Post by Hans on Dec 27, 2015 15:51:50 GMT 2
27.12.2015 Hei, Zara
ensimmäinen
Näiden helvetillisten viimeviikkojen aikana olin saanut ennen kaikkea oppia, että muutto ei ole mikään pikkujuttu. On jos jonkinlaista pakettia ja purnukkaa, on lava-autoja, pakettiautoja ja kuorma-autojakin suunnilleen. On joukko hyvästeltäviä kavereita, ystäviä, sukulaisia ja naapureita. Siitä lähtien, kun porukat olivat ruvenneet puhumaan maaseudun rauhasta ja isosta omakotitalosta, mä olin alkanut epäilemään. Ja silloin, kun viini oli vaihdettu veteen, aamulla ei päässyt vessaan loppumattomien oksennuskohtausten vuoksi ja äidin vatsa oli yllättäen oudosti alkanut kasvamaan, mä olin varma. Me muutettaisiin seuraavalla joululomalla.
Mutta siitä mä en ollenkaan ollut varma, mitä mä olin nyt tekemässä. Muutama päivä takaperin olin lyönyt hoitajahakemusta sisään erääseen lähitalliin ja eilen aamulla minulle oli tullut sähköposti, että onnea, sinut on hyväksytty. Kai mä voisin sanoa, että mua oli jotenkin painostettu tähän. Olin mä joskus kersana siellä Ruotsin puolella jotain kaakkijuttuja harrastanut, mutta siitä oli jo niin kauan. Nieleskelin hetken paikallani, mutta sitten päätin ajaa veneeni suoraan tyrskyjä päin ja lähdin määrätietoisesti tallustamaan isompaa tallirakennusta kohti. Ehkä sieltä löytyisi joku, joka osaisi auttaa.
Tallin painava ovi kolahti kiinni mun selkäni takana ja puikahdin kevyen pakkasen armoilta sisätiloihin. Talli oli aivan oma maailmansa. Hevosia käytävällä puunattavana ja paijattavana, hirvittävä määrä kiireisiä tallityttöjä juoksemassa ees sun taas. Tuntui hirveän nololta, kun mä lähdin hipsimään kaiken sen sekasotkun lävitse. En valehtele, kun väitän että mun ilmaantumiseni herätti tallissa ylenpalttista huomiota. Joku pitkätukkainen blondi, joka kantoi satulaa, käänsi päätään silmät lautasina vielä mun ohitseni käveltyäänkin. Karsinoista kurkki hevosia ja tyttöjä. Kuinka monta niitä oli?
Jolkotin hädissäni hetken ympäri tallia, kunnes onnekseni vastaan tallusti yhtäkkiä joku mun kanssani samaa sukupuolta oleva henkilö. Levitin kasvoilleni nopeasti turvallisen hymyn ja kysyin siltä, osaisiko se ohjata mut tallinomistajan pakeille. Se mittaili meikäläistä hetken päästä varpaisiin katseellaan ja ilmeisesti totesi mun olevan edustuskelpoisessa kunnossa, joten ennen pitkää löysin itseni Sinteksi itseään kutsuvan naisen luota tallin toimistohuoneesta.
"Hejssan", tokaisin naiselle tuttavallisesti hymyillen kuin Naantalin aurinko. Kädet muuttuivat äkkiä oudon hikisiksi ja polvet löivät loukkua.
"Moikka", kuului ystävällinen vastaus.
"Aattelin vaan tulla käymään täällä kun ihan justiinsa perheen kanssa tänne Viitaniemeen muutettiin, en mää mikään hevosihminen oo mutta hevoset on kyllä kivoja elukoita, pikkupoikana tuli pari vuotta talleilla käytyä silloin kun asuttiin vielä siellä Ruotsissa, älä huoli kyllä mää suomee puhun ihan hyvin, että kielitaito kyllä riittää, ja osaan mä englantiakin puhua ettei puhumisesta oo kiinni kaikiitosanteeksi", pääsi suustani ennen kuin ehdin estää itseäni. Mikä hitto mua vaivasi? Sinte tuijotti hetken, mutta toipui sanatulvastani kunnioitettavan nopeasti.
"Sä oot ilmeisesti siis Hans? Mellberg?"
"Joo. Valitettavasti."
"Tässä on sulle avain sun hoitajakaappiisi. Mä pongaan tuolta nopeesti jonkun joka voi tulla esittelemään sulle vähän paikkoja ja näyttämään Zaran karsinan. Tervetuloa vaan mun puolestani talliporukkaan", Sinte puheli pyöritellen samalla paksua paperipinkkaa käsissään ilmeisen kiireisen oloisena.
"Joo. Kiitos."
Minkiksi esittäytynyt tyttö kuljetti mut nopean tallikierroksen jälkeen Zaran karsinalle. Tamma hamusi karsinan pohjalta aamuheinien rippeitä mutta meidät havaitessaan se nosti nopeasti päänsä katsomaan, että millaiset kaksijalkaiset tällä kertaa uskaltautuisivat sen rauhaa tulla häiritsemään.
"Herranjestas se on kaunis", pääsi mun suustani hetken kuluttua.
"Nää kaikki hevoset on kauniita. Omalla tavallaan. Mä taidan nyt jättää teidät rauhassa tutustuun toisiinne", Minkki totesi katsahdettuaan muhun ensin kovin hu*neen oloisena.
"Ei, odota", mä vinkaisin Minkin kääntyneelle selälle surkeana. Se katsoi taakseen kysyvänä. Hienoa Hans, nyt sä jo kerjäät tyttöä jäämään apuun. "Kun mä en tosiaankaan oo mikään hevosihminen", mutisin katsellen nolona jalkoihini.
"No mä autan sua sitten!" Minkki huudahti nauraen heleästi ja ennen kuin huomasinkaan, mun käteeni oli tungettu punainen riimu ja naru. "Ekaks mä opetan sua pujottaan riimun hevosen päähän."
Puhalsin helpottuneena ilmaa ulos keuhkoistani. Ehkä tää tästä lähtisi luonnistumaan. Ainakin näytin olevan hyvissä käsissä.
Sinten kommentti
Muutto uudelle paikkakunnalle on aina iso juttu. Kaikki muuttuu ja ystäväpiiri vaihtuu ainakin osittain! Ensimmäiset hetket uudella paikkakunnalla ovat varmasti aika jännittäviä! Onneksi päätit lähettää hoitajahakemusta tänne Metsikseen: uskon, että saat täältä paljon uusia kavereita ja uusi paikkakunta alkaa pikkuhiljaa muodostua tutummaksi
Zara on aivan ihana tapaus, sen kanssa on hyvä aloittaa hevosharrastus. Suosittelen, että osallistut myös foorumin ratsastustunneille ja vaikka hoitokurssille, jotta saat apua ja neuvoja ratsastuksen aloittamiseen!
Mukavan pituinen ja virheettömän oloinen hoitomerkintä! Kuvailit hauskasti muuttoa ja uudella tallilla aloittamista. Sanavalinnat ja vertauskuvat tekivät tarinasta elävän ja nostattivat hymyn huulille monta kertaa! Jatka samaa rataa! En löytänyt tästä sen suurempaa korjattavaa.
17,90v€
ensimmäinen
Näiden helvetillisten viimeviikkojen aikana olin saanut ennen kaikkea oppia, että muutto ei ole mikään pikkujuttu. On jos jonkinlaista pakettia ja purnukkaa, on lava-autoja, pakettiautoja ja kuorma-autojakin suunnilleen. On joukko hyvästeltäviä kavereita, ystäviä, sukulaisia ja naapureita. Siitä lähtien, kun porukat olivat ruvenneet puhumaan maaseudun rauhasta ja isosta omakotitalosta, mä olin alkanut epäilemään. Ja silloin, kun viini oli vaihdettu veteen, aamulla ei päässyt vessaan loppumattomien oksennuskohtausten vuoksi ja äidin vatsa oli yllättäen oudosti alkanut kasvamaan, mä olin varma. Me muutettaisiin seuraavalla joululomalla.
Mutta siitä mä en ollenkaan ollut varma, mitä mä olin nyt tekemässä. Muutama päivä takaperin olin lyönyt hoitajahakemusta sisään erääseen lähitalliin ja eilen aamulla minulle oli tullut sähköposti, että onnea, sinut on hyväksytty. Kai mä voisin sanoa, että mua oli jotenkin painostettu tähän. Olin mä joskus kersana siellä Ruotsin puolella jotain kaakkijuttuja harrastanut, mutta siitä oli jo niin kauan. Nieleskelin hetken paikallani, mutta sitten päätin ajaa veneeni suoraan tyrskyjä päin ja lähdin määrätietoisesti tallustamaan isompaa tallirakennusta kohti. Ehkä sieltä löytyisi joku, joka osaisi auttaa.
Tallin painava ovi kolahti kiinni mun selkäni takana ja puikahdin kevyen pakkasen armoilta sisätiloihin. Talli oli aivan oma maailmansa. Hevosia käytävällä puunattavana ja paijattavana, hirvittävä määrä kiireisiä tallityttöjä juoksemassa ees sun taas. Tuntui hirveän nololta, kun mä lähdin hipsimään kaiken sen sekasotkun lävitse. En valehtele, kun väitän että mun ilmaantumiseni herätti tallissa ylenpalttista huomiota. Joku pitkätukkainen blondi, joka kantoi satulaa, käänsi päätään silmät lautasina vielä mun ohitseni käveltyäänkin. Karsinoista kurkki hevosia ja tyttöjä. Kuinka monta niitä oli?
Jolkotin hädissäni hetken ympäri tallia, kunnes onnekseni vastaan tallusti yhtäkkiä joku mun kanssani samaa sukupuolta oleva henkilö. Levitin kasvoilleni nopeasti turvallisen hymyn ja kysyin siltä, osaisiko se ohjata mut tallinomistajan pakeille. Se mittaili meikäläistä hetken päästä varpaisiin katseellaan ja ilmeisesti totesi mun olevan edustuskelpoisessa kunnossa, joten ennen pitkää löysin itseni Sinteksi itseään kutsuvan naisen luota tallin toimistohuoneesta.
"Hejssan", tokaisin naiselle tuttavallisesti hymyillen kuin Naantalin aurinko. Kädet muuttuivat äkkiä oudon hikisiksi ja polvet löivät loukkua.
"Moikka", kuului ystävällinen vastaus.
"Aattelin vaan tulla käymään täällä kun ihan justiinsa perheen kanssa tänne Viitaniemeen muutettiin, en mää mikään hevosihminen oo mutta hevoset on kyllä kivoja elukoita, pikkupoikana tuli pari vuotta talleilla käytyä silloin kun asuttiin vielä siellä Ruotsissa, älä huoli kyllä mää suomee puhun ihan hyvin, että kielitaito kyllä riittää, ja osaan mä englantiakin puhua ettei puhumisesta oo kiinni kaikiitosanteeksi", pääsi suustani ennen kuin ehdin estää itseäni. Mikä hitto mua vaivasi? Sinte tuijotti hetken, mutta toipui sanatulvastani kunnioitettavan nopeasti.
"Sä oot ilmeisesti siis Hans? Mellberg?"
"Joo. Valitettavasti."
"Tässä on sulle avain sun hoitajakaappiisi. Mä pongaan tuolta nopeesti jonkun joka voi tulla esittelemään sulle vähän paikkoja ja näyttämään Zaran karsinan. Tervetuloa vaan mun puolestani talliporukkaan", Sinte puheli pyöritellen samalla paksua paperipinkkaa käsissään ilmeisen kiireisen oloisena.
"Joo. Kiitos."
Minkiksi esittäytynyt tyttö kuljetti mut nopean tallikierroksen jälkeen Zaran karsinalle. Tamma hamusi karsinan pohjalta aamuheinien rippeitä mutta meidät havaitessaan se nosti nopeasti päänsä katsomaan, että millaiset kaksijalkaiset tällä kertaa uskaltautuisivat sen rauhaa tulla häiritsemään.
"Herranjestas se on kaunis", pääsi mun suustani hetken kuluttua.
"Nää kaikki hevoset on kauniita. Omalla tavallaan. Mä taidan nyt jättää teidät rauhassa tutustuun toisiinne", Minkki totesi katsahdettuaan muhun ensin kovin hu*neen oloisena.
"Ei, odota", mä vinkaisin Minkin kääntyneelle selälle surkeana. Se katsoi taakseen kysyvänä. Hienoa Hans, nyt sä jo kerjäät tyttöä jäämään apuun. "Kun mä en tosiaankaan oo mikään hevosihminen", mutisin katsellen nolona jalkoihini.
"No mä autan sua sitten!" Minkki huudahti nauraen heleästi ja ennen kuin huomasinkaan, mun käteeni oli tungettu punainen riimu ja naru. "Ekaks mä opetan sua pujottaan riimun hevosen päähän."
Puhalsin helpottuneena ilmaa ulos keuhkoistani. Ehkä tää tästä lähtisi luonnistumaan. Ainakin näytin olevan hyvissä käsissä.
Sinten kommentti
Muutto uudelle paikkakunnalle on aina iso juttu. Kaikki muuttuu ja ystäväpiiri vaihtuu ainakin osittain! Ensimmäiset hetket uudella paikkakunnalla ovat varmasti aika jännittäviä! Onneksi päätit lähettää hoitajahakemusta tänne Metsikseen: uskon, että saat täältä paljon uusia kavereita ja uusi paikkakunta alkaa pikkuhiljaa muodostua tutummaksi
Zara on aivan ihana tapaus, sen kanssa on hyvä aloittaa hevosharrastus. Suosittelen, että osallistut myös foorumin ratsastustunneille ja vaikka hoitokurssille, jotta saat apua ja neuvoja ratsastuksen aloittamiseen!Mukavan pituinen ja virheettömän oloinen hoitomerkintä!
Kuvailit hauskasti muuttoa ja uudella tallilla aloittamista. Sanavalinnat ja vertauskuvat tekivät tarinasta elävän ja nostattivat hymyn huulille monta kertaa! Jatka samaa rataa! En löytänyt tästä sen suurempaa korjattavaa.17,90v€
Ei kyllä tuu ikinä olemaan yhtä ihanaa yhteisöä kuin tämä paikka, ikävä tulee kyllä näitäkin aikoja.
mukava törmätä vielä vanhoihin tallilaisiin! Mäkin käyn välillä täällä fiilistelemässä, harmi ettei photobucketiin ladatut kuvat enää näy, siinä on aika kova urakka lähteä korjaamaan niitä 
tsemppiä kaikille kaikkeen mitä teette 
Mulla meni ihan ranttaliksi kurssien valinta, joten mulla luultavasti venyy lukio 4 vuoteen. Yksikään aine ei kiinnosta niin paljon että sitä haluaisi mitenkään kirjottaa ja koulumoti on muutenkin olematon kaiken muun keskellä :/