäiset loikatt pienten esteiden yli, tulevia miniestekilpailuja varten. Poni toimi hienosti. Vähän siinä toki sai patistella, mutta loppuakohden hypyt ja ratsastus muuttui vain parempaan suuntaan. Kuvassa tyytyväinen ratsukko onnistuneen estekokeilun päätteeksi.


Kasperin kommentti

Voi että mä tykkään sun piirrostyylistä! Tosi kiva kuva teistä, Bellakin näyttää niin onnelliselta ponilta että ihan kateeksi käy hahaha. Piirrosmerkinnät on aina niin mukavia, on se vaan mahtia et jotkut osaa ja haluaa ja tykkää piirtää !   Saat tästä 17,5 v€ ! Hyvä että teillä meni hyppelöt hyvin.

Attachments:

[Mia]

T a p a h t u m a n t ä y t e i n e n   t a l l i p ä i v ä

Kops, kops, lätsis, litsis, kops... Ponien kaviot rummuttivat tahdikkaasti Rantatien vettynyttä pohjaa. Andyn perä keikkui edelläni laiskanpuoleisesti.
- Katsos! Nelly ja Dapper! Rosa osoitti sormellaan edessämme siintävää ratsukkoa.
- Tännehän sä katosit! Rosa hihkaisi
- Joo, piti lähtee vähän tuuletteleen... Nelly mumisi. Tyttö näytti olevan jokseenkin huonolla tuulella. Hän istui Dapperin selässä rennosti, tuijotellen kengänkärkiään.
-Tuu meidän kanssa! Ollaan menossa laukkapellolle spurttaan, pyysin reippaasti.
- Njäh... En mä nyt, Dapella on tänään niin paljon tuntejakin vielä edessä... hän nosti katsettaan minuun päin.
- Nooh, joskus toiste sit, hymähdin
- Joo..., varmasti! Nelly jatkoi matkaansa. Rosa ohjasi Andyn takaisin reitille, ja jatkoimme käynnissä kohti peltoa.
- Tommonen se on joskus. Mut kaikilla on huonoja ja hyviä päiviä. Nelly kannattaa vaan jättää rauhaan, omiin oloihinsa, kun se tolle päälle sattuu, Rosa virnisti hetken hiljaisuuden jälkeen.
- Niiin onkin, tottakai! ... Käännytään, osoitin oikopolkua. Rosa nyökkäsi ja ratsasti polulle.

Pehmoinen pelto avartui edessämme. Bella jännittyi ja alkoi ikään kuin virittää joustaan "Koska lähdetään!? Nyt! Oon valmis!! Päästä jo!". Andy näytti toimittavan tyystin samaa.
- Osattiinkin valita huono päivä... Rosa aloitti
- Jep! Voiko tän kurasempaa edes olla? keskeytin hänet.
- Meillä on tallissa kunnon kuuraminen näitten kahen jaloissa, Rosa voihki.
- Eikä tohon liejuun ois kivaa tipahtaakaan, lisäsin.
- Ei, hemmetti kun niiden lumien piti sulaa pois...
- Noni, mennääns jo! Annoin Bellalle luvan lähteä, ja sehän lähti. - Semmoista vauhtia ettei tosikaan!
-Heeii! Oota nyt! Rosa päästi Andyn laukkaan. Ori singahti peräämme parin reilun kokoisen pukin saattelemana. Nauroin ja nojauduin eteenpäin, Bella laukkasi, laukkasi ja laukkasi. Se nautti. - Kuten minäkin. Korvat hörössä pieni poni kuljetti minua kohti pellon toista laitaa. Takaviistossa Rosa ja Andy lähestyivät koko ajan huimaa vauhtia. Saimme tähänkin spurttiin vähän kilpailun makua. Kopautin kantapäilläni Bellan kylkiä. Tamma kiihdytti vauhtia välittömästi. Vilkaisin taakseni virnistäen. Rosa virnisti takaisin. Hiljensin Bellan raviin, pellon reunan lähestyessä. Nauroimme molemmat sen verran mitä hengästykseltä pystyimme. Ponit pärskivät ja huohottivat nekin.
- No, sehän oli kivaa! Taidettiinpa voittaa, kiusoittelin.
- Varaslähdön kanssa, joo, Rosa oikaisi.
- No jaa, mitäs ette tulleet! Kivaa silti, eikä tipahdettu
- Joo joo, otetaanko uusiksi?
- Näh, kävellään ja ravaillaan takaisin.

Matka takaisin tallille sujui verkkaisesti. Onnistunut ja hauska yhteinen maastolenkki sai molempien hymyn ulottumaan korviin saakka. Poskemme punottivat ja hikiset ponit höyrysivät allamme. Yhtäkkiä Metsiksen pihaan ehdittyämme ilmoille kajahti epämääräinen, pelokas hirnahdus.
- Katso! Se on se uus yksäri! Rosa yllättyi. Kimo suomenhevonen talutettiin ulos metallinmustasta trailerista.
- Ehdittiin juuri sopivasti, tokaisin. Rosa nyökytteli ja seurasi toimitusta silmä tarkkana. Käpy hirnui hermostuneesti pää korkealla, tarkkaillen uutta ympäristöä. Hevosen omistaja, Ninni rauhoitteli tammaa. - Onnistuneesti. Sinte ilmaantui nurkan takaa, huikkasi tervehdykset kaikille, ja tarjoutui auttamaan Ninniä. Käpy talutettiin talliin.
- No mut sehän oli ihan nätti! Rosa vilkaisi minuun päin.
- Totta! Laskeuduimme ratsailta. Talutimme ponit pesariin. Bella pääsi ensiksi jalkapesulle, sillä välin Rosa riisui Andyn varusteet ja vei molempien ponien kamat varustehuoneeseen. Jo osittain kovettunutta kuraa oli hieman haasteellista saada irti ponin jaloista, mutta lopputulos palkitsi. Kuivasin Bellan parhaani mukaan. Poni seisoi tyytyväisenä paikoillaan.
- Meneeköhän nää tarhaan? kysyin Rosalta.
- Enpä usko, sen verta kosteita vielä. Jätetään karsinoihinsa kuivahtamaan, vastaus tuli selkeästi ja suoraan. Nyökkäsin.

Taluttelin Bellan ulkokarsinaan. Tarjosin sille porkkananpalasen taskustani, ja jätin sinne. Palatessani talliin, siellä oli melkoinen kuhina päällä. Kuin muurahaispesässä. Uusi tamma, Käpy piti melkoista meteliä karsinassaan. Ja kuin villiintynyt apinalauma tallin väki pyöri ja hyöri tarkastelemassa jokseenkin hermostunutta kimoa.
"Kaunon Katariina
suomenhevostamma
vaativa B, 80 cm" Luin karsinan kylkeen ripustetusta kyltistä.
-Hei! Jättäkää Käpy hetkeksi rauhaan. Se kaipaa nyt omaa aikaa asettuakseen aloilleen. Eikä se saa sitä, jos hyöritte sen karsinan ympärillä metelöiden hullusti", Sinte komensi. Ninni käveli paikalle hänen kannoillaan.
- Moi vain kaikille! hän hymyili. Vastatessamme syntyi taas uusi sekametelisoppa, kukin huusi tervehdyksensä eri aikaan yms yms yms.
-Sshhh, Sinte laittoi sormen suunsa eteen.
-Eihän tallissa muutoinkaan metelöidä!

Vilkaisin tallin seinällä olevaa kelloa, puoli kahdeksan. Pitäisi varmaan lähteä suunnistelemaan kotia kohti.


Kapserin kommentointi

Hoo ai että tuli niin siisti fiilis kun luki teidän hienosta maastosta! Maastoilu on ihan parasta, ja laukkamaastot jotain niin mahtia että sen paremmasta en kyllä paljon tiedä. Parasta on se kun voi tuntee samaa riemua vauhdista yhdessä hevosen kanssa. Hyvä että teillä oli hauskaa - joskus on ihan jeesiä vaan hölläillä ja ottaa rennommin kunnon revittelyn merkeissä!
         Käpy on tosiaan herättänyt tallilaisissa ihmetystä ja mielenkiintoa kun se on niin hirvittävän nätti elukka! Tamma on nyt tosin jo kotiutunut Metsälammelle ihan hyvin, mutta eka iltana riitti itse kullakin ihmeteltävää kun neiti hevonen meinas pistää vähän showta pystyyn. Annetaan se heebolle anteeks, on se sen verran upee kaveri! 

Tosi kiva tarina tääkin! 20v€

[Mia]

Aikaansaamisen vaikeutta, pitkä valmistelu, lyhyt toteutus

- Oi! Onpas täällä valkoista!
- Mmmmh... Nelly mumisi jotain epämääräistä, katse naulittuna kännykässään. Mulkaisin tyttöä pikaisesti, mutta en pystynyt sen suurempaan rankaisuun. - Puhelinaddiktoitumisesta nimittäin. Okei, okei, myönnän syyllistyneeni samaan useita kertoja, mutta silti. Kyllä muakin saa rankaista... Vai? No jaa, eiköhän jätetä sen murehtiminen taakse. Että luonto osaakin olla nätti! Paksu, kimmeltävä lumikerros tuntui oikein kutsuvan minua. - Heittäytymään maahan ja kieriskelemään sydämmeni kyllyydestä, leikkimään... Niinkuin lapsen kuuluukin. Potkaisin kengänkärjelläni kinosta. Oli se vaan joka vuosi yhtä ihmeellistä. Lunta.
- Oi, katos! Lunta! Kummasti se valaisee näitä pimeitä iltoja! Nellykin havahtui.
- Nii in... Enkö mä hehkuttanut samaa just äsken, sanoin muka nyreissäni, osoittaen älyvehjettä tytön kädessä.
- Jaa a, ehkä sä sit sanoit, Nelly virnisti, ja suuntasi katseensa eteenpäin.

Kimaltelevat lumihiutaleet olivat peittäneet Bellankin verhoonsa. Poni näytti enemmän lumiukolta, kuin voikolta ratsuponilta. Kylläpä sitä lunta tulikin paljon, ihan melkein yhtäkkiä. Naksautin riimunnarun hopeisen lukon ponin riimuun. Jokainen askel paksussa lumihangessa tuntui tekevän tiukkaa molemmille. Joka askel oli toistaan raskaampi, mutta niinkuin aina, lopussa kiitos seisoo. Kolmos tarhan avonainen portti sai jäädäkin auki. Bellan lähdettyä aitaus jäi tyhjilleen.
- Äh, miksei tallipihaakaan oo aurattu, nurisin. Samassa Kasper kömpi minua vastaan lumikola kourassaan.
- Nyt aurataan! Mies kiusoitteli. Hän ilmeisesti kuuli valitusvirteni. Hetkessä poskipääni saivat helakan punaisen sävyn. Tiedä häntä, johtuiko se lievästä häpeästä, valittaessani auraamattomasta tallipihasta, jota ei yksinkertaisesti oltu keretty vielä auraamaan, vastahan se lumi satoi maahan. Vaiko sitten Kasperin kohtaamisesta, näin yllättäen. Vai vain kirpakasta pakkasilmasta. Tai sitten peräti kaikista yhtä aikaa.
- Mmh,.. sori. Eihän sitä vielä tietenkään ole keretty aurata, sopertelin.
- Joopa joo, Sinte se passitti mut lumitöihin... Heti kun huomas, Kasper kertoi, pieni virne suupielessä, niinkuin aina.
- Ehkä selviätte talliin saakka, vai pitääkö mun tehdä teille tie ensin? hän jatkoi, nyt jo hieman levinneempi hymy kasvoillaan.
- Ehkä me selvitään! nauroin. Rämpiminen kohti sivutallia starttasi.

Voimakas veto pölyharjalla, ja hetkessä Bellan selkä oli puhdas. Märkä, mutta puhdas. Lumi oli tarjonnut hyvän suojan kuralta ja pölyltä. Sekä kastellut ponin perinpohjaisesti. Kuin se olisi vasta pesty. Poni ravisteli itseään voimakkaasti ja samassa minä näytin varmaan ihan samalta ponin kanssa. Kosteus suorastaan roiskahti niskaani.
- Ihanaa Bella, ihanaa. Miks mulle tulee susta mieleen koirat? juttelin ponille. Siinä paha missä mainitaan. - Arttu ja Rollis säntäsivät tallin ovista raivokkaasti leikkien sisään. Samalla ovenavauksella, kun Joanna ja Rosa seilailivat talliin. Kurkistin karsinan laidan yli. Urosten leikki näytti rajummalta kuin olin kuvitellut. Kiivas taistelu narulelusta. tuntui olevan elämän ja kuoleman kysymys kumpi sen saisi haltuunsa.
- Hei koirat! Ulos! Rosa karjui. Kuin olisi seinille puhunut. Koirat eivät reagoineet mihinkään mitenkään. Lopulta tytöt saivat raahata koirat niskavilloista kiskoen taikaisin ulos, lumihankeen telmimään.
- On nuokin... Joanna päivitteli.


Bellan pukeminen juoksutusvarusteisiin tuntui yhtäkkiä loputtoman pitkältä, ylitsepääsemättömältä projektilta. Talli oli täynnä niin paljon muuta hulinaa, ettei minun toiminnastani tullut sitten niin mitään.
- Äh! Ei me enää mitään keretä, sönkötin närkästyneenä.
- Mikä mussa on, kun mistään ei tuu mitään. Aina pitää söheltää jotain muuta... Sinne hukkui sit nekin ajatukset jostain juoksuttamisesta. Piste, huomaamattani kailotin ajatuksiani ääneen.
- Noh, älä ny. Kaikilla varmaan välillä sama ongelma. Piste, Rosa ja Nelly naureskelivat ilmoitustaululta.
- Totakaan mun ei olis pitäny kailottaa joka korvalle, omassa päässä sen oli tarkotus pysyä, mut eipä sekään onnistu, narisin.
- No, rauhotu nyt. Kyllä sä vielä pihalle kerkeät. Lumi valasee.
- En mä tiedä...
- Joo joo, me tullaan sun kanssa.

Niin käynnistyi operaatio Bellan juoksutus. Kentän himmeät valot loivat rauhallisen tunnelman, ja lumi rauhoitti, mutta myös valaisi sitä entisestään. Bellan kaviot uppoutuivat toisensa perään pehmeään hankeen. Aluksi liikkeet olivat haparoivia: "Voinko mää nyt varmasti törkkästä jalkani tonne?? Ei, ei, EI! En! No ja ehkä sit..." Mutta vähän ajan kuluttua Bella muuttui yhä vain varmajalkaisemmaksi ja varmajalkaisemmaksi.
- Hyvä! kehuin tammaa äänekkäästi, kun se venytti kaulaansa eteenpäin, ja lähti ottamaan yhä pidempää ja rennompaa askelta hangessa. Johtuiko liikkumisen helpottuminen ympyrälle muodostuneesta urasta, vaiko Bellan tottumisesta lumihankeen, ja siinä tarpomiseen. Minä veikkaan sitä ensimmäistä.


Kasper kommentoi

Olipa hyväntuulinen tarina, tulin itsekin ihan hyvälle tuulelle :f Handlaat kyllä ihan huipusti tunnelmien luomisen ja kuvailemisen jotenkin vieläpä ihan omalla tyylilläsi, propsit siitä!
        Haha, kieltämättä tallipihan ois voinut aurailla aiemmin vaan tulipahan edes jossain välissä tehtyä! Oisinpa sun tilanteessa saattanut itsekin pari sanaa nurista. Mut ei siinä - näin pitkän lumettoman jakson jälkeen lumityötkin tuntuu suorastaan mahtavalta vaihtelulta ja onhan ne tosiaan mukava tapa paiskia duunia - varsinkin jos on yhtä hyvä keli kun tuona päivänä oli.
        Haha, jos vaeltaminen kinosten läpi tuntui haasteelta niin pääsit ainakin harjaamisen suhteen helpolla! Kiva idea juoksuttaa Bellaa, se liikkui oikein hyvin ja rehellisesti liinassakin - hyvehyve!

Saat 22v€, tykkäsin taasen ! 

[Janella]

Tämän näköinen poni tuli tarhassa vastaan! Harjailin Bellaa melkoisen pitkään ja ratsastelin vähän. Tamma oli tosi kiva, vaikken sillä aikaisemmin olekaan mennyt!


Sinten kommentti

Vauhdikas kuva Bellasta! Pehmeän pörröinen harja oikein vaatii rapsuttelemaan Väritys ja rohkea varjostus olisi elävöittänyt tätä kuvaa runsaasti - kokeile seuraavaan piirrokseen!

8,60v€

Attachments:

[Heidi]

Ensimmäinen hoitotarina

Hyörimistä ja tutustumista

Kura vain lotisee jalkojeni alla, kun kävelen tallille. Ilma näyttää säätiedotusten mukaan vain paranevan päivä päivältä. Nyt, kun tulee kevään ensimmäiset sateetkin niin maa alkaa sulamaan ja sehän merkitsisi vain hyvää. Katselen kaunista tallirakennusta. Elän heppatytön unelmaa. Olen juuri eilen saanut oman hoitohevosen, Bellan. Se tuntuu aivan mahtavalta.

Menen tallin ovesta siään. Siellä ei ole vielä juuri ketään, paitsi tietysti muutama hevonen. Menen hoitajahuoneeseen ja lasken reppuni kaappiini. Sitten kiiruhdan ilmoitustaululle. Minulla on pakkomielle aina tutkailla tuntilistoja ja nyt haluan tietää varsinkin sen, ketkä tänään ratsastaisivat Bellalla. Saan selville, että Bella osallistuu tänään kahdelle tunnille. Niistä toinen alkaisi tunnin päästä, joten ratsastajat tulevat varmaan jo kohta tallille hoitamaan ratsujaan.

Nappaan naulakosta yhden riimunnarun ja lähden tarhoille. Kaikki hevoset katsovat minua kummisaan, kun kävelen Bellan tarhalle. Jäänkin hetkeksi silittelemään Ellua ja Leeviä, jotka aivan tunkevat aidan rakosista minua tervehtimään.

- Moi vaan kamut, mutta mä otan nyt talliin ton Bellan kuitenkin! naurahdan, kun hevoset kuopivat maata kärsimättömästi.

Kävelen lopun matkaa Bellan tarhalle. Se haukottelee pari kertaa ja suostuu sitten tulemaan luokseni.

- No moi pikku Bellurainen, miten menee...Ai väsyttää vai? No yritähän jaksaa tunnit! Naurahdan taas, mutta ikuinen lässytykseni keskeytyy, kun kuulen auton tulevan Metsiksen pihaan.

Nään jonkin tytön menevän talliin. Onkohan se hän, joka ratsastaa nyt pian Bellalla tunnilla. Aukaisen Bellan tarhan portin ja nappaan Bellan kiikkiin. Pidän siitä lujasti kiinni taluttaessani. Menen tallin ovista sisään ja vien Bellan sen karsinaan. Talliin alkaa nyt kertyä paljon väkeä, hoitajia ja tuntilaisia.

- Moi, kuka sä oot? Kuulen äänen takaani. Käännyn katsomaan ja nään minua muutaman vuoden nuoremman tytön.
- Moi mä oon Heidi, Bellan hoitaja, entäs sä? Kysyn ja sidon samalla Bellan kiinni karsinaan.
- Oon Anni, meen ratsastaan tällä ponilla tunnille, joten hoidetaaks se yhes? Tyttö kysyy.
- Juu ilman muuta, mä voin putsailla harjoja sulle. Sanon ja hymyilen omaan tapaani.

Tyttö kiiruhtaa hakemaan Bellan harjasangon ja ryntää takaisin luokseni. Hän harjaa ponin ihan mukvasti. Muutkin hoitotoimenpiteet näyttää häneltä sujuvan ihan tavallisesti. Tytön harjatessa Bellan harjaa käyn hakemassa ponin varusteet. Tuon ne karsinalle ja Anni laittaa ne ponille. Joudun hiukan auttamaan häntä kuolaimien kanssa, sillä bella ei aikonut heti totella Annia.

- Mä voin kattoo Bellaa sen ajan, kun käyt hakees omat varustees. Sanon ja aukaisen karsinan ovea.
- juu kiitti! Anni sanoo ja menee hakemaan kimpsujaan.

Tunti on juuri alkamassa. Autan Annin Bellan selkään ja toivotan hyvää ratsastusta. Seuraan tuntia hetken aikaa. Tunnilla tehdään ravivoltteja ja lävistäjiä. Laukkaa kokeillaan pitkillä sivuilla. kun pelkkä katselu alkaa hiukan kyllästyttää minua päätän mennä siivoamaan Bellan karsinan. Haen siis siihen tarvittavat kottarit ja talikon. Lapioin lannat ja muut likapläntit kottareihin ja vien läjän lopuksi lantalaan.

- Hei moi, mun on nyt pakko kysyy sulta, että kukas sä ootkaan? Kysyy yksi tyttö satulahuoneessa, kun olen siellä hääräämässä.
- Mä oon Heidi, Bellan uus hoitaja! Esittäydyn lyhyesti.
- Aa joo, kiva tutustuu, mä oon Lydia. Ootko sä lähdössä nyt jo? Lydia kysyy.
- En oo. Oottelen Bellaa tunnilta niin sitten teen jotain, en oo siis suunnitellu. Vastaan.
- Okei! Haluutko auttaa mua putsaamaan Rosson suitsia? Lydia kysyy mukavasti.
- Mikäs siinä! Naurahdan ja alamme putsailla suitsia. Juttelemme samalla kaikkea.

Lopulta tunti loppuu ja hevoset tulevat sisälle. Saamme samalla hetkellä myös suitset valmiiksi, joten käppäilen Bellan ja Annin luokse.

- Mitenkäs meni? Kysyn ja silitän Bellan kaulaa.
- Ihan hyvin. Anni vastaa ja hymyilee minulle vaivihkaa.
- Hyvä niin. sanon ja katselen virestä, kuinka Anni hoitaa Bellaa.

Sitten Anni on valmis ja lähtee tallilta. Menen karsinaan suukottelemaan Bellaa. Se jököttää rauhallisena paikoillaan, kunnes päätän viedä ponin ulos.
Kun palaan talliin. menen satulahuoneeseen. Huomaan Bellan satulahuovan olevan aivan likainen. Päätän laittaa sen ehdottomasti pesuun. Menen tonkimaan kaapille ja valitsen sieltä Bellalle mukavan näköisen oranssin satulahuovan. Asetan sen satulan alle ja olen vihdoin tyytyväinen.

Menen pyörimään talliin. Puhdistan Bellan harjat ja kaikenlaista sellaista. sitten tunnen itseni toimettomaksi ja päätän polkaista tallilita kotiin.

|| Keksin tuon Annin päästäni, joten en tarkoita sillä ketään.

Sinten kommentti

Kiva kuulla että Bellaan tutustuminen sujui hyvin! Onkin hyvä idea aloittaa tammaan tutustuminen ihan vain harjailemalla ja seuraamalla ratsastustunteja. Erityisesti alkeistuntilaiset saattavat tarvita apua ratsunsa hoidossa ja varustuksessa!

Tarinassa huomasin muutamia huolimattomuusvirheitä, kuten unohtuneita välilyöntejä ja pieniä alkukirjaimia. Korjasin osan näistä virheistä suoraan tarinaan. Ole huolellinen, älä kirjoita kiireellä! Virkkeen aloitussana alkaa aina isolla alkukirjaimella. Iso alkukirjain tulee myös henkilöiden, eläinten ja paikkojen (esim. kaupunkien ja maiden) nimiin.

- No moi pikku Bellurainen, miten menee...Ai väsyttää vai?
-> Välimerkin jälkeen tulee aina välilyönti
-> - No moi pikku Bellurainen, miten menee... Ai väsyttää vai?

Nään -> näen

15,50v€

[Sinte]

ALINAN KOULUTUNTI 22.4.

Apr 22, 2016 20:50:30 GMT 2 Silja said:

Alinan koulutunti 22.4. Bellalla

Metsälammelle oli tullut uusi ratsastuksenopettaja. Olin ilmoittautunut heti hänen pitämälleen ensimmäiselle tunnille, ja ratsuksi olin saanut Bellan. Bella oli ehdottomasti yksi suosikeistani heti Helmin jälkeen, joten olin tyytyväinen. Bella laahusti uralla korvat rennosti sivuilla roikkuen. Vesi lotisi tamman kavioissa, sillä kenttä oli vielä aavistuksen liian märkä joiltain kohdin, mutta pääosin pohja oli ihan hyvä. Myötäilin lantiollani Bellan laiskahkoa käyntiä ja katsahdin tallipihalle päin. Helmi seisoskeli tarhassaan ja katseli kaihoisasti metsään päin. Ponin tummansininen sadeloimi oli valahtanut toiselle kyljelle ja jalat olivat polvia myöten paksun kurakuorrutuksen peitossa.
    - Silja, pyöräytä hartiat taaksepäin ja vedä lapaluut yhteen. Ajattele kylkiä ja vatsaa oikein pitkiksi, Alina pudotti minut pilvilinnoistani takaisin ratsastustunnille. Tein työtä käskettyä ja keräsin ohjia hieman lyhemmäksi.
- Voitte alkaa sitten työskentelemään ensin käynnissä. Tehdään molempiin päätyihin aina voltit, tässä päädyssä on noi tötteröt hieman auttamassa oikean tien löytymisessä, Alina ohjeisti. Painoin pohkeeni Bellan kylkiin ja aloin pyörittelemään sisäkäden sormiani saaden Bellan myötäämään hieman vastahakoisesti niskastaan. Ponia olisi tänään huvittanyt laiskotella, ennemmin kuin pyöritellä tylsiä voltteja kentällä.

Napautin kevyesti raipalla Bellan takapuolelle, sillä se tuntui melko hitaalta. Kevensin tamman pehmeää ravia ja tein muutamia ympyröitä päätyihin ja pitkille sivuille.
- Sit muutetaan ne päätyjen voltit ympyröiksi ja ruvetaan tekemään pitkille sivuille askeleenpidennykset. Sitten pitkän sivun lopussa ottakaa selkeesti takaisin niin, että ehditte hyvin ratsastaa kulmaan. Ja kattokaa, ettette ratsasta toistenne päälle. Ympyrältä tulevalla on etuajo-oikeus, Alina sanoi. Bellalta eivät oikein lisäykset lähteneet, mutta parin napakamman käskyn ja muutaman protestipukin jälkeen sain tamman liikkumaan ihan mukavasti.

Seuraavaksi Alina käski meidän väistättää hevoset aina M-kirjaimesta uran keskihalkaisijalle, jonka jälkeen tehtäisiin voltti vasemmalle. Hän laittoi pari tötteröä auttamaan oikean reitin valinnassa, ja käski kiertää tötteröt.
- Siinä voltin loppupuoliskolla ilmotatte sitten kumman laukan nostatte, ja sen jälkeen sitten nosto, ja laukassa tonne toiseen päätyyn asti. Sinne voi halutessaan tehdä sitten ympyrää sunmuuta, mutta älkää törmäilkö, Alina sanoi.
    Bella ravasi rennosti uraa pitkin ja alkoi tulemaan jo paremmin kuulolle. Tamman häntä heilui terhakkaasti puolelta toiselle ja korvat olivat kääntyneenä taaksepäin odottamaan seuraavaa käskyä. Pidätin hieman oikeasta ohjasta ja painoin ulkopohkeeni tamman kylkeen aina samaa tahtia takajalan kanssa.
- Takaosa mukaan Silja, Alina huomautti. - Hyvä nyt on parempi.
Keskihalkaisijalta käänsin voltin vasemmalle. Bella pyöristyi kaulastaan kivasti ja ravasi hyvässä tahdissa eteenpäin, mutta oli kyljistään hieman jäykkä.
- Oikee laukka, sanoin, ja valmistelin nostoa. Bella nosti laukkansa parin reippaamman raviaskeleen kautta, mutta kuitenkin. Alina käskikin olemaan nostossa nopeampi, ja käyttämään tarvittaessa raippaa.

Loppuravit ravasimme ilman jalustimia. Keventäminen tavallisesti sujui vielä joten kuten, mutta kun Alina käski meitä istumaan aina yhden askeleen satulassa ja pysymään kevyessä istunnassa kahden askeleen ajan, oli ainakin minulla hankaluuksia säilyttää tahti, ja ennen kaikkea olla häiritsemättä ponia. Muutaman kierroksen jälkeen sain ajatuksesta kiinni, mutta sain edelleen käyttää kaiken energiani keventämiseen.
- Nää on hyvää treeniä, tällasen jälkeen ette ainakaan jaksa puristaa turhia, Alina virnisti.
    Ravattuamme kevyesti molempiin suuntiin, Alina antoi meidät pudottaa jalustimet takaisin alas ja kävellä vapain ohjin loppukäyntejä. Taputin Bellan kaulaa kaksin käsin. Tamma ei ollut pahemmin hionnut, vaikka ainakin minä olin selässä tehnyt töitä kovasti.

17,20v€ + tarina-, tunti- ja tapahtumamerkintä! Terkuin Sinte

Alinan tuntikommentti:

Sinullakin meni oikein hyvin mielestäni ja en tiesä paljonko olet Bellalla mennyt, joten vähän vaikea sanoa. Pyöräytä tosiaan hartiat taakse ja ajattele ne lapaluut takana kiinni toisiinsa. Lisäksi ajattele, että sinua vedetään kypärän nupista ylöspäin, mutta istu silti tiiviisti satulassa. Ongelmaksi koko tunnin aikan tuli sinun liikainen pohjeapu, raippaa voisit hieman enemmän käyttää apuna etkä vain naputtaa pohkeilla. Voltit olivat huiput taivutukseltaan ja sait ponin avuille siinä hommassa. Vauhtia ponilla saisi olla 17 kertaa enemmän. Väistössä olit alussa vähän hakusessa eikä Bella ottanut välillä käskyjäsi tosissaan eli lisää kovuutta käskyyn ja käytä ääntä enemmän. Voltit meni kuitenkin ihan superhyvin. Laukannostoon samat ohjeet kuin Viljalle eli selkeä napakka apu. Lopussa meno näytti kivalta, luukunottamatta ilmettäsi. Enemmän hymyä siis niin sitten on hyvä. Iso kiitos osallistumisestasi! Toivottavasti saan vielä jatkossakin opettaa sinua.

[Heidi]

Toinen hoitotarina

Irtojuoksutusta ja tallihommia

Suoritetaan ekstratehtävä

On ihanan kesäinen päivä. Olen juuri herännyt ja kuuntelen sängylläni Spotifysta ”Chill hits”, nimistä soittolistaa. Olen suunnitellut meneväni tänään tallille, siksipä heitän puhelimeni sängylle ja suuntaan suihkuun. En jaksa pestä hiuksiani, joten pian olen jo vaatekaapillani miettimässä mitä laittaisin päälleni. Pitkän ja kuumeisen harkinnan jälkeen sujautan ylleni harmaat college-housut, vaalean hevosaiheisen T-paidan ja punaisen tallihupparin. Sitten kampaan taas aivan takussa olevat hiukseni ja kiedon ne ponnarilla kiinni. Muutaman muun tällaisen hyvin perinteisen homman jälkeen juoksen rappuset alas keittiöön.

- Älä juokse niissä rappusissa, äiti huudahtaa jostakin päin taloa, kun kuulee juoksuaskeleeni portaissa.
- Joo, joo, joo, huokaisen pyöritellen silmiäni äidin ikuisille huomautuksille.

Kävelen lopun matkaa keittiöön ja katson jääkaappiin. Otan sieltä Valion maitopurnukan ja suljen oven. Taiteilen itselleni muroja ja istuudun pöydän ääreen. Syön ne hyvin ripeästi. Siivoan jälkeni keittiöstä ja menen laittamaan tallikenkiä jalkaan eteiseen.

- Äiti, mä meen tallille, huudan eteisestä.
- Selvä, moikka sitten, äiti huudahtaa iloisena.
- Moikka, sanon ja häivyn ovesta pihalle.

Ulkona on aivan ihana ilma, juuri sellainen mistä tykkään. Heittäydyn pyöräni selkään ja lähden ajelemaan tallille. Ajomatkaan kuluu suurinpiirtein 15 minuuttia. Koko matka on oneksi loivaa alamäkeä, joten matka taittuu rattoisasti. Pian saavunkin jo tallille. Jätän pyöräni pyöräparkkiin ja lukitsen sen. Lähden kävelemään talliin.
On hyvin hiljaista, sillä on vielä aamu. Astun sisään talliin ja katselen ympärilleni. Hevoset on jo viety ulos. Katson tuntilistaa. Bellalla on tänään vasta iltapäivällä ratsastustunti, joten se voisi tarvita hieman liikuntaa jo ennen sitä.

Nappaan naulakosta Bellan riimun ja riimunnarun. Niiden kanssa lähden talsimaan laitumelle. Bella on ihan portin lähellä, joka on hyvä asia minun kannaltani. Huomaan kauempana laitumella jonkun ihmisen jahtaamassa hevosta laitumelta. He lähestyvät koko ajan minua kohti ja viimein saatan erottaa keitä he ovat, Vilja ja Leevi.

- No moi, sanon, kun he tulevat lähemmäs ja Vilja saa vihdoin Leevin kiinni.
- Aa, moikka moi, Vilja sanoo ja puuskuttaa pitäen Leevistä hyvin kiinni.
- Oliko vähän vaikeeta jahdata tota kaverii, kysyn naurahtaen Viljalta.
- No jooh, ei tää yleensä. Tos menee ite ihan hapoille, kun kiertää koko laitsan, Vilja naurahtaa.
- Uskon, naurahdan.
- Oon menos irtojuoksuttaa tätä veijarii, mitähän siitäki tulee, on varmaan vähän energiaa pojalla, Vilja sanoo ja katselee Leeviä hymyillen.
- Irtojuoksuttamaan, mäkin aattelin Bellaa... Mennääks maneesiin yhessä sit, kysyn iloisena Viljalta.
- Joo, miks ei, hän sanoo ja sitten viemme hevoset talliin.

Talutan Bellan sen karsinaan. Sidon sen rennosti kiinni karsinassa olevaan rautarinkulaan. Harjaan Bellan huolellisesti. Onneksi se ei kuitenkaan ole erityisen likainen! Laitan ponille suitset päähän, mutta irrotan ohjat kuolaimista, sillä niitä ei tarvita. Vaihdan turpahihnan tilalle kapsonin, jonka löydän satulahuoneesta. Se sopii, kuin nakutettu Bellan suitsiin. Lopuksi muistan kiinnittää vielä suojat Bellan jokaiseen jalkaan.

- Vilja, ootko missä vaiheessa, huudahdan Bellan ulkokarsinalta.
- Öö, etin kapsonii, eli kohta valmis, Vilja huudahtaa sivutallin käytävältä, jossa laittaa Leeviä kuntoon.
- Juu, vastaan hiljaisesti.

Varmistan, että Bella on vieläkin hyvin kiinni karsinassaan ja menen omalle kaapilleni. Otan sieltä ratsastushanskat ja vaihdan rivakasti jalkaani vanhat tallikenkäni, joissa on turvakärki. Muita varusteita en kaapiltani tarvitsekkaan. Sitten kävelen varustehuoneeseen, josta etsin käsiini tummansinisen juoksutusliinan ja tumman juoksutusraipan. Palaan Bellan luo ja huomaankin, että Vilja tulee ulos tallista.

- Mennäänkö maneesiin sit, hän kysäisee.
- Joo mennää, vastaan ja talutan Bellan pois karsinastaan.

Kävelemme maneesille ja menemme sisään. Ensin juoksutamme hevosia liinassa alkuverryttelyn ajan. Niillä näyttää olevan virtaa enemmänkin, mutta yritämme alussa hieman hillitä niitä. Alkuverryttelyn jälkeen päästämme hevoset vapaaksi. Napautan pari kertaa juoksutusraipalla maata ja siitäkös hevoset innostuvat. Ne kahauttavat yhtä mittaa kolme kertaa maneesin ympäri. Välillä napautan raipalla maata, jotta hevoset muistavat taas alkaa juosta. Bella piehtaroikin pari kertaa.

- Mahtaa olla kivaa noilla, Vilja naurahtaa, kun katselemme maneesin laidalta tapahtumaa.
- No varmaan, naurahdan.

Kun hevoset ovat saaneet juosta jo aivan tarpeeksi vapaana, otamme ne kiinni. Siinä kestää tovi, mutta ei niin kauan, kuin luulin. Kiinnitän juoksutusliinan kapsoniin ja otamme Bellan kanssa vielä loppuverkat. Myös Vilja verryttelee Leevin. Bella käyttäytyy erinomaisesti.

- Hyvä Bella, sanon ponille, kun pysäytän sen ja lähdemme pois maneesista.

Palaamme tallille. Siellä riisumme hevosilta suitset ja suojat. Harjaan myös Bellan hyvin, sillä se on hiukan hiekassa piehtaroinnista johtuen. Hoitotoimenpiteiden jälkeen suihkautan Bellan karvalle hiukan löytämääni ötökkäsuihketta ja vien ponin laitumelle. Siellä se laukkaa heti kauemmas ja yllätykseksekseni, rupeaa taas piehtaroimaan!

Palaan Bellan karsinalle. Siistin sen suojat nätisti koppaan ja menen putsaamaan suitsia. Lainaamani kapsonin puhdistan erittäin huolella, sillä se ei ole Bellan oma. Sitten käyn vielä putsaamassa harjat laitumen vieressä olevalla puulla. Siitä näkee hyvin laiduntavat hevoset. Tämän jälkeen vien harjat talliin ja menen kaapilleni. Vaihdan kenkäni kevyempiin ja jätän sinne myös hanskani. Juoksutusliinan ja juoksutusraipan palautan myös varustehuoneeseen.

- Moikka Heidi, mä lähen nyt, Vilja huikkaa tallin ovelta.
- Moikka, sanon ja kuulen, kuinka Vilja lähtee.

Lopuksi päätän vielä nopeasti siivota Bellan karsinan. Eipähän se ole sitten enään kenenkään työnalla. Kaavin talikolla lannat kottikärryihin ja kiikutan ne lantalaan. Lakaisen myös reunoista moskat ulos. Sitten vien tavarat paikoilleen ja lähden pyöräilemään kotia kohti!

Sinten kommentti

Olipa kiva idea lähteä juoksuttamaan Bellaa ja Leeviä! Pääsivät hepat vähän purkamaan energioitaan. Oli todella tärkeää huolehtia riittävistä alku- ja loppuverryttelyistä taluttaen ja liinassa juoksutuksen alussa ja lopussa, varsinkin kun hevoset saivat revitellä vapaina maneesissa.

Tässä tarinassa huomasin paljon parannuksia edelliseen tarinaasi verrattuna! Teksti oli siistiä ja huolellisesti kirjoitettua, ja sitä oli mukava lukea. Jos haluat elävöittää tekstiä entisestään, voit lisätä siihen adjektiiveja (kuvailevia sanoja), joiden avulla voit tuoda esiin esimerkiksi värejä, makuja, hajuja tai tuntoaistia (esim. miltä hevosen karva tuntui, kun aurinko lämmitti sitä?)

”Chill hits”, nimistä soittolistaa
-> ei tarvita pilkkua

19,00v€

[Roosa]

Jos katse voisi tappaa osa I

Sadepisarat valuivat keltaisen Volkswagenin tuulilasia pitkin, pyyhkijöiden vispatessa edestakaisin minkä kerkesivät. Äidin mieliala ei selvästikään ollut korkeimmillaan. Ja mä kyllä tiesin syyn. Se ei ollut ikinä edes halunnut mun aloittavan koko hevosharrastusta, vaikka yritin kuinka vakuutella, miten ratsastuksessa tapahtui onnettomuuksia vain aniharvoin (vaikka äiti kyllä taisi nähdä mun läpi, sillä tiesin kyllä, miten ratsastus oli vaarallisten urheilulajien listalla).

Kun me oltiin sitten muutettu pohjoisesta etelämmäksi, äiti oli jo luullut, että lopettaisin ratsastuksen. Ei, se ei ollut kuitenkaan edes käynyt mun mielessä. Pienen kyläpahasen läheltä ei vaan nyt löytynyt talleja. Tai no, kyllähän täältäkin niitä kaljamahaisten ukkojen omistamia piskuisia ravitalleja löytyi vaikka muille jakaa, mutta Metsälampi oli etsimällä etsimisen tulos. Eikä edes mikään huono tulos - hevoskatraskin näytti sivujen perusteella värikkäältä, ja olinkin iskenyt silmäni heti yhteen lempeästi otsaharjansa alta kuikuilevaan poniin.

Äiti ei siis oikein pitänyt ajatuksesta, että jatkaisin ratsastusta. Se ei edes pitänyt hevosista ja kaasutti tallin pihaan.
  "Mutsi, muistat sitten seuraavalla kerralla, ettei tallipihalla saa huristella noin kovaa", tokaisin silmiäni pyöräytellen.
Kun mä hyppäsin iloisena autosta ulos sateen kastelemalle sorapihalle, äiti avasi vasta turvavyötään. Se yritti keksiä kaikenlaisia tekosyitä, jottei sen tarvitsisi mennä talliin. Tällä kertaa äiti sanoi, että pitäisi jäädä korjailemaan meikkejä, jotka olivat kyllä kieltämättä tuhraantuneet sateesta, joka kasteli kaiken ilman armoa.
"Mutter, gehen bereits, siis äiti, tuu jo", korjasin lipsahdukseni - tallilla kukaan ei ymmärtäisi mua, jos puhuisin vain saksaa. Pitäisi opetella vielä suomenkin puhumista.

Onneksi äiti nousi autosta viivästelyn jälkeen... Oli aika noloa, kun superhintaviin merkkivaatteisiin pukeutunut äiti sipsutti perässäni. Olinhan itse pukeutunut vain tummaan kuoritakkiin ja lökäpöksyihin, jotka olivat jo valmiiksi saven kuorruttamat ja joita sade ei haitannut. Tallin piha oli autio autoja lukuunottamatta, mutta eipä se ollut ihmekään tällaisella koiranilmalla. Tähystelin katseellani rakennuksia, joista isoin olisi varmasti talli. Ainakin sen ikkunoissa oli kalterit ja raolleen jätetystä ovesta tulvi hevosentuoksua, joka oli tosin äidin mielestä sietämätöntä löyhkää.

Kun kävelin määrätietoisena talliin, kuiskutin äidille saksaksi, ettei hän saisi nolata mua. Aina, kun olin mennyt katsomaan talleja, äiti oli päästänyt suustaan jotain noloa, joka pilasi suunnitelmani aloittaa siellä. Toivottavasti kohtaloni ei olisi tällä kerralla yhtä karu.

Tallin käytävä oli lakaistu puhtaaksi turhista lantakikkareista ja heinänkorsista. Vain muutama harjapakki lojui unohdettuna karsinoiden ovien edustoilla. Melkein kuulin, miten äiti mietti mielessään, että voisi lähteä vaikka heti pois. Ainakin kuulisin, jos hän yrittäisi karata - kenkien korkeat korot kopsahtelivat betonilattialla. Häpesin äidin puolesta jo pelkästään hänen vaatetustansa, joka oli tallille täysin sopimaton. Vain mun äiti tulee tallille kymmensenttisissä koroissa ja aidossa turkistakissa.

Kiertelin tallissa hevosia katselemassa oman aikani, kunnes äidistä oli edes jotain hyötyä. Hän oli bongannut oven, jossa luki isoilla tikkukirjaimilla "toimisto". Paikansin äidin ja kipitin hänen luoksensa.
"Koputa", hän huokaisi turhautuneena.
Nyökkäsin ja koputin nyrkkiäni ovea vasten. Tulisi vielä riita, jos viivyttelisin äitiä tallilla. Ja jos äiti alkaisi riitelemään julkisella paikalla (niinkin on käynyt monet kerrat), olisi siinä edes yksi hyvä puoli. Kukaan ei ymmärtäisi meitä, koska riitelemme saksaksi. Siitä on tullut jo tapa useiden sanaharkkojen jälkeen.

Odottelimme toimiston ovella hetken, kunnes se avautui papereiden kahinan jälkeen.
"Heippa! Sä ootkin varmaan... oliko se Roosa? Mun nimi on Sinte", oven avannut naikkonen esitteli itsensä ja kätteli äitiä, joka päästi ilmoille hienostuneen tervehdyksen.
"Moi! Joo, mä oon Roosa, ja tässä on, öh, mun äiti, Rosaleen", sirkutin pirteästi. Niin pirteästi, että äiti loi muhun muhun murhaava katseen.
"Okei! Olisko sulla etsinnässä ihan vaan hoitsu, vai kenties tallipaikkaa omalle hevosellesi?" Sinte kyseli iloinen hymy huulillaan (ei siis sellainen tekopirteä hymy, vaan ihan aidosti ystävällinen hymy).
Äiti katseli levottomasti muualle kun vastailin itse kysymyksiin. Äiti ei pitänyt sanasta "oma hevonen". Olin jankuttanut sellaisesta niin kauan, ettei mutsi enää edes sietänyt koko sanaa.

Meidän keskustelu toimistossa päättyi siihen, että äiti sipsutti vesilammikkoja väistellen autolle ja kaasutti sillä pois yhtä kovaa mitä oli paikalle saapunutkin. Mutta mä, ehkä maailman onnellisin tyttö, kävelin Siljaksi esittäytyneen tytön perässä Bellan karsinalle.
"Mun hoitohevonen, Sintti, asuu tossa Bellan vieresessä karsinassa. Jos huomaat, että Sintin karsina on tyhjä, kannattaa kysästä, että missä se on, koska se on hirvee karkailemaan", Silja naurahti.
Kun Silja katosi oman hoitsunsa karsinaan, mä avasin varovasti oven, jonka nimikylttiin oli kirjoitettu tussilla "Bella". Jos kaikki vaan menisi nyt hyvin, musta saattaisi tulla Bellan hoitaja, joka olisi mulle iso juttu. Aiemmin olin saanut treenata lännenratsastusta korkeimmillaan naapurin opissa, automaattisesti kaiken tekevällä hevosella. Nyt mulla olisi mahdollisuus kehittyä. Ihan oikeasti.

Silja näytti mulle, mistä Bellan harjapakki ja varusteet löytyisivät. Se selitti myös, että päätallissa olisi taukotupa ja kaapit.
"Sä saat oman kaapin sitten, kun sun hoitajauran aloitus virallistetaan", Silja sanoi iloisesti.
"Niin, jos mä pääsen hoitajaksi", hymähdin.
"Miten niin, totta kai sä pääset hoitajaksi! Sinte on maailman kiltein tallin omistaja!"
Aloin uskoa sanoihin. Mikä mua estäisi? Eihän se nyt haittaisi, että olisin ratsastanut vain naapurin automaattiappaloosilla, kyllä niidenkin kanssa jotain oppi! Ainakin silloin, jos oli ratsastanut niillä 12-vuotta.

Bellan hattaramaisen pehmeä karva irrotti viimeisetkin pölyhiukkaset putsatessani niitä pois pölyharjalla. Silja vaikutti mukavalta. Saimme heti aikaan insideläppiä, joita me ei totta puhuen ymmärretty itsekään. Kaiken kukkuraksi aurinko pilkotti pilvien takaa ja sade hiljeni pieneksi tihkuksi. Sateenkaarikin loisti tallin yllä, tuoden kaikki pastellivärit esiin.
"Muuten, sade kun näyttää taukoavan, mennäänkö käveleen maastoon?" Silja kysyi. "Sun kannattaa tosin taluttaa Bellaa vielä näin ekana tutustumispäivänä, mutta jos se ei haittaa, tiedän yhden hyvän reitin."
Nyökkäsin innostuneena ja lähdin hakemaan innoissani naruriimua. Bella oli könöttänyt koko hoitamisen ajan paikoillaan, josta olin iloinen. En haluaisi hoidokikseni sellaista hevosta, joka tekisi tuhmuuksia heti, kun selkänsä kääntää..

Lähdimme Sinteltä luvan kysyttyämme pois tallipihasta. Silja lähti matkaan ratsain, mutta muiden kehotuksesta talutin Bellaa. Annoin tamman kävellä löysällä narulla. Se löntysteli perässäni innokkaasti, mutta rennosti. Bellalla ei ollut aikomustakaan tehdä typeryyksiä turhaan. Olimme Siljan kanssa erittäin keskittyneitä jutteluun ja naureskeluun, hevosten rapsutteluun. Siksi se iski vasten kasvoja kuin tuuli. Edessämme seisoi kaksi ratsukkoa. Sydän takertui kurkkuun, eikä päästänyt irti. Valkoposkihanhet lensivät ylitsemme säikähtäneinä. Ne tiesivät. Ne tiesivät, mitä tulisi tapahtumaan. Toisen hevosen ratsastaja kääntyi katsomaan meitä kohti. Läpinäkyvän ihmisen katse oli pistävä. Jos katse voisi tappaa, olisimme olleet Siljan ja hevosten kanssa vain karrelle palaneet porot.

♥ 1 hoitomerkintä 

[Roosa]

Jos katse voisi tappaa osa II

"Nä-näetkö sä saman, m-mitä mäkin?" Silja kysyi ääni väristen.
Hieraisin silmiäni ja nyökkäsin varovasti.
"Mm..." mutisin. "M-mitä tehdään?"
Silja yritti huhuilla ratsukoiden perään, mutta valahti kanssani samaan aikaan kalpeaksi. Molemmat ratsukot putosivat alas jyrkkää rinnettä. Saatoimme Siljan kanssa kuulla avunhuudon ja hevosen selkäpiitä karmivan huudon. Emme voineet tehdä muuta, kuin vain juosta refleksinomaisesti. Mun pääni kovalevyllä siinsi kuva siitä pistävästä, terävästä, apua anovasta katseesta. Jalkani sen kun kiihdyttivät vauhtiaan. Kompastelin männynjuuriin, Bellan yrittäessä riuhtoa itseänsä kaikin voimin irti.

"Pysythän sä perässä?" Silja huusi Sintin takapuolen häipyessä kaukaisuuteen.
"En..." huokaisin. "Mä en osaa täältä yksin pois! Oota!" parkaisin.
Mun ääni ei kuulostanut omaltani. Se oli hiipuva, epävarma. Jos... jos en ikinä pääsisi pois? Jos jäisin kummittelemaan vaeltavana haamuna niiden mukana? Nielaisin. Yritin huutaa apua, mutta en saanut pihahdustakaan ulos. Jouduin tukeutumaan mäntyyn, jotta pysyisin pystyssä. Bella kiskoi itseään kaikin voimin pois. Siitä sain idean. Hullun idean, mutta riski oli otettava. Mua ei tultaisi löytämään, jos en käyttäisi omia keinojani.

Annoin Bellan ohjata mut pois metsän ylle laskeutuneesta hiljaisuudesta. Pelkäsin, että eteeni ilmestyisi se sama ratsukkopari. Jos mä olisin voinut, olisin pyyhkinyt kuvat putoavasta hevosesta päästäni pois, mutta en kyennyt. Sama kuva vilkkui päässäni aina vain voimakkaampana. Olisin voinut lyyhistyä siihen paikkaan ja odottaa, että karhut saartavat, mutta en voinut tehdä sitäkään. Ainoa asia, mitä pystyin tekemään, oli seurata Bellaa, joka askelsi varmasti eteenpäin.

Olimme kulkeneet jo pitkään. Mä luulin, ettei me enää ikinä päästä tutun kotitallin suojiin. Ja... ja mitä äitikin sanoisi? Pitkän odotuksen jälkeen kuulin Bellan hirnahdukseen vastauksen. Lähdin juoksemaan ja Bella seurasi perässä päätään viskellen.

"Roosa! Missä sä olit?" Sinte kyseli huolestuneena.
Yritin vastata, mutta ääntä ei vieläkään lähtenyt. Sitten. Sitten nainen huomasi lähes valkoiset kasvoni, pelkoa vilkkuvat silmäni.
"Älä enää mene harjulle..." Sinte mutisi ja taputti mua ymmärtäväisesti olkapäälle.
   Hoidin Bellan pois ja halasin sitä pitkään. Tamman jykevän kaulan ympärille oli turvallista kietoa pelosta värisevät kädet.
"Ei enää ikinä, ikinä mennä harjulle!" vahvistin Sinten sanat hiljaa. Ääneni kuului taas, hentona, mutta kuitenkin. Voisin nyt kysyä Siljalta, miksi hän ei jäänyt odottamaan, ja pyytää vahvistusta Bellan hoitajan pestille.

♥ 2 hoitomerkintä