Jouluaaton jäinen maasto harjuilla
Salainen tonttutehtävä: AlinaSintti katseli innostuneena puiden välistä hahmottuvaa Metsälammen pintaa, kun minä ponnistin tutusti kaivonreunalta sen kapeaan selkään. Luiseva säkä tuntui inhottavalta takapuolen alla, mutta enemmän minua huolestutti, mahdoinko pysyä selässä koko maastolenkin ajan.
- Mä en sitten ole suostunut menemään tällä ilman satulaa kuin kerran Sinten tasapainotunnilla, vilkaisin Alinaa, joka paraikaa punnersi itseään Hurmoksen kyytiin. - Niin, että sun pitää varautua, että mä tipun.
- Äh, ei ole mahtanut Hurmoskaan paljoa maastoilla sitten Mikaelin lopettamisen, niin että on tähänkin saattanut hieman virtaa kertyä. Ja eihän Sintti koskaan tapaa tehdä mitään oikeasti hurjaa, eihän? Alina virnisti.
Hevosten kaviot upposivat vuohisia myöten ohuen jääpinnan peittämään lumihankeen. Lämpömittari oli nollassa ja sää vaikutti kirkkaalta, vaikka jouluaaton olikin ennustettu olevan sateinen. Rantatietä peittävä lumi oli koskematonta, jäniksen ympäriinsä siksakkaavia jälkiä lukuunottamatta.
- Mulla ei ole oikein joulufiilis, surkuttelin silmäillen kosteanraskaan ilman painostamaa, lumista maisemaa.
- Mä kaipaan niitä lapsuuden ihania jouluja, kun odotti innolla joulupukin tuloa ja joulusta oli ihan innoissaan jo marraskuusta lähtien! Alina hymähti.
- Niin mäkin! Mutta nykyisin joulu tuntuu olevan vaan päivä muiden joukossa. Eikä naapurin Eino edes oikeastaan näytä joulupukilta, lisäsin virnistäen.
- Ravataanko vähän? Alina kysyi kääntyessämme Rantatieltä haarautuvalle Harjulenkille, jonka vieressä kohoavan harjun rinteet nousivat jyrkkinä polun ympärillä. Olisin saattanut kuvitella jääväni massavan lumivyöryn alle, joka olisi lauettuaan vyörynyt rinteessä kasvavien mäntyjen välistä riipien aluskasvillisuuden mukanaan, ja lopulta peittänyt alleen sekä Harjulenkin ratsastajineen kuin Niittyä edeltävän harvan koivikonkin.
- Voi ei, mä luisun alas täältä varmaan heti, pyöräytin silmiäni, mutta painoin kuitenkin pohkeeni Sintin jänteviä kylkiä vasten. Pian Hurmoskin säntäsi kaverinsa perään iloisesti pärskähtäen. Sintin ravi pompotti vielä tavallista enemmän tamman harppoessa kavioiden alla rasahtelevassa lumihangessa, ja minulla oli täysi työ pysytellä sen selässä. Yritin peitellä kikatustani, mutta loppujen lopuksi myös Alina purskahti nauruun, eikä ravaamisesta siten tullut mitään. Sintti ja Hurmos mutkittelivat polulla minkä ehtivät, ottaen satunnaisia reippaampia pyrähdyksiä, jotka saivat meidät ratsastajina nauramaan vielä enemmän.
- Eiköhän laukata tuo harjulle vievä ylämäki, minä virnistin vilkaisten vierelläni ravaavaa Alinaa. Yllätyin itsekin hurjapäisestä ehdotuksestani, mutta niin me vain karautimme temmokasta laukkaa kohti mäntyjen välissä puikkelehtivaa polkua. Tartuin Sintin harjaan ja nojauduin sen kaulalle, tamman kiivetessä voimakkaasti ylöspäin. Keinahtelevat askeleet uhkasivat liu'uttaa minua Sintin takapuolelle, mutta puristin hevosen harjaa ja ohjia rystyset valkoisina.
- Kovempaa! Alina kiljaisi. Hurmos oli vain turvanmitan päässä Sintin hännästä, joten usutin äänekkäästi puuskuttavaa ratsuani vielä reippaampaan laukkaan.
Hevoset syttyivät kovasti reippaasta laukkapätkästä, eivätkä ne olisi malttaneet millään pysähtyä harjun laella. Sintti pomppi innoissaan ilmaan ja Hurmos tahti paikoillaan, ja kummatkin hevoset puhalsivat suuria huurupilviä ilmaan.
- Se oli ihan mahtavaa! huokaisin pidättäessäni raville rikkovaa Sinttiä ohjista.
- Niin oli! Alina nyökkäsi hengästyneenä. - Eipä ole pitkään aikaan tullut tällä tavalla oikeasti nautittua ratsastuksesta! Etenkin, kun viime aikoina on ollut meno mun osalta aika ailahtelevaa.
- Kuinka niin? kysyin kutristaen kulmiani, sillä Alina näytti hieman surulliselta. - Tai noh, olen mä ehkä jotain kuullut. Onko teillä jotain juttua Kasperin kanssa?
- Ei! Tai en mä tiedä. Me ollaan kavereita, mutta en ole ilennyt kysyä mitään. Ja mun huolet ei liity ollenkaan Kasperiin, mutta muutoin on tullut oltua tökerö, enkä ole arvostanut Metsistä työpaikkana. Toivottavasti Sinte ei potki mua pellolle, Alina kertoi katuvaisena.
- No ei tietenkään! Tulihan susta juuri tallikonkarikin! minä rohkaisin. Minusta tuntui oudolta nähdä aina niin vahvatahtoinen ja räiskyvä Alina niin nöyränä. - Mutta nyt unohdetaan tollaiset puheet ja nautitaan maastoilusta ja hevosista! Mennäänkö tuolta alas ja kierretään sitten saunan kautta takaisin tallille? kysyin osoittaen vähän matkan päästä laskeutuvaa alamäkeä, joka kiemurteli kapeana lammen rantaan.
Sintti keinui epätasaisesti allani laskeutuessaan jyrkkäää mäkeä huterin askelin. Jouduin puristamaan reisilläni, etten valahtaisi hevosen kaulalle, kun lumi satunnaisesti liukui Sintin kavioiden alla.
- Huh, onneksi näillä on hokit! Tää mäki on melkoista luistinrataa! puuskahdin Sintin järjestäessä jalkansa uudelleen liukkaan kannonnokan jälkeen.
- Totta! Haastava reittivalinta! Alina hymähti. Emme ehtineet ottaa montaakaan askelta, kun Hurmos kompastui, lennättäen Alinan miltei maahan. Sintti hätkähti ja loikkasi äkisti sivuun, pois polulta, jolloin minä luisuin sujuvasti sen kylkeä pitkin alas. Sintin ohjat jäivät käteeni, ja hevonen katselikin korvat hörössä minua istuskelemassa suuren männyn juurella kuin sanoen: "Mikä olet? Et ollut siinä vielä äsken".
- Senkin tonttu! Etkai sä nyt mua pelkää? Oon istunut sun selässä yhtä mittaa viimeisen tunnin! murahdin Sintille pudistellessani lunta ratsastushousujeni takamuksesta.
- Eikai sattunut? Alina kysyi huolestuneena, mutta hymynkare suupielessä paljasti hänen hu*neisuutensa.
- Ei, minä naurahdin. - Mutta mä taidan taluttaa tän mäen alas.
Onneksi lammen rannalta löytyi sopiva kivi, jolta pääsin uudelleen kiipeämään Sintin selkään. Vaikka pakkasta ei juuri ollutkaan, kostea ilma alkoi hiipiä luihin ja ytimiin, joten päätimme ravata vielä pienen pätkän rantasaunalle. Sintin selkä tuntui mukavan lämpimältä lumisen pyllähdyksen jälkeen, eikä ravissa istuminenkaan ollut enää niin kamalaa.
- Onneksi mä olin varautunut siihen, että sä tiput, Alina virnisti taputtaen Hurmosta kaksin käsin, kun olimme siirtäneet hevoset takaisin käyntiin hieman ennen tallille kääntyvää mutkaa.
- En mä tosissani odottanut, että mä tippuisin, mutten halunnut uhmata kohtaloa! nauroin ja annoin itsekin ohjan liukua sormieni välistä Sintin venytellessä kaulaansa.
- Mutta kiitos maastoiluseurasta! Ja hyvää joulua! Alina sanoi hymyillen.
- Eipä kestä, ja hyvää joulua!
Hyvää joulua niin Alinalle, kuin koko muullekkin Metsiksen ihanalle poppoolle! 
Kiitos tonttutehtävän suorituksesta Silja! Tienattu 1 hevosenkenkä, tarinamerkintä, joulumerkki sekä sydänmerkki, 100v€ ja karkkikuvioilla koristeltu ratsastusloimi. Terkuin Sinte
Tonttutehtäviä Metsisläisille
Kun olet suorittanut tonttutehtävän, tienaat yhden hevosenkengän, joulumerkin, sydänmerkin, tarinamerkinnän/piirrosmerkinnän sekä pienen yllärilahjan Sinteltä 
(salainen ystävä oli Kasper)
Tienattu 1 hevosenkenkä, joulumerkki, sydänmerkki, tarinamerkintä, 100v€ sekä punainen ratsastusloimi valkoisella reunuksella! Terkuin Sinte
tsemppiä kaikille kaikkeen mitä teette 
Mulla meni ihan ranttaliksi kurssien valinta, joten mulla luultavasti venyy lukio 4 vuoteen. Yksikään aine ei kiinnosta niin paljon että sitä haluaisi mitenkään kirjottaa ja koulumoti on muutenkin olematon kaiken muun keskellä :/