|
Post by Sinte on Apr 27, 2014 10:43:10 GMT 2
o. Verjieestin raskas vetohevonen, 162 cm om. Nanna LaineHevoskohtaiset ohjeet* Hikisenä viileällä ilmalla Velli loimitetaan tummanruskealla fleecellä. * Sateella orille löytyy tummanpunainen sadeloimi sekä kaulakappale tarvittaessa. * Vellin satula ja suitset löytyvät satulahuoneesta ja varusteet ovat väriltään tummanruskeat. * Ratsastaessa hivutussuojat joka jalkaan, tarhattaessa etusiin kumiputsit. * Tarhattaessa riimu pois päästä!
|
|
|
Post by Jonathan on Apr 28, 2014 19:43:22 GMT 2
~ Sormenpää vasten kiiltävää turkkia."Nimeni on Jonathan Foxvale. En ole samanlainen kuin muut pojat. Itse asiassa viihdyn enemmän naisten kanssa, lähinnä samanikäisten tai vanhempien. Rakastan nuoria hevosia, erityisesti suurikokoisia ja tuikkusilmäisiä. En taida kuitenkaan olla sellaista miestyyppiä, johon naiset käyvät kuumana. Se on sinänsä harmi, sillä vaikka vaikutankin ehkä siltä että viihtyisin yksin, vihaan sitä kun olen yksin. Ja toinen muttakin siinä on, en itsekään ole koskaan löytänyt jotakuta kehen voisin ihastua. Pienenä näin painajaisia siitä, että isäni veriviholliset kidnappaisivat minut. Olen mafiapomon poika, äitini on 39-vuotias yksinhuoltaja ja maailman tavallisin äiti. Kehityn hitaasti harrastuksissani, mutta olen harrastanut niin monia lajeja etsiessäni itseäni. Uintia, nyrkkeilyä, tennistä, soittanut monia eri instrumentteja ja ties mitä. Silti se oikea on ollut aina vierelläni: haluan hevosista ammatin. Aloitin hoitamaan ihanaa Velliä tänään. Rakastan nuoria hevosia, mutta mitä isompi sen parempi. Velli on molempia. En ole vielä puhunut kuin nopeasti omistajan kanssa, mutta hän vaikutti mukavalta. Tallin omistaja, Sanna oli tietysti erittäin mukava. Ehkä minä tästä lähden nousuun, mullasta pilville. Toivottavasti saan täältä edes yhden ystävän." - EI! Ruttaan paperin. En minä noin herkkä ole. Suurin osa oli totta, mutta tämä ei ole minua varten. Velli katselee minua karsinan kaltereiden läpi kummissaan. Miksi se nyt tuolla tavalla huudahti? Sipaisen orin turpaa ja suljen päiväkirjan. Tämä on uusi alku, ja tärkeintä on olla oma itseni. En saa kavereita esittämällä sen enempää kovista kuin herkkistäkään. Talliin tulee kaksi suurin piirtein ikäistäni nuorta naista, jotka pysähtyvät viereisen karsinan ovelle. Toinen naisista, hieman erilaisen näköinen poikkeus muista tytöistä, menee karsinaan ja tervehtii kiiltävän mustaa oria, joka vilkuilee tyttöä oudoksuen. - Mara, senkin... tules tänne! nainen naurahtaa ja rapsuttaa orin säkää rauhoittavasti. - Olet näköjään saanut uuden karsinanaapurin. Katson hetken naista silmiin, mutta käännyn nopeasti puolittain kohti Velliä. Nainen on kaunis, vaikka onhan tuo karsinan ovellakin oleva aika kivan näköinen. - Hei, mun nimi on Destiny, toinen tytöistä on siirtynyt Vellin karsinan ovelle. - Jonathan, mukava tutustua, hymähdän ja hymyilen tytölle. Noin leveään hymyyn oli vaikea olla vastaamatta. Velli haluaa jotain mikä on jalkojeni alla, sillä se työntää minua kauemmas, ja mitä minä voin, se on voimakas ori. Huomaan olevani todella lähellä viereisen karsinan mustaa oria. - Öö... hei. Kuten jo Destinylle ehdinkin kertoa, nimeni on Jonathan, totesin kauniille tytölle hymyillen. - Okei, mun nimeni on Loci. Sulla on hieno hoitohevonen! - Mistä oletit? Noh, oikein meni kuitenkin, ja kiitos samoin. Kello on jo aika paljon, mutta en haluaisi lähteä ennen Locia. En yleensä ole tällainen, mutta... no, en osaa selittää itsekään. Velliä ei haittaa läsnäoloni ja sen huomaa. Orit vaikuttavat tyytyväisiltä ja Loci sekä Destiny puhuvat keskenään. Selvitän Vellin hännästä takkuja. Ei, nyt minun on lähdettävä. Ehkä huomenna unohdan kaikki outouteni ja pystyn olemaan kyttäämättä tyttöjä. Ei ole vain tapaistani että ihan noin ajattelisin vain koska en tunne ketään. Olen outo. En ymmärrä enää itseänikään. Nyt minun on oikeasti lähdettävä kotiin. Destiny moikkaa minua ja Loci nyökkää Destinyyn päin. - Hei, huokaisen ja Sipaisen vielä Vellin turpaa. - Huomenna sitten, poika. Huomenna. Jonathan & Velli, 1. Sannan kommentti
Tosi kiva, että löysit perille tänne Metsikseen ja ensimmäisestä tallipäivästäsi jäi itsellesi mukava fiilis! Olen myös iloinen siitä, että Velli sai itselleen näin nopeasti oman hoitajan: se kun on tallimme uusin hevonen. Mielestäni sinun kannattaa tutustua oriin pienin askelin, kiirehtimättä. Sillä tavoin saat luotua siihen hyvän luottamussuhteen ja ystävyytenne pääsee kehittymään hyvin rakennetulle pohjalle. Ensimmäisinä päivinä kannattaa tosiaan tutustua myös muutamiin tallilaisiin! Heiltä voit jatkossa pyytää apua ja neuvoja, mikäli en satu ehtimään paikalle vilkkaan tallini arjessa. Vanhemmat Metsisläiset osaavat myös näyttää sinulle upeita maastojamme, joita ei tosiaankaan kannata jättää välistä! Tutustu rauhassa hoitsuusi. Seuraavalla kerralla voit vaikka harjailla ja talutella Velliä tallialueella, jos siltä tuntuu.
Tarinasi lähti mukavasti käyntiin pienellä esittelynpätkällä, jonka naamioit taitavasti päiväkirjamerkinnäksi. Sen avulla tallilaiset saavat pientä nippelitietoa uudesta hoitajasta, jos sattuvat lukemaan tämän hoitomerkinnän aikaisemmin kuin kaappisi esittelytekstin. Kirjoitat siististi ja virheettömästi, tekstiäsi on mukava ja helppo lukea! Tässä tarinassa huomasin muutamia hassuja lauserakenteita, jotka paikoittain tekivät tekstistä hankalasti ymmärrettävää. Lauserakentetia on kuitenkin hyvin hankala korjata tässä alla, minkä vuoksi pyytäisinkin sinua itse kiinnittämään huomiota tekstin selkeyteen. Erityisen onnistuneesti olit käyttänyt ajatusviivoja repliikkien kirjoituksessa! Tosi hienoa, jatka samaa rataa! Mulla ei jäänyt ollenkaan korjattavaa.
18,60v€
|
|
|
Post by Jonathan on May 7, 2014 18:55:47 GMT 2
7.5.2014 ~ Tätä et usko... Jared Foxvale on vangittu Yhdysvalloissa, Houstonissa ja häntä epäillään nuoren hääparin murhasta. Hänet on sijoitettu Houstonin laidalla sijaitsevaan vankilaan. Kelasin lausetta päässäni uudestaan ja uudestaan. En ollut kuullut isästäni vuoteen yhtään mitään, ja vaikka koetin kysellä toimittamattomista paketeista postista, kerrottiin minulle ettei kirjeitä ollut tullut minun tai äitini nimelle. Nauhoitus oli vuoden vanha, mutta katselin sitä nytkin, jotta näkisin isän kasvot. - Jonathan, miksi sinä tuota katselet? Aika hassua muuten, että tuolla tyypillä on sama sukunimi kuin sinulla! Etkös sä ollut Foxvale? Destiny puhui minulle selkäni takaa. Tiesin että hän oli huoneessa, joten en säikähtänyt. Eikö hän olisi vain voinut uppoutua Instagraminsa tai jonkun muun päivittelyyn. - Maailma on pieni, mutisin ja pysäytin nauhoituksen siihen kohtaan missä isä katsoi kameramiestä hieman anelevalla katseella. "Vapauttakaa minut", hänen katseensa sanoi. "Minulla on poika, jota rakastan. Antakaa minun mennä hänen luokseen, tiedän että pidän hänestä vaikka en ole koskaan häntä edes nähnyt."
- Miksi sinä noin sanoit? Destiny kysyi ja minun oli pakko kääntyä hymyilemään viekkaasti. - Hah, kerrankin minä kuulun sisäpiiriin, myhäilin ja kuisoittelin tyttöä. Ovi aukesi pian ja sisään saapui pari muutakin tallilaista: saksalaissyntyinen, mukava mies Stefan, Vellin karsina- ja muuten myös tarhanaapurin hoitaja Loci sekä Vellin omistaja Nanna. Jälkimmäinen heistä hymyili minulle leveästi ja istui viereeni hetekalle. - Tänään meillä meni oikein hyvin Vellin kanssa! Kiitos kun laitoit sen valmiiksi, ehkä voisit vielä tänään rasvata sen valjaat? Jos millään jaksat, ei ole pakko, ehdit kyllä tehdä sen huomennakin, nainen höpötti. - Jonathan, jos haluat, voin tulla henkiseksi tueksi, munkin pitäis varmaan putsata maran varsuteet, Loci ehdotti. - No siis, kyllä se käy. Hyvä kuulla että meni hienosti, huokaisin ja huomasin sitten koko porukan katsovan mihin ihmeen kohtaan olin tuon nauhoituksen jättänyt. Samassa tunsin monen kysyvän katseen porautuvan niskaani ja katsoin vakavasti muita. En voisi kertoa, säikäyttäisin heidät...
Sori, pakko jättää pätkä tähän. Jatkuu... Kommentti viimeisessä osassa! -Sanna
|
|
|
Post by Jonathan on May 8, 2014 19:03:30 GMT 2
Jatkoa (:
- Mitä jos mentäisiin nyt putsaamaan niitä varusteita? kysyin Locilta ja katsoin toista päättäväisesti silmiin. Katosin paikalta yhtä paljon katseita saaden kuin kun saavuin huoneeseen. Satulahuoneella kaivoin esiin pesusienen ja satulasaippuan, sillä jos kerran aloitin rasvaamalla valjaat, kyllä minä voisin puhdistaa perusteellisesti nuo ratsastuskamppeetkin. Oikein sellainen kevätkunnostus olisikin tarpeen. - Mikäs kiire sulle tuli? Loci yllätti minut selkäni takaa ja nypelsi Maran jalustinhihnoja. - Jotkut asiat kannattaa pitää omana tietonaan, totesin vakavasti. Teki mieli avautua, purkaa joka ikinen ikävän murunen nuoreen naiseen, joka tutkaili minua päästä varpaisiin. Pidin kuitenkin pääni ja annoin olla. Kastelin sienen ja ryhdyin rasvaamaan valjaita. Loci ymmärsi ja istui läheiselle tuolille häärimään Maran suitsien kanssa.
Kun olin rasvannut valjaat, päätin että ei tänään. Olin aivan liian väsynyt, miettinyt pääni puhki ja muutenkaan ei oikein huvittanut. Laitoin tavarat paikoilleen ja ilmoittamatta Locille lähdin Vellin karsinalle. Ori olikin ulkona, joten kutsuin portille suloista muhkuhoitohevostani ja oikaisin tummanruskeaa fleeceloimea. - Ainakin sinä ymmärrät, etten halua puhua asioistani. Kukaan ei uskaltaisi olla ystäväni, jos kertoisin. - Kertoisit mitä? Loci kysyi viereltäni. Katsoin häntä säikähtäneesti, mutta rauhoituin sitten. - Minä en oikeasti uskalla kertoa, sillä kukaan ei olisi ystäväni sen jälkeen. - Hei, on tässä nyt enemmänkin elämää nähty! - Niin, mutta... et edes uskoisi sitä, totesin ja silittelin Vellin pehmeää turpaa. Aurinko alkoi laskea, paljonkohan se kello oli... pihassa kuului pian tuttuja ääniä, Destiny ja Stefan...
- Hei, mikäs nyt on? Stefan kysyi, kun olin aivan hiljainen muiden keskustellessa jostakin maastolenkistä. - Äh, päätä särkee. Taidan lähteä kotiin..., huokaisin. - Unohdit tämän, mies hymyili ja antoi minulle videonauhoitteen. - Kiitos, henkäisin ja rapsutin vielä Velliä kevyesti harjanjuuresta ennen kuin astelin tallipihaa pitkin tutulle Audille.
Jonathan & Velli, 2. Sannan kommentti
Toisinaan toisten - etenkin läheisten - uteliaisuus saattaa tuntua painavalta taakalta harteilla. Ymmärrän, että sellaisista asioista kertominen on varmasti hankalaa. Toivon kuitenkin, että myöhemmin luottaisit niin paljon, että saisit kertoa murheistasi edes jollekulle!
Tarinasi oli mielestäni sopivan pituinen ja mielenkiintoinen! Aloitit sen lainauksella, joka herätti lukijan mielenkiinnon jatkamaan lukemista, upeaa! Tarina alkoi hiukan salaperäisesti, mutta tapahtumat selkenivät tarinan edetessä. Tällainen kirjoitustyyli pitää lukijan kiinnostuneena tekstistä. Tarinan lopetus oli hiukan töksähtävä, minä ainakin jäin kaipaamaan jatkoa siitä, miten tapahtumat etenevät: saako joku kuulla mietteistäsi? Kerrassaan hienoa ja virheetöntä tekstiä!
17,20v€
|
|
|
Post by Sinte on May 11, 2014 9:38:04 GMT 2
KOULUVALMENNUS (valmentajana Sanna Eloranta, rats. Jonathan) Velli oli valmennuksen alussa erittäin reipas ja eteenpäinpyrkivä. Ori kuunteli apujasi, ja annoit ne sille tarpeeksi selkeästi ja huomaamattomasti. Kiinnitin kuitenkin huomiota istuntaasi, joka tuppasi kallistumaan kaarteiden sisäurille. Pyysin sinua suoristamaan ruotosi ja kiinnittämään asiaan enemmän huomiota. Muutaman huomautuksen jälkeen osasit korjata kallistuneen istuntasi omatoimisesti. Pohkeenväistöissä oli pieniä alkuhankaluuksia: Velli kiukutteli aina, kun annoit väistöavut. Kiinnitimme yhdessä niihin huomiota ja pyrimme parantamaan apujesi selkeyttä myös pohkeenväistön aikana. Pikkuhiljaa suoritukset alkoivat parantua ja väistö onnistui kerta kertansa jälkeen paremmin. Upeaa työskentelyä kummaltakin!
|
|
|
Post by Jonathan on Jun 1, 2014 22:30:21 GMT 2
1.6.2014 ~ Aamuinen maastolenkki Usvainen aamu oli viileä, mutta se ei haitannut minua. Linnut lauloivat ja taivas alkoi vähitellen revetä, kun harjasin Velliä tallipihan puomilla. Pehmeä harja pöläytti ilmaan hiekkaa ja lyhyitä oljenpätkiä, sillä Velli oli tainnut piehtaroida karsinassa. Puhdistin kaviot ja nostin sitten satulan puomilta Vellin selkään. Kiinnitin satulavyön muutamaan reikään ja siirryin avaamaan suitsien niputusta. Liu'utin riimun kaulalle, Velli avasikin suunsa nätisti ja sain näprättyä remmit oikeaoppisesti paikoilleen. Tallipiha kylpi auringonvalossa joka paistoi jonkun pilven takaa, mutta ristin sielua ei meidän lisäksemme näkynyt. Ihanteellinen aika aamumaastolle. Irrotin riimun ja vein sen Vellin tarhan portinnokkaan odottamaan, sillä en jaksanut lähteä enää talliin. Kipusin selkään matalalta tuolilta ja kiristin vielä satulavyön ja säädin jalustimet ennen kuin maiskutin Vellille.
Satula narisi kun ori keinahti matkaan. Annoin Vellin kävellä pitkin ohjin ja rentona, nauttien itsekin kauniista, asumisesta maisemasta, joka avautui edessämme kun olimme jatkaneet hetken matkaa. Otin kivikossa tukea Vellin harjasta ja nojauduin eteenpäin kohti orin niskaa mäkeä noustessa. Linnut rikkoivat välillä hiljaisuuden, mutta Vellin tasainen hengitys ja hevosentuoksu täydensivät hetken. Hetken kuluttua annoin ruunalle pohkeet, keräsin ohjat ja kannustin raviin. Kevensin reippaasti ja seurasin vain polkua hymyillen itsekseni. Reitti vei Metsälammen rantaan, jossa annoin Vellin kahlailla hieman. Aurinko piirsi kuvioitaan veden väreilevään pintaan, muutama lumme alkoi avautumaan yön jäljiltä ja vesimittarit uivat kilpaa. Velli säikäytti ne kauhoessaan vettä raivokkaasti jalallaan, mutta minä vain nauroin orille. Viileä vesi roiskui ratsastushousuilleni, mutta kesä huumasi minut, enkä välittänyt.
Jatkoimme matkaa, Velli jätti jälkeensä märkiä kavionjälkiä. Vuohiskarvoihin tarttui hiekkaa rannasta, ja turpakarvoista tippui joka askeleella muutama vesipisara. Pellon reunassa pysähdyimme katselemaan kauriita, jotka puikkelehtivat vastapäisessä metsikössä. Kyllästyimme kuitenkin molemmat pian seisoskeluun ja jatkoimme matkaa. Annoin laukkapohkeet. Minusta ja hevosesta tuli yhtä, vauhdin hurma vei meidät mennessään. Jätimme peräämme pölypilven. Nousin kevyeeseen istuntaan ja annoin orin juosta omaa tahtiaan. Kaikki hauska kuitenkin loppui aikanaan, sillä Velli alkoi väsyä, ja jarrutin sen käyntiin. En halunnut ajaa loppuun ystävääni.
Ennen kuin päädyimme takaisin tallin pihaan, ristin jalustimet Vellin säälle ja kävelimme hetken ilman jalustimia. Keskityin hevoseeni, rapsutin sitä harjanjuuresta, sitten lepäsin hetken poski vasten kaulaa. Aivan liian aikaisin kuulin jo tallipihan äänet. - Destinyyy! Tuletko auttamaan? - Joojoo odota nyt hetki Kasper! - Minttu senkin ruohonleikkuri, liiku nyt...
Jonathan & Velli, 3.
Tallityöntekijän kommentti
Sanna on tosiaan nyt lomalla ja päivittelee sulle kaapin loman jälkeen niin Kasper tallityöntekijänä kommentoi tän tarinan. :-)
Täähän oli oikein tunnelmallinen tarina! Todella hienosti kuvailtua ja kerrottua, suhteellisen virheetöntä tekstiä jota oli mukava lukea. Oot hyvä luomaan teksteihisi tietynlaisia tunnelmia, ja tästä välittyi selvästi aamuisen ratsastusretken salaperäinen ja unenomainen tunnelma. Hieno tunnelmakuvaus, mä tykkään itsekin kirjoitella toisinaan tämmöisiä vähän lyhyempiä tiivistettyjä pätkiä.
Hieno juttu, että pystytte Vellin kanssa ottamaan rennosti ja lähtemään vaikka maastoon jo varhain aamulla ensimmäisten joukossa. Orhi taisi nauttia retkestä yhtä paljon kuin sinäkin, ja keli oli nätti - kaikki puitteet siis kunnossa! Idyllinen maasto yksin antaa aikaa nollata ajatuksia ja nauttia hetkestä ihan rauhassa, vaikka onhan se aina mukavaa kaverinkin kanssa! Toisaalta, voihan hevonenkin olla kaveri omalla tavallaan.
Annan sulle tästä tarinasta 16,50v€. Hyvvää kesää sullekin!
|
|
|
Post by Cella on Sept 13, 2014 0:51:59 GMT 2
Päästiin Velli-vekaran kanssa sekoilemaan valomaaston letkan hännänhuipuksi! Tässä justiinsa lährössä matkaan hämärtyvässä illansuussa. Kyllä tuo on vaan niin ihana ori, saa meikäläisen aina niin kamalan hyvälle tuulelle :')
Laitoin tämän nyt vielä tännekin, toivottavasti kelpaa vielä yhdeksi hoitokerraksi maastokuittauksen lisäksi, kun tätä sen verran kauan väkräsin! Nyt tämä akka painuu nukkumaan.
Sinten kommentti
Kuten sanoinkin jo Valomaaston viestiketjussa, niin tämä on kyllä tosi taitavasti piirretty kuva. Olet onnistunut erityisen hyvin tunnelman luomisessa: valon ja heijastimien piirtäminen on hankalaa, tiedän sen. Kuvasta näkee selvästi, mihin aikaan päivästä ja vuodesta ollaan liikenteessä. Kaunis ja yksityiskohtainen piirros jossa on mittasuhteet kohdillaan.
Annoin tästä sulle jo piirrosmerkinnän tapahtuman yhteydessä, enkä voi valitettavasti antaa enää toista (muuten yleistyisi se, että tarinoista/piirroksista saa kaksi merkintää jos ne lähettää kahteen kertaan). Saat kuitenkin kuukauden lisää hoitoaikaa ja 15v€!
|
|
|
Post by Joanna on Oct 6, 2014 19:46:16 GMT 2
06.10.2014 - Uusia tuttavuuksia
Pyöräilin rauhallista vauhtia Metsälammen Ratsutallia kohti. Olimme muuttaneet perheeni kanssa pari viikkoa sitten kaupungin laitamille Metsälammen lähettyville. Kaupan ilmoitustaululla olin nähnyt ilmoituksen lähellä sijaitsevasta tallista, jossa järjestettiin paljon monenlaista toimintaa ratsastustunneista leireihin. Hevostyttönä innostuin ilmoituksesta täysillä, sillä kun kuulin muutostamme pelkäsin, että joutuisin lopettamaan rakkaan harrastukseni kokonaan. Heti seuraavana päivänä soitin tallille ja tiedustelin tallin omistajalta Sinteltä tarkempia tietoja Metsälammen Ratsutallista. Hetken juteltuamme Sinte alkoi kertoa tallin hoitajatoiminnasta ja kertoi hoitohevosista jotka olivat sillä hetkellä vapaana. Tässä vaiheessa kun kuulin, että saisin mahdollisesti oman hoitohevosen olin aivan onneni kukkuloilla. Sovimme, että alkaisin hoitamaan vekkulimaista Verjiä eli Velliä, joka oli suurehko yksityishevonen, mutta toimi kuitenkin normaalisti tuntiratsun hommissa. Ja tässä nyt siis olin, kohta jo perillä tallilla. Vellin omistaja Nanna oli lupautunut esittelemään minulle hieman paikkoja ja kertomaan tarkemmin orin hoitamisesta. Saavuin tallin pihaan ja laitoin pyöräni nojaamaan toisen tallirakennuksen seinää vasten. Ilta oli jo hämärtymässä, enkä ollut aivan varma kumpaan tallirakennukseen minun kuuluisi mennä. Pihallakaan ei näkynyt muita kuin pari hevosta tarhoissaan, joten avasin lähemmän rakennuksen oven ja astuin sisään. Tallissa oli suhteellisen paljon porukkaa, tallityöntekijä putsaamassa karsinoita, ratsastajia ja ilmeisesti pari hoitajaakin. Seisoin oven vieressä mahdollisesti hieman eksyneen näköisenä ympärilleni katsellen. Eräs vaaleahiuksinen tyttö huomasi minut ja tuli luokseni hymyillen. ”Moi, mä oon Vilja, voinko mä auttaa sua jotenkin?” Tyttö esittäytyi reippaasti. ”Joo, tota mä oon Vellin uus hoitaja Joanna ja tänään on mun eka hoitopäivä. Tiiätkö sä mistä mä löydän Vellin omistajan Nannan?” kysyin Viljalta katsellen vielä samalla ympärilleni. ”Aa okei, tervetuloa joukkoon! Mä hoidan Leeviä ja täällä Metsiksessä on ihan parhaat hoitajat ja tietty hevoset! Mä taisin just nähä Nannan tuolla varustehuoneessa, missä on kans toimisto”, Vilja toivotti minut tervettulleeksi hymyillen sekä vastasi kysymykseeni ja osoitti varustehuoneen ovea. Kiitin Viljaa ja olin iloinen, että hän oli huomannut minut ja tullut neuvomaan. Menin varustehuoneeseen, missä näin kaksi naista juttelemassa toisilleen. ”Hei, sä oot varmaankin Joanna? Me taidettiin puhua pari päivää sitten puhelimessa, mä oon siis tän tallin omistaja Sinte”, toinen naisista tuli luokseni esittäytymään. Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan toinen nainen, jonka täytyi olla Vellin omistaja Nanna esittäytyi myös: ”Mä taas oon Nanna Verjin omistaja ja sä taidat siis olla sen uusi hoitaja?” ”Joo mä oon just se Joanna”, vastasin kummallekin hymyillen. ”Oivoi kello on jo noin paljon, mun tästä täytyykin lähteä pitämään tuntia, mutta muista kysyä jos jotain kysyttävää tulee ja tervetuloa hoitajaksi!” Sinte huudahti katsoessaan kelloa ja lähti varustehuoneesta tallin puolelle. ”Joo, elikkäs mä voisin nyt ensiksi esitellä sulle vähän paikkoja niin osaat sitten kulkea täällä ja tiedät missä on mikäkin paikka kun tuut seuraavan kerran hoitamaan”, Nanna sanoi ystävällisesti ja olin helpottunut, että hoitohevoseni omistaja vaikutti näinkin mukavalta, koska olin salaa pelännyt, että Vellin omistaja ei hyväksyisi minua hevosensa hoitajaksi. Nanna kertoi, että olimme parhaillaan päätallin satulahuoneessa, jossa on myös toimisto, kuten Viljakin oli kertonut. Nanna esitteli päätallin nopeasti ja kertoi, että Velli asusteli sivutallissa, joten voisimme siirtyä sinne. Matkalla sivutalliin nainen näytti missä tarhat, maneesi ja kenttä olivat. Nanna vinkkasi myös hienoista maastoreiteistä, joihin voisin tutustua paremmin esimerkiksi jonkun hoitajan kanssa myöhemmin. Kun pääsimme sivutalliin Nanna kertoi missä varustehuone oli ja näytti myös, missä Vellin karsina sijaitsi. Ori oli karsinassaan ja katsoi meitä uteliaasti. Nanna näytti minulle missä kaikki Vellin tavarat sekä varusteet sijaitsivat ja kertoi samalla Vellin hoito-ohjeita. ”Eiköhän siinä ollut kaikki tarpeellinen, jos sulla ei oo mitään kysymyksiä niin voit vaikka ruveta harjaamaan Velliä. Mulla on vähän kiire kotiin, mutta musta tuntuu että sä pärjäät ihan hyvin”, Nanna sanoi ja moikkasimme vielä toisiamme ja Nanna lähti tallin ovesta ulos. Sivutallissa oli paljon rauhallisempaa kuin päätallissa, mutta ehkä se oli ihan hyvä juttu. Menin satulahuoneeseen ja otin harjapakin jossa luki Vellin nimi. Lähdin takaisin orin karsinalle ja otin tummanpunaisen riimun käteeni. Astuin karsinaan ja laitoin riimun Vellille. Nanna oli kertonut, että vaikka ori oli välillä vähän vekaramainen, se käyttäytyi yleensä hoitotoimenpiteiden aikana kiltisti. Hetken ori nuuski minua, mutta aloittaessani harjaamisen sen mielenkiinto kiinnittyi muihin tallissa oleviin hevosiin. Velli oli aika puhdas, mutta harjasin sen silti hyvin perusteellisesti. Ori vaikutti oikein mukavalta tapaukselta ja nautti suuresti rapsutuksista sekä taputuksista. Vellillä oli todella suuret kaviot ja ne painoivatkin aika paljon, mutta sain kuitenkin kaviot puhdistettua ongelmitta. Kun olin valmis otin Velliltä riimun pois ja taputin sitä vielä kaulalle. Vein harjat takaisin satulahuoneeseen ja lähdin pyöräni luokse. Ilta oli kylmenemässä ja toivoin, ettei alkaisi sataa ennen kuin olen kotona. Ensimmäinen hoitopäivä Metsiksessä oli todella mukava ja kaikki ihmiset hyvin ystävällisiä. Minulla oli vahva fiilis siitä, että tulisin varmasti viihtymään tallilla. Sinten kommentti
Mukavaa että ensistutustumisesti Metsikseen ja Velliin sujui hyvin! Aivan kuten pohditkin, sivutalli on usein hieman hiljaisempi kuin päätalli. Se saattaa johtua siitä, että päätallissa on toimisto ja tallivintti joka on tallilaisten kovassa suosiossa. Riippuu toki myös siitä, mihin aikaan päivästä olet liikkeellä, mutta usein tallilaisia tulee kuitenkin vastaan ainakin muutama: ei kannata pelätä, että jäisi yksin. Apua saa kysyä ihan keneltä tahansa! Metsälammelle on nimetty myös muutamia tallikonkareita (kaappilistassa alleviivatut nimet), jotka osaavat erityisen hyvin auttaa ja neuvoa uudempiakin kasvoja. Vilkkaimmillaan Metsälampi on päivä kolmen ja ilta kahdeksan välissä, kun ratsastustunnit pyörivät.
Velli on nuori, mutta siitä huolimatta ihanan sympaattinen kaveri. Pienestä sähklingistä huolimatta orin kanssa tulee hyvin toimeen, sen kanssa voi kokea vaikka mitä! Erityisen innoissaan se on kärryjen edessä, ei kannata jättää tilaisuutta käyttämättä! Vaikka Vellin kanssa onkin kaikki portit avoinna, mielestäni oli oikein hyvä asia että aloitit hoitajanurasi rauhallisesti, ihan vain harjailemalla. Ystävyyssuhde kannattaakin lähteä rakentamaan tukevalle pohjalle, että se kestäisi pitkälle tulevaisuuteen. Seuraavilla kerroilla voit käydä vaikka taluttelemassa tai irtojuoksuttamassa oria, ja vaikka pyytää jonkun toisen tallilaisen mukaan seuraksi.
Tarinasi oli pitkä ja siisti, sekä kieliopillisesti virheetön. Teksti oli mukavaa luettavaa, enkä löytänyt siitä korjattavaa. Erityisen hyvin hallitset lainausmerkkien käytön repliikeissä: se on osoittautunut monelle kirjoittajalle hankalaksi nakiksi. Tapahtumaympäristön kuvailu auttoi minua lukijana pääsemään mukaan tarinan kulkuun. Upea suoritus heti alkuun, tästä on hyvä lähteä liikkeelle!
20,20v€
|
|
|
Post by Joanna on Oct 30, 2014 20:32:34 GMT 2
30.10.2014 - Hymyn- ja nauruntäyteinen tallipäivä
Aika oli kulunut taas ihan hurjaa vauhtia. Nyt oli jo marraskuu ja kohta joulukin jo ovella. Pienempänä aika tuntui kuluvan tylsistyttävän hitaasti, ainakin jos odotti innolla jotakin. Mutta ei koko ajan oli hirveästi kaikenlaisia juttuja tehtävänä. Varsinkin lukio vei todella suuren osan ajastani, vaikka en edes panostanut siihen sillä tavalla kuin olisi ehkä pitänyt. Olin sopeutunut Metsälammelle mielestäni hyvin ja vielä aika uusi kotimmekin tuntui jo kodikkaalta. Erityisesti olin viihtynyt Metsälammen Ratsutallilla. Siellä jos missä aika kiiti eteenpäin niin huumaavaa vauhtia, että perässä pysyminen oli miltei mahdotonta. Tallilla viettämäni aika ei ollut kuitenkaan mennyt hukkaan, sillä olin oppinut tuntemaan tallialueen aika hyvin ja tutustunut paremmin talliporukkaan sekä myös ihaniin hevosiin ja poneihin. Olin ehtinyt myös osallistua parille ratsastustunnillekin. Oli ollut oikein antoisaa päästä pitkästä aikaa ratsastamaan kunnolla valvovien silmien alle. Ainoastaan tallia ympäröivät maastot olivat vielä minulle melkoinen mysteeri. Olin ollut mukana pienillä maastolenkeillä tutustumassa kokeneempien tallilaisten kanssa maastoihin ja halloweenin maastoilut olivat vielä edessä huomenna! Silti olin vielä aika pihalla siitä, että mikä tie johti minnekin ja mitä polkua pitkin pääsi oikaisemaan takaisin tallille. Toisaalta mitä muuta olisin mahtavalta suuntavaistoltani odottaakaan. Näissä mietteissäni astuin päätallin ovesta sisään ja kävelin portaat ylös tallivintille. Astuessani tallivintin ovesta sisään huomasin, että menossa oli selvästikin jonkinlainen kisailumainen tunnelma. Näin Destinyn ja Cellan seisomassa vastakkain, kummatkin yhdellä jalalla tasapainotellen sekä raipat kädessään miekkaillen. Heidän vieressään oli Kasper ottamassa aikaa kumpi pysyisi pitempään pystyssä. Tämän hassunkurisen tilanteen nähdessäni, kaikki mietteeni katosivat ja ainoa asia minkä pystyin tekemään oli nauruun purskahtaminen. Cellan ja Destinyn rautaisen luja keskittyminen ei herpaantunut, mutta Kasper kääntyi katsomaan kuka ovella oikein hekotti. ”Ai moi, olihan sun nimi Joanna? Haluutko ilmottautuu seuraavalle kierrokselle mukaan?” Kasper kyseli minulta hymynkare suupielissä. ”Joo, mä olin Joanna, mutta musta vähän tuntuu että tollasesta tehtävästä kunniallisesti suoriutuminen olis vähän liikaa mun tasapainolle. Mutta ehkä mä tuun mukaan sitten jossain toisessa lajissa”, vastasin Kasperille naurahtaen ja heitin tavarani puolihuolimattomasti omaan kaappiini ja jätin muut suorittamaan skabailunsa loppuun. Tallin alakerrassa menin katsomaan tuntilistaa ja moikkasin samalla kiireisesti ohikävelevää Sinteä. Velli menisi tänään vain yhden tunnin ja sekin oli vasta paljon myöhemmin illalla. Vellin omistaja Nanna oli teksannut minulle tänään, ettei pääsisi tallille, joten voisin liikuttaa Vellin kevyesti ettei sillä olisi ihan liikaa virtaa illan tunneilla. Tuntilistaa katsellessani mietin, että tänään olisi siis oikein oiva päivä lähteä tutkimaan maastoja hieman tarkemmin jonkun kanssa, joka tuntisi maastot edes jotenkuten paremmin kuin minä. Ensimmäiseksi päätin harjata Vellin hyvin ja sen jälkeen voisin etsiä jonkun halukkaan maastoilemaan kanssani. Hakiessani Velliä tarhasta vastaani tuli hymyilevä Vilja. ”Moi Joanna! Minnekäs sä oot matkalla?” Vilja kysyi ja pysäytin Vellin tämän kohdalle. Heti pysähdyttyäni Velli alkoi haistella Viljan taskuja, josko siellä olisi herkkuja. Vilja naurahti ja taputti oria kaulalle. ”No itseasiassa ajattelin lähtee Vellin kanssa maastoon vähän tutkailemaan paikkoja”, vastasin Viljalle ja rapsuttelin samalla hoitohevoseni kaulaa. ”Siinä tapauksessa sulla on loistava ajoitus, koska me ollaan tässä piakkoin lähdössä Locin kanssa maastoilemaan myös! Me voitais näyttää sulle kaikki parhaimmat tiet ja metsäreitit. Tavataan tässä tallin pihalla noin viidentoista minuutin päästä”, Vilja kertoi minulle ja tottakai minä halusin maastoseuraa joten vastasin myöntävästi ja lähdin taluttamaan Velliä kohti sivutallia ja Vilja lähti kiireesti päätalliin. Harjasin orin pikaisesti, mutta silti siten, että siitä tuli varmasti puhdas. Velli seisoi kiltisti paikoillaan välillä rapsutuksia kerjäten. Suitset sekä satulan se antoi laittaa hienosti ja kun olin saanut Vellin valmiiksi maastoa varten laitoin itselleni kypärän päähän sekä takin tiukemmin kiinni. Sen jälkeen talutin orin tallipihalle, missä Loci jo odottelikin minua ja Viljaa Maran selässä. Nousin itsekin Vellin selkään ja kiristin satulavyön sekä säädin jalustimet sopivan pituisiksi. Lopulta Viljakin saapui tallista Leevin kanssa. ”Sori mä oon vähän myöhässä, mutta jotkut pikkutytöt tuli taputtelemaan Leeviä ihan innoissaan niin en mä voinut siitä heti vaan rynnätä pois!” Vilja kertoi nauraen ja hetken päästä lähdimmekin jo matkaan. Velli oli energisellä tuulella ja minun piti käynnissä hidastella sen kanssa, jotta en olisi joutunut liiaksi muiden edelle. Loci ja Vilja selittivät minulle Metsälammen maastoista sitä mukaa mitä etenimme ja aloin pikkuhiljaa päästä perille mistä pääsi minnekin. Välillä ravasimme joitakin pätkiä ja Velli ravasi innoissaan eteenpäin korvat hörössä. ”Hei nyt voitais laukkaa pieni pätkä ja samalla Joanna näkee oikotien, josta pääsee takas Harjulenkille!” Loci ehdotti innoissaan ja niin me nostimme hevosillamme laukan. Laukatessamme pitkin kauniita maastoja en voinut muuta kuin hymyillä. Tälläiset normaalit pienetkin asiat tekevät elämästä vaan niin kivaa! Sinten kommentti
Hulinaa täällä kyllä riittää: jos astut talliin aikaisin aamulla, sinut riistetään mukaan aamuruokien jakoon – illalla puolestaan et ehdi kissaa sanoa ennen kuin olet jo mukana hevosten iltaruokinnassa. Jos taas tupsahdat talliin päivällä, et voi ikinä tietää mitä päivä tuo tullessaan! Joka tapauksessa erittäin kiva kuulla että olet sopeutunut nopeasti tallin elämään. Elämän – tai ihan vain hevosharrastuksen – vaatimattomista asioista nauttiminen tekee onnelliseksi. Kuinka ihanaa onkaan maastoilla raikkaassa syysilmassa oman hoitohevosen ja ystävien kanssa!
Tarinasi oli virheetön, loistavaa! Teksti oli siistiä ja mukavaa luettavaa. Kerrot paljon omista mietteistäsi, mikä elävöittää tarinaa entisestään. Olisin kaivannut tarinaan hieman enemmän ympäristön kuvailua! Mulle ei jäänyt ollenkaan kielioppivirheitä korjattavaksi. Ei moitittavaa!
18,70v€
|
|
|
Post by Joanna on Nov 10, 2014 20:17:09 GMT 2
10.11.2014 – Vellimäinen vapaapäivä
(ekstratehtävä)
Seisoskelin tarhassa Maran ja Brunon kanssa. Minulla oli tylsää ja räntääkin satoi, joten maa oli ihan muitainen ja liejuinen. Ulkona oleminen ei ollut ollenkaan kivaa tällä hetkellä. Kumpikaan tarhakavereistani ei suostunut leikkimään kanssani, vaan ne näyttivät minulle hapanta naamaa, joten aloin kilpailla itseni kanssa. Voin kertoa, että pääsin tarhan toisesta päästä toiseen ihan ennätysvauhtia. Mara sekä Bruno katsoivat touhujani hieman kyllästyneenä ja yrittivät samalla vältellä lentäviä likapaakkuja kun kiidin ohitse. Bruno ei niinkään välittänyt hurjasteluistani, mutta Mara luimisteli vähän väliä. Hetken päästä en kuitenkaan enää jaksanut leikkiä yksin, joten ravasin lennokkaasti tarhan portille ja rupesin hirnumaan. Miksei kukaan muka voisi jo tulla hakemaan minua sisälle?! Ajattelin kärsimättömästi. Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen näin kuinka tallista lähti taapertamaan pieni hahmo tarhoja kohti. Mitä lähemmäs ihminen tuli sitä innostuneemmaksi minä muutuin, sillä tajusin että se oli oma hoitajani. Hoitajan kanssa puuhailimme aina kaikkea kivaa mitä milloinkin ja hän myös jaksoi kaikki jekkuiluni sekä leikkini eikä ollut vielä kyllästynyt niihin kertaakaan. Jos hoitajani oli tulossa hakemaan minua tarhasta se tarkoitti toiminnantäyteistä päivää minulle. Pääsisinköhän tänään tunneille hyppäämään esteitä, menemään puomeja vaiko ihan liikaa keskittymistä vaativia koulukiemuroita. Halusin mennä kovaa ja korkealta! Vai veisiköhän hoitajani minut sittenkin maastoilemaan, sillä siellä voisin laukata sydämeni kyllyydestä. Tiesin että hoitajanikin tykkäsi siitä kovasti joten veikkasin vaihtoehtoa D, eli pääsisin varmaankin vauhdikkaalle maastoreissulle! Hoitaja laittoi minulle riimun päähän tarhan ulkopuolelta sillä hän ei ilmeisesti halunnut astua tarhan mutavelliin. Pyh mikä hienohelma sanon minä. Hörisin hoitajalleni tyytyväisenä, sillä itse olin kestänyt piinaavat tunnit tylsistyneenä sekä ulkona mutavellissä seisten. Tarkemmin minua katsottuaan hoitajani kasvoille levisi kauhistunut ilme. Katsahdin salamannopeasti ympärilleni, mutta en nähnyt ketään muita paitsi Brunon ja Maran. ”Velli mitä sä oot oikein menny tekemään? Sun jalathan on ihan mudassa kainaloihin asti ja mahanalusta myöten! Nyt mennään kyllä heti pesulle”, hoitajani huudahti. Lähdin seuraamaan hoitajaani sivutallia kohti ja mielestäni oli mukavaa päästä pesulle, sillä lämpimällä vedellä lotraaminen sekä leikkiminen oli aina niin kivaa! Pesukarsinassa pähkäilin edelleen vaihtoehtoja, mitä saisin tänään tehdä. Annoin hoitajan pestä itseni inhottavasta ja kutittavasta mutakuorrutteesta, mutta aina välillä siirtelin jalkojani ja heiluttelin päätäni niin että vettä lensi mukavasti vähän minne sattuu. Mutta pesuhetken jälkeen minua ei harjattukaan heti eikä varustettu ratsastusta tai muutakaan liikuntamuotoa varten, joten aloin jo ihmetellä että mitä ihmettä hoitajani oikein puuhasi? Hän vain laittoi minut karsinaani lämmin loimi selässäni, joten ehkä me menisimme jonnekin kun hän tulisi takaisin ottamaan loimen pois! Kun olin kuivunut pesusta kunnolla, hoitajani tuli ottamaan loimen pois ja harjaamaan minut. Vihdoinkin alkaisi tapahtua! Harjauksen aikana en olisi millään malttanut seistä paikallani, joten heiluin vähän sinne ja tänne. ”Voi Velli, mikäs sulla nyt oikein on? Eikös vapaapäivinä pitäisi ottaa ihan rennosti ja levätä vaan?” Hoitajani jutteli minulle leppoisasti samalla kun harjasi selkääni. Hiljalleen hoitajani sanat upposivat tajuntaani. Vapaapäivä??! Mitäs pelleilyä tämä nyt oikein oli, enhän minä mitään vapaapäiviä tahtonut! Kuka kumma niitä muka kaipaa kun mahdollisuuksia on vaikka miten monta? Hoitajani sai minut harjattua kokonaan ja yritin vielä tökkiä tätä turvallani yrittäessäni viestittää että olisin halunnut maastoon laukkailemaan edes pienelle lenkille. Hoitajani ei kuitenkaan tajunnut ilmiselvää viestiäni vaan hän hyvästeli minut tältä päivältä ja taputteli samalla kaulaani. Höh olipas tylsää joku vapaapäivä mukamas, pyh! Ajattelin katsellessani tallikäytävälle. Onneksi joku tallityöntekijöistä aloitteli juuri jakamaan iltaruokia ja kohta minullakin jo oli edessäni herkullinen annos kauraa ja heiniä. Kerrankin ruoalla oli täydellinen ajoitus! Sinten kommentti
Metsälammenkin alueen peitti muutama päivä sitten puhtaanvalkoinen lumiharso. On harmi, että sekin on nyt sulanut pois – tilalla on tahmea ja liukas, inohttava mutavelli. Hevosia se ei tunnu haittaavan; päinvastoin tuntuu siltä, että ne tekisivät mitä hyvänsä päästäkseen piehtaroimaan. Hauska tarina Vellin näkökulmasta kirjoitettuna! Tätä oli ilo lukea, teksti oli mielenkiintoista ja piristävää – kerronta oli käännetty hauskalla tavalla päälaelleen.
Tarina oli kokonaisuudessaan siisti, eikä kielioppivirheitä löytynyt juuri ollenkaan. Toisinaan tekstistä hyppäsi esille muutamia hieman hassuja lauserakenteita, mutta en lähde korjaamaan niitä tässä. Ei muuta korjattavaa!
16,80v€
|
|
|
Post by Sinte on Dec 15, 2014 18:21:11 GMT 2
Joanna ja Velli estevalmennuksessa 23.11. ( valmennuskutsu) "Valmennuksen alussa Vellillä riitti virtaa ihan luvattomasti: se kiisi eteenpäin kuin Idän Pikajuna, ja jouduit olemaan tarkkana säilyttääksesi hevoseen edes jonkinsorttisen kontrollin. Vauhdikkaan menon vuoksi ponnistuspaikat ja linjan ratsastaminen kärsivät, ja monet hypyistä epäonnistuivat. Keskityimme siis aivan ensitöiksi vauhdin rauhoittamiseen – laukkasitte ihan yksinkertaisella ympyrällä niin kauan, kuin yhteinen sävel löytyi. Pidätteen tulisi tapahtua aina, kun Vellin etujalka on nousemassa ilmaan. Pikkuhiljaa laukan säätely alkoi onnistua, ja hypyt paranivat kertaheitolla. Vellin energisyyttä ei tietenkään saatu kokonaan poistettua, mutta suoritukset paranivat siitä huolimatta runsaasti. Valmennuksen lopussa vaikutit tyytyväiseltä omaan suoritukseesi: on loistavaa, kuinka hienosti sait laukkaa rauhoitettua!"
|
|
|
Post by Alexandra on Feb 16, 2015 14:48:55 GMT 2
Eka kerta Vertillä Lumi narskui jalkojeni alla, kun suuntasin askeleeni kohti Metsiksen pihaa. Kyllä, jännitin tallille menoa. Olin käynyt siellä viimeksi kolme vuotta sitten ja kaikki oli luultavasti muuttunut ja vaihtanut paikkaa, joten harhailisin - jälleen kerran - eksyneenä ympäri tallia kunnes joku auttaisi. Tuttu talli alkoi jo pilkistää puiden takaa, kun liukastuin ja vedin lipat suoraan naamalleni. Lämmin veri alkoi maistua suussani. Mainiota, paitsi että olisin ensimmäistä kertaa hevosen selässä yli puoleen vuoteen luultavasti kaiken unohtaneena, tulisin sinne myös naama veressä. Jep, ikimuistoinen paluu. Huokaisin ja jatkoin kävelyä puisteltuani lumet vaatteistani. Astuin sisään talliin ja vedin syvään henkeä haistaen niin tutun hevosen hajun. Kävelin hieman hämmentyneenä käytävää pitkin muistellessani Aatua ja muita hoitohevosiani vuosien varrelta, kun joku meinasi törmätä minuun. Hän mutisi kiireiset pahoittelut, mutta en tajunnut vastata. Jatkoin matkaani ja koputin hiukan arastellen toimiston oveen. Sisältä kuului reipas "Tuu vaan sisään!", joten raotin ovea ja näin Sinten. "Moi, pitkästä aikaa näkee suakin!" hän hymyili ja kaappasi minut halaukseen. Juttelimme hetken niitä näitä samalla, kun putsasin naamaani verestä. "No, kun sä vaikutat olevan yhä järjissäsi ilman hevostelua puoleen vuoteen, niin mennäänkö palauttaan sut normaaliin olotilaan ja käydään hakemassa Velli sisään?" Sinte kysyi. "Käydään vaan, mut mä en välttämättä osaa enää taluttaa hevosta, varo vaan!" nauroin ja lähdimme kävelemään tarhoille päin. "Tässä se ny on", Sinte sanoi, kun muhku ruunikko tuli kiinnostuneena portille muiden jäädessä hiukan kauemmas. Ori nuuskutteli kiinnostuneena keltaisia Agrin hanskojani, mutta kun se huomasi riimun toisessa kädessäni, ori oli pian muutamien pukkien säestyksellä kaveriensa luona Sinten nauraessa vierellä. "Hienoa, mähän keräilen näitä", mutisin itsekseni ja aloin pyydystää kujeilevaa oria. Velli kesyyntyi heti nähdessään porkkanan ja seurasi nätisti talliin. Sinte näytti nopeasti sen tavaroiden paikan ja lähti takaisin toimistoonsa. Harjasin Vellin rauhassa ja selvitettyäni orin harjan letitin sen ranskanletille, ettei se sotkeutuisi ohjiin ratsastaessa. Liu'utin maneesin oven auki vihellellen. Maneesi oli tyhjä, joten talutin Vellin jakkaran viereen ja satulavyön säädettyäni kiipesin selkään. Alkukäyntien aikana säädin jalusimet kohdalleen. "Mä haluun mun seeveedeen takasin mulle, tää on just tällane perus kivikova ikivanha stuppeni…" mutisin itsekseni itkien ihanan mittatilaussatulani perään, joka oli vielä purkamattomassa muuttolaatikossa muiden hevosvarusteiden joukossa. Keräilin ohjat käteeni ja aloin työskennellä orin kanssa. Teetin paljon siksak-väistöä, pysähdyksiä, siirtymisiä ja voltteja, sillä Velli osoittautui hyvinkin sähläksi ratsastettavaksi. Muutaman kymmenen minuutin kuluttua Velli liikkui kuuliaisesti suorana ja reippaana eteen ja itse olin läpimärkä hiestä. Hyppäsin alas livauttaen tyytyväiselle orille sokeripalan ja lähdin takaisin talliin. Hoidin Vellin huolella pois ja kylmäsin sen jalat. Heitin orille tummanruskean fleecen selkään ja pyysin Sinteä nappaamaan sen illalla pois. Pesin vielä Vellin suojat ja putsasin nahkavarusteet, jonka jälkeen suuntasin kotiin. Sinten kommentti
Kyllä se siitä lähtee luonnistumaan, vaikka alku tuntuukin kankealta: uusi talli, uudet hevoset - pitkästä aikaa satulassa pitkän tauon jälkeen. Siitä on jo melkoisen kauan aikaa, kun viimeksi hoidit Metsälammella! Täällä on muuttunut paljon, mutta onhan tallissa edes jotain samaa: osa talliporukasta, ja itse talli.
Mä en oikeastaan osaa sanoa, miten paljon kirjoitustaitosi ovat muuttuneet. Siitä on jo niin kauan, kun viimeksi kirjoittelit meillä hoitotarinoita. Tämä tarina oli kuitenkin siisti ja täysin virheetön: kielioppivirheitä ei löytynyt ollenkaan. Muutamia lyöntivirheitä bongasin, mutta kuten tiedätkin, en yleensä jaksa mäkättää niistä. Tosi kiva päästä taas lukemaan tarinoitasi!
17v€
|
|
|
Post by Alexandra on Feb 16, 2015 17:04:30 GMT 2
Maastossa "Moi, ootko sä Alexandra?" blondi tyttö kysyi. "Sano Alex vaan", hymyilin vähän väsyneesti vastatessani. Koirani oli saanut yöllä ripulin ja olin nukkunut ehkä neljä tuntia, jonka jälkeen olin aamuyöllä vuorotellen ravannut Pippinin kanssa ulkona tai katsonut Hobitin extended editionia Pippinin ja Merrin lojuessa vieressäni tai päälläni sohvalla. "Joo no mä oon Silja, mä hoidan Helmiä", Silja jatkoi. Hämmentynyt ilmeeni ilmeisesti paljasti sen, ettei minulla ollut aavistustakaan, kuka Helmi oli. "Siis Helmi on risteytystamma, se tarhaa Enkelin kaa kuutostarhassa." En osannut vieläkään yhdistää nimeä hevoseen, mutta hymyilin lisää ja päästelin ymmärtäviä ääniä. "Haluutko tulla mukaan, ollaan menossa maastoon kävelemään?" Nellyksi aiemmin esittäytynyt tyttö kysyi. "Mä en oo käynyt maastossa varmaan vuoteen muuten kun kärryttelemässä tai hyppäämässä, jos meette rauhallisesti nii mä voisin tulla taluttamaan Velliä", vastasin. Nellyn ja Siljan innostuneen nyökyttelyn saattelemina lähdimme hakemaan hevosia sisään, kunhan ensin olin lukinnut tallikaappini. Sujautin orille juuri kuolaimia suuhun, kun Silja ilmestyi tumman hevosen kanssa käytyävälle. "Ooooi kun se on söpö!" Pikkuponit saavat minussa aina, poikkeuksetta, aikaan awwws-reaktion. "Mennäänks?" Silja kysyi. Nyökkäsin ja otin kypäräni ja hanskat. Nelly odotteli Ruun kanssa jo ulkona auringonpaisteessa, valmiiksi hevosen selässä odottelemassa lähtöä. Kun Siljakin oli vihdoin Helmin selässä, lähdimme kohti Harjunlenkkiä. Kun vihdoin olimme metsässä, lunta oli ponien polviin asti. Siitä huolimatta Ruu kauhoi innokkaasti eteenpäin hangessa korvat hörössä. Luultavasti kaikkein vaikeinta oli minulla jalkapatikassa, sillä lunta oli sanalla sanoen paljon. Pian minulla meni hermo hangessa rämpimiseen ja pyysin muita hidastamaan. "Mä meen hemmetti selkään, ei täällä pääse mihinkään muuten", puuskahdin ja heitin Vellin ohjat kaulalle. Aikani tuskailtuani ja Siljaa ja Nellyä nauratettuani pääsin orin selkää lumisena ja matka jatkui. Ehdimme kävellä noin viitisen minuuttia, kun Velli joka oli jo siirtynyt jonon johtoon, pukkasi jättipukin. Lensin ilmaan ja tuurilla tömähdin takaisin orin selkään mahalleni. Roikuin sen kaulassa, kun Velli lähti töhöttämään innoissaan eteenpäin. Muutaman metrin jälkeen sain kiinni orin kuolainrenkaasta ja hilattua itseni takaisin tasapainoon muutaman ärräpään saattelemana. Taaksepäin vilkaistessani näin kaksi hiukan pettynyttä naamaa. En voinut vastustaa kiusausta, vaan irvistin ja näytin kieltä. Matka jatkui jälleen iloisen rupattelun säestyksellä. Tällä kertaa olimme kävelleet noin viisikymmentä metriä, kun olin jälleen lumihangessa Vellin puhallellessa lämmintä ilmaa naamalleni "Kakkua!" huutojen raikuessa metsässä. Syljin lunta suustani ja yritin saada sen pois niskastani, sillä olin lentänyt pää edellä tällä kertaa. "Poni ihan oikeesti, nyt ei oo noin vaikeeta. Sä jäät ihan just ilman iltaruokaa, jos mä tipun viel kerrankin", uhosin orille ponnatesani takaisin selkään kiven päältä. "Oikeesti mahtavaa, mun onkin tehny mieli kakkuu ja nyt me saadaan kaks!" Nelly hymyili Ruun selässä. "Mä taas veikkaan et saadaan viel kolmaskin. Mä haluun sit suklaakakun", Silja ilmoitti taputtaen Helmiä, joka oli saanut pienen slaagin Vellin ansiosta. "Mä taas ennustan, että kukaan ei syö mun tekemii kakkuja, jollei haluu saada ruokamyrkytystä", julistin ja pyysin oria kävelemään. Velli kauhoi hangessa reippaasti ja tasaisesti kuin höyryjuna Metsiksen ilmestyessä näkyviin puiden lomasta. "Mä en enää ikinä lähde Vellillä maastoon jos mä sulan tän jälkeen!" puuskahdin Sintelle, kun hän kysyi miten reissu oli sujunut. "Me saadaan kaks kakkuu!" Silja kertoi huomattavasti positiivisempaan sävyyn. "No Velli on Velli, sillä on omat kujeet. Siivootko muuten sen karsinan sit? Mä en vielä ehtinyt", Sinte vastasi hymyillen. Mutisin myöntävän vastauksen, kun kiskoin orin heijastinbootseja irti, olenhan hiukan hysteerinen mitä tulee jalkojen suojaukseen. Velli rouskutti porkkanoita tyytyväisenä samalla, kun harjailin sitä. Vilkaisin kelloa, ja totesin sen olevan päiväheinien verran. Talutin orin reippaasti tarhaan, jonne se jäikin onnellisena syömään heiniään. Siivosin sen karsinan vielä nopeasti, jotta ehtisin bussiini. Ps. Pahoittelen kirjoitusvirheitä, iPadillä ei ole ihan helpoin kirjoittaa leikitään samalla, että hoitokertojen välissä on vaikka pari päivää väliä, ja suoritin samalla ekstratehtävän. Pahoittelen kuvanlaatua, sekin otettu pädillä hiukan hämärässä. Edit: Noh, mullahan ei näy toi kuva, mutta jos se ei sullakaan näy, niin löytyy osoitteesta aijaa.com/JWPsSvSinten kommentti
Voi ei, Velli irrottelikin ihan kunnolla! Onneksi suhun ei sattunut sen suuremmin, ja matkaa päästiin jatkamaan pienistä muksahduksista huolimatta... meillä taitaakin olla kunnon kakkubileet! Huomasitko muuten yleisellä alueella Aidan tekemän "Metsiksen tähdenlennot" topickin? Seuraavalla kerralla suosittelen satulaa, ainakin kun lähdet maastoilemaan!
Kuva oli ihana lisä tarinaan! Väritys oli hieman haalea, olisiko se voinut johtua esim. skannauksesta? Kuuset ja punaiset rakennukset maisemassa tekivät kuvaan lämpimän ja kotoisan tunnelman.
Jostain syystä aijaa.com -sivustolle ladatut kuvat eivät näy foorumiviesteissä. Kannattaa sen sijaan laittaa ne Photobucketiin tai jonnekin muualle, myös viesteihin voi ladata kuvia yläreunan "add attachment" painikkeesta. Huomaan kuitenkin hoitotarinoiden yhteyteen laitetut kuvat viimeistään korjausvaiheessa, siirrän ne omaan Photobucketiini ja linkitän ne sitä kautta uudelleen. Piirrokset pääsevät myös Metsälammen piirrosgalleriaan.
Jälleen kerran virheetön tarina! En löytänyt paljoa edes lyöntivirheitä, vaikka tarina olikin iPadilla kirjoitettu - aika hyvä saavutus, pakko myöntää! Siitä ei tulisi yhtään mitään, jos mä yrittäisin sellaista suoritusta
19,80v€
|
|
|
Post by Alexandra on Mar 8, 2015 20:52:19 GMT 2
Night is now falling So ends this day The road is now calling And I must away Over hill and under trees Through lands where light never shone By silver streams that run down to the seaBilly Boydin ääni pauhasi kuulokkeissani ja Velli asteli tarmokkaasti eteenpäin kärryjen edessä, aina välillä nykäisten ohjia kärsimättömästi. Täysikuu oli nousemassa puidenlatvojen yläpuolelle ja tähdet tuikkivat pakkasessa. Olin lievästi kylmissäni istuessani kärryillä orin vetäessä minua eteenpäin, mutta tunnelma peittosi puutteet. Under clouds, beneath the stars Over snow one winter's morn I turn at last to paths that lead home And though where the road then takes me I cannot tell We came all this way But now comes the day To bid you farewell
Many places I have been Many sorrows I have seen But I don't regret Nor will I forget All who took the road with meMuistelin vanhoja hoitohevosiani Metsiksessä samalla, kun ajoin muistoniityn ohi, lähinnä kuitenkin Aatua ja Ippeä sekä ikiomaa vandaalishettistäni, Kingiä. Olinko ottanut yhdenkään niistä kanssa näin rennosti, kuin nyt otin Vellin? Ei, enpä tainnut. Aina oli stressiä onnistumisesta. Isommin, paremmin, nopeammin, vai miten Pekingin olympialaisten tunnuslause nyt menikään. Night is now falling So ends this day The road is now calling And I must away Over hill and under tree Through lands where never light has shoned By silver streams that run down to the seaVellin kanssa pystyin ottamaan rennosti. Ei suoriutumispaineita, sillä eihän ori olisi edes pystynyt tekemään kymmentä virheetöntä laukanvaihtoa joka toisella askeleella tai hyppäämään 160 senttistä esterataa puomiakaan hipaisematta. Sen sijaan se kyllä osasi ottaa asiat rennosti, tarjoamaan lämpimiä henkäyksiä kasvoille pakkasella ja haistamaan porkkanan viidentoista metrin säteellä. Vellin reaktioon pelottavan asian suhteen saattoi aina luottaa - viisi sekuntia tuijotusta, ja sitten asia jo unohtui. Paitsi jos kyseessä oli punainen postilaatikko. Ne ovat tosi pelottavia. To these memories I will hold With your blessing I will go To turn at last to paths that lead home And though where the road then takes me I cannot tellAivan liian pian oli aika kääntää kärryt Metsiksen pihaan. Velli höyrysi kevyesti tunnin lenkin jäljiltä ja imaisikin lämpimän melassiveden ennätysajassa sisäänsä kääriytyneenä tummanruskeaan fullneck-fleeceloimeensa. Vaihdoin muutaman sanan muiden tallilaisten kanssa ennenkuin lähdin kotia kohden. Että minä pidin maastoilusta. //Vähän erilaisempaa tarinaa tähän väliin. Et muuten huomannut, että edellisessä tarinassa suoritin toisen ekstratehtävän? Sinten kommentti
Olipa ihana tarina! Hieman poikkeuksellista luettavaa – hyvällä tavalla siis. Lainatut sanoitukset kappaleiden väleissä tekivät tarinaan omanlaisensa, rennon tunnelman. Vaikka tarinassa olikin välillä hieman haikea säväys, siihen mahtui myös ripaus huumoria joka nosti hymyn huulille. Onnistunut kokonaisuus!
Teksti oli pääasiassa virheetöntä, ja tarina oli kokonaisuudessaan siisti. Sillä tämä on lähetetty päiväkirjaan 8.3. ja kertoo maastoilusta ansaitset siitä myös maastomerkin, vaikka tapahtuman vaatima "maastoilua" otsikko puuttuikin. Tästä vielä linkki tapahtuman sivulle.
puidenlatvojen -> tämä on ihan oikein kirjoitettu (puunlatva on yhdyssana), mutta omaan suuhuni "puiden latvojen" olisi kuulostanut paremmalta kyseisessä virkkeessä.
16,50v€
|
|
|
Post by Alexandra on Apr 8, 2015 14:40:39 GMT 2
Juoksutusta ja irtohypytystä//sisältää ekstratehtävän "Hei Vellikkä, lähetkö töihin?" juttelin orille kun liu'utin sen karsinan oven auki. Velli puhalsi lämmintä ilmaa kasvoilleni ja alkoi haistella taskujani herkkujen toivossa. Naurahtaen työnsin sen turpaa hiukan kauemmas ja sidoin sen kiinni. Putsasin orin kaviot ja harjasin sen huolella ennen valjastusta. Olin sopinut orin omistajan, Nannan, kanssa irtohypyttäväni sitä. Ensin kumminkin verryttelisimme liinassa. Heitin juoksutusvyön Vellin selkään ja kiristin sen samalla, kun ori mutusti heiniään tyytyväisenä. Etsittyäni bootseja tuloksetta viitisen minuuttia, huikkasin ohi kulkevalle Sintelle: "Sinte, onks sul jossai ylimääräsii bootsei kokoo jättiläinen? Kun mun pitäs irtohypyttää Vellii ja sen ne omat on iha kakkaset." Sinte katosi jonnekin mietteliäänä mutisten jotain ja palasikin pian mustien bootsien kanssa. "Täs, kokeile näit. Emmä kyl tajuu mihin sä niit tarttet, sehän ei polje", Sinte puhui samalla kun mallailin bootseja orin jalkoihin. "Ne sopii", ilmoitin tyytyväisenä. "Ja tokaan kysymykseen, mä oon friikki suojaan jalkoja ja varsinki nuorella joka hyppää ekoi kertoi, ne ei täysin hallihte koipiaan välttämättä." Sinte nyökkäsi hyväksyen ja poistui toimistoonsa. Napautin liinat kiinni Vellin suitsiin ja talutin sen ulos, suunnaten askeleeni kohti maneesia. Pian ori juoksikin ympyrällä intoa puhkuen. Se näytti nauttivan ja annoinkin sen irrotella hiukan hetken kuluttua. Kesken pukkisarjaa maneesin ovi avautui ja Nanna pujahti sisään. "Joo sillähän ei näytä tota virtaa olevan yhtään", hän nauroi katsellessaan oria. Hymyilin vastaukseksi, sillä yritin samaan aikaan olla päästämättä Velliä irti sen puokkoillessa liinassa. Nanna kasasi maneesiin irtohypytyskujan, jossa oli ristikko, kaksi pystyä ja lopuksi okseri. Hänen avullaan riisuin Velliltä juoksutusvyön ja nappasin liinan irti, ohjat olin irrottanut jo tallissa. Pian ori pääsikin ensimmäistä kertaa kujaan. Hiukan epävarmaltahan meno näytti, mutta tekniikka oli ihan kiva ja kun esteet nostettiin vähän isommiksi, Velli avasi takaakin paremmin. Emme halunneet väsyttää oria Nannan kanssa liikaa, joten lopetimme jo siinä vaiheessa, kun esteet olivat kahdeksankymmentä senttiä korkeita. Kävin Vellin kanssa kävelemässä kentällä. Ori puhalteli tyytyväisenä ja esitti hienointa käyntiään ohi kulkeville tammoille. Pian suuntasimmekin jo takaisin talliin jalkojen hoitoon. "Hemmetti Velli, oot sä ennenkin pesarilla ollu! Käyttäydy! Oikeesti, lopeta kuopimine. Joojoo etsä ny sinne pääse", komensin leikkisää oria joka olisi halunnut kerjätä, flirttailla tammoille ja välttää jalkojen pesun. Kaikki kolme yhtäaikaa. Ei ollut helppoa, vaikka Nanna auttoikin. Puolen tunnin kuluttua olimme saaneet orin jalat puhtaaksi, mutta kastuneet samalla itse. Talutin orin karsinaan syömään ja lähdin kotia kohti. Sinten kommentti
Vellillä riittää kyllä virtaa kuin varsalla! Aina se on menossa, tekemässä ja touhuamassa ensimmäisten joukossa. Eikä hoitajat todellakaan säästy jekuilta joilla se jaksaa ihastuttaa ja vihastuttaa päivästä toiseen Kiva että juoksutitte oria yhdessä, se on oikein mainiota treeniä aktiiviselle Vellille.
Virheetön pikkutarina ja ekstratehtävän suoritus. Lyhyys miinusti hieman virtuaalieuroista, mutta kaikki tarpeellinen tuli hyvin ilmi ja tarina oli oikein mukavaa pikkuluettavaa. Kuvailit hyvin Vellin jekkuilua pesuboksissa!
13,70v€ + ekstra
|
|