Ruun päiväkirja

[aria]

KULTAINENNOUTAJA PONIN VAATTEISSA

Hinasin sälekaihtimet ylös todetakseni, että ulkona paistoi monen sadepäivän jälkeen jälleen aurinko. Työnsin kasvoni kiinni ikkunaruutuun, ja olin aistivani alkavan kesäpäivän lämmön. En ollut unohtanut, mikä päivä tänään oli, sillä jo useamman päivän kestänyt jännitys vatsassani kertoi kaiken oleellisen; ensimmäinen päiväni Metsälammen tallilla starttaisi pian. Pian paikkakunnalle muuton jälkeen olin löytänyt netistä Metsiksen sivut ja ihastunut ikihyviksi. Varsinkin, kun hoitajaa etsi eräs vallan suloinen tilastoruuna Ruu. Olin lähettänyt salamannopeasti sähköpostia paikan pomolle kysyäkseni, voisinko tulla tutustumaan talliin ja tuohon hevoseen. Hymyilin itsekseni ja vedin päiväpeitteen sängylleni. Silmäilin huoneen pikaisesti läpi, ja nappasin muutaman likaisen vaatteen mukaani viedäkseni ne pyykkiin.

Kukaan muu ei ollut noussut vielä ylös, mikä oli ihan ymmärrettävää, jos otti huomioon sen että oli lauantai. Armottomana aamupahoinvointisena aamupalani jäi melko vähäiseksi, mutta pakkasin reppuuni banaanin, muutaman välipalapatukan ja vesipullon. Vilkaisin kelloa, ja totesin sen olevan tarpeeksi paljon. Heitin päälleni varmuuden vuoksi vielä takin, koska sään ulkonäkö saattaisi pettää. Käänsin kotiavainta lukossa, ja talutin vaaleanharmaan polkupyöräni keskelle pihatietä. Huokaisin syvään, heitin repun selkääni ja yritin karkottaa perhoset vatsastani jonnekin muualle ajatuksen voimalla.

- Toivottavasti löydän perille, mutisin itsekseni polkiessani hiekaksi vaihtunutta tietä eteenpäin.
Seutu oli kaunista, ja sateisissa säissä oli ollut se hyvä puoli, että ne olivat rehevöittäneet luonnon kauniin vihreäksi. Takki oli tainnut sittenkin olla virhe, sillä olin läkähtyä siihen paikkaan. Tie ei ollut haarautunut vielä missään vaiheessa, joten päättelin, etten ollut pyöräillyt Metsälammen risteyksen ohi. Jatkoin siis sinnikkäästi eteenpäin, ja pian näinkin jo toivotun kohteen; idyllisen näköinen tallialue tarhoineen ja punaisine rakennuksineen. Bongasin muutaman hevosen tarhoilla, ja hymyilin jännittyneenä. Eräs niistä näytti aivan Ruulta, mutta en erottanut näin kaukaa, pitikö se paikkaansa.

Pihassa oli kaksi tallirakennusta sekä jokin muu talo, ja olin hieman hukassa, minne mennä. Talutin pyöräni sivuun ja pälyilin ympärilleni etsien elonmerkkejä. Pian toisen tallin ovi avautui, ja ulos astui punatukkainen tyttö majesteettisen näköistä hevosta taluttaen. Hän huomasi minut, ja kävelin ujosti hymyillen hänen luokseen.
"Moi! Oletko sä uusi täällä, en muista nähneeni sua aiemmin?" tyttö tervehti. "Moikka. Ja juu, mä olen täällä ensimmäistä kertaa tänään", nyökkäsin. "Muuten, tosi kaunis hevonen sulla."
"Kiitti! Tää on meidän Hali", hän sanoi ja rapsutti punertavaa hevosta korvan takaa. "Tosiaan, mun nimi on Loci. Voi kutsua myös perunaksi."
"Mä olen Aria, kiva tutustua." Naurahdin mielessäni Locin hauskalle lempinimelle. Hali otti muutaman steppiaskeleen sivulle, joten päätin esittää kysymykseni nopeasti. "Tiedätkö sä, mistä mä löydän Sinten?"
"Se oli ainakin äsken tuolla päätallissa", Loci sanoi ja viittasi meitä lähempänä olevaa tallirakennusta kohti. "Mutta joo, tää nappisilmä alkaa olla jo vähän kypsä tähän paikallaan seisomiseen", hän taputti Halia kevyesti kaulalle.
"Juu, mä meen nyt tästä häiritsemästä", naurahdin. "Kiitti, ja nähään!"

Kävelin sivutallin ovelle ja vedin sen auki. Näin heti muutaman muun tallilaisen lisää, jotka hääräsivät käytävällä ja karsinoissa. Yksi heistä keskeytti toimensa ja lähti kävelemään minua kohti. "Moikka, sä oot varmaan Aria? Kiva ku tänne saadaan joku uusi tyyppi! Mun nimi on Minkki. Sanna käski sanoa, että se on tuolla toimistossa, jos sä etit sitä", tyttö selitti.
"Juu niin oon. Ja okei, kiitti!" hymyilin ties kuinka monennetta kertaa ja luovin tieni toimistoksi kutsutun huoneen ovelle. Se oli auki, ja pöydän ääressä istui vaaleatukkainen, nuorehko nainen kahvia hörppien.
"Terve!" hän harppasi luokseni. Puristin hänen kättään ja tervehdin myös. "Tervetuloa tänne Metsikseen, kiva kun päätit tulla tutustumaan. Mehän voitaiskin oikeastaan heti lähteä kattomaan Ruuta, se on itse asiassa tuolla tarhassa tällä hetkellä."
"Sopii mulle", naurahdin ja lähdin seuraamaan Sinteä, joka nappasi riimunnarun hyllyltä mukaansa. Kävelimme pihan vastakkaisella puolella oleville tarhoille, joista tunnistinkin Ruun lähinnä Metsälammen sivuilla olleen kuvan perusteella. Poni lähti askeltamaan porttia kohti huomattuaan meidät.
"Se tulee heti kerjäämään herkkuja kun joku vaan kulkeekin tästä ohi", Sinte nauroi ja pyöräytti silmiään. "Mutta eipä siinä, ainakin antaa helposti kiinni."
Hymyilin ja ojensin käteni silittääkseni rautiaan ruunan turpaa. Se työnsi päänsä mahdollisimman lähelle meitä, ja hamuili huulillaan Sinten olkapäätä. Sinte ojensi riimunnarun minulle, ja napsautin sen kiinni riimuun. "Kas noin", taputin Ruun lapaa.
"Mun täytyy nyt mennä. Voit viedä sen tuonne päätalliin mistä äsken tultiin, sen karsina on ihan siinä pienen oven vieressä. Siinä kyllä lukee sen nimikin, että todennäköisesti löydät oikean karsinan. Saat sitten harjailla ja hoitaa sen kuntoon. Sopiiko?" Sinte selitti.
Minun ei tarvinut tietenkään kahta kertaa miettiä. "Totta kai", nyökyttelin. Lähdin taluttamaan Ruuta onnesta soikeana pihan poikki kohti tallinovia.

Tallissa oli hiljaista, kun talutin ponin peremmälle ja laitoin oven kiinni perässäni. Toimistosta kuului muutama ääni, ja yhdessä karsinassa joku puhdisti hevosensa kavioita. Löysin Ruun karsinan saman tien ja irrotin riimunnarun. Tajusin, että en ollut muistanut kysyä, voiko Ruuta ylipäätään harjata karsinassa vai pitääkö se sitoa kiinni. Päätin tiedustella asiaa kavioita putsaavalta tytöltä. "Moi, voisitko sä auttaa vähän?" kiinnitin hänen huomionsa.
"No moi, ja toki voin auttaa", hän naurahti ja kiersi hevosen toiselle puolelle.
"Niin, kun mä en ole ennen täällä ollut, niin kannattaako Ruu sitoa kiinni kun sitä hoitaa?"
"Sen kanssa pärjää kyllä ilmankin, se on tosi kiltti ja näin. Paitsi että tunkee päätä syliin ja joka paikkaan vähän koko ajan, tykkää rapsutuksista", hän nauroi.
"Okei, kiitti. Kyllä mä tämän kanssa pärjään", hymyilin ja vedin karsinanoven kiinni perässäni. Menin toimistoon etsimään harjapakkia, sillä olin nähnyt sen siellä aiemmin aamulla. Löysinkin välineet pian ja palasin takaisin karsinaan. "Nyt katotaan, ootko sä semmonen koiranpentu mitä kaikki sanoo", naurahdin Ruulle ja otin kumisuan käteeni. Puheet tosiaankin pitivät paikkansa; ruuna oli melko vekkuli ja hellyydenkipeä kuin mikä! Eipä se minua haitannut, juuri luonteeseen olin Ruussa ihastunutkin. Hoidin ponin iloisena loppuun ja kun homma oli tehty, rapsuttelin sitä hetken oikein olan takaa. Ruu lepuutti päätään olkaani vasten. "Hei poika, sun pääs ei oo mikään maailman kevyin", huomautin hetken päästä ja siirryin painon alta pois. Nostin harjapakin maasta ja kävin viemässä sen takaisin toimistoon.

Palatessani karsinan luona seisoi sama tyttö, jolta olin aiemmin kysynyt apua.
"Moi taas", hän virnisti. "Aattelin, että voitais lähtee vaikka huomenna maastoon yhessä, ois kivaa näyttää vähän paikkoja?"
"Joo, ilman muuta. Jos Sinte vaan uskaltaa päästää mut Ruun selkään", vitsailin.
"Laitetaan se uskaltamaan", hän nauroi. "Ruu on ratsastettaessakin oikeesti tosi lepponen, ja sillä on ihana laukka! Muuten, tajusin just että ei olla edes esittäydytty, mä olen Alexandra."
"Sitä ei kanssa ikinä muista. Mutta mä olen Aria, se uusi täällä", esittäydyin.
Juttelimme Alexandran kanssa hetken niitä näitä, kunnes sisään pölähti kiireellä tummahiuksinen nuorimies. "Moro, ootteko te nähny Locia missään?" hän hengähti ja kiersi katseellaan tallia.
"Eei", Alexandra kohautti olkiaan.
"En mäkään, näin sen kyllä joskus aamulla tossa pihalla Halin kanssa", muistelin punatukkaista tyttöä jota myös perunaksi kutsuttiin.
"No, kertokaa jos näette, että mulla on asiaa", hän huikkasi ja paineli samaa tietä ulos. Hetken päästä ovi raottui uudestaan. "Muuten, mun nimi on Stefan!"
"Kylläpäs sillä oli kiire", Alexandra nauroi ja pudisteli päätään. Yhdyin hänen nauruunsa. Metsälammella sitä tutustui kaiken aikaa uusiin ja mukavanoloisiin ihmisiin!

Istuimme Alexandran ja myöhemmin seuraan liittyneen Viljan kanssa toimistossa. Vilja oli keittänyt kahvit, mutta kieltäydyin kohteliaasti, sillä en pitänyt kyseisestä juomasta.
"Ahaa, onko täällä kenties kahvia?" Sinten ääni kuului tallista, ja pian hän olikin kahvikuppi kädessään kaatamassa itselleen. "Mites meidän tulokkaalla on mennyt?" hän kysyi viitaten minuun.
"Tosi hyvin. Ruu on aivan ihana! Ja tämä koko paikka", hehkutin innoissani, vaikka tokihan hevosen omistaja sen varmaan jo tiesikin.
"No, sulta ei varmaan tarvi sitten edes kysyä, että haluatko alkaa hoitamaan sitä vakituisesti", hän naurahti.
"No ei tosiaankaan."
"Asia on sitten so*, tänne sä olet tervetullut milloin vaan. Metsälammella tarvitaan aina auttavia käsiä, ja sähän voit myös kokeilla mennä tuolla Ruulla joku päivä."
"Itse asiassa me ajateltiin mennä maastoon seuraavalla kerralla", Alexandra sanoi. Sintellä ei ollut mitään sitä vastaan, ja olin nyt jo aivan täpinöissäni tulevasta maastoilusta - ja oikeastaan kaikesta muustakin, mitä tulisin vielä kokemaan Metsälammen tallilla.

Sinten kommentti

Todella mukava kuulla että ensitutustuminen Metsikseen ja Ruuhun sujui hyvin! Uskon että saat täältä paljon uusia kavereita – maastoseuraa kannattaakin kerätä, että pääset tutustumaan Metsiksen upeisiin maastoihin! Ensimmäisillä maastoreissuilla kannattaa ottaa kaveri mukaan näyttämään reittejä. Vanhimmat tallilaiset ovat seikkailleet Viitaniemen alueen maastoissa niin paljon, että he osaavat varmasti vihjata myös sellaisista paikoista mistä edes minä en tiedä!

Tarina oli todella mukavaa luettavaa! Ihana kuulla että olet nyt jo tutustunut näin moneen tallilaiseen! Yhden kielioppivirheen löysin; kiinnitä jatkossa enemmän huomiota pilkkujen käyttöön.

"Käänsin kotiavainta lukossa, ja talutin vaaleanharmaan polkupyöräni keskelle pihatietä."
-> Jos virkkeen molemmissa lauseissa on sama tekijä, sidesanan "ja" edessä ei tarvita pilkkua. Jos lauseissa on eri tekijät (esim. Minä imuroin, ja Anni tiskasi), pilkkua käytetään.
-> "(Minä) Käänsin kotiavainta lukossa ja (minä) talutin vaaleanharmaan polkupyöräni keskelle pihatietä."

17,20v€

[aria]

ENSIVAIKUTUS TEHDÄÄN VAIN KERRAN

"Miksi mä menin lupautumaan..." valitin Minkille, joka nojaili kentän aitaa vasten. En kuitenkaan ollut tosissani, sillä leikkitunnin vetäminen tuntui mahtavan hauskalta idealta. Hommaani helpotti myös se, että tunti oli suunnattu vain poniratsastajille. Ratsukoita ei siis ollut kovin paljon. Olin jo valmiiksi kehitellyt leikkejä, jotka voitaisiin toteuttaa vähällä porukalla, ja toivoin niiden sujuvan mallikkaasti. Olin päättänyt vetää tunnin Ruun selästä käsin, ja talutin ruunan keskelle kenttää. "Noniin, mukavaa että uskalsitte tulla mun vetämälle leikkitunnille", hymyilin ratsastajille jotka olivat kerääntyneet riviin eteeni poniensa kera. "Jos jollakin on mielessä nyt joku leikki, joka olisi hyvä toteuttaa, antaa kuulua vaan."
"Me voitais olla Jerusalemin suutaria, sitä samaa mitä leikittiin leirilläkin", Jenna ehdotti.
"Se olikin itse asiassa jo mun listalla ja tötsätkin on valmiina", sanoin.

Muita ehdotuksia ei tullut, joten päätin aloittaa "kapteeni käskee" -leikillä. Siinä ratsukot kävelivät uralla, ja huutelin erilaisia tehtäviä. Jos tehtävän alussa sanoin "kapteeni käskee", vain silloin tehtävä piti suorittaa. Muuten putosi pelistä pois.
"Kapteeni käskee ravata!" hihkaisin. Kaikki siirtyivät raviin. "Pysähtykää!" annoin uuden käskyn nopeasti. Heidi pidätti Bellaa, ja voihkaisi tajutessaan virheensä. Hymyilin ovelasti. "Kapteeni käskee siirtyä takaisin käyntiin", toitotin. Kaikki onnistuivat. "Kapteeni käskee pysähtyä ja peruuttaa!" ratsastajat tekivät työtä käskettyä. "Ja sitten taas ravia eteenpäin!"
Kaikki lähtivät ravaamaan. "Hei, mä en sanonut kapteeni käskee", nauroin kentän keskellä. Koska jokainen putosi pelistä, päätimme vaihtaa leikkiä.

"Seuraavaksi ollaan sitä suutarileikkiä. Nuo tötsät on tuossa keskellä, ja me ratsastetaan laukkaa tässä isolla keskiympyrällä. Kun mä huudan 'Hei!' ratsastatte tötsien luo, laskeudutte maahan ja kosketatte tötsää kädellä. Se, kenelle ei riittänyt tötsää, saa mennä sivumpaan ja huutaa sen 'hein'", selitin.
Aloitimme leikin. Olin myös itse mukana, ja ensimmäiseen, ja tulihan siinä hiekkaisia housunpolvia itse kullekin kun leikin loppua kohden syöksyt tötsiä päin alkoivat olla mielenkiintoista katsottavaa.

Sitten se tapahtui; kun jäljellä olivat enää minä ja Jenna, Ruu hyppäsi korkean pukkiloikan ja tietysti lensin komeassa kaaressa käsilläni huitoen maahan äänitehosteiden saattelemana. Takapuoleen sattui vietävästi. Minkki, joka oli jäänyt seuraamaan tuntia, juoksi luokseni huolestuneen näköisenä. "Sattuiko? Mä näin, kun Ruun takapään ympärillä pörräsi joku ötökkä. Ehkä sitä pisti ampiainen", hän arveli.
Nousin ylös vaivalloisesti ja koetin kävellä. Sattui, mutta tuskin siihen tulisi mitään mustelmaa kummempaa. "Mä oon melkein ihan kunnossa", voihkaisin. Nousin ja olin jo lähtemässä pyydystämään Ruuta kiinni, kunnes huomasin avonaisen portin ja sitä kohti laukkaavan ruunan. "Pysäyttäkää se!" huusin ja säntäsin Minkin kanssa perään. Kentällä olevilla ratsastajilla oli vaikeuksia pidätellä ponejaan, sillä Ruun pakokauhu oli tarttumassa niihinkin.
"Foggy, sooo!" Jenna yritti rauhoitella steppaavaa ponia. Foggy ja Bella rauhoittuivatkin pian, mutta oikukkaampi Helmi ryntäili Silja selässään ympäri kenttää. Onneksi näin Locin tallipihalla. "Loci, viititkö mennä kentälle kattomaan ettei käy mitään? Kiitooos!" huusin mennessäni. En tiedä tajusiko hän, mutta minulla ja Minkillä oli kiire Ruun perään, joka laukkasi edelleen melko päättömästi menemään.

Pahaksi onneksi Ruu päätti valita suunnakseen Harjulenkin. Nyt joutuisimme seurata sitä ties kuinka pitkälle.
"Ei Ruu kovin pitkälle mene, se on kuitenkin sen verran ihmisrakas vaavi", Minkki puuskutti vieressäni.
"Hyvä, ei päästetä sitä kuitenkaan näkyvistä ettei se katoa minnekään", vastasin ja vilkaisin eteenpäin. Yllättäen Ruu kaarsikin saunalle vievälle polulle ja jatkoi paineluaan. "Ihan ku sillä ois joku päämäärä", ihmettelin. Sitten tajusin. "Ehkä se haluaa lampeen vilvoittamaan sitä pistoa! Se ei saa mennä sinne satulanc kanssa",d kauhistuin. Toivottavasti Sinte ei suuttuisi, jos satula vettyisi... Ruu oli kaikeksi onneksi pysähtynyt rantaan kahlaamaan, sillä se ei ilmeisesti uskaltanut juosta veteen suinpäin. Huokaisin helpotuksesta ja nappasin suitsista kiinni.
"Jes!" Minkki tuuletti ja nauroi.
"Voi sua hullua", puuskahdin ja taputin rauhoittavasti Ruun kaulaa. Huomasin toden totta pienen paiseen ponin lautasella. En voinut päästää Ruuta varusteet päällä lampeen, mutta kauhaisin kämmeniini vettä ja ripottelin sitä piston päälle. "Nooh, nyt mennään tallille takas", talutin Ruun pois lammesta.

Minä, Minkki ja Ruu saavuimme vihdoin takaisin tallille. Minkki lupasi ystävällisesti laittaa Ruun kuntoon, sillä minun piti käydä katsomassa, että tuntilaiseni olisivat kunnossa. Kun hölkkäsin kentälle, kaikki olivat paikalla. "Saitteko Ruun kiinni?" Silja kysyi.
"Joo, se meinas juosta lampeen varusteet päällä", puuskahdin ja pyöräytin silmiäni.
"Mitä kuulinkaan?" taakseni ilmaantunut Sinte kysyi hymynkare suupielessään. Meinasin hypätä säikähdyksestä lähimpään pensaaseen. "Tuota..." änkytin nolostuneena, "sanotaanko vaikka niin että tää tunti ei mennyt ihan putkeen."
Kaikki tuntilaiset remahtivat nauruun. "Pitää harkita seuraavalla kerralla että tullaanko enää sun tunnille!" Jenna vitsaili. Epäilin, että Sinte ei edes antaisikaan minun pitää tunteja enää tämän jälkeen - ainakaan, mikäli hän ei halua satuloitaan pilattavan. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Tai ainakin melkein...

//Ekstratehtävää

Sinten kommentti

Anteeksi myöhäisestä kommentista, tää tarina oli hukkunut uudempien taakse!

Voi ei mikä leikkitunti! Onneksi ei kehenkään sattunut pahemmin ja selvittiin säikähdyksellä ja naurunremakalla. Miten onnistuikin, että koko tunti meni ihan pipariksi! Onneksi Ruu ei juossut lampeen varusteet päällä, tai olisi tullut vähän kalliimpi lasku. Viilennys kesäkuumalla tekee kyllä terää, mutta ihanteellista olisi jos se tapahtuisi ihmisen johdolla

Olipa erinomainen tarina kännykällä (tai tabletilla, kun tuonne tuli tuo "via mobile" teksti?) kirjoitetuksi! Ei yhtään kirjotusvirhettä eikä myöskään kielioppivirheitä! Hyvin suoritettu ekstratehtävä mistä mulla ei oo yhtään moitittavaa

18,90v€

[aria]

HYVÄN MIELEN PÄIVÄ

Harjailin Ruuta kaikessa rauhassa hoitopuomilla. Aamu oli mitä upein; aurinko paistoi täydeltä terältä kietoen koko Metsälammen lämpöönsä, ja silloin tällöin pihan poikki pyyhkäisi lempeä tuulenvire. Ilmassa tuntui vielä hieman edellispäivän sade, mutta onneksi pilvettömältä taivaalta siintävät auringonsäteet kuivattivat maata nopeasti. Ruu ravisti päätään ja pärskähti nautinnollisesti. Hymyilin ponille ja nostin satulan sen selkään. Minulla ei ollut mihinkään kiire. Olin pitkin aamua pysähdellyt mitä kummallisimpiin paikkoihin ja vain paistatellut auringossa, kuunnellen samalla lähipuissa sirkuttavia lintuja ja tallin ääniä - rakastin kesäaamuja! Varustin Ruun hyvillä mielin loppuun ja lähdin taluttamaan sitä kenttää kohti. Näin ihanalla ilmalla emme taatusti työskentelisi maneesissa.

Ennen Ruun hoitoa olin jo suunnitellut ja toteuttanut esteet valmiiksi. Tarkoituksena oli mennä neljän esteen jumppasarjaa, jonka aloittaisin kavalettikorkeudelta ja keskittyisin istuntaan ja rytmiin. Kun se sujuisi, nostaisin esteitä aina hieman. Menossa mukana oli myös muutama maapuomi. "Eiköhän kuule aloteta", sanoin Ruulle jonka korvat kääntyivät ääneni suuntaan. Käytin kevyesti pohkeitani, ja Ruu siirtyi käyntiin. Annoin ponin kulkea pitkällä rungolla eri askellajeissa uraa pitkin. Verryttelin lapoja volttitehtävällä, jossa aloitettiin 20 metrin ympyrästä ja päätettiin alle 10 metrin volttiin. Kokeilin myös vihollistani pohkeenväistöä käynnissä, ja se sujui yllättävän hyvin - tosin muutaman kerran ulkolapa kiilasi edelle. Sitten vain pyörin satunnaisia voltteja, ympyröitä ja kiemurauria sekä ravissa että laukassa. Otin hieman enemmän tuntumaa Ruuhun, ja laitoin sen takapään työskentelemään. Kun olin verkannut ponin, siirryin jumppasarjan pariin. Annoin laukka-avut ja ohjasin Ruun kavaleteille.

Keskityin siihen, että istuisin tasapainoisesti kevyessä istunnassa. Kädet myötäävät, älä kumarru liian eteen... ratsastin ravissa ensimmäisen maapuomin ja siirsin katseeni kohti kavaletteja. Innari meni hyvin, Ruu hyppäsi jopa tarpeettoman innokkaasti niin pienille esteille. Innarin jälkeen oli pidempi väli seuraavalle kavaletille, ja lähdimme hyppyyn hieman liian aikaisin. No, seuraavalla kierroksella paremmin. Keskityin pitämään istunnan ja rytmin hyvänä, kun jatkoimme kavalettien kanssa työskentelyä. Pian kaikki sujui nappiin - Ruu ylitti kavaletit hyvässä tahdissa takajalat käytössä, ja minä istuin ryhdikkäänä kevyessä istunnassa. "Hei, voisiksä tulla auttamaan?" huikkasin kentän ohi kulkevalle Minkille. Korotimme yhdessä kavaletit 60 cm esteiksi, ja aloin hyppäämään jumppasarjaa oikein kunnolla. Tarkoituksena oli hypätä lopuksi vielä 75 cm esteitä.

Ruu kulki oikein mukavasti sekä ravissa että laukassa, ja muutenkin koko treeni oli mennyt oikein loistavasti. Säteilin hyvää fiilistä, kun jalkauduin satulasta. Kentän laidalle oli tullut katselemaan kolme tyttöä, luultavasti alkeiskurssilaisia. "Miten korkeita esteitä te oikein hypitte?" silmälasipäinen tyttö ihmetteli. Hymyilin mielessäni, sillä minun hyppäämäni esteet eivät olleet järin suuria - toki piti osata suhteuttaa vasta aloittaneen näkökulmaan. "Semmosta 75 sentin luokkaa", vastasin. "Oi että ku mäkin joskus hyppäisin", toinen tyttö henkäisi. "En mäkään oo ratsastanut kun kohta kolme vuotta, menee vaan hetki kun teki jo hyppäätte korkeempiakin", hymyilin kannustukseksi. Annoin heidän vielä taputtaa Ruuta ja lähdin sitten taluttamaan sitä kohti hoitopuomia. Riisuin varusteet ja harjailin ponia hyräillen samalla. "Ootpa sä tänään hyvällä päällä", päätallista ulos tupsahtanut Lydia virnisti. "Ruu meni niin nätisti tänään", kerroin ja silitin ponin turpaa. Tallissa antaisin sille kyllä tuplakokoisen porkkananpalan.

Olin juuri vienyt Ruun karsinaansa, kun Sini saapui paikalle. "Tuu kattomaan alkeiskurssilaisten leirikastetta!" hän hihkaisi. Minua ei tarvinut kahta kertaa käskeä, sillä leirikasteet olivat parasta. Siis muiden leirikasteet - muun muassa heinäkuun leirillä olin juossut omaani kirkuen karkuun ja saanut valitettavasti rangaistuksen. Äänistä päätellen alkeiskurssilaiset olivat menossa juuri lantalaan Sinten johdolla. "Nyt teidät jaetaan joukkueisiin. Tehtävänä on rakentaa patsas... lannasta!" hän julisti kurssilaisten kauhuksi. "Se joukkue, jonka patsas esittää oikeasti jotain ja on ensimmäisenä valmis, voittaa ja saa skipata seuraavan tehtävän."
Kaikki alkoivat kiireellä kasata epämääräisiä möykkyjä lattialle. Koska lanta oli melko kuivunutta, siitä ei saanut tehtyä oikein mitään. Pidättelimme virnistyksiä, kun kurssilaiset voihkivat tehtävän ällöttävyydestä. "Valmis!" joku huudahti, ja erään joukkueen jäsenet nostivat kätensä ilmaan. "Meillä on täällä tuomareina muutama tallilainen", Sinte yllätti kaikki viittaamalla meidät paikalle. En itsekään ollut osannut odottaa tätä, mutta mikäs sen mukavampaa. Kävelimme patsaan luokse, joka paljastui kolmesta lantakikkareesta kasatuksi lumiukoksi. Käsiksi oli tökätty heinänkorret, nenänä oli pieni risunpätkä ja silmiksi oli painettu kaksi reikää. "Täähän on tosi toimiva idea", kehuin kurssilaisia. He hymyilivät ylpeinä aikaansaannoksestaan. "Kieltämättä komea", Sini näytti peukkua. Myös Loci ja Silja hyväksyivät teoksen, ja voittajajoukkueen jäsenet olivat riemuissaan, koska heidän ei tarvinnut osallistua seuraavalle etapille.
"En olekaan ikinä ennen nähnyt lannasta tehtyä lumiukkoa!", purskahdin nauruun kävellessämme tallista ulos.

//Lisäsin sitten tämän joukkoon ekstratehrävän

Sinten kommentti

Musta on tosi kiva huomata miten hyvin sun ja Ruun yhteistyö sujuu! Kiva että treenaatte monipuolisesti eri lajeissa. Alkeistuntilaisten näkökulmasta 80 cm on jo korkea este, mutta siihenkin tavoitteeseen voi päästä jo melko pian jos vaan käy ahkerasti ratsastustunneilla. Alkeiskurssilaisilla olikin hauska leirikaste, mehän voitaisiin pitää lantaluomusnäyttely! Ketään ei kyllä päästetty takaisin sisälle ennen perusteellista käsienpesua

Todella kekseliäästi toteutettu ekstratehtävä! Ajattelin, että tuollainen lause olisi ihan mahdoton sijoittaa tekstin sekaan, mutta kyllä te ootte aina keinot keksineet! Omituinen ja vähän ällöttävä lause kuulosti jopa ihan järkevältä tarinan seassa! Jälleen kerran ihmettelen miten upean tarinan olet saanut aikaiseksi kännykällä!

"Kun se sujuisi, nostaisin esteitä aina hieman."
-> "Aina" kuulostaa vähän väkisin tungetulta tähän lauseeseen. Se kannattaa jättää pois, tai tarkentaa toisella tavalla jos haluat kertoa että korotitte esteitä useamman kerran.
-> "Kun se sujuisi, nostaisin esteitä korkeammiksi vähän kerrallaan."

18,00v€

[aria]

RUUN PÄIVÄKIRJA
Osa 1

Moi taas pitkästä aikaa. En oo oikein kerennyt kirjoittelemaan, kun tuo Aria on niin hurahtanut esteiden treenaamiseen... eipä siinä, kyllä mäkin niistä ihan tykkään. Viimeksi eilen me hypättiin jotain rataa, musta tuntuu että se ei kyllä ollut ihan mun maksimikorkeus. No, ei voi olettaa että kaikki pystyis samaan ku mä. Ois ihan kiva mennä joskus kouluakin, mutta eiköhän se sitäki innostu treenaa. Muuten, tänne tallille tuli eilen aivan uus hevonen, Sintti tai joku muu vastaava. Se vaikuttaa ihan hyvältä tyypiltä, vähän ujolta vaan. Sela kerto että Siljasta tuli Sintin uus hoitaja, mutta se sano että sen uus hoitaja on kans tosi mukava. Sekavaa - toivottavasti tänne ei tuu liian hienoja uusia heppoja, tai Aria pian ihastuu niihin. Mutta jos mä tungen pään sen kainaloon ja hörisen tosi söpösti niin ei se raaski vaihtaa mua mihinkään.

Mä oon jutustellut nyt viime aikoina aika paljon Leevin kanssa laitumella. Sillä on ihan hyvää läppää, ja me otetaan välillä juoksukisojakin. Mainittakoon, että ne on vähän epäreiluja kun Leevi on hevonen ja mä poni - lyhyemmät jalat, ei ponina olemisessa muuten mitään vikaa oo. Kesässä parasta on kyllä laitumella kirmailu, mutta mä oon alkanu tykkäämään myös uimisesta jonki verran. Toivottavasti Aria veis mut vielä tänäkesänä uimaan, mä oon kahesti jo käyny - tosin se eka kerta oli aika ikävä, kun mua pisti ampiainen ja juoksin luvatta järvelle. No, mitäpä pienistä.

Mä oon aatellu, että voisin tehä jonkun pikkiriikkisen jäynän tässä joku päivä. Vaikka karata laitumelta tai jotain. Toisaalta en mä kyllä halua aiheuttaa Arialle pahaa mieltä, vaikka se aika usein nauraakin mun jutuille. Ehkä mä jätän suosiolla väliin - saahan sitä huomiota muutenki. Mutta hei mun pitää nyt lopettaa, koska Aria tuli just tallista ulos riimunnaru kädessä. Toivottavasti sillä ois porkkanaa tai omenaa - ehkä mieluummin omppua, ku tykkään siitä niin paljon. Yritän päästä kirjottelemaan uudestaanki, moro!

Sinten kommentti

Eikä miten hauska päiväkirjamerkintä Ruulta! Hihittelin täällä itsekseni. Olisi todella mielenkiintoista, jos hevoset osaisivat oikeasti kirjoittaa. Mitäköhän ne oikein ajattelisivat meistä ihmisistä...? Huh, en halua edes tietää millaisia ajatuksia niiden päässä liikkuukaan.

Virheetön ja hauskalla tavalla kirjoitettu tarina. Ruun pohdinnat nostattivat hymyn korviin Tekstistä mulle ei jäänyt sen suuremmin mitään korjailtavaa. Tämä on papukaijamerkin arvoinen suoritus!

20,00v€ + papukaijamerkki! Paljon onnea

[aria]

Poniagilitya

"Täähän on upea", sanoin ja virnistin tytöille. Sini ja Heidi silmäilivät hekin kentälle kyhättyä agilityrataa tyytyväisinä. Olimme päättäneet tutustuttaa poneja agilityn ihmeelliseen maailmaan ja tässä sitä nyt oltiin.
"Haetaan ponit laitumelta", Heidi ehdotti. Lähdimme kävelemään iloisesti rupatellen laitumia kohti. Ruu nyhti ruohoa laitumen perällä, mutta se nosti päänsä kuullessaan kutsuni. "Hyyvä poika, tänne tänne", lepertelin kun poni lähestyi minua korvat hörössä. Tietenkään laitumelta ei voitu lähteä ilman tavanomaista rutiinia; sitä, että Ruu työnsi päätään kainalooni. Mokoma syliponi.
    Sini ja Heidikin olivat saaneet hoidokkinsa kiinni, joten jatkoimme matkaamme kentälle. Kävelin viimeisenä sisään ja suljin portin perässäni. "Sinte sano että nämä on kokeillu aikaisemminki agilitya, näiden radalla olevien juttujen pitäis olla jotenkuten tuttuja", Sini kertoi.
"Hyvä, niin ei tarvi juosta pillastuneiden ponien perässä pitkin pihaa", nauroin. Pressua emme olleet viitsineet ihan turvallisuussyistä ottaa radalle mukaan. "Eiköhän aloiteta", Heidi sanoi.

Heidi näytti ensin mallia Bellan kanssa. Rauhallinen ja lempeä poni kulki mukisematta taluttajan ohjeiden mukaisesti, mutta sillä oli hieman vaikeuksia autonrenkaan kanssa. "Tää ei tajua että molemmat etujalat pitäis laittaa tähän", Heidi puuskahti. Pian temppu kuitenkin onnistui ja rata pääsi jatkumaan ilman suurempia ongelmia. Minä ja Sini taputimme maaliin selvinneelle Heidille.
    "Voinko mä mennä nyt", Sini ehdotti. Nyökkäsin, ja hän lähti taluttamaan Helmiä radan alkuun. Toivottavasti tamma ei löisi jarruja päälle kesken vauhdin. "Hyvä Sini", takaamme kuului Siljan ääni. Kentän laidalle oli kertynyt pienimuotoinen yleisö; Silja, Minkki, Lydia ja Vilja. "No kiitti, ei yhtään paineita mulla", Sini muljautti leikillään silmiään. Helmi tuijotti esteitä hieman epäilevästi, mutta se käveli kiltisti lavan päältä ja puomikujan läpi. Helmi ei olisi millään viitsinyt ravata estettä varten, mutta päätti lopulta antaa periksi ja hypätä sen yli. Sini taputti Helmiä kaulalle melkolailla onnistuneesta suorituksesta.

"Mitäs täällä tapahtuu?" Loci ja Kasper kävelivät aidalle. "Me kokeillaan poniagilitya", selitin innostuneena. Työntekijät jäivät nojailemaan aitaan. "Eiköhän me keretä kattoa vielä sun mahtisuoritus", Kasper hymyili viattomasti. Tällä kertaa minulla oli paineita. "Hei kiitti", tuhahdin ja lähdin taluttamaan Ruuta radalle. Silja ja Lydia hihittivät takanani.
    Onneksi Ruu teki varman suorituksen eikä temppuillut mihinkään suuntaan. Minulla itselläni sen sijaan oli hieman vaikeuksia asettaa esimerkiksi Ruu niin että se saa jalkansa siihen renkaaseen kunnolla. Uskaltauduin jopa juoksemaan loppuradan niin, että poni ravasi vierelläni. Lopetimme radan aplodien saattelemana. "Kiitos, kiitos", vilkutin kuninkaallisesti yleisölle ja pidättelin hymyäni. "Mähän sanoin että se on mahtisuoritus", Kasper naureskeli. Hän ja Loci joutuivat lähtemään maalaushommiin - siitä puheenollen, pitäisipä pysytellä hetki kaukana Sintestä... muutkin alkoivat valua aidalta alas ja muihin puuhiin. Kävimme viemässä ponit takaisin laitumille.

Silja jäi ystävällisesti auttamaan meitä radan siivoamisessa. Samalla hän kertoi tallin uusimmasta tulokkaasta, Sintistä. "Se on vähän ku ruma ankanpoikanen, hyppää ihan sairaan hyvin esteitä", hän selitti. "Vaikka en mä kyllä sitä rumana pidä, sehän on maailman söpöin!"
"Se on kyllä tosi sympaattisen näkönen", nyökyttelin. Pitäisi itsekin tutustua Sinttiin joskus paremmin, mutta nyt aluksi Sinte oli antanut ohjeen, että sen karsinan ympärillä ei saisi hääriä ylimääräistä. Ihan ymmärrettävää, jos hevonen oli hieman peloissaan uudesta paikasta. Raahasimme ympäri tallialuetta haalimiamme esteitä ja niiden osia oikeille paikoilleen neljän naisen voimin, ja pian kenttä oli jälleen entisensä. "Hauskaa tällainen erikoisempi tekeminen", tuumin itsekseni.

Sinten kommentti

Olipa kiva idea kokeilla agilitya! Tallilla onkin joitakin agilityvälineitä joita hepat onkin päässeet jo aiemmin testaamaan. Ja tietysti miksei agilityesteitä voisi kehitellä mistä tahansa tallilta löytyvästä, vain mielikuvitus (ja turvallisuus tietenkin) rajana! Kiva kuulla että agilitytunti sujui hyvin ja sait muitakin tallilaisia houkuteltua mukaan!

Kiva tarinanpätkä erikoisemmasta lajista! Teksti oli selkeää ja helppolukuista, en löytänyt sen suurempia kirjoitus- tai kielioppivirheitä. Tarina eteni sujuvasti ja olit onnistunut luomaan sille mielenkiintoisen aloituksen keskeltä tapahtumia!

17,50v€

[kristi]

Uusi tuttavuus.....
Ajoin tallin pihaan ja sammutin moottorin. Menin autosta pois ja laitoin ovet lukkoon. Kädessäni oli Ruun hoitokamalaatikko. Kävelin tallin ovea päin ja astuin sisälle. Näin siellä Sinten joka omistaa tallin.
"Anteeksi, hie olen Kristina"
"Ai hei olen Sinte"
"Hauska tutustua"
" Samoin näytän sinulle paikkoja" lähdimme katsomaan minkälainen talli on. Menimme satulahuoneeseen, kun olimme katsoneet satulahuoneen menimme katsomaan hevosia.
"Ihania"
"Niin ne ovat näytän sitten Ruun"
"Okei" sanoin ja menimme maneesiin.

Sinta näytti paikkoja 30min, sen jälkeen.
"Tässä on Ruu"
"Oiii ihana" sanoin ja avasin karsinan oven.
"Voit alkaa hoitaa sitä vaikka heti" Sinta naurahti.
"Okei" sanoin ja silitin Ruun turpaa. Sinta lähti ja laitoin Ruulle riimun. Laitoin riimunnarun solmuun ettei Ruu lähtisi. Otin harjan ja harjasin Ruuta, Ruu oli ihan kiltisti. Olin iloinen että pääsin hoitamaan Ruuta. Harjasin kokonaan Ruun ja laitoin harjat hoitokamalaatikkoon. Otin hoitokamalaatikosta kaviokoukun ja menin ottamaan Ruun kavioita. Ruu antoi kiltisti jalkansa ja otin sen kavion.
Olin ottanut kaikki kaviot ja laitoin kaviokoukun hoitokamalaatikkoon. Menin karsinaan.
"Olet ihana"sanoin ja silitin Ruuta. Sinta tuli luokseni.
"Hei muuten jos haluat voit aina kysyy multa apua"
"okei, voinko vierä Ruun pihalle? Taluttelisin sitä"
"Juu voit" Sinta lähti ja otin riimunnarusta kiinni. Talutin Ruun ulos karsinasta ja menimme tallin ovea päin. Menimme pihalle ja talutin Ruun tarhaa päin. Ilma oli viileää ja puissa oli lunta. Ruu katsoi ympärilleen jatkuvasti, Ruu oli ensivaikutelmasta ihana sai nähä minkä lainen se on sitten. Naurahdin. Avasin tarhan oven ja astuimme sisään. Taluttelin Ruuta tarhassa. Tarha oli tyhjä oli vain mä ja Ruu. Otin riimun pois.
Laitoin riimun portin viereen. Laitoin riimun maahan. Menin Ruun luo.
"Oletpas söpö" sanoin ja rapsutin orin harjaa. Menin kauemmas ja se tuli perässä. Naurahdin ja juoksin pakoon. Ruu laukkasi perässäni ja nauroin. Pysähdyin ja Ruu kääntyi ja laukkasi pois. Ruu pukitteli ilosta ja se teki mieleni niin iloiseksi.
Ruu oli ihana rautias ja oli ihana ruuna. Näin metsässä jonkun liikkuvan, jonkun ihmise........

//sori tästä tuli lyhyt mutta teen jatkon ja olisiko mahdollista poistaa noi vanhat tarinat? Ne häiritsee muoXDDD Eli tänne ei voi tuoda yksärii:((??

Varsinainen kommentti jatkossa! Emme valitettavasti poista vanhoja tarinoita ja emmekä valitettavasti ota uusia yksityisiä. 
- Alina 

[kristi]

Ruu,luu mikä mikä oot?
Ai niin oot mun rakas,
Ruu. Oot söpö,oot ihana, oot komee
miks kukaan muka haluis suo satuttaa?
Ei kukaan haluu suo satuttaa koska
kaikki tietää mitä sille käy kun mä
hoidan suo.
ou ouuuu...
//XD aika hienooXDDDD¨

Moikka Kristi! Alina tuossa edellisessä sulle vastasikin, että vanhoja tarinoita ei poisteta päiväkirjoista uusien hoitajien myötä. Päiväkirjojen tarinat ovat muistoja hevosen kanssa touhuiluista. Metsälammelle ei oteta uusia yksityishevosia.

Meillä on tapana, että hevosen hoitamisesta kirjoitetaan vain kokonaisia tarinoita. Tarinan tilalla voi lähettää myös vaikka piirroksen tai runon Tarinoiden pitää olla huolellisesti kirjoitettuja, jotta niistä voi saada kommentin ja merkintöjä hoitajakaappiin - hevosen hoitajina haluaisi varmasti aloittaa sellaisiakin henkilöitä, joilla on todella aitoa motivaatiota ja inspiraatiota hoitamiseen. Kirjoitathan aloittamasi tarinan loppuun.

terkuin Sinte