Dapperin päiväkirja

[Nelly]

Aivan tavallinen tallipäivä

Tähän mennessä syksy oli vierähtänyt eteenpäin ihan huisin nopeasti, lähes päätähuimaavalla vauhdilla oikeastaan. Olin jo tuudittautunut ajatukseen, että niin tämä loppusyksy ja talvikin vilahtaisi ohi ennen kuin huomaisinkaan. Mutta marraskuu on aina marraskuu. Kaukana kesästä, lämmöstä ja ilonpidosta sekä lähes yhtä kaukana talven paukkupakkasista, lumisodista ja pitkistä hiihtoreissuista järven yli. Fiilis oli kuin kävelevällä ruumiilla, mikäli ruumiilla nyt fiiliksiä ylipäätään on. Olisi tehnyt mieli vain kääriytyä peiton alle nukkumaan päikkäreitä koko lopputalveksi.

Vaikka tämä mieliteko oli potenssiin sata ja ulkona puhalsi tuskallisen kolea viima, löysin itseni koulupäivän jälkeen ennen pitkää tallilta. Norkoilin hetken käytävällä yrittäen keksiä itselleni jotain fiksua tekemistä, mutta lopulta luovutin ja suuntasin lämpimään, mukavaan toimistoon. Ilokseni pongasin Joannan makoilemasta sohvalla sata ja yksi villapaitaa päällään.
- Eskimoksiko oot ruvennu kun noin monta villapaitaa oot päälles vetäny? kiusasin leikilläni kaveria.
- Jos mä näytän eskimolta, sä näytät joltain haudasta nousseelta. Mennäänkö hakeen sen kunniaks kahveet?
- Sillä ehdolla että tuutte Selan kans ilahduttaan mua ja Dapperia maneesiin läsnäolollanne.
- Sopii jos oot ton kätes kanssa ratsastuskunnossa. Oli kuulemma komein ilmalento aikoihin.
- Venähti vaan, nyt se on jo onneks ok.
- No hyvä sitten. Tarjookko mulle ruisleivän kun noin hyvä säkä kävi?

Ostin Joannalle ruisleivän ja se ketku suostutteli mut ostaan sille sen kahvinkin. Palattiin takaisin toimistoon herkuttelemaan ja käytiin vähän aikaa syvällisiä keskusteluja erilaisista tärkeistä aiheista, kuten pojat ja seurustelu.

- Tallilla rupee käymään yks poika ja puolet tytöistä sekoo tai rupee huokaileen yhtäkkiä ilman mitään syytä. Yks päivä Rosakin muuttu ihan omituiseks kun Patrik käveli ohi, päivittelin dramaattisesti ja poltin kieleni kahviin.
- No ei kyllä oo mikään ihme! Vaikka ei se Patrikki kyllä hallitte edes mopoonsa. Mutta hyvä kroppa sillä on ja ai että, ne silmät! Ootko ikinä kattonu? Joanna hymyilee kahvikuppinsa takaa.
- Rehellisesti sanoen se tyyppi ei kiinnosta mua pätkän vertaa, tuhahdan ja jatkan sitten:
- Vaikka enhän mää sitä edes tunne. Se on sellanen burger, sosiaalisessa tilanteessa aina yhtä varautunu. Vihaan niitä awkward momentteja mitä sen kans aina tulee.
- Kiva tyyppi se epäilemättä pohjimmiltaan on, Joanna huokaisi.

Kun kahvit oli juotuna ja Joanna oli pistellyt poskeensa ostamani ruisleivän, kävimme rakkaiden hoitohevostemme kimppuun. Dapper oli tavalliseen tapaansa enemmän tai vähemmän pystyynkuollut, kun taas Sela tuntui Joannan ähkimisestä päätellen touhuilevan aika paljon omiaan. Varustaminen oli hoidettu silti tuossa tuokiossa ja pääsimme taluttamaan ratsujamme maneesia kohti. Piiskaava tuuli kolisteli nurkkia ja Sela steppaili armottomasti.
- Pärjääksä sen kanssa? kysyin huolissani katsoessani säikkyä Selaa.
- Kysyy hän joka just tutustu lentämisen saloihin, Joanna virnisti olkansa yli.
- Mutta kyllä mä pärjään, hän tokaisi sitten.

Olin päättänyt tehdä Dapperin kanssa tänään vain nopean läpiratsastuksen ja venytellä huolella orin kankeita lihaksia. Mikään kouluhevonen Dapper ei kokemukseni mukaan ole, mutta en sitä silti yhtään hullummaksi tuuppariksi kutsuisi. Tuttuun tapaansa ori oli alkuverkan aikana kankea, mutta energiaa löytyi onneksi sopivasti. Ratsastin jätkää reippaassa ravissa keskiympyrällä jonkin aikaa ja venyttelin sen kaulaa vuoroin kumpaankin suuntaan. Tänään ori kulki tosi kivasti ja keskittyneesti, vaikka välillä täytyi käyttää vähän äänitehosteita ihanan Selan huomion saamiseksi.

Ympyräharjoituksen jälkeen tein pariin kertaan yksinkertaisia vastalaukkaharjoituksia perinteiseen lävistäjätyyliin. Ensimmäisillä kerroilla Dapper rikkoi kyllä puhtaasti raviin, mutta lopulta muutaman toiston jälkeen ratsastin ihan nappisuorituksen. Lopuksi tein hieman kokoavia harjoituksia laukassa molempiin suuntiin. Allani oli ihan keskittynyt ja levollinen ratsu, joka vastasi lähes kaikkia ihanteitani.

Ratsastuksen jälkeen tallille palautui väsynyt ja hikinen nelikko, Selakin oli rauhoittunut treenin aikana. Purettiin ratsut Joannan kanssa samaan aikaan, hoidettiin ne ja siirryttiin toimistoon putsaamaan varusteet pois.
- Teillä näytti Selan kanssa menevän tosi kivasti, kehuin Joannaa hinkatessani kuolaa turparemmistä irti.
- Joo, viimeaikoina se on kyllä tehnyt tosi hyvin mun kanssa. Sä sovit kyllä Dapperin selkään kuin sut olis varta vasten sinne suunniteltu, Joanna hymyili tyytyväisenä.
- Siltä musta kyllä tuntuukin. Se on sellanen kultapoika, hymähdän mielissäni.

Kotiin oli mukavaa palata tekemään matikanläksyjä ja valmistelemaan argumentaatioanalyysiä.

Kommentti:

Huaah, jepjep, allekirjoittaneella tuntuu välillä pukkaavan vähän samoja fiilinkejä marraskuun kelien suhteen kuin sullakin. Varsinkin nyt kun on koko ajan kauheen pimeetä eikä lunta missään niin tuntuu et välillä mikään unimäärä ei oo tarpeeks. Onneks kaikesta selvitään, haha, mut mä itse kyl odotan että talvi tulee ja saadaan lunta maan pintaan!
    Ja vai sellasia ne tytöt siellä taukohuoneessa miettii, hahaha! Mikässiinä, kyllä kai se aika kuluu aika näppärästi sopivia sulhaskandidaatteja pohdiskellessa.. Hieno diili et sait Dapperin liikuteltua, teillä tuntui menevän oikeenkin nätisti ja jouhevasti. Hienoa työtä!

Eipä tainnut jäädä kauheesti sen kummempaa korjailtavaa - tsemppiä käden kanssa mikä tarina ikinä sen ilmalennon takana piileekään! 20v€

Tee Kasper 
    

[Nelly]

Päivä, jolloin tapasin Mian

Äiti oli ratissa ja meikäläinen voi pahoin. Sen ajotyyli oli aina ollut vähän… no, rehellisesti luonnehdittuna epävakaa. Jo mun ensimmäiset varhaislapsuuden autoilumuistot sisälsivät pelkästään niitä läheltä piti -tilanteita, joista oltiin selvitty kuin ihmeen kaupalla. Saldona ainoastaan muutamat ylinopeussakot ja romuttunut harmaa Volvo. Milloin oltiin menossa jonkin pahaa-aavistamattoman mopoilijan kylkeen, milloin joku viaton koiranulkoiluttaja oli menettää turrensa omasta hengestään puhumattakaan. Itse olin muutama viikko takaperin suorittanut inssin hyväksytyin paperein ja voin kunnialla sanoa, että olin ajajana täysin eri maata kuin mitä geenieni puolesta minun olisi pitänyt olla. Samalla kun äiti yritti parhaansa mukaan olla suistumatta kapealta soratieltä, jouduin kuuntelemaan sen ehtymätöntä muistuttelua sunnuntain messusta ja Raamattupiiristä. Kyllä, meidän perheessä uskonasiat kuuluivat ikuiseen top 3 -listaan. Itseäni oli viimevuosina alkanut vähintäänkin epäilyttämään koko jeesustelujuttu, minkä vanhempani olivat ikävä kyllä tarkasti pistäneet merkille. Niinpä olin ajan edetessä tuntenut sen näkymättömän talutusnuoran kaulani ympärillä kiristyvän ja kiristyvän koko ajan. Sähän et kirkosta eroa, joudut vielä ikuiseen kadotukseen ja plaaplaaplaa.

Selviydyttiin jotenkin tallipihaan, jossa hyppäsin ulos autosta ja sain iloisen vastaanottokomitean tervehdyksen.
- Noniin, riittää jo Rollis, hyvä poeka, höpötin koiralle yrittäen samalla tuupata yli-innokasta labradorinnoutajaa alas rinnuksiltani. Hyppyjensä ja pomppujensa puolesta tuo olisi sopinut näyttelijäksi karate-kidiin. Koria oli päättänyt ottaa kunnia-asiakseen saattaa mut talliin asti henkilökohtaisesti. Kohtelias otus.

Talliin asti ehdittyämme ymmärsin, miksi Rollis oli vaellellut mukavan ja kuivan sisätilan sijaan mielummin ulkona. Tallissa näytti nimittäin olevan tänään vipinää kuin muurahaispesässä. Olisi siinä pieni, tai vähän isompikin, piski joutunut paniikkiin. Oli jos jonkinmoista hevostelijaa: isoa, pientä, pitkää, lyhyttä. Päätin pelastautua toimistoon, jossa Rosa istuskeli kokoamassa suitsia, Andyn varmaankin. Seuranaan tytöllä oli uusi kasvo, tiedättehän, sellainen tuntematon.
- Huhhu, tuolla on aikamoinen härdelli meneillään, ihan ku ois maailmanloppua kattellu, päivittelin istahtaessani sohvalle uuden tytön viereen. Sohva oli tapansa mukaan pehmeä ja lämmin, vetäisin vielä karvaisen peiton hartioideni ympäri lämmikkeeksi.
- Äläpä mitään, en tosiaan muista koska viimeks siellä tollanen tilanne olis ollu päällä, Rosa totesi selvästi vastapuhdistettu turparemmi toisessa, poskihihna toisessa kädessään.
- Mia, muistaksä meniks poskihihna kolmantee vai neljäntee reikää?
- Kolmanteen, uusi kasvo vastasi hymyillen kärsivällisesi silmälasiensa takaa. Katsoin vuoroin Rosaa, vuoroin Miaa, uutta kasvoa, kiinnostuneena ja tokaisin Rosalle:
- Rosa, et sä viittis esitellä meidät?
- Aa joo, tosiaan. Nelly, tässä on Mia, Bellan uus hoitaja. Mia, toi ketale tossa on Nelly. Ei kannata kiinnittää liika huomiota siihen tai susta tulee vielä sen kamu. Ja sitä en suosittele kellekään tervejärkiselle. Näytin Rosalle kieltä ja puhuin nyt Mialle nätisti hymyillen:
- Ei kannata Mia kuunnella ton Rosan juttuja. Se on aluks oikein mukava ja normaali tyttönen, muuta kun siihen oikein tutustuu niin peto on irti, kerroin ystävällisesti. Ennen kuin Rosa ehtisi heittää jotain nasevaa vastakommenttia, kysyin molemmilta yhteisesti:
- Otatteko glögiä? Voisin lämmittää.

Glögi maistui hyvältä ja lämmitti sisuskaluja mukavasti. Tallin puolelta alkoi kuulua hieman epätoivoisia ja kaoottisia huudahduksia, joten mentiin porukalla katsomaan, ettei koko paikka ihan käsiin räjähtäisi. Marssin ensimmäisenä Dapperin karsinalle tarkistamaan, ettei kukaan imbesilli tekisi mun silmäterälleni mitään pahaa (=vetäisi otsatukasta, harjaisi liian riuskasti, käyttäytyisi ylipäätään epäkohteliaasti). Orin karsinassa häärikin joku toimelias tytöntyllerö, mun silmääni aivan liian nuori ja pienikokoinen ratsastajanalku Dapperin selkään.
- Tarviksä apua? kysyin epäluuloisena. Tyttö hätkähti yllättyneenä ja mumisi vastaukseksi jotain epäselvää, mutta kuitenkin myöntävää.

Tunnin alkuun oli enää viitisen minuuttia aikaa, joten kehotin tyttöä laittamaan itsensä kuntoon ja hoitelin Dapperin varustuksen loppuun. Turparemmi oli liian löysällä, satula liian takana ja otsapantakin painoi ikävästi luuhun. Korjailin nopeasti kaiken reilaan, kiristin satulavyötä reiän kireämmäksi ja ojensin ohjat tytön käteen.
- Se on sit vähän hätänen välillä, mutta kyllä Leena katsoo että sä pärjäät, totesin kannustavasti, vaikka uumoilin muuta herkässä selkänahassani. Dapper, käyttäydy tänään niinkun kunnon opetushevosen kuuluukin. Vaikka ethän sä mikään opetushevonen ookkaan. No, leiki edes olevasi.

HeC-junnut alkoivat valua pitkänä, matelevana jonona tallin ovia kohti Leenan valvoessa järjestyksen pysyvyyttä. Niitä odotti melkoinen tuskan- ja verensekainen koettelemus, mikäli nyt Leenan istuntatunteja yhtään tiesin.
- Tänään reenaillaankin sitten ihan kunnolla istuntaa. Kukaan teistä ei tule palaamaan tältä tunnilta samana ihmisenä kuin sinne mennessänne, Leena kertoi tulevasta tunnista. Voi raukkoja. 

En tiennyt kumpaa säälin enemmän, Dapperia vai sitä pikkuista ratsastajaa. Missä välissä Dapperia oli alettu käyttää kokemattomien ratsastajien tunneilla? Toivottavasti siitä ei tulisi tapa, tai muuten Rebelyllä saattaisi olla muutama sananen vaihdettavanaan Sinten ja Leenan kanssa. Tai en minä sen touhuista oikein mitään tiedä, mutta mulla olisi ainakin ollut siinä tapauksessa jos Dapper omiin nimiini kuuluisi.

Eipä siinä puoltakaan tuntia kulunut kun pikkuinen ratsastajanalku jo keräili itseään maneesinpohjalta ja hermostunut Dapper tungettiin mun helliin käsiini.
- Nelly, kypärä päähän ja kentälle, pistä tää otus aisoihin. Mia, laita Bella kuntoon, Leena jakoi käskyjä ykskantaan ja jatkoi sitten silmät tuikkien:
- Ja muista Nelly, että lentämään opetellaan jossain muualla. Ei täällä tallilla.

Voi elämä, kuinka kauan joutuisin vielä kestämään tuota ikuista kuittailua mun komeesta ilmalennosta aamumaastossa jokin aika sitten?? Tiedän, oon mestari tekemään ensivaikutelmia. Toivotaan, ettei Leena pitäisi mua ihan mitättömänä tirriäisenä. Kyllähän mä jotain osasin siellä hepanselässäkin. Kai?

Kommentti:

Olipa hyvä et kerkesit auttelemaan Dapperin valmisteluissa tuntia varten! Haha, aloittelijoitten auttaminen saattaa välillä tuntuu vähän turhauttavalta mut on hyvä pitää mielessä et me kaikki ollaan joskus - kuka nyt enemmän ja kuka vähemmän - oltu melkosia räpeltäjiä hevoselukoitten parissa.. Ja tekemällähän näitä hommia voi vaan oppia! Tärkeintä pitää kokemattomampien tuntilaisten kanssa jutussa mukana kannustava sävy niin säilyy hyvä maku tekemisessä ja tallin ilmapiiri saavuttaa huippulukemat kolisten. En usko että Dapper hajoaa Leenan tunnilla kenenkään käsiin vaikka sen herkässä päänupissa juttu saattaakin vähän ilmetä hermoheikkoutta, haha. Hienoa et pidät Dapperista selkeesti hyvää huolta, jatka ihmeessä samaan malliin !!  


Itse tarina oli oikein mukavaa luettavaa, teksti on sujuvaa eikä mun väsyneisiin silmiin pistänyt kummemmin yhtäkään virhettä. Kerronta rullas hyvin ja oli kyl tosiaan oikein kiva kokonaisuus. Meiksi antaa sulle tästä tarinasta 19v€ ja toivottaa tsemiä joulunodotukseen!


Terkuin Kasper the tallimestari

[Nelly]

Elegantti Volvo Dapper

Koulupäivä ei ollut tänään mennyt läheskään kuin Strömsössä. Oli ollut ysiluokkalaisten tutustumispäivä ja niinpä lukion käytävät olivat olleet kauttaaltaan niiden pikku pirulaisten valtaamana. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet olivat ostaneet juhlan kunniaksi ämpärillisen poppareita, mutta eipä niitä meikäläiselle liiennyt, tietenkään. Ysit olivat tärkeimpiä. Koulun vakaa tulevaisuus ja sitä rataa. Ne olivat mekkaloineet ja riehuneet oppitunneilla niin, että meiltä vastuullisilta lukiolaisilta oli mennyt pasmat ihan sekasin, opettajista puhumattakaan. Niinpä olin onnellisena neljän jälkeen heittäytynyt kotimatkalle ja kasannut tallikamat mahdollisimman nopeasti reppuun.

Oli jo pimeää kun käänsin keltaisen Volvoni Metsiksen pihaan. Välillä mun tuli oikeasti ikävä sitä tuttua ja turvallista punaista Vespaa, mutta tässä kelissä auto kyllä vei kirkkaasti voiton skootterista. Viikonloppuna satanut ensilumi oli iloisesti sulanut litisten pois, mutta kylmyys oli jäänyt hyytävän tuulen muodossa. Äkkiä hoksasin tutun parivaljakon tulevan maneesilta päin kohti parkkipaikkaa – ketkäs muutkaan kuin Joanna otsalamppuineen sekä uljas sotaratsu Sela hienoon heijastinliiviin puettuna.
- Hei siisti toi spoileri tossa sun autossa, tyttö irvaili pysäyttäen Selan.
- Joo kiitti, et oo ensimmäinen joka on kiinnittänyt huomionsa tohon, murahdin takaisin.
- Ooksä maastoon menossa? kysäisin sitten.
- Joo, olisit tullu kymmenen minsaa aikasemmin spoilereines niin olisitte Dapperin kaa ehtiny messiin. Nostin leikilläni nokkani ylös ja vastasin parhaimmalla prinsessaäänelläni:
- Ei tuu kuuloonkaan että mä ja Dapsu liikuttais roskaväen kanssa. Joanna heitti mua nauraen raipalla, joka ei koskaan tavoittanut varsinaista kohdettaan, vaan laskeutui nätisti suoraan kuralammikkoon.

Ei kulunut kauaakaan, kun olin jo matkalla hakemassa Dapperia tarhasta. Viisi miehenrenttua tuijotti mua lankojen takaa korvat tötteröllä, kukin näytti suunnittelevan jotain katalaa temppua mun varalleni. Toivoin vaan kovasti, ettei niillä olisi mitään telepatiayhteyttä keskenään. ”Harhauta sä tuolta, niin mä jyrään tosta läpi. Menkää te muut sitten tuosta välistä ja sitten ollaankin jo tammojen tykönä!” Joo, hienoa. Hevoset käyttäytyivät Andy-ponia lukuun ottamatta kuitenkin kuin herrasmiehet konsanaan ja sain Dapperini kunnialla ulos tarhasta. Matkalla sain vetää oria perässäni jousenkireällä riimunnarulla. Siinä olisi varmasti helposti pystynyt kävelemään vähintään pari nuorallatanssijaa, ellei enemmänkin.

Tallissa puunasin hoidokkini tunteella ja taidolla päästä kavioihin, harjan ja hännänkin selvitin summittaisesti auki. Höpötin orille ajatuksissani ties millaisia rakkaudentunnustuksia ja pian koko hevonen olikin käärittynä vaaleanpunaiseen marsipaaniin – noin kuvaannollisesti tietenkin. Dapperia ei olisi tietenkään raavaana miehenä vähempää voinut kiinnostaa, mutta en antanut sen häiritä. Kaikki miehet ovat ulkoa kovia, mutta sisältä pehmeitä kuin pumpuli. Mietteeni keskeytyivät kun yhtäkkiä karsinan ulkopuolelta alkoi kuulua hilpeää kikatusta. Kurkistin kaltereiden välistä käytävälle ja hoksasin kaksi nuorta tyttöä painelemassa nauruntyrskähdyksien saattelemana toimistoon. Toisella ruskeat lantioon asti lainehtivat ruskeat hiukset ja toisella samanlaiset puolet lyhyempänä. Kuinkakohan moni muu oli saanut nauttia runollisista vertauskuvistani kekseliäillä sanavalinnoilla maustettuna (kultapuputti, raksupövästi, dapsumussunen…)?

Pian Dapper oli jo suitsissa, kenttä kirkkaasti valaistuna ja meikäläinen sataan toppatakkiin ja paksuun kaulahuiviin verhoutuneena. Tiirailin huivin takaa keskittyneenä kuinka Dapper ravaili liinan mitan päässä musta ja ai että, kyllä sitä kelpasikin katsella. Sanat ”elegantti”, ”uljas”, ”sulavaliikkeinen”, ”voimakas” eivät tehneet oikeutta sille, kuinka upealta tuo kimo osasi parhaimmillaan näyttää. Ori pörhisteli ja pärskähteli päästessään juoksemaan vapaasti, enkä olisi ihmetellyt vaikka koko paikkakunnan kaikki tammat olisivat yhtäkkiä ilmestyneet aidan taakse hörähtelemään. Heilautin kevyesti juoksutuspiiskaa Dapperin peräosan takana. Mä olisin ainakin tullut.
- Ei muuta kun laukka!
Dapper teki työtä käskettyä, otti alkuun pari kierrosta toivotonta jättilaukkarallia, rauhoittumisesta mitään tietoakaan. Eikö tossa mee pää ollenkaan sekasin?

Pakotin hypotermiset jalkani liikkeelle luomaan painetta ja huutelin orille satunnaisia käskyjä saadakseni sen liikkumaan paremmin.
- Persus mukaan, selkälihakset käyttöön!

Otettiin toiseenkin kierrokseen kunnon laukkasessiot, minkä jälkeen Dapper vaikutti melkoisen tyytyväiseltä kaakilta. Ori oli ollut tähän suuntaan selvästi vähän kankeampi ja laukka oli aluksi reilusti jäykempää kuin toiseen suuntaan, mutta onneksi ori lopulta vertyi mukavasti.

Lopulta kutsuin puhisevan ja puuskuttavan orin luokseni ja napsauttelin sille ohjat kiinni kuolainrenkaisiin. Kiikutin sitä perässäni pari kertaa kentän ympäri ja lopulta pääsimme takaisin talliin asti. Itse olin päästä varpaisiin asti kohmettunut ja tunne oli varmaankin sama kuin kangistus tyystilys –loitsun uhriksi joutuneella, enkä pystynyt enää liikuttamaan sormiani nimeksikään. Kylmä tuuli oli vihmonut raa’asti pipoa päästäni koko ajan ja hamapaideni pituudesta varmaan puolet oli kulunut pois armottomasta kalinasta johtuen. Kentälle lähteminen oli tuntunut ensimmäiset pari minuuttia hyvältä ajatukselta, kunnes kylmyys oli päässyt tyrmäämään lopullisesti. Dapperin purkaminen veikin kohmeisilla sormilla kaksinkertaisen ajan normaaliin verrattuna, vaikka sillä oli varusteenaan vain suitset. No, eipä mulla muuta ollutkaan kuin aikaa, aikaa, aikaa. Keräilin jo kimpsujani ja kampsujani toimistossa, kun Joanna paukautti kassinsa suoraan mun nenäni eteen.
- Saat luvan viedä mut kotiin. Porukat feidas, hän sanoi tomerasti ja lähti kävelemään ulospäin.
- Kehtaako neiti astua siihen keltaseen spoileriautoon? huikkasin muka loukkaantuneena Jossun perään.
- Se on vähän nippa nappa, usko mua kun sanon että menisin mieluummin ihan millä muulla autolla tahansa kotiin, tyttö kääntyi vielä puoleeni ja asteli arvokkaasti ulos toimiston ovesta. Juoksin Joannan perään kamoineni ja kysyin, missä se asuu.
- En kaukana, kilsa siittä päiväkodilta eteenpäin.

Kommentti: (hamis)

Hohoo, me volvokuskit ollaan selkeesti aliarvostettuja! Pakko myöntää et sun autos ainakin erottuu liikenteessä, ja sehän on vaan positiivinen juttu? Auto kun auto, haha.
Dapper on kyllä tosi hieno kaveri, teillä on niin saumatonta yhteistyötä että ihan tässä meinaa kateeks käydä. Ootte kyllä toisillenne just nappivalinta, ei voi kun ihailla vaan. Hyvä kun kehtaat vaatia siltä liinassakin kunnon rehellistä menoa. Eipähän tullut ainakaan hevoselle kylmä!

Tääkin tarina oli tosi hieno, upeesti osaat kuvailla ja kertoo asioita sillai jouhevasti. Ei pistänyt silmään virheitä tälläkään kertaa. Hyvähyvä!


20,5 v€

T Kasper

[Nelly]

Antakaa mun olla

Mulla oli tänään melkoisen huono päivä. Löhösin sohvannurkassa kahvikuppini kanssa näpräämässä puhelintani ja koitin parhaani mukaan välttää kaikkia ihmiskontakteja sekä olla kiinnittämättä huomiota innokkaiden tallilaisten taantumattomaan keskusteluun jostain samperin hevosesta, jonka olisi määrä saapua iltapäivään mennessä.

”Mä veikkaan että se on issikka.”
”Ei helvetissä. Kukaan semmosta tukkajumalaa vapaaehtosesti ota.”
”Kukaan SUA vapaaehtosesti ota!”
”Kymppi sille joka arvaa lähimmäks oikein!”
”Vitonen.”
”Se on ihan varmasti joku superhieno estehevonen. Tai sit joku Mara Jr.”
”Nelli, mitä sä luulet?”
Seitsemän päätä kääntyy hitaasti mun puoleeni ja säpsähdän hereille ajatuksistani kuullessani nimeni mainittavan.
”Öö, ai mistä?”
”No siitä hevosesta!”
”Kimo suokki.”

Iloisen huoleton puheensorina on hyvinä päivinä musiikkia korville joo, mutta tänään mun aivot vaan kävi itsepäisesti sillä tapan-kohta-kaikki-älkää-tulko-mun-lähelle -vaihteella. Niinpä otin hatkat hoitajien oleskelutilasta ja lähtiessäni tunsin kummeksuvia katseita siinä herkässä selkänahassani.

Onneksi Dapper oli oma, ihana itsensä. Se tuntui pistävän merkille meikäläisessä jonkun oudon muutoksen ja tökki olkapäätä vähän kysyvän näköisenä. Sukaisin sen otsatukkaa pari kertaa viisipiikkisellä ja hymyilin. Miten noiden elukoiden seurassa viihtyikin aina niin hyvin.

Olin päättänyt lähteä sen kanssa pikaiselle maastokävelylle harjulle. Tänään ei tulisi ainakaan mistään kouluväännöstä yhtään mitään ja vielä vähemmän edes esteitä etäisesti muistuttavien kyhäelmien ylittämisestäkään. Mä en nyt kestäisi yhtään psyykkistä hyvinvointia horjuttavaa toimintaa. Niinpä vauhdikkaan pikaharjauksen jälkeen kiinnitin satulahuovan Dapen selkään loimivyöllä. Suitset vaan päähän ja menoksi.

Hipsittiin hissukseen metsän siimekseen ennen kuin joku näkisi meidät ja kehtaisi mahdollisesti vielä tarjota seuraa. Luonto on aina ollut mulle se the juttu. Keväällä linnunlaulu ja solisevan veden ääni. Talvella yksinkertaisesti pelkkä hiljaisuus. Vähän semmonen hyytävä hiljaisuus, josta tulee mieleen ainoastaan Muumien pelottava Mörkö. Tai sitten tämä loppusyksyn levollinen olemus. Pehmeä, likaisen ruskeaksi muuttunut ruoho, tumma ja kostea multa. Mustat pilvet liukumassa alastoman maiseman yli. Tyhjiä oksiaan tuulessa heiluttavat nuoret koivut. Sateen tuoksu. Tummat lintuparvet lentelemässä puunlatvojen yläpuolella. Tasainen, turvallinen hevosen käyntiaskellus kovaksi painuneella metsäpolulla.

Lenkin loppupuolella tallia lähestyessäni kuulin edestäpäin iloista rupattelua. Voi samperin samperi. Meikäläisen parhaiten tuntevat tietävät, että huonoina päivinä mun piti vaan antaa raivota yksikseni. Yksikin ihmiskontakti ja pum! Kuin ydinaseen räjäyttäisi.
”Ai kato, tänne sä katosit!” Rosa hihkaisi ja ohjasi pienikokoisen Andynsä polun sivuun.
”Joo, piti lähtee vähän tuuletteleen..”
”Tuu meidän kanssa! Ollaan menossa laukkapellolle spurttaan”, Mia tokaisee takaa Bellan selästä.
”En mä nyt, Dapella on tänään niin paljon tuntejakin vielä edessä..”
”No joku toinen kerta sitten.”
”Joo…”

Tallipihaan palatessamme joku talutti mustiin kuljetussuojiin puettua hevosta tallia kohti. Valkea tamma hohti tummassa ympäristössä kauas, rakenne viittasi suokkiin. Myhäilin itsekseni. Edes jotain piristystä tähän synkkään päivään.

Kommentti:

No voihan kihveli kun piti sattua kurja päivä! Toisaalta -  hyvä kai niitäkin on väliin olla. Joskus sitä vaan tuntuu et kaikki menee pieleen vaikka mikään ei oikeesti meniskään, hah. Mulla on toisaalta sellasia päiviä itselläni aika harvakselleen, mut sillon kun sattuu omalle kohdalle niin ai että kun maastolenkki tekeekin poikaa. Paras tuulettumiskeino mitä meiksi tietää! Luonnossa on mahtavaa seikkailla etenkin hevosen kanssa. (toki ilmankin mutta maastoratsastus on aina maastoratsastus...)
    Olipa hauska sattuma et satuit heittämällä arvaamaan uuden hevon henkilöllisyyden oikeen! 

Jälleen kerran tosi kiva ja virheetön tarina - näitä lukee kyllä mielellään! Mulle ei oikein jäänyt mitään kummoisempaa korjailtavaa, hienoo työtä.  18v€

terkuin Kasper the kommentaattorimaratoonari

[Nelly]

Estehirviö

Puolipidäte. Katse ympyrälle. Asetus kevyesti sisään. Puolipidäte. Laukka. Tasainen rytmi. Tue ympyrän muotoa sisäpohkeella. Ulko-ohjan tuntuma. Katse esteelle. Muistuta estefriikkiä, että pidätteetkin on olemassa. Suorista. Puolipidäte. Ärsyynny, kun yli-innokas elefantti rynnii pidätteistä huolimatta, sekoilee ponnistuspaikan kanssa ja rymäyttää koko komeuden alas.

Maneesin täyttää äänekäs räkätys, kun Konsta taipuu naurusta kaksin kerroin vatsaansa pidellen.
- Ei, älä! .. En … selvä tästä … hengissä! Konsta hihittää nauruntyrskyjen lomassa. Poika ei huomaa, vaikka mulkaisen sitä parhaimmalla tappokatseellani.
- Fak juu oikeesti, tuhahdan ja siirrän Dapperin käyntiin. Nolottaa kyllä melkoisesti, koska olin juuri edellisenä iltana hehkuttanut kotona kaksoisveljelleni mun yliupeasta estehevosestani. Joanna ja Miakin istuvat katsomossa, aikaisemmin huomio kiinnittyneenä enemmän keskusteluun kun meidän hyppyihin. Nyt ne molemmat kuitenkin tuijottaa kiinteästi meitä.
- Nosta se samperin este ja lopeta toi lapsellinen hihittely, komennan poikaa jäätävästi ajatukset jo keskittyneenä uuteen suoritukseen. Tästä on leikki totisesti kaukana. Velipoika saisi kyllä vielä maksaa. Jos toi käytös jatkuisi, ei tarttisi kyllä yhtään ruinata seuraavalla kerralla mukaan tallille.

Sain mä siitä kaakista lopulta aika-ajoin jotain estehevosen tapaista irti. Meillä oli jopa pätkiä, joihin saatoin olla etäisesti täysin tyytyväinen. Viimeiselle lähestymiselle tempo pysyi viimehetkeen asti tasaisena, ja pienen merkin annettuani hevonen ponnisti ihan täsmälleen siitä kohdasta, jota olin suunnitellut. Se pieni merkki oli pelkkä kuiskaus, kuiskaus ohjas- ja pohjetuntuman muutoksella. Sen jälkeen kelpasi ruveta tekemään loppuverkkoja.
- Kyllä se ihan hevonen on kun sä ratsastat sitä, Konsta tokaisee kasatessaan esteitä pois maneesista.
- Niin on, oon vaan niin ilonen et mulla on tämmönen otus jonka kanssa ihan pienikin kehittyminen tuntuu suurelta voitolta, huokaisen tyytyväisenä ja rapsutan orin kaulaa.
- Mee sä eeltä talliin, niin mä jään vielä vähän talikoimaan.

Talutin harmaan estemonsterini lämpimään talliin ja riisun sen varusteet karsinassa. Huolestuin suitsien kyseenalaisesta kunnosta ja päätin tehdä niille superhuollon heti kun sopiva tilaisuus tulisi. Tai ehkä laittaisin Konstan tekemään sen. Ties vaikka velipoika innostuisi enemmänkin tästä metsisjutusta.. Ajatuskin Konstasta Leenan tiukassa koulutreenissä jonkun pulskan ponin selässä herätti suurta hilpeyttä. Sitä en jättäisi väliin mistään hinnasta! Ajatukseni keskeytti tallikäytävältä kantautuvat äänet, kun Joanna, Mia ja Konsta tulivat sisälle talliin.
- Mitäs te, ratsastatteko paljonki? poika kysäisee ohimennen daameiltaan.

Oho Konsta. Aika kiero. Ihme kun ei ”Käyttekös useinki täällä?” Ei tainnut sittenkään se ”talikoiminen” ihan viaton teko ollakaan. Tekeydyin mahdollisimman huomaamattomaksi Dapperin karsinassa ja keskityin mielenkiintoisen keskustelun kuuntelemiseen Dapperin harjaamisen sijaan. Kotimatkalla Konsta ei säästynyt sisarustenväliseltä läpältä ja kiusoittelulta. Ja miksi olisikaan säästynyt? Tylsästä arjesta piti ottaa kaikki ilo irti.


Kasperin kommentti

Haha tää oli tosi kiva tarina! Lopppujen lopuks teidän hyppelyt meni oikein kivasti, vaikka ensiks vaikuttikin vähän epätoivoiselta. Tilannetta ei varmaan parantanut se että sun veljes mekasti samalla kun yrititte hypätä..? Ei vaan, hyvin teillä meni vaikkei Dapper oikeen meinannut päästää helpolla. Mut haasteiden jälkeenhän onnistuminen tuntuukin parhaalta, eiks je?
        Haha, toivottavasti sun veljes innostuu näistä hevoshommista Metsiksen merkeissä ja saadaan uutta verta remmiin! 

Virheitä en löytänyt, tää oli hyvä! 21v€

[Nelly]

Röh röh ja yli

---

Tänään mä olin 91% onnellinen. Joululoma oli vihdoinkin alkanut jopa syrjäisessä Viitaniemessä, eikä todennäköisyyslaskentaa ollut tiedossa ainakaan pariin viikkoon. Joululahjat olivat paketointia vaille valmiina, vastahaettu kuusi isän verstaalla kuivumassa ja äiti väänsi jouluruokia täydellä teholla. Lisäksi tänään olisi tiedossa vähän tallihommia ja paljon Dapperia. En mä elämältä oikeastaan muuta vaatinutkaan.

Havahduin tästä onnellisuushuumasta yllättäen omalta hoitajakaapiltani, joka oli tavalliseen tapaansa yhtä sotkuinen kuin aina. Kaivauduin ajatuksissani hartioitani myöten tavarapaljouteen ja yritin etsiä itselleni paksuja ratsastussukkia. Löydettyäni sukat ja sukellettuani esiin kaappini syövereistä mua tuijotti yllättäen Minja. Se jatkoi katsomistaan ja alkoi näyttää vähitellen melkoisen vaivautuneelta.
- Ööhm, sanoiksä jotain? kysyin tytöltä hämilläni.
- Joo oikeestaan. Kysyin vaan että tulisiksä näyttään mulle mistä löytyy erikoisesteitä. Meillä on Halin kans tällä viikolla ne estekisat ja ois kiva vähän harjotella ennen sitä, Minja totesi hitaasti puhuen kuin aivovammaiselle. Hyvä homma, hienosti hoidettu Nelly. Taas mä levitin tätä vajakinmainettani eteenpäin.
- Aah joo, mä voin tulla kattoon niitä sun kaa. Sori, mä olin ihan omissa maailmoissani. Mä oon just tällänen, hymyilin ja onneksi Minja hymähti vienosti takaisin.
- Mekin ollaan itse asiassa Dapperin kans osallistuttu niihin kisoihin, eikä olla ikinä ratsukkona erikoisesteitä nähtykään… Haittaisko teitä hirveesti jos me tultais kans sinne sählään?
- Tulkaa vaan! Ei ainakaan tarvi rakennella rataa ihan yksikseen… Ja koitan tällä kertaa pitää Halin kiireisenä niin se ei ehdi säikkyyn mitään. Ettei käy sulle taas hassusti niinkun aamumaastossa sillon joskus.

Tuijotin kateellisena, kun Minja poimi puhuessaan sirosti kaapistaan ratsastuskengät. Tytön kaappi oli siisti kuin sika pienenä, ja hän sulki sen nopeasti yksinkertaisella liikkeellä. Siirsin katseeni omaan kaappiini kuin viholliseen ja valmistauduin jo henkisesti omaan kenkienpoimimishaasteeseeni.

Parissakymmenessä minuutissa me oltiin saatu kyhättyä maneesiin kiva pienimuotoinen rata possu-, shakki- ja koiraesteistä. Minja oli sitä mieltä, että me jouduttaisiin työntämään Hali shakkiesteen yli, mutta mä olin ennemminkin vetämisen kannalla. Tyttö vaikutti melkoisen mukavalta tyypiltä ja mä jo ehdin ihmettelemään, miten me tultiin niin hyvin toimeen kun Minja vaikutti kovin varovaiselta sanomisissaan siinä missä mä suolsin kaikenlaista sontaa ulos suustani. Se jopa satunnaisesti nauroi mun jutuilleni ja tokaisi väliin sellaisia kommentteja, että rupesin ihmettelemään, millainen huulenheittäjä sen varautuneen ja hiljaisen ulkokuoren alle kätkeytyikään.

Ei mennyt aikaakaan, kun hevoset olivat täydessä estevarustuksessa ja mä pääsin toteamaan, että Dappe vaikutti tänään melkoisen hyvältä. Olin melko varma, että se pisti parastaan vain nätin Hali-tamman takia, nytkin laukkasi takajalat nätisti koko kropan alla kevyellä kuolaintuntumalla selkälihakset käytössä. Outoa Dapperia etten sanoisi, ainakin mun ratsastamana.

- Me ruvetaan nyt kokeileen ekana vaikka tota possua, huikkasin Minjalle, joka vielä verrytteli omaa ratsuaan laajalla keskiympyrällä. Tyttö tyytyi vain nyökkäämään keskittyneenä.

Nostin rauhallisen, mutta rytmikkään vasemman laukan ja ratsastin muutamia pääty-ympyröitä. Suoristin hevosen esteelle ja keskityin tasaisen ohjastuntuman ylläpitoon. Dapper yritti tavalliseen tapaansa levitä nähdessään ylitettävän esteen, mutta tänään mun istuntani oli rautaa ja iso ori pysyi suurpiirteisesti tiiviissä paketissa. Ei se edes huomannut esteessä mitään omituista, este olisi aina sille hevoselle este ja sillä sipuli. Onnistumisen hurmassa käänsin katseeni jo seuraavalle projektille ja viuhvauh me liidettiin senkin yli kuin painovoiman lait eivät meihin pätisi sitten ollenkaan. Muistin hyvin estejärjestyksen hyvin ulkoa, joten me rullailtiin yhdessä sujauksessa koko rata läpi. Minja ja hali tönöttivät yhdessä nurkassa poissa tieltä ja ne molemmat tuijottivat kuin sonni uutta veräjää. Hidastin Dapsun lennokkaaseen raviin ja ori pärskähteli itseensä tyytyväisenä.
- Lisää! henkäisin hengästyneenä ja työstin jo päässäni seuraavaa suoritusta.

Vähän myöhemmin aikamme hypittyämme ja ratsumme hoidettuamme istuskelimme Minjan kanssa katsomossa seurailemassa Rosan ja Joannan estetreenejä. Ne olivat meidän loppuverkkojen aikana hoksanneet valmiiksi rakennetun erikoisesteradan ja yhtenä keltaisena salamana ne olivat yhtäkkiä syöksyneet ratsuinensa maneesiin, olivathan kisat tulossa lauantaina. Mä huutelin lähinnä turhia ohjeita, joille Minja ei voinut olla nauramatta ääneen ja sain etenkin Joannalta paljonpuhuvia katseita. Päätin säästää kilpakumppanit suuremmalta sabotoinnilta ja lähteä pikkuhiljaa ajelemaan kotiin päin.

Sinten kommentti

Kuulostipa kivalta estetunnilta Dapperin ja Halin kanssa! Ehdit tutustua myös Minjaan, aivan huikea juttu Kiva että kokeilitte hypätä erikoisesteitä – niitä kun ei ihan joka estetunnilla pääse hyppäämään. Hevostenkin on hyvä totutella tutussa paikassa ja seurassa uudenlaisiin esteisiin, ettei ne tule kisakentillä yllätyksenä.

Ihana tarina! Ripottelit sekaan juuri sopivan määrän huumoria ja pidit tekstin sopivan pituisena! Tätä lukiessa hymy nousi huulille monta kertaa Hauskat sanavalinnat ja vertauskuvat elävöittivät tarinaa. Loistosuoritus!

20,00v€ + papukaijamerkki, paljon onnea!

[Nelly]

Kisapatsastelua

Mä talutin ylvästä kisaoriani maneesista talliin onnentoivotusten saattelemana ja varmaan ensimmäistä kertaa sen hevosen elämässä se ei parhaasta tahdostaan huolimatta pystynyt näyttämään pystyynkuolleelta laamalta. Se tanssahteli mun vieressäni ja onnistui olemaan niin upea, että mun silmäkulmastani tipahti poskelle märkä kyynel. Mä en ollut ikinä rakastanut suunnilleen mitään tai ketään yhtä paljoa kuin tuota mammutinpoikasta, en kerta kaikkiaan mitään. Tuijotin Dapperia olkani yli ja ojensin käteni sen lihaksikkaalle kaulalle. Herkkä iho värähti kerran, mutta rauhoittui sitten totuttuaan kosketukseeni. Mä olin ihan hemmetin ylpeä ja onnellinen. Mä olin niin ylpeä ja onnellinen, että vajosin polvilleni Dapperin karsinan eteen pillittämään polvilleni. En hittoakaan välittänyt, vaikka meikit levisivät pitkin poskia, nenä valui räkää, kuola lensi suusta ja porukka ajatteli luultavasti mun kuuluvan hullujenhuoneelle.

- Hei Nels, onnee ihan hirveesti! Se oli… Hei Nelly, mikä sulla nyt on? Joanna kysyi huolestuneena ja polvistui maahan mun tasolleni.
- Mä oon vaan niin … niin … onnellinen . Se hevonen on muuttanut … mun elämäni, onnistuin rääkäisemään itkunpurskahdusten välistä. Joanna hymähti vähän, veti mut käsistä pystyyn ja otti mut tiukkaan halaukseen.
- Se näkyi tänään tuolla kisakentällä, hän hymyili ja ojensi taskustaan nenäliinan.

Mä tiesin, että nämä olivat vaan jotkut pienet tallikisat ja Dapperin kisaura jätti taakseen ties kuinka isoja ja hienoja kisareissuja. Nämä olivat kuitenkin meidän tokat kisat ikinä ja tällä hetkellä mikään ei merkinnyt mulle yhtä paljoa kuin se, miten se hevonen oli tänään toiminut mun kanssani ja kuinka yhtenäiseltä olennolta me oltiin tunnuttu. Kurkistin karsinaan, josta se otus katsoi mua korvat hörössä, vähän huolestuneen näköisenä. ”Varaanko sulle ajan psykiatrille?” se kysyi multa.

Sinten kommentti

Teit Dapperin kanssa loistosuorituksen miniestekisoissa! Voitto oli kyllä ehdottomasti ansaittu Kisoissa näki, että yhteistyönne on viime aikoina kehittynyt aivan huikeasti. Paljon onnea voitosta!

Lyhyt ja ytimekäs tarina! Kuvailit tunnettasi niin onnistuneesti, että tätä tekstiä lukiessa alkoi hymy nousta minunkin huulille! Ihana tarina kokonaisuudessaan, jatka samaa rataa!

12,40v€

[Sini]

24.1.2016 Rento kävelylenkki

"Äiti, ulkona on kauhee lumipyry, voitko sä viedä mut tallille?" huusin alakerrassa tiskaavalle äidilleni.
Äiti tais miettii selvästi, mitä vastata. Katsoin ikkunasta ulos. Joo. Olisin mäkin miettinyt, lähteäkö ajelemaan tallille lumeen hautautuneella autolla...
"Mmm... No okei, tämän kerran", äiti huudahti alakerrasta.
Loikkasin sängyltä ylös heti, kunnes äidin muka-niin-vakava ääni pysäytti mut.
"Sillä ehdolla, että käyt kaupassa tallireissun jälkeen. Koiranraksut tai vehnäjauhot tuskin kuuluu sun lempiruokiisi..?"
Huokasin. Mut joo, ruokaa olis tosin ihan mukava saada!
"Okei sitten."
Puin tallivaatteet päälleni ja vetäisin ylle vielä pipon sekä hanskat. Avasin jännitystä pihisten ulko-oven. Niin mahtavaa nähdä oma hoitohevonen! Kävelin kauniisti kimmeltävien hankien läpi äidin autolle. Avasin oven, joka oli jäätynyt melkein kiinni. Kun tuulenpuuska puhalsi pihamme yli, lunta tipahti kuin tuiskuna auton katon päältä maahan. Jännitin tallille menoa. Ei, Dapperia en jännittänyt, vaan talliporukkaa. Jos kukaan ei tykkäis mun kaltaisesta tallilaisesta? Miljoonia kysymyksiä laukkasi mieleeni kuin pukitteleva villihevoslauma. Lopulta karkotin kaikki negatiiviset ajatukset. Miten jokin voisi mennä pieleen, kun vastassa olisi joka tapauksessa heinältä tuoksuva hevospoppoo, jotka eivät ajattelisi uudesta tallitytöstä mitään! Kun äitini saapui vihdoin ja viimein autolle, istahtaen ratin taakse, jännitys palasi, mut sellasena mukavana kihelmöintinä, ei sellasena, jossa dumbot lentelee vatsassa.

Äiti kaartoi autolla Metsälammen parkkipaikalle.
"Heippa!" huikkasin äidille.
"Moikka, pidä hauskaa!" äiti moikkasi hymyillen.
Hyppäsin autosta ulos ja vilkutin vielä äidille. Ennen auton oven avaamista nappasin tallikassini pelkääjänpaikan lattialta. Kun hyppäsin autosta ulos, viileä talvikeli otti mut pehmeästi vastaan. Hiukseni lentelivät vastatuulen mukana naamalle, tai ainakin yrittivät. Pyyhkäisin ruskeat hiussortuvat takaisin korvien taakse. Meinasin jo innostuksissani lähteä juoksemaan tallille, kunnes muistin tallin säännöt. Hidastin kiusaantuneena tahtini rauhallisemmaksi. Pakkaslumi narskui kenkieni alla. Kun katselin tallia kohti kävellessäni ympärilleni, näin Metsiksen sijaitsevan lammen rannalla. Lampi oli jäätynyt, ja saanut pienen lumipeitteen päälleen. Ilma oli mitä mainioin maastolenkkiin - päätin siis käyväni Dapperin kanssa metsälenkin maasta käsin. Metsälammen maastot ainakin olivat tuttuja, olin seikkailut eskari-ikäisenä kaverini kanssa Metsiksen läheisissä metsissä. Kun saavuin tallin ovelle ja avasin sen, olin törmätä tutunnäköiseen turpaan. Dapper! Jäin oitis silittelemään kaunista oripoikaa, joka nautti hellyydenosoituksista täysin mitoin. Se nojasi päätänsä rintaani vasten, runko nojautui karsinan seinään. Kävelin oven vierestä Dapperin karsinan oven eteen. Hallakonkimo seurasi perässäni. Pörrötin harmahtavaa harjaa kevyesti.
"Dapper... Mä oon sun uus hoitaja", kerroin leppoisalle hevoselle.
Huomasin varustehuoneen sijaitsevan pilkullisen hevosen karsinan vieressä. Kävelin harjapakin toivossa varustehuoneen/toimiston ovelle ja avasin sen. Nahkan tuttu haju leijaili sieraimiini, mukanaan lievä hevosentuoksu. Löysin harjapakit hevostauluilla koristellun seinän vierestä. Löysin hetken etsinnän jälkeen harjapakin, jota koristi nimimerkki "Dapper".  Otin kyseisen pakin kahvasta kiinni ja kannoin sen satulahuoneesta ulos. Kotoisan valjashuoneen viereisen karsinan asukki paljastui Leeviksi. Taputin pari kertaa Leeviä kaulalle, kunnes matka jatkui Dapperin karsinalle.

Poimin harjapakista kovan harjan, jolla aloin sukia Dapperin silkinpehmeää karvapeitettä. Dapper nuokkui puoliunessa, joten sain tehtyä harjausurakan rauhallisissa merkeissä. Tallin vasemmalta seinustalta lähti portaat ylöspäin. Ylhäältä kuului kikatusta ja vaimeaa juttelua.
"Onkos siellä taukotupa, Dapper?" kyselin hoitsultani harjauksen lomassa.
Harjasin huolella myös jalat, vaikkei koko hevosessa ollutkaan likaa melkein yhtään. Kun olin siirtymässä oikean puolen harjaukseen, alkoivat puuportaat tömistä. Käänsin katseeni Dapperin karvapeitteestä portaisiin. Dapperkin katsahti portaita kohti korvat hörössä, valpas katse silmissä. Kun se huomasi tulijan olevan sille tuttu, aloitti se taas nuokkumisen. Rauhalliset hevoset olivat mun makuun. Olin itsekin aika kärsivällinen, tarvittaessa kuitenkin energinen. Kun olin saanut harjattua toisenkin puolen, oli aika siirtyä kavioiden putsaamiseen. Dapper nosti kavionsa kiltisti ylös. Jouduin koputtelemaan aikani tilsoja irti, olin jo epätoivon partaalla, kunnes kuulin tervehdyksen orin karsinalta. Tajusin tulijan olevan sama tyttö, joka oli laskeutunut tallivintiltä portaat alas.
"Moi! Tota... Voisitko sä auttaa Dapperin tilsojen irti koputtelemisessa?" kysyin.
Epäröin hetken. Olisko mun sittenkin pitänyt olla vaan hiljaa..?
"Joo, voin mä! Mun nimi on muuten Vilja, oon täällä hoitajana. Sä?" hymyilevä tyttö esittäyti.
Dapperkin nuuski kiinnostuneena Viljaa. Löytyisiköhän hänen taskuista kenties jotain hyvää? Pian oriin kiinnostus kuitenkin lopahti.
"Mä oon Sini. Alotin täällä tänään Dapperin hoitajana."
Vilja nyökkäsi ja astui Dapperin karsinaan. Tyttö piti orin jalkaa ylhäällä, kun mä hakkasin sen kavioita melkein täydellä voimallani. Dapper ei kuitenkaan ollut siitä moksiskaan, joten lopulta kaikki neljä kaviota olivat puhtaita.
"Mä ajattelin käydä pienellä maastolenkillä. Voitko sä tulla mukaan?" kysyin Viljalta ja kiitin myös avusta.
Vilja mietti hetken.
"No juu, enköhän mä kerkeä ennen kotiinlähtöä. Nyt on vielä valosaa, joten mennään vaan! Käyn nopeesti hakemassa Leevin."
Rapsuttelin Dapperia. Saisimme siis kaveriksi Leevin, jota olinkin jo rapsutellut.

Dapper seisoi tallipihalla korvat pystyssä. Silittelin sen lihaksikasta kaulaa odotellessamme Leeviä, joka saapuikin taluttajan perässä muutaman minuutin kuluttua.
"Mikä reitti mentäis?" kysyin Viljalta, joka oli lähtenyt ilmeisesti reissuun myöskin maastakäsin.
"Hmm... Jos käveltäis laukkapellon kautta isoa tietä pitkin Pirunmetsään, josta palataan Metsikseen?" Vilja ehdotti.
"Okei! Siinä tuleekin sitten itsekin kuntoiltua!"
Lähdimme matkaan niitä näitä rupatellen. Rauhallisesti kävelevä Dapper sai kävellä melko pitkän narun päässä laukkapellolle. Kävelimme ojanpenkkaa pitkin Mansikkapolun alkuun asti.
"Käännytään tästä Pirunmetsää kohti. Saadaan kävellä laitumia pitkin, joilla ei tosin nyt ole hevosia", Vilja virnisti.
Matkamme sujui kokonaisuudessaan leppoisissa merkeissä. Kun pääsimme lumihankien läpi Pirunmetsän reunalle, Dapper pisti makaamaan.
"Hei! Poika! Mikä sulle tuli?" hätäännyin.
Katsoin kauhunsekaisesti Viljaa. Onnekseni Dapper ei ollut saanut ähkyä tai muutakaan sellaista, vaan se kävi piehtaroimaan. Katselin hymyillen, miten lumi pöllysi ison hevosen kieriessä maassa. Vilja taputteli vieressämme Leeviä. Kun Dapper nousi ja ravisteli itsensä, saimme kaikki kiitettävät lumipesut. Leevi näytti hämmästyneeltä, kun lunta oli niin pölähdellyt. Puistelin itseni nauraen kevyesti. Huiskin kädelläni vielä viimeisetkin lumihiutaleet Dapperin karvasta.
"No niin, jatketaanko matkaa?"
"Joo!"
Jatkoimme kävellen Pirunmetsän läpi. Samoilimme siellä täällä, katsellen erilaisten eläimien jälkiä. Bongailimme esimerkiksi jäniksen jälkiä, yllätykseksemme myös ilveksen. Lumihanki oli kasvanut melko suureksi, mutta saimme tarvottua sen läpi. Kymmenisen minuuttia kävelyä, ja olimme taas perillä tallilla.
"Mukava lenkki!" Vilja kommentoi.
Nyökkäilin hyväksyvästi, painaen pusun Dapperin samettisen pehmeälle turvalle, jonka karvoille oli ilmaantunut suloinen huurrekuorutus. Kengät lunta täynnä oli mukava päästä tallin lämpöön!

Rapsuttelin Dapperia sen omassa karsinassa. Kello lähestyi ruokinta-aikaa, joten ori saisi jäädä sisälle. Juuri, kun olin ajatellut ruokinnan lähestyvän, ruokkija tuli paikalle.
"Moikka! Oletkin uusi kasvo, varmaan Sini? Oletko saanut jo kaappisi avaimen? Olen siis Metsiksen omistaja, Sinte", sain heti kuulla Sinteltä.
"M-moi! Jaa, en ole saanut. Oon kyllä Sini", sanoin hitusen epävarmasti.
Sinte huomasi ujouteni, joten hän näki parhaaksi vain hymyillä ystävällisesti avaimen tarjottuaan.
"Viepä tallikassisi kaappiin, voit sen jälkeen tulla antamaan Dapperille rehut."
Hölkkäsin kevyttä vauhtia kotoisasti natisevat portaat ylös tallivintille, jossa oli rivi kaappeja sekä hoitajalauma. Glunks. Olin jo vähällä peruuttaa pois. Ihmisiä! Olin ujo, enkä tosiaan puhunut mielelläni vieraille. Nielin kuitenkin pelkoni ja astelin rohkeasti sisälle taukotupaan.
"Moi! Ootko uus hoitaja? Olen Minkki, hoidan Majuri-nimistä hevosta, joka asuu Dapper-nimisen hepan vieressä", yksi tallilaisista esittäytyi hieman ujolla äänensävyllä.
"Öm... Hei! Olen Sini, ja hoidan juuri Dapperia", kerroin.
"Okei! Kiva. Tuo tuossa on Silja, tuo taas Mia", Minkki esitteli muutkin, jotka tervehtivät mua iloiseen sävyyn.
Hymyilin kaikille. Avasin avaimellani lukollisen kaappini auki, jonne ängin reppuni, joka pullotti tavaraa.
"Mä meen nyt auttamaan Sinteä ruokinnassa, heippa!" hymyilin talliväelle.
Sain kaataa Dapperille kaurat, heittää sille heinät & pilkkoa porkkananpalasia ruokakuppiin. Vilja auttoi Leevin ruokinnassa. Katseltuani Dapperin ruokailua pidemmältä, oli jo aika lähtee kotiin. En olis halunnut jättää Metsistä päiväksikään, mutta huomenna voisi palata!

one, Dapper & Sini ♥

Sinten kommentti

Ihana kuulla että ensitutustumisesi Dapperiin ja Metsikseen sujui hyvin pääsit myös tutustumaan muihin tallilaisiin. Ai Metsiksen alue on sulle entuudestaan tuttua? Onpa kiva! Sähän voit sitten paljastaa meille sellaisiakin reittejä ja paikkoja, joista me muut tallilaiset ei vielä tiedetä! Toivottavasti löydät Metsiksen porukasta paljon uusia kavereita ja yhteistyönne Dapperin kanssa lähtee hyvin käyntiin

Pitkä ja pääosin virheetön tarina! On mukavaa kun elävöität tekstiä kuvailemalla omia fiiliksiäsi uudesta tallipäivästä ja hoitohevosesta. Lisää ympäristön kuvailua, jos haluat tehdä tekstistä vieläkin elävämpää. Erinomaista, jatka samaan malliin! En löytänyt korjattavia kielioppivirheitä.

17,30v€

[Sinte]

Sinten kouluvalmennus 1.2.2016 (Sini & Dapper)

Dapper kaahotti kun viimeistä päivää, eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että vasen jalkasi paukutti kylkeen ja kannusti Dapperia lisäämään vauhtia entisestään! Seuraavalla kerralla sidon nilkkasi satulavyöhön! Lopputunnista meno onneksi rauhoittui, ja sait rauhoitettua myös levottoman jalkasi ihan kiitettävästi. Pohkeenväistöissä siitä oli vain hyötyä Ei vaineskaan, pohkeenväistöt sujuivat teiltä hyvin! Myös laukkatyöskentely oli energistä ja tarmokasta: laukka polki loistavasti. Tällaisesta laukasta olisi loistavat mahdollisuudet lähteä harjoittelemaan laukanvaihtoja! Koeta muistaa pitää levoton jalkasi paikoillaan, sillä se ei helpota sinua energisen hevosen kanssa työskentelyssä. Istuntasi oli suora ja ryhdikäs, oli mukavaa huomata kuinka joustavasti mukauduit Dapperin askellajeihin! Erinomaista. Seuraavalla valmennuskerralla vieläkin paremmin, eikös niin! Kiitos osallistumisesta, toivottavasti sait vinkkejä matkaasi

Linkki valmennukseen

[Sini]

6.2.2016 Liukastelua tallipihalla ja komea ilmalento

Luistelin Metsistä kohti jäisillä teillä, talviratsastuskengilläni. Korvissani soi nappikuulokkeiden kautta Adelen uusimman levyn biisejä. Sammutin kuitenkin mp3:seni, kun saavuin jäisen tallipihan kautta päätallin ovelle. Avasin jo tutuksi käyneen, kotoisasti narahtavan oven. Sitten mä kävelin suorinta tietä Dapperin karsinalle. Se söi siellä päiväheiniään kaikessa rauhassa, eikä kiinnittänyt muhun juuri mitään huomiota. Kävelin siis suoraa päätä kaapeille, joiden luona oli joukko hoitajia. Toisin sanoen mulle jo tutut Vilja ja Minkki, koulun kautta tuttu Janella & yksi tuntematon.
"Moi!" tervehdin kaikkia.
Sain Viljalta, Minkiltä ja Janellalta iloisen tervehdyksen, mutta ujommanpuoleinen tyttö pysytteli hiljaa, kunnes Janella tökkäsi häntä kyynärpäällä kevyesti.
"Öm... moi?" yritin tehdä blondin, harvinaisen kauniin tytön kanssa tuttavuutta.
Hän mutisi jotain itsekseen.
"Joo, siis tuossa on Viivi, mun kaveri, jonka toin tänään tallille. Viivi on vähän ujo", Janella kertoi vähän kiusaantuneena.
Nyökkäsin vaisusti, karaten suorinta tietä kaapeille. Juuri tollaset kiusalliset tilanteet ei oo ihan mun makua. Tungin pääni sotkuiseen kaappiin, josta sain jotain kautta poimittua esiin kypäräni ja muut ratsastusvarusteet, jotka pukaisin nopeaan tahtiin päälleni.

Kipitettyäni portaat alas, oli Dapperin harjauksen vuoro. Hallakonkimo oli kerennyt jo mutustaa ruokansa loppuun, ja kolisteli vaativasti karsinan ovea.
"Dapper, loppu", kehotin oriitta.
Dapper lopetti turhanpäiväisen kolistelunsa heti, ja alkoi sen sijaan nuolemaan seiniä söpösti.
"Dapsukka, pieni höppänä", mutisin sille.
Silittelin hoitsuni sametinpehmeää turpaa hetken, kunnes menin hakemaan harjapakin. Harjapakin haettuani Vilja kolisteli portaat alas, suunnaten Leevin karsinalle.
"Moi taas", tyttö tervehti pikaisesti.
Emmin vähän, lopputuloksena vetoketjulla kiinni sidottu suu. Asettelin hakemani harjaboksin Dapperin karsinan eteen ja aloin harjaamaan pojuani, joka ei pistänyt harjauksesta lainkaan pahakseen, vaan pikemminkin nautti kaikesta ylimääräisestä huomiosta. Kun hoitotuokio päättyi kavioiden putsauksen jälkeen, antoi Dapper mojovan, heinäisen pusun naamalleni.
"Hassu", supatin sille ystävällisesti.

Kun Dapper oli varustettu, talutin sen maneesiin, jossa ei ollut tällä hetkellä tunteja. Ajattelin mennä jotain ihan kevyttä kouluhumputtelua, se hauskin, esteet, sitten myöhemmin. Taluttaessani Dapperia tajusin kiinnittää huomiota kauniiseen ympäristöön. Suloinen, jäätynyt lampi, mäntymetsä, joka kukoisti vihertävänä havupuista. Jalkojen alla rapisevat, syksyiset lehdet olivat kauniita, vaikkeivat nyt ihan tuoreita... Pian hiirenkorvatkin puhkeaisivat puihin, joiden kautta koko tallin ympäristö olisi kauniiden, vihertävien koivujen peitossa. Kun saavuin maneesille, avasin sen oven, joka ei uutuuttaan narahdellut lainkaan. Talutin Dapperin kuin kaartoon, täl kerralla me oltiin vaan iha kahestaan. Ilman valvovaa silmää tai mitään muuta, vaan me kaks, ei häiriötekijöitä, muttei myöskään opastajaa. Kun käsin Dapperin pienellä pohkeen painalluksella liikkeelle, pidin heti huolta, ettei levoton jalkani liikkuisi. Dapper auttoi asiaa niin, ettei sillä ollut paljoakaan ylimääräistä energiaa, vaan se yritti hakeutua heti ohjat otettuani kuolaimelle.

Maneesin hiekka pöllysi Dapperin ravatessa pää pystyssä ympäri maneesia. Haaveet rennosta hevosesta oli kadonnut, kun puluparvi oli lehahtanut maneesin uumeneista lentoon. Pian ratsuni heitti mojovan pukin, ja lensin kaulalle. Roikuin Dapperin sileässä, tähän tilanteeseen sopimattomassa harjassa parhaani mukaan, kunnes Dapper räjähti. Onnistuin kampeamaan itseni takaisin satulaan kovasta vauhdista huolimatta, mutta Dapperin kylkeä paukuttava, jalastani lähtenyt jalustin ei auttanut "ptruuu"-huutoja. Lopulta luovutin, ja valuin maneesin hiekkaan. Kuului inhottava tömähdys, kun tupsahdin kyljelleni maahan. Dapper ei siitä ainakaan rauhoittunut, vaan jatkoi säikähtänyttä menoaan silmät pyörien. Se katseli puluja pelästynyt katse silmissään, sieraimet puuskuttaen. Mä taas makasin myttynä kaiken alla. Päätä kivisti, vääntynyttä nilkkaa jyskytti & kylkeä pisteli. Pian maneesin ovi avautui, ja Dapper sai pierupukkikohtauksen, talloen melkein päältäni. Onneksi vain jalka jäi alle. Joskin jalka rasahti ikävästi, taju meni. Vaivuin tiedottomaan horrokseen. Kuulin sieltä täältä huutoja, mutta en saanut kurkustani ääntäkään. Sitten mä en enää edes yrittänyt, vaan annoin silmien sulkeutua ja tajun mennä miten haluskaan. Tunsin vain polttavan kivun, vaikken nähnyt sumean kyynelpeitteen läpi mitään. Ajatukseni meni sekaisin, en pystynyt hetken päästä enää ajattelemaan kipuakaan, en mitään. Sen hetken jälkeen silmissä sumeni kokonaan, edes naamalleni ilmaa suloisesti puhkuva Dapper ei päässyt ajatuksiini.

Mä näin jotain unta. Laukkasin Dapperilla metsien läpi, ilman mitään varusteita. Mun pastellinvihreä mekko liehui suloisesti tuulessa, joka suhisi korvissamme. Kävyt ja kaikki muu jäi allemme, Dapperin jylistäessä kovaa vauhtia kohti jotain punertavanmustaa. Lopulta menninkäiset väistyivät tieltämme, kun lensin. Lensin.

Heräsin jostain valkoisesta huoneesta, jonka kirkas loisteputki valaisi inhottavasti silmiäni. Vierelläni näkyi valkopukuinen lääkäri, vanhemmat ja Sinte, kaikilla huolestunut ilme kasvoillaan.
"Dapper", mutisin hiljaa.

Dapper & kepeillä kävelevä Sini 2hm

Sinten kommentti

Heippa Sini! Anteeksi että vastaus on kestänyt. Metsiksen hepat viettivät talvilomaa hoitajatoiminnasta (ja mä pientä taukoa siinä ohella) 10-19.2. Nyt palaillaan taas normaaliin arkeen hoitsujen kanssa

Voi että! Miten siinä nyt niin kävi Suhun taisi sattua aika pahasti, mutta onneksi kaikki on korjattavissa. Pelästyin kyllä tosi paljon kun kuulin Locilta mitä oli käynyt, ja ambulanssi kaartoi Metsiksen pihaan. Toivottavasti pääset pian kepeistä eroon ja takaisin hevostelun pariin!

Oikein mielenkiintoinen ja taidolla kirjoitettu tarina! Osasit kuvailla upeasti maneesissa sattunutta haaveria ja heräämistä sairaalasta. Tämä on papukaijamerkin arvoinen suoritus!

20,20v€ + papukaijamerkki, paljon onnea!!

[Alexandra]

Dapperin vierellä - viimeinkin

Ilo kupli sisälläni, kun kävelin kohti Metsälampea. Pääsisin vihdoinkin tallille! Muistelin viimeisintä tallikäyntiäni hymyssä suin. Oli ollut kylmää, ja kaikkien suut olivat loksahtaneet auki työntyessäni sisään toimistoon kantositeeni kanssa. Lumilautailu oli mahtavaa ja hauskaa, mutta siinä oli varjopuolensakin. Olin kuitannut kysymykset toteamalla, että suorituspaikat kannattaa tsekata kunnolla ennen temppuilua, vaikka olisikin laskenut niistä vasta edellisenä päivänä. Muuten saattaisi huomata erheensä vasta muutaman metrin ländin yläpuolella ja joutua uhraamaan solisluunsa opettelulle.
    Pyöräytin olkapäätäni mietteissäni muutaman kerran. Kipeähän se oli, mutta saisi luvan välttää, polte tallille alkoi olla jo sen verran kova. Kävelin muutamat viime metrit tallin ovelle reippaasti, ja työnnyin sisään.

Olin lähes heti törmännyt Sinteen, jonka kanssa olin sopinut juoksuttavani orin. Dapper nojaili juuri nyt unisena karsinan seinää vasten, minun nyhtäessäni siltä talvikarvaa irti. Aloin tosin epäillä, että kyseessä oli oriin normaali olotila, joka olisi mukavaa vaihtelua yliaktiivisten hevosten joukossa, joihin yleensä tykästyin. Heitin juoksutusvyön Dapperin selkään ja kiristin sen varoen kipeää olkapäätäni. Napsautin sivuohjien päät yhteen sään päälle alkuverryttelyn ajaksi, ja suuntasin kentälle.
    Yksi parhaista asioista keväässä oli nähdä hevosten reaktiot ensimmäisiä kertoja ulkona ratsastaessa pitkän maneesikauden jälkeen. Kuten muutkin, Dapperkin oli selkeästi energisempi ja alkuun jopa kyttäili kentän laitoja. Muutaman kierroksen jälkeen ori kuitenkin rentoutui ja alkoi liikkua letkeästi selkänsä yli. Liikuin kokoajan ympyrän mukana käyttäen lähes koko kenttää ja väistellen muutamia lammikoita.
    Olin valmis noin puolen tunnin jälkeen, juuri parhaaseen aikaan, sillä Minkki ja Majuri saapuivat juuri aloittelemaan koulutreeniä. Vaihdoimme nopeat kuulumiset, jonka jälkeen kävin pesemässä ei-enää-niin-harmaan Dapperin takaisin harmaaksi Dapperiksi. Heitin orille selkään fleecevuorillisen sadeloimen ja jätin sen tarhaan syömään heiniä.

//Aika tynkä, yritän ehtiä satuilla pidemmin taas lähiaikoina

Sinten kommentti

Ihanaa kun vihdoin pääsee ratsastamaan ulkokentälle pitkän maneesikauden jälkeen! Kentän pohja on kyllä toisinaan aika velliä, ja silloin kannattaa suosiolla siirtyä maneesiin, jos ei halua pestä koko hevosta korvista hännänpäähän. Olikin hyvä idea aloittaa kentällä työskentely ihan vain juoksuttamalla Dapperia. Uskon että sillä oli hirmuisesti energiaa! Sitä se kevät tekee

Kiva pikkutarina! Virheitä en löytänyt, ja teksti oli kaikin puolin mukavaa luettavaa. Hyvä hyvä! Hirveästi korjattavaa mulle ei siis jäänyt.

13,50v€

[Sinte]

Alinan koulutunti 22.4.

Apr 22, 2016 8:51:36 GMT 2 Vilja said:

Alinan koulutunti 22.4.

Pitkästä aikaa olin ilmoittautunut tunnille Metsiksellä. Tällä kertaa oli vuorossa Alinan pitämä koulutunti, joten odotin jännityksellä, millaisen tunnin minulle uusi opettaja pitäisi. Tallille saavuttuani ryntäsin heti katsomaan, minkä ratsun Alina oli minulle valinnut.
"Dapper", sanoin ääneen lukiessani listasta oman kohtani. En muistaakseni ollut ennen ratsastanut kimolla orilla, vaikka muuten hevonen olikin tullut tutuksi tallihommia tehdessä. Koska aikaa ei ollut hukattavaksi, lähdin heti hakemaan Dapperia sisälle varustettavaksi.

Kun ori oli puunattu ja varustettu, Alina saapui juuri sopivasti tiedustelemaan, olisimmeko kohta valmiita.
"Kyllä vain", ilmoitin napsauttaessani kypärän leukahihnan kiinni ja vedin ratsastushanskat käsiini. Talutin Dapperin kentälle, jolla tunti pidettiin, ja nousin selkään. Olin kuullut, että ori on melko reipas ratsastettava esteillä, mutta ainakin alkukäyntien aikana se ei kiirehtinyt minnekään. Alina tuli siirtämään jalkojani paremmalle paikalle, kun ne meinasivat valua hieman liian eteen. Myöskään kyynärkulma ei ollut ihan kunnossa, vaan pitkin ohjin käveleskellessämme kätenikin roikkuivat rennosti sylissä.

Alkuverryttely sujui mukavasti. Ravissa tehdyt temponvaihtelut olivat hyvää treeniä herättelemään hevosia ja herkistämään niitä pohkeelle. Siirryimme alkuravien jälkeen tunnin tehtävään, jossa piti ensiksi tehdä pohkeenväistöä ja lopuksi nostetaan laukka. Dapper väisti kuuliaisesti, vaikka ensimmäisellä kerralla sen takajalat eivät astuneetkaan kunnolla ristiin. Keskihalkaisijan keskellä tehtävä voltti onnistui helposti, mutta seuraavaksi oleva laukkaosuus tuotti hankaluuksia.

Aluksi nostin pari kertaa aina sen toisen laukan, minkä olin ennen nostoa sanonut. Jos kerroin nostavani vasemman, nostin lopulta oikean ja toisin päin. Alina antoi laukkaosuuteen ohjeita minkä kerkesi, ja lopulta sain sen onnistumaan. Dapper laukkasi reippaasti, mutta oli kuitenkin helposti hallittavissa, vaikka esteillä meno oli kuulemani mukaan vähän toisenlainen.

Loppuraveissa jalustimet nostettiin kaulalle ja jouduimme harjoittelemaan keventämistä ilman niitä. Vaikka en pidäkään kyseisen kaltaisista tehtävistä, sujuivat kevennysharjoitukset silti yllättävän jouhevasti. Ehkäpä olenkin kehittynyt edes tasapainoltani, vaikken olekaan tunneilla käynyt vähään aikaan. Kun Alina ilmoitti, että saimme siirtyä loppukäynteihin, olin minä ja varmaan muutkin tuntilaiset siitä kiitollisia. Dapperkin vaikutti tyytyväiseltä, kun sai pitkät ohjat, ja se venytti kaulaansa pitkälle eteen-alas. Minä tiesin jo etukäteen, että seuraavana päivänä lihakset olisivat hellinä, mutta olin silti hyvin tyytyväinen päästyäni taas ratsastamaan valvovan silmän alle.

16,70v€ + tarina-, tunti- ja tapahtumamerkintä Terkuin Sinte

Alinan tuntikommentti:

Olen ylpeä sinusta, oli ensimmäinen kerta Dapperilla ja sait sen menemään suhteellisen hyvin ensimmäiseksi kerraksi. Sinulla on tosiaan turhan edessä jalat, jonka takia pohjeapu meinasi välillä heilahtaa edestä taakse eikä se tullut linjassa kylkeen. Kyynerkulmaa ei tarvitse paljoa muuttaa, ehkä ihan vähän taaemmas. Lisäksi huomasin sinun ratsastavan liian pitkillä ohjilla välillä. Alkuverryttelyissä vauhtia oli turhan paljon, jäit turhaan vetämään ohjasta etkä ottanut selkeitä lyhyitä pidätteitä. Tehtävässä itse väistö ei meinannut aluksi sujua. Dapper teki sen etujaloilla, eikä kaikilla jaloilla. Sanoinkin sinulle monesti, että väistö tehdään koko hevosella ei puolikkaalla. Laukka ei meinannut myöskään sujua, mutta loppuvaiheessa nostot olivat huikean hyviä. Selkeät avut ovat tärkeät, joten niitä voisit treenailla. Älä tee turhia apuja. Loppuravit näyttivät kauniilta menolta muuten, mutta ehkä enemmän voisit nostaa leukaa. Iso kiitos osallistumisesta! Toivottavasti jatkossakin haluat osallistua tunneilleni

[Alexandra]

Case Lampi

"Done, done, done, viimeistelyä vaille valmis, done..." mutisin itsekseni selaillen to do-listaani. Ilokseni totesin sen olevan niin tyhjä, että kerkeäisin tallille. Viime aikoina iltani olivat menneet lähinnä koulujuttujen, Netflixin ja koirien parissa, mikä harmitti minua suunnattomasti. Laitoin musiikit pois ja vihelsin Merrin ja Pippinin luokseni, vaikka lähtöni kyllä myöhästyikin kun en löytänyt avaimiani ja totesin Merrin varastaneen ne.

"Moromoro", tervehdin Sinteä astuessani sisään talliin.
"Hei Alex!" Sinte vastasi, kun koirat syöksyivät hänen jalkoihinsa kerjäämään huomiota.
"Isompi on Merri ja pienempi Pippin, komenna ihan rauhassa", ohjeistin muita tallilaisia koirieni suhteen ja lähdin etsimään kypärääni ja Dapperin suojia.
"Mitä suunnitelmissa?" Vilja kysäisi kaivellessani suojia Dapperin harjakorista.
"Mä meinasin ihan vaan lähtee käyntimaastoon ilman satulaa koirien kaa ja ehkä käydä kahlaan sen jälkeen, feel free to join us."
"Melkeen vois, mutta mä oon pakoillut koulutreeniä helteiden takia ihan liian pitkään, pakko treenata sitäkin", Vilja totesi ja otti Leevin koulusatulan matkaansa. Nappasin vielä Dapperin suitset mukaani telineeltä, ja suuntasin Dapperin tarhalle tavarat mukanani, sillä en jaksanut tuoda sitä karsinaan suojitusta ja suitsimista varten.

"Yy, kaa, koo", laskin ja ponnistin itseni orin harmaaseen selkään pallin päältä. Pudistelin enimmät karvat reisiltäni ja kiskoin Dapperin pois heinäkärryiltä, jonne se oli päättäväisesti marssimassa. Hetken pohdiskelun jälkeen päädyin menemään lammen kiertävän Harjulenkin. Käskytin koirat mukaani lantalan ah-niin-ihanasta buffetista ja käänsin harmaan orin kohti metsää.

Olin tuskastellut koko lenkin ajan lisääntyvien ötököiden ja karkailevien koirien kanssa, joten lammen rantaan ja uittopaikalle pääsy oli tervetullut helpotus ahdinkooni. Taitoin läheisestä puusta oksan, heitin sen koirille lammen keskelle ja totesin tyytyväisenä molempien ampaisevan sen perään. Dapper oli yhtä tasainen kuin aina, ja käveli suoraan lampeen. Kun vettä oli yli orin polvien, se teki tenän ja juurtui paikoilleen. Kun pyysin sitä liikkumaan, Dapper alkoi kauhoa vettä etusillaan. Vaikka olinkin heittänyt talviturkkini jo aikoja sitten, vesi tuntui silti jäätävän kylmältä. Muutaman minuutin kuluttua olin aivan märkä ja mieleni teki kiljua orille, jota yritykseni liikkua johonkin suuntaan eivät kiinnostaneet.
"Tarttetko apua?" kuului jonkun ääni rannalta ja ilokseni havaitsin Viljan ja Sinten rantasaunan nurkalla.
"No joo, tää juurtui tähän eikä liiku ja mä oon läpimärkä ja haluan vain kiljua", puuskahdin harmistuneena.
"Jep, me kuultiin sun ääni tallille asti ja ajateltiin tulla tsekkaamaan mikä on", Sinte kertoi. "Mutta mä en kyllä ole tulossa sinne kiskomaan sitä pois, vesi on liian kylmää."
"Hyppää alas ja taluta se", Vilja totesi rapsuttaen Pippiniä leuan alta.
"Mähän en luovuta, me tullaan täältä pois mä selässä. Ja se lopetti jo räiskyttämisen", totesin. Ori oli siirtynyt leikkimään vedellä suunsa kanssa. "Joskin mun täytyy ehkä ostaa Dapperille uudet suitset, nää on nii märät jo nyt ja ihan siitepölyssä ja ties missä liassa."
"Mitä te täällä meluatte?" Tuire huusi tullen harjulenkiltä Majurin kanssa.
"Dapper jäi tohon ja jos Alex komentaa se vaan räiskyttää ja toi yks on liian jäärä tulemaan alas", Vilja tiedotti lievästi hu*neena.
"Tää vois muuten tulla Majurin perässä, jos sä tuut tohon viereen ja kävelet takasi rantaan", ehdotin Tuirelle, joka suostui. Pian Majuri olikin jo vedessä ja Dapper huomattavasti yhteistyökykyisempi kuin minuuttia aiemmin. Pienen suostuttelun jälkeen pääsimme rantaan ja takaisin talliin, jonne jätin Dapperin kuivatusloimen kanssa.

//Yh kuinka ruosteessa mä olen

Sinten kommentti

Ou nou! Dapper olisi varmaan jäänyt lutraamaan vedellä koko loppupäiväksi, ellei Tuire ja Majuri olisi sattuneet samaan aikaan paikalle! Uittaminen on mukavaa ja virkistää hevosia lämpimällä säällä, mutta on se vesi kyllä aika viileetä jos sinne sattuu vahingossa tipahtamaan!

Hauska kokonaisuus! Dapperin jumittuminen veteen nosti hymyn huulille, ja loppuratkaisua jäi lukemaan tarinasta innolla! Teksti oli kokonaisuudessaan mukavaa luettavaa. Ihanaa kuvailua! En löytänyt tarinasta kuin yhden kielioppivirheen:

to do-listaani
-> to do -listaani
-> välilyönti ennen viivaa tulee siksi, koska yhdyssanan alkuosassa on kaksi eri sanaa (to do). Jos sanoja olisi vain yksi, välilyöntiä ei tulisi ollenkaan.

18,60v€

[Rebely]

Tutustuminen

Saavuin Metsälammen Ratsutallille aikaisin aamulla. Ilma oli kolea ja pelloilla näkyi vielä ohut kerros usvaa. Saatoin erottaa laitumelta muutamia nelijalkaisia hahmoja, jotka seisoivat lähellä toisiaan.

Tallipiha oli lähes autio. Tunnistin jo kauempaa Sinten sekä Minkin, jotka kärräsivät rehuja karsinasta toiseen sivutallissa. Huikkasin tervehdykset kummallekin ja jatkoin matkaani kohti laitumia. Vaikka Dapper olikin asustanut Metsälammessa jo lähes vuoden, en ollut ehtinyt itse kunnolla tutustua alueeseen muutamaa maastolenkkiä lukuun ottamatta. Ehdin pyöriä ympyrää pidemmän aikaa ennen kuin löysin oikean laitumen, jossa Hurmos, Majuri ja Dapper seisoskelivat uneliaan näköisinä.

Sain raahata oria perässäni koko matkan päätallille. Ruohotupot ja lehtikasat kiinnostivat Dapperia selvästi enemmän kuin edessä oleva maastolenkki. En kuitenkaan lannistunut, vaan vein orin karsinaansa ja lähdin etsimään sen varusteita. Toimiston ovella törmäsin jälleen Minkkiin.

- Huomenta, sanoin hieman tönkösti.
- Hyvää huomenta! huudahti Minkki ja tökkäsi minulle käteen kupillisen tuoretta kahvia.
- Näytät hieman väsyneeltä, joten tässä hieman energiaa tulevaan päivään.
- Kiitos, sopersin hämmentyneenä. Kahvi lämmitti mukavasti viileässä syysaamussa, vaikka tallirakennus olikin hyvin lämmitetty.
- Dapperin satula ja suitset löytyy tuolta vasemmalta, Minkki ilmoitti. Tuijotin sormen osoittamaan suuntaan ja näin tutut varusteet seinällä. Horaisin kahvini kertaheitolla ja kävin nappaamassa Dapperin suitset matkaani. Kiitin samalla Minkkiä avusta ja kahvista ja lähdin kohti orin karsinaa.

Suitsitettuani Dapperin suuntasimme sen kanssa kohti Metsälampea pienelle maastolenkille. Satulatta ratsastaminen tuntui mukavalta, vaikka huomasinkin istuessani Dapperin keränneen hieman kesäkiloja. Keräsin ohjia hieman ja annoin orille pohkeita, jotta käynti muuttuisi reippaammaksi. Aurinkokin oli jo alkanut lämmittää ja linnut visersivät aamuisia laulujaan metsässä. Näin kauempana hahmon, joka osoittautui toiseksi ratsukoksi. Kuka ihme olisi näin aikaisin liikenteessä?

- Huomenta! huusin selvästi pirteämmin, kuin ennen kahvia. Vastaantulija nosti kätensä tervehdykseksi.
- Moi! Kiva nähdä muitakin näin aikaisin liikenteessä. Me ei olla taidettu ennen nähdä. Mä olen Ilona ja tämä tässä on Kira.

Ilona ratsasti lähemmäs, jolloin tunnistin Kiran vuonohevoseksi. Tamma ojensi turpaansa kohti Dapperia, joka vain möllötti paikallaan lähes silmänsä ummistaneena. Ylsin taputtamaan tamman kaulaa Ilonan ratsastaessa viereeni.

- Me taidetaan Dapperin kanssa jatkaa matkaa ennen kuin nukahdetaan pystyyn!
- Hyvä idea, Ilona sanoi, - mekään ei haluta jarrutella liikaa, kun ollaan päästy vauhtiin!

Jatkoimme kumpikin matkaamme vastakkaisiin suuntiin. Dapper oli edelleen syväjäässä, joten annoin orille reippaasti pohkeita ja nostin ravin. Ori ravaili laiskahkosti rantatietä. Oikealla puolellamme kohosi pieni harju ja tie haarautui kahteen suuntaan. Päätin kuitenkin pysytellä järven tuntumassa, jotta en eksyisi ensimmäisellä reissullani.

Ravattuamme jonkin aikaa nostin laukan ja saavuimme järven päähän, jossa tie kaarsi ja saatoin jo nähdä Metsälammen tallipihan. Siirryin käyntiin, sillä huomasin järven rannassa laiturin ja oikealla kauniin hirsirakenteisen saunan. Hyppäsin alas Dapperin selästä ja kävelin sen kanssa ihastelemaan rakennusta. Kurkistin sisään ja näin pienen pukuhuoneen. Dapper hörähti selkäni takana, vetäisi ohjista tallipihan suuntaan ja katsoi minua kysyvästi.

- Turha edes unelmoida mistään aamurehuista tai muista makupaloista! sanoin tiukasti orille. Se katsoi minua suurilla silmillään, enkä voinut olla antamatta sille taskussani jo pidemmän aikaa muhinutta kotipihasta kerättyä omenaa.

Sinten kommentti

Olipa kiva että poikkesit täälläkin päin, kiva nähdä pitkästä aikaa! Maastolenkki oman hevosen kanssa virkistää aina, ja pakkohan se on myöntää että usvaiset maastot ovat vailla vertaansa. Harmi etten itse koskaan jaksa nousta niin aikaisin! Arki rullaa täällä tavalliseen tapaan ja Dapper on osallistunut päivittäin ratsastustunneille. Tällä hetkellä Dapper taitaakin olla vapaana hoitajahaussa

Tämä tais olla sun ensimmäinen tarina Metsikseen? Teksti oli siistiä ja mukavaa luettavaa, en huomannut sen suurempia kielioppivirheitä. Sait tällä kuitattua myös syyskuun karsinavuokran.

16,30v€