|
|
Post by Sinte on Aug 21, 2014 8:52:18 GMT 2
|
|
|
|
Post by Loci on Sept 20, 2014 15:58:50 GMT 2
Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa  Sinten kommentti
Hauska ja yksinkertainen, sarjakuvatyyppinen piirroskooste!  Niinhän se vähän meinaa mennä, että hevosia tuntuu kiinnostavan vain ruoka. Piirros (tai kuvakooste, miksi tätä nyt voisi kutsua) on mukavan yksinkertainen ja hauskasti toteutettu. Luonnokset ovat onnistuneet hyvin, vaikka Dapper on melko hankalassa asennossa etenkin ensimmäisessä ja toisessa kuvassa. Väritys olisi tuonut kuvaan huimasti lisää potkua! Jos joskus haluat tai et jaksa aloittaa uutta työtä, voit ottaa kuvan uudelleen käsittelyyn ja viimeistellä sen värityksellä. Ensimmäisessä kuvassa Dapper näyttää leijuvan tyhjän päällä: taustan/maan piirtäminen olisi tuonut siihen uutta ulottuvuutta.
13,90v€ + piirrosmerkintä |
|
|
|
Post by Ayla on Oct 22, 2014 18:39:50 GMT 2
Tutustuin varhaisvanhukseen
Ayla & Dapper 22.10.14
Harmikseni Foggy oli saanut jo hoitajan. En alkanut kuitenkaan märehtimään turhia vaan olin iloinen tämän onnekkaan tytön puolesta. Itse olin lähtenyt uusiin seikkailuihin Dapper nimisen orin kanssa. Herra oli oikein komea hallakonkimo esteratsu. Onnekseni pystyin tällä kertaa välttämään tallikierroksen ja pystyin keskittymään olennaiseen - Dapperiin. Tutkiskelin Dapperin hyllykköä ja katselin hiukan mitä sieltä löytyy. Lopulta nappasin harjaboksin kainaloon ja tallustin reippain askelin Dapperin karsinalle. Tallissa oli hiljaista lukuun ottamatta pieniä heppahöperöitä, jotka kuiskuttelivat nurkan takana. Laskin boksin karsinan eteen, mistä suuntani oli sivutallin vieressä oleville tarhoille hakemaan uutta hoitsuani kenties jopa ystävää. Syksyn kirpeä pieni pakkanen tuntui luissa ja ytimissä asti, eikä lämmittävästä auringosta olisi kohta enää tietoakaan. Miten paljon kaipasinkaan lämpöä. Auringon paisteenani saisi tänään toimia Dapper, joka ei millään olisi jaksanut kävellä heinäkasansa luota minun luokseni. Houkuttimena tietysti oli omena, mitä ori mutusteli hyvin tyytyväisen näköisesti loppujen lopuksi, kun huomasi kahden muun tarhakaverin hyörivän ja pyörivän ympärilläni. ”Nyt lähdetään vähän talliin viettämään laatuaikaa”, sanoin iloisesti hymyillen samalla rapsutellen sen pörröistä karvaa. Ehkä Dapper klipattaisiin myöhemmin tai se tulisi näyttämään vielä enemmän raihnaiselta ukolta. Naurahdin ajatukselle avatessani portteja. Samalla yritin saada Dapperin menemään hiukan reippaammin portista, ettei Sam ja Bruno juoksisi portista ulos iloisesti. No, eihän siitä mitään tullut, mutta kaverukset jäivät silkalla onnella vielä tarhaansa. ”Vipinää kinttuihin. Ei tämä nyt näin rankkaa ole”, sanoin Dapperille, jonka ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. En voinut uskoa minkälaisen varhaisvanhuksen kanssa joutuisin viettämään aikaani tästä lähtien. Kahden minuutin matkaan meillä kesti noin 5 minuuttia, mutta ainakin pääsimme määränpäähämme. Tallissa äsken olleet heppahöperötkin olivat ehtineet nauraa meille. Itsekin olisin varmasti nauranut haljetakseni, mutta antaakseni tälle herralle sentään mahdollisuuden en tehnyt sitä. Reippaana tyttönä otin harjan kauniiseen käteeni ja aloin harjaamaan kumisulla Dapperia. Aloitin harjaamaan kaulasta kohti peppua, pyörivin liikkein. Änkeydyin toiselle puolelle oria ja kehotin sitä siirtymään, jolloin ori lähti lunkisti kohti toista seinää. Toisenkin puolen saatuani harjattua otin pölärin, millä vain nopeasti harjasin Dapperin. ”Mähän sanoin, että sä tykkäisit kävellä vähän”, sanoin sarkastisesti silmiä pyöritellen Dapperille, jonka ilmeestä huomasi selvästi kiinnostuksen olleen nollassa. Nimittäin sain vetää oria perässä, kuin pahaista kakaraa, jota nyt ei millään kiinnostanut, kun ei saanut tahtoaan läpi. Metsälammen maastoissa kävely ei siis tulisi olemaan meidän päivä ohjelmistossa enää ikinä. Ainakaan niin, että molemmat kävellään. Koska olin positiivisella mielellä liikkeellä niin, pitihän sitä tästä hetkestä nauttia. Katselin ympärilleni Harjulla, missä Dapper katsoi uteliaana ympärilleen. Sen silmät olivat saaneet vähän ilmettä. Pystyin kuvittelemaan meidän eteemme kauniin auringonlaskun, jota me Dapperin kanssa katselisimme lumoutuneena. Hetkestä voisi saada täydellisen kuvan, mutta kuva tulisi ikuistumaan, kun minä säädän omiani. Dapper senkin puolesta olisi mitä komein otus maanpäällä! Hymyilin kuvitelmalle ja toivoin, että joku päivä vielä saisimme nauttia siitä. Kävelimme tallille päin ja Dapper oli saanut vipinää kinttuihin. Herra D nimittäin tiesi, että hän pääsisi takaisin karsinan lämpöön. Siellä se varmaan kääntäisi peppunsa kohti minua ja haistattelisi näin koko reissun kurjuuden. Järveltä kaikin kurjuuden keskellä työntyi jäätävän kylmä viima, joka sai minut ihan hytisemään. No, olimme sentään jo Rantatiellä, mistä olisi lyhyt matka lämpöön. ”Katso nyt D! Ollaan ihan kohta perillä”, sanoin lohduttaen Dapperille, joka käänsi korvansa höröön ja reipasti askellustaan. Vihdoin sitä toivottua eloa löytyi. Taputin oria kaulalle kävellessämme ja hymyilin ilosta ja onnesta. Oli mahtavaa löytää näin omanlaisensa hevonen.
Kuvitelma kuvasta! Ehkä meistä saataisiin parempi kuva kuin mun mielikuvituksessa?
//Suoritteko tolla lyhyellä pätkällä tuota yhtä ekstratehtävää? :)Sinten kommentti
Voi Dapper, lonksunivelinen varhaisvanhus (loistavasti kuvailtu)! Ei siitä uskoisi, ellei omin silmin näkisi. Estekentillä meno on aivan toisenlainen, lonksunivelet terästäytyvät ja mennään eikä meinata! Minusta on mukavaa että Dapper sai jälleen hoitajan. Toivottavasti ystävyytenne kantaa pitkälle. :) Oli hyvä idea lähteä tutustumaan oriin "pienin askelin": kestävälle ystävyyssuhteelle pitääkin rakentaa tukeva pohja. Seuraavalla kerralla voisit kokeilla nousta ratsaille – josko Dapperiinkin saataisiin siten puhtia!
Mikä lyhyt pätkä? Tarinan pituudessa ei ole mielestäni mitään moittimista! Kirjoitat siististi ja tarinaa oli mukava lukea. Kuvailussa käytit sopivasti huumoria, ja teksti nosti hymyn kasvoille. Hyväntuulinen tarina ja melko virheetöntä tekstiä! Yhdyssanojen oikeinkirjoituksessa on kuitenkin hieman petrattavaa. Tämä muistisääntö kannattaakin painaa mieleen: Kun kaksi eri sanaa muodostavat yhteisen käsitteen, syntyy yhdyssana. Korjasin yhdyssanavirheet tässä alla!
Tarinan mukaan oli liitetty aivan ihana, kauniilla värisävyillä toteutettu piirros – se pääsee näytille Metsälammen piirrosgalleriaan! Rauhallinen ja yksinkertainen toteutus toi tekstiin auringonlaskun tunnelmaa, silhuetti sinusta ja Dapperista on onnistunut oikein hyvin.
Dapper nimisen
-> Dapper-nimisen
auringon paisteenani
-> auringonpaisteenani (auringonpaiste)
20,50v€ |
|
|
|
Post by Ayla on Nov 14, 2014 21:21:02 GMT 2
Ekaa kertaa ratsailla!
Ayla & Dapper 14.11.14 Elämä on vain elämää, eikä sitä tarvitse ottaa liian vakavasti. Kaikille sattuu mokia ja mitä parasta – niistä oppii parhaiten! Tietysti aina ei asioita voi ottaa kevyesti vastaan, mutta silti voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Itselläni elämä hymyili, mutta joskus tekee mieli miettiä vähän syvällisemmin. Miksi tuhlaamme aikaamme turhan päiväiseen, kun voisimme olla sillä hetkellä tekemässä jotain mistä tykkäämme. Dapper sai hymyni pitkästä aikaa esiin kunnolla. Uusi koulu, uudet kaverit ja kaikki muu yllättävä vie aina voimia ja unohtaa nauttia pienistä hetkistä. Itselleni ei tapahtunut mitään edellä mainituista, mutta silti olo oli voimaton. Tänään varhaisvanhus ystäväni pääsisi kyydittämään minua selässään. Murheet tulisivat katoamaan. Harjasin Dapperin pään vielä pehmeällä harjalla ja kävin sitten hakemassa käytävällä olevasta telineestä orin koulusatulan. Olin valinnut huovaksi mahdollisimman värikästä, mistä syystä huopa oli punainen ja väri toistui omassa paidassanikin. Minun teki mieli pukeutua jotenkin kirkkaasti, että saisin karistettua loppu syksyn synkkyyden mielestäni. ”Ayla!? Miten sä oot tänne eksyny?” Desi huusi yht äkkiä kysymyksen ilmoille ja saapui luokseni. Hänen ilmeensä oli yllättänyt, mutta samalla niin täynnä iloa, että en voinut kuin vastata hymyyn. ”Hengailen nykyisin tälläisen varhaisvanhuksen kanssa. Loistava kaveri mulle, kun en ole porukan ainut hitaalla käviä.” ”Odotas vaan, kun pääset esteradoille asti”, Desi varoitteli. ”Tulee tyttö saamaan elämänsä kyydin”, Stefan sanoi saavuttuaan talliin. Samalla oven avauksella saapuivat Loci ja Cella. Päätallissa oli meidän lisäksi muutenkin vilskettä, koska ratsastustunnit olivat juuri loppuneet. ”Mä en taida kommentoida tähän mitään”, vastasin samalla kiristäen Dapperin satulavyötä ensimmäisiin reikiin. ”Keitäs te hoidatte nykyisin?” ”Kisua”, Desi vastasi. ”Maraa ja Cella Samia”, Loci vastasi. Nyökkäsin ja Loci ojensi minulle Dapperin suitset. ”Kiitos. Vois tästä vähän kiirehtiä niin ehditään ennen pimeää maneesille. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan”, sanoin naurahtaen. Viime kerralla, kun meillä kesti tarhoilta talliin todella pitkään, mietin ja hymähdin ajatuksissani. Samalla oli koko poppoo kadonnut omille teilleen. Minä jäin asettelemaan suitsia hyvin ja lähdin maneesiin. Voisin kuvailla matkaamme yhdellä sanalla. Pitkä. Tuntui ettemme koskaan pääsisi maneesiin, mutta täällä me nyt olimme. Muutama muu ratsastaja ratsuineen oli maneesissa. Ratsukoiden yhteistyö näytti toimivan hyvin eleettömästi. Olin varmaan hieman säälittävän näköinen, sillä me tulisimme Dapperin kanssa rikkomaan maneesissa olevan harmonian pian. Seisoimme keskellä maneesia hetken ihmetellen, mutta lopulta kiristin satulavyötä ja laskin jalustimet alas. Ne näyttivät hyvän pituisilta, joten ponkaisin levottomasti steppailevan Dapperin selkään. Huomasin heti, että ori oikein syttyi, kun istahdin sen selkään. ”Ptruuu…”, rauhoittelin sitä, että saisin aseteltua jalustimet hyvin. Annoin orin kävellä uran sisäpuolella, kun annoin itse siihen luvan. Olin ottanut ohjat käteen ja kokeillut miten Dapper reagoi apuihini käynnissä. Eteenpäin meneminen oli helppoa, mutta pysähdyksissä ori olisi mielellään lähtenyt heti talsimaan eteenpäin. En antanut Dapperin lähteä liikkeelle, mistä syystä alkoi peruuttelu ja pään viskely. Annoin hiukan ohjaa, mutten pyytänyt eteenpäin. Heti, kun Dapper lopetti peruuttamisen otin ohjat tuntumalle ja istuin hiljaa, sekä tietysti kehuin Dapperia. Muutama toisto ja pysähdykset onnistuivat ongelmitta. Pyysin orin raviin. Dapperilla oli suhkot lennokkaat ja reippaat askeleet, mutta siitä huomasi, ettei se ollut mikään kouluhevonen. Orin huomio oli kiinnittynyt tähystämään muita hevosia. Joten vaihtelin paljon suuntaa ja tein siirtymisiä, että Dapper keskittyisi minuun. En onnistunut tehtävässäni, joten päätin nostaa laukan. Ratsuni ponkaisi laukkaan pää korkeuksissa. Ainakaan ongelmaa ei olisi, että menisimme liian etupainoisesti. Laukka oli muutenkin aivan kamalaa, sillä minulta puuttui kontrolli täysin. Otin hiukan kovempia pidätteitä ja pidin pohkeet lähellä. Heti, kun hevonen allani hidasti ja laski päätään rentoutuakseen, myötäsin. Näin sain haluamani rauhallisen laukan, kunhan keskityin tarpeeksi omaan ratsastukseeni. Välillä pientä pään nykimistä ilmaantui, muttei se haitannut. Laukkasin oikeassa kierroksessa ja menin lävistäjälle. Keskellä vaihdoin laukan. En odottanut hyvää suoritusta, mutta Dapper yllätti minut täysin. ”Hyvä D!” kehuin oria samalla taputtaen sitä kaulalle. Työstin vielä hetken laukkaa, minkä jälkeen otin ravia. Pidätteitä piti tehdä heti paljon, ettemme kaahailisi kuin raviradalla. Sain kuin sainkin Dapperin keskittymään lopulta itseeni tehdessäni pientä kahdeksikkoa. Loppuravit sujuivat pitkillä ohjilla. Dapper venytti päätään alas ja ravasi rennosti pärskien, joten olin uskaltanut antaa sille hieman enemmän ohjaa. En ravannut kuin hetken, jonka jälkeen ponkaisin alas ja hain maneesin reunalta viltin orin niskaan. Lähdin sitten kävelemään maneesia ympäri samalla kaivaen taskusta puhelinta. Katsoin kelloa, joka näytti melkein kahdeksan. ”Paljon kello on?”, Suski kysyi Brunon selästä. ”Melkein kahdeksan”, vastasin kävellessäni ratsukon ohi. ”Teillä näytti menevän hyvin” ”Kyllä tämä tästä pikku hiljaa alkaa onnistumaan. Teidänkin meno oli aika kivan näköistä lopussa”, tyttö vastasi katsoen hymyillen hoitsuaan. ”Vielä tuossa on itelläni opeteltavaa, mutta eihän sitä heti pidäkään ekalla ratsastuskerralla osata kaikkea”, vastasin samalla, kun kävelin Dapperin kanssa ympäriinsä. Talliin tullessamme tallissa ei käynyt samanlainen vilinä kuin aikaisemmin. Olin enemmän kuin iloinen siitä, sillä sain laitettua Dapperin paljon nopeammin siihen kuntoon, että se voisi jäädä talliin rouskuttelemaan ruokiaan. Sainkin varusteet nopeasti paikoilleen ja varhaisvanhuksen käärittyä loimeen, että pystyin lähtemään. //Tästä tuli hiukan pitkä, joten en ihmettele, jos teksti on vähän sekavaa! Seuraavalla kerralla pitää yrittää saada jotain vähän sujuvampaa tekstiä, kun ei oikein meinaa tää ratsastuksesta kirjoittaminen onnistua.. Sinten kommentti
Syksy painaa mielen matalaksi: värit katoavat, lehdet mätänevät – on märkää, pimeää ja kylmää. Onneksi hevosista saa piristystä, ja tallilla käynti auttaa kadottamaan pimeyden tuomat murheet. Mikään ei auta yhtä hyvin kuin kunnon treeni, jonka suorituksien ohella ei ehdi muuta ajatella! Dapperin kanssa treenatessa aika kuluu kuin siivillä.
Tarina oli tosiaan melko pitkä, mutta se ei haitannut - teksti oli kaikesta huolimatta mukavaa luettavaa! Muutamia yhdyssanavirheitä löysin, korjaan ne tässä alla. Seuraavassa tarinassa kiinnitä niihin erityistä huomiota. Kun kaksi eri sanaa muodostavat yhteisen käsitteen (esim. satula + vyö = satulavyö), syntyy yhdyssana.
turhan päiväiseen = turhanpäiväiseen
yht äkkiä = yhtäkkiä
loppu syksyn = loppusyksyn
pikku hiljaa = pikkuhiljaa (jos sanassa on korosteosa, se on yhdyssana: pikimusta, sysipimeä, tulikuuma...)
”Ptruuu…”, rauhoittelin sitä, että saisin aseteltua jalustimet hyvin.
-> Kolme pistettä toimii lainatuissa repliikeissä samalla tavalla kuin huuto- tai kysymysmerkki; pilkkua ei tarvita ennen johtolausetta.
-> "Ptruu..." rauhoittelin sitä, että saisin aseteltua jalustimet hyvin.
18,90v€ |
|
|
|
Post by Sinte on Dec 15, 2014 18:19:51 GMT 2
Ayla ja Dapper estevalmennuksessa 23.11. ( valmennuskutsu) "Tällä kertaa kaikki valmennukseen osallistuneet ratsut olivat enemmän tai vähemmän energisellä tuulella. Dapperilla riitti tosiaan virtaa – mikä ei sinänsä ole ihme orin este-innon tuntien. Valmennus ja Dapperin energisyys taisi stressata sinua hieman, mikä johti turhaan sähläämiseen ja huolimattomuuteen. Apusi olivat epäselvät, eikä se helpottanut ollenkaan tilannetta. Huolimattomuuden vuoksi sinulla ja Dapperilla oli toisinaan ongelmia yhteisen suunnan valitsemisessa. Esteen jälkeen sinä halusit vasempaan, mutta Dapper kääntyi oikealle; seurasi tasapainon menetys ja tippuminen. Vaikka sinuun ei onneksi sattunut komeassa ilmalennossa, turhauduit kovasti sähläämiseen ja säätämiseen. Neuvoin sinua jo esteen päällä katsomaan menosuuntaan. Jatkoimme valmennusta keskittymällä Dapperin rauhoittamiseen istunnan ja hengityksen kautta. Hiljalleen hypyt alkoivat onnistua, ja olimme oikein iloisia loistavista suorituksista! Valmennuksen aikana haimme rentoutta istuntaasi. Loistavaa työskentelyä alkuhankaluuksien jälkeen!"
|
|
|
|
Post by Ayla on Dec 26, 2014 18:02:45 GMT 2
Pientä maastoilua Ayla & Dapper 26.12.14 Kova syylisyys siitä, etten ollut tallille päässyt pitkään aikaan. Hiivin talliin hiljaa Dapperin karsinan luokse. Ori katsahti minua, mutta jatkoi iltaheiniensä mutustamista. Pudotin kaltereiden välistä Dapperille porkkanan palasia kulhoon ja lähdin hakemaan varusteita. Nappasin Dapperin estesatulan, suitset, suojat ja hoitoboxin mukaani varustehuoneesta. Menin takaisin tallin puolelle työntäen oven auki selälläni. Laskin tavarat paikoilleen ja menin karsinaan ottamaan Dapperilta loimen pois. Silmäilin hiukan sen karvaa ja tulin tulokseen, ettei se tarvitsisi kuin satulan kohdalta harjausta. Rupesin tuumasta toimeen laittaessani loimen roikkumaan oven eteen. Pölyharja oli oikeassa kädessä ja vasemmassa kaviokoukku odottamassa vuoroaan. Halusin päästä mahdollisimman nopeasti tuulettumaan kirpeään pakkaseen. Olimme pian valmiita lähtöön, mutta orin ilme ei ollut muuttunut yhtään koko aikana. Edelleen se nojaili karsinan seinään silmät ummessa. Heinänkorsikin roikkui vain sen suusta. Naurahdin hieman orin luonteelle. Voisin niin uskoa, että Dapper varmaan herää tästä harmahtavasta massastaan vanhana pappana. Silloin varmaan vauhtia löytyy kuin nuoresta varsasta! Otin lopulta Dapperin ohjista kiinni ja talutin sen ulos hymyillen ajatuksien sekamelskalle. Kaikkea sitä oikeasti miettikään. Kävelimme otsalampun valossa pitkin Metsälammen kauniita maisemia. Pimeällä kaikki näytti niin erilaiselta, lumoavalta. Dapperkin katseli keskelle pimeää metsää, mutta käveli kuitenkin rentona ja tyytyväisen oloisena allani. Ori reagoi yllättäviin rasahduksiin pienellä säpsyilyllä, mutta muuten matkan teossa ei ollut ongelmia. Tututulla tiellä päätin ottaa ravia. Dapper ravasi reippain askelin metsän keskellä. Lähistölläkään ei kuulunut mitään paitsi Dapperin kavioiden narskunta lunta vasten, sekä pieni tuulenvire. Työnsin naamaani vasten huivia, ettei nenäni jäätyisi ihan kokonaan. Iltamaasto metsässä kahdestaan – voiko muuta toivoa? Sinten kommentti
Toisinaan kiireet rajaavat myös harrastusmahdollisuuksia, eikä asialle aina voi yhtikäs mitään. Minullakin on ollut koko joulukuun hirmuisia kiireitä, minkä lisäksi piti selvitä joulukalenterin luukuista: on selvää, että kaikki ylimääräinen oli kylmänviileästi karsittava pois päiväjärjestyksestä. Onneksi kiireet alkavat hiljalleen helpottaa, ja normaaliarki alkaa kolkuttelemaan.
Ihana pikkutarina maastoretkestä Dapperin kanssa! Kirpeä pakkanen ja puhtaanvalkoinen lumi piristävät ainakin minua. Myös Metsälammen hevosilla tuntuu olevan tavallista enemmän virtaa, enkä kyllä ollenkaan ihmettele niiden karmeiden kurakelien jälkeen.
Tarinasta teki säväyttävän se, kuinka intensiivisesti kuvasit kohtaamista Dapperin kanssa. Teksti herätti minussa hieman haikean, rauhallisen tunnelman.
porkkanan palat = porkkananpalat
15,40v€
|
|
|
|
Post by Ayla on Jan 15, 2015 17:17:44 GMT 2
Dapperin ajatuksissa Ayla & Dapper 15.1.15 Mutustelin heiniäni. Ne olivat tavalliseen tapaansa tylsää purtavaa, mutta kuitenkin syötävää, että täällä hyisessä säässä selviää. Jälleen kerran ruokailuni jää lyhyeen, kun hilpeästi pomppiva tyttö tai pikemminkin olio saapui luokseni. Se tarkoitti toisin sanoen, että nyt alkaisi heinien mutustelujen sijaan vieläkin puuduttavampi juttu – talliin kävely. Seisoin tallissa ja yritin olla erittäin vihainen, mutta kuulemma näytin vain väsähtäneelle vanhalle ukolle. Kuvitelkaa! Mähän olen koko tämän tallin ikäluokan komein ja sporttisin hevonen. Varsinkin, kun pääsen näyttämään taitojani tikkujen hyppelyssä. Vielä, kun ne otukset kestäisivät selässä. Pian tyttö työnsi minua kyljestä, joka tarkoittaa, että on aika vaihtaa nojailu puolta. Kaikki vermeet pistettiin selkään. Olisikohan tänään tiedossa esteitä? Laahustin tytön perässä ulos. En jaksanut vielä innostua turhasta, joten otin ihan lungisti koko sen prosessin, että otus istuisi tukevasti selässäni. Harmi, että tiedossa näytti olevan ulkoilua. Katselin ympärilleni, kun ihmisiä virtasi pitkin pihaa. Ystävät lähtivät myös sisälle tai vaihtoehtoisesti hyppimään niitä tikkuja tai pahempaa, hiki treeniä vetämään. Taidan olla paljon onnekkaampi kuin muut. Tunsin painetta kyljissäni, olisi aika lähteä. Maisemat olivat tuttuja, joten en turhia jännitellyt vaan vedin alku matkan rennosti tarkkailen ympäristöäni. Kuuntelin, mitä Ayla oikein höpötteli selässäni. Ainakin oletin hänen olevan sen niminen tai jotain siihen suuntaan. ”En kyllä ymmärrä miten jaksat olla näin rauhallinen maastossa, mutta heti, kun maneesiin päästään niin meno on jo semmoista, että huhuh”, tyttö kitisi selässäni. Ilmiselvästi hänen asiansa olivat yhtä huonosti kuin minulla, kun en päässyt kunniakierrokselle laukkamaan. Harmi. Itse olin niin täynnä puhtia, että olisin voinut juosta, vaikka maailman ääriin asti (että muka rauhallinen, häh?!). Tunsin jälleen painetta kyljissäni nyt saisin hölkätä, jotain kivaakin tässä reissussa. Nautin, nautin ja nautin! Odotettu laukka pätkä saapui ja lähdin kuin laukkahevoset radalleen. Tyttö selvästi ei pelännyt vauhtia, joten olin valmiina ottamaan rallivaihteen silmään. Ennen sitä pelkästä innostuksesta heittelin muutaman kerran peppuani ilmaan. Yllätyksekseni lasti pysyi selässä, vaikka siellä vähän huojuttiinkin. Siitäpä vasta riemu repesi ja ampaisin kovempaan laukkaan. Ihmisten sanonta apinoista varmaan sopisi kuvaamaan Aylaa loistavasti. Vauhdista huolimatta hän kesti selässäni ja pääsimme jatkamaan matkaa rauhallisimmissa merkeissä. Pitihän sitä orina näyttää miten hienosti osaan käyttäytyä tarvittaessa. //Suoritan tällä ekstratehtävän :)Sinten kommentti
Olipa loistava tarina Dapperin näkökulmasta kuvattuna! :D Näkemyserot ovat suuria, voi kunpa me ihmiset osaisimme nähdä maailmaa välillä hevosten silmin; moni hevosen käyttäytymiseen liittyvä asia voisi selkeytyä. Kuvailit hauskasti Dapperin ajatuksia, tätä tarinaa lukiessa suunpienet nousivat monesti ylöspäin!
Tekstissä oli melko paljon yhdyssanavirheitä, olen huomannut niiden olevan sinulle hieman hankalia. Ymmärrän kyllä, niiden oikeinkirjoitusta on hyvin vaikea selittää selkeästi. Tässä kuitenkin muutama vinkki, millä voit onnistua:
* Jos pohdit, onko jokin sana yhdyssana, kokeile lisätä sen väliin "-kin" liitepartikkeli tai esimerkiksi jokin adjektiivi: esim. "nojailu-kin-puolta", "nojailu-punainen-pomija" (vertaa: "omenan-kin-poimija", omenan-punainen-poimija"). Jos se kuulostaa mahdottomalta ja täysin hölmöltä, sana on todennäköisesti yhdyssana. Jos kin-pääte sopii sanan väliin, sen voi luultavasti kirjoittaa erikseen.
* Voit tarkastaa yhdyssanojen oikeinkirjoituksen myös Yve:n yhdyssanakoneella.
nojailu puolta = nojailupuolta
alku matkan = alkumatkan
sen niminen = senniminen
laukka pätkä = laukkapätkä
20v€ + papukaijamerkki ihanasta suorituksesta! Paljon onnea :)
|
|
|
|
Post by Ayla on Feb 12, 2015 13:32:25 GMT 2
Valkokangas täytetty Ayla & Dapper 11.2.15 Istuin tallivintillä kaakaomuki kourassa seuranani Cella ja Antsu. Pian huoneeseen saapui uusi kasvo, Sede. Olin häneen törmännyt kerran nopeasti ja olimme vaihtaneet muutaman sanasen siinä sivussa. Sen enempää en ole ehtinyt häneen tutustua. ”Otatko kaakaota? Täällä ois vielä yks odottelemassa hakijaansa”, huikkasin tytölle. Hän tuli nenä niiskuen ottamaan lämpöisen kaakaomukin käteensä ja istui viereeni. ”Hei Ayla! Mitä aattelit tehdä Dapperin kaa?” Anstu kysyi hörppien samalla kaakaotaan. ”Ajattelin kentällä vähän tuuppailla” ”Saanko sen peltopurkin… peltipurkin sieltä”, Cella korjasi virheensä naureskellen meidän muiden mukana. ”Ayla, viitsitkö?” ”Tässä tämä peltopurkki”, sanoin virnuillen ojentaen purkin hänelle. Sinte oli päättänyt ottaa sen hyötykäyttöön laittamalla kaikki kynät purkkiin talteen. Suurin osa siitä huolimatta lojui pitkin pöytiä. ”Ei varmaan haittaa, jos tuun Foggyn kanssa mukaan”, Antsu jatkoi keskustelua Cellan keskeytyksen jälkeen. Tyttö katsoi suuntaani kysyvästi, kun en heti vastannut. ”Tule, tule. Ei meidän egot nyt niin isoja ole, ettei valkokangaskaan riitä meille”, vastasin naurahtaen ja hörppäsin loput kaakaot mukista. ”Cella saat tiskata mun mukin” ”Eikö teidän korkeutenne ego kestä tiskaamista?” ”Rakas alamaiseni minun egoni kestäisi, vaikka harmaakarhun painon” ”Anteeksi teidän korkeutenne. Tiskaan mukinne” ”Kiitos. Korvaan tämän sinulle – joskus”, vastasin ja pujahdin ulos ovesta vilkuttaen Cellalle ja sitten Sedelle. Antsu seurasi minua perässä tallille. Dapper tuijotti silmät ummessa käytävälle, kun olin laittamassa sille suitsia päähän. Jos en tietäisi, että ori omaisi hyvinkin rauhallisen luonteen karsinnassa (sekä kaikkialla muualla mihin ei liittynyt keikkuvia ihmisiä selässä) olisin varmasti huolesta soikeana. Monet ala-asteikäiset heppatytöt olivat pyytäneet päästä ratsastamaan Dapperilla, koska orihan on näin rauhallinen. Ketkä eivät omistaisi minkäänäköistä kohteliaisuutta nauraisivat varmaan maassa maha kippurassa. Itse olin vastannut, ettei Dapper ollut kuin kokeneempien käytössä. Se onneksi toimi useampaan, jotkut sattuivat olemaan sitten sitkeämpiä. Työnsin kypärän päähän ja huikkasin Antsulle, että lähtisin jo kentälle. Nousin orin selkään ja asettauduin istumaan kunnolla. Ennen kuin olin varmasti valmis tarkistin, että satulavyö on tarpeeksi tiukalla. Tarkistusten ja monen muun rutiininomaisen asian jälkeen pyysin Dapperin käyntiin. En kävellyt kuin muutaman kierroksen molempiin suuntiin ja aloitin käynnissä hiukan taivuttelemaan herra harmaata. Dapper oli jäykempi kuin yleensä, joten taivuttelin sitä käynnissä rauhassa molempiin suuntiin välillä vaatien siltä loivaa väistöä. Alku verryttelyiden jälkeen olin aivan kuollut. Dapperin kanssa oli saanut taistella joka ikisessä asiassa. Kaiken kukkuraksi Antsu ja Foggy tuntuivat kiinnostavan oria hyvin paljon. Turhautuminen ei ollut lähellä, joten nollasin tilanteen kävelemällä hetken, mistä oli helpompi lähteä työstämään ravia. Istuin syvälle satulaan ja pidin ohjat tasaisesti tuntumalla, enkä antanut niiden päästä luisumaan käsistä. ”Sun istunta on nyt parempi”; Antsu huikkasi ja nyökkäsin vain nopeasti hänelle. Dapper oli edelleen vastahakoinen, mutta kuunteli välillä sentään mitä pyysin. Tein hetken tehtävää, jossa ratsastin suoralla hevosella keskihalkaisijalle ja pyysin orin väistämään uralle. Huolehdin, että uralle päästyä Dapper olisi suora. Nostin suoralla hevosella laukan ja jatkoin toisen pitkänsivun loppuun laukassa. Tätä tein niin pitkään, että olin tyytyväinen suoritukseen, ja loppujen lopuksi aikaa ei mennyt niin paljoa. Onnistumisista kehuin ja taputin oria kunnolla. Oloni oli kuin olisin jäänyt jyrän alle, mutta taas sitä nähtiin, että oman ratsastuksen parantamisella kaikki palaset loksahtavat paikoilleen. ”Ravailen vielä niin mennäänkö vielä kävelemään maastoon?” ”Sopii mulle”; Antsu vastasi ja loppu ravaili Foggynkin. Itse nautin höyhenen kevyestä hevosesta, joka pärski allani tyytyväisenä. Päivän hyvä työ olisi siis tehty! Kävelimme kuutamon valossa Harjunlenkillä. Emme ajatelleet kiertää koko lenkkiä vaan kääntyisimme saunan jälkeiseltä polulta rannalle, mistä menisimme takaisin tallille. Katselin ympärilleni pimeään metsään, missä puiden oksat huojuivat tuulen tahtiin. Rakastin yön mystisyyttä ja sitä hiljaisuutta, mutta samalla se hiukan aina jännitti. Mielikuvitus sattui laukkailemaan turhankin paljon pimeän aikaan. ”Miten ihanan hiljaista”, sanoin lopulta huokaisten syvään. ”Niinpä. Aivot pääsevät välillä rentoutumaan kaupungin hälinästä”, Antsu vastasi, jonka jälkeen kuului kauhea rasahdus. Dapper oli saada kunnon hepulin astuttuaan itse oksan päälle. Foggy oli vain jähmettynyt paikoilleen ja katsonut kuinka tämä rohkea ori säikähti astumaansa oksaa. Alku järkytyksen jälkeen nauroin Antsun kanssa episodille. Matka jatkuikin hiukan jännemmissä merkeissä tämän jälkeen, mutta silti pystyin jatkamaan matkaa rennolla mielellä (Kuva Dapperista ratsastuksen jälkeen pitäisi nähdä tästä)
 //Suoritan tällä jälleen ekstratehtävän Sinten kommentti
Maastolenkillä on hyvä palauttaa hevonen ja oma mieli rankastakin treenistä! Dapper varmasti nautti päästessään maastoilemaan Foggyn kanssa, vaikka karmea oksanpätkä yrittikin hyökätä kimppuun. Onneksi ei kuitenkaan sattunut sen suurempaa, ja Dapperkin ymmärsi lopulta ettei ollut aihetta paniikkiin. Kuunvalo tuo maisemaan mystisyyttä ja saa mielikuvituksen helposti laukkaamaan!
Ihana tarina, joka sai hymyn huulille! Kerroit elävästi tallipäivän tapahtumista, ja tarina eteni mukavasti omalla painollaan. On kiva, että otat muita tallilaisia mukaan tarinoihisi! Muutamia yhdyssanavirheitä löysin.
Aivan upea piirros! Yksinkertainen, mutta samalla erittäin yksityskohtainen. Olet nähnyt sen piirtämiseen selvästi aikaa! Harjan ja Dapperin väritys on oikein onnistunut, todella upea työ!
Kappas vaan, mulla oli tullut itsellä kirjoitusvirhe sun ekstratehtävään  Siinä piti tosiaan lukea "peltipurkki", ei "peltopurkki". No, selvisit omituisesta sanasta kiitettävän hyvin tekstissä!
”Rakas alamaiseni minun egoni kestäisi, vaikka harmaakarhun painon”
-> Tässä oli pilkku väärällä kohdalla. Kannattaa "maistella" lausetta ja kokeilla miltä tuntuisi sanoa se ääneen; yleensä pilkun kohdalla pidetään puheessa pieni tauko. Vaikka virkkeessä onkin vaikka-konjunktio, pilkun ei tarvitse tulla aivan sen eteen – se voi olla muussakin kohdassa lausetta.
-> "Rakas alamaiseni, minun egoni kestäisi vaikka harmaakarhun painon."
-> Jos repliikkiä ei jatketa johtolauseella, se voidaan päättää pisteeseen.
alku verryttelyiden = alkuverryttelyiden
höyhenen kevyestä = höyhenenkevyestä
20,20v€
Tästä kokonaisuudesta myönnetty papukaijamerkki 7.3.2015 (Sinte) |
|
|
|
Post by Minkki on Jun 2, 2015 16:50:07 GMT 2
Sademerkin suoritus Satuloin Dapperia kevein mielin ja taputtelin sen kaulaa. Ori oli lauhkea kuin lammas - Sintekin oli sanonut sen olevan hoitaessa ja maastakäsitellessä yksi Metsiksen rauhallisimmasta. Hymyillen otin ohjista kiinni ja talutin murusen ulos. Kun pääsin satulaan, Dapper pärskähti vain vienosti eikä tuntunut olevan edes hereillä. Jouduin hetkisen siinä hätistelemään oria liikkeelle ennen kuin pääsimme edes pois pihasta. Olin valinnut reitiksi simppelin, tutun reitin Metsälammen rannalle, josta jatkaisin lammen ympäri. Selkään päästessäni Dapper oli kyllä ollut todella laiskanpuoleinen, mutta huomatessaan suunnan olevan muu kuin ratsastuskenttä, se piristyi silminnähtävästi. Ravipätkällä Dapper tuntui todella miellyttävältä ja tempossa oli helppo keventää. Kaviot kolahtelivat pikkukiviin ja auringonpaiste pyrki puiden latvojen lävitse. Ori pärskähti ja otimme pienen laukkapätkän - suorastaan ihana hetki! Kun olimme puolessa välissä lenkkiämme, alkoi taivas täyttyä tummista pilvistä. Katsoin huolestuneena ylös ja rauhoittelin Dapperia kuullessani etäisen ukkosen jyrinän metsän takaa. » Shh, ollaan ihan kohta kotona, poika. » kuiskasin ja kiihdytimme raviin. Minua ei huvittanut jäädä kastumaan ja pitelemään pelästynyttä hevosta ukkoseen. Emme kuitenkaan olleet tarpeeksi nopeita, joten kaatosadehan se sieltä niskaamme tuli. Dapper pärski inhosta eikä suostunut liikkumaan eteenpäin. Se hyppelehti ylös ja kääntyili ties minne. Annoin sille hieman raippaa, mutta se ei auttanut. Juuri, kun Dapper oli rauhoittumaisillaan, ukkosen jyrähdys kaikui korvissani kuin maanjäristys. Se oli liikaa orille. Dapper nousi pystyyn, niin korkealle kuin kykeni ja menetin tasapainoni. Lensin puoliksi lammen rantaveteen ja tunsin, kuinka kylmä vesi tunkeutui ratsastusvaatteistani läpi. Dapper puolestaan kiisi tietä pitkin, minkä ehti kaviot kopisten. Nousin ylös vedestä hytisten ja lähdin puolijuoksuun saadakseni Dapperin kiinni. Ori oli kuitenkin jo ehtinyt kauas enkä enää saisi sitä kiinni. Toivoin syvästi, että hevonen tajusi juosta edes kotiin! Ikuisuudelta tuntuvan, hytisyttävän kävelymatkan jälkeen pääsin Metsiksen pihaan. Sade alkoi pikkuhiljaa loppumaan ja näin Sinten juoksevan minua kohti. Vilja oli taaempana pitelemässä Dapperia. » Minä ihan pelästyin, kun hevonen juoksi yksikseen tallille tällaisessa ukkosmyrskyssä! » Sinte kauhisteli. » Tyttöraukka, tule nyt sisään lämmittelemään, olet ihan läpimärkä! » Seurasin Sinteä sisälle ja kiitin Viljaa, kun hän viitsi hoitaa Dapperin. Pian istuin viltin alla Sinten talon sohvalla juomassa lämmintä kaakaota. » Mitä ihmettä oikein tapahtui? » Sinte kysyi minuun katsoen. » Ukkonen yllätti ja Dapper taisi pelästyä... » sanoin ääni väristen ja hörppäsin lisää kaakaostani. » Onneksi se tajusi juosta kotiin. » Sinte nyökkäsi hymyillen ja taputt olkapäätäni. » Minulla on sinulle vaihtovaatteet, jotta saadaan pestyä omasi. » hän sanoi. Nyökkäsin hymyillen. » Ensi kerralla pitää vissiin katsoa sääennustus vähän tarkemmin - ja tietysti vettä hylkivät vaatteet itselle... Ja ehkä hevonenkin voisi ottaa sadeloimen tai jotain... » mumisin itsekseni, kun Sinte katosi hakemaan minulle vaatteita. Sakun kommenttiTeilläpä oli Dapperin kanssa erittäin märkä reissu! Dapper ei tosiaan ole mikään sadekelien fani, sen kanssa joutuu aina taistelemaan että pääsee takaisin tallille kuivattelemaan. Näemmä Dapperilla olikin aivan oma suunnitelma sen jälkeen kun se oli lingonnut sinut pois selästään. Pelästyneenä se toimi kuitenkin järkevästi ja juoksi kotiin Harmi että jouduit lähes uintireissulle!
Joka reissusta oppii jotain, tästä opit varmasti seurailemaan säätilaa ja pukeutumaan sen mukaan. Mutta ei kannata silti sateenkaan antaa lannistaa. Maastoreissut ovat mukavia sateellakin jos vain varustus on kunnossa.
Tarinaasi oli mukava lukea, ja se oli aika virheetön. Kaatosade loi mukavan vaihtelun maastoratsastuksen kuvailuun, ja ukkonen toi viimeisen jännitysmomentin tarinaasi.
14,60v€ + sademerkki suoritettu hyväksytysti! t. sinte |
|
|
|
Post by Sede on Jun 30, 2015 11:27:06 GMT 2
Teeskentelijä
Hali on monella tapaa hieno ja mahtava hevonen, mutta minusta tuntuu että se pärjää paremmin toisenlaisen ihmisen kanssa. En tiedä, mikä hommassa mättää, ehkä se että tamma oli herkkis ja minä olen aina tullut paremmin juttuun äijämäisten tyyppien kanssa. Tyttöhevoset ovat niin monimutkaisia, niiden ajatuksista ei ikinä ottanut selkoa! Muistan ensimmäisen käyntini Metsälammella selkeästi, eihän siitä nyt loppujen lopuksi ole edes kauan. Silloin yhdessä karsinassa huomasin hevosen, jonka kyltissä lukeneet tiedot eivät vain voineet pitää paikkaansa. Otus näytti kärsivän pahemman luokan vanhuudenvaivoista, ja pelkkä silmien raottaminen tuntui tekevän tuskaa. Sen sijaan ovessa luki, että kyseessä olisi ollut nuori tyyppi. Uskoin tietojen olevan oikeassa vasta, kun rebely kertoi minulle Dapperin olevan perusluonteeltaan yksinkertaisesti sanottuna varhain vanhentunut. Epäilin aina kaikkia, jotka kertoivat minulle että Dapper oli hyvä esteratsu ja jatkoi radan loppuun vaikka ilman ratsastajaa. Ei sellainen jalkojensa lonksuttelija voi.. Mutta taisin olla aika tietämätön hevosista. Kun kerran näin kimon orin hyppäämässä, en voinut enää ikinä kyseenalaistaa asioitaa, mitä muut minulle tuosta komistuksesta. Kun sitten kuulin holsteinin etsivän uutta hoitajaa, ei mikään olisi kyennyt estämään minua hakemasta tuohon virkaan. Ennakkoluuloistani huolimatta uskoin vahvasti siihen, että meistä tulisi vielä hyvät kaverit. Ja jos ei tulisi, niin ainakin Dapper saisi edes yrittää sietää minua. En ikinä ollut kuullut, että se olisi kauheasti ihmisiä vihannut, mutta eihän sitä tiedä. Avasin silmäni, ja kopeloin toisella kädelläni kelloa yöpöydältä tarkistaakseni ajan. Valkoinen muovihökötys oli kuitenkin sanonut itsensä irti nukkuessani, ja vaikka pari päivää sitten vaihdettu patteri oli tukevasti paikallaan, eivät viisarit enää liikkuneet. Mikä ongelma sillekin oli tullut? Lennu nosti päänsä sängynlaidalle ja katsoi minua pitkään. Kun se oli varma, että keskittymiseni oli kiinnittynyt siihen, koira käänsi katseensa hyvin merkitsevän näköisenä oven vieressä olevaa naulakkoa kohti. Koukussa roikkui kovia kokenut talutushihna, jota oli paikattu niin ilmastointiteipillä kuin lukemattomilla solmuillakin. Aikansa tuijoteltuaan pöyhelö vilkaisi minua vielä kerran, haukahti ja jäi odottamaan lähdemmeko jo ulos. Jouduin tuottamaan pettymyksen, sillä vaihdettuani vaatteet otin hihnan sijasta mukaani tallikassin, varmistin Lennun vesikupin ja lähdin sitten polkemaan tuttua tietä pitkin kohti Metsälampea. Sää oli ikävän sateinen, taivaalla ei näkynyt pientäkään palaa kirkasta taivasta. Huppari kastui hetkessä, ja kun jostain vielä ilmestyi kylmä tuuli, alkoi matka jo hiukan ärsyttää. Pyörän käsijarru tökki, ketjut tuntuivat hetkellä minä hyvänsä pomppaavan pois paikoiltaan, oli kylmä ja talli ei ollut vielä lähelläkään. Oli varmaan maailman paras tunne nähdä vihdoin risteys, josta tie haarautui kohti tallin pihaa. Loppuspurtti ei tuntunutkaan niin pahalta, kun tiesi pääsevänsä sisälle lämmittelemään. Pyörä joutui koville, täytyisi huollattaa sitä tai tyytyä kävelemään. Mutta se on ärsyttävän hidasta. Astuessani talliin lämpö ympäröi minut. Porukkaa ei hirveästi näkynyt. Huomasin ainoastaan Minkin, joka oli juuri satuloimassa Majuria. "Moi, mitä aattelitte tehdä tänään?" kysyin. "Varmaan harjoitellaan jotain koulujuttuja", Minkki kertoi ja kiersi hoidokkinsa toiselle puolelle suoristamaan satulahuopaa. "Okei, me saatetaan tulla Dapperin kanssa häiritsemään jossain vaiheessa, jos ei haittaa. Riippuu vaan vähän siitä miten nopeesti saan sen kuntoon", sanoin ja lähdin sitten hakemaan varustehuoneesta kimoherran harjoja. Holstein ei harjaamisesta välittänyt, nojaili vain seinää vasten ja torkkui korvat lerpallaan. Tajusikohan se edes, että olin uusi tuttavuus sille? Ei kai. Kimo tuntui olevan siistiä tyyppiä, koska puhdistaminen kesti ennätyslyhyen ajan. Kavioiden puhdistamisessa kesti pisimpään, Dapper ei olisi millään jaksanut nostaa jalkojaan eikä varsinkaan pitää niitä ylhäällä edes hiukan omatoimisesti. Dapper ei taitanut liiemmin pitää sateesta. Matka maneesille oli kunnon taistelua, hevonen olisi mistä hinnasta hyvänsä mennyt johonkin suojaan vedeltä. Esitys oli kuitenkin aika huono, kun kiireiseen tempoiluun kuului satunnainen jalkojen laahustaminen ja muu vanhuskäyttäytyminen. "Hop hop herraseni! Jos nyt kävelisit reippaasti niin päästäisiin nopeemmin maneesiin!" kannustin, mutta edes ylipirteä äänensävy ei vaikuttanut oriin millään lailla. Se näytti kaatuvan muutaman sekunnin sisällä pelkästä väsymyksestä. Teeskentelijä. Kun vihdoin ja viimein, monelta tunnilta tuntuneen ajan jälkeen pääsimme maneesiin sisälle, Dapper vilkaisi höntisti minuun ja tuntui reipastuvan ihan pikkuriikkisen. Muutos ei ollut huomattava, mutta kuitenkin parempaan suuntaan. Majuri ja Minkki laukkailivat ympyrällä, varoin parhaani mukaan olemasta tiellä ja yritin hoitaa nopsaan jalustimien säädön sekä satulavyön kiristyksen. Ratsuni yllätti minut totaalisesti. Mihin katosi se vaivaisuus? Jo alkukäynneissä kimo tuntui reippaalle ja virkeälle, innostui se ottamaan muutamia sivuaskeleitakin. Hetken uudenlaiseen hevoseen totuteltuani keräsin ohjat käteeni ja lähdin työstämään oria ensin käynnissä. Voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia ja temponvaihtelua. Yhteistyössä oli hakemista, Dapperin energia suuntautui eteenpäin, enkä saanut siihen kunnollista tuntumaa. Pää ylhäällä kaahottava holstein ei taatusti ollut mikään maailman komein näky. Välillä tuntui, ettei ori edes kuunnellut minua, meni vain jyrän lailla eteenpäin. Ravi ei sujunut yhtään sen paremmin, paitsi että Dapper innostui yhä enemmän. Istunnan ja pohkeiden kanssa täytyi olla ekstratarkkana. Päätin kokeilla muutamaa väistöä, vaikka niistä ei ehkä niin hirveästi apua olisikaan. Dapper tajusi kuitenkin ajatella jalkojensa paikat, ja keskittyessään se unohti kiiruhtaa. Tunsin jopa jotain rentoutumisen tapaista, mikä oli ihan kiva juttu. Kun hevonen tuntui kuuntelevan minua, päätin kokeilla sillä hiukan laukkaa. Dapper vaihtoi askellajia lennokkaasti, kimon laukka oli ihanan reipas. Kesti hetken tottua hevosen askeleisiin, mutta rentoutuessani tunsin homman sujuvan. Ori tykkäsi selkeästi vauhdista ja tunsin riemun selkään asti. Teimme kahdeksikkoa, varoen huolellisesti toista ratsukkoa. Majuri ravasi kauniisti, hienossa kontrollissa ja Minkin avut olivat huomaamattomat. Ehkä mekin pääsemme joskus Dapperin kanssa tuohon pisteeseen? Laukkasimme ties miten kauan, mutta ratsu ei tuntunut yhtään väsyneeltä. Loppuverryttelyissä se oli leppoisa, kiirettä ei enää ollut mihinkään. Kimo oli mahtava ratsastettava, odotin innolla sitä kun pääsisimme hyppimään. Ehkä vielä joskus menemme kisaamaankin, eihän sitä tiedä. Ratsastuksesta jäi hyvä fiilis, joka ei kadonnut vaikka matka tallille tuntui olevan Dapperille haaste. Papparaisuus oli taas ottanut vallan hoidokistani. Se ei kuitenkaan enää haitannut minua, sillä näinkin lyhyessä ajassa olin oppinut pitämään valtavasti hevosen persoonasta. Se on juuri sellainen tyyppi, jonka kanssa uskon pärjääväni kunnolla, kunhan ystävyisimme ensin kunnolla. Tällä kertaa sisällä olikin jo väkeä, kurkku käheänä moikkailin kaikille. Dapper laahusti karsinaan, ja saatuani varusteet pois, ori laski päänsä alas ja lepäili siinä. Käväisin varustehuoneessa, mukaani tarttui loimi sekä pieni porkkana, tiedä sitten kenelle se oli tarkoitettu alunperin, mutta nyt kyseinen makupala kuului Dapperille. Tiputin herkun hevosen ruokakippoon ja laitoin loimen sille selkään. Koko aikana herra ei tehnyt muuta kuin seisoskeli puoliunessa. Höpsö. Laitumelle kävely sujui hitaassa tahdissa. Hevonen narun päässä oli niin väsyneen näköinen ettei mitään rajaa. Dapper mateli pää maata viistäen ja jalkoja lonksutellen, vauhti ei ollut kummoinen. Ehdimme molemmat kastua täysin, kunnes vihdoin saavutimme oikean laitumen portin. Muutama vieras hevonen tuli norkoilemaan lähelle, mutta onneksi kukaan niistä ei yrittänyt karkuun. Kun Dapper sai vihdoin laahustettua aitojen sisäpuolelle, sain portin kiinni ja pääsin takaisin talliin, suojaan ikävältä säältä. // Mihin mun kirjoitustaidot on kadonneet? No, ehkä tää välttää nyt. Sinten kommentti
Dapperin tuntee vasta kun sillä ratsastaa muutaman kerran. Varhaisvanhukseksi nimitetty heppa innostuu esteistä ihan älyttömästi, sen koko elämänhalu syttyy kuin bensa kipinästä! Muutaman kerran Dapperilla ratsastamisen jälkeen siihen tykästyy koko sydämestään aivan ihana otus!
Ei sun kirjoitustaidot minnekään ole kadonneet, päin vastoin! Mun mielestä kerronta oli sujuvaa ja virkkeet sopivan pohtivia. Teksti oli mukavan rauhallista luettavaa näin iltamyöhään, pohdit paljon ja tuot esille omia ajatuksiasi. Loistavaa! Virheetön tarina
19,20v€ |
|
|
|
Post by Minkki on Jul 5, 2015 22:14:02 GMT 2
|
|
|
|
Post by Sede on Jul 6, 2015 13:19:53 GMT 2
 Dapper oikeasti vanhana. Varjostukset failasi aika pahasti, koska harjoittelen uuden piirto-ohjelman käyttöä ja siinä on erikoiset siveltimet. :'D Eka piirtämäni kimo ikinä! Sinten kommentti
Tulevaisuudenkuva Dapperista? Ehkä Dapper nuortuukin vanhetessaan, kun se on jo nyt vaikuttaa niin aikaa nähneeltä! Olet onnistunut hyvin kimon karvan värittämisessä, värityksestä on tullut persoonallinen. Varjostuksia olisi voinut häivyttää enemmän, ettei ne pomppaisi niin paljon silmiin piirroksesta. Kuvaa katsellessa korvat vaikuttavat vähän liian pieniltä pään tukevaan rakenteeseen suhteutettuna: ne olisivat saaneet olla vieläkin pidemmät. Tämä vaikuttaa vähän liitu- tai hiilipiirrokselta taustan paperimaisen kuvioinnin takia! 
14,50v€ |
|
|
|
Post by Nelly on Aug 28, 2015 20:30:27 GMT 2
Hölmöltä vaikuttava otus tallustelee perässäni pää riipuksissa, jalat laahaten kohti ratsastuskenttää. Kypärä tuntuu raskaalta päässä, kengät hiostavilta ja kuluneilta. Dapper päristää sieraimiaan ja kehotuksestani lisää vähän kävelyvauhtia. Tiesin kuitenkin orin senhetkisen olemuksen muuttuvan heti töiden alkaessa: olin nähnyt sen omin silmin ja katsellut hämmentyneenä monia kertoja Dapperissa tapahtuvaa muodonmuutosta hommien alkaessa. En vieläkään oikeastaan voinut uskoa, että nyt tämä upea eläin olisi osittain minun hoivattavanani, niin pitkän aikaa olen sen menoa kuola valuen seurannut. Onnentyttö. Kiristelin satulavyötä ja ponnahdin kevyesti Dapperin selkään. Välittömästi takapuoleni koskettaessa satulan pintaa tiesin yksinkertaisesti, että tämä hevonen olisi minulle tehty – tunne oli sama kuin kentänlaidalta Dapperin menoa seuratessa, nyt vain kymmenkertaisesti voimakkaampana. Säädin jalustinhihnoja reiän jos toisenkin pidemmäksi ja nautiskelin hetken ennen kuin annoin orille kevyen merkin lähteä liikkeelle. Verryttelin hevosen pitkin ohjin käynnissä ja sen jälkeen ravissa sekä laukassa pitemmillä ohjilla. Tein alkuverkkaa aika pitkään, sillä halusin saada Dapperin kunnolla apujen väliin. Halusin varmistua, että minun ja Dapperin yhteinen taipaleemme alkaisi hyvin ja halusin tutustua hevoseen mahdollisimman tarkasti ennen oikeiden hommien aloittamista. Hevonen oli alussa hieman hidas pohkeelle johtuen lievästä jännittyneisyydestä, joten tein siirtymisiä ravista käyntiin ja käynnistä raviin, sekä temponvaihtelua askellajien sisällä. Tein pelkästään tätä puolisen tuntia ja aloin hiljalleen nostaa orin niskaa ylemmäs. Pian hevonen muuttuikin jo energisemmäksi ja se vaikutti keskittyneeltä työhönsä pyrkien reagoimaan apuihini parhaalla mahdollisella taidollaan. Tämän pitkäksi venahtaneen alkuverkan jälkeen aloin työstämään Dapperia enemmän laukassa. Ohjasin sen laajalle keskiympyrälle ja väistätin takaosaa pätkittäin ympyrän ulkopuolelle. Otin myös temponvaihteluita laukassa ympyrällä, mutta pidin vauhdin koko ajan silti tasaisena. Kun laukka tuntui selkään hyvältä, tein lopuksi muutaman minuutin ravissa kaarevia uria. Annoin jälleen pitkää ohjaa ja venyttelin kaulaa oikein kunnolla molempiin suuntiin. Tänään Dapper tuntui alun jälkeen todella rennolta ja motivoituneelta ratsulta, jonka kanssa oli ilo työskennellä. Sinten kommentti
Dapper on kyllä ihan omanlaisensa persoona! Se on varmasti rakkautta ensisilmäyksellä kun oikea hoitaja kohtaa itselleen sopivan hoitohevosen  Toivottavasi sun ja Dapperin ystävyys lähtee hyvin käyntiin! Uskon että tulette pian tutuiksi toisillenne.
Kiva että Dapperkin sai koulutreenin! Hevoset ovat vielä ihan lomafiiliksissä kun niiden muutaman viikon kesäloma loppui
Virheetön pikkutarina! Kuvailit hyvin sun ja Dapperin "kohtaamista" ja ensimmäistä virallista tutustumista. Ainoa asia mitä jäin kaipaamaan oli tarinan otsikointi.
14,30v€ |
|
|
|
Post by Nelly on Sept 13, 2015 19:47:30 GMT 2
Painajaisista tuskallisin
ekstratehtävä
Makaan karsinan nurkassa Dapperin jaloissa. En muista miten olin sinne päätynyt ja miksi, enkä sillä hetkellä välittänytkään muistaa. Katselin valtavan hevosen valtavan suuria kavioita ja ihmettelin, miten ne nyt niin suuriksi olivat yhtäkkiä muuttuneet. Ne olivat vähintään kaksi kertaa pääni kokoiset. Dapper parka, täytyisiköhän se viedä eläinlääkäriin. Tekevät varmasti kipeää. Katosta valuu hiljalleen harmaanruskea hämähäkki punaisine silmineen seittiään pitkin kasvojani kohti. Se kuiskaa korvaani asioita, joille en voi olla hymyilemättä. Dapper kaataa kömpelöillä jaloillaan maalipurkin kumoon. Tulipunainen maali valuu iloisesti karsinasta käytävälle ja siellä eteenpäin. Äkkiä kuulen Minkin äänen viereisestä karsinasta. Tulipalo, se huutaa hädissään. Äkkiä näen liekkien kärventävän hämähäkin seitin poikki ja otus putoaa suoraan kasvoilleni. Juokse, juokse! Hyppään kick-up-hypyllä jaloilleni ja hurmaannun liikkeestä hetkeksi. Samassa tuttu väsymyksen tunne tulvahtaa läpi koko kroppani. Tunne on sama kuin tunnin mittaisen BodyPumin jälkeen. Katson hädissäni ympärilleni. Talli on muuttunut loputtoman aavaksi suoalueeksi. Tuli leiskuu märällä sammaleella ja ajaa minut juoksuun. Pakotan juoksuaskeleen toisensa jälkeen, matkani ei etene, jalat jäävät kiinni suohon. Yksittäinen liekki tarttuu hiussuortuvaani ja hämähäkki ynisee peloissaan korvani juuressa. Äkkiä huomaan Dapperin suonsilmässä. Enää pelosta laajenneet sieraimet ovat pinnalla. Tuli tarttuu päänahkaani ja hyppään hevosen perässä suohon. Laavaa on joka puolella. Se korventaa pohkeitani ja saa Dapperin karahtamaan takajaloilleen tuskasta kiljuen. Heittäydyn hevosen selkään ja kannustan sen juoksuun. Karautamme pää viidentenä, ei, seitsemäntenä, jalkana eteenpäin maantiellä. Käännän Dapperin polulle. Punahilkka tepastelee meitä vastaan korinsa kanssa. ”Otatko omenapiirakkaa?” se kysyy. Haluan kehottaa sitä pakenemaan, juoksemaan. Koko maailma on pian tulessa. Dapperin harja on tulessa. Kyyneleet valuvat silmistäni. Jälkeemme jää joki. Haluan pelastaa maailman. Haluan pelastaa itseni. Verenpunaiset kyyneleet valuvat yhtenä virtana silmistäni. Dapperin kaviot iskevät kipinöitä. Äkkiä Minkki istuu takanani Dapperin selässä. ”Ota tämä. Ota se”, hän kuiskaa korvaani ja ojentaa raskaan korun kädelleni. Ripustan sen kaulaani. Ei, en voi ottaa sitä. Hely on liian raskas kantaa. Se painaa kuin synti. En voi ottaa sitä. ”Pidä se. Pelasta meidät”, Minkki kuiskaa ja heittäytyy tulimereen. Täysikuu loimottaa verenpunaisena heijastuen Dapperin tummista silmistä. ”Auta meitä. Pelasta meidät”, ne huutavat minulle. Punainen kyynel putoaa hevosen poskelle. Minä herään hikisenä ja kasvot itkusta märkinä sängystäni. Ulkona on pimeää. Sinten kommentti
Olipa kamala painajainen! Onneksi se oli vain unta, ja herätessään siitä voi huokaista syvään helpotuksesta. Joskus unet on tosi sekavia, eikä niissä oikein ole päätä eikä häntää. Vaikka unestasi kertova tarina oli pelottava, olit onnistunut jollakin ilveellä lisäämään siihen ripauksen huumoria, mikä antoi lukijalle uskomattoman kokemuksen!
Todella onnistunut tarina. Tästä ei puuttunut vauhtia eikä jännitystä, mutta ahdistavaa kuvailua oli tosi luovasti pehmitetty lempeällä huumorilla! Tarinan kruunasi sen lopussa oleva toteamus, joka tuntui ikään kuin helpotuksen huokaukselta lukijalle; se olikin vain unta!
20,40v€ + papukaijamerkki! Huh! |
|
|
|
Post by Nelly on Oct 21, 2015 20:12:12 GMT 2
T A P A U S D A P P E R Kurkistan karsinaan sisään ja ilokseni saan havaita, että siinähän se seistä tönöttää, hiukkanen epäluuloa kenties silmissään. Korvat on vedetty rennosti taaksepäin, silmät painuvat koko ajan hiljalleen kiinni, hengitys kulkee tasaisesti. Sisään ulos, sisään, ulos. Toinen takajaloista on ansainnut pienen lepuutushetken. Avaan oven ja astahdan sisään, enkä havaitse minkäänlaista muutosta tuon savunharmaan olennon olemuksessa. Lasken varovasti käteni orin kaulalle ja tunnen, miten lämmin se on ja miten kiinteältä se tuntuu. Pelkkää lihasta, tietenkin. Olisipa minullakin, tuumin mielessäni ja ryhdyn haromaan Dapperin harjaa viisipiikkisellä. Luuska ei liikahdakaan. Pystyynkuollut, selvä tapaus. Otan ja suuntaan hoidokkini kanssa pienelle iltapäiväkävelylle tallipolulle. Dapper on aamulla ilmeisesti irrotellut tarhassa, joten nyt se näyttää enemmän vaaleanruskealta kuin harmaalta. Voi älyt, tallille palatessamme meillä olisi edessämme kunnon harjaussessio. Nyt päätän kuitenkin heittäytyä hetkeen ja nauttia syksystä täysillä. Ilma on kirpakka ja kohmettaa sormet hetkessä. Olisipa edes mummun kutomat tumput matkassa. Suuntaan kulkumme Metsälammen rantaa kohti, jossa meitä vastaan tulee Patrik Kiran kanssa. Tunnen heti vaivautuvani hieman, mutta moikkaan parivaljakkoa mahdollisimman huolettomasti. Päiviteltiin, kuinka Kira kasvaa silmissä. Hevonenhan se jo pian olisi. Hiljaisuus. Yskähdän ja totean, että meidän olisi jatkettava matkaa tallille tai olisin vielä aamuneljältäkin kuuraamassa kuraa pois. Luoja, miten hankalaa vuorovaikutus olikaan tuon tyypin kanssa. Mukava ihminen epäilemättä, mutta saisi heittää tuon panssaroidun ulkokuorensa veks. Eihän täällä tallilla ole mitään, miltä suojautua. Olen jo taluttamassa pystyynkuollutta hoidokkiani karsinaan, kun viimetingassa päätänkin kiinnittää sen käytävälle harjauksen ajaksi. Joanna näyttää norkoilevan käytävällä toimettomana, joten käsken pyydän hänet apuun. Käytän vanhaa kuurausvitsiäni ja virnistän varmaankin tosi typerästi. Onneksi Joanna virnistää takaisin ja tarttuu kumisukaan. Tulisi ainakin tapaus Dapper hoidettua pois alta. Sinten kommentti
Ihan loistava tarina Dapperin hoidosta ja liikutuksesta! Kuvailit humoristisesti ja persoonalliset sanavalinnat ja toteamukset saivat suupielet nousemaan hymyyn useamman kerran. Kuvailet hyvin Dapperin "pystyynkuollutta", harmahtavaa persoonaa.
Tarina oli lyhyt ja ytimekäs! Kuvailussa käytit paljon erilaisia aisteja; näkö-, kuulo-, haju- ja tuntoaistin avulla sait aikaan yksityiskohtaista ja elävää kuvailua. Aistien kautta kuvailua on ollut myös muissa tarinoissasi, mutta mielestäni tämä on yksi parhaimmista kokonaisuuksista! Todella mielenkiintoista tekstiä, jota lukee mielellään! Tarinaa lukiessa mieleen piirtyy tarkka kuva tilanteista ja maisemista.
Virheetön tarina.
19,30v€ + papukaijamerkki (jo toinen peräkkäinen tässä päiväkirjassa, loistavaa!) |
|
Toivottavasi sun ja Dapperin ystävyys lähtee hyvin käyntiin! Uskon että tulette pian tutuiksi toisillenne. 
Ei kyllä tuu ikinä olemaan yhtä ihanaa yhteisöä kuin tämä paikka, ikävä tulee kyllä näitäkin aikoja.
Sept 19, 2021 14:48:12 GMT 2
Aug 3, 2017 16:34:07 GMT 2
Aug 3, 2017 16:34:07 GMT 2
Jun 8, 2017 20:14:45 GMT 2
tsemppiä kaikille kaikkeen mitä teette 
tsemppiä kaikille kaikkeen mitä teette 
Mar 20, 2017 18:23:48 GMT 2
Mar 20, 2017 18:23:48 GMT 2
Mar 2, 2017 13:33:58 GMT 2
Feb 28, 2017 21:00:28 GMT 2
Feb 28, 2017 21:00:28 GMT 2
Mulla meni ihan ranttaliksi kurssien valinta, joten mulla luultavasti venyy lukio 4 vuoteen. Yksikään aine ei kiinnosta niin paljon että sitä haluaisi mitenkään kirjottaa ja koulumoti on muutenkin olematon kaiken muun keskellä :/
Feb 27, 2017 22:17:02 GMT 2