|
Post by Destiny on Dec 4, 2013 21:29:24 GMT 2
Hei! Olisiko mahdollisuus vaihtaa Ronnie Nassuun? Ronnie on toki ihana ja suloinen, mutta ei vain inspiroi enää kuten epäaktiivisesta hoitamisesta voi huomata. Nassuun en ollut tarkemmin tutustunutkaa ennen, mutta tamman luonteen luettuani rakastuin tähän pieneen suomiputteen. Eli josko olisi mahdollisuus päästä häntä hoitelemaan? Ilman muuta! Asia on nyt hoidossa. -Sanna
|
|
|
Post by Marika on Dec 8, 2013 9:19:12 GMT 2
Marika. Olen siis esiintynyt nimellä Jossu tähän saakka. Vaihdoin siis nimeäni. Haluaisin aloittaa hoitamisen kokonaan alusta ja Myyn kanssa, sillä ihastuin siihen leirillä ja Teean eräpäivä on 30.11. Selvä juttu, sopii hyvin. -Sanna
|
|
|
Post by Sarita on Dec 8, 2013 16:57:07 GMT 2
Hei! Minun ei tarvinnut kauaa miettiä päätöstäni, kun huomasin tuon kauan ihailemani ruunan olevan vailla hoitajaa, nimittäin Ronnien. Rede's Ronnie ottaisi toivon mukaan rinnalleen rakastavan ja huolehtivaisen hoitajan, jonka kanssa ei aika kävisi pitkäksi. Mikään muu hevonen ei ole minua sytyttänyt tänä pitkänä aikana, kun olen Metsälampea ihaillut. Olen aina pitänyt vuonohevosista, enkä pysty vastustamaan ajatusta pitkistä hankilaukoista ja yhteisistä hetkistä näin joulun tienoilla. Ronnie on juuri minunkaltaiseni hevonen, jonka vuoksi uskaltauduin sille hoitajaksi hakemaan. Itse olen Sarita, 18-vuotias erittäin hevosrakas naikkonen. Olen pirteä ja energinen, eikä huumorintajua puutu. Osaan piikitellä ja laittaa vastaan joka asiassa, mutta itsepäisyydestä huolimatta olen luotettava olkapää. Hevosten kanssa olen touhunnut iät ja ajat, enkä etene turhan nopeasti tai ota liikoja riskejä. Kiinnyn silmätikkuuni nopeasti, mutta tulen toimeen lähes minkälaisten kaviokkaiden kanssa tahansa. Toivottavasti nappaa (: P.S. Hyvää joulun odotusta Metsälammen väelle! - hauskaa joulun odotusta toivotellen, Sarita Hei Christie (alempaa viestiä huomioiden ) Ilman muuta voit alkaa Ronnien hoitajaksi! Lisään sulle kaapin Metsiksen toiminta-sivulle, sieltä pitäisi löytyä kaiken tarvittavan. Tervetuloa talliporukkaan, ja kysy ihmeessä jos tulee jotakin kysyttävää! Terkuin, Sanna Eloranta
|
|
|
Post by Tiiu on Dec 14, 2013 22:11:35 GMT 2
Voi että kun tuo Buster kiinnostaisi... Vaikkei sillä iällä niin väliä olekaan, harmi vaan että se ikääntyy niin nopeasti : / Moikka! Haluaisitko ikääntymisestä huolimatta alkaa Busterin hoitajaksi? -Sanna
|
|
|
Post by sanne on Dec 15, 2013 21:44:06 GMT 2
hei hsaluaisin busterin hoitajaksi !! Moi! Valitettavasti Buster meni jo viekussa aiemmin kysyneelle. :/ -Sanna
|
|
|
Post by Christie on Dec 24, 2013 15:43:38 GMT 2
Anteeksi etten ole hoitanut pitkään aikaan... Inspiraatio on ihan karannut ja muutenkin, joten koen parhaaksi antaa Ronnie jonkun aktiivisemman käsiin.
Voi harmi. Kiitos kuitenkin ilmoituksestasi! -Sanna
|
|
Deleted
Deleted Member
Posts: 0
|
Post by Deleted on Dec 26, 2013 21:47:18 GMT 2
♡ Puunaajaksi Metsälampeen? ♡
Alkoipa sitten tanssikohtaus kun huomasin Rede's Ronnien olevan taas vailla hoitajaa. Kyseistä ruunaa olenkin ihaillut pidemmän aikaa, enkä voinut olla tarttumatta tilaisuuteen nyt kun on mahdollisuus herran hoitajanpestiä havitella. Clarissa on 18-vuotias naisenalku, sellainen sievä perusblondi - pitkät, luonnonvaaleat kutrit ja merensiniset silmät. Clarissa ei kuitenkaan ole ihan sitä miltä näyttää, tämä on itsepäinen ja tempperamenttinen tulisielu. Hän ei ujostele tai suutu helposti, vaan tyttö ottaa elämän rennosti. Clarissa on erittäin sosiaalinen ja luotettava aikuinen, sisältä kuitenkin ikuinen pikkutyttö ja hauskanpitäjä. Huumorintajua ei tältä neidiltä puutu, tyttö on hyvää juttuseuraa eikä kuuntelijan taitojakaan puutu. Clarin piikittelyiltä ja huveilta ei kukaan välty, hän ei pidä mölyjä mahassaan tai ole pidättyväinen tuntemattomienkaan seurassa. Pätkän duracell-pupun kanssa tutustuu helposti ja Clarissasta saa tosiystävän lyhyelläkin ajalla. Hyväntahtoinen naisenalku on myös tietyissä tilanteissa yllättävän herkkä ja haavoittuvainen, mutta yleensä hänet näkee kuitenkin hymyssä suin. Eläimet ovat neidille erittäin tärkeä elämänosa, hevosten parissa Clari on kärsivällinen, varmaotteinen ja rauhallinen. Harrastellut tämä on pikkulikasta pitäen ja ratsastanut siitä lähtien kun satulassa pysyi. Ronnie tosiaan ihastutti ensisilmäyksellä. Jotenkin vain luonteen ja tiedot luettuani varmistuin asiasta vielä enemmän, ruuna tuntuu juuri oikeanlaiselta hevoselta. Sen taso vastaa kutakuinkin omaani, joten pystyisimme treenaamaan monipuolisesti. Huumorintajuni riittäisi kyllä pojun tempauksille, vuonishulluna tulisin varmasti Ronnien kanssa hyvin toimeen. Herra on minulle myös sopivan kokoinen, luonne vaikuttaa kaikinpuolin kivalta. Pystyharjan kanssa olisi kiva vetää peltolaukkoja ilman satulaa, este- ja koulutreenikin sujuisi varmasti tasojemme yhteensopivuuden ansiosta. Plus tietenkin kesäiset uintireissut ja rauhalliset maastolenkit puhumattakaan monipuolisesta maastakäsin työskentelystä ja harjailuhetkistä... Lupsakan herran jouhipehkon selvittely tallin lämmössä kuulostaa oikein mukavalta, varsinkin uuden vuoden viettäminen yhdessä talliporukan ja Ronnien kanssa suorastaan unelmalta. Veikeän vuoniksen hoitajuus on aina ollut mietteissä, nyt se sitten saattaisi toteutuakin, jos Sanna kelpuuttaisi minut hoitajaksi - ja kaiken lisäksi Ronnie hyväksyisi minut puunaajakseen. Metsälampeen pääseminen olisi tosiaan toteutunut unelma. Ronnie on vain yksinkertaisesti kaikista heeboista se joka saa sydämeni tykyttämään, toivon että saisin kokea ruunan kanssa pitkäaikaisen kumppanuuden. Metsiksen toimintaan osallistuisin mahdollisimman aktiivisesti, tapahtumiin lähtisin totta kai Ronnien kanssa mukaan ja ehkä me kisoissakin pyörähdettäisiin. Turhan paljon turinoita, nyt jään innokkaana odottelemaan vastausta. ♡ Aikaisesti Onnellista Uutta Vuotta toivottaa Clarissa ♡
Moikka Clarissa! Olipa pitkä hoitohevoshakemus, kyllä tällaisella vähintään pitää päästä hoitajaksi. Teen sulle kaapin toiminta-sivulle, sieltä pitäisi löytyä kaikki tarpeellinen – ja kysele ihmeessä, jos tulee mieleen kysymyksiä. Tervetuloa vain porukkaan ja sitä samaa! -Sanna
|
|
|
Post by Snuffe on Dec 29, 2013 16:16:19 GMT 2
Voisinko hoitaa Silavaa? Ihana ruuna<3
Olen siis Snuffe, Jossun kaveri. Olen 14-vuotias ja rakastuin Silavaan. Luonteeltani olen kiltti, rohkea ja määrätietoinen hevostyttö. Virtuaalikokemukseni on pitkä ja laaja, itselläni on 3 virtuaalitallia. Olen ratsastanut 10 vuotta. Minulla on punaiset keskipitkät hiukset, jotka pidän yleensä leteillä. Kouluratsastus on parasta mielestäni, ja olen kilpaillut aluetasolla. Esteistä en niinkään välitä, mutta niitä olen hyppinyt 70cm maksimissaan. -Snuffe (huom.olen nyt Jossun koneella!)  Voit alkaa Silavan hoitajaksi. Teen sulle kaapin tallialue-sivulle, Jossu voi varmasti auttaa sinua alkuun. Ja kysy ihmeessä jos tulee jotain mieleen Tervetuloa talliporukkaan! -Sanna
|
|
|
Post by Crista on Dec 31, 2013 4:28:55 GMT 2
Vai että Metsälammen Piparminttu on ajautunut hoitajahakuihin. Ihan ympäri taloa en voi tähän aikaan yöstä ruveta pomppimaan, mut jotkut henkiset partihard-muuvit ehdottomasti. Pipsa ryöväs meitsin sydämen kun sen ekaa kertaa hevoslistaukselta bongasin, ja sitten kun sen nimi vielä komeili vapaiden topassa niin olin ihan myyty. Se jotenkin säväytti taidoillaan ja olemuksellaan, rodustakin tykkään kauheasti ja kokoakin löytyy. Neiti on kivan nuori ja vaikuttaa elämäniloiselta hevoselta, just tuollaisen kanssa ois ihan mahtava vedellä peltolaukkoja ilman satulaa. Ponnua löytyy ja koulutaso etenkin yllätti positiivisesti. Crista on ruskeasilmäinen punapää, joka tunnetaan loputtomasta huumorintajustaan ja ihmeellisistä päähänpistoistaan. Pitkänpuoleinen jokapaikanhöylä on luotettava ja hyväntahtoinen ystävä. Tyttö on myös erityisen utelias ja tietyissä tilanteissa hyvin herkkä. Crista on hoikka sekä siro, vaikkakin yllättävän vahva. Ystävällinen 18-vee kulkee lähes aina hymy huulillaan eikä taida tunteakaan sanaa ujous. Hevoset ovat olleet osa tytön elämää pienestä pitäen, satulassa taas keikuttu vaahtosammuttimesta asti. Cristan taso on melko korkealla eikä naisenalulta puutu eläintenkään parissa varmuutta, kärsivällisyyttä ja huumorintajua. Ratsailla Cee on erittäen hellä, pehmeäapuinen sekä rauhallinen. Eihän tää pitkä ole, mutta toisaalta ei tämän näinkään pitänyt venyä... No, meikä olis sitten mahdollisimman hyvä ja tunnollinen hoitaja tälle Pipsa-possulle, ilman muuta. Tälleen vuoden viimeisenä päivänä ois upeaa aloittaa hoitajanura, voipahan ainakin sanoa että on 2013 puolella aloittanut... köh, ovelaa mutta nyt ne tarinoinnit pois. Pipsa siis saa mun sydämen hakkaamaan yli kaikista muista hevosista, totta kai tammuli pitää äkkiä vetästä nenien alta jotta saisin vihdoin miun unelmahevosen puunattavakseni (; - Uusia vuosia Metsälammen porukoille, from Crista ♥ Kuulostaa siltä, että saat ehdottomasti aloittaa Pipsan hoitajana. Teen sulle kaapin Metsälammen toiminta-sivulle, sieltä löydät kaiken tarvittavan. Kysy ihmeessä jos tulee jotakin mieleen, tervetuloa talliporukkaan! -Sanna E.
|
|
|
Post by Ayla on Jan 3, 2014 23:47:38 GMT 2
Voisinko alkaa hoitamaan Rionaa? Jos siis se Foggy nyt lähti vai? :)
Moi! Tässä oli sattunut väärinkäsitys, Foggy ei meinaan ole lähtenyt Metsälammelta. Foggyn pikkukuva ja hevoslistauksen tiedot olivat vahingossa kadonneet, mutta tamma asustaa silti meillä. Voit jatkaa siis Foggyn hoitajana aivan kuten ennenkin. Olisin ilmoittanut kyllä kaapissasi Foggyn lähdöstä ;) -Sanna
|
|
|
Post by Kia on Jan 11, 2014 19:58:53 GMT 2
Onko uusia asukkaita tulossa lähiaikoina? Aaseista en niinkään välitä, joten olin nyt kärsimätön ja tulin kysymään Hei! Metsälammelle ei ole nyt suunniteltu uusia hevosia. :/ -Sanna
|
|
|
Post by Vilja on Jan 24, 2014 20:38:05 GMT 2
Hei! Mä katoin, että Ronnie olis nyt vapaana, joten aattelinpa kysäistä, jos voisin ottaa sen uudeksi hoitsuksi? (: Kiva että joku sopiva löytyi, tätä mä odottelinkin. Sopii ilmammuuta. -Sanna
|
|
|
Post by Tiitu on Jan 26, 2014 22:56:30 GMT 2
Voi himputti... Cindy vaikutti minulle juuri täydelliseltä ponilta, ja olinkin jo ryntäämässä raapustamaan hakua tänne - mutta se onki noin vanha! No, jään sitten odottamaan josko joku kiva vapautuu. Anteeki turha roskaaminen, saa poistaa! 
|
|
|
Post by Ayla on Feb 1, 2014 16:15:15 GMT 2
Onko tuo Cindy siis vapaa? Voisin vaihtaa Foggyn siihen, mutta kirjoittaisin ainaki yhden tekstin vielä siitä. Cindyn ikä ei oo kyllä mulle mikään ongelma.. Miks kaikki aattelee, että 18v on jo niin vanha ettei sen kaa voi tehä mitään. Itse vuokraan kohta 19-vuotias pv:tä ja herra näyttää tosi nuorelle ja virtaakin riittää! :D (Luonteeltaan vähän samantapainen kuin Cindy! (;)
Ilman muuta voit vaihtaa, ja kirjoittele ihmeessä jos tuntuu siltä. Vaihdan sulle Cindyn, Foggy aloittaa hoitajahaussa aivan tuota pikaa. :) Aivan totta, eihän 18-vuotiasta vielä vanhukseksi voi lukea. Cindylläkin riittää virtaa vaikka kuinka! Tamma osallistuu vain kevyille tunneille, sillä hoitajakin (ja mahd. satunnaiset muut tallilaiset) liikuttaa sitä niiden ohella. Eli ei ole sen suurempia rajoituksia. -Sanna
|
|
|
Post by Heidi on Feb 2, 2014 9:51:23 GMT 2
Täältä löytyisi yksi innokas, joka Tutan pehmeää varsakarvaa silitellen haluaisi aloittaa taipaleensa Metsälammessa. Jotenkin pikkuinen onnistui kiinnittämään huomion, ja varsoista kokeneena osallistuisin mielelläni Tutan koulutukseen.
Heidi on 19-vuotias opiskelija, jota ei ole pituudella pilattu. Pirteä ja huumorintajuinen tyttö tutustuu muihin mielellään, eikä tempperamenttia puutu. Itsepäinen blondi tuntuu olevan aina hyvällä tuulella, mutta löytyy se herkkäkin puoli. Heidi on hevosten parissa hellä mutta varma, kokemusta löytyy vaahtosammuttimesta asti. Tyttö on vannoutunut poniratsastaja joka rakastaa varsoja.
Moikka Heidi! Voi kun mukavaa että Tutta saa itselleen vakiohoitajan jo näin varhaisessa vaiheessa. Sopii ilman muuta. Teen sulle hoitajakaapin Metsälammen toiminta-kategoriaan, sieltä pitäisi löytyä kaikki tarpeellinen – ja kysy ihmeessä jos tulee epäselvyyksiä. Tervetuloa talliporukkaan! -Sanna
|
|