Halin päiväkirja

[Sinte]

Suhaylah al Najya

Kuva: Ama

ox-t, 147 cm
om. Sinte

Hevoskohtaiset ohjeet

* Ratsastettava pääosin painoavuilla, erittäin herkkä
* Harjataan hellästi, miel. pehmeillä harjoilla
* Suojat esteille

[Loci]

23.6. - Perusasioiden pariin kannattaa aina palata

Astun toimistoon sisään. Varoitin Sannaa jo eilen, että haluaisin ratsastaa jollakulla muulla, kuin Maralla, ehkä jollain näistä uudemmista asukkaista. Toimiston pöydällä on lappu, jonka päällä on nimeni. Taittelen lapun auki ja luen.

Voisit ratsastaa Halin. Hali toimii istunnalla, joten voit olla hyvinkin rento ohjien kanssa ja raippaa tai kannuksia et tarvitse. Jan lupautui vahtimaan ja tarvittaessa pitämään sinulle tunnin kentällä

Sanna sä et oo tosissasi! ajattelen ja lähes pompin rimusta. Tuo kaunistakin kauniimpi olento oli heti pompannut minun pakko-saada-ratsastaa -listalleni ja nyt minulla oli Sannan kirjallinen lupa. Pikaisesti vaihdan vaatteeni ja haen Halin varusteet sen karsinan eteen.

Jan kävelee talliin juuri, kun itse olen lähdössä hakemaan Halia.
– Oh hei Jan! tervehdin iloisesti.
– No hei. Locihan se oli? mies varmistaa hymyillen.
– Jep. Olin juuri lähdössä hakemaan Halia sisälle, Sanna ilmoitti, että voisit pitää minulle tunnin, sanon.
– Jep. Saatko tamman valmiiksi tasaksi? mies kysyy. Vilkaisen kännykkääni, jonka näytöltä loistavat lukemat 11:18.
– Eiköhän onnistu, sanon ja jatkan matkaani kohti laitumia.

Tammat ravaavat portille, kun vihellän. Pujahdan lankojen välistä sisäpuolelle ja rapsutan hetken Halia. Kun tamma on turvallisesti narunjatkeena, hätistän muut pois portilta. Hali kävelee kiltisti vierelläni, valppaasti ympäristöä seuraten. Karsinassa annan tamman olla vapaana. Huolellisen, mutta pikaisen harjauksen jälkeen lasken satulahuovan tamman selkään. Satulahuovan päälle asetan satulan ja kiinnitän huovan satulaan, samalla asetellen satulan oikealle kohdalleen ja suoristaen huovan. Satulavyötä kiinnittäessäni Hali hieman pyörii, mutta liikun tamman askelten mukaisesti. Kuolaimet Hali ottaa kiltisti ja kiinnitän suitsien hihnat.

Tamma seuraa minua kiltisti kohti kenttää. Huomaan Janin kävelevän tallista, kun olen kiristämässä satulavyötä. Ponnistan kevyesti selkään ja polkaisen satulan suoraksi. Jan auttaa kiristämään vielä vyötä reiällä ja lähden liikkeelle.
– Hyvä, muista reipas käynti. Koita istua suorassa, nyt olet hieman etukenossa, kuuluu ohjeistus, jota yritän seurata.
Alkukäyntien jälkeen Jan ohjeistaa minut tekemään voltteja jokaisen kirjaimen kohdalle niin, että jokatoinen voltti on ravissa.
– Hyvä, pidä tasainen tuntuma, ulko-ohja paremmin tuntumalle, luot sillä seinän hevoselle, samoin ulkopohje paremmin töihin! Muista hengittää, vaikka tämä nyt tehdäänkin harjoitusravissa! Pakarat töihin: yks, kaks, yks, kaks! Hyvä!

Hali ei alkuun oikein keskittynyt puuhaan, mutta virikkeellinen tekeminen sai sen kuitenkin lopulta siirtämään ajatuksensa kentän sisäpuolelle. Ohjiin minun ei paljon tarvinnut koskea, kunhan molemmat olivat tuntumalla, kaikki suijui. Seuraavaksi lähdimme työstämään laukkaa ja ravia.

– Okei! Valmistele nosto seuraavan kerran paremmin, nyt jäi myöhään ja Hali oli hämmillään. Ota vain takaisin raviin ja rauhoita ravi. Tiivistä istuntaa, pieni asetus, jalat ja pohkeet! Hyvä! Nyt tuli oikein! Jan ohjeistaa minua pääty-ympyrällä. – Muista katse, tunne hevonen ohjalla ja pohkeella! Ravissa voisit vielä yrittää saada koottua enemmän. EIKÄ KEVENNETÄ!
Yritän istua alas ja rentoutua, samalla ottaen ravia takaisin ja valmistellen seuraavaa nostoa. Juuri ennen kirjainta annan laukka-avut ja Hali nostaa kiltisti laukan. Ohjaa ei todellakaan tarvitse kuin ajatella. Seuraavan noston jälkeen jäämme laukkaamaan ympyrälle.

– Hyvä, voit ottaa vähän enemmän laukkaa, niin on helpompi lähteä työstämään. Istu vain rauhassa alas, voit jopa ajatella hieman takakenoa. Hyvä, muista myödätä. Noniin, otetaan kierrokset pois, istu alas, hengitä ulos ja ajattele itseäsi alaspäin. Hyvä. Vaikka laukka nyt tippuikin, oli reaktio oikea. Vielä pieni pätkä ja anna Halin sitten kävellä kierros ja vaihdetaan suuntaa.

Lopputunnin aikana tuntuma tammaan paranee hetki hetkeltä, mutta minusta tuntuu, että vielä on paljon työstettävää tämänkin otuksen kanssa: tämä on vain pintaraapaisua. Nostot ovat hankalempia minulle tähän suuntaan, joten keskitymme niihin ja jätämme laukkaamisen vähemmälle. Loppuverryttelyksi saan vihdoin ravata keventäen. Hali rentoutuu selvästi ja loppuun hiljalleen kävelemme.

– Onko selässä jumeja? Jan kysyy kävellen vierellämme.
– Vähän joo, myönnän.
– Se näkyy siinä, että pitäisi noita lonkkia saada vielä rennommiksi. Käsien kanssa työnskentely on mukavaa, mutta lonkat töihin, niin saat myös kantapään vielä muutaman millin alemmaksi, mikä vakauttaa ratsastusta. Muutenhan meno oli mukavaa: Hali kuunteli kivasti, nostot sujuivat, virtaa riitti ja pidätykset menivät lävitse moitteetta. Taidat enemmän olla esteratsastaja?
– Jep. Mutta kouluratsastus on kaiken perusta, sanon ja silitän rautiaan tamman kaulaa.
– Kyllä, aina välillä kannattaa palata siihen perustekemiseen, etteivät ne pienet yksityiskohdat unohdu. Ja saat varmuutta myös sinne esteille. Suihkuttele Hali vielä ennen kuin päästät takaisin laitumelle.

Tallissa annan tamman seisoa vapaana karsinassa, kun puran varusteet. Käsin käyn lävitse myös jalat, jotka ovat aavistuksen lämpimät, ne pitää kuitenkin suihkuttaa viileällä vedellä. Harjauspuomiin kiinnitetty tamma kummaksuu aluksi vesiletkua, mutta hetken päästä rauhoittuu ja antaa minun huuhtoa hiet pois. Suihkutan vielä jalkoja hetken ja hikiviilalla kuivaan enimmät vedet. Pyyhkeen kanssa käyn lävitse jalat ja lopulta talutan tamman takaisin laiduntamaan.

Pyyhkäisen Halin satulan ja suitset märällä sienellä ja palautan paikoilleen. Nappaan Halin tekemät lantakikkareet pois karsinasta ja vilkaisen muitakin karsinoita, kaikki siistejä. Käyn vielä vessassa vaihtamassa vaatteeni ja jätän ratsastuskamani kaappiini. Juuri, kun olen poistumassa toimistosta, Sanna saapuu sinne.
– No hei Loci! Mites Halin kanssa meni?
– Ihan hyvin. Tehtiin ihan perustyöskentelyä ja tamma vaikutti mukavalta. Rodunomainen yksilöhän tuo on: saa pyytää keskittymään työskentelyyn ja nopeuttakin löytyi. Vähän taisi kyttäillä puskia, mutta en asiasta välittänyt vaan komensin töihin.
– Jan kertoikin, että suhtautumisesi hevosen luontaiseen käyttäytymiseen on hyvä ja se on kyllä huomattukin. Mitä mieltä olit ratsuvalinnasta?
– Halia olenkin halunnut kokeilla! Kenethän keksin seuraavaksi lainaratsukseni?
– Melkein kaikkihan olet jo kokenut, Majuri ja Leevi taitavat olla ainoat, keillä ei ole mennyt?
– Niin. Enkä vissiin Foggylla? Mutta katsotaan, mitä keksin!
– Jep.

(tässä vielä tämä jo eilen laittamani kuva)

Sannan kommentti

Arvasin jostakin kumman syystä Halia ostaessani, että kiintyisit siihen – ja nappiin taisin arvatakin! Se on tosiaan uskomattoman hyväsydäminen ja mukava tamma, vaikkakin erittäin herkkä ratsastaa. Mutta niinhän se taitaa olla kaikkien muidenkin hevosten kanssa, että niiden kanssa pitää päästä yhteiselle sävelelle ennen työskentelyn sujumista ensiluokkaisesti. Ajattelinkin että Jan voisi hiukan katsella menoanne, kun Hali on vielä uusi: sillä ei nimittäin vielä ollut kukaan muu ratsastanut minun lisäkseni. Yhteistyönne tuntui kuitenkin sujuvan hyvin, mukava kuulla!

Kuva oli mukava lisä Halin päiväkirjan ensimmäiseen tarinaan! Olet taitava piirtäjä, eikä tämäkään kuva ollut ollenkaan huono. Päinvastoin! Skannaus on varmaankin hiukan tasoitellut kuvan värisävyjä, mutta mielestäni Halin "etupää" olisi kaivannut hiukan enemmän varjostuksia ja valaistuksia. Takapuoli on sen sijaan hyvin varjostettu, se elävöittää kuvaa. Seuraavan kerran kun piirrät sivulta istuvan ihmisen, pidennä hiukan kättä ja jalkaa.

Tarinasi oli siisti ja virheetön, mutta sisällöllisesti se ei ollut kovin erottuva. Eihän niiden tosin aina tarvitsekaan olla. En löytänyt paljoa kommentoitavaa, mutta yhden sanan kirjoitit kuitenkin väärin:

jokatoinen = joka toinen

17,10v€

[Loci]

Erämään ihmeet he ovat,

Täällä pohjolassa elävät.

Silti niin erilaiset,

mutta toisaalta samanlaiset.

Mustaa et voi kesyttää,

mutta sydämes se aina valloittaa.

Tamma maailman hellin on,

mutta silti niin rauhaton.


Oriin kanssa voit yrittää,
mutta aina se voittaa.
Nainen kulkee vaikka maailman tappiin,
jos ratsastaja haluaa niin.

Sannan kommentti

Onpa kaunis ja väritykseltään onnistunut kuva Halista! Kuvan sävyt ovat intensiiviset ja mäntymetsän värinen tausta korostaa hauskasti violettia riimua. Selkeät linjat tekevät kuvasta terävän utuista taustaa vasten. Olet onnistunut hyvin varjostuksessa, ja erityisesti silmänympärys on toteutettu hienosti käyttämällä harmaan sävyjä. Voisit käyttää sävyjä vieläkin rohkeammin myös muualla piirroksessa! Harja on toteutettu hienosti käyttämällä värejä!

Silmä jäi hieman "siristäväksi", se olisi saanut olla suurempi. Sieraimesta puuttui sävytys ja tummennus, mikä poisti siitä kolmiulotteisuuden. Korvien sisälle olisi voinut myös lisätä tummempaa väriä tuomaan niihin syvyyttä. Kuonopii oli ehkä hieman turhankin kovera, vaikka se onkin arabeille ominaista. Kun katsot Halin kuvaa, huomaat että kuonopii on suorahko ja kovera osuus on ylempänä. Pään pitkälle ylettyvä valkoinen merkki saattaa helposti hämätä silmää.

18,35v€

[Emma]

Tuttu tallirakennus näkyi hiekkatieltä, joka johti bussipysäkiltäni tallille. En malttanut odottaa näkeväni uusia ja vanhoja metsisläisiä, puhumattakaan uudesta hoitsustani ja mahdollisesti tulevasta kilpakumppanistani, Halista. Puolen vuoden tauko Metsälammesta on tuonut lisää intoa ja uusia odotuksia talliajaltani.

Kun vihdoin, pitkän odotuksen jälkeen pääsin tutulle tallivintille, pomppasivat Destiny, Kasper ja Loci pystyyn tervehtimään minua!
"Emma is back!" ilmoitti Kasper. Kaikki kolme auttoivat minua kantamaan tavarani kaappiin. Järjestelin kaappini Destinyn kanssa kotoisaksi ja laitoin kaapin oveen kuvan minusta ja Busterista, sekä Sallista. Kolmannessa kuvassa on kuva minusta, Destinysta, Stefanista ja Iidasta leikkimässä lumisotaa. Juttelimme Destinyn kanssa niitä ja näitä, kunnes puheeksi tuli tämä kesä.
"Mites sulla on mennyt tää kesä?" Destiny kysyi.
"No tuota... Ei ihan putkeen. Voitko uskoa, että olen ollut sellaisen ihmissuhde-myrskyn keskellä, että olen aivan pyörällä päästäni!?"
"Kerro toki lisää!" Desi patisti.
"Oli yks jätkä kuvioissa, mut ei oo enää.. Sen mukana tuli myös pari hyvää ystävää, jotka tosin ovat entisiä ja yksi verivihollinen." vastasin ja toivoin, että Destiny ymmärtäisi selitykseni.
"Okei. Sulta ei sitten ole ollut tylsää kesällä!" Destiny tokaisi.
"Juu ei ole. Tulisitko kanssani ratsastamaan kentälle?" kysyin.
"Kentällä voi olla hieman kuuma, niin jos mentäisiin maastoon?" Destiny ehdotti ja suostuin siihen. Kävin vaihtamassa ratsastushoisuni vessassa ja vedin uudet nahkasaappaat jalkaani, jonka jälkeen lähdin hakemaan Halia tarhasta.

... Jatkuu!

Onpa mukavaa saada vanhoja tallilaisia takaisin kuvioihin! Meillä on tosiaan muuttunut taukosi aikana moni asia, joista yksi on tärkeä jatkotarinoihin liittyen:

Jatkotarinoiden osista ei saa enää hoitomerkintöjä. Hoitomerkinnän, virtuaalieurot, kommentin ja kuukauden lisää hoitoaikaa saa siis ainoastaan kokonaisesta tarinasta.

Jään odottelemaan jatkoa! t. Sanna

[Emma]

Jatkuu!


Kutsuin Halia tarhan portille mukanani riimunaru ja leipäpala. Muutama muukin tamma tuli portille saattamaan Halia, mutta hätistin ne pois saatuani Halin kiinni ja lähdin viemään tuota kaunista tammaa karsinaansa. Halin karsina sijaitsi sivutallissa, joten kun Desi sai Hurmoksen kiinni, suuntasimme sivutalliin. Sidoin Halin kiinni karsinaansa ja lähdin hakemaan harjapakkia, satulaa ja suitsia. Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten suunnittelin ja harjapakki levisi lattialle. Niimpä jouduin keräämään kaikki harjat takaisin harjapakkiin ja pääsin vasta sitten pääsin hoitamaan Halia. 

Aloitin pehmeällä body-harjalla jonka jälkeen harjasin pään pääharjalla. Putsasin kaviot ja suin hännän ja harjan. 
Suitsin Halin ja asettelin satulan tamman selkään. Aluksi Hali luimi satulavyölle, mutta lopetti sen, kun tamma tottui siihen. Varustettuani Halin, painoin oman kypäräni päähäni ja lähdin taluttamaan Halia tallipihalle, jossa Destiny ja Huormos odottivatkin minua. Kiristin satulavyötä ja nousin selkään.
"Mennäänkö ihan vain Harjulenkki?" kysyin Destinyltä ja tämä vastasi myönteisesti.

Lähdimme kävelemään kohti saunaa ja saunan jälkeen otimme ensimmäisen ravipätkän. Hurmos oli edessämme hieman laiskalla päällä, kun Hali olisi halunnut mennä lujaa. Hieman ennen pirunpolkua otimme käynnin ja kävelimme hetken. Laukan nostimme Rajapolun jälkeen ja Harjupolun kjohdalta ravasimme noin 150 metriä, jonka jälkeen kävelimme ja ravailimme loppumatkan rennosti.

Hoidin halin pikaisesti pois, mutta katsoin silti huolella tamman jalat haavojen tai muiden sellaisten varalta. Vein Halin pesun jälkeen takaisin tarhaan ja lähdin sitten äitini kyydillä kotiin.

16HM

Sori hutastu jatko-osa :/

Sannan kommentti

Aivan aluksi isot pahoittelut kommentin viivästymisestä! Mulle on ollut sen verran kiire "elämän muilla osa-alueilla" etten ole ehtinyt kommentoimaan saapuneita tarinoita. Anteeksi!

Minusta on hauskaa että löysit tiesi takaisin tänne Metsälammelle! Moni asia on ehtinyt muuttua, väkeä on tullut ja mennyt mutta osa kasvoista on sentään pysynyt samoina myös taukosi ajan. Hali on aivan ihana, persoonallinen kaveri jonka kanssa ei varmaankaan tule ikinä olemaan tylsää! Oli hyvä idea lähteä Desin kanssa kiertämään Harjunlenkkiä.

Tarinasi oli lyhyenpuoleinen, mutta siitä huolimatta kokolailla virheetön. Teksti oli sujuvaa, mutta minun makuuni se olisi kaivannut enemmän kuvailua sekä yksityiskohtaisempaa kerrontaa. Kuvailulla olisit onnistunut myös elävöittämään tekstiä. Suosittelen käyttämään vuoropuheluissa ajatusviivoja (–) lainausmerkkien (") sijaan! Lainausmerkit sopivat yksittäisille repliikeille ja ne eivät tarvitse osakseen rivinvaihtoja. Ajatusviivalla alkavat repliikit aloitetaan aina uudelta riviltä.

14,90v€

[Anna]

                                                        1. Kummallisuuksia

Katsoin ihmeissäni violettia riimunnarua kädessäni, ja kelasin aamun tapahtumia mielessäni. Olin saapunut bussilla tallille ja kävellyt, niin normaalisti kuin ihminen voi kävellä, Halin karsinalle. Aiemmin eilen olin katsos käynyt tallilla hankkimassa hoitohevosen. Niin, elävän hengittävän hoitohevosen. No joka tapauksessa, olin kävellyn Halin karsinan luo, kun joku mustatukkainen poika oli hypännnyt kulman takaa, ja käskenyt hakea Halin tarhasta. Minä siinä töllötin ihmeissäni ja poika alkoi työntämään minua tallin ovea kohti. Kyllähän siinä vähän parempikin ihminen hämmästyy! No noudatin ohjetta kuuliasisesti, ja kävelin tarhoille. Olisi ollut kiva tietää missä tarhassa Hali on!
Z
     Kävelin kaikkien tarhojen viertä kunnes löysin tarhan, jossa oli ruunikko puoliveritamma. Muistelin, että olin eilen nähny Halin tämän tamman seurassa. Tiedosta piristyneenä, pujottauduin lankojen ali tarhaan ja kävelin pöheikköa kohti, missä arvelin Halin olevan. Eihän siellä ketään ollut. Ja se ruskea hevonen seurasi minua koko ajan, juuri ja juuri pääsin pois tarhasta ilman, että olisin laskenut tammaa pois tarhasta. Lähdin vihaisena takaisin tallille. Tallilla oli kova hälinä, enkä löytänyt enää mustatukkaa, että olisin saanut sanottua mielipiteeni hänen huijauksestaan. Etsin kaiken hälinen keskeltä Halin karsinan, ja siellähän Hali oli. Laitoin riimun tamman päähän ja lähdin taluttamaan Halia tarhaan. Avasin portin ja päästin Halin irti, kolmetoista vuotta hevostelua oli tuottanut tulosta, enkä säikkynyt hevosten parissa juuri mitään. Mutta kuka voi väittää, ettei säikähdä, jos puskasta pomppaa kurainen, verinen, torahampainen hahmo. Kiljaisin, ja poistuin takavasemmalle. Juuri ja juuri ehdin kotiin asti, ennenkuin pelko otti vallan ja niin minä, 19 vuotias kunniallinen, täysi-ikäinen kansalainen, pökräsin eteisen matolle.

Sinten kommentti

No voi sun siisus, johan sua on säikytelty - ja vieläpä ensimmäisenä tallipäivänä! Kerrassaan erittäin kummallinen päivä! Olikohan tämä jonkinlaista jekkuilua halloweenin kunniaksi, vai oliko joku Metsälammen porukasta todella pimahtanut? Onneksi ei kuitenkaan sattunut pahemmin. Toivottavasti sun ja Halin välille rakentuu kestävä ystävyyssuhde.

Tarina oli lyhyehkö, mutta erittäin ytimekäs! Muutaman virheenpoikasen bongasin, korjaan ne tässä alla. Tekemäsi sisennyksen sijaan teksti olisi kaivannut ns. "ison kappalejaon", eli yhden tyhjän rivin kappaleiden väliin. Lisäsin kappalejaon vaaleanoranssilla Z-kirjaimella.

19 vuotias
-> 19-vuotias

7,30v€

[Anna]

Taiteilin tommosen kannen...  

Voi miten kiva! Lisään tämän päiväkirjan etusivulle. Valitettavasti en jaa enää päiväkirjojen kansista piirrosmerkintöjä, ellei ne ole kokonaan piirrettyjä. Saat tästä 5v€. -Sinte

[Sede]

Herkkähipiäinen arabineiti

Joskus tulee ajatelleeksi syvällisiä, koska monet sanovat että se on hyödyllistä. Päätin itsekin kokeilla, mutta ajatukset harhailivat koko ajan.
Eivätkä ne eksyneet mille tahansa satunnaisille mielikuvitusteille, vaan aina samaa polkua pitkin. Joka ikinen kerta.
    En vain saa varmaan koskaan aatoksiani irtautumaan Kipinästä. Ruunivoikko eestinponi oli vallannut sydämeni jo varsana. En itsekään ollut mikään fossiili tavatessani tamman, vaan pari päivää esikoulua käynyt pikkutyttö. Äiti vei minut kerran yhden tuttavansa luokse katselemaan hevosia. Ihastuin erityisesti suurella niityllä kirmaaviin varsoihin, suurin osa niistä oli pitkäkoipisia puoliverisiä tai ihan pikkuriikkisiä shetlanninponeja. Hetken katseltuani hevospienokaisia, tylsistyin kun mikään niistä ei tullut luokseni. Mutta heitettyäni salakuljettamani porkkanan maahan kyyneleet valuen, Kipinä säikäytti minut selkään pukkaamalla. Nauran vieläkin muistolle, poni oli aina ollut mestarikarkuri.
    Siitä päivästä alkaen kävin Kipinän luona joka päivä, ja me kasvoimme yhdessä. Vuodet seilasivat eteenpäin, ja täytettyäni 12 vuotta pääsin ensimmäistä kertaa kipuamaan eestiläisen selkään. Monet sanoivat, ettei tällainen nuori tytöntyllerö pärjäisi raakileelle ratsulle, mutta vähät välitin toisten mielipiteistä. Mikään hyvä ei kuitenkaan kestä kovin kauan, puoli vuotta ensimmäisen ratsastuskerran jälkeen pääsin todistamaan ähkyä. Se kuitenkin huomattiin aivan liian myöhään. Eestinponista sain muistoksi vain ison tukon jouhia ja kolmannen sijan ruusukkeemme.
    Nykyään muistot tapahtumista ovat vain usvaa mielessäni. En haluaisi enää ajatella sitä, mutta on hankala päästää ajatuksesta irti.

Herätyskello piipitti raivostuttavalla äänellä, jota olin sietänyt vuosikaudet. Päivästä toiseen. Ennen ääni oli merkinnyt minulle uutta päivää Kipinän kanssa, mutta viimeiset pari vuotta vain tyhjää. Ystävät olivat tukeneet minua pitkälle, mutta välillä uskoin, etteivät he vain enää jaksaisi. Jotkut kuitenkin osaavat yllättää, ja jotenkin he saivat minut piristymään hiljalleen. Yhä edelleen yöpöydälläni kökötti kymmenisen kuvaa pitkäaikaisesta suosikkiponistani, mutta muistot eivät riivaa minua enää todellakaan niin pahasti kuin ennen. Vilkaisin mietteliäänä yhtä suosikkikuvistani. Se oli itse asiassa puolihuolimattomasti revitty lehtileike, jossa kerrottiin Kipinän asuintallista. Me pääsimme poseeraamaan kuvaan, olin silloin todella innoissani asiasta. Ratsuni satulahuopa ja suitset hehkuivat kirkkaanpunaisina kuin karpalot, ne olivat tulleet postissa vasta edellisenä päivänä.
    Hieraisin silmiäni, ja vääntäyidyin ylös. Julisteet tapetoiduilla seinillä repsottivat. Lattia oli kadonnut lehtien alle, kirjoituspöytä hukkui luonnoslehtiöiden ja kynien sekaan. Kiskoin villasukat jalkaan ja hipsutin hiljaa keittiöön, jotta muut eivät heräisi. Täytin kahvimukini, ja istuin sitten pöydän ääreen. Selailin pöydällä pari kuukautta lojunutta saksankielistä hevoslehteä. Vanhempani sanoivat aina, että kielten opiskelu on tärkeää. Lehti oli täynnä hyödyllisiä juttuja, ja oli huippua ymmärtää siitä jotain. Vaikka en saanutkaan enää ties miten monennella lukemiskerralla kovin paljon artikkeleista irti, oli jokapäiväinen rutiini selata kaikki läpi.

Iso, vaalea koira Lennu makaili sängylläni tyytyväisenä, samalla kun itse istuin lattialla ja selailin nettiä läppärilläni. Tärkeimmät asiat, eli parin blogin selaaminen sekä uutisten lukeminen tuntuivät vähän tympeiltä, kun mitään mielenkiintoista ei ollut tapahtunut. Näppäimistökään ei meinannut totella millään, eikä ihmekään kun aina ties miten tahmaisilla näpeilläni tarkistin joitain asioita. En ihmettelisi, vaikka koneen syövereissä olisi hometta, kun aamu-, ja iltapaloilla selailen Facebookkia ruokaa nassuttaen. Kone oli jo kuitenkin pari vuotta vanha ja kovia kokenut, mikä ihme se edes olisi vaikka se olisi umpihomeessa?
    Lennu murahti unissaan. Vilkaisin koiraa hu*neena, kun se hytkyi ja mitä ilmeisemmin saalisti jotain mielessään. Ensimmäinen asia, minkä uros teki meillä, oli naapurin vastikään kaataman linnun varastaminen. Luojan kiitos että sain sen koiran hampaista irti ajoissa, sillä se pullukka kyyhky ei taatusti ollut kaikkein terveellisintä ravintoa pennulle. Pappa oli tapahtuman jälkeen vähän äkäinen, mutta asia saatiin lopulta soviteltua.

Hetken kuluttua eksyin vahingossa etsimään seuraavan kesän leiri-ilmoituksia. Pari lupaavaa paikkaa selattuani mieleeni kuitenkin ponnahti kuva Kipinästä, ja meinasin jo paiskata kannettavan kannen kiinni. Yritin kuitenkin samalla miettiä ratkaisua. Tamman poismenosta on jo aikaa. Enkö voisi edes katsella jotain äksöniä hevosten keskelle?
    Tallien sivuilta meni linkkejä uusiin paikkoihin. Yhtä erittäin kivannäköistä tallia, nimeltä Metsälampi, tovin selattuani leirien toivossa, satuin siirtämään katseeni sivupalkissa näkyviin yhteystietoihin.
Viitaniemi.
Tuo pitkään toiminnassa ollut, sopivan pieni talli sijaitsi Viitaniemessä. Lennu käänsi kylkeään väsyneesti, murisi hiukan ja keskeytti ajatukseni. Soimasin koiraa mielessäni ja jatkoin taas lukemista. Hevoset vaikuttivat mukavilta, joukossa oli jopa ahaltekinhevonen. Jos oikein tarkkoja ollaan, niin kaksi. En ollut ikinä nähnyt sellaista elävänä, ainoastaan kuvista. En tiennyt, että niitä edes oli Suomessa. Pienen hämillisyyskohtauksen jälkeen tulin siihen tulokseen, etten menetä mitään, jos vain vilkaisen. Nopeasti kurkkaan tallin ovelta, otan kännykän kameralla kuvan upeasta mustasta ahaltekorista kavereille näytettäväksi, ja lähden pois. Simppeliä.

Pitäisi kuitenkin ehdottaa äidille, että tarvitsisin uuden ratsastuskypärän ja hanskat. Eikun ei, minähän olin menossa vain pikastalkkauskierrokselle! Huokaisin. Sidoin hiukset siistille ponnarille jättäen kuitenkin etuhiukset vapaaksi, etsin kumisaappaani ja valmistauduin lähtöön. Lökähousut saivat kelvata, käytin niitä muutenkin joka päivä. Oikaisin hiukan silmille valunutta pipoani, varmistin että Lennu oli eteisen koiraportin takana, ja avasin minut hevosista erottavan ulko-oven. Tuntui lämpimältä, veikkasin nopeasti kolmea tai neljää plussa-astetta. Ihan kiva, että kevät tuli melko nopeasti, vaikka toisaalta oli huipputunne päästä kolmenkymmenenviiden asteen pakkasesta sisälle lämmittelemään!
    Kuljin reippaasti. Minulla oli ihan kohtuullinen suuntavaisto, ja riitti, kun vilkaisin kerran kännykästä karttaa löytääkseni perille. Tien hiekoitukset olivat paljastuneet kunnolla lumen alta, ja kävellessäni kuului koko ajan raivostuttavaa ritinää. Toivottavasti linnut palaisivat pian Suomeen, oli ihanaa yrittää bongailla eri lajeja. Vilkaisin jännittyneenä eteenpäin, kohta pitäisi olla perillä.

Suuni loksahti auki, kun saavuin tallin pihaan. Se oli aivan erilainen, mitä mielikuvissani. Kipinän kotipaikka ei ollut näin hieno. Pihalla oli lumiukkoja, jotka olivat hiukan kärsineitä lämpötilan nousun vuoksi. Mutta miksi ihmeessä porkkanat olivat niin jyrsittyjä? Tai siis, eivät kai talli ole niin heppoinen että asukkaat pääsevät sieltä kepeästi pois? Vai oliko syyllinen kenties pihassa ilman valvontaa kellon ympäri hölkkäilevä maskottiponi? Minusta tuntui, etten haluaisi ottaa selvää. Ihan vain siksi, etten saisi hampaita takamukseeni.
    Oli melko hiljaista. Tallipihalla oli erikokoisia tassunjälkiä, joista ainakin isoimmat olivat varmasti koiran.. Tai suden. Entä jos tämä paikka onkin kaiken kauhun keskipiste? Talli, jossa kuolleiden hevosten haamut vaeltelevat ja porukka huutaa kauhusta? Kun nuo mietteet putkahtivat päähäni, olisin halunnut vain tehdä täyskäännöksen ja paeta. Kuitenkin kävi niin kuin aina ennenkin, eli uteliaisuus vei voiton. Rohkeasti viimeiset askeleet isomman tallin ovelle, jonka yritin avata mahdollisimman vaimeasti. Ehkä kukaan ei huomaisi mitään?
    Tallissa oli lämmintä. Kukaan ei ollut oven lähettyvillä, joten varovasti suljin sen ja lähdin hiipparoimaan eteenpäin. Ensimmäinen hevonen jonka näin, näytti eläkeikäiseltä. Se oli silmät ummessa eikä reagoinut melkein mitenkään, vaikka seisahduin katselemaan sitä. Harmahtava ori oli kuitenkin nimikylttinsä mukaan vielä nuori. Rauhallinen tyyppi. Olisin jaksanut katsella sen torkkuja vielä pidempään, mutta halusin löytää sen tekkeherran.
    Paikat vaikuttivat ensinäkemältä melko siistiltä, ja jopa puheensorinaa kantautui kauempaa. Vilkaisin vasemmalle, jossa näin päivän tuntilistan. En tiennyt tallin hevosista tai ratsastajista mitään, joten listassa mainitut eivät tuntuneet mitenkään erityisiltä. Vilkaisin nopeasti myös muut ilmoitukset. Ystävänpäiväjuttuja ja paljon muuta, Metsälampi taisi järjestää vaikka mitä! Kukaan ei onneksi vielä ollut huomannut minua, joten pääsin jatkamaan eteenpäin rauhassa. Pian kiinnostuin tutkailemaan yhden mustan ratsuponin, Dodon nimikylttiä. Ruuna oli aika hieno, eikä sekään hermostunut pienestä tutustumistaputuksesta. Tallilla oli tällä hetkellä täydet pisteet, ja kun olen kuitenkin melko kriittinen, se oli ihan hyvä saavutus.

Varustehuoneen kohdalla minut huomattiin. Pitkät, punertavat hiukset omaava henkilö vilkaisi sivulle ja en ehtinyt paeta.
"Hei, kukas sä oot? Mä oon Loci", hän esittäytyi.
"Sede.. Mä vaan kävin kattomassa tätä paikkaa, aattelin jo lähteä kotiin", mutisin nolona ja olin valmis säntäämään juoksuun.
"Hei ei sun tarvii paeta, mä voin nopeesti näyttää sulle sivutallin, jos päätalli on jo tullut tutuksi. Saa Metsälammella olla, ei kukaan porukasta sua aio purra!" Loci naurahti.
Nyökkäsin ujosti.
    Sivutalli oli lähellä. Karsinoiden oviaukoista näkyi monia erilaisia otuksia. Läikikäs appaloosa, rauhallinen connemara, kookas puoliveriori.. Ja musta, siro ahaltek. Kun Loci esitteli nopeasti jokaisen, salakavalasti räpsäisin kuvan upeasta hevosesta. Yhtä huomaamattomasti tungin kännykän takaisin taskuuni. Uskoin, ettei kukaan tajunnut tilannetta. Hymyilin ja aloin taas kuunnella.
    Erään raudikon tamman kohdalla pysähdyimme jälleen. Rauhallisen oloinen hevonen katseli ystävällisen oloisesti meitä, ja taisin näyttää ilmeisen poissaolevalta.
"Hei Sede, herätys!"
Säpsähdin ja yritin taas pitää naamani peruslukemilla. Tutkailin nimilaattaa. Arabin lempinimi oli Hali.
"Tää on tosi symppis, jos joskus käyn tunnilla niin haluan kokeilla tätä neitiä", mutisin iloisesti. Loci vilkaisi minuun.
"Hali on tosi herkkä ratsastaa, mutta yleisesti tosi ystävällinen ja kiva. Tykkään itekin tosi paljon Halista, suosittelen varsinkin jos koulupuoli kiinnostaa!"
    Kun Loci oli kertonut pikaisesti Metsälammen tavoista ja käytännöistä, hänen piti lähteä auttamaan tuntilaisia. Kiitin esittelystä, ja huomaamattani ajauduin taas Halin luokse. Silitin tamman kaulaa. Fiksun oloinen hevonen seisoi paikallaan, eikä välittänyt vaikka tuntematon tulikin yllättäen häiritsemään. Yksinkertaisesti ihana hevonen. Uskomattoman ihana.

Tein sen virheen, että uppouduin aivoituksiini siihen Halin luona. Minut päästiin yllättämään.
"Hei, Loci kertoikin että Hali on saanut uuden fanin", ystävällinen naisihminen sanoi. Hän ei vaikuttanut tylyltä, joten uskaltauduin vastaamaan melko normaalilla äänellä.
"No.. Joo. Hali on tosi fiksu. Ja kiltti. Ja töhö."
Nainen katsoi arvioivasti rautiasta ja sitten minua.
"Mua voit kutsua ihan vain Sinteksi. Tai tallinomistajaksi, mutta toi eka olisi ehkä vähän mukavampi."
"Jos joskus alkeistunnille tarvitaan taluttajia, mä voin tulla jelppimään. Mutta mun pitää varmaan nyt ruveta siirtymään kotia kohti, tää paikka on niin hyvässä kunnossa ettei ees siivousapua tarvita", sanoin hiljaisesti, ja vilkaisin vielä suurisilmäistä täysiveristä.
"Pari hevosta myös hakee hoitajaa. Jos kiinnostusta on, niin ilmoitustaululla on ohjeet ja toimistoon voi käydä ilmoittautumassa. Tai sitten valtuuttaa jonkun muun ilmoittamaan, Metsiksessä se ei ole ongelma ainakaan kovin usein", Sinte sanoi. Hän mutisi vielä jotain kahvikupin täyttämisestä ja häipyi sitten omille teilleen.
    Katsoin vielä arabia kerran. Sen ilme näytti kannustavalta. En kai vain ollut sekoamassa? Hali vain kai oli sellainen todella rohkaiseva neiti. Ehkä joku kiva asukas kaipaisi hoitajaa, voisi olla kivaa vaihtelua olla välillä muuallakin, kuin kotona homehtumassa.

Silmäilin lomaketta. Ja ennen kaikkea, vapaiden hoidokkien listaa. Pari ihan mielenkiintoista tapausta huomasinkin, meinasin jo ryhtyä arpomaan niiden väliltä. Mutta silloin satuin vilkaisemaan viimeisenkin vaihtoehdon: Suhaylah al Najya. Hali etsi hoitajaa? Päätös helpottui suuresti, ja parin minuutin kuluttua lähdin kuskaamaan lomaketta toimistolle.
    Aloin tehdä lähtöä kotiinpäin odottelemaan vastausta, mutta siinä samassa vaaleahiuksinen, Viljaksi itsensä esitellyt tyyppi tuli luokseni kertomaan, että Sinte oli hyväksynyt minut mukaan talliporukkaan. Hymyilin ja kiitin iloisena tiedosta, mutta heti kun jäin yksin, mieleni valtasi uskomaton hämmennys. Minä en tullut tänne ottamaan hoitohevosta..
    Kävelin jännittynein askelin Halin karsinalle. Tamma seisoi siinä, missä aiemminkin.
"Hei neitiseni. Arvaas mitä? Saat alkaa sietää mua nyt vähän useemmin. Mä nimittäin satuin pääsemään sun hoitajaksi", selitin hevoselle. Rautias katsoi minuun valloittavalla, avaralla ja tietäväisellä katseellaan, enkä voinut muutakaan kuin jäädä höpöttelemään sille.
"Puhutko sä itsekses, vai oliko tuo sittenkin uuden hoitajan ensireaktio?" kuulin yllättäen kauempaa.
Otin hitaasti askeleen taaksepäin ja käänsin katseeni tulijaa kohti. Pitkä, tummahiuksinen henkilö.
"Moi, tota joo, siis.. Mä oon nykyään Halin hoitaja", selitin.
"Aaa. Ellen ihan väärin muista, niin äsken kuulinkin jotain sen tapaista. Eikös sun nimi ollukin Sede? Mä oon Thea, hoidan Armaa."
"Juu, Sedeks mua kutsutaan.. Hei ihan vaan mielenkiinnosta, onko Metsälammen porukka tottunut näiden tallien välillä ravaamiseen, kun tuntuu siltä että kaikki jotka näin päätallissa, on kulkenu tätä matkaa edestakas kymmeniä kertoja?"
"Metsisläiset on välillä tällasia, ei kuitenkaan ihan joka päivä. Tänään on ollut vaan paljon kaikkea hässäkkää", Thea kertoi.

Jonkin aikaa myöhemmin löysin itseni Halin luota harjapakin kanssa. Yllätyin, kun löysin pääasiassa luonnonharjoja. Hevonen oli varmaan hiukan herkkänahkainen. Pari kertaa se luimisti, kun epähuomiossa satuin sukimaan liian kovakouraisesti, pääasiassa tamma kuitenkin oli ihan rauhassa. Harjan selvittelin mahdollisimman varovasti, koska tuntui siltä, että neidin jouhet katkeaisivat pienestäkin nyhtäisystä.
    Hali oli kuitenkin alunperinkin ollut melko puhdas, joten lopputulos ei paljon alusta eronnut. Siitä huolimatta olin tyytyväinen hoitohetkeen. Hoidokkini vaikutti erittäin ystävälliseltä tapaukselta, joten sen kanssa ei varmaan olisi pahoja ongelmia myöhemminkään. Tarkistin karsinan läpikotaisin, mutta Metsistyyliin se oli melkein häikäisevän puhdas. Joko täällä oli joku siisteysintoilija, tai sitten talli hylki likaa joka paikasta.
        Hetken mielijohteesta kiinnitin Halille riimunnarun, ja raotin karsinan ovea varovasti. Tamma seurasi tottelevaisesti, ja olin yhtä hymyä viedessäni sitä ulos. Tallipiha oli melko isohko, joten en viitsinyt lähteä sen kauemmas. Muualla todennäköisesti olisi ratsukoita, ja toisten tiellä oleminen ei ole kauhean kivaa. Kävelimme isoa ympyrää, pari kertaa myös muutaman lyhyen ravipätkän. Taluttelin Halia myös muilla kuvioilla. Nyt kun tunnit olivat menossa, ei elämää niin hirveästi ollut. Pari kertaa joku porukasta käveli tallista toiseen, ja siinä sivussa tuli monta uutta tuttua.
    Käveltyämme puolisen tuntia, alkoi vaikuttaa siltä, että joku ratsastustunti oli loppumaisillaan. Muutama hoitaja vei hevosia ulos, ja kun ratsukot purkautuivat maneesista väsyneinä, monet pienemmistä kysyivät mihin tarhaan hevonen viedään. Joku totesi minulle sivumennen, että Hali on samassa tarhassa voikon Bella-ratsuponin kanssa. Muistin tamman ulkonäöltä tutustumiskierrokselta, ja melko helposti löysinkin Halin tarhapaikan. Lukuisat kavionjäljet lumihangessa kielivät siitä, että jompikumpi hevosista oli hiukan riehakas. Eikä aikaakaan, kun Hali tepasteli ympäriinsä kamalaa kilpakävelyä energisesti. Nauroin itsekseni hevoselle, ja lähdin sitten takaisin sisälle.

Tallissa oli hiljaista, kun hevoset eivät hirnahdelleet, kuopineet tai olleet muutenkaan pitämässä ääntä. Päivän tapahtumia oli hiukan hankala sisäistää, aamulla stalkkaustarkoituksissa lähdön jälkeen olen tehnyt vaikka mitä. On suuri päätös ottaa hoitohevonen, ja minä tein sen noin vain. Koko tallipäivänä Kipinä ei ollut käynyt mielessäni. Kotona äiti todennäköisesti odottaisi raivona, mutta sen kestäisi kyllä. Varmistin, että kaikki oli mukana, moikkasin siltä varalta että joku oli kuuloetäisyydellä, ja lähdin kohti kotia.
    Matka tuntui paljon lyhyemmältä kuin aamulla. Ei kestänyt kovinkaan kauan päästä kotiin.
"Sede.. Mitäs me ollaan puhuttu lähtöjen ilmoittamisesta?" äiti sanoi syyttävästi keittiössä. Pysähdyin huoneeni ovelle ja vastasin:
"Mä kävin tallilla. Metsälammella. Ja mulla on siellä hoitohevonen."
"Mitä sun kanssas voi tehdä, kun et ikinä kysy lupaa mihinkään.."
"No nythän sä tiedät, että mä alan käydä tallilla tooosi usein", sanoin näsäviisaasti. Kutsuin Lennun jalanlämmittimeksi, ja keräilin piirustustarvikkeet kasaan.
    Pari tuntia myöhemmin olin saanut aikaiseksi kuusi luonnosta Halista. Mielikuvitukseni oli alkanut laukata kolmatta suherrellessa, ja tamma olikin merihevonen merenneitojen keskellä. Hali oli mukava piirrettävä, pitäisi joskus ottaa kamera mukaan ja räpsiä mallikuvia. Nyt oli kuitenkin aika käyttää koira pihalla, ettei se kohta laskisi alleen suoraan jaloilleni.. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta kun niin käy.

Loppu ~

Tein myös uuden kannen ^^

e// tosiaan tossa oli myös se ekstratehtävä mukana, jos sen sai suorittaa jo ekassa tarinassa. (:

Sinten kommentti

Kappas vaan, olipa yllätyksellinen tallivierailu! Netissä surffailu voi saada aikaan ihan mitä tahansa, vaikkapa yllättää uudella hoitohevosella! Hali on rauhallinen ja lempeä tamma, ja tosiaan melko herkkänahkainen – tämän vuoksi tammalle ostetaan pääasiassa pehmeitä luonnonharjoja. Uskon että saat Halista loistavan kaverin: ehkä kaipuu entiseen hoitohevoseen pääsee hellittämään, kun saa muuta ajateltavaa? Minusta on hyvä, että aloitit Halin kanssa ihan vain harjailemalla ja taluttelemalla. Näin ystävyytenne lähtee rakentumaan tukevalle pohjalle. Seuraavalla kerralla voit kokeilla myös selkäännousua, ota vaikka joku toinen ratsukko mukaasi! Vaikka Hali onkin kiltti, kannattaa uuden hevosen kanssa olla aina vähän varovaisempi.

Upea, pitkä tarina! Kuvailet erittäin paljon, tästä tarinasta sai loistavan kuvan siitä, millainen olet persoonana. Elämää ja menneisyyttäsi mahtui sopivasti mukaan tarinaan, etkä unohtanut sitä tärkeintä – Halia. Jos joskus kirjoitat tarinoita, jotka eivät varsinaisesti liity yhteen hevoseen, ne kannattaa lähettää tallipäiväkirjaan. Kaikista tarinoista saa monipuoliset kommentit, ja pyrin korjaamaan kielioppivirheet mahdollisimman selkeästi tarinassa olleiden esimerkkien avulla. Jos joku korjaus jää joskus mietityttämään, niin nykäise rohkeasti hihasta, selvennän sitä parhaani mukaan.

Tämä tarina oli täysin virheetön. Yllätyin etenkin siitä, että lainatut repliikit johtolauseineen olivat täysin oikein myös kieliopillisesti: ne ovat monella osoittautuneet hankaliksi. Upeaa kuvailua ja elävää tekstiä, tarina tempaisi lukijan mukaansa jo ihan alussa. Kerta kaikkiaan todella hyvä kokonaisuus!

Kerron jo tässä vaiheessa – ettei tule yllätyksenä: valokuvista ei valitettavasti enää jaeta piirrosmerkkejä, eikä niitä lisätä hoitajien kaappeihin. Tämä siitä syystä, ettei minulla ole varmuutta siitä, kuka kuvat on todellisuudessa ottanut (joku voi helposti huijata ottamalla kuvan netistä ja lisäämällä sen hoitotarinan yhteyteen "itse otettuna"). Sama koskee myös päiväkirjojen kansia, paitsi jos ne on kokonaan itse piirretyt. Piirroksista saa edelleen tarinamerkinnät, ne lisätään myös kaappeihin sekä tallin yhteiseen piirrosgalleriaan.

24,90v€

[Sede]

Tää on vähän lyhyempi tarina, on ollu kiireitä viime aikoina ja aloin panikoida hoitoajan umpeutumisella. En hirveästi editoinut tätä, mulla on menoja parin päivän ajan ja en olis ehtiny välttämättä kirjoittaa tätä enää muulloin. (: Yritän turvautua pikahoitoon vasta hätätilanteessa.

Vauhtialoitus

Hyytävä pakkanen ja parimetriset luminietokset olivat jättäneet Viitaniemen vihdoin rauhaan. Minulla ei itselläni ollut mitään viileää säätä vastaan, paitsi se kaikki lisävaiva mitä kylmyydeltä suojautumiseen vaadittiin. Kerroksittain vaatteita, hevosille kunnon loimikerrokset.. Tilsojen napsuttelua irti kavioista, lumitöitä, ja paljon kaikkea epämiellyttävää. Toisaalta, mikään ei voita hangessa ratsastusta. Aina talvisin menen paljon ilman jalustimia, koska inhoan jalkojani ympäröivää jäätynyttä metallia. Eivät ratsastuskengät suojaa ihan kaikelta.
    Aamu kului kivoissa merkeissä. Lennu oli ollut kiltisti aamulenkillä, aamupalaksi tekemäni mukibrownie oli onnistunut hyvin, kahvimaitoa riitti kerrankin kahteen kupilliseen, ja mikä parasta, löysin kaappieni kätköistä lämpimät talviratsastushanskat. Ne olivat kyllä väärää kokoa, mutta se ei hirveästi haitannut. Päivän alku vaikutti lupaavalta, ja päätin ottaa kaiken ilon irti lähtemällä tallille aikaisin.

Sivutallissa oli hiljaista. Hali odotteli karsinassaan puhtaana, ilmeisesti joku auttavainen sielu oli ehtinyt käydä harjailemassa sitä aiemmin. Lähetin mielessäni hiljaisen kiitoksen, ja vedin sitten paksut käsineeni pois tervehtiäkseni hoidokkiani. Tamma katseli minua sympaattisesti, ja aloin katua sitä, kun porkkana oli jäänyt kotiin.
"Moikkelismoi neitiseni. Mitä mieltä olisit, jos tänään kävisin ihan nopsaan sun selässä? Ei tehdä mitään hankalaa, kokeiltaisiin vaan mennä kentällä käyntiä ja ravia muiden seassa", mutisin ja hymyilin samalla selvästi harmistuneelle Halille, joka yritti ilmeisesti musertuneella ilmeellään moittia minua herkkujen unohtamisesta. Porkkanat sun muut eivät kuitenkaan ole hyväksi joka päivä.
    Halia ei tarvinnut liiemmin puhdistaa, joten pikaisen pölyjen sukimisen jälkeen kävin hakemassa sen varusteet. Se ei nyrpistellyt satulalle, tai oikeastaan millekään. Ihana hevonen. On todella ikävää, jos on enää pari minuuttia aikaa ja hevonen mököttää karsinansa perällä vieläkin ilman satulaa. Kokemusta on vähän liikaakin Kipinän ajoilta.

Taluttaessani arabialaista kentän suunnalle, toivoin että se olisi hyvässä kunnossa lumien äkkisulamisesta huolimatta. Paikalla oli ennestään muutamia ratsukoita, joita en ikävä kyllä tunnistanut. Ehkä parempikin, etten ollut vieraan hevosen kanssa missään yksinäni. Hali tepasteli korvat hörössä, mutta pysyi kiltisti paikallaan säätäessäni jalustimia. Kun olin saanut vyötä pari reikää kireämmälle, uskaltauduin loikkaamaan selkään. Raudikko säpsähti, ja lähti tikittävässä kiitoravissa eteenpäin korvat luimussa. Yllätyin äkkiliikkeestä, ja kesti hetki ennen kuin sain ohjat käsiini kunnolla sekä istunnan rennoksi. Muutaman pidätteen jälkeen Hali rauhoittui, ja suostui kävelemään hiukan uran sisäpuolella.
    Verryttelyssä totuttelin täysin uudenlaisen hevosen ratsastukseen. Hali oli todella herkkä, mutta ei todellakaan helpoimmasta päästä. Päätin jättää laukan kokonaan siltä päivältä pois. Muiden hevosten väistelyssäkin oli omat haasteensa, kun porukkaa tuli lisää. Melko kauan eri ratsastusradan teitä harjoitellessamme minusta tuntui, että Halin kanssa täytyy tulla kunnolla tutuksi, jotta yhteinen sävel löytyisi. Hevosessa ei ollut mitään vikaa, mutta ehkä itse olin vain liian tottunut juntturoihin poneihin, joita saa patistella kunnolla. Yhden onnistumisen jälkeen päätin viedä Halin takaisin talliin kiitokseksi.

Iltapäivällä, yhden aikoihin, puhelimeni alkoi soida meluisasti. Tajusin mokanneeni jo pelkästään siinä, että kännykkäni oli jäänyt päälle. Pikkuvirhe ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen, mitä toisesta päästä kuului.
"Sede! Sinun piti olla täällä jo tunti sitten! Tunti! Etkö muista, että meidän piti käydä sukujuhlissa?!" äitini raivosi.
"Joo.. Joo", mutisin, ja suljin puhelimeni. Raivostuttavaa lähteä noin aikaisin, mutta ei kai sille voinut mitään. Sanoin moikat tallissa olijoille, keräsin tavarani ja lähdin kiireellä.

Sinten kommentti

Kentällä on melkoisia kuralammikoita sulaneiden lumien jäljeltä. Pitää odottaa vielä hetki, ennen kuin tunnit voidaan siirtää maneesista sinne! Toivottavasti aurinko kuivattaa suurimmat lätäköt pian pois, ei ole mukava kahlata nilkkojaan myöten hiekkavellissä! Kiva että kuitenkin jaksat ahkerasti treenata Halin kanssa, se kaipaa sitä

Virheetön tarina jälleen kerran! Yksinkertainen, siisti tarina ihan tavallisesta treenipäivästä. Ei tietenkään haittaa jos tarinat ovat välillä lyhyempiä; tämä oli ihan hyvän pituinen! Kannattaa kuitenkin varoa, ettei teksti jää alle 200 sanan: silloin siitä ei nimittäin saa tarinamerkintää. Sanojen määrä kannattaa tarkistaa sanalaskurilla, joka löytyy googlettamalla.

15,80v€

[Sede]

Lentokone

Kevät on yksi suosikkivuodenajoistani, mutta siinäkin on huonot puolensa. En erityisemmin pidä kurasta, hevosten ja koirien karvanvaihdosta, noiden yhdistelmästä puhumattakaan. Jo pariin otteeseen iskenyt takatalvi ei enää toivottavasti palaisi, koska se sotkisi asioita vain lisää.
    Metsälampi, erityisesti Hali oli jäänyt hiukan taka-alalle omassa elämässäni. Minulla oli kamalasti kaikkea ylimääräistä tekemistä, koirani Lennu alkoi menestyä agilitykentillä ja sen treenaaminen vei valtaosan ajastani. Sukulaiset järjestivät paljon juhlia, kaverini halusivat viettää aikaa kanssani, ja vaikka mitä muuta.

Fasaani hyppelehti pihan poikki, tallikoira Rollis perässään iloisesti haukkuen. Hölmön näköinen lintu näytti järkyttyneeltä, eikä asiaa auttanut labradorinnoutajan innokas häsellys sen kimpussa.
"Rollis!" huusin, sillä kukapa ei säälisi panikoivaa siivekästä? Koira pysähtyi ja käänsi päätään. Tämä riitti fasaanille, joka pakeni pensaikon sekaan.
    Hetken Rollista siliteltyäni päätin mennä vihdoin tervehtimään Halia. Edellisestä käynnistä oli kulunut luvattoman kauan, ja tälle päivälle olin suunnitellut tehtävälistan. Homma alkaisi hoidokin perusteellisella harjauksella, ratsastuksella, sekä varusteiden puhdistuksella. Sen jälkeen voisin käydä kotona hoitamassa päivän kotityöt, ja illemmalla voisin vain talutella Halia, sekä auttaa tallitöissä. Toimeen piti ryhtyä heti, sillä muuten päivästä tulisi kamalan kiireinen.

Hali oli herkkiksenä, ja ärsyyntyi harjaamisesta enemmän kuin normaalisti. Karvanlähtöaika ei myöskään yhtään auttanut asiaa. Mistä ne kaikki haivenet edes tulivat? Koko homma alkoi tympiä, kun haituvia löytyi kaikkialta. Tamma asteli sivuttain ja luimisteli. Käytäväkin oli irtokarvan pöllyssä. Muutkin hevosia harjailevat tuskailivat asiaa, ja pari yritti lakaista hareita pois tieltä.
    Kun Hali näytti kohtuullisen järkevältä pitkän puurtamisen jälkeen, hain sille varusteet päälle. Matkalla yritin parhaani mukaan väistellä isoja haivenkasoja, koska ne tuntuivat leviävän muutenkin tarpeeksi herkästi. Toivottavasti tämä loppuisi pian!
    Nostaessani satulaa arabin selkään, karvat oikein pöllähtivät ja laskeutuivat sitten siististi lattialle. Onneksi suitsien kanssa ei ollut samaa ongelmaa, ja olimme valmiita lähtemään. Varmistin, ettei käytävällä ollut yhtään hevosta edestä, ja talutin sitten hevosen ovista pihalle.

Ystävämme fasaani oli ovien vieressä, ja hypähti säikähtäneesti taakseen nähdessään meidät. Hymähdin ja vilkaisin Haliin. Yllätyksekseni se ei tuntunut pelkäävän pönäkkää lintua, vaan tepasteli rennosti ohi.
    Kentällä oli leppoisaa, minun ja Halin lisäksi oli vain pari ratsukkoa. Alkukäynneissä Hali tuntui hiukan jännittyneeltä, mutta en keksinyt käytökselle syytä. Suunnittelin harjoitusta mielessäni. Ei mitään kamalan vaikeaa, koska olin kuullut puhetta Halin ratsastettavuudesta, ja tiesin että meidän yhteinen sävelemme ei vielä ollut löytynyt. Ympyrätyöskentelyä käynnissä ja ravissa, leppoisaa menoa ja yrittäisin opetella tuntemaan hevosen tapoja. Halilta toivoin vain keskittymistä. Vielä yksi kierros pitkin ohjin, niin pääsisimme aloittamaan.

Pitkän sivun puolivälissä tapahtui jotain. Hali vain yllättäen köyristi selkäänsä ja hypähti eteenpäin. Tipahdin vasemmalle kyljelle, tamma pukitti ja jalkani lähtivät jalustimista. Ohjat irtosivat käsistäni ja pidin kaikin voimin kiinni satulasta. Varmaan ensimmäinen kerta, kun tajusin miltä oikea riepottelu tuntuu. Yritin pysytellä kyydissä, mutta kun raudikko teki täyskäännöksen, en jaksanut enää. Päästin irti, ja hetkessä hiekkaa tunkeutui suuhuni. Jostain syystä itseäni alkoi kuitenkin vain naurattaa hirveästi, ja Halikin pysähtyi töllistelemään minua oudosti. Kivahan siinä oli olla, yltäpäältä hiekassa ja hevonen irti.

aijaa.com/0S4JOz
// Kuva on parin minuutin tuotos, joten siitä ei kannata liiemmin välittää. Halusin vaan laittaa näytille kun tuli tuherreltua. Suoritin myös ekstratehtävän.
E: Kuva ei syystä tai toisesta näy, yritän tapella sen kanssa myöhemmin! (:

Sinten kommentti

Täällä törmää tosiaan melko usein fasaaneihin! Ne pitää ihan ihmeellistä ääntä, onneksi hevoset on jo tottuneet siihen eivätkä jaksa säikkyä sen kummemmin. Koirat saa ihan tosissaan komentaa pois niiden kimpusta, leikkisivät mieluummin omilla leluillaan! Lintuparat Olipa Hali kummallisella tuulella! Mikäköhän ihme sillä oikein oli. Onneksi suhun ei sattunut pahemmin!

Kuva ei jostain syystä näkynyt ollenkaan, vaikka koitin avata sitä linkkinä. Poistin ylimääräiset toimimattomat kuvat ja jätin tähän tarinan loppuun kuvan linkin. Koeta lähettää se uudelleen klikkaamalla kirjoitustilan oikeasta yläreunasta "add attachment" -painikkeesta. Sen jälkeen voit valita sen tietokoneeltasi klikkaamalla auenneesta ikkunasta "+ add files". Kun olet lisännyt kuvan, paina "done".

Ilmoita mulle vielä esim. vieraskirjassa tai foorumin postilaatikossa, kun saat kuvan toimimaan

16,40v€

[Meiju]

"Et sä Meiju viitsis juoksuttaa Halia?"

Tekstiviesti suorastaan tuijotti minua kännykkäni näytöltä ja mietin itsekseni, olinko astunut johonkin syvään ja erittäin upottavaan suohon lupautuessani palaamaan Metsikseen. Olinhan ehkä myös sanonut, että minua saa hyväksikäyttää kaikkeen muuhun, paitsi lannan luomiseen. Syvän huokauksen kera pakkasin koirat autoon ja hurautin Metsälammelle, näpytellen matkalla erittäin lyhyen ja ytimekkään, sekä myöntyvän, paluuviestin. Kurvatessani pihaan vilkaisin koiria takarontissa, miettien että tukahtuisivatko ne, ennen kuin totesin että ehkä se takaluukku olisi hyvä jättää auki. Oli ollut hyvä päätös hankkia kunnon ovi takaronttiin, saivat koiratkin kunnon ilmanvaihdon.

Tallilla oli juuri saatu hevoset melkein ulos ja suurin piirtein nappasin Halin Sinten kädestä, virnistäen hieman, ennen kuin sainkin keskittyä tyynnyttelemään hieman hermostunutta tammaa. Uusi ihminen silmänräpäyksessä tuntui herkkähipiäisestä olevan hieman kamalaa, mutta talutettuani tamman pienen vihreän mättään luokse ja antamalla tämän syödä hetken, saavuimem jonkin asteiseen yhteisymmärrykseen. Kun rauha oli palannut maahan, suuntasin tamman talliin ja aloin valmistelemaan tätä irtojuoksutusta varten. Harjailin tammaa rauhakseltaan, pitäen huolen että tämä säpäkkä arabialainen ei saanut toista slaakia jostain, mitä tein. Pikku hiljaa tamma alkoi asettumaan ja tulemaan sinuiksi olemiseni kanssa ja sain hieman reippaammin jo suorittaa hoitotoimenpiteitä.

Varustehuoneesta kävin nappasemassa tamman suitset, liinan, piiskan, sekä juoksutusvyön ja apuohjat. Tämän tehdessä muistin tietenkin, että kypäräni ja hanskani olivat tietenkin autossa ja erittäin syvän ja raskaan huokaisun kera lähdin taapertamaan autolleni. Maasturiparka heilui kuin pahemmassa myrskyssä kun neljä koiraa luulivat pääsevänsä mamman kanssa liikkeelle, mutta pieni murahdus minulta sai nelikon asettumaan ja pääsin kypärä ja hanskat kädessä palaamaan talliin ilman yhtäkään ekstra nelijalkaista.

Aloin varustamaan Halia vasta, kun tamma oli itse tullut luokseni nuuskuttelemaan, jotta tammalla säilyisi se pienen pieni luottamus, mitä olimme välillemme rakentaneet. Kun tammalla sitten oli kaikki varusteet päällä, apuohjat tosin vielä löysänä sivuilla kiinni, kiinnitin tammalle liinan kuolaimista. Nopeasti kypärä ja hanskat päälle ja lähdin kohti kenttää, juoksutusraippa toisessa kädessä. Rupesin heti huomaamaan sitä pientä, arabille ominaista kiihtymistä kun suuntasimme kenttää kohden ja sulkiessani porttia perässäni oli jo selvä, että tamma oli suurin piirtein valmis hyppäämään nahoistaan. Näin ollen kävin tipauttamassa juoksutusraipan keskelle kenttää ja lähdin tarpomaan mukavan reipasta vauhtia ympäri kenttää, tavoitteena kävellä siihen asti, että tamma taas hengittäisi ja olisi rennosti.

Varmaan kymmenen minuuttia siinä meni, mutta viimein tamma käveli rennosti vieressäni, seuraten minun tahtia sen sijaan, että olisi rynninyt eteenpäin. Kiinnitin apuohjat ja kävelin vielä hetken, tehden kaiken nätisti ja rauhallisesti. Pikku hiljaa pistin etäisyyttä minun ja tamman väliin, saaden hänet ympyrälle, jonka jälkeen nappasin piiskan käteeni ja pyysin tammaa erittäin pienellä ääniavulla raviin. Hyvä kun ei Hali suurin piirtein singahtaen nopeampaan askellajiin, mutta pian tamma alkoi rauhoittumaan. Itse kun en muuta kuin jutellut mukavia ympyrän keskeltä, kehuen kun tamma löysi mukavan reippaan tahdin, jota sain itse kontrolloitua. Otimme muutaman kierroksen laukkaa - yllättävää kyllä, Hali pysyi rentona! - ja vaihdoin suunnan, toistaen harjoituksen siihen suuntaan. Kun tamma vaikutti vetreältä, totesin, että voisihan sitä irtojuoksuttamistakin kokeilla.

Pyysin tamman luokseni ja rauhallisesti otin tältä pois kaikki muut varusteet, paitsi suitset ja liinan, laittaen ne aidalle killumaan. Hetken kävelin taas tamman kanssa kenttää ympäri ennen kuin päästin tamman vaivihkaa liinasta irti. Jatkoimme kävelyä näin, rinnakkain hetken, ennen kuin jälleen aloin pistämään etäisyyttä tamman ja itseni väliin. Kun tamma vihdoin käveli yksin ympyrällä, ilman liinaa, pyysin tämän raviin. Yllättävää kyllä, tamma kuunteli! Minä jo odottelin, että häntä tötteröllä mentäisiin heti, kun neiti huomaisi olevansa irti, mutta Hali päätti yllättää.

Laukassa tamma sitten vihdoin innostui, mutta minä en voinut kuin hymähtää, sillä vaikka laukka oli hieman holtitonta ja reipasta, pysyi tamma suurin piirtein ympyrällä ympärilläni koko ajan. Kun hän hidasti, pyysin vähän enemmän ja Hali rauhoittui tekemiseen, kuunnellen ohjeitani. Varmistin liikkumisen molempaan suuntaan yhtälaisesti, ennen kuin nappasin tamman takaisin liinaan. Sain värvättyä Sinten viemään juoksutusvyön ja muut esineet pois, samalla kun itse lähdin tekemään loppukäyntejä maastoon, käppäillen tamman vieressä.

Aurinko paistoi, linnut lauloi ja minä talutin tulista arabia vierelläni.
Kyllä se kevät täällä nyt on.

Sinten kommentti

Kyllä tallilla tarvitaankin nyt kipeästi apukäsiä, suuret kiitokset siis Halin juoksuttamisesta. Näin keväisin tallilla on kauhea ryysis, tuntuu että ei ehdi enää juomaan kahvikuppiaankaan rauhassa! Metsälammella ollaan muuten harkittu muutamien kevätastutusten tekoa, saisiko susta apukäsiä järjestelyihin?

Onpa kiva lukea pitkästä aikaa sun tarinoita Mä oon edelleen korjannut kaikista tarinoista kielioppivirheet, mikä on sulle varmaan jo tuttu juttu. Älä siis ihmettele tai hämmenny pitkistä kommenteista Tästä mä löysin muutamia yhdyssanavirheitä:

Pikku hiljaa = pikkuhiljaa (myös esim. pikimusta, jääkylmä, tulipalokiire... on yhdyssanoja, koska niissä on tehosteosat)

ekstra nelijalkaista = ekstranelijalkaista
-> mieluummin "ylimääräistä nelijalkaista"

18,40v€

[Ama]

Ensimmäinen tutustuminen

"Ihanaa olla taas tallilla", huokasin kun lämmin kevättuuli pyyhkäisi lempeästi kasvojani. Uuden hoitohevosen, Halin kuvankaunis pää kurkki karsinan raosta ja nuuhki ilmaa ihmeissään. "Hei tyttö", kuiskasin ja rapsutin sen pehmeää, vaaleanpunaista turpaa. Hali hörähti iloisesti ja heilautti päätään. Kaikki muut hevoset olivat tarhoissaan ja koko talli oli tyhjä, minua ja Halia lukuunottamatta siis. Auringonpaiste suorastaan tulvi sisään avonaisista ovista ja ikkunoista. Ulkona oli ihanan lämmintä ja mukavaa, kenttäkin oli juuri lanattu ja se ihan kutsui ratsastamaan! Hetkeksi jähmetyin ajatuksiini, kunnes Hali tökkäsi minua turvallaan karsinan suusta. Havahduin ja naurahdin: "Noh, eiköhän ryhdytä sitten varustamaan sinua höpsö!"

Hain varustehuoneesta (joka oli muuten mukavasti ihan Halin karsinan vieressä) tamman satulan, suitset sekä harjapakin. Nappasin käteeni sieltä vain tavallisen hiukan pehmeämmän harjan, sillä tamma ei karsinassa ollessaan ollut kovin likainen. Harjasin Halin ja puhdistin sen kaviot. Olin juuri nostamassa satulaa tamman selkään, kun tallin ovi aukesi ja Sinte käveli rivakasti sisään "Moi!" hän tervehti iloisesti "Moikka taas!" minäkin huudahdin reippaasti. Juttelimme siinä hetken ja vaihdoimme kuulumiset pitkän matkankin takaa, Sinte kertoi minulle vähän Halista, millainen se oli ratsastaa ja niin edelleen. Sitten jatkoin varustusoperaatiotani.

Pääsin vihdoin nousemaan Halin selkään. Kopautin terävästi pohkeeni tamman kylkiin, ehkä vähän liiankin terävästi, sillä Hali ampaisi suoraan vauhdikkaaseen raviin. Jouduin ottamaan ohjat käteen aika rajusti jotta sain tamman käyntiin. "Jaahas... Ei mikään paras mahdollinen alku yhteiselle ystävyydelle", ajattelin ääneen. Hali heilautti rennosti päätään. Keräsin ohjat käteeni ja aloin hakea Halista jonkin asteista peräänantoa ja keskittyvyyttä. Se onnistuikin yllättävän nopeasti! Aloitin raviverrytteöyn tekemällä pääty-ympyrät molempiin päätyihin, toisella pitkällä sivulla jäin käyntiin ja tein pohkeenväistön. Toinen pitkäsivu taas tehtiin lisätyssä ravissa. Verkkatehtävä sujui myös odotettua paremmin. Sinten kertoman perusteella olisin kuvitellut Halin olevan sellainen aikapommi, joka rokottaisi ratsastajan pienimmästäkin virheestä, mutta ei se siltä ainakaan vielä tuntunut. Ehkä yhteisen taipaleemme edetessä tammasta avautuisi uusia puolia, jotka vastaisivat Sinten selityksiä Halin luonteesta.

Ratsastettuani kentällä mielestäni aktiivisen, mutta kuitenkin rennon treenin, päätin lähteä kävelemään maastoon! Hali kulki maastossakin todella mukavasti, vaikka kentällä ratsastaessani laukkapätkät olivat olleet melko vauhdikkaita, ei tamma osoittanut nyt mitään merkkejä siitä, että olisi lähtenyt täyttä häkää juoksemaan jos oilisin vähänkin löysännyt ohjia. - Ei se kulki rennosti korvat minuunpäin, välillä se nosti vähän päätään kuullessaan linnunlaulua, tai kun tuuli humisti puita, mutta muuten se kulki rennon rauhallisesti täysin minun apujeni välissä.
Tallille palattuamme hyppäsin alas satulasta ja riisuin tammalta varusteet ulkolaittopaikalla. Suihkutin Halin laittopaikan vieressä makaavalla puutarhaletkulla, tamma tuntui nauttivan vedestä täysin siemauksin. Kuivasin Halin ja sujautin riimun sen päähän. Tarhoja kohti kävellessämme kaivoin traskustani porkkananpalan ja tarjosin sen vaivihkaa Halille joka hotkaisi palan ahnaasti yhdellä haukkauksella!

Sinten kommentti

Vaikka Hali onkin muuten tosi leppoisa ja rento kaveri, se on ratsastettaessa melko säpäkkä tapaus. Ensimmäiset ratsastuskerrat tämän tamman kanssa ovat monelle ihan hepreaa, mutta kun tamman oppii tuntemaan, sitä oppii myös ratsastamaan ihan uudella tavalla. Treenaa vaan ahkerasti ja anna Halin opettaa

Keväinen tarina, jota oli mukava lukea. Kuvailit hyvin ensitutustumistanne Halin kanssa: ei se aina olekaan niin yksinkertaista. Toivottavasti pääset Halin kanssa hyvin alkuun ja ystävyytenne lähtee vahvistumaan!

17,30v€

[Ama]

Treeniä, treeniä

Tepastelin poniratsastajien täyttämään talliin. Oli iltapäivä, ja tunnit olivat pyörähtäneet kentällä käyntiin. Olin aikeissa tänään hioa yhteistyötämme Halin kanssa erilaisilla puomitehtävillä. Tamma oli vielä tyytyväisenä tarhassaan, ja päätin laittaa puomit maneesiin jo valmiiksi, ennen kuin haen Halin sisään. Asetin pääty-ympyrälle viuhkapuomit ja toiselle pitkälle sivulle laitoin kolme ravipuomia peräkkäin. Sitten lähdin hakemaan tammaa sisään. Matkalla ulko-ovelle pari nuorta tyttöä kävi kysymässä minulta apua ratsujensa kanssa, enkä tietenkään voinut kieltäytyä.

Astuessani vihdoin ulos päähäni putosi vesipisara, ja toinen, ja kolmas, ja neljäs… Pian ulkona satoi jo ihan kaatamalla. Nyrpistin nenääni ja laitoin äkkiä hupun päähäni. Sinte juoksutti tuntilaiset maneesiin. Silloin muistin puomit, jotka olin maneesiin levittänyt. Kiirehdin äkkiä korjaamaan ne pois.

Kun lopulta pääsin Halin tarhalle tamma osoittautui melko vastahakoiseksi lähtemään sisään – se tuntui nauttivan sateesta. Myönnettäköön, että sateessa steppaava siro tamma oli kyllä aika upea näky, mutta juuri tällä hetkellä se ei ilahduttanut minua. Raahasin Halin puoliväkisin sisälle ja päästin sen hetkeksi karsinaansa hiukan kuivahtamaan. Itse suunnistin hoitajien oleskelutilaan odottelemaan sateen loppumista. Siellä oli muutama muukin ilmeisesti myös sadetta paossa. Juttelimme kaikenlaisia mukavia siellä istuksiessamme. Kun sade vihdoin taukosi ryntäsimme kaikki ulos huoneesta kukin omalle taholleen. Minä itse suunnistin varustehuoneeseen hakemaan Halin kamppeita.

Laitettuani tamman ratsastuskuntoon, kävelin sen kanssa kentälle virittämään samanlaiset puomijärjestelyt sinne kuin aiemmin maneesiin. Kentän pohja oli melko märkä, mutta mielestäni siinä pystyi kuitenkin vetämään ihan kunnollisen treenin. Nousin Halin selkään ja pyysin sen käyntiin. Tein ihan täysin normaalin alkuverryttelyn, ympyröitä, pysähdyksiä, taivutuksia, siirtymisiä jne. Sitten aloitin varsinaisen tehtävän, joka meni jotenkin näin: Lyhyen sivun keskelle tehtiin pääty-ympyrä laukassa, viuhkapuomit olivat tällä ympyrällä. Seuraava pitkäsivu tultiin ravissa, pitkänsivun keskellä oli kolme ravipuomia. Seuraavan lyhyen sivun keskelle tuli pysähdys suoraan ravista, pysähdyksestä siirryin käyntiin ja tein voltin. Toinen pitkäsivu tehtiin pohkeenväistöä käynnissä tai ravissa.

Tein tehtävää molempiin suuntiin muutaman kerran, ja sain mielestäni Halin rennoksi ja kuuliaiseksi, mitä se ei alussa ehkä ihan ollut. Muutamia hieman liian vauhdikkaita laukkapätkiä ja pohkeen väistämis ongelmia lukuun ottamatta ratsastus sujui oikein hyvin. Ja sain edellä mainitutkin asiat lopulta toimimaan. Hali heilautti päätään rennosti antaessani sille pitkät ohjat. Muutaman kierroksen käyntien jälkeen ohjasin tamman kaartoon. Kiitin tammaa ja tulin alas satulasta. Löysäsin vielä vähän vyötä ja nostin jalustimet ylös, sitten olimme valmiit lähtemään talliin.

Iltaheinät oli jo jaettu saapuessamme talliin, ja Hali olisi luonnollisesti heti karsinaan päästyään alkanut mussuttaa niitä. Vaadin sitä kuitenkin odottamaan sen aikaa, että saisin suitset pois tamman päästä. Riisuin myös satulan ja vein molemmat varusteet omille paikoilleen varustehuoneeseen. Hali oli hieman hionnut treenatessamme, joten pyyhin hikiset kohdat pesusienellä. Harjasin tamman vielä pehmeällä harjalla ja lähdin sitten talsimaan kotiin!

Piirsin tarinaan liittyen myös kuvan, se liitteenä tuossa alla

Sinten kommentti

Sade voi tosiaan yllättää ihan koska vaan. Onneksi kentän laidalle keksittiin muutama vuosi sitten rakentaa katos, jonne voi laittaa puomit talteen. Eivät ne yhdestä sateesta pilalle mene, mutta jos huonot ilmat kestävät pitkään, puupuomi voi turvota ja maalit rapisee irti. Kiva että treenaat Halin kanssa ahkerasti jo näin alussa

Hyvää kuvailua! Muista kuitenkin kirjoittaa koko tarina samassa aikamuodossa, ettei lukija mene sekaisin tarinan tapahtumista (korjasin tässä alla). Piirros oli kiva lisä tarinaan, se piristää Halin päiväkirjaa Lisään sen Metsiksen piirrosgalleriaan. Huomasithan muuten, että piirrosgalleriassa on menossa 100 kuvan haaste?

"...ja päätin laittaa puomit maneesiin jo valmiiksi, ennen kuin haen Halin sisään."
-> Kursivoitu lause on kirjoitettu imperfektissä eli menneessä aikamuodossa (päätin), ja alleviivattu lause taas preesensissä eli nykyhetken aikamuodossa (haen).
-> "...ja päätin laittaa puomit maneesiin jo valmiiksi, ennen kuin hakisin Halin sisään."

19,50v€

Attachments:

[Ama]

Ruohomaistiaisia

Aurinko lämmitti ihanasti selkääni, ja napakka tuulenvire pyyhkäisi samanaikaisesti kasvojani. Metsiksen pihaan oli ajanut iso auto, jonka kyljessä luki kissan kokoisin kirjaimin: ”KENGITTÄJÄ”. Astelin sisään talliin, jossa kengittäjä, Laura Suomi oli täydessä työn touhussa. Sinte jutteli kengittäjän kanssa tämän työskennellessä. Naisten huomatessa minut, he tervehtivät ystävällisesti, ja minä tervehdin tietysti takaisin. En jäänyt rupattelemaan sen pidemmäksi aikaa vaan pujahdin nopeasti sisään oleskelutiloihin, purkamaan kamppeeni.

Laskin painavan ratsastusvarustekassini lattialle. Minun lisäkseni huoneessa ei ollut ketään. Sinte astui ovesta sisään juuri samaan aikaan kuin minä olin tulossa ulos. Nauroimme molemmat pienelle törmäykselle. ”Noh, mitäs sulla on tänään suunnitteilla?” Sinte kysyi. ”En oikein tiedä vielä… Onkos sulla jotain tekemistä mulle?” kysyin minä puolestani Sinteltä. ”Ainahan täältä tallista jotain tekemistä löytyy… karsinoiden siivousta, varusteiden putsausta ja sitä rataa” Sinte naurahti ”Tai noh, nyt kun ruoho alkaa vihertää, niin jos sua huvittaa voisit mennä totuttelemaan Halia vihreään” hän jatkoi hymyillen. ”Joo, mä vien!” innostuin. Poistuimme Sinten kanssa oleskelutilasta samalla oven avauksella, Sinte palasi valvomaan kengitystapahtumaa, ja minä riensin noutamaan Halia tarhasta.

Laitoin innokkaalle arabitammalle riimun päähän. Riimuun kiinnitin juoksutusliinan. Sitten lähdimme tallustamaan kohti metsälammen hevosten vehreitä laitumia. Hali oli todella innokas koko matkan ajan, se huitoi hännällään ja viskoi päätään minne sattui, ravaili ja sinkoili narussa täysin holtittomasti. Pari kertaa jouduin komentamaan sitä tavallista topakammin.

Saavuttuamme laitumille Hali vasta riemastuikin; se nosti laukan ja singahti suoraan eteenpäin, se juoksi minkä kintuistaan pääsi ja heitteli takakavioitaan ilmaan minkä kerkesi! Välillä jouduin toki hidastamaan Halin menoa, kun näytti siltä että kädessäni olevan narun pituus ei enää riittänyt. Oli hurja nähdä niin suuri eläin juoksemassa täydessä vauhdissa harja hulmuten, ja kaiken tämän tamma teki silkasta onnesta! Hetken päästä Hali rauhoittui ja ravasi luokseni. Se painoi päänsä syliini ja hinkkasi sitä siinä. Taputin Halia kaulalle ja kerin liinaa hiukan käsiini, ettei tamma kompastuisi naruun sen lojuessa ruohon seassa. Jos laitumet olisi jo aidattu, olisin voinut päästää tamman vapaaksi ja antaa sen juosta mielensä mukaan, mutta niihin ei oltu vielä laitettu lankoja. Jouduin siis pitämään tammaa liinassa, mikä tietysti rajoitti hevosen menemistä hiukan, mutta ei paljoa. Istahdin pehmeään ruohoon ja annoin Halin syödä. Ja sehän söi, ja söi, ja söi… Lopulta päätin pistää stopin Halin ahmimiselle, ettei sen maha menisi sekaisin, olihan tämä ensimmäisiä kertoja kun se sai maistaa vihreää tänä vuonna. Vihelsin tammaa tulemaan luokseni, ja Hali totteli. Juoksin sen kanssa vielä vähän kevätauringossa. En kiinnittänyt ollenkaan huomiota ajan kulumiseen ja palatessamme talliin kello oli yllätyksekseni jo kahdeksan illalla.

Pistin toimiini vähän vauhtia, jotta ehtisin ajoissa kotiin, huomenna oli kuitenkin herättävä aikaisin lähtemään töihin. Harjailin Halin pikaisesti, ja puhdistin sen kaviot. Tammaan oli tarttunut melko paljon vihreää väriä ruohosta, joka ei lähtenyt pelkällä harjauksella, joten suihkutin tamman vielä nopsaan pesarilla. Sitten päästin sen syömään iltaheiniä.

Sinten kommentti

Hevosia on nyt hyvä totutella pikkuhiljaa vihreään ennen laitumillelaskua: muuten ne ahtavat itsensä ihan täyteen silmänräpäyksessä, eikä siitä seuraa mitään hyvää. Halikin oli varmasti innoissaan päästessään maistamaan laidunruohoa pitkän tarhakauden jälkeen. Laitumien kuntoa kannattaa myös tarkastella ajoittain, ettei sieltä löydy mitään yllätyksiä, esimerkiksi irronneita kenkiä tai muuta vastaavaa...

Ihanan kesäinen tarina! Kuvailet hauskasti, tätäkin tarinaa lukiessa hymy nousi monta kertaa huulille Aurinkoista tekstiä jota on mukava lukea kotisohvalla löhöillessä. Virheetön tarina.

18,00v€

[Ama]

Innostuin tässä tylsyydessäni väsäämään uuden kannen tänne päiväkirjaan, se liitteenä tuossa alla

Kiva, päivitän uuden kansikuvan päiväkirjalle! 6v€ t. Sinte

Attachments: