Post by aria on Jul 12, 2016 20:54:20 GMT 2
Estemerkin suoritus, Aria ja Ruu
1. Haastavinta oli ratsastaa Ruu suoraan siniseltä ristikolta vihreälle okserille, etenkin kun okserin jälkeen piti vaihtaa laukka; muutaman kerran kävi niin, että ratsastin Ruun hieman vinosti esteelle ja aloin vaihtamaan laukkaa samalla kun suoristin ponia esteen jälkeen. En tajunnut siinä vaiheessa, että laukanvaihto ei onnistuisi kovin hyvin vänkyrällä ponilla - onneksi katselemassa ollut Loci opasti minua asiassa, ja onnistuin korjaamaan virheeni.
2. Laukanvaihdot sujuivat pääsääntöisesti hyvin (lukuunottamatta alun kömmähdystä). Tajusin idean nopeasti ja painon siirtelemiset ynnä muut avut tulivat melko luonnostaan *salaa hieman ylpeä itsestään*.
3. Minun pitää oppia keskittymään kaikkeen yhtä aikaa ja nähdä suoritus laajempana kokonaisuutena. Välillä ajatus meinaa katketa, kun esimerkiksi pyrin vaihtamaan laukan sekä istumaan samalla tasapanoisesti, ja sitten seuraava este tuleekin jo vastaan. Eiköhän tämä kuitenkin korjaannu ajan ja kokemuksen kanssa
4. Piti keskittyä kunnolla ja suunnata katse heti sinisen ristikon jälkeen vihreälle okserille, jotta Ruu tulisi suoraan esteelle ja myös laskeutuisi suoraan.
5. Kaikesta huolimatta opin kuitenkin näkemään enemmän sitä kokonaisuutta. Olen vaihdellut laukkaa yleensä vain "pakon edessä" aiemmissa ratatreeneissä, mutta nyt kun sitä joutui tekemään paljon enemmän, sai uudenlaista tuntumaa siihenkin.
6. Esteet voi tietenkin hypätä yksinkertaisesti vain vaihtamalla suuntaa, mutta kai ne voisi hypätä vaikka tässä järjestyksessä: sininen ristikko - vihreä okseri - keltainen pystyeste (käännös vasempaan ristikolle) - punainen ristikko. En kyllä tiedä olisiko siinä mitään järkeä.
Sinisen ristikon ja vihreän okserin välinen linja on kyllä todella kinkkinen, ja vaatii ratsastajalta rauhallisuutta. Laukan täytyy myös olla melko lyhyttä, jotta lähestymisestä saisi mahdollisimman suoran. On tosi tärkeää että on rauhallinen ja keskittyy tekemään vain yhden asian kerrallaan! Jos yrittää yhtä aikaa montaa eri asiaa, hevonenkin putoaa kärryiltä!
Tosi hyvää pohdintaa ja hienosti suoritettu estemerkki
Terkuin Sinte