|
Post by Tepa on Feb 23, 2015 15:49:03 GMT 2
Irtojuoksutusta (ekstratehtävä)
”Näin laulain työtäs tee...” hyräilin harjatessani reippain vedoin Myyn paksua talvikarvaa. Poni näytti aavistuksen hullunkuriselta ollessaan paksun karvansa peitossa. Olin puunaillut ponia jo jonkin aikaa, eikä siitä enää varmastikaan löytynyt yhtäkään likaista kohtaa. Myy pärski selvästi tyytyväisenä. Olin jo aiemmin tallilla tavannut kaksi muuta hoitajaa, Alexandran ja Viljan, joista jälkimmäinen oli lupautunut tulemaan kanssani irtojuoksuttamaan Myytä. Molemmat vaikuttivat mukavilta tytöiltä, ja olin jopa innostunut sanomaan heille enemmän kuin pari sanaa. Myy alkoi kyllästymään olemaan paikoillaan, joten hain sille nivelkuolaimilla varustetut suitset, jotka nakkasin ponin päähän. ”Kyllä sä tollaselle pikkuponille pärjäisit iha riimullakin juoksuttaessa”, talliin ilmestynyt Vilja virnisti. ”Vaikka ei sillä, Myy osaa olla halutessaan yllättävän vahva.” ”Haha, kato ny mua, luuletko että pärjäisin edes tälläselle itikalle?” naurahdin päätäni pudistellen. ”Mun voimat ei oo koskaan riittäny oikeen mihkään, vaikka tahdonvoimaa onkin fyysisen edestä.” Kiinnitin remmit mustista suitsista ja katselin tyytyväisenä korvat höröllä olevaa ponia. ”On se söpö.” Vilja lainasi ystävällisesti juoksutusraippaa sekä liinaa minulle, itse kun en sellaisia vielä omistanut. Turvallisuussyistä pistin kypärän päähän, shetlanninponeista kun ei oikein koskaan tiedä. Kiinnitin liinan kuolainrenkaaseen ja lähdin reippain askelin taluttamaan pikkuponia tallista ulos, samalla pistäen ratsastushanskoja käteeni. Aurinko häikäisi silmiini, mikä ei sinänsä haitannut yhtään, olihan kyseinen taivaankappale ollut piilossa jo riittävän pitkään. Vilja käveli reippaasti edellä näyttäen tietä maneesille. Ruunikko shetlanninponi ravasi leppoisasti ympyrää. Liina pysyi löysällä Myyn köpötellessä kiltisti ympärilläni. ”Pistä siihen nyt vähän vauhtia, toi näyttää hölkkäävältä virtahevolta”, Vilja tokaisi. Naurahdin vertauskuvalle ja napautin juoksutusraippaa maahan. Myy vinkaisi ja heitti pienen pukin nostaen samalla laukan. ”Voi miten suloinen laukka, tollasta pientä piiperrystä”, ihailin katsellessani ruunikon ponin laukkaamista. Tamma rallitteli ympyrällä aina välillä vinkuen ja pukitellen. Ei näylle voinut olla hymyilemättä, niin suloiselta se näytti. ”Joko päästetään piru irti?” Vilja yllytti kärsimättömänä. ”Haluun nähdä ton palleron painelemassa maneesia ympäri.” Nyökkäsin vastaukseksi ja pyysin Myyn käyntiin ja sitä kautta pysähdyksiin. Irrotin liinan ja kävelin hieman kauemmaksi. Poni tuijotti ihmeissään meitä molempia. ”Kohta lähtee”, hymyilin. Samassa tamma tajusi olevansa vapaa ja olin hetken aikaa varma siitä, että ponilla oli neljän sijasta kymmenen jalkaa. Takapää nousi, vinkumista kuului ja voisin vannoa, että sillä vauhdilla olisi pysynyt isommankin hevosen perässä. Hetken aikaa Myy jaksoi irrotella – oikein kunnolla vieläpä – kunnes se pysähtyi maneesin nurkkaan pärskähtäen kunnolla. Jonkin aikaa ponia juoksutettuamme pysäytin Myyn vauhdin ja kävelin reippaasti sen luo. ”Eiköhän tää riitä”, sanoin yrittäessäni napata ponin suitsista kiinni. Niin, siis yrittäessäni. Tamma päästi korkean vinkaisun ja poistui paikalta reippaassa tahdissa pukkeja heitellen maneesin toiseen päähän. Jälleen kerran jäin hölmön näköisenä seisomaan paikoilleni. ”Oho”, Vilja naurahti. ”Ei ollukkaan niin helppoo.” Pudistin päätäni. ”Tätä tää on kun ottaa shetlanninponin hoidokiks.” Toisella yrittämällä Myy antoi kiinni, näyttäen itseensä niin tyytyväiseltä. Laitoin liinan kiinni ja käänsin ponin ympyrälle loppuverryttelyiksi. Myy tepasteli tyytyväisenä vierelläni pihalla. Vilja oli kiiruhtanut jo talliin aiemmin, kun olin jäänyt Myytä vielä taluttelemaan maneesiin. Köpöttelimme vielä ylimääräisen kierroksen pihalla, ihan vaan koska oli niin ihana ilma. Poni tuntui tyytyväiseltä päästyään purkamaan energiaa. Jonkin aikaa pyörittyämme vein Myyn takaisin talliin käytävälle, jossa sen olin valmiiksi pistänytkin. ”Hieno poni”, hymähdin ja rapsutin shetlanninponin tuuheaa karvaa harjan alta. Tamma seisoi kiltisti paikoillaan loppuhoitojen ajan. Kello ei ollut vielä paljoakaan, joten Myy kerkeäisi vielä hyvinkin pihalle nauttimaan auringonpaisteesta ja kevään äänistä. Sinten kommentti
Irtojuoksutus on hauskaa puuhaa! Hevosten silmissä loistaa riemu kun ne tajuavat olevansa ihan vapaana. Joskus on hyvä liikuttaa hevosia hieman vapaammin: samalla voi tietysti kokeilla erilaisia hevosmiestaitoharjoituksia. Myy on varmasti tosi vaikea saada kiinni sen jälkeen kun sen on kerran päästänyt vapaaksi!
Siisti ja virheetön tarina tavallisesta tallipäivästä. Kiva että otat myös muita tallilaisia mukaan tarinoihisi! Se lisää aina Metsälammen yhteisöllisyyttä. En löytänyt korjattavia virheitä!
17,50v€
|
|
|
Post by Tepa on Mar 3, 2015 16:51:40 GMT 2
Jos sitä selkään uskaltaisi...
Ilma oli muuttunut ihanasta, aurinkoisesta kevätsäästä synkkään ja sateiseen maisemaan. Mieleen tuli pikemminkin hyinen lokakuu, ei niinkään maaliskuu. Mielessäni kuvittelin päivän aurinkoiseksi, pihalla oli jo kuivaa ja tallilla pärjäsi pelkällä hupparilla. Havahduttuani toiveajattelusta jouduin kuitenkin kohtaamaan karun todellisuuden: ilma oli aivan kamala. Onneksi vietin sentään vapaapäivää – tosin omatoimista sellaista – koulusta, joten se hieman piristi mieltäni. Avasin päätallin oven ja pujahdin sisään vetäen oven perässäni kiinni. Olin vähällä hypätä ilmaan säikähdyksestä kääntyessäni ympäri. Takanani seisoi tumma ahaltekkeori loimi päällä, näyttäen vähintään yhtä säikähtäneeltä kuin minä. - MARA! kiukkuinen ääni kuului kauempaa tallista. Samalla hetkellä vaaleahiuksinen nuori nainen käveli reippain askelin meitä kohti. - Hyvä ettei pihalle asti ehtinyt, nainen sanoi. - Me ei ollakaan ennen taidettu tavata, mä oon Aida. - Joo, mä oon vielä aika uus kasvo täällä, Tepa, hymyilin. - Tääkö on Mara? - Jep, oikee harmaiden hiusten kasvattaja. Nytkin se vaan päätti lähtee kesken loimenlaiton. Virnistin ja päästin Aidan jatkamaan touhujaan Maran kanssa. Itse painelin takaisin ulos saalistamaan Myytä. Tamma tuntui olevan yllättävän hyvällä tuulella, se ei yrittänytkään riepotella pitkin pihaa ja antoi tarhassa heti kiinni. Talutin ponin pihattotalliin ja käänsin karsinaan. ”Jaaha, uskaltautuisinko sulla jo tänään ratsastaan?” pohdin itsekseni rapsuttaessani Myytä paksun harjan alta. Poni näytti väsyneeltä, sen silmät olivat puoliksi kiinni ja alahuuli lörppyi. Vaikka toisaalta, ei noihin poneihin voi oikeen koskaan luottaa, ties minkälainen ruutipommi sieltä vielä paljastuu. Harjasin Myytä harvinaisen pitkään, vaikka ponista ei likaa paljoa irronnutkaan. Tamma tuntui nauttivan pitkästä käsittelystä ihan yhtä paljon kuin minä itsekin. Oli pitkästä aikaa mukavaa vaan olla ja viettää aikaa tallilla, yleensä kun olen tottunut jatkuvaan kiireeseen. Kerrankin oli aikaa vain ajatella, vaikka olinkin surkea ajattelemaan. Ei ollut oikeen mun juttu. ”Etköhän sä nyt oo jo riittävän puhdas”, totesin lopulta katsellessani tyytyväisenä lopputulosta. Nappasin mustan yleissatulan käsiini ja nostin sen varovasti Myyn selkään. Poni havahtui horroksestaan ja näytti parit äksymmät ilmeet laittaessani satulavyötä kiinni. ”Sitten viä suitset päähän ja sä oot ready”, mutisin houkutellessani shetlanninponin suuta auki. Viheltelin avatessani maneesin ovea. Maneesi oli kuitenkin täysin tyhjä, kuten vähän arvelinkin. En ollut tänään törmännyt tallilla muihin kuin Aidaan. Kello oli vasta hieman yli yhdeksän, joten ihmekös tuo. Itselläni oli tapana herätä ylivirkeänä aamulla seitsemältä, mikä oli omasta mielestäni toisaalta hyvä asia: näin päivä ei menisi täysin hukkaan. Kiristin vielä parilla reiällä satulavyötä ja hyppäsin sitten Myyn selkään. ”Voi jestas miten pieni sä oot.” Vaikka mitä varaa itselläni oli sanoa, kun olin ihan samanlainen tappi. Tamma lähti kävelemään reipasta tahtia pitkin maneesia. Alussa ollut rauhallinen poni oli tiessään lähtiessäni ravaamaan. Myy kipitti hirveää vauhtia ja oli yllättävän vaikeaa saada pidätteet läpi niinkin pienestä ponista. Tein paljon ympyröitä ja siirtymisiä, vaikkakin siirtymiset olivat todella hätäisiä Myyn halutessa painella vain lujaa eteenpäin. Jatkoin sitkeästi ravista käyntiin siirtymisiä, tapanani kun ei ollut luovuttaa. Hoin päässäni lähinnä ajatusta ”pidätä, hellitä, pidätä, nyt ne vatsalihakset kuriin”. Niin joo, vatsalihakset, kyllä ne sieltä jostain löytyivät. Ainakin ilmoittivat olemassaolostaan parinkymmenen minuutin ratsastuksen jälkeen. Taputin Myytä kaulalle saatuani muutamat hyvät siirtymiset. Olikin yllättävän vaikeaa saada poni rehellisesti avuille, mutta niin kai se kova työ lopulta palkitaan. Muutaman kävelykierroksen jälkeen valmistelin ponia laukannostoon. Myy tuntui jo tietävän, mistä oli kyse: tamma rupesi steppailemaan ja hyppimään paikoillaan. ”Odotas nyt mun käskyä, jooko”, hymähdin ja teetätinkin ponille vielä tehtävää ennen nostoa. Muutamat voltit, pysähdykset ja peruutukset saivat ratsun allani rauhoittumaan vähäsen. Muutamien puolipidätteiden jälkeen annoin Myylle laukka-avut, ja voi että sitä riemun määrää. Poni heitti parit ilopukit ja sen jälkeen laukkasi reippain askelin ympäri maneesia pärskien tyytyväisenä. Loppuraveissa koitin saada aikaiseksi molemmille mukavaa, leppoisaa ravia. Poni rupesikin jo vähän rentoutumaan loppua kohden, ja olin välillä tuntevani selkälihasten aktivoituvan allani. Toiveajattelua, luulisin, mutta enhän toisaalta ollut mitään huipputason kouluratsua halunnutkaan hoitsukseni. Itselleni riitti mukavat hetket tälläisen karvakasan kanssa. Siirsin Myyn käyntiin ja taputin ponia kaulalle. Hyvin se oli hommansa hoitanut ja lopulta ollut jopa miellyttävä ratsastaa. Arvioni mukaan aikaa oli kulunut tunnin verran, joten ihan mukavan liikunnan poni sai. Käänsin Myyn takaisin karsinaansa ja taputin ponia kaulalle. Kurkkasin nopeasti puhelintani, jonka kello näytti jonkin verran yli kymmentä. Tässähän olisi vielä vaikka kuinka paljon aikaa. Riisuin rauhassa tammalta varusteet pois ja tein pitkät loppuhoidot. Myy ei näyttänyt yhtään väsähtäneeltä, vaan pikemminkin se olisi ollut valmiina menemään toisenkin tunnin. ”Ooksä joku ikiliikkuja?” kysyin ponilta, vaikka tiesin, ettei vastausta tule. Tein loppuhoidot yhtä rauhassa kuin alussakin. Voi, miten ihanaa olikin, kun ei ollut kiire mihinkään. Sinten kommentti
Voi hitsi sentään, olin justiinsa kirjoittanut tämän tarinan kommentin loppuun ja merkitsemässä tienattuja virtuaalieuroja, kun sivu päätti ponnahtaa taaksepäin ja koko kommentti katosi sille tielle. ÄRH! No, uusintayritys:
Ah, vapaapäivän kruunaakin ihanasti rauhallinen tallipäivä oman hoitajan kanssa! Sovitte Myyn kanssa yhteen kuin paita ja peppu, ihanaa että aloit ponin hoitajaksi! Myylle onkin tosi hankala löytää sopivia ratsastajia sen säpäkän luonteen vuoksi: aivan aloittelijoita sen selkään ei oikein voi päästää. Osallistu ihmeessä kisoihin ja valmennuksiin Myyn kanssa, kyllä tässä tammassa on siihen ainesta!
Pääosin virheetön tarina, jota oli mukava lukea. Kiinnitä kuitenkin huomiota pilkkujen käyttöön: tarinasta löytyi useita ylimääräisiä pilkkuja, joita ei olisi tar* niihin kohtiin ollenkaan. Puheessa pilkun kohdalla pidetään yleensä pieni tauko.
17,00v€
|
|
|
Post by Tepa on Mar 4, 2015 12:09:34 GMT 2
Maastoiluviikko
Myy käveli reippain askelin allani pysyäkseen huomattavasti suuremman hevosen tahdissa. ”Pysytteks te viä perässä?” Alex kysyi kääntyessään Vellin satulassa meitä kohti. Nyökytin reippaasti päätäni. ”Ei ainakaan vielä ongelmia.” Olimme päättäneet lähteä maastoilemaan, maneesissa kun pyörivät tunnit ja olihan tällä viikolla maastoiluviikko. En tuntenut seutuja vielä kovinkaan hyvin, mitä nyt pari kertaa olin lenkkeilemässä käynyt, joten Alexin seura oli enemmän kuin tervetullutta. Myy pysyi Vellin vauhdissa yllättävän hyvin, välillä jouduimme ottamaan pari raviaskelta, mutta muuten sujui moitteetta. ”Tää lampi edessä on siis metsälampi, lähetään vaik alkuun meneen tota harjunlenkkii ja sieltä päästään mettään päin”, Alex ehdotti. Tämä sopi enemmän kuin hyvin, joten siirsimme hevoset (niin no, hevosen ja ponin) raviin. Tien pohja oli yllättävän hyvä, joten siinä pystyi menemään hyvin reippaampaakin askellajia. Myy kipitti reipasta tahtia Vellin perässä, hevonen puolestaan joutui menemään tavallista hiljempaa. Hyvin me perässä pysyttiin, poni näytteli välillä jopa yllättävän pitkää ja lennokasta askeltaan innostuessaan. Käännyimme pian Pirunpolulle, jonka kohdalla siirsimme ratsut käyntiin. - Toihan pysyy yllättävän hyvin meidän vauhdissa, Alex tokaisi nyökäyttäen samalla päätänsä allani kävelevää Myytä kohti. - Joo kyl tää näköjään tahtoessaan ihan reippaastikin menee, hymyilin. - Tääl on muuten tosi kivat maastot! - Niin on, ja laajat. Otetaan kohta laukkaa kun päästään tän polun päähän, tyttö hymyili takaisin. Hevoset pärskivät tyytyväisinä rämpiessään polkua eteenpäin. Maasto oli ihanan rauhallinen, lähes äänetön, vain kevyt kavioiden kopse kuului. Huokaisin syvään hengittäessäni raitista ilmaa. ”Ihanaa.” ”Täs on kans ihan hyvä pohja”, Alex sanoi tarkastellessaan tien kuntoa. ”Laukataanko?” hän jatkoi. Nyökkäsin innoissani. Myy selvästi tiesi, mistä oli kyse, sillä poni alkoi pomppimaan paikoillaan hermostuneena. Otin ohjat paremmin käteeni ja valmistelin nostoa. Edessämme oleva Velli nosti rauhallisen laukan, josta shetlanninponi sitten innostuikin ihan tosissaan. Tamma päästi hörähdyksen, tai pikemminkin jonkin sortin matalan äännähdyksen, ja samalla hetkellä pinkaisi reippaaseen laukkaan. Okei, ehkä ”reippaaseen” oli liian lievä ilmaisu, poni painoi pää viidentenä jalkana tavoittaen suurta Velliä askel askeleelta. Ratsastajalla ei siinä kohtaa enää ollut sanomista vastaan, eikä mulla kyllä olisi ollutkaan. Nautin vauhdin hurmasta, en edes muistanut, koska olisin tälläisestä päässyt nauttimaan. ”Lisää vauhtia vaan, tää pysyykin perässä!” huusin Alexille, joka painoi pohkeensa reippaammin kiinni Vellin kylkiin. Hidastettuamme vauhdin käyntiin Myy pärskähti kuuluvasti. Taputin ponia tyytyväisenä kaulalle ja hymyilin leveästi. ”Just tällästä mä oonkin kaivannu.” Vellikin vaikutti tyytyväiseltä päästyään laukkaamaan kunnolla. Jatkoimme reippaassa ravissa käännyttyämme tiellä takaisin tallia kohti. Myy oli innoissaan ja heittikin parit ilopukit matkan varrella. Välillä sain tuntea muutaman rajummankin takapään noston. Näissä ponin tavoitteena oli selkeästi ratsastajan pudotus. Tässä tamma ei kuitenkaan onnistunut, itseäni lähinnä nauratti kyseiset yritykset. Otimme vielä pari laukkapätkää, tällä kertaa hieman rauhallisempina, jonka jälkeen hevoset saivat ravata omaa tahtiaan. Vellin ”oma tahti” oli suht rauhallinen, Myy sen sijaan olisi mielellään painellut lujempaakin. Ravi oli kuitenkin letkeää ja rentoa, joten pystyin itsekin rentoutumaan selässä ja antamaan tammalle vähän pidempää ohjaa. Se olikin sitten virhe, seuraavassa hetkessä poni päätti yllättää ja pisti jarrut pohjaan. Käsijarru päälle vaan ja ratsastaja alas selästä. Siinä ei mulla ollut kauheasti sanottavaa, olin jostain kumman syystä mennyt luottamaan siihen, että Myy ravaisi kiltisti Vellin perässä. Poni jäi tuijottamaan suoraan silmiini maatessani selälläni loskaisessa maassa. Tunsin, kuinka maan märkyys alkoi tarttumaan takkini selkämykseen ja rupesi tunkeutumaan iholleni. Se saikin muhun sitten vauhtia ja ponkaisin äkkiä ylös märkyyden multihuipentumasta. Myy seisoi rauhallisena paikoillaan ja katseli silmiini korvat hörössä. Jos se olisi osannut, se olisi varmasti nauranut ratsastajalleen. ”Ei kai sattunu?” Alex kysyi hieman kauempaa. Tytöltä oli kestänyt hetken tajuta, että oltiin jääty vähän jälkeen. ”Ei, ei”, mutisin hypätessäni takaisin satulaan. Palatessamme tallille huomasin ensimmäisenä australianpaimenkoiran juoksevan riimu suussaan ympäri tallin pihaa. ”ARTTU nyt jumal....!” kuului hieman kauempaa. Samassa blondeilla hiuksilla varustettu nainen juoksi pää punaisena kohti koiraa. ”Tänne nyt, samantien!!” kuului ärhäkkä huuto. Arttu vähät välitti käskyistä, vaan hyppelehti sinne tänne riepotellen samalla riimua mihin sattuu. - Toi on muuten Destiny, Alex sanoi osoittaen naista. - Ollu tallin vakiokasvo jo pidemmän aikaa. Nyökkäsin. - Ja toi taitaa sit vai olla Arttu, toi koira? kysäisin. Arttu näytti haluavan leikkiä hippaa Desin kanssa, mutta nainen ei tästä ollut yhtä innoissaan. - Joo, se on vähän tollanen... no, tollanen, Alex hymähti. Myy kuopaisi maata kaviollaan, yrittäen ilmeisesti sanoa haluavansa jo talliin. Pahoittelut heti toisesta tarinasta vaikket edellistäkään oo lukenut, mulla vaan näitä tarinoita on muutama kirjotettuna varastoon jo.. Sinten kommentti
Metsistä on aina kehuttu sen upeista maastoista: Viitaniemen alue on tosiaan aivan loistavaa maastoilutarkoitukseen. Eikä ihmekään, että hevosihmiset ovat löytäneet tiensä tänne! Myyllä riittikin virtaa, enkä olisi ollenkaan ihmetellyt vaikka se olisikin päihittänyt Vellin laukkavauhdissa, pippurinen kun on!
Jälleen kerran virheetön tarina Mua melkein harmittaa, kun en saa mitään korjattavaa! Kuvailet elävästi ja teksti on siistiä, tarinaan on helppo päästä mukaan jo alussa.
Tarinoita saa toki aina lähettää, vaikken olisikaan ehtinyt vastata edellisiin. Tällöin tarina kuitenkin siirtyy ylöspäin päiväkirjalistassa ja on vaarana, etten huomaakaan vanhempia tarinoita kun korjailen niitä aikajärjestyksessä. Kannattaa aina varmuuden vuoksi ilmoittaa että on lähettänyt päiväkirjaan useamman tarinan
16,80v€
|
|
|
Post by Tepa on Mar 14, 2015 10:02:30 GMT 2
Kärryttelemässä
Raviponin homma oli ilmeisesti tuttu juttu Myylle. Tamma pärski tyytyväisenä ravatessaan sulanutta tietä eteenpäin. Viimeiset viikot olivat olleet yhtä masennuksen aikakautta ilman ollessa synkkä ja harmaa. Nyt ilma oli pitkästä aikaa kiva: aurinko paistoi ja taivas oli kirkas. Sen kunniaksi olin päättänyt tehdä jotain ponille mukavaa hommaa, vaikka suoraan sanoen en tiennyt pätkän vertaa kärryillä menosta. Luojan kiitos Sinte oli auttanut pistämään Myyn kuntoon tallilla, tai olisin ollut aivan hukassa. Kärrytkin olisivat löytyneet varmaan jostain tamman pään lähettyviltä. Olin kuullut, että Kaarrossateella oli ravirata, joten siirsin Myyn käyntiin ja ohjasin tamman tallin pihaan. Muutama utelias hevonen hörähti shetlanninponille tervehdykseksi ja kohteliaana hevosena Myy päästi matalan tervehdyksen takaisin. Tamman korvat pomppasivat töttörölle sen huomatessa raviradan. ”Jaaha, taitaa tääkin olla sulle tuttu paikka”, hymähdin ja ohjasin ponin radalle. Kävelimme hetken aikaa tutkiessani radan pohjaa, jonka lopulta totesin hyväksi. Voi sitä pienen ponin riemun määrää, kun se sai luvan lähteä ravaamaan. En edes tiennyt Myyn osaavan ravata niin lujaa vauhtia, se tosiaan pisti radalla parastaan. En myöskään tiennyt miten päin kärryillä piti olla ja miti piti tehdä, mutta ilmeisesti ihan kaikki ei mennyt päin prinkkalaa kun kyydissä pysyttiin. Uppouduin vauhtin huumaan. Jos en ennen ollut tiennyt, miltä tuntuu ”elää hetkessä”, nyt taisin tietää. Jollain tapaa se tunne jonka kärryjä vetävä poni sai aikaan, oli jotain uskomattoman ainutlaatuista. Kavioiden kevyt kosketus maahan kantautui tuulen mukana korviin ja kyseinen tuuli vinkui korkeana äänenä välillä korvissa. Sen suurempia ääniä ei kuulunut, paitsi jonkin aikaa ravattuamme ponin raskaammaksi muuttunut hengitys. Myyllä oli kunto yllättävän hyvä, jos vertaa useimpiin shetlanninponeihin, jotka näyttävät lähinnä ylipaksuilta hot dogeilta. Tosin hyvään kuntoon oli varmasti looginen syykin: poni teki paljon hommia tunneilla heitellessään ratsastajia selästä rutiininomaisesti ja ottaessaan paljon laukkaspurtteja. Myös takapään lihakset tamma piti itse kunnossa heittelemällä perää ylös ahkerasti ratsastajien lentäessä komeassa kaaressa maahan. Hölkkäilimme takaisin kohti Metsälampea. Myy pärski tyytyväisenä köpötellessään tietä pitkin rauhallista tahtia minun istuessa jo hieman rentoutuneempana kärryillä. Kärryttely oli yllättänyt positiivisesti ja ollut loppujen lopuksi oikein mukava kokemus sekä loistavaa vaihtelua ratsastukseen. ”Täytyy joskus toistekin käydä”, sanoin ponille joka siirtyi käyntiin pyynnöstäni. Pian Metsälammen kotoinen maisema alkoi erottumaan puiden lomasta. Ohjasin Myyn tallin pihaan, jossa huomasin muutaman tytön hevosten selässä. Tunnistin tytöt Destinyksi, Antsuksi ja Minkiksi. - Moi! huikkasin lähestyessämme ratsukkoja. - Ai moi, sä olitkin kärryttelemässä, Minkki hymyili. - Mekin ollaan just lähössä maastoon. - Kun on niin kiva ilmakin, Antsu lisäsi ja taputti allaan olevan ratsuponitamman kaulaa. Nyökkäsin vastaukseksi ja ohjasin Myyn tallin ovien eteen, jossa nousin pois kärryiltä ja vein ponin loppuhoidoille. Myy seisoi kiltisti käytävällä ja lepuutti takajalkaansa ottaessani siltä vermeitä pois. ”Miten nää ny oikeen aukee...” mutisin katsoessani sekametelisoppaa. - Tarviitko apua? ystävällinen naisääni kantautui korviini. Käännyin ympäri ja näin hieman hymyilevän Sinten. - Joo, kiitti, hymyilin takaisin ja kuuntelin tarkkaan Sinten kertoessa, kuinka mahdottomilta näyttävät solmut avataan. Sekin oli yllättävän helppoa, joten ehkä ensi kerralla itsekin osaisin. - Kiitos vielä! huikkasin naiselle tämän lähtiessä jakamaan päiväheiniä tarhoihin. Myy oli havahtunut horroksestaan ja rupesi kuopimaan kaviollaan maata sen merkiksi, että kohta pitäisi päästä ruokailemaan. ”Odota hetki vielä”, sanoin ponille rapsuttaessani sitä paksun harjan alta. ”Kyllä sä kohta pääset.” Sinten kommentti
Pahoittelut kommentin viivästymisestä, mulla on ollut kiireitä enkä ole ehtinyt vastaamaan tarinoihin ajatuksen kanssa.
Olipa kiva idea lähteä Myyn kanssa raviradalle! Se on varmasti kuin toinen poni, ihan eri elementissä kuin koulutunneilla. Tämä olikin hieman poikkeuksellinen hoitokerta, varmasti mukavaa vaihtelua molemmille! Kuvailit hyvin uuden lajin kokeilua ja omia fiiliksiäsi raviradalla. Ehkä löysit oven ihan uuteen maailmaan?
Juuri sopivan pituinen, virheetön tarina josta mulle ei jäänyt korjattavaa. Kaipasin hieman lisää kuvailua ja yksityiskohtaisempaa kerrontaa esimerkiksi raviradalta. Oli mukavaa vaihtelua lukea ihan uudesta lajista – tällaisia tarinoita ei pääse yleensä lukemaan Metsälammella.
17,20v€
|
|
|
Post by Tepa on Mar 22, 2015 17:27:17 GMT 2
|
|
|
Post by Tepa on Apr 4, 2015 13:24:15 GMT 2
Rentoa ratsastelua (ainakin melkein) + ekstratehtävän suoritus samalla
Kuuma kahvi lämmitti mukavasti kurkussa hörppiessäni sitä. Istuskelin rauhassa sohvalla miettien samalla päivän tehtäviä. Myyn liikutus, se olisi selvä, mutta ideat olivat täysin lopussa. En tiennyt yhtään mitä tehdä ponin kanssa. ”Mitäs ajattelit tänään tehdä?” vierelleni ilmestynyt Minja kysyi. Kohautin olkapäitäni. ”Jotain pitäis keksiä mutten tiedä oikeen mitä.” Minja hymähti ja sanoi vain hoitavansa Ellun tänään. Nyökkäsin vastaukseksi ja lähdin hakemaan Myytä, Minja kun haki Ellun samalla sisälle. Pyörittelin riimunnarua käsissäni huhuillessani shetlanninponia tarhan portilta. Myy nuokkui keskellä tarhaa ja havahtui kuultuaan ääniä. Poni nosti korvat kiinnostuneena ylös ja hörähti matalasti lähtien samalla kävelemään minua kohti. Sydämeni taisi jättää yhden lyönnin välistä. ”Kuuliksää se höris mulle!” huokaisin Minjalle, joka avasi porttia Ellu mukanaan. Taputin Myyn kaulaa ja pistin riimunnarun kiinni. ”Hyvä tyttö”, hymyilin. Käänsin ponin tarhan ulkopuolelle ja pistin portin huolellisesti kiinni. Janni näytti siltä, että se olisi valmis tulemaan läpi tarhasta tänään. En kyllä yhtään ihmettelisi vaikka se päättäisikin karata, sellainen kahlekuningas kun oli. Tarkistin portin vielä kertaalleen, jonka jälkeen lähdin kävelemään Myy mukanani tallia kohti. Matkalla kurkkasin kännykkäni kelloon, joka näytti puolta kuutta. Auringonlasku sai puiden latvat näyttämään kauniilta, sellaisilta oranssihtavan kultaisilta. Huokaisin syvään vetäen keuhkoihini raitista ulkoilmaa – juuri tälläinen kevään pitäisi aina olla. Tammasta lähti hirveän paljon karvaa, joten otin tehtäväkseni hoitaa ponin kunnolla. Pyörittelin reippain vedoin kumisualla koittaen saada mahdollisimman paljon karvaa pois. Paljon sitä myös lähti, tallin käytävälla suorastaan seilasi tuhansittain pieniä karvoja. Vartin verran jaksoin pyöritellä ponia ympäri ämpäri pudotellen karvoja mihin sattuu, jonka jälkeen lopetin. Huokaisin syvään ja hieroin kättäni, joka oli puutunut uurastamisesta. En vieläkään ollut päättänyt mitä tekisin, joten ajan kuluksi tein Myylle letin etuharjaan. Letti ei oikein onnistunut kuten odotin, sillä se muistutti pikemminkin luuhistunutta yksisarvisen sarvea. Mutta kai se ajatus oli tärkein, eikö? Pujotin kuolaimet Myyn suuhun ja vedin niskahihnan ponin korvien taakse. Minja oli kerennyt jo lähtemään eikä Sinte ollut vielä hakemassa hevosia sisälle, joten olimme ponin kanssa kahdestaan. Tallissa vallitseva hiljaisuus ja rauha tuntui tunkeutuvan syvälle pääni sisälle. Huokaisin syvään ja taputin Myyn paksua kaulaa. Poni tuntui yhtä rauhalliselta kuin minäkin, äänetön ympäristö teki vaikutuksen ilmeisesti tammaankin. Pitkän mietinnän jälkeen päädyin tänään hömpöttelemään ilman satulaa, ei ollut oikein kunnon treenifiilis. Pääsin suht ketterästi hyppäämään ponin selkään, jonka jälkeen painoin pohkeeni hellästi Myyn kylkiin ja ohjasin sen oikeaan kierrokseen. Ulkona tuuli aika paljon, mikä sai maneesin katon helisemään ja pitämään outoa ääntä. Myy tuntui olevan varuillaan ja välillä ottikin muutamia reippaampia askelia, jos läheltä kuului pelottava ääni. Kokosin ohjat pian käsiini ja rupesin teettämään ponilla pysähdyksiä ja ympyröitä, samalla hieman tunnustellen millaisella tuulella tamma olisi. Jonkin aikaa työskenneltyäni totesin ponin olevan 'ihan jees', joten siirsin sen leppoisaan raviin. Myy tuntui yllättävän rennolta ja pärski rauhallisesti. Rentouduin aavistuksen itsekin selässä ja rapsutin ponin kaulaa. Tamma sai ravailla puoliksi pitkillä ohjilla uraa pitkin jonkin aikaa, kunnes kokosin ohjat hieman paremmin käsiini ja ryhdistäydyin selässä. ”Ei tää ratsastus nyt ihan pelkkää löllöttelyä ole.” Nopeilla puolipidätteillä siirsin Myyn käyntiin, pysähdyksiin ja taas takaisin raviin. Toistin samaa muutaman kerran, kunnes poni rupesi kulkemaan omalla moottorillaan ja tottelemaan apujani. Käänsin ratsuni voltille, jossa katsoin tarkkaan asetuksen hyväksi. Myy totteli hyvin käskyjäni, joten siirsin sen käyntiin ja taputin kaulaa. ”Hieno tamma.” Annoin ponille selkeät laukka-avut, joista shetlanninponi suorastaan hypähti laukkaan. Naurahdin selässä ja annoin Myyn vähän päästellä reippaammin suurella ympyrällä, kun energiaa tuntui olevan. Laukka ei tuntunut yhtään niin pompottavalta kuin olin aluksi kuvitellut, vaan se oli pehmeää ja tynnyrimäistä liikettä. Nappasin silti varuiksi toisella kädelläni Myyn harjasta kiinni, ettei mitään yllätyksiä pääsisi käymään. Ei ponilla tänään tuntunut olevan mitään mielessä, joten pystyin hieman hellittämään ohjasta. Tamma nautti päästessään venyttämään hieman askeltaan. Koska tänään ratsastus olisi vain suht rentoa hömpöttelyä, siirsin Myyn pian raviin ja annoin sen ravailla pitkin ohjin aina välillä taivutellen tamman kaulaa. Oma päänikin nautti, kun ei aina ollut niin totista treeniä vaan sai ratsastella ihan rennosti. Loppukäyntien aikana sain loistavan idean, joten pysäytin Myyn maneesin keskelle. ”Mä koitan nyt maailmanympärimatkaa!” hihkaisin ja taputin ponia kaulalle. Naistensatulaan kääntyminen ei tuottanut ongelmia, olinhan sitä moneen kertaan jo tehnyt. Heitin oikean jalkani ponin takapuolen yli toiselle puolelle ja kas vain, olin väärin päin selässä. Taputin Myytä ja hymyilin leveästi, kun olin näin pitkälle päässyt. Valitettavasti en ollut muistanut, että ulkona edelleen oli tuulinen keli. Maneesin ovi pamahti auki tuulen voimasta ja samalla kuului hirveän kova ääni. Tästäkös vasta riemu alkoi, Myy säikähti ääntä ja lähti kiitolaukkaan. Tässä kohtaa pysyin vielä – hyvin koomisella tavalla tosin – selässä, mutta kun ponin peräpää nousi ylös, olin mennyttä. Lensin komeasti kylki edellä maahan, samalla kun Myy poistui paikalta vinkuen. Jäin hetkeksi makaamaan maahan ja tunnustelemaan, menikö jotain rikki. Maneesin hiekka tuntui oudolla tapaa mukavalta, ihan kuin Espanjassa makailisi hiekkarannalla. Vain palmu puuttui viereltä. Poni ei onneksi ollut poistunut maneesista, vaan tapitti yhdessä nurkassa, josta sen sain kiinni. Hyppäsin takaisin selkään ja työstin käyntiä hetken, jonka jälkeen kokeilin, totta kai, maailmanympärimatkaa uudelleen. Tapanani oli aina toistaa tyhmät virheet uudestaan, mutta tällä kertaa matka onnistui hyvin, ja pääsin pyörähtämään täydet 360 astetta Myyn selässä. Taputin tammaa ja käänsin sen sitten kohti maneesin ovea. Pihalla Rollis ryntäsi meitä vastaan raahaten suussaan melkein itsensä kokoista palloa. Tervehdin koiraa rapsutuksella, jonka jälkeen ohjasin Myyn tallin käytävälle. Riisuin ponilta varusteet ja harjasin sen vielä perusteellisesti. ”Oliko Myy hyvä tänään?” takaa kuuluva ääni kysyi. Kääntyessäni ympäri näin Sinten, joka hymyili leveästi. Hymyilin takaisin. ”Nojoo, ainakin pääosin”, virnistin ja hieraisin varpaitani, jotka olivat saaneet osuman päästyäni maistelemaan maneesin hiekkaa. Sinten kommentti
Voi ei, maailmanympärysmatka taisi tyssätä Espanjaan! Olisipa vielä lämmintä, niin maneesin hiekka olisi kuin ilmetty hiekkaranta palmujen katveessa... palmut ja lämmin merivesi vain puuttuu! Onneksi ei sattunut pahemmin ja selvisit tippumisesta ehjin nahoin. Myyn selästä ei onneksi ole kovin pitkä matka maahan...
Iloinen ja kekseliäs tarina, olit saanut ujutettua eksratehtävässä vaaditut sanat hyvin tekstin joukkoon. Yksikän niistä ei pompannut silmille erityisemmin. Tarina oli myös kokonaisuudessaan virheetön, enkä löytänyt yhtään korjattavaa. Oikein mukavaa luettavaa!
18,00v€
|
|
|
Post by Tepa on Apr 11, 2015 10:52:59 GMT 2
Vauhtia ja "vaarallisia" tilanteita + ekstra taas
Raahauduin ihmisen perässä pihalle. Tänään olisin halunnut vaan oleilla tarhassa kavereiden kanssa, mutta tuttu ihminen oli mut sieltä hakenu pois. Ilmoitin kyllä selvästi etten halua tulla, juoksin karkuun niin kauan kun vaan jaksoin. Mutta ei se pirulainen ollut luovuttanut vaan saanut mut lopulta kiinni. Ja nyt ärsytti, tekisin tänään kaikkeni ollakseni mahdollisimman hankala. ”Tänään pääsetkin maastoon”, ihminen sanoi. En mä sen sanoista mitään ymmärtänyt, mutta ääni kuulosti iloiselta. Ärsyttävän iloiselta, tänään ei innostanut mikään. Okei, maastoilu on jees. Mäkin vähän piristyin kun huomasin, että me mennäänkin kohti tuttuja polkuja. Se oli yks mun lempipuuhista, kun sai mennä lujaa eikä tarvinnut kulkee hienosti. Kuljin reippain askelin polkua pitkin ihmisen huojuessa selässä. Aina välillä se sanoi jotain, enkä mä edelleenkään tajunnu mitään. Mutta sen ääni kuulosti ystävälliseltä, joten se tais olla hyvällä tuulella. Suussa tuntui pieni veto vasemmalle, joten käännyin kiltisti sinne. Edessä oli nyt hiekkatie ja sain pian lähteä juoksemaan. En turhaan hituroinut vaan menin reippaasti eteenpäin. Ihminen keikkui välillä satulassa liikaa joten huomautin sille asiasta vetämällä korvat taaksepäin. Jotain se taas sano, mutta ainakin huojuminen loppu siihen. Pian me taas käännyttiin polulle ja sain käskyn siirtyä kävelemään. Nykäisin ohjista sen merkiksi ettei nyt pitäisi kävellä vaan mennä lujaa, mutta ei selässäkiikkuja sitä tajunnut. Se vaan naurahti ja taputti mun kaulaa. Tyydyin siispä kävelemään vielä hetken aikaa mutta tiesin kyllä, mihin tää polku vei. Se vei niitylle, jossa mä saisin mennä lujaa. Ihminen otti mun suusta lähteviä piuhoja kireemmälle ja teki muutaman vedon suuhun. Sen seurauksena hiljensin hetkeks vauhtia, mutta kun me päästiin niityn laidalle en jaksanut enää odottaa. Samalla hetkellä takaa kuului kova ääni, joten lähdin karkuun niin lujaa kun jaloista pääsi. Tässä kohtaa olisi muutenkin pitänyt mennä lujaa, joten painelin koko niityn loppuun asti. Kun tulin niityn päähän odotin vetoa suusta, mutta sellasta ei koskaan tullut. Pysähdyin siis itsekseni ja huomasinkin, että ihminen oli toisella puolen niittyä. Sieltä se juoksi huutaen jotain mua kohti. Voi hitsi, se näytti vihaselta. Enhän mä sitä edes tahallani ollut tiputtanut. Ihminen hyppäs takas mun selkään ja jouduin pistämään muutaman kerran pakin päälle. Sitten me laukattiin vielä niityllä, tosin en saanut mennä ihan niin lujaa heti alkuun. Hauskaa se silti oli, kun sai vähän päästellä. Nyt ihminen pysy mun selässä hyvin, joten päätin testata vähän sen tasapainoo. Nostin takapääni muutaman kerran ylös ihan vaan huvin vuoksi. Selässäkiikkuja nauro ja käski mun mennä reippaammin. Kun saatiin molemmat tarpeeksemme laukkaamisesta, mut ohjattiin taas polulle. Tällä kertaa se ei ollu sama polku, vaan tää vei isommalle tielle. Olin täällä joskus ollut muistaakseni, mutta paikka ei ollut tuttu. Tää tie ei mun mielestä kyllä vienyt kotiin päin, koti oli ihan toisessa suunnassa. Kävelin silti kiltisti sinne, minne ihminen mua vei. Pian sain taas käskyn juosta, joten lähdin reippaasti juoksemaan. Mutkan takaa paljastui kuitenkin jotain pelottavaa: punainen hirviö, joka tuijotti suoraan silmiini. Tein siis äkkikäännöksen ja lähdin painamaan niin lujaa kun pienillä jaloillani pääsin. Mähän en henkeäni sellaiselle luovuta, joten laukkasin tietä pitkin kohti kotia. Vähän ajan päästä kurkkasin taakseni, ja hirviö oli poissa. Huokaisin syvään ja pysäytin vauhtini, mutta huomasin pian jonkun toisenkin olevan poissa: selässäkiikkujan! Sieltä se juoksi taas mua kohti. Voi juku miten vihaselta se näytti, harkitsin jo lähteväni karkuun mutta jäin silti kiltisti paikalleni. ”Jumalauta Myy se oli postilaatikko”, se sanoi. En ymmärtänyt vieläkään sanaakaan, mutta ääni ei enää ollut mukava. Miks se edes siinä raivos, mähän olin pelastanut meidän molempien hengen! Ainakin omani. Mutta silti, aivan syyttä se vihanen oli. Taas se sit hyppäs mun selkään ja me jatkettiin matkaamme. Innostuin, kun mut ohjattiin kohti kotia. Sain juosta sinne ja näytinkin, kuinka lujaa mä oikeesti pääsen. Ihminen tosin veti vähän mua suusta ja himmas mun vauhtia, enkä oikein tahtonut ymmärtää tätä. Tyydyin kuitenkin aavistuksen hiljasempaan vauhtiin, vaikka olisin halunnut mennä lujaa. Jonkin ajan kuluttua mut siirrettiin kävelemään ja sain hellitystä suusta. Venytin kaulani oikein alas ja pärskähdin muutamaan kertaan. Olisimme pian kotona, joten kiihdytin kävelyvauhtiani hieman. Kuitenkin pian tielle juoksi jostain olemattomista pieni olio. Säikähdin tätä ja olin taas kääntymässä ja ottamassa jalat alleni, mutta ihminen stoppasi vauhtini saman tien. Sain pari reippaampaa pamautusta kylkiini, joten nöyränä jatkoin kävelyä eteenpäin. Olio oli kadonnut metsän uumeniin vaanimaan torahampaineen uutta verta. Pian kotipiha tuli vastaan, joten ihminen ohjas mut sinne. Se taputti mun kaulaa ja hyppäs alas mun selästä. Huokaisin syvään ja kiitin itseäni loistavasta tavasta selvitä hengissä, jopa noin pelottavasta reissusta. Sinten kommentti
Olipa teillä todella vauhdikas maastoreissu! Myyllä oli ilmeisesti äärimmäisen paljon virtaa tai tuhat ja yksi syytä juosta karkuun. Ponin mielestä varmaan se jälkimmäinen vaihtoehto! Onhan se Suomen luonto armoton. Onneksi suhun ei sattunut, vaikka tutustuit maankamaraan lähemmin monta kertaa! Toivottavasti seuraava maastoreissu sujuu hieman rauhallisemmin
Todella hauska tarina, joka oli kirjoitettu Myyn näkökulmasta. Käytit paljon mielikuvitusta ja elävöitit tarinaa taitavasti ja samalla hauskasti. Tarina osoitti hyvin, miten erilailla hevoset näkevät asiat ihmisiin verrattuina.
"Tyydyin siispä kävelemään vielä hetken aikaa mutta tiesin kyllä, mihin tää polku vei." -> "siispä" tarkoittaa tässä samaa kuin "eli". Näin ollen sanajärjestys on väärä: -> vertaa: "Tyydyin eli (=siispä) kävelemään vielä hetken..." TAI "Eli tyydyin kävelemään vielä..." -> "Siispä tyydyin kävelemään vielä hetken..."
17,10v€
|
|
|
Post by Tepa on Apr 21, 2015 14:42:45 GMT 2
Mekö muka tuuppareita?
Kevyt kavion kosketus kuuluu vaimeana äänenä korviini. Satula narisee hiljaa, melkein ääneti. Myyn suupielistä lentää valkoista, tahmeaa kuolaa tamman työskennellessä tasaisella tuntumalla. Hikipisara valuu hiljalleen otsaani pitkin, kunnes tipahtaa paidalleni. Pienillä puolipidätteillä ja pohkeen painalluksilla saan Myyn kokoamaan itseään vielä vähän. Ihan vähän vielä, ajattelen shetlanninponin tanssahdellessa allani. Vatsalihakset huutavat Hoosiannaa, ovat huutaneet jo jonkin aikaa, mutta en halua lopettaa vielä. Vielä yksi hyvä pätkä, ajattelen uudestaan ja ohjaan Myyn koko rata leikkaalle. Tamma tottelee huomaamattomia apujani ja pyydän sitä lisäämään ravia vielä kerran. Vielä kerran, toistan ajatuksissani pienen ponin liitäessä allani. Päästyämme ratsastustien loppuun tiivistän vatsalihaksiani vielä kertaalleen. Myy siirtyy tottelevaisesti käyntiin ja pärskäisee kuuluvasti. Se oli hyvä pätkä. Teen muutaman puolipidätteen ja herättelen Myyn takajalkoja raipan avustuksella. Tamma huiskaisee hännällään kuin vastaukseksi. Valmistelen nostamaan laukan kentän kulmasta puolipidätteiden ja asetuksen avulla. Kulmassa shetlanninponi nostaa laukan lähes ajatuksen voimasta. Nosto ei tunnu normaalilta nostolta vaan tavallista paremmalta. Ylöspäin suuntautuneelta, takajalat mukaan ottaneelta nostolta. Myy narskuttelee kuolaimia ja lennättää valkoista kuolaa samalla. Osa kuolasta lentää naamalleni, mutta se ei siinä hetkessä haittaa. Kanna kädet, muistutan itselleni ja haen kyynärpäähän sopivan kulman. Myyn oikea korva kuuntelee tiukasti apujani, vasen nousee välillä kiinnostuneena ylös mutta palaa pian takaisin taaksepäin. Tamman jalat polkevat tiuhaan tahtiin askeltaen pitkin hiekkakenttää. Se kuuntelee pienintäkin apua, jonka sille annan. Hengitän syvään sisään ja ulos ja käännän Myyn suurelle ympyrälle. Vasempaan kierrokseen poni pistää enemmän vastaan. Laukka ei pyöri yhtä hyvin ja tamma haluaisi mielummin kulkea pitkänä. Kurkkua kuivaa ja hikikarpaloita alkaa valua yhä enenemässä määrin otsan seudulta. Kypärä hiertää hieman, joten korjaan sitä nopeasti toisella kädellä. Aurinko tarjoilee lämpöään koko ajan enemmän ja enemmän, joten hiki alkaa virrata muualtakin kuin otsasta. Vielä hetki, ajattelen. Ei kauaa enää. Nostan itseni parempaan asentoon vatsalihaksilla ja avaan solisluuni suuremmiksi. Katse ylös, kanna kädet. Myyn ratsastettavuus paranee ja tamma alkaa taas kuuntelemaan apuja. Laukka polkee paremmin ja etuosa kevenee aiemmasta. Myötään aavistuksen sisäohjasta kiitokseksi. Muutaman hyvän pätkän jälkeen siirrän Myyn raviin. Pienet jalat polkevat hiekkaa vasten reipasta tahtia. Annan ohjien valua sormieni välistä pidemmiksi. Shetlanninponi venyttää kaulaansa kohti hiekkaa ja pidentää aavistuksen askeltaan. Vatsalihakseni muistuttavat olemassaolostaan jokaisella raviaskeleella, joten saadakseni edes pienen helpotuksen siirryn keventämään. Yritän pitää itseni edelleen hyvässä ryhdissä, mutta keho alkaa hiljalleen pistämään vastaan. Lopulta siirrän hikisen ponin käyntiin ja irrotan saman tien jalustimet jalastani. Taidan pyörtyä kohta.- Aika nätin näköistä menoo, kentän laidalle tyhjästä ilmestynyt Silja huikkaa. - Koska teistä on tullu tuuppareita? Tyydyn vain virnistämään tytölle vastaukseksi. Sinten kommentti
Wautsi mitä treenimieltä! Näin Myyn kanssa pitäisi treenata päivittäin. Asenteesi on napakymppi, periksi ei anneta! Sait tamman kulkemaan tosi nätisti, tällä suorituksella voisi lähteä koulukisoihinkin kokeilemaan menestymistä Myyn tikittävässä harjoitusravissa on tosi hankala istua, etenkin ilman jalustimia.
Virheetön tarina. Etenkin alussa oli tosi hyvää kuvailua! Tämä elävöitti tarinaa todella paljon ja auttoi lukijaa pääsemään mukaan menoon jo alussa. Kuvailu antoi lukijalle selkeitä mielikuvia tarinan tapahtumista. Ihan loistavaa!
17,30v€
|
|
|
Post by Tepa on May 2, 2015 10:32:27 GMT 2
Myyllä on pomppufiilis
Myyn laukka tuntui normaalia pompottavammalta pikkuponin painaessa kohti puomeja. Otin muutaman pidätteen, jotta mahtuisimme kolmen askeleen väliin kunnolla. Tamma suorastaan hypähti ensimmäiselle puomille ja jatkoi siitä korvat töttöröllä kohti seuraavaa. - Onks sillä vähän virtaa? Vilja kysyi hu*neena. Tyttö oli suostunut esteitä nostelemaan, kun olin pyytänyt apua. - Iha vähän vaan, puuskutin. Ratsastuksen alussa shetlanninponia oli saanut käskeä raipankin kanssa eteen, mutta kummasti sitä virtaa rupesi löytymään kun esteitä ruvettiin tekemään. - Me tullaan toi ristikko, sanoin kovaan ääneen ja valmistelin laukan sopivaksi. Ei tarvinnut ainakaan pohkeella käskeä, sillä Myy suorastaan kiisi kohti ristikkoa. Este ylittyi helposti ja poni tuntui jo etsivän katseellaan seuraavaa estettä. - Tulkaa toi pysty, Vilja ehdotti ja osoitti koko rata leikkaalla olevaa pystyä. Nyökkäsin ja valmistelin noston. Ei tarvinnut paljoakaan käskeä kun Myy jo nosti laukan. Laukka pyöri mukavasti, joten keskityin hakemaan hyvän rytmin ja tien kohti estettä. Naurettavan pieni este häämötti edessämme, mutta tälläisen pikkuponin selästä se tuntui kohtuullisen isolta. Myy otti muutaman isomman askeleen ja ponnisti sitten hyppyyn – yllättävän suureen sellaiseen. - Kauhee mikä hyppy, Vilja kauhisteli. Naurahdin ja taputin tamman kaulaa tyytyväisenä. Täähän sujuu melkein liiankin helposti, pohdin mielessäni. Myy vetäisi päänsä alas ja nosti takapäätä ylös pariin otteeseen. Pienet kaviot tamppasivat kentän hiekkapohjaa vasten tasaiseen tahtiin. Nostin tamman pään takaisin ylös ja suuntasin tien uudelleen pystylle. Vauhti kiihtyi aavistuksen, joten otin pari pidätettä. Muutaman askeleen ennen estettä shetlanninponi loikkasi isompia askeleita ja ponnisti hyppyyn hieman kaukaa. Ja ”ihan vain pienellä ilmavaralla” mentiin yli, kuten Vilja hihkaisi kentän keskeltä. - Nosta pari reikää, huikkasin siirtäessäni Myyn käyntiin. Pysty oli arviolta puolen metrin korkeudessa, mutta näin pienen ponin selästä este näytti puoli metriä korkeammalta. Siirsin ponin ravin kautta laukkaan ja hain hyvän tien ratsastaen huolellisesti kulmaan ja sitä kautta koko rata leikkaalle. Jälleen Myyn korvat pomppasivat pystyyn esteen häämöttäessä edessä ja vauhti tuntui kiihtyvän kiihtymistään. ”Prr”, hymähdin ja pyrin pitämään itseni mahdollisimman suorassa. Jälleen este ylittyi Myyn tapaan liioitellusti. - Toihan on oikee estehirmu, Vilja totesi tyynesti. - Menkää toi okseri viä. Jatkoin laukkaa kohti pitkällä sivulla odottavaa okseria. Huolellinen tie, hyvä rytmi ja oma istunta pystyssä, eikä ylittämisessä ollut ongelmia. Myy pärskähti tyytyväisenä itseensä ylitettyämme esteen. Taputin ponia molemmin käsin ja annoin sen kävellä hetken aikaa. Loppuun tulimme vielä pienen radan: puomit, pysty, ristikko, pysty uudestaan ja viimeisenä okseri. Myyn laukka oli hieman turhankin eteenpäinpyrkivää, joten tein hetken pääty-ympyrää ja siinä hain rytmin aavistuksen rauhallisemmaksi. Sen jälkeen suuntasin katseeni puomeille ja ohjasin tamman kohti niitä. Ei ongelmia, joten jatkoimme koko rata leikkaalle ja siinä olevalle pystylle. Vauhti kiihtyi taas ponin huomatessa esteen, mutta pysty ylittyi siitä huolimatta hyvin. - Rauhotas vähän tota munakiituria, Vilja ohjeisti. Olin samaa mieltä – vauhti oli aika kova. Tein uuden pääty-ympyrän ja jatkoin sen jälkeen ristikolle. Hyppy lähti aika kaukaa, mutta niin sitä vaan paineltiin senkin yli. Tästä jatkettiin uudelleen koko rata leikkaalle. En nähnyt askelta kunnolla mutta Myy osasi sen ilmeisen hyvin katsoa itsekin. Ja taas helppo ylitys, tammalla ei tuntunut energia loppuvan ollenkaan. Vielä viimeinen, mietin ja hain tasapainoisen rytmin okserin lähestyessä. Myy teki ison, siis todella ison hypyn esteelle ja heitti muutamat ilopukit sen jälkeen. - Herran jestas, Vilja kauhisteli pyöritellen päätään meidän menolle. Sinten kommentti
No johan Myyllä riitti virtaa tänään! Tuli ainakin tehtyä kunnon estetreeni Onnistuit rauhoittelemaan tammaa hyvin, vaikka sillä riittikin huomattavan paljon virtaa esteille lähestyttäessä. Mä suosittelisin sua ja Myytä osallistumaan estetunnille joku päivä: teissä on varmasti paljon ainesta siihen lajiin!
Virheetön tarina ja paljon kuvailua! Piirros oli ihana lisä tarinan loppuun! Piirroksesta löytyi paljon yksityiskohtia ja Myy on piirretty taitavasti hankalasta kuvakulmasta.
Huomasithan muuten, että piirrosgalleriassa on menossa 100 kuvan haaste? Ei muuta kun piirtelemään ahkerasti
19,10v€
|
|
|
Post by Tepa on Jun 2, 2015 14:00:25 GMT 2
Aurinkoinen kesäpäivä
Makasin silmät ummessa keskellä laiduntavia hevosia. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta lämmittäen Metsiksen aluetta. Myy käyskenteli rauhallisesti vierelläni saaden oloni vielä enemmän reuntoutuneeksi. ”Tätä mä voin jo kutsuu kesäks”, hymähdin shetlanninponille ja kurkotin kädelläni koskettaakseni tamman turpaa. Myy katsoi kättäni kiinnostuneena, mutta tajuttuaan ettei herkkuja ole se palasi takaisin ruohon pariin. ”Nyt me lähetään poni uimaan”, totesin saatuani auringonotosta tarpeekseni ja lähdin määrätietoisesti hakemaan riimua ja narua laitumen portilta. Ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia, kun istuin Myyn selässä ilman satulaa. Tamma näytti aavistuksen närkästyneeltä jouduttuaan pois kavereiden ja ruohon luota. ”Kyllä sä siitä vielä virkistyt kun pääset veden ääreen”, sanoin rapsuttaessani ponia harjan alta. Tungin kypärän paremmin päähäni, jonka jälkeen painoin pohkeeni hellästi Myyn kylkiin. Tamma lähti lompsimaan rennosti kohti maastopolkuja. ”Hoplaa, ravi”, maiskautin ja pyysin shetlanninponin reippaampaan askellajiin. Tikittävä askel sai minut tarraamaan harjasta tiukasti kiinni. Myyn kaviot tamppasivat tiuhaan tahtiin sen ravatessa reipasta tahtia Tallipolkua pitkin. Pian käänsin ponin toiselle polulle, jolloin Aurinko ilmestyi esiin puiden takaa. Siristelin silmiäni taivaankappaleen häikäistessä niitä. ”Olis pitäny ottaa aurinkolasit mukaan”, hymähdin. Pohjien salliessa pyysin Myyn laukkaan jolloin tamma nosti reippaamman askellajin. Painelimme reipasta laukkaa niin kauan kun pohja pysyi hyvänä, mutta selkeästi ennen rantaa siirsin ponin takaisin käyntiin. Käänsin Myyn kohti järveä. Tamman korvat suorastaan hyppäsivät taivaisiin ja se juoksi veteen jollakin sekasikiömäisellä askellajilla. ”Oho, prr!” huudahdin, kun tasapainoni meinasi pettää. Vesi ei ollut mitenkään älyttömän lämmintä, vaan se tunkeutui kylmänä topin ja shortsien läpi ihooni. Pari ärräpäätä taisi suustani lentää, kun Myy meni kamalalla rytinällä veteen enkä kerennyt totutella kylmyyteen yhtään. Lopulta vesi kuitenkin tuntui yllättävän lämpimältä, joten pystyin nauttimaan tilanteesta Myyn kanssa. Jonkin aikaa jaksoimme vedessä polskia, kunnes ohjasin ratsuni takaisin tallia kohti. Laukkasimme vielä yhden pätkän, jonka jälkeen siirsin Myyn takaisin raviin. Tamma oli nyt pirteä kuin mikä päästyään viilentymään veteen, eikä olisi malttanut ravata rauhassa. Saatuani tahdin edes jotenkin rauhalliseksi pyysin ponin käyntiin ja annoin pitkät ohjat. ”Oot sä vaan hieno”, hymyilin venytellessäni jalkojani. Aurinko kuivatti suurimman osan vedestä pois niin minusta kuin ponistakin, ja pian talli rupesikin häämöttämään puiden välistä. Kaikkialla oli ihanan vihreää ja lintujen viserrys kuului monesta puusta. Vihdoin oli kesä! Sinten kommentti
Lammen vesi on vielä hyytävän kylmää, mutta hevosia se ei tunnu haittaavan! Odottelen jo innolla kesähelteitä ja lämpimiä säitä, jolloin lampeen pulahdus tuntuu ihanan virkistävältä Kiva että jaksat puuhailla Myyn kanssa, se nauttii varmasti päästessään virkistymään maastoihin kenttätyöskentelyn ohella.
Kesäinen, virheetön tarina! Tämä oli juuri sopivan mittainen, kevyt tarinanpätkä. Kuvailet paljon ja tarina jättää hyvän fiiliksen. Mulle ei jäänyt mitään korjattavaa
16,50v€
|
|
|
Post by Tepa on Jun 5, 2015 21:06:50 GMT 2
Kesäinen maastoreissu
Hevosten kavioiden askeleet pöllyttivät polun hiekkaa. Myy pärski rentona allani ja koitti välillä napsia ruohonkorsia polun sivustoilta. Edessämme kävelivät Foggy ja Bella sekä niiden selässä Antsu ja uudehko hoitaja Rosan. Sää oli lähes tulkoon kuuma, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta lämmittäen ihoa. Olin päättänyt lähteä ratsastamaan pelkällä punaisella topillani ja se vaikuttikin oikealta ratkaisulta. Olisin muuten saanut varmaan lämpöhalvauksen. ”Ravataanko?” kuului Antsun huuto edestä. Myöntävien vastauksien saattelemana siirsimme ponit reippaaseen raviin. Jonon kärjessä ravaava Foggy innostui ravaamaan todella reippaasti, josta Myy innostuikin kunnolla. Poni vinkaisi, heilautti päätään ja nosti laukan. ”Jaaha”, mutisin, mutta annoin shetlanninponin laukata rauhallisesti. Bellan ja Foggyn reipas ravi vastasi Myyn hidasta laukkaa, joten pysyimme tahdissa hyvin mukana. Nousin kevyeeseen istuntaan ja nautin siitä, että sai vaan olla ja nauttia luonnon antimista ystävien kanssa. Rantatien pohja oli hyvässä kunnossa, joten pian myös Antsu ja Rosan nostivat laukan. - On tää vaan ihanaa! Rosan hihkaisi. - Just tätä oon kaivannu kesässä. - Niimpä, Antsu yhtyi. - Laukataan viä vähän reippaammin, hän jatkoi ja painoi pohkeet reippaasti Foggyn kylkiin. Tästäkös ponit innostuivat ja pian menimme kaikki reipasta laukkaa pitkin harjunlenkkiä. Rajapolun tullessa vastaan siirsimme ratsumme takaisin käyntiin ja ohjasimme ne polulle. Bella ei olisi halunnut kävellä enää vaan se olisi mielellään jatkanut laukkaa pidempääkin, joten Rosanilla oli täysi työ saada tamma pidettyä käynnissä. Myös Myy innostui ratsuponin pelleilystä ja koitti heittää pari pukkia ja ryöstää laukalle. ”Huono yritys”, virnistin ja muistutin ponia siitä, kuka olikaan pomo. Tamma huokaisi syvään ja nappasi matalalla olevasta koivun oksasta palasen. - Ihanan rauhallista, Antsu huokaisi ja nojautui eteenpäin halaamaan Foggyn kaulaa. En kerennyt itse edes tajuamaan mitään, kun hevoset pinkaisivat äkkiä kiitolaukkaan. Foggy kärkenä ponit painoivat pää viidentenä ja turpa kuudentena jalkana pitkin polkua. Tajusin pian, etten saisi Myytä hallintaan, joten tyydyin tarraamaan tiukasti kiinni paksusta harjasta. Edessämme menevä Rosan vilkaisi taakseen, ja olin näkeväni tytön sinisissä silmissä kauhua. Tuuli piiskasi inhottavasti kasvojani, joten käänsin pääni alaspäin ja suljin silmäni. Se ei ollutkaan sitten niin fiksusti tehty, sillä Myyn mennessä ihan polun reunaa sain naamaani yhden koivun oksista. Siinä vauhdissa oksa tuntui kuin juuri teroitettu puukko olisi viiltänyt naamaani. ”Ai hitto!” älähdin ja nostin pääni takaisin ylös. Ponit rupesivat hiljentämään laukkaa, ja lopulta saimme ne siirrettyä ravin kautta käyntiin. - Se siitä rauhallisuudesta, hymähdin. - Mitä nää oikeen pelästy? - Eksä kuullu sitä hirveetä ääntä joka kuulu meidän takaa? Antsu ihmetteli. - Ihan ku joku mammutti olis kaatunu maahan. Kohautin olkiani ja sanoin kyllä meneväni tarkastuttamaan kuuloni. - Tulipahan vähän vauhtia tähän meidän lepposaan reissuun, Rosan virnisti ja ehdotti, että ravaisimme takaisin. Äsköisestä ”mammutin kaatumisesta” ei näkynyt eikä kuulunut pihaustakaan, joten käänsimme ponit takaisin kohti Metsistä. Otimme vielä hyvällä pohjalla yhden rennon laukkapätkän, jonka jälkeen siirsimme ratsut raviin ja ravasimme pitkin harjua. Metsälampi avautui oikealle puolellemme ja erotin lammella uiskentelevat kaksi joutsenta poikasineen. - Voi vitsit mikä maisema, Antsu hihkaisi. Yhdyimme Rosanin kanssa mielipiteeseen. Vähän aikaa rennosti ravattuamme siirsimme ponit käyntiin ja annoimme niille pitkät ohjat. Taputin tyytyväisenä Myyn kaulaa ja irrotin jalustimet jaloistani. - Olipas kiva reissu, vaikkakin se välikohtaus oli vähän jännittävä, Rosan sanoi. - Mä voin kyllä vannoa etten kuullut mitään, hymähdin ja suljin silmäni nauttiakseni tasaisen käynnin keinutuksesta. Sinten kommentti
Toivottavasti se ei oikeasti ollut mammutti! Tai sitten saadaan lukea seuraavasta aamulehdestä uutinen otsikolla: "ratsastajat törmäsivät mammuttiin metsälammella". [lol] No ehkä me saataisiin siitä rahaa, joku tutkimuskeskus voisi lahjoittaa miljoonia merkittävästä löydöstä! Se siitä skenaariosta, onneksi ketään ei sattunut sen pahemmin. Ainakin saitte vauhdikkaan maastolenkin!
Virheetön ja siisti tarina! Kaatunut mammutti metsäpolulla -mielikuva nosti hymyn korviin, tosi luovaa kuvailua Jatka samaan malliin!
Kertoisin sulle muuten tässä vaiheessa, että Myy on muuttamassa pois Metsälammelta sitten kun - tai sitten jos - lopetat sen hoitajana toimimisen. Älä ota mitään paineita, voit jatkaa ihan entiseen malliin Ajattelin kuitenkin, että sulle olisi ihan hyvä kertoa. Sovimme Myyn omistajan kanssa, että Myy muuttaa Metsälammelta pois sitten kun se seuraavan kerran vapautuu hoitajahakuun.
16,80v€
|
|
|
Post by Tepa on Jun 5, 2015 21:57:31 GMT 2
|
|
|
Post by Tepa on Jun 13, 2015 17:51:45 GMT 2
Tuskaa ja hikeä
Aurinko paahtoi kirkkaalta taivaalta saaden oloni entistä tuskaisemmaksi. Myy narskutteli kuolaimia suussaan pyytäessäni sitä ravaamaan takapäällään aktiivisemmin. Satula narisi takapuoleni alla ja tunsin, kuinka hiki rupesi tunkeutumaan ratsastushousujeni lävitse. Puristin pohkeeni Myyn kylkiin pitäen kuitenkin samalla ohjat tuntumalla. Myy pisti hanttiin ihan kunnolla purren kiinni kuolaimeen ja jääden kuuroksi pohkeelle. Ravi tuntui laahustavan pitkin kentän hiekkaa ja kuiva hiekka jätti ison pölypilven taaksemme. ”Yritäs nyt vähän ryhdistäytyä”, huomautin ponia ja napautin raipalla Myyn takajalkoja kohden. Tamma vastasi luimien ja viskauttaen päätään ylemmäs. Lyhensin ohjia aavistuksen verran ja painoin pohkeeni entistä tiukemmin Myyn kylkiin. Ravi aktivoitui hieman ja jalat polkivat aktiivisemmin, mutta poni puri edelleen tiukasti kuolainta vastaan. Tein paljon pieniä pidätteitä ja nostin omaa kättäni ylemmäs useaan otteeseen tavoitteenani saada tuntumaa hieman kevyemmäksi, sillä nyt tuntui että jouduin kannattelemaan koko Myyn painoa. Tamma painoi silti kädelleni, ja turhautumisen tunne rupesi pyrkimään sisälleni. Huokaisin syvään ja jatkoin sinnikkäästi yrittämistä. Lopulta yritykseni palkittiin ja Myy hellitti suustaan ja niskastaan. Siirsin tamman hetkeksi käyntiin ja pyyhkäisin suurimmat hikipisarat pois otsaltani. Jos ravityöskentely oli hankalaa, laukka oli suoranaista tuskaa. Myy laukkasi reippaasti pää ylhäällä vastustaen jokaista apuani. Istuin tiiviimmin satulaan ja koitin painaa jalkani alas, mutta poni oli suorastaan hallitsematon. Tiivistin vatsalihakseni ja yritin kaikin keinoin saada ratsastukseen jotain tolkkua, mutta tuloksetta: Myy vain nosti päätään korkeammalle ja laukkasi villisti isolla ympyrällä. Hikipisara valui poskeani pitkin ja tuntui, että happi loppuisi pian. Lopulta mittani oli täynnä ja otin muutaman isomman pidätteen saaden Myyn lähes äkkipysähdykseen. ”Nyt riittää!” ärähdin ja päätin, että nyt pistän tämän pirun kuriin. Nostin uudelleen laukan, istuin syvälle satulaan ja lyhensin ohjia. Liikuttelin sormiani tiheään tahtiin saaden Myyn kuolaimen liikkeelle ja taivutin sitä hieman yliliioitellusti ympyrällä. Pistin ponin toden teolla töihin ja tein paljon siirtymisiä ja pysähdyksiä. Tamma narskutteli kuolaimiaan ja rupesi myötäämään liikkeissään pikkuhiljaa. Laukka rupesi pyörimään tasaisemmin ja poni asettui tasaiselle tuntumalle. Kun lopulta olin tyytyväinen laukkatyöskentelyyn, vaihdoin suuntaa ja tein samaa tehtävää vielä jonkin aikaa. Nyt työskentely oli jo helpompaa ja pystyin jopa ajoittain rentoutumaan satulassa. Kun molemmilla meillä oli hyvä fiilis työskentelystä, päätin lähteä maastoon loppuverryttelyiksi. Myyn ilme kirkastui heti, kun ohjasin sen pois kentältä kohti maastopolkuja. Kävelimme hetken aikaa, kunnes kokosin ohjat takaisin käteen ja pyysin tamman raviin. Poni pärskähti kuuluvasti ja siirtyi leppoisaan raviin. Kevensin tiheään tahtiin satulassa ja hellitin ohjaa jonkin verran. Myy venytti tyytyväisenä kaulaansa kohti maata ja koitti vauhdissa napata ruohonkorsia polun reunalta. Jonkin aikaa hölkättyämme istuin alas satulaan ja melkein heti Myy siirtyi käyntiin. Loppukäynnit sujuivat kiertäessämme harjun, joka kukoisti kesän vihreyttä. Otin jalustimet pois jalastani ja huokaisin syvään. ”Mitään et kyllä ilmaseks tänään antanut”, hymähdin rapsuttaessani Myytä harjan alta. Poni pärskähti vastaukseksi ja nappasi matkaevääksi tupon ruohoa tien reunalta. Sakun kommentti
Jouduit Myyn kanssa oikeen kunnolla vääntämään! Poni saattaa välillä olla melko vaikea ja ärhäkkä, yrittää aina päästä mahdollisimman helpolla kaikesta. Onneksi kuitenkin päätit näyttää ponille kuka määrää! Teit ja annoit kaikkesi jotta Myy antautuisi ja tekisi kuten sitä ohjastat, ja loppujen lopuksi se kannatti! Oli varmasti upea tunne kun huomasit Myyn tekevän juuri niin kuin pitikin. Olitte molemmat varmasti iloisia päivän loputtua.
Tarinasi oli erittäin hyvin kuvailtu ratsastajan päivittäisistä haasteista hoidokin kanssa: välillä joutuu tekemään kunnon päivätyön ennenkuin hoidokki antautuu ja toimii kuten pitääkin!
17,20v€
|
|
|
Post by Minkki on Jul 6, 2015 19:43:01 GMT 2
|
|