|
|
Post by Sinte on Jun 15, 2014 20:23:39 GMT 2
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 23, 2014 22:55:59 GMT 2
Tutustuminen
23.8.2014
Ajoin valkoisella Mersullani Metsälammen tallipihaan. Punainen tallirakennus häämötti horisontissa ja sitä ympäröivillä laitumilla laidunsi toinen toistaan suloisempia hevosia ja poneja. Nousin autosta sateiselle tallipihalle ja tarkastelin tallia hetken ulkoa päin. Talli vaikutti heti paikalta, jossa tulisin viihtymään. Tallin lämminhenkisyys puski ulos avoimista tallin ovista ja valoa hohkavista ikkunoista.
Harpoin päätalliin, joka oli suoraan nenäni edessä. Innostuneena uudesta tallista katselin ympärilleni ja hengittelin hevosentuoksua. Huomasin Leevin karsinan olevan aivan oven lähettyvillä. Karsina oli kuitenkin tyhjillään, hevonen oli siis mitä luultavammin ulkona. Päätin kuitenkin varmistaa asian vastaan tulevalta Sannalta.
- Hei, onko Leevi ulkona vai missä? Kysyin.
- Ulkona, ruunatarhassa, Sanna vastasi. Kiitin vastauksesta ja olin jo aikeissa lähteä hakemaan Leeviä, mutta Sanna keskeytti.
- Kysy vaikka Kasper mukaasi, hän voi samalla esitellä hieman paikkoja.
Niinpä kysyin Kasperia, tallin yhtä työntekijöistä, esittelemään hieman paikkoja ja näyttämään Leevin laitumen sekä karsinan. Mies lupautui oikein mielellään avuksi. Hän selitti, mistä varusteet löytyvät, sekä esitteli muut tallin yleiset tilat, muunmuassa hoitajien oman huoneen, josta kaapit löytyivät. Kuuntelin Kasperia ja katselin kiinnostuneena ympärilleni. Kasper osoitti sormellaan laidunta, jossa pilkullinen hoitsuni oli.
- Leevi on muuten sitten kolmoskarsinassa. Siinä kyllä lukee sen nimi, et varmaan tajuut sen olevan Leevin boxi, Kasper kertoi vielä ennen kuin jätti minut pyydystämään Leevin laitumelta.
Huutelin Leeviä laitumen portilla, se ei kuitenkaan korvaansa letkauttanut.
- Leevii, täällä ois porkkanaa, koitin vedota ruunaan. Täplikäs appaloosa nosti kiinnostuneena päätään ja lönkytteli reippaasti luokseni, kahmaisten herkkupalan kädestäni.
- Heh, arvasin että tää toimii, myhäilin tyytyväisenä ja pujotin riimun Leevin päähän. Leevi katsoi anovasti otsaharjansa takaa. "Etkö voisi antaa vielä yhtä palaa?", se tuntui kysyvän. Naurahdin ruunalle ja lähdin taluttamaan sitä talliin.
Talliin saavuttuamme kiinnitin Leevin käytävälle kaksin puolin. Olin kuullut, että hevonen saattaisi olla hieman vaikea hoidettava, ilman kiinni sitomista. Siispä päätin ottaa varman päälle ja hoitaa Leevin käytävällä. Napsauttelin hihnat kiinni Leevin riimuun ja menin hakemaan satulahuoneesta harjoja. Varustehuone oli ihan lähellä, joten löysin sen pian. Myös harjat löytyivät nopeasti, sillä jokainen pakki oli nimikoitu sen omistajan nimellä.
Leevin harjapakki mukanani saavuin Leevin luo. Otin käteeni pölyharjan ja aloin sukia sillä Leevin karvapeitettä pitkin, rauhallisin vedoin. En pitänyt kiirettä, vaan harjasin Leevin ihan kaikessa rauhassa. Leevi höristi korviaan ja kurkki välillä sivuilleen, nähdäkseen mitä puuhailin. Hymyilin ruunan uteliaisuudelle ja jatkoin harjaamista.
Harjaamiseen meni noin 20 minuuttia, ruunalla oli nimittäin ihan kiitettävä pölykerros karvapeitteensä päällä. Sain hevosen kuitenkin kiiltäväksi, ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Seuraavaksi oli vuorossa kavioiden nosto. Siinä Leeviä sai hieman patistaa, mutta pian sain kaviotkin nostetuksi. Kavioiden noston jälkeen taputin Leeviä kevyesti kaulalle ja heitin kaviokoukun takaisin pakkiin. Siirryin Leevin pään viereen ja rapsutin ruunaa korvan takaa hymy kasvoillani.
- Meistä tulee vielä erottamattomat, kuiskasin. Leevi pärskähti kuin myöntäväksi vastaukseksi.//Toivottavasti tällä saa extratehtävän suoritetuksi  Sannan kommentti
Tosi kiva kuulla että Metsis teki sinuun vaikutuksen.  Toivon kovasti että viihdyt meillä ja pääset pian osaksi lämminhenkistä porukkaamme. Olen ollut aina iloinen siitä että meillä ollaan näin tiimihenkisiä: uudetkin tallilaiset otetaan pian mukaan menoon, eikä ketään syrjitä tai kiusata. Leeviä ostaessani ihastuin aivan ensimmäiseksi sen väritykseen: kuinka hevoseen voikaan mahtua noin monta eri kuviota ja värisävyä? Seuraava ihastuksen kohde olikin sitten ruunan upea luonne.
Tarinasi oli sopivan pituinen ja pidin siitä, että kuvailit tekstissä paljon tapahtumaympäristöä ja tilanteita. Kuvailu elävöittää tarinaa ja auttaa lukijaa samaistumaan tapahtumiin. Kappaleet olivat mukavan pituisia ja vuoropuhelua oli sopivasti muuhun tekstiin nähden. Korjaan tässä alla muutamia kielioppivirheitä, joita bongasin tarinasta:
ulkoa päin = ulkoapäin, sisältäpäin, alaspäin, ylöspäin...
- Hei, onko Leevi ulkona vai missä? Kysyin.
-> Repliikin jälkeen johtolause (alleviivattu) alkaa pienellä alkukirjaimella, ellei se ole erisnimi:
-> – Hei, onko Leevi ulkona vai missä? kysyin.
muunmuassa = muun muassa (lyhenne mm.)
"Etkö voisi antaa vielä yhtä palaa?", se tuntui kysyvän.
-> Uusien ohjeiden mukaan pilkkua ei käytetä ennen johtolausetta (alleviivattu), mikäli lainattu repliikki loppuu huutomerkkiin tai kysymysmerkkiin. Pilkkua käytetään ainoastaan silloin, kun lainaus loppuisi pisteeseen (piste otetaan pois ja korvataan lainauksen ulkopuolelle merkittävään pilkkuun).
-> "Etkö voisi antaa vielä yhtä palaa?" se tuntui kysyvän.
-> "Anna vielä yksi pala", se pyysi.
17,00v€ |
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Aug 24, 2014 9:50:47 GMT 2
Lähempää tuttavuutta
24.8.2014
Eilen olin oikeastaan ehtinyt vain käydä harjailemassa Leeviä, enkä sen kummemmin tutustua ruunaan. Samalla olin myös tutustunut tallin tiloihin, mutta toki voisin tutkia hieman lisää Metsälammen ympäristöä. Tänään ajattelinkin tutustua hoitohevoseeni vieläkin paremmin, juoksutuksen merkeissä.
Heräsin vasta kymmenen aikoihin aamulla, sillä yöllä oli mennyt hieman liian pitkään katsellen erilaisia elokuvia Netflixin välityksellä. Suurin osa elokuvista oli keskiajan elokuvia, joten niissä oli hienoja haarniskoja. Kuitenkin, sain kammettua itseni ylös ja pukeuduin reippaasti tallivaatteisiin. Harjasin pikaisesti hiukseni ja menin keittiöön syömään hieman aamupalaa.
Söin aamupalan, ja nappasin mukaan banaanin evääksi. Sitten lähdin taas vanhalla kunnon Mersullani ajelemaan kohti Metsälampea. Ilma oli mitä miellyttävin, aurinko paistoi ja taivaalla oli vain muutama pilvenhattara. Lisäksi ei tuullut oikein yhtään. Maailman paras päivä talleilla!
Parkkeerasin auton Metsälammen pihaan ja harpoin talliin. Vedin taas keuhkoihini reilusti ihanaa hevosentuoksua. Vilkuilin nopeasti karsinoihin, kaikki olivat tyhjillään. Hevoset olivat siis mitä luultavimmin ulkona. Vein ensin ylimääräiset kamat kaappiini ja nappasin siis Leevin riimun mukaani ja lähdin laitumille päin.
Leevi erottui selvästi joukosta pilkukkaan värinsä ansiosta. Harpoin laitumen portille ja pujottauduin sen ali.
- Leevi! Huusin ruunaa nimeltä. Tällä kertaa hevonen oli ihan mielellään tulossa sisälle, joten heitin vaan riimun päähän ja lähdin talliin Leevin kanssa.
Kiinnitin Leevin karsinaansa vetosolmulla ja hain harjat. Harjasin ruunan taas huolellisesti. Se ei kuitenkaan ollut likainen, joten harjaamiseen ei mennyt kauaa. Leevi välillä tylsistyksissään nypläsi solmua ja tuuppi harjapakkia turvallaan, mutta se ei aiheuttanut mitään ongelmia. Putsasin kaviot ja sitten vein pakin takaisin paikalleen. Mukanani toin kapsonin ja jouluisen punaisen juoksutusliinan. Puin ne Leeville, se onnistui hyvin, olinhan pituudeltani lähes pilvenpiirtäjä.
Siirryin Leevin kanssa kentälle, koska hyvän ilman vuoksi ei maneesia tar*. Ensin annoin hevosen mennä hetken käyntiä vapaassa muodossa. Se lönkytteli rentona, kaula pitkänä ja askel laahaten ympärilläni. Pian aloin kuitenkin patistaa ruunaa reippaampaan käyntiin ja ryhdikkäämpään muotoon. Leevi hakeutui itse hienoon muotoon ja käynti näytti todella ryhdikkäältä.
- Hienoa Leevi! Kehuin pehmeällä äänellä. Vaihdoin samalla suunnan ja Leevi käveli hetken toiseenkin suuntaan.
Käyntien jälkeen oli ravin aika. Maiskautin Leeville ja sanoin pienesti: "Raviin". Tehostin apuja napauttamalla juoksutusraipalla hieman Leevin kavioiden taakse. Pian appaloosa ravasikin hienosti, ja ryhdikkäästi suurella ympyrällä. Askeleet liisivät ja hevosta olisi helposti voinut luulla upeaksi kouluhevoseksi, lisättyine askellajeineen. Toiseen, eli ns. "väärään" suuntaan Leevi oli hieman kankeampi, eikä askel näyttänyt yhtä liidokkaalta kuin oikeaan suuntaan.
Laukat otin vasta loppupuolella. Annoin Leevin mennä melko rentona, mutta kuitenkin hallittua laukkaa ympyrällä. Otin muutaman kierroksen laukkaa kumpaankin suuntaan ja sitten oli loppuverkkojen aika.
Tallissa hoidin Leevin vielä perusteellisesti ja vein kamat paikalleen. Talutin hevosen vielä ulos, ja sitten oli pakko lähteä kotiin. Olin nimittäin luvannnut tavata erästä ystävääni tänään. Huusin Leeville heipat ja lähdin ajamaan kotiin päin.
Tähän tulee vielä kuva, jos saisin piirretyksi
//Toinen extratehtävä, muuten :3
Sannan kommentti
Oli hyvä idea tutustua Leeviin juoksuttamalla! Kenttäkelit ovat tosiaan vielä siedettävät, mutta yleensä siirrymme maneesiin (ainakin tuntilaisten kanssa) syys-lokakuussa säistä riippuen. Kentästä on luovuttava viimeistään silloin kun sen pohja alkaa routia. Nyt kenttää kannattaakin vaalia kun siihen vielä on mahdollisuus!
Tarinasi oli siisti. Jotkut kappaleista jäivät hieman lyhyiksi, sillä tarina oli kirjoitettu melko yksinkertaistetuksi. Kaikissa tekstilajeissa tämä ei ole huono asia, mutta kaunokirjalliset tekstit, kuten nämä hoitotarinat, kaipaisivat juuri päinvastaista. Tekstin yksityiskohtiin kannattaakin paneutua ja tarinan tapahtumia kannattaa kuvailla paljon: tämä saa lukijan kiinnostumaan tarinasta ja auttaa samaistumaan siihen.
keskiajan elokuvia
-> mieluummin "keskiaikaelokuvia"
17,60v€ |
|
|
|
Post by Vilja on Oct 26, 2014 20:17:17 GMT 2
♫♫►Kun syksyn ensimmäiset koleat, sateisen harmaat päivät olivat saapuneet, mietin, miksi pidinkään syksyä lempivuodenaikanani. Kun kengät olivat talliin astuessa kuraiset, hiukset valuivat vettä ja hevosia sai harjata toista tuntia saadakseen niistä edes hetkeksi siistimpiä, oli vaikea löytää mitään hyvää keskuuteemme saapuneesta syyskelistä. Mutta tänään oli hyvä päivä. Aurinko paistoi kirkkaasti maalaten ruskan väreihin pukeutuneet puut kultaisiksi, lehdet rapisivat jalkojen alla ja rasvakerrosta keräävät talitintit hyppelivät puiden oksilla kepeästi. Ilma ei ollut lämmin, päinvastoin: jäätävä tuuli sai posket punehtumaan ja silmät kyynelehtimään, eikä paikallaan seisoskelu ollut alkuunkaan hyvä vaihtoehto, jos ei halunnut täristä kylmästä koko loppupäivää. Riitti, kun Aida kysäisi ohimennen: "Maastoon?", ja olimme jo hakemassa ratsujamme ulkoa. Tarhanportin edusta oli tallottu mutaiseksi, joten hevoset seisoskelivat kauempana kuivalla maalla. "Yksi kaikkien...", julistin avatessani porttia. "... ja kaikki yhden puolesta", Aida päätti nyökäten, ja astuimme yhtä aikaa mutavelliin. Hevoset eivät halunneet tulla askeltakaan lähemmäksi jalat nielaisevaa mutahautaa, mutta Leevi ymmärsi sentään nostaa viimeisiä heinänkorsia hamuavan turpansa maasta ja kääntää päänsä lähestyvää hoitajaansa kohti. ”Moikka, jätkä”, tervehdin täplikästä ruunaa, joka höristi korviaan ystävällisen näköisenä ja hamusi ojennettua kättäni herkkujen varalta. Kiersimme pahimman mutavellin tarhan reunoja pitkin, mutta portille tullessamme Leevi teki täyspysähdyksen. ”Tule nyt, se on vaan mutaa!” nyin portin ulkopuolella Leeviä riimunnarusta eteenpäin, mutta ruuna vain tuijotti limaista maata vetäen vastaan. Aida ja Zara olivat jo kävelemässä tallille ja molempien jalat olivat muuttuneet tummanruskeiksi. Kun Leevi ei aikonut ottaa askeltakaan suuntaan tai toiseen, heitin narun sen kaulalle ja kävelin parin metrin päähän odottamaan. Ruuna heilutti päätään turhautuneena, mutta lopulta se päätti ottaa riskin ja teki kummallisen hämähäkkiloikan mudan yli tarhan ulkopuolelle laskien heti turpansa viimeisten ruohotupsujen kimppuun. ”Noniin, tulithan sä sieltä”, totesin päätäni puistellen ja nappasin hevosen kaulalla roikkuvan riimunnarun käteeni. Varustimme ratsumme kaikessa rauhassa. Ennen harjausta kävin huuhtelemassa ruunan jalat pesupaikalla, ja Leevi esitti kärsimätöntä nostellen vuorotellen molempia etusiaan ylös. Pieni näpäytys kädellä jalkaan riitti muistuttamaan, ettei kuopiminen ollut sallittua. Sen jälkeen täpläherra jaksoikin seistä maltillisesti paikoillaan myös käytävällä, kun satuloin ja suitsin ruunan lähtökuntoon. Kun Aida oli saanut ponitamman myöskin varustettua, talutimme hevoset ulos ja nousimme selkään. Kiristin Leevin satulavyön sopivalle kireydelle ja ohjasin ruunan Harjunlenkille. ”Kohta se talvi tulee”, Aida huokaisi ratsastaessaan vierellemme. Leevi vilkaisi rinnalleen hölkännyttä Zaraa. ”Niin tulee”, myötäilin. Tunsin lähestyvän talven jo punaisissa poskissani. Kammoksuin ajatusta kirpeistä pakkassäistä, pimeydestä ja liukkaasta jäästä, mutta samalla odotin niitä kirkkaita talviaamuja, kun lumi kimmelsi auringonvalossa ja narskui jalkojen alla, kun hevosten turpakarvat huurtuivat maastolenkeillä lumisissa metsissä. ”Toivottavasti tulee paljon lunta!” Aida jatkoi sanoen ääneen minunkin toiveeni, ja nostimme ravin. Kolea syystuuli sai sormeni jäätymään, mutta kun pyysimme ratsujamme reippaammin eteen, alkoi siinä kevennellessä veri taas kiertämään. Ojanpohjalta pyrähti sorsa äänekkäästi lentoon, mutta Leevi ja Zara vain vähän hätkähtivät yhtäkkistä liikahdusta sivummalla. Käännyimme Harjunlenkiltä Pirunpolulle, jota ennen siirryimme takaisin käyntiin. Pirunmetsä oli parhaillaan valmistautumassa talveen; ikivihreät puut pysyttelivät muuttumattomina, mutta muiden puiden lehdet olivat vaihtaneet värinsä lämpimän punaisiin ja keltaisiin ja pudonneet muuten niin surkean näköisen maan peitoksi. Lehdet rahisivat hevosten kavioiden alla, kun uppouduimme syvemmälle metsään. Talveksi paikalle saapuneet pikkulinnut visertelivät toisilleen pensaiden oksien lomassa, aurinko lämmitti kohmeisia poskiani. Leevi sai kulkea pitkin ohjin Aidan ja Zaran edellä. Ilmassa leijui märän ja mädäntyvän maan haju, mutta myös alkutalven kylmä ja raikas tuoksu, joka sai mielen virkistymään. ”Oikaistaanko tosta? Se ei kyl oo mikään oikee polku, mut...”, ehdotin, kun huomasin oikealla tutun kohdan, josta olimme joskus Ronnien kanssa rämpineet. ”Tottakai, mennään vaan metsään!” Aida huikkasi takaamme ja katsoi vähän epäilevästi näkymätöntä oikopolkua, mutta ohjasi tamman Leevin perään. Varmajalkaisena maastoratsuna Leevi osasi katsoa eteensä ja kiertää pahimmat kivikot ja maasta esiin nousseet juurakot kauempaa. Zara seurasi luottavaisena perässä pitkin ohjin ja antoi ruunan tehdä tärkeimmät päätökset. ”Tiiätkö sä, mihin tää oikotie tulee?” Aida kysäisi, kun olimme rämpineet jonkun matkaa metsässä. Leevi hidasti vauhtiaan katsoakseen tarkemmin edessä olevaa kuoppaa ja päätti sitten varmuuden vuoksi tehdä pikkuloikan sen yli. Zara ei jaksanut ryhtyä moisiin varotoimenpiteisiin, vaan se vain astui vähän pidemmällä askeleella kuopan yli. ”Tän pitäis tulla takas Harjunlenkille”, vastasin hetken muisteltuani. Silmäilin ympäristöämme, mutta viime kerrasta oli kulunut jo niin pitkä aika, että maisemat näyttivät aivan erilaisilta. ”Ton kiven kohdalta ku käännytään oikeelle, niin ollaan varmaan menos oikeeseen suuntaan”, ilmoitin huomatessani tutun näköisen sammaloituneen kivenlohkareen puiden keskellä. ”Varmaan”, Aida mutisi, mutta pysytteli perässämme. Ei hän muutakaan voinut, sillä olimme keskellä Pirunmetsää poluttomalla polulla. Käännyin satulassa katsomaan taaksepäin ja virnistin pahankurisesti maastoseuralleni. ”Muahahaa”, nauroin ja miltei horjahdin alas Leevin selästä, kun se kompastui jalkoihinsa. Muistini osui oikeaan, sillä hetken kuluttua putkahdimme takaisin Harjunlenkille. ”Hurraa”, Aida totesi nyppiessään roskia hiuksistaan. Leevinkin harjasta roikkui kaikennäköistä moskaa, mutta kaikeksi onneksi hirvikärpäsiä ei metsässä ollut näkynyt. Vielä. ”Laukataanko?” kysyin ja myöntävän vastauksen saatuani nostin laukan. Kiersimme Harjunlenkin loppuun auringon suodessa vielä viimeiset säteensä tälle päivälle. Taivas värjäytyi tummanpunaiseksi, ja horisontissa siinsivät tummanpuhuvat sadepilvet. Aurinkoiset syyspäivät eivät siis saisi jatkoa, totesin mielessäni murheellisena. Saavuimme tallille sopivasti ennen hämärää. Aida vei Zaran suoraan pesupaikalle, sillä tamman jalat olivat matkalla vaihtaneet taas väriä. Sidoin Leevin karsinaan varusteiden riisumisen ajaksi. Satulan ja huovan alla kädet saivat sulaa lämpimässä, enkä olisi millään halunnut laskea satulaa takaisin telineeseen. Pesin kuolaimet kuumalla vedellä, jotta saisin virutella käsiäni sen lämmössä, mutten voinut tuhlata vettä kauaa. Harjasin roskat ja katkenneet oksat Leevin jouhista ja lämmittelin käsiäni sen hyvää vauhtia kasvavassa talviturkissa. Päästäessäni sen vapaaksi karsinaan, Leevi kävi ensiksi tutkimassa ruokakipponsa, heinänurkkauksensa ja sitten vasta sen huomio riitti minullekin. Olin varustautunut omenalla, joten ponin tullessa toiveikkaana luokseni tarjosin sille punaposkisen omenan suoraan omasta (tai siis melkein omasta, eli naapurin) puusta. ”Ottaako Vilja teetä?” kuulin Kasperin kysäisevän kulkiessaan käytävällä Leevin karsinan ohi. ”Kyllä ottaa!” vastasin heti, ja rapsutettuani Leeviä vielä viimeisen kerran kiiruhdin toimistoon jonottamaan höyryävän lämmintä kuppia. ”Sokeria, maitoa?” Kasperi tiedusteli kaataessaan ystävällisesti teevettä minunkin kuppiini. ”Sokeria ja maitoa”, vastasin ja syöksyin kietomaan käteni kuuman kupin ympärille. ”Vai että molempia, aika rajua!” ”Hei Vilja, jos sun kädet on jäässä, kannattaa hankkii tällaset hanskat missä on lampaankarva”, Loci neuvoi heiluttaen paksua hanskaparia ilmassa. Nyökkäsin hänelle ja nostin valmiin teekupillisen huulilleni. Ahtauduin samalle varustehuoneen seinustalla olevalle penkille muiden lämmittelijöiden kanssa ja hörpin kaikessa rauhassa teetä. Sormiakaan ei enää paleltanut, mutta päätin kuitenkin ostaa pikimmiten jotkut lämpimämmät hanskat talleilua varten. Ohuissa ratsastushanskoissa sormet jäätyivät helpommin kuin ilman hanskoja, eikä vielä ollut edes talvi. Autettuani tallityöntekijöitä iltatallissa astuin lopulta ulos tallista illan pimeyteen. Joku napsautti ulkovalon päälle, ja säkkipimeä tallipiha valaistui. Maneesin valot hohtivat kauas, mutta Harjunlenkin valaistus ei ollut vielä toiminnassa. Pian sielläkin tarvittaisiin valoja vuorokauden ympäri. Huokaisin, ja hengitykseni höyrystyi kylmässä syysillassa. Kiirehdin kohti autoa, ennen kuin sormeni ehtisivät taas jäätyä, ja käänsin lämmöt täysille odotellessani, että näkisin jotain huuruuntuneiden ikkunoiden läpi. Sinten kommentti
Isot, isot, ja vielä isommat pahoittelut näin pahasta viivästyksestä. Mulla on ollut kaikenlaista menoa, minkä lisäksi Metsiksen "muut osa-alueet" ovat vaatineet paljon keskittymistä ja urakointia, enkä ole ehtinyt avatakaan hoitopäiväkirjoja (uusia tarinoita onkin tullut reippaanlaisesti).
Syksy on ihana vuodenaika: kaikki ne värit, raikkaat ilmat, ensilumen odotus, vaahteranlehtien koristamat polut ja tiet... vastapainona kaikelle tälle kauneudelle ovat ne vihoviimeiset kurakelit, mutaiset hevoset, vesisateet sekä luihin ja ytimiin viiltävä, kylmä tuuli. Syksy on kaikin puolin loistavaa maastoiluaikaa, kunhan muistaa ottaa hämäriin iltoihin heijastimia ja otsalamppuja mukaan.
Tarinasi oli jälleen siisti ja mukavan leppoisaa luettavaa. Huomasin vasta tarinaa korjatessani, että olit linkittänyt tekstin alkuun kappaleen youtubesta. Kuuntelin sen jälkeenpäin, mutta se sopi loistavasti tekstin tunnelmaan – yhteiseen maastoretkeen syksyisissä maisemissa. En löytänyt tästäkään tarinasta juuri ollenkaan virheitä. Kiinnitä kuitenkin huomiota seuraavaan:
"Yksi kaikkien...", julistin avatessani porttia.
-> Kolmeen pisteeseen loppuvan lainatun repliikin jälkeen ei tule pilkkua (toimii samalla tavalla kuin huuto- tai kysymysmerkki repliikin päätteeksi) ennen johtolausetta.
-> "Yksi kaikkien..." julistin avatessani porttia.
18,90v€
|
|
|
|
Post by Vilja on Nov 24, 2014 21:38:41 GMT 2
Leevi oli haettu sisälle odottamaan alkeistunnin alkua. Söin parhaillani sydänpiparia, jonka olin löytänyt toimistosta. Joulu alkoi näkymään tallilla jo marraskuussa, ja kohta karsinoiden ovissa roikkuisi piparien ja köynnösten lisäksi syvänpunaisia jouluomenia. Viimeisestä viisastuneena olin ottanut käyttöön talviratsastushanskani, jotka lämmittivät paljon paremmin kuin kesähanskat. "Kuka näistä on Leevi?" kuulin jonkun kysyvän. Olin lupautunut avustajaksi Sinten pitämälle alkeistunnille ja odottelin parhaillani Leevin ratsastajaa, joka oli luultavasti juuri saapunut paikalle. Norkoilin Leevin karsinan lähettyvillä pyöritellen nailonriimua käsissäni. Sinte, jolle kysymys oli osoitettu, ohjasi pienen tytön minun luokseni: ”Tuo tuolla karsinan edessä sinisessä Metsis-hupparissa.” ”Heippa! Ootko sä tulossa tunnille?” kysäisin pirteästi ja nostin riimun olalleni roikkumaan. ”Joo, mulle oli laitettu Leevi. Sinte sano, että sä voit auttaa mua?” tyttö puristi kainalossaan turvakypärää ja katsoi kysyvästi minua. Nyökkäsin ja ojensin olallani roikkuneen riimun hänelle. ”Kyllä vain! Mä olen Vilja, Leevin hoitaja. Haetaan Leevi sisälle tarhasta, mut ensiksi pitää löytää riimunnaru.” Seurasin sivusta, kun tyttö - Jutta, kuten hän oli sanonut – kävi noutamassa Leevin tarhasta. Ruuna käveli Juttaa vastaan ja antoi tämän pukea riimun päälle kaikessa rauhassa. Kävelin heidän vierellään tallille ja ohjeistin laittamaan hevosen käytävälle kiinni. ”Sitten voit harjata Leevin! Hae sen harjapakki varustehuoneesta, niin mä riisun sillä välin loimen”, ehdotin Jutalle, kun Leevi seisoi kiinni käytävällä. Koska ulkona ei ollut kylmä, mutta satoi vettä ja välillä lunta, oli Leeville laitettu päälle vain kesäsadeloimi sateelta suojaamaan. Sillä olikin jo sen verran pitkä talvikarva, ettei se sen paksumpaa loimea tällaisella säällä olisi tarvinnutkaan. Leevillä oli käytössä ostamani vihreä harjapaketti, johon kuului kaikki tärkeimmät harjausvälineet. Jutta puunasi ruunaa tunnollisesti, vaikka hevonen olikin suhteellisen puhdas oltuaan ulkona loimi päällä. ”Hyvä, sitten laitetaan varusteet”, sanoin, kun Jutta oli saanut Leevin kaviot puhdistettua ja jouhet selvitettyä. Menimme varustehuoneeseen, jossa näytin tytölle, mitkä varusteet kuuluivat Leeville. ”Miksi näissä on kuminauhat?” Jutta kysyi osoittaen jalustinhihnoista riippuvia jalustimia. Nostin roikkumaan jääneen satulavyön Leevin satulan päälle ennen kuin otin koko paketin syliini satulatelineestä. ”Ne on turvajalustimet. Se kuminauha aukeaa, jos vaikka ratsastaja jää jalastaan kiinni jalustimeen”, selitin tytölle samalla kun ojensin Leevin suitset hänelle. ”Nuo olis ollut hienommat”, Jutta totesi nähdessään siniset ponisuitset muiden joukossa, mutta otti Leevin päävehkeet kuitenkin vastaan. Ennen tunnin alkua Jutta kävi vaihtamassa ratsastushousut päälleen ja puki turvaliivin ylleen. ”Tarviiko Leevi raippaa?” hän kysyi nyökäten seinällä roikkuviin kouluratsastusraippoihin. Irrotin Leevin käytävältä ja ojensin ohjat Jutalle. ”Ei tarvitse, se ei tykkää niistä”, vastasin taputtaen ruunaa kaulalle. Lähdimme suunnistamaan maneesia kohti sopivasti samaan aikaan muiden tuntilaisten kanssa. ”Mun piti laittaa sille tää vaaleansininen yleissatulahuopa koulusatulaan, koska sen oma huopa oli kuivumassa”, yksi tuntilaisista selitti Sintelle, joka käveli oppilaiden ja avustajien mukana maneesille. Maneesille vievää tietä pitkin käveli maastosta tuleva ratsukko, jonka tunnistin hetken kuluttua Annaksi ja Haliksi. Arabilla oli jaloissaan kirkkaanoranssit fleecepintelit, jotka pistivät silmään jo kaukaa. Sinte hoputti meitä jonon viimeisiä sisälle maneesiin, joten kiirehdimme Jutan kanssa muiden perään. Autoin tyttöä nousemaan Leevin selkään ja lyhensin jalustimet sopivan mittaisiksi. ”Lähtekää käynnissä oikeaan kierrokseen, ootellaan kaikki uralle”, Sinte ilmoitti, ja tunti sai alkaa. ”Sulla on ihanat tollaset turkoosiraidalliset ratsastussukat”, Kasperi sanoi Jutalle, joka tyytyväisenä riisui Leeviltä varusteita tunnin jälkeen. Tyttö kiitti iloisesti hymyillen ja vei jalkaansa vähän eteenpäin nähdäkseen ratsastussukkansa paremmin. ”Mulla oli joskus kolme paria ratsastussukkia, mut pesukone söi ne kaikki”, Alina muisteli pestessään Jaden häntää hevosshampoolla. Kasperi piti taukoa tallihommista ja söi suklaalevyä saavin päällä istuen. Suklaa houkutti tyttöjä käymään ihastelemassa parempiin suihin katoavaa herkkua. Kasperi ei ollut jakotuulella. ”Onpa tän vuohiskuoppa kuivan näkönen”, Alina huomasi kuivatessaan kastuneita takajalkoja. ”Laita helosania!” Sinte huikkasi toimistostaan. Miten hän aina kuulikin kaiken? Jutta sai Leevin riisuttua ja harjattua, joten ojensin tytölle porkkanapussin ja annoin luvan palkita Leevi hyvästä tunnista. Kun alkeistuntilaiset olivat lähteneet, istuimme varustehuoneen sohvalla varastaen Sinten karkkipussista aina, kun tämä ei huomannut. Varustehuone-toimiston seiniä koristivat ruusukkeet, joita löytyi jokaisessa sateenkaaren värissä. Sinivalkoisia ruusukkeita oli tietenkin eniten. ”Haluuks joku tulla auttamaan karsinoiden putsaamisessa?” Amelie kysäisi toiveikkaana toimiston ovelta. ”Mä taidankin lähteä kotiin”, ilmoitin heti ja nousin venytellen sohvalta. Amelie näytti kieltään ennen kuin palasi pettyneenä lantakasojen pariin. Moikkasin lähtiessäni samalla ovenavauksella sisälle tupsahtavaa Aylaa, jolla oli juoksutusraippa toisessa ja hevosnamipussi toisessa kädessä. ”Lähteekö joku kaveriksi irtojuoksuttaan?” kuulin hänen kysyvän, ennen kuin tallinovi sulkeutui takanani. (Ylempi extratehtävä  ) Sinten kommentti
Jälleen kerran pahoittelen viivästynyttä kommenttia. Irl-kiireet ovat vieneet ison osan ajastani, ja joulukalenterin valmistelut loput. Toivotaan että saan pian repäistyä aikaa kommentointeihin.  En olekaan vähään aikaan vastannut hoitotarinoihin, pahoittelut siis hieman töksähtelevästä kommentista!
Aloittelijoilla riittää kysymyksiä – ja hyvä niin; eihän sitä muuten pääse mukaan hevosharrastuksen ytimeen! Loistavaa että kysymyksiin riittää monta iloista vastaajaa! Nyt onkin ollut jo hieman pakkasia... toivotaan, että tulisi myös lunta, joka jäisi maahan valaisemaan pidemmäksi aikaa. Kun kentän jäiselle pohjalle saadaan lumimatto, sitä voidaan käyttää enemmän.
Olit onnistunut sisällyttämään tarinaan loistavasti koko kaappisi sisällön! Urakka oli varmasti hankala, mutta olet suoriutunut siitä kiitettävän hyvin: tarina on sulava, eikä mikään sana "tökkää silmille". Muistaakseni sulla taisi joskus aikaisemminkin olla samankaltainen tehtävä?
Virheetöntä tekstiä, mutta jäi kaipaamaan otsikkoa!
18,50v€ |
|
|
|
Post by Vilja on Dec 30, 2014 19:55:16 GMT 2
Sen ulkoinen olemus oli epäilyttävä – terävä joka puolelta, päästä maahan asti. Se ei puhunut paljoa, välillä kahahti vihamielisesti, kun se lähestyi meitä erottavaa aitaa. Katsoin parhaaksi siirtyä kauemmaksi, kun se jatkoi kulkuaan minua ja kavereitani kohti. Kun se lopulta oli saapunut alueellemme, se kaatui humahduksen saattelemana valkealle maalle ja jäi siihen makaamaan liikkumattomana. Katsoin olentoa epäillen, mutta koska kaverini uskalsivat lähestyä sitä, otin minäkin muutaman askeleen lähemmäksi. Jäin kuitenkin riittävän kauas odottamaan. Ihan vain varmuuden vuoksi. Se pysyi paikoillaan, eikä näyttänyt hengittävän – en kuitenkaan voinut olla varma siitä, joten annoin kavereideni tutkia asiaa tarkemmin. Jos jotain tapahtuisi, olisin valmis pakenemaan. Toinen heistä kosketti sen teräviä raajoja hyvin varovasti, kuin odottaen, että se kävisi kimppuun. Me kaikki pidätimme hengitystämme. Mitään ei tapahtunut. Hän päätti kokeilla uudestaan, nuuhkaisikin varovasti, ja kun olento ei vieläkään tehnyt elettäkään hyökätäkseen, hän uskalsi ottaa siitä kiinni ja nostaa ilmaan. Kun olento kohosi kaverini otteessa ilmaan, sen terävät raajat osuivat toista kaveriani jalkoihin saaden tämän hätääntymään. Minäkään en uskaltanut jäädä katsomaan, heräsikö olento henkiin. Niinpä pingoimme maailman toiselle puolelle odottamaan, kuinka kaverimme kävisi. Jännityksestä jäykkinä kuulostelimme, aikoiko hirviö syödä kaverimme.
”Se on vain joulukuusi, typerykset, sen voi syödä”, kuului maailman toiselta laidalta, kun tuttu ihminen katseli meitä aidan takaa päätään puistellen.
Voi että miten hauskasti kirjoitettu pätkä! Hevosten ja joulukuusen kohtaaminen  Hymy nousi korviin tätä lukiessa, elävää ja kekseliästä tekstiä, kertakaikkiaan! Kuva oli kiva lisä pieneen tarinanpätkään, yksinkertaisuus tekee siitä kauniin.
Papukaijamerkki, paljon onnea! Tässä on loistava esimerkki siitä, miten upean hoitomerkinnän voi saada aikaan lyhyelläkin tarinalla!
25v€
|
|
|
|
Post by Vilja on Feb 14, 2015 13:48:19 GMT 2
Ystävänpäivällä on tapana aina yllättää, vaikka se onkin jokavuotinen tapahtuma. Vuoden ensimmäinen kuukausi menee pidellessä uuden vuoden lupauksista kiinni henkensä uhalla, ja siinä se sitten jo onkin ihan nurkan takana, ystävänpäivä. Tänä vuonna minulla oli onneksi jotain suunnitelmiakin päivän kunniaksi – Metsiksen ystävänpäivämaasto! ♥ ”Hyvää ystävänpäivää!” tervehti vaaleanpunaiseen pipoon sonnustautunut Elias tönäistyään kottikärryillä sivutallin oven auki. Väistin horjuvaa kakkakukkulaa sivummalle, jotta poika pääsisi jatkamaan matkaansa. ”Samoin! Kiva pipo”, vastasin ja pujahdin sisälle talliin Eliaksen römisteltyä kottiksien kanssa lantalaa kohti. Kurkkasin Leevin karsinaan, se oli jo puhdistettu. Niinpä vein kypäräni ja turvaliivini varustehuoneen puolelle säilöön ja nappasin Leevin riimunnarun mukaani sen karsinan oven koukusta. ♥ Hevoset olivat parhaillaan ulkoilemassa tarhoissaan, osalla oli vielä vähän päiväheiniä hamuttavana ennen kello kolmen maastoa. Leevi oli jo syönyt omansa ja se seisoskeli tarhan nurkassa puoliunessa. Herättelin ruunan huomiota viheltämällä portilta, mutta Leevi ei ollut vielä valmis lähtemään liikkeelle. Sen sijaan naapureita tarkkailevalta Ruulta herkesi huomiota minullekin. Poni tunki melkein syliin asti hörähdellen, eikä se luovuttanut, vaikka tarjosin tervehdykseksi vain tyhjää kättä. ”Muuta ei tipu”, pahoittelin, kun Ruu yritti tunkea turpaansa takkini taskuun. Heilutin riimunnarua raudikkoa kohti, jotta se väistyisi vähän kauemmaksi, ja jatkoin sitten matkaani tarhan poikki Leevin luo. Ruuna antoi sen verran periksi ystävänpäivän kunniaksi, että käveli viimeiset metrit minua vastaan. ♥
Olin varannut paljon aikaa Leevin valmisteluun, sillä kiireettömät harjaustuokiot olivat meidän molempien lempihetkiä. Leevi sai rauhassa jatkaa päiväuniaan sillä välin kun selvitin sen jouhia, ja minä sain samalla selvitellä omia ajatuksiani. Takkujen ja solmujen availu oli lähes terapeuttista puuhaa. ♥ Omiin ajatuksiin uppoamisella oli kuitenkin huonot puolensa, sillä seuraavalla sekunnilla talli oli täyttynyt innokkaasta puheensorinasta, ja aikaa lähtöön oli vain hetki. ”Vilja, voitsä kohta puntata mut Maran selkään?” Ayla kurkkasi Leevin karsinaan kypärän leukahihnaa säätäen. ”Joo, totta kai! Meinaatko oikeesti mennä sillä ilman satulaa?” kysäisin epäileväisenä, mutta Ayla nyökkäsi varman näköisenä ja napsautti kypärän lukon kiinni. Sujautin kuolaimet Leevin suuhun puistellen päätäni. ♥ Autoin Aylan Maran paljaaseen selkään Sinten tultua tallinovelle hoputtamaan. ”Onko kaikki valmiina? Viis minuuttia, sitten juna lähtee!” Heitin turvaliivin ja kypärän ylleni ja seurasin ratsuni kanssa muita tallipihalle. Ayla käveli Maran kanssa pihalla parin muun maastoilijan kanssa, ja Sinte odotteli Hurmoksen selässä loppuja osallistujia mukaan. Talutin Leevin selkäännousujakkaran viereen ja enemmän tai vähemmän vaivalloisesti kampesin itseni ruunan kyytiin. ♥ ”Otetaan laukka tälle pätkälle, ei ohitella!” Sinten ääni kantautui jonon kärjestä, ja hetkeä myöhemmin edellä menevät siirtyivät laukkaan. Leevi kulki lähes autopilotilla, joten en ehtinyt kuin ajatella nostoa, kun ruuna jo laukkaili muiden mukana. Hidastimme ravin kautta takaisin käyntiin kääntyessämme kohti Pirunpolkua, ja paria yli-innokasta kaveria lukuun ottamatta matka jatkui hyvin rauhallisessa vauhdissa. Sukelsimme hetkeksi Pirunmetsän suojiin, ja kaikki ratsastajat vaipuivat mukavaan hiljaisuuteen suurten puiden reunustaessa tietämme. ♥ Olimme laukanneet onnistuneesti niityn poikki Niittypolulle, ja maastoretken loppupää alkoi jo häämöttää. ”Minun ystäväni on kuin villasukka, joka talvella lämmittää…”, Brunon selästä nousi ilmoille heleä melodia, kun Sede aloitti yhteislaulannan. Liityimme kaikki hevosia lukuun ottamatta mukaan laulamaan, ja nopeasti koko metsikkö raikui ylistäessämme ystävyyttä. ♥ Matka päättyi lähtöpaikkaamme, ja onnelliset ratsastajat laskeutuivat alas ratsujensa selästä. Valuin jaloilleni maankamaralle Leevin kylkeä pitkin ja puistelin valkoisia irtokarvoja haaroistani. ”Hieno poika”, silitin Leevin kaulaa, ennen kuin talutin sen sisälle talliin. Sinte oli nähtävästi delegoinut Hurmoksen hoidon jollekin tallityöntekijöistä, sillä hän vaelteli sivutallissa sydämenmuotoinen suklaarasia käsissään. ”Ihanaa ystävänpäivää kaikille, ottakaahan vähän välipalaa!” nainen kulki käytävällä pysähtyen jokaisen vastaantulijan kohdalle tarjoamaan suklaata, joka kelpasi jokaiselle. Leevikin olisi mielellään ottanut vaikka kaksi, mutta minä ehdin ensin väliin ja varastin yhden karamellin suoraan ruunan nenän edestä. ♥ Jotta ystävyyssuhteemme ei saisi säröjä kuoreensa – vieläpä ystävänpäivänä – hain Leeville oikein suuren porkkanan, jonka se sai syödä venyteltyään ensiksi herkun perässä molempia kylkiään sekä selkäänsä. Harjattuani ruunan ratsastuksen jäljiltä ja rapsuteltuani sitä vielä oikein kunnolla kuulin jonkun pyytävän kaikkia vaahtokarkkikaakaolle, joten Leevi sai jäädä odottelemaan iltapäiväheiniään, kun minä ja muut tallilaiset nautimme makeaa mahan täydeltä hyvässä seurassa. Sinten kommentti
Ystävänpäivämaastossa laulut raikasivat ja kaikilla taisi olla mukavaa Ihanaa että vuodessa on tällaisia päiviä – vaikka toisaalta jokaisen päivän pitäisi olla ystävänpäivä. Ihanaa kuulla että teillä oli mukavaa maastossa! Ei muuta kun seuraavaa ystävänpäivämaastoa odottelemaan!
Kirjoitat ihania tarinoita, joita on mukava lukea fleeceviltti jaloilla ja kuuma kuppi teetä kädessä Kuvailet paljon, mikä auttaa eläytymään tarinoihin ja hyppäämään mukaan tapahtumien kulkuun. Tämäkin tarina oli virheetöntä luettavaa, iloinen kuvaus ystävänpäivämaastosta ja tallipäivästä ylipäätään.
Sydämet kappalejakojen välissä oli hauska lisä! Haluaisitko lisätä tämän tarinan ystänpäivämaaston tapahtumakutsuun? Kommentoin ja annan palkinnon tarinasta tässä, mutta olisi kiva jos se pääsisi myös muiden osallistujien luettavaksi
18,50v€ + pinkki satulahuopa ja korvahuput
lisäksi olisin antanut tästä sydänmerkin, mutta sulla näytti jo olevan sellainen! |
|
|
|
Post by Vilja on Mar 4, 2015 15:20:57 GMT 2
Saunaillan maasto (extratehtävä)
Helmikuun viimeisenä päivänä Sinte oli kutsunut tallilaiset iltasaunaan, joka tunnetusti oli suosittu tapahtuma Metsälammen tallilla. Jotta hevosetkin pääsisivät mukaan illan ryhmäytymiseen, oli Destiny keksinyt järjestää yhteisen maaston ennen saunan lämpöä. Minä ja Leevi päätimme – enemmän tai vähemmän – yhteistuumin osallistua rauhalliselle maastolenkille, ja alkuillasta maastoon osallistujat alkoivat varustaa ratsujaan retkeä varten. Meitä oli lähdössä matkaan kahdeksan ratsukkoa, joten luonnollisesti lähtömme myöhästyi hieman. Tällä kertaa se en ollut minä, joka viivytteli tallin puolella, vaan olin jo ehtinyt nousta selkään ja asettautua Destinyn ja Enkelin taakse possujunaa varten. Kaikkien päästessä valmiusasemiin Destiny ohjasi meidät Harjunlenkille laiskasti löntystelevän vetohevosensa kanssa.
Ensimmäisen ravipätkän jälkeen meno piristyi huomattavasti, ja varsinkin takanamme spurttailevat Aida ja Mara toivat potkua myös muidenkin ratsukoiden elämään. Päätimme edetä Jokipolulta Pirunpolulle hyvin rauhallisesti käynnissä, jotta kuumuva ori ei alkaisi käydä sen pahemmin kierroksilla. Luonto ei tainnut saada asiasta ilmoitusta, sillä tuulenpuuskan mukana heittelehtivät ruskalehdet olivat viimeinen pisara ponnistusalustaa etsivälle Maralle. Se oli onnistunut houkuttelemaan Vellinkin mukaan pakoleikkiin, ja yhdessä kaksikko puski takaamme kevyin askelin jonon ohi. Leevi järkyttyi yllättävästä laukkakisasta ja steppasi itsensä Enkelin takapuoleen, joka puolestaan peruutti puoleksi ojaan päätään viskoen.
”Jaahas”, Destiny totesi saatuaan Enkelin takaisin kaidalle tielle ja letkan etenemään. Mara ja Velli ratsastajineen olivat jatkaneet reippaassa vauhdissa matkaa ulos Pirunmetsästä, eikä niistä näkynyt enää vilaustakaan. Kaukainen lehtien rapina ja tympääntyneet ”prrrr”-käskyt kertoivat, että ratsukot suuntasivat takaisin tallille. Uskalsimme ottaa pätkän kevyttä ravia, kun sukelsimme ulos metsän syvyyksistä, ja palasimme takaisin Harjunlenkille.
Aida ja Alex olivat nähtävästi saaneet rodeohevosensa pysähtymään, sillä kohtasimme heidät saunan lähettyvillä rauhallisemmissa merkeissä. ”Tulittehan te sieltä, me ollaan ooteltu täällä jo kauan!” Aida tuhahti kärsimättömästi ja kiilasi itsensä takaisin jonoon Destinyn hoputtaessa tyttöjä naureskellen. Sinten alla puita kantavia tallilaisia katseleva Sela koki myös olonsa turvattomaksi, mutta pukkilaukan sijaan se tyytyi nopeaan sivuloikkaan, jonka seurauksena Sinte joutui hieman naurahtamaan.
Viimeiset metrit sujuivat ongelmitta. Laskeuduimme tallipihassa takaisin maan tasalle ja kiitimme toisiamme hyvästä maastosta ja siitä, ettei kukaan ollut kuollut. Hevoset pääsivät rauhoittumaan iltapalalle talliin, ja me kaksijalkaiset kiirehdimme ulos hämärtyvään iltaan lämpimistä löylyistä haaveillen.
Sinten kommentti
Oli tosi hyvä idea lähteä maastoilemaan ennen saunaa! Saunaillat ovat muutenkin osoittautuneet Metsälammella tosi suosituiksi, ihme ettei täysin ulkopuolistakin porukkaa virtaa mukaan löylyihin! Hyvä että maasto tuli tapahtuman viestiketjussa puheeksi, muuten se olisi voinut jäädä kokonaan järjestämättä. Tämä olikin muuten sulle loistava tsäänssi suorittaa tuota ekstratehtävää!
Iloinen ja vauhdikas tarina maastosta, jossa sattui ja tapahtui. Eipä sitä muutakaan voi odottaa, kun Mara oli mukana rellestämässä Kommentoin tarinan tässä, ja annan sulle saunaillan viestiketjussa pienen palkinnon tapahtuman kuittauksesta – kuten tapahtumakutsussa lupasin!
Virheetön tarina jälleen kerran. Kiitos tapahtumakuittauksesta!
17,80v€ |
|
|
|
Post by Minja on Mar 7, 2015 16:44:31 GMT 2
Maastoiluviikko
"Minjaaa, hei Minja tuus käymään täällä" kuului Sinten kailotus tallin toiselta puolen. Olin vasta tullut tallille ja seisoskelin puhelintani näpräämässä Ellun karsinan edessä. "Juu tullaan tullaan" mumisin harmaaseen huiviini ja lähdin lampsimaan kohti Sinten huutoa joka kuului toimistosta, ihan Ellun karsinan vierestä. Sujautin puhelimeni taskuuni ja hipsin toimistoon. Toimistossa tuoksui tuore kahvi ja kahvihammastani alkoi välittömästi kolottamaan. Olin aamulla juonut poikkeuksellisesti vain yhden kupin ja kehoni selvästi vaati lisää. "Viittisitkö liikuttaa ton Leevin? Mee vaikka maastoilemaan sen kanssa ni pääset tutustumaan Metsiksen maastohinkin" Sinten kysymys sai ajatukseni nopeasti pois kahvista. "No tota öö, joo tottakai" vastasin ehkä hiukan epäröiden. Aloin välittömästi stressaamaan, vieras hevonen ja vieraat maastot. Apua. "Ei tarvii stressaa, Leevi on tallin kivoimpia maastoilukavereita ja teille tulee varmasti kiva lenkki" Sinte jatkoi hymyillen ja teki minulle heti varmemman olon lähteä maastoilemaan. Sinte neuvoi vielä mistä löydän Leevin ja sen varusteet. Varmasti nyökkäilin ja lähdin sivutallia kohti etsimään maastoratsuani. Leevi löytyikin nopeasti, Sinten ohje "ruskeatäplällisestä ruunasta" ei voinut ohjata minua minkään muun hevosen luo kuin Leevin. Leevi kurkkasi heti että kuka sen karsinalle tulikaan kun laskin kypäräni ja muut kamppeet ruunan karsinan eteen. "Moiksu, lähettäiskö vähän kiertelemään lähimettiä" sopertelin ruunalle joka kuunteli selvästi kiinnostuneena. Siirsin ruunan käytävälle seisoskelemaan ja aloin harjailemaan tätä suht nopeaan tempoon. Leevi seisoi rauhassa koko harjaushetken ajan, ruuna taisi tosiaan nauttia saamastaan huomiosta. Suitsiminen sujui helpommin kuin olin edes ajatellut mutta satulavyön kiristys tuotti ongelmia. "Miten tää nyt ei voi mennä kiinni" mutisin hiki otsalla kun koitin vetää satulavyötä kiinni. Tuskallisen toimenpiteen jälkeen sain vyön kiinni ekaan reikään. "Ei hitto eiks tää muka mee pidemmälle" mietin ja ähisten yritin vielä kiristää vyötä - heikoin tuloksin. "Hei kantsii kiristää sitä asteittain, se menee normisti nelos reikään" joku huikkasi minulle selkäni takaa. Säikähdin ja katsoin tulijaa silmät lautasina, kuin peura ajovaloissa. "Vilja, moi vaan. Oon ton Leevin hoitaja, en ite kerennytkään tänään sitä liikuttaa niin ilmesesti Sinte delegoi tehtävän sulle" tyttö sanoi nauraen ja ojensi kätensä kätelläkseen uutta tuttavuuttaan. "Mä oon Minja" esittelin itseni ja kättelin vaaleatukkaisen ponnaripään kättä. "Ja joo, meinasin käydä tän kanssa maastoilemassa" kerroin suunnitelmistani ruunan hoitajalle ja taputtelin Leeviä kaulalle. Ruuna seurasi keskusteluamme korva tarkkana ja nautti saamistaan rapsutuksista. Juttelin hetken Viljan kanssa joka lopuksi vielä saattoi meidät pihalle ja auttoi minut ruunan selkään. Huikattiin heipat ja ohjasin Leevin Viljan näyttämään suuntaan, tällä lenkillä oli kuulemma kauneimmat maisemat ja mukavin reitti. Aurinko pilkotti varovaisesti ohuen pilvikerroksen takaa mutta ei kuitenkaan tohtinut näyttäytyä kokonaan. Se ei menoa kuitenkaan haitannut, lumpsuttelimme hiljakseen polkua eteenpäin. Olin saanut hyvät ohjeet Viljalta ja tämä oli myös luvannut lähteä kanssani joskus kaksistaan maastoilemaan. Leevi tuntui todella varmalta maastoratsulta kun etenenimme reittiä pitkin. Varmajalkainen ja kuuliainen ruuna katseli korvat höröllä maisemia mutta kuunteli jokaista apuani. Kerkesin itsekin ihailemaan Metsiksen lähimaastoa, reittimme kulkisi läheisen lammen ympäri ja takaisin tallille. Korkeat puut rajasivat polkua ja päätin vaihtaa askellajin raviin. Leevi teki työtä käskettyä ja nosti rennon ravin ja itse nousin kevyeeseen istuntaan että ruunalla olisi parempi liikkua vähän muhkuraisella polulla. Hidastin taas käyntiin kun iersimme lammen ja reitillä näkyi muutama lenkkeilijä jotka tottuneesti väistivät meitä ja vilkuttivat kun ratsastin heidän ohitseen. Aurinko meni yhä enemmän piiloon ja kylmä viima alkoi viuhua korvissa. Pöyhensin huiviani ja vedin takkini kiinni ettei kylmyys pääsisi iholle asti. "No nyt mennään" hihkuin Leeville kun pyysin tätä nostamaan laukan sopivan suoran auetessa eteemme. Ruuna ei epäröinyt hetkeäkään vaan suorastaan hyppäsi laukkaan. Tuuli vinkui korvissa kun viiletimme laukassa hyvän pituista suoraa pitkin. Istuin kevyessä istunnassa ja pidättelin ruunaa vähän kovemmalla kädellä, sillä tuntui olevan hirveä kiire jo kotiin. Hidastin ravin kautta käyntiin ja kävelimme viimeisen kilometrin rauhassa jäähdytellen. Vähän ennen kuin saavuimme tallipihaan hyppäsin satulasta, löysäsin hieman satulavyötä ja taluttelin Leeviä loppumatkan. Sinte oli oikeassa, viihdyin kovasti ruunan selässä ja se oli mitä mahtavin maastoilukaveri. Kun saavuimme tallin pihaan vein ruunan suoraan sivutalliin, vaihdoin suitsien tilalle riimun ja riisuin varusteet täplikkään ratsuni selästä. Taputtelin reipasta ruunaa ja lepertelin sille ummet ja lammet. Voin melkein vannoa että Leeviäkin hymyilytti reissumme jälkeen, niin tyytyväiseltä se näytti. Puhelimeni pärähti soimaan juuri kun olin viimeistelemässä Leevin harjausta. Puhelimen toisessa päässä oli avokki joka muistutti illan suunnitelmista. Olimme lähdössä ulos syömään pitkästä aikaa ja toinen oli närkästynyt kun olin edelleen tallilla. Lupasin ilmestyä kotiin niin pian kuin vain pääsin ja aloin viemään Leeviä karsinaan. Rapsuttelin huomionkipeää ruunaa vielä hetken ennen kuin jätin sen ihmettelemään maailmanmenoa karsinaansa. Harjasin vielä irtokarvat pois jännesuojista ja ripustin ne kuivaamaan paikalleen. Harpoin kohti autoani samalla kun vilkaisin kelloa, olin jo toivottoman myöhässä. Ja hevosten karvojen peitossa, juuri niin kuin avokkini tykkäsi. Tai ei tykännyt, mutta ei se sille mitään mahdakkaan. Näin mahtavan maastoreissun jälkeen oli helppo hymyillä ja kotiin päin ajellessani aurinkokin tohti kurkata pilvien takaa ja valaisi kauniisti märän maantien edessäni. - Minja Sinten kommentti
Leevi on tosi ihanaa maastoseuraa! Se on luotettava ja liikennevarma, eikä isotkaan autot tai pusikoista kahahtavat linnut saa sitä pois tolaltaan. Vauhtia sillä kyllä riittää, mutta sen saa siitä huolimatta jatkuvasti pysymään kuulolla ja avuilla. Teillä ilmeisesti sujui hyvin – niin kuin arvasinkin – ja maasto taisi jättää molemmille hyvän mielen. Ei muuta kun uudestaan seuraavalla kerralla?
Kiva että osallistuit maastoiluviikolle! Huomasin, ettei Metsiksellä ole vielä maastomerkkiä, ja väkersin sellaisen jononjatkoksi muille ratsastusmerkeille. Maastoiluviikko onkin saanut paljon suosiota, ja moni on kirjoitellut hevosten päiväkirjoihin maastoilutarinoita!
Tarinassasi oli paljon hyvää kuvailua. Kerroit elävästi ja mielenkiintoisesti omista fiiliksistäsi ja maaston kulusta. Korjaan vielä lainattuja repliikkejä:
"No tota öö, joo tottakai" vastasin ehkä hiukan epäröiden.
-> Kun lainattu repliikki loppuu pisteeseen, piste korvataan lainauksen ja johtolauseen (alleviivattu) väliin merkittävällä pilkulla. Jos lainaus loppuu huuto- tai kysymysmerkkiin, pilkkua ei tule.
-> "No tota öö, joo tottakai", vastasin ehkä hiukan epäröiden.
17,10v€ |
|
|
|
Post by Vilja on Apr 14, 2015 14:58:19 GMT 2
Kevyt koulutreeni Tämän päivän suunnitelmissa oli käydä Leevin kanssa tuuppailemassa maneesissa. Kentällä ei voinut vielä mennä, sillä sateiset kevätpäivät ja sulaneet lumet olivat jättäneet jälkeensä aikamoisen valtameren. Onnea on siis hyvä maneesi! Olin miettinyt valmiiksi, mitä asioita Leevin kanssa tällä kertaa treenattaisiin. Viime koulutreeneistä olikin jo aikaa, sillä olimme lähinnä maastoilleet koko kevään - säästä huolimatta. Varustettuani ruunan talutin sen halliin ja kiipesin satulaan. Alkuverryttelyksi tein käynnissä sekä ravissa pohkeenväistöä keskihalkaisijalta takaisin uralle sekä ympyröitä aina kun siltä tuntui. Ei mitään liian tarkkaa ja ennalta suunniteltua, mutta edes vähän etukäteen mietittyä, ettei koko treeni menisi täysin humputteluksi. Leevilläkin oli hyvä motivaatio työskennellä, joten verkka sujui kivuitta. Ruuna keskittyi alusta alkaen tehtäviin, vaikka se yrittikin ensiksi päästä helpolla väistöissä ja astua juuri ja juuri ristiin. Päätehtävänä oli aktiivinen peruutus ja siistit, suorat laukkalävistäjät. Suoruus oli heikkouteni, sillä vinona ihmisenä sain helposti hevosenkin kulkemaan vinossa, vaikka kuinka yritin suoristaa. Leevi oli ollut hyvin kuulolla koko ajan, mutta peruutuksissa se alkoi laiskottelemaan oikein kunnolla. Se laahasi jalkojaan taaksepäin niin voimattomasti, että uskoin kaviouraan jäävän syvät urat sen laahustamisesta. "Jollekin toiselle tuo vois ehkä riittääkin, mut eiköhän me nyt oteta kunnolla uusiksi", totesin täplikkäälle ruunalle, kun se oli suorittanut peruutuksen ala-arvoisesti. Muutaman yrityksen jälkeen Leevikin alkoi herkistymään, ja peruutti melkein ajatuksesta. Sen kanssa sai olla tarkkana, että poisti paineen silloin, kun askel oli aktiivinen eikä voimaton, tai muuten se tarjosi laahustamista seuraavalla kerralla. Maneesiin saapui toinen ratsukko, kun olimme siirtymässä laukkatehtävään. Halliin tullut parivaljakko paljastui toisella vilkaisulla Tepaksi ja Myyksi. "Moi! Haittaako, jos laitan parit puomit pitkälle sivulle?" tyttö kysyi, kun ravasin Leevin kanssa pääty-ympyrällä. "Totta kai, me ollaan kohta muutenkin lopettelemassa", nyökkäsin Tepalle ja siirryin toiseen päätyyn harjoittelemaan istuntaani harjoitusravissa siksi aikaa, kun Tepa kantoi puomeja Myy perässä tallustellen. Kun toinen ratsukko oli valmis, nostin Leevillä laukan. Päätin parin onnistuneen lävistäjän riittävän tältä kerralta, jottei Leeviltä (tai minulta) menisi heti maku koko tuuppailuhommaan. Ilmoitin Tepalle tulevani laukkalävistäjiä, jottei tulisi ruuhkaa, ja ohjasin Leevin vasemmassa laukassa lävistäjälle. Ensimmäiset lävistäjät eivät olleet kaunista katseltavaa. Joko käänsin Leevin liian myöhään uralta tai unohduin keskittymään oikean laukan ylläpitämiseen, ja Leevi oikaisi loivasti lyhyelle sivulle. Pidin itselleni hiljaisen kurinpalautushetken, jonka jälkeen jatkoin tehtävää uudella tarmolla - nyt tämä tehtäisiin kunnolla! Ja niin se tehtiinkin, eikä aikaakaan, kun saimme kasaan mukavan määrän onnistumisia ja siirryimme loppuverryttelyyn. Ei tar* kuin vähän sisäistä tsemppausta ja keskittymistä, ja homma toimi ongelmitta. Annoin Leeville pitkää ohjaa, ja se laski päätään alas tyytyväisen näköisenä. Loppukäyntien jälkeen kaarsin maneesin keskelle ja pysäytin ruunan siihen. Laskeuduin alas satulasta ja satulavyötä löysätessäni rapsutin Leevin kaulaa kiitokseksi hyvästä treenistä. Sinten kommentti
Joskus onnistunut treeni vaatii kaikista eniten ratsastajan päättäväisyyttä ja tsemppausta. Musta on kiva, että jaksat treenata Leevin kanssa ahkerasti myös maastoilun ohella, vaikka treenit olisivatkin joskus vähän rennompia. Leevin vahvuushan on ihan selvästi esteratsastus, mutta ei se oikeuta unohtamaan kokonaan koulupuolen treeniä
Mukavan lyhyt tarina: kevyttä ja mukavaa luettavaa, kuten tarinasi yleensä. En löytänyt korjattavia virheitä, siistiä ja onnistunutta tekstiä ihan perusaiheesta. Jes!
16,40v€ |
|
|
|
Post by Vilja on Jul 2, 2015 10:39:16 GMT 2
Ukkosta ilmassa Vihdoin vesisateet olivat väistyneet, ja oikea kesä sai alkaa! Aurinko paistoi aamusta iltaan siniseltä taivaalta, lämpötila nousi lähemmäs kahteenkymmeneen asteeseen, eikä tallillekaan tarvinnut pukeutua sadetakkiin ja kumppareihin. Oli siis arvattavissa, että heti tallille saapuessani taivas synkkenisi sateisen harmaaksi.
Haettuani Leevin laitumelta talliin harjattavaksi, alkoi ulkona puhaltamaan epämiellyttävän kylmät tuulet. Huokaisin syvään, suunnitellusta maastolenkistämme ei taitaisi tulla mitään. Kumarruin puhdistamaan ruunan etukaviota, kun pinteliä kerivä Destiny kysyi: ”Haluutko lähtee irtohypyttään Leeviä ja Ruuta?” Vilkaisin ulos tallin avonaisesta ovesta tarkistaakseni, olisiko ilma muuttunut yhtäkkiä paremmaksi. Ei ollut, joten lupauduin mukaan irtohypytykseen.
Hetkeä myöhemmin olimme rakentamassa hevosille estekujaa maneesiin. Kaikeksi onneksi halli oli vapaana, eikä meidän tarvinnut liikuttaa hevosia ulkona sateessa. Kuuntelin alkavan sadekuuron ropinaa maneesin peltikattoa vasten kantaessani estetolppia toiselle pitkälle sivulle, jolle rakensimme parhaillaan kolmen esteen sarjaa: ristikko, pysty ja viimeisenä okseri. Puomit jätimme aluksi maan tasalle, josta niitä sitten korottaisimme hypytyksen edetessä. Maneesia kiersi tolpista ja muovinauhasta kasattu kuja, jossa ruunat saisivat itsenäisesti kulkea esteille. Lähdimme takaisin tallille päin hakemaan hoitsujamme maneesiin. Suojasin päätäni vesipisaroilta rikkinäisellä ämpärillä, jonka olin löytänyt lojumasta maneesin ulkopuolelta. Destiny juoksi lammikoita väistellen sisätiloihin suojaan yltyvältä sateelta.
Huokaisimme helpotuksesta, kun pääsimme turvaan tallin katon alle. Pian tajusimme, että joutuisimme taluttamaan hevoset sateessa maneesiin ja myöhemmin taas takaisin tallille, joten emme olleet vielä turvassa kastumiselta. Juuri astuessani ulos Leevi mukanani, taivas ilmoitti itsestään jyrähtämällä pahaenteisesti. Leevi näytti nyrpeää naamaa joutuessaan ulos sateeseen, mutta jyrinä ei sitä haitannut. Destiny oli kääriytynyt sadeloimeen ja veti perässään kummastunutta Ruuta. Näky oli huvittava, kun tuulessa liehuva sadeloimi johdatti raudikkoa maneesia kohti.
Alkuverryttelyksi pyysimme hevosia ravaamaan rauhallisesti kujassa. Puomit olivat maassa, joten ruunat hölkkäsivät niiden yli sen enempää jalkojaan nostelematta. Leevi onnistui kolauttelemaan kavioitaan puomeihin jo tässä vaiheessa, ja odotinkin kauhulla, millaista sähellystä sen meno olisi korotetuilla esteillä. Kaikeksi onneksi Leevi ymmärsi alkaa nostelemaan jalkojaan, kun puomit nousivat ylös maasta.
Olimme juuri nostaneet viimeisen okserin 80 senttimetriin, kun salaman välähdys valaisi koko maneesin sekunnin sadasosaksi. Vaikka hevoset eivät aiemmin olleet ukkosesta välittäneet, valoshow oli niille riittävä kimmoke lähteä kilpasille. Leevi veti korvat niskaan ja vingahtaen heitti takapuoltaan kierteellä ilmaan. Ruu kiihdytti laukassa tyhjälle pitkälle sivulle ja oli suuntaamassa esteille, kun sen itseluottamus yhtäkkiä loppuikin ja ruuna pysähtyi kuin seinään. Takaa kirmaava Leevi tuli onneksi apuun, ja Ruukin uskalsi jatkaa matkaansa Leevin viilettäessä esteiden yli.
”Ukkosen poika!” Destiny julisti, kun lisävirtaa salamoinnista saanut Leevi esitteli lisättyä laukkaa ja hyvillä ilmavaroilla varustettuja loikkia.
”Salamannopea”, lisäsin nauraen.
Pyysimme hevosia hiljentämään, sillä liiallinen revittely ei tekisi niille hyvää. Kun molemmat ruunat olivat siirtyneet käyntiin, ne puhalsivat raskaasti, ja kevyt hiki kimmelsi molempien karvapeitteellä. Laskimme puomit takaisin maan tasalle ja pysäytimme hevoset, jotta voisimme taluttaa loppukäynnit maneesissa. Sade ropisi taukoamatta kattoa vasten, mutta jyrinä kuului enää hiljaisena murinana jossain kaukana. Annoimme hevosten käveleskellä itsenäisesti ympäri maneesia sillä välin, kun purimme estekujan ja kannoimme esteet takaisin paikoilleen. Ruu etsi itselleen mukavan paikan piehtaroida, eikä Leevikään viitsinyt olla pyörimättä. Se urahteli tyytyväisenä kieriessään maneesin hiekassa ja ravisteli itseään antaumuksella noustuaan ylös.
Ulkona ilma oli rauhoittunut. Sade laskeutui kevyesti maahan, eikä taivas näyttänyt yhtään niin uhkaavalta kuin aiemmin. Linnutkin olivat nousseet piiloistaan, ja tallipihan täytti niiden kirkas viserrys. Suljin maneesin oven perässäni, kun olin taluttanut Leevin hallin ulkopuolelle. Destiny ja Ruu kävelivät jo tallia kohti, mutta minä annoin Leevin hamuta matkaevästä maneesin nurkalla kasvavasta ruohikosta. Auringonsäteet pilkahtelivat pilvipeitteen alta, ja kulkiessamme kesäsateen kastelemana takaisin talliin, haalean sävyinen sateenkaari näyttäytyi taivaankannella. Sinten kommentti
Luojan kiitos että Metsiksellä on oma maneesi! Kaikilla talleilla sellaista ei ole ollenkaan, ja voin vaan kuvitella sen tuskan kun pitäisi lähteä treenaamaan ukkosilla ja kaatosateilla. Kiva että hevoset saivat vähän purkaa energioitaan irtohypytyksen yhteydessä, vaikka treenistä ei välttämättä tullutkaan niin rankka kun oli suunniteltu - kiitos ukonilman...!
Ihana ukonilmatarina! Loppuun lisäämäsi kuvaus sateenkaaresta teki tarinaan juuri osavan lopun. Olet taitava kirjoittaja ja tarinoistasi ei juurikaan löydy korjattavia virheitä. Näitä tekstejä on todella mukava lukea kerta toisensa jälkeen
20,30v€
|
|
|
|
Post by Minkki on Jul 4, 2015 10:54:18 GMT 2
Kävin vähän kuvailemassa Majuria ja Leeviä laitumella! Taisi ruuna näytellä vähän kaapin paikkaa kokemattomalle nuorukaiselle.  Sinten kommentti
Pojilla on ollut selvästi juttutuokio menossa! Olet onnistunut nappaamaan hyvän tilannekuvan ruunista. Majurin ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa! Olit käyttänyt hyvin värejä erityisesti Leevin karvapeitteessä. Pehmeä väritys olisi kaivannut vielä lisää tummia varjostuksia esim. Majurin leukaperään sekä Leevin kainaloon.
15,20v€ |
|
|
|
Post by Vilja on Aug 25, 2015 14:06:04 GMT 2
 Sateenkaari Metsiksen yllä
Oi että! Ihana kuva Metsiksen pihasta! Onnistuittepa ikuistamaan kauniin näyn Metsiksen yllä Hyvin onnistunut piirros Leevistä ja sateenkaaresta, kuva on sommiteltu hyvin.
Olet toteuttanut mielestäni onnistuneesti Leevin väritystä! Mustat terävälinjaiset rajaukset töksähtävät hieman kuvassa, jota ei muilta osin ole rajattu. Rajauksia pehmentämällä tai häivyttämällä kuvasta olisi tullut myös kolmiulotteisempi.
16,40v€ |
|
|
|
Post by Minja on Sept 9, 2015 22:08:03 GMT 2
9. syyskuuta // HoitsujenvaihtoviikkoHoitsujenvaihtoviikolle minun vaihturihoidokiksi oli osunut hurmaavan oloinen Leevi. Tallille tullessani ruuna oli seisoskellut tarhassa ja lähdinkin ensitöikseni hakemaan söpöliiniä sisälle. Alkuillasta ilma oli hyvin seesteinen ja rauhallinen, aurinko oli jo lähteny vähän laskemaan ja loihti kauniin oranssinpunaisen sävyn Metsiksen ylle. Maiskuttelin ja huutelin Leeviä tarhan portilta mutta ruuna ei ottanut kutsuani kuuleviin korviinsa. Koitin toista lähestymistapaa ja rapisuttelin leipäpussia taskussa ja viheltelin ruunalle. Pilkullinen pää nousi salamana loppuun syödystä heinätuposta ja tuijotti suoraan minua kohti. "Tuu tänne vaa, mul ois herkkui", huutelin ruunalle ja maiskuttelin muutaman kerran. Ja miten ollakkaan, ruokalahjukset toimivat (koska ne EIVÄT toimisi?) ja Leevi löntysteli portille. Annoin sille pienen leivänkannikan ja napsautin kulahtaneen riimunnarun kiinni kirkkaan oranssiin riimuun.
Olin jo aiemmin suunnitellut että harjailisin ja touhuaisin ruunan kanssa pihalla jos sää vain sallii, ja nyt todellakin oli otollinen ilta harjailla heppoja ulkosalla. "Hei viittisitkö pitää Leeviä hetken kun haen sen harjat tallista? Laita se vaiks kiinni tohon harjauspuomiin", huikkasin ohi kulkevalle Minkille. Tyttö nyökkäsi ja otti Leevin käsistäni ja lähdin kipittämään talliin. Kun palasin oli Leevi jo sidottuna puomiin ja jutustelin Minkin kanssa hetken ja tämä esitteli muutamia myytäviä kamppeitaan joista olin aiemmin kysellyt. Kaupankäynti jäi kesken kun Minkin kyyti saapui pihalle ja Leevi pärskähteli tylsistyttyään. "Noniiin", mumisin ruunalle rauhalliseen äänensävyyn samalla kun nypin mutapaakkuja sen harjasta. Leevi tosiaan oli erikoisen näköinen tapaus, juuri sellainen joista pidän. Ei se kuitenkaan Halia voittanut, mutta aika hyvällä kakkossijalla oli kumminkin.
Pyörittelin kumisukaa ruunan täplikästä karvaa vasten ja siitä irtosi aimo määrä sekaväristä karvaa. Pienen tovin sain sitä hommaa jatkaa kunnes lopuksi harjasin kaikki ylimääräiset karvat pölärillä pois. Seuraavaksi harjailin jalkoa puhtaaksi ja otin avukseni märän sienen jolla hinkkasin mutalaikkuja pois. Leevi vain seisoskeli paikoillaan ja seurasi mitä muut tallikaverit touhusivat tarhoissaan. Kavioiden putsaus osoittautui yllätyksekseni vähän hankalaksi ja Leevi ei olisi millään jaksanut seistä kolmella jalalla viittää sekuntia kauemmin. "Oos nyt, seisos paikoillas hei", toruin ruunaa naama punaisena tahtojen taistelusta. Lopulta Leeviä ei enää jaksanutkaan kiinnostaa ja piti jalkojaan ylhäällä kun putsasin kaviot. "Oikeen hieno olet", kehuin Leeviä ja taputtelin sen laikukasta kaulaa. Ruuna selkeästi nautti kehuista ja kihnasi päätään kättäni vasten, se olisi varmasti kiivennyt syliin asti jos pääsisi.
Sinte käveli ohitsemme ja kehui Leevin kiiltävän puhdasta ulkomuotoa. "Hei vie se karsinaan vaan, nää otetaan nyt sisälle. Viittiiks jelppii tuomaan hepat sisälle?", nainen jatkoi ja vastasin pyyntöön myöntävästi. Irrotin Leevin puomista ja talutin sen karsinaansa jossa vielä lepertelin muutamat kehut sen korvaan. Tiputin pari porkkanaa sen kippoon ja suukotin sen poskea. "Nähään taas söpöliini", huikkasin perääni kun suljin ruunan karsinan oven. Lähdin auttamaan Sinteä hakemaan hevosia sisään ja ulkona seesteinen ilta oli pikkuhiljaa muuttumassa synkemmäksi ja pilvet enteilivät sadekuuroa. Hoidimme kahdestaan homman kuitenkin nopeasti ja pian hevoset seisoivat karsinoissaan nälkäisinä odottelemassa iltapalaa. Minunkin maha päästi kauhean mouraisun, olin itsekin jo iltapalaa vailla. Lounaaksi syöty kaurapuuro ei enää iltaa kohden auttanut joten lähdin maha muristen ajelemaan kotiin patojen ääreen.
Sinten kommentti
Leevi on kyllä ihana tapaus niin ulkonäkönsä kuin luonteensakin puolesta! Söpö pilkkuponi on persoonallinen otus. Olikos Leevi sulle ihan uus tuttavuus, vai olitko aikaisemmin tutustunut siihen vaikka ratsastustunnilla? Nyt on muuten tän vuoden viimeiset tilaisuudet pestä hevosia, kannattaa hyödyntää kuivat aurinkoiset syyssäät pikimmiten!
Ihana pikkutarina Leevin hoidosta. Olisin kaivannt vielä lisää fiiliksiä, miltä Leevi tuntui hoitsujenvaihtoviikon vaihtoheppana! Ytimekäs tarinanpätkä, siististi kirjoitettu ja virheetön kokonaisuus. Repliikkien kursivointi ei ole välttämätöntä.
17,40v€
|
|
|
|
Post by Vilja on Nov 16, 2015 17:01:41 GMT 2
E s t e t u n n i l l a ”Laitetaan tänne ne kolme valkopunaista”, Sinte aloitti ja pysähtyi sitten miettimään. ”Ei vaan, laitetaan ne sittenkin tänne ja ne tummat tuonne.” Minä kannoin värikkäitä puupuomeja paikasta toiseen hahmottamatta kokonaisuutta. Onneksi Sinte tuntui tietävän, mitä kentällä lojuvat puomikasat tarkoittivat. Hän raahasi kahta estetolppaa kerrallaan lähimmän puomikasan luokse ja otti esille puomien pidikkeet. Samalla kun hain viimeistä puomia kentälle tarkkailin, mihin kohtaan Sinte pidikkeet asetteli. Helpotuksekseni hän jätti ne miltei maanrajaan, eli juuri sopivalle korkeudelle. Sunnuntaiaamu ei olisi voinut alkaa paremmin: Sinte oli luvannut pitää minulle estetunnin, jolla pääsisin kasvattamaan itseluottamustani esteillä. Sitä ei nimittäin juurikaan ollut, eikä esteiden välttely auttanut asiaa. Heti herättyäni olin valmistautunut henkisesti tulevaan koitokseen, vaikka Sinte olikin luvannut estekorkeuden pysyvän reilusti alle metrissä. Siitä huolimatta jännitti, se oli pakko myöntää. Leevin olin varustanut valmiiksi, ja se odotteli karsinassa torkkuen. Kun esteet olivat paikallaan, kävin hakemassa uljaan ratsuni kentälle ja nousin selkään. ”Verkkaa ihan rauhassa, niin mä laittelen nää valmiiksi”, Sinte kehotti ja ryhtyi kasaamaan pientä ristikkoa pitkälle sivulle. Lämmittelin ruunan lihaksia käynnissä ja ravissa ympyröillä taivutellen ja suoralla avo- sekä sulkutaivutusta harjoitellen. Laukassa tyydyin pyytämään aktiivista liikettä, sillä Leevin tuntien esteillä ei turhan vauhdikasta menoa nähtäisi. Aloitimme tunnin turvallisista maapuomeista ja matalasta ristikosta. Sinte korjasi kevyttä istuntaani parhaansa mukaan, ja minä puolestani yritin parhaani mukaan säilyttää oikean asennon. Leevi kolautteli jalkojaan alkuun joka puomiin, sillä en asento-ongelmiini syventyneenä muistanut pitää sitä tarpeeksi aktiivisena. Ruuna oli heti tilanteen tasalla ja laiskotteli minkä ehti! Sinte nosti puomit irti maasta, ja Leevin innostus pysyi muuttumattomana. Hyvä minulle, sillä esteillä kuumuva ratsu ei välttämättä olisi tuntunut yhtä turvalliselta kuin vanha kunnon Leevi, joka otti elämänsä leppoisasti. Esteet sen kun nousivat samaa tahtia varmuuteni kanssa. Ei se niin kamalaa ollutkaan! Silloin tällöin puomit tipahtelivat, mutta Sinte juoksenteli edestakaisin nostamaan niitä ja ohjeisti samalla aktivoimaan Leeviä juuri ennen estettä. Pysyttelimme melko matalissa korkeuksissa, mutta minulle jo viimeisenä oleva 70 senttimetrin pysty oli tarpeeksi suuri. Ilmoitin asiasta Sintellekin, joka nyökkäsi ymmärtäväisenä. Pysähdyin välikäyntien aikana rupattelemaan kentän laidalle ilmestyneen Kamillan kanssa. Hän oli aikeissa tulla minun jälkeeni kentälle ratsastamaan ja toivoi, että jättäisimme kahden esteen sarjan paikoilleen häntä varten. ”Otetaan rata vielä kerran, ja sitten voit tehdä loppuverkat”, Sinte huikkasi ja palautti minut takaisin nykyhetkeen. Kamilla lähti tallille laittamaan Ruuta valmiiksi, ja minä nostin vielä viimeisen kerran laukan ja ohjasin täplikkään hevosen ensimmäiselle esteelle. ”Nyt keskity, älä jää miettimään, vaan pyydät eteen ja ohjaat heti seuraavalle esteelle!” Sinte muistutti. Leevi laukkasi rauhallisesti mutta aktiivisesti, eikä se ollut tähän mennessä kolauttanut tällä radalla kertaakaan… enää viimeinen pysty, ja olisimme suorittaneet esteet puhtaasti! Sinte kantoi esteitä takaisin kentän sivuun, kun ravasin pitkin ohjin kaarevilla urilla. Hän jätti sarjaesteet paikoilleen, mutta laski ne takaisin maapuomeiksi. ”Sehän meni hyvin, vai miltä susta itsestäsi tuntui?” Sinte kyseli. En osannut kuin hymyillä ja rapsuttaa Leeviä, niin tyytyväinen olin. ”Ei tää niin kamalaa ollutkaan”, totesin naureskellen, ja Sinte hymisi tietävästi. ”Nyt vaan otat esteet mukaan säännöllisesti, niin ne ei tunnu enää pelottavilta. Tuut vaikka käymään esteryhmän tunneilla silloin tällöin”, nainen ehdotti. Loppukäyntien jälkeen laskeuduin alas selästä, löysäsin satulavyön ja nostin jalustimet ylös. Kamilla talutti juuri Ruun kentälle, kun olin itse taluttamassa Leeviä sieltä pois. ”Oliko hyvä tunti?” hän kysyi ja pysähtyi säätämään jalustinhihnoja sopiviksi. ”Oli! Voisin jopa sanoa, että en oo enää estekammoinen”, kerroin tyytyväisenä hymyillen. ”Vaikka en mä siltikään metriä hyppäis”, lisäsin lopuksi ja jatkoin matkaa tallille Leevin kanssa. Silläkin oli noussut hiki pintaan, vaikka välillä tuntui, että minä sain tehdä esteillä enemmän töitä. Päätin huuhtaista pahimmat hikikohdat pesupaikalla ja pestä samalla ruunan suojat, jotka olivat märän hiekan peitossa. Kun Leevi oli loimitettuna tarhassaan, kostea satulahuopa kuivumassa ja minulla lämmin mukillinen teetä kädessäni, istuuduin toimiston sohvalle huokaisten. Jaloissa tuntui jo nyt äskeinen treeni, ja muistutin itseäni, että myöhemmin olisi pakko venytellä, jotta huomenna pääsisin ylös sängystä. ”Onko kaikkensa antanut olo?” toimistoon astunut Sinte kysyi ja kaatoi itselleen kupillisen kahvia. ”Leevi ainakin näytti nukahtavan hetkenä minä hyvänsä, vaikka heinääkin oli vielä jäljellä.” ”Silloin se on kyllä todella väsynyt”, nauroin. ”Musta tuntuu, että vielä joku päivä mä uskallan hypätä jopa metriä”, kerroin Sintelle. Olin siitä jo täysin varma, vaikka vielä tunti sitten ajatuskin sen korkuisesta esteestä oli epämiellyttävä. Sinte hymyili salamyhkäisesti hörpätessään kahvia. ”Niin, mä lupasin, että me pysyttäisiin matalissa tällä kertaa, mutta kun teillä meni niin hyvin”, hän aloitti syyllisen näköisenä, ”niin mä ehkä saatoin nostaa sen viimeisen pystyn metriin vikalle kerralle. Eli oikeastaan sä hyppäsit jo metriä, onneksi olkoon!” Tuijotin Sinteä epäuskoisena - missä vaiheessa hän oli ehtinyt esteen nostaa? Kun huomasin Kamillan kantavan Ruun varusteita toimiston ohi, kaikki selkeni. "Senkin! Mä en edes tajunnut, että se oli yhtäkkiä kasvanut", nauroin, ja Sinte näytti hyvin tyytyväiseltä itseensä. Kaiken kaikkiaan pystyin hyvillä mielin sanomaan, että olin ylittänyt itseni. Minä, itsesuojeluvaistoinen esteratsastajan vastakohta, olin ylittänyt elämäni ensimmäisen metrinkorkuisen esteen - ja vielä tietämättäni! Teehetken jälkeen jäin vielä puhdistamaan Leevin karsinan, ennen kuin oli aika huristella hymyssä suin takaisin kotiin turhien, tylsien ja ennen kaikkea keskeneräisten koulutehtävien pariin.
Suuret pahoittelut viivästyneestä kommentista. Tämänhetkisen elämäntilanteeni vuoksi en millään pysty kommentoimaan hoitomerkintöjä ajallaan. :/ Tämän vuoksi Metsälammella onkin avoinna tallimestarin työ, jota voisin lämpimästi suositella myös sinulle! Käy kurkkaamassa haku, jos vaikka kiinnostuisit
Huomasin tunnilla, kuinka rohkeutesi kasvoi jokaisella hypyllä. Leevi on loistava kaveri hyppäämiseen, jos esteet jännittävät: se ei ainakaan turhia hötkyile ja on todella varma hypyissä. Et huomannut ollenkaan, kun kävin salaa nostamassa viimeisen esteen metrin korkeuteen! Suoriuduit esteistä erinomaisesti. Kaikista ihaninta on nähdä, että voitit oman pelkosi - aivan loistava juttu
Ihana tarina! Kuvailit hyvin omia fiiliksiäsi: jännitystä, odotusta ja rohkaistumista. Ripottelit tekstin sekaan sopivasti lempeää huumoria, joka nosti hymyn huulille. Tätä tarinaa oli oikein mukava lukea!
20,40v€ |
|
)
Ei kyllä tuu ikinä olemaan yhtä ihanaa yhteisöä kuin tämä paikka, ikävä tulee kyllä näitäkin aikoja.
Sept 19, 2021 14:48:12 GMT 2
mukava törmätä vielä vanhoihin tallilaisiin! Mäkin käyn välillä täällä fiilistelemässä, harmi ettei photobucketiin ladatut kuvat enää näy, siinä on aika kova urakka lähteä korjaamaan niitä 
Aug 3, 2017 16:34:07 GMT 2
Jun 8, 2017 20:14:45 GMT 2
tsemppiä kaikille kaikkeen mitä teette 
tsemppiä kaikille kaikkeen mitä teette 
Mar 20, 2017 18:23:48 GMT 2
Mar 20, 2017 18:23:48 GMT 2
Mar 2, 2017 13:33:58 GMT 2
Feb 28, 2017 21:00:28 GMT 2
Feb 28, 2017 21:00:28 GMT 2
Mulla meni ihan ranttaliksi kurssien valinta, joten mulla luultavasti venyy lukio 4 vuoteen. Yksikään aine ei kiinnosta niin paljon että sitä haluaisi mitenkään kirjottaa ja koulumoti on muutenkin olematon kaiken muun keskellä :/
Feb 27, 2017 22:17:02 GMT 2